23.6.2017

Vähän juhannuskuvia ja runonen





Minun rantatieni varrella
ei kasva pääoma 
ei lisäänny varanto.
Vaan lahoo puu, tuulen katkoma, salaman iskemä
niille sijoilleen.


Sille minä en mitään mahda
että sinä konemies niistät maantienvarren 
kissankellot ja puna-apilat.
Onhan sänki siistimpi.

Vaan minulla on mahti sanoa.
Älä perkele tule tänne moottorisahoinesi
kaatamaan yhtään puuta.
Tai tehotrimmereinesi
raivaamaan pusikkoa.




Sillä.
Täällä pesii pajulintu
lehvillä kultakärsäkäs,
rungossa huhkii kirjanpainaja  ja kannossa sarvijaakko.
Tiellä käy rampa kauris, kapinen kettukin,
ei kaikkien pidä olla täydellisiä tai terveitä saadakseen elää.
Maan pinnassa  madellaan ja 
maan alla elämöi samettipintainen myyrä.

On kuulkaapas kiva olla omistaja.
Minun lintuni, minun puuni,
kapinen kettuni
ja kaikki se biosfääri!
Yksikään kaupungin  vihreä suunnittelija
ei voi suunnitella tähän kivitaloaluetta, koska on huutava tarve!
Minulla on mahti, omistajan mahti!

Kannatan omistajuuttani yli kaupungin haltuunoton.
Ei se mene niin, että sosialisoitu pääoma on
kirjanpainajalle ja sarvijaakolle hyväksi,
uunilinnulle upea
pajulinnulle paras,
kyylle kyllin hyvä.
Ihmisen paras on eläimen kuolema, onhan se nähty.


Hyvää juhannusta kaikille ihmisille!
Maallisille ja maattomille.




(Valokuvat rantatieltä, Iines)

14.6.2017

Rottavaarasta Rauman seudulla



Terrorismin uhka Suomessa on kohonnut, sanoo Supon päällikkö Antti Pelttari televisiossa. - Meillä on Suomessa henkilöitä, joilla on terroristisia suunnitelmia, lisää samainen korkea henkilö.

En oikein ymmärrä. Miksi tällainen asia todetaan tyynesti ja tumput suorina? Miksi ei sanota, että Suomi on ryhtynyt toimenpiteisiin rikollisia vastaan.  Eikö terroristisen teon suunnittelu olekaan rikos? Kulkevatko nämä murhasuunnittelijat vapaina kaduillamme syöden leipäämme?

Ja kuka muu se terroristisen teon suunnittelija voisi olla kuin meidät vääräuskoisiksi tuomitseva? En äkkipäätä muista nyt terroritekoa, jonka tekijällä olisi ollut muu motiivi. Ja älkää kiltit vetäkö tähän nyt Breivikiä. Tyypillähän on psykopaatin paperit.  

- Ei ole puhdasta uskontoa, on vain tulkintoja uskonnosta. Näin sanoi toimittaja Markku Putkonen pari päivää sitten HS:ssa, ja niin olen itsekin täällä sanonut eräälle kommentoijalle, joka sanoi, että islam on rauhan uskonto. Ei uskontoa ole ilman ihmisiä, ja oikeasti uskonto elää vain mielissä, ei kansien välissä. 

Mutta siis, vaikka täällä mökillä ei keinutuolissa istujalle suurta terrorin uhkaa olekaan, niin monille muille se uhka on, etenkin kaupungeissa, vaikkapa jo Rauman viehättävässä merikaupungissa.

Suurin konkreettinen uhka täällä länsirannikolla ovat nyt kuitenkin rotat, Rattus. Nimittäin näin sellaisen puuliiterissä, katon rajassa hirrenpään päällä. Paksu häntä, pullea vartalo, tuijotti minua röyhkeästi, ennen kuin hilpaisi raosta ulos ja seinää pitkin alas. Toisella korvalla kuulin alueuutisista, että Rauman seudulla rotat ovat lisääntyneet hurjasti. Totta, täällä niitä on.  Ja parhaassa tapauksessa liiterissä on rotanpesä ja vikisevät vaaleanpunaiset poikaset. 

