25.1.2007

His Master's Voice?

Kun puu kaatuu metsässä, kuuluuko siitä ääni?

Onko ääni olemassa ilman kuulijaa, kirja lukijaa, taulu katsojaa, esitys ilman yleisöä?

Eihän värikään ole olemassa ilman valoa, joten voiko olla varma, että kirja ilman lukijaa on olemassa, sillä eikö kirja ole osa tapahtumaa, jossa sen funktio on luettavaksi tuleminen samoin kuin sinfonian funktio on kuulluksi tuleminen? Voiko esinettäkään olla ilman funktiota? Ikiliikkujan funktio on liike, kynän funktio on avustaa ihmistä ilmaisemaan ajatuksiaan ja sängyn funktio on sallia leposija ihmisen uupuneelle keholle.

Olen aina ajatellut niin, että kirja on osa vuorovaikutuksellista tapahtumaa, eli se on kirja vasta lukijan kädessä. Sinfonia on sinfonia vasta yleisön kuullessa sen, joten ajattelen myös niin, että metsässä kaatuvasta puusta ei kuulu ääntä, koska äänen funktio on kuulluksi tuleminen.

Näihin ajatuksiin juohduin keskustelun kautta, jossa Anna Amnellin kanssa oli puhe siitä, ettei ole oikeastaan tärkeää, mitä Norman Rockwell kuvallaan mahdollisesti tarkoitti, jos nyt tarkoitti ylipäänsä mitään. Taideteoshan alkaa elää omaa itsellistä elämäänsä sen jälkeen, kun taiteilija on sen julkisuuteen päästänyt. Kaikki tulkinnat ovat oikein, eikä taiteilijan mahdollisella tarkoitteella tarvitse olla merkitystä. On jopa mahdollista, että luomuksen kokija "tietää" paremmin kuin tekijä itse, koska hän näkee etäämpää ja voi muodostaa kokonaiskäsityksensä objektiivisemmin. Millään luomuksella ei voi olla vain yhtä tarkoitusta, jota kokijat sitten usein hieman briljeeraten arvailevat.

Omistaako tekijä siis teoksensa? Minusta ei. Kun hän on sen tehnyt ja luovuttanut ihmiskunnan aarteeksi, yhteiseksi pääomaksi, se on poisannettu, avoin kaikille tulkinnoille ja jopa väkivallalle ja väärinkäytöksille, kuten Anna Amnell toteaa. Tekijä omistaa korkeintaan juridisen etuoikeuden hyötyä teoksestaan taloudellisesti. Tähän pykälät nojaavat, ja muuhun niistä ei ole kuin materiaa puolustamaan. Itse taideluomus elää kaikkien pykälien yläpuolella, ihmisten mielissä. Onhan Blogistankin täynnä Olen rikollinen -tarroja. Tämä arkinen esimerkki todistaa sen, että tekijä oikeasti ei voi omistaa teostaan, kun hän sen on käsistään päästänyt.

PS Vinkki: Sivu päivässä on olemassa!

31 kommenttia:

  1. Sama koskee myös blogikirjoituksia ja muutakin viestintää. Tahallinenkin väärinymmärrys on aina sallittua ja tahaton lähes välttämätöntä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan, ja pohjalla on tietenkin ikuinen totuus, että mitään asiaa ei ole vain yhtä. Erikoisesti ei Totuutta ja oikeaa käsitystapaa. Siksi minua jopa ärsyttävät pohdinnat siitä, mitä kirjailija mahtoi oikein tarkoittaa.

    VastaaPoista
  3. Asia ei ole aivan niin yksinkertainen, kuin Ikkunaiines tässäkin blogikirjoituksessa - ja kommentissaan - tuttuun provoisoivaan tyyliinsä esittää.:) Näin syntyy keskustelu, ja sen vuoksihan minäkin tässä blogissa käyn.

    Olen eri mieltä seuraavista asioista:

    1. Kirja on vain väline (käsinkirjoitettu, monistettu, painettu, äänikirja jne). Kirjoittaja itse saattaa olla sen ainoa lukija tai kuulija.

