28.3.2008

Houkutuslinnut

Seksin valta naisilla? Kyllä, mutta vain fyysisiä ulokkeitaan korostavilla nuorilla naisilla. Heidän peräänsä rumat ja lihavatkin miehet kuolaavat ja itkevät puutteessa, jos eivät tällaista viehkoa kisumirrikkää onnistu nappaamaan.

Itseäni hämmästyttää kerta kerran jälkeen, että ulkoistettujen ulokenaisten perään itkevät miehet eivät näe omaa kuvaansa peilistä. He saattavat olla räpsähtäneen näköisiä, vähintään keskivartalolihavia tai sitten lihaksettomia kukkakeppejä, välinpitämättömästi pukeutuvia, tavallisia ihmisiä siis, kuten valtaosa ihmisistä on.

Nämä kisumirriä saamattomat miehet eivät näe kaltaisiaan naisia, jotka siinä aivan lähellä kulkevat mukavissa ja väljissä vaatteissa, matalakantaisissa kengissään odottaen kumppanin löytymistä. Miehet ilmeisesti sotkevat nämä itselleen kelpaamattomat naiset, hiirulaiset ja femakot ja koulutetut älyköt ja muut tyrkyttämättömät ja näkymättömät naisihmiset miehiin, koska nämä jäävät koreampien naaraiden varjoon.

Eikös se muuten olekaan niin, että naisia on joka ikäluokassa enemmän kuin miehiä? Eiköhän siitä riittäisi itkijöillekin oman kuvansa kaltainen nainen, jos vaan kelpaisi. Naimattomia ja parisuhteettomia naisia on tunnetusti naimattomia miehiä enemmän, joten miesten parkua ei voi ymmärtää. Miksi ruma nainen ei kelpaa rumalle miehelle?

Perimmältään seksin valta on siis edelleen miehillä, jopa naisen itsensä halusta, sillä nainen noudattaa hyvin pitkälle miehen ulkoista naisihannetta, joka on ollut samanlainen jo vuosisatoja. Tissit tyrkylle napaan saakka, ja nykään jo peffa ja jopa pimpsakin vilahtelemaan ja tuoksahtelemaan jostain rakosesta. Päivä päivältä nainen näyttääkin enemmän houkutuslinnulta kuin normaalilta ihmiseltä.

Mies on kyllä ryhtynyt myös pörhistelemään bodyllaan, sillä koreimmista ja tiukimmiksi arvelluista naaraista käydään kovaa kamppailua. Kuvio menee niin, että miehen ideaalia muistuttavin naaras valitsee näyttävimmän uroon, ja ristiriita on siis siinä, että vähemmän näyttävä uros ei valitse jäljelle jääneistä vähemmän näyttävää naarasta, vaan ryhtyy itkemään blogissaan, että naisella on seksuaalinen valta ja suuri osa miehistä jää ilman.

Se vielä lopuksi kummastuttaa, että kaiken paljastavaa asustusta pidetään rohkeana, ja siksi arvellaan paljastavan naisen olevan avoimempi suhteessaan eroottisuuteensa. Oikeastihan itsensä paljastelu voi olla merkki eroottisuuden kalpeudesta, sillä paljastelu on alistuvaa mukautumista massamuotiin ja siis lammasmaista käytöstä, yhä suurempaa mukautumista vallitsevaan markkinakulttuuriin, joka tekee eroottisuudesta halpaa jokamiehenseksiä ja kieltää naiselta mukavan pukeutumisen, jonka se kyllä suo miehelle.

Kuka voi sanoa, että naisen on hyvä ja mukava liikkua piikkikoroissa ja tiukassa kapeassa hameesssa tissit olemattomasta topista ja push upeista pulpahdellen ja persus tukiliivien puristuksessa luonnottomassa pystyssä? Kun mies pukee nämä rustingit ylleen, tilanne muuttuu kaikkia huvittavaksi komediaksi, eikä se johdu siitä, että mies pukeutuu naiseksi, vaan siitä, että kuva paljastaa hullun totuuden: ihminen keikkuu koturneilla kureliiveissään ja yrittää olla luonteva. Naisia jopa opetetaan siinä, kuinka korkokengillä tulee kävellä ja kuinka persus saadaan keinumaan houkuttelevasti ojentamalla nilkka aina lonkkaa leiskauttaen suoraan toisen jalan eteen. Naisen narustavedettävyyttä tässä asiassa ei voi edes nauraa, sääliä korkeintaan.

Naiset voisivat halutessaan murtaa ihmisyyttään sortavan valtakuvion, mutta jokin estää sen varmaan vielä vuosisatoja, kenties jopa lopullisesti. Kaikki on kuitenkin mielestäni kiinni naisen haluttomuudesta kehittyä täyteen ja tasavertaiseen ihmisyyteen miehen rinnalle, ei alapuolelle. Uskon, että miehellä ei lopulta ole mitään sitä vastaan.

112 kommenttia:

  1. "Eikös se muuten olekaan niin, että naisia on joka ikäluokassa enemmän kuin miehiä?"

    No ei, ei se todellakaan ole niin. Naisia alkaa olla miehiä enemmän jostain 55-vuotiaasta alkaen.

    Tämä perusvirhe tekee lopustakin tekstistäsi lähinnä huvittavan.

    VastaaPoista
  2. Tämäkin vielä:

    "Naimattomia ja parisuhteettomia naisia on tunnetusti naimattomia miehiä enemmän"

    Niin, ikäluokasta 60 alkaen. Meinaat, että ota jannu ittelles siittä hyvä mummo?

    VastaaPoista
  3. Niin, ikäluokasta 60 alkaen. Meinaat, että ota jannu ittelles siittä hyvä mummo?

    Kun tämä kisumirrikkää jahtaava jannukin on nykyään usein viisi- kuusikymppinen, niin mummo olisi varmaan kaikin puolin sopivampi. Ellei sillä ole sitten jo yhtä mummaa kotona.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi,


    esittämääsi arveluun tilastollinen korjaus:

    Esimerkiksi ikäluokasta 30 - 44 miehistä on yksinäisiä 29,2 prosenttia, kun taas naisia on vapaana vain 23,6 prosenttia.

    (http://www.ktl.fi/halsa2000/perusraportti/3.html)

    Tämän 45 ikävuoden jälkeen yksin asuvia naisia alkaa olla yksinäisiä miehiä enemmän, joten puheet naisten vapaasta seksuaalisesta ylivallasta ovat hieman liioiteltuja.

    VastaaPoista
  5. "Tämän 45 ikävuoden jälkeen yksin asuvia naisia alkaa olla yksinäisiä miehiä enemmän, joten puheet naisten vapaasta seksuaalisesta ylivallasta ovat hieman liioiteltuja."

    Niin, kyseessä onkin nuorten naisten seksuaalinen valta.

    VastaaPoista
  6. Niin, kyseessä onkin nuorten naisten seksuaalinen valta.

    Anonyymi, olemme samaa mieltä, sillä näinhän juuri aloitin päreeni:

    Seksin valta naisilla? Kyllä, mutta vain fyysisiä ulokkeitaan korostavilla nuorilla naisilla.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Saara, ikuisuusaihehan tämä tavallaan on, ja eri foorumeilla keskusteltu. Mielestäni keskusteluista on kuitenkin puuttunut oma näkökulmani miehen itse harjoittamasta selektivismistä, joten halusin sen päivänvaloon blogissani, koska monilla isoilla areenoilla keskustellaan monologinomaisesti muiden ohi näistä isoista aiheista. Ei siellä saa ääntään kuuluviin.

    VastaaPoista
  8. "Naiset voisivat halutessaan murtaa ihmisyyttään sortavan valtakuvion, mutta jokin estää sen varmaan vielä vuosisatoja, kenties jopa lopullisesti. Kaikki on kuitenkin mielestäni kiinni naisen haluttomuudesta kehittyä täyteen ja tasavertaiseen ihmisyyteen miehen rinnalle, ei alapuolelle."

    Niinpä.
    Onko naisilla biologinen pakko viekotella miehiä paljastamalla mahdollisimman paljon ihoaan, ja korostamalla lihasmassaansa tityissä kehonsa poikoissa?
    Kumman sukupuolen seksuaalista pariutumisviettiä kiihottamaan nämä ns. "seksikkäät" rooliasut naisilla onkaan tarkoitettu?

    Itseäni ainakin ällöttää nämä suttuiset seksitanssijat, ja muut huorahtavasti pukeutuvat sutturat!

    VastaaPoista
  9. Hehehhh... tietyissä kehonsa paikoissa!

    VastaaPoista
  10. Entäs häkkilinnut? Minne ne kuuluvat?
    (katso Edu Kettusen kaunis laulu tai
    tuo hellyttävä lastenelokuva Paulie).

    ..vain parin siiveniskun verran lensi häkkilintu kerran...

    = minä

    VastaaPoista
  11. Uskon, että miehellä ei lopulta ole mitään sitä vastaan.

    Ei todellakaan!

    VastaaPoista
  12. Jaa. Minua ei ainakaan ällötä suttuiset sutturat. Ennemminkin peräänkuuluttaisin armoa.

    VastaaPoista
  13. Hauska kuulla, Jacques, miehen suusta tuo mitä sanoit.

    Para, mielenkiintoinen näkemys, jossa olisi eduksi tietää sukupuolesi. Tuo armo jää minulle nyt käsittämättömäksi, kun et liitä sitä mihinkään. Armoa kaivataan niin moneen asiaan, ennen kaikkea ihmisen tulisi armahtaa itsensä turhilta odotuksilta.

    (Lisäys: Se olikin Leonooran kommenttiin, ja olen samaa mieltä kyllä ja ajattelen jopa niin, että suttuiset sutturat ovat mieluummin raasumaisen liikuttavia kuin halveksittavia. Ihmistä tulee totisesti armahtaa, ja samoin myös itseään.)

    VastaaPoista
  14. Hyvä Jacques! Eiköhän kaltaisiasi löydy kuitenkin miesten joukosta enemmistö. (?)
    Elämänkumppanikseen mies valitsee mieluummin luonnollisen, viehättävän naisen, kuin kabaree-asuisen maalipytyn. Vai lienenkö väärässä?
    Eläimilläkin on pariutumisrituaalit, kosintamenot, mutta ihmeellistä on, ettei niiden tarvitse korostaa suvunjatkamiskykyään, seksuaalisuuttaan sentään vaatteita julkisesti vähentämällä :D -kuten ihmisten.

    Normaalisti kehittyneillä ihmisilla on tietääkseni kaikilla
    sukupuolielimet. Miksi nimenomaan naisten täytyy kuitenkin korostaa tätä itsestäänselvyyttä tietyillä (kenen alunperin luomilla ) koodeilla?
    Onko sittenkin kyse omasta epävarmuudesta naisena, myös seksuaalisena olentona?

    VastaaPoista
  15. Ole hyvä!

