15.2.2007

Nettiin voi hukkua

Yksin oot sinä Iines,
Netin keskellä yksin,
yksin sa kokkaava oot,
yksin sa bloggaava oot.

Kommentin kaksi sa luulet kulkevas rinnalla nörtin,
mutta jo vierais hän on ja yksin sut mesettään jätti.

Hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
nörtin, kaltaises – mut äkkiä huomaat:
läppärin kylmää lämpöä rakastitkin:

Ainoa uskollinen on oma URLisi vain.
(Rauno Räsänen)

Näin runoili mies koskenniemeläisittäin avaten haavan. Jokin liikahti minussa lukiessani näitä säkeitä, jotka ovat niin totta että.

Sitä luulee joskus löytäneensä netistä ystävän, joka oikeasti pitää sinusta, juuri sinusta eikä kenestäkään muusta. No ei nyt ihan noin, mutta sinnepäin. Jotenkin kun huomio ja hyvät sanat kohdistuvat itseen, kokee olevansa neulan silmässä, ainoana kohteena, valittuna. Muu maailma sumenee ympäriltä, muita ei ole. Sitä ajelehtii kuin lastu laineilla ja kokee elävänsä. Ajattelee jopa, että miten nyt vasta löytyy jotakin näin hienoa.

Samoin käy tietenkin laiffin puolella, kuinkas muuten. Se vaan, että siellä unelmat ja haaveet kariutuvat nopeammin todellisuuden tullessa vastaan toisen silmissä, ilmeissä, eleissä konkreettisessa läsnäolemisessa, selkeissä valinnoissa. Virtuaalissa enteet jäävät verhon alle. On vain kirjoitetut sanat, jotka latautuvat täyteen merkitykseensä, paljaina, edustaen vain itseään, ottamatta sivumerkityksiä non-verbaalista viestinnästä.

Mitenkähän paljon ihmiset oikeasti ovat siirtäneet elämäänsä virtuaaliin? Luulen, että edessä on uudenlainen tapa elää, uudenlainen todellisuus, toinen olemisen taso. Uusi ihmisyys? Miten virtuaalin ja laiffin yhdistäminen onnistuu, kun kaikki, aivan kaikki hoituu jo netissä? Netissä on tai sinne tulee televisio, lehdet, pankki, ystävät, kaupat, kirjastot, kokoukset. Joku voi hukata elämänsä ja hukkua nettiin.

Minusta saatetaan tarvita mm. uusi lainsäädäntö virtuaalielämää varten, sillä virtuaalissa elävä persoona on lihaa ja verta, vaikkei hän operoisikaan ristimänimellään.

(Maalaus Piero della Francesca)

29 kommenttia:

  1. Jos kaiken (käytännön asioista ihmissuhteisiin) voi hoitaa netissä, niin ei kai voida puhua elämän hukkaamisesta? Elämästä tulee kenties toisenlaista, mutta ei se silti ole yhtään vähemmän elämää. Ehkä jossain vaiheessa "real life":stä puhuessa tarkoitammekin sitä, minkä nyt näemme oikean elämän (säälittävänä?) jatkeena, virtuaalielämänä. Joillekin virtuaalielämä on varmasti jo nyt se tärkeämpi.

    Jostain syystä en osaa nähdä visiotasi pelottavana. Pikemminkin houkuttelevana!

    VastaaPoista
  2. Virtuaalisuhteet on turvallisia, ruoanlaitto, peseytyminen, liikunta ja siivoaminen ei onnistune vielä virtuaalisesti. Muut inhimilliset osa-alueet onnistunevat?

    VastaaPoista
  3. Ehkä jossain vaiheessa "real life":stä puhuessa tarkoitammekin sitä, minkä nyt näemme oikean elämän (säälittävänä?) jatkeena, virtuaalielämänä.

    Tämä on helmi sanontojen joukossa! Jostain syystä se miellyttää minua suuresti.

    Olenkohan jo liian syvällä? Mitä sitten, jos teknomaailma kuristaa ihmisen ja luonnon?

