8.2.2007

Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Tänään on Mallun syntymäpäivä. Helmikuun kahdeksas on nähtävästi piirtynyt muistiini tulikirjaimin ikuisiksi ajoiksi, jostain käsittämättömästä syystä. Mallu on kyllä ollut kaikkien aikojen paras lapsuudenystävä, mutta onhan niitä ollut muitakin, edelleenkin kestäviä ystävyyssuhteita. Silti en muista kaikkien ystävieni syntymäpäiviä, en edes isäni syntymäpäivästä ole tällä hetkellä varma, oliko se kolmas vai neljäs joulukuuta.

Tutustuimme Mallun kanssa seitsenvuotiaina, kun perheeni muutti keltaiseen vanhaan omakotitaloon, lähelle Mallun perheen uutta valkeaa taloa, jossa oli erikoisuuksia, mm. alkovi keittiön yhteydessä, valtava suuri-ikkunainen olohuone ja mikä kummallisinta - halli. Mallu sanoikin usein, että mennään halliin leikkimään, ja se oli minusta hienoa.

Halli oli parilla leveällä askelmalla erotettu oleskelutila eteisaulassa, ja siellä oli kevyet korihuonekalut ja pieni puhelinpöytä, jonka takana oli iso peili. Tästä puhelimesta soittelimme häirikköpuheluja Lehtisen Raijalle, koska hän seurusteli yhteiskoulun komeimman jannun kanssa. Muutimme ääntä, mörisimme puhelimeen ja saimme Raijan kysymään, että onksiell Jukka vai kuka. Sanoimme jotakin hävytöntäkin, mutta mitä se räävittömyys oli, sen on muistini pyyhkinyt armeliaasti pois. Muistan jopa Mallun perheen puhelinnumeron 496, kun meidän oli 264. Soitin usein Mallulle, ja aloitin puhelun Anteeks ett mä häiritsen mut onks Mallu kotona. Kuulin usein, että kuuloke laskettiin kärsimättömästi kesken repliikkini pöydälle ja Mallua huudettiin.

Mallu on se sama tyttö, josta olen ennenkin kirjoittanut, mutta en tähän blogiin. Malluhan sanoi, että tätini on paavi, kun minä puolestani retostelin pappani koulunjohtajuudella. Mallun kanssa luisteltiin joen jäällä ja harjoiteltiin suutelemista ja ihmeteltiin, että se ei tuntunut miltään. Harrastimme myös pienimuotoisia myymälävarkauksia, eli panimme taskuumme tikkunekkuja ja pieniä suklaapatukoita. Mallu varasti myös kemikaliokaupan rihkamasormuksia, joita jakoi luokkalaisille ystävyydenosoituksina, kunnes napsahti kiinni.Ystävyyttämme kesti lukion loppuun asti, ja tapasimme muutaman kerran vielä jälkeenpäin. Viimeksi sain kutsun Mallun tohtorinväitöskaronkkaan pari vuotta sitten, mutta en osannut mennä, kun mitään yhteyttä ei ole pidetty puoliin ja toisiin koko aikuisikänä.

Mietin vaan, miksi Mallu on jäänyt mieleeni niin voimakkaasti, että muistan hänestä ihan kaiken. Kaikki leikit, sanonnat, tunnetilat, vaatetuksen, pettymykset suhteessamme, kun tuli muitakin ystäviä ja symbioosimme alkoi avartua. Näin hänestä jopa toistuvia unia joskus hieman alle kolmikymppisenä, sellaisia, missä hän aina jätti minut ja meni muualle.

Onkohan minulle jäänyt hänestä jokin trauma? Mallu alkoi nimittäin lukioaikoina muuttua. Hän suuntasi entistä enemmän pois symbioosistamme, ja koin varmaan hylätyksi tulemisen tunteita. Minä taas koin tässä vaiheessa turvattomuuden tunnetta, kun en tiennyt, mitä elämältä halusin, mitä menisin opiskelemaan ja ketkä olisivat uusia ystäviäni.

Olisinko piilolesbo? Tjaah, sanon suoraan, etten. En kiihotu ajatuksestakaan, kun sen sijaan pelkkä kauniin ja lihaksikkaan miesvartalon katseleminen aiheuttaa värinöitä. Ja se, että kaipaa miehen syliin, ei naisen. Tämä kai riittää todisteeksi.

