Olen ilahtunut taas kerran Susan Kurosen energiasta. Viimeksihän kirjoitin, että aina hän nousee tuhkasta kuin Fenix-lintu.Näin on päässyt taas käymään. Häntä vastaanhan kerättiin adressi Lopeta jo Susan -hengessä, koska hän vei niin monen ihmisen mielenrauhan. Lisäksi hänet lyötiin täysin lyttyyn useimmilla netin foorumeilla. Hänestä tuli valtakunnan huora samoin kuin Kyllikki Virolaisesta aikanaan tuli valtakunnan leski.
Nyt on pelko hiipinyt nettiyhteisöihin, kun poliisi on lähtenyt Susan Kurosta pilkanneiden perään. Hänestä pahimmin kirjoittaneiden henkilöyttä selvitetään, jos oikeus myöntää siihen luvan.
Hienoa! Nettiherjauksia on ennenkin käsitelty oikeudessa, mutta ei milloinkaan vielä näin laajaa parjauskampanjaa, joka muistutti keskiajan noitavainoja. Takuulla Kuronen olisi poltettu roviolla nytkin, jos eläisimme keskiaikaa. Suurin osa kivittäjistä ja polttajista oli, kumma kyllä, naisia.
Moni ajattelee edelleen, että virtuaali on viidakko, jota laki ja sanktiot eivät kosketa. Vastuun ottamista omista sanoista on laajalti pidetty sananvapauden riistona ja oikeuksien kaventamisena. Minä nostan vappusimani poliisille ja Susan Kuroselle, jonka merkitys medialle ja koko virtuaaliviestinnälle tuntuu olevan syvempi kuin kukaan olisi uskonut. Vappumunkin hillosilmän korkkaan itselleni kaukonäköisyydestä.
Toivon myös tuntuvia rapsuja tyhmille herjaajille. On aika oppia, että netti on ihan tavallinen taso vaikuttaa ja ettei puskistakaan voi huudella mitä oma ilkeä tai sairas mieli kulloinkin mieleen tuo.
(Piirros Norman Rockwell)
Täytyykin hakea kellarista simapullo ja korkata ja kilistää kaikille rohkeille naisille! Kippis Iines!
VastaaPoistaNo ja Matille kans, onhan hän niin seksikäs ja raamikas mies!
No, minulla ei ole tänä vuonna vappusimaa itsepantuna, eikä vappumunkkeja. Tekstin aineisto oli tältä kohdin viitteellinen.
VastaaPoistaMitä Mattiin tulee, minusta hänen äänensä vie mahdollisen seksikkyyden mennessään. Mutta - voisi häntä pelkästään katsella, jos hän pitäisi suunsa kiinni ja tyytyisi vain hymyilemään.
Yäk. Matti Vanhanen nousee Susan Kurosen tuhkasta kuin penixlintu.
VastaaPoistaNo oikeastaan viis Matista ja viis Susanista. Odotan kiinnostuneena sitä, miten sananvapaus netissä määritellään. Ja jos määritellään, miten siihen suhtaudutaan.
VastaaPoistaKuros-juttua voi pohtia mediakertomuksena, joka uusintaa stereotyyppisiä sukupuolirooleja. Tämä kertomus avautuu mainiosti lukemalla vaikkapa Helena Saarikosken kirjaa "Mistä on huonot tytöt tehty".
VastaaPoistaSaarikosken kirjaa en ole lukenut, mutta media takoo stereotypioista juttua tottakai niin kauan kuin ne menevät kaupaksi.
VastaaPoistaIines, täytynee vetää sanoja hieman takaisin. Ei Matti ole minun mielestäni kovinkaan seksikäs varsinkaan julkisessa roolissaan, mutta hymyään hän on väläytellyt mediassa nykyisin entistä useammin ja siihen on tullut kieltämättä uutta vapautuneisuutta.
Ei kai sananvapaus voi olla netissä sen vapaampaa tai suljetumapaa kuin tiedotusvälineissä yleensä on.
Herjaukset, perättömät, väärät todistukset lähimmäisistä, tekijänoikeudelliset kysymykset...mitä kaikkia niitä onkaan. Ei kai internet ole mikään yhteiskunnan ulkopuolle jäävä alue, johon yhteiset lait ja säännöt eivät yllä?
Mun mielestä kuRoska on lähinnä saanut mitä on tilannut. On todella iljettävää käyttää toisia ihmisiä ja heidän mainettaan / kuuluisuuttaan (whatever..) häikäilemättä omaksi hyödyksi, otsikoiden ja rahan (mm. kirjatulot) toivossa. Kyllä naiiveimmankin pyrkyrin pitäisi tajuta, että julkisuuteen liittyy useimmiten myös negatiivinen puoli. Jos ei ole valmis kestämään sitä, kannattaa harkita haluaako nimenomaan hankkiutua tabloid-tyrkyksi. Tietty joku uhkailu ja/tai omaan henkilöön tai kotiin kohdistuva ahdistelu tms. on jo eri asia, eikä kenenkään tarvitse sietää sellaista, mutta tietääkseni kuRoska ei ole joutunut sellaisen kohteeksi.
VastaaPoistaJa entäpä jos joku saa vaikka sakot nettikirjoittelusta, ja joku toinen saa vaikka päähänsä ideoida "dissataan kuRoskaa" päivän, niin että sadat tai tuhannet ihmiset vaikka kirjoittavat jotain vastaavaa nettiin? Onko poliisilla resursseja tutkia jokainen tapaus, vai rankaistaisiinko nettikirjoittelusta vain ekoja kirjoittelijoita, kun sadat / tuhannet muut jäisivät samasta teosta ilman rangaistusta? (Tätähän ei ainakaan tietääkseni ole tapahtunut, mutta voin kuvitella tapahtuvan, jonkinlaisena protestina..)
Minäkin allekirjoitin sen vetoomuksen, koska mulle on tarjolla rajallisesti suomenkielisiä lehtiä (=netin ilmaiset), ja mua inhotti joutua päivästä toiseen lukemaan juttuja jostain pyrkyrieukosta, jolla ei ollut mitään oikeaa syytä olla missään lehdessä.
Stello,
VastaaPoistaminusta nuo fraasit Sitä saa mitä tilaa ja Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa ovat aika keveitä lausahduksia, ja joskus jopa vain omantunnon keventäjiä.
Susan Kuronen on saanut myös tappouhkauksia ja monenlaista painostusta osakseen. Jos rinnastaa hänen saamansa palautteen siihen, mitä hän on tehnyt, on palaute tietenkin äärimmäisen kohtuutonta ja yliampuvaa, jopa törkeää. Ei sellaista kukaan tilaa, vaikka lörpöttelisi rakkauselämästään.
Tässä on kyse nyt jostain muusta kuin oikeutetusta palautteesta. Kautta aikojen lemmentuskista on julkisuudessa kerrottu, niistä on juoruttu, mutta kertojaa ei ole ylensä yritetty ampua alas. Eihän kenenkään ole pakko lukea näitä juttuja, vaan ne voi oman elämän mitenkään häiriintymättä kai sivuuttaa.