    Iines, kenties omasta seksuaalisuudestaan epävarmat miehet viehättyvät juuri näistä eksyksissä olevista, nuorista ulkoisin avuin seksikkyyttään korostavista typyistä.
    Omapa on vikansa. Eivät ilmeisesti tiedä mitä kypsään ikään ehtineissä, oman seksuaalisuutensa kanssa sinuiksi tulleissa naisissa menettävät :D !

    VastaaPoista
  16. Pitääkö sitä aina mennä tälle suttura vastaan luonnollinen nainen -linjalle?

    Taitaa niitä naisia nyt olla kuitenkin hieman useampaa tyyppiä. Minäkin käytän urheillessa urheiluvaatteita ja halutessani olla todella naisellinen käytän korkeita korkoja ja vartalonmyötäisiä hameita ja kauniisti leikattuja paitoja, ja halutessani olla tyttömäinen laitan kukkasomisteisen baskerin päähän, enkä ole mikään superluonnollinen, mutta enpä voi sanoa olevani sutturakaan.

    Jos jollakin on räikeä maku, niin mikä ihmeen syy se on tuhahdella ja haukkua sutturaksi. Mikä siinä niin kovasti kaivelee?

    VastaaPoista
  17. "Pitääkö sitä aina mennä tälle suttura vastaan luonnollinen nainen -linjalle?"

    No Annikki, täytyyhän tälle ah niin ihanalle naisia alta lipan panevalle markkinoiden sexylinelle olla meitä oppositiossa oleviakin.

    "Mikä siinä niin kovasti kaivelee?"

    Kaivelee se tietty valheellinen, yleistävä kuva, -imago- joka naisista luodaan mm. "pin-up"- kuvien kautta ja halutaan pitää yllä: halventava, tyhmä,itsensä paljastaja, maksullinen seksiaddikti.

    VastaaPoista
  18. Markkinat on markkinat, ja oikeat ihmiset ovat ihmisiä. Se, että markkinavoimien lisäksi vielä vanhemmat naisetkin halventavat varsinkin todella nuoria naisia näiden korkkareista ja "törötisseistä" on ihan raakaa ja sen lisäksi halpamaista.

    Perunasäkkiinkö tyttöjen pitäisi pukeutua, jotta ukot ja akat eivät huutelisi?

    Tällaista siitä keskustelusta tulee, kun aletaan aina vain vouhkata sutturoista. Useimmat naiset ja tytöt eivät ole sutturoita, ja nekin vähät, jotka edes siltä näyttävät sietäisi jättää rauhaan.

    Tiukkaa ja puristavaa naiskuvaa voi kritisoida, mutta ihmisten mollaaminen ei johda yhtään mihinkään, eikä ainakaan muutoksiin.

    VastaaPoista
  19. Voi ei.

    Aina yhtä miehiä halveksiva, näyttävämpiä ja nuorempia naisia kritisoiva tyyli. Kateus? Huono itsetunto? Liian kauan yksinään oleminen? Kuka tietää.

    Viikon päästä saamme lukea, kuinka taas kaipaat oikeaa miestä ja parisuhdetta.

    Nyt olisi korkea aika tarkistaa ne vaatimukset ja odotukset, ja yrittää sitä kautta muuttaa jotain _itsessään_, ei aina vastakkaisessa sukupuolessa, tai muissa oman sukupuolen edustajissa.

    Nm. Maailma muuttuu, kultaseni, pysy kyydissä

    VastaaPoista
  20. Anonyymi, mitä tarkoitat maailman muuttumisella?

    VastaaPoista
  21. Itse olen kyllä maallisen vaellukseni aikana huomannut, ettei syvällisellä ja herkälle luonteella ja upealle kropalla et al.

    ole sinänsä mitään pitempi aikaista vaikutusta naisihmisiin.

    Tärkein naisten mielestä on paksu lompakko ja turvattu tulevaisuus, mikä sinänsä on loogista ja ymmärrettävääkin evoluution kannalta ajatellen.

    Markkinatalouden lakien mukaan kylläkin naisilla on suuremman kysyntänsä vuoksi tiettyä taloudellista pääomaa.

    MOT. Myöskin.

    P.S. Elä iines vedä sitten sitä mustan feminiinistä, sokeata perusanalyysia. Sitä katkeruutta. Please....

    VastaaPoista
  22. Catulux: Ei pidä paikkaansa. Tärkeintä on kyllä rakkaus mutta jos on riittävästi alakynnessä ja menettänyt ihmisoikeutensa, maineensa, mahdollisuutensa työhön, itsetuntonsa ja myös voimansa tässä raadollisessa sodassa ei voi tehdä mitä sydän haluaa. Valtaapitävä ei taida ymmärtää mitä on olla todellisesti alakynnessä. Kaikilla ihmisillä on joku raja minkä yli eivät voi mennä vaikka olisi kuinka suuri tarve. Luonto pitää kiinni jostain. Mies ei voi luultavasti näitä asioita edes ymmärtää sillä hän ei ole naisen asemassa - eikä Suomi ole tässä parempi kuin katolisissa maissa: raadollinen, ulkoinen kontrolli pitää ihmisen pakostakin väärässä paikassa; vaikka siinä menee kokonainen ihmisen henki ja elämä. Ei uskalla uhmata sellaista, joka vaatisi liikaa vaikka miettisi sitä yöt ja päivät. Tässä tulee itsesuojelu ennen tunteita, joka on väärin mutta ymmärrettyä.

    VastaaPoista
  23. Milloinkahan päästään siihen, että kriittisiä kirjoituksia ei tulkita kapeasti katkeruudesta nousseiksi? Tai omasta puutteesta tai osattomuudesta johtuviksi?

    Entä, jos asiat todella ovat niin kuin tässä ne esitän: miehille riittäisi kullekin nainen ja parikin, jos hän ottaisi kaltaisensa ja tasoisensa?

    Älköön arvoisa anonyymi nyt tulkitko tätä omaksi puutteekseni. Sanon selvennykseksi, että minulla on aina ollut ottajia, mutta olen itse vapaaehtoisesti yksin, koska olen valitettavan kranttu, en ylpeyttäni, vaan rehellisyyttäni. Tietenkin silti kaipaan kumppania koko ajan, minkä olen ilmituonut kaikissa kirjoituksissani. En vain osaa elää kompromisseissa, ja omasta avioliitostanikin kävelin itse ulos, eli minua ei ole jätetty koskaan enkä tiedä, mitä on olla hylätty osapuoli.

    Minusta Leonoora on varsin oikeassa toteamuksessaan siitä, että molemmilla sukupuolilla on sukupuolielimet, mutta vain nainen korostaa niitä. Tässä itse pohdin syytä siihen, miksi eläinkunnassa on toisinpäin: uros koreilee ja pullistelee, naaras on vaatimattoman näköinen.

    Uskon myös tuohon, että itsetunnoltaan heikko mies viehtyy eniten naisen uloketarjonnasta, ja uskon myös siihen että sama pätee naiseen: heikko itsetunto voi aiheuttaa ulkoista koreilua tai tissityrkkyä. Terveen itsetuntoinen ja vahvasti naisellinen nainen tietää ja tuntee, että naiseus ei asu tissinkärjissä eikä piikkikoroissa.

    VastaaPoista
  24. Jacques, ymmärrän ivasi, mutta kommenttini oli tarkoitettu ystävällismieliseksi kiitokseksi siitä, että yksi mieskin rohkenee kirjoittaa jotakin tällaiseen keskusteluun, jossa yleensä sataa p***aa niskaan miesten taholta.

    Kiitos koski siis kommentin kontekstia, ja Leonoora, olen kanssasi samaa mieltä, että useimmat miehet vannovat suupuheessa tasa-arvon nimeen.

    VastaaPoista
  25. Poliittinen ja taloudelllinen valtako miehillä? Mutta vain sellaisilla iäkkäämmillä ja varakkaammilla miehillä, ja vain pienen pienellä osalla heistäkään.

    VastaaPoista
  26. Tarkoitin varmaan sitäkin, poliittista valtaa, mutta myös yleensä, arkisella tasolla.

    Naiset äänestävät edelleen miehet päättämään puolestaan yhteiskunnallisiin elimiin, samoin päätösvalta annetaan pojille jo kehdossa pukemalla poikavauvat siniseen ja tyttäret punaiseen. Siitä se alkaa, erottelusta.

    Siniseen puetut kasvatetaan eri tavoin kuin punaiseen puetut, heihin luotetaan enemmän, heille uskotaan enemmän vapautta ja vastuuta kuin punaisiin puetuille, jotka opetetaan miellyttämään muita ja alistumaan.

    Tämä hieman karrikoiden, mutta äidit ja vaimot pönkittävät itse poikien ja miesten valtaa joka tasolla.

    VastaaPoista
  27. Mitäpä tähän mielenkiintoiseen keskusteluun osaisi enää lisätä. Arasti kuitenkin kyselen oisiko niin, että me miehet olemme jotenkin enemmän eläimiä kuin naiset? Tarkoitan, että miehet ovat helpommin erilaisten naisellisten houkutusten vietävissä kuin naiset vastaavassa tilanteessa. Miksi muuten islamin ja kristinuskon piirissäkin juuri nainen koetaan uhaksi? Uskonnolliset säännöthän ovat miesten tekemiä, vaikka niitä kuinka jumalallisiksi väitetään.

    VastaaPoista
  28. Siniseen puetut kasvatetaan eri tavoin kuin punaiseen puetut, heihin luotetaan enemmän, heille uskotaan enemmän vapautta ja vastuuta kuin punaisiin puetuille, jotka opetetaan miellyttämään muita ja alistumaan.

    Siksipä sinisistä lapsista iso osa syrjäytyy, kun perinteisen kasvatuksen lupaus ei toteudukaan. Tulevaisuus ei ole poikalasten, vaan ihmisten.

    VastaaPoista
  29. Ihme kun uskalsit, iines, kirjoittaa tästä aiheesta näin reippaasti, suoraan ja rohkeasti. Varsinkin kun tietää kommenttilootaan tulvivan kommentteja raivopäisiltä katkerilta miehiltä, jotka inhoavat sitä että asiat sanotaan kuin ne ovat. Tsemppiä, jaksamista, kiitokset rohkeudesta.

    VastaaPoista
  30. - - oisiko niin, että me miehet olemme jotenkin enemmän eläimiä kuin naiset? Tarkoitan, että miehet ovat helpommin erilaisten naisellisten houkutusten vietävissä kuin naiset vastaavassa tilanteess - -

    Uskon, että tässä on totuuspohjaa, eli on olemassa sukupuolten biologista eroavuutta, jolle sinänsä nostan maljani, vaikka ajattelenkin niin, että sukupuolet ovat toisaalta samanlaisempia kuin huomataankaan. Ihmisyyttä tulisi tietenkin korostaa, niin kuin Jack Honest kommentissaan sanoo.

