30.6.2007

Erillinen olento

Täällä metsissä ja merituulissa maailma kutistuu pieneksi. Televisio pysyy kiinni, iltapäivälehdet jäävät ostamatta.

Ainoa uutinen, joka viime aikoina on onnistunut jollain tavalla hieman hätkäyttämään, oli taannoinen suomalaisuutinen kotisynnyttäjästä, jonka kaksoset kuolivat hämäräntuntuisissa oloissa.

Nainenhan nimenomaisesti vaati saada synnyttää kaksosensa kotona, vaikka tiesi moniraskauden erikoisriskit ja oli kuunnellut lääkärien varoitukset. Sain sen käsityksen, että lääkärit eivät suostuneet avustamaan kotisynnytystä sen suurten riskien vuoksi. Vanhemmat olivatkin pestanneet netistä synnytystä varten tuntemattoman ja ammattitaidottoman henkilön.

Tapaus on tietysti traaginen, mutta herättää paljon kysymyksiä. Eikö nainen tajunnut, että lapset ovat hänestä erillisiä olentoja? Ajatteliko hän, että napanuora antaa omistusoikeuden ja kyvyn päättää tulevien lasten kohtalosta? Pitivätkö muutkin itsestäänselvänä, että samalihaisuus antaa kyvyn ymmärtää parhaalla tavalla tulevien pienokaisten kohtalo? Kuvittelivatko vanhemmat sokeasti, että oma näkemys on oikea, lääkäreiden väärä? Pitikö saada toteuttaa itseään, synnyttää uutta elämää äärimmäisissä riskioloissa, koska se on oman valitun etiikan ja maailmankuvan mukaista? Mikäs sen somempaa kuin luonnollinen kotisynnytys, jossa isä vastaanottaa itsestään esille ponnistautuvat pienokaiset netistä valitun puoskarin kanssa.

Tämäkin tapaus vahvistaa käsitystäni siitä, että fyysinen äitiys ja isyys ei ole automaattisesti parempaa kuin vaikkapa keinohedelmöitetyn äidin äitiys. Kuinkahan moni keinohedelmöitetty nainen suostuisi synnyttämään uutta elämää ilman ammattitaitoisen henkilön valvontaa? Ja kuinka moni saisi sen tehdä? Fyysinen äitiys näyttää antavan luvan vaikka lailliseen lapsentappoon, koska äidin tulee saada noudattaa omia lifestylejään.

Lapsi katsotaan muutenkin hämmästyttävän usein tabula rasaksi, tyhjäksi tauluksi, jonka toivotaan ja oletetaan automaattisesti pumppautuvan täyteen vanhempien omaa maailmankatsomusta. Kun lapsi sitten vartuttuaan itseohjautuvaksi monesti valitseekin vanhemmille vastakkaisen näkemyksen, sitä pidetään vääränä ja tunnetaan pettymystä lapseen ja itseenkin. Oma sukupolveni on tottunut siihen ajatukseen, että porvarislastenkin silmät aukeavat näkemään maailman kurjuuden, ja he valaistuvat valitsemaan vasemmistolaisen maailmankatsomuksen.

Nyt törmätäänkin usein päinvastaisiin kuvioihin: vasemmistolaisten vanhempien lapset kääntyvät oikeistolaisten arvojen kannattajiksi ja uskonnottomien kotien lapset kiinnostuvat uskonnoista ja eettisistä pohdinnoista.

(Maalaus Lucas Cranach the elder)

24.6.2007

Pakkojulkisuutta?

Minua hämmentää melko lailla se, että joku on pannut Iineksen kesäpäiväkirja
-blogin avoimeen tilastoseurantaan blogilistalle. Ajatus suosion mittaamisesta häiritsee melko tavalla vapautta, jota tunnen kesäpäiväkirjassa. En mitenkään tahtoisi katsoa, moniko tilaa sitä ja moniko lopettaa matkan varrella. Haluaisin kirjoittaa täysin vapaana kaikista sidoksista ja numeroista!

JM sanoi viisaasti kommentissaan kesäpäiväkirjassa, että tällainen vieraiden blogien listalle ilmoittaminen on aivan legitiimiä ja jopa suositeltavaa. Ymmärsin jopa niin, että kirjoittaja ei aivan kokonaan omistaisi blogiaan. Ymmärrän kyllä ajatuksen ja kannatankin sitä periaatteessa, sillä minusta blogin lukijaa tulee palvella kaikin mahdollisin tavoin.