Media ei kuitenkaan jättänyt Susan Kurosta rauhaan, vaan imi hänet kuiviin, ja imi vielä senkin jälkeen, kun kaikki oli jo sanottu. Ei se niin mennyt, että pyrkyriakka koko ajan tuppasi mediaan. Media hänet otti ja teki hänestä lööppikuningattaren ja kantoi kultatuolissa. Niin kauan kuin kansa kohisi, media hykerteli käsiään ja korjasi potin.
Kauhean vähän on puhuttu yleensäkään median osuudesta, kun kerran on saatu elävä uhri, jota passaa kivittää ja ristiinnaulita. Mitäs kirjoitti kirjan, kikkelis kokkelis, eikö niin?
En ymmärrä mitä sillä on tekemistä asian tutkimisen kanssa, että nettiherjaajia on paljon. Tällä perusteellahan virtuaali olisi viidakko, johon eivät pätisi samat lait kuin reaalielämään. On aika oikaista se harhakäsitys, että virtuaali on taika- tai satumaailma, jolla ei ole rajoja, jossa voi päästää sisäisen pirunsa valloilleen.
Minusta nainen, joka tilittää julkkupanonsa, on hanhi. Julkisuudenkipeä hanhi. Tällaisen käytöksen sankaroiminen ja julistaminen rohkeaksi naisellisuudeksi on aikas karmaisevaa.
VastaaPoistaTappouhkauksia en hyväksy. En hyväksy myöskään Kuroskan typerää, halpahintaista ja muiden intimiteettiä rikkovaa tilitystä.
No, voihan typerille hanhillekin skoolata, mutta rohkeista naisista en puhuisi samana päivänä. (Onko se oikeasti rohkeaa hankkiutua julkun punkkaan ja sen jälkeen rääkyä kurkku tuuballa, että minäpä panin julkkua?)
Hyvää vappua, Birdy.
Julistaminen rohkeaksi naisellisuudeksi?
VastaaPoistaEn tunne omaksi käsialakseni!
Koetan nyt vielä kerran vääntää rautalangasta: Näen Susan Kurosessa lähimmäisen, en miestä, en naista, en mitään sukupuolittunutta.
Näen hänessä herkän ihmisen, jonka on pakko purkaa paha olo ja tuska sisältään. En silti sano, että sen purkaminen julkisuudessa on paras keino, mutta en osaa tuomitakaan sitä.
Miksi sinäkin olet niin kyyninen, Birdy? Miksi kukaan ei näe sitä, että takana voi olla klassinen rakkaudessa petetyn ja raivostuneen naisen tuska, jonka vuoksi voisi vaikka tappaa? Antiikin tragedioissa vastaavat rakkaudet päättyivät murhiin ja verenvuodatukseen. Miksi tässä nähdään vain kevyt julkkupano? Tämähän on murha, joka tehdään nykymaailman tapaan viestimessä, mediassa.
Olen todella pettynyt keveyteesi, Birdy! Miksi kukaan ei usko enää tunteeseen, rakkauteen? Eläköön, rakkaus on kuollut, kaikki on vain harkittua panoa.
Minä se rohkeille naisille sanoin kilisteleväni. Siinä oli hiven ironiaakin mukana.
VastaaPoistaMuistatko Iines kun joskus 60-70-luvuilla äiteliä, täynnä tunteita, olevia räydyttäviäkin tangoja katsottiin kieroon ja halveksittiin. Tai ainakin me rautalanka-nuoret niin teimme.
Nyt näyttää, että tunteidenilmaisurenesanssi on jo mennyt hieman överiksi, varsinkin media käyttää näitä tilittäjiä häikäilemättä hyväkseen.
Tunteet, intohimot, niin hyvässä kuin pahassa, minnekäs ne ainakaan vielä olisivat ihmisistä kadonneet.
Toiset osaavat ne peittää vain paremmin kuin toiset.
Kuroskasta jäi kuori jonka tuuli pyyhkäisi pois. Ettekö jo huomaa, että hän on tuulen viemää. Tyhjästä on turha nyhjästä.
VastaaPoista"Julkkupanonsa" tilittävä nainen on hanhi? Hämmentävä taksonominen huomio.
VastaaPoistaEhkei kaikki mihin tämä Kuronen - jota koskevilta uutisilta onnistuin lähes täysin välttymään vaikka uutisten suurkuluttaja olenkin - ryhtyi ollut hirveän mukavalla tavalla loppuun asti ajateltua. Silti en missään nimessä saata hyväksyä ajatusta joukolla tai etenkään nimettömänä solvaaminen suotavuudesta. Minkäänlaiset fyysiset uhkailut saavat kyllä minun puolestani johtaa poliisitoimiin huolimatta omasta esivalta-aversiostani. Väkivaltaa ei oikeuta mikään, eikä myöskään sillä uhkailemista. Mistä nämä ihmiset oikein tulevat?
Ymmärrän halua suojella oman yksityiselämän intiimiyttä ja ykstyiskohtia, mutta lähinnä siksi että avoimesti saatavilla olevaa tietoa on aina joku hyeena (yhtä hyvä taksonomia kuin edellä mainittukin) retostelemassa.
Leben und leben lassen. Tämä fraasi ei kulu.
Rakkaus ja toisen kunnioittaminen on hienoja asioita.
VastaaPoistakurosen tapa osoittaa rakkauttaan on outo ja mikäli hän on jotakin tuntenut vanhasta kohtaan tapa jolla hän sen on osittanut suhteen loputtua on syvältä.
kuronen taitaa olla sitä mieltä, että toisen voi pakottaa rakastamaan ja tämäkin on sairasta.
Eihän tässä ole kyse rakkauden osoittamisesta tai rakkauteen pakottamisesta, hyvä anonyymi. Aika kylmä näkemys sinulla on tapahtumasta.
VastaaPoistaTässä voi hyvinkin nähdä samaa kuin rakkaustragedioissa, joissa surmataan joko petollinen rakastaja tai sitten oma itsensä. Kysyä sopii mielestäni lähinnä sitä seikkaa, yrittikö Kuronen surmata rakkautensa kohteen, oman rakkautensa vai itsensä tällä teollaan. Kaikki ovat mahdollisia. Kiintoisaksi draaman tekee se, että se tapahtui avoimella näyttämöllä toimittajien takoessa patarumpuja pahaenteisen yltyvästi.
Se on yksinkertaista, kun sen tajuaa.
Oletetaan, että Susan Kuronen on moraaliton ja selkärangaton ihminen. Saako häntä siksi uhkailla hengenmenetyksellä? Ei.
VastaaPoistaPitäisikö ihkailijan ymmärtää tämä? Kyllä.
Tässäpä sanomiseni tähän asiaan sitten onkin.
Höm, siis uhkailija. Sormet kirjoittaa taas omiaan.
VastaaPoistaEn ole saanut haastetta Susan Kuroselta, mutta ehkä sinulta!
VastaaPoistahttp://rekomposti.vuodatus.net/blog/433728
Tuota..ööh..kuka Kuronen???
VastaaPoistaKun en katso Idolsia, enkä Tanssii tähtien kanssa, enkä eurovirsiä; olen täysin pihalla...
Siis menköön pois, kuka lie.
"Miksi kukaan ei usko enää tunteeseen, rakkauteen? Eläköön, rakkaus on kuollut, kaikki on vain harkittua panoa."