Joka tapauksessa toivotan Mallulle hyvää tulevaa ystävänpäivää ja olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut niin syvä ystävyyssuhde läpi koko lapsuuden.

18 kommenttia:

  1. Minulla on sellainen keittiöpsykologinen teoria(jota tukemaan olen muistaakseni joskus lukenut ihan oikeidenkin pyskolookien teorioita) että "paras ytävä" on kuin harjoittelua parisuhteeseen, ja että on kasvulle eduksi, että esim. seksuaalisuutta ynnä muuta voi peilata turvallisesti ystävän kautta.

    En tarkoita sitä, että vain parhaan ystävän kautta voi kasvaa eheäksi, mutta luulen vain että se, että on mahdollisuus kasvaa rinnan jonkun kanssa on erittäin terveellistä.
    Itse seuraan parhaillaan oman tyttäreni kasvua aikuiseksi, ja näen monia yhtymäkohtia hänen suhteessaan omaan bestikseen ja siihen, miten itse aikuistuin parhaan kaverin tuella.

    Maantieteellinen ja henkinen etäisyys on sekin kasvattavaa; ymmärtää, että ei ihmisiä voi omistaa. Ei ole tosin helppoa sitä aina hyväksyä.
    (Vaikka itse olen kyllä useimmiten ollut se, joka katoaa...)

    VastaaPoista
  2. Kääks, tulipas sekava kommentti. Toivottavasti asia kuitenkin tuli selväksi...

    VastaaPoista
  3. Hieno kommentti se oli, ja luulenpa, että sanoissasi on jotakin aivan asian ytimestä.

    Olisiko niinkin, että koin itseni hylätyksi ystävyyden loppumetreillä, vaikka ei se ihan niin mennyt. Tällainen kokemus voi olla yhtä syvä kuin rakkaussuhteessa, luulen.

    Yleensäkin ystävien hylkäämiset ovat ihmiselämän kipeimpiä kokemuksia, jotka tekevät vissiin haavan minuuteen. Huomaahan tämän jo pikkulasten ystävyyssuhteista, jotka ovat elämää tärkeämpiä.

    VastaaPoista
  4. Lepsot ovat lähteneet hiiksimään, tai pikemminkin leijumaan lumella. Oi autuutta.

    VastaaPoista
  5. Lepsot? Niin, ja neekerit ja muut mutiaiset.

    Paljon on ihmislapsella pelkoja tuntemattoman edessä.

    VastaaPoista
  6. Judith Rich Harris on sanonut, että ikätoveri on lapsen paras ja ehkä ainoa kasvattaja.

    VastaaPoista
  7. Mallulta opin kaiken mm. sukupuolisuudesta. Kun Mallu sanoi, että tytön peli on pillu, meille tuli riita. Olin vakuuttunut siitä, että pillu on pojan. Kesti kauan sopeutua ajatukseen ja tein sen karvain mielin.

    Mallun kanssa opin myös yhteiskuntarakennetta, jakoa parempiin ja huonompiin. Huonompia olivat köyhät ja ne jotka seisoivat vatsa pystyssä. Näiltä ajoilta juontaa ymmärrykseni vähäväkistä kohtaan. Tiesin, että Mallu oli väärässä, koin sen.

    VastaaPoista
  8. Mulla ei ole ollut yhtään hyvää lepsoystävää. Ovat varmaan ajatelleet, että ei kai toi jätkä vaan yritä jotain. Jotkut heteromimmit sanovat, että hinekset ovat parhaita miesystäviä, koska ne eivät yritä iskeä.

    VastaaPoista
  9. Minulla taas on käsitys, että ihmiseen voi rakastua sukupuolesta riippumatta, siis riippumatta omasta suuntautuneisuudestaan tai kohteen.
    Kirjallisuudessa törmää aina välillä kuvauksiin samaan sukupuoleen rakastumisesta. Tällöin kyseessä ei ole seksuaalinen rakkaus, vaan ihmiseen rakastuminen. Minusta tämä ilmiö on kiinnostava, ja siitä ei puhuta missään.