Jokin tässä toisen blogin listallepanossa on kuitenkin väärin. Olen ilmaissut nimittäin haluni kirjoittaa vapaana kaikista sidoksista, ja ehkäpä nyt juuri siksi, että tapanani on ollut ajatella lukijaa liiaksikin, mikä on stressaavaa. Kesäpäiväkirjassa tahtoisin avata sisimpääni, kuvata maailmaani, ja minusta se on sellainen asia, jota pelkään mittauttaa kaikille näkyvinä tilastolukuina. En edes usko tällaisen minimalistisia tapahtumia havainnoivan blogin suosioon, joten en halua odottaa siltä mitään. Onko minun siis pakko näyttää suosiolukuni koko Blogistanille, jos en tahdo? Tai katsella niitä itse, vaikka tahtoisin keskittyä vain kirjoittamiseen vapaana kaikesta ulkopuolisesta paineesta?

En ole vihainen sille, joka pani kesäpäiväkirjan listalle. Kiitän häntä ystävällisestä huomaamisesta, ja otan teon kohteliaisuutena. Toivoisin kuitenkin, että olisin itse saanut päättää blogini listallepanosta ja lukujen julkinäytöstä. Minulta ei nyt kysytty. Listaaja jopa keksi blogiluonnehdinnat blogistani itse: kesä, kesäloma, loma. Eihän minulla edes nykyään ole kesälomaa. Tavoitteeni on avata itseäni ja kuvata minimalistisia havaintoja maailmasta.

21.6.2007

Grillit syttyvät

Mustarastaan huilumaisen laulun myötä toivotan hyvää juhannusta täältä mökin ikkunasta!

Huomenna syttyvät grillit, ja lihavartaat paistuvat Suomen kesäyössä. Lapsukaiset pyörivät iloisina grillin ympärillä ja laulu ja soitto raikaa. Kaikki ovat yhdessä ja kaikkia yhdistää pohjolan valkea yö. Vanhemmilla riittää mehua, mäyräkoirat kilisevät ja kossupullojen korkit napsahtelevat. Muutama uimataidoton hukkuu taas sepalus auki horjahdettuaan varomattomuuttaan veneestä tai laiturilta. Tieliikennekin vaatii jokusen nuoren, jonka elämä taittuu kesken kukkeinta nuoruutta, äkkiarvaamatta.

Kaikesta huolimatta - sytytetään ne grillit ja vietetään ystävien kanssa leppoisaa yhdessäoloa ja nostetaan malja Suomen suven korkeimmalle hetkelle! Tästähän alkaa monen loma ja vuoden odotetuin jakso, joka sitten onkin täynnä lomastressiä ja riitoja, sanovat tutkijat. Ei osata rentoutua ja olla vaan, tekemättä mitään. Perheen kanssa on hankala olla nokikkain pienen mökin ahtaissa huoneissa. Taitaa olla niin, että asioita on pakko käsitellä, kun ei pääse töihin pakoon. Ja kaipa siihen lomaan kasautuu liian monia odotuksia, kun koko talvi painetaan täysillä, itseä säästämättä. Yhtäkkiä onkin sitten vapaa, eikä osaakaan olla.

(Levyn kannen maalaus Eero Järnefelt)

13.6.2007

Suomalaislasten lyhyt leikki

Suomalaislasten leikki loppuu ennen pohjoismaisia ikätovereita, ja tyttöjen itsemurhakuolleisuus on toiseksi yleisintä maailmassa. Nämä tulokset ilmenevät pohjoismaisessa vertailevassa tutkimuksessa, jonka on laatinut sosiaalipsykologian professori Irmeli Järventie.

Liian lyhyt leikki-ikä lisää pahoinvoinnin riskiä, sillä leikki on tärkeä mielenterveyden suoja. Myös liian vähäisellä vanhempien kanssa vietetyllä ajalla on suora yhteys ongelmiin. Tätä taustaa vasten tuntuu suorastaan käsittämättömältä se, että aivan pieni lapsikin halutaan monesti mieluummin viedä päivähoitoon kuin sallia hänen olla kotona sellaisen vanhemman kanssa, joka ei opiskele, on terve tai työtön. Missään muualla maailmassa lapsia ei viedä pois kotoa samassa määrin kuin Suomessa, hyvinvoinnin ja tasa-arvon kultamaassa.

Missään muualla maailmassa ei myöskään liene niin varhaiskypsiä lapsia kuin Suomessa, jossa heidän itsenäisestä pärjäämisestään ihan yksin jopa kehuskellaan. Seitsenvuotias osaa lämmittää pitsansa mikrossa ja ottaa kolansa jääkaapista ja käynnistää viihdevälineet, joista imee maailmankuvansa vanhempiaan odotellessaan. Lapsia vaivaakin yllä mainitun tutkimuksen mukaan ankara tyytymättömyys omaan ulkonäköönsä.

