31.12.2006

Katsaus menneeseen

Kun pääsee keski-ikään, vuodet alkavat kiitää. Lapsena yksi kesäinen päivä on ikuisuus, samoin kesäloma mittaamaton suure, jonka loppua ei ole ajatuksissa, on vaan kesä ja kaikki se ihanuus luonnossa ja leikeissä. Lapsella on aina tähdet silmissään.

Nyt vuosikaan ei ole mitään, ja jopa kymmenen vuoden periodi tuntuu kuluneen sekunnissa.

Missä olin vuonna 1997, mitä tein, mitä ajattelin, mitä toivoin? Juurihan se oli eilen, kun äiti sairastui vakavasti, ja poistui elämästämme. Muistan miten taistelin tulvivien pms-oireiden ja alituisten sairaalassakäyntien kanssa. Muistan miten juoksin hammaslääkärillä, kun hammas murtui leipää syödessä. Muistan sen sinisen puuvillaneuleen, joka oli ylläni, kun löysin äidin poisnukkuneena sairaalan vuoteesta. Muistan että ostin uuden pesukoneen ja uuden, ison farmariauton ja murehdin sitä, että äiti ei nähnyt autoani. Hän olisi ollut ylpeä siitä. Muistan sen, miltä pyykin huuhteluaine tuoksui, kun pesin äidin vanhat vaatteet ennen kuin annoin ne pois. Sitä en sen sijaan muista, milloin kyyneleet lakkasivat valumasta, mutta joskus vaan huomasin, että muistin äitiä vain joinain vuosipäivinä.

Muuta merkittävää en juuri muista tuolta kymmenen vuoden periodilta. Töissä oli hektistä aikaa, ja tinkimättömänä luottamushenkilonä jouduin vaikeisiin juttuihin mukaan, joiden päätteeksi aloin kärsiä ääniongelmista, en vielä kuitenkaan muusta kuin flunssaperäisistä äänen käheyksistä, jotka haittasivat neuvotteluja, mutta en antanut niiden estää mitään. Muutaman vuoden kuluttua alkoivat todelliset ääniongelmat puhesairauden puhjettua, juuri kun kaikki oli hyvin, työrintamalla ja kotona.

Löysin lisäksi tänä kautena ihmeellisen nettimaailman, joka koitui siinä mielessä siunaukseksi, että olen saanut täältä monia keskusteluyhteyksiä, jotka pelastavat nykyään aika hiljaiset päiväni, kun puhe reistaa. Toisaalta on myös niin, että virtuaalimaailma on nielaissut minut liiaksikin, sillä pärjäisin kyllä edelleen riittävästi puheeni kanssa missä vaan, paitsi en opetustehtävässä työelämässä. Kyse on omasta asenteestani, sillä ihmiset suhtautuvat meikäläiseen edelleen samoin kuin ennenkin. Korkeintaan patistavat enemmän mukaansa ja loukkaantuvat, jos kieltäydyn.

Oikeastaan vasta nyt, kirjoittaessani huomaan, että tuo kymmenen vuoden periodi onkin ollut raju kohdallani. Menetin siis paitsi äitini, niin myös työni. Näen edelleen unta siitä, olen työpaikallani. Viime yönäkin olin työhuoneessani ja vetelin salkustani opiskelijoitten papereita, tenttivastauksia, ja mietin, mihin luokkaan minun pitikään mennä. Olen todella usein unissani edelleen koulutielläni. Haikeaa, peruuttamatonta.

En osaa tehdä uuden vuoden lupauksia, paitsi ne normaalit. Hoidan itseäni, sillä jos minä en tee sitä, kukaan muukaan ei tee sitä puolestani. On tärkeä olla hyvä itselleen, sillä vasta omasta hyvinvoinnista versoaa se, että pystyy auttamaan muita, olemalla heille aidosti hyvä. Voisi ehkä ajatella, että kun pyrkii aina soittamaan mandoliiniaan tähdet silmissään, niin se säteily leviää ympäristöönkin.

Onnellista Uutta Vuotta!

30.12.2006

Testausta tyhjässä talossa

arial small
arial normal
arial large

couriuer small
courier normal
courier large

georgia small
georgia normal
georgia large

lucida grande small
lucida grande normal
lucida grande large

times small
times normal
times large

trebuchet small
trebuchet normal
trebuchet large

verdana small
verdana normal
verdana large

Mikähän kirjasinlaji olisi sekä luettava että kaunis? Olen tähän asti rakastanut Georgiaa, mutta nyt ajattelin uudistaa layoutia vaihtamalla Trebuchetiin, kokeeksi. On ikään kuin modernimpaa kuin antiikkiselta vaikuttava Georgia, suuri ortografinen rakkauteni. Voi olla kyllä, että otan Georgian takaisin. Tämä on nyt kuitenkin siis Trebuchet, normaalikoko.

Tässä vielä Georgian kuvioita vertailun vuoksi. Nyt kun katson kiekuroita, täytyy sanoa, että Georgiaa ei taida voittaa mikään. Tuo Trebuchethan hajoaa liian leveäksi, ja sen kirjainmuodot eivät piirry yhtä herkkinä paperille kuin Georgian. Valinta taitaa olla selvä. Mutta onkohan tämä normaalikoko nyt riitävä Firefox-selainta käyttäville?

Seuraava koko ylöspäin olisi sitten tämä large. Entä onko harmaa pohja blogin nimikentässä liian tekstiä syövä?

(Maalaus Michael Sowa)