    Tässä biologisessa eroavuudessa jää kuitenkin vastaamatta se kysymys, miksi luonnossa, eläinmaailmassa sitten koiras on se koreampi ja värikkäämpi pörhistelijä, ja naaras vaatimaton ja suorastaan näkymätön. Nisäkkäitähän tässä ollaan, riikinkukot ja -kanat ja ihmiset ja valaatkin.

    Hieman ristiriitaista on mielestäni sitten se, että tissityrkyttelijät ja lantion rasvakerrosten keikuttelijat kieltävät muka kiihottavansa miehiä ja saattavat raivostua, jos uros lankeaa hipelöimään heitä tai luo heihin halukkaita katseita. Sitten annetaan lausuntoja, että avara kaula-aukko ei tarkoita seksuaalista kutsua. (PS Tätä ei nyt pidä lukea niin, että hyväksyn silti hipelöinnit. En hyväksy, mutta niiden taakse pitää katsoa.)

    Minusta tämä ristiriita on hämmentävää. Onko tissityrkyttäjänainen sukupuolinen naarasnarsisti, jolle riittävät vain heijasteet merkiksi haluttavuudestaan ja markkina-arvostaan? Miksi nainen pukeutuu selkeän seksuaalisesti työelämässäkin? Tavallaanhan tällainen houkuttava pukeutuminen sotii biologiaa vastaan, jossa naaras valitsee koreimman uroon, ei uros koreinta naarasta. Minusta huomio tulisikin kiinnittää siihen, mitkä ovat naisen motiivit, kun hän ajautuu esimerkiksi muokkaamaan vartaloaan seksuaalisen kiihottavuuden nimissä ja verhoaamaan sen ulokkeita korostavasti. Onko tämä muka vapauden ja vapaan halun merkki? Manipuloitu ihminen kun voi haluta vaikka itsensä kiduttamista.

    Minusta tätä naisen vapaa valinta -ajatusta voisi verrata siihen ajatukseen, jonka luin aamuisesta Hesarista (30.3., Lukijan mielipide), että islamilainen nainen pukeutuu burkhaan ja väittää olevansa siinä vapaa ja onnellinen, samoin kuin länsimainen väittää olevansa vapaa ja onnellinen saadessaan laittaa silikonit ja pukeuta seksuaalisuutta korostavasti. Katin kontit, samanlaisia orjia molemmat!

    *

    - Kiitos anonyymi! Kyllähän sitä jaksaa, kun on hengen paloa asioiden puolesta. :)

    VastaaPoista
  31. Vaikka riikinkukot nyt ei olekaan nisäkkäitä, ;)
    on kummaa, miten miehisyys on menettänyt keekoilevan ominaisuutensa. Vai onko?
    Eikö intellektuaalisuuden tai taloudellisen menestyksen tai hyväkuntoisuuden ja sporttisuuden esittely ole aivan samanlaista keekoilua kuin eläinmaailman kurluttelut ja pullistelut?

    Ihmiset tuovat esille niitä ominaisuuksiaan, joiden arvelevat viehättävän muita, erityisesti seksuaalisen kiinostuksen kohteita.
    (Oli se sitten mies tahi nainen)
    Se on minusta ihan luonnollista, jos nyt mitään luonnollista on.
    Joku käyttää strategiana suoraa eroottista signaalia, joku toinen viestittää olemuksellaan "syvyyttä", "herkkyyttä", " vaatimattomuutta", jne.

    Itse en laittaisi minuuttani pelkän eroottisen vetovoiman varaan, mutta en näe siinä mitään tuomittavaa, jos joku niin tekee. Kukin tyylillään.


    Eroottisuuden esilletuominen voi olla sitäpaitsi luovuuden lähde.
    Näin uskovat ainakin nämä tytöt:

    http://www.sickgirl.it/

    VastaaPoista
  32. Totta, Sari, mitä sanot eroottisuuden esiintuomisesta: se ei ole tietenkään tuomittavaa, sillä erotiikka on iloinen ja positiivinen, elämää ylläpitävä voimanlähde.

    Se vaan, että aika harvoin sitä erotiikkaa näkee, seksiä sen sijaan useinkin. Selvä tissityrkytys tai jokin kyykkyistunta kuvissa ei ole automaattisesti eroottista, vaan pikemmin se on pintaseksikkyyttä, jos sitäkään. Tämä paljastuu nopeasti kuvan henkilöiden teennäisestä tai persoonattomasta katseesta ja opetellusta ilmeestä.

    Ei kosteaksi lipaistun kielenkärjen vilauttaminen, silmien rakoselleen asettelu ja suun raottaminen mutruun kerro välttämättä muusta kuin mekaanisuudesta, tiettyjen symbolimerkkien opetellusta hyväksikäytöstä. Samalla tavalla voihkeen ja huudon volyymikaan ei kuvaa orgasmin voimaa, vaan äänekäs elämöinti voi olla myös merkki laimeasta tai puuttuvasta orgasmista.

    Eikö intellektuaalisuuden tai taloudellisen menestyksen tai hyväkuntoisuuden ja sporttisuuden esittely ole aivan samanlaista keekoilua kuin eläinmaailman kurluttelut ja pullistelut?

    On kyllä, tämä uroiden pörhistely vastaa mielestäni hyvinkin vaikkapa metsojen soidinmenoja.

    Mikään eläinkunnassa ei kuitenkaan vastaa naisten tissityrkkyä ja seksuaalista verhoutumista miestä kiihottaviin vermeisiin, etenkään silloin kun ei ole tarkoitus yhtyä, vaikkapa työelämän arkikuvioissa.

    Tämä tässä onkin biologisesti erilaista ja siinä mielessä epärehellistä, että nainen harrastaa näkyviä soidinmenoja, ja mikä tärkeintä - kieltää niiden merkityksen tekopyhästi. - Omaksi iloksihan tässä vain koturneilla nilkataan ja tissivakoa paljastetaan ja push upeissa hikoillaan. Uskokoon ken tahtoo, minä en. Juuri tämä on kaksinaamaista naissukupuolen käytöksessä.

    Ei siinä sitten mitään, jos näihin seksuaalisiin signaaleihin sallitaan reagoida uroiden biologian mukaan, mutta kun monesti huomiosta närkästytään kuitenkin, vaikka yllä olisi tarkoituksellisen kireä ja tyköistuva seksiasustus ja jalassa koturnit ohuilla koristeellisilla nilkkaremmeillä, jotka eivät estä nyrjäshdysvammoja. Kaipa muuten ihminen oppisi kulkemaan vaikka naula kantapäässä, jos opettelisi. Joku voisi sanoa kirkkain otsin jopa nauttivansa tästä, kun saa ihailevia katseita.

    Peräänkuulutan siis naisten rehellisyyttä motiivissaan pukeutua houkutuslinnuksi.

    Eläinmaailmassa ei houkuteta ja tehdä nahkamunaa, vaan siellä hommat viedään reilusti loppuun asti. Miksi nainen leikkii seksikästä, mutta kitsastelee antamisiaan? Tämä on minulle mysteeri. Tähän peräänhän on tapana selittää omaa nautintoa naisellisista hepenistä ja kerätyistä katseista. Kuitenkin tähän nautinnonsekaiseen iloon sekaantuu se pihiys ja miehen tuomitseminen, jos mies ei hallitse nousevaa haluaan.

    Voisiko siis seksiasustus olla merkki naisen ongelmista eroottisella alueella, sillä eroottisuudesta nauttiminen ei oikeasti tarvitse ulkoisia merkkejä, jotka saattavat torjua eroottisuuden syvyyttä pintakuvioineen ja tyytymisenä korvikkeisiin?

    Todellisen eroottisuuden, kahden ihmisen välisen seksuaalisen säteilyn ja muun vetovoiman huomaa kyllä ilman alleviivattuja signaaleja, arkielämässäkin.

    (PS Mistä kummasta nappasin riikinkukot ja -kanat nisäkkäisiin? En tajua itsekään, kun samalla ajattelin, että linnuthan eivät ole nisäkkäitä. :)

    VastaaPoista
  33. Niinpä, keskustelu alkoi kyselystä miehille, että miksi he möhömahoineen innostuvat vain "houkutuslinnuista", ja päättyi siihen, että törötissit ja lantion alueen rasvakudosten keikuttajissa on varmaan tai ehkä jotain vikaa seksuaalisuudessa. Eiväthän he muuten pukeutuisi vartalonmyötäisiin vaatteisiin ja avokaulaisiin yläosiin.

    Miksi ihmeessä?

    Useimmat naiset eivät kuitenkaan kauhean paljastavasti pukeudu ja sopimaton on aina kulttuurista kiinni.

    Mitä varten naisten pitää tässä nyt keskenään kauhistella toisten vajaata eroottisuutta, joka ilmenee korkokengissä ja missä hyvänsä.

    Japanissa on historiallisesti vaatetettu naiset päästä varpaisiin löysiin kankaisiin, jolloin eroottista oli niskan ja ranteiden näkyminen ja liikkeet. Arvatenkin aikansa naiset ovat silloinkin tuhisseet silmät halveksunnasta sirrillään tai kummastuksesta pyörällään sellaisten "kehnojen" naisten tapaa esitellä niskaansa ja ranteitaan.

    Ei siis ole väliä sillä, mihin nainen pukeutuu, jos aina on tuloksena kahtiajako säädyllisiin ja säädyttömiin. Että josko kuitenkin annettaisiin naisten itse määritellä, mitä päällensä pistävät ilman arveluita heidän sisäisistä motiiveistaan.

    VastaaPoista
  34. Niin Annikki,

    minulla on varsin epälooginen tapa keskustella, sillä etenen täysin vailla pienintäkään strategiaa, sen mukaan, mihin ajatusvirtani vie.

    Nyt se vei minut pohtimaan naisen motiivia siihen, miksi tämä tyytyy tyrkyttämiseen erotiikan sijaan. Kenties päädyin lopputulemaan, että se ei ole yksin miehen syy, että tyrkky houkuttaa.

    Annikki, kauhistelu kuitenkin pois. Minä olen niin monissa ajatuksissa keitetty, ettei minua mikään kauhistuta tai pöyristytä, kunhan mietin motiiveja ja kääntelen niitä haarukkani nokassa.

    VastaaPoista
  35. Pointti olikin siinä, että motiiveja ihmeteltäisiin joka tapauksessa riippumatta siitä, mitä naisilla on päällään ja kuinka monta prosenttia kehosta on peitettynä.

    Ja että tällainen arvostelu ja arvottaminen itsessään jo ylläpitää jakoa hyviin ja tyrkkyihin, mistä ei ole mitään hyötyä tai edes iloa. Miehiä on yhdenlaisia: houkutusten uhreja, ja naisia kahta sorttia: niitä, jotka ovat tyrkyllä ja niitä, jotka ihmettelevät moista.

    VastaaPoista
  36. Annikki, sinä arvotit tuon, että hyviin ja tyrkkyihin, en minä.

