11.6.2018

Kpk, sivu 6, Mä Hesarin luin



Maanantaina 11.6. Muistanette, että Ruotsissa nousi tänä keväänä kohu, kun Solnan käräjäoikeus vapautti vaimonsa pahoinpitelystä syytetyn muslimimiehen erikoisin perustein. Toinen vapauttamista puoltaneista lautamiehistä sanoi nimittäin päätöksen yhteydessä, että Ruotsin lakeja pitäisi mukauttaa muslimien käytäntöihin. Kyseessä ovat sharia-lait, jotka ovat käytännön ohjeistoja muslimeille siitää, kuinka olla ja elää muslimina.

Nyt on Helsingin Sanomat saanut lukijat raivostumaan artikkelillaan, joka kertoo islamilaisen oikeuden asiantuntijan, professori Asifa Quaraishi-Landesin mielipiteistä sharia-laeista. Professori kaipaa sharia-lakeja länsimaihinkin, jossa ne hänen mukaansa "saataisiin toimimaan".  Lakeja tosin ei saisi kutsua laeiksi, vaan jonkinlaiseksi säännöstöksi. Meidän länsimaissa pitää professorin mukaan päättää, otammeko ne  vastaan "pakolla vai ilolla."  

Pöljempää uhkausta en ole koskaan kuullut. On päivänselvää, että shariaa ei pidä piirunkaan vertaa hyväksyä demokraattisissa länsimaissa, tuumaakaan ei tule antaa periksi tälle proferssurskan kepilläkoettelulle. Meillä on  naisilla ja homoillakin ihmisarvo, meillä ei eläimiä kiduteta halal-tappamisilla, meillä saa nainen erota avioliitosta ja pukeutua miten vapaasti tahtoo. Keskiaikaisella kammottavan kivettyneellä sortojärjestelmällä ei ole täällä karvan vertaa sijaa. Sen nimissä tehdään edelleen järkyttäviä tekoja, vaikka ne kielletäänkin.

Ihmettelen vain, uskaltaako joku länsimainen, suomalainen, puolustaa jollain verukkeella sharian käyttöönottoa. Mitä sanovat suvaitsevat kansalaiset? Pitääkö tämäkin suvaita? Vieläkö pinna venyy? Ainakin Helsingin Sanomien valistuneista lukijoista noin 99 prosenttia toivottaa sharian kannattajat sinne missä se on laillinen orjuutusjärjestelmä.



Ellei sharia-järkytystä oteta huomioon, voin mainiosti. Kuuluu hyvää. Olen muuttanut maalle ja kuuntelen taas oravan pienten jalkojen töpötystä katolla aamuyöllä neljän aikaan. Viime yönä sateen ropina huopakatolla herätti minut. Sain vesipuntut täyteen! Voin kastella kukkamaat! Pölyinen autokin putsaantui hetkessä ilman pesua. 

Naapurini Martta ja Martti lähtivät ostamaan juhannusjuomaa risteilyltä. Enpä viitsisi, vaikka maksettaisiin.  Juuri luin lehdestä, että nyt haetaan lastit Latviasta, vaikka hakureissut prosentuaalisesti ovat vähentyneet huomattavasti. Suomalaiset ovat kuitenkin sitkeitä sissejä.

4.6.2018

Kpk, sivu 5, Raha vaihtaa omistajaa



Maanantaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä odotan jo aamuvarhaisella terassipoikia saapuvaksi. Vanha terassi on raivattu pois ja maa tasattu ja kivilaatat aseteltu  riveihin päälle rakennettavaa puukehikkoa varten. Poikia vaan ei kuulu, vaikka kello on puoli kaksitoista ja lupasivat tulla aamulla.