    2. Tulkinnasta ja totuudesta olen kirjoittanut/väitellyt täällä Internetissä jo muutaman vuoden.

    En kannata Iineksen kommentissaan esittämää väitettä "pohjalla on tietenkin ikuinen totuus, että mitään asiaa ei ole vain yhtä". Tämä asia ilmaistaan yleensä sanomalla, että "jokaisella on oma totuutensa".

    Suomessa vallitsee yleensä yksi ismi kerrallaan. Akateemisissa piireissä alkaa yleistyä postmodernismi. Sitä pidetään itsestäänselvyytenä, vaikka se on vain yksi - ja aika outo vaihe filosofian historiaa.

    Minun täytynee laittaa toinen kommentti, jottei tämä tule liian pitkäksi.

    VastaaPoista
  4. Usein lukijan "analyysi" lukemastaan kirjasta jää tasolle "tykkäsin siitä" tai "en tykännyt". Tuskin tyydymme tässä keskustelussa tähän totuudenetsinnän asteeseen. Vai mitä bloginemäntä, Iines?

    Luin Victor Hugon "Kurjat" liian nuorena. Se sattui olemaan toimittajanaapurin vintillä. Kirja jäi hämäräksi. Onko se siis hämärä kirja? Onko totuus Hugon kirjasta se, minkä esiteini-ikäinen tyttö tajusi? Ei varmaankaan.

    Totuus ei riipu meidän tietokyvyistämme ja älykkyydestämme. Se on olemassa meistä riippumattomana. Meidän terve järkemme kyllä tajuaa tämän asian. Emme valitse mestarimäkihyppääjä Matti Nykästä presidentiksi tai YK:n pääsihteeriksi, vaikka hänellä on varmaankin mielipiteitä, omia totuuksiaan niiden asioiden hoitamisesta.

    Tai onko kissa olemassa, kun se on piilossa pöydän alla, joten en näe sitä eikä naapuri tiedä yleensäkään mitään sen olemassaolosta?

    Totuus-keskusteluissa sekoitetaan jatkuvasti kaksi asiaa:
    miten asiat ovat ja miltä ne meistä näyttävät.

    Totuus on se, miten asiat ovat riippumatta ihmisten mielipiteistä ja tiedoista. Kissa on olemassa, vaikka naapuri ei tietäisi siitä.

    Meidän tietämättömyytemme ei muuta totuutta, sillä totuus ei riipu meidän tietokyvystämme. Voimme lähestyä totuutta ottamalla asioista selvää. Toinen onnistuu siinä paremmin kuin toinen.

    Täälläkin blogimaailmassa muotia olevassa postmodernissa ajattelussa lähdetään liikkeelle väärästä päästä eli ihmisen tietokyvystä eli siitä, miltä asiat saattavat ihmisestä näyttää.

    Jostain romaanista voi olla monia mielipiteitä, mutta ehdottomasti toiset niistä ovat lähempänä totuutta eli kirjalijan päämäärää.

    Yleensä kirjailija tietää itse, mihin pyrkii. Hänelle saattaa tulla joskus yllättäviäkin oivalluksia omasta kirjastaan.

    Kirjasta ja kirjailijan päämääristä voidaan tehdä monenlaisia tulkintoja. Ne voivat olla totuudellisia tai ainakin lähestyä totuutta, jollei tulkitsija ole kovin asenteellinen suhtautumisessaan kirjailijaan tai kirjan aiheeseen. Niinhän on käynyt ja käy edelleen, mutta se ei poista oikean tulkinnan mahdollisuutta.

    Kirjan vaikutus:
    Sitten on kokonaan eri asia se, että kirja saattaa inspiroida muita luomaan teoksia, jotka lähtevät aivan uusille poluille.

    Tästä aiheesta voisi pitää luentosarjan. En kuitenkaan aio tehdä niin, en ainakaan Iineksen blogissa. :)

    VastaaPoista
  5. Kun sanon, että kirjaa ei ole ilman lukijaa, en provosoi, vaan ajattelen niin. Se on oma suhteeni kirjaan, se tapa, jolla määritän sanan kirja.

