8.4.2008

Lullukat vaihtoon!

Mistä kummasta media raahaa estradille haastateltavaksi aina juuri ne hampaattomat lullukkaopettajat, joiden koulussa tai tunneilla ei ole häiriöitä eikä hankalia oppilaita?

Juuri kun Opettajien ammattijärjestö ja Kotiliesi tänään julkistivat karmaisevat tuloksensa tekemästään tutkimuksesta, jossa haastatteltiin 500:aa luokanopettajaa, uutisankkuri Matti Rönkä oli onnistunut löytämään uutisensa tueksi haastateltavaksi tällaisen lepertelevän lullukan Viikin normaalikoulusta. Lullukka kumosi kaikki tutkimuksen tulokset tyyliin No, ei meidän koulussa ainakaan tässä mitassa. No, lapset ovat erilaisia. No, jne.

Tutkimus kertoi, että lapset ovat opettajien mielestä muuttuneet yhä lyhytjännitteisemmiksi ja levottomammiksi. Heillä on paha olo, koska vanhemmilta ei liikene heille tarpeeksi aikaa, ja lapset jätetään pärjäämään yksin. Yli puolet opettajista oli lisäksi sitä mieltä, että myös vanhemmat ovat muuttuneet jopa ilkeiksi opettajia kohtaan, ja heille saatetaan tulla huutamaan jopa työpaikalle oppilaiden kuullen. Samoin vanhemmat uhkaavat opettajia entistä useammin oikeustoimilla eri syistä. Vain 20 prosenttia opettajjista valitsisi ehdottomasti opettajan ammatin, jos saisi uudelleen valita ammattinsa. Mistään muusta ammatista ei myöskään jää mielenterveydellisistä syistä ja uupumuksen vuoksi väkeä eläkkeelle yhtä runsaasti kuin opettajan työstä.

Tämä TV1:n uutisstudioon raahattu lullukkaope ei siis tukenut ainoatakaan julkaistua tutkimustulosta, vaan hän oli selvästi herätyksen saanut pedagoginen propellipää, tyypillinen normaalikoulun tosiongelmia huomaamaton ja myöntämätön huru-ukko, nainen kyllä tässä tapauksessa. Huomaa, että opettajan on tänä päivänäkin todella vaikea myöntää työnsä häirintää edes silloin, kun siitä on todisteita ja kun on vielä sellaisia todisteita, että häiriöt johtuvat oppilaasta, ei hänestä. Syvässä istuu kiltteys ja uhrimieli suomalaisessa naisopettajassa, ja luokissa oppilas on aina kuningas, ei tasa-arvoinen työyhteisön jäsen, sillä opettajalla voi olla orjan osa tässä kuviossa, jota ei ulkopuolisille aina paljasteta.

Uskon, että opettajat kentällä raivostuvat katsoessaan tällaista lullukkakollegaa televisiossa - jos nyt töiltään ehtivät ruudun ääreen. Mikä tuhannen taalan paikka kertoa television uutisssa juuri tehtyä tutkimusta varsin näyttävästi raportoitaessa, että totta, juuri näin asia on, tällaista kentältä kuuluu, lapset ovat juuri näin kamalia, samaten heidän vanhempansa.

Vaan tämä lullukka vesittää tilaisuuden sopertelemalla joutavia tekopyhyyksiä korottakseen itseään ja omaa kouluaan, ollakseen sanomatta pahaa sanaa oppilaista. Juuri näin se kyllä oikeastikin menee, kaikki ongelmat lakaistaan maton alle suorastaan valehtelemalla koulun ja opettajien maineen vuoksi. Tekopyhyys asuu sitkeästi kouluissa, eikä missään olla niin kunnian perään kuin pedagogien piirissä. Huonon opettajan leima on kuin poltinmerkki, ja sen saa, jos uskaltaa tunnustaa, että ei pärjää eikä jaksa niiden pikkupirujen kanssa. Häpeän tämän Viikin koulun opettajan puolesta, joka ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen puhua oman ammattikuntansa hyvinvoinnin puolesta juuri kun todettiin, että asiathan ovat herra paratkoon, huonosti.

Olisiko aika heittää tällaiset kuuden laudaturin tytöt ulos opettajankoulutuksesta ja ottaa tilalle vähän huonompia ja raavaampia opiskelijoita, sellaisia, joilla on rekkakuskin otteet ja leveät hartiat, mutta lämmin sydän ja huumori herkässä?

181 kommenttia:

  1. "Olisiko aika heittää tällaiset kuuden laudaturin tytöt ulos opettajankoulutuksesta ja ottaa tilalle vähän huonompia ja raavaampia opiskelijoita, sellaisia, joilla on rekkakuskin otteet ja leveät hartiat, mutta lämmin sydän ja huumori herkässä?"

    Kyllä! Tai sitten opiskelijan sosiaalisuus, aito, oma motivaatio pitää tarkasti kartoittaa ennen opiskelijaksi valintaa.
    Vai tutkitaanko sitä, ja miten valintakokeissa?

    Ikävä kyllä melko suuri joukko opettajista on alalle sopimattomia.
    On liian teoreettisia opettajia, on liian itseään täynnä olevia opettajia, on väärän ammatin valinneita, mm. kun melkein koko suku koostuu opettajista, se muka velvoittaa...!
    On työhönsä tympiintyneitä hirmuja ja ilkeitä diktaattoreita -no kaikkea löytyy kuten muissakin ammateissa.
    Kysymys on kuitenkin kansalaisten, uusien yhteiskuntalaisten opetuksesta, siinä vaaditaan vankkaa ihmistuntemusta, oikeudenmukaisuutta, tasapuolisuutta, paljon kykyä tunneälyyn, sympatiaan ja empatiaan, kykyä pitää ohjat käsissä ilman diktaattorin elkeitä, ja tietysti viisaasti sisäistettyä tietoa maailmasta jaettavaksi.

    Totta kyllä on, että monet aikuiset eivät osaa olla aikuisia lapsilleen, nykyajan penskat saavat kasvatuksensa netissä ja tietokonepeleissä, ei ihme, että ne ovat levottomia, agressiivisia, tottelemattomia, kun kotona kenelläkään ei ole aikaa viettää rauhallisia hetkiä lastensa kanssa, vaan aina joku rakkine on nenän edessä, tai pitää rientää sen seitsemiin harrastuksiin.

    Mahrottomaksi on mennyt, ja mahrottomammaksi vain menee, luulen.

    VastaaPoista
  2. Leonoora,

    käsittääkseni tämä tutkimus tehtiin luokanopettajille eli ala-asteella.

    Miten kummassa opettaja voi olla alalle sopimaton Suomen tarkassa valintasysteemissä? Parhaat kyvyt valitaan ja heille annetaan maailman korkeatasoisinta opettajakoulutusta. Miten tästä putkesta voi tulla alalle sopimattomia? Eikö tämä ole mahdoton yhtälö?

    Kun ottaa vielä huomioon Suomen korkean elintason ja loistavan neuvola- ja päivähoitojärjestelmän, ei voi kuin ihmetellä sitä, että lapset eivät viihdy koulussa ja kiusaavat tovereitaan ja opettajia.

    Missä prosessin vaiheessa vika on, vai onko se kuitenkin prosessin ulkopuolella?

    VastaaPoista
  3. Koulun koko konsepti pitäisi osata jäsennellä uudestaan. Vallitsee samanlainen kamala sekasotku niissä asioissa, joiden kuuluisi olla selkeitä ja kristallinkirkkaita. Eivät ole.

    Pari sanaa (minä voisin kirjoittaa tästä kirjan, tämä on minun pääkompetenssini sanoisin, eli näen sekä koulun ns. koulumarkkinoina ja näen opetussuunnitelmat ns. kriittisten ja onnelllisten kansalaisten kasvattamiseksi, kuten kauniisti kuuluu ja taitaa lukea Peruskoulun Perustavassa opetussunnitelmassa).

    Totuushan on toinen. Koulumme on maailman parhaimpia tasa-arvoisuutensa ja järkevyytensä takia. Koulu on huonoin viihtyvyydensä takia (lapset ovat joko häiriökäyttäytyviä tai sotilaita).

    Minä en usko, että tätä voi ikinä korjata sillä koulu oli hyvä niin kauan kun se oli UUSI aivan samalla lailla kuten Ikea on hyvä koska se oli konseptina uusi verrattuna perinteisiin tavarataloihin. Mutta nyt koulua on demokratian nimissä rustattu sinne ja tänne ja takaisin tänne ja sinne....jotta uskottavuus ja viihtyvyys on mennyt lähes idioottimaiseksi. Kukaan ei välitä eivätkä meidän johtajat täällä sen koommin kuin muissa virastoissa uskalla mitään oikeasti päättää. Ovat lusmuilijoita kuten sosiaalivirastoissakin: ruvetaan sitten käyttämään lapputäkki-menetelmää, eli paikataan ja ommellaan; reikä sinne ja paikka tänne, uusi paikka paikan päälle jne jne

    Lopulta koulu on opetussuunnitelman osalta juuri tuollainen. Järkevät lapset ja nuoret vaistoavat jotain sairasta ja häiriö on taattu. Ei ole niinkään opettajista kiinni vaikka on helppo syyttää heitä. On systeemin järkevyydessä. Luovat ihmiset eivät kestä sitä, että istutetaan päivä toisensa jälkeen katsomaan jonninjoutavia asioita kun he tietävät jo mm internetin kautta paljon enemmän ja ehkä nopeammin. Joutuvat istumaan siinä ja työstämään kaikenlaista, joka on vain OECD:n mukaan hyvä tietää ja osata.

    - Tietoa pitäisi devalvoida:

    Pienentää, typistää ja rytmittää ihan maalaisjärjestä alkaen ja sen päälle tai sen sisälle luoda uudet opetussuunnitelmat joissa paljon enemmän tematiikan/praktiikan valinnanvaraa. KISS keep it simple stupid: nuori osaa täydentää kun saa pääideat ja maailmankuvat. Ihan jokaista vedenalaista oliota ei tarvitse tietää nimeltä koska encyklopediat ovat entistä helpompia käyttää. Suuret linjat, tärkeysjärjestykset, hierarkiat ja Suomen kannalta oleelliset asiat.

    - Kielten*) opetusta runsaasti lisää
    myös yksityisenä koulun sivussa eli kerhotoimintana vaikkapa. Kieltä voi opiskella ihan leikkien/laulaen eli nuori saa monta kieltä helposti jos se tulee huumorilla ja ilolla.

    - Opettajille vain kunnioitusta eikä kommentteja, jotka vievät heiltä loputkin halut yrittää.

    Vanhempain-illat esim. voisi tehdä ammattimaisemmaksi (ks. Ruotsin Skolutveckling'n lyhyet 5 min filmit, joita saavat käyttää koulukohtaisissa illoissa.

    Helposti löydettävää, ammattimaisia filmi- ja printtimateriaaleja kaikkien käyttöön missä selitetään kollektiivisesti mitä ja miksi jotain ylipäänsä ON otettu mukaan ja miksi ei ole.

    Ei ole sitten yksittäisten opettajien harteilla miettiä mitä sanoo. Tässä on paljon tekemistä ns. sisäisen markkinoinnin alueena ja tärkeämpää kuin uskoisikaan.

    Vanhemmat pitää saada opettajien puolelle - ei vastakkainasettelua vaikka nuoriso urputtaa ja väsyy. Aikuisten tulee olla samalla puolella: se on pedagogisesti tärkeää uskottavuuden kannalta.

    Vanhemmat saattavat muuten rikkoa pitkän kasvatustyön antamalla poishemmotellulle penskalle oikeutusta marista ja uhata opettajaa. Opettajalla taas ei ole mitään oikeutta sanoa enää mitään.

    Tukea, aitoa välittämistä virkamiesten osalta: ei päinvastoin kuten nyt liian usein kuulee. Rahakkaat vanhemmat eivät ole (aina) oikeassa; saattavat olla vain typeriä jatkon kannalta; Suomella on ollut todella hieno koulu mutta jos kaikki matelee rahan perässä, sekin on sitten vorbei.

    En missään nimessä laittaisi mitään naispuolista Gestapoa kouluihin enkä vääriä (ilkeitä) opettajia mutta opettajuus on ymmärretty oudolla tavalla vaikka hyviä kirjoja on olemassa. Jalkautukset eivät ole menneet perille - se on minun oma mielipide, johon yritin myös vaikuttaa. Tämä on ennen kaikkea kyse uskalluksesta: että koulun päättäjät ymmärtävät tämän oikealla tavalla ja ovat valmiita nöyrtymään tilanteen eteen (eikä antaa lobbaaville tahoille liian helpot avaimet sillä nyt koulua yritetään myös kaapata mm vieraiden intressien käsiin vaikka muuta sanovat: ovat lieroja ja kieroja
    - tätäkään ei saisi unohtaa). Koulu on ja pysyy meillä mutta heikoimmat lenkit ovat helposti ylipuhuttuja.
    Siinä pitäisi olla vain kieli keskellä suuta koko ajan.

    Malttia ja kylmä, tuore järki päällimmäisenä. Koulu ei pelkästä rahasta muutu; se muuttuu vain aluksi siitä (!) mutta se on kahta kauheampi asia sitten myöhemmin kun maksut ovat nousseet taivaisiin.

    Be careful out there.

    ......

    *) myös espanjaa, kiinankieltä ja venäjää sillä Suomen tulevaisuus kaipaa osaajia maailman valtakielille (englantikin on pieni siinä yhteydessä). Ks Ruotsissa järjestetyt lisävalinnat ja porkkanat.

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä ongelma ei ole niinkään opettajissa kuin yleisessä kulttuurimuutoksessa: pikamielihyvään tottuneet ihmiset eivät halua tehdä mitään, mikä ei nappaa. Toisaalta yhtenäiskulttuuri on muuttunut yksilöiden taistelukentäksi. Median ja karkkien kasvattamat oppilaat ovat huuli pyöreänä koulussa, joka perustaa vanhaan aikakäsitykseen ja ihanteisiin.

    VastaaPoista
  5. Jatkan: vaikka olisi mikä vähempien laudaturien sosiaalinen nero, niin emotionaalisesti kärsinyttä lasta ei pystytä oppitunneilla hoitamaan. Et sikäli opettajien hätähuuto on paikallaan. Vika on prosessien ulkopuolella.

    VastaaPoista
  6. "Heillä on paha olo, koska vanhemmilta ei liikene heille tarpeeksi aikaa, ja lapset jätetään pärjäämään yksin."

    Tätä minä ihmettelin siinä tutkimuksessa, miten tuo muka eroaa meidän 60-70-luvuilla lapsuuttamme eläneiden lapsuudesta?

    Omassa kasvuympäristössäni kaikkien kavereiden vanhemmat tekivät pitkää päivää ja sitten kun tulivat kotiin olivat niin väsyneitä etteivät jaksaneet ottaa kantaa lastensa menoihin (Paitsi kotiintuloaikojen - jotka olivat ehdottomia - osalta), saatikka että olisivat jaksaneet "antaa laatuaikaa" meille.

    Me kakuraiset leikimme keskenämme ulkona ja kävimme kotona vain syömässä (Jos sitäkään) ja nukkumassa. Olimme sitä porukkaa jota myöhemmin alettiin nimittää avainkaulalapsiksi.

    Eivätkä tuolloinkaan luokkakoot olleet sen pienempiä kuin nykyisinkään (Kolmannen luokan luokkakuvassa meitä näkyy olevan 28 kappaletta ja ainakin Upa puuttuu siitä). Koska minulla on huonoja kokemuksia opettajista en ota kantaa tuolloisten opettajien vointiin.

    rinsu: "pikamielihyvään tottuneet ihmiset eivät halua tehdä mitään, mikä ei nappaa. Toisaalta yhtenäiskulttuuri on muuttunut yksilöiden taistelukentäksi. Median ja karkkien kasvattamat oppilaat ovat huuli pyöreänä koulussa, joka perustaa vanhaan aikakäsitykseen ja ihanteisiin."

    Saatat olla oikeilla jäljillä, nykykakaroilla tuntuu olevan kauhea kiire tekemään "ei mitään", mutta kuten kommentistasikin on luettavissa koskee tuo meitä kaikkia, siis myöskin aikuisia.

    VastaaPoista
  7. Hyviä ajatuksia HG ja Rinsu.
    Kyllä kai tietysti tässäkin asiassa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
    Eräs tekijä on tämä yleismaailmallinen rakkaudettomuus ja välinpitämättömyys, se, että kaikki hinnoitellaan, ja että kaikkea mitataan vain rahalla, ja loputtomiin säästetään säästämästä päästyämme. Mihin ne säästöt joutuvat? Tuskinpa ainakaan lasten terveydenhoitoon ja hyvinvointiin kouluissa. Koko ajanhan myös kouluterveydenhoitoa on ajettu alas.
    Ihmettelen tykönäni joskus, miten entisajoista sukupolvet ovat voineetkaan selvitä hengissä?
    Nyt tehokkuusfilosofiaa tungetaan joka paikkaan; luokassa on liikaa oppilaita, koulujen ylläpito on kallista, opettajien palkat...jne

    VastaaPoista
  8. Johannes ehdit tuohon väliin, mutta ihan hyviä näkökohtia sinullakin oli.

    VastaaPoista
  9. On kyllä liian mustavalkoista ajattelua kuvitella, että opettajankoulutus on täynnä vain kuuden ällän ylioppilaita. Itse en todellakaan ole sellainen - yhdestä ällästäni olen edelleen ylpeä, mutta muuten paperini olivat keskitasoa, ja pääsin kuitenkin aineenopettajaksi valmistavaan koulutukseen.

    Nykyään muutenkin opettajankoulutukseen otetaan enemmän keskitasoisesti koulussa menestyneitä ja esim. haastatteluilla on suurempi merkitys. Monet yliopistot eivät enää valitse opiskelijoita luokanopettajakoulutukseen papereiden perusteella, vain pelkästään valintakokeen, mikä on mielestäni hyvä.

    Tuo haastateltu opettaja kyllä totta tosiaan kuulostaa surkealta, ei välttämättä ihmisenä, mutta on tyhmää jättää tilaisuus käyttämättä, kun voisi puhua huonosti olevista asioista. Muutenkin minusta on vähän hölmöä ottaa tuollaiseen haastatteluun normaalikoulun opettaja - miten olisi ollut tavallinen yläasteenopettaja, jolla on opetettavanaan 25-28 oppilasta per tunti?

    Opettajat tekevät tärkeää työtä, mutta heidän hyvinvoinnistaan välittää harva. Olet siis ihan oikealla asialla. Tuo kuuden laudaturin-heitto vain pisti pahasti silmääni.

    VastaaPoista
  10. Katsoin netistä ne mainitsemasi (kuuden) uutiset.

    Ei se naisopettaja nyt niin nynny tapaus ollut kuin kuvasit; - kovasti ylidiplomaattinen vain yritti kai olla, mikä ei tietysti kovin hyvin natsaa tehdyn kyselyn ja tutkimuksen kanssa.

    Mutta kukas sitä nyt omaan pesäänsä paskantaisi. Siinä lienet oikeassa.

    Kuitenkin olen samaa mieltä kanssasi siitä, ettei tuollaisella erilinjaisella hyssyttelyllä opettajien asemaa paranneta. Pitää olla yhtenäinen näkemys ja yhteinen linja - niin palkkavaatimuksissa kuin juridisten oikeuksien ja vastuun suhteen.

    Muussa tapauksessa koulutuspolitiikan 'suuri' ratkaisu tapahtuu ammatinvaihdon kautta, ja se merkitsee opetuksen tason selvää laskua pätevien opettajien ja pätevien sijaisten puutteen muodossa.

    Tästä seuraa noidankehä, joka lisää entisestään ongelmia kurinpidossa sekä vanhempien narsististen ja projektiivisten ('oirehtivien') yhteydenottojen määrää.

    Opettajat joutuvat nykyään yhä enemmän keskittymään opetuksen sijasta kasvatukseen, mikä viestii jotain hyvin pahasta vääristymästä ja avuttomuudesta vanhemmuuden instituutiossa näinä aikoina.
    Lapsista on tullut vanhempien omien ongelmien - lähinnä narsistisen avuttomuuden - suoria projektioita, ja oppilaitten reaktiot ovat sen mukaisia.

    Kouluista on tätä menoa tulossa juridiikan pelikenttä - ihan niinkuin USA:ssa. Opetus toissijaistuu kasvatuksen kustannuksella ja vieläpä siten, että oikeussalit ottavat kasvattajan paikan!

    Tämä kaikki kertoo paljon niistä arvoista, joita 'demokraattinen' uusliberalismi edustaa: neuroottista syyllisyyspakoa ja toisten syyllistämistä sekä yksipuoliseen, materiaaliseen elintasokilpailuun satsaamista, jossa yleissivistyksellä ei ole sijaa.

    Koulutuksella - ja myöhemmin nimenomaan erikoistumisella - pyritään pönkittämään ainoastaan omaa kyltymätöntä ja rajatonta narsismia ammatillisen statuksen puitteissa.
    Näin ollen tärkeintä koulutuksessa ei ole itse uuden ja uuteen valmistavan oppiminen sinänsä vaan se, miten sillä nostetaan omaa häntää muiden silmissä: - kauteutta ja väärää ylpeyttä siis.

    Valitettavasti vain ainakin peruskoulutuksessa tällaisella asenteella varustetulle koululaiselle (ja vanhemmalle) opiskelu jää auttamatta toisarvoiseksi, koska siinä on pahimmillaan omaksuttu opettajia syyllistävä paranoia, jolla tietysti vain sabotoidaan opetusta.

    Ei siis tarvitse kunnioittaa opettajia tai ylipäätään ketään, mikä tarkoittaa, ettei lopulta kyetä kunnioittamaan edes omaa itseä, mutta toisaalta ei kyetä myöskään häpeämään mitään.

    Tällainen on uusbarbariaa, joka lähenee persoonallista patologiaa: öykkärimäistä menoa ja narsistista paskanjauhantaa: se on epävakaan persoonallisuustyypin (borderline personality) lähes rajatilamainen muoto.

    Sivilisaatiostamme on tullut psyykkisen häiriön ja formulakulttuurin (ammattilaisurheilun) 'ristisiitos'.
    Tosin menestyjät tällainenkin kuttuuri tietysti palkitsee - nyt vain sellaisilla palkkioilla, jotka eivät ole missään suhteessa menestyjien työpanokseen. Ne ovat vähintäänkin satakertaisesti liian suuria.

    Mutta opettajat eivät noihin menestyjiin kuulu. Heistä kuten hoitajistakin on pyritty tekemään yhteiskuntamme hyvin koulutettu mutta orjamainen pohjasakka. Ainoa ylpeyden aihe, joka opettajalle tällöin jää on hänen kutsumuksensa.

    Samalla tuosta kutsumuksesta (joka on autenttisen ja epäitsekkään kunniantunteen viimeisimpiä 'saarekkeita' yhteiskunnassamme) on kuitenkin paradoksaalisesti muodostunut opettajalle häneen kohdistuvan halveksunnan 'kirottu imaginaarinen symboli' (joka takaa opettajan fantasmaattisen auktoriteetin (vanhemmuuden) toimien samalla identifikaation (samastumisen) splittinä: - toisin sanoin se on häneen kohdistuvien projektioiden ja kateuden sekä imaginaarisen samastumisen epäonnistumisesta (splittauksesta) johtuvan torjutun alemmuudentunteen perimmäinen syy.

    Väittäisinkin, että vaikeat oppilaat ja öykkärimäisimmät vanhemmat ovat imaginaarisella tasolla miltei 'tiedostamaisillaan' sen, miten paljon 'korkeammalla tasolla' opettajat ovat heidän omaan paskanjauhantaansa ja käyttäytymishäiriöihinsä nähden (he tarvitsevat opettajaa!), mutta koska tämän karvaan tosiasian tiedostuminen pitää ehkäistä (sillä se aiheuttaa syyllisyydentunnetta), heidän täytyy möykätä vielä enemmän.

    Tällainen noidankehä on todella hankala purkaa...Siihen tarvitaan sekä Laki, Usko että Psykiatri - isoilla alkukirjaimilla...

    *
    (*Kommentti' löytyy omasta blogistani otsikolla "Kutsumuksen 'kirottu imaginaarinen symbolisuus'")

    VastaaPoista
  11. Kutsumus siis koetaan ikäänkuin uskonnollis-metafyysis-mystis-autoritaariksi, persoonallisuuden sisäiseksi ominaisuudeksi.

    Se herättää kunnioitusta, jonka puute kalvaa kritisoijan omaa suhdetta itseensä.

    Kritisoija yrittää samastua kunnioittamaansa, mutta hänen on kiellettävä tuo yritys, koska ei kykene kohtaamaan omia alemmuuden ja syyllisyydentuntojaan, mitä taas samastumisprosessi (ja tätä kautta kunnioitus) onnistuakseen ehdottomasti edellyttää.

    Siten hän tekee opettajasta 'pahan' ja itsestään 'hyvän' (= split) säilyttääkseen valheellisen tasapainon omien ennakkoluulojensa (paranoiansa) ja sisäisen minuutensa heikkouden (onttouden) välisessä näennäisessä ristiriidassa.

    'Valheellisen tasapainon ja näennäisen ristiriidan' siksi, että luulosairas ja etenkin psykoottinen paranoidikko kokee, että Toinen vainoaa ja halveksuu hänen Minäänsä tuosta Minästä itsestään käsin (ks. PS.)

    Tämän vuoksi splittaus on väistämätön yritys Toisen karkottamiseksi.

    Valitettavasti vain split ei pitemmän päälle toimi persoonallisen tasapainon ylläpitäjänä, koska Toinen on liian vahva ja ikäänkuin 'kaappaa' heikon, 'onton' Minän.

    Paranoidin rakentama rationalisoitu vainoamisen 'järjestys' on ikäänkuin aina uudestaan puhkeava allerginen reaktio, jonka tosin voi yrittää - ei ehkä parantaa mutta 'tehdä tyhjäksi' myöntämällä johdonmukaisesti kaikki paranoidin luulottelut ('jos olet varma että minä tein sen, niin sittenhän minä tein sen') ja jopa tukemalla niitä epäsuorasti kuitenkin niin, ettei paranoidi saa aihetta ryhtyä epäilemään salaliittoa ja leimaamaan toista osapuolta 'agentiksi' tai peräti kaksoisagentiksi.

    En väitä, että kyseinen menetelmä toimisi käytännössä kovin hyvin, koska paranoidin luuloharhat ovat usein liian massiivisia, mutta ainakin se mahdollistaa elämisen hänen harhamaailmansa kanssa - hetken aikaa.

    Pitemmän päälle 'jotakuinkin tavallinen ihminen' tulee kuitenkin itse hulluksi paranoidikon kanssa - tai ainakin hän saa raivokohtauksen.

    Soveltuuko edellä esitetty myöntäminen ad absurdum sitten häirikköoppilaitten ja häirikkövanhempien aggression kanavoimiseen ja 'liennyttämiseen', siitä en liioin mene takuuseen, koska en osaa antaa tapauskohtaisia toimintaohjeita.

    Mielisairaalassa tuo saattaisi toimiakin, mutta koulussa ja vanhempien kanssa keskustellessa on olennaisempaa pitää tietoisesti yllä tiettyjä - sekä selkeitä että luovuttamattomia rajoja, joiden puitteissa oppilaitten ja vanhempien on toimittava - ja jos he eivät sitä tee, heihin sovelletaan ääritapauksissa lakimääreisiä sanktioita.

    PS.

    Siten paranoidi vainoaa lopultakin itse omaa fantasmaattista, vainoavaksi Toiseksi muuttunutta itseään.

    Tämä ilmentää persoonallisuuden patologiaa, mutta ei välttämättä oirehdi niin, että kyseinen ihminen toimitettaisiin heti hoitoon: - ajatellaan vaikka Hitlerin, Stalinin - ja jopa George W. Bushin Irakin sodan motiiveja ;/)

    VastaaPoista
  12. Hyvä Iines! Suukko korvallesi.

    Optustyössä Itse olen pärjännyt hyvin asenteella;

    Luokka olen Minä.

    Ynnä asenteella -kaikki kukat kukkikoot luokissa kuten opettajainhuoneissa( tai taukotuvissa kuten kirjoittaa pitäisi).

    Kyse on loppujen lopuksi matematiikasta ja psykologiasta. Eli valtapoliittisilla tyhjiöillä on taipumus täyttyä.

    Luokan työrauhassa on kyse siis vallasta ja persoonien voimakkuudesta.

    Paskahousut ja oppilaiden nuoleskelijaopettajat kärsivät työrauhaongelmista ja vanhempien jatkuvasta kukkoilusta.

    Auktoriteettinsa säilyttävät henkiset sekatyömiehet pärjäävät hyvin, vaikka heitä vituuttaakin peruskoulumme tasapäistävä ankeus, jossa lahjakkaat oppilaat ovat heitteillä; ja tahvoja ja supertahvoja hyysätään ja suojellaan ja eriytetään niin, että kohta jo kolmannes opetuksen määrärahoista menee hukkaan.

    Siis erityisopetukseen.

    Eihän kannettu vesi kaivossa pysy.

    Tunnetusti.

    VastaaPoista
  13. Mitä ihmettä tuo Rauno oikein puhuu??

    "Kutsumus siis koetaan ikäänkuin uskonnollis-metafyysis-mystis-autoritaariksi, persoonallisuuden sisäiseksi ominaisuudeksi."

    Siis mikä helvetin kutsumus?? Tavallisesta työstä opettajan hommassa on kysymys; ja tärkeintä on että tekee työnsä niin hyvin, että pystyy katsomaan itseään peilistä.

    Oopperalaulaja Ryhäsen vaihtoehtonimi opettajan ammatille;

    henkinen sekatyömies

    on loistava nimike ja käsite, joka skulaa....

    VastaaPoista
  14. catulux

    En tarkoita, että opettajalla itsellään olisi välttämättä - ainakaan nykyään - mitään kutsumusta (toki voi olla) vaan sitä, että sellainen 'merkillisyys' häneen usein leimataan ja on leimattu kansakoulujärjestelmän syntyajoista asti.

    Kyse on siis vähän samasta asiasta kuin pappeudessa: pappi uskoo Jumalaan, opettaja Sivistyksen, Valistuksen ja Totuuden luonnetta jalostavaan vaikutukseen, joka/jolla oli aikoinaan kansallista identiteettiä integroiva moraalinen missio eli poliittisesti itsenäinen ja yhtenäinen Suomi.
    (Yhtenäisyys otti kovemmalle kuin itsenäisyys.)

    Termi 'kansankynttilä' kuvaa oivallisesti suhtautumista opettajaan vielä -60-70-luvun vaihteeseen saakka.

    Sitten 'tasapäistävä'? peruskoulujärjestelmä ja yhteiskunnan lopullinen? muuttuminen kulutus- ja tuotantokapitalismiksi teki opettajastakin viimein pelkän byrokraatin - etten sanoisi teknokraatin.

    Vai tekikö? Enpä todellakaan usko moista väitettä, sillä opettaja ei koskaan ole pelkkä byrokraattinen tiedon siirtäjä - hän on aina ja väistämättä myös transferenssien kohde - siis vihattu, rakastettu, halveksittu ja kunnioitettu.

    *
    Silti on jotenkin ristiriitaista mutta samalla ah niin romanttista ;/ siinä, että tämä kapitalismin kaiken yhdeksi ja samaksi tekevä prosessi salli sentään sellaisen 'hybridin' kuin sinä catulux: miehen joka lukee runoja, äänestää Kokoomusta, on yhtä karismaattinen kuin kuka tahansa historiamme suurista diktaattoreista - ja että hän vielä kaiken lisäksi on opettaja!

    *
    Melkein luulisi, että catuluxella on kuin onkin Kutsumus.

    Joka tapauksessa hän on jotain muutakin kuin pelkkä tiedonsiirtäjäkonsultti. Eikä tämä asiaintila ole catuluxen itsensä päätettävissä...

    Opettajan 'Kohtalo' on olla oppilaittensa ja heidän vanhempiensa silmätikkuna ja projektioitten kohteena.

    Sillä vaikka opettajalla itsellään ei muka olisikaan mitään Kutsumusta, niin häneen suhtaudutaan ikäänkuin hänellä sellainen olisi.

    Lähinnä tätä tarkoitin Kutsumuksella omassa kontekstissani.

    VastaaPoista
  15. En ole juttua nähnyt, kun en omista TV:tä, mutta arvelen, että opettaja ei ehkä uskalla sanoa suoraan, miten kauheaa voi olla ja on. Vanhemmathan käyvät kimppuun oitis.
    Itse alan kypsyä vanhempien ilkeyteen. Lasten kanssa vielä pärjää, mutta aikuisten ei.

    VastaaPoista
  16. Rauno & Catulux: Ei ole olemassa mitään sellaista kuin "kasvatus" ilman, että siinä on samalla opetusta!

    Kotona ei voi kasvattaa mitään (kotiintuloajat eivät ole riittävä aihe koska kultturellinen elämä alkaa monesti vasta myöhään illalla tai peräti yöllä, toista se oli ennen kun viimeinen leffanäytös oli klo 21.) ilman järkeviä aiheita mistä samalla opettaa.
    Elämästä ei voi opettaa pelkkänä elämänä sillä nuoriso näkee tv:stä kaikenlaista ns. elämää. Se ei ole riittävä.

    Opetusta ilman kasvatusta on olemassa ja sitähän tämä viimeinen K. Lindroosin linja on ollutkin.

    "Education and not Edjutainment"

    Siitä piti huumevenkulat: oli helppo löytää lisää kavereita
    koska näin saatiin kasvattaminen todella raiteiltaan; Nyt sitä ei enää tehnyt siis kukaan.

    VastaaPoista
  17. Tästä syystä mallioppiminen (Bandura) toimii luonnostaan niille, joiden elämä ON kunnossa ja vie heidät automaattisesti eteenpäin ilman mitään sen ihmeellisempiä "kasvatustemppuja".

    Minä olen yksi näistä, paitsi, että olen sen lisäksi reflektoinut kaikki vaiheet sillä olen itse surullinen lapsi (josta olisi voinut tulla huumevenkula ellei äitini olisi pitänyt traditioista kiinni). Minun omat lapseni ovat nyt aikuisia ja uskon, että onnistuin viemään äitini näkemystä eteenpäin (+ reflektoimalla osasin kääntää omat heikkouteni ehkä vähemmän hallitsevaksi). Tästä syystä minä kiinnostuin myös pedagogiikasta; vain sen minkä on itselleen tehnyt voi tehdä muille.

    Vain kokemuksesta voi oikeastaan mitään tietää: kaikki muu on jossittelua ja kuvittelua sellaisella tasolla, että hukataan ns. oleelliset silmänräpäyksessä kun kiinnostutaan pikkuasioista.
    Tämä on manipulaatiota siksi: manipulointi toimii sillä lailla, että se mikä ON silmissä on se mistä puhutaan ja samalla jotain muuta on POIS silmistä.

    Harva on ymmärtänyt mitä OPETUS ja KASVATUS tarkoittavat käsitteenä, siksi koska etsitään vimmatusti kaikenlaista merkitystä siitä ja tästä ja höpötetään arvoista ilman, että samalla tajutaan, että arvot ovat traditioissa osana normeja.

    KOULUHALLINTOA JA KAIKENLAISIA KEHITYSFUNKTIOITA ON INDOKTRINOITU ENEMMÄN KUIN USKOISIKAAN. BACK TO BASICS..

    VastaaPoista
  18. J. Knektman ja Rinsu:

    JK sanoi Rinsulle: " Saatat olla oikeilla jäljillä, nykykakaroilla tuntuu olevan kauhea kiire tekemään "ei mitään", mutta kuten kommentistasikin on luettavissa koskee tuo meitä kaikkia, siis myöskin aikuisia."

    ..............

