29.1.2007

Väkivallan kokemisesta

Huojuvan talon keskustelussa mm. Obeesia ja Anita Konkka sanovat, etteivät voineet katsoa juuri uusintana näytettyä tv-näytelmää sen hurjan väkivallan vuoksi. Aviomies hakkasi vaimoaan sekä nyrkillä että avokämmenellä, kuristi ja uhkasi aseella, ei antanut ruokarahaa, pilkkasi ja nauroi, alensi ja nöyryytti. Pienet lapset olivat siinä jaloissa kokemassa kaikkea, ja poika sai myös maistaa isän nyrkkejä verissä kasvoin äitiä puolustaessaan.

Mietin miksi voin katsoa tätä, mutta en voi katsoa monien muiden elokuvien väkivaltaisia silpomisia ja lyömisiä, vaan käännän nopeasti kanavaa, koska tulee fyysisestikin paha olo järjettömien raakuuksien edessä. Mietin sitäkin, miksi eläimiin kohdistuva julmuus saa minut poikkeuksetta itkemään, mutta tämä Jotunin draaman väkivalta ei. Katsoin kohtaukset kääntämättä katsettani pois, oletettavasti kylläkin järkyttynein ilmein.

Mietin sitä, koinko Jotunin väkivallan jotenkin perusteltuna. Tarkoitan tällä kysymystä siitä, perusteliko väkivalta näytelmässä miehen hulluuden ja pahuuden ja naisen uhriksi heittäytymisen. Näinkö hakkaamisen tapahtumana, jota nainen tarvitsi havahtuakseen todellisuuteen ja arvottomuuteensa tuon ajan yhteiskunnassa ja omassa perhehelvetissään? Näinkö, että kirjailijan tarvitsee näyttää tämä väkivalta, jotta ihmisten silmät avautuisivat ja he näkisivät pinnanalaisen totuuden. Kenties. Sen sijaan järjetön väkivalta elokuvissa on vailla funktiota, sillä ryöstöt ja rahan vuoksi tapahtuvat murhat eivät minun maailmassani perustele väkivaltaa. Eikä pelkkä rakkaudenkaan vuoksi tapahtuva väkivalta perustele olemassaoloaan millään tavoin, sillä rakkaus voi olla myös itsekästä.

Muistan kun aikanaan keskusteltiin Kummisetä-elokuvan tai Kellopeli appelsiinin väkivallasta, jonka näyttämiselle elokuvassa hyristiin kriitikko- ja ns. älykköpiireissä yleisen hyväksyvästi. Perusteluna käytettiin kliseistä ja löysää tokaisua, että koska yhteiskunta nyt on niin väkivaltainen, niin todellisuus pitää näyttää sellaisenaan. Minusta tämä oli samalla käsiennosto ja järjettömän väkivallan hyväksymisen allekirjoitus. Elokuvissahan herkuteltiin kohtauksilla, joille ei löytynyt muuta kuin typerän ja aivottoman julmuuden funktio.

Mietin sitäkin, löytyykö esimerkiksi Dostojevskin Raskolnikovin väkivallanteolle perusteluja, koska sekään ei kauhistuttanut rivejä lukiessa tai elokuvaa katsoessa. Perusteliko köyhän Raskolnikovin puhdas eettinen hyve, halu auttaa perhettään, hänen tekemiään kirvessurmia? Vai tekikö sen moraalinen pohdiskelu ihmisyyden rajoista, tosin niiden venymisestä eläimelliseen suuntaan? Myöhemminhän viattoman Sonjan vaikutus Raskolnikoviin puhdisti loputkin murhateon rippeet.

Kun kuvataan ihmismielen syvyyttä, sen demonisiakin ulottuvuuksia, sieltä löytyy varmaan aineksia niin hyvään kuin pahaankin, ja näiden ulottuvuuksien esilleotto antaa väkivallanteolle motiivin, joka auttaa näkemään rikosten taustaa ja taiteilijan mission. Totuus on se, että rikos kutistuu huolimatta kauheudestaan ja inhimillisistä kärsimyksistä, joita se aiheuttaa. Jos ihminen ymmärtää hyvää, tulisiko hänen ymmärtää myös pahaa? Voitaisiinko pahan vaikutukset näin paremmin torjua?

