14.2.2019

Suomi piilomaskuliininen kieli?


Olen vähän väsynyt kaikkinaiseen Suomen ja suomalaisten rusikointeihin ja aliarvostamisiin. Minusta on suoraan sanottuna vähän junttimaista aliarvostaa omaa äidinkieltä ja isänmaata. En sano, että sivistymätöntä, mutta sinnepäin.

Nyt toimittaja  Ossi Mansikka on arvioidessaan Mila Engelbergin kirjaa Miehiä ja naisihmisiä – Suomen kielen seksismi ja sen purkaminen keksinyt, että suomalaiset kuvittelevat puhuvansa sukupuolineutraalia kieltä.

Totuus on Mansikan mielestä se, että oikeasti suomen kieli on piilomaskuliniinen kieli. Oikeastaan totuus on tietysti Mila Engelbergin, mutta toimittaja Mansikka ei millään tavoin kyseenalaista teosta, vaan yhtyy siihen. Arvioin tässä siis toimittaja Mansikan tekstiä, koska en ole lukenut Engelbergin kirjaa itse.

Ossi Mansikka  on tietysti oikeassa siinä, että suomessa on maskuliinista sanastoa sielläkin, missä tarkoitetaan myös naisia. Jokamies, kadunmies, nimismies, lautamies, luottamusmies - tiedätte kyllä nämä. Kaikissa maailman kielissä - uskallan sanoa näin - on vastaavaa käytäntöä.  Se ei siis suinkaan ole suomalainen piirre, vaan ilmiö tunnetaan kielitieteessä: kieli heijastaa yhteiskuntaa.

Asia on siis niin, että toimittaja Mansikka ei  nyt ymmärrä kielen perustehtävää, joka on nimetä asioita. Kieli ei piilota mitään, mikään konservatiivinen taho ei ole sen takana eikä kielen maskuliinisuudesta voi syyttää hallitustakaan.

Kielen käyttäjät luovat kielen eikä sitä nykyään juuri ohjaillakaan. Kaikki hyväksytään, normeja jopa puretaan. Viittaan vaikka itseäni ärsyttävään kökköön  ilmaisuun hän pystyy tehdä, joka käsittääkseni on jo kielilautakunnankin hyväksymä muoto.

Sanat ovat useimmiten ikivanhaa perua. Kun maskuliinit ovat jyllänneet, se toki näkyy kielessä pitkäänkin. Ei sanastoon mitään ole piiloteltu, se on avoimen maskuliinista, kuten yhteiskuntakin. Miehet olivat ennen pääasiallisina toimijoina, ja asiat nimettiin suoraan käytännöstä. Näin on paljolti edelleen, joskin rintama on murtunut.

Nykyään vanhoja sanoja jää pois tai ne muuntuvat. Näin on paljolti jo maskuliiniselle sanastolle meillä käynyt. Luottamusmies on muuntunut helposti luottamushenkilöksi. Sen sijaan jokin kadunmies tai jokamiehenoikeus ei muunnu yhtä helposti. Sanoista voi tulla keinotekoisia ja liian käsitteellisiä, kun niistä väkisin poistetaan mies-loppuja. Keksikääpä parempi ilmaus vaikka juuri jokamiehenoikeudelle! Tai kadunmiehelle!

Tässä voisi paremminkin miettiä sitä vaihtoehtoa, pitääkö jokainen mies-loppu kaataa väkisin pois. Voisiko mitenkään ajatella niin, että kun englanninkielinen man tarkoittaa myös ihmistä, niin näin olisi myös suomen kielessä?  Tarkoittaahan englannin kielen mankind myös ihmissukua eikä vain miehiä. Miksi sama ei kelpaa suomessa? Miksi meillä ollaan niin hysteerisfeministisen  miespelkoisia, että koetetaan muuttaa karhua mesikämmeneksi?

Sivujuonteena mainitsen, että en aina oikein jaksa tätä ihmisten sukupuolettomuuttakaan. Olen nähnyt televisiossa tasan yhden muunsukupuolisen. Silmät paloivat päässä ja pullistuivat ulos, kun hän huusi ajatuksiaan Sannikassa ja Ukkolassa.  Miksi hän ei voi vain olla sitä mikä on, vaatimatta että maailmaa muutetaan hänen sukupuolisuutensa takia radikaalisti? En minäkään vaahtoa seksini kanssa, vaikka puutteita siinäkin on.

Jostakin luin tänään, että Orivedellä valtuutetut vaativat, että kaupungin asukkaat edustavat jatkossa kahta sukupuolta.

En minä tähän silti lähtisi, sillä voihan sukupuolia oikeasti olla muitakin. Syntyyhän oikeasti ihmisiä, joilla on molempien sukupuolien sukuelimetkin.

Se mitä kammoan, on sukupuolisuuden nosto tikunnokkaan. Mitä se muille kuuluu, mitä kukin makuukammarissaan tekee. Eilen luin vanhasta miehestä, jolla oli tunteita töröhuulista seksinukkeaan kohtaan. Liikuttavaa. Mutta kaiken kaikkiaan: Evvk.

