18.4.2007

Niin se käy II

Keskustelu blogisuosiosta päättyköön syventävissä merkeissä. Todettu on jo, että kukaan ei myönnä kärsivänsä tilaajien tai lukijoiden tippumispelosta, vaikka toisaalla blogimaailma on täynnä itkua ja hammastenkiristystä, kun blogia uhkaa persliuku kaakonkulmalle.

Itse olen kokenut kaikki yli- ja ohikävelyt hylkäyksinä, vaikka mitään kovin dramaattista ei ole koskaan sattunut. Enemmän kyse lienee persoonallisuudenpiirteestä ja herkkyydestä ennakoida tulevaa.

Pieni tarina eräästä pelosta ja ennakoidusta hylkäämiskokemuksesta: Kun meille, meidän kaupunkiin ja meidän kouluun tuli ammattikorkeakoulu, meidät keskiasteen opettajat peloteltiin kuoliaaksi. - Sieltä tulee nyt korkeakoululaisia, ja oppilaitoksesta tehdään yliopiston veroinen. Tämä asettaa teille opettajille jatkuvan koulutusvelvollisuuden, ja jyvät tullaan karsimaan akanoista. Jatkotutkinnot ja puuttuvat suoritukset nyt vain käyntiin, ja lisensiaattiseminaareihin ilmoittautumaan, sillä vain menestyneimmät teistä otetaan mukaan, kun ammattikorkeakoulut vakinaistetaan - tehkää siis parhaanne, että olisitte mukana valiojoukoissa tekemässä koulustamme yliopistoa, meille paasattiin organisaatiokaavion ylimmältä portaalta.

Sieltä tuli sitten itsetietoisia nuoria salkkuherroja ja neitokaisia. Muutamalla oli kokopuku päällään kuin pankinjohtajalla. Kun tein heille ensimmäiset kielitestit, järkytyin tasosta, sillä noin puolet kustakin ryhmästä sai hylätyn tai ykkösen eli tyydyttävän. Olin pitänyt ensimmäiset luentonikin polvet tutisten, kädet ja ääni väristen kunnioituksesta yliopistonuoria kohtaan. Olin jopa kirjoittanut puheeni pienille korteille ja suunnitellut tuntirakennetta tuntikausia. Olin pukeutunut pitkän harkinnan jälkeen mustaan lyhyeen vekkihameeseen ja puna-mustaruutuiseen bouclépintaiseen ruutublazeriin ja mustaan poolopuseroon ja siroihin avokkaisiin saadakseni itsevarmuutta. Mitä nämä salkkuherrat sitten tekivät?

Kun oli kaksikymmentä minuuttia aikaa ruokatuntiin, he alkoivat tyynesti kerätä papereitaan, napsutella kovia salkkujaan kiinni, nousivat pokkana seisomaan ja kävelivät kehenkään vilkaisemtta ulos luentosalista, syömään. Koin kauhun hetkiä, sillä arvelin olevani niin huono tai tylsä, etteivät he jaksaneet kuunnella meikäläistä. Silloin en vielä tiennyt, että tämä oli heidän tapansa kaikilla luennoilla. Tultiin ja mentiin akateemisen vapaasti, miten itse haluttiin, ja usein kesken lauseen.

Näin painajaisia tästä tilanteesta monena yönä. Unessa seisoin luennoimassa, ja koko ajan joku opiskelija nousi pystyyn, yksi kerrallaan ja käveli ulos, ja minulla oli kylmä hiki selässä, tunsin itseni riittämättömäksi. Lopulta salissa ei ollut muita kuin minä yksin, mihin aina heräsin.

Jotain samanlaista koin tuijotellessani blogilistan tilaajamääriä. Nyt olen päässyt asian yli, koska olen puhunut siitä julkisesti ja koska olen vakuuttunut, etten ole yksin näitten tunteitteni kanssa, tässä asiassa.

