25.9.2016

Hei, me kielletään!



Hei me kielletään!
Me kielletään vihapuhe, peli poikki!
Hei me kielletään rasismi, 
me parannetaan maailma. Me, me ja media.
Minä ja Tarja Halonen ja Petteri Orpo.
Mutta ennen kaikkea Sipilän Jussi.

Hei me kielletään  kirkko ja Guggenheim!
Paitsi moskeijat, niitä me ei kielletä.
Me kielletään sukupuolet,
me poistetaan syrjintä.  Me, me ja media.
Minä ja Tarja Halonen ja Petteri Orpo.
Mutta ennen kaikkea Sipilän Jussi.

Hei me kielletään Muhammed-pilakuvien julkaisu!
Ja muu pilailu Allahin ympärillä.
Se me ankarasti kielletään,
me ollaan globaalei. Me, me ja media.
Minä ja Tarja Halonen ja Petteri Orpo.
Mutta ennen kaikkea Sipilän Jussi.

Hei me kielletään paha väkivalta, 
muttei me kielletä parempaa väkivaltaa.
Me rökitetään rasistit,
me laaditaan lait paremmat. Me, me ja media.
Minä ja Tarja Halonen ja Petteri Orpo.
Mutta ennen kaikkea Sipilän Jussi

Kaikki yhdessä, kaik yhes koos:
Hei vihapuhe, hei vihapuhe, hei vihapuhe,
se me poistetaan kuin mätä home.
Lyökäm käsi kätehen, 
sormet sormien lomahan, 
näppäimet nätit laulakoot, 
yhtä virttä veisatkoot.

22.9.2016

Eteenpäin, sanoi Paula lumessa



Ministeri Paula Risikko on jyrähtänyt. Ihanaa! Pidän jyrähtelevistä naisista. Pidän myös kurinpalautuksista. Ihmisellä on hyvä olla selkeät säännöt ja selkeät lait niiden takana turvaamassa kaiken pahan varalta. Ja nyt onkin menty liian pitkälle.

On annettu pahan pesiytyä suomalaiseen kulttuuriin, ja se on johtanut viharikokseen, jonka vuoksi Suomi on hälytystilassa korkeinta johtoa myöten. Tämä on aivan oikein. Holtiton vihapuhe on saanut jatkua liian pitkään. Kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Paula Risikko on muutenkin nainen paikallaan. Hän reagoi median nostamiin juttuihin kiitettävän vilkkaasti. Viime viikolla hän kävi palauttamassa Migrin järjestykseen. Virasto myönsikin, että ruuhkassa on voitu vähän hutiloida. Hienoa, ojennan sulan Paulan hattuun, jos hän sellaista käyttää. Presidenttiainesta. Ei höpinöitä tolkun ihmisistä, vaan tomeraa toimintaa ja ukkosen jyrinää. Nainen minun makuuni.

Tämä Rautatietorin tragedia on siis koskettanut syvästi ihmisiä ja saanut heidät hereille,  niin muhkeat otsikot oli lehdissä ja niin kiitettävästi Yle asiasta uutisoi. Heti aamulla herättiinkin kovaan krapulaan, ja kun pahimmasta järkytyksestä oli päästy, valaistuttiin. - Eteenpäin, sanoi akka lumessa! On jaksettava jo yksin tämän sankariuhrin vuoksi. Surun hetkestä on päästettävä irti ja ryhdyttävä töihin, jottei yhtään turhaa kuolemaa enää sattuisi.

Perkeleen rasistinatsiääliöt! Ja vihapuhe.  Ellei vihapuhetta sallittaisi missään muodossa, ei olisi äärioikeistoakaan, vaan saisimme elää rauhassa ja syödä jokapäiväistä leipäämme, jos sellaista pöydässämme on. Kaikilla ei ole, ja painakaamme päämme myös tämän asian edessä. Kenties voisimme murtaa kannikkamme ja viedä siitä puolet tarvitsevalle?

Kyllä maailma parannettavissa on. Kiitos siis, Paula Risikon ja suomalaisen korkeatasoisen sananvapauden ja ennen kaikkea vastuullisen median, joka sitä harjoittaa. Eläköön rauhan Suomi, jossa rakkaus kaikkia kohtaan saa pian vallan ja jossa kaikkia suvaitaan, ihan kaikkia.  Paitsi vihapuhujia.