Tämä on retorinen pohdiskelu, joka ei tarkoita sitä, että pahaa tulee missään oloissa hyväksyä. Ydin on siis kysymys siitä, löytyykö selitys väkivallan kokemiseen taiteessa nimenomaan siitä, miten taiteilija onnistuu perustelemaan väkivallan käyttönsä luomuksessaan. Ei niin, että lukija tai katsoja pitäisi väkivaltaa hyväksyttynä, vaan niin, että hän kuitenkin armahtaisi väkivallanteon osapuolet ja näkisi teon taakse.

19 kommenttia:

  1. Olen katsonut "Huojuvan talon" kahdesti. Se oli silloin kun en vielä samaistunut kertomuksen henkilöihin. Nyt en voinut enää katsoa. Mieheni ei tosin hakannut, muta liian raskasta olisi sitä hulluuta katsoa.

    VastaaPoista
  2. Ohhoh! Siis minähän alan tuntea itseni tosi kummalliseksi.. Jo kolmas arvostamani kirjoittaja kertoo, että näytelmän väkivalta estää katsomisen.

    Muistan tässä yhteydessä kyllä myös äitiäni, orpotyttöä, joka menetti sulhasensa Kannaksella häiden aattona. Hän ei koskaan voinut katsoa mm. Tuntematonta sotilasta eikä muitakaan sodasta kertovia tv-dokumentteja.

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, Iines. Huojuvassa talossa väkivalta kuuluu näytelmään eikä ole mukana vain viihteen vuoksi.

    Silti: vaikka en ole itse kokenut väkivaltaa, ahdistuin näytelmästä. Nyt ahdistuisin ehkä vieläkin enemmän, koska tyttäreni oli aviossa väkivaltaisen miehen kanssa.

    VastaaPoista
  4. Jaa, ettei vain kirjailijoiden kultainen aura silaisi heidän luomaansa väkivaltaa?

    eli tottahan toki sellaisten hienojen kirjoittajien esittelemä väkivalta on ihan eri asemassa kuin muiden lähteiden...

    VastaaPoista
  5. Itse en löydä väkivallan oikeutusta taiteessa moraalisesta sisällöstä, vaan sisällöstä ylipäänsä.
    Tottakai hyväksyn helpommin taideteoksen maailmankuvan, jos se heijastelee omia moraalikäsityksiäni, pasifisti kun olen.
    Kestän väkivallan katselua aika vaihtelevasti; kyse ei useinkaan ole siitä miten paljon hakataan tai roiskuuko veri(siis miten yksityiskohtaisesti väkivaltaa näytetään) vaan miten ahdistavana koen kokonaisuuden. Olen nähnyt elokuvia, joiden väkivaltaa en sietänyt, mutta jotka ovat ehkä osittain juuri siksi hienoja elokuvia.Esim.Jumalten kaupunki oli aivan sietämätön, itkin pitkään sen jälkeen. Sen oikeutus oli minusta juuri todellisuuden esiintuominen. Miten äärimmäisestä väkivallasta voisi kertoa ilman, että se näytetään niin selkeästi että kenellekän ei jää epäilyksen hiventäkään siitä, miten vakavasta asiasta on kyse? Varsinkin kun viihde käyttää väkivaltaa niin rennoin rantein?

    Kellopeliappelsiinin väkivalta oli minusta perusteltua myös,
    lähinnä siksi, että elokuva oli kertomus vallasta, ja sen seurauksista. Eikä kyse ollut ainoastaan siitä, että pitää näyttää "todellisuutta", vaan juuri siitä, että elokuva taidemuotona vaatii joskus äärimmäisyyttä, ehdottomuutta.
    Kummisetä-sarja on minulle aika yhdentekevä; en näe syytä tuomita mutta en myöskään puolustella siinä nähtävää väkivaltaa.

    En nyt kehtaisi mainostaa, mutta kirjoitin itse aiheesta vasta taannoin pienen jutun blogissani; sanon kuten siinä, että väkivalta ei ole taiteessa vain väkivaltaa, se on ilmaisukeino. Joku kirjoitti silloin kommenttilootaani, että hänelle väkivalta on kieli, ja osittain voisin allekirjoittaa tuon näkemyksen, ellei sitä voisi niin helposti tulkita väärin.