(Kuva Vita Sackville-West)

7.2.2019

Skandaaleita



Luotettavassa mediassa lukee, että katolisen kirkon skandaali paisuu. Skandaali on tässä yllä, etupuolelta, ja takapuolelta skandaali tässä. Alla olevan skandaalin panen pienenä, jotta riettaus ei paista suoraan silmään. Suurentakaa skandaali, jos tahdotte.


Paavi nimittäin pyhyyksissään on myöntänyt, että papit ovat hyväksikäyttäneet nunnia ja pitäneet heitä seksiorjina. Vatikaanin naistenlehti on mennyt  niinkin pitkälle, että  kertoo nunnien joutuneen abortoimaan pappien lapsia tultuaan raskaaksi hyväksikäytön seurauksena. Samaan syntisyssyyn menevät selibaatit ja abortit.

Kuten arvoisa lukija ennestään tietänee ja tästäkin näkee, nämä nyt esille nousseet synninteot ovat vanhaa perua jo näiden maalaustenkin perusteella. Viini on virrannut luostareissa,  käytävillä on vaihdettu muutakin kuin hurskaita katseita ja  täysikuu on valaissut kapeiden ristikkoikkunoiden lävitse kammioiden natisevia makuusijoja.

Toinenkin hyveenpesä on nyt liattu. Tuoreen raportin  ja Guardianin mukaan ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin työilmapiiri on myrkyllinen ja järjestössä on laajaa kiusaamista. Raportin mukaan järjestössä on lisäksi syrjintää, julkista nöyryytystä ja muuta vallan väärinkäyttöä. Itsemurhiakin on tehty.

Tavallisen huonomman ihmisen, joka ei siis harrasta näin laajamittaista hyvyyttä, on hieman vaikea ymmärtää näitä instituutioiden toimintamalleja. Sitä uskoo, että hyvä on hyvää ja paha pahaa. Että sana on niin kuin sanotaan.

Nostankin nyt hieman kissan häntää. Nimittäin olen aina sanonut, että en luota hyväntekijöihin, en hyväntekeväisyyteen. Mieluummin kammoan niitä. Suorastaan pelkään hyviä ihmisiä, jotka rynnistävät pärinällä paikalle, koska ovat hyviä.  On nähty omin silmin, että siellä missä hyvyys lyö edellään rumpua,  pujahtaa paha samassa imussa sisään.

Jotenkin sitä vaan luottaa kirkkoon ja kirkon uskovaisiin työntekijöhin ja  julkaisuihin, että ne ovat heikkojen puolella. Sitä luottaa Amnestyyn, että se valvoo koko maailman  ihmisoikeuksien toteutumista ja palauttaa ne niille, joilta oikeudet on viety. Sitä luottaa vanhusten hoivakoteihin, että niissä pidetään rakastavaa huolta viimeisillä porteilla olevista lähimmäisistämme ja meistä itsestämme, kun aika on.

Vai meneekö se oikeasti niin, että ei ole olemassa hyvää ilman pahaa? Meneekö se jopa niin, että siellä missä on suurin määrin hyvää, on normaalia enemmän myös pahaa? Ja meneekö se vielä niin, että hyvät ajattelevat oikein, pahat väärin? Kun ajattelee oikein, on aina hyvän puolella ja kun ajattelee väärin, on pahan puolella?

Tämän logiikan mukaan ei olisi olemassa hyviä ihmisiä eikä pahoja ihmisiä, olisi vain ihmisiä, joissa kaikissa on valmiudet myös hyvinkin pahaan. Voiko puhtaaseen hyvyyteen uskoa? Onko ylipäänsä olemassa hyvää ihmistä? Äiti Teresankin suhteessa rahaan paljastui loppuviimeksi jotain hämminkiä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Löytyykö maailmasta tai historian hämäristä puhtaasti hyvää ihmistä Jeesusta lukuunottamatta? Jeesustakaan ei voi ottaa tosissaan, koska hän on kuitenkin tosipohjaisuudestaan huolimtta myyttinen tarinahahmo. (Ja kyllä Jeesuskin sanoi pahasti.)

Nyt poikki! Kysymyksiä tulisi vieläkin, mutta nämä riittäköön retorisiksi kysymyksiksi.


(Ylempi maalaus  Martin van Meytens 1731, alempi Berthomme St Andre 1930)

28.1.2019

Naisille duunia



Jätteiden lajittelu on nykyään aikaa vievää ja vaivalloista työtä. Olen itse vetänyt rajan siihen, että peltipurkkeja, kananpojan muovipurkkeja ja maitopurkkeja en ryhdy pesemään enkä miettimään, onko pakkaus pahvinkeräykseen, kartonkikeräykseen, energiajätekeräykseen vai sekajätteeseen. Minulle likainen piimäpurkki on sekajäte, meni syteen tai saveen. En ole mikään pesijätär, jonka tulisi taikoa sekajätteestä jätteen pesun kautta energiajäte.