Muistahan Iines, ettei mikään voi kuolla, ei kukat ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse, ja muualla tuuli soi.
Liian monen vuoden jälkeen näkömme vääristyy ja mikä näytti ennen valkoiselta on nyt mustaa.
Taistelehan sitä vastaan ja hyvvää Wappua...
Olen vähän toista mieltä tuosta runosta, että ei rakkaus muka voi kuolla. Minua on aina harmittanut muuten kauniin runon tekopyhyys.
VastaaPoistaKun rakkaus kuolee tarpeeksi monta kertaa, rakkauden tuuli ei taatusti enää soi muuallakaan.
Ja muutenkin ruma ajatus, että kun rakkaus kuolee, niin siitä vaan muualta hakemaan uutta rakkautta. Ikään kuin mikään ei olisi mitään, ikään kuin kaiken voisi korvata tässä maailmassa.
Olen vakuuttunut siitä, että kerta kerralta rakkauden helmen hohto on entistä himmeämpi. Itse asiassa joskus kysyy itseltään, onko rakkautta oikeasti olemassakaan.En todellakaan tiedä. Voi olla, että kaikki on harhaa, ja unelma rakkaudesta on vain ihmisen haave, satumaa, tango meren yllä, niin kuin joskus muistaakseni kirjoitinkin. Jotta ihminen jaksaisi elää elämänsä. Tästä pitäisi oikeastaan kirjoittaa päre toukokuun ja operettien kunniaksi, mutta luulen, että tyhjensin jo akkuni.
Älä lankea katkeruuteen. Sulje kompuutteri, sammuta valot, mene sängyn alle ja ole vähän aikaa hiljaa tai viheltele. Olen huomannut, että se yleensä auttaa.
VastaaPoista'Suurin osa kivittäjistä ja polttajista oli, kumma kyllä, naisia.'
VastaaPoistaSe mikään kumma kyllä ole. Kateellisia ovat...niinkun aina...(paitsi ehkä mun Suurherttuatar von Gerolstein...)
No nyt se Kuroska on nakuna Hymy-lehdessä! Ettäkö ihan P paljaana..?
VastaaPoistaApuva!
Kyllä on aikoihin eletty.
Pitäiskö mennä oikein katsomaan..?
*
Vieläkö sulta Iines heruu myötätuntoa Susania kohtaa? Eikösse häpäse naissukupuolen vallan tyystin?
*
Päivän 'poliittinen' kysymys: kumpi ehtii ensin - Niinistö vai Kanerva?
Ai minne. No 'maaliin' tietysti.
Rohkeita naisia! Ehkä tämä yltää Blogistaniinkin.
VastaaPoistaKilistää voi, mutta ei tämä kylläkään "uusinna stereotyyppisiä sukupuolirooleja", eikä vaikuta siltä että juuri media "imee" Kurosen "kuiviin".
Hohhoijaa tämmöiselle menolle.
Kivikauden mies
VastaaPoistase kaikki temput ties.
Pelännyt ei muijaa,
heilutti vain nuijaa.
Yhtä seikkaa en ymmärrä: sitä että huorapäiväkirjojen nimetöntä huoraa samoin kuin prostituoituja lukuisissa keskusteluissa tuetaan kirkkain otsin ja jalomielisin sydämin. Oikeat kunnon huorat myyvät pilluaan tuntemattomiksi meikattuina, oikean nimensä salaten.
VastaaPoistaKun Kuronen, vapaa ja itsenäinen nainen, myy nyt sitten pillunsa kuvan medialle reilusti omalla nimellään kasvonsa näyttäen, hän on Huorien Huora, Huorra Perkele.
Mikä ero näillä huorilla? Miksi oikea huora on ymmärryksemme arvoinen, mutta nainen joka huoraa mediassa, saa meissä aikaan primitiivireaktion ja samanlaisen raivon, jota muslimeissa näkee, kun heidän pyhiä tabujaan loukataan? Puuttuu vain kimeät huudot ja kivet.
Ja muuten: kysyin aiemmin kenet Kuronen haluaa surmata teollaan: rakastajansa, rakkautensa vai itsensä. Kysyn samaa edelleen, ja nyt vielä painavammin. Hymyssä suin on ennenkin murskattu käärmeen pää. Raha ei todellakaan aina ole ainoa motiivi ihmisen outoihin tekoihin.
Susanin unelmat murskattiin ja hänen sydämensä haavoittui niin pahasti, ettei hän oikeasti tiedä mitä tekee. Sitäkö tarkoitat??
VastaaPoistaEn tiedä; en oikein osaa sääliä.
Kaikki tuo kohu on osoitus nykyisen median mädännäisyydestä ja etovasta pinnallisuudesta ja kohujuttujen nälästä.
En ole ostanut ISsää ja ILlää pariin kymmeneen vuoteen, enkä ole ko. lehtiä kaivannut.
Sen verran voisi nyt ilkeillä, ja mennä ostaan Hymy ja hymyillä.
Aatelkaa! Voisi omin silmin todeta että tuolla se Meijänkin Matti on käynyt lipsauttelemassa...
Jos todella Hymyssä on tosiaan, mitä tuo KAIKKI RR sanoi??
Mistä sääli nyt tähän tupsahti? En ymmärrä, mitä tekemistä sillä olisi esittämäni näkökannan kanssa, sillä en itse sääli Kurosta enkä aja tässä mitään hurskastelevaa kristillishenkistä näkemystä. Sanon vain miten näen, ja se on hyvinkin tyyni tulkinta asioista.
VastaaPoistaEikä Kuronen ole minulle tärkeä, vaan se primitiiivinen hilluminaatio, jonka hän on nostattanut, on kiinnostukseni pääkohde ja se on saanut pohdiskelemaan tätäkin arkista draamaa syvemmin, kun mammonaa arvostamattomana en osaa hakea syytä vain rahanhimosta.
Näin netissä sen Hymyn alusvaatekansikuvan Kurosesta. Täytyy sanoa, että ei minusta tuntunut mitenkään pahalta katsoa iloisesti hymyilevää reipasta naista. Rohkea ihminen, ja ihmettelen, mitä hänen nyt pitäisi sitten hävetä. Nostan hänelle hattua enemmän kuin hissukkahoitsulle, joka ei uskalla nousta edes palkkansa vuoksi barrikadille, vaan alistuu miehen vallan alle kerta kerran jälkeen.
Vähintään sateenvarjoa tarvitaan suojaksi, kun iines reipastuu tyyneksi.
VastaaPoistaÄläs nyt Hotanen, minua tasaisempaa, tylsempää ja rauhallisempaa ihmistä saa oikeasti etsimällä etsiä.
VastaaPoistaHeh - minullekin tulla tupsahti muutama ajatus tästä samaisesta aiheesta. En taida uskaltaa niitä julkaista - nythän voi joutua oikeuteen jo pelkkien ajatustensa vuoksi - nääs.
VastaaPoistaKoko SK juttu on aivan uskomaton. Hymyn blogissaan hän kuulemma kertoo ne uuniperunajutut taas kerran oikein reseptin kera. Pitopalveluihmisiä kun on!
Absurdi maailma.
iines. Kyllä tämän kappaleen yllä roikkuu pateettinen(vrt kemppinen) ja säälinsekainen, osaa ottava fiilis.