Ristiriitaiselta tuntui se tutkimustulos, että vanhemmat kantoivat suurta huolta median ja mainonnan vaikutuksesta. Kuitenkin kodeissa ei panna usein tikkua ristiin mediakritiikin opettamisen puolesta, pannaan vain lappuja ja estoja luukulle ja syytetään mainontaa, kun voitaisiin uhrata omaa aikaa ja opastaa sitä itsetehtyä kersaa.

Eniten minua hätkäytti tieto 15 - 24-vuotiaitten tyttöjen itsemurhakuolleisuudesta, sillä tyttöjen itsetuhoisuus lähentelee kansainvälisesti aikuisten tasoa.

(Kuva Martta Wendelin)

11.6.2007

Kesäpäiväkirja

Uudistan tämän päreen nyt kokonaan, lähinnä epäonnistuneen kuvamanipulaation vuoksi. Vanha sananlasku kiireessä aikaansaadusta työstä pitää paikkansa.

Lisäsin sivupalkkiin siis uuden linkin kesäpäiväkirjaani, jonne keskitän henkilökohtaiset kesätapahtumani tai yhtä hyvin tapahtumattomuudet ja niiden pohdiskelut ja havainnot. Päiväkirja on samalla kokeilu sitoutumattomasta blogista. Se ei ole millään listalla eikä siinä ole laskuria. Tunnen palavaa tarvetta kirjoittaa yhä henkilökohtaisemmin, puhdasta päiväkirjaa.

Tämä on hassu yritys kokeilla, löytyykö lukijoita ja käykö myös keskustelu listojen ulkopuolella, vaikka kesäaika onkin hiljaista aikaa blogeissa. Ennen kaikkea, on intiimimpi tunne kirjoittaa sinne itsestään, kun tietää ettei mitata millään mittarilla. Loput selitykset ovat päiväkirjassa. Tervemenoa kurkistamaan!

Ikkunaiinestä päivitän myös, vaikkakin nyt on hieman epäselvää, millainen työnjako tässä tapahtuu. En haluaisi tietenkään menettää lukijoitani enkä tulisiakaan väittelyitä asioista. Päinvastoin, niihin palaan kyllä, kun jotain tapahtuu. Nyt on vain tyynempi, seesteinen vaihe, jolloin tunnen tarvetta selvittää oman elämäni ja mieleni solmuja auki kirjoittamalla kaikesta itselleni läheisestä.

Mutta siis - toivottavasti tavataan kesäpäiväkirjankin puolella!

Pst kielipoliisi-anonyymi! Korjasin mokani pois.

7.6.2007

Mistä köyhyys syntyy?


Minua pohdituttaa perin yksinkertaiselta, jopa simppeliltä tuntuva kysymys, joka koskee köyhyyttä.

Mistä köyhyys johtuu, jos se ei johdu hengen ja ruumiin velttoudesta, eli luuseriudesta?

Huomautan heti, että tämä ajatus ei ole syntynyt minun aivoissani, vaan se on napattu erään sanomalehden keskustelupalstalta, jossa muuan tietäväinen kirjoittaja esitti sen epäilynään muiden ajatuksista köyhyyden synnystä.

Tietäväinen kirjoittaja nimittäin oletti niiden ajattelevan näin, jotka kannattivat päivähoitomaksujen nollamaksuluokan tarkistamista tai poistamista. Tämä olisi hänen mukaansa motiivi maksuluokan poistohaluille.

Myönnän, että tunsin piston omassatunnossani. Olen syyllistynyt epäilemään köyhien ihmisten yrityshaluja. Puolustuksekseni sanon, että käsitykseni ei ole valmis, eli se ei ole edes käsitys vaan epäilys, joka ikävästi nostaa päätään kuin piru suosta. Hakkaan sitä kaiken aikaa lapiolla takaisin suohon.

Mistä köyhyys siis johtuu ellei yrityshalujen puutteesta? Onhan kuitenkin totta, että jos kaksi ihmistä pannaan täysin samanlaisiin oloihin, samoille vanhemmille, niin heistä toisesta voi tulla rikas, toisesta köyhä. Miksi? Miksi erään vauraan kodin Marjalla on talot ja tavarat ja paksut pankkitilit ja hänen veljellään Markulla on eläke ja vanhainkotipaikka viisikymppisenä? (Marja ja Markku ovat todellisia henkilöitä suvustani.) Onko ihminen kuitenkin oman materiaalisen onnensa seppä? Nyt olisi tilaisuus oikaista väärät käsitykset ja kertoa, mistä se köyhyys sitten syntyy ellei ihmisen omasta heikkoudesta.

