16.12.2017

Kotiharjun päällä kukkii



EU:n instanssi, jokin niistä,  on hiljattain julkaissut tutkimustuloksen. Se on vakava uhka Suomen maineelle, sillä kuviota tuijottamalla selviää se, että Suomi on varsin korkealla tällä kauhealla listalla, ennen Ruotsia.

Toimittajat ovatkin kiirehtineet tulkitsemaan tilastoa rahvaalle. Suomi on hirveän rasistinen maa. Täällä asuu sisäsiittoinen, kotoaan korkeintaan vastapäiseen metsänreunaan tai kerrostalon seinään katsova umpimielinen ja torjuva kansa.

Tämän päivän lehdessä muuan Kukkamaan Vesku, SPR:stä, peräänkuuluttaa tässä rasismiasiassa reipasta yrittämistä. Kun oikein silmiin katsotaan, niin kyllä se auttaa. Vihan ja kyräilyn ilmapiiri voidaan muuttaa moninaisuutta arvostavaksi. Kun se moninaisuus auttaa yrityksiäkin, tuo paljon uutta pääomaa menetelmiin ja osaamiseen, kirjoittaa Vesku. Hänhän sen tietää. Viittaan myös Riku Rantalan upeaan moninaisuutta edistävään kaarnaveneprojektiin. Uudet rahat on anottu, ja taidettu Rantala-Milonoff-kombolle myöntää, lähes 200 000 euroa.

Toivossa on siis hyvä elää. Sitä muututaan vielä hyviksi, akkunat Eurooppaan avaaviksi maailmankansalaisiksi. Globaalius, yeah, junttius, oh no. Syrjinnälle ja rasismille ehdoton no no.

Vaan vakavoitukaamme lopuksi! Sanokaapas,  mitä minä teen henkilökohtaiselle rasismilleni ja syrjintähalulleni, joka kumpuaa  sisältäni mustana myrkkynä ehtymättä ollenkaan, vaikka kuinka koetan hillitä itseäni ja katsoa silmiin ja suvaita ja olla hyvä? En onnistu ja sillä hyvä. Nimittäin suvaintahalustani huolimatta näen punaista, kun mietin muslimikulttuurin ihmisarvokäsitystä, jonka mukaan nainen on  arvoton kuin kulunut aamutohveli. 

Unohdanko siis naisen orjuutuksen, sukupuolielinten silpomisen? Unohdanko sen, että naisilta on kielletty kulkea tukka vapaana hulmuten, kielletty kulkemasta sääret paljaina kauniissa kengissä, saatika upeissa korkokengissä?  Unohdanko sen, että naiset on tuupattu piiloon keittiöön ja moskeijoitten takaosatiloihin? Unohdanko sen, että mies syö ennen lapsia, ja lapsi, jos mieheltä jää? Unohdanko senkin, että nainen luulee tämän kaiken olevan hänen oma valintansa? Olen umpikujassa Veskun kanssa. Halua on, mutta kyky puuttuu.

10.12.2017

Pääasioita


Jos suurennatte yllä olevan kuvan, huomaatte ehkä kuvassa olevan pään. Se on hieman kumarassa ja kulkee Valtatie kakkosta pitkin. Miehen selän takana on Helsinki ja otsan edessä Pori, oikean korvan puolella istuu Iines kirpputorin parkissa ja on juuri lähdössä liikkeelle.

Vaan tapahtuma edessä olevalla valtatiellä kiinnittää Iineksen huomion. Mies kulkee räntäsateessa tien  vasenta reunaa  eteenpäin. Edessä ei ole mitään, eikä takana, ei ainoatakaan rakennusta, ei kauppaa, ei omakotitaloa,  on vain tyhjää tienpintaa hehtaaristen peltojen keskellä. 

Mihin mies voi olla matkalla pimenevässä päivässä, märässä viimassa ilman käsineitä, ohut hupputakki verhonaan. Iines ei kuitenkaan tartu hätäpuhelimeen, vaan kameraan, johon asettaa pitkän putken. Mistä hän voi tietää, onko miehellä hätä. Ehkä se selviää zoomaamalla.

Yhtäkkiä mies laskeutuu ojan pohjalle tai reunalle, ja alkaa kulkea niin, että vain pää näkyy, etenee hitaasti kumarassa. Autoja tulee ja menee, ja välillä pää näkyy auton alapohjan ja maantien välisestä rakosesta hämärässä satakuntalaisessa maisemassa, jonka läpi autot pyyhältävät pysähtymättä.