VastaaPoista"Ja muuten: kysyin aiemmin kenet Kuronen haluaa surmata teollaan: rakastajansa, rakkautensa vai itsensä. Kysyn samaa edelleen, ja nyt vielä painavammin. Hymyssä suin on ennenkin murskattu käärmeen pää. Raha ei todellakaan aina ole ainoa motiivi ihmisen outoihin tekoihin."
Ja kaiken lisäksi katselet tuota susanfarssia jähmettyneenä naisnäkökulmaan.
Totisesti.
Lienevätkö samoja ihmisiä nuo Kurosen kivittäjät ja mainitulle kurtisaanille arvostuksensa ilmaisseet. En tiedä, joten en mene sanomaan.
VastaaPoistaMakaaberi näytelmä ja ehkä siitä tätä myötä löytää myös jonkinlaista kauneutta.
Onkos tämä yhdenmiehen pimppa nyt julkisesti nähtävillä?
VastaaPoistaKyllä se on vissiin vaikka monen pimpan miestenkin katsottavissa. Tai en minä tiedä, mutta jos alastonkuvista puhutaan, niin olettaa voisi. Toisaalta Marilyninkin alastonkuvat jättivät jotakin arvailujen varaan.
VastaaPoistaCatulux, mistä ihmeen naisnäkökulmasta katson? Jos tarkoitat, että puhun tunteista ja antiikin draamoista, niin ei kai se mitenkään naisellista ole? Säälin jätän niille, jotka kuvittelevat itse olevansa kaiken tällaisen (lue elämän ja tunteiden) yläpuolella.
Ylitse kasvoin ihmisten; jos puhun, kuka kuulee sen??
VastaaPoista"Catulux, mistä ihmeen naisnäkökulmasta katson?"
Eikös Sinun päreesi otsikkosi suorastaan huuda sitä ?? Häh?
Tai taidatkin kärjistellä ja kiristellä tahallasi? Joo. Niin teetkin.
Kävin kurkkaamassa kuvat maikkarin videosta. Voi, voi!
Ecce homo!!
Otsikko on sarkastinen tokaisu sisällölle ja sitä paitsi lainaus vanhasta jutusta.
VastaaPoistaEn ole mielestäni puhunut tässä naisasiaa korosteisesti, vaan olen koettanut nostaa esille henkilön draaman takaa ja henkilön käyttäytymiseen vaikuttavat syyt. Muitakin teorioita on, mutta tämä on minun.
Ko. henkilön parantumaton henk. koht. ongelma on sairas julkisuuden kipeys. Piste.
VastaaPoistaMistähän Susan raukka enää unelmoi?
"Sateenkaari päättyi nakkikioskille,
ravintolapöytään oksentaville naurettiin."
Mistä unelmoit ja uskotko enää rakkauteen?
pieniäsuuria kysymyksiä, joihin S vastaa luultavasti kielteisesti.
Entäs iines...Ei varmaankaan.
Kävin myöskin katsomassa sen mimmin kuvat. Nyt koko Suomen kansa tietää, että Matti on tylsä rakastaja. Millaistakohan lempeä hän itse jakaa. Hohoijaa. Ja keran vielä kaikki yhtä aikaa: hohoijaa.
VastaaPoistaMielenkiintoista, että haukotuttaa ja päivittelyttää, mutta katsoa pitää, oikein videokin.
VastaaPoistaEntäpäs jos minä haastan sinut ikkunaiines nettinikkini Komposti maineen tahraamisesta, oikeastaan hmmm olisi aihetta!
VastaaPoistaMinkä maineen?
VastaaPoistaNiin minkä maineen olet halunnut Kompostille luoda! Mietihän sitä, ehkä tavataan oikeudessa!
VastaaPoistaItse sinä olet maineesi luonut.
VastaaPoistaEn ole koskaan kirjoittanut sinusta, kuten sinä minusta kokonaisia blogipäreitä. Muistahan ottaa ne kirjoittamasi päreet mukaan oikeuteen.
Toki otan! Minua koskevat juttusi olet julkaissut laajalevikkisessä blogissasi ja luulojasi olet myöslevitellyt laajalevikkisissä muiden blogeissa! Minulla on matskua! Minullakin on tunteita, ei minustakaan ihan mitä sattuu voi kirjoittaa, etenkään perättömyyksiä!
VastaaPoistaSinun pitäisi lukea juttuni tarkemmin! Ei pidä lukea muidenkaan tekstejä väärin, siitähän muistat aina muita muistuttaa, että me muut emme lue oikein Sinun tekstejäsi! Minusta se on kummallista!
Huh huh, kun en koskaan ole kirjoittanut Kompostista ainoatakaan pärettä.
VastaaPoistaMinulle on arvoitus, miksi sinä vainoat minua. Ja nyt koetat kääntää tämän päälaelleen.
Tietenkin olen joskus vastannut mustamaalaukseesi jossain kommentissa, kun herjaamisesi on tuntunut pahalta, mutta en koskaan muuten ole kirjoittanut sinusta, puhumattakaan ainoastakaan blogijutusta. Ja olen sentään blogannut jo kolme vuotta ja kirjoittanut varmaan tuhansia blogitekstejä.
Olet kaikki nämä vuodet kulkenut netissä perässäni kuin varjo, aika ajoin hyökäten rajusti kimppuuni, täysin yllättäen ja yhtäkkiä. Minulla ei ole ollut mitään sinua vastaan, mutta sinä et ole milloinkaan halunnut osallistua keskusteluun muuten kuin herjaamalla minua henkilökohtaisesti. Laskuristani olen helpostikin huomannut, että seuraat blogiani monta kertaa vuorokaudessa. Ymmärrätköhän yhtään, miksi jatkuvaa seurailua ja herjaamista voidaan nimittää? Minua alkaa ahdistaa tällainen niskaan hengittäminen, jota en koe enää terveeksi.
Minä en ymmärrä, eikö täällä Blogistanissa ihmisellä ole mitään turvaa tai oikeutta olla rauhassa häirinnältä. Olen täysin yksin tämän asian kanssa.
Juuri tällaistahan sinun minun kiusaamisesi on ollut esimerkiksi! Tätä juuri tarkoitin ja se on kummallista ja käsittämätöntä!
VastaaPoistaTulivatpa mieleeni tästä Kurosjutusta SINUN vanhat kiusaamisesi esimerkiksi minua kohtaan.
Herra mun jee, onhan sinun blogillasi kait satoja muitakin lukijoita jotka seuraavat keskustelujasi useita kertoja päivässä, se taitaa olla monen huvitus!
PS Onpa jäänyt vähän hampaankoloon, katsos kun minäkin voin loukkaantua kun syytetään KAIKIKSI ANONYYMEIKSI kiusaajiksesi! Luulisi sinun empatiakyvylläsi sen ymmärtävän!?
Älä liikaa kiihdy! Muista verenpainettasi!
"Tietenkin olen joskus vastannut mustamaalaukseesi jossain kommentissa, kun herjaamisesi on tuntunut pahalta, mutta en koskaan muuten ole kirjoittanut sinusta, puhumattakaan ainoastakaan blogijutusta. Ja olen sentään blogannut jo kolme vuotta ja kirjoittanut varmaan tuhansia blogitekstejä.
