31.12.2006

Katsaus menneeseen

Kun pääsee keski-ikään, vuodet alkavat kiitää. Lapsena yksi kesäinen päivä on ikuisuus, samoin kesäloma mittaamaton suure, jonka loppua ei ole ajatuksissa, on vaan kesä ja kaikki se ihanuus luonnossa ja leikeissä. Lapsella on aina tähdet silmissään.

Nyt vuosikaan ei ole mitään, ja jopa kymmenen vuoden periodi tuntuu kuluneen sekunnissa.

Missä olin vuonna 1997, mitä tein, mitä ajattelin, mitä toivoin? Juurihan se oli eilen, kun äiti sairastui vakavasti, ja poistui elämästämme. Muistan miten taistelin tulvivien pms-oireiden ja alituisten sairaalassakäyntien kanssa. Muistan miten juoksin hammaslääkärillä, kun hammas murtui leipää syödessä. Muistan sen sinisen puuvillaneuleen, joka oli ylläni, kun löysin äidin poisnukkuneena sairaalan vuoteesta. Muistan että ostin uuden pesukoneen ja uuden, ison farmariauton ja murehdin sitä, että äiti ei nähnyt autoani. Hän olisi ollut ylpeä siitä. Muistan sen, miltä pyykin huuhteluaine tuoksui, kun pesin äidin vanhat vaatteet ennen kuin annoin ne pois. Sitä en sen sijaan muista, milloin kyyneleet lakkasivat valumasta, mutta joskus vaan huomasin, että muistin äitiä vain joinain vuosipäivinä.

Muuta merkittävää en juuri muista tuolta kymmenen vuoden periodilta. Töissä oli hektistä aikaa, ja tinkimättömänä luottamushenkilonä jouduin vaikeisiin juttuihin mukaan, joiden päätteeksi aloin kärsiä ääniongelmista, en vielä kuitenkaan muusta kuin flunssaperäisistä äänen käheyksistä, jotka haittasivat neuvotteluja, mutta en antanut niiden estää mitään. Muutaman vuoden kuluttua alkoivat todelliset ääniongelmat puhesairauden puhjettua, juuri kun kaikki oli hyvin, työrintamalla ja kotona.

Löysin lisäksi tänä kautena ihmeellisen nettimaailman, joka koitui siinä mielessä siunaukseksi, että olen saanut täältä monia keskusteluyhteyksiä, jotka pelastavat nykyään aika hiljaiset päiväni, kun puhe reistaa. Toisaalta on myös niin, että virtuaalimaailma on nielaissut minut liiaksikin, sillä pärjäisin kyllä edelleen riittävästi puheeni kanssa missä vaan, paitsi en opetustehtävässä työelämässä. Kyse on omasta asenteestani, sillä ihmiset suhtautuvat meikäläiseen edelleen samoin kuin ennenkin. Korkeintaan patistavat enemmän mukaansa ja loukkaantuvat, jos kieltäydyn.

Oikeastaan vasta nyt, kirjoittaessani huomaan, että tuo kymmenen vuoden periodi onkin ollut raju kohdallani. Menetin siis paitsi äitini, niin myös työni. Näen edelleen unta siitä, olen työpaikallani. Viime yönäkin olin työhuoneessani ja vetelin salkustani opiskelijoitten papereita, tenttivastauksia, ja mietin, mihin luokkaan minun pitikään mennä. Olen todella usein unissani edelleen koulutielläni. Haikeaa, peruuttamatonta.

En osaa tehdä uuden vuoden lupauksia, paitsi ne normaalit. Hoidan itseäni, sillä jos minä en tee sitä, kukaan muukaan ei tee sitä puolestani. On tärkeä olla hyvä itselleen, sillä vasta omasta hyvinvoinnista versoaa se, että pystyy auttamaan muita, olemalla heille aidosti hyvä. Voisi ehkä ajatella, että kun pyrkii aina soittamaan mandoliiniaan tähdet silmissään, niin se säteily leviää ympäristöönkin.

Onnellista Uutta Vuotta!

10 kommenttia:

  1. Hyvää ja Rauhallista Uutta Vuotta sinulle Iines!

    VastaaPoista
  2. Niinhän se on että aika kuluu aina vain nopeammin suhteutettuna elettyyn elämään. Ensimmäinen elinvuosi on 100% elämästämme, toinen enää 50%. Eipä viitsi enää laskeakaan, monenko prosentn voden tulin eläneeksi tällä kertaa. Yhtä kaikki, ei mennyt vuosi vallan huono ollut, huonompiakin olen kokenut. Pyrkimys onneen jatkuu edelleen ja kannattaa pitää kiinni niistä pienistäkin onnen hippusista, joita eteen on tullut. Valtavan Onnellista Uutta Vuotta Iinekselle!!!

    VastaaPoista
  3. Niin, toisiaan vartenhan ihmiset ovat olemassa. Siis soittamaan ja tähtiä silmiin!
    Onnellista Uutta Vuotta sinulle, Iines!

    VastaaPoista
  4. Pitäisköhän opetella soittamaan maniskaa? Mitähäh?

    VastaaPoista
  5. Parasta mahdollista uutta vuotta sinulle, Iines!

    Vuodet kiitävät ja jokainen päivä on luopumista. On opeteltava iloitsemaan pienistä asioista ja onnenhetkistä. Pikakelauselämä on ehkä kuitenkin se parempi vaihtoehto kuin jättäytyminen menneeseen. Eteenpäin niillä resursseilla mitä on jäljellä. Sisulla ja sydämellä. Juuri tuolla mainitsemallasi mandoliininsoittajan asenteella.

    VastaaPoista
  6. Kiitos toivotuksista ja vastalahjaksi toivon jokaiselle yhden hartaan toiveen toteutumista vuonna 2007, vaikka se olisi miten hurja tahansa. Ja paljon mandoliininsoittoa tai balalaikan tai haitarin, mikä nyt kunkin käteen parhaiten istuu. Minulle voisi oikeasti käydä parhaiten luuttu tai cembalo.

    VastaaPoista
  7. Luuttua ei enää kukaan käytä, koska on sinipiikoja ja kyläluutia.

    VastaaPoista
  8. Kyllä minä kiedon joskus nihkeän lattialuutun sinipiian ympärille ja vetelen sillä lattiat, esim. mökillä, jossa on vanha piika, johon en koskaan muista ostaa uutta sientä. Vanhoja rättejä kun on vaatekaapit täynnä.

    Sitä paitsi, a-k.h., et taida tuntea naisen sielua, kun et pääse samalle fantasiatasolle: luuttu näyttäisi hyvältä kädessäni. Siis se soitin.

    VastaaPoista
  9. Onnellista Uutta Vuotta Sinullekin, Iines! Kiitos kauniista blogistasi!

    VastaaPoista
  10. Kiitos Marja-Leena! Onnellista tätä vuotta sinullekin!

    VastaaPoista