Ja se, miksi en vedä blogia tilastoseurannasta pois, on pelkkää itsekaraisua: ihmisen tulee kestää realiteetit, kypsyä hyväksymään itsensä myös ei-suosittuna ja ei-niin-tärkeänä-henkilönä. Saa olla huono ja ja saa epäonnistua, se suotakoon itselle, kun kerran muillekin sen suomme. Saa hävetäkin ja saa puhua häpeästään, sillä parhaassa kirjallisuudessakin ihminen on heikoimmillaan ja raadollisimmillaan, kuten vaikkapa Henrik Tikkanen kuvatessaan alkoholismiaan ja narsisimiaan. Näistä tunnoista juuri löytyy tuttu kosketuspohja, inhimillisyys ja samuudentunnot. Niitä ei löydy sieltä, missä ihmiset ovat vahvimmillaan ja positiivisimmillaan. Sieltä löytyy vain pakopaikka tai hetken hurma.

12 kommenttia:

  1. Olet sentään selvinnyt hengissä.

    Henrik Tikkasen tekstit olivat puoliksi fiktiota, mutta mukavia lukea. Hänen kuolemansa oli kunniallinen.

    VastaaPoista
  2. Niin käy, tuuli ylitsesi, ja syvästi meri huokaa.

    VastaaPoista
  3. Hengissä mistä? En minä sentään sodassa ole ollut. Kylläpäs nyt dramatisoidaan. :)

    VastaaPoista
  4. Aiskhylos oli draaman mestari. Minä olen aina tosissani. Aidot hylkäyskokemukset ovat raastavia, vanhemmitenkin. Ei niihin totu, mutta ei niihin yleensä kuole, blogimaailmassa varsinkaan. Kuka viitsisi nähdä moista vaivaa. Blogimailma on täynnä naurua ja lemmenkiristystä persliu'ussa kohti punaista kaakonkulmaa, joka verta, tulta ennustaa.

    VastaaPoista
  5. ...ja von Döbeln ratsasti aukkoja katsellen! ..khi hihi...

    "Aidot hylkäyskokemukset ovat raastavia, vanhemmitenkin. Ei niihin totu, mutta ei niihin yleensä kuole, blogimaailmassa varsinkaan."

    Hyvin sanottu veli. Ja samalla hieno, parin lauseen analyysi elämästä.

    Eikös tämä elämä olekin laahautumista kohti pakenevaa kirkkautta, eväänä epätoivo joskus matkaoppaana ahdistus. Näin hieman synkistäen.

    Ja suurimmassa toivossa ja haaveessa pettyy aina; rakkaus katoaa useimmiten (ja kevytkenkäiset blogisysterit haihtuu) ja sitten on vain kontattava eteenpäin,polvin verisin, visvaa tihkuvin. Kaikkialla tyhjyyden kumina, turhuuden piinaava laulu.

    Kuunnelkaa! Tehän kuulette sen!!

    Että näin positiivista tällä kertaa....

    Hyv` yötä Iines!

    VastaaPoista
  6. Yhtä vain en ymmärrä: sitä kun aina sanotaan, että blogi- tai hieman laajemmin nettimaailman suhteet olisivat keveitä, koska ne ovat vain nettisuhteita. Ihmisillä on kova tarve mitätöidä asiat, jotka eivät ole konkretisoituneita.

    Kyse on kai pikemmin ihmisen tavasta eläytyä kulloiseenkin asiaan, oli se sitten lihaa ja verta tai henkeä ja haaveita. Yhtä lailla verisin visvaa tihkuvin polvin bittilaineilla voidaan vaeltaa. Väittäisin, että jopa mielikuvaan voi kiintyä kuin lihalliseen olentoon. Onko se sitten vähempiarvoista?

    Ihan kuin ihmisestä ei vielä tiedettäisi kaikkia ulottuvuuksia. Jotenkin tulee mieleen pimeä keskiaika ja se, että lienemmekö vielä puolitiessäkään matkalla kohti universaalia ihmisyyttä tai kaikki sfäärit ylittävää sielukkuutta?