17.9.2016

Omenoita, pokemoneja ja uinnin ilosanomaa

Olin mökillä omenankorjuussa. Ajoinpa vielä nurmikonkin. Ja panin haudalle kolme kanervaa ja istutin niiden taakse tulppaanin sipuleita kevättä odottamaan. Mustan mullan peitin vihreällä sammalmatolla - jäkälästä en pidä, se on ikävää ja rapisevaa. Sammal elää ja kestää kevääseen saakka tummanvihreänä samettimattona.

Hirveitä kuvauksia on lehdissä ollut potilaitten ja eritoten vanhuspotilaitten hoidosta Suomen terveyskeskusjärjestelmässä.  Karvat nousevat pystyyn. Täällä ollaan kuin Romanian hylättyjen vammaisten orpokodeissa, joista näin kauhistuttavan dokumentin kymmenen vuotta sitten. Vieläkin se kummittelee mielessäni. Luoja varjele Suomen vanhuksia! Heistä ei kukaan välitä.

Ja kävin merenrannassa, hautausmaan alapuolella. Harvoin on meri niin tyyni niin kuin se tänään oli.


Hautausmaalla kohtasin kaksi kiljuvaa kakaraa, jotka pyydystivät Pokemoneja. Musiikki soi kännykästä kovaa. Mummut vaihtoivat hautojen ääressä painopistettä. Takapuoli laski ja pää nousi, kun he katsoivat, kuka kirkuu pyhällä paikalla. Minulla oli kamera olalla ja kännykkä avattuna, kun kuvasin sillä juuri haudoilta näkyvää merta lähettääkseni sisarelle Saksaan WhatsApp-kuvan tyynestä merestä.
- Onks sullakin Pokemonit, hihkaisi toinen pikkuriiviö minulle. - Ei ole. - Pitää olla, hymyili kersa.  - Pitäiskös ladata? - Pitää.

No niin, kenties lataankin. Koskaan ei tiedä. Hieman jopa kiinnostaa.

Aamulla ennen kuin lähdin ajamaan mökille, katselin Ylen aamutelevisosta erään suomalaisuimarin haastattelua. Mies oli ylittänyt 21 kilometrin levyisen Gibraltarinsalmen uimalla ja kohdannut matkallaan hainkin:

- Mulla oli kauhean paha olo koko alkumatkan, oksentelin koko ajan.
- Espanjalainen oksenteli siinä vieressä.
- Limakalvot mun hajoo siinä, ja ellen laittaisi vaseliinia kainaloihin, oisin ihan rikki.
- Kauhean paha olo siinä tulee.
- Iso epätoivo iski matkalla.
- Puolivälin jälkeen säikähdettiin isosti, nähtiin hai siinä alapuolella, se möllötti pystysuorassa ja seurasi meitä.
- Se mua pelotti, sitten se häippäisi.
- Tää on rajua.
- Henkiseen toipumiseen menee loppuelämä.
- Haluan tuoda uinnin ilosanomaa muillekin.

(Valokuvat Iines 17.9.2016)

1.9.2016

Ken pitkäkaulaisin on ja pienipäisin

Edellisessä keskustelussa muuan kommentoija viittasi liiterin taakse, paikkaan, jossa usein oli tunkio tai jonne ennen jätehuoltoa oli tapana heittää tarpeetonta kamaa. 

Liiterin taakse tai navetan taakse on ilmaisuna mielenkiintoinen, sillä se viittaa myös toimintaan, joka haluttiin suorittaa silmistä pois, selän takana. On kenties suudeltu salaa, isäntä piikaa, tai on lahdattu sika tai katkaistu kanan kaula. Tai tapettu mies.


Elämäni taukset ja varsinkin tunkiot! Olkoon se siis kirjoituksen aihe.  Asia onkin varsin ajankohtainen myös kirjoittajan taloudessa, sillä taloyhtiön lukittuun roskakatokseen on tehty vakava isku: Lehdon Tertun roskapussi on tutkittu. Avattu solmusta ja analysoitu sisältö. Solmu on Lehdon mukaan ollut tiukka ja jos tarkkoja ollaan, siihen oli reumaisilla sormilla kiristetty kaksi umpisolmua päällekkäin. Pussista on löydetty kiellettyjä metallisia säilykepurkkeja, jotka asukkaiden tulee viedä linja-autoaseman jätesäiliöön. Pussissa oli myös verhotangon nuppi ja Marevan-resepti Lehdon nimellä. Lehto vetoaa huonojalkaisuuteensa ja syyttää naapuriaan paitsi pussin avaamisesta myös verhotangon nupin varastamisesta.


