26.12.2007

Kasvatammeko arvoinvalideja?

Yksikin pyhyyden kokemus lapsuudessa voi aikuisena pelastaa ihmisen tuhosta. (Fjodor Dostojevski)

Ihminen, jolle mikään ei ole pyhää, ei ole enää ihminen. (
Eino Kaila)

Tietoa ei hallita tiedolla, sitä voidaan hallita vain arvoilla. (
Aivotutkija, professori Matti Bergström)

Sinäkö loit mun, vai sinut ihmisen kaipuu, mutta sen tiennen ja osaan ottaa lukuun: Sinua vailla kuulumme susien sukuun. (
Aaro Hellaakoski, Hengen manaus)

Myös se, että ei tarjota arvoja, on jo arvovalinta. (
Soili Tiimonen, HS 24.12.)

Olen kolmatta aamua tavaillut Soili Tiimosen kirjoitusta Helsingin Sanomien joulunumerosta. Tiimonen kysyy artikkelissaan Onko lapsistamme kasvamassa arvoinvalideja mm. sitä, saako pyhän kosketus tuntua päiväkotien ja koulujen juhlaperinteissä, vai kuihtuuko joulunvietto tonttuhyppelyksi. Tiimonen on sitä mieltä, että olemme kasvattamassa lapsistamme arvoinvalideja, joilla on ylen määrin tietoa, mutta joilta puuttuu halua sitoutua yhteisössä yleisesti hyväksyttyihin arvoihin.

Huolimatta Pisa-tutkimuksen loistavista tuloksista koululaiset viihtyvät koulussa huonosti, mikä todistaa osaltaan sen, että tiedollinen tehokkuus ei riitä. Se, että ei tarjota arvoja, on arvovalinta minunkin mielestäni, ja oikeastaan se on jopa yllättävän tiukka asenne, kun sitä pohtii. Vanhemmat jotka eivät ohjaa lapsen kulkua risteävissä haaroissa millään tavalla, jättävät lapsen yksin vaatien häneltä vahvuutta selvitä ilman eväitä pitkästä matkasta. He luottavat siihen, että lapsi valmistaa eväänsä itse sellaista aineksista, jotka hänestä tuntuvat miellyttäviltä. Mutta miten lapsi voi tehdä valintoja, jos häneltä puuttuvat suuntimat, kriteerit? Eikö minkä tahansa suuntiman antaminen ole kuin majakka, joka loistaa pimeässä ohjaten laivaa luokseen? Majakkasaarelta voisi sitten suunnistaa tosia majakoita kohden, uusille saarille ja yhä pidemmille reiteille.

Onko missään koskaan tutkittu sitä seikkaa, kasvaako rajoitta kasvanut lapsi itseohjautuvasti eettisiä valintoja osaavaksi, muita ja itseään kunnioittavaksi yhteisön jäseneksi? Vai kasvaako hänestä sellainen, jonka toivotus kuuluu: Olkaa hyviä itsellenne (Indican joulutoivotus radiossa) tai ei se meidän syy oo, jos on suunta hukassa (Tiktakin laulusta)?

Vanhana hippinä minun pitäisi tietenkin paheksua sitä, että Tiimonen puhuu kodista, uskonnosta ja isänmaasta, mutta hän tekee sen vailla mahtipontisuutta, toteavasti. Kas näin: Tämän sanoman [koti, uskonto ja isänmaa] arvopohja murennettiin 30 - 40 vuotta sitten, kun nuori, radikaali sukupolvi käytti sitä mediassa lähinnä pilailumielessä. Olemmeko niittämässä silloin kylvettyä satoa?

Luulen, että Tiimonen on osittain oikeassa. Näinhän siinä kävi, turha sitä on kieltää. Muistan tapauksen, jolloin vasta-aloittaneena opiskelijana istuin silloisen poikaystäväni kanssa eräässä turkulaisessa kapakassa, ja samaan pöytään tuli istumaan muuan sotaveteraani. Poikaystävä kävi ankaraan sanalliseen hyökkäykseen tätä veteraania vastaan mm. kuulustellen tältä syytä, miksi tämä ylipäänsä osallistui sotaan. Tällainen tyyli oli aivan yleistä ja tavoiteltavaa, ja siinä ei nähty mitään eettisesti väärää, päinvastoin, vanhat aatteet tuli murskata kantapään alle. Kun nyt mietin, en pasifistinakaan tiedä, millä tavalla tuollainen ihmisten kohtelu oli muka eettisesti oikeutetumpaa kuin vaikkapa maansa puolustus. Oikeasti tuon ajan radikaalit olivat kylmän tuntuisia ja kohtelivat mm. naisia sovinistisesti ja muutenkin huonosti vapaan rakkauden nimissä. Naiset antautuivatkin varsin yleisesti ja auliisti miehille. Jos ihminen ei tunnustanut aatetta, hän oli lahtari tai porvarinperkele.

Uskallan siis puolustaa Tiimosen konservatiivista lausahdusta, vaikka en ole koskaan ollut kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta rintoihin lyöjä, ja vaikka olen aika uudismielinen monissa asioissa. Huomaan lisäksi, että minussa asuu peruskunnioitus noita kaikkia kolmea arvoa kohtaan. Koti on yhteiskunnan perusyksikkö, ja sieltä lähtee jokaisen lapsen onnellisuus ja tulevaisuus. Uskonto on kaikilla kulttuureilla, omanlaisensa, ja myös ns. uskonnottomilla primitiivikansoilla oli ja on edelleen tarve kokea pyhän kosketus, joka on ihmiskunnalle arkkityyppinen kokemus, tunne ja tarve, joka erottaa ihmisen eläimestä. Isänmaa puolestaan on ihmisen kieli ja asuinsija, siksi tärkeä.

Nämä indicat ja tiktakit ja pekka-eerikkiauviset ovat tuon edellä mainitun sukupolven rajattoman kasvatuksen hedelmää. Heidän arvotyhjiönsä näyttää mainituissa tapauksissa täyttyneen suurella egolla tai epäyhteisöllisillä äärimmäisen tuhoisilla arvoilla. Omassa työssäni huomasin tuon muista piittaamattoman itsekkyyden olevan arvo vailla vertaa samanikäisten opiskelijoiden keskuudessa. Ääri-ideologioita, etenkin rasistista suhtautumista vilahteli myös esseissä ja puheissa, jos niissä nyt yleensä mitään vilahteli.

Tällaisia siis pohdin joulunvieton lomassa, ja olen oikeastaan hieman järkyttynyt epäilyksistäni ja ajatuksistani siitä, voisiko Tiimosen artikkelin kaltaisessa puheessa olla perää. Edelleenhän olisi fiksua ja edistyksellistä puhua koti-uskonto-isänmaa-akselin naurettavuudesta tai tuhoavista voimista. Sen sijaan mietinkin, voisiko vaihteeksi katsoa asiaa kiihkottomasti ja pohtia, mitä tuhoa nuoressa tai lapsessa saa aikaan se, että hänelle ei tarjota arvoja vaan arvotyhjiö? Kotona ei keskustella, koulussa oletetaan oppilaiden toimivan itseohjautuvasti, vaikka nämä suorastaan janoavat sitä, että joku sanoisi jotakin selkeästi, antaisi jonkin suuntiman, josta jatkaa matkaa. Eikö sanotun päälle ole parempi rakentaa kuin kuopan päälle?

(Maalaus Domenico Ghirlandaio)

122 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus.

    Arvotyhjiön aatehistorialliset juuret ovat kuitenkin jo valistusajan (about 1700-luku) hengessä, jonka vaikutuksesta kirkon auktoriteetti heikentyi ja ryhdyttiin painottamaan kokeellisen tieteen, oikeuspositivismin (contra luonnollinen tai Jumalan laki) sekä autonomisen järjen merkitystä niin tiedon kuin moraalinkin suhteen (Kant).

    Hegelin, Schopenhauerin, Feuerbachin, Marxin, Nietzschen, Freudin ym. kautta modernisaatiossa päädyttiin lopullisesti(?) enemmän tai vähemmän naturalistiselle 'uralle', jonka tunnusmerkkinä on metafysiikan romahdus (suurten kertomusten kuolema), uskontojen sekularisaatio (ainakin Euroopassa) arvovapaa tiede (looginen positivismi, Wienin piiri) ja yksilöllisyyden ylikorostus (postmodernismi).

    Nietzschen perusdilemma uusien arvojen luomisen suhteen piilee juuri metafysiikan, uskonnon ja yhteisöllisyyden merkityksen romahduksessa.
    Sillä miten on mahdollista sitotua muihin kuin egoistisiin (jos niihinkään!) intresseihin, mikäli arvojen yhteisöllinen ja traditionaalinen perusta on romutettu ja hävinnyt (vrt. Taylor ja McIntyre)

    Universaalien ihmisoikeuksien julistukset (YK) kun ovat pelkkää paperista retoriikkaa maailmassa, joka toimii reaalisesti pelkästään egoistis-strategisten projektien toteuttamiseksi eikä suinkaan puolueettoman, eri intressien väliseen kommunikatiivisuuteen pohjautuvan legitimoinnin ideaalista käsin.

    Viimeisin eli Indonesian ympäristökonferessi oli hyvä/'paha' esimerkki siitä, miten vaikeaa esim. USA:n (tai Kiinan tai kehitysmaiden) on luopua vähääkään taloudellisista intresseistään täysin välttämättömien ja väistämättömien, ympäristön muutosta koskevien arvointressien hyväksymiseksi.
    Sillä miten ihmiset, jotka ajavat vain omaa etuaan (lyhyellä tähtäimellä) voisivat olla aidosti kiinnostuneita toisten (tässä tapauksessa koko maapallon) oikeuksista - jotka tosin pitkällä tähtäimellä koskevat fataalisti myös heitä itseään.

    Tarvitaanko todella mahdollisimman äärimmäinen ja aktuaalinen uhka, jotta ihmiset ryhtyisivät toimimaan ja elämään joidenkin yksilöllistä intressiä paljon tärkeämpiä ja suurempia arvoja noudattaen.
    Tuo uhka on tietysti oman kuolevaisuutensa tiedostamisen sietämätön kärjistyminen.
    (Mutta onko arvovalinta, joka motivoituu pelkästään itsesäilytystä silmälläpitäen aidosti moraalinen valinta? Ehkei ainakaan kantilaisessa mielessä.)

    Intressi- ja arvokeskustelu on nykyään merkillisellä tavalla jämähtänyt (foucault'laisittain) identiteettikeskusteluksi tai lähtökohdiltaan identiteettivetoiseksi.

    Arvot ja intressit eivät enää perustu luokkien tai erilaisten kollektiivien - siis vastakkaisten 'kenttien' antagonismiin vaan kumpuavat suoraan yksilöllisen identiteetin kokemuksesta, minkä kokemuksen ytimestä löytyy pelkkää mediaviihdettä ja keinotekoista julkisuushakuisuutta tosi-tv:eineen kaikkineen.

    Ollaan esimerkiksi ajauduttu lukemattomiin, jatkuvasti lisääntyviin pienryhmiin (netti), jotka muodostavat yksilön identiteetin sisällön ja rajat, eikä tällaisella identiteetillä ole muuta tekemistä (tuskin sitäkään) arvojen kanssa kuin retorinen 'julkisuusposeeraaminen' - jos saan olla jopa ilkeän (itse-)ironinen.

    *
    Arvokriisistä löytyy hyviä kirjoja filosofian puolelta. Tässä vain kaksi.

    Charles Taylorin ymmärrettävästi kirjoitettu pienehkö kirja 'Autenttisuuden etiikka' käsittelee aivan samaa problematiikkaa kuin Iineksen kirjoitus lähinnä negatiivisen vapauden (vapaus rajoituksista) ja positiivisen vapauden (vapaus johonkin) lähtökohdista.

    Myös Alasdair McIntyren 'Hyveiden jäljillä' esittää pätevänoloisen diagnoosin sille, miksi valistus kadotti - tai suorastaan hajotti - uskottavan ja toimivan moraalin motiivit, vaikka sen kunnianhimoinen pyrkimys olikin aivan päinvastainen.

    VastaaPoista
  2. Se arvoinvalidius, jonka minä muistan, syntyi paljolti 60-luvulla. Saatettiin puhua arvotyhjiöstäkin. Haluttiin ulos vanhasta koti-uskonto-isänmaa -meiningistä. Tilalle tulivat monet yhden asian liikkeet, jopa sodanvastaisuus, joka kyllä kovasti politisoitui. Todellinen suomalaisen rauhanliikkeen pesäpaikka oli Helsingissä sijaitseva Maailman Rauhanneuvoston päämaja.
    Taistolainen opiskelija-ja laululiike ruokki johonkin määrään asti auktoriteetinkaipuuta potevien tunnevajetta. Se, mikä ennen sotia ja vähän sen jälkeenkin oli edustanut isänmaallisia ja uskonnollisia ja ylipäätään yhteiskuntaa perinteisesti eteenpäin vieneitä työvoimaa uudistavia arvoja, rapisi nopeasti teollisuuden, kaupan ja kaupungistumisen myötä, jossa myös naiset kävivät kodin ulkopuolella töissä. Kuka vielä muistaa tämän ajan avainkaulalapset. Olin yksi heistä. He eivät kuitenkaan olleet 60-luvun arvomurroksen, vaan sotien jälkeisen jälleenrakentamisen ja sotakorvausten maksamiseen tarvittavan työvoiman lieveilmiö. Heikoin ja puolustuskyvyttömin joutuu kärsimään ja sen seurauksia saatetaan joutua maksamaan tulevien sukupolvien saatossa pitkään.
    Paitsi taistolaisuus myös muut vapaita suuntia edustavat uskonnolliset liikkeet pukkasivat sarvensa yhteiskunnalliseen kuohuntaan, mm. new age, joka oli ja on eräänlaista uskonnollista pluralismia, joka sai aineksia mm. Spinozan jälleen päätään kohottelevasta radikaalista panteismista. Jug on new agen profeetta. Uskonnolliseen pluralismiin sekoittunut plutokratia on tänäkin vuonna järjestänyt länsimaiselle "kristikansalle" ah niin autuaan mässäilyn, ostamisen ja myymisen siunauksellisen riemujuhlan taivaasta laskeutuvassa vanhurskauttamisen tihkusateessa. Kun ostat, autat myymään.
    Elämä luo filosofiansa, mutta ainahan voi arvojen perään kysellä, jollei joulupukilta niin vaikka Nietzscheltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuusklytlluvulla oltiin kommareita eika se kuole

      Poista
  3. Minäkin tykkäsin. Mutta pojat sanoivat jo kaiken. Minulle jäi vain tyhjiö.

    VastaaPoista
  4. a-k.h

    Ihan sattuva analyysi.

    Mutta -60-luvun 'arvot' olivat 'enää vain' poliittisia 'välineitä' - eivät uskonnollis-metafyysisiä eivätkä edes eettisiä päämääriä - toisin sanoen essentiaalisia eli todellisuuden ja ihmiselämän (oletettua) väistämätöntä olemusta ilmaisevia vakaumuksia.

    Vielä nationalismi ja isänmaallisuus olivat lähempänä olemuksellisia arvoja, koska ne kiinnittyivät uskontoon, maahan, kieleen ja traditioon, mutta poliittiset arvot sen sijaan ovat aina väistämättä häilyviä ja muuttuvia.

    Vasemmisto toimi sotien jälkeen aivan saman psykologisen itsekkyys- ja intressiperiaatteen motivoimana kuin oikeistokin. 'Vain' kohde- tai viiteryhmät olivat erilaisia.
    Kaikki pyrkivät nostamaan elintasoaan ja rakentamaan komiaa kotia: niin kommunistit, demarit, maalaisliittolaiset kuin kokoomuslaiset 'talousarvoliberalistikin'.

    Kateus ja omanarvontunto eivät ole vieraita missään yhteiskuntaryhmässä.

    Toisaalta - siinä missä vasemmistoa yhdisti kuitenkin vahva ja solidaarinen talkoohenki, siinä oikeisto toimi 'hyvä veli'-periaatteella - eli valtasuhteilla.
    Toki talkoohengellä oli sijansa maaseudun perinteisesti kollektiivisissa yhteisöissäkin, kunnes maanviljely muuttui Suomessa teolliseksi, ja maanviljelijöiden määrä alkoi radikaalisti vähentyä kymmenillä tuhansilla ihmisillä.
    *
    Valitettavasti(?) minä jäin immuuniksi puoluepoliittiselle sosialismille, ja minusta kehkeytyi jo varhain räävitön mutta konservatiivinen (vasemmisto-)anarkisti, jolle individualismi on yhtä aikaa sekä siunaus että kirous.

    VastaaPoista
  5. En löytänyt tuosta kirjoitelmasta yhtään virkettä, johon voisin tarttua. Olen ehkä liian nuori.

    VastaaPoista
  6. Komeaa puhetta RR, mutta en minä mitään siitä ymmärtänyt, kun en osaa teoretisoida tai vetää niitä teorioita yhteen. Liikun suosiolla ruohonjuurissa ja havainnoin, mitä maanpinnassa näkyy.

    A-k.h:n analyysi oli myös hyvä, ja Juhalle sanoisin, että vähäinen ikä voi toki olla este sille, että ei ole sanottavaa tästä asiasta. Vaaditaan kyllä viidenkympin - neljänkympin korvilla oloa, ennen kuin on hajua näistä jutuista, ellei sitten ole muuten lukenut ja asioista perillä oleva tyyppi.

    Site Meteristäni löysin linkin Soili Tiimoseen ja huomasin hänen olevan teologi. Löysin myös Hesarivahdista mielenkiintoisen ns. vapaa-ajattelijan kirjoituksen tästä Tiimosen artikkelista.

    Mielenkiintoista, miten ihminen täyttää nopeasti tyhjät aukot omilla ennakkoluuloillaan, kuten tämä ateistikin, joka etsimällä etsi kirjoituksesta asetta oman maailmankatsomuksensa pönötykseen. Vastenmieleistä on se, että ei osata lukea sanoja, vaan tulkitaan ja tilkitään aukkoja. Tämä ei koskaan lakkaa kummastuttamasta minua. Aikuiset, sivistyneet ihmiset eivät osaa lukea ja ymmärtää lukemaansa. Kyllä minä ateismin siis ymmärrän, ja hyväksyn ja uskon sen, että perusteita tällaiseen maailmankatsomukseen löytyy. Enhän minä osaa sanoa sitäkään, että Jumala on. En yksinkertaisesti tiedä, onko. Voi olla, ettei ole.

    VastaaPoista
  7. RR

    En allekirjoita sitä, että kuusikymmenluvun radikalismi olisi nimenomaisesti ollut välineradikalismia yhteiskuntajärjestelmän rakenteita vastaan.

    Ei kuusikymmenluvulla vain marssittu tai tehty muuta repäisevää, vaan kyllä tämän näkyvän maailman takana pohdittiin ankarasti myös välineiden ja päämäärien merkitystä ja eettisyyttä. Sen varhaisena ilmentymänä oli mm. Lapualaisooppera, jolla pyrittiin ilmaisemaan, että mitä emme tahdo, sitä emme tee.
    Sadankomitean hajoamiseen marssijoihin ja tutkijoihin liittyi myös eettinen näkökulma ja sitä edusti yhden asian liikkeissä vaikkapa hallinto-oikeudelliseen vapaudenriistoon kohdistunut kritiikki, joka poiki Tammen huutomerkkisarjaan niteen pakkoauttajista.
    Kun pyllyt lyötiin katuun ja nostettiin ylös kyltit, joissa luki "Esso-tankeissa virtaa napalm", se oli sekä moraalinen että sodanvastaisen kannanotto.
    Aina oli joukossa niitä, joiden mielestä oli ylipäätään kiva osoittaa mieltä ja vähän rettelöidäkin, ja niitäkin oli, joiden mielestä Vietnamin tai muun sodan vastustaminen oli pelkkää Neuvostoliitosta johdettua mielipidevaikuttamista. Minusta se oli enimmältään kuitenkin aitoa rauhanliikettä, vaikka Suomessa majaileva, kommunistien johtama Maailman Rauhanneuvosto pyrki Suomen Rauhanpuolustajien kautta ohjailemaan asioita.
    Vasemmistolla oli keskeinen rooli monien asioiden junailemisessa ja vielä kuusikymmenluvun puolivälissä toiminta oli paljolti yhteisvasemmistolaista esim. jonkin Faros-seuran tai Vietnamin ystävyyden komitean ja Sadankomitean puitteissa, kunnes puolueet alkoivat voimaperäisesti ulosmitata liikkeistä mahdoll, misesti saatavaa poliittista hyötyä . Itsekäs kiintiöajattelu iikkeiden johtoelimiä valitessa ei aina ollut kovin siunauksellista.
    Nietzsche sanoo, että vallantahto on ihmisen perusvietti. Erityisen selvästi se ilmenee puolueiden valtapyrkimyksinä. Aina tulee oleman Raunon kaltaisia vasemmistolaisia tai muulla tavalla ajattelevia, jotka kieltäytyvät laitostumasta puolueisiin, olemaan niiden papukaijoja ja noudattamaan niiden marssijärjestystä. Huutomerkit marginaalissa ovat monesti tarpeen.

    Työväestö ei pyrkinyt maksimoimaan kurjuuttaan, van parantamaan elintasoaan siinä missä muutkin, ja on turha luulla, ettei Suomen porvari olisi tiennyt, mikä oli sen tärkein voimavara. Se oli se suomalainen työläinen, jonka ammatillisen osaamisen työnantaja pyrki ostaman mahdollisimman halvalla ja joka pyrki myymään nahkansa mahdollisimman kalliilla. Siitä oli pakko huolehtia. Tilanne synnytti työmarkkinat, jotka laajuudeltaan ja volyymiltään poikkesivat Marxin inhoamista suoranaisista orjamarkkinoista. Työmarkkinapolitiikasta tuli myös sosiaalipolitiikkaa. Mielenkiintoista on nähdä, mihin virta venhettä vie ja mihin päättyvi tie, sillä työmarkkinapolitiikka on taas prosessiin pitkällisen konsensuksen jälkeen.

    VastaaPoista
  8. Tässä lootassa saa tehdä vihreitä, kun äikänopenkin kirjoitus vilisee niitä. Innostus siivittää sanonnan paremmin kuin huolellinen tarkkuus. Ja mikä tärkeää - lyöntivirhe on ymmärrettävä, kielioppivirhe ei välttämättä.

    Mutta hieno analyysi, a-k.h., noin se varmaan meni, mutta nainen vain jäi kaikesta solidaarisuus- ja tasa-arvopaasauksesta huolimatta näiden rauhan aatteen miestenkin jalkoihin, joten minun on edelleen vaikea uskoa, että kaikki oli niin hyvää tarkoittavaa. Miten sokea voi ajaa hyvää? Esimerkiksi Pentti Saarikoski oli sovinisti naisenriistäjä vailla vertaa, vaikka onkin runoillut ihanat säkeensä lumi katolla on harmaata jo ja minä levitän hiuksesi hartioille että minun on lämmin...

    VastaaPoista
  9. Iines sanoi: "Komeaa puhetta RR, mutta en minä mitään siitä ymmärtänyt, kun en osaa teoretisoida tai vetää niitä teorioita yhteen. Liikun suosiolla ruohonjuurissa ja havainnoin, mitä maanpinnassa näkyy."

    Mutta Iines, minä mietin mistä sinä ammennat sinun ns. ruohojuuritietosi?
    Oletko joutunut itse katsomaan rajasi, itse huomaamaan minkä takia ei päästetä eteenpäin (oppinut itse oman kokemuksesi kautta siis), itse huomaamaan oman tahtosi voiman vaikka tuomitsijoita riittää jne?
    En usko, en vaan usko. Minä uskon, että sinä kuten mm moni kirjailija kyllä taitavasti kuuntelee meitä, joiden elämä jää ruohojuuriin samasta syystä - annamme tuskamme jonnekin ja joillekin. He vuorostaan kuulevat tuskamme, mutta meitä ei silti auteta vaan meidät jätetään ruohojuuriin juuri itkemään jotta teillä olisi asioita puhuttavana kellä on minkäasteinen teoreettinen, soliphistinen tai uskonnollinen kokemus.