    VastaaPoista
  4. mitä Sinä pelkäät,

    Dudivie, äärimmäisen hyvä kysymys.

    Suurin peloistani on pelko itse. Pelkään sitä että pelkään ja pelkoni yltyy sfäärisiin mittoihin.

    VastaaPoista
  5. Virtuaalielämän viehätys on siinä, että on helpompi säädellä sitä minkä näyttää muille ja leikkiä identiteeteillä. Ihminen on kuitenkin vielä niin kiinni ruumiissaan, etteivät monet fyysiset nautinnot (syöminen, rakastelu tai jopa hyvä toisen kehonkieltä luotaava ja siten sanoja enmmän paljastava keskustelu) onnistu samalla tavoin virtuaalisesti kuin koneisiin kiinnitetyn todellisuuden ulkopuolella.

    Kognitiopsykologien mukaan jotkut ihmiset hahmottavat maailmaa vahvimmin tekstinä/puheena, toiset kuvina ja kolmannet toimintana tai liikkeenä. Aiankin tälle viimeiselle, kinesteettiselle tyypille virtuaalimaailma ei (vielä) tarjoa niin kovin paljon suoraa iloa.

    Itse rakennan virtuaaliminieni avulla ei-virtuaalista minääni, Ne vaikuttavat toisiinsa, mutta se ei ole välttämättä sen ihmeempää kuin että saisi eri ystäväpiireiltä tukea persoonallisuuteni eri puolille. Olen kyllä pahsti riippuvainen tästä blogiminästäni, vaikka miten yritän muuta väittää. ;)

    VastaaPoista
  6. Luulisin, että virtuaalissa persoonallisuus laajenee avautumisen myötä enemmän kuin reaalissa, jossa on pidikkeitä ja kiinnikkeitä.

    VastaaPoista
  7. Ajatus olla "neulan silmässä" on pistävä. Kuka voi sitä kestää (tai estää)? Herranen aika, tämä ja mennyt, älä puhu Beethovenille että "muu maailma sumenee ympäriltäsi", ei hän kuule. Ja kuule, Ps., jos mulle tulee ihmisiä Netistä, työnnän ne sinne takasin. Sehän on tätä mäyrä- eikun myyräpeliä, että lätkii niitä nuijalla päähän kun niitä putkahtelee! (Kauheeta vikinää vaa.)

    VastaaPoista
  8. Olisi hauska tietää, että kuka oli tämä örtti nörtti. Minä ainakin pidän sinusta, aina ihan ensitapaamisestamme lähtien. Haha, "hey look at there, that can't be the same girl again." Näin siis silloin, kun tähän blogiin tulin.

    Mut se on tyhmää, että sinä et pidä minusta. Mut en viitsi sen vuoks mörrimöykyks ryhtyä, parahin Iines ;)

    Elämä vaan rulettaa. Sille ei voi mitään.

    VastaaPoista
  9. "mut en viits se vuoks ma mörriöykyks ryht"

    Ńoin. Hieman runollisemmin :))

    VastaaPoista
  10. Mikko Monosella, Liisankadulla
    "samassa talossa kuin itse asun", on ruumisarkkuliike.
    Mitä se tähän kuuluu?
    En,
    tosiaan tiedä.

    VastaaPoista
  11. Selvyyden vuoksi - minulla ei ole aavistustakaan, mistä RR ainekset runoonsa on saanut. Runo ei ole siis yks yhteen todelliseen, paitsi siltä osalta, että sen tunnemaailma osui kohdalleen.

    Itse tulkitsen runon hänet kaikiksi virtuaalipersooniksi, jotka olen päästänyt lähelleni koskettamaan minua ja lipumaan ohitseni; en siis ajattele ketään yhtä erityistä vaan kaikkia ihania persoonia yhdessä.