    Minusta kirja syntyy ja syttyy lukukokemuksessa, oli kokemus hämärä, pitkästynyt, oivaltava tai nautiskeleva. Ei ole siis lukijan tehtävä arvuutella, mikä mahtaa olla kirjailijan tarkoitusperä tai kirjan sanoma. Ei ole aarretta, joka joko löydetään tai sitten ei.

    Lukija ottaa luomuksesta sen, minkä saa, minkä hänen oma henkinen viitekehyksensä luo. Tällä tavalla kirjailija ei omista luomustaan, vaan luomus syntyy lukijalle, lukukokemuksesta. Kirjailija antaa maamerkkejä, sanoja ja lauseita ja kappaleita, kokonaisia lukuja, joiden valo syttyy vasta lukukokemuksessa.

    Kokemuksissa voi olla paljon yhteistä muiden lukijoiden kokemuksen kanssa, mutta myös erilaista.

    Jos kokee kirjan hämäräksi, se on tietenkin hämärä hämäräksi kokijalle, eli vaikkapa nyt Hugon Kurjat nuorelle tytölle, jonka kokemusmaailma ei tue kaiken avautumista. Mutta kannattaa huomata, että kirjaan mahtuu monta muutakin nimilappua, sen mukaan miten muut kokevat kirjan. Hämäryys on vain yksi taso.

    Kukaan ei voi tulla sanomaan, että tytön kokemus olisi "väärä", ja että tytön tulisi kasvaa ja hoksata sitten kirjan "oikea" luonne. Ei ole oikeaa luonnetta, on vain yleisesti hyväksyttyjä määritelmiä kirjasta sen mukaan, miten sitä kontrolloidaan, mihin lajeihin sen lasketaan kuuluvan.

    VastaaPoista
  6. Kaikkiin Iineksen onko kysymyksiin vastaan on. Tietyn herzin suuruista ääntä on korvien kuulumattomissa ja vain mittarein havaittavissa. Valoakin on silmien näkemättä sitä. Sekin on aaltoliikettä ja mittarein luettavissa. Museot ovat täynnä löydettyjä muinaisia kirjoituksia. Osaa niistä ei edes osata lukea. Ne ovat olemassa.
    Ikkunaiines on olematon hahmo ilman yleisöä. Hän on vain kirjaimia kirjainten perässä. Ellei kukaan häntä kommentoi, hän katoaa olemattomiin.

    VastaaPoista
  7. Harjus,

    se vaan että sanoin, että värejä ei ole ilman valoa, ei niin että valoa ei ole.

    Kyllähän minä tiesin, ettei kukaan tajua mitä tarkoitan, enkä pahastu siitä. En vaan osaa ilmaista ajatustani siitä, mitä sanataideteos tai musiikkitaideteos on, miten sen koen.

    Sanon kuitenkin vielä sen, että sanataideteos on kuin avaruudessa äänettömästi kiitävä kappale, jonka lukija sieppaa hetkeksi hyppysiinsä ja saa tämän kappaleen välkkymään valoa, ja kun lukija päästää taas irti kiiitävästä kappaleesta, se sammuu ja liukuu radaltaan poikkeamatta eteenpäin kunnes joku taas sytyttää siihen hetkeksi valon... Joo, luovutan... Mutta ehkä ydinajatus oli korostaa kirjan funktiota, ei kuolleen kappaleen itseisarvoa.

    Se mitä sanoit ikkunaiineksestä, on muuten juuri se, mitä ajan takaa. Ellei juttujani kommentoida, minuakaan ei ole, koska minulle bloggaaminen on vuorovaikutusta, jollaiseksi taiteen aina koen. Voisiko sanoa, että luomus on aina dialogia? (Ok, lopetan oudot pohdintani suosiolla.)

    VastaaPoista
  8. Anna Amnell

    Kävin ensin katsomassa, mitä wikipediassa sanotaan postmodernismista - ja täytyy sanoa, että juuri niin ajattelen.

    Luonnontieteissä, eksakteissa tieteissä on yksi totuus (ainakin sinne päin), mutta ihmisen ja hänen luomassaan sosiaalisessa maailmassa on vaikea löytää yhtä ja vain yhtä totuutta. Totuus riippuu viitekehyksistä.