    VastaaPoista
  6. Kannattaa katsoa 2003 valmistunut ruotsxalainen Ondskan eli Pahuus. Se on mielestäni muutenkin harvinaisen hyvä leffa, mutta siinä on juuri tätä väkivallan tematiikkaa käsitelty aika hätkähdyttävästi mielestäni. Elokuvassa katsojaa manipuloidaan siten, että lopulta katsoja jopa alkaa toivoa, että päähenkilö käyttäisi väkivaltaa.

    Parisuhdeväkivaltaa en taas saata missään muodossa katsoa "tunteettomasti" eikä minulle uhri koskaan näyttäydy sellaisena, että hän ansaitsisi kokemansa pahan. Ehkäpä väkivaltaisia suhteita on joutunut liikaa kokemaan/seuraamaan omassa elämässä..

    Mahtavaa silti, että väkivalta ja parisuhdeväkivalta otetaan esille! Jos nainen kuolee Suomessa väkivaltaisesti, tekijänä on useimmiten oma mies tai entinen. mies.. Uskomatonta mutta totta. Noita huojuvia taloja on Suomessa melkein vieri vieressä.

    Pitäisi vaatia suurempia rangaistuksia tekijöikke tekijän ymmärtämisen ja päänsilittelyn sijaan. Matti Nykänen ja Mervi Tapola ovat erittäin hyvä esimerkki siitä, miten Suomessa hiljaisesti hyväksytään parisuhdeväkivalta, eikä siihen uskalleta kunnolla edes virkavallan puolesta puuttua. Useimmat ihmiset vain keskittyvät syyllistämään tapahtumista uhria.

    VastaaPoista
  7. Tekee mieli siteerata Pasolinia, joka sanoi , että perhe on rikollisjärjestö; täällä saapasmaassakin perheenjäsenet tappaa vuosittain enemmän porukkaa kuin rikolliset, enkä todellakaan puhu nyt mafiaperheen jäsenistä

    VastaaPoista
  8. Annikki, miksi väkivalta olisi hyväksyttyä kirjailijan "hienouden" tähden?

    Olen niin kranttu ja kriittinen tapaus kaikessa, ettei minuun pure kenenkään hienous puhumattakaan mistään kyldyyrihengestä, jota kammoksun. Edustan sitä ruosteen estetiikan koulukuntaa, jonka mukaan ruostepilkussa voi tietyssä valossa olla enemmän estetiikkaa kuin jossain Shakespearen sonetissa.

    *

    Sari, sanot viisaasti, että taideteoksen väkivallan sietoon vaikuttaa oma viitekehys, esim. sinulla pasifistinen. Näinhän se menee, ehdottomasti.

    Tuo, että elokuva vaatii joskus ehdottomuutta väkivallan näyttämisessä, toteutui kyllä Kellopelissä, sen myönnän, vaikka koin elokuva väkivallan vallasta ja vallankäytöstä kiinnostumattomuna typerän vastenmielisenä, osin väkivallalla herkutteluna shokkimielessä.

    Jatkan toisessa, ettei tule liian pitkä.

    VastaaPoista
  9. Chi, en tarkoittanut sanoa, että hyväksyn parisuhdeväkivaltaa missään tyapauksessa tai että näkisin uhrin saaneen ansionsa mukaan.

    Asiaa on vaikea ilmaista, mutta hain varmaan kirjailijalle jonkinlaista synninpäästöä ja ymmärrystä sille, että hän suuntasi valokeilan raakaan tapahtumaan, aivan paljaasti. Sillä suuntamisella oli siis mieltä, motiivi, se ei ollut väkivallalla mässäilyä, kuten toimintaleffoissa ja huonoissa elokuvissa monesti on. Ja ehkä katsoessani näytelmää olin koko ajan tietoinen myös kirjailijan tasosta, elin luultavasti hänen mukanaan tapahtumia, ja mietin jopa sitä, missä määrin näitä iskuja on sadellut Jotunin ylle. Mieleni siis irrotti väkivallan pelkästä hakkaamisen näyttämisen tasosta. Ja ahdistus seuraa ehkä siitä, että katsoja ei kykene jostain syystä irrottamaan itseään näkemästään, vaan kytkee ehkä itsensä ja omat mielikuvansa tapahtumaan. - Vaikea selittää, mutta jotakin tällaista.