    Ja Mikko, tietenkin pidän sinusta. Mistä olet saanut päähäsi etten pidä? Löysin muuten hiljakkoin vanhan Illuusian templan, ja sen kauniin boordinauhan, joka kiersi blogin yläreunaa. Olin hyvin virtuaaliviaton vielä siihen aikaan. Uskoin että Blogistan on täynnä vain hyväntahtoisia ihmisiä, koska ollaan vahvan bloginimen takana. Nyt olen vissiin realistisempi.

    VastaaPoista
  12. Luulen että ainoa "ongelma" virtuaalikohtaamisissa on se, että voi syntyä idealistinen kuva toisesta. Mutta toisaalta, eihän IRL-kohtaamisetkaan ole aina kovin realistisia.

    Ehkä virtuaalitapaamisessa myös helpommin paljastaa ajatuksiaan ja tunteitaan, ja se voi osoittautua "vaaralliseksi" siksi, että aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiitä pistelemään toisten heikkoja kohtia.

    "Ongelma" ja "vaarallisuus" ovat lainausmerkeissä siksi, että kaikki on suhteellista. Mitä suurempi osa elämää virtuaaliset kohtaamiset ovat, sitä suurmpia tietystiovat myös mahdolliset vaarat ja ongelmat.

    (Kaikki, joilla on ollut ongelmia nettipankin kanssa, tietävät mistä puhun)

    VastaaPoista
  13. Mistä olet saanut päähäsi etten pidä?

    No se oli vain sellainen suuri huoli.. ^^

    Mikko Monosella, Liisankadulla
    "samassa talossa kuin itse asun", on ruumisarkkuliike.
    Mitä se tähän kuuluu?
    En,
    tosiaan tiedä.


    Ehkä kannattaisi mennä käymään siellä? Tutustumassa. Lähimmäisiään kunnioittava valitsee itse oman arkkunsa. ;)

    VastaaPoista
  14. Hieno ajatus - ihmisen tulisi itse valita arkkunsa lähimpiään säästääkseen.

    Muistan sen, miten raskasta liikkessä käynti oli ja hautajaisista sopiminen. Kyynelten läpi ei nähnyt mitään, ei ainakaan arkkujen hintalappuja, jos niissä nyt laput olivatkaan - en muista. Jotenkin tältä käynniltä soisi kaikkien säästyvän. Helpompi olisi valita oma arkkunsa/uurnansa kun ajatella jälkikasvunsa sitä tekevän.

    Minulla on muuten mielikuva, että arkku oli tuhottoman kallis. Mikä siinä mahtaa maksaa?

    VastaaPoista
  15. Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
    yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
    Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
    mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
    hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
    ihmisen, kaltaises - vierasta lämmititkin!
    Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
    kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
    Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
    Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
    Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
    Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
    Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
    houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
    Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
    yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
    yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
    Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.

    VAK
    Runomitta distikon

    VastaaPoista
  16. Jottei menisi liian pessimistiseksi, pannaan tänne vielä yltiöromanttinen runo rakkaudesta, sillä vaikka ihminen pohjimmiltaan on yksin, on rakkaus toiseen kuitenkin se kaikkein suurin ja merkityksellisin asia.

    On lahja suurin,
    jonka elo antoi meille,
    sydämen liekki joka leimahtaa,
    kun yksinäisen vaeltajan korpiteille
    taivaasta säde maahan lankeaa.
    Se tähti on ja korkealla palaa,
    sytyttää toivon, uskon elämään.
    Me palvomme sen kuvaa, julkisesti, salaa.
    Sielumme kielet se saa heläämään.

    Sen nimi mikä on?
    Sen tietää ystäväni, jokainen,
    jonka sydän rakastaa.
    Mik oli ennen, mikä nyt on elämäni?
    Ihmeistä ihmeellisin soimaan saa.
    Tuon kysymyksen aamuin illoin
    huumeessa kuljemme me.
    Onnen unta on elomme,
    ja kaikki kukkii, kukkii silloin.
    Silmissä siintää sadun valtakunta.
    (Tuntematon)


    Sain runon eräältä taiteilijanaiselta, joka oli synnytyssairaalassa samaan aikaan kuin minä. Ehkä siksi runo on säilynyt mielessäni näihin päiviin asti, vaikka se on vain ruutupaperiin kirjoitettu. Runo jatkuu vielä, mutta eiköhän kaksi säkeistöä hempeää mutta ah niin kaunista siirappia riitä.

