18.1.2017

Mä haluan sun



17.1. Lehdissä varoitellaan naisväkeä huijarikapteeneista ja muista pettureista. Muutama nainen on tullut esiin ja antanut kasvot huijarin ansaan joutuneelle viattomalle uhrille. Ensin mies on pyytänyt muutamaa tuhatta euroa, jolla nainen voi lunastaa varakkaan miehen arvokkaan lähetyksen suojaan Suomeen. Nainen on innoissaan maksanut. Samantien on tullut lisäpyyntö: nyt tarvitaan timanttilähetyksen vakuusmaksuksi seitsemän tuhatta euroa, muuten pakettia ei saa ulos postista. Nainen maksaa. Mies rakastaa ja on juuri tulemaisillaan, Suomeen.

Eihän tässä voi muuta kuin ihmetellä. Miten rikkaita yksinäiset naiset oikein ovat, kun samantien pystyvät siirtämään kymmeniä tuhansia miehen tilille? Ketkä naiset meillä näin varoissaan ovat, kun työttömiä on pilvin pimein, samoin pienituloisia hoitajia ja kaupan myyjiä? Missä ne rikkaat luuraavat?

Akateemisia naisia taas harvoin voi vedättää, sen verran kriittistä sakkia tässä ollaan, nenä nirpallaan ja suu mutrussa. Unissanikaan en panisi euron latiakaan tuntemattoman miehen tilille. Pakolaiseltakin tahdon passit ja paperit,  ennen kuin uskon hädän. Jos voi ottaa iPhonen taskuun, voi ottaa passinkin. Kun noudattaa samaa nyrpeää asennetta kaikkeen uuteen, miehiinkiin, ei taatusti hävitä rahojaan mustaviiksille.

18.1.  Olen lukenut viime päivinä inkeriläiseltä naapuriltani, olkoon nyt vaikka Irina, lainaksi saamaani kirjaa erään inkeriläissuvun historiasta. Innostuin aiheesta lukiessani Tervon Matriarkkaa, josta on ollut keskustelua Einesbaarin puolella, lähinnä minun ja Tapsan kesken. Muut eivät liene kirjaa lukeneet.

Kysyin Irinalta mielipidettä Matriarkasta, ja hän sanoi, etteivät inkeriläiset arvosta kirjaa, koska sen maailma  on heille vieras. Inkeriläisistä on tehty omituisia otuksia ja kauniit inkeriläisnimet on halvennettu ja kieleen on keksitty itsetehtyjä sanoja, joita inkeriläiset eivät ole käyttäneet. Tervon sijaan hän suositteli inkeriläistaustaisia kirjoja ja tutkimuksia.

Irinan oman suvun tarina ulottuu seitsemän sukupolven päähän, kantaisään, joka oli suuri mies ja kulttuuripersoona, taiteilija ja monien inkeriläisten laulujen säveltäjä ja kuoronjohtaja. Suku on täynnä taiteilijoita,  opettajia ja yksi suvun jäsen on parhaillaankin tunnetun bändin jäsen, nykyään soololaulaja. Muistan nähneeni hänet viimeksi Suomi Love -nimisessä Ylen musiikkiohjelmassa laulamassa erästä hittiään.

Irina itse on nyt jäämässä työttömäksi, eikä tämä yli viisikymmenvuotias inkeriläisnainen suinkaan aio heittäytyä sosiaalitoimen tukia nostamaan. Ei, hän suorittaa monimuotokoulutuksena työnsä ohella luokanopettajan tutkintoa lähikaupungissa. Nostan hattua sitkeille inkeriläisille, siis suomalaisille kanssasiskoille ja veljille myös. Näitä maahanmuuttajia saa tulla Suomeen vaikka miljoona ihmistä. Eivätkä he ole Tervon kuvaamia maahiskummajaisia, vaan niin kuin Irinakin, jopa meitä kantasuomalaisia hienostuneempaa vanhaa kulttuurisukua, josta me talonpoikien ja renkien ja piikojen lapset emme tiedä mitään.