    Tyrkkykin on hyvä, kuten olen jo aiemmin esittänyt tässä samaisessa keskustelussa. Minun myötätuntoni oli huorakeskustelussakin huoran puolella, koska hän on sisareni. Koskaan en ole sanonut, että minä tai tyrkyttämätön on "parempi", vaan sen ovat aina sanoneet muut. Ja tämä hämmästyttää minua suuresti.

    VastaaPoista
  37. Teetkin sen hyvin taitavasti kiertäen, koska mitäpä muuta vihjailut "ongelmista eroottisilla alueilla" ovat kuin arvottamista.

    Jos asia sinua oikeasti kiinnostaisi, olisit ehkä jo osannut etsiäkin tutkimuksia ja kirjallisuutta ihmisten ja eläinten soidinmenoista, pukeutumisen historiasta ja kulttuurista, etkä laiskahti kaakattaen märehtisi kanssaihmisten törötissejä.

    Esimerkiksi dosentti Jussi Viitala on tehnyt erinomaisen kirjan aiheesta ja suosittelee luennoillaan monia muitakin teoksia.

    Näin kävisi esimerkiksi ilmi, että naisten koreilu ei todellakaan ole eläinkunnassa mitenkään epänormaalia.

    Vaatteet ja pukeutuminen on ilmiönä niin monimutkainen ja laaja, ettei siihen pelkät seksiviitteet ja pariutuminen riitä selittämään.

    VastaaPoista
  38. Annikki,

    etkö ollenkaan huomaa, kuka se tässä oikein halveksuu ja arvottaa, vaikka syyttää muita siitä:

    Arvatenkin aikansa naiset ovat silloinkin tuhisseet silmät halveksunnasta sirrillään tai kummastuksesta pyörällään sellaisten "kehnojen" naisten tapaa esitellä niskaansa ja ranteitaan.(Annikki)

    Sinä et löydä mistään kohtaa minun tekstiäni halveksuntaa, mutta sinun tekstistäsi sitä löytää, kun arvioit kirjoitustani. Otaksut minun ja varmaan muidenkin arvottavan asioita niin kuin sinä arvelet niitä yleensä arvotettavan, sinun mielestäsi.

    Ajattelet siis, että kun arvostelen törötissipukeutumista, teen sen siksi, että halveksin törötissinaisia. - Tällainen yksioikoinen päättely on subjektiivista ja rajoittunutta, siinä täytetään tyhjiä aukkoja omilla ennakkoluuloilla, omilla stereotypioilla asioista ja ihmisistä.

    Samanlaiseen kapeaan ajatteluun syyllistyi mm. se kirjoittaja taannoin huorakeskustelussa, jossa arvioi minun halveksivan huoria ja pitävän itseäni parempana ihmisenä, vaikka oikeasti kritisoin instituutiota, joka sallii naisen riistämisen. Myötätuntoni ja ymmärrykseni on aina ollut huoran puolella, joten miksi ei myös törötissin.

    Kritisointi ei ole yhtä kuin halveksunta. Voin kritisoida äitiänikin, jos sikseen tulee, samaten itseäni, vaikka rakastan kumpaakin suuresti.

    Teetkin sen hyvin taitavasti kiertäen, koska mitäpä muuta vihjailut "ongelmista eroottisilla alueilla" ovat kuin arvottamista.

    Kysyin kyllä ihan suoraan, ei siinä mitään vihjailua ollut. Kysyn edelleen, sillä asia kiinnostaa minua.

    Jos asia sinua oikeasti kiinnostaisi, olisit ehkä jo osannut etsiäkin tutkimuksia ja kirjallisuutta ihmisten ja eläinten soidinmenoista, pukeutumisen historiasta ja kulttuurista, etkä laiskahti kaakattaen märehtisi kanssaihmisten törötissejä.

    Minusta on aina hämmentävää lukea ilkeitä sanoja. Nytkin tunnen myötähäpeää siitä, että osaat sanoa noin ilkeästi asiasi.

    Kyllä minä lähden blogissani siitä, että sana on vapaa, vaikkei olisi istunutkaan dosentti Jussi Viitalan luennolla tai ottanut etukäteen selvää kirjoituksen jokaisesta historiallisesta yksityiskohdasta. Vierastan tämäntyyppistä blogikirjoittamista, jossa päre muistuttaa hyvin valmistettua yksityiskohdiltaan tarkistettua esitelmää tai luentoa. Jätän nämä muille, ne eivät ole minua varten.

    Uskallan sanoa ajatuksiani, ja teen sen juuri niin kuin tahdon. Ja myönnän auliisti, että minulla ei ole tosiaan tietoa mistään eläinlajista, jossa naaras tansii soidintanssia haluamattakaan yhtyä kumppaniinsa. Kerro nyt ihmeessä, mikä eläinlaji näin tekee. En pidä pahana sitä, että opin blogikeskustelussa uusia asioita.

    Näin kävisi esimerkiksi ilmi, että naisten koreilu ei todellakaan ole eläinkunnassa mitenkään epänormaalia.

    Enhän minä koreilusta puhunut, vaan naisten seksuaalisesta kiihotuksesta pukeutumisellaan ilman täyttymyspyrkimystä. Tekeekö jokin eläinlaji näin omaksi ilokseen, vailla lisääntymistarkoitusta? Otan mielelläni vastaan uutta tietoa, sillä en nyt todellakaan jaksa googlata tätä tietoa esiin enkä ole menossa dosenttien luennolle.

    VastaaPoista
  39. Luulen että osasyy siihen, että naiset usein kieltävät pukeutuvansa provosoivasti muita varten, johtuu juuri siitä, että eroottisen vetovoiman korostamista paheksutaan ja varsinkin naisten kohdalla sitä pidetään merkkinä "tyhjäpäisyydestä". Siitä syntyy sitten tämä tekopyhä asenne "rakastan korkokenkiäni".

    En tiedä, miksi ihmiset yleensä pukeutuvat provosoivasti; luulen että syitä on monia ja ehkä moni nainen uskoo korkokenkiensä ja avaran kaula-aukon olevan jotain muuta kuin seksuaalinen viesti: muotia, tyyliä, mukautumista joukkoon.

    Minustakin olisi rehellistä pukeutua juuri niinkuin pukeutuu ja olla myös tietoinen siitä mitä viestittää. Nuoret tytöt esimerkiksi kokeilevat juuri siksi pukeutumisellaan rajojaan. Ympäristön reaktioista riippuen (vaikkapa äidin paheksunnasta tai poikien katseista) voi rakentaa sopivan, tasapainoisen imagon, joka ei riitele oman persoonan kanssa.

    Tulee tässä sellainenkin seikka mieleen, että vaikka en osaakaan ottaa kohteliaisuuksia kovin hyvin vastaan (siihen ei suomalaista naista ja tyttöä opeteta tai ainakaan ei minun ikäpolveani) täytyy sanoa, että itseäni on ilahduttanut joskus kovastikin ulkonäköön kohdistuneet kommentit, joita italialaiset miehet ja naiset viljelevät ihan meikäläisen paitapuserotädin kohdallakin(Eikä ole napit napaan asti auki!)

    Ehkä pitäisi antaa nuorille (niin tytöille ja pojillekin ) enemmän myönteistä palautetta myös fyysisistä ominaisuuksista. Eikö se lisäisi tervettä itsetuntoa?
    Jotenkin minusta tuntuu, että suomalaiset arastelevat toisten kehumista ylipäänsä, ja ulkonäköäkin arvioidaan aina aika neutraalisti. Saatetaan sanoa: "oletko käynyt kampaajalla" sen sijaan että sanottaisi: " onpa sinulla kivat hiukset".
    Vai onko tämä vain mielikuvani suomalaisesta kommunikoinnista?

    VastaaPoista
  40. Milloinkahan päästään siihen, että kriittisiä kirjoituksia ei tulkita kapeasti katkeruudesta nousseiksi? Tai omasta puutteesta tai osattomuudesta johtuviksi?

    Hei, tuo oli Henryn repliikki! :D

    VastaaPoista
  41. Sari,

    Suomessa kuulee kyllä nykyään kohteliaisuuksia ulkonäöstään tai asuistaan, mutta ei varmaan läheskään niin paljon kuin esimerkiksi siellä Italiassa tai muissa eteläisemmissä maissa, joissa on välittömämpiä ja vilkkaampia ihmisiä.

    Itse en oikeastaan kaipaa tällaisia kommentteja ollenkaan, sillä olen tarkkailijatyyppinä huomannut, miten kepeästi ja aiheetta, imarrellen ja mairitellen niitä heitellään, tarkoittamatta sitä, mitä sanotaan. Ne ovat vain small talkia, merkityksetöntä pikku puhetta, jonka tarkoitus on pelkästään sosiaalisen ilmaston lämmittäminen henkilöiden välillä. Aivan sama kuin Amerikassa esitetään kutsu: soitellaan, jolla ei tarkoiteta mitään. Ehkä suomalaiset ovat kaikin tavoin koruttomampia ja rehellisempiä käytöskuvioissaan. Tässä asiassa olen mielelläni jäyhä suomalainen.

    Esimerkiksi saksalaiset kummeksuvat suomalaisten tapaa olla hiljaa, puhumatta, täyttämättä hiljaisuutta sanoilla ja jatkuvalla pulputuksella. Samoin varmaan muunmaalaiset ajattelevat suomalaisista. Tässäkin min usta suomalaisten tapa on rehti ja hyvä. Ei hiljaisuutta tarvitse peittää merkityksettömällä sanahelinällä.

    *

    Panu, kyllä tuo ajatus on ihan omani, eikä minulla ole havaintoa Henryn sanomisista, vaikka seuraankin hänen kirjoituksiaan silloin tällöin. Kenties Henry todella ajattelee tässä samoin kuin minä tai sitten on siteerannut minua?

    VastaaPoista
  42. Eiköhän olennaista kuitenkin ole, ettei eteen tupsahtanutta uutta tuttavuutta kohtele ennakkoluulojensa mukaan oli tämän ilmiasu sitten gootti, juntti, punkki, bimbo, hippi, playboy, pissis, rasta, hiphop, what ever. Näpit pitää pitää kurissa!

    VastaaPoista
  43. Panu, kyllä tuo ajatus on ihan omani, eikä minulla ole havaintoa Henryn sanomisista, vaikka seuraankin hänen kirjoituksiaan silloin tällöin. Kenties Henry todella ajattelee tässä samoin kuin minä tai sitten on siteerannut minua?

    Etkö ymmärrä tilanteen ironiaa? Ensin nimittelet Henryä naisenpuutteiseksi itkijäksi, ja sitten jeesustelet siitä, kuinka ikävää on kun "kriittisiä kirjoituksia tulkitaan katkeruudesta nousseiksi". Lääkäri, paranna ensin itsesi!