    Politiikassa on jokaisella ryhmittymällä oma totuutensa, eri uskonnoilla, eri kansoilla omansa jne.

    Tuo yksi totuus tuo mieleen sen väitteen, että jumalassa on totuus, mutta kun sitäkin tulkitaan miten vain.

    On tietysti paljon yhteistä arvopohjaa, jota on eri uskonnoissa ja ideologioissa.

    Siitä taiteen kokemisesta: Olen siinäkin Iineksen ajatuksia lähellä. On vapaus tulkita taidetta miten tahansa ja siinä se hienous onkin. Taiteen tekijä kokee taiteensa omalla tavallaan ja laittaa sen mahdollisesti jonnekin esille. Vastaanottajassa se sitten muodostuu taiteeksi. Voi sanoa, ettei taideteosta ole ilman kokijaa.
    Kokijalla taas on reseptoreita, joitten avulla hän saa taide-elämyksen. Ehkä se on ollut jo hänessä, ja taideteos herättelee sen esiin. Voidaan sanoa, että lukija lukee kirjan, mutta myös niin, että kirja lukee lukijan.

    En kyllä ymmärrä minäkään mitenkä ainoa totuus on taiteen tekijän ja siinä, mitä hän on tarkoittanut. Hänen ei ole tarvinnut tarkoittaa mitään, tai hän alitajuisesti tuonut esille jotakin.

    VastaaPoista
  9. Iines said...
    "Onko ääni olemassa ilman kuulijaa, kirja lukijaa, taulu katsojaa, esitys ilman yleisöä?"

    On kai kuitenkin lähdettävä siitä, että kun kirjailija kirjoittaa teoksen, maalari maalaa taulun jne.
    ne ovat silloin olemassa, vaikka kukaan ei kirjaa lukisi tai katsoisi maalausta.
    Kirjailijalla esim. täytyy olla jo jonkinlainen näkemys mielessään siitä, mitä hän on halunnut sanoa, viestittää tekstillään.
    Se miten kukin sitten kirjailijan tekstiä tulkitsee, lisää omiaan, mielikuvittaa, ymmärtää, on lukijan ilo ja oikeus.
    Ja senhän tekijä kokijalleen suo.

    VastaaPoista
  10. Postmodernismi voi olla hauskaa leikkiä tiettyyn rajaan asti. Siitä voi saada ideoita taiteeseen, mutta sen pohja pettää tositilanteessa.

    Esim. Jos joku kirjoittaa rasistisen kirjan ja sillä on selvä rasistinen sanoma, kirjoittaja on siitä vastuussa .

    Konkreettinen esimerkki: Jos kirjoittaja julkaisee kirjan, jossa on rasismia ja vihaa kansanryhmiä kohtaan, yllytystä murhaan ja pedofiliaan , kuka joutuu oikeuteen ja mahdollisesti vankilaan?

    Kirjoittaja vai lukija?

    VastaaPoista
  11. No, onko olemassa esim. juhlapuhetta ilman yleisöä?

    - Mielestäni ei sitäkään, on vain käsikirjoitus puheeksi.

    Samalla tavalla ajattelen, että ei ole kirjaa, ennen kuin sitä luetaan; on vain käsikirjoitus kirjaksi.

    Mutta - tämä määrittely ei liene elämää tärkeämpi asia, ja näkökulmani lie liiankin persoonallinen. Voi olla, että minun pitäisi maalata taulu siitä, mitä kirja on. Se voisi olla vaikka postmoderni kuva erimuotoisista avaruudessa kiitävistä värikkäistä tekstinpätkistä.. Ehkäpä tuo päreessä mainitsemani Sivu päivässä -blogisti on lähellä kuvaa, jota tavoittelen.. :)

    VastaaPoista
  12. Kaatuva puu aiheuttaa ilman värähtelyä. Ääneksi tuo ilman värähtely muuttuu vasta ihmisen tai eläimen aivojen kuulokeskuksessa.
    Joten voidaan sanoa : ei ääntä ilman kuulijaa.