    Koko yhteiskunta on narsistinen (sitähän Parasvuo paasaa: huomiotalous on ollut hänen näkökulmansa ja on poika tainnut saada oman minuutensa nyt hyvin ns. jalkautettu maahamme: mitäs nyt sanotaan ja eikös herra ruvennut jo vähän katumaan (Kauppalehti, maanantaina 7.4.08 "olen ollut väärässä tavoitehakuisuuden osalta jne ja tarvitsen itse valmennusta jne).

    Mutta kun minä näistä puhuin 8 vuotta sitten minua buuattiin ulos tyhmänä. Tämä vain esimerkkinä siitä, että kun Suomi saa jotain päähänsä se todella BUUAA ulos kaikki ne, joiden silmät näkevät toisia asioita. Nyt pitää muistaa, että paitsi Parasvuolla 8 vuotta sitten minut buuattiin ulos myös firmasta, joka sanoi myyvänsä DIALOGEJA.

    Rahaa ne ehti tehdä ja minut saivat maineeni osalta täysin hukatuksi. Elän silti - tosin vain virtuaalisesti sillä minun ns. juna meni jo. Olen menossa suoraan eläkkeelle ilman työelämää näistä johtuen. Kiitos siis ns. suomalaiselle työkulttuurille.

    Tästä syystä ihmiset menevät mieluiten suoraan "ei mitään tekemään" koska täällä vallitsee Bresjneviläinen tapa-se -mentaliteetti, jos jotain haluaisi tehdä tai sanoa. Taitaa siis v*tutus siirtyä suoraan vanhemmilta lapsille - enkä yhtään ihmettele.


    Kasva Suomineito sanojesi mittaiseksi!

    VastaaPoista
  19. No tämä "ei meidän koulussa voi herrajumala sentään"-asennehan on yhtä vanha kuin koululaitos, siltä ainakin tuntuu.. Kaikki koulut tuntuvat vain haluavan lakaista ongelmat mattojen alle tai vaieta olemattomiin. Opettajatkin anonyymeissä kyselyissä vain kehtaavat rehellisesti kertoa tunnoistaan.

    "Meidän koulussa" ei kiusata, ei oppilaat toisiaan eikä opettajanhuoneen henki haise.. "Meidän koulussa" eivät oppilaat haistattele opettajia, eivät uhkaa väkivallalla, eivät tule humalassa tai huumeissa kouluun. "Meidän koulun" lasten vanhemmat eivät ole v-a haistattavia törkyturpia, joiden kanssa saa joka asiasta olla riitelemässä..

    Totta ihmeessä lapset voivat pahoin tässä maailmassa. Ostetaan perheelle viikon etelänlomamatka vuoteen ja siinä se yhteinen aika. Turha tulla narisemaan sen lisäksi yhtään mitään muuta. Harrastetaan niin että tyrät rytkyy, koko perhe menee missä sattuu ja mikrossa valmistuu aina yhden ihmisen valmisruoka kerrallaan. Kun vekaroitten kaikki aika on valmiiksi pureskeltua ja ohjelmoitua, niin eipä siinä tarvitse yhtään kärsivällisyyttä opetella, tai arjen sietämisen kykyä, ikävystymisestä nyt puhumattakaan.

    Norssissa nyt aina on ne todellisuudelle kaikkein vieraimmat tahvot, onnea vaan sinne.

    VastaaPoista
  20. Jaa-a. Minulla on kolmen lapsen äitinä vähän toisenlaisia kokemuksia. Mutta onhan siitä nyt jo vähän aikaa. Erityisen kiinnostavana pidin aikoinaan sitä, että opettajat valittavat vanhempien laiminlyövän lastensa kasvatuksen jättämällä kasvatustyön koulun harteille.

    Kun kasvatin lapsiani ja hämmästelin sitä, että koulu ei tukenut kasvatustyötäni - aivan, näinhän sen pitää olla: koulu tukee vanhemman kasvatustyötä eikä päinvastoin - sain kuulla olevani yhteistyökyvytön ja vaativani ylettömyyksiä. Tämänhän saattoi tulkita kuvaamaksesi "ilkeilyksi".

    Joillain opettajilla oli myös käsittämätön asenne kouluongelmiin. Heidän oli mahdotonta myöntää, että ongelmat saattaisivat syntyä koulussa, ei kodissa. Kouluantropologeilla esimerkiksi on tähän mielenkiintoisia näkökulmia.

    Tällä en tietenkään yritä väittää etteikö vanhemmuudessa olisi puutteita; etteikö vanhemmuus olisi tietyistä yhteiskunnallisista syistä kriisissä, ja että lapset oireilevat. Suurin osa suomalaisista lapsista voi kuitenkin tutkimustulosten mukaan hyvin, ellei erinomaisesti.

    Minusta opettajien asenteissa on paljonkin korjaamisen varaa. Koska olen toiminut useita vuosia eroperheiden parissa, olen esimerkiksi kuullut karmaisevia juttuja yksinhuoltajien lasten leimaamisesta. Siksi olen samaa mieltä kanssasi siitä, että opettajakoulutukseen voisi valita toisenlaista ainesta.

    Suomessa lapset tulevat päiväkodin kautta kouluun. Jos jo päiväkodissa lapsia nöyryytetään "jäähypenkeillä" ja muulla kyseenalaisella kasvatusideologialla - jota vielä yleisradiokanava levittää -, joka jättää lapsen omaan turvaansa ilman aikuisen tukea, ei ole mikään ihme, että ongelmat vain kumuloituvat.

    Minusta syyttävän sormen heiluttaminen vanhempien tai edes opettajien suuntaan ei kuitenkaan ole kovin älykästä - olisi pohdittava ylipäätään kasvatuksen perusteita ja sitä, mitä mahdollisuuksia yleinen yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tilanteemme ylipäätään lapsille ja heidän perheilleen jättää. Kasvattajien, niin vanhempien kuin opettajienkin, tulisi toimia erittäin aktiivisesti lasten oikeuksien puolesta - se taas taitaa olla opettajille kohtuuton vaatimus?

    VastaaPoista
  21. Jos mietimme miksi meillä on ns. huonoja opettajia tai huonoja politikkoja pitää muistaa, että ovat yleensä läpileikkaus kansasta. Ei siis löydy parempaa "ainesta" sillä kulttuuri oppii itsestään ja itselleen.

    Opettajilla on yleensä humanistitausta myös kodissaan (opettajien lapsista tulee opettajia jne). Politikoilla sen sijaan on kaikenlaista taustaa, mm pituus ja korkeushyppääjiä. Kompetenssipohjasta voisi puhua sillä sekin vaikuttaa asenteisiin ja mitä voi ylipäänsä tietää.

    Siinä missä ns. ulkopuolinen voi nähdä outside-the-box liian aivopesty ei osaa. Samalla ns. aivopesty eli samassa keitoksessa keitetty lapsi omaa asenteen, joka on periytynyt vuosien varrella: miten opettajana ollaan ylipäänsä. Sekin on kompetenssi.

    Paradoksi on siis oppimisen suhteen se, että kun yhteiskunta nyt katsoo ulospäin (globalisaatio, expansio, compositio) niin ennenvanhaan opittiin katsomaan sisäänpäin (nationalismi, identiteetti, resoluutio). Kun saamme ihmisiä, joilla on oikea lähtöasenne heidän kyky nähdä mitään outside-the-box on huono. Kun sen sijaan saamme ihmisiä, joiden kyky on nähdä tulevaisuus heidän perustava ja automaattinen osaaminen vaaditulle alueelle ei ole paras mahdollinen.

    Näinollen "karaokelaulaja" ja "pituushyppääjä" voivat olla parempia politikkoja siksi, että näkevät todellisen ja reaalisen maailman paremmin. Mutta vanha starbo (broileripolitikko jolla vuosia työn tekemisen harjoitusta) sen sijaan näkee pelikentän paremmin eli osaa luovia ilkeiden lobbareiden välissä taivammin mutta ohjaa sitten kaiken kylläkin takaperin realiteetteihin nähden.

    Karrikoiden: lue teksti vain logiikan osalta, älä lue kuin Piru Raamattua tässäkään.

    Sama koskee opettajia: ne, joilla on paras lähtökohta ovat sokeita ja ne, jotka jotain näkevät eivät tunnu ammattilaisilta vanhojen määritelmien mukaan. Molemmat pitäisi olla siksi mukana ja kunnoittaa toisen osaamista ilman loanheittoa "Minuuden" narsismin takia.

    VastaaPoista
  22. Jäin miettimään tuota koulussa viihtymistä tai viihtymättömyyttä. Tätäkin on kansainvälisissä tutkimuksissa vertailtu ja todettu, että suomalaiskouluissa ei viihdytä samaan malliin kuin monen muun maan kouluissa, hyvistä tuloksista huolimatta.

    Minusta Rinsu osuu oikeaan puhuessaan pikamielihyvän kyllästämästä kulttuurista. Tätä taustaa vasten on kai selvää, että pikaruualla kyllästetty ja teknisesti huippuvarusteltu suomalaislapsi tai teini ei viihdy koulun kovilla tuoleilla samaan malliin kuin joku kreikkkalais- tai pietarilaislapsi.

    Viihtymiskyselyssä ei ole vertailtu maan taloudellisia tai sosiaalisia oloja mitenkään, kunhan on kysäisty rasti ruutuun -systeemillä, viihdytkö vai etkä viihdy koulussasi. Tätä tulosta sitten tulkitaan relevanttina osoituksena suomalaiskoulun vioista, vaikka vika lienee ulkopuolisissa prosesseissa - aivan kuten lasten häiriintymisessäkin.

    En minäkään muuten puhuisi opettajan kohdalla kutsumuksesta, vaikka opettaja usein työtään rakastaakin, huolimatta epäideaaleista oloista. Ehkä juuri siksi moni palaakin loppuun, koska välittää työstään ja oppilaista, joille ei mitään voi.

    Kipupisteet eivät useinkaan ole koulun sisällä, vaikka ne koulussa puhkeavat. Koulu on ehkä lapsen ensimmäinen ympäristö, joka sallii tunteenpurkauksen ja lasten hätähuudot.

    VastaaPoista
  23. HG, en osaa sanoa mitään kaikkeen sanomaasi, mutta uskon, että ajatustesi pohja on oikeansuuntainen ja lapsen puolella, kaikkea sitä turhaa markkina- ja kulutuskulttuuria vastaan, joka hukkaa lapsen ja koulunkin.

    Itse näkisin yhtenä hyvänä keinona mm. tuohon koulussa viihtymiseen ja lapsen oman persoonan vahvistamiseen ilmaisu- ja taideaineet, niiden vahvan lisäämisen jopa kielten kustannuksella. Suurin osa suomalaisista jää kuitenkin kotimaahan, joten pidän persoonan vahvistamista tärkeämpänä kuin kiinan kielen opiskelua.

    Muistan lämmöllä omia puheviestinnän esittämiskurssejani, joille kasautui leegio syrjäytymisuhan alla olevia ns. huonoja opiskelijoita. He viihtyivät kurssilla, ja lintsausta ei juurikaan esiintynyt, päinvastoin, näyttämöllä vedettiin harjoituksia kelloon katsomatta ja intoa uhkuen. Valmistakin saatiin, ja lähes 500-paikkainen sali täyttyi ja oppilaat saivat unohtumattoman elämyksen ja hurjan vahvistuksen itsetunnolleen, kun vanhemmat ja kaveritkin vaivautuivat juhlaan katsomaan esityksiä.

    Varsinaiset kerhotunnit voi muuten unohtaa, sillä juurihan ne poistettiin resurssien puutteessa. Kerhotunteja vartenhan tarvitaan kuitenkin päteviä opettajia ja ohjaajia, joihin ei yksinkertaisesti ole varaa eikä tarpeeksi opettajiakaan, sillä eihän päiväopettajaa voi velvoittaa jäämään koululle työpäivän päätyttyä.

    VastaaPoista
  24. Hei huutokuorolaiset

    Kaivelkaa niistä koneistanne eilisillan pääliturgia (20.30). Siellä asiaansa esitti ymmärtääkseni ei-lullukka -henkilö.

    VastaaPoista
  25. Rakenne, miten koulua suunnitellaan on a ja o. Mietitään taas tuo Ikea:
    Ikea ei myy vain huonekaluja eivätkä edes myy huonetiloja tai tunnelmia eikä ratkaisuja. Myyvät sisustusharrastusta koko perheelle ja perhe on vielä se perhe, joka on nuori eikä sillä ole rahaa.

    Olisi siis voinut ajatella, että kun miettii ihan uuden konseptin huonekalualalle, että ottaa heti rahakkaat ja äveriäät ja miettii entistä katteellisempaa putiikkia heille. Kamprad mietti bulkin eli massan kautta samoin kun Ford aikoinaan. Ennen Fordia oli autoja myöskin ja ne vihasivat Fordin konseptia tehdä auto jokaiselle amerikkalaiselle. Mutta hintataso romahti sen jälkeen paitsi autoissa niin myös ihan maan osalta: liikkuvuus teki saman minkä Gutenberg oli tehnyt printin osalta: kun tiedon kiertokulku nopeutettiin kasvoi kilpailu luonnostaan massan eduksi.

    Nyt voi joku jo nähdä mihin tähtään. Tätä olen miettinyt tosi monta vuotta; minulla on jo vastaus. Kansamme on vain toistaiseksi (kuten mainitsin tuon huomiotalouden dogman takia) ollut aivan muiden asioiden hurmiossa ja sanominen on ollut lähes mahdotonta. Pian voi alkaa keskustelemaan sillä nyt alkaa myös intelligentia tajuamaan, ettei kaikki joka kuku lännessä ole Käki.

    Siellä kukkuu väärät Närhet, eivät minunlaiset hassut visertäjät vaan Pöllöt, joiden niska ei pysy missään suunnassa ikinä. Kiertävät niskaansa 360 astetta ja se on tosi ärsyttävää.

    Kompetenssi on siis minun vastaus tämän päivän ongelmaan: ei pidä mennä huomion mukaan vaan kompetenssin. Jos Herra P taas nappaa ja rupeaa vetämään ikäänkuin omana asiana minä suutun meidän maalle, sillä tätä olen sinnikkäästi opettanut lähettämällä tuhat ja yksi perustelua mm professoreille maassamme; naurun sen kun lisääntyessä. Mutta ne, jotka haistavat rahan tajuavat siksi minun tarkoitukseni ennen professoreita mutta saisi nämä Marmoria Kakkaavat Kipsipäät alkaa huomata, että laulu se on pikkulinnuillakin.

    Olisi parempi kehitys maalle, jos intelligentia tulisi mukaan heti alussa (!) kun uusi eera alkaa eivätkä sitten sent-omsider lukisi sellaista, jota on jo harjoitettu vuosia ja vuosia ns. vapailla markkinoilla.

    Se vaatisi sen, että niska kerrankin pysyisi vähän paikallaan ja ottaisi ns. suunnan. Jos yliopisto ei voi sitä tehdä niiden on heti päästettävä ns. auktoriteettiasema myös käsistään ja myönnettävä, että ovat aina jälkijunan tiedon "empiirisiä korjaajia" mutta eivät sen keksijöitä.

    Vaikuttaa uskottavuuteen sitten kun ns. rekrytoidaan ettei jäykimmät saa juuri ne paikat, jossa pitäisi olla vähän VITALITEETTIA.

    VastaaPoista
  26. Anonyymi,

    jos tarkoitat puoli yhdeksän uutisia, katsoin kyllä ne ja näin sen yhden opettajan lausunnon, joka esitettiin muissakin uutislähetyksissä.

    Tämä tarkoittamani lullukka oli vasiten kutsuttu oikein suoraan uutislähetykseen haastateltavaksi, ja tämän tilanteen tuo haastateltava hukkasi olemalla ei mitään mieltä.

    VastaaPoista
  27. Tiina: "Kun kasvatin lapsiani ja hämmästelin sitä, että koulu ei tukenut kasvatustyötäni - aivan, näinhän sen pitää olla: koulu tukee vanhemman kasvatustyötä eikä päinvastoin - sain kuulla olevani yhteistyökyvytön ja vaativani ylettömyyksiä. Tämänhän saattoi tulkita kuvaamaksesi "ilkeilyksi"."

    Tämä muuten on juuri se asia josta olen aiemminkin mm. tässä blogissa purnannut.

    Ilmeisesti opettajien mielestä vain sellainen vanhempien osallistuminen on hyväksyttävää jossa vanhemmat ovat passivisia jees-miehiä on asiallista osallistumista. Mikäli vanhempi uskaltaa sanoa oman mielipiteensä on hän kamala ja hirvittävä ja ilkeä olento jota ei tarvitse huomioida edes silloin kun tehdään päätöksiä lapsen koulunkäynnistä.

    Esim. Kun opettajat yrittävät saada siirrettyä lapsen pienryhmästä normaaliluokkaan niin kun vanhempi, joka on lapsensa asiantuntija, väittää ettei oma lapsi ole vielä normaaliluokkaan sopeutuva, vaan tarvitsee erityishuomiota, niin tällöin vanhempi on "yhteistyökyvytön".

    Viis siitä että kaksi vuotta myöhemmin todetaan vanhempien olleen oikeassa, silloin on jo myöhäistä; lapsen koulu on mennyt penkin alle ja ilman vanhempien saatanallista panostusta olisi yhteiskunnassa jälleen yksi peruskoulun keskeyttänyt lisää.

    Iines: "Koulu on ehkä lapsen ensimmäinen ympäristö, joka sallii tunteenpurkauksen ja lasten hätähuudot.

    Itse asiassa väittäisin toisin päin, koulu on ensimmäinen paikka jossa lapselta ei hyväksytä mitä vain.

    Tai ainakin sen tulisi olla sellainen paikka.

    VastaaPoista
  28. Ennen kuin joku ehtii huomauttaa ettei vanhempien olisi ollut pakko hyväksyä normaaliluokkaan sijoittamista niin:

    A) Pienryhmiin pääseminen vaatii päätöksen jonka antamisessa opettajia kuunnellaan huomattavasti vanhempia enemmän.

    B) Vanhempia uhkailtiin lastensuojeluviranomaisilla mikäli tähän "lapsen hyvään tähtäävään" päätökseen ei suostuta.

    VastaaPoista
  29. Johannes Knektman:

    Olen samaa mieltä kanssasi: ns. kuunteleminen on luovaa ja vaativaa työtä, jossa korvalla pitää olla valmiina mikä on nuotin mukaista ja mitkä asiat eivät. Nuotin mukaista ei ole sama kuin "oikea vastaus" vaan opettajan pitää tajuta, että itsekin on vajaavainen.

    Kaikki myötäileminen ei ole hyväksi mutta kaikki katkaiseminen ei myöskään. Tämä on taitolaji: sen ei tarvitse olla vaativaa ajallisesti.

    VastaaPoista
  30. LAINAUS :

    Tätä minä ihmettelin siinä tutkimuksessa, miten tuo muka eroaa meidän 60-70-luvuilla lapsuuttamme eläneiden lapsuudesta?

    Omassa kasvuympäristössäni kaikkien kavereiden vanhemmat tekivät pitkää päivää ja sitten kun tulivat kotiin olivat niin väsyneitä etteivät jaksaneet ottaa kantaa lastensa menoihin (Paitsi kotiintuloaikojen - jotka olivat ehdottomia - osalta), saatikka että olisivat jaksaneet "antaa laatuaikaa"
    meille ...
    ... Olimme sitä porukkaa jota myöhemmin alettiin nimittää avainkaulalapsiksi.

    - Tässä voi olla osa syytä, tämän hetken alakoulujen oppilaat ovat syntyneet -90 luvun lopulla ja 2000 -luvun alkupuolella.

    Millainen on avainkaulalapsien kasvattama sukupolvi?

    VastaaPoista
  31. A human being is never free from conditions. Therefore if we can't change the situations we can change the attitude toward the situations.

    Tämä tuntuu olevan liian vaikeaa ihmisille tajuta ja tappavat sitten itsensä kun ovat oikeastaan parempia kuin se, mitä heiltä yritetään vaatia.

    http://www.youtube.com/watch?v=9EIxGrIc_6g

    armoa siis - sitä löytyi vielä avainlapsilta

    VastaaPoista
  32. Tiinan kommentti jäi minulta huomaamatta, kun kirjoitin ja postailin omaani ilmeisesti samaan aikaan. Palaan vielä tuohon Johanneksenkin käsittelemään näkökulmaan paremmalla ajalla!

    VastaaPoista
  33. Tässä voi olla osa syytä, tämän hetken alakoulujen oppilaat ovat syntyneet -90 luvun lopulla ja 2000 -luvun alkupuolella.

    Osasyy se varmaankin on, muttä lähinnä vain siksi että meille opetettiin että hyvän työuran hankkiminen on elämän tarkoitus. Niinpä iso osa meistä toteuttaa opetustaan hankkimalla uran lastemme kustannuksella.

    Varsinkaan miehelle ei lyhyitäkään katkoksia työelämässä hyväksytä, minun on aina jumalattoman hankala selittää miksi olin melkein viisi vuotta koti-isänä (Ainoa hyväksyttävä syy tuntuu olevan se, että vaimoni tienasi tuolloin lähes kaksinkertaisesti minuun nähden). Ja vielä hankalampi oli lasteni ollessa alakouluikäisiä selittää miksen suostunut tekemään 12 tuntista työpäivää. Selitykseksi ei tuntunut kelvpaavan se että halusin olla ajoissa kotona jotta olisin läsnä lasteni elämässä. Tämä asenne tosin voi olla vain IT-alan ongelma(?).

    Millainen on avainkaulalapsien kasvattama sukupolvi?

    Pääosin hyvin käyttäytyvää ja mukavaa. Lainaanpa tähän mielipidekirjoitustani:

    Vähän väliä joku keskiäkäinen moittii nuorisoa ja samaan syssyyn haukutaan nykyvanhemmat jotka eivät osaa kasvattaa lapsiaan.

    Ennen kun kaikki oli paremmin, lapsiakin kasvatettiin kunnolla, esim. kuritettiin (hakattiin) turha omatoimisuus, puheliaisuus ja lapselliset mielipiteet pois ja kuria pidettiin (hakattiin) päivittäin. Me halutaan vanhat hyvät ajat takaisin! Kuuluu keskiäkäisten sotahuuto.

    Koska itse olen vasta nelikymppinen nuori, en osaa sanoa mitään menneen maailman nuorison tavoista, mutta nykynuoristo vaikuttaa pääosin hyväkäytöksiseltä. Nykynuoriso ottaa — asentaessaan häntä arvostelevalle wanha-avuttomalle digiboxia tai opettaessaan kuinka kännykkää käytetään — kiltisti uusavuttomaksi haukkumiset ja koko ikäluokan väkivaltaiseksi leimaamisen vastaan.

    On kummallista kuinka ihmiset ja media käsittelevät nuorisoa jatkuvasti yhtenä massana, mitä he tänäpäivänä ovat huomattavasti vähemmän kuin vielä minun nuoruudessani neljännesvuosisata sitten. Kummastuttavan hyvin nuorisomme kestää tämän jatkuvan ikärasismin.

    Kokemusteni mukaan nuorisosta hyvin pieni osa käyttäytyy huonosti, suurin osa nuorisostamme vaikuttaa olevan fiksua ja kohteliasta.

    Suurempi ongelma olemme me keski-ikäiset ja suuret ikäluokat, jotka emme juurikaan välitä muista ihmisistä. Keski-ikäiset kännikalat haastavat kova-äänisesti öisin riitaa kaupunkiemme kaduilla, etuilevat jonoissa ja liikenteessä vähät välittävät muista. Jos tämä nykynuoriso on, kuten mediassa taannoin väitettiin, Me-We (Minä-Me) sukupolvi niin me 40-70 lukujen välissä syntyneet olemme sitten Me!-Me! (Minä!-Minä!) sukupolvia, joiden elämän peruskivenä on ajatus kaiken kuulumisesta meille; “Kaikki minulle ja HETI!”.

    Mitä tulee lapsenkasvatukseen, niin pääosa vanhemmista onnistuu siinä helvetin hyvin, varsinkin kun ottaa huomioon miten erilaisessa maailmassa he lapsiaan joutuvat kasvattamaan kuin 30-40-luvuilla syntyneet omaian, meitä nykyisiä keskiäkäisiä. Nykyvanhemmalla on edessään helvetillinen souvi, kaikki kunnia sille enemmistölle joka kasvatuksessaan onnistuu. Mutta kuten nuortenkin kohdalla, tätä enemmistöä ei huomioida, ainoastaan ääri-ilmiöt huomioidaan.

    Olisiko aika jo myöntää että suurin osa vanhemmista onnistuu kasvatustehtävässään?

    VastaaPoista
  34. Tilastot kertovat kuitenkin, ettei koulu ja lapset toisaalta tunnu olevan yhteensopivia, Johannes. Mm Loviisan seudun (ruotsinkielisten) lasten dysleksia/dysfasia/ADHD/jne diagnoosien määrä on jo annettu lähes puolelle tietyn ikäluokan sisällä. En ole tilastoja nähnyt mutta näin väitettiin Porvoossa viime maanantaina.

    Erityisopetuksen pariin (joka maksaa todella paljon enemmän kunnalle ja kunta suorastaan tienaa tällä sillä rahat eivät mene suorassa suhteessa näiden lasten opetukseen/lääkitykseen). Tässä on sen tähden joku koira haudattu: lapset myös iloisesti sanovat, etteivät nyt vaan mitään ymmärrä eivätkä osaa lukea mitään. Iloinen ja reipas kohtaaminen tv-kameraan tällä lailla kertoo sen, että kun erilaisuudesta on tehty niin hyväksyttävää, että se rupeaa olemaan pääominaisuuden kanssa samanvertainen, vian pitää olla jossain muualla kuin näiden lasten "päässä".

    Joko siinä annetaan laiskojen ns. olla ikäänkuin lukihäiriöisiä sillä sen avulla taivutetaan joku muu oksa tai sitten koulun abstraktiotaso tai vaatimustaso ei pysy mukana kansalaisten kehityksessä. Jos eriarvoisuus on jo niin raju, ettei "demokraattinen koulu" enää palvele ns. kaikkia yhtä lailla tasavertaisesti (mitä en usko, että voisikaan ilman, ettei mennä ns. hitaamman mukaan) niin pitää joko ymmärtää, että kunnallinen koulu on äveriäiden lasten instrumentaalinen valmennuspaikka (oppivat teräväksi jotta voivat sitten kun heidän vanhemmat nostavat heidät talouselämään heti briljeerata Habsburgin suvun jälkeläisten nimillä, rauskujen ja rouskujen eroilla jne jne). Heitä tullaan kunnioittamaan ns. älykkäinä ja sivistyneinä. Varsinaiset kyvyt ja verkostot saavat valmiina, vaikka olisivat dyslektioita. Joku isä sanoo, että tämä ei osaa kirjoittaa mutta eiköhän sille joku paikka löydy...

    ja köyhän lapselle, jolla kirjoittaminen sujuu (mutta siltä löytyy yksikin kirjoitusvirhe) lyödään alas hinnalla millä hyvänsä, että ns. demokraattinen uhkatekijä saadaan nopeasti pois. Pääasiallisen maton alle siivoamisen tekee tietysti kateellinen toinen naispedagogi, jolla oma yhtä tärkeä tarkoitus.
    Tämä pedagogi yrittää päteä puhumalla demokratiasta mutta nuoleskelee silti ahkreasti nimenomaan näitä, joiden tarkoitus on heikentää demokratiaa koulussa.
    Kuka köyhän pystyy paremmin myymään orjaksi kuin toinen (nousukas)köyhä? Ei juuri kukaan ellei tietoisesti tee sitä mitä mm Angela Merkel tänä päivänä tai Margareth Thatcher aikanaan: He ottivat vain oppia köyhyydestään mutta ei niin, että sen jälkeen tapattivat omat kilpailijansa.

    Meillä se kyllä taitaa usein mennä niin koska pyrkyrimäisyys on niin lujasti lyöty huomiotalouden kautta aivoihin. Voitonhimo menee kaiken muun edellä. Enää ei edes mietitä, etteikö ihmisiä voisi vähän kiusata pois kuleksimasta, jos ärsyttävät.

    Näin meillä.

    ...

    No entäs ns. kansa. K-a-n-s-a. Mitä se sitten tarvitsee? Se tarvitsee kansansivistystä kuten Snellman aikoinaan halusi luoda; ihmisyyteen ja ammattiin kasvamisen ideaa. Nyt tuo ylläoleva ryhmä jota kuvaisin, käyttävät tätä sitten aseenaan ja sanovat, että Snellman halusi siis korottaa nationalismia.

    Okay, sitäkin voi siis siitä koulukunnasta ajatella mutta minä uskon, että meidän ihmiset täällä Suomessa - jotka itsensä kansaksi luettelevat ja joiden äänestämät politikot tulisi ajaa heidän (!) asiaansa, eikä jonkun hypoteettisen tulevaisuuden suomalaisen asiaa (kuten Stubb saattaa ruveta tekemään ks. tämän päivän KL pakina "uusi ministeri arveluttaa" leikillisesti sanoo).

    Silloin pitää olla kansan-edustaja. Ja ajaa myös teorioita tälle kansalle eikä tulevaisuuden Stubbin lapsenlapsille ja heidän kavereilleen - tai myös heille mutta ei vain heille. Tavallinen möhömaha suomalainen, ämmäsuomalainen, toopesuomalainen ja närhisuomalainen haluavat myös luottaa, että se kansanedustaja, jota hän aikoo äänestää YMMÄRTÄÄ KUKA SEN ÄÄNEN ANTOI. Se ei ollut mikään fiktio, joka syö hummeria päivisin ja juo samppanjaa iltaisin. Se on ruma ja hikinen ja tavallinen IHMINEN vailla työtä kenties.

    Siitä pitää ponnistaa sekä koulutuksen että politiikan sisällä. Silti koulu ei tarvitse mennä hitaamman mukaan ja kaikki kansanedustajat eivät voi olla Lätsä-virtasia tai Ilkka-kanervia
    juuri sen takia, että länsimaat, jotka ovat kuplansa rakentaneet juuri tyylikysymysten mukaan (Berlusconi tämän päivän Hbl - ks yläviitteet köyhien mausta: "vänstern har ingen smak, inte ens när det gäller kvinnor. Våra kvinnliga kandidater är vackrare."

    Ulkolaiset eivät siis vielä näe sitä, miksi heillä arvioidaan kuten arvioidaan. Eivät ole lukeneet Russellia: miten tiedosta tulee tieto. Tässä olemme Suomessa nyt edellä.

    Sordiinoa siis. Sordino.

    Pitää erottaa arviointi sisäisestä ja ulkoisesta lähtökohdista. Kun arvioi sillä on myös denotaatio minkä kautta laatu aiotaan arvioida ja minkä aikavälin kautta. Tässä ei voi luonnollisesti palvella jokaista.

    Tämä on taas karrikointi...

    VastaaPoista
  35. korjaan omaa edellistä tekstiäni:

    ...niin pitää joko ymmärtää, että kunnallinen koulu on äveriäiden lasten instrumentaalinen valmennuspaikka

    ...tai se on ilmainen siivilä erilaisten kohderyhmien löytämiseen (lasten nettikirjoitusten avulla ja chattaamisen avulla löytyvät reppanat, briljantit ja harmaat hiiret tulevaisuuden skannausta varten, ettei tapahdu virheellisiä ns. rekrytointeja sitten tulevaisuuden Nokioihin ja muihin siitä huolehtiville mielipidejohtajille. Virtuaaliset opetusmiljööt ovat paitsi opetuksen kannalta myös kategorisoinnin kannalta erittäin tehokkaita, jos alusta on vain oikein tehty. Sen voi myös myydä kolmannelle osapuolelle, esim. sellaiselle, joka haluaa ostaa Suomen vastaisuudessa. Kun ihmiset ovat pienintä piirtoa myöten tuttuja, testattuja ja lokeroituja ei ole kauhean vaikeaa kiusata pois uhat ja nostaa esille ne, joiden kautta taivutetaan sitten loputkin.

    Money makes the world go around: mutta meillä vielä uskotaan hyvyyteen ja potkitaan naapuria varmuuden vuoksi vaikka pitäisi olla päinvastoin.

    VastaaPoista
  36. Tästä syystä on vaarallista, että terveydenhoito ja koulutus päätyvät samojen lobbareiden käsiin. Näkevät heti kuka ostaa Viagraa ja kuka katsoo pornosivuja. Tietävät kuka on persoonallisuushäiriöinen skaalalla x-y ja kenen älykkyys menee yli tai ali. Näiden ristiinajo manipulointiin on sitten piece-of-cake.

    Terveystilat ja etenkin psykologin diagnoosit eivät saa mennä virtuaalisiksi ollenkaan sillä jos on tietosuojaa on myös niiden hakkereita. Tieto vuotaa sitä varmemmin mitä suurempi kauppa-arvo sillä on. Leimattu on leimattu.

    Eivät ota ns. riskejä eli mauttomuus ja hajuttomuus lisääntyy maassamme jos annamme nykyisen logiikan jyllätä.

    Say goodbye to your friends, forever.

    Sen takia on parempi, että kaikki tieto joka koskettaa yksilöitä on kirjattu koodeilla, eli jokaisen ihmisen tulisi olla kummallinen koodi eikä mitenkään hakkeroitavissa oleva nimellinen ihminen. Lapsi, jolla jo pienenä (vaikkakin väärä) diagnoosi saattaa saada loppuiäksi ovien sulkeutumismekanismin: not in my backyard -syyn mukaan.

    Tämä ei ole leikin asia ja nykyään tarkastellaan kohteliaan hiljaisesti ja totellaan. Itse muistan jo 80-luvulla miten kolleegat Englannista nauroivat sille, että ollaan typeriä kun tottelemme ja silti he sitä kuitenkin pyysivät. Ja me tottelimme.

    VastaaPoista
  37. HG: "(ruotsinkielisten) lasten dysleksia/dysfasia/ADHD/jne diagnoosien määrä on jo annettu lähes puolelle tietyn ikäluokan sisällä."

    Minä olen ihmetellyt sitä kuinka helposti näitä diagnooseja nykyisin saa. Poikani kävi useamman vuoden psykiatreilla, psykologeilla ja neurologilla ennen kuin hänelle annettiin MBD (Minimal Brain Dysfunciton) diagnoosi, joka myöhemmin muutettiin ADHD/ADD:ksi (Hänellä onkaksi diagnoosia joista toisessa lukee ADHD tosiessa ADD). Sama vuosien tutkimusrumba toistui omalla kohdallani ennen kuin sain ADHD diagnoosin. (En tosin järin paljon kunnioita omaa diagnoosiani, saamani lääkitys tosin auttaa minua keskittymään)

    Nykyisin tuntuu siltä että jokaiselle vähänkään erilaiselle lapselle täytyy antaa jokin diagnoosi ja kun ADHD on nykyisin "pinnalla" on sen antaminen helpointa.

    HG: "Tässä on sen tähden joku koira haudattu: lapset myös iloisesti sanovat, etteivät nyt vaan mitään ymmärrä eivätkä osaa lukea mitään."

    Tunnen useita ADHD lapsia ja aikusia harvalla heistä on ongelmia varsinaisen ymmärtämisen kanssa, ongelma on lähinnä siinä etteivät he jaksa istua 10-15min pitempään paikallaan tai keskittyä juuri mihinkään muutamaa minuuttia pitemään.

    HG: "Joko siinä annetaan laiskojen ns. olla ikäänkuin lukihäiriöisiä sillä sen avulla taivutetaan joku muu oksa tai sitten koulun abstraktiotaso tai vaatimustaso ei pysy mukana kansalaisten kehityksessä."