Siinä kohden kun mies kääntyy ja alkaakin kulkea takaviistoon syvemmälle peltoa, Iines luopuu parista teoriastaan. Mies ei ole autojen heittämää kuraa paossa ojan pohjalla. Mies ei etsi tien reunaan pudonnuttta kännykkäänsä.  Mies on Erikoinen persoona ja sillä hyvä. Vai mitä arvelette. Miksi mies kulkee räntäsateessa valtatiellä ja kääntyy sitten ojan pohjan kautta kulkemaan pellolla ja lopulta häviää ja katoaa maisemasta?

Iines päättää kuitenkin vielä koukata Valtatien kakkosen yli Loimaan suuntaan ja katsoa, minne mies pellolta kulkee. Jos hän vaikka yhyttäisi miehen risteävällä tiellä ja voisi kysyä, tarvitseeko mies apua, tai, häpeä sanoa, voisi ottaa salakuvan, joka selvittäisi miehen arvoituksen. Vaan kun Iines pääsee tielle, joka kuvassa kulkee lähimmän koivikon edestä, miestä ei näy missään. Iines on ajaa ojaan katsellessaan hämmästyneenä ympäriinsä. Mies on kadonnut.

Näin päättyi mystinen tarina Erikoisesta miehestä. Minä tosiaan olin ajaa ojaan, kun käänsin päätäni pellon suuntaan enkä nähnyt ketään missään. Vaan näettehän tekin noissa kuvissa sen miehen, vai ettekö muka näe? Aivan aluksi näin koko miehen ennen kuin hän laskeutui alas tieltä.

Lopuksi takaisin maanpinnalle, muihin pääasioihin! Tiesittekö, että kun etusormenpäällä operoimalla kopioin tabletin, läppärin tai kännykän näytöltä katkelman tekstiä siirtääkseni sen toiseen paikkaan, niin nostan sormen koholle, jottei teksti  tipahtaisi. Vasta kun keskisormella naputellen tulen kohtaan, johon haluan siirtää katkelman, lasken koholla olevan sormen alas ja pudotan tekstin uuteen paikkaansa. Sormi vapautuu taakastaan.

(Valokuvat Iines 7.12.2017)

6.12.2017

Rauhaa 100-vuotisitsenäisyyspäivänä!



Minä pidän poliisista. Ja poliisin hevosista. Poliisi on ystävä. Jos katsoo yhdenkin jakson poliisin työstä kertovista tositelevisiosarjoista, näkee, miten pieteetillä poliisi puhuttelee laitapuolen kulkijoita, juoppoja, rikollisia, alamaailman väkeä. Jokainen on poliisin hyvä asiakas.

Niinpä en edes halua ymmärtää sitä, että jokuset vihaavat poliisia, ja tarkoitan poliisilla tässä koko instanssia, virkavaltaa, en yksittäistä henkilöä. Kaikkein vähiten ymmärrän poliisin hevosten haavoille hakkaamista, kuten vuoden 2013 itsenäisyyspäivän suurkahakassa tapahtui.

Poliisilla on nykyisessä polarisoituneessa, kuten kansainvälisesti sanotaan, yhteiskunnassa vaikeaa. Hän saa iskuja joka puolelta. Suvakit haukkuvat poliisia klanipäitten, ja klanipäät suvakkien suojelijaksi. Ja väliin asiakkaat uhkaavat, jopa henkeä. Onpa poliiseja kuollut työtehtävissäkin, lukuisia, asiakkaiden toimesta.

Nyt poliisia haukutaan aivan erityisen kauheasti. Kun on ajettu viattomat lapset ja lempeät alpakat pois torilta fasistinatsien tieltä. Tästä koko yhteiskunta on syvästi järkyksissä: Miksei poliisi aja nyt vain natseja pois, kun kerran lapset ja alpakat? Asiaa perustellaan jopa tietyin mutkan takaa vedetyin lakipykälin, vaikka laki on yksiselitteinen: paikka oli ensin valittu sille, joka sinne sai jäädä. Viis siitä, oliko se ryhmä kaikkein eettisin. Itse sain käsityksen, että lapset ja alpakat oli koetettu saada toritapahtumaan varsin kiireellä. Mene tiedä, mikä on totuus.