VastaaPoistaOlet kaikki nämä vuodet kulkenut netissä perässäni kuin varjo, aika ajoin hyökäten rajusti kimppuuni, täysin yllättäen ja yhtäkkiä. Minulla ei ole ollut mitään sinua vastaan, mutta sinä et ole milloinkaan halunnut osallistua keskusteluun muuten kuin herjaamalla minua henkilökohtaisesti."
Tuo on niin raskasta tekstiä, että NYT ON AIKA KERÄTÄ KAIKKI MINUN KIRJOITTAMISIKSENI LUULEMASI KOMMENTIT ESIIN! Se on sinun tehtäväsi!
Minusta tuo on törkeää mustamaalaamista laajalevikkisessä blogissasi! SE ON KIUSAAMISTA!
Nyt olisin voinut/olisi ollut aikaa keskustella, mutta missäs olet?
Komposti hyvä,
VastaaPoistaEn viittaa tietenkään anonyymien kommentteihin, vaan Kompostin kommentteihin. Tähänkin tulit haastaamaan taas riittaa, yllättäen ja yhtäkkiä, vailla pienintäkään aihetta.
Minä en ole kirjoittanut sinusta sanaakaan, en ole viitannut sinuun, en tunne sinua, en ole kiinnostunut sinusta, en seuraa blogiasi, vaikka tiedän toki sinun kirjoittaneen minusta kokonaisia päreitä, joissa olet analysoinut minua ihmisenä, ei blogikirjoittajana.
Olet yrittänyt todistella minua oudoksi, olet kirjoittanut puhesairaudestani selkeän vihjailevasti, vaikka se on puhtaasti fyysinen sairaus, jonka vuoksi jouduin luopumaan opettajantyöstäni ja monivuotisesta luottamusmiestoimesta. Ei noita tehtäviä hulluna olisi voinut hoitaa, eikä ainakaan niin menestyksekkäästi kuin minä. - Niin, en kerro tätä pröystäilläkseni, vaan yritän tietenkin osoittaa olevani luotettava ja järkevä ihminen, koska olen saanut haavan sieluuni monivuotisesta ja uskomattomasta herjaamisestasi.
Koen sinun ahdistelevan minua ja osittain jopa jo niin, että alat tulla henkilökohtaiselle tasolle, jota ei tarvitsisi sietää. Tämä blogikirjoittaminen on nimittäin minulle nykyään kuin leipätyö, ehkä jopa tärkein sisältöä ja tyydytystä antava sektori elämässäni, koska en kerran pysty varsinaisiin keskusteluihin ihmisten kanssa puhesairauteni vuoksi.
Istahdan tähän koneen viereen joka aamu suurin piirtein innoissani ja tarkistan, onko tullut kommentteja ja mietin jo uuden jutun aihetta ja alan valita siihen kuvaa. Saatan etsiä sopivaa kuvaa parikin tuntia.
Tuntuu pahalta, ihan kuin omaa työtä häirittäisiin, kun olet kimpussani täysin perättömine väitteinesi ja saat aikaan ahdistusta ja pahaa mieltä. Mietin jopa, mitä minulle jää, jos joudun tämänkin lopettamaan.
Se vielä, että henkilöyteni on täällä kyllä muutamien tiedossa, samoin ammattini, sairauteni, kotiseutuni ja monet muut asiat olen kertonut avoimesti. Olen täällä aivan omana itsenäni, vain nimeäni kaikille kertomatta - muu on kyllä tiedossa. En siis ole anonyymi persoona, jota voi huoleti parjata.
"Media ei kuitenkaan jättänyt Susan Kurosta rauhaan, vaan imi hänet kuiviin, ja imi vielä senkin jälkeen, kun kaikki oli jo sanottu. Ei se niin mennyt, että pyrkyriakka koko ajan tuppasi mediaan. Media hänet otti ja teki hänestä lööppikuningattaren ja kantoi kultatuolissa. Niin kauan kuin kansa kohisi, media hykerteli käsiään ja korjasi potin."
VastaaPoistaTuo vaikuttaa jokseenkin naiivilta käsitykseltä kuitenkin, varsinkin kun kys. nainen näkyy parhaillaan lojuvan alusvaatteisillaan jossain kansikuvissa. Tuskin se hykertelevä mediahirviö on kuitenkaan kuRoskaa pakottanut tai edes painostanut paljastelemaan kroppaansa julkisesti, vaan moinen viittaa aika vahvasti siihen, että naisesta on tullut julkisuusaddikti, jonka on ihan pakko saada lisää palstametrejä, keinolla millä tahansa.
Voin jollain tasolla vielä ymmärtää, että jotkut ihmiset tosiaan nauttivat julkisuudesta, mutta jos sille julkisuudelle ei ole mitään muuta perustetta kuin jonkun omilla teoillaan tunnetuksi tulleen ihmisen hässiminen hamassa menneisyydessä, niin toivoisin tuollaisen tyrkkyjulkisuuden pysyvän nimenomaan sille tarkoitetuissa karsinoissa kuten seiska yms. (=En ainakaan itse joutuisi koskaan näkemään sellaisia otsikoita, kun en esim. seiskan saitilla käy) Tietty onhan iltapäivälehdissäkin perinteisesti sensaatiojuttuja, mutta kun muutenkin poimivat saiteilleen rajoitetusti juttuja, niin tosiaan v-uttaa, kun siellä on vähän väliä jotain kuRoskaa. Ei jaksa enää! Suomesta löytyisi kuitenkin n. viisi miljoonaa tärkeämpää ihmistä, joista kirjoittaa jotain.
"En ymmärrä mitä sillä on tekemistä asian tutkimisen kanssa, että nettiherjaajia on paljon. Tällä perusteellahan virtuaali olisi viidakko, johon eivät pätisi samat lait kuin reaalielämään. On aika oikaista se harhakäsitys, että virtuaali on taika- tai satumaailma, jolla ei ole rajoja, jossa voi päästää sisäisen pirunsa valloilleen."
Ei tietysti periaatteessa olekaan, mutta edellisessä kommentissani spekuloin ajatuksella, että joku 'nettiherjaaja' tms. saisi asiasta vaikka sakkotuomion, ja sen jälkeen esim. sadat muut nettikirjoittelijat lähtisivät vaikka protestimielellä toistamaan saiteillaan samanlaista materiaalia. Ihmettelin vaan ääneen, riittäisikö Suomen poliisilla resursseja tutkia jokainen tapaus (ja jäisikö sen takia ehkä potentiaalisesti vakavampia mutta vähemmän julkisia rikoksia vähemmille tutkintaresursseille?) vai joutuisiko vain ensimmäinen herjaaja rangaistuksen kohteeksi? Jälkimmäisessä tapauksessahan voisi tulkita, että laki ei olisi sama kaikille..
On kestänyt kauan siitä kun edellisen kerran, niin epäilen, tämän kiistan alkumetreihin törmäsin. Tuntuu kohtuuttomalta ajatella, että sille saattaisi yhä olla syytä. Blogosfääri tekee niin helpoksi valikoida itselleen mieleistä luettavaa ja suorastaan häpeälliseksi taittaa pestä vanhoista asioista.