    Anteeksi Iines: jag vet vad frihet är när jag inte får vara fri trots mina behov. Men även Hotakainen menar att cementen finns för att jag talar om mig själv. Men jag blir fri först när Ni som leder ovanför ställer mig i en position som kan släppa mig fri eller tillåta mig att sluta tala.

    Man blir människa via andra människor - inte ensam.

    VastaaPoista
  10. Rauhanliikkeissä on ollut naisia näkyvissäkin asemissa ja heitä on ollut tappajina anarkistissa liikkeissä palvelemassa "rauhanasiaa".

    VastaaPoista
  11. a-k.h ja homo garrulus, en tarkoittanut näkyvää asemaa tai eteenpäin pääsemistä, vaan sydämen asioita.

    Kyllähän aseman sai, jos käyttäytyi kuin (rauhan)mies. Eteenpäin pääsystä en oikein tiedä, kun en koskaan ole edes halunnut semmoiseen, missä tarvitaan kyynärpäitä tai sivupotkuja. Olen aina arvellut, että viisaus on hyve, ja hiljaisuus, ja etsiytynyt ennen pitkää niiden lähteille, myös työtehtävissä.

    Homo garrulus, kuulen puheestasi hiljaista voihketta ruohonjuurten seasta, mutta jään miettimään, keitä siellä oikein itkee. Mystistä.

    Och vad menar du med din frihet? Människan är fri, om han eller hon känner sitt innersta och jagar inte efter virvatuli. Vem kan hålla din frihet i sina händerna? Man kan vara fri också bland människor, och egentligen - kan en ensam människa aldrig vara fri? Behövs det för friheten alltid andra människor?

    (Förlåt osv...)

    VastaaPoista
  12. Frihet från och till är inte den frihet som man menar när man säger att andra håller en. Men frihet är att förstå att andra håller en. Men frihet att få utvecklas utan hån är en förmån som inte tillfaller dem som går vidare utan hån. De som blir hånade är de fria, men de som har rätt att tala OM dessa hån känner sig fria för att ingen hånar dem.

    Hån och ironi har förföljt mig trots att jag alltid är hemma och min enda vän är en 87 årig kvinna som är döende. Min väg ut har blockerats av otaliga kacklande högdjur som trott sig ha frihet eller åtminstone rätt att håna. Men de ställde sig över mig och viskade åt varandra så att jag varje gång skulle falla. De har alla positioner i vår verklighet vilket jag tror att Du också har. Det sårar. Jag är en smörblomma, ett slaget barn som inte får stiga upp.
    Min lärare säger med ett milt småleende att alla kan bara "förlåta sig själv" och bara liksom gå vidare. Men hon sade ingenting om det att hennes egna vänner hindrade mig varje gång. Min pappa slog mig när jag var 3 och arbetade för fred.

    Men det slaget och hans freds-förståelse höll mig under asfalten: och min smörblommeläggning gav mig styrka att varje gång stiga upp. Men stiger jag mera, det är frågan.Nu är jag 50 och trött.

    Tala inte OM frihet om du inte vet vad det är att mista den av dem som talar om det med ett övermodigt leende på läpparna.

    VastaaPoista
  13. a-k.h

    Arvasin, että vastauskommentissasi lataat mulle -60-luvusta muutamia faktoja pöytään. Hyvä niin.

    Mä olenkin enemmän -70-lukulainen, ja se vuosikymmen oli kyllä SKDL:n ja kommunistien osalta pelkkää valtapeliä ja ideologista korruptiota sekä indoktrinaatiota - siis pelkkien 'protokolla-arvojen' julistamista.

    Kekkosesta oli kehkeytynyt -70-luvulle tultaessa 'neuvostoliitto-ystävällinen' diktaattori, jota kaikki nuoleskelivat - myös ja etenkin kommarit.

    Mutta Sorsan hallitukset (I ja II) hoitivat tämän maan asiat silloin - ei SKDL eikä suomettunut ulkopolitiikka.

    VastaaPoista
  14. Keskustelu kirvoitti mieleen omia muistoja kuusikymmenluvulta.
    Olin siellä minäkin. Kilometrin päässä vallattiin Vanhaa. Opiskelija-asuntolan radiosta tenttiä lukiessa kuunneltiin. Ärsytti. Mietin silloin, miksi olisi konservatiivista vastustaa Mies ja Ääni – periaatetta. Tunsin porukkaa, joille en valtaa millään äänimäärällä halunnut antaa. Halusin todellista tietoa, en väritettyä.
    Tenttipäivänä Porthania ykkösen suureen saliin määrättyä matematiikan tenttiä ei voitu siellä pitää. Siellä pidettiin parhaillaan vallankumouskokousta. Lukusalissa kertailin tentin aihepiiriä. Vieressä nuorta naista suuresti ärsyttivät tyypit,jotka eivät ymmärtäneet, mitä juuri oli tapahtumassa. Tyhmät lukivat, kun maailmaa muutettiin. Kaikki vanha hävittiin pois. Uusi kaikkien tasa-arvo oli tullut tilalle. Kaikkiin kuuluivat etusijassa ne, jotka ymmärsivät asioita, eivät muut.
    Matematiikan tentti pidettiin samana iltapäivänä fysiikan laitoksella. Elämä jatkui. Ylioppilaskunnan juhlallisuudet, joita oli vastustettu, pidettiin kuitenkin. Minäkin pääsin ilmaiseksi kaupunginteatteriin juhlimaan. Ystävä oli jonottanut minullekin paikan.
    Samoihin juhlallisuuksiin kuuluneessa juhlassa lauloin Logos-kuorossa saksalaisessa kirkossa. Kristiina Halkolakin esiintyi samassa tilaisuudessa. Jo vääryys vallan saapi.
    Vieläkin joskus mietin, miksi silloin oli kuulemma älytöntä pitäytyä vanhoihin arvoihinsa. Jälkiviisaus on näyttänyt, että monet ovat kiertäneet välillä muualla ja palata takaisin samoihin arvoihin. Eikö viisauteen kuulu myös kyky arvioida asioita etukäteen. Miksi kokeilla silloin, kun arvioi lopputuloksen jo etukäteen huonoksi?
    Monta muuta matkaa arvomaailmassa olen sen jälkeen kyllä ehtinyt tehdä.

    VastaaPoista
  15. Rane

    Noin vuodesta 1969 noin vuoteen 1977 Neuvostoliitto painosti suomessa omiaan samaan aikaan Suomessa vallankumouksellisen tilanteen katkaisemalla sitä estävän heikoimman lenkin, millä tarkoitettiin sosiaalidemokraattista puoluetta. On olemassa riittävästi faktoja asian toteamiselle, eivätkä ne ole edes mitään salaisuuksia. Pelshe ja Beljakov epäonnistuivat. Kommunistinen liike oli hajallaan myös Suomessa ja Aarne Saarinen oli liian isänmaallinen kommunisti, jotta Taisto Sinisalosta olisi voinut tulla kansandemokraattisen Suomen ensimmäinen presidentti ja Jaakko Laaksosta Supon päällikkö. Presidentti Kekkonen inhosi Sinisaloa niin paljon, ettei suostunut edes keskustelemaan tämän kanssa.
    Joskus ennen 70-luvun puoliväliä lakkasin saamasta palkkaa politiikasta. Viime aikoina olen joutunut palauttamaan mieleeni muutamia asioita.
    Sanot, että Sorsan hallitus hoiti 70-luvulla tämän maan asiat. Voidaan sanoa niinkin, että Kekkonen hoiti Sorsan hallitusten avulla tärkeiksi katsomansa asiat, joista tärkein oli EEC:hen liityminen. Tässä Kekkonen koplasi kolme asiaa yhteen: valituttamalla itsensä poikkeuslailla perisentiksi hän saattoi varmistaa EC-sopimuksen hyväksynnän ja katkaista Karjalaisen kuningastien.

    Välirauhansopimuksen ja Suomi-Neuvostoliitto -seuran 30-vuotisjuhlassa puhuessaan 16.10.1974 presidentti Kekkonen pani uusiksi suomettumisen käsitteen todeten sen merkitsevän sovintoa Neuvostoliiton kanssa.

    ”Jos Suomen ulkopolitiikkaan halutaan soveltaa suomettumista asiapohjalla eikä herjauksena, se kyllä meille sopii”, presidentti sanoi. ”Me lähdemme siitä, että suomettuminen merkitsee poliittista sovintoa Neuvostoliiton kanssa. Tästä näkökulmasta katsoen koko sodanjälkeinen ulkopolitiikkamme on ollut suomettumispolitiikkaa. Me olemme hoitaneet omat asiamme. Me olemme tulokseen tyytyväisiä. Emme ole salanneet iloamme siitä, että viime vuosina monet suuretkin valtiot lännessä ovat omaksuneet suomettomuuspolitiikan hakemalla ongelmien rauhanomaista ratkaisua ja hyviä suhteita sosialismin johtavan maan kanssa. Poliittinen sovinto Neuvostoliiton kanssa on jännityksen lieventämisen seuraus. Sen mukana on tapahtunut myös suomettuminen.”
    Aikamoinen konna, vai pitäisikö sanoa velikulta.

    Täytyy pyytää Iinekseltä anteeksi sen vuoksi, että vaikka hän kirjoittaa päreen aidasta, niin kommentilootassa jotkut kirjoittavat aidanseipäästä.

    VastaaPoista
  16. A-k.h, mm, mielenkiintoista näitä muisteluksia ja erittelyjä on lukea, hyvin sopivat mielestäni päreen aiheeseen, siihen pohjaan, johon Soili Tiimosen mukaan nykyajan arvotyhjä maailma perustuu.

    Omat ideologiset varhaismuistoni ovat seitsemänkymmenluvulta, mutta jonkin verran seurasin tapahtumia kyllä jo lukiosta käsin, ja kuuluin mm. teiniliittoon, jossa minulla oli jokin paikallinen luottamustehtävä (kun vaan muistaisi mikä, ikinä en tehnyt mitään...)

    Jäin vain pohtimaan homo garruluksen mietityttävää ja hienoa kirjoitusta, jota ajattelin kommentoida myöhemmin.

    VastaaPoista
  17. Homo garrulus, puhut vapaudesta ja siitä, kuka saa puhua tästä käsitteestä.

    Huomaan olevani ohuen säikeen varassa, koska puhut vertauskuvin. Puhut lisäksi vieraalla maalla eli vieraalla kielellä, et anna minun ajatella isänmaassani, kielessäni.

    Uskon kuitenkin ymmärtäväni viestisi ydinsanoman: vapaa ei ole se, jota ei pilkata, koska hän ei ole tuntenut pilkkaa omakohtaisesti nahoissaan ja sielussaan. Vapaa on vain se, joka on kokenut pilkan/sorron/riiston. Toisin sanoen pitää olla jotakin, josta vapautuu. Ei voi siis olla vapaa, jos on aina ollut ”vapaa” eikä ole koskaan menettänyt vapauttaan.

    Olen minä menettänyt vapauteni, monesti! Juuri äskenhän esimerkiksi sinä riistit minulta isänmaani, kieleni, ilmaisuvapauteni ja veit minut outoihin oloihin, vieraalle maalle, tulkitsemaan puhettasi sanakirjan avulla, koska halusin ymmärtää vivahteetkin! Vieläkään en tiedä, mikä on högdjur! Enkä ole varma käännöksestä ”andra håller en”, vaikka uskon tajuavani ajatuksen. Kielellisen isänmaan voi tietenkin riistää ihmiseltä paljon dramaattisemmin erilaisten poliittisten järjestelmien sisällä.

    Olen menettänyt vapauteni myös mentyäni pikanaimisiin, jolloin ahdistuin tavattomasti ja siirsin hyvin nopeasti sänkyni irti ja ikkunan alle. Lapsena isäni alkoholismi hallitsi kaikkea, en ollut vapaa koskaan kutsumaan ketään meille leikkimään. Olin isäni viinanjuonnin orja ja uhri, samoin kuin koko perhe. Se oli kuin kahle, jota kannan varmaan vieläkin.

    Uskon, että jokainen ihminen kokee vapautensa riistetyksi elämässään niin, että se ei ole vain tunne, vaan se on todellista minuuden tai turvallisuuden anastamista tai viemistä. Oman vapautensa voi itsekin viedä itseltään, koska ei arvosta itseään tarpeeksi.

    Voin siis puhua vapaudesta, vaikka arvelet, etten tiedä siitä mitään. Olen taipuvainen ajattelemaan myös niin, että se jonka vapaus on joskus riistetty, ymmärtää herkästi muidenkin osan, sen että vapaudenriisto on hyvin yleinen ja arkinen tapahtuma monen ihmisen elämässä. Monen hyväosaiseksikin arvellun.

    VastaaPoista
  18. Muuten samaa mieltä, mutta miten Indica ja Tik-Tak kuuluvat samaan lauseeseen joukkomurhaajan kanssa. Erittäin huonosti.

    VastaaPoista
  19. MM: "Eikö viisauteen kuulu myös kyky arvioida asioita etukäteen. Miksi kokeilla silloin, kun arvioi lopputuloksen jo etukäteen huonoksi?"

    Vain viisas ymmärtää jakaa. Kyse ei aina ole siitä ultimaatista minkä voi saada ja saavuttaa: silloin voisimme katsoa Hitlerin 80.000 viisasta koti-isää menestyksekkäinä, koska osasivat pitää suunsa kiinni. Vain kokemus on sen arvoista, että siitä kannattaa puhua: vaikeneminen luo näennäistä hyvinvointia ja tilanne pahenee, monimutkaistuu. Tämä minun tarjoama viisaus on sellainen, jonka hedelmät eivät tule itselleni. Nyt Ollilaa viedään EU:n viisaiden joukkoon: arvaa kenen jalanjälkiä olen oikeasti joutunut kritisoimaan ja joista nimenomaan sain turpiin: aivan oikeassa olet - juuri tämäN firman puuhia.

    Viisaat ovat siis joko epistomologisesti viisaita tai sitten dramaturgisesti (lue Habermasin käsitykset eri tavoitteille joista kommunikatiivinen kattaa kaikki muut ollakseen osana niitä).

    Minun viisaus on ollut sitä, että jokainen Ollilan lailla on joutunut katsomaan omaa tonttiaan, ehkä häpeämään tietämättömyyttään. Ruohojuurissa näkyy se, minkä toimitsijat eivät ole osanneet ottaa huomioon: maailmassa on monta mutkaa matkassa ja tietoverkoissa on oma viidakkonsa kun tullaan mm huolto- ja adminhenkilöihiin.

    Heidän oma hierarkia myy tietoa omalla sektorillaan: tämä voi jopa olla poliittisesti emo-firman etuja vaarantavana. Älä myös kerro minulle mikä on kotimaa ja mikä on kotikieli: suomenruotsalaiset olivat tällä rannikolla missä minä jo 1000 vuotta sitten.

    Moni heistä tuli jo ennen niitä sukuja, jotka muuttivat tänne mm Saksasta ja Virosta - vaikka nämä kenties puhuvat suomenkieltä tänään? Tuo käsityksesi ei ollut mielestäni viisas: minulla on näet samat ongelmat kuin sinulla: minä joudun koko ajan tulkkaamaan hieman vierailla semanttisilla merkityksillä. Joskus on syy siihen, että minut kaadetaan: kuka minua silloin enää suojaa?

    Ps. Tämä kieliriita tai kielten kautta riitauttaminen on yksi niistä strategioista, mitä mm The Lucifer effect kirja ottaa esille (Zimbardo 2006). Meidän olisi siis syytä yrittää tulkita toisiamme ilman näitä epäviisaita huomautuksia sillä kun suomenkieli on saatu voittamaan ruotsinkieltä myös suomenkieli jää samaksi vähemmistökieleksi mm englantia nähden, tai ranskaa, tai saksaa. Etkö näe mitä on meneillään? Minä uskon siksi, että analyysi 60-luvulta pitää paikkansa: junailua kaikki: fuulausta.

    VastaaPoista
  20. Bu jormanen,

    Indica- ja Tiktak-kytkennällä halusin osoittaa, miten lähellä itsekkyys ja mulle kaikki heti -ideologia on tavallista lasta ja nuorta. Idolien kautta vaikutteet imetään, ei kirjoista tai puheista - lauluista, musiikista, verkosta, sieltä maailmankuva noudetaan.

    Sinänsä viattomien ja kauniisti laulavien herkkien tyttöyhtyeiden sana voi ideologisesti olla yhtä merkitsevä lapsen ja nuoren kehitykselle kuin jonkin poliittisten äärioppien tavaaminen. Yhdeltä portaalta on helppo nousta toiselle samanmoiselle.

    Jos kaunis prinsessa tai keijukainen sanoo joulutoivotuksenaan valtakunnan radioverkossa: "olkaa hyviä itsellenne", se on totisesti kapean itsekäs asenne, samoin kuin Me heilutaan taas -laulussa "ei se meidän syy oo, jos on suunta vinossa" antaa lapselle viestin siitä, että yhteiskunta on vinossa, ja itse ei tarvitse kantaa vastuuta omasta elämästään, riittää kun heiluu kännissä kavereiden kanssa - se on hauskaa ja yhdessä tuetaan toisiamme, kun aikuisista ei ole tueksi eikä rajojen asettajaksi. Kun tätä hoilataan kauniilla ja hennolla tytön äänellä, voiko lapsi olla samaistumatta laulun sanomaan?

    Tiktak ja Indica ovat nimenomaan pikkutyttöjen, alle kymmenvuotiaidenkin, suosikkiyhtyeitä.

    VastaaPoista
  21. Homo garrulus,

    tekstisi on edelleen vihjavaa ja vertauskuvallista, et sano suoraan etkä selkeästi, mikä voisi edesauttaa ymmärtämistäsi.

    Minusta näet hyvää tekstiä ei tarvitse tulkita, vaan sen voi lukea ja ymmärtää yhdellä istumalla apuvälineitä käyttämättä.

    Minä en siis ymmärrä viestintääsi, enkä sano tätä pahalla, sillä minua haluttaisi vaihtaa ajatuksiasi kanssasi, koska sinulla selvästi on sanottavaa ja minua kiinnostavia näkökantoja, mutta en nyt löydä oikeaa avainta sanoihisi. Monenlaista olen eläissäni lukenut ja tulkinnut, mutta nyt sanomasi jää avautumatta. Anteeksi, vika on yhtä paljon minussa!

    Kielestä sen verran, että miksi vaihtaa kieltä, kun kerran operoidaan molemmat äidinkielellämme - oletan suomen sinunkin äidinkieleksesi.

    VastaaPoista
  22. Suomenkieli ei ole äidinkieleni: molemmat vanhemmat puhuivat aina ja poikkeuksetta ruotsia kotona ja kaikki koulut ovat olleet ruotsinkielisiä

    Tulkinnasta sen verran, että lue mm Gadamer niin ymmärrät, että ei ole olemassa tulkintavapaata tekstiä. Pyydät siis jotain jota ei ole olemassa mutta ongelmasi on se, että olet tottunut vaihtamaan mielipiteitä ihmisten kanssa jolla sama äidinkieli ja sama diskurssi ja vielä ehkä sama maailmankuva.

    VastaaPoista
  23. H.G, jotenkin olen lukenut sinua niin että arvelin että olet muunkielinen.

    Jotain on täältä Vaasasta minunkin pääparkaani tarttunut. Täällä puhutaan usein niin että toinen puhuu ruotsia ja toinen vastaa suomeksi. Kaikki ymmärtävät toisiaan.

    Minusta tuo käytäntö on hyvä ja voisi sen laajentaa kirjoittamiseenkin.

    Olet ollut aina kotona ja ainut ystäväsi on kuoleva 87-vuotias. Siitä huolimatta hallitset ivan ja ironian.

    Tuossa on jonkinmoinen surrealistinen positio joka tuntuu olevan aika usein teksteissäsi muutenkin.

    Iines, tuntuu siltä että puhutte H.G.:n kanssa vähän toistenne ohi. Ja siis voi olla että kyse on pelkästä semantiikasta.

    Mitä tulee tuohon Hesarin joulusaarnaan niin minulla nousevat niskakarvat pystyyn kun joku sanoo että koti, koulu ja kirkko.

    Pahimmillaankaan Suomi ei varmaan ollut yhtä kamala paikka kuin jotkut super-kalvinistiset laaksot Sveitsistä, joista Durrenmatt antaa hyvän todistuksen omaelämänkerrallisissa teksteissään (D: Kapinallinen, Kuunpimennys, Like 2006).

    Mutta Suomi OLI ahdas 1950-luvulla! Se kansakoulu OLI kamala laitos!Enkä ollut ollenkaan rauhan aikana valmis osoittamaan jatkuvaa ja pysyvää uhrimieltä, jota isäimme henki vaati.

    VastaaPoista
  24. Homo garrulus,

    se että ei ole olemassa riidatonta ja tulkintavapaata tekstiä, ei tarkoittane sitä, että selkeyteen ja yksiymmärteisyyteen ei tarvitse pyrkiä? Mielestäni tällainen käsitys ei oikeuta kirjoittamaan hämärää tekstiä, josta heti näkee, että siitä ei ota pirukaan selvää ilman tietyn alan oppineisuutta tai sanakirjoja.

    Suuri ajattelija ja hyvä sanoja ottaa kaikessa viestinnässään huomioon toisen osapuolen kyvyn ymmärtää sanottua mahdollisimman helposti eikä vaikeimman kautta. Se että ei ymmärrä laskeutua, on mielestäni rajoittuneisuutta, eikä sellaista tekoa pelasta yhdenkään filosofin tai kirjailijan nimen maininta.

    Älä siis kaupittele minulle ainoatakaan hermeneutiikan heppua, sillä hermeneutiikkahan on vähän kuin keisarilla ei ole vaatteita –juttu: se on luotu hämäränilmaisijoita varten, heidän pelastuksekseen. Sanotaan vaikeasti ja tarvitaan siis sananselittäjät, tulkitsijat, koska ei vaivauduta edes yrittämään kunnollista ilmaisua, jossa otetaan huomioon muukin kuin omien aivojen höyrytuotokset.

    VastaaPoista
  25. Ripsa,

    Suomi 50-luvullahan oli aikakautensa lapsi. Miten muuten olisi voinut olla? Kerro! Ja kerro, missä maassa on sotien jälkeen ollut paremmin. Kaikesta oli pula, jokaiselta oli joku kuollut, valtiolla sotavelat ja Neuvostoliiton uhka niskassa, edelleen henkisesti – kerro, mitä muuta siitä olisi voinut kehittyä kuin isänmaallisuuden korostaminen! Näinhän tapahtuu kaikissa sorretuissa kulttuureissa ja valtioissa – paatoksellinen isänmaallinen tai nurkkapatrioottinen nousu.

    Ja mikä siinä ilmaisessa kansakoulussa niin kamalaa oli? Kerro! Vähemmän opettajilla oli hengen paloa silloin kuin radikaaleilla 70-luvun taitteessa. Ja mitä haittaa siitä koitui, että lapsille opetettiin uskontoa? Eikö näin tapahdu useimmissa kulttuureissa ja valtioissa? Myös primitiivikulttuureissa uskonnollinen tieto on aina siirretty erilaisten riittien avulla seuraavalle sukupolvelle. Miksi tällainen arkkityyppinen tai myyttinen metodi olisi nimenomaan Suomen valtiossa paheksuttavaa?