Aamulla kävin hermoratahieronnassa  naapurikylässä. Otan muutaman kerran sarjan, lähinnä niskajumeihin ja nivelarkuuteen. Kenties minulla on fibromyalgia, epäili yksi lääkäri. Tai oikeastaan minä epäilin, lääkäri tunnusteli tietyt pisteet ja sanoi, että todennäköisesti. Hermoratahieronta pohjautuu kiinalaiseen parannustaitoon ja siinä avataan ihmisen hermoradat pitkin ja poikin. Hoito on miellyttävää, rentouttavaa, mutta tietyt pisteet ovat arkoja. Ihmistä vatkataan kaksi tuntia edestä ja takaa.

Minusta poistuvat kuulemma hoidon aikana kaikki kuona-aineet, ja koko elimistö puhdistuu, hermoradat aukeavat. Maltan tuskin odottaa, olen sitoutunut makaamaan lavetilla juuri niin kuin käsketään, uskon hoitoon. Ensimmäinen hoito oli hyvä, vaikka hieroja puhui koko ajan suvustaan. Ynähtelin sopivin väliajoin.

Ja kunpa meiltä siis poistuisi myös se kuona, jonka Supo tietää suunnittelevan terrori-iskua Suomeen. Miten joku tänne tullut ja hyvin vastaanotettu kehtaa tulla tänne viha silmissään ja murha mielessään? Minä panisin tyypin nopealla niska-persotteella pakkolennolla takaisin tulomaahansa tai sitten vankilaan vedelle ja leivälle, ruisleivälle. Minusta tänne pelastetun harkittu rikos uutta kotimaataan kohtaan nyt vain on suurempi kuin jonkun suomalaisen reppanan suunnittelema ryöstö Mäntässä.

(Valokuva Iines 14.6).

7.6.2017

Hieman eriarvoisuudesta





Minulla on huono omatunto, ja tunnen itseni syylliseksi. Professori Heikki Hiilamo nimittäin katsoi minua eilen  suoraan silmiin ja sanoi uutisissa, että eriarvoisuus Suomessa on lisääntynyt.  Tämänhän täytyy merkitä sitä, että hyvin toimeentulevia on entistä enemmän, samoin huonosti toimeentulevia. 

Minä voin hyvin, olen siis syypää. Minulla on hyvä eläke ja velkaa autosta vain vähän. Säästämäänkin olen mennyt ahneuksissani. Ja peräti turhamaisuuksiin, terassin ja takapihan aitojen uusimiseen! Jos olisin ajattelevampi, vanhat välttäisivät ja voisin lahjoittaa pari tuhatta kuilun toisella puolella oleville.

Mitä me olemme siis menneet tekemään? Vieneet leivän lapsen suusta, työntäneet köyhät leipäjonoihin, ajaneet ahneuksissamme kuolemaantuomitut pois maastamme. Elämme yltäkylläisyydessä emmekä näe köyhän ahdinkoa. 



Vaan onneksi professori Hiilamolla on viisi verotuksellista keinoa torjua eriarvoistumista ja siirtää varoja suoraan meiltä hävyttömiltä köyhille. Ensinnäkin perintöveroa tulee korottaa. Luvassa olisikin ollut jättipotteja Osku Pajamäen sukupolvelle, kun suuret ikäluokat kupsahtavat kuopattaviksi, vaan taitaa Osku siis edelleen jäädä tappiolle. Tämä ahne kermapyllypolvihan pääsi veloistaan kuin koira karvoistaan ja on säilönyt tileilleen rahaa, se omistaa asuntoja ja kesämökkejä, autokin on monella. On hyvä, että valtio tulee väliin ja siirtää varallisuutta kuilun yli. Näin tilit vähän tasaantuvat.




Lisäksi professori ehdottaa paitsi meidän ahneitten ja eritoten rikkaitten verojen nostoa, köyhempien verojen laskua. Itse uskon tällä olevan merkittävä rooli kuilun kaventamisessa, samoin kiinteistöveron nostolla. Minä maksan parista ränsistyneestö  punaröttelöstä nelisensataa euroa vuodessa, ja sopiihan sitä nostaa, etenkin kun en aio rakentaa uutta jätevesisysteemiä vanhan sakokaivon tilalle, vaikka poliisi tulisi sanomaan.  Jos ehtii vihapuheen vahdinnaltaan.