13.1.2017

Hyödyllisiä idiootteja




Kerroin teille aiemmin Nuorehkosta Leskestä, joka vaivasi minua runsailla puhelinsoitoillaan. Tämä alkoi joskus vuosi pari sitten, kun osoitin hänelle myötätuntoa. Herahti itkemään jotakin pihalla, tulossa jostakin tai menossa johonkin. Sanoi surevansa Hannua, miestään, joka kuoli jalkaruusuun muutama vuosi sitten. Osoitin ymmärtäväni hänen suruaan. Tämä oli virhe, enkä tullut ajatelleeksi, että kuolemasta oli jo kolme vuotta, ja herahtamisvaiheen tulisi kaiken järjen ja kokemani mukaan olla jo ohi. Tämä kaikella kunnioituksella kaikkia surijoita kohtaan.

Jos minä joudun hankaluuksiin tai jopa vaikeuksiin, se tapahtuu liiallisen myötäelämisen vuoksi. Ihmiset tahtovat käyttää ystävällistä persoonaa hyväkseen. Kun hymyilin tuntemattomalle miehelle ystävällisesti laskeutuessamme samalle bussipysäkille, hänpä alkoikin seurata minua ja tultuamme lähiön metsikön reunaan hän tarttui minuun ja alkoi raahata kohti puskia. Tämä tapaus on kerrottu täällä aiemmin, joten  totean vain, että selvisin tilanteesta viekkaudella ja vain nyrjähdyksillä, ruhjeilla ja särkyneillä silmälaseilla. Korvaukseksi sain myöhemmin silmälasien hinnan. Muuta en osannut pyytää, eikä poliisi neuvonut vaatimaan edes lääkärikuluja, kirjasi vain pyynnön laseista. Vaan linnaan se mies joutui, ehdonalaisessa kun oli.

Nyt olen vakavassa liemessä Nuorehkon Lesken kanssa, enkä tahdo järjelläkään keksiä ulospääsyä ahdingosta. Leski soittelee kaikkina vuorokauden aikoina. Saatan herätä puhelimen ääneen ennen kahdeksaa, tai saatan saada puhelun lauantaina iltamyöhään, kun olen saunassa, tai päivällä, kun olen luonnossa kameran kanssa. Lesken puheluita olen saanut myös lääkärin vastaanotolla, kirjastossa, kokouksessa, kesälomalla mustan pitsin yössä, ja hyvin usein kello 22 jälkeen. Ikinä hän ei ole kuolemanvaarassa eikä hänelle ole tapahtunut mitään, mutta hänellä on idea taloyhtiön asioista tai uusi juoru naapurin konkurssista.

Eilen leski soitti kuusi kertaa. Neljänteen soittoon en halunnut enää vastata, enkä vastannut, vaikka puhelin soi pitkään, ja minä pitelin lopulta päätäni äänen särkiessä luissani ja kudoksissani.  Hetkisen kuluttua puhelin soi taas, juuri niin kuin äänettömälle säädetty värinä-ääni soi, jyystäen munaskuita toistuessaan useita minuutteja, mitä nyt puhelin soi ennen kuin katkeaa. Pitelin  korviani ja mietin, minne pakenen. En vastannut. Tuli hiljaista, epäilyttävän hiljaista. En voinut rentoutua, sillä tiesin, että kohta se alkaa taas.  Odotin kireänä. Ja taas, puhelin alkoi  jyystää äänetöntä värinäänsä - hirveä ääni - ja minua alkoi pelottaa, ei vain se, että ääni ei lopu koskaan. Ei kai terve ihminen häiritse toista jatkuvalla soittamisella peräjälkeen, ellei toinen vastaa?

Niinpä vastasin. Leskellä oli teoria taloyhtiön hallituksen toimista. Teoria oli täyttä potaskaa ja pahaa puhetta naapureista, kuten hänen muutkin puhelunsa.  Hän oli kaivanut miesvainajansa,  hallituksen puheenjohtajan, arkistoa ja ilmoitti asianaan, että minun joskus kehumani perhe on haastettu oikeuteen maksamattomista remonttilaskuista. Tämä ilmoitus siis eilen kello 22.30.

Tällaista asiaa hänellä usein on. Salaisia tietoja miesvainajansa arkistoista, jostain lypsettyjä pahoja puheita ja konkurssitietoja talon yrittäjistä, tietoja siitä, kuka on ollut hullujenhuoneella saamassa hoitoa, tietoja nuorista talon hoitajanaisista, jotka antavat kaikille lääkäreille.