VastaaPoistaToistan itseäni: leben und leben lassen; annettakoon ihmisille uusiutumisen mahdollisuus.
Sille ei ole koskaan ollut syytä.
VastaaPoistaTotuus on se, etten ole koskaan edes mennyt mukaan siihen. Sehän tässä surullista onkin.
Mitä tässä on tapahtunut, on ollut taistelua oman blogin olemassaolon puolesta. Kolmesti olen joutunut lopettamaan blogini, ja vieläkään en ole päässyt eroon tästä. Tuntuu todella kohtuuttomalta ja ennen kaikkea hirveän yksinäiseltä, kun tiedän, ettei tätä kaikkea voi ulkopuolinen ymmärtää.
Jotakin ehkä sentään ymmärrän. Ehkä en. Oletan, ettet tahdo moderoida saapuvia kirjoituksia edes pintapuolisesti?
VastaaPoistaToivon sinulle kirjoitusrauhaa, eikä se ole paljon pyydetty.
Tänään on 3. toukokuuta, sananvapauden päivä. Kukkikoot siis kaikki sanat, mitä tahansa ne ovatkin.
VastaaPoistaStello,
VastaaPoistaymmärrän hyvin, että näkemykseni Susan Kurosen mediajulkisuudesta voivat tuntua äärimmäisen naiiveilta. Se ei kuitenkaan estä minua ilmaisemasta yhtä tulkintaa tähän yleisen teilaamisen rinnalle.
En osaa ajatella ihmisen muuttuneen kovastikaan esimerkiksi antiikin ajoista. Ympäristö ja välineet vain muuttuvat, mutta ihminen näyttää pysyvän samana.
Se mikä ennen oli ylevää ja traagista, on nyt perin arkista ja matalaa ja tapahtuu silmiemme edessä, medianäyttämöllä.
Sananvapauden nimissä kommentoin vielä (ainakin)tämän! En tiedä millainen muistisi on mutta minusta se vaikuttaa valikoivalta ja huonolta!
VastaaPoistaStellopa tuossa onkin tiivistänyt paljon sitä minkä minäkin kommentoinnillani halusin sanoa!
Kiusaamistapauksissa on aina vähintään kaksi näkökulmaa. Meidän tapauksessamme molemmat meistä kokevat olevansa kiusaamisen kohteina. Sinä koet minut kiusaajaksi ja minä sinut!
Kuka päättää kumpi meistä on syyllinen? Julkisen sanan neuvostoko? Onko heillä riittävästi resursseja tutkia asiaa ja onko heidän päätöksensä oikea vai kokeeko toinen (hävinnyt) tulleensa väärin tuomituksi ja valittaa ylemmille tahoille. Töitä tulee riittämään ja paljon!
Pitääkö siirtyä netti-ilmiantajien maailmaan? No sopiihan sekin, onhan Suomi pullollaan joutilaita ihmisiä, jotka voivat etsiä netistä kiusaamistilanteita työkseen. Ilmiantajien työhän voikin olla tulevaisuuden ala, eikös sellaista toimintaa ole ollut monissa maissa, joita myöhemmin on pidetty ahdistavina ja fasistisina sananvapautta rajoittavina!
Totta puhuen, en minä kauheasti piittaa mitä Kompostista kirjoitat tai olet kirjoittamatta. Minä kestän mielestäni varsin hyvin kritiikkiäkin.
PS Minustakin Susan Kuronen häpäisee naissukupuolta hyvin narsistisella suhtautumisellaan ex-suhteensa käsittelyyn.
Tämähän oli hauska keskustelu.
VastaaPoistaJonkin aikaa sitten kerroit lukevasi joitakin blogeja ainoastaan, koska haluat lukea kuinka huonosti kirjoittajilla menee.
Uskon suuren osan täälläkin käyvistä ajattelevan samoin, varsinkin niitten jotka ovat kirjoituksiasi vuosia seuranneet.
Niinpä anonyymi, iineksellä on tilaajia pitkästi toistasataa kuitenkin!? Hassua, että vain minä(?) etupäässä kiinnitän iineksen huomiota, ehkä sinutkin anonyymi, luetaan mahdollisesti minun kommentoinniksi!? Silloin harvoin kun päätän ja EREHDYN KOMMENTOIMAAN iinekselle! Minä olen etupäässä erimieltä kanssaan, mutta en jaksa alkaa väittelemään, on nääs ajateltava verenpainettaan ja terveyttään ja sitä rajallista aikaa mihin aikaansa tuhlaa!
VastaaPoistaLaskurit ovat kyllä vihonviimeinen tapa kiusata bloggaajia ja estää vapaa keskustelu = sananvapaus(?)!, oikeastaan laskurillisia blogeja kuuluisi BOIKOTOIDA AINA! ÄLÄ KOMMENTOI MILLOINKAAN LASKURILLISEEN BLOGIIN, kuten iineksen, saat sen tuta tulevaisuudessasi raskaasti, joskin ip-osonsa voi salata, mistä iines voi olla varma mistä päin maailmaa kommentimme lopulta tulevat!
OMASSA blogissani EI SELLAISTA laskuria OLE EIKÄ (kait) TULE?!
Voin sanoa, että seuraan myös muiden muinoin Nytissä tapaamieni nettihahmojen blogeja, koska he jostain kumman syystä kiinnostavat(?) joskin kiinnostukseni kaikkiin heihinkin on jo PAHASTI hiipunut! KUTEN IINEKSEENKIN, TUNNEN JO LIIAN HYVIN NETTIHAHMO IINEKSEN (arvoituksen)! ALKUEEVANSA ON JO NÄHTY!
Komposti, näin ulkopuolisen silmin nähtynä sinä tosiaan ilmestyit tähän kuin tyhjästä ja nostit käsittämättömän äläkän.
VastaaPoistaOnko tuon sortin vanhojen kaivelussa mitään järkeä.
Sinun ja Iineksen riidoista en tiedä muuta kuin sen jutun, jonka kirjoitit tästä äänisairaudesta.
Jos joku kirjottaisi siihen tyyliin minusta ja änkytyksestäni, niin ei hyvä heiluisi.
Veikko - minä en riitele kenenkään kanssa, en edes niiden, jotka tulevat tänne riitelemään. Minua ei riitoihin saa edelleenkään mukaan, vaikka yritys on kova.
VastaaPoistaBlogiaan saa kai puolustaa hyökkäyksiltä. En minä näiden naisten takia kintuilleni kuse.
Kuin vaan veikkopoika asian näkee!
VastaaPoistaJoo, täällähän hmmm vain keskustellaan ah niin sivistyneesti!:)
t anonyymi Komposti
Vihjeeksi veikkopojalle, että juttuni ovat yleensä kooste pitempiaikaisista kirjoittelujen seuraamisista. Asiaa tuntemattomasta juttuni voivat tuntua sitten kummallisilta räjähdyksiltä ellei ei ole seurannut samoja asioita kuin minä.
VastaaPoistaJonotin tänään R-kioskilla ja näin sen lehden kannen, missä Kuronen kuulemma esiintyy alasti ja haukkuu pääministerin tylsäksi rakastajaksi.