Muutakin Hiilamo ehdotti, mm. lapsilisien verollepanoa, mutta siis näillä jo kurotaan kuilua umpeen niin että heilahtaa. Minä ehdotan, että Suomen juhlavuonna tehtäisiin semmoinen päätös, että tuo kuilu ihmisten vaurauden välillä kurotaan kokonaan umpeen, vähän kuin maaston mukaankin. Suomihan on aikamoista tasamaata. Meillä ei ole kovasti laaksoja ja kukkuloita, ainakaan täällä Satakunnassa. 

Ja lopuksi,  kuvitelkaa. Minä isorikas menin maksamaan osani alla olevasta sinisilmästä, kun se koirakin kuoli. Rotukissa, ragdoll, mikä turhuus! Pitäisikö nyt tuntea tästä syyllisyyttä? Kyllä, pitäisi, ainakin puolalaisen taiteilijan piirrosten mukaan. Voisi olla, että kissasta saisi ruokaa lapsille. Tai sillä kissan rahalla saisi monta sataa riisiateriaa. 


 

(Maalaukset Pawel Koczynski)                                                                                      

2.6.2017

Kun Herakleitos itkee, Demokritos nauraa

 

Kuvassa Herakleitos itkee, Demokritos nauraa. Heputhan ovat antiikin kreikkalaisia filosofeja, esisokraatikkoja. Toinen näkee kaiken virtaamassa ja uskoo muutokseen, toinen pilkkoo muutoksenkin osiin, atomeihin ja sanoi, että siinä se on ja pysyy, aine.     
                                                                          
Maailma onkin vastakohtien paikka. Jos ei ole pahaa, ei ole hyvääkään. Jos ei ole surua, ei ole iloakaan. Jos ei ole onnettomia, ei ole onnellisiakaan. Jos ei ole suvakkia, ei ole rajakkia. Jos ei ole menetystä, ei ole saavutusta. Ja vielä tämä kaikki toisinpäin, kääntäen. Jos ei ole hyvää, ei ole pahaakaan jne.  Näin ollen sanon heti kärkeen, että onnea ei voi saavuttaa eikä ihminen ole hyvä. Yhtä ei voi sitoa, toista päästää menemään. Kyllä ne molemmat tulevat sinunkin luoksesi, vuorollaan.

Vaan syventykäämme hetkeksi onnellisuuteen, onhan nyt kevät, touon aika, toivon aika, lemmen ajaksikin sanottu. Tosin hedonistinen ihminen on tehnyt elämästään alati jatkuvan kevään eikä tahdo suvaita minkäänlaisia laskuja tai alhoja omassa ainutlaatuisessa elämässään.  On vain nousu suveen. 

Saatamme olla nimittäin  ajoittaisesta itsemurha-alttiudestamme huolimatta varsin onnellinen kansa. Jokin tutkimustietokin hiljakkoin vahvisti, että Suomi on Euroopan onnellisin maa, Tanskan rinnalla.  Ja onhan meillä erityinen professorikin tätä päämäärää varten, onnellisuusprofessori Markku Ojanen. Ojanen on noussut koulukiusatusta yksinhuoltajaäidin lapsesta menestykseen eli julkisuuteen.

Ojanen arvostaa yksinäisyyttä ja kavahtaa kauppakeskuksia ja hälinää. Tekisi mieleni voihkaista onnesta: oi miten allekirjoitan!  Ojasen mukaan onnellisuus on tila, jossa ihminen ei haikaile men­nei­syyt­tä eikä odota parempaa tulevaisuutta vaan iloitsee siitä, mitä juuri nyt on.  Kyllä Ojanen, juuri tällaisen mielentilan saavutan luonnossa liikkuessani, kuvatessani eläimiä, näätää, peukaloista, hömötiaista, ei kuitenkaan mielellään sini- eikä talitiaista, koska niitä hyppii joka oksalla. Pyrstötiainen käy, samoin töyhtö. 

Minusta onni on sitä, kun unohtaa itsensä, kun ei muista että on olemassa. Ei tarvita varsinaista flow-tilaa, mutta käy sekin tähän raamiin. Joskus kirjoitin blogiini, että onni on extreme-laji, jota mitä todennäköisimmin saa kohta ostaa konkreettisessa muodossa laitteena, jonka voi kytkeä piuhoilla päähänsä. En oikeastaan epäile tätä vieläkään, sillä niin tavoiteltua onni on, että sitä myydään monen ostoksen kylkiäisenä kaupasta ja markkinamiehiltä. 

 Vaan mitä sanoi L. Onervakin? Onko onni mahdollista saavuttaa?