    Luulemma kyse on vähän molemmista, laiskojen annetaan olla ja koulu ei oikein pysy yhteiskunnan muutosten mukana. Eikä sen oikeastaan tarvitsekaan pysyä muutoinkin kuin sikäli että nykyisin olisi, varsinkin yläluokilla, enemmän keskityttävä opettamaan lapsille kuinka tietoa etsitään, kuinka tietoa sovelletaan ja kuinka tietoa tuotetaan, kuin siihen että sitä tietoa jankataan päähän ulkoaoppimisella jota vieläkin tuntuu suurinosa opiskelusta olevan.

    HG: "(oppivat teräväksi jotta voivat sitten kun heidän vanhemmat nostavat heidät talouselämään heti briljeerata Habsburgin suvun jälkeläisten nimillä, rauskujen ja rouskujen eroilla jne jne). Heitä tullaan kunnioittamaan ns. älykkäinä ja sivistyneinä."

    Iso osa noista sivistyksellisistä asioista tuntuu nykyisin olevan sellaisia että ne on vanhempien lapsilleen opetettava. Minä olen aina kiusannut lapsia puheilla, palopuheilla ja saarnoilla mm. historiasta, politiikasta yms. ja väittelyistämme tuli eräänlaisia ystävällismielisiä taisteluja: lapseni tarkoituksellisesti hankkivat jostain aiheesta tietoa ja lyttäsivät minut väittelyssä. Ja seuraavalla kerralla minä "kostin" heille. Tätä leikkiä jatkuu vieläkin ja siinä sivussa sekä minä että lapseni olemme oppineet kaikenlaista.
    (En muuten väitä olevani sivistynyt, olen vain paljon lukeava l. lukenut)

    HG: "Heitä tullaan kunnioittamaan ns. älykkäinä ja sivistyneinä. Varsinaiset kyvyt ja verkostot saavat valmiina, vaikka olisivat dyslektioita. Joku isä sanoo, että tämä ei osaa kirjoittaa mutta eiköhän sille joku paikka löydy..."

    Heh, lapseni tavallaan ovat tuota "eliittijoukkoa" minun, isäni ja appiukkoni suhteilla lapseni ovat päässeet mm. kesätöihin, työharjoitteluun, töihin ja pääsipä yksi lapsistani koulutukseenkin isäni suhteilla. Suhteilla on siis nykymaailmassa yllättävän paljon merkitystä, mikä on tavallaan "tasa-arvoisen"yhteiskunnan "arvojen" vastaista toimintaa, mutta ei kai minua voi syyttää siitä että käytän suhteitani lasteni hyväksi?

    HG: "ja köyhän lapselle, jolla kirjoittaminen sujuu (mutta siltä löytyy yksikin kirjoitusvirhe) lyödään alas hinnalla millä hyvänsä, että ns. demokraattinen uhkatekijä saadaan nopeasti pois."

    En aivan uskoisi tähän. Lapseni ovat aivan viimestä paria vuottalukuunottamatta aina olleet köyhiä - tai siis me olemme olleet köyhiä - ja silti varsinkin tyttöni ovat olleet luokan parhaimmistoa -- tosin koska he ovat isänsä tavoin aina suunapäänä ovat he olleet opettajiensa inhoamia.

    Vasta yläluokilla opettajien asenne alkoi vaikuttaa numeroihin, tosin tätä en voi varmaksi väittää, sillä samaan aikaanhan lapsilla on ollut myöskin teinikuohunta päällä.

    Mutta köyhyydestään huolimatta he ovat pärjänneet erittäin hyvin koulussa, jopa poikani on aina kun hän on kyennyt keksittymään (ollessaan pienryhmässä) saavuttanut kitettäviä numeroita.

    HG: "Meillä se kyllä taitaa usein mennä niin koska pyrkyrimäisyys on niin lujasti lyöty huomiotalouden kautta aivoihin. Voitonhimo menee kaiken muun edellä."

    Minun täytyy sanoa että olen onnellinen siitä että nykyisessä työpaikassani ymmärretään ja hyväksytään se etten tavoittele uraa, vaan haluan pysyä "vain" asiantuntijana. Mutta nyt tännekin - voittoa tavoittelematon valtion organisaatio - on tulossa "tulosohjelma" joka sinällään ei ole pahasta, mutta mintä minä olen ministeriön papereita lukenut, niin siellä ei oikein ole käsitetty mitä se tulosvastuu tarkoittaa.

    Jatkan myöhemmin, nyt on kone tehnyt työnsä ja minun on mentävä tekemään omani, jotainhan sitä on palkkansa eteen tehtävä.

    VastaaPoista
  38. Mie ihe: minun, isäni ja appiukkoni suhteilla

    Ai niin muuten: Minäkin sain ensimmäisen hyvän työpaikkani arvostetun poliitikon suositusten perusteella ja ko. poliitikko on isäni ystävä. Suhteilla minäkin siis pääsin keskiluokan syrjään kiinni.

    VastaaPoista
  39. Mutta minun isäni ei ole jaksanut kinastella kanssani vaan uskoi minua MBD:si - jota ehkä olenkin. Silti olisi pitänyt saada tukea ja kinata.

    Mieheni inhoaa kaikkea keskustelua, hän suorittaa asioita. Hän saa siksi palkkaa, minä en. Mutta olen meistä luovempi mielestäni ja sinnikkäämpikin. Mutta kauniit ja rohkeat eivät olekaan saman tyylimittarin alla..

    Hyvät kommentit Knektman.

    VastaaPoista
  40. Tiina

    Kun kasvatin lapsiani ja hämmästelin sitä, että koulu ei tukenut kasvatustyötäni - aivan, näinhän sen pitää olla: koulu tukee vanhemman kasvatustyötä eikä päinvastoin - sain kuulla olevani yhteistyökyvytön ja vaativani ylettömyyksiä. Tämänhän saattoi tulkita kuvaamaksesi "ilkeilyksi".

    Jos esitit asiasi noin provosoivasti opettajalle, en oikeastaan ihmettele hänen reaktiotaan. Väitteesi ei nimittäin ole tästä maailmasta, vaan se on kova ja itsekäs väite, jolla kävelit koulun kasvatustavoitteiden yli. Tunsitko nämä kasvatustavoitteet?

    Kun yhdellä opettajalla on monesti yhtenä vuonna parisataakin – jopa ylikin – oppilasta opetettavanaan ja kasvatettavanaan, niin minä ainakin tunnen itseni voimattomaksi tällaisen odotuksen edessä. Mistä saan ensinnäkin tiedon näiden kunkin vanhemman erillisistä kasvatustavoitteista? Erillisiähän niiden pitää toki olla, jos koulun omat yleiset humaanit kasvatustavoitteet eivät vanhemmille kelpaa. Ne kun ovat yleiset opetussuunnitelmiin kirjatut ja taatusti vanhemmille ja lapsille esitellyt. Niistä on mustaa valkoisella ja niihin voi vedota, jos yksittäinen opettaja ei vanhempien mielestä noudata niitä.

    Koulu siis tukee kasvatustavoitteita lapsen eikä hänen vanhempiensa parhaaksi, kaikkien yleismaailmallisten inhimillisten ja humaanien periaatteiden mukaisesti ottaen huomioon tasa-arvon ja lähimmäisen kunnioittamisen yleiset normit. Ei koulu voi poiketa näistä kenenkään vanhemman käskystä, sillä koululla on oma eettishumaani kasvatustehtävänsä, joka on mitoitettu siis lapselle eikä hänen vanhemmilleen.

    Vanhemmilla voi olla omia poikkeavia arvojaan, mutta ne eivät voi muuttaa koulun yleisiä kasvatustavoitteita. Yleiseen keskusteluun niitä toki kannattaa tuoda, sillä suunntitelmia muokataan kaiken aikaa vastaamaan nykykehitystä.

    Minun täytyy sanoa, etten pääse ollenkaan sisälle ajatukseesi siitä, että "vanhempien tehtävä ei ole tukea koulun kasvatustyötä". Järkyttävä väite. Tietenkin on, sillä kouluhan on lasta eikä vanhempia varten, ja jollet sinä tue koulua, et tue lastasikaan, joka viettää suuren osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan koulussa.

    Joillain opettajilla oli myös käsittämätön asenne kouluongelmiin. Heidän oli mahdotonta myöntää, että ongelmat saattaisivat syntyä koulussa, ei kodissa. Kouluantropologeilla esimerkiksi on tähän mielenkiintoisia näkökulmia.

    Koulu on miljöö, joka tarjoaa ympäristön konflikteille, jotka syntyvät useimmiten ulkoisten prosessien hedelminä. On päivänselvää, että lasten levottomuus ja aggressiivisuus juontuu muualta kuin koulun ilmapiiristä, sillä ei koulussa pääsääntöisesti ole mitään sellaista elementtiä, joka tuottaisi laaja-alaista aggressioita tai vihaa tai lyhytjänteisyyttä.

    Ongelmat tulevat lapsen syvemmistä tunne-elämyksistä ja elämänkokemuksista tai ns. poikkeavuuksista fyysispsyykkisessä kehityksessä. Puhutaan erilaisista oppijoista, joita varten kouluissa tehdään lisääntyvässä määrin työtä, annettujen resurssien puitteissa. Resurssien puutteesta taas ei voi syyttää koulua vaan päättäjiä kunta- ja valtiotasolla.

    Suurin osa suomalaisista lapsista voi kuitenkin tutkimustulosten mukaan hyvin, ellei erinomaisesti.

    Allekirjoitan. Surullista on kuitenkin se, että yksikin häirikkö luokkaa kohden voi pilata muiden työskentelyn ja aiheuttaa heissä pitkällisiäkin pelkotiloja. Kaksi pikkupirua luokassa ottaa jo tilanteen haltuunsa menneen tullen ja pyörittää tuntia, miten tahtoo. Opettaja ei voi aina edes poistaa oppilasta luokasta, koska luokasta poistettukin on hänen vastuullaan poiston ajan. Samalla opettajalla on vastuu niistä 25:stä luokassa olevasta. Ja tietenkin siitä, että opettaakin pitäisi hyvän ilmapiirin vallitessa. Ja siitä, ettei pahoita riehuvien ja muita syyttelevien pikkupirujen mieltä niin, että saa vanhemmat kimppuunsa.

    Kyllä tässä kaipaa yhteistyötä niiden pikkupirujen vanhempien kanssa edes kysyäkseen, että mitäs lapsesi kasvatustavoitetta minun pitikään tukea, sinä kun et halua tukea minun työtäni lapsesi kanssa.

    Minusta opettajien asenteissa on paljonkin korjaamisen varaa. Koska olen toiminut useita vuosia eroperheiden parissa, olen esimerkiksi kuullut karmaisevia juttuja yksinhuoltajien lasten leimaamisest

    Tämä on kyllä jo sellaista puppua ja propagandaa, että kuuluu sarjaan urbaani kaupunkilegenda. Kuultu on, mutta nähty ei. Tällaista ei voi missään tapauksessa yleistää, sillä tämähän on virkavirhe, koska se sotii juuri noita aiemmin mainitsemiani koulujen yleisiä kasvatustavoitteita vastaan. Harva opettaja sortuisi tuollaiseen.

    Jos jo päiväkodissa lapsia nöyryytetään "jäähypenkeillä" ja muulla kyseenalaisella kasvatusideologialla - jota vielä yleisradiokanava levittää -, joka jättää lapsen omaan turvaansa ilman aikuisen tukea, ei ole mikään ihme, että ongelmat vain kumuloituvat.

    Että istutetaan riehuja jäähypenkille ilman tukea ja turvaa? Jösses. Kenties hän on siinä paremmassa turvassa kuin riehuessaan silmittömästi huonekalujen ja toisten pienokaisten keskellä. Minusta pikkuisen riehujan voi jäähdyttää jopa aikuisen turvallisessa sylissä kiinni pidellen, sillä ennen näyttämättömiä rajojaan riehuja siinä vain hakee. Kyllä silmittömien riehujien ongelmat, Tiina hyvä, ovat kumuloituneet jo siellä kotona, ei niitä päiväkoti tai koulu synnytä, usko pois. Kannattaa myös muistaa, että toiset lapset pelkäävät riehujaa, ja hoitajilla on vastuu myös heidän turvallisuudestaan ja rauhoittelustaan. On hyvä näyttää aggressiiviselle, että jos hän riehuu, hän ei saa huomiota ennen kuin rauhoittuu ja suostuu yhteistyöhön. Minusta tässä ei voi olla mitään pahaa. Pitäähän ihmisen tulla toimeen muiden kanssa yhteisten pelisääntöjen puitteissa. Ikävää vain, että muut joutuvat tähän välikäteen, kun vanhemmat eivät välitä lapsestaan.

    Kasvattajien, niin vanhempien kuin opettajienkin, tulisi toimia erittäin aktiivisesti lasten oikeuksien puolesta - se taas taitaa olla opettajille kohtuuton vaatimus?

    Syyttelyn sijaan voisit mieluummin tukea opetushenkilökuntaa.

    VastaaPoista
  41. Koulussa trendit menevät pienten askelten politiikalla kohti snobismia ja sitten kun näyttää siltä, ettei enää olekaan "kansan koulu" vaan hienostokoulu (jonka kansa maksaa opetuskuluina) niin aletaan käyttämään ns. erikoisopetusta, jonka kansa maksaa taas (sosiaalikuluina). Tässä on siivellä sen lisäksi lääke-teollisuus, joka on tyytyväinen jos marginaalialueista (Loviisa on marginaalinen alue kuten kaikki rajalla olevat kunnat)syntyy heille automaattisesti ns. potentiaalia. Keskiöissä on aina kovin porukka (niin myös kaikissa suurkaupungeissa) ja he määräävät tahtia ja sisältöä. Muut ihailevat heitä kunnes ovat ihailleet itsensä pois pelistä ja heittäytyvät toisiin ympyröihin tavalla tai toisella. Tämä kulminoitunee toisessa tai kolmannessa polvessa, eli ei näy ihan heti.

    Tämä oli vain ajatus hierarkian synnystä sillä Kansakoulu 50-luvulla jonka Kekkonen laajensi oli vielä kansan koulua ja torppareista tuli sivistyneempiä. Näin Nokia sai potentiaalinsa ja heti tuli käyttöä. Nyt kun tämä sukupolvi sitten kuvittelee, että koulu olisi heidän pennuille jatkeena nähdään tietotekniikka ihan erilaisena must-objektina sillä he ovat itse kasvaneet tätä ihaillen.

    Mutta maa - Suomi Finland - on muutakin kuin Nokia. On myös ihmisiä, joiden osaaminen olisi pitkällä tähtäimellä kovaa jos saisivat ikinä mahdollisuuden mutta kun yliopistoa myöten ja kaikkeen tutkimukseen on tullut komponentti nimeltään tekninen osaaminen (enkä viittaa pelkkään tietotekniikkaan vaan myös tutkimustekniseen osaamiseeen ennen kuin ajatellaan mikä on kriittinen ajattelu ja tieteellinen ajattelu niin Suomi OY:stä tehtiin lähes työpaja, jossa jotkut vaan ovat hierarkiassa toisten yläpuolella mutta kaikkien aivoissa liikkuu operatiivista ja teknistuotannollista hyötyajattelua .

    Myös niillä, jotka samalla ovat toisilla aloilla: kuva mikä on maa ja mikä on tuotantolaitos on hämärtynyt ehkä?

    VastaaPoista
  42. Iines: "pääsääntöisesti ole mitään sellaista elementtiä, joka tuottaisi laaja-alaista aggressioita tai vihaa tai lyhytjänteisyyttä."

    Ehkei pääsääntöisesti, mutta kyllä siellä on sellainen elementti, nimittäin lapset.

    Yhä edelleen: Joka väittää lapsuuttaan onnellisimmaksi vaiheeksi elämässään ei joko ole ollut lapsi, tai vaihtoehtoisesti hänellä on ollut suunnattoman (Lähes mahdottoman) hyvä tuuri.

    Myöhempien kokemusteni mukaan ne jotka pitivät kouluaikoja mukavina ja onnellisina osoittautuivat pidemmän keskustelun aikana olleen koulussa niitä muiden pelkäämiä kiusaajia.

    Lasten maailma on kova, epäinhimillinen ja heikkoja kohtaan suunnattoman ilkeä, eikä lapsilla ole turvanaan lakia, kuten aikuisten elämässä on.

    Harvoin koulussakaan lapsilla on turvanaan edes hänestä välittävää aikuista. Opettajilla on liian kiire, kuraattori käy kerran viikossa ja vastaanottaa sen päivän aikana 10-30 lasta joiden ongelmat hänen pitäisi kymmenen minuutin tapaamisessa "ratkaista".

    Onneksi lapsuus on ohimenevä ongelma ja sen jälkeen pääosa ihmisistä pääsee leppoisaan (Lapsuuteen verrattuna leppoisaan) aikuisuuteen.

    VastaaPoista
  43. Tiinan näkemykset ovat valitettavasti yleistymässä. Juuri siitä puhui eilinen opettajakin. Taustalla on yhä useampien vanhempien näkemys siitä, että he ovat asiakkaita. Ja asiakashan on kuningas, asiakas on aina oikeassa. He ovat veronmaksajia, ja opettajat ovat loisia, jotka saavat palkkansa verovaroista. Heitä siis sopii arvostella mennen tullen, koska heidän palkkansakin maksaa.

    Tämä ajattelu on tulosta tästä markkinatalouden ylivallasta, jota elämme. Sama ajattelu leimaa kaikkea julkista sektoria. Asiakkuusajattelu ja sen mukanaan tuoma asiakkaan ylimielisyys ja vallankäyttö. Näin ajattelevat ovat tietenkin pieni vähemmistö, mutta varsin kuuluva ja usein vaikutusvaltainenkin: usein heillä on varaa, asema, ja siihen he vetoavat ja sillä jopa uhkailevat.

    Yksittäinen opettaja tai rehtori on siinä tilanteessa aina altavastaaja.

    VastaaPoista
  44. Jetsulleen, Hilma,

    samalla tämä asiakkuusajattelu puhuu kasvatuksellisten arvojen kovenemisesta tai sanoisiko peräti, arvottomuudesta.

    Nimittäin jos arvona on oma napa ja sen ympärys ja materia, jota haalitaan, ei arvoja kai ole.

    VastaaPoista
  45. Iines: Syyttelyn sijaan voisit mieluummin tukea opetushenkilökuntaa.

    Vaikket minulle tätä kohdistakaan niin:

    Lapsen vanhempien ja koulun yhteistyö on kaksisuuntainen tie. Tiiättex niiku YHTEIStyötä.

    (Minä syytän vain niistä mokista joiden etukäteen kerroin olevan mokia. Ja syytän opettajia jotka alistavat lapsia lasten alistajiksi)

    Hilma: "Heitä siis sopii arvostella mennen tullen, koska heidän palkkansakin maksaa. "

    Eikö opettajia sitten saa arvostella?

    Niin kauan kuin arvostelu on perusteltua saa työni jälkiä arvostella (Ja arvostellaankin n. 5 viikottaisen haukkumakirjeen voimin, asiallisiin vastaan ja korjaan sen minkä voin korjata) niin paljon kuin huvittaa (Minäkin muuten saan palkkani veronmaksajien pussista).

    VastaaPoista
  46. Johannes, tietenkin on kaksisuuntaista, ja tässä kritisoitiinkin nyt Tiinan yksisuuntaista näkemystä.

    Johannes, saa opettajia vaihteeksi kehuakin!

    VastaaPoista
  47. Johannes, arvostella saa, ja kyllä heitä arvostellaankin millon aiheesta ja usein myös aiheetta. Lapsen tarina kotiväelle kun saattaa olla aika erilainen kuin se totuus, joka koulussa on näkynyt. Kehut ovat paljon harvinaisempia. Arvostelut opettajan on osattava suodattaa monen suodatusjärjestelmän kautta, ne kuuluvat ammattiin. Ne on osattava unohtaa myös, kun on arvoinut, onko ne syytä ottaa huomioon työssään - jota omalla persoonallaan tekee. Vilpittömät kiitokset kyllä muistaa loppuelämän.

    VastaaPoista
  48. Aika ikävä oli muuan keskustelu, jonka kävin erään äidin kanssa. Hänen lapsensa olivat saaneet joitain sanktioita koulussa. Äiti kertoi niistä nimitellen opettajaa "tytteliopeksi".

    Jos vanhemmat kyseenalaistavat opettajan toiminnan vähättelemällä tätä mm. kokemuksen tai iän puutteen vuoksi, voi vain kysyä, mistä se lasten arvostelu tulikaan.... Lapset toistavat kaikuna kodin asenteita, ja osoite on opettajalle usein sanomatta selvä.

    Yhteistyö kodin ja koulun välillä on mennyt mielestäni takapakkia juuri tämän asiakkuusajattelun myötä.

    VastaaPoista
  49. Iines: "Johannes, saa opettajia vaihteeksi kehuakin!"

    Ah, täytyy tälläkin foorumilla kehua poikani uutta opettajaa, jota olenkin jo henkilökohtaisesti kehunut. Hän (ilmeisesti, sillä tiedän vain oman poikani osalta) on erittäin hyvä saamaan erikoisopetuksen pojat tekemään läksynsä ja tehtävänsä, kannustava ja joustava ja saa jäykän koulujärjestelmän toimimaan oppilaidensa eduksi ja silti (ainakin poikani puheista päätellen) karismaattinen ja hyvä kurinpitäjä.

    Ikävä vain että hän on poikani viimeinen opettaja, sillä nyt pojallenikin jää pääosasta opettajista huono maku suuhun.

    Mutta kaikki kunnia hänelle, toivottavasti hän saa koulusta vakituisen erityisopettajan paikan.

    Samaan syssyyn voisin kehua Järvenpään Kartanonyläasteella 1980-1983 opettaneita Markku Taipaletta ja äidinkielenopettaja Ritua, jonka oikeaa etunimeä tai sukunimeä en muista, joita ilman minunkin koulunkäyntini olisi jäänyt kesken.

    Hyviä opettajia on ollut tytöillänikin, ikävä vain että nuo huonot ovat eniten jääneet mieleeni.

    VastaaPoista
  50. Hilma: "Johannes, arvostella saa, ja kyllä heitä arvostellaankin millon aiheesta ja usein myös aiheetta."

    En yhtään epäile etteikö välillä tai useinkin tulisi aiheetonta tai epäoikeudenmukaistakin arvostelua.

    Hilma. "Lapsen tarina kotiväelle kun saattaa olla aika erilainen kuin se totuus, joka koulussa on näkynyt."

    Jep, näin epäilemättä on, mutta onko vanhempien pidettävä oletusarvona sitä että lapsen kertomus on "valhetta" ja opettaja on aina oikeassa?

    Kun opettaja suoraan sanoo, ensin lapselle ja sitten vahingossa lipsauttaa sen vanhempien kuullen, ettei voi sietää lasta ja haluaa tämän "pienryhmään jotta pysyy poissa minun luokastani" niin... no jossain mättää.

    En kylläkään väitä että poikani olisi helppo oppilas, tiedän hyvin että hän ylivilkkaana, keskittymishäiriöisenä besserwisserinä varmastikin on hankala.

    En edes viitsi aloittaa omista koulukokemuksistani, olen niitä täällä kertonut jo kyllästymiseen saakka. Mutta sanotaan sen verrant että kolmen sukupolven (Isäni, minun ja lasteni) kokemusten perusteella minä tunnen suunnatonta antipatiaa, lähes vihaa, koko koulujärjestelmää kohtaan, mikä värittää mielipiteitäni.

    Hilma: "Kehut ovat paljon harvinaisempia. Arvostelut opettajan on osattava suodattaa monen suodatusjärjestelmän kautta, ne kuuluvat ammattiin. Ne on osattava unohtaa myös, kun on arvoinut, onko ne syytä ottaa huomioon työssään - jota omalla persoonallaan tekee. "

    Kokeile työskennellä IT-alalla niin huomaat ettei kehuja saa koskaan. Sillä niin kauan kun teet työsi hyvin kukaan ei edes huomaa että olet olemassa, itse asiassa kahvitauolla ääneen ihmetellään teetkö yhtikäs mitään, mutta auta armias jos teet virheen! Silloin on samantien sata valittajaa ovella.

    Ja niitä valituksia - ja yleensä vika on tuolin ja näppiksen välillä ja/tai koko aihe ei liity sinun toimenkuvaasi - saa kuunnella kahvitunneilla, tupakkapaikoilla ja saat lukea netistä haukkumakirjeen jossa sinua haukutaan julkisesti asiasta joka ei edes ole sinun päätäntävallassasi.

    (Otetaanko kisa siitä kumman ammatissa saa vähemmän kehuja? ;-)

    Hilma: "Vilpittömät kiitokset kyllä muistaa loppuelämän."

    Kuten yllä sanoin, olen kehunut poikani nykyistä opettajaa ja kävin ihan henkilökohtaisesti kiittämässä omaa opettajaani hänen jäädessä eläkkeelle.

    Kyllä minä kehun jos katson sen aiheellseksi, ja anteeksikin osaan pyytää.

    Ja olen muuten lasteni opettajien kanssa toimiessani huomattavasti lievempisanainen kuin täällä.

    VastaaPoista
  51. Iines: "Yhteistyö kodin ja koulun välillä on mennyt mielestäni takapakkia juuri tämän asiakkuusajattelun myötä."

    Ilmeisesti opettajien mielestä ollaan menty takapakkia sen jälkeen kun vanhemmat ovat oppineet vaatimaan jotain opettajilta.

    No totta kai se opettajille näyttää takapakilta, nykyisinhän heidän on perusteltava toimiaan, kun aiemmin he saivat tässä "yhteistyössä" elää kuin pellossa.

    VastaaPoista
  52. Suurin osa opettajista ei ole koskaan elänyt kuin pellossa. Olen ollut opettajana yli 20 vuotta, ja harvassa ovat olleet ne opettajat, jotka ovat pellossa eläneet. Sitä paitsi useimmat huomaavat itsekin, etteivät sovellu alalle ja lähtevät, sillä opettajan työ on raskasta ja vaativaa.

    On myös niin, että erittäin harvoin opettajaa palkataan suoraan virkaan, vaan hänet palkataan sijaiseksi tai koeajalle. Jos hän ei sovellu, hän ei myöskään saa jatkaa. Näitäkin tapauksia olen nähnyt. Valtaosa opettajista, joita tunnen, on tunnollisia, oppilaiden parasta ajattelevia, erittäin vastuuntuntoisia opettajia, niin miehiä kuin naisiakin. Koteihin pidetään yhteyttä jopa päivittäin, järjestetään palavereita vanthempien kanssa, kirjoitetaan sähköpostia, soitetaan omalla puhelimella omaan laskuun iltaisin. Uupuneita olen nähnyt myös, viime vuosina entistä uupuneempia. On vaikea ymmärtää sitä kaunaa, jota opettajia kohtaan tunnutaan tuntevan.

    Omat koulumuistot ovat juuri niin kuin Johannes kuvaat: ikävät tapaukset muistetaan, ne värittävät koko koulumuistoja. Jokainen kuvittelee tietävänsä koulusta kaiken, kun on itse
    sitä vähintään 9 vuotta pulpetin takaa kokenut. Koulu on kuitenkin toinen maailma, kun sitä katsoo työtä tehden. Opettajat ovat työssä oppilaita varten, se on minun vankka kantani, ja sillä periaatteella olen työni aina tehnyt.

    Minullakin on lapsia, ja tiedän tarkalleen, miten jutut väritetään kotona, jotta se, mitä on tullut tehtyä, ei ainakaan heti paljastuisi. Totta kai vanhempien on oltava lapsensa puolella, se on päivänselvää, mutta ei sentään kritiikittömästi. Sitä paitsi lapsi voi olla aika lailla erilainen kotona kuin koulussa, jossa kavereiden vaikutus voi olla yllättävän iso. Kouluminää vanhemmat eivät ole näkemässä, opettajat näkevät sen. Me aikuisetkin toimimme eri tavoin kotona ja työssä, eri ihmisten seurassa, vapaalla ja virallisesti.

    VastaaPoista
  53. Äläs nyt Johannes viitsi noita peltojuttujasi.

    Minun on hyvin vaikea tunnistaa opettajan ammattia sinun puheestasi. Eivät opettajat ole koskaan eläneet tai toimineet kuin pellossa - tuo on mieletön väite ja taas sarjasta "urbaanilegendaa" ilkeistä opettajista.

    En oikein ymmärrä, miltä vuosisadalta kaivatte kauhuesimerkkinne ja mistäpäin Suomea, mutta kai nyt herra paratkoon edes yhden opettajan tulisi tunnistaa toimintatapansa sinun tai Tiinan puheesta.

    Sinä puhut ilmeisesti paljon ns. erityisopetuksesta ja erityisopettajista, joiden toimintatavat poikkeavat nähdäkseni jonkin verran tavallisten oppijoiden opetuksesta. Erityisopettajat ovat yleensä ronskimpia ja heillä on erilaisia toimintamalleja, koska heidän täytyy pärjätä erilaisten oppijoiden kanssa. On puhuttava samaa kieltä kuin nämä nuoret. Se lyö ehkä leimansa myös opettajaan.

    Uskallan väittää, että suomalainen opettaja on yleensä ottaen jo vuosikymmenet ollut hyvin yhteishaluinen ja neuvottelutaitoinen vanhempien kanssa.

    Koko urani aikana oppilasta on kunnioitettu ja suorastaan palveltu, samoin hänen vanhempiaan. Oppilaaan etu on ollut kaikessa tärkein asia, ja opettajat ovat olleet valmiit yhteistyöhön kodin kanssa, kotia kuunnellen, jos se vain mahdollista on ollut eli vanhemmat ovat olleet tavoitettavissa. Opettajat eivät todellakaan määräile, vaan keskustelevat vanhempien kanssa. Kaikki muu väite on taatusti palturia!

    Paljon urbaanilegendoita opettajista syntyy muuten väärinkäsityksistä ja tiedonpuutteesta, enkä nyt puhu sinusta, Johannes tai Tiina. Ei ole kuitenkaan ollenkaan saletti, että vanhemman tahto on lapsen paras. Koulu ei kuitenkaan tappele vanhempien tahtoa vastaan, mutta evästystä se voi toki antaa. Tämä koetaan joskus röyhkeytenä ja vääränä kohteluna.

    Ja tietenkin, toki koulukin voi erehtyä ihan siinä kuin kotikin.

    VastaaPoista
  54. Hieno kirjoitus Iines! Täysin totta.

    Paikallislehdessä oli juttua opettajia häiriköisistä oppilaideen vanhemmista. Meillä on oppivelvollisuus kuten asevelvollisuuskin. Eiväthän äidit ja isit soittele armeijan kapiaisillekaan, eiväthän?

    Oman koululaisurani 1969-81 aikana en kuullut koskaan enkä kenenkään vanhempien soittelevan lasten opettajille.

    Tukekaamme opettajia ja antakaamme heille työrauha tärkeässä työssään!

    VastaaPoista
  55. Oppivelvollinen on yhtä vähän asiakas kuin asevelvollinenkaan.

    VastaaPoista
  56. Johannes: "Kun opettaja suoraan sanoo, ensin lapselle ja sitten vahingossa lipsauttaa sen vanhempien kuullen, ettei voi sietää lasta ja haluaa tämän "pienryhmään jotta pysyy poissa minun luokastani" niin... no jossain mättää."

    On hyvin vaikea kommentoida tällaista esimerkkiä, kun ei tiedä taustoja, kun ei tiedä edes tilannetta. Siksi en sitä teekään. Mutta sanon vain sen, mikä tuli mieleeni: eikö ole hyvä, jos lapsi pääsee pienryhmään, kun tuntuisi siltä, että opettaja on tilanteeseen yhtä väsynyt kuin oppilaskin. On molemmille hyväksi saada joksikin aikaa lepoa toisistaan. Opettaja on aikuinen, ja hänen täytyy tehdä ratkaisut, yhdessä vanhempien kanssa. Tuo sietää-verbi on tietenkin anteeksiantamaton opettajan suusta. Ehkä hankalia tilanteita on ollut paljon ja hänen sietokykynsä on tosiaan ylittynyt. Mutta ei hän tietenkään saisi sitä lapselle tuohon tapaan ilmaista.

    En tahdo häntä puolustella, mutta jos luokkatilanteet ovat tunnista toiseen levottomia yhden oppilaan takia eikä opettaja voi keskityä opettamiseen, vaan hänen huomionsa vie levottomasti käyttäytyvä oppilas, on inhimillistä, että hän ei voi tätä ajoittain sietää. Opettajan on kasvattamisen lisäksi noudatettava opetussuunnitelmaa ja edettävä siinä. Se on aikamoinen urakka jokaisella oppitunnilla.

    VastaaPoista
  57. Jossain on vikaa, jos suutari valittaa jalasta tai "kansankynttilä" lapsesta.

    Nykyisen työvoimapulan aikana nämä uravalinnassaan epäonnistuneet luokanopettajat voivat etsiä miellyttävämpiä asiakaspalvelutehtäviä muualta.

    VastaaPoista
  58. bu jay: "Oman koululaisurani 1969-81 aikana en kuullut koskaan enkä kenenkään vanhempien soittelevan lasten opettajille. "

    Tuolloin aika ja tavat olivat erilaisia. Tuohon aikaan väkivalta oli hyväksytty kurituskeino ja pieni kuhmu tai kaksi lapsen päässä osoitti vain sen että opettaja piti kuria. Muuten olitko opettaja kun kerran tiedät kuinka usein vanhemmat ottivat yhteyttä?

    Iines ja Hilma, olen koko ajan sanonut että kyse on omista kokemuksistani koulumaailmasta ja se, että kokemukseni omalta osaltani ja kahdella kolmesta lapsestani ovat olleet hyvin huonoja ei tietenkään voi olla värittämättä mielipiteitäni.

    Toki tiedän että kyse on vain huonosta tuurista ja henkilökemiasta, vanhimmaisellani oli hyvä tuuri ja hänen opettajansa olivat hyviä ja hän tuli näiden kanssa toimeen. Nuorimmilla kävi huonompi opettajatuuri.

    En siis väitä etteikö vikaa olisi myöskin minussa tai lapsissani, varmasti on, itse asiassa tiedän että osasyy on minunkin puolellani, en ole helppo ihminen. Eivätkä ole lapsenikaan.

    Mutta mikä minua ärsyttää niissä tapaamisissa opettajien kanssa on se asenne joka opettajilla on: Minä kerron nyt miten asiat on ja te kuuntelette.

    Hilma: "eikö ole hyvä, jos lapsi pääsee pienryhmään, kun tuntuisi siltä, että opettaja on tilanteeseen yhtä väsynyt kuin oppilaskin."

    Sitä pienryhmää olimme vaatineet koko ajan, siitä ei ollutkaan kysymys vaan siitä että opettaja lipasutti inhoavansa poikaani.

    Ja sama opettaja kaksi vuotta aiemmin kivenkovaan todisteli sosiaalitoimelle ettei kyseistä lasta tarvitse laittaa pienryhmään, koska hän tulisi toimeen isossakin luokassa. Eikä hän suostunut uskomaan vanhempia (ja pojan lääkäriä) siinä ettei poikani sovellu isoon luokkaan.

    Hän siis alkoi vaatia pienryhmään laittoa siinä vaiheessa kun se oli jo myöhäistä, lapsella itsellään ei vaikuttanut missään vaiheessa olevan mitään väliä kunhan vain asiat kulkivat siihen tapaan kuten opettajat ja koulu halusivat. Tai ainakin tämä oli kuva joka minulle siitä jäi.

    Minä ja kaksi muuta vanhempaa otimme selvää erikoisjärjestelyistä ja me taistelimme rahoitukset jne. erikoisjärjestelylle, ilman tätä taistelua olisi poikani (Ja kaksi muuta lasta) jättänyt peruskoulun kesken. Hän on nyt 17 ja näillä näkymin selvittää peruskoulun loppuun paria kuukautta ennen kuin täyttää 18, hassua tilanteessa on se, että hän valmistuu ammattiinsa samaan aikaan.