    Pääpaino on lisäksi Suomessa jo pitkään, niin kauan kuin muistan, ollut uskonnollisten kulttuurihistorioiden tiedon siirtämisessä, aivan samoin kuin vaikka maailmanhistorian tai taidehistorian tiedon siirtämisessä. Kukaan ei ole koskaan käännyttänyt minua uskoon missään vaiheessa, ei edes rippikoulussa.

    Uskonto on ihmiskunnan merkittävimpiä asioita globaalisti tarkastellen, eikä sitä näin ollen voi sivuuttaa epäolennaisena asiana.

    Minua kiinnostaa siis ennen kaikkea se, miksi juuri Suomi oli sinusta niin hirveä, kun mainitaan poolit koti, koulu, kirkko tai isänmaa.

    VastaaPoista
  26. Lapset ja nuoret näkevät ja kokevat aikamme arvomaailman.
    Pitäisikö heitä opettaa ja kasvattaa toisin kuin elämme?
    "Älä tee niin kuin minä teen,
    tee niin kuin minä opetan".

    Elämänarvot koostuvat aivan tavallisesta arjesta,siitä kun eletään ja otetaan toiset huomioon.
    (Ihmiset, eläimet, eliöt, oliot ja koko luomakunta).
    Eivät lapset ja nuoret ole arvotyhjiössä, me vanhemmat emme
    vain näe tai tunnusta heidän arvojaan, emme tunne heidän maailmaansa.
    Ei mikään ole romahtanut, se on vain erilaista.Emme ymmärrä tulevaisuutta, meitä kauhistuttaa, kun muutumme maaksi ja tuhkaksi.
    Lapset ja nuoret elävät ja valitsevat omat arvonsa.
    Hyvä niin. Historia toistaa aina itseään.

    VastaaPoista
  27. Joo Iines, en ajatellutkaan että Suomi olisi ollut poikkeus, ainakaan Euroopassa.

    Köyhyyttä oli niin paljon ja puutetta että minulla on luusto heikko, esimerkiksi.

    Agraari-Suomikin oli vuonna 1945 vielä niin sekaisin, kun osa miehistä oli Lapissa ja osa jo kotona laskemassa lapsia enkä tiedä mikä oli siemenviljankaan määrä kylymillä tiloille, jonne evakot laitettiin.

    Minulle lastattiin mielestäni 50-luvulla kansa- ja keskikoulun aikaan suhteeton kuorma siihen verrattuna mitä olisin jaksanut/halunnut kantaa.

    Vain yksi esimerkki. Isä kertoi minulle jo aika aikaisin, ennen oppikoulua, että latina on semmoinen kieli, että sitä voi verrata matematiikkaan loogisuudessaan.

    Tahdoin siis oppia kaikenlaista matikkaa. Mutta opettajaksi sattui vanha 30-luvulla koulutuksensa saanut kääpä, jonka mielestä naiset eivät yksinkertaisesti ymmärrä matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Piste.

    Se oli pieni oven sulkeminen, mutta opetti minulle sosiaalisista sukupuolirooleista enemmän kuin koko 60-luvun kirjava opiskelijalauma lauluineen myöhemmin.

    Semmoinen indoktrinaatio menee hyvin helposti epävarman 13-15-vuotiaan tytön päähän.

    Koti sattui olemaan muutenvain hankala ja kirkon kanssa välit tulivat selväksi jo 14-vuotiaana, mutta pois en päässyt, kun ei päästetty. Eikä taideta edelleenkään päästää.

    Valtionkirkosta.

    VastaaPoista
  28. Kalevi, miten niin Jung on new-age-hörhöjen proffa?

    Kyllä mun mielestä sen perusperiaate, siis jonkinasteinen kollektiivinen alitajunta on ihan asiaa.

    New Age on käsittääkseni hengissä ja voi hyvin ja itse perusasiasta olen samaa mieltä: uskonnollisia yhteisöjä kirkon liepeille ja ulkopuolelle syntyi paljon. Luulen että kyllä se on tilastoissakin mainittu.

    Niin siis ihmisiä oli 60-luvulla haahuilemassa vaikka missä.

    VastaaPoista
  29. 50-luku oli HAUSKA vuosikymmen. Se oli monessa mielessä viattomuuden aikaa.

    Osattiin olla iloisia ilman viinaa ja huumeita. Rakkaus kokonaisuudessaan oli arvossa, myös haaveet, romantiikka, rakkauskirjeet, päiväkirjoihin kirjoittelu, musiikki, treffit, koulutanssiaiset, seurustelu, käsi kädessä käveleminen, suudelmat.

    Avioseksi oli yleisin tapa harjoittaa seksiä. Seksiä jaksettiin odottaa. Lapset olivat lapsia. Siitä kertovat tilastot selvää kieltään (esim. Sievers & Koskelainen & Leppo)

    Ihmiset pitivät iloisista ja optimistisista musikaaleista, mikä oli hyvä asia terveyden ja mielenterveyden kannalta.

    Vain harvat lapset ja naiset pilasivat terveytensä tupakoimisella. Osattiin haaveilla, mikä on elintärkeää ihmiselle varsinkin vaikeissa olosuhteissa.

    1950-luku oli tietenkin pula-aikaa, asuttiin ahtaasti, pukeuduttiin vaatimattomasti, kengät olivat kehnoja. Monet opettajat surivat yhä sodassa kuolleita sulhasiaan tai sukulaisiaan. Isät näkivät painajaisunia sodasta.

    Aikuinen ihminen on vastuussa omasta elämästään. On lapsellista syyttää koko koululaitosta, jos joku tai jotkut opettajat olivat inhottavia tai perheinstituutiota, jos oma perhe oli huono ja koko uskontoa, jos oma uskonnonopettaja tai oma sukulainen oli ahdasmielinen tai hurmahenkinen.

    VastaaPoista
  30. Mielestäni osuvimman ja poliittisesta jargonista tai tarkoitushakuisuudesta vapaan analyysin 50-lukulaisista ja 70-luvun taistolaisuudesta on esittänyt kirjailija Riitta Vartti muutama vuosi sitten Edistyksen päivillä:
    70-luvun kadonneita unelmia etsimässä

    Riitta Vartin tuotanto (viisi paksua romaaania) antaa elävän kuvan tuon ajan lapsen kehityksestä kohti "tiedostamista". Jostain syystä tämä romaanisarja alun innostuksen jälkeen jäi jotenkin jalkoihin, vaikka on mielestäni paikoin jopa mestarillisesti kirjoitettu. Pitänee lukea sarja uudelleen ja miettiä, miksi.

    VastaaPoista
  31. Hieno päre, hienot, ajatuksia herättävät keskustelut. Josko tähän on enää mitään lisäämistä, mutta lisätään kuitenkin, että tuo Raunon kommentti Arvot ja intressit eivät enää perustu luokkien tai erilaisten kollektiivien - siis vastakkaisten 'kenttien' antagonismiin vaan kumpuavat suoraan yksilöllisen identiteetin kokemuksesta, minkä kokemuksen ytimestä löytyy pelkkää mediaviihdettä ja keinotekoista julkisuushakuisuutta tosi-tv:eineen kaikkineen on tietenkin outo yleistys eikä tasan päde jokaiseen suomalaiseen, kuten ei ehkä Raunoon itseensäkään, joten tämä puhe näistä arvotyhjiöistä jotenkin tuntuu aina kovin ulkoapäin sanellulta. Ikään kuin sitä tyhjiötä ei olisi täällä kenelläkään, vaan se on aina jossain tuolla muualla. Kuitenkin kaikki olemme jollakin tavalla osallisina, kuten vaikka mediaviihdettä tekemällä, siitä maksamalla ja sitä katsomalla.

    Minulla oli vapaa kasvatus. Siihen aikaan vanhemmat olivat mielestäni vähemmän kotona kuin nykyään ja osallistuivat vähemmän - jos ollenkaan - lastensa kasvatukseen kuin nykyään osallistutaan. Jos eivät olleet töissä, olivat aktiivisesti politiikassa tai muuten vain ystävien kanssa punaviininhuuruisia filosofia ajatuksia jakamassa. Aina siis jotenkin ylempänä kuin muut. Joten täytyy siis onnitella itseään siitä, että olen pysäyttänyt sen ajan arvojen tai pikemminkin arvottomuuden jakamisen lapsilleni.

    Ja jostakin se arvotyhjiö jo näille vanhemmillekin jo tuli. Ei se tullut tyhjästä. Ehkä 50-luku ei ollut niin viattomuuden aikaa kuin väitetään. Sodan kokeneet miehet kärsivät mielenterveysongelmista, lapsia piestiin, vauvoja hukutettiin ja nuoret naiset hyppivät vailla tulevaisuutta kallionkielekkeiltä maha pystyssä alas. Usein tuo viattomuus oli pelkkää kuorta ja kulissia. Arvot näkyivät ehkä käytöksessä, mutta eivät yltäneet sisimpään asti.

    VastaaPoista
  32. "Tuossa on jonkinmoinen surrealistinen positio joka tuntuu olevan aika usein teksteissäsi muutenkin."

    saattaa olla oikea havainto - en itse sitä huomaa.

    hyvä kirjoitus kaikenkaikkiaan, kokonaisuudessaan kaikkine kommentteine: minä uskon, että paskaakin on joskus syötävä mutta sen esi-isämme tekivät meidän puolestamme jossain kohtaa ja PISA toimii mittarina siitä, että lasten sivistys on vanhempien sivistyksen jatkeesta. Jos vesitämme sen, syynä mikä hyvänsä, vesittyy myös moraalinen tai arvopohjainen ajattelumme kansakuntana. Vertauksia on monesta maasta jolla ollut korkea elintaso (esim. Argentiina tangokansana) mutta ei ole enää. Uusi noste on paljon hankalampaa kuin pienten p-annosten syöttäminen pitkin matkaa.

    Negaatiot ovat siis paitsi harmittavia ja keskustelun aiheina tunteita herättäviä yhtä tärkeitä kuin kalanmaksaöljy - mutta ei yksilöille vaan heidän kulttuurille kokonaisuudessaan.

    VastaaPoista
  33. Suomi oli ollut sodan aikana yhtenäinen kansakunta. Jos Suomi olisi saanut olla rauhassa sodan jälkeen, se olisi säilynyt sellaisena. Mutta sehän ei sopinut NL:n suunnitelmiin, kuten edelläkin on jo kirjoitettu.

    Ehkäpä Kekkosesta oli huvittavaa, että äärivasemmistolaisuuteen hurahtivat varsinkin varakkaan keskiluokan ja yläluokan lapset, ne joiden vanhemmat ja isovanhemmat olivat pitäneet Kekkosta nousukkaana.

    Kekkonen ei ymmärtänyt sitä, että näinhän nämä suvut saivat pitää vallan käsissään entistä paremmin.

    Ketkä ovatkaan nykyään parhaissa asemissa Suomessa? Entiset taistolaiset. Heillä on hyvä veli, hyvä sisar -systeemi. He suosivat aatetoveriensa jälkeläisiäkin.

    Huomattava osa keskeisistä taistolaisista kuuluu sukuihin, jotka ovat olleet vallassa vuosisadasta toiseen kumarrellen kuin tuuliviirit milloin mihinkin suuntaan aina riippuen siitä, mikä aate on muodissa ja millä saa parhaiten valtaa ja arvoasemia.

    Uskoisin, että Neuvostoliitto teki parhaan rahallisenkin sijoituksensa propagandatyöllä Suomessa. Suomi luisui menneisyyteen, putosi jatkuvaan henkiseen sisällisotaan, joka jatkuu yhä. Suomi on edelleen henkisesti kahtia jakaantunut ja heikko. Suomalaisista tuli arvoinvalideja.

    Suomalaiset ovat alkaneet onneksi keskustella entistä avoimemmin. Se tulee esille nimenomaan yleisönosastokirjoituksisssa.

    Mikä on saanut aikaan tämän myönteisen ilmiön? Onko se EU ja sen tuoma turvallisuudentunne?

    VastaaPoista
  34. ripsa, a-k.h

    Tietenkin Jung on New Age-hörhöjen proffa.
    Ei nyt itse sentään mikään ('paha') hörhö, joskin jopa Freud saattoi kyllä niinkin ajatella.

    Freud nimittäin suunnitteli alunperin tekevänsä Jungista psykoanalyyttisen liikkeen johtajan eli tavallaan perillisensä, mutta kaipa ne Jungin arkkityyppimytologiat (joissa on kyllä järkeäkin) tai ainakin niistä tehdyt äärimmäiset johtopäätelmnät olivat hänelle liikaa.

    Freud sanoi Jungiin viitaten, että psykoanalyysi ei tarvitse profeettoja.

    *
    iines, homo garrulus

    Hermeneutiikka on kieltämättä pahimmillaan sellaista piikkilankaa, ettei siitä aina tolkkua saa, mutta perimmältäänhän hermeneutiikassa on kyse tekstien välisistä kontakteista - eräänlaista metapuhetta siis.

    Gadamerin ajattelun ydin lienee hyvin yksinkertaistetusti siinä, että koska yrittäessämme ymmärtää ymmärrämme väistämättä aina toisin ja jopa väärin, on meidän kommunikaation mahdollistumiseksi turvauduttava yhdistävään ja yhteiseen auktoriteettiin, jonka traditio antaa.

    Mitä tämä käytännössä merkitsee, on hämärää.

    Derridan kritiikin mukaan traditio-auktoriteetti-sidonnaisuus saattaa kuitenkin jopa mahdollistaa totalitaarisen politiikan epäkriittisyydessään.

    Habermas (joka ei kuitenkaan sosiologi-filosofina ole 'dekonstruktio-Derridan kaveri') taisi esittää samantyyppisen näkemyksen.

    *
    saara

    Kyllä arvotyhjiö on 'tässä ja nyt'-tosiasia henkilökohtaisesti minullekin.
    Enkä mielestäni ole ihan turhaan tonkimassa nihilismin historiaa sekä Nietzschen analyysia nihilismistä.

    Onko nihilismi tullut jäädäkseen?

    Toisin sanoen vaikka näin: onko arvokeskustelu itse asiassa pelkkää hermeneuttis-dekonstruktiivista sanahelinää eli puhetta kielestä (ja kielessä) - ei kokemuksellisista ('sisäisistä') tosiasioista?

    Tylyin visio: Ovatko arvot ja merkitykset pelkkää konstruktiivista semantiikkaa eli keinotekoista sisältöä, joiden motiiviperusta palautuu aina egoistisiin ja siten relativistisiin intresseihin?

    Gadamer yritti traditio-korostuksellaan nimenomaan estää hermeneutiikkaa ajautumasta relativismiin ja sitä kautta nihilismiin, mutta traditio voi olla myös tasapäistävä ja totalisoiva taakka kuten edellä todettiin.

    *
    anna amnell

    Melkoisia yleistyksiä löytyy sinulta(kin).
    Olkoonkin, että tietyiltä osin asiat menivät stalinisteista puhuttaessa kuten kirjoitit.

    Jonkinlaista salaliittoteorian ajatusta tekstisi kuitenkin viestii.

    VastaaPoista
  35. Kiintoisaa on se, että lukiessaan näitä hieman vastakkaisiakin käsityksiä 50 - 70-luvun aatemaailmasta, on oikeastaan helppo yhtyä jokaiseen, niin ristiriitaisia aineksia tuo ajanjakso sisälsi, niin moni erilainen asia oli totta.

    50-luku oli puutteesta huolimatta hengästyneen iloista aikaa, kuten Anna sanoo, myös minunkin käsitykseni ja varhaisimpien muistojeni mukaan, vaikka toisaalta nyt taaksepäin katsottuna aika sisälsi juuri noita Saaran mainitsemia synkkiä aineksia. Eipä ollut sodan kokeneilla miehillä minkäänlaista kriisihoitoa silloin, kuten nyt Jokelan tapauksen osallisilla, osallisten lähisukua myöten.

    Arvot näkyivät ehkä käytöksessä, mutta eivät yltäneet sisimpään asti.

    Tämä jäi vielä kutkuttamaan ajatuksiani ajatuksiani. Nimittäin - olisiko se niin - voisiko se olla niin, että arvojen osa on olla ulkokohtaisia, eli ne toimisivat yleensäkin nykymaailmassakin sen majakan valon tavoin, tai oikeastaan kuin kaukainen tähti? Niitä kohti voi kulkea, mutta niitä ei voi saavuttaa. Matka riittää, perillepääsy ei ole edes mahdollista? Kenellä ja milloin jokin arvo on pysyvästi saavuttanut sielun ja sydämen? Arvothan voidaan vaihtaakin, kuten 70-luvun taistolaisten keskuudessa näyttää tapahtuneen.

    (Nyt tulee sellaista huttua pelkän vihreän teen voimalla, että paras lopettaa tämä ajatus tähän, mutta tuo olkoon tuossa - - :)

    Yllä oleva oli lähinnä Saaran kirjoituksen herättämiä ajatuksia. Homo garrulus ja Anna Amnellin kirjotus on vielä ajattelun alla, ja kenties palaan niihin, ellei kukaan muu ehdi niitä kommentoida näin saunailtana.

    VastaaPoista
  36. Rauno,

    aikamoisia yleistyksiä tai täysin yksityisiä mielipiteitähän blogikommentit ovat. Eivät ne ole tieteellistä kirjoitusta vaan ennemminkin keskustelun eri lajeja: rupattelua, jaarittelua, juoruamista, arveluja, ajatuskokeiluja, muistelemista, kinastelua, kannustamista jne.:)

    VastaaPoista
  37. Tämä jäi vielä kutkuttamaan ajatuksiani ajatuksiani. Nimittäin - olisiko se niin - voisiko se olla niin, että arvojen osa on olla ulkokohtaisia, eli ne toimisivat yleensäkin nykymaailmassakin sen majakan valon tavoin, tai oikeastaan kuin kaukainen tähti? Niitä kohti voi kulkea, mutta niitä ei voi saavuttaa. Matka riittää, perillepääsy ei ole edes mahdollista? Kenellä ja milloin jokin arvo on pysyvästi saavuttanut sielun ja sydämen?

    Näin just minäkin sen olen ajatellut. Paljonhan kyse on juuri niistä asioista, joista Rauno jo tuolla aiemmin kirjoittikin. Yksilölliset kokemukset tuottavat myös pettymyksiä, köyhyyttä, epäonnea ja kärsimystä ja sitä kautta motivaatio ja usko johonkin yleiseen "hyvään" katoaa. Ilmeisen usein päällimmäiseksi nousee kamppailu yksilöllisestä menestyksestä ja vaikka tarkoitus olisi ollut pyrkiä kohti tuota majakan valoa, kurssi käännetään toisaalle, sinne missä minullekin on olemassa sitä mannaa mistä muutkin pääsevät niin kovin helpon tuntuisesti osallisiksi. Eli tuo Raunon tylyin visio: Ovatko arvot ja merkitykset pelkkää konstruktiivista semantiikkaa eli keinotekoista sisältöä, joiden motiiviperusta palautuu aina egoistisiin ja siten relativistisiin intresseihin? on varmasti melko lähellä.

    VastaaPoista
  38. I: "Arvothan voidaan vaihtaakin, kuten 70-luvun taistolaisten keskuudessa näyttää tapahtuneen."

    Tämä sama aatteiden kuperkeikkaa käyttävät kaikki ryhmät tänä päivänä, kunhan saavat olla mukana sosiaalisessa kontekstissa. Minulle sanottiin 80-luvulla kun kapinoin kansainvälisen makeisyrityksen kaksinaismoraalia, etten sopinut mainosalalle. Olin liian eettinen ja puhuin liikaa naamareista jne. Minua pidettiin tyhmänä. Lopetin.

    Kun lasteni syntymän jälkeen löysin Parasvuon menin hänen luo sillä hänellä on samat taustaopit kuin minulla. Hän kiinnostui mutta hänen työporukka empi. Olin liian eettinen kenties tai eivät uskoneet, että kykenisin myymään. Olen silti huippumyyjä mutta en ryntää muiden lailla tekemään muutaman tonnin keikkoja vaan minulla riitti pokkaa istua valmistamassa yhden suuremman 100.000 fim keikkaa. Tämä tieto tuli silti siihen aikaan hyvin kyltymättömälle johtajalle ja hän uskoi, ettei eettinen ja hiljainen mitään myydä osaa. Lensin ulos. Nyt siis en kuulunut manipuloijiin enkä ns. kouluttajiin joilla ns. eettinen tarkoitus kasvattaa eikä myydä ulkoisia arvoja. No kuinkas kävi? Maine meni alas: nyt oli kansalla hauskaa: olin siis luuseri. Heille olin luuseri ja tämä tieto meni kuin kulovalkea. Silti olin myynyt sekä mainosalalla että lyhyen ajanjakson tässä ihme-firmassa jonka ihmejohtaja ei ollut vielä silloin edes tunnettu kuin Brian Tracyn valmennusmateriaalista. Mistäköhän tämä Suuri Valmentaja sitten nappasi tietyt coaching-opit olisi hauska tietää. Kun minä en saanut saman vuoden aikana tilaisuutta näyttää mitä osaan ja miksi minun olisi pitänyt saada jäädä tänne ihmefirmaan - niin menin yliopistoon: ajattelin, että teen kirjallisena sen, minkä muuten osaan. Sinä aikana minun kompetenssini siis dokumentoitui: arvaa miten sitten kävi? Minä en saanut ikinä tulla ulos sillä minun työtäni estettiin nyt ajallisesti.
    Nyt jouduin altavastaajaksi myös isäni poliittisesta näkökulmasta ja nyt oli kansa barrikaadeilla sen sijaan, että sosiopaattinen johtaja ja hänen taustallaan olevat hurraajat (mieheni on yksi hurraa-porukasta) vain nappasi loputkin ja möi tietotekniikan osaksi. Netottiin n. 80 milj. ja ehkä minun mies sai vaivaiset puoli milliä, en tiedä. Jotenkin häntäkin vedettiin nenästä, tai niin uskon.

    Nyt olen vain väsynyt. Enää en usko että voin mitään tehdä: maamieheni kaivoivat kaiken historiastani minkä vain kykenivät ja sen takia tämä minun ainoa ystävä on näin vanha ihminen joka ei tajua mistään näistä taidokkaista whealing-dealing-jutuista mitään.
    Minä tiedän koko ajan piirun verran heitä enemmän, taitavammin ja nopeammin. Silti minun rooli on nolla ja maineeni miinuksella. Tähän ei kukaan enää voi mitään sillä korjaaminen on vienyt asioita koko ajan vain taaksepäin. Mitkään korjausliikkeet eivät voi enää pelastaa minua sosiopaatin armottomasta kiusaamisesta kun hänen ainutlaatuisuutta on mollattu.

    Se on totuus jonka esittäminen näin blogissa on ehkä tyhmää. Se on silti juuri niin ja kokemus siitä, että ohimon valtimot joskus meinaavat puhjeta itsestään pelkästään siitä valtavasta turhautumisesta minkä sain kerta toisensa jälkeen kokea. Suurin syy minun trageidaani on oma mies joka ei tänä päivänä tajua tuon taivaasta mitä tapahtui eikä uskaltasikaan milloinkaan siitä mitään kenellekään puhua. Hänen strategia on olla nice-guy kuten Matti Vanhanenkin: ovat onnellisia kun saavat olla kaikille mieliksi.
    Se on silti sama kuin taistolaisten arvonkääntö: takki sinne ja takki tänne kunhan suuret pojat eivät vaan pahastu.

    Sitä minä naisena silti vastustan henkeni edestä sillä ihminen eroaa apinasta juuri sen takia, että hänen olisi kyettävä päättää suunnan etukäteen eikä olla tuuliviiri. Mutta kun tuuliviirit ovat niin kivoja heppuja ja kansa päättää moraalin kivojen heppujen mukaan joilla komeat autot.