Hyvää satavuotisitsenäsisyyspäivää kuitenkin kaikille tämän upean tenoripoliisin myötä! Kuvaavaa on muuten, että nopeana ja harmillisen kursorisena lukijana ensin luin tuon tittelin "terroristipoliisin". Niin on tämä aika syöpynyt ihmisen tajuntaan, että. Rauhaa kaikille soihtukulkueille! Rauhaa yritysten ikkunoille ja puistonpenkeille! Rauhaa poliiseille ja poliisin hevosille ja poliisikoirille! Rauhaa veteraaneille ja heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen! Rauhaa kaikille klanipäille ja kaikille anarkisteille! Iloitkaamme siitä, että Suomessa saa ja voi.

30.11.2017

Taidan alkaa taas hipiksi



"Opetelkaa ruotsia - JUNTIT!" Tähän huudahdukseen Juha Hurme päätti riemastuttavan ja suureksi osaksi ruotsin kielellä pitämänsä kirjallisuuden Finlandia-palkintopuheensa. Keskustelupalstat täyttyivät samantien loukkaantuneiden älämölöstä ja pakkoruotsin vastustajista. 

Taidan yhtyä Hurmeen sanoihin -  juntit. Miten aikuiset ihmiset voivat olla noin  huumorintajuttomia puusilmiä,  ja - omaa kulttuuriaan osaamattomia. Hurmeen suusta "juntit" on rakkaudentunnustus. Ja hän on itse juntti numero yksi, kuten hymyillen mainitsi aamuteeveessä. Kun lukee Hurmeen kirjoja, luulee vähemmän. 

"Sivistys ja valistus ovat kovinta todellisuutta. Kaikki muu niiden rinnalla on roskaa."  Kunpa Sanni Grahn-Laasonen lukisi nämä Hurmeen viisaat  sanat ja lopettaisi höpinänsä digiloikista ja  koodaribusseista. Jos ei ihminen tunne henkisen kulttuurinsa juuria, hän ei tiedä mitään. Käykääpä lukemassa Hurme-keskusteluja miltä tahansa nettifoorumilta, niin joudutte sellaiseen pimeyden valtakuntaan, että! Lisää humanistisia aineita opetussuunnitelmiin: äidinkieltä, kirjallisuutta, historiaa, uskontotiedettä, musiikkia, eri taiteita! Digi on väline, ei päämäärä.

Ministeri Sampo Terhokin muuten munasi itsensä pahanlaisesti myötäloukkaantumalla tästä Hurmeen junttipuheesta. Katsokaa, hyvät lukijat,  Ylen aamuteeveestä, miten viehättävällä tavalla Hurme pyytää Terholta anteeksi. Virkistyin tästä paremmin kuin kofeiinista, jota kupistani siemailin. Ihana Juha Hurme, olen myyty. Taidan alkaa taas hipiksi. Rakastan ruotsin kieltäkin, joten se puoli on valmiiksi kunnossa. 

Kuvan nainenkin näyttää rakastavan Hurmetta, niin hanakka on kaulaan ripustautuminen. Vaan arvatkaapas, mihin Hurme aikoo voittamansa 30 000 euroa käyttää. Ette tainneet arvata, enkä olisi minäkään. Siis ruokaan, ja elelee summalla kaksi vuotta. Tässä jään hieman miettimään, mitä Hurme oikein syö. 

Syömisestä aasinsillalla kerjäläisiin ja muihin onnettomiin. Mielenkiintoinen on laittomasti maassa oleskelevien eli ns. paperittomien eilinen sosiaalisten tukien  laajentamispäätös Helsingissä. Paperittomilla tarkoitetaan siis ihmisiä, jotka oleilevat maassa ilman oleskelulupaa tai joilla ei muusta syystä ole oikeutta terveyspalveluihin. 

Käsittääkseni edellinen määritelmä kattaa myös turistit. Ja huomioon on toki otettava sekin, että kaikilla ihmisillä, myös oleskeluluvattomilla, on Suomessa oikeus kiireelliseen terveydenhoitoon, esimerkiksi ensiapuun.