    Koulu tai opettajat - yhtä opettajaa ja kuraattoria lukuunottamatta - eivät missään vaiheessa tukeneet asiassa, päin vastoin yrittivät kaikissa vaiheissa kampittaa pyrkimyksiämme, tuntui siltä että koulusta olisi vain hyvä mikäli pääsisivät eroon lapsestani, riippumatta siitä selvittääkö tämä peruskoulun vaiko ei.

    Mutta loppuun on sanottava että kolmessakymmenessä vuodessa koulujärjestelmä on parantunut; nyt on tarjolla erikoisjärjestelyjä joita minun laspuudessani ei ollut ja opettajien enemmistö vaikuttaa kuitenkin ihan mukavalta ja varmaankin työssään hyvältä.

    VastaaPoista
  59. Minä olen myös sitä mieltä, että opettajina ovat tänä päivänä liian paljon kverulantteja (ihmisiä, joiden oma haave ei ole toteutunut ja ovat jääneet hukkapaloiksi ja kun työtä pitää tehdä ovat sitten hakeutuneet kouluihin, missä jatkuvaa pulaa).

    Kverulantit eivät silti päätä mm opetussuunnitelmista ja opettajanhuoneen ilmasta itse. Eivät ole johtavia asenteenmuokkaavia vaan se on rehtori. Mutta liian monta kverulanttia on koulut täynnä ja jokainen joka ei välitä työstään lasten kanssa ja jatkuvien ristipaineiden kanssa elämistä voi todella hakeutua muualle. Mitään päälleliimattua ns. palveluhymyä ei tarvitse laittaa mutta normaali ja jämäkkä ote.

    Hyvä opettaja rauhoittaa lapset alta yksikön ja heikosti tilanteet hallitseva pilaa ehkä ensimmäisestä tunnista omat ja ryhmän mahdollisuudet.

    Käsitteellä "hyvä opettaja" olen Iineksen kanssa samaa mieltä: se ei tule pelkillä substanssiosaamisen näytöillä vaan pikemminkin jalkapalloilijan: pitää koko ajan seurata tilanteita samalla kun itse keskittyy omaan tehtävään. Mutta koulun ongelmat ovat mielestäni aivan toisissa asioissa ihan huipusta saakka, ja sen takia olen sitä mieltä kuten moni tässä keskustelussa: ei pidä haukkua nuo reppanat, jotka tässä ilmastossa ja kulttuurissa yrittävät pärjätä pelkillä negatiivisilla palautteilla. Hattu ylös pikemminkin! Minä kaipaan remonttia ihan kokonaan ja järkeä myös talouteen: on malleja, joissa voisi tulla rahaakin ilman tuota USA:n ja Ruotsin luomaa epäonnistunutta mallia. Näistä myöhemmin.

    ...

    Hyvistä futispelaajista tulisi tämän logiikan mukaan siksi parempia opettajia jos samalla olisivat kiinnostuneita opettamaan. Ja näitäkin ns. kverulantteja on: siis rekrytoimaan ja testaamaan.

    ?

    VastaaPoista
  60. Iines: "Koulu ei kuitenkaan tappele vanhempien tahtoa vastaan, mutta evästystä se voi toki antaa. Tämä koetaan joskus röyhkeytenä ja vääränä kohteluna."

    Ah, evästystä, kaikki mikä opettajan suusta tulee on evästystä ja kaikki mikä vanhempien suusta tulee on ylimielistä "asiakkuutta".

    We-ell, so it goes.

    VastaaPoista
  61. Iines, minä ymmärrän että sinä entisenä opettajana puolustat opettajia henkeen ja vereen. Jos sinusta Johanneksen ja hänen poikansa kokemukset opettajista selittyvät heidän diagnoosillaan, kerronpa sinulle omasta pojastani, hänellä ei mitään diagnoosia ole, eikä myöskään tarvetta sellaiseen.

    Poikani on erittäin empaattinen ja fiksu nuorimies. Sen lisäksi hän on myös vilkas, ei ilkeä eikä paha, vain vilkas. Ja tuosta vilkkaudestaan ja fiksuudestaan hän sai kärsiä ensimmäiset viisi vuotta koulu-urastaan.

    Mitä sanot opettajasta joka parin/kolmen viikon koulunkäynnin jälkeen esittelee itsensä vanhempientapaamisessa "Iltaa, olen Xxxx. Onko poikanne kotonakin yhtä mahdoton kuin täällä koulussa?" Siinä meni kerralla meidän vanhempien luottamus opettajaan ja se oli vasta ensimakua tulevasta. Ennen joulua poikamme oli jo täysin vakuuttunut siitä että hän on täysin tyhmä, eikä osaa tehdä mitään oikein. Silloin otin (jälleen kerran) yhteyttä opettajaan ja kerroin ettei tällainen peli vetele. Oppilas/opettaja suhteessa on aina kaksi osapuolta, oppilas ja opettaja. Ja minusta opettajalla on kyllä suurempi vastuu suhteen toimivuudesta kuin oppilaalla. Keskustelussamme opettajan kanssa ilmeni että hänen suurin vastenmielisyytensä poikaame kohtaan johtui siitä, että poikamme ehti aina tehdä annetut tuntitehtävät ennen muita. Tehtävien jälkeen pojan olisi pitänyt istua hiljaa paikoillaan tai tehdä lisätehtäviä, joita opettaja hänelle tarjosi. Jostain syystä täysin rutiininomaisten lisätehtävien teko ei poikaani innostanut, ja kun muuta tekemistä ei ollut tarjolla, alkoi hän liikehtiä levottomasti ja pitää pientä omaa "esitystää". Mikään siinä ei varsinaisesti häirinnyt muita oppilaita, mutta opettajan huuto kyllä häiritsi. Ja vaikka en itse ole ollut huutoa näkemässä tai kuulemassa, ei se tarkoita että olisin vain oman lapseni kertomuksen varassa. Sama opettaja on ehtinyt opettaa samoilla "metodeilla" jo muutamaankin ikäluokkaa...

    Vaikka poikani onneksi tämä kyseinen opettaja ei opettanut häntä kuin vajaan lukuvuoden, onnistui opettaja siirtämään omat asenteensa myös uudelle opettajalle. Joidenkin tuntemieni lasten kohdalla tuo yhden opettajan täysin subjektiivisesti lyömä leima on seurannut koko peruskoulun läpi. Opettajalta toiselle ja ala-asteelta yläasteelle. Meitä aikuisia tässäkin suojaa laki. On laitonta antaa epäedullista työtodistusta palkollisistaan, mutta koulussa kaikki on toisin. Siellä tunnutaan suorastaan suosivan omien antipatioiden siirtoa seuraaville opettajille. Kaikki oppilaan oman edun nimissä, tietenkin.

    VastaaPoista
  62. Koulu ei kuitenkaan tappele vanhempien tahtoa vastaan, mutta evästystä se voi toki antaa

    Niinpä niin! Koulussahan ne kodin asiat tunnetaan!

    Jos ei onnistuta opettamisessa, niin lapsen kotona, äidissä ja isässä se vika on! Huono perimä ja alempi yhteiskuntaluokka. Elämä on helppoo luokanopettajilla.

    Ei mitään henkilökohtaista, Iines! Häpeän muuten omaa OAJ:n jäsenyyttäni nyt syntymäpäivänäni.

    VastaaPoista
  63. Jossain on vikaa, jos suutari valittaa jalasta tai "kansankynttilä" lapsesta.

    Tähän vanhoilliseen ja jämähtäneeseen ennakkoluuloon tämä taas menee: Jos opettaja haluaa keskustella häirikköydestä, on hän valittaja!

    Jos lapsi lyö toista lasta, onko se lapseutta, jota tulee ymmärtää? Jos lapsi vääntää kissan niskat nurin, onko se lapseutta? Jos lapsi haistattaa vitut tovereilleen ja opettajilleen, onko se lapseutta? Jos lapsi raivoaa hajottaen paikkojaja pelotellen muita, tuleeko aikuisen mieltää se lapseuteen kuuluvaksi?

    Itse miellän "lapseuden" ja "lapsen" toisin, enkä näe, että tässä keskustelussa on valitettu lapsesta, vaan juuri siitä, mikä erottaa lapsen lapseudesta.

    VastaaPoista
  64. Jos ei onnistuta opettamisessa, niin lapsen kotona, äidissä ja isässä se vika on! Huono perimä ja alempi yhteiskuntaluokka. Elämä on helppoo luokanopettajilla.

    Ohhoh, mitä puhetta! Samanlaista kuin Tiinan urbaanilegenda ylempänä. Mistä näitä kuultuja mutta ei kenenkään näkemiä kauhuesimerkkejä oikein sikiää?

    Kukaan ei ole puhunut perimästä eikä yhteiskuntaluokasta, ja itse olen havainnut, että suurimmat häiriköt ja laiskurit tulevat varakkaista perheistä.

    VastaaPoista
  65. Elisa,

    en koe puolustavanai opettajia henkeen ja vereen, vaan puhun vain kokemuksesta, jota minulla kieltämättä on kolmesta erityyppisestä koulumuodosta ja eri-ikäisistä oppilaista (vain ala-aste puuttuu).

    Tässä keskustelussa esitetyt kärjekkäimmät väitteet ovat selvästi silkkaa urbaanilegendaa, usein kuultuja väitteitä opettajian karmeuksista, kuten siitä, että opettajat vainoavat yksinhuoltajien ja alemman yhteiskuntaluokan lapsia.

    En ole koskaan kuullut tuommoisia kenenkään sanoneen, vaikka minulla on runsaasti myös oppilaiden minulle uskomia luottamuksellisia tietoja hallussani, muistissani vuosien varrelta.

    Mitä tulee poikasi kohteluun, en voi mitenkään ottaa siihen kantaa, kuten en Johanneksenkaan pojan kohteluun, koska tästä puuttuu opettajan näkökulma, joka on yhtä ratkaiseva kuin sinun tai Johanneksen.

    Asiat muuttuvat myös usein aivan toiseksi, kun lapsi esittää tapahtumat kotona vanhemmilleen. Tämä on nähty tuhannesti. Myös moni kiusaamiskuvio on kääntynyt yllättävästi päälaelleen lapsen kotona kertomasta, kun asia on tutkittu kaikkien osapuolten kesken.

    VastaaPoista
  66. Iines, sinä uskot opettajiin ja minä uskon ihmisiin, uskon että ihmiset ovat pohjimmiltaan mätää porukkaa.

    Ja muuten, opettaja ei hänkään näe kaikkea. Ystävääni kiusattiin hyvin härskisti ja väkivaltaisesti, ei koulussa mutta koulumatkoilla. Ja kun hän sitten lopulta pimahti tapahtui se koulussa ja hän hakkasi kiusaajansa.

    Arvaa uskoiko opettaja miksi hän hakkasi toisen oppilaan? Ei tietenkään, ja näin kiusattu leimattiin kiusaajaksi.

    Eli mukana täytyy todellakin olla kaikki osapuolet. Ja siinä keskustelussa ei ole opettajaa, oppilasta, vanhempia vaan ihmisiä, jos opettaja ei voi jättää opettajamaista hivenen ylimielistä suhtautumistaan oppilaaseen (sama tietenkin koskee myöskin vanhempia) keskustelun ajaksi on turha toivo että totuus paljastuu.

    Opettaja ja vanhemmat yleensä kuulevat vain ne asiat jotka vahvistavat heidän ennakkokäsityksiään. Eli käyttäytyvät kuten me ihmiset tuppaamme käyttäytymään; ennakkoluuloisesti ja yksisilmäisesti.

    VastaaPoista
  67. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  68. "...vaikka heitä vituuttaakin peruskoulumme tasapäistävä ankeus, jossa lahjakkaat oppilaat ovat heitteillä; ja tahvoja ja supertahvoja hyysätään ja suojellaan ja eriytetään niin, että kohta jo kolmannes opetuksen määrärahoista menee hukkaan."

    Näin kirjoitti ope Catulux! Mitä johtopäätöksiä täst voikaan tehdä?

    Hyviä, monipuolisia, oikeaan osuvia mielipiteitä asiaan on teilla kaikilla ja etenkin sinulla HG!

    Nykyään on toki enemmän vanhempia, jotka kenties ovat ainakin yhtä opiskelleita, -akateemisia kuin opettajat.
    Ilmeisesti juuri nämä vanhemmat eivät ainakaan istu vanhempainilloissa tuppisuuna, jos näkevät epäkohtia.
    Toisaalta hyökkäys on aina hyvä puolustuskeino, esim. tilanteissa jossa omaa lasta opettaja kritisoi.

    Kyllä kaikkinensa lasten ongelmat niin kotona kuin koulussa ovat paljolti heijastusta tästä ns. "hyvinvointivaltiostamme".
    Mutta usein kyse oppilaan ja opettajan vuorovaikutuksessa on myös osapuolten persoonallisuuksissa. Jos ällöttää joku ope jostakin syystä, niin ällöttää, ja sen naamaa ja olemusta on useimmiten pakko sietää joka päivä, vuosikausia
    ja sehän ahistaa, epäilemättä.
    Eivät kaikki opettajat ole mitään puhtaita, oikeudenmukaisia pulmusia. Sen verran olen kuullut keskusteluja lasten kotitaustoista ja ominaisuuksista, että ihmetellä on pitänyt.

    Itse olen järkyttynyt tästä käytännön tavasta: riehuvan lapsen voimakkaasta kiinnipitämisestä. Ja myös muusta oppikirjojen jäykästä tunteettomasta välinpitämättömyydestä.
    Useinhan mukana tilanteessa on aikuisen kylmä, voimakas, pelottava periksiantamattomuus, ja uskon lapsen kokevan sen erittäin vihamielisenä ja traumaattisena tilanteena.
    Lempeyttä ja iloa, leikkiä ja luovaa toimintaa enemmän lasten kanssa. Pois jäykkä metodinen menttaliteetti -tiukkapipo opetus, opetussuunnitelmien pakkoraadanta.

    VastaaPoista
  69. Rauno. R:

    "Kyse on siis vähän samasta asiasta kuin pappeudessa: pappi uskoo Jumalaan, opettaja Sivistyksen, Valistuksen ja Totuuden luonnetta jalostavaan vaikutukseen, joka/jolla oli aikoinaan kansallista identiteettiä integroiva moraalinen missio eli poliittisesti itsenäinen ja yhtenäinen Suomi.#

    Tässä on hyvää analyysia, joka osittain osuukin. Se gans and kynttilyydden sädekehä on kylläkin valahtanut meillä opettajilla kaulaan, koska meitä opastavat;

    ja työtämme kritisoivat syrjääntyneet alkoholistiperheet, sosiaalituilla elävät maahanmuuttajat, mutta myöskin lääkäri- ja rohvessoriperheet.

    Pappi on vielä sentäs pappi, jolle kukaan ei soita turpaansa. Ja ennen kaikkea henkilö, jolle kukaan ei tule kertomaan ; MITEN HÄNEN pitäisi työnsä hoitaa.

    Mieti JOhannes, jos menisit neuvomaan jtain duunaria miten tuo laatta pitäisi kiinnittää ja miten tuo seinä on maalattu ihan päin persettä....niin turpiin saisit.

    Mutta opettajalle kuka tahansa voi nykyään tulla puhumaan paskaa, miten kasvatta, miten opettaa ja miten toimia. VOI aikoja!

    Rane. Kiitän kehuista ja luonneanalyysista! Tuo hybridiopettaja(sekasikiö?) on hieno luonnehdinta ristiriitaisesta, taiteellisesta ja upeasta luonteestani.


    Vielä lyhesti. Eilen uutisissa esiintynyt opettaja ei ollut lullukka, vaan hän kärsi norssioireyhtymästä. Norssithan ovat tunnetusti teattereita, joissa ollaan elävinään ja opettavinaan.

    Elämän ja arjen äänet eivät sinnekuitenkaan kuulu. Kyseinen haastateltava oli ominut tuon tunnetun, jalon norssiroolin;

    pedagogiikan yli-ihmisenä; joka näkee kaiken opetustyössä kohtaamansa paskan positiivisena asiana. Kykenemättä minkäänlaiseen realistiseen kriittiseen analyysiin oppilaiden pimeistä ja pahoista puolista.

    Tällainen norssin yli-ihminen, joka

    lässyttää, lepertelee, antaa tukea huonolle käytökselle, kannustaa ja tsemppaa öykkäreitä, jotka pitäisi panna ruotuun ja opettaa ihmisten tavoille. Niin.

    Tällainen roolinvetäjä on aiheuttanut enemmän opettajien itsemurhia

    kuin synkkä ja pimeä marraskuu.

    VastaaPoista
  70. Vielä Johnille.

    On se ihme ja kumma miten tuo geeneissä ja perimässä kulkeva CDQD ei kun ADHD-syndrroooma osuu 99 prosenttisesti perheisiin, joissa on useimmiten totaalisesti/globaalisesti vanhemmuus hukassa.

    Vanhemmuudella

    (joka alkaa olla nykyään katoavaa kansanperinnettä, koska siihen liitetään vanhuus ja vastuu)

    Siis vanhemmuudella tarkoitan selkeitä, tiukkoja rajoja täydennyttynä runsaalla rakkaudella.

    Mutta ehkä tuo ADHD-oireyhtymä lapsissa korreloi ERITTÄIN merkitsevästi niiden perheitten vanhempien kanssa joilla on vanhemmuuden pallo täysin hukassa.

    Tietysti on erittäin luultavaa ja todennäköistä, että myös tähän nykyvanhempia vaivaavaan kyvyttömyyteen kantaa isän ja äidin raskasta, mutta antoisaa roolia; löytyy jokin oireyhtymä/GEEnivirhe.

    Mikä olisi sen lyhenne?? Vastuun Pakoilun ja Ikuisen Nuoruuden syndrooma??

    VPIN-syndrooma?? Olisiko se tuossa???

    VastaaPoista
  71. "...vaikka heitä vituuttaakin peruskoulumme tasapäistävä ankeus, jossa lahjakkaat oppilaat ovat heitteillä; ja tahvoja ja supertahvoja hyysätään ja suojellaan ja eriytetään niin, että kohta jo kolmannes opetuksen määrärahoista menee hukkaan."

    Näin kirjoitti ope Catulux! Mitä johtopäätöksiä täst voikaan tehdä?


    Voisin vedota logiikkaan, matematiikkaan,opettajakokemukseen,oppilaiden erityispiirteisiin, liian tasapäistävään kouluumme ja Suomen kansantalouteen.

    Seuraan kuitnekin Leonooraan vahvaa, loogista päättelykykyä ja lainaan edesmennyttä:

    "Catulux sikailee.

    Mitä tästä ajatella?
    Mitä tästä ajatella??

    Sialla sian tavat."

    VastaaPoista
  72. Catalux: "Mieti JOhannes, jos menisit neuvomaan jtain duunaria miten tuo laatta pitäisi kiinnittää ja miten tuo seinä on maalattu ihan päin persettä....niin turpiin saisit."

    En taitaisi saada, raksaduunarit ovat humorintajuisia ihmisiä ja iskisivät vain minulle työvälineet käteen ja sanoisivat: On hyvä vaan ja tekee.

    En nyt ehdi tämän enempää sanoa kuin että: Kiitoksia Catalux, olen sitten pirun paska isä.

    (Minulla ja pojallani tosin on ihan neurologisesti todettu vamma mutta se varmaankin johtuu huonosta vanhemmuudesta... Olen kiitollinen analyysistäsi ja menen Tammpereelle häpeämään itseäni)

    VastaaPoista
  73. Leonoora: "Itse olen järkyttynyt tästä käytännön tavasta: riehuvan lapsen voimakkaasta kiinnipitämisestä. "

    Itse asiassa tuo on ainoa tapa rauhoittaa riehuva lapsi joka on saanut jonkinlaisen riehuntakohtauksen.

    Lapsi otetaan tiukasti karhunsyleilyyn eikä päästetä ennen kuin hän on rauhoittunut.

    Minulla ei niinkään ole opettajien rangaistuksia tms. vastaan, päin vastoin, monasti kiukuttelevaa ja riehuvaa lasta pitäisi rangaista nopeammin ja ehkä enemmänkin.

    Minä vain en pidä siitä että oepttaja osoittaa verbaalisesti koko luokan kuullen inhonsa ja halveksuntansa lasta kohtaan.

    Mutta nyt on mentävä Mansesteriin opettamaan ihmisiä.

    VastaaPoista
  74. Logiikasta sen verran, että miten kehään tullaan on tärkeämpi kuin itse kehä: looginen kehä. Minä voisin sanoa lyhyesti, että kun minut lanseerattiin "vääränä ja epäillyttävänä ja tyhmänäkin" kouluun niin näin minua positioitiinkin vaikka todistin koko ajan toisin. Ensin en sitä edes huomannut (mikä vastus minulla oli) vaan minut kiusattiin koska minähän en ollut sitä mitä auktoriteetit olivat aina halunneet ja mikä tuomio minulle oli langetettu kun aloitin koulun.

    Minua manaili hienostonaiset, joiden oma kiiltävä esikuva oli se mitä piti katsoa. Ei saanut katsoa meitä "voikukkalapsia" joiden oma olemus ja aito olemus olisi muuten viehättänyt. He halusivat, että valokeila osuisi heihin ja näin he manasivat koulunpihan taustalla minut ja minunlaiseni. Heitä kuunteli nousukkaat ja pyrkyrit. Ottivat heti tarinat ja lähtivät kierrättämään ikään kuin skandaalina tai oootsäkuullut-tarinoina. Aina oli jotain: eikö ollut kynnet puhtaat ja eikö ollut hiukset pesty? Aina oli jotain mutta minun hyvätuulinen luonne ja aito hymy valloitti aina minne menin. Se piti lyödä maahan ja näin kiusaajien määrä lisääntyi sen myötä mitä pyrkyrimäisyys ja noste kohti kuplia alkoi kasvaa Suomessa. Isääni olivat jo samalla lailla viiltäneet vaikka nyt - 30 vuotta myöhemmin - olisivat todella iloisia, jos joku puhuisi kotimaan ruoantuotannosta ja pienviljelystä mistä isäni yritti nostaa päätään. Ei saanut sillä 70-luvulla piti ihailla kokolattiamattoja, plyyssi-sohvia ja kaikenlaista kitsiä. Kitsch kulki siis järjen edellä myös silloin. Isäni katsottiin armottoman tyhmäksi ja näin hänen kaikki työnsä valutettiin sitten viemäriin ja pyrkyrit ja niitä avustavat politikot saivat aina eturivin paikat. Söivät, joivat ja saivat naisia niin idästä kuin lännestä. Mies avusti miestä; nyt mukamas rakennettiin Suomea - kunnes ollaan tässä.

    Nyt olemme minun aikana huomanneet, että olipa typerää tuo nousukkuus. Mutta ilmeisesti se on niin, ettei voi nähdä omaa kypsymättömyyttään ennenkuin se on läpikäyty ns. tavaran osalta. Vasta kun on jotain ensin saanut siitä voi luopua. Ei voi luopua roinasta ja vääristä, falskeista rooleistaan ennenkuin on ensin rikastunut. Näin Parasvuo on paras esimerkki: mies itse koulukiusattu jne ja maailman suurin narsisti mutta kun hän itse keksii linnunlaulun millä hyökätä kiusaajiaan hän samalla kiusaa muut, joiden elämä on samalla linjalla. Hän ei sitä huomaa sillä hän nojautuu omaan Kitsch-Jumalaansa eli rahaan. Samalla hän pyytää ihmisiltä - pää hieman kallellaan ikäänkuin säälivästi - etteivät välittäisi, kun ovat niin reppanoita. Hän siis asettaaa itsensä muiden yläpuolelle olemalla ikäänkuin säälivä. Mutta sehän on sairautta.

    Me, jotka olemme terveitä ja olemme saaneet roinaa, luopuneet siitä ja tajuamme mikä on bluffia ja mikä ei sitä ole näemme myös Parasvuon sairauden minkä avulla hän on silti jopa seissyt kirkon rappusilla. Onkohan niin, että kaikki, joilla on tuo liian laupias katse ja liian itsevarma ote Jumalan hanskaamisesta ovat samalla lailla oikeasti "sairaita"? Dogmaattinen usko on siis sairautta, mielen sairautta. Minä rupean uskomaan sitä sillä sokeus mikä tulee kun on pimahtanut on niin raju, ettei sanat ja ääni enää merkitse mitään. He ottavat koko areenan paasatakseene muille sanasta ja vapaudesta mutta vapautta ei tule. Tulee hetken usko tähän kiusaajien isään ja anti-sellaiseen sillä tämä lupasi ja osasi näyttää miltä sielu tuntuu kun on pelastettu. Mutta pelastus oli lähellä viedä koko maata alta ja sekin rupesi tulemaan selväksi.

    Nyt ihmiset ovat pysähtyneet. Se on hyvä merkki. Nauru on siis ohi. Nyt alkaa havahtuminen. Se on koulun paikka: koulusta sen pitää alkaa eikä saarnaajien vouhotuksesta. Tosin saarnaajat tekevät siinä mielessä hyvää työtä, että kansalla on ääripäät selvillä: mikä on mikä. Ilman konkreettista kokemusta ei pystyisi näkemään missä falskius on ja missä aidot kehityssuunnat.

    Voimme olla tyytyväisiä kouluun tähän asti ja myös siihen, mitä toivottavasti ruvetaan tekemään. Yksi askel kerralla ja konseptikeskustelut ensin ja kunnolla. Niihin pitää sitoutua, muuten tulee mössö ja armoton musta-tuntuu-että-minunkin-fallosta-pitää
    kuunnella rinki uudelleen.

    Lullukat vaihtuu pian ihan ilman henkilövaihdostakin kunhan pääasiat ovat ensin selvät. Juuri niin kuin
    tässä kirjoitetaan mutta armoa yksittäisten ihmisten kontolle. Ei
    auta, että on raadollinen sillä se
    tappaa koko ilmapiirin, vaikka olisi yksi tai kaksi tai jopa tusinan verran sikoja.

    Olkoot: kaikilla on aikansa ja tuovat silti
    juuri sen tuiki tärkeän ääripään
    ja paradoksaalisen negaation, jotta
    voisi tietää miten ei pidä tehdä.
    Se on osa elämää minun mielestäni:
    väärin tekeminen on osa sitä, että
    voisi ylipäänsä tehdä oikein. Ilman
    huonoa hyvä ei edes näy.

    VastaaPoista
  75. Opettajan työ on julkista, ja yksittäistä opettajaa voidaan tosiaan lyödä kuin vierasta sikaa kodeissa ja erilaisilla keskustelupalstoilla. Catuluxin vertaus duunariin oli hyvä: menepäs tosiaan arvostelemaan jonkun laattamiehen työtä tai betonimiehen valua, niin työmies tuskin kuuntelee sivistyneen hiljaa saamaansa arvostelua kuten opettaja.

    Yhdyn muutenkin Catuluxin näkemyksiin. Vaikka ne ovat kyynisiä, ne sivuavat realismia, siis eräänlaista totuutta, kirkkaalla tavalla, jota harvoin näissä kasvatusalan piireissä näkee. Tulee mieleen se lapsi, joka sanoo, että eihän keisarilla ole vaatteita - mielisatuni muutenkin ja sopii moneen. Catulux on täysin propellivapaa hörhötyksistä.

    Tuosta silmittömästi riehuvasta ja kirkuvasta lapsesta vielä kysymys: miten tällaisen mitään signaalia vastaanottamattoman riehujan raivo tulee taltuttaa, ettei hän vaihingoita itseään eikä toisia lapsia?

    Mainittakoon, että minulle oli yllätys, jos tällainen on käytössä päiväkodeissa, ja olen nähnyt jäähypenkille ohjaamista vain television lastenkasvatus reality-ohjelmissa, jossa hakkaava ja potkiva, lähimmilleen vaarallinen raivoava lapsi on päättävästi mutta lempeästi ohjattu penkille istumaan siksi aikaa, kunnes ottaa taas vastaan signaalia ja suostuu yhteistyöhön.

    Leonoora, Tiina, muut - mitä väärää tässä on? Miten pitää menetellä, kun hoitajalla on ne muutkin lapset hoidettavanaan samaan aikaan? Kertokaa selkeä toimintaohje!

    VastaaPoista
  76. Höh, tuli tuosta Mansesteriin menosta mieleeni tämä vielä:

    Usottex te et m'oon kouluttanut useita kymmeniä opettajiakin?

    Vaikken edes ole opettaja tai kouluttaja. Mut kun ihmisellä on ollut 31 työpaikkaa, 6½ ammattikoulutusta ja hän ei pelkää esiintymistä niin sitä pääsee tekemään kaikenlaista omalaatuista ja kivaa. Kuten kouluttamaan poliitikkoja ja opettajia.

    Ja kuten sanoin: suurinosa tapaamistani opettajista on mukavia ja miellyttäviä ihmisiä joiden uskosin olevan ihan päteviä ja hyviä ammatissaankin.

    Mutta on myöskin huonoja ja paskapäisiä opettajia, vai väitättekö ettei näin ole?

    VastaaPoista
  77. Johannes, tässä keskustelussa onkin se piirre, että huonojen takia leimataan koko koulumaailma!

    En minäkään leimaa it-alan kouluttajia, vaikka olen tehnyt työtä heidän kanssaan ja vetänyt samoja kursseja (datanomikoulutus), ja olen todennut suuren osan heistä täysin epäpäteviksi pedagogisesti.

    VastaaPoista
  78. Sananen vielä tuosta ennakkoluulosta, jonka kaksi tässä keskustelussa on esittänyt: että opettajat sortaisivat alemman yhteiskuntaluokan ja yksinhuoltajien lapsia.

    Ensinnäkin tämä on silkkaa paskaa - sanon tämän nyt näin voimallisesti, sillä niin käsittämätön tällainen väite on. Se on samaa tasoa, kuin että it-alan kouluttajat sortavat raajarikkoja ja kuuroja.

    Kaikkein ilkeimmät ja röyhkeimmät oppilaat ovat lellittyjä kalpeanaamaisia poikia (kyllä, usein juuri poikia), jotka eivät ymmärrä sitä, että koulussa pitää tehdä jotain tiettyyn päivään mennessä ja antaa muillekin tilaa. Heille on tyypillistä se, että heillä on rahaa ja tavaraa, kalliit kännykät ja soittimet korvillaan, merkkivaatteet ja asenne amerikoista.

    Köyhemmät lapset, yksinhuoltajien lapset ovat usein nöyrempiä suhteessa kaikkeen, heillä on vaikeuksia ennen kaikkea ehkä itsensä ja oman kasvunsa kanssa, ja se heijastuu muuallekin, mutta eniten heihin itseensä. Mutta ylempänä mainitut kersat taas eivät näe vikaa itsessään, vaan aina muissa, ennen kaikkea niissä, jotka rajoittavat heidän rajatonta vapauttaan tehdä, mitä huvittaa.

    Jako oli karkea ja karikatyyrinomainen, mutta se on totta suuntaa-antavasti ja selventää myös sitä seikkaa, että ns. alempi yhteiskuntaluokka (jos sellaista nyt onkaan) ei todellakaan merkitse opettajalle punaista vaatetta.

    Muutenkin ihmetyttää tämä luokkajakopuhe, sellaista kun ei opetusmaailmassa edes mainita. Ei satojen oppilaiden koulussa useimmiten edes muisteta, kuka on kenenkin isä tai äiti! Oppilaan teot ratkaisevat, ei mikään muu.

    VastaaPoista
  79. Luokkajako ei ole rationaalisesti yllä opettajien silmissä sillä he tajuavat sen nykyään mistä minä kerroin kun itse olin nuori 30 vuotta sitten. Nämä asiat ovat kylläkin selviä opettajille. Silti olen huomannut, että juuri opettajat ovat yli-ihmisinä (ubermensch, Nietzsche)
    aina valmiina lyömään uudistukset ja muutokset ja varsinkin tekniset sellaiset ikäänkuin hömppänä alas.
    Vastustavat yleensä kaikkea, joka ei mene tuota soft-osaamista rinta rinnan. He siis haikailevat taaksepäin kuten rapu, joka kävelee merenpohjalla.

    Ovat siis eettisellä pohjalla mutta samalla tuo taaksepäin-kävely on juuri opettajille ominaista ns. asenteen osalta (elleivät kouluta juuri tekniikkaa tai tulevaisuuden instrumentteja). Opettajat ovat siis ylimielisiä ja näin tämä MinäMinä asenne on myös vahingollinen etenkin näille uudistaja-pojille. Se, ettei pojat kuuntele opettajaan on siis molemminpuolinen asennevika: lapsen tulisi kuunnella opettajaan (vaikka se edustaa Dinosaurusten aikaa) ja opettaja voisi lähteä siitä, ettei noita miesten leikkikaluja ja teknisiä laitteita silti saada poiskaan elämästämme vain sen takia, että näemme ne hömpäksi. Ne on ja pysyy ja 50% maailman väestöstä on miehiä joten siinä on suuri asiakaskunta, joille vempaimet ovat myös jatkossa oleellisia. Tässä naiset yrittävät ehkä tyrkyttää omaa pehmomaailmaansa liikaa ja sekin voi olla asenteen syntymisen syy?

    Samalla minä kyllä tiedän minkälainen ällöttävä poishemmoteltu kundi on kun sitä haluaa olla: ja kun turpiin ei saa antaa on hyvin vähän mitä voi tehdä. Tässä olisi siksi niin tärkeää, että olisi oikeita sanoja sanoa vanhemmille: sanoa miltä tuntuu kun saa tuollaisen vastaanoton. Mutta ongelma on minun mielestä siksi siinä, että vanhemmat ovat "ostaneet" lapsensa höröttelyn ja kiusaamisen ja USKOO ihan oikeasti, että opessa on se vika.

    Näin me aikuiset olemme idiootteja.
    Ei vieläkään lapset.

    VastaaPoista
  80. Iines, täsmälleen. En lainkaan mieti, kenen lapsi on se, jota opetan - tai nuori, opetanhan lukiossa. MInä opetan oppilasta, en hänen vanhempaansa, en häntä yhteiskuntaluokkansa edustajana! huh outo ajatuskin, lienee peräisin 30-luvulta, jossa oli varmasti IKL:ää kannattaneita opettajia, kuten Linna Pohjantähdessä kuvaa. Linnan kuvaus on karmaiseva, mutta ei todellisuutta enää vuosikymmeniin. En muista itsekään tehtaantyöläisen tyttärenä kokeneeni minkäänlaista sortoa, kannustusta vain: oppikouluun tämä tyttö.

    En tapaa vanhempia juuri muulloin kuin vanhempainilloissa, ja niitä ei monta lukiossa ole. Ala- ja yläkoulun opettaja sen sijaan tapaa vanhempia, se kuuluu siellä opettajan työhön. Mutta lähtökohta heidänkin työssään on aina oppilaan opettaminen.

    On kerta kaikkiaan omituinen ajatus, että opettaja sortaisi oppilasta tämän kotitaustan takia. Pikemminkin päinvastoin. Jos tiedän, että oppilaalla on vaikeat kotiolot, yritän tukea häntä parhaani mukaan, kannustaa ja myös joustaa, jos siihen näen tarvetta. Yhteinen tavoitteemmehan on, että hän selviytyisi lukiosta mahdollisimman hyvin ja pääsisi jatkamaan sinne, mihin haaveilee.

    Iines, olen minäkin istunut eräässäkin koulutustilaisuudessa, jossa kouluttajalta puuttuu pedagogiset taidot. Hänellä on oman alansa substanssi hallussa, ja sen varassa hän toimii powerpointeineen. Minua se hymyilyttää lempeästi. Aina tunnutaan kuviteltavan, että uusi tekniikka vie simsalabim asiat ihmisten päähän. Opettajana tiedän, että näin ei tosiaankaan ole.

    VastaaPoista
  81. Lapset eivät ole koskaan idiootteja! Eivät kyllä opettajatkaan, joten en oikein ymmärrä tämän termin käyttöä tässä keskustelussa.