    VastaaPoista
  39. Eivät kaikki ole tuuliviirejä, H.G., eikä kaikkien tarvitse takertua eiliseen.

    Silti tietysti historia on se jonka päällä tässä tallustellaan.

    Iines, minä olen sodankäyneiden lapsi. Traumansa kummallakin.

    Ilman Vietnamin sotaa ja sen vastaista taistelua en olisi selvinnyt edellisen sukupolven sodista, siis täällä.

    Siellä taas, Hirviön Vatsassa, en olisi pitemmän päälle jaksanut olla ihmisenä. Suomi on nyt seuraamassa perässä eikä siitä hyvä seuraa.

    No, tulee ilmastonmuutos ja muuttaa meidät kaikki - no vaikka sitten apinoiksi.

    Aloitetaan alusta.

    VastaaPoista
  40. Kiitos siitä - eiköhän tässä jotain keksitä. Olen silti pedagogiikan ammattilainen vaikka moni minua epäillyt eivät sitä voi mitenkään ymmärtää koska heille Humen ja Locken käsitys tiedosta ja kokemuksesta ei ole ollenkaan tuttua. Heille auktoriteetit ovat edelleen ne, joiden mukaan kompassi korjataan.
    Sen takia yritin suoraan auktoriteettien leiriin mutta jouduinkin heidän puruleluksi ja yhteiseksi vihan kohteeksi. Raskasta vetää tämä Vietnam yksin.

    VastaaPoista
  41. iines kirjoitti

    'Arvothan voidaan vaihtaakin, kuten 70-luvun taistolaisten keskuudessa näyttää tapahtuneen.'

    RR

    Mitä ne sellaiset arvot ovat, joita voi vaihtaa kuin paitaa tai mustalainen hevosta - anteeksi: kuin romani caballusta.

    Olen väittänyt, että politiikan arvot arveluttavat minua suuresti juuri häilyväisyytensä vuoksi.

    Eikö nimittäin ole juuri niin, että kun ihminen omaksuu tietyt perusarvot (vrt. Maslowin tarvehierarkia), niin ei niitä noin vain muutella toisiksi, koska nälkäinen, koditon ja turvaton ihminen ei ole oikeastaan ihminen lainkaan vaan pelkkä kituva hylky, joka on kaiken moraalin ulkopuolella, koska hän ei elä olosuhteissa, jotka täyttäisivät moraalin kehittymisen edellytykset.

    Miksi näin on? Se johtuu yleensä virallisten perustarpeitten ja siten myös perusarvojen suhteen vakaissa yhteiskunnissa, joissa niille on perustuslain suoma 'turvatakuu', vallitsevasta moraalisesta tekopyhyydestä - siis kaksinaismoralismista.

    Toki ihmisten kyvyissä pärjätä tässä maailmassa on eroja, mutta mikäli yhteiskunta ei pysty huolehtimaan juuri heikoimpien jäsentensä perustarpeista, täytyy sen perusarvoissa tai ainakin niiden kunnioittamisessa olla jotain pahasti vialla!

    Itse asiassa eri hegemoniat (suurvallat omine intresseineen ja aatteineen) eivät koskaan ole osanneet tai halunneet kovin suuresti arvostaa omista käytännöistään eroavien kulttuurien alkuperäisiä yhteisöllisiä uskomuksia, arvoja sekä tapoja vaan nämä yhteisöt on alistettu, käännytetty ja riistetty esimerkiksi kristillisyyden ja valistuksen nimissä (toki nykyään kehitysapuun naamioituen).

    Esimerkkeinä ristiretket, 1400-luvun lopulta alkanut kolonialismin aika, kolonialismiin liittyen 1800-luvun imperialistiset valloitukset, joiden seurauksista kärsitään yhä edelleen etenkin Afrikassa, molemmat maailmansodat ja sodat ylipäätään sekä viimeisimpänä vaikkapa länsimaisen maailmanpoliisin ja arvoauktoriteetin eli USA:n Irakin politiikka - omien valta- ja turvaintressiensä sekä tietysti öljyvarojensa turvaamiseksi.

    Etenkin nämä edellä mainitut historialliset makrotapahtumat osoittavat, miten hataralla pohjalla arvomme ovat aina olleet - sekä vahvan kirkon, absolutismin (kuninkaan itsevalta), nationalismin, kommunismin, fasismin että lopulta liberaalin ja uusliberaalin (pyrkimys täysin vapaaseen markkinatalouteen) demokratian aikana.

    Emmekö osaa muuta kuin valehdella todelliset arvomotiivimme ja naamioida ne jonkinlaiseen ideologiseen savuverhoon kulissiksi, jonka takana käydään raakaa valtapeliä alamaisten luullessa, että asioita ajetaan muka myös heidän parhaakseen.

    Orwellilainen uuskieli (protokolla- ja diplomatia-jargon) pitää huolen siitä, että kansalaiset eivät useinkaan voi saada selville, keillä todellinen valta lopulta on, ja mitkä tuon ryhmän todelliset motiivit ja arvot vallan ylläpitämikseksi ovat.
    *
    Näkemykseni on kyyninen, mutta ei lainkaan uusi.

    Muun muassa Thukydides, Machiavelli, Hobbes, Schopenhauer, Nietzsche, Burckhard, Foucault ja omalla tavalla myös Hegel sekä Marx (joskin Hegelillä oli päämäärähakuinen valtio-utopia ja Marxilla (perimmältään romanttinen) vallankumous-utopia toisin kuin edellä mainituilla 'kaaosteoreetikoilla') ovat väittäneet, että tällainen moraalirelativismi, reaali- ja valtapolitiikka sekä ihmisluonteen raadollisuus ja sotaisuus ovat ihmisen pysyviä antropologisia ominaisuuksia.

    Nämä herrat eivät ole uskoneet metafyysistyyppisiin arvoihin, ideoihin ja hyveisiin siinä merkityksessä kuin esim. Platon, Aristoteles, kristillinen kirkko, oikullinen Rousseau ja merkillisen formaalilla tavallaan myös jopa Kant -ks. PS.
    *
    Kyseessä on arvofilosofian eräänlainen genealoginen kahtiajako, jonka toisessa päässä 1) arvot ovat konstruktiivisia, välineellisiä ja tilannesidonnaisia (situationaalis-eksistentiaalisia) palautuen valta- ja reaalipoliittisiin motiiveihin, päämääriin ja tavoitteisiin.

    Toisaalla taas 2) olemuksellisia (transsendentaalis-essentiaalisia) ja siten päämääriä itsessään kytkeytyen ihmisen luonteeseen ja siitä johdettuihin ja kasvatettuihin hyveisiin, jotka oikein kultivoituessaan ja kukoistaessaan ilmentävät sekä toteuttavat joko maallistuneita mutta universaaleja tai metafyysis-uskonnollisia (transsendentteja) tarpeitamme ja pyrkimyksiämme hyvään elämään ja/tai pelastukseen.
    *
    Tulkitsen provosoivasti niin, että taistolaisten takinkääntäntöprosessi oli eettisten arvojen pahinta mahdollista korruptiota, joka saattaa tosin kertoa noiden ihmisten erinomaisesta kyvystä tajuta vallan sen hetkisen painopisteen siirtymä ja suunta, mutta joka samalla paljastaa heidän identiteettinsä, moraalinsa ja arvokäsitystensä epäitsenäisyyden, epäyhtenäisyyden ja häilyvyyden - toisin ja ilkeästi sanoen - se kertoo heidän opportunistisesta ja suorastaan rappeutuneesta intellektuaalisesta luonteestaan.
    *
    PS.
    Kant puhuu noumenaalisista käsitteistä ja intelligiibeleistä olioista; esim. vapaus, kuolema ja moraalinen syyllisyys ovat perimmältään noumenaalisia eivätkä empiirisiä käsitteitä.
    (Kant ei hyväksynyt 'empiiristä' perisyntioppia pahuuden ongelman ratkaisuksi).

    Nietzsche ei malttanut olla lohkaisematta, että Kantin intelligiibelit oliot ovat sillä merkillisellä tavalla järjellisiä, että ne eivät ole lainkaan järjellä tajuttavissa ;)

    (Tästä tuli ilman muuta uusi päre blogiini)

    VastaaPoista
  42. En usko, että on olemassa arvotyhjiötä, tällaista ilmiötä, jonka nimi on otettu fysiikasta. Sen sijaan ajattelen, että arvoja on niin paljon tarjolla, että niistä on vaikea valita ja lisäksi on vaikea nähdä, mitkä arvot ovat toisia arvoja keskeisempiä. Tämä on aito ongelma, mutta sen tiedostavat vanhemmat ja koulu tekevät lapsille ja nuorille karhunpalveluksen, jos eivät osoita minkäänlaista arvopohjaa. Annetun arvopohjan ansio liittyy muun muassa siihen, että henkilö voi aikuistuessaan sen taustaa vasten muodostaa itselleen näkemyksen, siitä, mitä hän itse pitää arvokkaana. Ilman annettua arvopohjaa ei ole mitään, mitä vastaan kapinoida ja mitä osoittaa vääräksi.

    VastaaPoista
  43. Keskustelu on laajentunut nyt niin pitkiksi ja painaviksi puheenvuoroiksi, että on pakko poimia kuivakkaasti yltä jokin kohta näkyviin, jotta voisi jatkaa sen ajatusta tai sanoa siitä oman ajatuksensa.

    Anonyymilla on hyvä puheenvuoro ylempänä, ja palaan siihen vielä - sanot mm. näin:

    Lapset ja nuoret näkevät ja kokevat aikamme arvomaailman. Pitäisikö heitä opettaa ja kasvattaa toisin kuin elämme? "Älä tee niin kuin minä teen, tee niin kuin minä opetan".

    Minusta tässä nimittäin on perätty kasvatuksen ydintä, sitä, mitä kasvatus ei koskaan saa eikä voi olla. Siis käskemistä, sanomista, mallin sanallista muotoilua ja tarjottimelta ojentamista. Ei niin liikahda mikään muu kuin korkeintaan lihallinen lapsi käskyn perään; aivot ja oppiminen, kasvaminen jäävät tapahtumatta, kun omaa oivallusta ei tapahdu.

    Ei voi siis sanoa, että tee näin kuin sanon, koska minä tiedän, että se on sinulle hyväksi tai eettisesti oikein. Ei ylhäältä tuleva paatos siis voi vahingoittaakaan terveesti itsetuntotista lasta, koska paatos harvoin saavuttaa lapsen mielen, niin että sanottu sisäistetään hyväksytyksi pääomaksi.

    Riittäisikö kasvatukseksi vain rakkaudellinen ja välittävä läsnäolo, lapsen tukeminen hänen itsetuntokysymyksissään, lapsen elämään osallistuminen, kiinnostus hänen tekemisistään ja koulunkäynnistään, sen osoittaminen, että lapsi on tärkeämpi kuin mikään muu kodin elämässä. Lapsen minuuden kunnioittaminen on toimimista hänen hyväkseen hänen persoonansa mukaisesti, hänet hyväksyen, häntä turvaten niin että ei häneltä vaadita liian varhaista osaamista ja itsenäisyyttä eikä rajatonta vahvuutta.

    - Tällainen suhtautuminenhan on arvo sinänsä, ja se arvo laskeutuu kaiken ylle ilman sanoja, se sisäistyy tekojemme ja omien valintojemme kautta. Jos lapsi saa havaita, että hänen elämänpolustaan ja koulutiestään välitetään, hänkin välittää muista, koska elämän kunnioittaminen siirtyy eteenpäin.

    Jos lapsi tekee selkeän harha-askeleen - näitäkin on - hänet etsitään käsiin ja tönäistään takaisin vaarojen tai vääryyksien tieltä. Kymmenvuotiaan eikä kaksitoistavuotiaankaan ei tarvitse viettää iltojaan kadulla, vaikka hän sattuisi tahtomaan ja vaikka suomalainen lapsikasvatuskulttuuri on tässä suhteessa länsimaisittain erittäin välinpitämätön. Alakoululaisen ei ole pakko saada kuutta töröhuulista sexy-bratz-nukkea kartanoineen tai seitsenvuotiaan ei tarvitse saada herkkää peppuvakoa hiertäviä stringejä tai ylös kihtaavia rintaliivejä eikä häntä ole pakko viedä puuhamaahan tai kylpylään tai kerran kuukaudessa pallomereen ruotsinlaivalle. [Anteeksi paasaus, oli pakko päästää vähän höyryjä ulos, innostit Anonyymi minua kirjoittamaan kasvatuksellisen ideologiani lyhyesti.]

    Sanot vielä:

    Eivät lapset ja nuoret ole arvotyhjiössä, me vanhemmat emme
    vain näe tai tunnusta heidän arvojaan, emme tunne heidän maailmaansa.


    Tässä on varmaan totuuden siemen. Arvot muuttuvat ja niitä voidaan vaihtaa. Toisen arvoja ei yleensä nähdä yhtä arvokkaina kuin omia.

    On kuitenkin joitain yleisiä kriteereitä, joilla arvojakin voidaan arvioida, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Yksi sellainen kriteeri on yleisesti hyväksytyt, yhteisölliset arvot. Luulen, että itse olen puhunut niistä kautta keskustelun. Mikä tahansa negatiivinen arvo ei ole hyvä arvo, ja hyviä arvoja toki pitää olla, yhteisössä kun eletään eikä viidakossa.

    Näen myös niin, että uuden polven uudet arvot - itsekkyyden korostuminen, egon kasvun räjähtäminen näkyvään muotoon, äärisuuntien nappaaminen oman pään sisään, ihmisyyden kunnioituksen puute (maailma on paska -mantra), mulle kaikki heti ja imuroin netistä mitä tahdon, humanismiin kuuluvan eettisyyden ja moraaalisuuden painuminen maan alle - kaikki tällainen - on globaalisti tuhoavaa, negatiivista voimaa, joka ei voi synnyttää mitään hyvää uudelleen.

    VastaaPoista
  44. Järveläinen,

    arvotyhjiö tulee tuosta Tiimosen artikkelista, jossa hän kysyy asiaa.

    Olen itse huomannut keskustelun kuluessa, että tyhjiön käsitteellä tässä tarkoitetaan nimenomaan sitä, että nykyään ei saa tarjota hyviä arvoja, koska niitä pidetään naurettavina.

    Kovat arvot ovat tätä maailmaa, ja niistä on runsaasti esimerkkejä edellisessä pitkässä paasauspuheenvuorossani. Kovia arvoja saa tarjota, pärjäämistä korostetaan ja ottamisen meininki on kunnioitettava periaate. Pitää osata myös kova puhe, johon kuuluu satiirinen tyyli ja kiroilu. Pukeutumiskulttuuri on seksististä ja seksi on kertakäyttöluonteista. Naisen vapaus ja tasa-arvo on sitä, että naisella on reilusti pillu ja pms, ja he eivät kirjoita enää unelmistaan vaan existä ja panoistaan.

    VastaaPoista
  45. Tämä oli todella hieno ketju. Tämän viimeisen kommentin minkä Iines otti esille eli identiteetin syvin olemus osana ongelmaa on se ehkä tärkein sillä arvomme ovat paitsi kahlittu ulkoiseen uskoon (ja kirkon antamiin merkkeihin joihin kasvamme ilman reflektiota) niin myös sisäiseen minuuden kokemukseen.

    Se on näet osa seksuaalista minäämme: ja oikeasti tässä olisi nyt globalisoituvassa maailmassa huomattava että pakanalliset alueet ovat monta kertaa suuremmat kuin Kristinuskon alue, jossa kuitenkin lähdemme siitä, että ihminen on subjekti ja pitäisi saada kunnioitusta. Nämä seksistiset alkumerkit voivat siis myös olla osaksi sitä, että kun länsi tekee työtä Aasian maiden kanssa missä prostituutio on osa kannattavuuslaskelmia näiden tapa kiertää kallimpi ns. eettisyys voi tulla hiipien maahamme tai länteen sellaisenaan. Siinä olisi siis kirkollamme tehtävä koska subjektina ollessa ihmisen arvo kasvaa mutta jos hänet välineellistetään kuten monessa maissa etenkin naiset välineellistetään bisnis-näkökulmasta se on kannattavampaa - eräänlainen short-cut laskutapoihin ja se ei silti ole hyväksi.

    Kolme kulmaa on siis kalliimpi reitti kuin lineäärinen reitti. Silti kolme kulmaa (kristillinen aate) muokkaa silti ajattelun keskiön, jossa toisen ihmisen uhraaaminen on mahdottomuus mitä se ei ole maissa missä näin ei arvojen osalta lähtökohtaisesti ajatella.

    Nyt kun Nordea sanoo, ettei aio olla "kaunis" (uuden pääjohtajan alkupuhe) minä toivon, ettei se tarkoita sitä, että haetaan rahaa rahan takia ollakseen vain ISOJA.
    Raahaavat tänne malleja, joiden jälkipyykki voi olla pidemmäksi ajaksi vaarallista etenkin naisten saavutetuille eduille.

    Tässä olisin kriittinen myös juutalaisten arvojen osalta joiden naiskuva/ihmiskuva ei ole ihan samanlainen kuin meillä kristityillä vaikka lyhyellä tähtäimellä ovat juuri samasta syystä taitavia bisnismiehiä.

    Se mikä ei näy situaatiossa näkyy silti epistemologisesti myöhemmin mutta tässä tämän päivän HS pääkirjoitus on aivan oikeassa: Nähkäämme merkit ajoissa: suurin ongelma on meidän mielikuvien puutteessa nähdä politiikkaa ja taloutta oikeilla merkeillä.

    VastaaPoista
  46. H.G. ehti ensin.

    Olin aikeissa juuri sanoa sanan patriarkaalinen monoteistinen uskonto.

    Sillä sitähän se on.

    Vanha suomalaisten pakanallinen maailma Väinämöisineen päivineen ei ollut niin paha (Aino-kohtaus oli Lönnrotin itsensä tekemä lisä). Ja sitä paitsi joidenkin lukemieni tulkintojen mukaan Louhi olisi edustanut vähenevää matriarkaalista mallia, jota olen nähnyt kutsuttavan myös kumppanuusmalliksi.

    JOS rauta-ajan suomalaiset olivat lähelläkään tuota aika rauhanomaista yhteiskuntamallia, jossa siirryttiin keräily/metsästyskulttuurista kohti viljelyskulttuuria, no, ilmastosta riippuen mihin se nyt asettuu on itselleni vielä arvoitus, siis ajankohta, niin meillä olisi ollut parempi lähtökohta.

    Vaan jouduttiin kolonisoiduiksi. Siitä tässä edelleen on kyse, ja kuten Iines sanoi, nykyarvot ovat kiveä kovempia, kunnes maa puristetaan ihmisisistä tyhjäksi eikä Suomea enää ole.

    VastaaPoista
  47. Ripsa. Olet Christopher Robin: satumetsän valvoja eläinten kesken. Minä haluan tavata Nalle Puhin tai ainakin maistaa hänen hunajapurkistaan.

    VastaaPoista
  48. Iines kirjoittaa:
    "Riittäisikö kasvatukseksi vain rakkaudellinen ja välittävä läsnäolo, lapsen tukeminen hänen itsetuntokysymyksissään, lapsen elämään osallistuminen, kiinnostus hänen tekemisistään ja koulunkäynnistään, sen osoittaminen, että lapsi on tärkeämpi kuin mikään muu kodin elämässä."
    Kauniita ajatuksia -teoriassa, tuo kaikkihan tulee ikäänkuin luonnostaan kun lapsi on toivottu, hänestä välitetään, lasta rakastetaan.
    Mutta mitkä, kenen arvot hän kuitenkin sitten lopulta elämäänsä valitsee? Voiko sen nähdä lapsuudesta käsin?

    Raunon kommentista poiminta:
    "Emmekö osaa muuta kuin valehdella todelliset arvomotiivimme ja naamioida ne jonkinlaiseen ideologiseen savuverhoon kulissiksi, jonka takana käydään raakaa valtapeliä alamaisten luullessa, että asioita ajetaan muka myös heidän parhaakseen."

    Noiden lisäksi ovat nämä jokaisen omat kallonsisäiset ideologiset taistelut.
    Luulenpa, että sieltä löytyy enemmistöllä rippeitä sikin sokin vähän jokaiselta maailman menoon vaikuttaneilta manipuloijilta.

    VastaaPoista
  49. Jälleen pitää poimia yksi kaikkien pohdituttavien puheenvuorojen ajatuksista. Kunpa joskus olisi aikaa ja energiaa puhua noista kaikista lauseista, joissa riittäisi keskusteltavaa ikuisuuksiin.

    Pikaisesti haluan sanoa jotakin Leonooran tästä ajatuksesta: Kauniita ajatuksia -teoriassa, tuo kaikkihan tulee ikäänkuin luonnostaan kun lapsi on toivottu, hänestä välitetään, lasta rakastetaan.

    Uskallan olla eri mieltä! Uskallan sanoa jopa, että valtaosa syntyvistä lapsista on saanut alkunsa muusta kuin tilauksesta. Itsekin olen vahinkolapsi, samoin kuin siskoni, ja silti meitä kumpaakin on rakastettu ja kumpikin vanhempi oli meistä kiinnostunut, vaikka isä olikin alkoholisti ja äiti varmaan suuren tuskan ja paineen alla pienipalkkaisena virastotyöntekijänä, joka elätti ja koulutti käytännössä lapsensa yksin. Tunnen, että se rakkaus ja välittäminen kantaa minua vielä tänäänkin, joskin toisaalla tunnen myös ikuista turvattomuutta lapsuudessa kärsimäni pelon ja häpeän vuoksi. Minua ei ole koskaan lyöty, ja meitä on kannustettu kouluun ja elämässä eteenpäin, vaikkei rahaa ole juurikaan ollut. Meillä on ollut selvät eettiset mallit siitä, että kaikkea ei voi tehdä, kaikkea ei voi saada ja vähäistäkin ihmistä tulee kunnioittaa tämän omista lähtökohdista käsin. Näin hyvin läheltä myös rikkaiden sukulaisten eettisesti ja moraalisesti kyseenalaista käytöstä, jota jo varhain ihmettelin.

    En siis usko, että vain toivottu ja hyväosainen lapsi saisi hyvää osakseen, sillä rakkaus toiseen ihmiseen on syvällä sisällä, se on yhtä lailla kärsivässä ihmisessä kuin sillä jolla kaikki on hyvin.

    Kysymys on siis kyvystä rakastaa lähimmäisiä, eikä kyvystä rakastaa erikoisesti ja vain omaa lasta jonkin oman hyvän osan vuoksi. Ne kulkevat siis yhdessä, rakkaus omaan ja muihin, sillä rakkaus ei valikoi eikä kohdista, se osuu kaikkiin, myös ja tietenkin ennen kaikkea omaan lapseen. Viittaisin tässä Vuorisaarnaan: rakkaus ei etsi omaansa.

    VastaaPoista
  50. H.G., muistatko että Christofer Robin oli oikea pikkupoika aikoinaan?

    Myöhemmin elämässään hän sanoi että toivoisi että isä olisi kirjoittanut jotain muuta kuin hänet siihen kirjaansa.

    Nalle Puhin kohtalo oli kova. Aina karhu-parka joutui tulemaan portaat alas klomp-klomp-klomp, että päähän sattui.

    Mutta hunajaa parempaa ei ole keksittykään kaamoksen nälkään!

    VastaaPoista
  51. Kuinka minun Nalleni käy? Onko putous ollut kuinka kova? Onko viimeinen taso jo tullut eteen eli onko hänen mahdollisuus jo levätä? Saako nalle hunajaa, voinko minäkin tulla saman hunajapurkin ääreen? Ketkä ovat Nasu ja Aasi tässä leikissä?

    VastaaPoista
  52. Anna Amnell: "Mikä on saanut aikaan tämän myönteisen ilmiön? Onko se EU ja sen tuoma turvallisuudentunne?"