Paitsi Lehdon asiattomat peltipurkit myös moni ajankohtainen yhteiskunnallinenkin asia joutaisi tunkiolle. MV-julkaisua en sinne heittäisi, sillä viheliäisiä rakkikoiria tarvitaan - meillä luojan kiitos saa pilkata hävyttömästikin jumalan lisäksi esivaltaa ja  valtamediaa, poliiseja ja poliitikkoja, arkkipiispoja ja instituutioita! En heittäisi Uuninpankkopojan blogiakaan tunkiolle, sillä se on erinomainen suvaitsevaiston ahjo takoa tyhmiin ja hieman kusipäisiin kalloihin viisautta, sivistystä ja varsinkin yksimielisyyttä. 


Oikeastaan, jos vakavoidun,  taitaisi olla viisainta lukita molemmat ryhmät suljettuun tilaan keskenään ja kääntää ilmanvaihto kiinni.  Ovetkin voisi salvata vaikka pyöränlukolla niin kuin Poikani Kevin -elokuvassa. Saisivat aistia omia tuoksujaan, ja tolkun ihmiset saisivat miettiä asioita ilman kohkausta ja  käydä kriittistäkin kansalaiskeskustelua joutumatta kummankaan leirin hampaisiin. 


Vaan ne lapsuuteni tunkiot!  Paitsi liiterin takana ne olivat sydänmailla siis ennen kaikkea navetan takana.  Jonnekinhan navetasta pois luotu ulostemassa piti työntää. Näin on ainakin Lounais-Suomessa tehty 1600-luvulta alkaen. 


Tunkioihin tyhjennettiin usein myös ulkohuussien astiat. Sekaan työnnettiin kuiviketta, olkea ja havuja. 1800-luvun kaupunkien jätehuollossa tunkio sijaitsi pihan perällä ja sinne koottiin kotitalousjätteet. Tunkioille kerääntyi usein rottia, joita kutsutaan nimellä tunkiorotta. Itse en koskaan  ole nähnyt tunkiorottia, paitsi somessa. Vain tunkiokärpäsiä ja ampiaisia on luonnossa. 


Panen loppuun opettavaisen runon Lauri Viidalta. Runo kertoo johtajan hyvistä ominaisuuksista. Itse mietin tätä lukiessani paitsi entistä esimiestäni Joukoa, myös sitä, miten kiinnostavia paikkoja tunkiot ja haudat maailmassa ovat.  Vanha kuivunut tunkio on arkeologisesti korvaamattoman mielenkiintoinen löytöpaikka.



JOHTAJA

Sen joukon johtajaksi nimittäisin,
ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin
ja takapuoleltansa täyteläisin.
Kas, kun jää painopiste matalalle,
voi nousta kukonnuppi korkealle
ja loistaa tunkiolta maailmalle!
(Lauri Viita, Johtaja)

24.8.2016

Oletko valmis?


Valokuvassa mykän filmin koomikolta Max Linderiltä nousee tukka pystyyn, kun hän kuulee sen Jari Lindströmin viimeisenkin pahan teon, että kuusikymppiset työttömät tulisi päästää eläkkeelle. Että se kehtaa.

Vaan jos totta puhun, Max Linderin tukka nousee pystyyn myös uusien uhkien edessä: Saksa kehottaa kansalaisiaan varastoimaan ruokaa kymmenen päivän ja vettä viiden päivän varalle,  mikä tarkoittaa noin kymmentä litraa vettä henkilöä kohti! Hyökkäys Saksan maaperälle on Frankfurter Allgemeinen mukaan epätodennäköinen, mutta maan tulisi olla ”riittävän valmistautunut, koska olemassaoloa uhkaavaa kehitystä tulevaisuudessa ei voida sulkea pois”. Linder haukkoo henkeään.

Suomalaisessakin lehdessä esiteltiin 25 kohdan Kotivara-järjestelmä, jollainen tulisi aina olla kaapissa. Nyt sitten tämän päivän lehdessä on kyselty kansalaisilta, ovatko nämä varautuneet pahan päivän varalle kotivaralla. Osa on, osa ei. 

Yksi kansalainen kysyy, että millä tämän päivän kyykytetyt köyhät edes saisivat kasaan tuon varaston ja vielä rahaakin, jota Kotivara ehdottaa setelijemmana. Että haloo vaan, valtiovalta, suutahtaa kansalainen. Ilmeisesti kyykytetyltä ei löydy edes jauhoja kaapista.