Kyseessä on kaljupäinen lihava poika ja hänen laihempi veljensä, joista olen teille ennenkin kertonut. Ystävystyimme, kun kävin huomauttamassa pojalle helvetillisestä basson jytkeestä, joka kantautui seinän takaa korviini. Poika omistaa viereisen huoneiston, jota käyttää sijoitusasuntona, on hidas, omistaa kaivinkoneen ja joitain kuljetusautoja. Vauhtiin päästyään tekee raivon härän lailla. Ehkä hän tulee illemmalla rykäisemään terassin valmiiksi samantien.

Tai kenties poika veljineen koki minut rasitteeksi perjantaina, kun he aloittivat työt. Raotin nimittäin muutaman kerran takapihan ovea. Tarjosin heille milloin mitäkin, ensin limsapullon ja raparperimansikkapullat ruususervetin kera. Sitten kaksi Magnum-jäätelöpuikkoa. Eivät ottaneet. Ilmeni, että laihemmalla on laktoosi-intoleranssi. - Ei kehtaa yksin syödä kun kaveri kattoo vierestä, sanoi tämä Suomi ensin -sankarilta näyttävä lihava poikakin. Vetäydyin jäätelöineni hetken rupateltuamme. Pojat ovat sinänsä ihan kivoja kavereita.

Nyt olen varannut pakastimeen kinkkupasteijoita ja kaksi isoa pulloa limsaa, sekä sokeritonta että sokerillista. Paistan pasteijat kunhan pojat ovat pari tuntia ahkeroineet.  Kunhan nyt ensin tulevat.

Samana päivänä klo 15.10  Ei ole terassipoikia kuulunut, vaikka he sanoivat, että tämä minun terassiremonttini on nyt heidän ykköskohteensa. Miksi se on aina tällaista, kun palkkaa itselleen työntekijöitä, duunareita? Vain kesämökillä askaroiva tuttu putkimies-yleismies Jantuseni on luotettava, ja tulee ja tekee, kun lupaa. Muurareitakin sain joskus hakea työmaalle kylän kaljabaarista, jonne unohtuivat päiväsaikaan.

Mikä näitä duunareita vaivaa? Voiko mistään muusta ammatista ottaa rokulia milloin huvittaa? Auta armias jos opettajana olisin kenellekään ilmoittamatta jättänyt maanantain väliin. Vain työmies antaa odottaa itseään, ihan kuin se olisi luonnollista.

Toinen asia. Tämä lihava poika tahtoo palkkansa, pari kolme tonnia käteen seteleinä, ilman kuitteja. - Mä en mielelläni maksa veroja, sanoi hän kuin minkä tahansa repliikin. - Mutta mä jään kyllä sitten ilman kotitalousvähennystä, sanoin minä. Katsoin netistä, että viiden tonnin remontista joku sai kotitalousvähennystä peräti kaksi ja puoli tonnia.

Nyt olen nostanut setelit kirjekuoreen, sillä onhan minun saatava terassi valmiiksi, kun kerran työmiehet sain ja rahan olin säästänyt. Mietin vain, paljonko häviän sen lisäksi, että syyllistyn talousrikokseen ja työmiehet veropetokseen. Onko minulla vaihtoehtoja, jos haluan terassiremontin valmiiksi? Olen duunarien armoilla.

Väitän, että valta yksityisissä työtilanteessa onkin oikeasti duunarilla, ei työnantajalla. Samalla mietin, miten hirveän suuri pimeän työn osuuden meillä korkean verotuksen maassa täytyy olla.

(Maalaus Marinus van Reymerswael, Rahanvaihtaja ja hänen vaimonsa, 1538)

28.5.2018

Kpk, sivu 4, runoratsun laukkaa ja Ylen antia

 

Mitä minä enää toivon,
en paljon.
Kaatamattomia metsiä, rakentamattomia niittyjä,
istumapaikkoja vanhoille naisille, pöllinpaloja metsiin, 
kannonnnokkia jokien rannoille,
penkki polun varteen. Edes yksi. 
Varjopaikkoja, poisviemättömiä  lahokeloja.