    VastaaPoista
  10. Höh, en ole tähän ikään kuullutkaan. Kai pitäisi puhua pitämisestä. Miten voin rakastaa sinua rakastamatta. Täytyisi vähän muokata rakkauden ja rakastamisen tavanomaisia käsitesisältöjä. Tähän en nyt sotkisi lapsia, Raamattua enkä velvollisuusetiikkaa. Kiintymyskin on aika vaarallinen käsite ja liikkuu rakastamisen aluevesillä. En nyt jaksa tähän aikaan yöstä filosofoida enkä huomenna viitsi, joten öitä vain.

    VastaaPoista
  11. On se kumma, miten kontrolloitu ja yleisesti hyväksytty teoria aina nitistää uuden ajatuksen.

    Maailma ei varmaan koskaan ole muuttunut niin hitaasti kuin nyt, Kontrolloidun Ajattelun ollessa kuningas. Tällainen ilmapiiri on suopea vain tekniikan edistymiselle.

    VastaaPoista
  12. Panin omaan päreeseeni kommentin tästä sun lastustas.

    VastaaPoista
  13. Niin, kyse on kai siitä, miten eros liittyy rakastumiseen; luultavasti kaikkiin kiintymyssuhteisiin liittyy myös hitunen erosta, ainakin alitajunnassa.

    Kun tämän oivaltaa, on paljon vapaampi suuntaamaan seksuaalisuuttaan. Tarkoitan ihan arkista uskollisuutta.
    Ei tule eteen tilanteita, joissa "vahingossa" hyppää sänkyyn jonkun kanssa, kun tiedostaa, miten eroottinen vetovoima toimii. Itse olen ainakin hyvin tietoinen omista energioistani, enkä usko että ihan helposti enää menettäisin harkintakykyäni seksuaalisen vetovoiman takia.

    Eri asia on sitten se, että ehdoin tahdoin antautuu vaistojensa varaan. (En näe siinä kyllä mitään itseisarvoa)(Paitsi ehkä sen, että voi ryhtyä irtosuhteisiin julkkisten kanssa ja sitten julkaista aiheesta kirjankansia)

    VastaaPoista
  14. Sanotaan että naiseksi kasvaminen on vaikeampaa kuin mieheksi yksinkertaisesti sen takia että yleensä hoitaja on äiti, mutta tytölle sen pitäisi sitten myös ruveta edustamaan jonkinmoista esikuvaa, kuvaa naisesta.

    Tämä tuottaa kiemuroita puberteettiin, koska - no, vaikkapa freudilaisittain - äidistä tuleekin vastustaja. Miehestä rupeaakin tulemaan se tunteiden kohde, ei enää pullantuoksuisesta (?) äidistä.

    Sen sijaan pojalle tilanne on mutkattomampi. Esikuva on isä, oli sitten millainen tahansa. Kun taas puberteettisten tunteiden kohteena on äiti.

    Tarkoitan kummallakin samaistuksella isän ja äidin TAPAISIA ihmisiä, en sitä että perheessä eksyttäisiin muitta mutkitta insestiin.

    Sitäkin kyllä tapahtuu, kuten tiedämme.

    Siis tämä bestis-juttu on taatusti totta, ja yhtä lailla olen varma Sarin vastauksesta, että kiintyminen on aina osittain myös eroottista.

    Sukupuoli ei ole niin yksinkertainen että olisi vain mies ja nainen. Se on kokonainen sateenkaari.

    Kun olin nuori, pidin homomiehistä siksi että a. eivät jatkuvasti yrittäneet iskeä, b. siksi että eivät kokeneet suunnatonta halua kilpailla kanssani, esimerkinomaisesti "Kumpi on parempi kirjoittaja opettajan/proffan mielestä)".

    No, kilpailu ei kiinnostanut silloin, eikä kiinnosta nytkään.

    VastaaPoista
  15. Minua ei ole juurikaan kasvattanut äiti, vaan erinäiset tädit. Sen takia en varmaan pidä siitä, että minua paijataan. Ollessani kara minulta kysyttiin, mistä en pidä ja vastasin, että lääppimisestä.

    VastaaPoista
  16. Siis kakara. Kirjoitan niin nopeasti, etteivät näppäimet pysy mukana.

    VastaaPoista