    Minä toin korteni kekoon lähettämällä
    outoja mietintöjä mm Eskolle. Ja Henrikille ja monelle muulle ja tietysti prrroffffessoreille. Jotka kummastelivat outoa kepillä kävelevää androgyyniä mutta eivätköhän ole jo siihen tottuneet. Lievän naurukauden jälkeen asiat ottivat sitten kuitenkin jotenkin oikeat mittasuhteet ja valtakunnassa on jälleen kaikki hyvin.

    Mutta maailmankuva rupesi muuttumaan (lue tämän päivän Hbl väitöksestä Ulrika Gustavsson/Ulla Lena Lundbergin työstä) ja minä ehkä käytin samaa strategiaa kun ULL siinä. Ihmisellähän on vain kolme strategiaa ja niistä vaikein on "olla kuollut".

    Tink tank you Hbl. Sitten asiasta viidenteen niin T. Söderling kirjoittaa aika hyvin ruotsinkielisestä DDR:stä joka toimii ilman Stasia sillä kaikki tietävät joka tapauksessa kaikki kaikista. Lue sekin vaikka ei ehkä liippaa arvoinvaldismia mutta arvoja ja invalidismia kuitenkin.

    VastaaPoista
  53. A. Amnell se vaan jaksaa vaeltaa pottansa kanssa ikituoreine kakkaroineen.

    VastaaPoista
  54. Täällähän on henkevää ja sivistynyttä keskustelua.

    VastaaPoista
  55. Luulen että Nalle Puh löysi Hunajapurkin ja pääsi syömään ja kutsui mukaan Aasin ja Nasun.

    En tiedä keitä muita he olisivat keppeineen ja androgynismeineen kuin omia itsejään.

    Ja sitten he juttelisivat ja juttelisivat ja Risto Reipas kertoisi heidän jutuistaan isälleen ja Nallen pää ei juuttuisikaan purkkiin eikä hirmuista Möhköfanttia tulisi uhkaamaan idylliä, johon kaikki lapset uppoaisivat.

    Uiskentelisivat siellä melkein kuin Liisa Ihmemaan kyynelvirrassaan.

    Minkäänlaista HBL:n tai Hesarin ankkalampea ei olisi ikinä ollutkaan ja jokainen ihminen saisi ajatella aivan omia ajatuksiaan.

    Liisan näkemä Kanikin lopettaisi ajan loppumisen tuskailun.

    Onneksi elämän polut ovat juuri näin kiemuraisia kuin ne ovat täällä Iineksen kotona.

    VastaaPoista
  56. Bra. Mycket bra. Godnatt Iines Ankka.

    VastaaPoista
  57. "Viittaisin tässä Vuorisaarnaan: rakkaus ei etsi omaansa."

    Tuo kohta kyllä löytyy Korinttolaiskirjeen luvusta no. 13. Ja ekasta kirjeestä. Olen kuullut sen muistaakseni kerran.

    Hyvää tulevaa uutta vuotta Iines.

    VastaaPoista
  58. Pahoittelen yksittäistä ikävää kommenttia Anna, mutta en lähde sensuroimaan käsittämättömiäkään mielipiteitä.

    No niin tietenkin, Catulux, Paavalin puhettahan tuo rakkauden sanallinen hymni on.

    Ulkopuolella päreen aiheen - intouduin katsomaan uudelleen Vuorisaarnaa ja Paavalin puheita miettiessäni ajatuslipsahdukseni syytä.

    Silmiini osui järkyttävä Vuorisaarnan kohta, jonka olen aiemmin alleviivannut. Jeesus sanoo nimittäin puhuessaan eroista, että joka nai hylätyn, tekee huorin. Ihan kuin jokin muslimipykälä. Eli vaikkapa miehensä hylkäämä nainen tai naisensa hylkäämä mies on Jeesuksen mielestä niin saastainen, että häneen ei saa enää koskea. Missäs tässä on rakkaus?

    VastaaPoista
  59. Piti käydä sanakirjasta katsomassa. Mutta koti, uskonto ja isänmaa ovat näköjään peräisin 1800-luvun Saksan keisarinna Augustalta, muodossa Kirche, Küche und Kinder. Sieltä lotat toivat nuo Suomeen, ja Mannerheim muokkasi sen "isänmaan" päiväkäskyynsä v. 1939 - noin paremman puutteessa, tietysti. Sieltä Linnakin sen sitten nappasi. Ja Hitlerhän piti vanhan voimassa.

    Että sellaisia arvoja sitten. Irrationaalisesti kerran paalutettuja, ja 1960-luvulla ne sitten jotenkuten saatiin hajalle.

    Sitä vasten ei voi olla hymyilemättä, että niitä 60-luvulla hajottamassa olleet nyt voihkivat niiden perään.

    Kirkon ja uskonnon valta perustuu edelleen kahteen asiaan, siihen että se juntataan mukuloile väkisin päähän ja että se on ainoa opettaja, joka käyttää edelleen helppokäsitteistä kieltä. Myöhemmin sitten nuorille tarjotaan jotakin tuollaista, mitä esim. Rauno Rasasen puheenvuoroissa - niin paljon diskursseja ja käsitteitä, että se kiinnostunutkin nuoriso nukahtaa. Tai eksyy, niin kuin jokelalaispoikaparka, fiksummasta päästä vaikka olikin.
    Lammas näet on maalaisvieraantumisesta huolimatta edelleen konkreettisempi kuin postmoderni metafysiikka.

    Siis, jos Tiktakin vitsiä jatketaan: niin ei tosiaan ole nuorempien vika, jos vanhemmat eivät osaa selittää. Eikä sekään, jos vanhemmat itse ovat eksyksissä - ja kaipaavat siihen kotiinsa.

    Olisi oikein hyvä, jos kouluissa aloitettaisiin samalla tavalla 1. luokalta asti kirjallisuuden opetus - saduista esimerkiksi - kuin tähän saakka on aloitettu uskonnon opetus. Ja että historia keskittyisi enemmän ajatus- ja aatehistoriaan & kulttuurihistoriaan kuin siihen rajatolppien siirtelyn historiaan, jota se omina kouluvuosina oli.

    Arvotyhjiöt ja kaiken naurettavuuden tunne syntyy pääasiassa siitä, etteivät opit kestä irvailua yksitellen. Toistuvina ajatuksina läpi ihmiskunnan historian ne kuitenkin osoittavat joustavan kestävyytensä. Sillä tavoin voidaan nuorisolle ehkä tarjota mahdollisuudet valita parhaat päältä ja ehkä vähentää eri oppien kannattajien keskinäistä mustasukkaisuutta, tarvetta olla yksin oikeassa.

    VastaaPoista
  60. Mielenkiintoista lukea! Kirjoitin minäkin aluksi kommentin, mutta päätin olla lähettämättä, kun kaikki tuntuivat pitävänarvotyhjiötä ja arvoinvalidismin uhkaa todellisina ja peruslähtökohta oli aivan eri kuin omani. Minusta tuntui, että Tiimosen yleistys kumpusi menneitten vuosikymmenien arvomaailmasta ja arvoinvalidi oli synonyymi toisin arvottavalle. Sitten anonyymi sanoi sen, mitä ajattelin ja Leonoora toisen puolen, joten ei taaskaan ollut syytä kommentoida - etenkin kun vedit hienosti yhteen keskustelun. Mutta tirkistelijä kiittää nyt kuitenkin salonginpitäjää!

    VastaaPoista
  61. Fredrika,

    die drei K:n eli Kinder, Küche und Kirche –iskulauseen historia selittää toki paljon kliseeksi muotoutunutta lausahdusta. Yhtä hyvin voidaan kysyä myös, pahentaako vaikkapa Vapaus, veljeys ja tasa-arvo –kliseen arvoa sen historiatausta.

    Kuolemattomilla lausahduksilla tuppaa usein olemaan ylhäältäpäin katsottuna naurettava tai ainakin halveksittava selitys. Ja onpa vielä niinkin, että hokulauseiden takaiset asiat tuppaavat hämärtymään sen poliittisen painolastin vuoksi, joka niihin väistämättä ympätään, kun asioita ei nähdä oman aikansa tuotteina, vaan niitä irrotetaan kontekstista ja ympätään verrattaviksi nykyoloihin. Halusin herätellä vanhan kliseen uudenlaista arviointia toivoen, että ummehtuneista taistelukuopista on jo noustu ylös.

    Fredrika, kirjoituksessasi on vielä pari muutakin kohtaa, joista tunnen pakottavaa tarvetta sanoa jotakin. Toinen on tämä toteamuksesi:

    Kirkon ja uskonnon valta perustuu edelleen kahteen asiaan, siihen että se juntataan mukuloile väkisin päähän ja että se on ainoa opettaja, joka käyttää edelleen helppokäsitteistä kieltä.

    Kun se ei mene ollenkaan näin. Uskonnon opetus ei ole vuosikymmeniin enää ollut tunnustuksellista, eikä opetukseen ole edes pakko osallistua. Uskonnollisen tradition siirtäminen uskonnonopetuksessa on uskontohistoriallisen tiedon välittämistä. Suvivirsi tai Enkeli taivaan esitetään useimmissa kouluissa kotiväen ja mikä uusinta uutta – maahanmuuttajienkin toivomuksesta. Moni haluaa tutustua suomalaiseen traditioon pelkäämättä oman maailmansa siitä murenevan, että näkee uuden kotimaansa kulttuurihistoriaa.

    Opetin itse joskus seitsemänkymmenluvun lopulla nuorena opiskelijana peruskoulussa sijaisena vuoden uskontoa, eikä silloinkaan tunnustuksellisuutta enää esiintynyt. Uskonnon opetussuunnitelma näyttäytyi minulle silloin varsin vapaana, ja mielsin pääteeman olevan oman sisäisen ajattelun kehittäminen ja eettiseen yhteisöllisyyteen kasvaminen. Näin minä ainakin oppilaita koetin ohjata – näkemään itsensä ja omat tekonsa suhteessa yhteisöön, lähimmäiseen.

    Toinen seikka kirjoituksestasi, jota haluan kommentoida, on tämä:

    Siis, jos Tiktakin vitsiä jatketaan: niin ei tosiaan ole nuorempien vika, jos vanhemmat eivät osaa selittää. Eikä sekään, jos vanhemmat itse ovat eksyksissä - ja kaipaavat siihen kotiinsa.

    Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan, siitä että heillä on hyvä olla, tai sanotaanko niin, ettei heillä ole ainakaan paha olla. Vanhemmilla on kiistaton vastuu, kuten aikuisella aina on, itsestään ja tämän maailman tilasta. Jos vanhemmat eivät kanna vastuutaan, eivät tietenkään lapsetkaan pysty. Vanhemmat ovat paljon haltijoita, ja jokaiselle on annettu leiviskä, jonka voi käyttää eettisesti oikein tai väärin. Elämä ei ole helppoa, elämä on valintoja, elämä on raadollista, mutta elämä on ja panos on annettava. Kyllä nuorillakin jo on vastuu elämänpolustaan. Yhteiskuntaa ja asioita syyttämällä ei tapahdu minkäänlaista kasvua.

    Vielä tämä, Fredrika:

    Olisi oikein hyvä, jos kouluissa aloitettaisiin samalla tavalla 1. luokalta asti kirjallisuuden opetus - saduista esimerkiksi - kuin tähän saakka on aloitettu uskonnon opetus. Ja että historia keskittyisi enemmän ajatus- ja aatehistoriaan & kulttuurihistoriaan kuin siihen rajatolppien siirtelyn historiaan, jota se omina kouluvuosina oli.

    Näitä kaikkia minäkin toivon lisää. Mitä kirjallisuuden opetukseen tulee, satuja ja tarinoita luetaan kyllä ensimmäiseltä luokalta lähtien. Systemaattista kirjallisuuden opetusta en kuitenkaan pienille kannata, sillä tarina kantaa ja tarina opettaa, vaikka lapsi ei tuntisi kirjallisuuden historiaa tai edes kirjallisuuden lajeja. Omasta mielestäni kirjallisuudenopetusta voi toteuttaa mm. luomalla itse kirjallisia teoksia esimerkiksi esittämistä varten. Tämä saa nuoret tarttuman myös kirjaan. Mm. Shakespeare tuli vahingossa omille oppilailleni tutuksi tällaisen projektin myötä.

    Noita rajatolppia esiintyi enemmän tosiaan muutamia vuosikymmeniä sitten – opetussuunnitelmat ovat kyllä edenneet esittämääsi suuntaan käsittääkseni melkoisestikin.

    VastaaPoista
  62. Sokea kana,

    juuri noin minäkin käsitän asian, tämän keskustelun perusteella, että toisenlaisia arvoja pidetään helposti arvotyhjiönä. Näin saattaa Tiimonenkin tehdä, yhtä lailla kuin kommentoijat tässä, minua myöten.

    Ydin on kuitenkin se, miksi ns. hyviä arvoja - mm. kodin lämpöä, uskonnon tai yleensä sielukkuuden tuomaa lohtua pidetään naurettavina arvoina, mutta itsekkyyttä taas kovuudestaan huolimatta täysin kelvollisena nykyarvona. Tähän ei ole tullut vastausta, jos sitä nyt yleensä onkaan.

    Pelkäämmekö tätä vanhaa hokulausetta niin paljon, että emme näe sen taakse, emme näe sitä, että irrottettuna historiallisesta painolastistaan siinä on arvokkaita elämää rakentavia aineksia?

    VastaaPoista
  63. Iines,

    lausahdus oli siis melko vanha, mutta osoitti minusta, että nostalgialla on taipumus romantisoida menneen hyviä puolia ja unohtaa se mikä aikoinaan niissä oli pielessä. Siksi on niin helppoa uskoa, että tomun laskeuduttua taistelukuopista voi nousta - omalle puolelle "puhtaan kaulan kanssa", ikään kuin se ikävä puoli olisi tyystin hävinnyt.

    Mitä vallankumoussloganiin tulee, sen veljeys on aina ärsyttänyt minua, jo omina kouluvuosinani, joista peruskoulu tuli käytyä pääosin 1970-luvulla. Ja niinpä kaikki mitä opetuksesta sanoin, perustuukin siihen aikaan, eikä ole päivittynyt omien lasten kautta. Niiltä osin olen valmis hyväksymään, että asiat ovat edenneet parempaan suuntaan.

    Mutta tuolloin 70-luvulla uskonnonopetus oli kristinuskon opetusta, jos se ei ollut tunnustuksellista, en oikein tiedä mikä sitten on sitä. Yksi voimakkaimmin mieleeni piirtyneitä 1. luokan oppikirjoja on juuri värikäs, satukirjaa muistuttanut uskonnon oppikirja. Ja ylemmillä luokilla opeteltiin ulkoa Raamatun kirjojen järjestys sekä eräitä psalmeja. Oli siellä prosentin verran vieraitakin uskontoja. Viimeisen 9. luokan opettaja lisäksi sattui olemaan poikkeuksellisen hyvä, koska oli kertomansa mukaan joutunut kapinoimaan rajusti nuorena, oliko se lestadiolaisuutta vasten, en muista varmasti.

    Tradition siirtäminen on hyvä asia, mutta sen osuuden pitäisi olla yhtä suuri kaikissa "transsendentaalia" tai ylipäätään ihmisen henkistä puolta koskevissa ajatussuunnissa. Tätä tarkoitin mustasukkaisuudella - vaikka opettajasta tuntuisi miten pahalta. Siis: tunne vihollisesi, tässäkin.

    Mitä tulee vanhemmuuteen, et ole väärässä. Oma yhteiskuntamme on vain hieman mutkikkaampi kuin 1950-luvulla, samoin kodin käsite. Se yhtenäinen iso peite, jonka alle kaikki mahtuvat ei ole niin selviö, ja tiedät sen kyllä hyvin.

    Siksi arvojen kohdalla olisi parempi puhua niistä hyvistä asioista, jota tuon nostalgisoidun ydinperheen alle voit sovitella, ilman sitä pakkopaitaa nimeltä perhe - ilman että ensin oletetaan niiden itsenäisesti ja automaattisesti liittyvän sanaan perhe. Tai koti, tai uskonto tai isänmaa.

    Kun kirjoitat, ettei yhteiskuntaa ja asioita syyttämällä voi tapahtua kasvua, en enää ymmärrä, miksi sitten otit mukaan Tiktakin etc. laulunsanat. Etkö silloin itse syyllistä nuoria?

    ja jos puhutaan vielä pienten lasten opettamisesta, en minäkään tarkoittanut kirjallisuuden opetuksella khistoriaa enkä genrejä enkä sitä "koko sotkua", joka on yliopistossakin iso paketti. Ei, vaan että pienille, joille on sallittua opettamalla opettaa, kerrankin osoitettaisiin sormella, mitä vaikkapa H. C. Andersenin "Ruma Ankanpoikanen" -satu tarkoittaa. Sehän esim., noin maahanmuuttajiin viitattuasi, saa jälleen uuden ulottuvuuden.

    Saduissa, kuten tämänkin keskustelun Nallepuhit osoittavat, on nimittäin sitä yksinkertaista kieltä ja viisautta.

    VastaaPoista
  64. Minusta nuorissa on enemmän ns. hyvien arvojen mukaan toimijoita juuri nykyaikana. Koti ja perhe ovat laajentuneet koskemaan myös muissa perheissä asuvia ihmisiä ja perheettömiä, isänmaa ei ole vain puolustettavia rajoja, vaan isänmaan ja äitimaan, koko Telluksen, luontoa ja eläimiä, tämä sileänahkainen nisäkäs mukaan lukien. Uskonto - siinäkin suhteessa hajontaa on enemmän. Ennen oli selkeämmin yksi valtakulttuuri ja korkeintaan sitten se toinen. Nyt erilaisia alakulttuureita on paljon
    ja niissä toimivat ihmiset ovat mielestäni eettisesti aika vaativia itseään kohtaan.
    Kovia arvoja toteuttavien, ahneiden käytännön materialistien määrä lienee suurinpiirtein vakio, nyt vain yhteiskunnan on annettu valua malliin, jossa sellaisten toimintamahdollisuudet ovat ennen kuulumattomat.

    VastaaPoista
  65. Fredrika,

    koti on yhteiskunnan ydinsolu, perusyksikkö, ja sen tarjoama suoja ja rakkaus on merkityksellisintä maailmassa – mikään muu ei ole yhtä tärkeää lapsen tulevan onnellisuuden kannalta. Miksi siis kodin arvon mainitseminenkin on nostalgista romantiikkaa? Ei sen arvo ole hävinnyt saksalaisuuden tai lottien myötä.

    Isänmaa puolestaan on ihmisen kasvualusta, maaperä joka tarjoaa oman kieliyhteisön ja kielen, jota runsaasti ja oikealla tavalla käyttämällä vältetään konfliktit jopa valtakunnan tasolla. Mikä tässä on romantiikkaa?

    Uskonto puolestaan on kaikkia maailman kansalaisia ja heimoja kaikkina aikoina yhdistänyt tapa suhtautua maailmankaikkeuteen ja omiin pelkoihinsa tuntematonta kohtaan - tämä on tieteellinen toteamus. Uskontoon kuuluu myös oikeus olla uskomatta mihinkään itseään ylempään, eli se ettei usko, on myös uskoa. Missä tässä on romantiikkaa tai nostalgiaa?

    Fredrika, sanot, että uskonnonopetus oli 70-luvulla tunnustuksellista. No, minulla on tässä edessäni kaksi peruskoulun yläasteen uskonnon oppikirjaa vuodeltA 1976 (Peltola-Mäkituuri-Turtola-Peltola) ja voin kertoa, että yhdeksännen luokan oppikirjan pääjaksot käsittelevät lähimmäisenrakkautta, ihmisten yhteisöllisyyttä (ravinnonsaanti, työ ja tuotoksen jakautuminen, vapaa-aika ja kulttuuri, rauha ja yhteistyö maailmassa, tiedotus ja vaikuttaminen, ihmisoikeudet - näitä 60 sivua), kärsimys ja kuolema, tulevaisuus, mikä on ihminen, elämän tarkoitus (näitä 20 sivua), kirkon herätysliikket ja yhteiskunnallisesti korostuneet suunnat (näitä 20 sivua).

    Seitsemännen luokan oppikirjassa näkyy olevan maailmanuskontojen esittelyä muutama kymmen sivua, ja lisäksi historiallinen katsaus kristinuskon juuriin ja elämänkuvaan. En löydä noista aineksista tunnustuksellisuutta, ja kirjat ovat kouluhallituksen hyväksymiä yleiseen kouluopetukseen. – Uskon ja tiedänkin lisäksi, että useat teologian kandit ovat jo pitkään suuntautuneet paljolti myös filosofiaan sen sijaan, että pitäytyisivät vain yhden uskontohaaran tunnustuksissa. Jo minun aikanani oli uskontotieteellisesti suuntautuneita opiskelijoita mainion uskontotieteen professorin (Olli Alhon) opiskelijoina Turussa. Mieshän oli 70-luvun vaikuttajia, uudismielinen vapaa-ajattelija, jonka erikoisalana olivat elokuvat. Oikeastaan juuri hänen tapansa filosofoida herätti kiinnostukseni uskontotieteeseen laajana ilmiönä, ja tätä kautta näen ihmisellä olevan tarpeen myös pyhyyden kokemiseen ja olevaisen miettimiseen. Sillä ei ole mitään tekemistä uskovaisuuden kanssa, joten tässäkään asiassa, Fredrika, ei todella ole mitään romantiikkaa. Tämä on tiedettä ja kiinnostusta ihmisen moninaisuuteen.

    Kysyt vielä, miksi viittaan Tiktakinn. Viittaan vastaukseeni ylempänä.

    Vielä kehotat opettajia, että kerrankin "osoitettaisiin sormella, mitä vaikkapa H. C. Andersenin "Ruma Ankanpoikanen" -satu tarkoittaa. Sehän esim., noin maahanmuuttajiin viitattuasi, saa jälleen uuden ulottuvuuden."

    No näinhän on tehty iät ja ajat, ei opettajia tarvitse tällaisissa asioissa neuvoa, anteeksi vain - en sano tätä pahalla, ainoastaan lievästi närkästyneenä moisesta tietämättömyydestä. Sadut ja tarinat kantavat, ja niiden sisältö muotoutuu aina uudelleen ja uudelleen sen mukaan, kuka satua lukee ja kuulee. Siinähän niiden rikkaus on. Itse käytin satua myös aikuisopiskelijoilla, kun ongelmia dramatisoitiin. Tai siis, he niitä käyttivät, ei minun tarvinnut osoittaa sormellani mitään.

    VastaaPoista
  66. fredrika kirjoitti mm.

    'Myöhemmin sitten nuorille tarjotaan jotakin tuollaista, mitä esim. Rauno Rasasen puheenvuoroissa - niin paljon diskursseja ja käsitteitä, että se kiinnostunutkin nuoriso nukahtaa.'

    Yksi abstrakti käsite voi kertoa todellisuudesta enemmän kuin 1000 ompeluseuratätiä 'siunailuineen, moralismeineen ja "opetuksineen"'.

    fredrika edelleen samassa kappaleessa:

    'Tai eksyy, niin kuin jokelalaispoikaparka, fiksummasta päästä vaikka olikin.'

    Jokainen eksyy ajoittain - se on oikean tiedon edellytys.

    Mutta jos 'poikaparka' 'eksyy' tappamaan muita pelkästä ylimielisyydestä pitäen sitä elämän/sä tarkoituksena, hän on ollut psykiatrisen hoidon tarpeessa jo kauan ennenkuin erehtyi/eksyi/joutui lukemaan filosofiaa...

    Tai sitten hän vain 'yksinkertaisesti' on 'paha' kuten joku Hitler.