    VastaaPoista
  17. Iines kirjoitti

    "Selvyyden vuoksi - minulla ei ole aavistustakaan, mistä RR ainekset runoonsa on saanut. Runo ei ole siis yks yhteen todelliseen, paitsi siltä osalta, että sen tunnemaailma osui kohdalleen."

    *
    Metodini tässäkin tapauksessa oli seuraava: "Näin näkyjä ja välitin ne lukijoilleni - tällä kertaa Iinekselle"

    VastaaPoista
  18. RR:n runo kosketti minuakin - ehkä siksi, että minunkin nettinimeni on Iines...

    Tuo "virtuaaliviaton" on hyvä sana ja itse olen vielä sillä asteella. Todennäköisesti menetän viattomuuteni jonain päivänä, jollen sitten lopeta bloggaamista ennen kuin joku kurja ihminen alkaa pommittaa blogiani ilkeillä viesteillä.

    Myöhäiset ystävänpäivätoivotukset, arvoisa kaimani Iines!

    VastaaPoista
  19. Vaikutais laulunsanoilta, tuo runos, Iines, ja nimi, jota kysytään, on Jeesus.

    VastaaPoista
  20. Iines, mutta eihän tuo runo ollut lainkaan yltiöromanttinen vaan hyvin maanläheinen. Laulu elämästä. Voisin tehdä runon rakkaudesta, mutta sanat on parhaimmillaankin kankeita ja keinotekoisia kuvailemaan tunteita. Rautakangella on paha vääntää valoa auki. Musiikki ja kuvataiteet ovat paljon parempia työkaluja. Sanat voi herättää tunteita, mutta se on eri asia.

    VastaaPoista
  21. Kaimani Iines Jalokivi, ystävänpäivän jatkoja sinullekin. Kiva käydä lukemassa blogistasi muuttotouhujasi. Muistan oman muuttoni vastaavantyyppiseen uuteen kotiin ja se oli kyllä elämän tähtihetkiä. Nyt olen vapaa ja voisin muuttaa minne vaan, mutta en raatsi jättää tätä ihanaa kotia...

    Ettei ollut yltiöromanttinen runo? Kaunis se ainakin on, ja aarre minulle, etenkin kun en ole löytänyt sitä yhdestäkään runokirjasta; se on edelleen vain ruutupaperilla. Siinä mielessä se on totta ja realismia, että eikö juuri noita tunteita tunneta, jos ollaan rakastuneita? Minusta tuo runo voisi toimia testinä oikeaan rakkauteen. Jos ei tunne tuon tapaista ihanaa tunnetta, onkin kyseessä vain kevytsuhde joka ei tiedä rakkaudesta mitään.

    VastaaPoista
  22. Siis se ei kai ole laulu, a-k.h., sillä jos se olisi, sen olisi kyllä joskus kuullut jossain yhteydessä. Sitä mietin vain, että kyllä sen täytyy olla käännöstekstiä.

    Jeesus? Siis yrität sanoa, että tämä olisi uskonnollinen laulu? Runon nimi on Lahja suurin ja vastaus on, että lahja suurin on rakkaus, mutta ei tässä uskonnollista rakkautta kait kuvata, vaan maallisen rakkauden taivaallista ulottuvuutta. Minun mielestäni.

    VastaaPoista
  23. Olen täsmälleen eri mieltä. Kyllä siinä taivaallisesta rakkaudesta kerrotaan. Se on tyypillinen lauluruno poljentoineen kaikkineen.

    VastaaPoista
  24. Kyllä runo kuvaa maallisen rakkauden taivaallisia iloja, eikä sillä ole tekemistä uskonnollisuuden kanssa muussa kuin vahvassa tunnelatauksessa.