    VastaaPoista
  44. Etkö ymmärrä tilanteen ironiaa? Ensin nimittelet Henryä naisenpuutteiseksi itkijäksi, ja sitten jeesustelet siitä, kuinka ikävää on kun "kriittisiä kirjoituksia tulkitaan katkeruudesta nousseiksi".

    Etkö sinä osaa lukea?

    Taisit nyt suihkaista mädät hapot omiin silmiisi, sillä en ole missään nimitellyt Henryä millään nimellä. En ole edes kirjoittanut hänestä koskaan. Olen monissa kirjoituksissani puhunut naisen merkityksestä tasa-arvon esteenä. Minkäs minä sille voin, että Henry on linkannut minuun tämän kirjoitukseni jälkeen.

    VastaaPoista
  45. hämmästynyt sitruuna01 huhtikuuta, 2008 00:40

    Jaa tämä kirjoitus käsitteleekin jotain aivan muuta "kisumirriä saamatonta" "blogissaan itkijää"? Ja linkilläsi Henryn ihmissuhteet-blogiin ei ole mitään tekemistä itse tekstisi sisällön kanssa? Jotain rajaa, pyydän.

    VastaaPoista
  46. --tällainen arvostelu ja arvottaminen itsessään jo ylläpitää jakoa hyviin ja tyrkkyihin,- -(Annikki)

    Kyllä se ihmisten arvottaminen ja jako syntyy lukijan omassa pääsä - kellä syntyy. Yhtä lailla minkä tahansa ilmiön kritisointi tarkoittaisi tämän kaavan mukaan sitä, että ne ilmiöt, joita ei kritisoida, joista ei siinä kirjoituksessa lausuta, olisivat automaattisesti hyviä. Eihän se voi mennä näin yksioikoisesti ja mustavalkoisesti. Paljastelun kritisointi arkielämän pukeutumisessa ei siis tarkoita sitä, että

    1) paljastelevat naiset olisivat huonompia kuin paljastelemattomat

    2) paljastelemattomat olisivat parempia kuin paljastelevat

    vaan se kysyy sitä, miksi naisnisäkäs paljastelee keskellä kirkasta päivää (tanssii soidintanssia), jossei halua uroiden kiihottuvan arkisissa askareissaan?

    Tällainen nainen sinänsä voi olla

    1) valtiotieteen tohtori

    2) siistijä

    3) kolmen lapsen hyvä äiti

    4) mukava ystävä jne.

    Mikä siis on hänen paljastelun sa motiivi?

    1) seksuaalinen kyltymättömyys eli orgasmin saamattomuuskykynsä

    2) epävarmuutensa itsestään

    3) narsisminsa

    4) ?????

    VastaaPoista
  47. Mätä sitruuna,

    sanoit minun nimitelleen Henryä.

    Leikkaapas nyt tähän se kohta, jossa teen näin.

    Henryn kirja naisen seksuaalisesta vallasta tuntui minusta käsittelyltään ja ajatuksiltaan vajaalta, joten päätin laajentaa näkökulmaa realistiseksi omalla näkemykselläni, jossa totesin, että seksuaalinen valta on vain viehättävillä nuorilla naisilla.

    En ole kuitenkaan missään tapauksessa viitannut moniselitteiseen Henry-persoonaan, vaan tyypillisiin suomalaisiin miehiin, jotka eivät näe, että hyviä tyrkyttämättömiä naisia on joka puolella heitä varten, jos vain kelpaa.

    VastaaPoista
  48. ...ristiriita on siis siinä, että vähemmän näyttävä uros ei valitse jäljelle jääneistä vähemmän näyttävää naarasta, vaan ryhtyy itkemään blogissaan, että naisella on seksuaalinen valta ja suuri osa miehistä jää ilman.

    Ellei tässä ole tarkoituksena sanoa, että:
    -linkattu bloggaaja on vähemmän näyttävä
    -hänellä ei ole naista
    -hän itkee
    niin mitä sitten?

    Implikaatio on, että Henryn teoria on katkeruudesta noussut ja johtuu hänen henkilökohtaisista puutteistaan ja osaamattomuudestaan kelpuuttaa "hyviä tyrkyttämättömiä naisia".

    Tässä valossa myöhempi kommenttisi on suorastaan herkullinen:
    Milloinkahan päästään siihen, että kriittisiä kirjoituksia ei tulkita kapeasti katkeruudesta nousseiksi? Tai omasta puutteesta tai osattomuudesta johtuviksi?

    VastaaPoista
  49. Etkö ymmärrä tilanteen ironiaa? Ensin nimittelet Henryä naisenpuutteiseksi itkijäksi, ja sitten jeesustelet siitä, kuinka ikävää on kun "kriittisiä kirjoituksia tulkitaan katkeruudesta nousseiksi".

    Ei se ymmärrä, todellakaan. Tyypillisen feministin tapaan se ei pysty edes kuvittelemaan olevansa samojen moraalilakien ja käyttäytymissääntöjen alainen kuin muut ihmiset. Aivan samaa keskustelukulttuuria harrastetaan muukalaisvastaisten natsiroistojen (ns. "kanallismielisten maahanmuuttajakriitikoiden") keskuudessa.

    VastaaPoista
  50. Höpö höpö, pojat, Panu ja mätä sitruuna

    Ensinnäkään en ole feministi, vaan näen heidän toimintansa tuhoisana ihmisten väliselle tasa-arvolle, jota ei saavuteta taistelemalla jotakin vastaan, vaan jonkin puolesta.

    Feministiksi minut leimaavat vain miehet, joilla on tapana ajatella kliseisesti ja ahtaasti, valmiita ratoja käyttäen, tulkiten tyhjiä aukkoja omilla ennakkoluuloillaan. Minua on kuitenkin vaikea saada noihin valmiisiin muotteihin!

    Samalla tavoin kuin pornon kritisointi ei tarkoita pornon vastaisuutta, ei miestenkään kritisointi tarkoita miesvihaa. Tässä artikkelissahan sitä paitsi kritisoin naisia, hyvät pojat!

    Mätä sitruuna, tuo blogimerkintä kieltämättä antaa osoitteen, mutta sen tarkoitus on todistaa oikeaksi väitteeni miesten itkuista naisten perään, vaikka naisia on vapaana miehiä enemmän.

    Sanokaapa te kaksi, miksi mies itkee naisten perään, eikä mene ja ota jotakuta itsensä tasoista siitä läheltä?

    VastaaPoista
  51. Sanokaapa te kaksi, miksi mies itkee naisten perään, eikä mene ja ota jotakuta itsensä tasoista siitä läheltä?

    Koska itsesi lisäksi useimmat muutkin naiset haluavat olla "valitettavan kranttuja, eivät ylpeyttään, vaan rehellisyyttään".

    Mutta turha tätä on jankata, elät selvästi omassa todellisuudessasi, jossa "miehille riittäisi kullekin nainen ja parikin, jos hän ottaisi kaltaisensa ja tasoisensa".

    VastaaPoista
  52. Ei se ole minun todellisuuttani, vaan tilastollinen totuus. Mene Stat.fi:n sivuille, niin siellä se on luettavissa.

    VastaaPoista
  53. 4) ????? elämänilonsa

    VastaaPoista
  54. Anonyymi, voin kuvitella sinun tarkoittavan, että naisen vähäpukeisuus ilmentää elämäniloa ja pukeutuminen yleensä sitten elämänkielteisyyttä. :)

    No jaa, ehkä turhaan ei puhuta ilolinnuista. Se vaan, että narri ja klovnikin on oikeasti peitettyjen kyyneleiden tulkki, naamio kasvoillaan.

    VastaaPoista
  55. Vedät tossa vähän äärilaitoja pitkin
    :)
    t. se sama anonyymi

    VastaaPoista
  56. Höpö höpö. Pariutumisikäisissä kohorteissa sinkkunaisista on huutava pula. Työikäisiä naimattomia miehiä on melkein 150000 enemmän kuin naisia.
    Laske siitä.

    Leskimummoista ja postmenopausaalisista eronneista naisista ei tietenkään ole puutetta, mutta luonto nyt vaan on tavoitehakuisuudessaan kohdistanut miesten sukuvietin lisääntymisiässä oleviin naisiin. Kenties puutteessa riutuvien teekkaripoikien pitäisi mielestäsi aloittaa seksimatkat dementiakoteihin?

    VastaaPoista
  57. Sitruuna,

    kun ne eduskunnan kähmijäukotkin (50 - 60 v.) tahtovat näitä koherentteja nuoria naisia, niin onkos sitten ihme, että nuoret vähän huonommat miehet jäävät itkemään, kun heille ei riitä enää näitä pariutumisikäisiä neitokaisia? Jos nämä viriilit ukot valitsisivat kaltaisiaan ja ikäisiään hyviä naisia, nuorempia riittäisi vähemmän raamikkaille ja vähän köyhemmillekin nuorille itkijämiehille. Menopaussi se on miehilläkin ja tulee kyllä sullekin ennen kuin huomaatkaan. :)

    VastaaPoista
  58. Tällä viitataan kaksinaismoralismiin, eli siihen, että miesten ja naisten seksuaaliseen käyttäytymiseen suhtaudutaan eri tavoin. Onkin oletettavaa, että naisten seksuaalisuuden tukahduttaminen vaikuttaa huomattavasti siihen, että naiset ovat vähemmän kiinnostuneita seksistä, kuin miehet, ja jäävät seksin alueella passiivisiksi.

    On Laasasen teorian kannalta mielenkiinoista, että nimenomaan naiset kannattavat kaksinaismoralismia huomattavasti miehiä enemmän, ja naisten seksuaalisuuden tukahduttaminen tulee toisten naisten taholta. Ne ovat nimenomaan naiset, jotka leimaavat toiset naiset huoriksi, ja antavat sanalle kielteisen sisällön. Tässä asiassa on täysin harhaanjohtavaa syyttää miehiä, sillä tutkimuksissa on osoitettu, että miehet kannustavat naisia seksiin, eivät rajoita heidän seksuaalisuuttaan.

    Eli käytännössä kun miehet kehuvat toisiaan siitä, että ovat saaneet iskettyä naisia, niin naisten pitäisi vastaavasti alkaa kehua toisiaan siitä, että saivat taas miehen houkuteltua sänkyynsä, ja muutenkin naisten tulisi kannustaa muita naisia hankkimaan seksikokemuksia.

    VastaaPoista
  59. - - naisten seksuaalisuuden tukahduttaminen vaikuttaa huomattavasti siihen, että naiset ovat vähemmän kiinnostuneita seksistä, kuin miehet, ja jäävät seksin alueella passiivisiksi.

    Naiset eivät ole vähemmän kiinnostuneita seksistä kuin miehet. Kuule, kyllä se on mielessä kaiken aikaa, öin ja päivin. Ainoa mikä tukahduttaa tervettä naisellista seksuaalisuutta, on pornomarkkinoiden luoma pinnallinen ja tylsä kuva seksuaalisuudesta, joka on paljon enemmän, mitä pornossa on. Oikea eroottisuus on nautinnollista hekumaa, ei tekovoihkeita ja ison vehkeen pumppaamisesta syntyvää silmien muljahtelua.