Ja minusta hän on saanut kiltin kuuntelijan, koska säälin aikoinaan hänen suruaan. Olen ollut hölmö ja kiltti, hyödyllinen idiootti. Nyt kun pyristelen irti ja sanon hänelle vastaan ja koetan olla vastaamatta hänen puheluihinsa, hän yrittää saada yhä tiukemman otteen minusta. Olen hänen mielestään sivistynyt ihminen,  joka osaa puhua. Imartelua, muka intiimien juorujen uskomista lahjana minulle. Näin hän toimii ja manipuloi ihmisiä. Omituisinta on, että tiedän hänen olevan persoonallisuudeltaan jonkin lajin häiriöinen, mutta en saa sanottua hänelle, että hän puhuu potaskaa, jota en halua kuunnella. Etsiköön uuden hyödyllisen idiootin.

Mitä tästä opin. Älä ole Iines kiltti ihmisille. Ole mieluummin vähän häijy ja arvosi tunteva. Älä hymyile vieraille miehille,  äläkä lohduta liian vuolaasti surevaa leskeä. Kaikki he ripustautuvat sinuun ja imevät veresi.  Tekevät sinusta hyödyllisen idiootin, joka häpeää heikkouttaan, muttei saa lyödyksi ovea kiinni hyväksikäyttäjänsä nenän edestä.  Kannattaako kaikkia oikeasti auttaa yhtään missään? Avuttomuuden takana on liian usein hyväksikäyttäjä. Sitäkin kannattaa minusta pohtia, mitä auttaja on vailla, jos saa hirveitä kiksejä auttamisesta.

(Kuva liittyy Fjodor Dostojevkin teokseen Idiootti)

6.1.2017

Hyvän ja pahan tuolla puolen



5.1. Radiotoimittaja Rea Haverinen on  ilmoittanut somessa antaneensa kovassa pakkasessa palelevalle ryysyläiselle hansikkaat kädestään. Nyt häntä haastatellaan eräällä toisella radiokanavalla. Lisäksi iltapäivälehdet ottivat hänet lööppeihinsä.

Muuan toinen radiojuontaja kertoi tarjonneensa kyydin bangladeshiläiselle naiselle, joka tarpoi kuormineen pitkin jotakin Helsingin sisääntuloteistä. Autettavat olivat nöyriä ja kiitollisia ja auttajat saivat kyyneleet silmiinsä, kuten kuulijat ja lukijatkin, Iineskin, jota erikoisesti palelevan miehen nöyrä kiitollisuus kosketti syvältä sydämestä.

Lisää vaan positiivia uutisia kaiken ahdistuksen ja kaamoksen keskelle! Mistään ei tule niin hyvä mieli, etten sanoisi katharsis,  kuin vähemmän auttamisesta. Kunpa joku voisi tehdä vielä yhden hyvän teon: teloittaa sen lahtelaisen ihmishirviön, joka ampui varsijousella nuolen joutsenen rintaan, niin että poliisikaan ei saanut joutsenta kiinni auttaakseen sitä.  Tässä on ollut asialla itse Pahuus, joka valitettavasti elää hyvän rinnalla tässä maailmassa. Mitä pyörii tällaisen ihmisen mielessä, joka kulkee varsijousen kanssa luonnossa etsimässä kidutuskohteita? Mitä hänelle on tapahtunut? Oikeastaan en halua edes tietää, sillä luultavasti kävisin hänen kimppuunsa, jos hän olisi edessäni. Kyllä, minä joka en osaa raivostua, haluaisin repiä ja lyödä häntä ja huutaa hänelle.

6.1. Luen Tervon Matriarkkaa yhä tuskastuneempana. Nyt olen sivulla 260/405, ja kyseessä on e-versio. Rakenteen sekavuus ja teennäinen kieli harmittavat niin paljon, että tartun teoksen kritiikkeihin. Hämmästyn! Huomaan, että teoksesta on kirjoitettu monessa paikassa ja etenkin keskustelukommenteissa ylistävästi selvästi ilman, että kirjaa on luettu. Eivät ne kai nyt Tervoa arvosta kirjan sijaan? Me Naisetkin puhuu kritiikissään koukuttavasta trilleristä. Nyt minulta on jäänyt huomaamatta jotakin. Lyön pääni pantiksi, että Me Naiset -lehden lukijakunta ei kirjaa ole lukenut, eivät edes toimittajat. Sen verran mainoslauseelta esittely vaikutti. Milloin meillä on yleistynyt tapa kirjoittaa arviointeja asioista ilman perehtymistä muuhun kuin otsikkoon? Näinkö lehtiäkin nykyään luetaan?