    Ja juuri sitä lapseutta tahdon kaivaa esiin, se kun tuppaa unohtumaan suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa lapsi jätetään varhaiten ja eniten kaikista kehittyneistä maista yksin hänen päästyään päiväkodin ovista ulos.

    Tuo, että opettajat ovat ylimielisiä, on outoa puhetta HG, sillä ei niin voi sanoa mistään ammattiryhmästä kokonaisuutena.

    Mistä kummasta johtuu, että minä työelämässä ikäni olleena olen kohdannut enemmän vastaantulevia, neuvottelunhaluisia ja jopa nöyriä opettajia? Luulisi, että edes yksi lapsia sortava olisi tielleni osunut, sillä toimin myös työpaikkani luottamushenkilönä ja näin kaikenlaista ovienkin takaista touhua. En kuitenkaan tällaista, jossa opettaja olisi syyllistynyt yhteenkään täällä esitettyyn herjaan. Se mitä näin, oli enemmän johtoportaan kieroilua.

    Mitä tulee teknisen kehityksen ja laitteiden haltuunottoon, niin opettajat lienevät kuitenkin edistyksellisimpiä ammattikuntia tässä suhteessa. Onkohan mikään muu ala kouluttautunut yhtä virkeästi atk:n saloihin kuin pedagoginen?

    VastaaPoista
  82. Iines: "Onkohan mikään muu ala kouluttautunut yhtä virkeästi atk:n saloihin kuin pedagoginen?"

    Ja nopeasti ja innokkaasti. Muistanpa, kuinka aikanaan otettiin riemuiten piirtoheitin vastaan, ja nyt jokainen opettaja on ilomielin ottanut luokkaansa videotykin ja dokumenttikameran. Sen suhteen siirtääkö kaiken materiaalinsa powerpointeiksi, opettaja osaakin sitten käyttää arkijärkeään. Ja muistutukseksi muille: me opettelemme uudet laitteet ja ohjelmat yleensä omalla ajallamme, työajalla ei helposti kouluteta, ei ainakaan koko henkilöstöä. Heh, voitte kai kuvitella mitä siitä seuraisi. Lauantaisin sitten.

    VastaaPoista
  83. Uusi kuva ns. konstruktivismista on typerä. Pelkästään se, että heitetään kaikki tekniset apuvälineet pois ja ollaan yhdessä kuten leikkikoulun lapset ei edusta mielestäni mitään pedagogista (tai oik. didaktista) osaamista. On tietysti kivaa ja hauskaa ja etenkin terapeuttista istua siinä yhdessä lattialla ja tuntea miten ollaan-nyt-kaikki-yhtä-ja-samaa
    mutta se ei ole jokaisen koulutustilanteen paikka (jos kyseessä on aikuisia). Ei aina voi olla kivaa ja hauskaa ja erilaista ja yhdessä vaan joskus on myös ihan tylsää, yksinäistä, informaation vastaanottoa jne.

    Kaikki asiat eivät ole kollektiivisia. Tässä näet on se vaara, että juuri ryhmäpaineen avulla työnnetään mitä suurin määrä roskaa ja manipulatiivista indoktrinaatiota (korkealla tasolla, siis läpi organisaation) koska juuri yhteen-hiileen-puhaltaminen ja silmien tuijottamisen kautta kukaan ei uskalla sanoa yhtään mitään. Jää todella kiusatuksi, jos tämän kaltaisen (kaizen Japanista) metodin jälkeen uskaltaa sanoa yhtään mitään. Se on manipulatiivisista metodeista ehkä härskein koska siinä ei nähdä miten ihminen joutuu toimimaan.

    Yksityisestä vastuusta tehdään pakko nuolla vallan kenkiä. Japani ja vanhat kulttuurit ovat edellä mutta koska meidän maa on (ainakin oli) eettinen niin onko kaikki roska tehokkuuden nimissä otettava suoraan sellaisenaan Suomeen?

    Silti ringissä istuminen ja asioiden sitouttamisella on myös paikkansa; kyse on aivan siitä missä ja ketä koulutetaan ja miksi.
    Nämä didaktiset metodit eivät edusta samaa kuin substanssiosaaminen: Pedagogiikka on samalla tasolla kuin ARKITEKTUURI eli holistinen ja Didaktiikka on samalla tasolla kuin timpuri tai laatanlaittaja.

    Pedagogia on teoreettinen tietotaito ja didaktiikka on käytännönläheinen. Ei arkkitehtikaan välttämättä ole paras sanomaan miten naula lyödään tai miten futista pelataan mutta ilman arkkitehtia naulataan minne sattuu.

    Käsitteet ja myös tieteenalat ovat ilmeisen vaikeita. Oppiminen ei mene suoraan suhteessa opettamiseen. Oppiminen on intransitiivinen ja jatkuu myös opetustilanteen mentyä ohi ja opettaminen pysähtyy siihen kun luokka tai henkilöt eivät enää ole läsnä. C. S. Peirce ja monet teoreetikot matemaattisella puolella erottavat nämä loistavasti. Kyse on siitä, että pienessä maassa kuten Suomessa emme kunnoita mitään vaan laatantekijä huutaa arkkitehdille, että haluaa, että jokainen huone on sit laatoitettu! Ja virkamiehet uskovat.

    Tämä on mielestäni Suomen oikea ongelma.

    VastaaPoista
  84. Toinen yhtä suuri typeryys on se, että uskotaan KYSYMISEEN.

    Tämä menee lähes kuvottavaksi sillä mm Wittgenstein on sanonut, että kysymällä sitoo oppilaan nimenomaan opettajan ajatus- ja asennemaailmaan ja jos opettajalla on asennevammoja tai itse nuolee esim. johtoa joka maksaa hänelle työstä hän ylimielisenä (vaikkakin lempeästi ja olevinaan olemisen kautta) siirtää nämä omat asenteet ns. typerille ihmisille. Nämä ns. typerät ihmiset sitten saavat kysymysten avulla kuulla, miten itse sanovat vastoin omaa sydäntä: että KYLLÄ: heitä pakotetaan ammentaa sieluaan rikkovia asenteita. Juuri muuten ei pärjää. Ja sitten puolet Suomen kansalaisista on unettomia. Eipä ihmeellistä.

    Tässä on monta muutakin reittiä miten opettaa. Minä en voi kuin ihmetellä miten pitkälle tämä oli päästetty ja kun sanoin, minusta tuli mörkö: kaikkien mörkö. Sekö on sitten dialogia tässä maassamme: minullahan on runsas tietotaito selittää mitä tarkoitan. Mutta tämä oli niin tabu, että ns. kouluttajat virnistäen hyökkäsivät minuun: olihan arvostettu professorikin opettanut heitä ja itse Maailmanpankki.

    Tästä syystä juuri (tuo pankin läsnäolo kun olen tietoinen miten Naomi Klein näkee M. Friedmanin ja minä myös tiesin Margareth Thatcherin aivopestyt systeemit - )
    osasin olla varuillani. He senkun hyökkäsivät ja lopulta pitivät ryhmässä (ikäänkuin sisäinen palaveri) suoraan hyökkäyspalaverin minua kohtaan avaamalla kukin vuorostaan suunsa, jossa piti vain mollata. He (mukamas asenteeltaan älykkäät ja osaavat kouluttajat) käyttivät psyykeelle vaarallista Sensitivity Training -metodia missä mollataan toinen oikein perusteellisesti ja sitten kun ollaan saatu toinen itkemään ja menettämään kaiken, lähetään vain pois syömään pitsaa tai heittämään tikkaa.

    Näin on suomalainen kulttuuri siis epäkypsä. Idiootit haluavat olla oikeassa ja takovat omaa näkemystään ja inhon saliivi kuohuu heidän suussaan sinä aikana kun 5 yhtä vastaan hyökkää sen onnettoman päälle (ja joka tietäisi paljon enemmän eikä saa sanoa koska on ilman ihmisarvoa jo tässä kohtaan).

    Näin minua kohtaan. Sitten kun olen aivan lyöty ja uudelleen lyöty enkä enää löydä ketään niin minun parhaimmat frendit (joille kateus on sairaus) tulevat yhtä ällöttävätsti kysymään olenkohan mahdollisesti sairas.

    Mutta en ole sitäkään.

    Olen vain osaava mutta minun osaamiseni oli niin korkealla tässä suhteessa (teoreettisesti) ettei kukaan osannut sitä kuunnella. On siis yhtä vaarallista olla liian teoreettinen kun liian vähän teoreettinen. Opettaja joka on käytännönläheinen ei näe lapsia, joiden älykkyys on hänen omaansa suurempi sillä hänen kyvyt nähdä oikea väärästä menee sen oman horisontin mukaan.

    Tästä syystä liian nerokkaat lapset joutuvat lähtökohtaisesti oudon kirjoihin ja se moodi jatkuu kunnes lapsi osaa itse kertoa missä on virhe. Jos se on kasvatus tai asennevika joka on ollut vastuksena on siis itse ensin luettava kaikki kirjat filosofiasta ja kasvatustieteestä ja metafysiikasta ja antropologiasta ja filologiasta ennenkuin saa edes sanoa, että olisi ollut yhtä hyvä kuin ne muut, joita päästettiin aina helpolla.

    Joiden elämä oli helppoa jees-jees-miesten oleileua ja vähän terapeuttista hymyä ja flirttiä.
    He pääsi helpolla, älykäs ja osaava ja eettinen sai tuhat leimaa, joiden lopullinen tuomio ei voinut enää olla totta mitenkään.

    Silti sokeat voivat nähdä mitä vaan ja puhua siitä eteenpäin.

    ....

    Koulun lasikatto on yhteiskunnan lasikatto.

    VastaaPoista
  85. 'Onkohan mikään muu ala kouluttautunut yhtä virkeästi atk:n saloihin kuin pedagoginen?' (Iines)
    Välillä sitä toivoisi päinvastaiseenkin suuntaan menevää vaikutusta; huonoimmin totetutettu ja masentavin koulutus, jossa olen ikinä ollut, oli IT-alalla. Viiden opintoviikon kurssi, josta ei jäänyt mieleen muuta kuin otsasuonia pullistava vitutus. Ei se riitä, että osaa asiansa, pitää osata opettaa, jos opettajaksi ryhtyy.

    VastaaPoista
  86. Catulux (Minulle muuten tulee tuosta mieleeni Katuvalo) voisin tietenkin kertoa kuinka tiukat säännöt ja rutiinit meillä lapsillemme on ollut (Ja pojalleni on vieläkin, 17-vuotiaana hän silti on yhä mitä suurimmassa määrin lapsi), varsinkin poikani osalta sillä hän on aina tarvinnut rutiineja, ilman niitä hän todellakin olisi hukassa. Minä tiedostin tämän jo hänen ollessaan pikkupoika, sillä ilman rutiineja minäkin olen hukassa ja samat rutiinit ja säännöt ovat koskeneet muitakin lapsiamme. Mutta sen kertominen lienee turhaa, sillä en mitenkään voi todistaa väitteitäni todeksi. Ainakaan ihmiselle joka oletuksena uskoo, että vika on aina vanhemmissa.

    Sanonpahan vain että on hyvin helppoa ja yksisilmäistä väittää, että ongelmia on vain ongelmaperheissä, tietenkin se osittain niin onkin, sillä lapsen ongelmien tullessa esiin perheestä tulee ongelmaperhe. Mutta se ei tarkoita sitä, että vanhemmat olisivat hukassa vanhemmuutensa kanssa, eikä se takuuvarmasti tarkoita sitä, että 99%:illa ongelmalapsista olisi takanaan vanhemmat jotka ovat kasvatuksen suhteen hukassa.

    Iines: "Johannes, tässä keskustelussa onkin se piirre, että huonojen takia leimataan koko koulumaailma!"

    Huonot opettajat helposti vaikuttavat koko koulun ilmapiiriin, varsinkin mikäli huono opettaja on rehtori.

    Olen pahoillani tuosta leimaamisesta sikäli, että minä lienen isolta osaltani ollut leimaamassa opettajia huonoiksi, se ei ollut tarkoitukseni. Vaikka inhoankin peruskoulua ja osaa sen opettajista, ei se tarkoita ettenkö uskoisi että suurin osa opettajista on päteviä ja he varmasti tekevät parhaansa avustaakseen oppilaitaan.

    Mutta, kuten jo useasti mainitsinkin, niin kahdella lapsistani on käynyt huono mäihä opettajien osalta, esim. keskimmäisen opettajista kolme ehti olla opettajana vain jonkin vuoden ennen kuin he vaihtoivat alaa, ilmeisesti koska itse tajusivat etteivät sovellu alalle. Mutta he ehtivät mitä suuremmissa määrin vaikuttaa kokonaiseen ikäpolveen tuolla asuinalueella.

    Iines: "En minäkään leimaa it-alan kouluttajia, vaikka olen tehnyt työtä heidän kanssaan ja vetänyt samoja kursseja (datanomikoulutus), ja olen todennut suuren osan heistä täysin epäpäteviksi pedagogisesti."

    IT-kouluttajissa ja heidän koulutusmetodeissaan on paljon vikaa, sen myönnän auliisti. Mutta viimeaikoina IT-kouluttajatkin ovat hankkineet pedagogista koulutusta jne, joten eiköhän asia vähitellen korjaantune. Minä en muuten ole kouluttaja, minä vain välillä tuuraan isääni ja ystävääni.

    Itsekään en ole hyvä, en edes kohtuullinen, kouluttaja. Mistä syystä en yleensä opetakaan. Tiedän omat rajoitukseni ja ymmärrän hyvin ettei kaltaiseni itserakkaan, keskipisteenä olemisesta nauttivan ihmisen tulisi pyrkiä opettajaksi. Olen pikemminkin esitelmöijä, mikä on aivan eri asia kuin opettaminen.

    (Olen muuten kuukauden sisällä esitelmöinyt enemmän kuin koko viime vuonna)

    Hilma: "En muista itsekään tehtaantyöläisen tyttärenä kokeneeni minkäänlaista sortoa, kannustusta vain: oppikouluun tämä tyttö."

    En minäkään muista kokeneeni koulussa sortoa taustani takia, moinen lienee todellakin menneen ajan ongelma.

    Mutta eräänlaista luokkajakoa kouluissa tapahtuu, on aina tapahtunut. Se on jakoa "hyviin oppilaisiin" ja "huonoihin oppilaisiin" eikä näillä leimoilla ole mitään tekemistä oppilaan kyvykkyyden kanssa. Mutta siitä kirjoitan myöhemmin kunhan (jos) saan jäsenneltyä ajatukseni edes järkevää muotoa muistuttavaan klönttiin.

    Opettajat (ja kouluttajat) muuten ovat paras ryhmä jota kouluttaa, he antavat hyvää ja rakentavaa palautetta, he osaavat osoittaa virheet tavalla joka antaa pontta korjata virheensä.

    Peruskoulussa, itse asiassa koulujärjestelmässämme, on paljon vikaa, osa vioista johtuu yhteiskunnassa tapahtuneesta murroksesta, osa muista syistä ja uskoisin että vain hyvin pieni osa johtuu opettajista. Jos olisin viisaampi osaisin esittää kuinka peruskoulua parannetaan, mutten ole viisas. Niinpä osaan vain arvostella.

    HG:llä on monia hyviä pointteja, mutta hänessä on hivenen samaa vikaa kuin minussakin, hänelläkin vaikuttaisi olevan ennakkoasenteita ja kun vastapuolella myöskin on ihmisiä joilla on luutuneita ennakkoasenteita -- vastakkaisia sellaisia -- niin hänen viestinsä ei taida mennä perille. (Itse en ole aivan varma ymmärränkö kaikkea HG:n kirjoittamaa, siksi en kommentoi hänelle)

    Mutta siinä hän on oikeassa että koulun lasikatto on yhteiskunnan lasikatto, se vain näkyy (aikuisten) yhteiskunnassa 15-20 vuoden viipeellä.

    VastaaPoista
  87. Nimenomaan anonyymi, asian hallinta ei riitä, vaan pedagoginen kyky, kyky opettaa on avain kaikkeen koulutusalalla.

    Joillain on myötäsyntyinen kyky asettua kuulijan osaan ja miettiä asiat uusiksi ikään kuin kuulijasta käsin. Väittäisin jopa, että taito opettaa on tärkeämpi kuin mammuttimaiset opinnot alalta - ala tulee toki hallita suvereenisti, mutta ei välttämättä tieteellisen tarkasti. Ei mikään etäännytä oppimisesta yhtä tehokkaasti kuin liika oppiminen ja pääomansa suoltaminen ilman suodinta, ilman toisen osapuolen arviointia. Tarvitaan siis yksinkertaisesti ihmistuntemusta ja kykyä arvostaa muita ihmisiä.

    Taito opettaa syntyykin mielestäni lähimmäisrakkaudesta, kyvystä rakastaa, siitä että ollaan kiinnostuneita ihmisen käyttäytymisestä ja käyttäytymistä ohjaavista syistä.

    Näitä ihmisen käyttäytymiseen liittyviä asioita opetetaan kasvatustieteellisissä opinnoissa, ns. pedagogisessa koulutuksessa, auskultoinnissa, opetusharjoittelussa, miten sitä nyt nimetä tahtoo. Käsittääkseni yhä edelleen it-alan kouluttajilta puuttuvat nämä pedagogiset opinnot usein kokonaan, alan kursseja kyllä on käyty riittävästi.

    Olen itsekin istunut elämäni huonoimmilla kursseilla - jos en laske yhtä Veltto Virtasen uuvuttavaa uupumisentorjumiskurssia mukaan - atk-alalla. Tosin jonkin verran edistystä on tapahtunut vuosien varrella, sillä kouluttajat ovat taatusti saaneet palautetta yksinäisistä höpinöistään ruudun tai balkokankaan äärelläa, hiustupsu vilkkuen hiljaisen ja terminologiapitoisen muminan keskeltä.

    Niistä Power Pointeista - ah, Luoja säästä ihmiset näiltä kammottavilta esityksiltä. Live-esitystä, ihmistä puhumassa kädet vapaina ilman ainoatakaan kalvoa tai fläppitaulua on paljon antoisampaa katsoa kuin valkokankaalle heijastettuja kuvia ja kirjaimia. Olisi todella virkistävä näky, mutta harvoin tapaa. Kaikenlainen esiintyminen koetaan niin kammottavaksi, että piiloudutaan havaintovälineiden taakse ja sivulle ja osoitetaan niitä, ettei kuulijakunta vain katsoisi vahingossa luennoijaa.

    VastaaPoista
  88. Tässä on nyt niin paljon pitkiä hienoja puheenvuoroja, että otan vähän aikalisää ja perehdyn niihin ajatuksella. Mm HG:llä ja Johanneksella. Johannekselle sen verran, että minähän nimitelin jo ajat sitten Catuluxia Katuvaloksi. On se semmoinen välkky pimeässä.

    VastaaPoista
  89. Mutta sen kertominen lienee turhaa, sillä en mitenkään voi todistaa väitteitäni todeksi. Ainakaan ihmiselle joka oletuksena uskoo, että vika on aina vanhemmissa.

    Johannes, en ole varma, kehen viittaat tällä kommentillasi, mutta ei minulla ainakaan ole mitään horjumattomia lähtöoletuksia tuosta, tuskinpa muillakaan, sen verran perusteltuja kannanottoja tässä on ollut. Kyllä tässä pyritään keskustelemaan asiasta kerrallaan.

    Tässä esitettyihin oppilastapauksiin on yksinkertaisesti mahdotonta ottaa kantaa, sillä ei oikeudessakaan tehdä päätöksiä kaikkia osapuolia kuulematta. Tämähän on demokratiankin peruskivi.

    Jos esitetään siis kertomuksia väärin kohdelluista oppilaista, tarvitaan aina vanhempien tai oppilaan sanan lisäksi opettajan tai rehtorin esitys asiasta. Ei se, että he edustavat kouluissa ylintä (toimeenpano)valtaa, tee heistä automaattisesti syyllisiä lapsen kurjuuteen. Samoin lasta ei tee syylliseksi se, että opettaja sanoo niin, jos lapsi sanoo toisin.

    Johannes, puhut tavan takaa huonoista opettajista, ja siitä, että rehtorikin voi olla huono opettaja. Ei opettajan tai rehtorin tarvitse olla hyvä, virheetön tai nuhteeton, kunhan tekee työnsä antaumuksella ja tunnollisesti ihmisyyttä arvostaen. Saa sitä siis olla huono opettajakin, sillä ei mistään tehtävästä tai virasta potkaista pois, jos joku sanoo, että se on huono. Huonoja on kaikissa ammattiryhmissä, ja ilman heitä työelämä saattaisi kärsiä suuresti työvoimapulaa. Olen aina sanonut jostakin opettajasta märiseville oppilaille, että huononkin opettajan tunnilla oppii, jos viitsii kuunnella ja tehdä työtä. Hassua, että ne ovat usein huonoja oppilaita, jotka valittavat huonoista opettajista. (Käytän tarkoituksella termiä huono oppilas, koska tässä käytetään myös termiä huono opettaja.)

    Johannes, puhut siis hyväksyvästi jaosta hyviin ja huonoihin opettajiin, mutta yllätys yllätys, et hyväksykään jakoa hyviin ja huonoihin oppilaisiin. Näen täsä ristiriidan.

    Jos jakoa yleensä on, se näkyy mielestäni parhaiten niin, että opettaja käyttää heikommin menestyvään huomattavasti enemmän aikaa kuin paremmin menestyneisiin. Usein nämä murheenkryynit tulevat opettajalle myös läheisemmiksi ja jopa rakkaammiksi kuin itsekseen pärjäävät hyvät oppilaat. Tämä oli ainakin minun helmasyntini, sillä kiinnyin aina eniten tukea tarvitseviin, joskus kuin omiini. Minua jopa syytettiin joskus villien poikien suosimisesta, jossain oppilaskronikassa, tosin hyväntahtoisesti irvaillen.

    Minustakin HG:llä on hyviä pointteja, jotka tulisivat paremmin esille pienen tiivistyksen kautta. Suorastaan nerokkaita oivalluksia. HG, älä pane tätä pahaksesi, mutta olet joskus niin korkealentoinen, että putoan kuin peruna vakoon.

    VastaaPoista
  90. Olen korkealentoinen ja minua on kritisoitu ennenkuin on ymmärretty. Mielummin olisivat pyytäneet tarkennusta, mutta ihmisten pahin vika myös koulun ulkopuolella on se, että pamautetaan leima otsaan niin että raikuu ja sitten siihen on kivempi suhtautua. Näin mikään ei pääsekään kehittymään sillä lasikaton
    korkeutta avataan kuten minä yritän; korkeammalta kuin se normaali näkemys ja se ei ole hatusta sekään vaan suoraan ongelmasta, juuri siitä rakkaudesta ihmisiin.

    Mutta olet(te) oikeassa, että jotkut stepit eli askelmat pitää ottaa muiden puolesta ja sitä en taida hallita: en siis tiedä mikä kohta ei tunnu avautuvan. Minä itse koen kirjoittavani lähes lapsellisesti (mutta jätän kansliakielen pois, lähteet pois ja suorat lainaukset pois).

    VastaaPoista
  91. iines: "Johannes, en ole varma, kehen viittaat tällä kommentillasi, mutta ei minulla ainakaan ole mitään horjumattomia lähtöoletuksia tuosta, tuskinpa muillakaan, sen verran perusteltuja kannanottoja tässä on ollut"

    Tarkoitin tuota:

    Catulux: "Vielä Johnille.

    On se ihme ja kumma miten tuo geeneissä ja perimässä kulkeva CDQD ei kun ADHD-syndrroooma osuu 99 prosenttisesti perheisiin, joissa on useimmiten totaalisesti/globaalisesti vanhemmuus hukassa."


    Koska täällä ei tsonia näy oletan että sillä tarkoitettiin minua. Ja viitsitkö kertoa kuinka muutoin tuo olisi tulkittavissa kuin että 99%:illa ADHD lasten vanhemmista on vanhemuus hukassa?

    Käsittääkseni Catulux tuossa suoraan sanoo olettavansa, että ADHD lasten vanhemmat ovat huonoja vanhempia.

    Ylipäätään tuon kommenttini yläosa oli suunnattu Catuluxille.

    Iines: "Olen aina sanonut jostakin opettajasta märiseville oppilaille, että huononkin opettajan tunnilla oppii, jos viitsii kuunnella ja tehdä työtä."

    Tuo on osittain totta, mutta minä tarkoitinkin huonolla opettajalla sellaista joka saattaa olla opettajana muutoin hyvä muttei luonteeltaan sovi alalle.

    Sanoin osittain totta, koska minulla on ollut opettajia joiden tunneilla ei oppinut mitään ellei itse jälkikäteen omin avuin opiskellut. Ja nämä opettajat muuten tulivat vastaani vasta korkeammilla opetusasteilla (Yliopiston saleista heitä löytyy paljon).


    Iines: "Johannes, puhut siis hyväksyvästi jaosta hyviin ja huonoihin opettajiin, mutta yllätys yllätys, et hyväksykään jakoa hyviin ja huonoihin oppilaisiin. Näen täsä ristiriidan."

    Olisikohan se vitsi juuri siinä, että käännän tuo hyvä huono jaottelun opettajia vastaan?

    Mikäli opettajat luokittelevat oppilaita huonoihin ja hyviin, täytyy opettajien kestää se, että heidät luokitellaan samalla tavalla.

    Mitä tulee tuohon huonouteen niin minä tarkoitan sillä alalleen henkisesti soveltumattomia ihmisiä, en opetustaitojen huonoutta sinällään.

    Minä en muuten vastusta oppilaiden jaottelua, mutta vastustan sitä että oppilaat jaotellaan opettajan mieltymysten mukaan.

    Minä itse asiassa olen sitä mieltä että minun lapsuudessani olleet tasokurssit olivat aivan hyvä järjestelmä, tosin sen olisi tullut olla hivenen joustavampi (Valitsin alunperin lyhyen matikan ja kun totesin että lyhyt on liian lyhyt minulle oli minun hankala päästä laajan matikan opetukseen) ja moniportaisempi.

    Mutta sen jaottelun ei tulisi leimata ketään hyväksi tai huonoksi.

    Iines: "Jos jakoa yleensä on, se näkyy mielestäni parhaiten niin, että opettaja käyttää heikommin menestyvään huomattavasti enemmän aikaa kuin paremmin menestyneisiin. Usein nämä murheenkryynit tulevat opettajalle myös läheisemmiksi ja jopa rakkaammiksi kuin itsekseen pärjäävät hyvät oppilaat."

    Tuo onkin se ideaalitilanne ja juuri tuosta syystä kannatankin tasokursseja.

    Iines: "Tämä oli ainakin minun helmasyntini, sillä kiinnyin aina eniten tukea tarvitseviin, joskus kuin omiini. Minua jopa syytettiin joskus villien poikien suosimisesta, jossain oppilaskronikassa, tosin hyväntahtoisesti irvaillen."

    Voi kun olisit ollut minun tai poikani opettaja, huokaisee hän...

    VastaaPoista
  92. Vaativien opettajien opetuksesta oppii, mutta laiska keksii keinot millä selittäisi työn vaatimukset opettajan huonoudeksi.

    Kun ryhdytään arvuuttamaan opettajia tämän mutu:n mukaan, huonoimmat opettajat ja parhaimmat sirkuspellet
    saavat korkeimmat arvosanat. Mitä Suomi saa?

    ..

    Silti hyvienkin välillä on kaksi mahdollisuutta: viihtyykö oppilas vaikka on vaativaa ja rankkaa vai nukahtaako hän? Mutta jos ottaa päähän, vihastuu tai ei ymmärrä niin luultavasti vika ei ole opettajassa. Se mikä ottaa päähän on yleensä suorassa suhteessa siihen, mikä on vaikeaa nähdä itsellään: eli puutteet tai heikkoudet.

    Mutta nykyään juostaan psykologille heti kun tulee pienikin vaikeus kohdata oma itseys ja tarpeet. Sen takia kukaan tai mikään kulttuuri ei kehitykään: junnataan infantiilien maailmassa: kuka milläkin selityksellä.

    VastaaPoista
  93. Kuuntelenpa juuri uutista kouluruokailusta. Toimittaja. "Asiakastyytyväisyys ei ole itsestään selvää" (tms. olennaista on tuo sana asiakastyytyväisyys) ja jatkaa juttuaan haastattelemalla koululaista, jonka mielestä kouluruoka EI TIETENKÄÄN ole hyvää. Ihme olisi jos joku varauksetta kehuisi. Sellainen koulujuttu tällä kertaa.

    VastaaPoista
  94. Minäkin huomasin ihan saman. Huomasin myös Ylen uutisista, miten kauhisteltiin sitä, että Vantaanjoen vesi on ihaaaaan ruskeaa, kamalaa. Ja sitä pitäisi juoda....kamalaa. Ja vaikka asiantuntijat sanovat, että kuravesi on puhdas kun se on puhdistettu niin eikös tässä oltu oikein juomalasin kanssa näyttämässä miten kamalaaaaan näköinen vesi. Ja juoda pitäisi ohho...

    Näin jatkui. Minä näen manipulaation sillä on maailmanlaajuinen tavoite saada maailman juomavedet pullotettua ja kate sen mukaan. Ensin pitää saada ihmiset ostamaan pullotettua vettä. Ja taisi olla jo nyt sellaista vettä, johon on lisätty kalciumia (sitä mitä juomme maidossa, mutta kun on pelästetty pois maidosta..)
    ja pian sanotaan, että oppiminen vaatii myös kalciumia (niin kuin vaatiikin!)...ja kas kas sitä on sitten jo myynnissä.

    Tämä on kaikki sitä samaa missä koira rupeaa heiluttamaan häntäänsä.

    Kuka näkee kuka ei. Kymmenen vuoden päästä ei tajuta miten tricks hoidettiin kotiin. Mutta miksi juuri Yle on näissä mukana on eri kysymys: minä olisin voinut uskoa, että olisi ollut mtv3 mutta näin väärin voi uskoa.

    VastaaPoista
  95. Itse olen nähnyt raivoavia lapsia lähinnä tv:ssä tai jääräpäisen kiukun valtaamina kauppojen kassajonoissa -ostoskärryissä, karamellihyllyjen ääressä.

    Oman lapseni kanssa kun en ole kokenut vastaavia äärimmäisiä tilanteita, on tietysti vaikeaa ja väärin mennä neuvomaan muita.

    Lapsen kanssa pitää alusta asti (jo vatsassa ollessa) jutella, myöhemmin vastata aina (melkein aina) kysymyksiin, kuunnella, ja hyväksyä erilaisten tunteiden läpikäyminen, ja jos mahdollista jutella niistä. (Miksi siili on ajoradalla tuusannuuskana)
    Aito kiintymys lapseen (voi osoittaa monella tapaa) on tietenkin tärkeää.
    Oma lapsihan on rakkain ja tärkein henkilö maailmassa, ainakin minulle.

    Jos lapsen turvallisuuden tunne on järkkynyt jo hyvin varhain, pystyykö hän koskaan luottamaan, uskomaan kehenkään. Pystyykö raivokohtauksiinkaan enää vaikuttamaan, kun ne ovat saaneet jatkua kenenkään niihin auttavasti puuttumatta.
    Kyllä mielestäni aikuisen asenne on tärkein signaali suuttumuksen kourissa olevalle lapselle, myös tulevien tilanteiden hallintaa ajatellen.
    On lukemattomia keinoja saada lapsi kiinnittämään huomionsa muualle, on lempeitä, kauniita, rauhoittavia, sanoja, on musiikkia, mielenkiintoista muuta tekemistä, anteeksiantamista ja pyytämistä...
    Eikö päiväkodissa riehuvan lapsen saa rauhoitettua häätämällä muut lapset hetkeksi muualle, ja sanomalla vaikka esim. että hei, minä kyllä tykkään sinusta tuollaisenakin, mutta en tavasta millä rikot huonekaluja... sitten kun et jaksa enää riehua, mulla on sulle yks jännä yllätys, mutta sen saat vasta kun istut tähän minun viereeni ja kerrot nyt kun ei kukaan kuule mikä sinua eniten suututtaa...
    Kauheinta on minusta nujertaa lapsen tahto, tunteet kokonaan, mitätöidä hänen tunnetilansa väkivalloin kiinnipitämällä.
    Edelleenkin kamalaa ajatellakin.

    No, edellinen saattaa olla idealistista höpinää tosi tilanteessa.

    Iines, ja taisi olla Hilma, oletteko olleet itse ala-asteen opettajina.
    Lukioonhan jo valikoituu hieman erilainen joukko oppilaista, sillä kaikkihan eivät pääse lukioon opiskelemaan.

    VastaaPoista
  96. En ole opettanut alakoulussa, yläkoulussa kylläkin. Sielläkin ovat kaikki lapset nuoriksi kasvamassa. Aikamoista touhua siellä on, ja opettaja kovilla. Mutta toisaalta se on myös palkitsevaa, sillä 12 - 16-vuotiaat nuoret ovat avioimia ja välittömiä. On etuoikeus saada olla työssä nuorten kanssa, myös lukiossa.

    VastaaPoista
  97. Leonoora: "hei, minä kyllä tykkään sinusta tuollaisenakin, mutta en tavasta millä rikot huonekaluja."

    Minä olen sen verran vanhanaikainen, että mielestäni lasten kasvattajien, sekä vanhempien, että ammattikasvattajien, tulisi sanoa lapselle EI silloin kun se on tarpeen. Napakasti ja lopullisesti EI.

    Ei lapsen perusturvallisuus järky kielloista.

    VastaaPoista
  98. HG: "Mutta olet(te) oikeassa, että jotkut stepit eli askelmat pitää ottaa muiden puolesta ja sitä en taida hallita: en siis tiedä mikä kohta ei tunnu avautuvan. Minä itse koen kirjoittavani lähes lapsellisesti (mutta jätän kansliakielen pois, lähteet pois ja suorat lainaukset pois)."

    En minä sinua syytä, minä vain en aina ymmärrä kaikkea mitä sanot. Ei se sinun vikasi ole.

    Voisin toki kysyä niistä asioista jotka eivät avaudu, se olisi helpoin tie. Mutta perskeles, kun minä nyt vain olen tälläinen uhmaikäinen: Minä itte! haluan ottaa selvää, niinpä luen kommenttisi pariin kolmeen kertaan lävitse ja yritän ymmärtää. Jollen sittenkään ymmärrä niin sitten kysyn.

    VastaaPoista
  99. Kyllä tuo tyly ja kylmä pelkkä vallankäyttäjän EI tarvitsee myös aina selityksen miksi ei.
    Varsinkin silloin kun lapsi ymmärtää tekevänsä jotakin vastoin hyväksyttyä.
    Ei lapsella voi olla sellaista kokemusta, ymmärrystä ja tietotaitoa vielä maailmasta kuin aikuisella. Sen me vanhemmat usein unohdamme.

    VastaaPoista
  100. Mitenkäs muuten on jos oppilas on hyvin pärjäävä, eli saa hyviä numeroita kokeista ja osaa käsiteltävät asiat, mutta siitä huolimatta on opettajan mielestä häirikkö, koska hän tehtyään tehtävät ja sisäistettyään käsiteltävän asian yksinkertaisesti kyllästyy torkkumaan tunnilla ja alkaa puhua tai liikkua ympäri luokkaa?

    Joko nykyisin tälläistä oppilasta ymmärretään, vai vieläkö hänet leimataan häiriköksi? Ainakaan vielä 2006 tälläistä oppilasta ei ymmärretty, mutta josko aika olisi muuttanut opettajien asenteita...

    Catulux on oikeassa siinä että koulumme on tasapäistävä ja se on ongelma sekä heikommin menestyvien, että paremmin koulussa menestyvien osalta.

    Tästä syystä minä kannatan tasokursseja.