    - -naisten seksuaalisuuden tukahduttaminen tulee toisten naisten taholta. Ne ovat nimenomaan naiset, jotka leimaavat toiset naiset huoriksi, ja antavat sanalle kielteisen sisällön- -

    Höpö höpö. Ei pintapornon ja itsensä paljastelun tai huoruusinstituution kritisointi tarkoita kielteistä suhtautumista seksuaalisuuteen, vaan nimenomaan taistelee nautinnollisen ja luonnollisen hekumallisen eroottisuuden puolesta. Koskahan tämä oikein tajutaan? Pornolla ei ole mitään tekemistä eroottisuuden kanssa, se on vain pintaraapaisu siitä, mihin sfääreihin seksuaalisuudessa voidaan mennä, kun unohdetaan pornon kuivakat ja epäaidot mallit, joita aivottoman näköiset porno-oriit ja halvat tekotissikät suorittavat.

    Tässä asiassa on täysin harhaanjohtavaa syyttää miehiä, sillä tutkimuksissa on osoitettu, että miehet kannustavat naisia seksiin, eivät rajoita heidän seksuaalisuuttaan.

    Tätähän minä olen toitottanut iät ja ajat. Suurin este miehen ja naisen välisen tasa-arvon ja nautinnollisen aidon eroottisuuden toteutumiselle ovat, ikävä kyllä, naiset itse. Nuo orjasielut.

    VastaaPoista
  60. "Ensinnäkään en ole feministi, vaan näen heidän toimintansa tuhoisana ihmisten väliselle tasa-arvolle, jota ei saavuteta taistelemalla jotakin vastaan, vaan jonkin puolesta.

    Feministiksi minut leimaavat vain miehet, joilla on tapana ajatella kliseisesti ja ahtaasti, valmiita ratoja käyttäen, tulkiten tyhjiä aukkoja omilla ennakkoluuloillaan. Minua on kuitenkin vaikea saada noihin valmiisiin muotteihin!"


    Positiivista kehitystä on siis tapahtunut:

    http://ikkuna.blogspot.com/2006/08/kontallaan.html
    "Olen mielelläni feministi ja heilutan naisten lippua siellä missä voin, niin kauan kuin puhe tasa-arvosta on juhlatasoa ja niin kauan kuin samapalkkaisuus on utopiaa ja ennen kaikkea niin kauan kuin naiset alistuvat tähän saadakseen miehen jalkoväliinsä ja kotiinsa remonttimieheksi tai kulissiksi. Pitäähän naimisiin edelleen päästä. On käsittämätöntä, että lähes kouluttamaton paperimies ansaitsee korkeakoulutettuun sairaanhoitajaan tai kirjastonhoitajaan/-johtajaan verrattuna kolminkertaisesti, ja häpeällistä on se, että tämä tapahtuu naisten täydellä tuella. Naiset ovat kaksituhatluvullakin vielä housut nilkoissa odottamassa kiltisti miehen armolahjaa."

    VastaaPoista
  61. Niin tämä on sitä naisten logiikkaa, vai mitä Iines?;)

    VastaaPoista
  62. Tuo lainaamasi katkelma on vuodelta 2006! Meinaatkos, että ihminen ei voi kehittyä, laajentaa näkökulmaansa, oppia uutta? Ei kai kukaan ole niin jähmeä, että pysyy elämänsä ajan samanlaisena?!

    Vuoden 2006 jälkeen olen lukenut niin paljon aggressiivisia, vihaa uhkuvia feministien kirjoituksia täältä virtuaalista, että olen tuntenut olevani kaukana tuosta linjasta. Olisin ollut mielelläni feministi, mutta kaiken lukemani jälkeen näen heidän tavassaan toimia niin paljon kapeaa yksisilmäisyyttä ja suoranaista sokeutta, että en voi sitoutua aatteeseen - enää. Luulin sitä humaanimmaksi.

    Minusta asioita voi ajaa taistelemalla niiden puolesta, ei jotakin vastaan. Keinoista on kyse, ja myös siitä, että feministi on joskus hyvin sokea: ei näe malkaa naisen silmässä. Suurin este humaanin tasa-arvon tiellä on orjasieluinen nainen, ja tätä kalkkia feministi ei suostu juomaan ja tunnustamaan.

    VastaaPoista
  63. "Meinaatkos, että ihminen ei voi kehittyä, laajentaa näkökulmaansa, oppia uutta?"

    Kyllä! Toivotan onnea matkalle:)

    VastaaPoista
  64. No huh huh! Meinaat siis, että ihminen todellakaan ei voi kehittyä! Minä kyllä uskon vakaasti toisin: ihminen kehittyy koko elämänsä ajan, jos lukee ja ajattelee omilla aivoillaan aktiivisesti.

    VastaaPoista
  65. Iines sanoi: "Minusta Leonoora on varsin oikeassa toteamuksessaan siitä, että molemmilla sukupuolilla on sukupuolielimet, mutta vain nainen korostaa niitä. Tässä itse pohdin syytä siihen, miksi eläinkunnassa on toisinpäin: uros koreilee ja pullistelee, naaras on vaatimattoman näköinen. "

    Minusta tässä on mukana hiukan näköharhaa. Katselepa minkä tahansa pikkukylän p-rallia viikonloppuisin niin huomaat, kuinka urokset pullistelevat - autoillaan! Pitää olla levikettä ja antennia ja kajareita, kovaa ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Autokuskien jahtaamat tiput eivät katsele niinkään kuskeja kuin juuri kulkupelejä.
    Baarissa taas riittää, kun mies laaha tiskille matkalaukun ja ilmoittaa kaikille, ettei se ole hänen matkalaukkunsa vaan lompakkonsa. Vaikka laukun omistaja olisi millainen lättänä tahansa hänen ympärillään alkaa ihmeesti parveilla kauniita naisia. Muistelepa vaikka minkä näköisen ja pituisen miehen kanssa Jacqueline Kennedy meni naimisiin vanhoilla päivillään...
    Ihmisuros siis pullistelee rahoillaan ja vallallaan, koska ne ovat parhaat välineet saada tipua. Lukaisin Henry Laasasen kirjan lävitse ja siellähän nämä kaupallisuusasiat tulivat selvitetyiksi. Kyllä poika monessa asiassa on oikeassa. Ei tietenkän kaikessa.
    Pidän kovasti Iineksen tyylistä ja ajatuksista. Osoittaa melkoista rohkeutta myöntää takinkääntö feminismistä ihmisyyteen. Iines on selväjärkisen oloinen ihminen, josta moni näilläkin palstoilla verenpaine korkealla vouhkaava vesseli voisi ottaa oppia. Eihän näissä keskusteluissa ole kyse elämästä ja kuolemasta. Tämä on sekä viihdettä että aivovoimistelua. Toivon Iinekselle kaunista kevättä ja onnea sen oikean etsinnässä. Kyllä se vielä kävelee vastaan, ennemmin tai myöhemmin.
    Uskoo paha pappi.

    VastaaPoista
  66. Tässä itse pohdin syytä siihen, miksi eläinkunnassa on toisinpäin: uros koreilee ja pullistelee, naaras on vaatimattoman näköinen.(Iines)

    Minusta tässä on mukana hiukan näköharhaa. Katselepa minkä tahansa pikkukylän p-rallia viikonloppuisin niin huomaat, kuinka urokset pullistelevat - autoillaan!(Anonyymi)

    Mutta juurihan tuossa sanon, että urokset pullistelevat. Sitä en siis ihmettele, vaan naarasten käytös on ristiriidassa eläinmaailman kanssa, jossa naaras on huomaamaton ja harrastaa soidintanssia vain paritellakseen.

    Osoittaa melkoista rohkeutta myöntää takinkääntö feminismistä ihmisyyteen.

    Takinkäännöstä ei ole kyse, sillä en ole koskaan ollut minkään sortin nisti. Ajatukseni on monesti liitetty feministisiin ajatuksiin, ja alkuun minulla ei ollut mitään sitä vastaan, koska sukupuolten tasa-arvo on - ja on edelleen - tärkeimpiä asioita maailmassa, koska tasa-arvon puute vaikuttaa niin moneen asiaan.

    En vain usko siihen mantraan, että tasa-arvo otetaan miehen kädestä.

    VastaaPoista
  67. Hm... taidettiin molemmat sekoilla tässä uros - naaras -keskustelussa. Minä käsitän ihmiset ja eläimet yhtenä joukkona, mutta Iines näköjään jakaa ihmiset ja eläimet omiin laumoihinsa.
    Eläinmaailmassa tosiaan uros pullistelee ja vaatimaton naaras sitten valitsee sen parhaiten pullistelevan. Syy tähän asiantilaan on selvä: eläinten ei tarvitse teeskennellä. Jokainen eläin tietää, että siellä naaraan takajalkojen tuntumassa on an sich jotain tavoittelemisen arvoista. Eläinnaaraan ei tarvitse teeskennellä antavansa rakkaudesta tai siksi, että hänen ja uroksen välillä on niin hyvä henkinen side.
    Ihmiset ovat tuoneet pariutumisrituaaleihin niin paljon vieraita aineksia, että alkuperäinen tarkoitus - lisääntyminen - uhkaa unohtua. Uskonnot ja epätieteet, feminismi etunenässä kaappaavat seksuaalisuuden omiin tarkoituksiinsa saadakseen lisää valtaa ja rahaa.
    Kun sitten joku Henry Laasanen tuo keskusteluun "eläimellisen" aspektin, alkaa hirmuinen älämölö. Miehen raha, valta ja muu on sama kuin pässille suuret sarvet. Lammas valitsee isosarvisen, nainen isorahaisen, ei se ole sen kummempaa.

    Itse asiass ei kuitenkaan ollut tarkoitukseni kirjoittaa tuosta, vaan Iineksen lausahduksesta, joka tarttui haaviini näiltä sivuilta. Se kuului näin: "Ei naisen rakastaminen ole synti vaan heikkous."
    Olipa monimielinen ja kaunis lause.
    Onko minun ymmärrettävä, että jos rakastan naista, olen heikko. Vain vahvat voivat olla rakastamatta naisia? Heihin eivät tehoa törötissit, lanteen karteet, sädehtivät silmät.
    Kerropa itse, miten tuon lauseesi käsitit. Vai oliko se vain kertakäyttöfilosofiaa, jonka kehittelit Ike-keskustelun tarpeisiin? Tarvitsen mielipiteesi, koska aion käyttää lausettasi seuraavassa saarnassani.
    Ystävyydellä
    Paha pappi

    VastaaPoista
  68. Ei naisen rakastaminen ole synti, vaan heikkous.

    Tarkoitin ensinnäkin tässä nimenomaisessa tapauksessa, ja toiseksi sellaista naisen rakastamista, joka kohdentuu Naiseen sillä tavalla, että tuon Naisen paikan voi täyttää hyvin moni nainen, nainen naisen perään, aina uusi nainen, eikä sielu tai ruumis saa siltikään rauhaa.