    VastaaPoista
  7. Iines: "Jotenkin tulee mieleen pimeä keskiaika"

    Mikä ihmeen pimeä keskiaika? Silloinhan käsittääkseni kehityttiin ihan normaalia vauhtia, vai onko tässä taas kyse jostain humanistisista asioista joita en ymmärrä?

    Mietin tässä hartaasti pitäisikö minunkin karaista itseäni ja palauttaa blogini tilastointi...

    VastaaPoista
  8. Johannes, voi olla, että kyseessä on puhtaasti humanistinen harha. :)

    Kun palautus listoille kerran sinua hieman kutkuttaa, niin.....

    Toisaalta esimerkiksi Saaran perustelu protestoida listaa on mielestäni kukkahatun noston arvoinen asia. Jos useammat protestoisivat, blogimaailma parantuisi. Minä kuitenkin seison nyt tulessa tässä asiassa harjoittaakseni itsekuria ja karaistakseni luontoani. Emmehän me voi muuttaa maailmaa, vaan maailma muuttaa meitä - mikään ei ole niin varmaa kuin muutos: meidän muuttumisemme.

    VastaaPoista
  9. "Pimeä keskiaika" on sanonta, jolle on jo vaikeaa löytää järkevää sisältöä, järjetöntä kyllä. Tämän sanoessani monimielisyys ei ole ajatuksissani, vaan kielessä. Yrittäkää nyt ymmärtää vielä sekin, mitä kielellä tarkoitan.

    VastaaPoista
  10. No helkkari soikoon, naisiahan poltettiin keskiajalla roviolla, jos vaikka arveltiin, että heillä on paha silmä. Tähän epäilyyn riitti kateellisen naapurinakan levittämä juoru.

    Keskiaikaisen ihmislihan kidutuskeinot ovat sellaista luokkaa, että en kuvaile niitä mainintaa enempää.

    Jo nämä pari esimerkkiä riittänevät lausahdukseni perusteiksi. Muut esimerkit ja keskiaikaiset käsitykset tieteestä yms. ovat kaikille tuttuja.

    VastaaPoista
  11. Iines: "kukkahatun noston arvoinen asia."

    Minä kaivoin ja kaivoin varastostamme enkä löytänyt, mutta - kuten niin usein käy etsiessäni jotain (Onko naisilla jokin etsi & löydä geeni :) - niin luovutettuani ja kysyttyäni apua vaimoltani hän sitten lopulta löysi, joten kesällä aion jälleen käyttää vuosien jälkeen kukkahattua. Nimittäin mustaa huopaista lierihattua, jota kiertää hopeinen nauha, jonka kuviot ovat kukkia. Joten mnää ilmottaudun kukkahattusedäksi.

    Iines: "Keskiaikaisen ihmislihan kidutuskeinot ovat sellaista luokkaa, että en kuvaile niitä mainintaa enempää."

    Minulle jäi historiasta se käsitys että kiduttaminen ja tappaminen eivät ole olleet mitenkään harvinaisia missään ihmiskunnan historian vaiheessa, keskiaika on vain jäänyt muistoihimme uskonnollisista syistä tapahtuneiden hirmutöiden johdosta. Mutta uhrille lienee se ja sama mistä syystä häntä kidutetaan tai hänet tapetaan.

    Mietitäänpä vaikka Natsisaksan keskitysleirejä tai Stalinin gulageja, mikä tekee 1900 luvusta keskiaikaa paremman? Sekö että se on vielä niin lähellä meitä?

    Ihminen on kammottava olento, ja toivon meidän kohta kasvavan itseriittoisesta empatiakyvyttömästä kakarasta aikuisiksi.

    VastaaPoista
  12. Totta tietenkin, Johannes. Sanonta "pimeä keskiaika" on vain niin syvään juurtunut yleiseen kielenkäyttöön, että tulin taruttuneeksi siihen. Onhan pimeyttä tänä päivänäkin mm. kirkon piirissä, jossa hamepukuiset papit kieltäytyvät saarnaamasta, jos munaton lajitoveri on yhtaikaa työvuorossa.

    VastaaPoista