6.5.2007

Ikkuna luontoon

Kutsun sinut luontoretkelle! Ensin astutaan sivupolulle, ohi kaiken humun ja sumun. Jätetään kaupunki kauas taakse. Saavutaan taikametsään johtavaan polunhaaraan.




Metsän siimeksessä on luonnon pyhättö, kirkas puunrunkojen saartama lähde tai vanha joenuoma, aivan hiidenkirnun takana.






Vielä kauempana, syvällä metsän uumenissa on lampi, josta voi katsoa pilvien ja oksien kuvajaisia, vedenpinnan hiljaista väreilyä tai toisella rannalla soutavaa telkkäparia.





Kuljetaan niitylle ja hengästytään kevään väreistä.





Lopuksi heittäydytään koivikossa maahan ja leikitään, että ollaan muurahaisina valkovuokkojen jättiläisvaltakunnassa.

(Klik, jos haluat tarkastella kuvia yksityiskohtaisesti.)

(Valokuvat Iines 4.5.2007)

16 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Kevät on minun vuodenaikasuosikkini.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, niin minunkin. Keväällä syntyy aina uudelleen ja kaikki on mahdollista.

    VastaaPoista
  3. Kuvasarja ei lainkaan helpottanut kaupunkeihin liian kauan teljittynä olleen oikeissa metsissä vaeltelijan oloa. Taas kokonainen vuosi rakkaaksi muodostuneen pikkukaupungin ulkopuolella; sellaisen, jossa saattoi kävellä pois liikenteen huminasta, merenrannalle ja metsään, vaikka ei aivan yhtä syvään kuin vanhassa kotikaupungissa. Näkymiä takaisin palaamisesta ei aivan lähitulevaisuudessa ole. Sen jälkeen Lontoo oli asuinpaikkana shokeeraava. Helsingistä pääsisi ilman kulkuneuvoja jonkinlaiseen metsään ainakin suurimman epätoivon hetkenä. Keskellä Lontoota oli kuin sukelluksissa tai maan alla, kaikki vihreä ihmisen istuttamaa ja vain tummuneille pinnoille, sisäpihojen kaaokseen anarkistisesti hiipinyt sammal lohduttajana. Miksi sinne piti tällaisenkin ihmisen nokkansa työntää? Ja miksi tuntuu ettei mitään ole oppinut ja saattaisi työntää uudelleen? Jos jokin paikka on joskus rauhoittanut ja tuntunut kotoisalta kaikessa tavallisuudessaan, on se metsä. Pikkukaupunginkin merenrantapolku vain, koska se poikkesi ajoittain puiden katveeseen ja ylitti kirkasvetisinä kuiluissaan pärskyviä puroja. Ja nyt metsään päästäkseen ei riitä junamatka ja kävelylenkki Vantaankorpeen. Ulvottaa kuin olis sus.

    VastaaPoista
  4. Mahtavia kuvia. Kaksi ensimäistä näyttävät maalatuilta.

    VastaaPoista
  5. Jos nyt antaisi yläastelaisille tai lukioikäisillekin aineen aiheeksi metsä-teeman, niin todennäköisesti tuloksena olisi liuta ekohenkisiä pamfletteja. Epäilen että ainutkaan ei erittelisi ihmisen suhdetta (tai omaa suhdettaan) metsään.

    Se on harmi, sillä metsähän on suomalaisten satujen ja oikeastaan koko suomalaisuuden vahva näyttämö. Missäs muualla keijut ja haltijat, maahiset ja menninkäiset asuisivat ellei metsässä? Ja minne suomalainen pakenisi ellei metsään? Kun nykyään ei ole enää lähellä metsää, paetaan vaikkapa kapakkaan tai päihteisiin. Näinköhän se menee.

    Kiitos persson, kiva saada palautetta luomuksistaan. Myös risuja saa tulla, ne ovat yhtä tervetulleita, koska niistä oppii aina.

    VastaaPoista
  6. Minähän en sinun kanssasi puskiin lähde. Ylimmäinen kuva on oikein kutsuva, mutta onko se tai sen kaltainen ollut joskus ennenkin esillä.

    VastaaPoista
  7. Pysy sinä vaan Savon puskissa. Siis ei ole ollut ennen tuo ylin kuva, se on aivan tuore, toissapäivän antia. Kaltaisesta en tiedä, en nyt muista ainakaan. Se toinen kuva ylhäältä lukien on kyllä kuvablogissa kylmempänä versiona, tämä on kevyesti lämmitetty viritys.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Timbuktun väki!

    Pahoittelen sitä, etteivät kuvat tänä aamuna näy, ainakaan minun koneellani, jossa näkyy vain punainen pieni rasti tyhjässä kuva-aukossa. Vika on Bloggerissa, korjaantunee päivän mittaan.

    VastaaPoista
  9. Kiitos virkistävästä retkestä! Näissä kuvissa tuoksuu kevät!

    VastaaPoista
  10. Jotenkin minulle tulee tuosta ylimmästä kuvasta mieleeni Juhani Ahon romaani Papin rouva. Olen kai mielikuvissani käynyt tuollaisessa maisemassa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos jakamastasi kauneuden kokemuksesta! Kuvat ihan tuoksuivat keväälle.

    VastaaPoista
  12. Hulppeita kuvia. Erityisesti oli ihana lekotella valkovuokkokedolla!

    VastaaPoista
  13. Kiitos, kiva kun sain seuraa metsäpolulle!

    Tänäisessä Hesarissa oli kiinnostava kirjoitus kulttuurisivulla C2, jossa lukiolaistyttö Essi Ylärakkola analysoi Risto Rasan runoja, ja totesi saman, minkä itsekin tuolla ylempänä: hänen ikäpolvensa on vieraantunut metsästä, ja on kasvanut kohtaamaan luonnon vain mediassa, huolena tulevaisuudesta.

    Tietävätköhän kettutytötkään yhtään mitään luonnosta, ovatko he olleet koskaan metsässä tutustumassa luonnoneläinten oloihin? Eiväthän nuoret tunteneet edes tavallisimpien puitten lehtiä, kun niitä jossain testissä heiltä kysyttiin.

    VastaaPoista
  14. Hei, tosi kaunis toi sinun valkovuokko kuvasi. Mukava kuvakulma.

    VastaaPoista
  15. Kuvaaja panee itsensä likoon kohteensa edessä. Niitty oli onneksi kuiva ja lämmin. :)

    VastaaPoista