Jos kotivaran sisällön laskee rahana, varaston hinta ei päätä huimaa: puoli kiloa perunoita, puoli kiloa makaronia, puoli kiloa öljyjä ja rasvoja,  puoli kiloa sokeria ja hunajaa, 16 litraa vettä tai juomia ja tätä rataa, perustarvikkeita, ei pitsoja, ei makkaroita, ei Olvia. Tosin puoli kiloa lihaa, kalaa tai munia kuuluu listaan, mutta minulla on tässä oiva ehdotus kyykytetylle.

Että haloo siis vaan kyykytetty köyhä, perustarvikkeet ostat ketterästi saamallasi tuella, ellet törsää sitä parempiin vaihtoehtoihin. Itse ostin euron tonnikalapurkkeja kymmenkunta, samoin halpaa purkkiananasta, perunoita minulla on aina, samoin makaronia, jauhoja, sokeria, pullovettäkin jonkin verran. Taskulamppukin löytyy ja radio, sekä molempiin patterit. Pähkinöitäkin löytyy! Ja porkkanapussi!

Ei kai se muutoinkaan voi olla valtion syy, jos kansalainen on köyhä? Vai voiko? Jos mielestänne voi, kertokaa, mitä valtio on teille, juuri teille tehnyt?  Ja mitä se kyykytyskin on? Viaton uhri lyödään matalaksi ja nauretaan päälle?

Mieluummin kuulkaapas kyykytetty kuin sairas tai vammainen. Että repikääpäs tuosta kaikki valtiovaltaa syyttävät kyykytetyt.

Vai voisiko kaikki valtakunnan asioitten hoito sujua niin, että mentäisiin aina kaikkia käyriä ylöspäin, myös velkakäyrää? Eihän sitä pois tarvitse maksaa. Nostetttaisiin myös rikkaiden veroja, kun niillä perkeleillä on meidänkin rahat. 

(Julisteessa mykän filmin koomikko Max Linder, jolta nousee tukka pystyyn vielä kun hän kuulee kansliapäällikkö Gustafssonilta,  että suomalaisten palkat ovat liian korkeat tuottavuuteen nähden.)

13.8.2016

Patja, jolla on muisti



Tarvitsin uuden patjan, vanhasta oli jousto pois ja päälliseen oli ilmaantunut ratkeaman alku. Siispä paikalliseen huonekalukauppaan.
- Tarvitsen uuden patjan.
Myyjä on hoomoilasena. Siis mihin tarkoitukseen?
- Nukkumiseen, sänkyyni. Runkopatjan päälle uusi patja.
- Tarkoitaksää petaria?
- Siis en mä tiedä, patjan, kunnon patjan.
Myyjä katsoo minua otsalohko etukenossa. - Tarkoitaksää jotain  vaahtomuovipatjaa? Semmoista ohkaista?
- Ei semmoista, vaan semmoinen joku jousitettu juttu tai muu, mitä niitä nyt on, joilla on hyvä nukkua.
- Se on petari, jos sulla on kerran runkosänky.
- No petari se varmaan on.

Myyjä johdattaa minut petarihyllyille. Hintalappu hyllyn kyljessä alkaa kolmosella ja on kolminumeroinen. Hyllyssä on piukkaan pakattuja muovipäällysteisiä rullia. Suustani pääsee parahdus.
- Onksne noin kalliita? En mä kyllä ajatellut vanhaan sänkyyn mitään huippuluksusta.
Myyjä kyykistyy alemmalle hyllylle. Minäkin notkistan polveni.
- No tämä mahtuu vielä budjettiini, 125 euroa.
- Niin ja huomaa, että tämän oikea hinta on 249 euroa, hehkuttaa myyjä. Huomaa vissiin, ettei minun kanssani ehkä tarvitse kyykistyä alimmalle hyllylle.