    VastaaPoista
  67. Minua kiinnostaa tavattomasti, millä tavalla jokelalaispoikaparka oli fiksu. Mikä sen osoittaa? Eihän lukeneisuuden määrällä ole merkitystä, jos omaksuttu aines vääristyy muiden tuhoksi. Ei siinä ole mitään fiksua.

    Ja mitä tulee tuohon Sokean kanan kulttuuripositivismiin, niin kyllä minäkin uskon, että hyvä voittaa pahan, koska sadussakin tapahtuu niin. Olisiko tämä nostalgiaa tai romantiikkaa?

    Asiat eivät kuitenkaan mene niin, että enemmistö voittaa tai "määrää", vaan valta otetaan myös muilla keinoin, teot tehdään myös ilman enemmistön tukea.

    Niin, ja uskonto ei siis tarkoita uskomista yhteen tiettyyn pisteeseen, vaan tapaa suhtautua maailmankaikkeuteen. Tästä näkökulmasta on ihan sama mihin kukin uskoo tai uskooko mihinkään - olennaista on vain se, että ihmisellä on tarve kokea pyhää ja sen mukanaan tuomaa hiljentymistä ja tyyneyttä ja mielenrauhaa, jolloin muita ihmisiä on helpompi rakastaa.

    VastaaPoista
  68. fredrika kirjoitti mm. (jatkoa edelliseen kappaleeseen ja kommenttiini)

    'Lammas näet on maalaisvieraantumisesta huolimatta edelleen konkreettisempi kuin postmoderni metafysiikka.'

    Totta kai lammas on konkreettisempi kuin diskurssi. Mitä oikein tarkoitit?

    Mutta kysytään nyt vaikka seuraavasti:

    Lammas on konkreettisempi mutta onko se nimenomaan konkreettisuutensa vuoksi jotenkin todellisempi kuin esim. kvarkki?

    Me emme näe kvarkkeja, me päättelemme ja mallinnamme ne, koska aiemmat havaintomme ja teoriamme näistä havainnoista vaatii välttämättä niiden olemassaoloa, jotta havainto tulisi selitetyksi koherentilla tavalla.

    Lammas on kokemuksellisena (fenomenologisena) objektina varmasti todellisempi kuin elektroni tai kvarkki, mutta todellisuus ei koostu vain konkreettisista olioista.

    Itse käsite todellisuus on jo abstraktio.
    Jos meidän pitäisi puhua vain konkreettisesti osoitettavissa olevista olioista, olisimme kognitiivisesti 3-4 vuotiaan lapsen tasolla (onnellinen tila sinänsä ;) tai reduktionistisia naturalisteja (mikä puolestaan on onneton sekaannus ;)

    Lapsi ei kuitenkaan ole fenomenologi vaan elää äärimmäisen naivin realismin tilassa, jota voinee verrata maagiseen maailmankuvaan.

    Fenomenologi sen sijaan yrittää ymmärtää kokemuksen perimmäistä luonnetta ja päätyy kuvaamaan sitä monesti hyvinkin abstrakteilla käsitteillä.

    Lapselle taas koko maailma sellaisenaan on pelkkää ihmettä, koska se on hänelle niin uusi ja hänen kognitiivisesta kehitymättömyydestään johtuen 'tarttumalla ja leikkimällä todennettavissa'.

    (Fundamentalistikristityt, jotka uskovat kreationismiin, ovat tavallaan lasten kaltaisia.
    Ehkä taivasten valtakunta onkin juuri heidän kuten Jeesus sanoi..?
    Siinä tapauksessa minulla ei ole mitään mahdollisuuksia taivaaseen pääsyn suhteen.)

    Mutta leikki itsessään sisältää jo huimia askeleita kohti abstraktia ajattelua.
    Yksi tällainen abstraktiotaso on moraalisten koodien oppiminen ja myöhemmin ehkä poisoppiminen - elämänikäinen prosessi.

    Moraalin sisäistäminen alkaa siisteyskasvatuksesta sekä palkkion ja rangaistuksen avulla tapahtuvasta ehdollistamisesta ihan niinkuin koiranpennun kasvatuskin.

    Myöhemmin sitten lapsen pitäisi pystyä sisäistämään jatkuvasti hienovaraisemmin - siis abstraktimmin - moraalikoodien moninaisuutta samalla kun (ja juuri tämä on ongelmallista) hänen arvomaailmansa tulisi moninaisuuden sijasta muovautua pikemminkin yhtenäiseksi, kiinteäksi ja 'yksinkertaiseksi'.

    VastaaPoista
  69. Iines:

    Ohhhoijaa, ei varmaan ole kovin viisasta vastailla lievässä samppanjassa, mutta so what - ei se paljon tasoa haittaa... tai jos, niin onpahan sitten syy.

    Koti, uskonto ja perhe: ok. minkään itseisarvo ei ole hävinnyt ainakaan täysin. Yritin parhaani mukaan sanoa, että näistä jokaiselle latautuu henkilökohtainen arvo, ja ettei se ole kaikille itsestään selvästi hyvä. Romantiikasta en mielestäni puhunut - ai jaa, tarkoitit nostalgiaa, ok. No siis, ylipäätään, että ei voi sanoa Koti = Hyvä, kun otetaan huomioon esim. Helsingin kaupungin ongelmat sijaiskotien löytämisessä ja huostaanottotapausten jatkuvasti noustessa.

    Isänmaa, mitä tulee kieleen olen samaa mieltä. Mitä tulee tasavallan laki-itsenäisyyteen, minulla on epäilykseni, mutta tämä ei ole hyvä yhteys niistä kiistellä.

    Uskonto, kyllä, ihmisellä on erilaisia henkisiä tarpeita. On hyvä, että tarjotaan niin ollen erilaisia aineksia joilla tyydyttää tätä tarvetta. Kunhan ne eivät olisi yksipuolisia.

    Sitten se seitsemänkymmentäluku. Minun koulutukseni - joihin siis kokemukseni edelleen pohjaa - tapahtui maaseudulla. Mainitsemasi oppikirja on minulle täysin vieras, eikä luultavasti ollut koko maassa käytössä. 7-8 luokilla ei silloinen uskovainen opettaja halunnut käyttää oppikirjaa ollenkaan - se ei tainnut sopia hänen mielipiteisiinsä. Kuuntelimme häntä ja selailimme Raamattua. Mainitsemani 9. luokan opettaja paikkaili sitten näitä vaurioita.

    Tiktak ja muutkin idoleina pidetyt bändit - luin vasta nyt aiemman vastauksesi, pahoittelen että pitkä keskustelu saa hieman hyppimään.
    Tässä on sama asia, minkä tänään kuulin: "onkohan nuoruuteni mennyt ohi, kun tässä alkaa miettiä pitäisikö raketit kieltää?". Tiktak etc. rocklyriikkojen kanssa sillä on se yhteys, että nuorilla on edelleenkin kyky ottaa nuo sanoitukset vetenä hanhen selkään - ei vakavasti. Älkäämme soittako levyjä vieläkään väärinpäin, siellä näet on edelleen kaikenlaista pirunpalvontaa, niin kuin oliko se 70- vai 80-luvulla naurettiin. Kymmenvuotias ei tee niistä lyriikoista arvoja, siitä ei ole huolta. Mutta muistaa ne sitä paremmin, mitä enemmän melua niistä pidetään.

    Mitä tulee tuohon opettamisnärkästykseesi. Olen pahoillani. Olisi varmaan ollut ilo saada tarjoamaasi opetusta, mutta tässä viittaan jälleen mm. edellä mainittuun uskonnonopettajaan ja hänen kaltaisiinsa. Siispä "iät ja ajat" on yhtä täsmällinen käsite kun "kaikki äidinkielenopettajat". Tiedät varmasti, miten vaikeaa on puolustaa ihan jokaista.

    Jokelalaispoika oli sikäli fiksu, että hän yritti löytää vastauksia. Se on melko harvinaista. Mutta yksinäisenä ja opettajaa vailla hänelle kävi ikävästi. Fiksuus ja henkinen sairaus /masennus eivät sitten enää ole rinnastettavissa kenenkään kohdalla, ei sinun eikä minun.

    VastaaPoista
  70. Rauno:

    Että mitä tarkoitin? Perään huomaan, että olet siihen jo oikeastaan vastannut.

    Tarkoitin, ja mielestäni koko keskustelun ongelmana on se, kenelle puhumme, miten kehittyneelle ajattelulle. Iineksen alustus käsittääkseni puhui vielä kasvuikäisistä peruskoululaisista.
    Niin ollen myös minun kristilliseen kuvastoon viittaava lampaani on käsitettävä tästä näkövinkkelistä.

    En halveksi yhdenkään nuoren käsityskykyä, mutta tiedän että filosofisissa käsitteissä riittää pureksittavaa isojen kirjojen aineksiksi. Siksi niiden heittely nuorison edessä on ajanhukkaa, ja muuten vähemmän lukeneiden aikuisten edessä ... jotakin muuta, pystyt varmaan päättelemään mitä.

    Olet siis oikeassa, yksi abstraktio voi sanoa enemmän kuin 10 000 setää kaljoissaan, mutta so what, ellei se kuitenkaan ole arkiselviöiden joukkoon lukeutuva.

    Sitten sinä näyt leikkivän syntyperäisellä pahuudella... ok. leiki vain.

    Niin lasten kuin aikuisten kognitiotasokin vaihtelee, tunnen aikuisia, jotka ovat hädin tuskin ylittäneet 14-vuotiaan tason. Puhu sinä vain heille fenomenologisesta diskurssista, puhu kvarkeista etc. - ja voi olla, että joku ystävällisyyttään kysyy hetken päästä, olisiko sinulla ehkä nälkä.

    Tämä oli se konkretiataso jota tarkoitin - ja papit ovat yleensä tienneet tämän muita filosofeja paremmin. Abstraktioiden hienosyistämisessä olet kyllä oikeassa, on paha juttu, jos maailma lukitaan muuttumattomaksi liian karkeasyisenä. Tämä on sitä opettamisen taitoa, mikä on vaikea tehtävä.

    VastaaPoista
  71. Iines, sanot:
    "Kotona ei keskustella, koulussa oletetaan oppilaiden toimivan itseohjautuvasti, vaikka nämä suorastaan janoavat sitä, että joku sanoisi jotakin selkeästi, antaisi jonkin suuntiman, josta jatkaa matkaa."

    Mistä se on lähtöisin tuo vanhempien välinpitämättömyys ja vaikkapa opettajien käyttäytymismallit? Lieneekö potiitikoilla, päättäjillä siinä omalta osaltaan jotakin tekemistä?
    Itseäni on aina kiinnostanut, miten opettajainkoulutuksessa oikein opetetaan opettamaan lapsia?
    Mikä on se ala-astelaisten kasvatus-filosofia, tai filosofiat joihin nojataan? Kuka ne ensisijaiseti valitsee oikeiksi?

    No, totuus kai on, ettei välinpitämättömyys vähene, arvotyhjiöt täyty, vaan päin vastoin. Ainakin tiettyyn rajaan asti, kunnes "aika palaa takaisin", jos palaa.

    Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  72. Onpas täällä taas painavia puheenvuoroja aiheesta, josta riittää nähtävästi ajatuksia. Palaan Fredrikan sampanjan siivittämiin - omiani siivittää kuuma glögi ulkoa tultuani - kiinnostaviin ajatuksiin varmaan aamulla.

    Leonoora esitti hyvän kysymyksen siitä, mitkä ovat ne alakoululaisten kasvatusfilosofiat, joihin nyt nojataan. Minäkin haluaisin tietää tämän, ja toivon että joku tietävä huomaa kysymyksen ja ehtii vastata siihen.

    Se kuka ne kasvatusfilosofiat valitsee, onkin vaikeampi juttu. Ei ole ihmistä, joka ne valitsee, luulen, vaan kyllä ne ovat muotoutuneet kasvatustieteen kehityksen tuloksena, sen pohjalta mitä on opittu ja mihin luotetaan ja mitä halutaan. Uskoakseni kasvatustavoitteet muokataan nykyään edelleen visioista käsin - millainen on se tulevaisuuden lapsi ja koululainen, joka hänestä halutaan kasvavan, miten hänen opintietään tulee tukea, jotta hän saavuttaisi mahdollisimman hyvän ja terveen itsetunnon ja uskon omiin kykyihinsä. - Kaikki opinto- ja kasvatussuunnitelmat lähtevät aina lapsen parhaasta, siitä, mitä kulloinkin tiedetään ja siitä mihin uskotaan. Tiedollinen ymppääminen on nähdäkseni aina toissijaista, lapsen henkinen kasvu tärkeintä. - Mutta, en ole ala-asteen opetuksen asiantuntija, vaan oma kokemukseni pohjaa teini-ikäisten ja aikuisten opetukseen.

    Esitän tässä yhteydessä myös ihmettelyni siitä, että tässäkin keskustelussa tavan takaa perätään koulun kasvatus- ja opetusmetodeja, ikään kuin koulu olisi lapsen ainoa kasvattaja. Miksi kukaan ei kysy, minkä filosofian mukaan vanhemmat kasvattavat lapsiaan kotona, ja minkälaista uskonnollista painostusta kodeissa tapahtuu. Se mitä neljän seinän sisällä tapahtuu, voi olla lapsen kehityksen kannalta paljon tuhoisampaa kuin koulun harjoittama "manipulaatio".

    Nyt kello lähenee kahtatoista - vuodenvaihdetta, ja puen ulkovaatteet ylleni ja menen vielä ulos kameran kanssa jahtaamaan onnistunutta valokuvaa ilotulituksesta - vaikeaa, mutta haastavaa on saada onnistunut ja erilainen rakettikuva.

    Oikein mukavaa aattoiltaa kaikille ja Hyvää Uutta Vuotta 2008 kaikille kommentoijille ja lukijoille!

    VastaaPoista
  73. Iines:"Indica- ja Tiktak-kytkennällä halusin osoittaa, miten lähellä itsekkyys ja mulle kaikki heti -ideologia on tavallista lasta ja nuorta."

    Iines, vaikka yllä sinua lainaankin, niin tämä ei varsinaisesti ole kohdistettu sinuun, vaan lähinnä koko siihen porukkaan (Minä mukaanlukien) joka jatkuvasti käsittää nuorison olevan yhtä massaa.

    On kummallista kuinka ihmiset ja media käsittelevät nuorisoa jatkuvasti yhtenä massana, mitä he tänäpäivänä ovat huomattavasti vähemmän kuin vielä minun nuoruudessani neljännesvuosisata sitten. Kummastuttavan hyvin nuorisomme kestää tämän jatkuvan ikärasismin.

    Kokemusteni mukaan nuorisosta hyvin pieni osa käyttäytyy huonosti, suurin osa nuorisostamme vaikuttaa olevan fiksua, kohteliasta ja muista ihmisistä ja luonnostamme välittävää porukkaa. Samoin kun lukee muutakin vain kuin lööppiuutismediaa ja hesaria huomaa että nuoriso ei ole sen arvotyhjiön kyllästyttämä läheskään yhtä suuressa mittakaavassa kuin aiemmat sukupolvet. He eivät vielä ole liian kyynisiä ollakseen välittämättä siitä mihin tämä maailma on menossa.

    Suurempi ongelma olemme me keski-ikäiset ja suuret ikäluokat, jotka emme juurikaan välitä muista ihmisistä. Keski-ikäiset kännikalat haastavat kova-äänisesti öisin riitaa kaupunkiemme kaduilla, etuilevat jonoissa ja liikenteessä vähät välittävät muista ja tämä itseriittoinen ja muista välinpitämätöän käytös leimaa useampaa keski-ikäistä ja "kolmatta ikää" (Vai mikä se termi onkaan) viettävää kuin niitä parjattuja nuoria.

    Totta kyllä, isot ikäluokat ovat työteliästä porukkaa, mutta vain koska, kuten muistaakseni Lasse Lehtinen tänään radiossa sanoi, he ovat fiksoituneet materian hankkimiseen.

    Jos tämä nykynuoriso on, kuten mediassa taannoin väitettiin, Me-We (Minä-Me) sukupolvi niin me 40-70 lukujen välissä syntyneet olemme sitten Me!-Me! (Minä!-Minä!) sukupolvia, joiden elämän peruskivenä on ajatus kaiken kuulumisesta meille; “Kaikki minulle ja HETI!”.

    Mitä tulee lapsenkasvatukseen, josta siitäkin on täällä joskus väitelty, niin pääosa vanhemmista onnistuu siinä helvetin hyvin, varsinkin kun ottaa huomioon miten erilaisessa maailmassa he lapsiaan joutuvat kasvattamaan kuin 30-40-luvuilla syntyneet omiaan, meitä nykyisiä keskiäkäisiä.

    Nykyvanhemmalla on edessään helvetillinen souvi, kaikki kunnia sille enemmistölle joka kasvatuksessaan onnistuu. Mutta kuten nuortenkin kohdalla, tätä enemmistöä ei huomioida, ainoastaan ääri-ilmiöt huomioidaan.

    Saatana, kattokaa välillä siihen vitun peiliin perkele!

    (BTW: Hyvää uutta vuotta)

    VastaaPoista
  74. Tuossa ohessa näkyy ilmoitetun 75 kommenttia. Niin mielenkiintoisia mielipuolia kuin täältä saa lukeakin, tuntuu jotenkin "Ii-Joki
    sarjalta".

    Tahtoo siis todeta, että voisiko tällaista enzyklopedeiaa jakaa teknisesti osiin, joissa vähäosaiset ja lapsentasoisetkin pysyisivät kärryssä.

    Nyt alkaa jo tuntua siltä, ettei tiedä kuka vastaa kenelle ja mistä - ja lisänä säkeistöt, joiden kokee olevan lähinnä verbaalikikkailua ja verismalltalkkia.

    Ydintäen tämä jono on helvetisti liian pitkä. En osoita ketään - Iinestä vähiten, mutta tarttisko tehdä jotain - enkä provosoidu vastauksesta, jossa suositellaan kääntämään sivua, jos/kun älli ei riitä.

    Editoinnin vuotta 2008;)

    VastaaPoista
  75. Peeär-mies,

    olet oikeassa siinä, että ketju on ennätyksellisen pitkä, etenkin kun ottaa huomioon sen, että melkein poikkeuksetta jokainen puheenvuoro on pitkä ja painava.

    Nytkin minulla on vielä kirjoitettavaa ja mietittävää edellisten kommenttien johdosta. Ja paljon tärkeitä asioita jää käsittelemättä ja varmaan ihan lukemattakin, sillä on kai selvää, ettei valtaosa jaksa lukea tätä kuin ehkä silmäillen.

    Mitä tälle mielestäsi voisi tehdä?

    Puhut editoinnista, mutta jos oikein ymmärrän, tarkoitat sillä osien poistoa? Jos näin on, en kyllä katso minkäänlaista sensurointia mahdolliseksi. Ainoa mahdollisuus on aloittaa uusi keskustelu, mutta siinä pitäisi olla jokin uusi näkökulma.

    Minusta on kyllä hienoa saada lukea pitkiä ja paneutuvia pohdintoja, ja itseäni vaivaa enemmän chat-tyyppinen lyhyttykitys, jota blogeissa usein on.

    Esitit siis mielenkiintoisen näkökulman! Mutta ehdotapas nyt siis, mitä konkreettista tulisi tehdä?

    (PS Minä mietin nyt vielä Fredrikan ja Raunon ja Johanneksen puheenvuoroja..:) Olen kauhean kiitollinen omasta puolestani, että olen saanut keskustella itselleni tärkeistä asioista sydämen ja sulkakynän kyllyydestä. Kiitos kaikille tähänastisesta ja tästä kaikesta, jos ja kun tämä näyttää nyt loppuvan, koska ilmassa on jo lievää ärtymystä. :)

    VastaaPoista
  76. Iines minulla ei ole mitään valmista zabluunaa ratkaisuksi.

    Mielelläni luen itsekin muuta kuin:'kuis menee?' - 'siinä makaa'-tyyppistä typetystä, mutta...

    En todella tarkoita sensuurin käyttöäkään.

    Olisiko yksi mahdollinen tapa hoitaa 'ongelma' niinkin yksinkertainen, että kommenttien määrä on rajattu, minkä täytyttyä, moderoija poimii alkuperäkirjoituksesta keskeistä kuten kommenteista UUTEEN päreeseen, joka olisi jälleen kommentoitavissa. Ideana siis toimittajan 'oppikirjasta': Kirjoita juttu, editoi puolet, julkaise.

    VastaaPoista
  77. Hyvä ehdotus, peeär-mies! Tämäntapaista olen kyllä ennenkin harrastanut, ja saatuani sinulta varteenotettavaa palautetta ajattelin, että voisi olla fiksua poimia tästä valtavasta massasta esille ne kohdat, joihin ei kenties ole tullut vastausta ja jtoka vaativat jatkopohdintaa. Lisäksi voisi tehdä jonlaisen yhteenvedon niistä ajatuksista, joissa näkyy konsens... eikun jonkinlainen harmoninen yksimielisyys.

    Nyt menen kuitenkin sauvoittelemaan pururadalle, ja kierrän vuoren ympäri. Ilman kameraa! Rakettikuviani voi vilkaista täältä. Hyvää alkanutta vuotta siis kaikille!

    VastaaPoista
  78. Fredrika,

    jokelalaispojalla oli opettajia, ja hän noudatti näiden ohjeita yhtä uskollisesti kuin itsemurhaterroristi tai kamikaze -lentäjä.

    Aikamoisen sekoituksen hän oli näistä ihailemiensa ihmisten elämänohjeista koonnut. Mutta vastauksista ei ollut puutetta.

    ks

    http://blogisisko.blogspot.com/2007/11/lukiolaisen-maailmankuva.html

    VastaaPoista
  79. Mietin vielä tuota Tiktakin Hei me heilutaan taas -lauluun vertaamista, jota muutama kirjoittaja on kummastellut, mm. Mika Sipura omassa blogissaan.

    Tokihan minä Tiktakista pidän, sillä tyttöbändi laulaa kauniisti ja herkästi, ja sanoitukset ovat usein syvällisiä. Siinä se ristiriita onkin. Kun enkelikuoro heläyttää vienosti keskellä upeaa sanoitusta, että meillä ei ole mitään vastuuta itse, koska maailma on jo vinossa, niin se on kovaa sanaa. Juuri tämä kohta on laulun toistosäe ja kliimaksi, joten se on merkityksellinen ja tajuntaanjäävä.

    Fredrika kysyy, miksi uskoa tätä, sillä laulun sanat valuvat nuorella pois kuin vesi hanhen selästä. Mika Sipura taas kummastelee, miksi en poiminut sitä kohtaa, että hei me tuetaan toisiamme, sillä kyllä kaveria pitää auttaa. Se olisi ollut kaunis ja kuvastanut hyviä arvoja.

    Fredrikalle haluaisin sanoa, että kyllä ne sanat merkitsevät paljonkin, ja ne opettavat enemmän kuin vanhemmat ja opettajat yhteensä. Mika Sipuralle sanon, että halusin poimia ristiriidan, ja tuo on pistänyt korvaani aina kun kuulen laulun. Enkä minä ole sanonut, että nuorisolla ei ole hyviä arvoja, nuorisolla on vain pahoja arvoja. Sillä tavalla tässä blogissa ei lue, koska en ajattele niin.

    Eikä niin, että olisin niin tyhmä, etten tajuaisi sitä, että tavallinen nuori ei kirjaimellisesti mene ja tee perässä. Vaan siksi, että tuo mantra kuvaa sitä, mikä jo on, mille emme enää mitään voi: kukaan ei kanna vastuuta, kun maailma on vino, joten riittää kun heiluu kaljapullo huulessa keskiyöllä kadulla. Kymmenvuotiaalle tytölle tämä on kova juttu. Kun samantapaista maailma on paska -mantraa tulee joka tuutista, se kyllä tarttuu.