VastaaPoistaEnsimmäiseksi mieleeni tuli, minkä ikäisiä mahtavat Kurosen lapset olla ja miltä heistä tuntuu? Onhan hän(Kuronen) muistaakseni ihan Valtakunnan Ykkös-Yksinhuoltaja. Varmasti on mukavaa kuulla koulussa, että "mutsis antoi pillua Vanhaselle" ja "mutsis on tisit paljaana lehtien kansissa". En tiedä, mutta vaikea kuvitella kaikkien ympäristössä olevan kauhean ymmärtäväisiä ja antavan lapsien olla rauhassa.
Mietin asiaa sitten omalta kohdaltani. Jos tuo olisi tapahtunut minulle. Lapsen takia pysyisin pois julkisuudesta kaikin voimin. Ei voi olla tervettä miettiä ja nähdä koko ajan äitinsä sukupuolielämää mediassa. Varsinkin, jos äiti on viimeiset kuukaudet keskittynyt seksielämänsä mediaan saattamiseen ihan päivätyökseen.
Tätä ketjua lukiessa tuli paha olo tuon haavan takia, jonka sanoit Iines saaneesi blogikirjoittelun takia. En voi olla yhdistämättä sitä Blogipiiskaajat-postaukseesi, jonka kommenttiosastolla yhdistit kiusaamisen suoraan minuun lainaten kommenttejani ja postauksiani, mainitsematta kuitenkaan nimiä. Myönnän, että pahoitin silloin mieleni, koska olin esimerkkitapaus blogissasi "piiskaajasta" ja muita ei oltu lainattu, joten kaiken saattoi yhdistää minuun.
En todellakaan halua olla kenenkään kiusaaja tai piiskaaja. Halusin väitellä, koska mielipiteemme menivät niin paljon ja usein ristiin. Koin sen olevan hauskaa väittelyä ja välillä ärhentelyäkin, jossa molemmin puolin oli mukana ivaa ja sarkasmia välillä(en kiellä), mutta ei mitään henkilökohtaista vainoamista. Jätin täällä kommentoinnin sen postauksen jälkeen, paitsi kun kävin kommentoimassa postausta, jossa blogiini oli linkattu.
Jos saan antaa neuvon, niin ota kova moderointi käyttöön, jos et halua pahoittaa mieltäsi. Ne ilkeydet yms. unohtuvat tai ainakin haalenevat kyllä. Ja niitä tulee jokaiseen suosittuun blogiin, kaikille. Mutta jos otat jokaiseen kantaa, niin silloin kaikki näkevät, että tänne saa tulla sanomaan mitä vain ja sinä osoitat vieä haavoittuvuutesi hyvin avoimesti. Tällä en tarkoita kovapintaista vittuilulinjaa tai sitä, etteivät blogit olisi tärkeitä tai merkityksellisiä, vaan pelkästään itsesuojelua. Voit näyttää blogissasi, kuka täällä päättää ja mitä siedät ja mitä et.
Tästä jankkaamisesta tulee väkisinkin mieleen marttyyriasenne, vaikka en väitä, että siitä olisi kokonaan kyse; että kaipaisit puolustajia ja komppaajia ja saisit olla marttyyri, mutta osittain kuitenkin.
Toki netissäkin olemme vastuussa kirjoituksistamme(minä olen kirjoittanut ystävyyssuhteiden väännöistä anonyymisti ja eräs vanha ystävä katkaisi välit sen takia), mutta kaikkia ei saada vastuuseen, edes kiusaamisesta ja herjaamisesta; siihen ei ole mitään resursseja, eikä mahdollisuuksia.
Koska näin on, meidän on puolustettava itseämme myös netissä. Ei ole välttämättä pelkästään hyveellistä asettaa itsensä "alttiiksi", siihen tulee helposti marttyyripiirteitä mukaan, jos ei osaa vetää rajoja. Jonkinlaisiin rajoihin on jokaisella bloggaajalla mahdollisuus.
Teveisin ja hyviä vointeja,
-minh-
Minh,
VastaaPoistakysyin aiemmin, ketä Kuronen murhaa teollaan, kun vertasin tapausta antiikin draamaan. Vastaanpa siihen nyt itse: itseään. Sen voi tehdä hymy huulilla. Juuri näin se käy nykyään, sielun ja kehon myymisellä.
On hyvin mielenkiintoista havaita, miten vastauksessasi näkyy se yleinen käsitys, että ilkeyden kohtaaminen onkin perimmältään oma vika, oma marttyyrius kutsuu sen esiin. Voit välttää sen ainoastaan omaksumalla kovia asenteita tai asettamalla lukkoja ja salpoja ovillesi.
Tästä näkökulmasta katsoen koulukiusaamisiakin tulisi hoitaa kokonaan uudelta pohjalta, kiinnittämällä huomio kiusatun tuunaamiseen.
Kai minä yritän vedota tällä avautumisellani kiusaajan omantuntoon tai sydämeen, mutta huomaan sen turhaksi. Minun on pakko todeta, että kyseessä ei ole ihminen/pari ihmistä, jonka/joiden kanssa voisi keskustella normaaliin tapaan.
Hyviä vointeja myös sinulle minh!
Käsitit ihan väärin sen, mitä yritin sanoa edellisessä. En syyllistä kiusattuja, vaan kannustan itsepuolustukseen, koska aina se vetoaminen kiusaajan omaantuntoon tai sydämeen ei onnistu. Varsinkaan netissä.
VastaaPoistaKirjoitin, ettei minun mielestäni ole pelkästään hyveellistä asettaa itsensä alttiiksi. Siinä voi myös olla marttyyripiirteitä mukana. Siis huomaa sanat "pelkästään" ja "voi myös olla".
Mielestäni menit nyt överitulkitsemaan kommenttiani ja laitoit suuhuni sanoja, joita en ole sieltä itse päästellyt.
Mutta en halua tästä kinasteluketjua, ainakaan omalta osaltani, joten jätän asian tähän, ellet välttämättä halua jatkaa. Tarkoitus oli siis antaa neuvoja, jotka olen itse kokenut toimiviksi kaikenmaailman herjauskommenttien ja piinausmeilien kanssa. Ihan oman mielenrauhan kannalta.
-minh-
No, tulkintahan on lukijan kontolla, aina. Lukija ottaa sen, mikä vastaa hänen käsitystään ja mielentilaansa. Minulla nyt on tietenkin ollut tässä karvat pystyssä ja puolustustahto korkealla, josta käsin tulkintaani voi tulkita. :)
VastaaPoistaMistä mieleesi mahtoi juolahtaa, että haluaisin kinata - tätä kummastelen lopuksi hiljaa itsekseni ja totean, että omat sananvalinnat heijastelevat vain omia tuntojamme - niitä ei voi olettaa toisen ajatuksiksi.
Täällähän on hyrskii eräänlainen myrsky vesilasissa. Pax, ystävät, pax!
VastaaPoistaIines. Totta puhuen; vaikka itse olen aina ollut eräänlainen jakojäännös tuolla duunareitten taukotuvassa/Opettajain huoneessa; niin silti en rupea taistelemaan tuulimyllyjä vastaan.
Ja sitähän Kurosen
(koohon, yksinkertaisen, julkisuudenkipeän/arvostelukyvyttömän naisen)
puolustaminen on.