Yhdyn siis Tervon teoksen kriittisiin kommentteihin. Tästä kuulette kuitenkin lisää Einesbaarissa, kun Tapsan alustus Matriarkasta kohta julkaistaan. Odotan jännityksellä, mitä Tapsa tulee vastaamaan kysymykseen, ovatko suomalaiset autistista kansaa, joka häätää sukulaiskansatkin mailtaan. Kuljemmeko me kuitenkin pahuuden teitä?

Sanon vielä senkin, että minua haittaa tämän meneillään olevan lukemisprosessin aikana tavattomasti se, että näen Tervon irvailevan jokaisen lauseen takana. Tarkkailen yhtä paljon hänen pyrskähdyksiään kuin lauseen sisältöä. Miksi teksti nyt vaan ei irtaannu persoonastaan? Tällaista en ole ennen kokenut lukiessani.

Lopuksi: Pari iltaa sitten tuli Teemalta hyvä elokuva, Mandariinit. Vihjeenä totean: Katsokaa Areenasta, jos kaipaatte laatuelokuvaa. Hyvän ja pahan tuolla puolen - tässä taisi hyvä kuitenkin voittaa. Vai?

(Maalaus Hugo Simberg)

29.12.2016

Pieni Pohjois-Korea


Kuulin juuri radiosta, että Jari Aarnion tuomio voi olla jopa kolmetoista vuotta vankilaa.

Joistain huume- ja rahajutuista tuommoinen tuomio samaan aikaan kun oman äitinsä ja kaksitoistavuotiaan tytön paljain käsin  kuristamisesta saa seitsemän vuoden kakun, josta lisäksi pääsee aikaistettuun vapauteen!

Ja kun pääsee vapauteen, menee ja kuristaa vielä 42-vuotiaan naisystävän kuoliaaksi. Kärsii taas muutaman vuoden ja hellurei, täältä tullaan taas, Suomi, ennen aikojaan vapauteen, kun ei ole syyttäjän mukaan mitään syytä pitää Penttistä vankeudessa.

FBI tosin luokittelee tämän suomalaiskuristajan vaaralliseksi sarjamurhaajaksi, mutta meillä mies on onnettomien olosuhteitten vuoksi pimahtanut muutamaan pikku tappoon ja nyt siis luottamuksen arvoinen. Kyllä se siitä, kunhan taputellaan hellästi terveeksi. Kun katsoo Penttisen kuvaa, silmät ovat tyhjät. Mikään usko, toivo ja rakkaus ei näihin psykopaatin silmiin tuo lämpöä, koskaan.

Niin se on, että ihmisen henki on halpa verrattuna rahan arvoon. Murhistakin ensikertalainen saa lyhennetyn istumisen ja raiskauksista saa julkisuusalennusta. Ja jos on himpan verran alaikäinen, tuomio on ehdollinen. Minusta siitoskykyiset ovat jo kyllin miehiä kärsimään oikean tuomion. Muistaakseni muuan naisenmurhaaja Lilokin on jo vapautunut, vaikka tuomiosta on tuskin muutamaa vuotta kulunut.

Vaan niinkin se on, että vuosi on lopuillaan, ja tulee uudet kalenterit ja uudet väärinteot ja tuomiot.

Maailma on aika kamala paikka, jos on sitä sorttia, että seuraa maailmanmenoa valikoimatta uutisia tai uutislähteitä.

Mietin, mitä hyvää nyt, kun hallitustakin kammetaan alas valtaistuimelta median voimin,  olisi odotettavissa. Muuttaisivatko uudet vaalitkaan mitään, kun vihreätkin ovat jo jääneet nousevien perussuomalaisten taakse gallupissa. Auttaisiko Antti Rinne?

Ja auttaisiko maailmantuskaan se, että rupeaisi hyväntekijäksi ja sulkisi korvat kaikelta epämieluisalta, poimisi vain kukkia, laulellen ja pientä karitsaa silittäen?  Uskoen, luottaen, silmät ja korvat sievästi supussa, niin että pienistä rei'istä näkyisi ja kuuluisi vain se, minkä haluaa nähdä? Kieltäisi blogistaan kirosanat,  kaikki erimieliset ja ankeat ja pahat ajatukset ja hyväksyisi vain hyvää linjaa ajavat kommentit? Ja estäisi anonyymit kommentit kuin Helsingin Sanomat? Antaisi blogilleen uuden  nimen Pieni Pohjois-Korea.