Oli miten oli, ihmisestä täytyy pitää huolta, vaikka hän olisi laittomasti maassa. Näin sanoo minunkin kristillinen ja myös sisäinen etiikkani. Kuitenkin, kun viimeksi kävin Helsingissä, minua kiellettiin  antamasta romanikerjäläisille mitään ja katsoin ihmetellen, kun kaikki, aivan kaikki - joukossa oli taatusti vihreitäkin ja epäilemättä jokunen demari - kävelivät kerjäläisten ohi kitsain sydämin ja suljetuin lompakoin. 

Yksikin romaninainen, reppana, tarjosi liikuttavasti sinivalkoista Serlan nenäliinapakkaustaan myyntiin. Seuralaiseni kiskaisi minut pois mahdollisesta ostotilanteesta. Miksi tämä nyt stadissa virinnyt auttamishalu ei silloin tositilanteessa ja syysviimassa näkynyt? Kukaan ei vienyt sitä naisraukkaa edes kahville läheiseen baariin. Kysyn vaan. 


(Valokuva: Lehtikuva, Emmi Korhonen, ESS)

24.11.2017

Pippelilliset kouluhenkilöt eivät nyt vaan pärjää



Nyt kun Suomen koululaiset on jälleen testattu Pisan oppimistulosten vertailussa, täytyy taas kehaista suomalaista koulujärjestelmää ja ennen kaikkea suomalaisia opettajia, jotka eittämättä ovat maailman kärkeä sekä osaamisessa että koulutustasossa.  

Ei kaikissa maissa nimittäin  vaadita opettajilta maisteritason koulutusta, vaan useimmissa Euroopan maissa opettajille riittää alempi korkeakoulututkinto, ja jopa toisen asteen tutkinto. Käytännössä meillä sellainen on vaikka ylioppilastutkinto. 

Ei ole siis sattumaa, että Suomi on koulutuksen mallimaa. Meillä osataan. Meillä yleensäkin lapsi on arvossaan, kiitos sinne Arvo Ylpön ja sodassa karaistuneiden naisten suuntaan. He työnsivät lapsensa köyhistä oloistakin opin tielle, arvostivat koulutusta ja opettajia, miksei myös vähän kirkkoa ja isänmaatakin. Näistä lähtökohdista versoi se suurten ikäluokkien polvi, joka puursi Suomen nykyisen hyvinvoinnin, ja vieläpä ilman asumistukia, opintotukia tai subjektiivisia päivähoitoja.



Ainoa virhe tuoreissa oppimistilastoissa ovat nyt pojat. Jostain syystä Pisa vielä erottelee henkilöt sukupuolittain, vaikka suomalainen koulujärjestelmäkin jo tarjoaa tilalle abstraktimpaa käsitteistöä. Suomalaiset tytöt pärjäsivät poikia paremmin jopa luonnontieteissä. Erot oppimisessa ovat  suuremmat kuin missään muussa mitatussa maassa, ja ero on järisyttävä. 

Syitä poikien huonompaan menestymiseen haetaan nyt koulun sisältä, jopa asiantuntijakierroksella saa sellaisen vaikutelman, että koulu on se, joka ei osaa ottaa huomioon poikien erityislaatua oppimisprosessissa. Selvää on, että moni suomalainen syyttää koulua ja naisopettajia poikien kaltoinkohtelusta. Koulua pitää siis muuttaa, kuuluu vaatimus.

Kissan villat! Ei se niin mene, että virhe korjataan sopeuttamalla ympäristö virheeseen. Ei tuotettakaan korjata niin, että käyttäjä opetetaan tulemaan toimeen virheen kanssa naksauttamalla laitetta tuosta takaa äkkiväärästi kiertäen eikä tästä. Jos kerran poikien kouluasenteissa on vikaa, poikien asenteita tulee korjata eikä sopeutua virheelliseen asenneilmastoon.

On tuhannesti nimittäin todettu, että poikia kasvatetaan kehdosta lähtien vapaammin kuin tyttöjä. Heiltä ei edellytetä samassa määrin velvollisuuksien suorittamista, toisten huomioonottamista, hoivaamista, mielikuvitusleikkejä, rauhallista kirjojen selailua tai edes luetun kuuntelemista, taideharrasteita, kotitöihin osallistumista, kauneuden näkemistä, ei aina edes aikuisten kunnioittamista. Heille sallitaan rajummat leikit, huutaminen ja rähinöinti - pojat ovat poikia, heitä kuskataan urheiluharrastuksiin, harvoin balettiin tai henkisiin toimintoihin. Heille annetaan lahjaksi urheiluvälineitä ja rajuja tietokonepelejä, harvoin kirjoja.