PS Köyhyys = suomalainen, arkipäivän köyhyys, ei globaali köyhyys esim. kehitysmaissa

(Maalaus Clarence Holbrook Carter, Poor Man's Pullman)

1.6.2007

Mietteitä loman alkaessa*

En olisi uskonut, että kaipaan niin kovasti työpaikalle takaisin. Näen jatkuvasti unia, joissa olen koulussa, yleensä vaeltamassa käytävillä ja hakemassa epätoivoisesti luokkaa, pahasti myöhässä tunnilta.

Nyt harmittaa, että kaksi vuotta sitten tuhosin kaikki kouluarkistoni silpuksi mustiin jätesäkkeihin saadakseni hyllytilaa kirjoille. Vanhoja monisteita olisi nyt kiva selailla. Löysin vain yhden tuholta säästyneen monistenipun, jossa päällimmäisenä oli erään kurssin ilmoitustaulutiedote, tenttitulokset, joiden perään olin kirjoittanut: Hyvää kesää! Olette lomanne ansainneet! Tippa tuli silmään, ei voi mitään.

Luin juuri eräästä blogista kuvauksen, joka oli kuin suoraan kouluni kevätjuhlista. Juuri noin se meni, että rehtori puhui pitkään ja hartaasti, ja aina hyvin virallisena, puhujanpönttöön asetellun kukkakimpun takaa. Vuosi vuodelta kimppu muuttui omituisemmaksi, luonnottomammaksi asetelmaksi, jotenkin kovaksi. En pitänyt ollenkaan niistä kukkakauppiaitten sitomista tiukoista tekotaiteellisista kimpuista, joissa oli omituinen kaalinlehti ja joista pursusi pitkä heinä ja joitain risuja yli laidan.

Valmistuvat opiskelivat jännittivät salin etupenkeissä juhlatamineissaan ja hiukan vieraan näköisinä meikeissään ja kampauksissaan. Taaempana istuivat omaiset ja rapistelivat kukkakääröjään. Jokuset pikkulapset itkivät. Ilmassa oli ruusujen ja kahvin tuoksua, koska tilaisuus päättyi aina yhteisiin kakkukahveihin. Suvivirren aikana, seisomaan noustessa, mietin joka kerran, miten rypyssä hameeni mahtaa olla ja oioin pukua varovasti kädelläni.

Kotona oli sitten ensin tyhjä olo, kun kiire ja hälinä loppui kertaheitolla pitkäksi aikaa. Yleensä pari ensimmäistä lomaviikkoa kuluivat niin, ettei vielä tajunnut olevansa vapaa, irti jatkuvasta kiireestä ja hässäkästä. Vasta loppukesästä oli täysin vapautunut, ja silloin alkoi jo koulukin. Opettajat ovat kyllä pitkän lomansa ansainneet, siinä kuin oppilaatkin. Ei sitä työtä jaksaisi, jos kesäloma olisi neljä viikkoa. Lähes joka kesä jouduin myös puolustelemaan pitkää lomaani kepulaisia viljelijäsukulaisiani vastaan.

Nyt tuntuu kuin alkavasta lomakaudesta olisi terä pois, kun itse ei saa lomaa. Elättelen hassua toivetta, että jonain aamuna herätessäni ääneni kulkisi entiseen malliin ja saisin olla taas mukana työelämässä, vielä aika monta vuotta. Mietin jopa, miten tulee menetellä, jos työkyky yllättäen palautuukin. Kuvittelen, miten ilmoitan Kelalle, että eläkkeen saa lakkauttaa, menen takaisin töihin. Niin, että mihin töihin? Lehtoraattini kun juuri täytettiin vakinaisesti. Tuntui tosi haikealta. Ettäs kehtasivat täyttää minun virkani. En ollutkaan korvaamaton. Ja nyt en saa koskaan enää kesälomaa, vaan olen ikuisella lomalla, ja varustettuna tällä energialla ja lievää kohonnutta verenpainetta lukuunottamatta täysin terveellä, jopa erinomaisessa kunnossa olevalla kropalla, hyvin veriarvoin ja matalin kolesteroli- ja sokeriarvoin. Ja tässä minä istun pers homeessa koneen vieressä ja puran energiaani blogissa. Enkä koskaan enää saa kokea kesäloman alkamisen riemua.

* Mukaelma perinteisestä kouluaineen aiheesta Mietteitä koulun alkaessa. Suosituin aineen aihe kautta aikojen lienee kuitenkin Mitä tein kesälomallani.

(Maalaus Grant Wood)