Nyt myyjä laukaisee valttikorttinsa. Hän katsoo suoraan minuun paksujen rilliensä takaa.
- Tällä patjalla on muisti.
Nyt minä olen hoomoilasena.
- Se muistaa vartalosi.
Jestas. Jos patjalla on muisti, se lienee standardoitu kaikin tavoin. Mitä jos se piippaa, kun  asetan takapuoleni patjalle tai vapautan ryntääni sen ilmatäytteisille solukoille? Tai jos se ei reagoi, kun joku aliravittu lehahtaa sille? Vaan ei se varmaan antibakteerinen ole, joten en luultavasti halua sitä.
- Kyllä tämä on antibakteerinen, pölypunkit eivät voi elää tässä.
Riemastun ja sovimme myyjän kanssa, että mennään koemakaamaan se sänkyosastolle. Riisun kenkäni ja pylläytän itseni patjalle. Voisin  nukahtaa samantien. Ei piippausta, vaikka ahterini vaipuu patjan uumeniin. Pehmeys ja jämäkkyys, yhtä aikaa. Patja, jolla on muisti. Kelpaa tässä.
- Otan tämän. Ja sitten vielä Tempur-tyynyn, M-kokoa.

Tarina ei valitettavasti pääty näin mutkattomasti, sillä rahdattuani ison  ja painavan käärön yläkertaan ja tuuletettuani avoimeksi singahtaneen älypatjan huomaan illalla, että olen ostanut väärän levyisen patjan. Liian kapean. Se nököttää tornimaisena runkopatjan päällä vierellään kymmenen sentin aukko seinään. Päätän kuitenkin, että patja leviää, kun menen sille. Vietän tuskaisen yön uudella patjalla. Tuntuu kuin olisin vuoren huipulla, josta vierähdän kääntyessäni lattialle. Tuskin nukun.

Niinpä aamulla ajan takaisin huonekalukauppaan ja kysyn voinko vaihtaa patjan leveämpään. Myönnän auliisti, että muistin sängyn leveyden väärin.
- No joo, kyllä se voidaan vaihtaa, sanoo myyjä katsottuaan minua arvioivasti. Riemastun.
- Sitten emme voi vaihtaa, jos sillä on nukuttu.
- Ei ole nukuttu.
- Kun silloin sitä ei voi myydä uudelleen. Myyjä katsoo minua kiinteästi.
- Niin joo, ei tietenkään.

Vaan mitä jos patja lähetetään takaisin pakkaamoon ja siellä tarkastetaan patjan muisti? Huomataan, että patjalla on joku nukkunut, niin kuin Kultakutri pikkukarhun sängyssä?
- Eikun on sillä nukuttu. Mä koetin, toimiiko se silti. Eikö tota patjaa voi nyt myydä?
- Noh, asiakas ei vaan tiedä sitä.
Tunnen itseni syylliseksi ja kanssarikolliseksi. Myyjä sanoo, että tehdäään nyt se vaihto, tuot patjan  tänne ja saat uuden, kun maksat erotuksen.

Eli raahaan kapeamman patjan alas rappusia, ja asetellessani sitä suojan päälle auton takakontiin huomaan sen reunassa pienen harmaan läikän.  Läikkä on reunassa, mutta siinä se on, tullut ehkä autosta. En uskalla koskea siihen, ettei se leviäisi, mutta päätän ojentaa patjan tahrapuoli alaspäin myyjälle. Myyjä katsoo patjan päällisin puolin ja sanoo, että ok, hyvältä näyttää ja että otetaan sulta vielä puhelinnumero.
No nyt tietenkin odotan, koska puhelin soi. Vaan tuskin se soi. Myyjä nimittäin sanoi, että puhelinnumero on muodollisuus. Vaan varma ei voi olla.

9.8.2016

Iltapäivälehdissä pöhö ja koukku



Nyt bikinikuntoon, kehottaa iltapäivälehti huhtikuussa. Vielä ehdit laihtua kesäksi!

Nyt eroon lomapöhöstä, kehottaa lehti elokuun yhdeksäntenä ja kysyy vielä: Jäitkö alkoholikoukkuun? Näin irti juomisesta!

Miten se nyt noin kääntyi? Juuri kun tyrmäävässä bikinikunnossa hypättiin nirunaruvirityksiin, niin nyt niistä kuoriudutaankin pöhöttyneinä ja siiderikoukussa? Miehillä bokserit ovat valahtaneet soman olutkummun alle.

Niinpä niin. Iltapäivälehdistö kertoi joskus oikeitakin uutisia, mutta nyt ne on piilotettu lehden sisäsivuille, tai sitten niitä ei juurikaan ole.

Tämä on aika masentavaa, sillä jotakin se kertoo meidän lukutottumuksistamme. Suuntamme Pisassakin on alaspäin, ennen kaikkea luetun ymmärtämisessä. Ehkäpä lehdet ennakoivat tätä ja kehittävät tyyliään sopivaksi. Ehkäpä toimitusharjoittelijat ovat jo tätä uusinta sukupolvea, joka ei ole entisenlaista lukulehteä käsissään pidellyt ja jolla ei ole täsmäkoulutusta, koska hallitsee digin ja on kiva ekstrovertti tyyppi.