(PS Kuvantekijä on toistaiseksi tuntematon, eikä kuva liity mitenkään tekstiin. Paitsi jos keksit jonkin yhteyden.)

23.12.2016

Ihaellen illan kuuta





Ihaellen illan kuuta
lapset etsii joulupuuta,
kun on huomenna jo aatto.
- Paikan heille neuvoi taatto. 
Umpihanget kaalelivat,
kunnes kuusen kohtasivat,
joka kaunihilta näytti,
vaatimukset kaikki täytti. 
Mutta puu se heille puhuu,
hiljaa huminoiden heille huhuu:
"Ah mun oli joka kesä
latvassani linnun pesä. 
Oksillani sitä peitin
niin, ja hyvästi kun  heitin,
annoin heille taaskin luvan
suven tullen tehdä tuvan." 
"Seiso siinä niin kuin laita,
onhan täällä metsämaita."
Löysivätpä kuusen toisen,
mutta armonpyyntö soi sen: 
"Jänojussi juurellani,
töpöhäntä turvissani.
Siell on pieni piilosilla
hörhöhäntä, valkovilla.
Syksysäällä teki majan
- talven selkään senkö ajan?" 
"Ällös aja, ällös aja,
kätke, kätke jänön maja!
Saamme vaikka sata muita
joutilaampiakin puita. 
Täss on kuusi mieluisemme,
kauniimpaa me löydä emme."
"Ah, en tahdo täältä tulla,
morsian on nuori mulla. 
Vierelläni koivahainen,
valkovarsi, kaunokainen.
Viikko vierinyt on vasta,
kihlojemme vaihdannasta. 
Häät on hienot toukokuussa,
kun on lehti lempein puussa.
Lähdettyä maasta kirren,
kiuru veisaa vihkivirren." 
"Erottaa ken voisi näitä?
Armaat viettäkäätte häitä!
Etsikäämme puuta uutta,
jok ei kanna salaisuutta." 
Kutsuu kuusi yksinäinen:
"Talven viima on niin jäinen.
Mulla kaiho kalvaa rintaa,
elollain ei paljon hintaa.
Taaton kaatoi ukonnuoli,
äiti armas suruun kuoli,
siskon sorjan tauti taittoi."
Lapset kuusen kelkkaan laittoi. 
Hyväellen veivät sieltä,
lohdutellen kaihomieltä.
Valaistuhun tupaan toivat,
jossa jouluvirret soivat.
Kultaan, kukkahan sen puki,
sadut kauniit luona luki.
Tämän mielestäni hyvinkin modernin  runon myötä toivotan kaikille hyvää joulua! Iines ei vaikene joulunakaan, vaan avaa tarvittaessa ja mieluusti sanaisen arkkunsa aiheesta kuin aiheesta.

( Runo on Joulupukki-lehdestä vuodelta 1917.  Kirjoittaja tuntematon.)

18.12.2016

Joulusaarna 1: Mitä teemme yhdelle pienimmistä?


Helsingin Sanomien Englannin-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä pyytää tänäisessä artikkelissaan päästämään naiset ulos uskontokuplasta. Ohhoh. Tästähän minä olen kirjoittanut tässä blogissa usein. Hienoa Annamari Sipilä. En olekaan ainoa, joka uskaltaa sanoa tämän ääneen. En olekaan ainoa rasisti. Ja että oikein Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa. Tästähän tulee hyvä päivä! Tämä on juuri se asia, joka saa minut tarttumaan kynään aina uudelleen: musliminaisen olemattomat ihmisoikeudet ja Euroopan naisten - ennen kaikkea spesialistien eli feministien - hiljaisuus asian edessä.

Britanniassa mennä viikolla nimittäin yli 300 naista vaati islamiin nojaavien sharia-tuomioistuimien sekä muiden vastaavien elimien kieltämistä. Ihanaa, brittiläiset feministit ovat avanneet silmänsä!

Vaan ei, eivät feministit ole asialla, vaan vähemmistöuskontojen edustajat, joista suurin  osa on musliminaisia.  Asialla ovat juuri he, jotka ovat kunniamurhien aiottuja uhreja tai uhrien sisaria, pakkoavioliittojen entisiä morsiamia sekä perheväkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreja.