Älkää vaan tuoko tänne 
organisoitua vapaa-ajan toimintaa, 
kivaa koko perheelle, frisbee-ratoja, 
tenniskenttiä, golf-ratoja,
puuhapuistoja, mitään landia.

Pienen parkkipaikan voisitte laittaa kaukaisen kuusikon reunaan, 
jotta  voisi sujahtaa metsän uumeniin.


Maanantaina 28.5. Viime perjantaina Ylen aamuteeveessä kauniskielinen keskustelija Janne Saarikivi sanoi yhtäkkiä asiallisessa puheenvuorossaan "miljoona ryssää".  Mieleni hätkähti. Hän on se keskustelija, joka tarttuu hanakasti kulttuurin omimiseen ja poliisin harjoittamaan etniseen profilointiin. Ja muihinkin vääryyksiin. Puhuu huolitellusti ja  suvaitsevasti.

Miksi juuri hän sanoi että miljoona ryssää? Ihan kuin yksi luennoitsija, joka joskus vuonna 2000 oli kutsuttu kertomaan opettajakunnalle työskentelystä Arabiemiraateissa. Kaunis jakkupukunainen sanoi kesken asiallisen luentonsa, että ei pidä mennä perse edellä puuhun. Perse edellä puuhun! Meille opettajille, jotka valvoimme, ettei tunnilla vaan vilahtanut korviimme yhtään persettä, eikä muutakaan ihmisruumiin profilointiin viittaavaa sanaa. Miksi ihmiset eivät pysy pilttuussaan, miksi heiltä lipsuu sanoja, jotka eivät sovi heidän imagoonsa? Paljastavatko he näin sivistysasteensa tai syvimmät ja oikeat ajatuksensa?

Vielä toinen asia Ylen hiljattaisesta tuotannosta - Pressiklubi. Edellisperjantaina Pressiklubissa ruodittiin tapausta Susanna Koski - sairas köyhä työtön. Nyt en puutu kuitenkaan keskustelun sisältöön - se on teille monista lähteistä jo tuttu.

Sanna Ukkolaa on nimittäin paljon haukuttu, ja Ruben Stilleriä taas kehuttu Pressiklubin vetäjänä. Tämä on äkkiseltään ymmärrettävää, koska Stiller on karismaattinen, Ukkola ei. Siinä missä Stiller räiskyy niin että sylkipisarat sinkoilevat tähtinä avaruuteen, Ukkola lässyttää kuin äiti lapselle.

Haluan nostaa esiin yhden seikan. Nimittäin mietin,  mikä on Ukkolan ja Stillerin ero työtavoissa. - Siinä missä Stiller olisi kutsunut Koskea koskevaan keskusteluun vain varmoja Kosken haukkujia kuten Susanna Kuparisen ja opposition parhaat voimat, Ukkola kutsui itsensä pääperkeleen eli Kosken ja pari rajua toimittajaa, mm. Tommi Parkkosen Iltalehdestä, eli kaikilta laidoilta. Tämä on hyvän keskustelun peruslähtökohta, jonka pitäisi olla oletusasetus.

Stillerin heikkous oli hänen yksisilmäisyytensä, hän ei yrittänytkään tarkastella asioita miltään muulta laidalta kuin omaltaan. Ukkola taitaa perusjutut, mutta hän taas saisi terävöittää otettaan, sillä nyt hän ymmärtää kaikkia - liiaksi.

Samaa yksisilmäisyysvaivaa potee myös kirjailija Jari Tervo, valitettavasti. On mielenkiintoista, että molemmat ovat nyt ulkoistettuja Ylen ohjelmista. Tavallaan se on oikein, sillä kansan omistama televisiokanava  ei voi harjoittaa yksipuolista yhteiskuntapolitiikkaa. Tavallaan se on sääli, sillä molemmat olisivat säteileviä ja viihdyttäviä sanankäyttäjiä. Tarvittaisiinko Ukkolan ja Stillerin risteytys?


(Kuva Pelastusarmeija/Anton Sucksdorff)