    Tuo ruotsalainen elokuva tuntuu kiinnostavalta. Kunpa tulisi näillekin lakeuksille elokuvateatteriin.

    Sari, vilkaisin suomalaisia väkivaltakuolematilastoja. Vuosittaisen määrät vaihtelevat 100 - 140 vaiheilla. En tiedä onko se paljon suhteessa muiden maiden tilastoihin. Itsemurhan sen sijaan tekee Suomessa neljä ihmistä päivässä, ja tuo luku on Unkarin jälkeen Euroopan korkein. Onhan itsemurhakin väkivaltaa, itseä kohtaan.

    VastaaPoista
  10. Niin sitä minä juuri kysyinkin, että vaikuttaako arvioosi näiden kirjailijoiden kuvaus väkivallasta se, että arvostat näitä kirjailijoita?

    Minusta esimerkiksi Paha maa oli aivan kuvottava elokuva, eikä siinä ollut kyse mistään muusta kuin tarkoituksettomasta väkivallasta, ruma teko toisensa jälkeen, eikä mitään pointtia. Ja silti se oli ihan katsomisen arvoinen elokuva. Siinä ei ollut mitään pointtia, mitään järkeä, ja kehnot selitykset. Ja siksi se jäikin auki ja herätti enemmän ajatuksia kuin esimerkiksi Rikos ja rangaistus.

    VastaaPoista
  11. Annikki, arvostukseni Jotunia tai Dostojevskia kohtaan ei vaikuta tapaani sietää näiden teosten väkivalta. Luin nimittäin molemmat opukset jo tyttösenä, jolloin minulla ei ollut edes kunnolla tietoa siitä, että kirja on klassikko. Silloinkaan en voinut pahoin teoksen väkivallan edessä.

    Paha maa sortui minusta kunnollisen käsikirjoituksen puutteeseen ja henkilöhahmojen ohuuteen, jolloin koko tarina tuntui epäuskottavalta ja teinixejä kosiskelevalta. Väkivalta ja pahuus nousi esille aika irrationaalina ja järjettömänä. No, ehkä se oli tarkoituskin näyttää että paha todella on pahaa. Mene tiedä.

    VastaaPoista
  12. Olen tykönäni ihmetellyt aina sitä, miten paljon lainataankaan (kai etupäässä nuoret) väkivaltaa ja muita inhottavuuksista kertovia elokuvakopioita videovuokraamosta.
    Viikonloppuina istutaan sipsipussit leuan alla ja ahmitaan silmillä jonkun rahanahneen käsikirjoittajan mielikuvituksen tuotosta. Ja takana on tietysti tuottaja, joka vaatii sijoituksilleen vastinetta, suurta typerää yleisöä, jota haluaa shokeerata ja rahastaa!
    Senkin ajan kun ihmiset istuvat kopperoissaan tuijottamassa ruudulta tekoelämän kuvien vilinää,
    nousisivat, ja lähtisivät ulos, kuuntelemaan vaikka metsän hiljaisuutta, ja samalla myös kuulisivat sisintään, löytäisivät jotakin arvokkaampaa, kuin nämä monet älyttömät ajanhaaskaukset moisen roskan ääressä.

    VastaaPoista
  13. Parisuhteessa naisten väkivaltainen käyttäytyminen on vielä vaiettu asia. Epäilemättä kipeä ja häpeällinen asia varmasti sen kokevan miehen itsetunnolle.
    En tiedä miten paljon todella vaikuttavat sodassa olleiden, hermonsa menettäneiden isien esimerkit jälkikasvulleen. Puhumattomuus, äkkipikaisuus, puutteelliset vuorovaikutustaidot, itsetunto-ongelmat, yhteiskunnankin taholta tulevat ihanneihmisen raamit, ja paineet siitä, jos niihin ei sovi jne.
    Suuttumus on oikeutettua epäoikeudenmukaisuudesta, valehtelusta, loukkauksista mm. mutta mitä ovat ne tekijät, jotka laukaisevat käyttämään silmitöntä väkivaltaa ja tappamaan vaikka oman vaimonsa, tai lapsensa.
    Miten paljon sellainen väkivalta sisältää padottua kaunaa, sisäänpäin kääntynyttä vihaa, pitkäaikaista masentuneisuutta jne.