Mehän täällä pohjoisen perukoilla tiedämme, että lähes kaikki maahan tulleet musliminaiset ovat elämässään kokeneet väkivaltaa, ja useimmiten väkivaltaa kotioloissa, perheissä. Prosenttiluku on isompi kuin Suomen väkivallan kohdalla. Näistä oikeista luvuista vain ei dokumenteissa puhuta eikä yleensä lehdissä kirjoiteta. Tilalla ovat suomalaisten syyllistämiset ja tunteisiin vetoavat tarinat miehistä, jotka vievät ilmaiseksi leluja kotimaahan tai työllistyvät hyvin vuoden innovointikeksinnöllä, kaarnalaivoja veistämällä. 

Sipilä kirjoittaa, että Britanniassa on 30 - 85 sharia-tuomioistuinta. Maassa on siis rinnakkainen oikeusjärjestelmä, joka harjoittaa omia lakipykäliään. Oikeudet ovat lähes aina miehellä, ja naisella on vanhan aamutossun arvo tuomioistuimen pulskan imaamin edessä. Kuvitella, Euroopassa, Britanniassa, tänäänkin. Saa sortaa naista, koska vieras kulttuuri ja vanha perinne. 


Jään oikeasti odottamaan, että muinaiset hunnit ja barbaarit syntyvät uudelleen ja suorittavat invaasion Suomeen harjoittamaan kulttuuriaan. Hunnillahan tulee perustuslain mukaan olemaan oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Tämä kaikki, vaikka hän ei saisi oleskelulupaa. Eihän ihmistä voi jättää kuolemaan pakkaseen.


Vaan eihän tämä nyt noin voi mennä. Mitä me olemme käsittäneet väärin? Eikö meissä ole hitustakaan lämmintä kristillisyyttä tai edes laupiasta samarialaista saati itse Vuorisaarnan opettajaa sydämissämme? Emmekö mitään hurskautta ole oppineet elämässämme? 


Ja jälleen kerran: Halloo feministit! Missä te olette? Täällä Suomessakin on hätää kärsiviä naisia, joilla taatusti ei ole suomalaisia lakeja kohtelunsa turvana. Eikö sisaren kohtalo kiinnosta piiruakaan? Pitääkö  olla solidaarinen vain vieraalle kulttuurille ja sen vetreille miehille? 


Lontoolaisen Southall Black Sisters -naisjärjestön Pragna Patel  vaatii keskiviikkoisessa Guardianin kirjoituksessaan kaikille yhtäläistä  maallista lakia, joka perustuu yleisiin ihmisoikeuksiaan. On kyllä minustakin uskomatonta, että tätä pitää vaatia erikseen Euroopassa vielä vuonna 2016. Vai meneekö se lopulta niin, että suvaitsevuutemme on vain pintaa? Meitä ei oikeasti häiritse muslimisisartemme osa. Emme näe heissä Tukholman-syndrooman oireita.


Kummallista on myös se, että meillä yhä edelleen virallinen totuus on se, että islamilla ei ole mitään tekemistä minkään vääryyden kanssa. Ilmeisesti ei edes tämän brittiläisen sharia-tuomioistuimen, joka yleensä sijaitsee moskeijan seinien sisäpuolella, ja lain toteenpanijana on imaami, uskonnollinen jehu.  


Lopuksi saarnaan: Kunpa orjauskonnolle ei rakennettaisi kovin isoa estradia, sinne Helsingin Kalasatamaan. Mieluummin vaikka uudelleen henkiin herätetty Guggenheimkin.

(Päästäkää naiset ulos uskontokuplasta, Annamari Sipilä, HS 18.12.2016)

(Pilapiirros)

12.12.2016

Nainen jolle kävi huonosti


Minulla on unelma. Kirjoitan novellikokoelman, jonka nimi on Nainen jolle kävi huonosti. Kokoelma koostuisi erillisistä kertomuksista, joissa jokaisessa pääosassa on nainen, joka kuolee tarinan lopuksi. Tavallaan kyse on naisesta, joka kuolee aina uudestaan, monin eri tavoin. Kriitikko voisi sanoa sitten etsiessään teoksen syvempää sanomaa ja mahdollista tematiikkaa, että kyseessä on psykologinen avainromaani, jossa nainen avaa itseään. Jokainen tappaja on yksi naisen peloista. Nainen häviää aina, joka kerta.