    VastaaPoista
  13. Minulle kirja on ystävä, kirjoittajan edustaja minun luonani. Minusta tuntui jo lapsena siltä.

    Monesti kirjailijat voivat olla kirjojensa kautta läheisempiä kuin monet muut ihmiset. Lapselle he voivat olla ainoat ystävät ymmärtämättömien aikuisten keskellä (Vrt esim Lucy Maud Montgomery lapsena).

    Aika ei merkitse välttämättä mitään. Dickens, Villon tai Dante ovat läheisempiä kuin useimmat nykyajan kirjailijat.

    Toisaalta Lewis, Tolkien, Tove Jansson tai Kirsi Kunnas ovat kuin sukulaisia, sillä he olivat niin olennaisesti perheen elämässä mukana lasten kasvaessa.

    VastaaPoista
  14. Kirja on ystävä - tämähän on juuri vuorovaikutusta ja merkitsee kait sitä, että kirja on kirja vasta vuorovaikutussuhteessa. Kirja joka pölyttyy kenenkään lukematta on sammunut lyhty, unohtunut käsikirjoitus, joka syttyy kirjaksi vasta kun lämmin käsi tarttuu siihen. Höpöä vai? Olkoon sitten.. :)


    Juuri tuota teoriaa muistelin, että kaatuvan puun ilman värähtely muuttuu ääneksi vasta ihmisen korvassa. Samoin varmaan ukkosen ääni ja muutkin äänet, eli kaikki on vain kun se todentuu ihmisen aistiessa sen jollakin tapaa. Maailma on todella postmoderni, irrationaali paikka... hui.. mitä tasoja tässä olemisessamme oikein onkaan. Mahdammeko tietää ne kaikki jo? Epäilen.

    VastaaPoista
  15. Emme varmaankaan.

    Postmoderni elämä on huojumista pohjattoman kuilun yläpuolella ilman tarkoitusta.

    Ihminen on kuitenkin enemmän kuin sellainen elämä. Elämässä on paljon enemmän.
    Sen tuntee voimakkaimmin, kun pitää pientä lasta sylissään.

    Elämä on uskomaton lahja, ja useimmat meistä haluavat nauttia siitä mahdollisimman kauan ja yllättävän monet uskovat tai ainakin toivovat, että se ei ole kaikki, vaan on vielä jotain muutakin.

    Mitä? Se on meille kaikille mysteeri. Kukaan meistä ei tiedä elämän lopullista tarkoitusta.

    VastaaPoista
  16. "Onko ääni olemassa ilman kuulijaa"

    "Eihän värikään ole olemassa ilman valoa"

    Väärä rinnastus. (valoa > katsojaa)

    "Kaatuva puu aiheuttaa ilman värähtelyä. Ääneksi tuo ilman värähtely muuttuu vasta ihmisen tai eläimen aivojen kuulokeskuksessa.
    Joten voidaan sanoa : ei ääntä ilman kuulijaa."

    Ai ääni (ilman toistuvat pienet paineenvaihtelut, värähtelyt, jotka heiluttavat vaikutuspiirissään sijaitsevaa tärykalvoa - myös kuolleen ihmisen tärykalvoa, vaikkei hän sitä itse tiedäkään enää, ellei satu olemaan Jeesus) muuttuu ääneksi vasta kun se havaitaan?

    Olettepa hakoteillä. Pientä skarppausta, pyydän.

    VastaaPoista
  17. Matemaattinen tulkinta tälle on se, että ihminen on funktio, ja kirja on muuttuja. Täten ihmisen lukiessa kirjaa jotain alkaa aivoissa tapahtua. Siitä voitaisiin piirtää käyrää, koska kirjan antama syöte muuttaa koko ajan funktion arvoa. Itse asiassa ihminen on kokoelma funktioita.

    (Iineksen esittämä ajataus on kiehtova, mutta vaatii hienoista ponnistelua tullakseen ymmärretyksi , koska siinä on niin poikkeavaa ajattelua. Asiahan tosiaan on niin, että kirjaa ei yksinään ole.)

    VastaaPoista
  18. Siis kirja ei tietenkään ole muuttuja, vaan lähde muuttujan arvoille.