Naisten työksihän tämä lajittelu jää, eli siitä vaan emännät nyrkkipyykille tiskiharjan tai rätin kanssa. Jos pakkauksia pitää ruveta pesemään, on se käsipeliä, koneeseen niitä ei voi laittaa. Myös erillisen jätekeskuksen perustaminen suomalaisten pieniin keittiöihin on taitolaji, joka jää emäntien harteille. Siitä vaan taikomaan ämpäreitä keittokomeron nurkkiin.


Myös pahvipakkausten litistämisessä kuluu tovi jos toinenkin. Esimerkiksi kapselikahvikeittimen kapselien pakkauslaatikko ei litisty käsivoimin, vaan se pitää polkaista jalalla litteäksi. Eikä millä tahansa jalalla, vaan kengitetyllä. Terävä kulma on kova ja sattuu sukkajalkaista.  

Pelkkä lajittelukin kiristää hermoja. Yksi taloyhtiön jäteastia on biojätteelle - sen kanssa ei ole ongelmia, eli lättään astiaan kaiken mikä maatuu, ja joskus jonkin suikaleen maatumatontakin, jos en jaksa ryhtyä poimimaan sitä sekajäteastiaan. Sekajätekin on helppo nakki. Eli kaikki muu, mikä ei ole biojätettä, paperia, pahvia, lasia, metallia tai paristo-osastoa, joka on ongelmajätettä. 

Ongelmajätekin on selkeä juttu. Vanhat koneet ja laitteet paloaseman ongelmanjätelavaan. Paristot marketin akkukeräimeen, lasi ja metallipurkit marketin lajitteluastioihin. Vaatteet Uffin keltaiseen nieluun. 

Vaan kertokaa minulle, mikä on energiajätteen ja sekajätteen ero! Opasteista se ei ilmene, sillä ne ovat kummassakin astiassa melkein samat. Jäteastioistamme yksi on sekajäte- ja kolme on energiajäteastiaa. Sen tiedän, että sekajätteen tyhjennys on kalleinta. Silti meillä sekajäteastia täyttyy aina heti, energiajätteisiin aletaan latoa pusseja vasta kun sekajäteastia on täynnä. 

Ongelma on mielestäni siinä, että ihmiset, kuten minä, eivät tiedä eri pakkausten materiaalieroja. Joitain pakkauksia saa panna sekajäteastiaan, mutta hyötykäytettävä jäte olisi pantava energiajätteisiin. Mistä humanisti tai muu tavallinen emäntäihminen voi tietää, mikä pahvi- tai kartonkilaatu on hyötykäytettävää? Kun PVC:tä esimerkiksi ei voi käyttää uudelleen. (Mitähän PVC on - retorinen kysymys, osaan googlata, mutta en jaksa, kuten ei nähtävästi kukaan muukaan taloyhtiössä.)

Voisivatko pakkaajat ylipäänsä vähentää pakkauksiaan? Moni tuote on turhaan pahvissa/ kartongissa/ PVC:ssä, vaikka se olisi jo muovissa tai lasipurkissa. Esimerkiksi ulkomainen kofeiiniton kahvi on kaksinkertaisessa paperi-foliopakkauksessa, kun suomalainen on vain yhdessä foliossa. Muutenkin kun tarkastelee pakkauksia, huomaa nopeasti, että Suomessa pakataan kevyesti - mutta lujasti. Ulkomainen tuote, etenkin kosmetiikka, on usein muovisen tai keraamisen purkin lisäksi kullatussa pahvimuovipakkauksessa. Ymmärrän, että videot ja cd:t ovat oman muovikotelonsa lisäksi vielä piukassa sellofaanissa. Vaan koetapas avata cd-kotelo ilman apuvälinettä.

Nähtävästi vain Suomi ottaa jälleen tunnontarkasti tämänkin ilmastoasian. Hyvä niin. Näin pelastamme maailman. 

PS 1 Tiesittekö, että esimerkiksi lasipullodeodoranttia ei saakaan viedä lasinkeräykseen? Se on sekajäte, koska siinä on muovia. Luulen, että tarvitsisin yliopistotasoisen kurssin jätteenlajittelusta.

PS 2 Toinen asia. En malta olla kehaisematta Aku Louhimiehen Tuntematonta sotilasta, jonka nyt katselin televisiosta. Se  oli ihmiskuvaukseltaan ja näyttelijäntyöltään sellaista laatua, jota Suomessa ei ole totuttu näkemään. Jos ohjaaja saa näyttelijöistä irti tuommoisia viboja, loppuvat superlatiivit. Tämä oli lisäksi ensimmäinen tämän elokuvan ohjaustyö, joka sai kyyneleet vuotamaan ihmiskuvauksellaan ja isänmaallisuudellaan.  Ehkä juuri se siinä olikin monen mielestä vikana - isänmaallisuus. Työ oli omistettu Louhimiehen isälle.

(Maalaus Akseli Gallen-Kallela)