    Ihan vain sivuhuomiona, se että minä lievennän esittämiäni mielipiteitä ei tarkoita ettenkö pitäisi osaa opettajista kusipäinä joille ei pitäisi antaa kasvatettavaksi edes posliinisammakkoa, saatikka sitten laumaa lapsia.

    Ja on muuten mielenkiintoista kuinka nyt ammattilaiset -- opettajat -- ovatkin asiantuntijoita ja heitä on kuunneltava enemmän kuin amatöörejä -- vanhempia -- kun taas lapsipornonestolista keskustelussa me ammattilaiset olimmekin vain häiriötekijä (Mitä me tietenkin olimme, me perskeleet kun toimme keskusteluun faktat jotka pilasivat lainsäätäjän ja listan kannattajien hyvän satumaailman).

    Samoin mielenkiintoista on se, että Catuluxin käydessä kiinni vanhemmuuteeni laatuun ilman että hänellä on mitään tietoa siitä millainen olen isänä, niin Iines jätti tämän hyökkäyksen huomiotta ja alkoi moittia minua kun vastasin tähän hyökkäykseen.

    Sillä Catuluxin väite siitä että 99% ADHD (Jota diagnoosia hän hyvin selväsanaisesti halveksuu, toivottavasti hänellä ei ole opetettavanaan yhtään ylivilkasta lasta) vanhemmista on "pallo hukassa vanhemmuuden kanssa" ja vielä selväsanaisempi vittuilu: "Vastuun Pakoilun ja Ikuisen Nuoruuden syndrooma" olivat tässä keskustelussa, jossa minä olen ainoa joka on puhunut lapsensa ADHD:sta, hivenen osoittelevia.

    VastaaPoista
  101. Leonoora: "Kyllä tuo tyly ja kylmä pelkkä vallankäyttäjän EI tarvitsee myös aina selityksen miksi ei."

    Ei aina.

    Leonoora: "Varsinkin silloin kun lapsi ymmärtää tekevänsä jotakin vastoin hyväksyttyä."

    Juuri tämä on se tilanne jolloin on turha selitellä.

    leonoora: Ei lapsella voi olla sellaista kokemusta, ymmärrystä ja tietotaitoa vielä maailmasta kuin aikuisella. Sen me vanhemmat usein unohdamme.

    Ei olekaan, mutta ei siitäkään mitään tule että aletaan jokaisen ein kohdalla selittämään lapselle miksi ei. Totta kai on selitettävä mikäli lapsi kysyy, mutta etukäteinen selittely on useimmiten turhaa ja joskus jopa lasta hämmentävää.

    VastaaPoista
  102. Johannes Knektman: Kiitos jos tuo sinun kertomasi on noin. Kiitos jos vaivaudut lukemaan kaksi kertaa minun yritykseni kirjoittaa. Tässä on myös minun huonoa kieltä; en siis kirjoita ensin wordilla ja tarkista kielioppia vaan räppään suoraan ruutuun. On tehokkaampaa ja seuraan joskus monta kertaa päivässä näitä juttuja, jotta pysyisin kärryllä. On ollut siis nautinnollista olla on-line mukana eikä varsinaisesti tuoda mitään kauhean tarkasti mietittyä. On siis spontaaneja vetoja yleensä.

    Sen takia on ehkä vaikea lukea ja usein kirjoitan liian pitkiä lauseita ja unohdan mitä ajattelin lauseen alussa koska aina en edes lue ensin ennenkuin julkaisen.

    Kiitos JK siis tuosta; se on kauneinta mitä on sanottu kirjoittamisestani. Kiitos tietysti kaikille, joiden palautteet ovat olleet rohkaisevia. Haluaisin tehdä työtä, en ole ollut siihen kykenevä koska koin maailman kovinta syrjintää joka tuli lähes joka puolelta. En enää jaksanut uskoa mihinkään ja silti tiedän (kun äsken katsoin Kaisa Blomstedtia) että minun pitäisi olla vahva persoona eli minun voima ei ehkä ole tekstissäni, ei edes sanoissani vaan persoonassani. Minun pitäisi saada tehdä työtä persoonallani mutta kas kun sitä on mollattu niin, että usko on mennyt. Kuinka ihminen voi siis totaalisesti kadottaa itsensä: johtuu varhaislapsuudesta, koulukiusaamisesta ja sen tarpeesta ymmärtää omat haavat myöhemmin. Outo prosessi: monta ihmistä manaamassa ja mollaamassa. Opettajat eivät välittäneet, olivat myös mukana ajojahdissa joka kohdistui isääni ja sitä kautta myös minuun. Äsken kun katsoin A-talkia olisi tehnyt mieli ottaa puhelin ja haukkua eräs henkilö joka vaikutti suuresti tähän kaikkeen. Joka itse ei näe omaa omnipotenssia ja joka silti sai päähänsä rikkoa enemmän kuin ehkä itsekään ymmärsi. Ja kukaan ei välitä; onhan minulla koti sanovat. On siis yhtäkkiä kuin pula-aikana minulle riittävää, että on koti.
    Mutta minä olin vahva, hauska ja voimakas; persoonallinen ja karismaattinen. Mutta kun kukaan ei tukenut ja appivanhempani jopa teki työtä toiseen suuntaan sillä mieheni nautti huomiosta joka siirtyi automaattisesti häneen. Hän ei silti ole läheskään minunlainen vaan hän on ystävällinen puurtaja ei oivalluttaja tai keksijä. Hän puurtaa ja minä palvelen. Kukaan ei meidän perheessä enää ole luova voisi sanoa. Tämä tuntuu niin katkeralta jotenkin sillä en ollut sitä niin ajatellut.

    Työvoimatoimistossa sanoivat tänään, ettei ole akateemista työtäkään juuri tarjolla. On hanttityötä jos haluaa.

    Ja maineeni meni tässä kun yritin selvittää mitä selkäni takana tapahtui ja miksi. En vieläkään tajua kuka voitti ja voittiko kukaan.
    Ymmärsin silti miten tulehtuneita suhteita on politiikan johtajilla keskenään ja miten ahdasta siellä huipulla on; ei sen takia että pitää olla vaan sen takia, että vartioivat omaa tonttiaan niin mustasukkaisesti ja se puolestaan pienentää maan kapasiteettia sillä tuo mustasukkaisuus vain kaventaa koko Suomea. Pitävät vain sen verran käsissään, jota itse henkilökohtaisesti voivat valvoa kun pitäisi olla kaksi kertaa enemmän ihmisiä huipulla kilpailusta huolimatta. Näin olisi myös tilaa keskijohdossa ja alaportaassa. Nyt tarkoitan talouselämää ja yrityksiä suhteessa kuntien palvelukykyyn ja infraan.

    Mutta kun napa on suuri ja huomiotalouden ideologia on vallinnut he kuvittelevat, että ovat huipulla ja sinne ei sitten lisää päästetä? Vaikka meillä on valtavan suuri maa. Päästäisivät ensin edes suomalaisia ylöspäin niin sitten rekrytoisi myös enemmän ihmisiä automaattisesti ilman keinotekoisia paikkoja.

    Tämä meni jo koulukeskustelusta vähän sivulle mutta koulutustahan kaikki kuitenkin tarvitsevat. Tässäkin rakenteet määräävät funktion; sitä kun ei ymmärretä millään? Ahdasta isossa maassa!

    VastaaPoista
  103. "Sillä Catuluxin väite siitä että 99% ADHD (Jota diagnoosia hän hyvin selväsanaisesti halveksuu, toivottavasti hänellä ei ole opetettavanaan yhtään ylivilkasta lasta) vanhemmista on "pallo hukassa vanhemmuuden kanssa" ja vielä selväsanaisempi vittuilu: "Vastuun Pakoilun ja Ikuisen Nuoruuden syndrooma" olivat tässä keskustelussa, jossa minä olen ainoa joka on puhunut lapsensa ADHD:sta, hivenen osoittelevia."

    Johannes. Kun puhutaan asioista yleisellä tasolla, yksilöinti ja tunteella reagoiminen eivät ehkä kuvaan sovi. Eivätkä ne vie kohti synteesia.

    Itse olen opettanut alakoulussa 17 vuotta, joten tunnen omaavani jonkinlaisen näppituntuman suomalaisen peruskoulun arkeen.

    ADHD-oireyhtymää ja noita muita oireyhtymiä olen alkanut kovasti vierastaa, koska ne mielestäni koko ajan kaventavat ihmiskuvaamme.



    Peruskoulun ankean tasapäistävyyden ohella ns. normaalin oppilaan kuvaa kavennetaan koko ajan, jollakin ihmeellisillä kirjainlyhenteillä.

    Tällainen ihmisen/yksilön matemaattinen derivointi on johtamassa siihen, ettei peruskoulussa ole kohta enää yhtään ns. normaalia oppilasta. Jokaisella on kohta jonkinlainen syndroomaa lyötäväksi pöytään puoskareiden allekirjoittamana.

    Olet varmaan huomannut erityisopetusmäärärahojen eksponentiaalisen kasvun?

    Kyse on myös yhteiskuntamme oireista ylilyövästä individualismista ja medikalisaatiosta, joka syö ihmisistä sitä ainutkertaisinta; yksilöllisyyttä.

    Mitenkähän ne vanhan ajan kanssakoulun opettajat pärjäsivät noiden kaikkien syndroomalasten kanssa?? Kyllä kait kyseisiä oireyhtymiä oli jo tuohon aikaan; ja kaikkien vanhan ajan opettajien leimaaminen ilkeiksi, yksilöä sortaviksi natseiksi lienee aikamoista älyllistä epärehellisyyttä.

    Ei opettajien tehtävä ole olla rakastavia äitejä ja isejä, ja mummoja jotka opettavat lastenlapsiaan olemaan ihmisiksi.

    Heidän päätehtävänsä on jakaa sivistystä ja tietoa; ja kohdella oppilaita ainutkertaisina yksilöinä ja arvostaa heitä ihmisinä. Ja sitä kautta tukea heidän kasvuaan kohti aikuisuutta ja veronmaksajuutta.

    Ei sen ihmeempää.

    Perusta tasapainoiseen nuoruuteen ja aikuisuuteen on kuitenkin rakennettu hyvän, turvallisen ja rakastavan rajojen asettavan

    kodin varaan.

    P.S. Toivottavasti ymmärrät, etten nyrpistä nenääni ylivilkkaille kavereille; siis niille joita pitää aina hieman vääntää isällisesti (anteeksi) korvasta, jotta kaverit voisivat keskittyä pikkaisen esim. yhteiseen päivänavaukseen.

    Olen opettanut pari vuotta sitten ko. diagnosoituja kavereita; ja tullut heidän kanssaan mielestäni hyvin toimeen.

    En vittuile yksilöille, vaan kritisoin ajan henkeä, joka typistää ihmisyyden ja ennen kaikkea persoonallisuuden.

    Minulla on myös oma lehmä ojassa. Kun tämä persoonalisuudet sterilisoiva medikalisaatio yltää opettajiin;

    olen ekana polvillani odottamassa niskalaukausta.

    Rane. R. sen tietää....

    VastaaPoista
  104. Catulux: "Johannes. Kun puhutaan asioista yleisellä tasolla, yksilöinti ja tunteella reagoiminen eivät ehkä kuvaan sovi. Eivätkä ne vie kohti synteesia."

    Ehkä näin, mutta kun minua käytännöllisesti katsoen suoraan syytetään huonoksi isäksi niin tuppaan reagoimaan asiaan ihan tunteella. Kas kun minä olen ihminen.

    Catulux: "Mitenkähän ne vanhan ajan kanssakoulun opettajat pärjäsivät noiden kaikkien syndroomalasten kanssa??"

    Eivät oikein pärjänneetkään, olen lukenut kymmenien 50-70-vuotiaiden ylivilkkaiden ihmisten haastatteluja ja niistä päätellen opettajat eivät pärjänneet näiden lasten kanssa. Heitä lyötiin, eli "järkeä taottiin" heidän päähänsä, heidät leimattiin aaseiksi, heitettin ulos luokasta ja yllättävän monen käskettiin mennä kotiin, pysyä poissa koulusta ja hankkia ammatti.

    Vain muutama haastateltava kertoi ymmärtävästä ja kannustavasta opettajasta. Syy ei ollut tuonkaan ajan opettajissa vaan tuon ajan tavassa kasvattaa, tuolloin ei poikkeavuutta ymmärretty.

    Catulux: "Ei opettajien tehtävä ole olla rakastavia äitejä ja isejä, ja mummoja jotka opettavat lastenlapsiaan olemaan ihmisiksi."

    Ei olekaan, tuo tehtävä on vanhemmilla ja isovanhemmilla.

    Siinä ilmeisesti olemme samaa mieltä että - päätellen julkisesta keskustelusta - nykyisin vanhemmat aivan liian helposti jättävät lapsensa kasvatuksen koulun tehtäväksi. Sehän ei ole koulun tehtävä, vaan...

    Catulux: "Heidän päätehtävänsä on jakaa sivistystä ja tietoa; ja kohdella oppilaita ainutkertaisina yksilöinä ja arvostaa heitä ihmisinä. Ja sitä kautta tukea heidän kasvuaan kohti aikuisuutta ja veronmaksajuutta."

    ...se on tuo sinun kuvaamasi tehtävä.

    Catulux: "Kyse on myös yhteiskuntamme oireista ylilyövästä individualismista ja medikalisaatiosta, joka syö ihmisistä sitä ainutkertaisinta; yksilöllisyyttä."

    Koska sinä et mitä ilmeisimmin kärsi ylivilkkaudesta ja keskittymishäiriöstä et voi tietää miltä tuntuu kun joutuu kokoajan hillitsemään itseään. Ja siin ä ei ole kyse mistään pienestä ponnistuksesta jota ns. "normaalit" ihmiset joutuvat tekemään hillitäkseen itseään. Se vaatii välillä lähes yli-inhimillisiä ponnistuksia. Puhumattakaan siitä että joudun hillitsemään ajatusteni kulkua, minulla kun pyörii päässäni monia ajatuksia yhtäaikaisesti. Ennen lääkitystäni nuorempana käytin amfetamiinia (Josta tavasta vierotin itseni tullessani isäksi), se kun rauhoitti minua.

    Se jatkuva hillintä vie minun yksilöllisyyteni ja tekee minusta jonkun muun kuin minä olen.

    (Onnekseni nykyisessä työyhteisössäni minut hyväksytään - niin kauan kun teen työni - vilkkaana ja puheliaana itsenäni. Saan siis nykyisin olla oma itseni työpaikallakin)

    Mitä tulee medikalisaatioon, niin esim. minun lääkkeeni conserta ei muuta persoonaani, se vain rauhoittaa aivojani niin että saan ajateltua. Minun täytyy yhä edelleen hillitä itseäni, mutta huomattavasti vähemmän. Ja se vaikuttaa 10-12 tuntia jonka jälkeen se on poistunut verestä.

    Catulux: "Toivottavasti ymmärrät, etten nyrpistä nenääni ylivilkkaille kavereille; siis niille joita pitää aina hieman vääntää isällisesti (anteeksi) korvasta, jotta kaverit voisivat keskittyä pikkaisen esim. yhteiseen päivänavaukseen."

    No hemmetti ei tuossa mitään anteeksipyydettävää ole - siis olettaen ettet tarkoituksella satuttanut lasta, vastaavaa tein minäkin poikani kanssa, tosin useimmiten vain pidin häntä moisissa tilaisuuksissa sylissäni, mutta se ei koulussa ole mahdollista tai sitten täytyisi olla monta syliä.

    Catulux: "En vittuile yksilöille, vaan kritisoin ajan henkeä, joka typistää ihmisyyden ja ennen kaikkea persoonallisuuden."

    Siinä olemme samalla asialla.

    Muuten, olen osittain samaa mieltä kanssasi ADHD lastenkin osalta, sillä mitä olen noita ADHD diagnoosin saaneita lapsia nähnyt odotussalaeissa, tapaamisissa jne. niin iso osa heistä on minuunkin verrattuna rauhallisia, puhumattakaan lapseeni verrattuna (ADHD:n oireet lievenevät aikuisuuteen tullessa).

    Usean lapsen kohdalla minä olisin sanonut näitä vain hivenen vilkkaiksi, en ylivilkkaiksi.

    Tämä onkin syy miksen hirvittävästi kunnioita kyseistä diagnoosia, vaikuttaa siltä että se nykyisin annetaan vähän jokaiselle ja moinen vesittää diagnoosin maineen.

    VastaaPoista
  105. Leonoora,

    kysyt olenko ollut itse ala-asteen opettajana.

    Toisaalla jo kerroin, että minulla on kokemusta kaikista muista kouluasteista paitsi ala-asteesta, eniten 16 - n. 25-vuotiaista, siis melkein aikuisopiskelijoista. Nyt muistan kuitenkin, että onhan minulla opiskeluaikaisia sijaisuuksia myös ala-asteelta, pitkiäkin. Hoidin ne epäpätevänä, ja lapset olivat innokkaita ja yhteistyökykyisiä, pienessä maaseutukoulussa, jossa ei ollut ainoatakaan häirikköä. Pärjäsin hyvin ja sain tehdä työni ilman häiriöitä, kuten yleensäkin.

    Sanon tässä yhteydessä suoraan, että olen aina pärjännyt hyvin lasten ja nuorten kanssa, sillä minulla on taipumus mennä lähelle heitä. Olen aina ollut utelias ihmisen ja varsinkin lapsen taustoista ja käyttäytymisen syistä, psykologisesta puolesta eikä minulle riitä pelkkä pulpettiopetus. Kai se on niin, että hyvä työilmapiiri ja opettajuus syntyy vuorovaikutustaidoista, empatian ja sympatian kyvyistä, kyvystä tuntea ja tunnistaa toisen tunteita ja välittää niistä. Ja tietenkin kyvystä toimia järkevästi saadun tietämyksen pohjalta. Asioiden tietopuolinen hallinta on minulla aina ollut kakksossijalla, sillä ajattelen myös niin, että oppiminen on vuorovaikutteista, ts. opettajakin oppii oppilailta. Mitä en tiedä, siitä otan selvää. (Tai otin, enhän minä enää opeta.)

    Leonoora, minusta lapsen pitäminen tiukasti sylissä tai istuttaminen jäähypenkille, lempeän ystävällisesti mutta päättävästi tämän riehuessa ja kirkuessa silmittömästi tarjoaa lapselle mallin aikuisen tai yleensä ihmisen vahvuudesta, jota lapsi hakee päättömällä ja jopa vahingoittavalla käytöksellään. Se ei ole selityksen ja pitkien puheiden paikka, sillä lapsi älykkäänä olentona tajuaa kyllä, miksi toimenpide tehdään.

    Lapsi hakee tällä käytöksellä maailmansa reunoja, joita hänelle ei ole osoitettu riittävän selvästi. Lapsi haluaa, että aikuinen on häntä vahvempi, jotta tämä pystyy suojaamaan häntä kaikelta pelottavalta. Ei lapsi halua mielivaltaa eikä sitä, että hän itse saa olla maailman kuningas, sillä siihen hän kokee olevansa liian pelokas ja heikko - juuri siksi hän riehuu.

    Jäähypenkki on sama kuin entisaikainen tapa komentaa lapsi huoneeseensa joksikin aikaa. Lyhytaikainen eristäminen yhteisöstä on käytössä myös eläinmaailmassa, jossa emo tarvittaessa ärjäisee tai läiskäisee riehuvat pennut etäämmälle rauhoittumaan. Ei rakkaus siihen ärjäisyyn katkea, ja pennut tietävät sen.

    Minusta jatkuva lässyttävä selittäminen ja silittäminen vesittää tässä tilanteessa sen, mitä lapsi itse on hakemassa, sillä lapsi ei todellakaan ole niin tyhmä, ettei tajuaisi omaa käytöstään. Lapselle voi ja on jopa syytä sanoa pelkkä EI, jos hän käyttäytyy (toistamiseen ja jatkuvasti) mielettömästi. Se vaatii aikuiselta määrätietoisuutta ja viitseliäisyyttä, ja tässä on varmaan syy, miksi kaikki eivät jaksa sanoa lapsille ei-sanaa. On helpompaa antaa lapsen hallita maailmaa, mikä väistämättä johtaa kodin ulkopuolisissakin yhteisössä konflikteihin.

    VastaaPoista
  106. HG: "Johannes Knektman: Kiitos jos tuo sinun kertomasi on noin. Kiitos jos vaivaudut lukemaan kaksi kertaa minun yritykseni kirjoittaa."

    Eipä kestä. Mutta totta hitossa minä luen pariinkin kertaan, sillä sinä kirjoitat mielenkiintoisista asioista mielenkiintoisesta näkökulmasta. Olen muuten mielenkiinnolla lukenut myöskin joitain kirjoituksiasi joita löysin mm. ylipoiston sivuilta, tai siis oletan niiden olevan kirjoittamiasi, eihän nimesi niin kovin yleinen ole.

    HG: "Sen takia on ehkä vaikea lukea ja usein kirjoitan liian pitkiä lauseita ja unohdan mitä ajattelin lauseen alussa koska aina en edes lue ensin ennenkuin julkaisen."

    Minä useimmiten kirjoittaessani pitkää kommenttia kirjoitan ensin vi:llä tekstitiedoston ja vasta sitten siirrän sen kommenttilootaan.

    Tosin on myönnettävä etten useinkaan viitsi editoida kunnolla mikä näkyy typoina ja ajatusten katkoiluna.

    HG: "Minun pitäisi saada tehdä työtä persoonallani mutta kas kun sitä on mollattu niin, että usko on mennyt. "

    Tiedän useita ihmisiä joille on käynyt näin, itsellenikin olisi varmaan helposti käynyt noin elleivät vanhempani olisi onnistuneet luomaan minulle kovanaamaista itsetuntoa.

    HG: "Kuinka ihminen voi siis totaalisesti kadottaa itsensä: johtuu varhaislapsuudesta, koulukiusaamisesta ja sen tarpeesta ymmärtää omat haavat myöhemmin."

    Tavallaan meidän lapsuutemme on ilmeisesti ollut samankaltainen. Minäkin hetkeksi kadotin itseni, muutamaksi vuodeksi minusta tuli jotain muuta mitä olen; kova ja agressiivinen huumeita käyttävä pikkurikollinen. Mutten syytä ympäristöäni pikkurikollisuudestani, vaan omaa tapaani reagoida siihen paineeseen, olisi ollut rakentavampikin tapa toimia, kuten huomasin muutamaa vuotta myöhemmin tullessani järkiini.

    HG: "Kukaan ei meidän perheessä enää ole luova voisi sanoa. Tämä tuntuu niin katkeralta jotenkin sillä en ollut sitä niin ajatellut. "

    Tio on ikävää, minun perheessäni on käynyt toisin, vaimoni tukee minua minun taiteellisissa haihatteluissani ja päin vastoin (Hän muuten tekee mielikuvitusrikkaita koruja joita kauppaan mm. työpaikalla). Ja lapsemme ne vasta luovia ovatkin, tosin paree ollakin, siihenhän olemme aina tähdänneetkin.

    Mutta nyt minun on mentävä töihin.

    VastaaPoista
  107. Johannes, esität hyvän kysymyksen siitä, "jos oppilas on hyvin pärjäävä, eli saa hyviä numeroita kokeista ja osaa käsiteltävät asiat, mutta siitä huolimatta on opettajan mielestä häirikkö, koska hän tehtyään tehtävät ja sisäistettyään käsiteltävän asian yksinkertaisesti kyllästyy torkkumaan tunnilla ja alkaa puhua tai liikkua ympäri luokkaa?"

    Minun täytyy tässä ensin tehdä vastakysymys. Jos oppilas on näin fiksu, niin eikö hän pysty täyttämään mahdollista tyhjäksi jäävää aikaa oma-aloitteisesti vaikkapa toisen aineen opiskelulla tai lukemisella muiden häiritsemisen sijaan?

    Tuntuu siis aika uskomattomalta, että oppilas ei osaisi itsenäisesti edetä kirjassa tai materiaaleissa eteenpäin tai tehdä lisätehtäviä - niitä on taatusti kaikissa kirjoissa. Uskomattomalta tuntuu sekin, että opettaja ei olisi ohjeistanut oppilaita lisätehtävien tekoon.

    Luulen kuitenkin tunnistavani tämänkin oppilaspersoonallisuuden. On olemassa näitä välkkyjä, jotka tekevät työnsä nopeasti ja suht moitteetta, mutta kuitenkin jotenkin pintaa hipoen, helpointa vastusta käyttäen, jolloin tulos jää hyväksytyksi, mutta ei välttämättä pohdiskelevaksi. Kun he ovat valmiita, he ilmoittavat sen hihkaisten ja alkaen puhua muille, keskeyttäen näin muiden pohdiskelun ja työskentelyn. Heitä ei tietenkään voi moittia, sillä he ovat tehneet työn, mutta muita sattaa ärsyttää ja häiritä tällainen käytös, jopa opettajaa, joka toivoo pikakirjoituksen sijaan uusia oivalluksia ja laajempia tuloksia.

    Omassa aineessani kirjoittamisen tunnilla oli näitä nopeita kavereita, jotka kirjoittivat sivun verran esseetä, kun muut pakersivat ajatuksella useasivuisia pohdintoja. He toivat puolessakin tunnissa esseensä minulle luettavaksi ja kysyivät "mitäs sitten". Onneksi omassa aineessani oli aina aiheita, ja ellei kirjoittaminen maittanut, opiskelijat saivat hakea tietoa Internetistä, koneluokissa kun kirjoitettiin. - Mutta siis tuo nopea työnteko ei aina ole hyvä merkki!

    VastaaPoista
  108. HG,

    minäkin haluan antaa sinulle tunnustusta. Luen tekstisi usein monta kertaa, koska niissä on kultajyviä, kirkkaita helmiä, leiskuvaa oivallusta, jota harvoin tapaa.

    Se miksi minä usein kuitenkin putoan kuin peruna vakoon, ei johdu pikkuvirheistäsi, joita teet, en kiinnitä niihin huomiota, sillä ne ovat jotenkin sinun oloisiasi, sympaattisia ja lämpimiä ja kertovat tietenkin kaksikielisyydestäsi, tai ruotsinkielisyydestä.

    Minä putoan käsitteellisten päätelmiesi vuoksi, noiden ajojahtien ja muiden tulkintojen vuoksi, joita teet ihmisten käytöksestä ja sanoista, joita yhdistelet maailmantilanteeseen ja suuriin sanojiin ja ajattelijoihin. Ne hämmentävät minua, sillä ajattelen joskus niin, että et huomaa, että sinunkin ajatuksesi on tulkintaa, joka ei koskaan voi olla Varma Totuus.

    Sinun varmuutesi on kuitenkin ihailtavaa, samaten hengen palo, jota koet. Sitä kunnioitan.

    VastaaPoista
  109. Tai se kuulostaa siltä. Dialogeissa annan yhtä usein periksi, tai tilanteissa pystyn sanomaan, miksi kuva on syntynyt ja miksi on silti pakko nähdä myös hyvin arkiselta kannalta asioita jolloin magia häviää. En siis ole varma mutta olen varmasti näkijä. Näen siinä missä jotkut laskevat.

    VastaaPoista
  110. Iines: "Olen aina sanonut jostakin opettajasta märiseville oppilaille, että huononkin opettajan tunnilla oppii, jos viitsii kuunnella ja tehdä työtä."

    Todella huonon opettajan tunneilla ei opi enää edes kuuntelemalla, koska opettaja ei tiedä, mistä puhuu. Omalla, oikein ahkeralla työllä tietysti oppisi, mutta mikä järki silloin olisi kuluttaa 5h viikossa kyseisen opettajan tunneilla, jotka ovat silkkaa ajanhukkaa?

    Sanottakoon, että olen ollut tällaisen opettajan tunneilla. Hän opetti lyhyen matematiikan sijaisena lukiossa ja käväisin hänen tunnillaan, koska ystäväni olivat valittaneet hänestä ja minulla oli hyppytunti siihen aikaan. Itse luin pitkää matematiikkaa. Menin istumaan melkein eturiviin ja vaikka ryhmä oli pieni, opettaja ei millään tavoin noteerannut, että paikalla on joku uusi ja tuntematon (ja hän oli ehtinyt opettaa jo jonkin aikaa, muutenhan ei olisi ollut valituksiakaan). Sitten hän alkoi tehdä esimerkkitehtävää taululle. Hän teki sen kerran - ja pyyhki, ei mennytkään oikein. Sitten toisen kerran - ei, ei näinkään. Kolmas yritys - aijaijai, ei se näinkään mene.

    Järkyttävää kyllä, opettaja ei yksinkertaisesti osannut sitä, mitä oli opettamassa. Ei edes esimerkkitehtävien avulla. Hän olikin kyllä atk:n opettaja, kuten myöhemmin saimme tietää. Meni kuitenkin koko lukuvuosi tämän osaamattoman opettajan parissa ennen kuin rehtori suostui antamaan hänelle lähtöpassit. Rehtori ei näet vain suostunut uskomaan, ettei opettaja osaa, ettei siitä tule yhtään mitään. Vika ei tietenkään ole pelkästään opettajan, sillä toki koulunkin tulisi huolehtia siitä, että heidän palkkaamansa ihmiset osaavat asiansa, mutta nykyään on tietysti vaikea saada sijaisia ja toisaalta, kyllä ihmisten itsensäkin pitäisi tuntea rajoituksensa. Esimerkiksi kielenkääntäjille taotaan päähän, ettei saa ottaa käännettäväkseen/tulkattavakseen, jos oma kompetenssi ei riitä.

    Samalla lukiosta jäi mielikuva lyhyen matematiikan kehnosta arvostuksesta, joka jotenkin "huokui" opettajista, jos näin noi sanoa - ja nimenomaan lyhyen matikan opettajista, ei pitkän. Lyhyen matikan oppilaisiin tunnuttiin suhtautuvan jotenkin automaattisesti huonompina oppilaina. He eivät ikään kuin olleet "tärkeitä" eivätkä menossa tekemään mitään "tärkeää". Asiassa omituinen puoli oli se, että lukiossamme oli tavallinen, musiikki- ja kuvataidelukio ja yllättäen suurin osa kuvataidelukiolaisista kulutta takapuoliaan lyhyen matikan tunneilla. Heitä pidettiin tietysti "taiteilijoina" eikä taiteilijoiden odotettu olevan matemaattisesti lahjakkaita. Tämä tosin ei varmaan ole pelkästään opettajien syytä vaan on jotenkin ollut havaittavissa muuallakin, myös näissä oppilaissa heidän kotoaan tulleina asenteina, joiden mukaan matematiikka on turhaa eivätkä he kokeneet sitä osaavansa. Jännä juttu on kuitenkin se, että kun aikoinaan otin yhtä tällaista "matikkakyvytöntä taiteilijaystävääni" niskasta kiinni ja tukiopetin hänelle matikkaa ennen koetta silmät suut täyteen, hän sai normaalin vitosen sijasta yhdeksikön. Kompetenssia siis oli, monen tekijän yhteistuloksena sitä ei vain juurikaan otettu käyttöön.

    "Jos jakoa yleensä on, se näkyy mielestäni parhaiten niin, että opettaja käyttää heikommin menestyvään huomattavasti enemmän aikaa kuin paremmin menestyneisiin. Usein nämä murheenkryynit tulevat opettajalle myös läheisemmiksi ja jopa rakkaammiksi kuin itsekseen pärjäävät hyvät oppilaat."

    Kuten JOhannes sanoi, tämä olisi ideaalitilanne. Aina vain ei käy näin. Toisessa ääripäässä heikommin menestyvät jätetään oman onnensa nojaan samalla, kun opettaja keskittyy kannustamaan ja opettamaan lisää niitä paremmin menestyviä. Näin meillä ainakin muutaman opettajan kohdalla. Toinen tapa oli suosia poikia - tämä näkyi lukiossa selvästi erään naisopettajan kohdalla. Se oli pikemminkin kummallista kuin ärsyttävää.

    Mitä tulee siihen, ettei Iines usko näihin "urbaanilegendoihin" niin epäuskon syytkin ovat toki selvät: koska Iines ei ole kuullut näistä eikä nähnyt näitä tapauksia eikä voi kuvitella kenenkään opettajan tunnistavan itseään niistä, niitä ei ole.

    Aika harvoin muuten törmää siihen, että kukaan tunnistaisi itseään ikävästä kuvasta. Edes ne, jotka kiusasivat muita koulussa ankarasti, eivät tunnista itseään kiusaajiksi tai ainakaan ajattele aiheuttaneensa mitään kummempaa vaivaa, vaikka todellisuudessa ovat saattaneet ajaa uhrejaan itsemurhan partaalle tai joskus jopa yli. Ihmiset eivät pääsääntöisesti tahdo ajatella itsestään pahaa. Jopa tunnustetusti kaikkein hirveimmät yksilöt ovat itse pitäneet itseään hyviksinä ja ajatelleet tekevänsä palveluksen muille, hyviä asioita, välttämättömiä asioita. Tämän vuoksi on hyvin epätodennäköistä, että kukaan tunnistaisi itseään keljun opettajan kuvasta - ja tämän vuoksi ei mielestäni voi käyttää tätä epätunnistusta argumenttina siitä, etteikö keljuja opettajiakin olisi. ja ihme ja kumma se olisikin, kun ajattelee, että opettajatkin ovat vain ihmisiä. Olisi hämmentävää, jos yhteen ammattikuntaan olisi siunaantunut vain hyviksiä.

    Sanottakoon vielä, etten tarkoita tuota yksinhuoltajajuttua, Se ei varmaankaan tosiaan nykyaikana päde erityisemmin, mutta aiemmin ajat olivat erilaiset ja silloin kyllä yksinhuoltajavanhempien lapsia halveksuttiin. Ja nämä lapset ovat nykyään aikuisia, kyllä he muistavat.

    Ja vielä se, että toki meikäläisellekin on siunaantunut hyviä opettajia. Yksi parhaista oli lukion pitkän matematiikan opettajamme "pikku myy", pieni nainen, joka pukeutui kummallisiin säkkiasuihin, mutta osasi asiansa etu- ja takaperin sekä kykeni pitämään sopivaa kuria luokassa. Mistä tulevatkin mieleen ne mainiot lempinimet, mitä opettajille annettiin... eivät varmaan olisi arvostaneet kaikkia, vaikka monet eivät varsinaisesti olleetkaan ilkeilymielessä annettuja. ;)

    Ja tulipahan töppäiltyä oppilaanakin. Ala-asteella onnistuimme ilmeisesti savustamaan opettajamme hermolomalle. Siitä tuli jonkinlainen taisto oppilaiden, erityisesti tyttöjen, ja opettajan välille. Tytöt olivat varmoja, että opettaja kiusaa heitä, vanhemmat masinoitiin, paikalle kutsuttiin kuraattorit, asiaa puitiin (muistan erityisesti yhden puimakerran, kun piti mainita, minkä eläimen opettaja tuo mieleen - joku sanoi kalkkuna) jne. Totta puhuen en vieläkään oikein ymmärrä, mistä oli kyse. Minusta se opettaja oli ihan ok, mutta myönnän menneeni virran mukana, vaikka en enää muista, kuinka paljon. Muistikuvani ovat jostain syystä aika hatarat. Muistelisin jo silloin olleeni aika kummissani tilanteesta ja niistä kuraattoritapaamisista, joissa muut julistivat inhoavansa opettajaa. Saatoin julistaa itsekin, mutten ole varma. Se sopisi sikäli kuvaan, että minun olisi ollut niinä aikoina vaikea ryhtyä yksinäiseksi soturiksi muita luokan tyttöjä vastaan. Eräs ystävä, jonka kanssa keskustelin aiheesta, kun olimme jo jossain määrin aikuistuneet, on yhä vakuuttunut, että opettaja kiusasi ja me teimme oikein. Minä epäilen asiaa vahvasti. Minusta siinä on yhä jotain mätää ja paljolti meidän puoleltamme.