Koulun tehtävä ei ole sallia pojille erivapauksia, vaan kasvattaa lapset tasavertaisesti, samaa vaatien. On muutenkin aika käsittämätöntä, että aikana, jolloin puhutaan sukupuolisensitiivisyydestä ja rajojen häivyttämisestä, aletaankin puhua opetuksen muuntamisesta pojille sopivaksi. Millaistahan se sitten olisi?

Otetaan opettajiksi ylioppilasmiehiä suoraan koulun penkiltä. Tehdään koulu pelihalliksi, jossa opettajalla on kädessä potkupallo, jonka hän potkaisee oppilaalle, ja tämä taas eteenpäin. Tai ellei viitsi potkia palloa, saa siirtyä digioppimaan taistelupeliä, jossa hahmot huutavat englanniksi jotain taisteluhuutoa. Ja siinä säkkituolilla lattialla olisi vieressä myös kunnon naposteltavaa, karkkia ja kerroshampurilaisia ja energiajuomaa. Ikäviä teoreettisia aineita ei olisi ollenkaan, vaan kaikki kävisi toiminnan kautta, eikä puhumista tarvittaisi juurikaan, saati kirjoittamista. 

21.11.2017

Voihan Kiova




Tänään taloyhtiössä on lippu puolitangossa. Sen miehen muistoksi, joka kävi yhtenään isännöijän toimistossa valittamassa, että lipputankoa pitää siirtää, koska se ei näy hänen ikkunaansa. Nuorena hän oli ollut rauhanturvaajana Kyproksella, ja kulki usein vihreä baretti päässä. Kun hän tervehti, hän vei käden lippaan. Hänet löydettiin menehtyneenä jostain Horsmanperältä, jonne hän oli köpötellyt. Rouva jäi yksin, kotirouva, joka on ikänsä kulkenut miehensä varjossa, mykkänä mutta hymyillen.  Nyt hoitanut miestään, dementikkoa, kotona. Hänelle leskeneläke lie tarpeen.

Itse hämmästelen yksinelävien unohdettua osaa tukiviidakossa.  Moni yksinäinen on erotettu liitostaan, ei eronnut itse.  Eikö hänelle tulisi maksaa erotetun eläkettä?  On sekin kovaa, jos on leskeksi jääminenkin.  Leski saa kuitenkin kunnian  ja tarvittaessa komean leskenpuvun ja viehättävän suruhunnun, erotettu saa häpeän ja tyhjän. Katsokaa Googlesta vanhoja leskenpuvun kuvia,  siellä istuu komeaa matroonaa uuden leskeytensä tunnossa. 

Toinenkin asia leskeysglorian lisäksi on tänään hämmästyttänyt minua. Nimittäin se, että laittomasti maassa oleville puuhataan palvelupakettia monenlaisine tukineen. Tässä on jotain äärimmäisen epäloogista, joka tulisi korjata. Ehdotankin, että jotta vältyttäisiin tällaiselta älyttömältä ja epäreilulta  toiminnalta, niin avataan ne tukihanat kunnolla ja lyödään se leima sinne tulijoitten papereihin sen kummemmin asiaa tutkimatta ja perutaan lakikirjasta termi "laiton maassaolo".  

Ja lopuksi vielä yksi kummastelun aihe tänäisestä uutisvirrasta: poikien huonomman koulumenestyksen syitä ei vieläkään osata tulkita.  Miksi totuutta ei katsota silmiin? 

Milloin pojilta aletaan vaatia kirjan ja opillisen sivistyksen kunnioittamista? Milloin heitä opetetaan luottamaan maailman kärkiopettajiin, omiin opettajiinsa? Milloin heidän kanssaan luetaan yhdessä kirjoja sen sijaan, että heitä kuskataan jääkiekkoharrastukseen kolmena iltana viikossa? Milloin heille opetetaan hoivaamista, heikomman kunnioittamista, lähimmäisenrakkautta ja taiteen maailmaan perehtymistä?  Milloin vanhemmat oivaltavat? 

(Video ei liity millään tavalla mihinkään, ei edes Venäjän ydinposahduspäästöön. Otsikko puolestaan liittyy videoon.  Tai jos tarkkoja ollaan, video liittyy tämän päivän ajatuksiini Juha Hurmeen teatterikäsityksestä.)