    VastaaPoista
  19. Tarkastelin äsken varsinaisesti kirjan toiminnallisuutta ja vuorovaikutusta suhteessa ympäristöönsä. Jos tarkastellaan kirjaa objektina, niin "kirja" on olemassa, koska olemassaolo (tässä tapauksessa) ei riipu tulkinnoista tai käyttäjistä. Ihmisille kirja on kirja, muille kirja on jotain muuta, ja voidaan katsoa, että ollakseen kirja täytyy olla myös ihminen kokemassa sen.

    Nyt tarvitaan taas matematiikkaa avuksi. Kirjaa voidaan yhtä hyvin kuvata kirjaimilla DX. Ihminen saapuu paikalle. DX = _Kirja_. Hevonen saapuu paikalle. DX = ?. Vaihdetaan kokijaksi mikä tahansa muu kuin ihminen (mitä tiedetään), ja havaitaan, että DX != _Kirja_. Täten DX != _Kirja_, kunnes kokija on _ihminen_. Näin ollen kokemukseen _kirjan_ olemassaolosta vaaditaan (oppinut) ihminen. _Kirja_ yksinään on pelkkää massaa.

    VastaaPoista
  20. "Konkreettinen esimerkki: Jos kirjoittaja julkaisee kirjan, jossa on rasismia ja vihaa kansanryhmiä kohtaan, yllytystä murhaan ja pedofiliaan , kuka joutuu oikeuteen ja mahdollisesti vankilaan"

    Tämmöinen on laissa kielletty joten eiköhän vastuussa ole kustantaja ensi kädessä. Ei tämä ole postmodernismin tunnusmerkki vaan ääripoliittisen tai uskonnollisen kiihotuksen.

    VastaaPoista
  21. Mutta lukija ei joudu oikeuteen kuten olisi postmodernismin mukaan.

    VastaaPoista
  22. Jos palaan kirjaan ja tekijään eli totuuteen:

    Ei pidä lähteä liikkeellä ihmisen tietokyvystä ja tulkinnasta (epistemologiasta) vaan todellisuudesta (ontologiasta).

    Kirja on kirja, tehtiinpä siitä mitä hyvänsä tulkintoja.

    Dinosaurukset olivat olemassa, vaikka ihmisiä ei ollut vielä olemassa määrittelemässä niitä eikä tietämässä niiden olemassaolosta.

    Avaruudessa on tälläkin hetkellä suunnattomasti tähtiä, joista ihmiset eivät tiedä vielä mitään. Niiden olemassaolo ei riipu siitä, tiedetäänkö niistä jotain.

    Toistan: Ei pidä lähteä liikkeellä ihmisen tietokyvystä vaan todellisuudesta = siitä miten asiat.

    Muutoin pannaan rattaat hevosen eteen, kuten kuuluisa esimerkki asiasta on.

    Tässä keskustelussa yritetään hävittää totuus ja väittää, että totuuksia on monta ja ne ovat subjektiivisia ja riippuvat kulttuurista, olosuhteista, psykologiasta.

    Yritetään syöttää siis relativismia. Mutta sehän ei toimi. Kun Iines tai joku muu sanoo: Yhtä totuutta ei ole, hän on jo tehnyt totuusväitteen ja luopunut relativismista.

    Relativismi kumoaa siis itsensä. Eli jos sanotaan "totuutta ei ole", on jo luovuttu relativismista ja siirrytty totuuden kannattajaksi. Tervetuloa joukkoon.

    VastaaPoista
  23. Ei pidä lähteä liikkeellä ihmisen tietokyvystä ja tulkinnasta (epistemologiasta) vaan todellisuudesta (ontologiasta).

    Kirja on kirja, tehtiinpä siitä mitä hyvänsä tulkintoja.


    Hmm? Think again, sanoisi engelsmanni.

    Mene viidakkoon ja katso apinan käyttävän työkaluna oksarivahkaa muurahaisten pyydystämiseksi. Apinalle oksa edustaa työkalua, ja ihminen voisi nähdä oksan samoin. Onko nyt kaikki oksat työkaluja? Vai vain ne, jotka on käytössä? Miksi näin? Siksi, että objektin nimi ja olemus voi riippua käyttäjästä.