    Saa asettaa kukkahatun päähän! Voin tarvittaessa pukea kukkamekonkin ylleni.
    *

    Johannes,

    en voi yhtyä käsitykseesi suurten ikäluokkien materiasidonnaisuudesta. Nykyajan kaksikymppisellä pariskunnalla on kotonaan enemmän kallista elektroniikkaa kuin meikäläisellä suurkäluokkalaisella konsanaan, tai muutamalla ystävälläni. Minulla on vanha Salora 22 tuuman putkitelkkari, VHS-videot, jotka eivät toimi, ei ollenkaan nauhoitinta, ei stereoita muuta kuin pikkuradiossa, auto on 10 vuotta vanha, asunto remontoimaton jne. Eikä minulla ole osakkeita muuta kuin täömä asuntojuttu. Ei arvopapereita eikä säästöjä pankkitilillä. Nuoripari ei suostuisi elämään tällaisessa puutteessa kuin minä. :) Opiskelijat eivät tee töitä vain opintoja rahoittaakseen, vaan saavuttaakseen heti hyvän materiaalisen elintason.

    VastaaPoista
  80. Iines: "Uskoakseni kasvatustavoitteet muokataan nykyään edelleen visioista käsin - millainen on se tulevaisuuden lapsi ja koululainen, joka hänestä halutaan kasvavan, miten hänen opintietään tulee tukea, jotta hän saavuttaisi mahdollisimman hyvän ja terveen itsetunnon ja uskon omiin kykyihinsä."

    Opetusssunnitelmamme päätavoite on saada Kriittisesti ajattelevia ihmisiä. Amerikassa opetussuunnitelma tähtää siihen, että ulos tulee Good Americans. Ero on aikamoinen. Nyt en ole lukenut heidän OPS:eja pitkään aikaan jos ovatkin muuttuneet; aikaisemmin oli kyse maan eduista ja vapaasta kansalaisesta nimenomaan Amerikkalaisina (=nationalismin rattaina).

    Mutta kysymys kuuluu: tuleeko ulos kriittisesti ajattelevia? En vaan usko, ja olen samaa mieltä tässä jonkun mietinnän kanssa siitä, että politiikot ja johtajat ja näiden ihanteet ohjaavat myös oppilaiden näkemystä "oikeasta asenteesta" ja se ei nyt vaan tunnu olevan kriittinen; päinvastoin lähes tyly ja ulkootaopittu.

    Tässä olisi tehtävää opettajien koulutuksen sisällä. Toinen tärkeä seikka on se, että struktuurit ohjaavat funktioita eli se miten politiikkaa ohjataan ohjaa aina yhteiskunnan ansaintalogiikkaa ja sen hoksaaminen vie ihanteet sinne mistä raha näyttää tulevan. Tässä on siis falski kohta OPS:n ja todellisuuden välissä: Ops pyytää olla aito ja kriittinen ja totuus pyytää olemaan falski ja härski - jos se tuntuu olevan ns. huomiotalouden malli mitä nyt vaan käytetään niin idioottimainen kun se onkin.

    Bertrand Russell on sanonut: "Demokratiassa saavat idiootit valita, diktatuurissa he saavat hallita" ja tämä pitänee paikkansa ellei älymystö osaa ylläpitää johtajuuden aisoja näkyvänä.

    Te olette se älymystö.

    VastaaPoista
  81. Homo garrulus,

    onkohan tämä mainitsemasi liian kapearajainen perusopetuksemme kasvatukelliseksi päätavoitteeksi:

    Opetusssunnitelmamme päätavoite on saada kriittisesti ajattelevia ihmisiä.

    Kyse oli alakoulun kasvatusfilosofioista, joista nyt ei ole ilmaantunut tähän asiantuntijatietoa.

    Perusopetuksen yleiset kasvatustavoitteet sen sijaan on selkeästi kirjattu OPH:n valtakunnallisiin opetussuunnitelmiin, yleiseen osaan, jotka ovat pohjana, ja kukin koulu muokkaa näistä yhteistyössä kodin ja oppilaiden kanssa omat koulukohtaiset opetustavoitteensa.

    Kasvatustavoitteet ovat yleisesti tätä alla olevaa tasoa, jonka poimin Taalintehtaan ala-asteelta:

    ”perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa vuosiluokille 1 - 2 määritellään perusopetuksen arvopohjaksi ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen, sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen. Perusopetus edistää yhteisöllisyyttä, vastuullisuutta sekä yksilön oikeuksia ja vapauksien kunnioittamista.”

    Saman koulun vanhemmilta kerättiin seuraavat arvot opetussuunnitelmaan:

    Vanhempien tärkeiksi kokemia elämänarvoja:

    toisen ihmisen kunnioitus, arvostus,
    tasa-arvoisuus,
    rehellisyys,
    oikean ja väärän tiedostaminen, oikeudenmukaisuus,
    turvallisuus,
    epäitsekkyys,
    suvaitsevaisuus,
    lähimmäisen huomioiminen, positiivinen asenne,
    hyvä minäkuva,
    itsetunto,
    positiivisuus,
    kasvu itsenäisyyteen,
    luottamus toisiin
    lapsuuden säilyttäminen, oikeus olla lapsi,
    läheisyys,
    inhimillisyys,
    kasvatukselliset rajat,
    uskonnolliset arvot,
    vastuullisuus.

    VastaaPoista
  82. Mainitsemasi tavoitteet ovat luetettuina ihan selviä jokaiselle vanhemmalle mutta tulkitsevat jokaisen seikan sitten käytännössä aina siten, että itse ovat jotenkin olleet oikeassa ja muut väärässä....näkökulmat eivät erotu tuollaisista listoista. Sen takia kriittinen ajattelu on ainoa päätavoite: tilanteet määräävät sitten kenen ns. oikeudenmukaisuuskäsitys on se, jonka mukaan tietyt asiat pitää tulkita. Tämä on ilmeisen vaikeaa myös vanhemmille kuin lapsille: ilmeisen vaikeaa myös ammattikasvattajille joiden mukaan ns. oikeudenmukaisuus on aivan itsestäänselviä asioita kunnes ovat oikeissa tilanteissa.

    Kasvatus on maailman helpoin asia kunnes on itse kasvattajana. Siitä saa sitten huomata kaikenlaista: sama pätee luokkahuoneen ristipaineisiin ja tavoitteiden seurantaan. Viking Brunell (Jyv.yliopistosta) on tutkinut ala-asteen oppimista äidinkielen näkökulmasta ja tullut yksinkertaisiin tuloksiin: suurin osa oppimisen laadusta on kiinni vanhempien kirjahyllyn olemassaoloon ja sisältöön. Se koskee siis alle 6-v. lasten myöhempää koulumenestystä, mistä voimme päätellä myös Pisa-tutkimuksen seurauksia.

    Kriittinen ajattelu on siis mielestäni pätevä tavoite myös ala-asteelle opetussunnitelmille vaikka ko. listaa voi sitten teemana pitää mielessä.

    Sivistys ei tule kello kaulassa. Sivistys on aina tilannetajua yhtä paljon kun uskomuksia miten asiat pitää olla. Siinä piilee sitten opettajien viisaus tajuta milloin näkee asioita ja milloin on parempi olla näkemättä.

    VastaaPoista
  83. Hyvä oli lukea koulujen ja vanhempien arvovalinnoista. Hyvältä tuntui tuo monipuolisuus. Joku toinen voisi kutsua sitä ristiriitaisuudeksi. Minä en.
    Vanhempien kirjahyllyn vaikutuksista olen samaa mieltä kuin hg. Entä jos vanhempien muuten runsaasta kirjahyllystä puuttuukin järjestelmällisesti jotain. Sekin on arvovalinta ja arvokasvatusta.

    VastaaPoista
  84. Homo garrulus,

    olen samaa mieltä kriittisen ajattelun tärkeydestä, ja tämän tueksi voin mainita, että olen itse kirjannut sen omiin, teini-ikäisille kirjoittamiini äidinkielen opetussuunnitelmiin.

    Keskustelemme kuitenkin nyt mielestäni siitä, mitkä filosofiat ja opetustavoitteet ovat alakoulussa juuri nyt käytössä, kirjattuina, eikä visioista, joita toki riittää ja joita tulee kaiken aikaa tietenkin tehdä, kunhan propellit pyörivät realistisesti lapsen tasolla.

    Olen siis sitä mieltä, että kriittisyyteen kasvattaminen ei ole alakoulun päätavoite, vaan päätavoite on oppilaan itsetuntemukseen ja omaan persoonallisuuden hyväksymiseen ohjaaminen.

    Juuri noiden Taalintehtaan koulun kirjattujen tavoitteiden kauttahan lapsi kasvaa hiljalleen omia aivojaan iloisesti käyttäväksi kriittiseksi kansalaiseksi: kun pohjana on itsetuntemusta, itsensä hyväksymistä ja arvostamista, toisen kunnioittamista, tasa-arvon tajuamista ja erilaisuuden hyväksymistä, on kriittisiä arvovalintoja oikeastaan jo tapahtunut lapsen päässä.

    Ajattelen siis niin, että kriittisyys on luonnollinen seuraus, ei väline jolla lapsi ratsastaa.

    *

    mm,

    itsessäni heräsi ristiriitaisia tunteita luettuani nuo vanhempien valitsemat arvot. Kaikki näyttäisi niiden pohjalta olevan siis kunnossa sekä kotona että koulussa. Missä ihmeessä se vika sitten on, kun puhutaan arvojen kovenemisesta tai jopa arvotyhjiöstä, joka tosin tässä keskustelussa on osoittautunut vääräksi: ei ole tyhjiötä, on vain erilaisia arvoja?

    En ole perehtynyt arvofilosofiaan, mutta mieleeni jää nyt vielä kysymys: mikä se arvo oikein on, sillä eikö jokainen arvo itsessään pidä kuitenkin aina sisällään jotakin ylevää, jaloa tai puhdasta sen mielessä joka arvoa kannattaa. Eikö Jokelan koulusurmaajallakin ollut kameleontin kyky muuntaa huonot arvot jaloiksi ja yleviksi?

    Ja voisiko siis olla myös niin, että kuitenkin on olemassa myös arvottomuutta eli välinpitämättömyyttä, arvotyhjiöitä siellä missä on luovutettu, missä ei jakseta kiinnostua mistään muusta kuin omasta hyvinvoinnista.

    Tätä jään pohtimaan, enkä halua enää herätellä mammuttimaista keskustelua jatkumaan. Eikö olekin hyvä, että ovi jää auki, sillä se merkitsee sitä, että ajattelu jatkuu, sillä ei maailma ole koskaan valmis.

    (Tulipas sekalainen kommentti, mutta jätän se ristiriitaisuuksineen tuohon. Asiat todella jäävät auki, ei ole lopullista sanaa.)

    VastaaPoista
  85. Olipa hyvä juttu. Sattumalta klikkasin tänne tuolta "tuoreista" ja ensiksi ihastutti loistava kirjoitustapa ja heti sen jälkeen timattina loisti juttu.

    Valitettavasti hyvän jutun jälkeen en jaksanut lukea "poikien" kommentteja.

    Ylipitkät kommentit vesittävät helposti kommentit. Eikö kommentin voisi sanoa ytimekkäämmin vain lyhyesti ?

    VastaaPoista
  86. Arleena,

    olen samaa mieltä kuin kirjailija Outi Nyytäjä eilisessä televisiodokumentissa: puheen ei aina tule olla suuhunsopivaa ja lyhyttä. Puheen tulisi olla myös pitkää ja perusteellista. Tässä keskustelussa on paneuduttu asiaan, ei muotoon.

    On tietenkin niin, että ilmaisua voisi tällaisessa blogikommentoinnissa tiivistää, mutta tässä on lukuisia kirjoittajia, joiden paneutumista asiaan ainakin minä tahdon kiittää.

    Kiitos kommentista ja kehuistakin, Arleena! Annoit minulle ehkä aiheen uuteen päreeseen huomautuksellasi
    tuosta sanomisen muodosta.

    VastaaPoista
  87. Muoto ohjaa sisältöä ja liian lyhyestä tulee helposti hegemonian tai irtoloksautusten mammona jossa haetaan vakuutusta siitä, että on samaa mieltä kuin muut - tai sitten lennetään väärillä relaatioilla aivan metsään.

    Arvot ovat etenkin vaikeita puida muutaman sanan loksautuksella koska ne eivät ole objekteja eikä symbooleja vaan attribuutteja tai toimintaa.

    VastaaPoista
  88. Näinhän tapahtuu, hg, kyllä pohdituttava ajatus vaatii sanoja ympärilleen, ja välillä pitää mennä sivupoluille ja sieltä voi löytyä vaikka mitä.

    Ja on myös niin, että tällainen pitkä ja mehevä pohdinta kommentissa on käymässä blogeissa aika harvinaiseksi, joten minä ainakin nautin näistä juoksutteluista ilman punakynää.

    Enpä kuitenkaan tiedä, onko tuosta muodon pohdinnasta uudeksi päreeksi asti. Mikä minä olen ihmettelemään sitä, että lajitoverit eivät jaksa lukea pitkiä kommentteja.

    VastaaPoista
  89. Olen samaa mieltä: jotkut ovat sitä mieltä, että heidän maailma on aina oikea ja heidän valitsema tulkinta lähtökohtaisesti oikea ja se olisi ehkä parempi päre: miksi eivät ihmiset ymmärrä, ettei kyse on vain tulkinnoista vaan myös monesta muusta asiasta kuten esim. miesten (ei meidän poikien - joku piti minua nuorena poikana :)hehe) ylisuuresta egosta ja narsismista kuvitella, että TIETÄVÄT JOTENKIN PAREMMIN.

    Heja me nuoret kundit: tulta päin...jne

    VastaaPoista
  90. H.G. kirjoitti:" ... miksi eivät ihmiset ymmärrä, ettei kyse on vain tulkinnoista vaan myös monesta muusta asiasta kuten esim. miesten (ei meidän poikien - joku piti minua nuorena poikana :)hehe) ylisuuresta egosta ja narsismista kuvitella, että TIETÄVÄT JOTENKIN PAREMMIN."

    Voisitko kertoa, miten ylläoleva liittyy aiheeseen - kun ei älli riitä...

    VastaaPoista
  91. C.S. Peirce problematisoi omakuvan merkitystä tulkinnassa.

    Tulkinta ei siis ole vain tekstissä tai sen sisällössä vaan tulkitsijan omassa minäkuvassa. Jos on liian suuri (narsistinen, omnipotentti, egoistinen) Minuus suhteessa tekstin kirjoittajaan tai sen sisältöön peli pelattiin ennen varsinaista sisällön tulkintaa.

    Minä tässä nuorena poikana (minä siis olen keski-ikäinen nainen usko tai älä) kapinoin sitä, että miehet usein (suo anteeksi tämä haastava ja diskriminoiva kuvitelma) ovat jo lähtökohtaisesti niin täynnä omaa osaamista, etteivät he kykene sen takia edes lukemaan kunnolla mitä nämä poikaset/tantat tässä kirjoittavat.

    Sitä se tarkoittaa. Peircellä on monta muuta kvaaliaa, joista voisi keskustella myös joskus toiste.

    VastaaPoista
  92. HG,

    tuo C.S. Peircen omakuvajuttu tuntuu olevan sama, mitä minä tarkoitan, kun olen puhunut täällä blogosfäärissä tyhjien aukkojen täyttämisellä omilla mielikuvilla. (Luulin että tämä on minun keksintöäni..)Erona on vain se, että katson tätä aukkojen täyttämistä tapahtuvan tekstistä riippumatta myös tavallisilla kirjoittajilla, vaikkei heillä olisikaan välttämättä mikään iso tai narsistinen ego.

    Minusta tyhjät aukot täyttyvät hämmästyttävän usein omilla peloilla ja ennakkoluuloilla, siis kielteisillä asioilla. Ne ympätään tekstin tarkoitteeseen, ikään kuin pidetään itsestään selvänä, että kirjoittaja pelkää samoja asioita kuin itsekin ja tarkoittaa siis tulkitsijan omaa uhkakuvaa.

    Esimerkiksi jossain ns. huorakeskustelussa minut nähtiin ymmärtämättömänä huoruuden tuomitsijana, vaikka itse asiassa taisin rakastaa huoraa enemmän kuin yksikään kiihkeä ja raivoisa feministi, kun puhuin huoran ihmisarvosta ja siitä, että miesten tulee kutsua huora kotiinsa, päivällispöytään ja esitellä hänet perheelle. - Mutta tämä tästä tekstien tulkinnasta...

    VastaaPoista
  93. Ymmärrän, minä kutsuin tuota epä-empaattista näkemystä mikä vallitsee ympärillämme Tunnesokeudeksi: eli sama asia: ilman reflektioiden objektiivisuutta (=pyrkimys, sitä ei voi kokonaan saavuttaa) ei ole objektiivinen. Koska ei ole objektiviinen (sana objektiivinen on useiden suusta joka tapauksessa hyvin subjektiivinen sillä monen mielestä heidän super hyvä äly on sama kuin objektivisuus mikä on se kauhein asetelma - riittää. Mutta minä olen huomannut samat fenomeenit kuin sinä: jokin narsistisuuteen liippaavaa se joka tapauksessa on: olkoonkin että tarkoitus ei ole itsensäkorostus niin sisältö mielletään oman minuuden narsismin kautta; ei oman minuuden yliminän/omatunnon kautta.

    VastaaPoista
  94. Kyllä, juuri noin se menee. Tuo oli hyvä toteamus, että oma subjektiivisuus nähdään objektiivisuutena.

    Olen itse lakannut osallistumasta kaikkein raivoisimpiin keskusteluihin juuri sen vuoksi, että niissä korostuvat kirjoittajien sisältä tulevat - etten sanoisi myrkyt tai myrkylliset ajatukset niin helposti, ja niillä mäiskitään oletettuja vastustajia, vaikka se vastustaja onkin oman mielen mörkö.

    Kunpa maltettaisiin aina pyrkiä lukemaan ensin sanat, vain sanat ja keskityttäisiin niihin, niin monelta turhalta tulkinnalta vältyttäisiin, vaikkei sitä aukotonta tekstiä olekaan olemassa. :)

    VastaaPoista
  95. Vielä vähän jankutan. Olen sitä mieltä, että kommentti sisältää lyhyen ytimekkään ilmaisun blogin, juttun, artikkelin.... sisältöön tai siinä esiintuotuun mielipiteeseen.

    Mielipidekirjoitus, joita tässä kommenttilootassa oli, ovat pitkiä ja pohdiskelevia.

    Jotta pitäisikä "jätä kommentti" kuulua "jätä mieliteesi"

    VastaaPoista
  96. Joopa joo, oikolukua ei sitten ollutkaan minulla.

    Tietysti tuo mieliteesi on aika hyvä ilmaus myös kommentille, mutta piti sanomani tässä kohtaa mielipiteesi.

    Mieliteesi, pitäisikö siitä tehdä meemi tai mikä se kiertävä sanaleikki on ?
    En tarkoita nyt teetä vaan teesiä. Tämähän onkin vaivalloista.

    VastaaPoista
  97. Arleena

    Kiinnostavan asian otit esille! Kommentti on nimittäin omankin tietämykseni mukaan mieluiten huomautus, lisähuomautus, reunahuomautus, oikaisu, myös englannin "comment" merkitsee samaa.

    Toisaalta sitten taas on ruvettu puhumaan kommenttipuheenvuoroista, jotka julkisuudessa saattavat olla hyvinkin pitkiä, joten kai tuo kommentin käsite on käytännössä aika venyvä.

    "Jätä mielipiteesi" on taas minusta aika vaativa, sillä mieleen tulee jopa, että se pyytää jättämään arvion tekstistä tai että pitää olla oikein kunnon mielipide, ennen kuin voi sanoa mitään.

    Mietin vielä sitäkin, että itselläni on tapa kirjoittaa juttu tavallaan puolivalmiiksi, ts. jättää tarkoituksella tilaa muiden ajatuksille tai joskus herätellä niitä lievästi provosoiden. Tällöin kommentit muuttuvat herkästi keskusteluksi, jossa jokaisella mielestäni pitää olla lupa puhua pitkään ja hartaastikin, jos asiaa ei voi napauttaa lyhyesti.

    Yhtä mieltä olen toki siitä, että lyhyt ja napakka ilmaisu edesauttaa lukemista.

    VastaaPoista
  98. Olen teidän tyttöjen - ;) kanssa samaa mieltä tässäkin. Kommenttini on lähinnä pyrkimystä olla sadas - että saadaan potti Iinekselle:)

    VastaaPoista
  99. :) Kiitos pr-mies ystävällisestä huolehtimisesta!

    Toki sata kommenttia oman päreen perässä tuntuu tosi hyvältä, etenkin kun on näin upeat kommentit.

    Ei voi muuta sanoa kuin että perimmäiset asiat kiinnostavat blogeissa liikkuvia tosi paljon, kun innostivat näin mittaviin pohdintoihin.

    VastaaPoista
  100. Tai 100 ja yksi, ehkä valitettavasti. Mutta kun nyt lainasin noita musiikkiosuuksia tästä blogista, ja jatkoin aiheesta omassa blogissani, lienee kohteliasta edes kertoa siitä.

    VastaaPoista
  101. Fredrika,

    minusta on pelkästään hyvä, jos keskustelu jatkuu muissakin blogeissa. Kirjoituksesi on mielestäni asiallinen ja hyvä, eikä minulla ole siihen lisättävää sen lisäksi, mitä tässä olen sanonut. Samoin Mika Sipuran päre oli asiallinen, vaikka hänkään ei ymmärtänyt Indica- eikä Tiktak-viittaustani.

    Minusta siis ydin näiden kohdalla on se, että poimimani sitaatit kuvaavat jo menetettyä asiaa, ja tavallaan vahvistavat tätä. Musiikki ja laulujen sanat eivät mene kuin vesi hanhen selästä, sillä ne ovat lasten ja nuorten runoutta ja kirjallisuutta, heidän laulurunouttaan, joka eletään vahvasti. Samaten toimivat nopeatempoiset videot ja pelit - ne jättävät muistijäljet aivoihin ja ihmisen piilotajuntaan. Mainokset ja median vaikutteet kuuluvat samaan ryhmään. Näistä palasista muotoutuu nykyajan maailmankuva, ei siitä mitä lapselle sanotaan tai opetetaan.

    VastaaPoista
  102. Bravo!

    Kiitokset mainiosta ja mielenkiintoisesta keskustelusta, jota olen seurannut vasta muutaman päivän ajan. Erityisesti kiitos ikkunaiinekselle -minun mielstäni tekstisi osuivat monessa kohden aivan nappiin.

    Tässä keskustelupiirissä tuntuu olevan monipuolisia ajattelijoita, joten kysynkin vielä teiltä: Millainen on kypsä ihminen? Mitkä ovat kyspyyden kriteerit?

    Minusta koulun pitäisi antaa lapsille ja nuoreille hyvät eväät, jotta he voisivat kasvaa kypsiksi ihmisiksi? Valitettavasti nykyinen kurssimuotoinen luokaton lukio - omien kokemusteni mukaan -synnyttää valitettavan paljon oppimisbulimiaa ja infoähkyä ehkäisten kypsyyden ja arviointikyvyn kasvua.

    Terveisin Soili Tiimonen

    VastaaPoista
  103. Soili Tiimonen

    Kiitos kommentistasi, joka yllätti minut täysin. Olen suorastaan otettu, että ilmaisit itsesi tässä noin positiivisella tavalla.

    Esitit tärkeän kysymyksen, ja ehdotankin, että teen siitä uuden päreen poimimalla kysymyksesi siihen. Toivon siis, että mahdolliset kommentit kirjoitettaisiin huomisesta alkaen uuden päreen alle.