    Tässä nyt vakuudeksi koko runo, joten se siirtyy samalla ensi kerran ruutupaperilta taltioiduksi blogin arkistoihin:

    On lahja suurin,
    jonka elo antoi meille,
    sydämen liekki joka leimahtaa,
    kun yksinäisen vaeltajan korpiteille
    taivaasta säde maahan lankeaa.
    Se tähti on ja korkealla palaa,
    sytyttää toivon, uskon elämään.
    Me palvomme sen kuvaa, julkisesti, salaa.
    Sielumme kielet se saa heläämään.

    Sen nimi mikä on?
    Sen tietää ystäväni, jokainen,
    jonka sydän rakastaa.
    Mik oli ennen, mikä nyt on elämäni?
    Ihmeistä ihmeellisin soimaan saa.
    Tuon kysymyksen aamuin illoin
    huumeessa kuljemme me.
    Onnen unta on elomme,
    ja kaikki kukkii, kukkii silloin.
    Silmissä siintää sadun valtakunta.

    Niin suuri taika,
    elämämme kaikkein suurin,
    sanahan mahtuu yhteen ainoaan.
    Kuin avain rautaportin vanhan satumuurin
    Rakkaus kirvoittaapi loitsullaan,
    sen mik on unes ollut silmissämme,
    kahleissa, vangittuna murheeseen.
    Me heräämme -
    ja uuteen päivään tuijotamme
    silmiä huikaisevaan keväimeen.

    Tie joka äsken kulki korpimatkaa,
    niityille valoisille kääntyykin.
    Kun kaksi yhdessä saa vaellusta jatkaa,
    vaihtuupi taival kukkaispolkuihin.
    Saa uudet selitykset elon arvoitukset,
    ilot ja surut, hymyt ja kyyneleet.
    Kun auenneet on onnen autuutehen ukset
    rinnasta rautakahleet katkenneet.

    On kruunuks elämäämme lemmen lahja luotu,
    jalot on kivet koristeina sen:
    kaikk kauniit ajatukset,
    jotka ovat suotu
    lohduksi kuolevaisten ihmisten.
    Ne pitäkäämme kirkkahana,
    kruunun kultaa, kiviä varokaamme hellien.
    Sen kulta, kuten muu, ei ole pelkkää multaa.
    Säteitten palo siin on ikuinen.

    (Tuntematon)

    VastaaPoista
  25. Luin tänään pätkiä Kalevalasta. Luin tarkasti, koska halusin tutkia runoutta ja sanallista ilmaisuvoimaa. Olen joskus aikoja sitten lukenut Kalevalan kokonaan, kuin romaanin. Huomasin tänään, etten ymmärtänyt siitä silloin mitään, ja että olen aina aliarvioinut ja suhtautunut väheksyvästi sanalliseen ilmaisuun.

    Luin tuon tuntemattoman tekemän runon uudestaan. Se on selkeästi runo, ja yksi hämmästyttävimmistä, mitä olen lukenut. Korjaan, koskettavin, mitä olen lukenut.

    VastaaPoista
  26. Minusta tämä Tuntemattoman kirjoittama runo on kirjoitettu rakastuneessa, rakkauden täyteisessä mielentilassa. Uskon, että runon tunnelman tavoittaa jokainen, joka on rakastunut ja rakastanut. Noinhan se menee - kaikki on kuin silkkiä kun rakastaa rakkauden ensi metreillä. Ja kaikki on huumaavaa, ei sille voi mitään. Rakkauden kohde tulee niin suureksi, että täyttää koko maailman ja mikään ei ole ilman häntä.

    Runo on samalla mittari. Jos tunteet eivät syty tähän malliin, on mielestäni kyseessä korkeintaan hyvä ystävyys tai kumppanuus.

    VastaaPoista
  27. Hei
    Muistelen, että kaipailit minua joskus. Olen taas alkanut kirjoittaa, tosin vielä salasanan turvissa. Se on tuulah.

    VastaaPoista
  28. Kiitos, meirami! Yritin kommentoida sinne, mutta Vuodatus oli seisaksissa. Palaan asiaan.

    VastaaPoista