    Entä onko kyseinen oksa välttämättä työkalu ihmiselle? Ihminen voisi ottaa oksan poltettavaksi, jolloin oksa olisi yhtä aikaa sekä työkalu että energialähde. Apinalle työkalu ja ihmiselle energialähde. Itse asiassa oksa voisi olla samaan aikaan vaikka raipan korvike.

    Samalla tavoin voidaan yleistää, että kirjan olemus riippuu täysin kokijasta, vaikka onkin valmistettu taltioksi. Apinoille voisi valmistaa tikkuja, joita voisi käyttää moniin tarkoituskiin, vaikka silmien puhkomiseen!

    Jollekin kirja ei ole muuta kuin vessapaperia. Muurahaisille se ei ole edes sitä. On napakeskeistä esittää muuta. Kirja voi olla yhtäaikaa sekä tallenne että vessapaperia, riippuen täysin katsojasta, mutta missään tapauksessa kirja ei voi olla kaikille kirja pelkästään siksi, että joku ihminen on niin päättänyt. Esim. vastasyntynteelle vauvalle kirja ei todellakaan ole kirja.

    Toistan: Ei pidä lähteä liikkeellä ihmisen tietokyvystä vaan todellisuudesta = siitä miten asiat.

    Niinpä. Sinä olet lähtenyt siitä, että "tiedät" kirjan olevan kirja. Joskus on hyvä tietää vähemmän ja nähdä enemmän. Kirja on vain massaa, jota voi kuvailla ja käyttää eri tavoin. Kommunikointi ja ajattelu helpottuu, jos helposti ymmärrettäviä yleistyksiä kirjan olemuksesta on tehty. Toisaalta voisi ajatella, että luovuus kärsii, jos on liian sidoksissa sovittuihin yleistyksiin. Voi siitä myös ymmärryskyky heiketä (vrt. esim. taidekriitikot). Sen sijaan mitä haittaa on siitä, että tietää kirjan olevan yleisesti jotain mutta näkee sen olevan myös paljon muuta, vaikka vessapaperia?

    VastaaPoista
  24. Rupesi muuten huvittamaan aika paljon, kun mieleeni juolahti, että onko tämä tietoa: Kirja on kirja.

    Siis eihän se ole mitään. Yhtä huvittavaa on väittää kirjan olevan kirja. Aivan kuin ei sanoisi mitään tai hölisisi puuta heinää.

    VastaaPoista
  25. Minulle tästä keskustelusta tuli mieleen, että taide-esine on olemassa kahdella tavalla: esineenä ja taiteena.
    Taide on olemassa vain vuorovaikutuksessa katsoja/kuulijan/lukijan kanssa, esine on olemassa fyysisenä olentona, kunnes tuhoutuu. Kirja voidaan tuhota esineenä(vaikka polttamalla sen kaikki kopiot...äh siis, digitaaliset kopiot siis jätetään "polttamatta"), mutta kirja taiteena saattaa jäädä "eloon" kaikkien lukijoiden (ja kirjoittajan itsensä)kollektiivisena muistina. Tämä nyt on vähän triviaali esimerkki, mutta en nyt paremmin osaa selittää mitä tarkoitan kuulostamatta New Age-huuhaalta.


    Jos taas puhutaan fysiikasta,
    ääni on ääni ja väri on väri kun se havaitaan aisteilla. Ei värit ole mikään absoluuttinen universaali totuus, ne ovat meidän aistiemme sanelema rapresentaatio ympäröivästä todellisuudesta, siis meille tosia. Tottakai valo ja ääniaallot ovat olemassa meistä riippumatta, mutta ne muuttuvat ääneksi ja väreiksi vasta kun ne havaitaan. Minusta tämä on ihan loogista, eikä todellakaan mitenkään postmoderni näkemys.