Yhden  tarinan aihio on ollut kauan valmiina. Nimittäin nainen harrastaa valokuvausta ja oikaisee kuvausreissullaan usein jousiammuntaradan halki. Avoimen kentän laidalla on useita maalitauluja, joissa on värikäs ympyrä. Nainen miettii, että puskista olisi hyvä ampua häntä selkään, kun hän kulkee kohti tauluja päästäkseen kuivuneeseen joenuomaan. Jousi naulitsisi hänet tauluun kiinni. Yhtäkkiä kuuluisi vain suhahdus, jota ei voisi enää peruuttaa. Nainen tietäisi, mitä tapahtuu, elää preesensiä, mutta ei pystyisi muuttamaan vääjäämätöntä tapahtumaa, ei pystyisi edes kääntymään kun voimalla jännitetty nuoli singahtaisi suoraa rataa kohti hänen lapaluittensa väliä ja keihästäisi hänet maalitauluun. Napakymppi.

Vaan motiivi. Mikä olisi motiivi? Miksi joku haluaisi tappaa harmittoman naisen, jonka parhaat vuodet olivat selkeästi ohi? Olisi liian helppoa kirjoittaa mielipuoli asialle, ja kaikkein tylsin tappaja olisi joku syrjitty tyyppi. Tappajan olisi ehkä syytä olla Sattuma. Se on  kuolemista julmin ja todennäköisin. Jousta jännittänyt ranne olisi tuettu niitatulla nahkarannekkeella ja käsivarsi olisi lihaksikas ja tatuoitu. Nainen ei tulisi koskaan tietämään, että miehen silmässä oli sokea piste, mies näki kaikesta vain reunat. Kun tähtäsi sokeaan pisteeseen, osui maaliin. 

Toisessa tarinassa nainen, jolle käy huonosti, horjahtaa frisbeerataa reunustavan joen rannalta veteen. Nainen on juuri kumartunut kuvajaisensa puoleen odottamaan veden hienoisten väreiden lakkaamista, kun frisbeekiekko osuu häntä päähän juuri oikeaan paikkaan, ja hän putoaa kuin nalli jokeen ja joutuu kovaan virtaukseen, ajautuu ohi tyvenen ja paiskautuu lopulta kiviseen koskeen, josta hänet löydetään, sinisorsaparin vierestä. Tässä tarinassa saisi samalla näpäytettyä kunnan isäntiä, jotka rakensivat frisbeeradan raiskaten lehtevää jokipuistoa, joka kätki alueelleen ison joukon arkoja nisäkkäitä ja lintuja.  

Vaan mistä loput tarinat? Millä tavalla naiselle voi käydä peruuttamattoman huonosti ilman, että hän lankeaa köyhyyteen, huumeisiin tai riettauteen - ne ovat puhkikaluttuja aiheita. Ehkä Google antaa vihjeen arkipäiväisistä kuolemista? 

Kuten alta huomaatte, arvoisat lukijat, jos naiselle käy huonosti, se johtuu useimmiten huonosta ja epämääräisestä elämästä. Tai poliittisesta vaahtoamisesta tai muodin perässä juoksemisesta - 1800-luvulla raskaat ja epäkäytännölliset hameet tappoivat tuhansia naisia. Miehelle taas käy huonosti, kun "kapteeni" juuttuu  suihkupallin rakoseen.

- irtoseksiin sortuneelle naiselle kävi huonosti
- romanttisiin harhoihin uskoneelle naiselle kävi huonosti
- maalaislääkäri Delawaren vaimolle kävi huonosti (ks. Madame Bovary, Flaubert)
- karhulle kävi huonosti sen eksyttyä japanilaisen karatekan kimppuun
- miehelle kävi huonosti  Ikean suihkupallilla  
- Annalle kävi huonosti Tinder-treffeillä
- auttajille kävi huonosti kolaripaikalla
- kokoomuksen kohunaisille kävi huonosti
- vannehamenaisille kävi huonosti

Jokunen aihio tuosta ehkä irtoaa. Vaan yhä kirkkaammin alkaa piirtyä mieleeni kuva julmasta kuninkaasta, herra Sattumasta, markiisi de Sadesta. Voikin olla, että kokoelman nimi muuttuu muotoon Sattuman satoa tai Sattuman sanelema juttu.

(Kuva La Petite Jour 19.5.1909)