Jos itse vakavan luvun ohessa kaipaisi hieman avoimempaa mutta kuitenkin asiallista linjaa, niin pettyy lehden löysyyteen. Lehti tarjoaa suoraan sanottuna ripulipäästöjä.

Suomen suurimman uutismedian etusivun päästöt eli lööpit tänään tiistaina:

8 täsmävinkkiä: Näin eroon lomaPÖHÖstä!
Aurinkorasva ei suojaakaan ihoSYÖVÄltä!
MITRO REPO SAI POTKUT !! (lehden sisäänvetoartikkeli)
Loviisan SURMA: epäilty asui ennen MURHAtilalla! (Unelmien talossa asui kirous...)
Karut syyt: tämän vuoksi yli 50-vuotiaan miehet EROAVAT!
Asiantuntija arvioi Mintun sormuksen: valtavan iso timantti!

(Manuskelit minun, samoin värit; minuskelit lehden)

Mainittakoon, että Loviisan surma -artikkelissa ei puhuta kirouksesta mitään. Sitä ei käsitellä, siihen ei viitata, vaikka se otsikossa on. Joskus äidinkielenopettajat, minäkin ja varsinkin minä,  opettivat piirtoheitinkeppi koholla, että jutun tulee vastata otsikkoa, se tulee kattaa jutussa kokonaan, tulee antaa vastauksia joka sanasta. Jos juttu oli muuten moitteettomasti kirjoitettu, mutta otsikkon jäi viittaamatonta ainesta, juttu oli hylätty tai alimmalla pistemäärällä hyväksytty.

Herääkin kysymys: Miten tällainen kirjoitus- ja toimitustapa eroaa vaikkapa MV-lehden tavasta tehdä juttujaan? Voiko näihin iltapäivälehtien juttuihinkaan uskoa? Tarvitaanko näitä uutisia? Ovatko ne ylipäänsä ollenkaan totta? Joskus naureskeltiin yleisesti lehtien horoskoopeille, koska kaikki tiesivät, että toimittajat kirjoittavat niitä itse. Nyt tämä keksimislinja näyttää laventuneen muihinkin artikkelityyppeihin.

Huolimattomasta toimitustyöstä kielivät mitä törkeimmät kielivirheet, joista näkyy, että kirjoittajilta puuttuu joko koulutus tai suomen kielen riittävä taito tai molemmat. Esimerkiksi illatiivin päätteen oikea liittämistapa otsikossa VOK:in esitetään järjestyksenvalvojia (IS 17.6.) näyttää olevan liian vaikea toimittajalle. Pitkää vokaalia ei päätteessä saa katkaista, sanoo sääntö. Tämmöisiä joskus päntättiin toimittajaopiskelijoille, ja niiden osaamista pidettiin jopa tärkeänä.

Aiheista muotiin on käsittämättömästä syystä lipsahtanut naistenlehtimäinen kevytpsykologia, jossa yksi asiantuntija kertoo ennestään varsin hyvin tiedossa olevia syitä mitä tavallisimpiin ongelmiin. Tänään ovat vuorossa naisalkoholismi ja miesten erot, ja syyt kumpaankin ovat ne, mitkä jo tiesimme.  Seitsemän syytä naisten alkoholismiin ja viisi miesten eroamishaluihin.

Voi miten kiinnostavaa olisi lukea vaikkapa kansantajuinen koko sivun artikkeli vaikka islamista maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden, myös naisten ja lasten ja imaamien kertomana,  mitä se oikeasti on ja mitä ei ole, ja mistä naisten helvetillisen huono asema - siteeraan Tuomas Enbuskea - oikeasti muslimimaissa johtuu.  Jaakko Hämeen-Anttilaa ei päästettaisi ääneen, eikä muitakaan päivystäviä islamin selittäjiä. Ei kiintiömuslimi Husua,  ei vihreää Ozan Yanaria, ei Razimaa.

Kun Suomi on täynnä kiinnostavia ja eläviä aiheita, joita voisi käsitellä sanomalehtiä avoimemmin ja kun iltapäivälehtien lukijakunta on suuri, niin eikö tällainen tosiaankaan kiinnosta lukijoita? Mitä sieltä lehdestä sitten oikeasti haetaan? - Älkää vaan sanoko, että ---