Rakkauden tunteminen ja siihen liittyvät unelmat; ja niiden romahtaminen syövät ihmisen sydäntä lipeän tavoin. Tunne lienee Sinullekin tuttu?? Ainakin minulle se on.
Mutta siitä ei kuitenkaan pidä tehdä mitään medianäytelmää/julkisuuselokuvaa??
Suru on tie, jonka jokaisen täytyy käydä/kohdata yksin. Minun/sinun ja myös sen kohutun pääministerin morsiamen.
Siis. KOhtaa Susan.K surusi ilman Iltasanomia ja kasva sen myötä.
Ja sinä Iines, ethän taistele tuulimyllyjä vastaan!
Ja sinä Komposti! Elä iske vyön alle. Piste.
Catulux,
VastaaPoistalaskehan sormi alas, en kaipaa tässä asiassa neuvoja. Et sinä tiedä sen paremmin kuin minäkään, mikä on perimmäinen totuus kuros- tyyppisissä jutuissa. Yksi on kuitenkin varmaa: näytelmän suurin konna ei ole Kuronen, vaan keltainen lehdistö, media, joka on käsikirjoittanut draaman.
Ja hyvänen aika, mihin me purkaisimme raivomme ja halveksuntamme, jos Kurosta ei olisi? Kuka kaunis sitten olisi meitä huonompi, kun Tanja Saarelakin väistyi takavasemmalle? Ehkä Forsiuksesta irtoaa vielä jotakin?
Poliittisessa ympäristössä on aika vaarallista olla kaunis ja seksikäs nainen.
Olen pessyt käteni tuosta jutusta, koska en ole kahteen vuosikymmeneen ostanut iltalehtiä.
VastaaPoistaEhkä koota jotkut käyttää patoutumien purkamiseen, mutta
minä en.
Ja huomaan kyllä että kaipaat neuvojani ja minun viileän analyyttistä näkemystä asiasta.
Kissan viikset, catulux, draamallinen näkemykseni ei hehku mitenkään ylimitoitetusti.
VastaaPoistaPst Iltalehtiä ei tarvitse ostaa. Lööpit tulee väkisinkin luettua kassajonossa, ja minä olen kyllä niin röyhkeä, että luen joskus jonkun jutun osuuskaupan kassalla. Mm. Kurosen alusvaatekuvat (nehän eivät siis oleet alastonkuvia) selasin siinä, jotta tiedän, mistä puhun. Paljon melua tyhjästä.
Ethän tarkoita niitä Hymy-lehden kuvia??
VastaaPoistaNe olivat aika kamalia; ja päällimmäiseksi jäi säälin tunne.
Hirveä se pullukka vatsa siinä yhdessä kuvassa.
Tulee mieleen pätkä Sinuhesta:
"Onhan hänen vatsansa runsas kuin nisuläjä ja hänen rintansa ovat kuin meloonit! Kuten omin silmin voit nähdä , herrani!"
Niitäpä juuri selailin ja tein saman havainnon: Kuronen oli kameran edessä kuin eksyksissä oleva pikkutyttö, joka nauraa jotakuta miellyttääkseen, hämillään. Surku tuli.
VastaaPoistaEn huomannut Kurosen "pullukkaista" vatsaa, vaan kiinnitin huomioni muhkuraisiin pakaralihaksiin. Kumma miten epäolennaisia asioita katse poimii. Kai muuten tiesit, että naisen vatsa on kumpare, ei laakso?
"Kai muuten tiesit, että naisen vatsa on kumpare, ei laakso?"
VastaaPoistaYlväänä kuin Daavidin torni kohoaa sinun kaulasi. Siihen on ripustettu tuhat kiveä ja monen soturin jouset ja viinit.
Sinun rintasi ovat kuin peuranvasat, kuin gasellin kaksoset, jotka käyvät laitumella liljojen keskellä.
Kuin tuulenhenki illalla viriää ja varjot pitenevät, minä nousen mirhavuorelle, suitsukekukkulalle.
Hassua, mutta minulla oli mielessäni tuo Korkean veisun mirhavuori ja suitsukekukkula, kun mietin, miten kuvaisin naisen vatsan kumparetta. Päädyin sitten jättämään nuo pois, kun ne taitavat viitata vatsan alapuoliseen kukkulaan.
VastaaPoistaNäin on.
VastaaPoistaTuo laulujen laulu on kyllä kaunista rakkauden ylistystä.
Mutta Kurosen tapauksessa mirhavuori peittyy roikkuvaan, läskiseen mahaan...
Catulux,
VastaaPoistasinun kroppasi täytyy olla ihailtavan timmissä kunnossa, kun arvostelet normaalipainoista naista noin rumasti. Ei tuollaista voi sanoa, ellei itse omista pyykkilautavatsaa. Mitähän peili kertoo sinusta.
Iines. Poden JRHK-syndroomaa.
VastaaPoistaEli Jumalan/rakkauden/hellyyden kaipuun-oireyhtymää. Sellaista kroonista ja parantumatonta.
Ainut lääke tähän on juosta/pelata/rullailla itseään pakoon. Ja samalla purkaa libidoaan.
tämän vaikea sairaus näkyy kropassani minimaalisen pienenä rasvaprosenttina. Kyseisen oireyhtymän vuoksi kroppani on täten huippukunnossa.
Itse asiassa olisin mielelläni lihavampi ja samalla onnellisempi.
En ole mikään ruumiin palvoja ja mielestäni on ihan sama onko ihminen ylipainoinen vai alipainoinen..kunhan hän on tasapainoinen.
S.Kuronen ei ole.
Espoon lastensuojelu- ja muut viranomaiset
VastaaPoistaMistä lapsi saa apua, kun kunnan lastensuojelusta vastaavat sosiaaliviranomaiset levittelevät vain käsiään nähdessään lapsenetua loukattavan, poliisikin tukee toimillaan vain lapsiaan loukkaavia yh äitejä. Lastensuojelun Keskusliittossakin vain puhutaan lapsenedusta, toimintaan ei vain haluja riitä.
Julkisuudessa törttöilevästä Susan Kurosesta puhutaan Espoolaisten lastensuojelun työntekijöiden kotioloissa, työpaikoilla vaietaan. Vetää ilmeet vakavaksi kun ajattelee perusteita millä lastensuojelun ammattilaiset - ja sosiaalialan osaajat ja muut viranomaiset vaikenevat asiasta työpaikoillaan.....
Jatkuu: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=1837
Ari Savolainen
Espoo 02940
Olen huolestuneempi niistä vanhemmista, jotka käyttävät kaiken aikansa urallaan etenemiseen ja hoitavat lapsiaan lähinnä kännykällä. Antavat rahaa ja tavaraa vanhemmuuden korvikkeeksi, mutta eivät ole läsnä lapsensa elämässä konkreettisesti.
VastaaPoistaEn voi ottaa kantaa Susan Kurosen äitiyteen, kun en tiedä siitä mitään. Uskon, että on paljon vanhempia, jotka nakuilevat, ryyppäävät ja huoraavat ilman median läsnäoloa. En osaa pitää tätä Kurosta nyt heitä pahempana.
Luulen lisäksi, että Kuronen loukkaa tässä eniten itseään.