Oikea onni
on ihmisen vasta, 
koska hän laannut
helyä onnen
on tavoittamasta.

Nykyään joka paikassa lukee vinkkejä onnen saavuttamiseksi. Onnellisuusprofessorin  lailla en oikein usko niihin, onni ei tule metodin kautta, rauha ei tule hiljaisuusretriitillä eikä Valamossakaan, välttämättä. Voi se toki tullakin, mutta ei se silloin Valamosta johdu, vaan sinusta itsestäsi ja suhteestasi asioihin. 

(Fresko vuodelta 1477, Donato Bramante)

27.5.2017

Mitä jää jäljelle, kun poistamme humbuugin?



Edellisessä keskustelussa muutama kommentoija arvosteli piispa Eero Huovisen ruumiinsiunaamissanoja presidentti Koiviston hautajaistilaisuudessa: "- - maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä". Sanoja pidettiin jäänteenä, vanhentuneena ilmaisultaan ja sisällöltään. Humbuugia, sanoi muuan.

Ajatus uskonnon ja muun epätoden humbuugin merkityksestä yhteiskunnalle on erityisen merkittävää tänä päivänä kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että meillä on monikulttuurisuuden myötä myös uusia suuruskontoja, joiden harjoituspaikoista kiistellään julkisuudessa. On myös tunnettua, että muslimit ovat usein hartaasti ja vakavasti  uskontoonsa suhtautuvia. Miten suhtaudumme islamiin, jos ja kun se aiheuttaa konflikteja yhteiskunnassamme? Sanommeko siitäkin julkisesti ääneen: humbuugia vai koetammeko selittää sen kulttuurisena piirteenä, perinteenä? Voisivatko Huovisen sanatkin olla saman kaavan mukaan vain perinnettä?

Toiseksi asia on merkittävä Suomen koulutusleikkausten vuoksi: meillä ollaan leikkaamassa koulutuksesta jättimäistä lohkoa hiljaisuudessa. Toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta ollaan viemässä lähiopetusta pois sen osalta, minkä opetushallitus ilmeisesti laskee humbuugiksi. Yleissivistävä opetus saa väistyä, tulevat duunarit ja merkonomit eivät tarvitse äidinkielen, vieraiden kielten ja esimerkiksi yhteiskuntatalouden opetusta. Tärkeää on vain se, mitä tehdään fyysisesti työpaikoilla, eli opetusta ollaan hiljaissuudessa siirtämässä yrityksiin, pois kouluilta. Lukionkin voi tulevaisuudessa läpäistä ilman ainuttakaan historian kurssia.

Eli jos poistamme kaiken mikä ei ole totta tai välittömästi tarpeellista, mitä meille jää jäljelle? 

Mitä jää, jos poistamme uskonnon? Sen myötä meille tuli lukutaito, sivistys, eettiset ihmiskunnioituksen ja täten myös tasa-arvon normit. Mitä jää, jos poistamme historian, taiteet, teoriat? Mitä jää, jos poistamme yleissivistyksen viimeisetkin rippeet? Mitä jää, jos poistamme perinteet, virret, liturgiat, sotilaalliset menot, historian tuntemuksen? 

Itse ajattelen lievällä kauhulla sitä, minkälaisia opiskelijoita olen itse päästänyt käsistäni työelämään yrityksiä perustamaan. Ah sitä armovitosten määrää. Toki niitä kiitettäviäkin tuli, mutta jostain syystä nämä armovitoset hääräävät nyt yrityksissä erilaisissa tehtävissä, osa peräti johtajina. Onnea vaan yrittäjille, armovitosille, vaativassa koulutustyössä! 

Ja itse koin Koiviston hautajaisseremoniat kauniiksi, liikuttaviksi, ja niissä oli jotakin muutakin suurta kuin Koiviston persoona ja karisma. Minä löysin tilaisuudesta jo kauan  kateissa olevan hyvän isänmaallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen, jonka nimenomaan perinteet saivat aikaiseksi. Ei globaalisuus kai ole este pienen maan vahvalle itsetunnolle ja menneen kunnioittamiselle?