    VastaaPoista
  69. Vau, vau, vau!
    Tuohon ei ole sen paremmin teologilla, feministillä, sovinistilla kuin Kanervallakaan vastaan sanomista. Hienosti muotoiltu, Iines.
    Paha pappi

    VastaaPoista
  70. Hei Iines!
    Kun näyt seurailevan keskusteluja muuallakin kuin päiväkohtaisen kirjoituksen perässä, kysyn, mitä mieltä olet tästä, 10.4. Plazan Ellit-palstalla olleesta, eronneen naisen kirjoituksesta:
    "Vaikka olenkin todella tyytyväinen nykyiseen elämääni, haaveilen edelleen siitä intohimoisesta rakkaudesta, jossa voimme kohdata seikkailuja yhdessä. Unelmoin miehestä, joka saa perhoset lentelemään vatsassani ja joka saa minut hehkumaan joka päivä. Tämä mies saa minun ylittämään itseni ja pyrkimään aina kohti uusia haasteita ja seikkailuja, eikä passivoi minua kotisohvalle. Tiedän, ne ovat haaveita ja siihen saakka, että Hän tulee ja vie jalat altani nautin itsellisestä elämästäni, ystävistäni, työstäni ja vapaudestani :)"

    Mielestäni tässä kyllä asetetaan miehelle melkoiset vaatimukset. Miehen pitää viedä ja naisen osaksi jää vikinä? Vai olenko käsittänyt aivan väärin?
    Paha pappi

    VastaaPoista
  71. Minusta tuo haave tuntuu vähän vieraalta siinä mielessä, että nainen hakee selvästi elämää miehen kautta, ei miehen rinnalla.

    Ei kukaan toinen voi haastaa meitä elämään elämätöntä elämää, itse se elämä on kohdattava, itse siihen on mentävä ja ainoa kenet voi haastaa on itsensä.

    Kun haastaa itsensä ja uskaltaa, voi sitten hyvässä lykyssä kohdata uusia asioita ja näkökulmia, intohimoa ja rakkautta. Mutta itsestä se kaikki lähtee, antamisesta, antautumisesta asioille, ei odottamisesta.

    VastaaPoista
  72. Olipa mukava kuulla tämä naisen suusta, tai paremmin kynästä - ääh - näppiksestä. Törmään työssäni jatkuvastin naisiin, joiden mielestä heidän miehensä eivät ole täyttäneet näihin asetettuja toiveita. He kyllä puhuvat mielellään tasa-arvosta, mutta valittavat samalla, ettei "mies saa heitä hehkumaan", kuten se Alex viime Kreikan lomalla...
    Itsekin tunnen ilmiön. Ensimmäinen vaimoni käveli ulos ovesta ilmoitettuaan, etten ollut tarpeeksi kunnianhimoinen. No, itse asiassa olin hyvin iloinen siitä, että hän lähti. Oli raskasta kuulla jatkuvasti olevansa nynnerö, jolle raamattu on rakkaampi kuin pankkikirja.
    Osuit naulan kantaan sanoessasi, että jokaisen on haastettava itsensä ja että toisen kautta ei voi elää. Minusta nainen, joka vaatii, että miehen on hankittava hänelle Mersu ja minkkiturkki on yhtä halpa-arvoinen kuin mies, joka laittaa naisensa myyntiin ja ostaa prostituutiovoitoilla itselleen ylellisyystavaroita. Vai olenko väärässä?
    P.pappi

    VastaaPoista
  73. Halpa-arvoisuudesta en tiedä, sillä ihmisarvo meillä kaikilla on.
    Sen sijaan mainitsemasi teot ovat kyllä rinnasteiset, jopa yksyhteen.

    Tuntuu vaikealta uskoa, että Mersu ja minkkiturkki miehen mukana -naisia vielä olisi. Vaan kai niitä on noissa kouluttamattomissa naispiireissä, joissa panostetaan ulkokuoreen. Miksi kummassa miehet hinkuvat näiden typerien kaunokkien perään?

    VastaaPoista
  74. sitruuna:
    "Leskimummoista ja postmenopausaalisista eronneista naisista ei tietenkään ole puutetta, mutta luonto nyt vaan on tavoitehakuisuudessaan kohdistanut miesten sukuvietin lisääntymisiässä oleviin naisiin. Kenties puutteessa riutuvien teekkaripoikien pitäisi mielestäsi aloittaa seksimatkat dementiakoteihin?"

    iines:
    "kun ne eduskunnan kähmijäukotkin (50 - 60 v.) tahtovat näitä koherentteja nuoria naisia, niin onkos sitten ihme, että nuoret vähän huonommat miehet jäävät itkemään, kun heille ei riitä enää näitä pariutumisikäisiä neitokaisia? Jos nämä viriilit ukot valitsisivat kaltaisiaan ja ikäisiään hyviä naisia, nuorempia riittäisi vähemmän raamikkaille ja vähän köyhemmillekin nuorille itkijämiehille. Menopaussi se on miehilläkin ja tulee kyllä sullekin ennen kuin huomaatkaan. :)"

    Voisiko iines hyväksyä ajatuksen että miehen kannalta seksuaalisesti kiinnostavimmat naiset ovat nuoria naisia. Tämä olisi keskustelun kannalta eteenpäin vievää. Ei se ole mahdotonta. Katselee vain maailman menoa ja uskoo silmiinsä ja korviinsa.

    Mikä on muuten miesten menopaussi?

    VastaaPoista
  75. Voisiko iines hyväksyä ajatuksen että miehen kannalta seksuaalisesti kiinnostavimmat naiset ovat nuoria naisia. Tämä olisi keskustelun kannalta eteenpäin vievää. Ei se ole mahdotonta. Katselee vain maailman menoa ja uskoo silmiinsä ja korviinsa.

    Samalla kaavalla voisi tietenkin kysyä, että voitko sinä harri hyväksyä sen, että naisen kannalta seksuaalisesti kiihottavin on tietenkin nuori kestävä uros, jonka orhin taidot ovat paremmat kuin vanhemman miehen? Naisen seksuaalisuushan säilyy viriilinä hautaan saakka, kun sen sijaan miehellä on kyvyissään selkeän laskeva kaari.

    Mikä on muuten miesten menopaussi?

    Miehen vaihdevuodet, jolloin alkaa ilmetä fyysistä väsymystä ja hikoilua suorituksissa sekä tunne-elämän horjuvuutta. Puhutaan myös viidenkympin villityksestä, joten kyllä kansa tietää. Mainittakoon vielä, että miesten vaihdevuodet on lääketieteellisesti nimetty miehen elinkaaren tila.

    VastaaPoista
  76. Ilmeisesti iines ei hyväksy ajatusta miesten kiinnostuksesta nuoriin naisiin.

    Minä voin kyllä hyväksyä ajatuksen, että naisia kiinnostaa nuoret viriilit orhit, mutta enpä ole kyllä paljon kuullut valituksia kähmivistä kuusikymppisistä kansanedustaja-naisista.

    Miesten menopaussi ei taida vielä vaivata Ilkka Kanervaa.

    VastaaPoista
  77. Kyse ei ole minun hyväksymisestäni, vaan siitä, että vanhat kähmijät eivät osaa katsoa peiliin. Eivät nuoret naiset ole heistä kiinnostuneet, vaan korkeintaan menestyneiden vanhusten paksusta lompakosta, jolla voivat pitää itseään kauniina nuoria rakastajia varten. :)

    VastaaPoista
  78. Ho-hoo! Nyt pistit, Iines, pahan. Tämä kommentti pitäisi lähettää I. Kanervan kotisivuille. Taidan lähettääkin!
    Puhut niin totta kuin tosi olla voi. Kun seuravan kerran näemme lehtikuvassa seitsenkymppisen taluttavan vihille parikymppistä missiä, muistakaamme iineksen profeetalliset sanat.
    iitokset illan parhaista nauruista.

    Päivystävä orhi

    VastaaPoista
  79. "Kyse ei ole minun hyväksymisestäni, vaan siitä, että vanhat kähmijät eivät osaa katsoa peiliin. Eivät nuoret naiset ole heistä kiinnostuneet, vaan korkeintaan menestyneiden vanhusten paksusta lompakosta, jolla voivat pitää itseään kauniina nuoria rakastajia varten. :)"

    En oikein ymmärrä tässä ongelmaa. jos nuoret naiset kiinnostuvat vanhemmista miehistä (vaikkakin haluaisivat todellisuudessa rikkaan elättäjän)sallittakoon se heille. vai oletko huolissasi että vanhempi mies tällä tavalla esineellistetään?

    VastaaPoista
  80. Annikki:

    Olen tismalleen samalla linjalla kanssasi.

    Kuulun itsekin niihin, jotka kulkevat niin verkkareissa kuin korkkareissakin. Jos nainen haluaa olla naisellinen, miksi hänet leimataan heti sutturaksi ja miestennielijäksi? Jos joku haluaa kulkea naturellina, matalissa kengissä ja huomiota herättämättömissa vaatteissa, annetaan kulkea.

    Venäläiset ja virolaiset naiset ovat naisellisia ja haluavat sitä korostaa. Miehet ihailevat heitä ja naiset kauhistelevat.

    Jotenkin tuntuu, että ihmisistä yritetään tehdä sukupuolettomia olentoja.

    VastaaPoista
  81. Harri, ei se minulta ole pois, jos vanha mies haluaa stimuloida hiipuvaa mieskuntoaan. En ole edes kovin innostunut tämän tason miehestä. Kaikin mokomin kukin paneskelkoon ketä tahtoo, muustahan siinä yleensä ei ole kyse kuin purkautumisesta.

    *

    Anonyymi,

    itse ajattelen niin, että naisellisuus on vallan muuta kuin korkkarit ja tissivaon näyttäminen. Mutta jos sinä ajattelet naisellisuudesta näin esineellistävän kapeasti, niin se on sinun asiasi, ei minulta pois. Ja jos sinua tyydyttää se miestarjonta, joka tulee luoksesi näiden merkkien näyttämisen vuoksi, niin onnea!

    VastaaPoista
  82. Iines, väitinkö, että naisellisuus on tissivaon näyttämistä? Mitä pahaa on korkkareissa? Lenkkarit tai maihinnousukengät eivät ole mielestäni naisellisia.

    Onko mielestäsi nainen halpa jos tuo naisellisuuttaan esiin pukeutumalla korkokenkiin ja vaikka muotoja korostaviin asuihin? Kun puhutaan korkkareista ja naisellisista vaatteista, näet ne jostain syystä naista halventavana, esineellistävänä. Miksi ajattelet naisellisesta pukeutumista näin, ihan kuin siinä olisi jotain syntistä tai likaista? Jollet itse halua pukeutua niin ja koet naisellisuutesi muulla tavoin, miksi halveksit muita? Minullekin naisellisuus on toki muutakin, mutta ainakin oma mieheni arvostaa sitä, että pukeudun naisellisesti parhaita avujani korostaen (vaikkei se tissivako näykään - aina).