15.11.2017

Vähän reissutarinoista


14.11. Ennen kuin kerron teille, että olen jo pari päivää soutanut Köpin ja Aimon kanssa Kustavista Uuteenkaupunkiin ja sieltä Rihtniemen kautta Voiluodolle, äidin syntymäpaikkaan, kerron teille hauskan sattumuksen. 

Nimittäin edellisessä keskustelussa sanoin teille painokkaasti, etten konsanaan tule tilaamaan ET-lehteä Pirkko Arstilan kolumnin poiston takia. Tänään minulle sitten soitti myyntihenkilö, joka kaupitteli mm. ET-lehteä. Voin vakuuttaa, että annoin  tulla kohtalaisen pidäkkeettä. Myyntihenkilö ei tuntenut koko tapausta. Oletettavasti hän piti minua dementikkona. Hän ei tainnut tietää edes, mikä kolumni on.  

Takaisin soutupaattiin. Kyseessähän on Juha Hurmeen  reissutarina Nyljettyjä ajatuksia, josta on lähiaikoina tulossa kirjoitus Einesbaariin. Luulin lukeneeni teoksen, mutta en ollutkaan. Se lukemani ohut kirja oli Europaeus, mainio reissutarina sekin pääkallo repussa runoja keräävästä miekkosesta. Nopeasti luettu.

Nyljettyjä ajatuksia luetaan hitaalla hartaudella, ja kartan kanssa. Hyvä olisi, jos lukija on lukenut Alastalonsa, Palsan Eläkeläisen muistelot ja kuunnellut  Peeblesin I can't stand the Rainin. 

- En puhu teille nyt kirjan sisällöstä kuin nimeksi, houkutteeksi kirjan lukemiseen. Keskustelu kirjasta käydään siis piakkoin Einesbaarissa, Tapsan alustamana, joten säästetään nyljetyt ajatuksemme sinne. Varatkaa kirja, tai kävelkää suoraan hyllylle, mitä luultavimmin se on paikallaan etenkin, jos asutte pikkukaupungissa tai maaseudulla. 

En malta olla sanomatta vielä sitä hupaisaa yksityiskohtaa, että Hurme soutaa parhaillaan ohi kesäpaikkani, ja  niin lumoutuneena ajatuksistaan, että unohtaa katsoa kompassiin ja seurata kurssia! Hän joutuu tekemään jyrkän U-käännöksen kohti Raumaa ohi Hanhisten ja kohti Kylmä-Pihlajan majakanvälkettä. Voin suositella paikan lohisoppaa!

Vielä - sykähdyttää, kun Hurme mainitsee sukukirjastani tutun muinaisen Voiluodon Perolan, äveriään porvarin, jolla oli maakunnankuulu härkä, ulkonäöltään samanlainen kuin köyhällä naapurilla. Seuraa tarina härkien sekaantumisesta. Lukekaa itse, kumpi voitti, rikas vai köyhä. Onkohan Hurme pannut tässä omiaan, vai onko kaikki tämä tapahtunut? 

15.11.  Säästetään siis kirjakeskustelu Hurmeen teoksesta tuonnemmaksi. Tässä voidaan käsitellä yllä olevia asioita toki ohuesti, mutta tämä oli siis mainospuhe, ettäs tiedätte. 

Voidaan jutella lisää vaikka Arstilasta, jos tapaus ei tullut selväksi. Tai siitä, miksi nyt haetaan suomalaisyhteiskunnasta vikaa, vaikka surullinen lapsimurha oli karibialaista tai ranskalaista tekoa. Helsingin Sanomat otsikoi tänään: Hyvinvointi-Suomen pitää ehkäistä lapsisurmat. Miten suomalainen ehkäisy voisi ulottua Ranskan kansalaiseen?

Oletteko muuten koskaan käyneet kartan osoittamissa Iineksen kesämaisemissa? Tämä on minulle rakasta seutua, äiti syntyi siis Voiluodolla eli Rauman maalaiskunnassa, pyöräili nuorena Hanhisiin sukulaisten huviloille - orpotyttö kun oli. Oli myös tavallista, että pyörillä käytiin vaikkapa Uudessakaupungissa ja Raumalla asti. Aina kun ajattelen äitiä, näen auringon ja meren välkkeen hänen taustallaan. Koko kartan osoittama alue on voimaseutua, minulle.