(Maalaus Hugo Simberg)

21.5.2017

R.I.P. Dazzling Morningstar



Niin se meni koirien taivaaseen, tämäkin perheenjäsen, 13-vuotiaana, kuten kaikki meidän eläimemme, kissaa myöten. Pääsi vielä äitienpäiväreissulle tänne, eikä silloin lausuttu asiasta sanaakaan, vaikka nähtävissä oli, että aikaa ei ole paljon. Jotenkin kuolema on niin pelottava asia, että siitä ei vaan puhuta, vaikka se leijuisi samassa huoneessa. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat suhtautua kuolemaan luonnollisesti. Minä en osaa. En esimerkiksi pysty ottamaan enää uutta lemmikkiä, koska näen edessä sen kuoleman - tai omani. Voihan olla, että minä lähden ensin ja se jää minua suremaan. Vanhuus tulee ja siihen kuuluu luopuminen.

Joku sanoo, että ikä on vain numeroita. Näin sanoi ystävänikin, otti vanhoilla päivillään netistä miehen, korjautti kohtunsa ja värjäsi tukkansa punaiseksi. Sai sittemmin ihottuman päänahkaansa, mutta ei luovuttanut. Nyt hän on blondi ja lähdössä miehen kanssa Eurooppaa kiertämään. Molemmilta on polvet leikattu, mutta niin vain  mennään. Luultavasti hän elää pitkään,kuten äitinsäkin, iloinen maalaisemäntä, joka piristi itseään kesäteattereissa ja maakuntamessuilla. Eli lähes satavuotiaaksi saatettuaan miehensä paljon aiemmin hautaan. Hänen sisarensa, minun äitini, eli kahdeksankymppiseksi ja oli huolten runtelema ja takanaan paljon menetettyjä tilaisuuksia ja epäonnenpotkuja. 

Minulta ei ole polvia leikattu, ja koetan varoa äitini tietä. En minä kauheasti surekaan. Pidän elämästä ja ihmisistä, mutta olen hieman varautunut suhteissa ihmisiin. Elämä opettaa ja epäonniset piirteet seuraavat sukupolvelta toiselle. Jumala se ehkä siinä vain kostaa menneitten polvien syntejä viattomille uusille ikäluokille.

Auttaisiko jos nöyrtyisi ja rukoilisi kunnolla eikä aina vain lähettelisi nopeita tekstareita yläilmoihin, että anna nyt, tarvitsen todella nyt tätä. Tosin tällainen suora pyyntötekniikka tuottaa joskus myös tuloksia. Olen kertonut teille Nuoresta Leskestä, joka kiusaa minua jatkuvilla pitkillä puheluilla. Hän tuli juuri vastaani pihalla enkä päässyt pakoon. Niinpä jäin kuuntelemaan häntä.

Hän oli ollut hautausmaalla ja tuskaillut, miten saa painavan multasäkin siirrettyä Pertin haudalle. Oli rukoillut miestään, että Pertti, jos sinä jossain siellä nyt olet, niin auta nyt jollakin tapaa siirtämään tämä multasäkki haudalle. Siinä samassa puutarhatraktori oli puksutellut häntä kohti ja hän oli kysynyt ajajalta, voisiko tämä viedä säkin miehensä haudalle. Kyllä voi, säkki sai kyydin ja Nuori Leski koki ihmeen. Mainittakoon, että kyseinen ihminen on varustettu erikoisella herkkyydellä. Kun mies kuoli, kello oli pysähtynyt olohuoneessa. 

Tänään tein viimeisen palveluksen tuolle kuvan otukselle. Maksoin sen tuhkausmaksun, sataviisikymmentä euroa. Se sai kyynelhanat auki, oikeastaan ensi kerran kunnolla. viimeinen palvelus pienelle Iivo Livokille, Kärkkäiselle, Olmille jne. Mietin vain, mihin ne tuhkat tullaan sirottelemaan, kun se ei ollut vesikoira eikä oikein ulkokoirakaan, vaan sillä oli aina kiire takaisin pesään, kotiin. Jotenkin uurna takan reunalla ei kuitenkaan kuulosta hyvältä. 

(Valokuva Iines)

15.5.2017

Haplot ja kuplat




14.5. Sain lahjaksi dna-testin äitilinjan tulokset. Mielenkiintoista. Matcheista eli siis äidinpuoleisista dna-sukulaisistani - joilla on täysin sama haploryhmä kuin minulla, löytyy mm. muutama vuosi sitten ahkerasti blogannut tamperelainen tutkija Jari Sedergren, joka on joskus kommentoinut blogissani  mm. jotain aiempaa sukututkimusjuttuani.  Yleensä dna-testien matcheissa eli sukuhaaralaisissa on vieraita nimiä, jopa ympäri maailman. Sedergrenin lisäksi toinen tietämäni dna-sukulainen on poliitikko Pirjo Ala-Kapee.