    VastaaPoista
  111. Iines: "Luulen kuitenkin tunnistavani tämänkin oppilaspersoonallisuuden. On olemassa näitä välkkyjä, jotka tekevät työnsä nopeasti ja suht moitteetta, mutta kuitenkin jotenkin pintaa hipoen, helpointa vastusta käyttäen, jolloin tulos jää hyväksytyksi, mutta ei välttämättä pohdiskelevaksi."

    Niinpä niin. Tässäkin vika löytyi lopulta sentään oppilaasta, joka tekee työnsä rimaa hipoen. :) Se on ehkä vähän eri asia eri aineissa. Esseekirjoituksessa hyvinkin, mutta entäpä matematiikassa? Jos osaa ne tehtävät tehdä nopeasti, sitten on tehnyt ne pintaa hipoen, helpointa vastusta käyttäen, pohdiskelematta?

    No, syyllinen minä siihen olen, että ymmärsin ja osasin matematiikkaa. :)

    Enkä muuten ollut häirikkö. En ehtinyt, koska lauma luokkatovereitani oli siinä sivussa vaatimassa minulta apua tehtäviinsä, jolloin en olisi saanut rauhassa heilua, vaikka olisin saanutkin laskuni laskettua paljon ennen muita.

    VastaaPoista
  112. Iines:" Tuo, että opettajat ovat ylimielisiä, on outoa puhetta HG, sillä ei niin voi sanoa mistään ammattiryhmästä kokonaisuutena. "


    Tässä ubermensch ei viittaa ylimielisyyteen (koppavuuteen) vaan yli-osaamisen-uskomiseen. Uskovat, että ovat jotenkin hirvittävän osaavia tai älyllisiä, näkevät oman minuutensa lähes Jumalina tai Sokrateina. Se on melkein yhtä hupaisaa kuin se, että Parasvuo näki itsensä pelastajana.

    Terve ihminen (joka catuluxen lailla ei pidä propellihattua) näkee vinksahdukset moneen suuntaan, eivät ainoastaan vaino jotain määrättyä tyyppiä ns. huonona. Jos on terve ei siis osta ajatusta, että joku yksilö vaikka äiskä ja iskä olivat molemmat pärjääviä joskus muinoin koulumaailmassa (mikä ei ollut välttämättä edes mikään varsinainen saavutus mutta kylän sisällä Opettaja ja Pappi olivat Lääkärin lailla niitä, joita kunnioitettiin) olisivat lähtökohtaisesti jotenkin älykkäämpiä.

    Mutta kun kävelevät nokka pystyssä tai varauksellinen katse nenänvartta pitkin - niin sekin näkyy. Tästä jo tunnistaa aidon älykkään ja teko-sellaisen: aidosti älykäs on ylenesä nöyrä. Juuri siksi on myös oppivainen eli älykkys pysyy ominaisuutena.

    VastaaPoista
  113. HG, Arawn

    uskon tuohon, että aidosti älykäs on nöyrä. Juuri näin, sillä täytyyhän todella aidosti älykkään tajuta olevansa erehtyväinen ja vain osa systeemiä, lastu laineilla, hitunen ajan virrassa, ja lopulta se, että kaikki liikkuu ja virtaa, mikään tai mitään ei ole pysyvästi, ei edes tietoa. Jokainen tiedon hitukin muuttuu, kun sen asettaa eri konteksteihin, eri aikaan, ja kun eri ihmiset asettelavat sitä.

    Tällainen tekee ihmisen nöyräksi, myös toisten edessä. Röyhkeys ei voi olla koskaan älykkyyttä, tai sanotaanko niin, että röyhkeys tai vankkumaton itsetunto ei voi olla aidosti älykkään ihmisen tuntomerkki.

    Kiitos tästä nöyryys-ajatuksen esille ottamisesta, HG, se on tärkeimpiä asioita tässä keskustelussa ja liittyy myös tämän keskustelun teemaan, siihen miten opettaja kohtelee oppilasta, mutta yhtä paljon myös siihen, miten oppilas kohtelee opettajaa.

    Minun käy sääliksi se Arawnin mainitsema huono opettaja, jota koko hänen luokkansa hivutti ulos talosta ja kiusasi oudon julmasti. Aidosti älykäs ihminen ei koskaan, ei koskaan kiusaa toista. Eikä tyhmyys tiivisty joukossa, vaan joukkoon etsiytyvät ihmiset, jotka eivät ole aidosti älykkäitä.

    VastaaPoista
  114. Iines: "Minun käy sääliksi se Arawnin mainitsema huono opettaja, jota koko hänen luokkansa hivutti ulos talosta ja kiusasi oudon julmasti. Aidosti älykäs ihminen ei koskaan, ei koskaan kiusaa toista. Eikä tyhmyys tiivisty joukossa, vaan joukkoon etsiytyvät ihmiset, jotka eivät ole aidosti älykkäitä."

    Kumpaa opettajaa mahdat tarkoittaa? Sitä ensiksi mainitsemaani lyhyen matikan opettajaa vai ala-asteen luokanopettajaa? Jälkimmäisestähän en sanonut, että hän oli huono opettaja.

    Mitä tulee tuohon, ettei älykäs ihminen kiusaa muita, niin jos kiusaaminen otetaan mittariksi, varsinkaan lasten joukossa ei paljoa älykkäitä ole - minun mielestäni.

    VastaaPoista
  115. Kiusaaminen on kitkan esiintyminen kun ei löydy sanoja.

    Iines on oikeassa että viestinnän oppiminen ja myös huumorin löytäminen pelastuskeinona on hyvä tapa estää ajossa kiusaaminen. Mutta ensin on oltava auktoriteetti, joka ymmärtää mistä psykologisesta syndroomasta saattaa olla kyse. Armoa.

    Kiusaajat ovat yleensä pelkureita ja omaavat taidon lyödä vastustajat ns. vyön alta tai niskan päältä; aina epäreilusti suhteessa asiaan. Kun ei osaa odottaa kiusaaja löytää tien omaan pelastukseen.

    Sehän on tietysti väärää mutta niina kauan kun on erilaista oppimista ja odotuksia niin niin kauan on myös kiusaajia. Eivät siis vaivaudu opettelemaan oikean asian oikein vaan käyttävät mieluummin aikaa niin kuin kerroin tuosta kokeissa lunttaamisen suhteen. Panevat miellettömästi aikaa siihen, että saavat luntata mutta eivät siis mitenkään voisi istua ja oppia ne asiat. Laminoidaan lunttilaput ja laitetaan wc-vesisäiliöön mielummin kuin opeteltaisiin ne samat kemian tai matematiikan kaavat. Ihminen on tässä suhteessa outo: tuo pikku-fiksuisuus tai oveluus on ilmeisen hauskaa jostain syystä vaikka se samalla vie sitten vankilaan tai turmioon.

    Ikään kuin olisivat omalle typerälle ryhmälleen epälojaaleja, jos rupeaisivat oikeasti oppimaan? Eivät voi näet olla tyhmiä, ehkä se on senkin osoitus? Ryhmän sisällä? Ettei joudu ulos ryhmästä mutta haluaa ryhmän ihailun? Negatiivinen oppiminen? Tiedetäänhän, että sosiaalinen paine on kypysymättömälle yhtä tärkeä kuin vesi ja ruoka.

    Ovat riippuvaisia ryhmästään joka on varhaislapsuuden takia syntynyt (oletan). Tämä on vanhemmuuden ja koulun asia ymmärtää eikä saisi siksi lyödä alas kuten sikaa tapettaisiin: Huudolla ja äänekkäästi: Lapsihan ei voi valita "ällöttävää opettajaa" koska hän menettää leader-of-the-gang-paikkansa. Silti vika ei ole opettajassa vaan tässä väärässä jumaaluuden etsinnässä. Palvotaan vääriä suhteita.

    "Huvittuminen seuraa sellaisen inkongruentin objektin havaitsemisesta, joka törmää yhteen odotustemme kanssa". wiki/Veikko Huovinen.

    VastaaPoista
  116. Arawn, tarkoitin sitä "hermolomalle" savustamaanne opettajaa, ala-asteelta. Sääliksi käy myös se atk-opettaja, joka laski väärin taululla.

    On nimittäin aika tavallinen käytäntö jakaa koulunsisäisesti lisätunteja koulussa niille opettajille, joilta uupuu opetusvelvoillisuudesta vähäinen määrä. On myös paljon tilanteita, joissa pienen tuntimäärän vuoksi ei saada pätevää opettajaa. On selvää, että viranhaltijat ja lehtorit napsivat valtaosan mieluisimmista tunneista, ja vähemmän halutut jäävät epäpäteville ja sijaisille. Näin on varmaan käynyt lyhyen matematiikan kohdalla, jota ei todellakaan arvosteta kouluissa. Kun oma tytär valitsi lyhyen matematiikan pitkän sijaan, taatakseen tulevien kieliopintojensa pohjaksi monipuolisen pitkän kielivalikoiman, rehtori yritti kääntää hänen päätään ja oli sanonut suoraan, että tytär on liian lahjakas lyhyen matematiikan linjalla. Samoin kävieräälle toiselle pelkkiä laudatureja kirjoituksista vetäisseelle huippulahjakkaalle kielinerotytölle, joka valitsi lyhyen matematiikan ja joka meni sittemmin yliopistoon lukemaan mm. kreikkaa ja hepreaa ja muita historiallisia kieliä.

    En halua puolustella tuota opettajaa, joka ei osannut laskea, sillä itse olisin kyllä harjoitellut nuo laskut kotona etukäteen ja ottanut asioista selvän. Silti ymmärrän sen, että hän on saattanut hermostua luokan edessä tuntiessaan paineen. En kadehdi näitä epäpäteviä, joiden on revittävä leipänsä niistä tunneista, joita sattuu saamaan. Minkäänlainen opettajan huonous ei minusta kuitenkaan ole sivistysvaltiossa opettajan halveksimisen tai kiusaamisen syy, vaan asia täytyy vain jaksaa hoitaa koulun hallinnon kanssa opettajaa loukkaamatta. Varsinainen syy on luonnollisesti se, ettei ole rahaa virkoihin ja pätevien palkkaamiseeen. Toisaalta opettajien tulisi pätevöittää itsensä sekä tiedollisesti että taidollisesti. Korkein mahdollinen arvosana opetettavasta aineesta on perusedellytys viransaannillekin, samoin pedagogiset opinnot eli auskultointi.

    VastaaPoista
  117. Mitä tulee tuohon, ettei älykäs ihminen kiusaa muita, niin jos kiusaaminen otetaan mittariksi, varsinkaan lasten joukossa ei paljoa älykkäitä ole - minun mielestäni.

    Arawn, minua aina kummastuttaa se, miten lapsen älyä aliarvioidaan. Lapsi on nöyrästi, aidosti älykäs syntymästään lähtien.

    Lapsi tuntee oikean ja väärän, jos on joutunut elämässään käymään arvokeskustelua vanhempiensa kanssa ja myöhemmin koulussa. Ja, on vaikea kuvitella tilennetta, jossa aivan pienelle jo ei selitettäisi, miksi toista pikkuista ei saa lyödä tai miksi toisen lelua ei voi ottaa.

    Jos nämä vaiheet eletään lapsen kanssa, jos hänelle ollaan läsnä hänen syntymästään lähtien, hän kyllä tietää, ettei toista saa satuttaa tai aiheuttaa hänelle pahaa mieltä. Kasvu eettisyyteen alkaa kehdosta, ei koulusta.

    VastaaPoista
  118. Iines: "Arawn, tarkoitin sitä "hermolomalle" savustamaanne opettajaa, ala-asteelta."

    Häntä käy minunkin sääliksi. En vieläkään oikein ymmärrä, mitä varsinaisesti tapahtui tai miksi. Ei hän minusta ollut huono opettaja.

    "On nimittäin aika tavallinen käytäntö jakaa koulunsisäisesti lisätunteja koulussa niille opettajille, joilta uupuu opetusvelvoillisuudesta vähäinen määrä. On myös paljon tilanteita, joissa pienen tuntimäärän vuoksi ei saada pätevää opettajaa. On selvää, että viranhaltijat ja lehtorit napsivat valtaosan mieluisimmista tunneista, ja vähemmän halutut jäävät epäpäteville ja sijaisille. Näin on varmaan käynyt lyhyen matematiikan kohdalla, jota ei todellakaan arvosteta kouluissa."

    Kyseinen oli tosiaan ihan sijaiseksi palkattu ja kuten taisinkin todeta, päteviä lienee vaikea löytää. Se ei silti ole minusta puolustus sille, ettei edes yritetty löytää pätevämpää, kun oli jo kauan sitten selvinnyt, ettei opettaja hallitse lyhyttä matematiikkaa ollenkaan.

    "En kadehdi näitä epäpäteviä, joiden on revittävä leipänsä niistä tunneista, joita sattuu saamaan. Minkäänlainen opettajan huonous ei minusta kuitenkaan ole sivistysvaltiossa opettajan halveksimisen tai kiusaamisen syy, vaan asia täytyy vain jaksaa hoitaa koulun hallinnon kanssa opettajaa loukkaamatta. "

    Käsittääkseni sitä sijaista ei kiusattu ainakaan oppilaiden toimesta. Rehtorille kyllä yritettiin selittää, ettei opettaja osaa ja pitäisi saada tilalle pätevämpi, mutta sehän on juuri se hallinnon kautta menevä tapa. Silloin teini-ikäisenä kenties tuli halveksittuakin sitä opettajaa, joskin kyllä koko koululaitosta ja monia muitakin opettajia ties mistä syistä, mutta sen ikäisellä ei mielestäni ole aina kompetenssia sijoittaa asioita suhteisiinsa tai ymmärtää juuri muita näkemyksiä ja motiiveja kuin omiaan. En väitä itse olleeni tämän yläpuolella. Tätä nykyä en halveksi kyseistä opettajaa ja hän ansaitsee enemmän myötätuntoa.

    VastaaPoista
  119. Se ei silti ole minusta puolustus sille, ettei edes yritetty löytää pätevämpää, kun oli jo kauan sitten selvinnyt, ettei opettaja hallitse lyhyttä matematiikkaa ollenkaan.

    Tähän voi olla monta syytä. Ensinnäkin on suuresti mahdollista, että matematiikan tunteja vakituiselta lehtorilta ei jäänyt yli muuta kuin lyhyen oppimäärän tunnit, joita ei ole paljon, ei ainakaan päätoimisuuteen asti (oliko se matematiikan opettajilla 20 viikkotunnin pintaan?). Näin ollen on selvää, että ei ole ollut tarjolla pätevää alan opettajaa, sillä ei opettaja voi elää muutamaa lukion tuntia vetämällä.

    Toinen syy voisi olla juridinen, eli opettajaa ei voi irtisanoa toimestaan pelkästään sen vuoksi, että hänet mainitaan huonoksi. Tässä tulevat vastaan opettajan oikeudet ja luottamusmiestoiminta, joka kyllä jyrää opettajien erottamistapukset tehokkaasti, jos juridista näyttöä ei ole. Rehtori sitä paitsi syyllistyy virheeseen, jos erottaa opettajan ilman juridista syytä.

    Tarvitaan siis vahva näyttö siitä, että opettaja aiheuttaa merkittävää oppimisen viivästymistä tai puuttumista.

    Puhumalla kyseisen opettajan kanssa tilanne hoituu nähdäkseni parhaiten, ja ehkä se sitten näin menikin. Opettaja ei kestä kauan niskassaan olevaa epäluottamuksen painetta.

    VastaaPoista
  120. Kaikki abstraktiset aiheet vaativat hyvän ja etenkin taitavan opettajan. Jos vain kertoo ei vielä opeta. Kertomalla asiat eivät selviä. Pitää osata näyttää ja kääntää tieto sen kaltaiseksi symboliikaksi, joka menee perille. En minäkään osaa vaikka osaan paikallistaa ongelman. Se on yleensä taitolaji kuten laulaminen tai jalkapalloileminen: jotkut ovat vain hemmetin taitavia tilanteissa mutta sehän vaatii, että on todella asiantuntija. Vain kunnon asiantuntija voi käännellä ja väännellä tietoa kuten jonglöörin palloja ilmassa ilman, että pallot rojahtavat lattialle. Pitää ensin olla super itse substanssissa, jotta voisi sitten käännellä ja muutella tiedon jujua. Se vaatii paljon ja näin taitavat ihmiset saavat yleensä paikkoja missä vaan mistä tulee rahaa helpomminkin. Ne eivät ole enää aineopettajia siksi.
    Ovat siis monipuolisuutensa takia jo viety monta kertaa ulos muihin ammatteihin.

    Mutta asia on silti tallella: miten opettaa abstrakteja aineita kunnolla? Jos niitä ei voi kunnolla opettaa, kyse on pitääkö kiusata ihmnisiä niillä ollenkaan. Tässä pitäisi osata diagnostisoida itse pahan juuri ennen kuin se ruvetaan paikkaamaan paikka paikan päälle.

    Tunnen matikankirjojen tuottajan. Hän kertoi, että joka kerta kun kirja pitää uudelleenpainattaa häneltä pyydetään, että ottaa pari vaikeampaa tehtävää pois koska niitä ei kukaan osaa enää ratkoa. Se jo kertoo minne yhteiskunta on menossa. Pinta lisääntyy syvyyden kustannuksella. Mutta jossain päin maailmaa on silti myös syvyyttä hallitsevia tahoja ja jos koko Suomi pääsee aina vuosi vuodelta helpommalla niin olemme orja-kansana hyvin pian.

    Tätä pitää tajuta sen oikeassa merkityksessä enkä minä nyt peloita turhaan. Se on vain seuraus aivan kuten näemme mm Amerikasta ja miten Kiinalaiset voivat pian velkakirjojensa kanssa nostaa aikammoinen häly, ellei amerikkalaiset tee juuri niin kuin Kiinalaiset haluavat. Tämä on pian myös Euroopan ongelma, ellei älyä ja oppimista ja tiedon suuntaa ymmärretä. Mutta tähän asti on minunlaisia kiusattu ja manattu ja miksi se on erityisen paskamaista on se, ettei kukaan kohtaa minua asiassani vaan aina revitään jotain muuta jostain historiasta jolla halutaan selittää miksi minä en saa työtä tehdä. Kun minun isä oli semmoinen ja semmoinen. Koska minä olen semmoinen ja semmoinen (paitsi, etten ole - mutta kunhan 20 vuotta sitten keksivät ja kunhan minun peruskateelliset lähipiirin ystäväni möivät minut halvalla ja nostivat omat osakkeensa siinä vierellä). Kukaan ei välitä tietää.

    Mutta kyllä meillä intelligentia tässä maassa on. He ymmärtävät ja paljon tehdään. Minä olen siitä tyytyväinen sillä oikeasti minun piti vain muuttaa suuntaa omasta mielestä, eikä siis muuttaa minun elämääni. Siinä on suuri ero aivan kuten Vanhasen moraalissa ja näissä typerissä lehtiartikkeleissa, joissa hänen moraliaan mollattiin.

    Kun ihmiset eivät osaa erotella subjekti ja objekti.

    Opettajien pitää siis olla edelleen osaavampia ja kykenevämpiä kuin ne, jotka oppivat. Miten fasilitointi tehdään on sitten toisarvoinen asia, ei siis korvaa itse opettajuutta. Tässä ei olla välitetty vaan kaikki (myös proffat ja asiantuntijat) ovat piutpaut välittäneet eivätkä edes viitsineet ymmärtää tätä syvyyden kautta huomasin. Olkoon nyt läksyksi sanottu, ei tarvitse siis enemmmän jahdata syyllisiä. Kaikki ovat kollektiivisesti ja asia ei parane, että laitetaan ihmiset sitten paremmuus tai huonommuusjärjestykseen. Skit i det sanoi ruotsalainen. Skit i det.

    Eteenpäin, Suomella on kuitenkin hyvä lähtökohta olla joissakin perusasioissa parempia vaikka meinasi mennä juuri päinvastoin koska ideaalit ja ihanteet ja myös ideologiat olivat mössöjä. Mössöä ja kuunneltiin korvat käänettynä ns. asiantuntijoita. Heitäkin on voideltu, mm Japanilaiset voitelevat tyylikkäästi. Ja suku on pahin; suvun mielipiteisiin ei saa uskoa - suvun ihmiset lyövät ensin sukunsa jäsenet maahan sillä kilpailu on kova.

    Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

    VastaaPoista
  121. Kirjallisuutta on Ruotsissa jo paljon:
    mm Voss jne, jotka käsittelevät abstraktitiedon opettelua (ja meidän mm Kinestesiayhdistykset ja muut oppimisvaikeuksiin perhetyneet kirjailijat ja tahot tietävät sellaista, jota jokaisen opettajan pitäisi tietää - )

    mutta sen lisäksi on TAITO ja se ei synny tahdosta vaan treenauksesta.

    VastaaPoista
  122. Jeanette Voss: Oppimisen vallankumous (tehokkaan oppimisen teorioita)

    VastaaPoista
  123. Erilaisia psykologisia suuntauksia:
    http://www.psykologisverige.info/perceptionspsykologi.htm

    Näitä voisi Suomessakin markkinoida vähän ystävällisemmin; meillä buuataan kuten kaikkea aina ensimmäiseksi ja siksi emme myöskään muista hyviä asioita vaikka buuamme sitten huonotkin ulos.

    Sapere Aude: uskalla ajatella. Loppuun asti. Aloita heti.

    VastaaPoista
  124. HG,

    anteeksi, mutta juuri tuollaiset teoriat ja esikuvat pitää unohtaa ja niiden sijaan on katsottava lasta lähietäisyydeltä ja oltava hänen kanssaan, mentävä hänen luokseen. Ei tarvita mitään hienoja oppeja, vaan vika on monesti juuri tässä asenteessa, että joku viisas tietää kasvatuksesta ja opetuksesta enemmän kuin terve järki ja lämmin rakastava sydän. Niitä ei voita mikään.

    VastaaPoista
  125. HG,

    kaiken opittavan on pitänyt jo pitkään olla jollakin tapaa hauskaksi suodatettua, mukavaksi tehtyä, jotta oppilaat eivät pitkästyisi. Opettajien on vaikea kilpailla kaiken viihde- ja reaaliaikaisen mediapornon kanssa.

    Poikien levottomuutta ovat selvästi lisännneet taistelu- ja ampumapelit, joiden maailma on piirtynyt heidän verkkokalvoihinsa ja musiikin ja aseiden jytke aivosoluihinsa.

    Kannatan lämpimästi sitä ajatusta, että lasten huoneisiin ei sijoiteta televisiota eikä tietokonetta lapsen mukavaksi sisäänvetäjäksi pois vanhempien seurasta ja vaivasta. Koneilla voidaan puuhastella ja pelata yhdessäkin, samaten televisiota voidaan katsoa yhdessä.

    VastaaPoista
  126. Ensimmäisen kerran olen eri mieltä kanssani Iines. Ihmiset ovat tyhmentyneet (fördumning) ja sille pitää tehdä jotain. Samalla olen samaa mieltä, että myös sukupolvet sinänsä on saatava kunnioittavaa kohtelua. Mutta kait näet myös sen, että jos aivotoimintaa heikennetään tahallisesti menemällä viihteen puolelle (mitä juuri yritettiiinkin tällä Lindroosin aikana) ei ole pian enää kunnon ajattelijoita Suomessa. Sekään ei voi olla tavoite ns. viihtyvyyden kustannuksella. Kyllä laiska on aina kautta vuosien osannut vetää omaa tarinaa ja jos ennen hakattiin päähän (mikä on väärin tietysti) niin nyt mentiin sitten ojasta allikkoon ns. ymmärtämällä kaikki lusmuilu.

    Ei ole kansakuntamme eduksi. Opetus pitää ymmärtää, ettei ole olemassa massa, jossa istuisi saman verran osaamista tai oppimiskykyä. On olemassa lapsia, joille opetat tänään, että mamma on äiti ja huomenna he kysyvät, että mitä se mamma olikaan. Näin kun jatkat ja jatkat ja jatkat ne silti eivät opi. Tulee mystinen katto eteen ja se on juuri abstraktion katto. Tätä ollaan tiedetty mutta maissa, jossa on suuri teollisuus (Englanti) ja suuri työläiskulttuuri ongelmaa on voitu käsittää ns. luokkaongelmana. Heillä tosin syntyy sitten uusia ongelma koska stigma ylläpitää sitten työläisten lasten työläismaailmassa, joka puolestaan on väärin. Mutta ei pidä uskoa, että vaikka kaikki maailman työläiset saisivat täysin mielikuvavapaan koulun, että silti osaisivat esim. fysiikkaa, kemiaa tai matematiikkaa. Koska eivät ole tottuneita ajattelemaan sillä lailla miten filosofia ymmärtää sanalla ajattelu. Konkreettiset teot ja harjoitellut maneerit (one trick pony) ei ole vielä ajattelua vaan behavioristista traditiota, jonka jälki on toki hieno ja kaunis ja korrekti.

    Ajattelu on varsinaisesti vasta abstraktisen ajattelun kaltaista toimintaa ja tämä loppuu ellei sitä harjoiteta. Jos vain suoritamme ja suoritamme ja saamme toki rahaa niin kukaan ei enää harjoittele sitä vaikeaa ylätason päättelyä. Se on aikaa ja energiaa vaativaa myös ja yleensä minunlaisia lyödään alas sanoilla "no, älä siinä filosofoi, nyt ruvetaan töihin" ja tämä tarkoittaa liukuhihnan työtä tai suoraa myymistä. Pitää siis tuottaa, suorittaa ja myydä rahaa sisään. Ikäänkuin susihukka tulisi ja söisi ellei kaikki sitä tee.

    Mikä on se pelko ja kiire mitä meidät suomalaiset ajaakaan tähän?

    Margareth Thatcher oli itse köyhä ja kuvitteli postmodernillaan sitä, että kaikki ovat yhtä hienoja ja hyviä ja osaavia. Ei ole vaan ihmiset ovat lähtökohtaisesti erilailla valmiita todelliseen työhön, johon kuuluu myös ajattelu. Ovat liian hätäisiä ajattelemaan. Demokraattinen tasapäistävä koulu ajaa siis ajattelun ulos vaikka samalla haukutaan koulua liian abstraktiseksi.

    Meillä on pian vain ammattikouluja - yliopistoista lähtöisin? - jos tätä ei tajuta.
    -
    entäs sitten? Kuka täällä sitten johtaa?

    VastaaPoista
  127. Nyt taidamme puhua eri asioista.

    Yritin sanoa sitä, että tietoa ei haeta vain kirjoista, eli viittaaminen lähdeteoksiin ei paranna kansakuntaa millään tasolla. Sisäistäminen ei tapahdu kirjojen avulla, vaan asiat pitää oppia sillä tavalla, että uusi opettava tieto tai asia pystytään sovittamaan omaan kokemusmaailmaan. Kovin käsitteelliset ja filosofiset teokset sopivat tietenkin ylimmille oppiasteille, yliopistoihin, ihmisille, joilla on jo hallussaan tarvittava peruskäsitteistö, välineet, jolla operoida abstraktia tietoa.

    En osaa yhtyä tuohon Catuluxin ja sinunkun esittämääsi käsitykseen tasapäistävästä koulusta. Kyllä tuolta pohjalta ovat väylät auki yhtä lailla ylempiin opintoihin kuin ammatillisiin. Eikä ihmisiä voi sitä paitsi pakottaa korkeampiin opintoihin, jos kiinnostus suuntautuu muualle. Se menisi jo holhoamiseksi.

    Ajattelen myös niin, että suorittaminen ja ajattelu voi aivan hyvin olla samanaikaista, ei peräkkäistä. Ehkä on vaan aika unohta puheet tyhmistä suorittavan työn tekijöistä ja älykkäistä yliopistoihmisistä.

    Kaikki eivät yksinkertaisesti halua mukaan siihen oravanpyörään, jonka ylimmät paikat tuovat tullessaan. Ehkä moni on nähnyt myös politiikan kierouden ja kaiken hallintokulttuurin jähmeyden, niin että maalaa mieluummin vaikka taloja työkseen ja miettii korkealentoisia ajatuksiaan maalatessaan sitä taloa.

    VastaaPoista
  128. Iines: "On olemassa näitä välkkyjä, jotka tekevät työnsä nopeasti ja suht moitteetta, mutta kuitenkin jotenkin pintaa hipoen, helpointa vastusta käyttäen, jolloin tulos jää hyväksytyksi, mutta ei välttämättä pohdiskelevaksi."

    Lähinnä tarkoitin luonnontieteissä lahjakkaita oppilaita ja luonnontieteet nyt ovat sellaisia että niissä joko osaa tai ei.

    Tulipa mieleeni että minä pärjäsin lähes automaattikirjoituksella (Siis sen kummemmin miettimättä raapustin viisi sivua tarinaa) kiitettävän arvoisesti ainekirjoituksessa jonnekin kasiluokalle asti, sen jälkeen ongelmaksi tuli se että aloin leikkiä ideoilla, sanoilla ja kielellä (Keksin omia yhdyssanoja, kirjoitin sanat tarkoituksellisesti lauseessa "väärään" järjestykseen, kirjoitin absurdeja kauhutarinoita joissa tapatin minä-henkilön tai vanhempani jne) ja tästä ei oikein pidetty ja numeroni tipahtivat kiitettävästä tyydyttävään.

    Ja kyllä niitäkin oppilaita jotka tekevät nopeasti ja hyvin on, itse esim. historiassa olin aina edellä muuta luokkaa koska se kiinnosti minua ja luin siitä hyvin paljon koulun ulkopuolella. Puhumattakaan matematiikasta, jossa en ole kovinkaan hyvä, mutta koska harrastin ohjelmointia jouduin väkisinkin opettelemaan matematiikkaa vapaa-aikana.

    Iines: "uskon tuohon, että aidosti älykäs on nöyrä"

    Milloin olet nähnyt aidosti älykkään, mutta nöyrän (Paitsi tietenkin koulukiusaajien edessä nöyrän) teini-ikäisen? Minä en sellaista tavannut.

    Suomessa muuten on kiellettyä olla ylpeä osaamisestaan tai edes itsestään, sen katsotaan olevan "vääränlaista itserakkautta". Esim. muistan kun Matti Nykänen telkkarissa sanoi että hän on maailman paras ja että hänellä on maailman paras tekniikka, niin silloin hänen itserakkaudestaan syntyi keskustelua. En ymmärrä miksi, hänhän vain totesi tuolloisen faktan, hän oli maailman paras siinä mitä teki.

    Iines: "vankkumaton itsetunto ei voi olla aidosti älykkään ihmisen tuntomerkki. "

    MOT (Viitaten yllä kirjoittamaani). Pitääkö aidosti älykkään omata huono itsetunto? Onko Leif Segerstam aidosti älykäs, koska hänellä on erittäin, erittäin hyvä ja vankkumaton itsetunto?

    iines: Aidosti älykäs ihminen ei koskaan, ei koskaan kiusaa toista."

    Tuo on puppua, tunnen moniakin aidosti älykkäitä ihmisiä ja kyllä heistä kiusaajaksi on. On erotettava viisaus ja älykkyys toisistaan, niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään.

    Iines: "Arawn, minua aina kummastuttaa se, miten lapsen älyä aliarvioidaan. Lapsi on nöyrästi, aidosti älykäs syntymästään lähtien."

    Lapsi on aidosti innostunut oppimaan, nöyryyttä en heissä näe, vaan innokkuutta oppimaan ja ylpeyttä oppimastaan ja älystään. Ja minusta se onkin oikein, lapsi (ja aikuinenkin) saa olla ylpeä itsestään.

    VastaaPoista
  129. Iines: "Kannatan lämpimästi sitä ajatusta, että lasten huoneisiin ei sijoiteta televisiota eikä tietokonetta lapsen mukavaksi sisäänvetäjäksi pois vanhempien seurasta ja vaivasta. Koneilla voidaan puuhastella ja pelata yhdessäkin, samaten televisiota voidaan katsoa yhdessä."

    Tästä olemma samaa mieltä, lapseni saivat koneet omaan huoneeseensa vasta... hetkinen? Vanhimmat eivät saaneet konetta huoneeseensa ennen kuin omalla työllään hankkivat sellaisen (Siinä 16-17-vuotiaina) ja silloinkin nettiyhteys oli suodatettua (Suodatin sen itse) ja katkesi aina minun käskystäni ja viikonloppuja lukuunottamatta klo 22:00.

    TV:tä on meillä aina katseltu yhdessä, vielä senkin jälkeen kun lapset saivat telkkarin omaan huoneeseensa he usein tulivat yläkertaan katselamaan sitä meidän kanssamme. TV:n katselemisessa kuulemma puolihupia on nähdä kun isä hermostuu tyhmiin ohjelmiin ;-P

    VastaaPoista
  130. No tästäkin asiasta tehtiin juuri tutkimus, jonka mukaan vehkeet huoneessa haittasivat mm. poikien koulussa pärjäämistä ja sosiaalista elämää. Vanhemmilla ei myöskään ole havaintoa, missä lapset surffaavat, ja monesti olisi varmaan aiheellista keskustella tästäkin.

    Ja kyllähän se nyt vähentää perheen yhdessäoloaikaa, jos lapset katsovat telkkkua huoneissaan ja aikuiset olohuoneessa. Missä on yhteinen keskustelu, jaettavat elämykset?

    VastaaPoista
  131. Minäkin olen lähtökohtaisesti kun rupesin miettimään (20v sitten) koulua ja koulujen ongelmia, että kaikki lapset ovat alkujaan ihan samanlaisia. Olen sitä mieltä edelleenkin mutta siinä on silti erilaisuutta aivan kuten joillakin on ruskeat silmät, joidenkin jalat ovat numeroa 45 ja joidenkin kroppa ei vaan pysy hoikkana vaan läskistyy vaikka perhe yrittäisi tehdä mitä vaan. Erilaisuus ON olemassa vaikka Jumalan edessä olemme kaikki samoja ja lähtökohtaisesti samoja. Mutta emme edusta ehkä tässä ja nyt ihan samaa, sillä minun silmät ovat harmaat, kengät ostan max 38 ja läskistyn vaikka juoksen ja urheilen koko ajan tai ainakin olen nyt tammikuusta treenannut 2-4 kertaa viikossa vähintään tunnin aktiivista aikaa. En ole laihtunut kuin 3.5 kg toistaiseksi kun kuulin, että joku samanaikaisesti aloittava on laihtunut 7 kg. Missä siis erilaisuus jos "kaikki on ihan samoja" - näin ei vaan ole.

    No, minun tekee siis sanoa sinulle Iines, että lähtökohtaisesti olen sosiaalidemokraatti ja mother Theresa ja Lady Godiva ja Jeesus ja Maria ja Mona Lisa ja vaikka mitä. Mutta oikeasti olen vain Närhi, joka laulaa Homo Garruluksen lailla. Saa turpiinsa, ei välitä edes.

    Minä olen erilainen. Minä olen silti siitä ylpeä, että olen erottanut tämän mistä sinä kirjoitat:

    "Ajattelen myös niin, että suorittaminen ja ajattelu voi aivan hyvin olla samanaikaista, ei peräkkäistä. Ehkä on vaan aika unohta puheet tyhmistä suorittavan työn tekijöistä ja älykkäistä yliopistoihmisistä."

    koska tämä on puppua. Ihmisen aivot voi ajatella sitä mitä hän tekee mutta hän ei voi päätellä asioita ilman, että ensin päättää, että päättelee niin sanotusti loppuun asti: why -sanaa käyttäen. Kun sitä vie asioihin loppuun asti alkaa näkemään tiettyjä kuvioita.

    VastaaPoista
  132. Iines: "Arawn, minua aina kummastuttaa se, miten lapsen älyä aliarvioidaan. Lapsi on nöyrästi, aidosti älykäs syntymästään lähtien."