    VastaaPoista
  104. Minäkin ooon tyttö ;DDD
    PR-tyttö - pitäisikö vaihtaa kuva?

    VastaaPoista
  105. Kiitos pikaviestistä!

    Kirjoitin äsken liian pienellä fontilla ja nopeasti - virheitä vilistelikin näköjään miltei joka rivillä. Pahoittelen.

    Minun olisi pitänyt formuloida kysymykseni ehkä vähän paremmin ja selkeämmin.
    Olen nimittäin jo pitkään pohdiskellut, voivatko nuoret kasvaa kypsään aikuisuuteen nykyisessä arvojen sekamelskassa. Etenkin Jokelan tapahtumien jälkeen olen keskustellut aiheesta useiden kollegoideni kanssa.

    Missä määrin koululaitos voi enää vaikuttaa arvokasvattajana yleisen moraalisen vedenpaisumuksen velloessa valtoimenaan ympärillä?

    Mitkä ovat kypsän minäkuvan tunnuspiirteet - onko niitä - mitä väliä niillä on?

    Luotan Iineksen kykyyn muotoilla vetävä päre uudelle keskustelulle, johon tulen mieluusti mukaan. Kiitos!

    Soili

    VastaaPoista
  106. Mä annan hyvän vinkin. Lukekaa kirjasta 'Järki, usko ja eettisyys' - Filosofian ja teologian kohtaamisia (Sophi, -97) Jyväskylän yliopiston käytännöllisen filosofian professorin Eerik Lagerspetzin artikkeli 'Arvokeskustelu, uskonto ja filosofin rehellisyys'.

    Lagerspetz pohdiskelee Timo Airaksisen ja Leena Krohnin välillä Hesarissa syksyllä -96 käytyä keskustelua arvosubjektivismin (Airaksinen) ja arvo-objektivismin (Krohn) välisistä eroista ja seurauksista.

    Kirjan tekstit ovat 1996 pdetystä seminaarista.
    Muun muassa Petri Järveläiseltä löytyy artikkeli, samoin Werner Stegmaierilta: 'Etiikka ja nihilismin haaste' (aivan parasta ja olennaisinta Nietzsche-analyysia, mitä voi löytää).

    VastaaPoista
  107. Tarkennus

    Lagerspetz on ollut vuodesta 2004 Turun yliopiston professorina.

    VastaaPoista
  108. Soili,

    vetävästä päreestä ei taida olla tietoa, sillä ajatukset ovat tässä vaihessa jo hieman hajallaan. Jotakin siellä nyt on, ja toivotaan, että ajatuksia tulee siihen perään, vaikka keskusteluväsymystä aiheeseen varmaan jo on.

    Rauno,

    mutta mitä sinä itse ajattelet asiasta?

    HG,

    älä vaan vaihda mainioita androgyynikuvaasi

    VastaaPoista
  109. iines kirjoitti

    'Rauno,
    mutta mitä sinä itse ajattelet asiasta?'

    *
    Minä en ole mitään mieltä. 'Sen verran' olen filosofiasta oppinut. Muut puikoon asiaa ja puhukoot puolestaan. Minä seuraan tilannetta - jos haukotuksiltani jaksan...

    Sanottakoon vielä, että en voi valita psykologisesti enkä loogisesti vain yhtä vaihtoehtoa juuri arvojen suhteen - paria kolmea perimmäisintä arvoa ehkä lukuunottamatta. Ne liittyvät vahvasti Raamatun kultaiseen sääntöön.

    Olen huomannut, että jos oikein vahvasti kannatan vaikka arvo-objektivismia teen sen hyvin hyvin subjektiivisin perustein ja päinvastoin: jos kannatan arvosubjektivismia, pyrin korottamaan omat arvoni muiden edelle - eli muutun arvo-objektivistiksi.

    Mielipiteemme muuttuvat useimmiten vastakohdikseen tai ainakin ne sisältävät vastakohtansa.
    Tämä on yksi syy, miksi minua ei välttämättä kiinnosta keskustella moraalikysymyksistä yksittäisiin tapauksiin vedoten.

    Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei yksittäisistä tapauksista ole muka tarpeen tai hyödytä keskustella kuin hyvin muodollisesti.
    Eihän meillä ole muuta empiiris-kokemuksellista aineistoa kuin yksittäiset tapaukset, mutta pitää muistaa, että pelkästään niistä ei arvoja voi johtaa - tarvitaan jokin vakaumuksellinen ja/tai yksittäiset tapaukset yhdistävä näkemys.

    Mistä sellaisen voi saada? Sitä en tiedä, mutta ainakin kyseessä on jotain, mikä ylittää yksittäisten tapausten sekamelskan tavalla, joka ei kuitenkaan ole johdettavissa suoraan näistä tapauksista tai palautettavissa niihin.

    Arvot ovat siis aina enemmän tai vähemmän 'metafyysisiä' - jopa arvosubjektivisteilla ja/eli arvokonstruktivisteilla.
    *
    Leena Krohn muuten kritisoi hiton hyvin Timo Airaksisen arvosubjektivismia nimenomaan eräitten yksittäisten tapausten kautta.

    Pakko kirjoittaa sinulle Erik Lagerspetzin (ks. PS.) käyttämät sitaatit tästä keskustelusta (s. 140-141).

    Krohnin kritiikki saattaisi sopia minunkin - ehkei niinkään eettiseen asenteeseeni, koska niin kovasti ainakin haluaisin olla arvo-objektivisti vaan tapaani pyrkiä filosovoivaan, siis varsin yleistävään ja abstraktiin pohdiskeluun/keskusteluun asiassa, joka kuitenkin juontuu perimmältään äärimmäisen konkreettisista tapahtumista ja kokemuksista.
    *
    "Airaksinen kirjoittaa artikkelissaan: 'Arvo-objektivismi tappaa keskustelun' mm. seuraavasti:

    'Mutta mitä tapahtuu kun objektiivisen etiikan kannattaja kohtaa omastaan eroavan mielipiteen? Koska objektiivisen arvon ilmauksen vastakohta on on mieletön, keskustelu päättyy ennen kuin se alkoikaan.

    On oikeasti totta, että ihmiselämää on kunnioitettava. Jos joku sanoo, että näin ei ole, väite on mieletön. Siksi asiasta ei voi keskustella. Missä ei voi keskustella, siinä on lyötävä.

    Subjektiivisen etiikan oikeutena on, että arvoista voi keskustella ja yrittää päästä yksimielisyyteen. Jokainen on muodostanut kantansa omin perustein, ja kun toinen kieltää sen, täytyy hänet vakuuttaa sanan voimalla. Jokainen arvostelma on epävarma, ja puhuja tietää tämän. Päämääränä on keskustelu eikä tappelu.'

    Vaihtoehtoisen näkemyksen mukaan arvoarvostelmat ovat yksinkertaisesti tosia tai epätosia. 19.10 kirjailija Leena Krohn vastasi professori Airaksiselle saman lehden palstoilla. Taas otsikko on kuvaava: 'Arvosubjektivismi voi jopa tappaa.' Krohn jatkaa:

    "Kuvitteleeko käytännöllisen filosofian professori, että pienellä juttutuokiolla talebansissien kanssa voitaisiin palauttaa Afganistanin naisille koulutuksen ja työnteon oikeus. Tai että parin palaverin jälkeen kansallisosialistit olisivat avanneet anteeksipyydellen keskitysleirien portit?
    (-)
    Olen katsellut dokumenttia, jossa pikkutytöltä silvotaan sukupuoli, ilman nukutusta, ja olen kuullut hänen huutavan tuskan, raivon ja häpeän hädässä. 'Tämä on väärin!' Ja se on.
    (-)
    Tämä lapsi oppi tietämään ja oli epäilemättä omassa asiassaan etiikan auktoriteetti. Eikä vain omassaan. Hänelle tehtiin suurta vääryyttä, ja opiskelematta tuntiakaan käytännöllistä filosofiaa hän ymmärsi sen oitis.
    (-)
    Se, joka tahtoo pysytellä puolueettomana ja valitsee arvosubjektivismin myös luentosalin ulkopuolella, valitsee pysähtyneisyyden ja kyynisyyden."

    '...Airaksisen näkemyksen mukaan arvojen näkeminen objektiivisina, tosiasioiden kaltaisina johtaa suvaitsemattomuuteen ja keskustelusta luopumiseen. Krohnin mukaan arvojen näkeminen subjektista riippuvaisina johtaa kyvyttömyyteen tuomita moraalisia vääryyksiä."
    *
    Tulkoot nämä kaksi kantaa esitettyä tässä jo senkin takia, että ymmärrettäisiin, mistä noin yleisellä tasolla lopulta kiikastaa, jos olemme eri mieltä arvokysymyksistä.

    Mutta sen verran sanon, että Leena Krohnin vastaus Timo Airaksiselle on silkkaa rrautaa!

    VastaaPoista
  110. Anteeksi mutta ei se näin mene.

    Nimenomaan yksittäistapauksista tulee keskustella ruohonjuuritasolla, eikä käsittein kontrolloida tapahtumia ja ajatuksia abstaraktiotikkaiden yläportailla keikkuen. Ei niin maailmaa rakenneta, vaan ainoastaan pyritään ottamaan jo tapahtunut kontrolliin etäännyttämistä varten. Anteeksi, siis en suostu keskustelemaan käsitteistä, vaan tapahtuneista asioista. En osaa. Mutta ehkä joku muu lukenut ja älykäs ihminen osaa sanoa tähän jotain, minä en.

    VastaaPoista
  111. RR, haluan lisätä tähän vielä, etten halua pahoittaa mieltäsi kommentillani, sillä yksinkertaisesti vain tunnen itseni riittämättömän tyhmäksi näin hienoon keskusteluun, jossa vedotaan auktoriteetteihin. Operoin mieluiten ruohonjuurissa, eli itse havaitussa. Anteeksi, kommenttisi oli hieno, kuten aina..

    VastaaPoista
  112. iines

    Kyllä se noin menee, kuin minä kirjoitin. Loputon joskin sinänsä tarpeellinen keskustelu päättyy jossain kohtaa ja sen jälkeen 'tuomitaan', eikä tuomio ole koskaan ikäänkuin summa yksittäisistä mielipiteistä.
    Se pohjautuu yleisempiin moraalisiin arvoihin, kategorioihin ja koodeihin, joista 'tuomioistuin' tekee päätöksensä.

    Luulen, että puhumme nyt hieman eri asioista. Sinä kai ajattelet, että minä en arvoarviointien suhteen noteeraa keskustelua yksittäisistä tapauksista ollenkaan niin tärkeäksi kuin sinä.
    Mutta ei se niin mene. Minulle on tärkeää osoittaa, miten ja mitä arvopäätelmiä me lopulta teemme intensiivisen keskustelumme perusteella.

    Painotus ei siis ole siinä, onko keskustelu yksittäistapauksista niin hyödyllistä kuin suhteellisen vapaassa demokratiassa - tai 'anarkistisessa' demokratiassa kuten Blogistania - on tapana olettaa vaan siinä, mikä on tuon keskustelun ja sen lopputuloksen riippuvuus lakeihin kirjatuista periaatteista, joiden pitäisi maltillisesti (ei fundamentalistisesti!) heijastella sitä arvomaailmaa, jossa lakia sovelletaan.

    (En siis ole muka neutraalin oikeuspositivismin (jota pidän sisäisesti ristiriitaisena määritelmänä) suuri ystävä, vaikka nimenomaan oikeusmenettelyn muodollinen riippumattomuus politiikasta ja kansalaiskeskustelusta voi taata sen, että ainakin lakeihin kirjattu oikeus toteutuu. Toteutuuko oikeudenmukaisuus on sitten jo aivan eri juttu.)

    Tietysti keskustelu voi ja sen pitää yleiseksi mielipiteeksi hahmotuttuaan muuttaa poliittisen 'yleistahdon' päätöksiä ja linjauksia viimeistään vaalitulosten myötä, mutta itse perusarvoihin ja niiden toteutumiseen oikeusistuinten päätöksissä se ei saa vaikuttaa suoraan, koska lakitupa ei ole mikään huutoäänestyspaikka (tai blogiverkosto) - muussa tapauksessa se muuttuu pelkäksi mielivallaksi.
    *
    Mutta antaa olla. Keskustelu jatkukoon. Hieman silti pudistelin päätäni, koska et huomioinut lainkaan tuota Airaksinen-Krohn-debattia, jossa kiteytyi todella ytimekkäästi eräs arvojen ja arvokeskustelun olennaisimmista ongelmista.

    VastaaPoista
  113. iines

    Ei mitään anteeksipyytelyitä.

    Blogisi on hieno osoitus siitä, että laaja-alainen mielipiteitten vaihto on ihan oikeasti mahdollista bloggareitten kesken.

    VastaaPoista
  114. Minun pitää lukea vielä uudelleen kyseinen kohta, sillä tajusin kyllä, että se on ydintä.

    VastaaPoista
  115. Minä olen ymmärtänyt, että Airaksinen on ns. systeemin sisällä eli näkee maailman annettuna ja Krohn vastaavasti vapaasti annettujen tekijöiden ulkopuolella.
    Voiko sanoa näin? En mene sanoihin objektiivisuus /subjektiivisuus sillä niissä on armoton suo.

    Kun on "sisäpuolella" voi helposti olla sitä mieltä, että esim. psyykelääkkeet ovat moderniteetissa tuoneet helpotusta ahdistuksiin - ja tämä oli mielestäni hänenkin vakaumus kunnes... kunnes lääkärit itsekin nykyään epäilevät ollaankohan liiotellun medikalisoinnin avulla yritetty kattaa myös mm. uskon/toivon puutteet ja somaattiset sairaudet?

    Tämä oli fakta ainakin vanhustenhoidossa (radio-ohjelma 12/2007) sillä Suomessa 40% tapaukista hoidetaan psyykelääkkeillä mikä vastaa puolta enempää kuin Euroopassa keskimäärin. Suomen vanhukset syövät siis tuplasti psyykelääkkeitä mitä muiden maiden vanhukset. Tämä on ollut best practice mutta nyt lääkärit tajusivat sitten itse että meni liiallisuudeksi.

    Suomi (ja Airaksisen kaltaiset filosofit) eivät siis kapinoi systeemiä kun se esitetään, vaan suhtautuvat myötämielisesti kuten Suomi EU:ssa - jonkinlaisena tottelevaisena oppilaana.

    Olen siis itse ymmärtänyt, että Airaksinen pysyy aina moderniteetin mainstreamin sisäpuolella noudattaen Best practice -ajattelua siinä missä Krohn taas miettii Sub specie aeternitatis -näkökulman valossa asioita ja suhtautuu kriittisesti koko ajan myös sellaisiin ilmiöihin kuten esim. psyykelääkkeisiin.

    Vaikka muut sanoisivat mitä niiden hyvästä vaikutuksesta jne. Krohn luo ajatuksen, että ihminen on vahva jos hän saa olla - ja tässä on juuri ongelma kun Airaksinen kokee, että kaikki ongelmat ovat siitä syystä, ettei noudateta hyviä ohjeita riittävän hyvin kun yritetään olla niin objektiivisia.


    Molemmat ovat silti saman sivilisaation tai kulttuurin sisällä (!) eli näkevät tiedon ja valistuksen merkitystä samalla lailla (vrt Alfred Schutz ja merkitysprovinssit "finite provinces of meaning") joissa suodaan eri ryhmien rakentaa omat maailmansa ilman, että metatieto yhdistää niitä.

    Tämä on mielestäni se ydinongelma mistä Lagerspetzkaan ei ottanut mitään kantaa vaikka raha on "peiton alla" kulkeva yllättävänkin paljon yhdistävä seikka - ja mikä on mielestäni aina tilanne - koska raha on pelin struktuuri joka tapauksessa.

    Maailmassamme ei ole kuin yksi peli ja se on rahan oma peli. Kaikki muu on vain selittelyä mielestäni - kuka milläkin käsitekartalla.

    Tämäkö on oikea erottelu?

    VastaaPoista
  116. homo garrulus

    Siis joko systeemin sisällä tai ulkopuolella?

    Mistä ihmeen Arkhimedeen pisteestä käsin sinä vedät rajan ja pätevät perustelut sille, kuka on systeemin sisällä ja kuka ei?

    Oletko Jumala? Vai hieman suuruudenhullu tekoälyn tutkija?

    En sitäpaitsi kovin hyvin ymmärrä kyseistä analogiaasi arvosubjektivismiin ja -objektivismiin.

    Näyttäisit joka tapauksessa ajautuvan finitismi-pluralismin kautta äärirelativismiin ja siten tietysti subjektivismiin.

    Tervemenoa nihilismiin samalla...

    PS. Psyykenlääkkeistä lienee parempi puhua oman otsikkonsa alla. Aihe sinänsä on eettisesti 'antoisa'.

    VastaaPoista
  117. Lähtökohtaisesti ihminen on hyvä. Näin sanotaan, sillä lapsi syntyy ilman syntiä. Hän vain on. Kun on ei voi olla paha eikä subjektiivinenkaan. On vaan sillä ei ota kantaa - mutta kun on aikuinen on pakko ottaa kantaa. Siinä alkaa ongelmat, en tiedä Archimedeksen kuvailusta enkä edes tähän sitä selvitä paitsi, että koen A:n spiraalin olevan samaa mitä ekistentialismi yrittää selittää origon mahdottomuudesta. Heti kun ihminen kuvittelee olevansa perillä (myös sataprosenttisen varma jostain asiasta, joka on ihmisyydestä riippuvaista tai liittyvää) niin perilläoleminen on harha.

    Eivätkö sanat objektiivisuus/subjektiivisuus sen takia ole vaihtaneet paikkansa historian aikana? Muistan kuulleeni, että Brentanon jälkeen käänettiin nämä käsitteet päälaelleen? Tarkistanet mielen filosofian asiantuntijoilta.

    Brentanon opit ovat jääneet unholaan. Hän tiesi miten ajattelua voisi kuvata ja yritti kuvata Theory of Mind (=miten muut ajattelevat -teorian) mutta joutui bisnis-maailman jalkoihin. Ranskassa aloitettiin Pinelin (http://en.wikipedia.org/wiki/Philippe_Pinel)
    oppien mukaan miettimään psykiatrisen medikalisoinnin mahdollisuuksia ja tässä kilpailussa hoitometodit/ymmärrys mielen kepposista jäi medikalisoinnin jalkoihin. Oli hedelmällisempää ja kaupallisempaa valmistaa näkökulmia, missä lääketiede sai tuotteita kuin se, että ihmisiä todella opetettiin ajattelemaan oikein. Koulut jäivät instrumentaalisiksi ja sivistyksen sai edelleen hoitaa yhtä paljon kirkko. Näin annettiin muutama sata vuotta mennä pedagogisesti. Silti Brentano joka oli Husserlin opettaja tiesi hyvin paljon sellaista mielen intentioista, joiden kuvausta ei enää ollut Husserlilla. Husserl otti näkökulmat mutta jätti varsinaisen ajattelun pois pohdinnasta. Hänelle se oli kuten kirkolle asia, joka ei ollut enää ihmiselle puitavaksi tarkoitettu. Ikävä kyllä tämä on ollut klisee vielä meidän aikanamme ja pedagogisessa mielessä moni professori vastustaa sitä, että mennään ajattelun puolelle. Se on sääli, sillä markkinoinnin puolella ei unohdeta näitä oppeja. Sen kompetenssialueen sisällä opitaan hyvin tarkkaan tietämään minkälainen ihminen on miten manipuloitavissa ja kenen otsalohko on toisia parempi. Ollaan jo pian erottelemassa ns. rekrytointikaavakkeiden avulla kreti ja pleti näitten kriteereiden mukaan vaikka sitä ei ääneen sanota. Rekrytointi ja aivotutkimus tekevät siis yhteistyötä - miksi tiede ja kasvatus ei siitä välitä?

    Tämä on oikea keskustelu mielestäni eikä se, että kuka on objektiivinen ja kuka subjektiivinen. Voisi sanoa ,että kaikki jotka puoltavat rahaa ovat kolikon toisella puolella ja kaikki jotka puoltavat ihmisen oikeutta tietää miten muut hänen tekemiset aikoo punnita on toisella puolella.

    Minä edustan sitä jälkimmäistä mutta minua käsketään menemään psyykelääkemaailmaan...eikö ole hupaisaa tämä elämä? Psykologit voisivat siksi sittenkin miettiä onko Hobbes ollut oikeassa: Ihminene ON susi toiselle ihmiselle mutta peittää sen taitavasti ja hyödyntää mm Airaksisen kaltaisia mainstream-filosofeja siihen. Ovat sotureita rahan maailmassa.

    Tulta päin. Psyykepurkit saavat olla muiden riesana mutta miksi tiede ei osaa tulkita kaikkia alueita on minun tulevaisuuden haaste: olenhan pedagogi. En mene halpaan ainakaan vaikka välillä on vaikea valita millä jalalla aikoo seistä koska maailmammehan johdetaan rahalla ja sitäkin pitää siksi tehdä. Paska juttu suorastaan ja sen tähden olen sitä mieltä, että raha on se väärä asia: raha ei mittaa enää sitä mitä sen pitäisi sillä nykyään se mittaa kuolemaa eikä elämää (tämä on toinen suuri asia jonka ymmärtää kun ymmärtää rahan liikkeitä kohti kannattavuutta).

    Kiitos - ja anteeksi Airaksiselle jos olen tulkinnut hänet ahtaasti: minä arvostan myös hänen artikkeleitaan ja panostaan. Kyse ei ole siitä, minä käytän häntä vain kuvatakseni erot Krohnin ja hänen välissä. Jos onnistuin en tiedä.

    VastaaPoista
  118. Olen toivonut voivani tutustua muiden käsityksiin Timo Airaksisesta, sillä minulla on hänestä sellainen käsitys, että hän ei arvosta naista ihmisenä yhtä paljon kuin miestä. Tätä taustaa vasten on vaikea lukea häntä avoimesti - enkä ole siihen vielä ryhtynyt.

    Olen myös odottanut selkeää referointia siitä, mistä Airaksinen ja Krohn oikeastaan keskustelivat ja olivat eri mieltä, siis ihan selkokielellä.

    Mutta kiitos HG ja RR, että olette jatkaneet tätä keskustelua, jota minä ainakin seuraan mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
  119. iines

    Ei Airaksinen kai sovinisti ole. Kunhan nyt ulospäin esittää melko kyynistä urputtajaa (on hän tosin joskus julkisesti sanonutkin edustavansa kyynistä filosofiaa).

    En itse tunne miestä kovin hyvin henkilökohtaisesti, mutta väittävät ihan mukavaksi tyypiksi, kunhan ensin paremmin tutustuu.

    Kerran sentään olen minkäkin jutellut pitempään hänen kanssaan kahden kesken, eikä siitä huonoja muistoja jäänyt.

    Ihan huumorintajuinen ja tstävällinen veijari.

    Antoi mulle ilmatteeks toimistonsa kirjahyllystä toimittamansa kirjankin (hänellä itsellään kun oli sama kirja kotonaan), josta tietenkin löytyi myös hänen oma artikkelinsa + muita mm. käytännöllisen filosofian laitoksen opettajien tekstejä.

    Kirja oli MINÄ - vuonna 2000.
    Aiheina:
    Ruoka/Heta Gylling, Henkisyys/Sirkku Hellsten, Sukupuoli/Petri Sipilä, Tunteet/Simo Knuuttila, Järki/Airaksinen, Tekniikka/Niiniluoto.

    Semmonen keskitason artikkelikooste.

    *
    Kyllä noi lehtisitaatit minun mielestäni oli aika selkeitä ja käytännönläheisiäkin, mitä tulee moraaliin suhteellisena ('vaihdettavana': arvosubjektivismi) tai ehdottomana (arvo-objektivismi) asenteena.

    VastaaPoista