    Minun ei tarvitse pukeutumisellani imeä miehiä ympärilleni, minulla on jo sellainen ja hyvä mies onkin. Useimmat miehet pitävät naisessa älyn ja pehmeyden lisäksi naisellisesta pukeutumisesta, joskus jopa viettelevästä - varsinkin omani. Ja hän ei valitettavasti kuulu siihen kategoriaan mihin niin mielelläsi haluaisit tällaisesta pitävät miehet lokeroida.

    VastaaPoista
  83. Minusta käsite "naisellinen pukeutuminen" on pornoteollisuuden luomaa. Eilisessä ykkösen Voimala-ohjelmassa todettiin, että enää ei puhuta seksistisestä pukeutumisesta tai maailmasta, vaan pornoistuneesta maailmasta, jossa ulkoiset esikuvat ovat selkeän pornomaisia, mm. naisen habitus.

    Minusta naisellisuutta on vaikkapa pehmeästi kiedottu nuttura, josta roikkuu muutama kihara niskaan ja naisen tapa kiertää kiharaa sormensa ympärille miestä katsellen ja hymyillen. Tai kaunis hameasu, vaikkapa leninki, joka myötäilee vartaloa luonnollisen pehmeästi, puristamatta tai tyrkyttämättä tiettyjä ruumiinosia. Nilkat ovat naiselliset, ja ne näkyvät kyllä viehkeästi, kun nainen nostaa toisen polvensa toisen polven yli. Ei tarvita korkokenkiä pingottamaan jalkaa, vaan notkea nainen osaa kyllä asetella nilkan kaaren houkuttavasti, jos tahtoo. Mieskään ei pelkää niin paljon sukkasillaan olevaa naista kuin piikkikoroissa keikistelevää naista.

    En tunne käsitettä synti tai likaisuus, joihin viittaat - ehkäpä sinä kuitenkin tunnet ne paremmin. En osaa edes sanoa, mikä olisi syntiä ja miksi, sillä nuo kuvat eivät kuulu ollenkaan käsitemaailmaani.

    Minun käy sen sijaan sääli kanssasiskoja, itseään tyrkyttäviä naisia, jotka pukeutuvat burkhaan. Siis korkkarit ja avara kaula-aukkohan on länsimaisen naisen burkha.

    VastaaPoista
  84. Mistä sinä nyt löysit sen "puristavan ja tyrkyttävän" asun? Minä en ainakaan sellaisia kertonut käyttäväni.

    Miksi näet kirjoituksessani sellaista, mitä haluat vain jostain syystä nähdä, etkä sitä, mistä kirjoitan?

    Huomaatko nyt, kuinka yrität saada tekstini kuulostamaan pahalta.

    Jos sinä mieluummin kuljet kaupungilla sukkasillasi, niin ollos hyvä. Min ua ei ainkaan toistaiseksi ole kukaan mies pelännyt, vaikka joskus jalkoihini avokkaat heitänkin. Kukkamekko kuuluu myös kesähepeneisiini, kuten sandaalit ja lakatut varpaankynnet. HUI! :)

    VastaaPoista
  85. Te anonyymit menette sekaisin, eli yhdistän sinuun varmaan huomaamattani toisen anonyymin kommentit. Olisi hyvä, jos anonyymin sijaan käyttäisi jotain muuta nimeä.

    Minulla on jalassani kaupungilla kengät, joilla on hyvä kävellä, ja niissä voi olla toki korkoa - korkohan on selälle hyvä, ellei se ole luonnoton ja epäterveellinen piikkikorko, jollaisia korkkarit ovat. Järkevää korkoa en nimitä piikkikoroksi.

    Ja punaiset ne minunkin varpaankynteni ovat - ovat oikeastaan aina olleet, sillä kaunis jalka on ihmiselle ilo.

    VastaaPoista
  86. Iines:"Naisen seksuaalisuushan säilyy viriilinä hautaan saakka, kun sen sijaan miehellä on kyvyissään selkeän laskeva kaari."

    muuten ihan hyvä, mutta sana viriili tarkoittaa mieskuntoa..;)

    VastaaPoista
  87. Kyllä se nykyään voi tarkoittaa myös naiskuntoa. Ennenhän näistä asioista ei puhuttu, kun naiselta ei kysytty mitään. Nyt naiselle ei riitä enää se, että levittää kuuliaisesti jalkansa.

    VastaaPoista
  88. Aivan totta, nykyään suomalainen nainen vanhetessaan alkaa muistuttamaan miestä, jolloin viriili sopii vallan mainiosti, kuvaamaan naista..x)

    VastaaPoista
  89. Joutaahan tuo määre mieheltä pois, etenkin kun hänellä jo viisissäkymmenissä on laskeva kaari. :/

    VastaaPoista
  90. Taas jos viriilillä viitataan hedelmällisyyten, on se aivan sopimaton sana vaihdevuodet ylittäneeseen naiseen, mutta saattaa olla sopiva yli 80v mieheen ;)

    VastaaPoista
  91. Nooh, tuonikäisestä miehestähän sanotaan, että halu on, mutta kyky puuttuu.. Minkäs sitä luonnonlaille voi? Parhaita ja tervesiittiöisimpiä siittäjiä ovat kiistatta nuoret pontevat orhit.

    80-nainen sen sijaan halun lisäksi kykenee suoritukseen vallan mainiosti. :)

    VastaaPoista
  92. Seksin tarkoituksena on luonnon kannalta lisääntyminen niin se 80 vuotias mummeli on(luonnon laki)ihan hyödytön, mutta sen ikäisiä isiä kyllä on ja vanhempia esim. Arvo Ylppö ;)

    VastaaPoista
  93. ..joten luonto on järjestänyt asian niin ettei hedelmätön nainen ole seksuaalisessa mielessä erityisen attraktiivinen vrt. nuoret hedelmälliset naiset.

    VastaaPoista
  94. Höpö höpö. Naisten menopaussi alkaa pikkuhiljaa joskus jo nelissäkymmenissä ja saavuttaa jokaisen naisen viiteenkymmeneen saavuttaessa.

    Kuitenkin juuri tämänikäinen nainen on seksuaalisuutensa huipulla, toisin kuin nuorempi nainen, joka hakee usein vielä itseään, seksuaalisuuttaan ja elättelee romanttisisa kuvitelmia.

    Nuoremmat, jopa aivan nuoretkin miehet ovat tämän havainneet ja kuolaavat viisikymppisten naisten perään. Ottajia vanhemmalla naisella on siis mistä valita, jos vain miehen seksuaalisuus kiinnostaa.. ;)


    Emme siis elä enää aikoja, jolloin seksuaalisuus liitettiin lapsen synnyttämiseen. Kyllä seksi ihan sinänsä on se juttu.

    VastaaPoista
  95. Höpö höpö, Iines.
    Faktahan on se, että 99% miehistä valitsisi seksikumppaniksi 20v naisen verrattuna 50v naiseen, vaikka nainen olisi kuinka herännyt seksuaalisuuteensa..;)

    VastaaPoista
  96. Ei pidä paikkaansa. Omissa keskusteluissanikin on ilmoittautunut miehiä (löytyvät kyllä, jos kiinnostaa), jotka sanovat, etteivät heitä kiinnosta omien lastensa ikäiset tytöt. Ei kai tämä ole ihme, jos ajattelee sitäkin tosiasiaa, että myös moni nuorempi mies himoitsee enemmän kypsää naista kuin neitokaista.

    Tytöistä haaveilevat lähinnä seksuaalisesti epävarmat miehet, joilla on oman potenssinsa kanssa jonkinlaista ongelmaa. Kyllä seksuaalisuus on vallan muuta kuin reikä johon tuikataan ja joka kireydellään sitten sytyttää väsähtäneen miehen. Ja se myytti reiän kireydestähän on vain myytti, sillä joillain nuorilla tytöillä voi olla hyvinkin väljä tavara ja vanhalla taas tiukka kuin korkkiruuvi. :)

    VastaaPoista
  97. Iines:"Ja se myytti reiän kireydestähän on vain myytti, sillä joillain nuorilla tytöillä voi olla hyvinkin väljä tavara ja vanhalla taas tiukka kuin korkkiruuvi. :)"

    Empiiristä kokemusta aiheesta..??;)

    VastaaPoista
  98. Aivan, niin kuuleekin;)

    VastaaPoista
  99. Iines:"Nuoremmat, jopa aivan nuoretkin miehet ovat tämän havainneet ja kuolaavat viisikymppisten naisten perään. Ottajia vanhemmalla naisella on siis mistä valita, jos vain miehen seksuaalisuus kiinnostaa.. ;)

    Ei pidä paikkaansa. Omissa keskusteluissanikin on ilmoittautunut miehiä (löytyvät kyllä, jos kiinnostaa), jotka sanovat, etteivät heitä kiinnosta omien lastensa ikäiset tytöt. Ei kai tämä ole ihme, jos ajattelee sitäkin tosiasiaa, että myös moni nuorempi mies himoitsee enemmän kypsää naista kuin neitokaista."

    eli ns. viisari muka värähtää äidin/mummon ikäisistä naisista??
    Tietysti on sitä kaikenlaisia muitakin fetissejä..:))

    VastaaPoista
  100. Nykyajan viisikymppiset naiset eivät aina näytä mummoilta. Katsohan vähän ympärillesi. Älä nojaa lausuntoasi omaan sukuusi tai perheeseesi. :)

    VastaaPoista
  101. Kiitti vinkistä, Iines!

    Sain valtavan erektion, kun ajattelin, vaikka tämän maan presidenttiä hehee

    VastaaPoista
  102. http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1369081

    Tuossa sulle viisikymppinen nainen.

    VastaaPoista
  103. No, joo , mutta kyllä mielluummin ottasin Tarjan tai sut;)

    VastaaPoista
  104. Tuossa sulla kaksikymppinen, olisipa miehenä vaikea valinta Lindgren vai tuo ..

    http://www.iltalehti.fi/viihde/200804307578729_vi.shtml

    VastaaPoista
  105. http://www.iltalehti.fi/viihde/200804307578729_vi.shtml

    VastaaPoista
  106. On se nyt vaikeaa näin vapun jäljiltä..

    x)

    http://static.iltalehti.fi/viihde/7563288_vi.jpg

    VastaaPoista
  107. Tuo kotkahan näyttää Lindgreniä vanhemmalta. Lisäksi persoonattoman tusinamimmin näköinen. En panisi.

    VastaaPoista
  108. Älähän nyt Iines..

    Huomaa, että olet nainen;)

    Kyllä, noita panisi, kumpaakin ja sua kanssa..

    Onkohan tämä meidän juttu nyt umpikujassa?:))

    VastaaPoista