Sain lahjaksi myös opastuksen twitterin käyttöön, ja teinkin itselleni twitter-tilin. Minulla on vasta yksi seuraaja, ja toivon tietenkin lisää, koska kaiken someviestinnän olennainen edellytys on se, että foorumilla on tarpeeksi lukijoita. Ei ole järkeä viestiä julkisesti, ellei halua itselleen yleisöä. On hurskastelua väittää, että suuri lukijakunta on muka yhdentekevää. Monologit ovat lukollisia päiväkirjoja varten. Tai sähköpostiviestintä pikkupiiriläisille. Some on kenttä, jolla voi harrastaa julkista rienausta, kosiskelua, myyntiä ja markkinointia ja tarvittaessa jopa populismia. Jos haluaa julkaista vain orvokkiasetelmia ja ruusututkielmia, saa postikorttikatsojia, mutta ei keskustelua.

Twitteriin lataamistani luontokuvista on jo yksi tykännyt, koska kävin itse tykkäämässä joistain hienoista kuvista. On turha toivoa lukijoita, ellei itse käy niiden muiden luona. Kukaan ei tule somessakaan ovellesi pelkästään säihkyvän viestintäsi vuoksi. Netti on täynnä säihkyvää viestintää.

Itse valitsin seurattavikseni lähinnä toimittajia ja yhden nuorten kirjailijan, näin aluksi. Myös Tarja Halonen kuuluu seurattaviini. Haloselle annan  tällä hetkellä sapiskaa yltiöromanttisesta turvapaikkapolitiikasta, mutta plussaa uudesta kellanpunaisesta tukanväristä, joka pehmentää hänen kulmikkaita piirteitään. Jostain syystä seuraan myös Saska Saarikoskea ja Sanna Ukkolaa, koska minua kiinnostaa ensinnäkin se, että Pentti Saarikosken poika  jaksaa keskittyä pakkomielteenomaisesti Trumpiin ja se, että älykäs toimittajanainen on nainut persumiehen, joka on lisäksi laihanpuoleinen. 


15.5. Yhteiskunnassa lyövät nyt korkeat laineet. Punaviherkupla on särkynyt ja sieltä on havaittavissa ulosvuotoa ja ristivetoa. Kirjailija Pirkko Saisio on kyseenalaistanut punavihreän kuplan  tavan harjoittaa julkista keskustelua olemalla itsestäänselvästi aina oikeassa. Loistavaa, pidän kaikenlaisesta epäilystä!

On Saisiolta sitäpaitsi poikkeuksellisen kypsän ja viisaan ihmisen merkki asettua objektiivisesti oman kuplansa ulkopuolelle tarkastelemaan ryhmäänsä - näin minäkin tahdon tehdä ja osittain uskonkin tekeväni. Ihmistä ei saisi pidellä yleinen mielipide. On rohkeaa ja älykästä seistä yksin, jos muut vetävät kritiikittömästi yhtä köyttä. Joukossa tyhmyys - no te tiedätte.

Tänään Saisiolle vastaa kansainvälisen politiikan opiskelija, aktivisti Riikka Yrttiaho, joka vastaansanomattoman raikkaasti todistaa, että Pirkko Saisio on langennut populistien ansaan. Eihän muiden kanssa voi keskustella kuin suvaitsevien punavihreiden! Tällaista tieteellistä lähestymistapaa asioihin opetetaan ilmeisesti Göteborgin yliopistossa, jossa Yrttiaho opiskelee. Subjektiivisuus rulaa, koska joillain nyt vaan on paremmat mielipiteet. 

Lopuksi sananen haploryhmästä, koska oletan, että käsite on monelle lukijalle uusi. Haploryhmä on ihmisen perimän tyyppi, joka on eri alkuperää olevilla väestöryhmillä erilainen. Haploryhmiä vertailemalla on koetettu selvittää kansojen sukulaisuuksia ja alkuperää. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, ettemmekö silti olisi kaikki veljiä keskenään. 

(Valokuva Iines, Kaunis kupla eräässä vihreässä puistossa)