    Naiset eivät läheskään aina mielestäni ole pelkästään uhreja ja syyttömiä perheväkivaltatilanteissa. Uhrius on eräänlaista sadismia sekin.
    Karmeinta on, että väkivaltaisessa suhteeessa kumpikin sairastuu niin, etteivät osaa hakea ajoissa apua.
    Nainen saattaa palata turvakodista
    yhä uudelleen ja uudelleen takaisin
    hakattavaksi, kunnes jotakin peruuttamatonta vihdoin tapahtuu.
    Kammoksun väkivaltaa kaikissa muodoissaan.

    VastaaPoista
  14. Leonoora, hyvä kirjoitus, ja totta sekin, että väkivaltaa harjoittavat myös naiset. Esimerkissäni oli mies, koska puhuin Jotunin näytelmästä, jossa mies oli konnan osassa. En tarkoittanut tätä kuitenkaan piikiksi miestä vastaan, vaan mieluummin puolustukseksi heikommalla osapuolelle, oli se kuka tahansa.

    HS:ssa on tänään mielipidekirjoitus, jonka on allekirjoittanut kolme oikeustieteilijää,jotka toimivat parisuhdeväkivaltaprojektissa.

    Kirjoituksen mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että miehelle vaarallisin paikka on katu, naiselle koti.

    Ja vastuu väkivallasta kuuluu aina tekijälle. Ei ole mielekästä kysyä, miksi uhri ei lähde, vaan miksi tekijä ei lopeta väkivaltaista käytöstään.

    VastaaPoista
  15. Nuorten miesten kulttuuriin saattaa usein kuulua tietyntapainen pelokas väkivallan ihannointi. Eli mitä pelätään (väkivaltaa), yritetään glorifioida, jotta pelko vähenisi.

    Väkivalta on myyty miehille aikojen saatossa. Väkivalta tulee ehkä tietyllä tavalla lisääntymään, koska nykyisin väkivaltaa myydään naisillekin. 'Vahvat' naiset tekevät sitä täysin saman kaavan mukaisesti kuin väkivaltaa käyttävät pojat, mediasta puhumattakaan.

    VastaaPoista
  16. Totta, Mikko, myös naiset käyttävät väkivaltaa, ehkä median ja nykyisen ilmapiirin vaikutuksesta. Kjell Westö on sanonut, että yhteiskuntaan on syntynyt ilmapiiri, jossa toisen heikkouksiin iskemistä pidetään suuren älyn merkkinä (Yhteishyvän kolumni 1/2007).

    Tämän olen itse kokenut täällä netissä, jossa erään elämänkatsomuksellisen keskustelupalstan vastuullinen naisylläpitäjä on muissa yhteyksissä iskenyt mm. ikääni - olen liian vanha hänen mielestään. Toinen korppikotka kulkee jäljissäni ja mustamaalaa minua muissa blogeissa minkä ehtii.

    VastaaPoista
  17. A.K. ja Iiines, pokkaan ja niiaan!

    VastaaPoista
  18. myös naiset käyttävät väkivaltaa, ehkä median ja nykyisen ilmapiirin vaikutuksesta.

    Naiset käyttävät väkivaltaa, koska ovat ihmisiä ja siten alttiita inhimisille heikkouksille. Ainoa syy, miksi naiset näyttäisivät käyttävän vähemmän väkivaltaa, on sama syy kyin miksi Ville "tietokone" Veijonen (elopaino 51 kg) ei käytä väkivaltaa. Kaikkien ei kannata käyttää. Näiden henkilöiden kannattaa kehittää muita menetelmiä ja tuomita väkivalta.

    Huvittavin mediaraasu viime aikoina on ollut se mikä lie naiskirjailija. Hän näyttää 'hyvää' esimerkkiä siitä, että miten väkivalta on sallittua, jos käy ärsyttää liikaa. Huvittavinta tapauksessa oli tietysti se, että hänen tekemä torppasu päähän oli hieman sama kuin jos 60-luvun etelävaltioissa ryhmästä valkoisia joku olisi lyönyt yksinäistä neekeripoikaa. Uhoa myöten sama.

    Nainen on aktiivinen tekijä. On hieman kornihkoa, miten ilmaisusi pyrkii tekemään naisesta passiivisen.

    VastaaPoista