    (Tiesittekö muuten, että värien erotteleminen pääväreihin on joissakn kulttuureissa poikkeavaa? Jotkut mitkä lie alkuasukkaat ryhmittelevät vihreän ja sinisen samaksi väriksi ja sen sijaan erottavat kaksi erilaista vihreää eri väreiksi)

    VastaaPoista
  26. http://en.wikipedia.org/wiki/Color#Color_naming

    Värien nimistä

    VastaaPoista
  27. Itse asiassa.
    Juridiikkaa.
    Tekijä omistaa teoksensa ja tekijällä on oikeus mm. suojella teoksensa vääristelyltä ja pahoinpitelyltä.
    Minä olen harkitsen juuri kannetta kahden minun teokseni pahoinpitelystä.
    Ensi tiistaina pitäisi pitää tästäkin luento, mutta yhtään ei huvittaisi.

    VastaaPoista
  28. Mielenkiintoisia kommentteja kaikki tyynni tässä edellä, kiitos niistä!

    Oli hyvä havaita, että tapani ajatella kirjaa ei olekaan omaa keksintöäni, vaan osa ihmiskunnan arkkityyppistä kokemista. Olen vain huono käsitteellistämisessä ja teorioinnissa. Ehkä toiset meistä ovat kokijoita ja aistijoita ja näkijöitä, ja toiset sitten taas kokoajia ja maailmanselittäjiä.

    Olen lukenut tuosta värien erottelusta ennenkin, ja se on mielestäni järkeenkäypää. Ei kukaan muuten tiedä sitäkään, näkevätkö ihmiset värit tismalleen samanlaisina, samansävyisinä, samoin pitoisuuksin. Entä sitten eri rodut ja heimot, jotka ovat vuosituhansien ajan asuneet erilaisissa valomiljöissä? Miten ympäristö vaikuttaa värien näkemiseen? Paljon on pienellä ihmisellä ihmeteltävää tässä maailmankaikkeudessa.

    Petja, onnea vaan taistelullesi, sinulla on etuoikeus teoksestasi saatavaan taloudelliseen hyötyyn ja tekijänoikeuksiin. Teostesi koskemattomuutta pykälät eivät sen sijaan pysty takaamaan, koska "rikollisia" riittää, kuten olemme Blogistanissakin havainneet.

    VastaaPoista
  29. Itse asiassa.
    Juridiikkaa.
    Tekijä omistaa teoksensa ja tekijällä on oikeus mm. suojella teoksensa vääristelyltä ja pahoinpitelyltä.


    Totean tähän pikaisesti, että on erittäin huono ja vaarallinen tie lähteä puhumaan materialistisesta omaisuudesta kuin ihmisistä. Ajan saatossa siitä seuraa ihmisarvon inflaatio.

    Sinun teoksiasi ei pysty pahoinpitelemään, ellet ole tehnyt bodypaintingia tai vastaavaa.

    Vääristely on kuulunut kautta aikojen ihmisten oikeuksiin, mm pilapiirtäjät ovat harrastaneet sitä.

    VastaaPoista
  30. Vääristely on kuulunut kautta aikojen ihmisten oikeuksiin, mm pilapiirtäjät ovat harrastaneet sitä

    Tämä on kyllä helmi.

    VastaaPoista
  31. Kirjaa tai tikkua voidaan todellakin käyttää moneen tarkoitukseen: kirjaa kärpäslätkänä ja pöydän jalan alla, tikkua kirjoittamiseen tai hampaiden kaivamiseen - mutta se ei muuta kirjaa tai tikkua.

    Etelä-Amerikan viidakoissa on heimoja, jotka ovat pitäneet lentokonetta ukkoslintuna. Muuttaako heidän mielipiteensä lentokoneen ukkoslinnuksi?

    Faktojen tietäminen ja tunnustaminen ei vähennä ihmisen luovaa kykyä, vaan päinvastoin. Ajattele vaikkapa Jules Verneä.

    Mielikuvitus voi ylittää todellisuuden, mutta se ei muuta todellisuutta. Se ei muuta puuta peikoksi.

    Ei pidä sekoittaa mielipiteitä ja mielikuvitusta todellisuuteen.

    Voimme nauttia kirjasta, jossa pikkupojat lentävät puiston yläpuolella kuin linnut (Peter Pan) uskomatta, että pikkupojat voivat lentää käsiään räpytellen kuin linnut.

    VastaaPoista