    Tässä on nyt pieni ristiriita. Ensin sanot, että aidosti älykkäät eivät kiusaa ketään - sitten, että lapset ovat aidosti älykkäitä syntymästään lähtien. Jos molemmat premissit pitäisivät, lapset eivät kiusaisi toisiaan ja aikuisia. Jokin näistä kolmesta ei siis voi pitää paikkaansa:

    1. Lapset ovat aidosti älykkäitä
    2. Aidosti älykkäät eivät kiusaa
    3. Lapset kiusaavat

    Miten tämä on selitettävissä? Menettävätkö kiusaajat sen "aidon" älykkyytensä jossain vaiheessa? Erittäin suuri osa lapsista muuten on ollut vähintään osallisena kiusaamiseen, myös minä. Tämän vuoksi, jos kiusaamattomuus on edellytys aidolle älylle, aidosti älykkäitä lapsia on tosiaan melkoisen vähän.

    "Lapsi tuntee oikean ja väärän, jos on joutunut elämässään käymään arvokeskustelua vanhempiensa kanssa ja myöhemmin koulussa. Ja, on vaikea kuvitella tilennetta, jossa aivan pienelle jo ei selitettäisi, miksi toista pikkuista ei saa lyödä tai miksi toisen lelua ei voi ottaa."

    Niitä tilanteita on paljonkin. Toiset eivät jaksa, toiset eivät välitä ja toisissa perheissä nämä käsitykset ovat jotenkin "vinksallaan", jos näin voi sanoa. Osa lapsista myös tietää, mikä on väärin ja oikein, mutta ei ole sisäistänyt niitä omaksi toimintatavoikseen. Osa taas katsoo, että on oikein toimia niin kuin on itselle hyvä.

    Pienissä lapsissa varsinkin on vielä jotain sellaista, joka vasta opettelee laumaelämistä, toisten rajojen hyväksymistä ja kunnioittamista.

    "Jos nämä vaiheet eletään lapsen kanssa, jos hänelle ollaan läsnä hänen syntymästään lähtien, hän kyllä tietää, ettei toista saa satuttaa tai aiheuttaa hänelle pahaa mieltä. Kasvu eettisyyteen alkaa kehdosta, ei koulusta."

    Kyllä lapsi voi tietää sen - ja tehdä sen silti.

    VastaaPoista
  133. John Stuart Mill kirjoittaa kirjassaan Utilitarismi siitä tilanteesta kun isä on luvannut lapselleen, että pääsee isän fillarilla jonnekin isän kanssa. Mahtuu vain yksi lapsi. Yhtäkkiä toinen lapsi havatuu siihen, että ei ole saanut milloinkaan mennä isän fillarilla joten hänen mielestä isän pitäisi antaa hänen mennä. Isä sanoo, että oli luvannut toiselle lapselle.
    Kumman siis pitäisi päästä? Mikä on oikein ja mikä väärin? Molemmat ovat tavallaan väärin ja Mill ymmärsi näitä ristitilanteita, joissa ei voi määritellä mikä ON oikein ja mikä ON väärin.

    Niitä on koko ajan mutta jokainen joka ei sitten päässytkään (oman logiikan mukaan) harmittelee sitä ns. epäoikeudenmukaisuutta sitten lähi-ympäristölle ja jos ne ovat suomenruotsalaisia käy tosi huonosti (sillä he kuuntelevat sitä joka on rikkaampi tai ainakin jolla on paremmat mahdollisuudet entuudestaan, se on heille tärkeämpi tai oikeutetetumpi osapuoli).

    Näin kulttuurit repivät mitä vaan miksikä vaan. Kyllä sopuleita sitten riittää...

    Ja tuomiota antavia: Vaikka mistä. Eeetisesti toimiva saa hävetä, että on ikinä syntynytkään kun tämän roistojengin ajojahti alkaa..

    VastaaPoista
  134. Pienissä lapsissa varsinkin on vielä jotain sellaista, joka vasta opettelee laumaelämistä, toisten rajojen hyväksymistä ja kunnioittamista.

    Päinvastoin! Pienessä lapsessa ei juuri muuta olekaan kuin geneettinen tarve liittyä lajiolentoonsa.

    VastaaPoista
  135. Minun lapseni menivät äsken ulos minulle vihaisina: miksi sinä äiti pilaat maineemme he kysyivät?

    Miksi sinä bloggaat sellaisten kanssa, jotka ovat vain sellaisia, etteivät ole pärjänneet valtavirrassa kysyivät.

    - Sano äiti sille psykologillesi, että olet tuollainen.

    Näin saa kuulla kun yrittää pitää heikoimpien puolta ja TIETÄÄ mistä oikein on kyse.

    Miehenihän ei ole MILLOINKAAN antanut mitään oikeutusta tai palautetta mistään - ei myöskään nyt auttanut minua.

    VastaaPoista
  136. Voi lullukoita. Ei mitään uutta auringon alla, sanoi Saarnaaja. Ollessani kansakoulun kolmannella luokalla Hyvinkäällä sanoi opettaja, että hän olisi kasvattanut viisi poikaa siinä, missä minua yritti. Siihen aikaan koulukin otti osansa kasvatusvelvollisuudesta. Tuolloin uhmailu opettajalle oli viatonta. Hänen tukkaansa ei yritetty lyhentää kirveellä, kuten nykyisin.

    VastaaPoista
  137. HG

    Mitä tulee viimeisimmän kommenttisi sisältöön, niin käyköön se (jälleen) esimerkistä, miksi kirjoitin tässä blogissa joskus aiemmin, että pidän turpani kiinni sinun suhteesi.

    Minulla todellakin on vaiettavaa ja myös syytä vaieta tässä asiassa...

    VastaaPoista
  138. Miehenihän ei ole MILLOINKAAN antanut mitään oikeutusta tai palautetta mistään - ei myöskään nyt auttanut minua.

    Voi sun miestäs!

    VastaaPoista
  139. Mitä ihmettä tuo RR nyt luulee tietävänsä. Minä voin kertoa RR, että minusta on sanottu niin paljon (ja ristiriitaisia) asioita, ettei niihin enää kukaan sen takia edes viitsi enää vedota. Kun kulttuuri on keksinyt riittävän paljon ns. selityksiä omille fantasioille niin ei ole enää mitään järkeä missään. Ei voi olla niin, että sama henkilö olisi kaikkea sitä mitä keksivät. Minä taas TIEDÄN pitkin vuosia minkälaisilta ihmisiltä pyysin apua, näytin ja kyselin, anoin, näytin uudelleen ja pyysin, kysyin, mietin ääneen ja siinä välissä istuin vain kotona: kymmenen vuotta istuin kotona (riittääkö se vankilatuomioksi nenänkaivuusta?) joten en ole voinut olla sitä tai tätä. En vaan ole sillä olen aina kotona ja jos naapurit näkevät sisään ikkunoistamme (mikä on suuri todennäköisyys sillä asumme kaupungissa missä nähdään suoraan sisään) niin olen aina ja joka ikinen ilta kotona ja aina ollut.

    Mutta ei: hehän ääliöt keksivät jotain ja se "jotain" jäi heidän huulilleen ja aivoihinsa ja näin se tarina oli miljoona kerta hauskempi kuin mikään tylsä totuus. Eihän tylsiä totuuksia kukaan välitä kuulla kun voi viedä tarinoita, stories, eteenpäin ja yhdessä nauraa niille. Jos sinä olet RR samanlainen en yhtään ihmettele sillä sinä olet juuri sellainen ikuisuus-lässyttäjä omassa blogissasi (ja sinunlaisia on 13 tusinassa - todella runsaasti) joka vedät tuhannet ismit esiin yhdessä ja samassa tarinassa sillä et oikeastaan ymmärrä maailman menosta mitään mutta olet lukenut ja pyöritellyt noita ismejäsi niin pitkään, että hallitset tuon epiikan muita taitavammin. Minäkin luin sinun bloggiasi ensin ja tulin siihen, ettei sieltä oikeasti opi yhtään sen paremmin kuin mistään samantyyppisestä kirjastosta, jossa on viitekirjallisuutta viitekirjallisuuden ohella ikäänkuin elämä olisi niin vaikea, ettei siitä voisi puhua ilman viitekirjallisuutta.

    Siinä olen aivan samaa mieltä Iineksen kanssa; ihminen, jonka aivot nukkuvat sinä aikana kun suu puhuu viitteistä, jotka vuorostaan puhuu viitteistä jne jne ei johda mihinkään. Vastaa kirkon liturgiaa: voihan sitä mumista ja hoilata mitä vaan mutta jos asia on aina ympäripyöreä mistä suunnasta tahansa mitkään asiat eivät silloin pääse muuttumaan. Mutta sehän on ollut dogmaattisen (anteeksi yksi ismi) kirkon tarkoituskin: mitäs tässä muuttaa mitään koska kriminaaliset liigat (joita on pian enemmän kuin oikeita, työtä tekeviä tahoja) ottavat sen minkä kykenevät sopivan stoorin ja peitestoorin avulla. Eihän kukaan edes aio sanoa mitään siihen koska kaikki käyttävät sinun tyyliäsi ympäripyöreästi.

    Näin AL Lauren kirjoittaa tämän aamuisessa Hbl:ssa, että jos Venäjällä aikoo menestyä pitää kierosti kietoutua vallan kahvan kanssa samoihin piireihin (politiikan sisällä nimenomaan) sillä se on ainoa keino saada enää mitään. Kuristavat kaiken yrittäjyyden koska stoorien maassa vain stoorit merkitsevät.

    Näinkö meilläkin? Sitäkö sinä nyt sitten tyytyväisenä uskot "tietäväsi"? MInä voin kertoa, että sinä et tiedä luultavasti YHTÄÄN MITÄÄN.

    Uskot tietäväsi ja tässä sinulla voi olla vaikkapa isäni ns. tietoa tai äitini tietoa sillä he ovat koko elämäni ns. tietäneet aina vastakkaiset asiat: kumpi siis tietää? Ei kumpikaan. Minusta ja minuun liittyvistä asioista kannattaa siksi tulla ihan suoraan minulle: minä kerron ja yleensä kerron vielä totuudenkin: sellaisen joka on verifioitavissa mm naapureiden kautta tai kenen vaan sillä minä en tee mitään. En yhtään mitään ja nykyään vielä vähemmän.

    Juuri tästä samasta syystä: että he tiesivät niin paljon. On siis turha yrittää - elämmme Neuvostokansana ilmeisesti: te tiedätte koska te olette jossain sisäpiireissä. Mutta älä sekoita samaan keskusteluun ikinä mitään ns. totuudesta; paras teidän totuus elää max. 20 vuotta - myös Hbl tänään "En normal sanning varar högst tjugo år" Henrik Ibsen.

    Siinä sinulle mietittävää jos osaat lukea ilman sen enemmän viitekirjallisuutta ja tekopyhiä paskalauseita, jotka kiemurtelevat ja vääntelevät jotain asiaa ns. kansliakieleksi. Yritä lukea ihan tavallista väittämää joskus: jos osaat ilman, että kompleksisi pukkaa ulos otsasta tai sanoisiko housuista - sieltähän ne suurimmat ongelmat ovat lähtöisin yleensä.

    Anteeksi vihani - mutta älä sinä RR rupea kirjoittamaan tuollaista paskaa suoraan bloggiin missä ei ole mitään perää tai kerro se ainakin mitä nyt tällä kertaa on TIEDETTY.

    VastaaPoista
  140. Minä voisin myös kertoa RR sinulle sen, miten käy kun lapset aikuistuvat ja jos perheen isä ei tue äitiä: lapsetkaan eivät sitä sen jälkeen tee. Lapset menevät aina vahvemman mukaan ja tämä oli minunkin ongelma lapsena: koska isäni ei tukenut äitiäni minä en voinut nojautua äitiin vaikka eettisesti hän (kuten minä nykyään) on ollut oikeassa. Mutta jos ei kykene puolustautumaan perheväkivallan sisällä jää yksin.

    Tästä on siis kyse; senkin minä tiedän ja silti en jätä lapsiani tai rupea heitä viiltämään rikki kuten oma äitini teki. Koska tämä on aivan tunnettu syndrooma psykologiassa minä joudun nielemään lapseni vihan sillä se on minulle ammattini kautta tullut tutuksi. Kivaltahan se ei tunnu - ei todellakaan. Sen takia en aiokaan antaa heidän huutaa minulle mitään, vaan katkaisen tuollaiset väittämät hyvin tylysti. Mutta heidän raukkamaisuus on asiaankuuluva: eivät lapset voi asettua äidin viereen tässä tilanteessa koska hehän elävät meidän elämää. Mutta kuka olisi siis minun puolella jossain kohtaa - sitä olen miettinyt. Niitä ei ole montaakaan näkynyt sillä neuvostokansa pelaa stoorien avulla ja näin stoorit ovat elämää tärkeämpiä (eikä pedagogit ja psykolgoit sitten enää IRL osaa sitä mistä suu vaahdossa puhuvat jossain luokkahuoneessa).

    Mutta minäpä osaan. Ja noudatankin sitä mitä olen lukenut - ja tämähän se kaikkein vaikeinta taitaa olla. Mene luu kurkkuun lähes jokaisessa instanssissa kun stoorit eivät enää saakaan johtaa vaan pitäisi ottaa ns. vastuutakin. Herrajestas.

    Minä en sinua siksi RR pelkää tai sinunlaisia tulikärpäsiä; te olette kaikki toistenne näköisiä ja oloisia ja tunne lajin jo. Hyvää viikonloppua, minä lähden maalle.

    VastaaPoista
  141. HG, toki lapset ovat erilaisia, eikä peruskouluideologia nähdäkseni siitä lähde, että kaikki oppivat kaiken samalla lailla.

    Siitä olen samaa mieltä, että eriyttää pitäisi enemmän ja kaiken aikaa, ja kyllä ainakin minun aikanani tämä oppilaiden erilaisuuden huomioonottaminen oli mantra joka koulutuksessa, ja jokainen opettaja sisäisti sen itselleen ominaisella, parhaalla mahdollisella tavalla.

    Vaan täsä tulee vastaan arki ja resurssien puute. Ei yksi opettaja voi mitenkään eriyttää kovin kummoisesti suurissa ryhmissä edes yhtä oppilasta. Kun käännyt yhden puoleen, käännät samalla selkäsi muille, jotka myös tarvitsevat sinua. Miten eriytttää muuta kuin nimellisesti? Lasten opetus ei voi tapahtua etätyönä.

    Kun on itse toimijana koulun sisällä, näkee kyllä myös sen, miten moniin ryhmiin ja tukitoimiin lapset ja nuoret on jaettu. Muissa eurooppalaisissa (maailman ?) kouluissa ei liene vastaavaa tukiverkostoa lapsille.

    Esimerkiksi Saksassa erityisoppijat ovat useimmiten samassa isossa ryhmässä tavallisen luokanopettajan kanssa, jolla ei ole taitoa tukea heitä, ei mitään lisäkoulutusta tai edes kurssitusta. Sisareni on Etelä-Saksassa ala-asteen opettaja, ja hän sanoo, että opettajat kohtelevat lähes poikkeuksetta näitä erityisoppijoita vain kiusallisina häiriköinä, joiden vilkkaus tulee kitkeä kovalla kurilla pois. - Näin ei totta vie ole Suomessa, jossa lapsia pikemminkin lähes ylidiagnosoidaan ja sitten diagnoosin mukaan eristetään muusta ryhmästä.

    En osaa sanoa, saavatko nämä erityisoppijat silti Suomessa täysin asianmukaista kasvatusta ja koulutusta. On päivänselvää, että resursseja tarvittaisiin rutkasti lisää, jos tavoitteena olisi saattaa lapset mahdollisimman pärjääviksi tulevia opiskeluja ja työelämää varten. Nyt on pikemminkin resursseja supistettu jo useita vuosia aivan käsittämättömästi, kun tuen tarve näyttää pelkkää kasvusuuntaa.

    HG, minua hämmentää tuo mainintasi lapsiesi kommentista.

    Minun lapseni menivät äsken ulos minulle vihaisina: miksi sinä äiti pilaat maineemme he kysyivät?

    Miksi sinä bloggaat sellaisten kanssa, jotka ovat vain sellaisia, etteivät ole pärjänneet valtavirrassa kysyivät.


    Samalla koen hyvää ja lämmintä mieltä siinä, että lapsesi ovat sinun puolellasi toisin kuin lapset, jotka yleensä häpeävät vanhempiensa käytöstä aina ja kaikkialla. Ei kai tässä blogissa ainakaan ole mitään leirejä tai puolia, eikä kukaan ole sinua vastaan? Sitä en tiedä, olenko minä sitten valtavirrasta pudonnut, kun jouduin ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle puhtaasti fyysisen sairauden perusteella? Toisaalta pärjäsin hyvin työelämssä, ansaitsin hyvin, pidin työstäni ja minusta pidettiin, kovastikin. Muut tässä (blogissa/keskustelussa) keskustelevatkin ovat minusta erityisen pärjääviä ja jopa lahjakkaista ihmisiä, sillä ei tyhmä ja pärjäämätön pysty tällaisiin puheenvuoroihin tai huomautuksiin, mitä tässä näkee.

    Muutenkin tuo "valtavirrassa pärjäämätön" nostaa julmuudessaan ihokarvani pystyyn. Senhän täytyy tarkoittaa myös kaikkia sairastuneita ja työttömiä ja masentuneita ja uupuneita, jotka syrjäytyvät jollain tapaa??

    VastaaPoista
  142. Ylivilkkaista lapsista vielä:
    Tietyssä iässä lapsi jaksaa olla kuunteleva ja keskittynyt vain tietyn aikaa. Ja kun kaikkia ei millään saa mahtumaan samojen kehitys, ym. käyrien ja kaavojen mukaan, kyllä tämä pitäisi osata ottaa myös kouluissa vakavasti, eikä heti syyttää lasta (vanhempia) häiriökäyttäytymisestä.
    Toisille sopeutuminen ja oppiminen on helpompaa, toisille hiton vaikeaa, eikä yhtä ainoaa syytä voi nimetä tähän syylliseksi.
    On geenit, temperamentti, olosuhteet, vuorovaikutussuhteet, henkilökemia, ja mitkä kaikki asiat lapsenkin kehitykseen vaikuttavatkaan.

    Pulpetti-opetukseen sopeutumattomia lapsia, ovat useinkin luovat yksilöt. Monia muitakin syitä, vakaviakin levottomuuteen on.
    Toisaalta eivätkös monet myöhemmin tieteiden ja taiteiden parissa ja elämässään menestyneet henkilöt ole olleet usein napit vastakkain kouluyhteisöissä?

    VastaaPoista
  143. Iines: "Arawn, minua aina kummastuttaa se, miten lapsen älyä aliarvioidaan. Lapsi on nöyrästi, aidosti älykäs syntymästään lähtien."

    Arawn: Tässä on nyt pieni ristiriita. Ensin sanot, että aidosti älykkäät eivät kiusaa ketään - sitten, että lapset ovat aidosti älykkäitä syntymästään lähtien. Jos molemmat premissit pitäisivät, lapset eivät kiusaisi toisiaan ja aikuisia.

    Mutta valtavan pieni vähemmistöhän kaikista lapsista kiusaa aikuisia ja tovereitaan! Jos luokassa on kolmekymmentä oppilasta, yksi tai kaksi heistä voi ilkeillä muille, useimmiten ei yhtään luokasta.

    Ilkeys ja kiusaaminen luokissa koskee kuitenkin aina koko luokkayhteisöä opettajineen, häiriköinti on kuin valtameren maininki, koska se katkaisee muiden rauhallisen työskentelyn, ja tuo pelon ja ahdistuksen ilmapiirin lasten keskuuteen. Tällä tavalla yhdenkin lapsen häiriköinti saa isot mittasuhteet.

    Aidosti älykäs lapsi on empatia- ja sympatiataitoinen, koska hän oivaltaa ihmisyyden rikkumattoman arvon, etenkin silloin, jos näkee sitä rikottavan. Tämä koskee työskentelyä luokkayhteisöissä sillä tavalla, että aidosti älykäs punnitsee omaa käytöstään ja ottaa huomioon toiset ihmiset. Ellei ota, tunneäly klikkaa ja hänen älykkyytensä lie vain matemaattis-avaruudellista laatua, mensalaisittain mitattavissa oleva suure, joka tietenkin voi olla lukuarvoltaan korkeakin, joskin myö matala.

    VastaaPoista
  144. Leonoora,

    ei ole olemassa mitään itsestäänselvää pulpettiopetusta!

    Oppilaat liikkuvat yhä enemmän vapaasti koulutalossa, käyden hakemassa tietoa koulun kirjastosta ja tiekoneluokista, talon ulkopuolelta, milloin mistäkin.

    Käsittämätöntä, miten vanhakantaisia käsityksiä esitetään jatkuvasti totena, ikään kuin opetus ja opettajat olisivat viime vuosisadalta, pamputtaisivat villkkaita oppilaita kuuliaisiksi ja haukkuisivat yksinhuoltajien lapsia eivätkä ymmärtäisi edes sitä, että oppilaat ovat erilaisia ja oppivat asioita eri tavoin. Herran pieksut, miten vähän nykykoulusta tiedetään.

    Menkää kouluihin katsomaan ja ottakaa asioista selvää! Ovet ovat avoinna kaiken aikaa vanhempien ja kenen tahansa marssia milloin tahansa luokkiin seuramaan tunteja!

    Minä väitän, että valtaosa opettajista on edistyksellisimpiä ja humaaneimpia ja lapsiin positiivisimmin suhtaututuvia ihmisryhmiä kaikista ammateista. Opettajat ovat rantautuneet jo vuosikymmeniä sitten oppilaiden joukkoon, e3lämään heidän kanssaan opetusprosessia, aktivoimalla heitä itsenäiseen etsimiseen ja löytämiseen. Missään ei erilaisuutta ja ihmisten välistä tasa-arvoa toteuteta yhtä paljon ja kaiken aikaa kuin kouluissa.

    Itselleni suurin haaste on ollut rasististen asenteiden pois kitkeminen. Olen usein ollut ainoa opetustilanteessa luokassa, joka on nähnyt mustassa ihmisessä ihmisen ja potentiaalin lähimmäisen. Ja kuitenkin, samaan aikaan opettajia syytetään varmaan maahanmuuttajienkin sortamisesta, kun tuo ihmisten välinen tasa-arvoisuuteen kasvattaminen on nimenoman kirjoitettu jopa opetusssuunnitelmiin matematiikassakin läpäisyaiheena! Miten opettajat voisivat tällaisten valtakunnalisten opetusideologioiden vallitessa yleeensäkään tuomita joitain oppilaita alempiarvoisemmiksi kuin muita? Amen.

    VastaaPoista
  145. jhonest: "Päinvastoin! Pienessä lapsessa ei juuri muuta olekaan kuin geneettinen tarve liittyä lajiolentoonsa."

    Niin, tarve on, mutta se vaatii opettelua, miten sen tarpeen voi parhaiten täyttää eli miten tullaan laumassa toimeen muiden kanssa.

    "Mutta valtavan pieni vähemmistöhän kaikista lapsista kiusaa aikuisia ja tovereitaan! Jos luokassa on kolmekymmentä oppilasta, yksi tai kaksi heistä voi ilkeillä muille, useimmiten ei yhtään luokasta."

    Minulla on kyllä ihan eri kokemukset lapsuudesta: suurin osa kiusasi suurinta osaa ainakin vähän ja satunnaisesti. Ne, jotka eivät kiusanneet ketään, olivat hiljaisia hissukoita, lähes näkymättömiä. Lähes kaikki nimittelivät joskus jotakuta. Minä kun olin ala-asteella, en voinut olla luokan tyttöjen kanssa lainkaan - sellainen klassinen "suljetaan ulos" -tapaus. Johon siis osallistuivat _kaikki luokan tytöt_, vaikka päällepäsmäreitä oli vain kolme.

    Joten, tässä joudun ikävä kyllä uskomaan omaan kokemukseeni.

    "Ilkeys ja kiusaaminen luokissa koskee kuitenkin aina koko luokkayhteisöä opettajineen, häiriköinti on kuin valtameren maininki, koska se katkaisee muiden rauhallisen työskentelyn, ja tuo pelon ja ahdistuksen ilmapiirin lasten keskuuteen. Tällä tavalla yhdenkin lapsen häiriköinti saa isot mittasuhteet. "

    Kiusaamista on monenlaista, ei kaikki aiheuta tuollaista kaikkialle leviävää syöpää. Mikä ei sinänsä tee minusta siitä vähemmän vakavaa. Ongelma kun on, että eri uhrit kestävät sen eri tavoin, toiset murtuvat siinä, missä toiset ottavat puolileikillään.

    "Aidosti älykäs lapsi on empatia- ja sympatiataitoinen, koska hän oivaltaa ihmisyyden rikkumattoman arvon, etenkin silloin, jos näkee sitä rikottavan. Tämä koskee työskentelyä luokkayhteisöissä sillä tavalla, että aidosti älykäs punnitsee omaa käytöstään ja ottaa huomioon toiset ihmiset. Ellei ota, tunneäly klikkaa ja hänen älykkyytensä lie vain matemaattis-avaruudellista laatua, mensalaisittain mitattavissa oleva suure, joka tietenkin voi olla lukuarvoltaan korkeakin, joskin myö matala."

    Minkähän ikäisestä lapsesta nyt on puhe? Itse en kyllä usko esim. ala-asteelaisten juurikaan vielä kykenevän tuohon, mitä muistaa omasta lapsuudesta ja katsoo nykymenoa. Minusta lapset eivät ole erityisen empaattisia jo valmiiksi vaan se kehittyy pikkuhiljaa aikuisuutta kohti se taito - jos kehittyy...

    VastaaPoista
  146. HG: "En vaan ole sillä olen aina kotona ja jos naapurit näkevät sisään ikkunoistamme (mikä on suuri todennäköisyys sillä asumme kaupungissa missä nähdään suoraan sisään) niin olen aina ja joka ikinen ilta kotona ja aina ollut."

    Minun täytyy sanoa että tämä on aivan ihana virke. Toki ymmärrän että sen sisältämä asia on surullinen, mutta tuo suluissa oleva on oiva runo:

    mikä on suuri todennäköisyys
    sillä asumme kaupungissa
    missä nähdään suoraan sisään.

    VastaaPoista
  147. HG

    Eihän minun edes tarvitse sinusta mitään kirjoittaa. Sinä teet sen itse ;]

    VastaaPoista
  148. Minustakin tuo HG:n virke on runo! Yleensäkin hänen kirjoituksestaan löytää aforismeja ja valmiita runokuvia enemmän kuin monen runoilijan valmiista runoista.

    Tämän nyt mainitun runokuvan voisi poimia ilman sulkeita tähän vielä:

    en vaan ole,
    sillä olen aina kotona

    naapurit näkevät sisään ikkunoistamme,
    sillä asumme kaupungissa
    missä nähdään suoraan sisään

    olen aina ja joka ikinen ilta kotona ja aina ollut

    VastaaPoista
  149. Olen lukenut tätä kommenttilaatikkoa moneen kertaan. Vaikka aihe on banaali, tämä keskustelu ei sitä todellakaan ole.
    Hienoa, kertakaikkisen hienoa. Kiitos.

    VastaaPoista
  150. Olet saanut Bloggaamista tarkoituksella -tunnustusplakaatin. Katso ohjeet Sanat-blogista

    VastaaPoista
  151. Arawnille vielä sen verran, että tuo lasten leimaaminen hiljaisiksi ja näkymättömiksi hissukoiksi, elleivät he osallistuneet kiusaamiseen, on aika karmaisevaa luokittelua. Joku toinen näkee asian varmaan toisin, toisesta näkökulmasta. Itse olen aina uskonut siihen raamatulliseen viisauteen, että viisaat istuvat varjossa eivätkä auringossa.

    En muutenkaan pysty allekirjoittamaan väitettäsi, että suurin osa kiusasi koulussa suurinta osaa, vaikka sanot niin ja ehkä olet kokenut tilanteen niin kohdallasi. Tuntuisi vaan oudolta, että opettaja ei ammattitaitoisena ihmisenä näkisi, jos kaikki kiusaavat kaikkia. Se ei voi olla heijastumatta luokkatilanteisiin.

    *

    Anita, kiitän kunniasta!

    Sari, minäkin kiitän keskustelijoita innokkkaasta antautumisesta keskustelun pyörteisiin. Täällä on paljon viisasta väkeä, ja monenlaisia rikastuttavia näkemyksiä. Sekin on hyvä, ettei hymistellä yksimielisesti.

    VastaaPoista
  152. Iines: "Arawnille vielä sen verran, että tuo lasten leimaaminen hiljaisiksi ja näkymättömiksi hissukoiksi, elleivät he osallistuneet kiusaamiseen, on aika karmaisevaa luokittelua. "

    No kun ne oppilaat _olivat_ hiljaisia hissukoita. Minkä minä sille mahdan? Eivät juuri koskaan puhuneet mitään, osallistuivat keskusteluun vain kysyttäessä ja silloinkin heillä oli hyvin hiljainen ääni. Mielestäni tämä aiheutti sen, etteivät he osallistuneet kiusaamiseen eikä niin päin, että hissukkaisuus aiheutuisi siitä, etteivät he osallistuneet.

    "Tuntuisi vaan oudolta, että opettaja ei ammattitaitoisena ihmisenä näkisi, jos kaikki kiusaavat kaikkia. Se ei voi olla heijastumatta luokkatilanteisiin."

    Kyllä se joskus huomattiin, minun tapauksessani esim. kutsuttiin kuraattorit hätiin, jotka saivatkin pahimman tilanteen laukaistua. Silti, osa opettajista ei kai halua huomata, osa taas ei vain ymmärrä, että toimi X on oppilaan nöyryytystä ja kiusaamista, kun se ei siltä heti näytä. Kaikki kiusaaminen ei ole suoraa nimittelyä ja fyysistä muilutusta, piikkejä on monenlaisia.

    Ja sellaista löysää, satunnaista kiusaamista ja pilkkaa on varmaan aika vaikea huomata muutenkinkin, jos ei ole tilanteessa mukana.

    VastaaPoista
  153. Hyvä on, Arawn, en ryhdy kinaamaan tuosta tilanteesta, koska en ollut siinä. Jotenkin vaan tuo hiljaisen hissukan leima lapsessa on minusta halventava, koska se selkeästi väheksyy tietyntyyppistä luonnetta (mm. INFJ/INTJ jne. Jungin typologiassa).

    Olen aina pitänyt henkisenä väkivaltana sitä, että ulospäin suuntautuva luonne on ihanne, johon lapsia tulee tuputtaa vastoin heidän omaa persoonallisuuttaan. On paljon halveksivia ia nimityksiä, jolla osoitetaan, että lapsen luonne on vääränlainen, mm. nynny, nyhverö, raukka, reppana jne. Tämä vasta kiusaamista on! - Tämä menee nyt keskusteluaiheen ulkopuolelle, mutta selittää varmaan osaltaan lasten käyttäytymistä.

    VastaaPoista
  154. Iines,
    on hyvä, että pölytät näitä vahakantaisia näkemyksiä, kiitos!

    Eräs ystäväni on viimevuosina vieraillut varsinkin ylä-asteilla, ja oman kokemuksensa mukaan hän oli vaikuttunut ja vakuuttunut opettajien ammattitaidosta ja ahkeruudesta näiden kokemustensa perusteella.
    Jokaisella meistä on oma henkilökohtainen tämänsä, kokemuksensa koulusta ja opettajista, ja mikäs sen parempi!

    VastaaPoista
  155. Pöllyttäminen on kivaa! :D

    Opettajia on toki monenlaisia, mutta minun tielleni ei ole osunut koskaan muuta ikävää muistoa kuin yksi minua piinannut matematiikanopettaja. Hänkin osoittautui hyvin inhimilliseksi, kun tapasin hänet kerran koiranpentu sylissäni kylätiellä.

    - Ja minä olin todella tyhmä matematiikassa.

    VastaaPoista
  156. En tiedä kommentoinko kaikkea, sillä jotkut jutut ovat sellaiset, että selittely vie asiat vielä oudompaan suuntaan. Minä en siis ole syyllinen sille enkä tälle ja olen tavallinen ja taitava omalla tavallani mutta tässä valtavirta-maassa, jossa ei saa olla mitään muuta mieltä kuin sen valtavirran niin joutuu kuten minä ULOS kaikista virroista. Se tympii sillä missä ikinä olen ollut ja ikinä saanut vaikuttaa minun opit otetaan aina jälkeenpäin kuin itsestäänselvänä (unohtavat aktiivisesti mistä jotain tulikaan) mutta minua ei oteta. Rupesin miettimään jospa haisen pahalle? Tai jos sittenkin kaivan nenääni kun istun illallislla, vaikka en uskonut sitäkään. Mutta kuten tarina kissasta, joka hymyili ja ottivat hymyn mutta ei kissan - niin samoin käy minulle : ottavat aina viisauteni ja tapani ajatella mutta ei minua. Miksikö? Siksi, että maailma toimii kuten oma nuorisoni: pelkäen, että vaan ei joudu merkityksi. Nietzschehän sanoi, että onnellinen on se, joka elää merkittä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös ns. dialogit ovat paskapuhetta sillä ensin pitää olla orodoksi ja sitten saa varovaisesti kysyä jotain pinta-asiaa ja pinnan vernissasta jotain. Mutta asiasta ei voi diskuteerata, herran tähden: siitä seuraa sitä mitä minulle: saa paskan maineen. Mutta totuus jää koko ajan olemaan (ja pian minun elämäni meni, nyt tätä on jatkunut ihan 10 vuotta täysin tietoisenakin eli ennen kun täytin 40 en voinut ymmärtää miksi paheksutaan ja nykyään olen siitä vain ihmeissäni ja nyt olen heittänyt toiveeni pois ja ruvennut sitten näyttämään tälle Erkko-kansalle ja Vaasabladet-kansalle ja vaikkpa Ilkka-kansalle, että elämässä on sittenkin erilaisia ihmisiä: vaikka Sanoma olisi ostanut ihan kaikki lehtitalot Suomessa niin sittenkin kaikki eivät rupea ajattelemaan ihan samalla lailla (vaikka riskihän siinä oli kun ennen oli yli 50 sanomalehteä, nykyään vain nämä muutamat ja toisistaan mallia ottavat). Suomi oli aikaisemmin maailman johtava päivälehti-maa. Olikohan sekin syy, että juuri Erkko oppi niin paljon (suhteessa) sillä hänhän pääsi lukemaan niin monen lehden näkemyksiä samasta asiasta. Sellainen, jos jokin rikastuttaa.

    Se on minun Garrulus (småprataren) lähtökohta. Olen puhunut varmasti tuhansien ihmisten kanssani elämässäni ja he opettavat näkemään sitä, mikä ei koulusta tule: denotaatiot ja notaatiot. Mikä roikkuu mistä eli riippuu mistä.

    Mutta koulun opettajaksi minua ei olisi (vaikka jotkut kun ovat ensin onnistuneet kiusaamaan minut tähän tilanteeseen NYT heräävät ja sanovat pienellä hermostuneella hymyllä: voivoi sinähän olet niiin suloinen ja iloinen ja jopa inspiroivan hauska). Kyllä sanoin, mutta niin kauan kun minun isääni, minun sukuni ja minun suudelmani (joita ei jumalauta ole jaettu sillä lailla kuten ovat keksineet) keskusteltiin ja tultiin siihen, että juu-juu olin vaikka mitä NIIN nykyään sanon näille, jotka istuvat ja hykertelivät elämälläni kuin heidän omassa aivoissa ei ollut kuin sammalta jäljellä, että kas kas kun mikään ei kelvannut. Päivästä toiseen ja vuodesta toiseen kiusaajat nauttivat siitä, että pääsivät varastamaan minun suuret oivallukset, tekivät sillä rahaa ja jättivät minut maineeni kanssa yksin. Sehän on selvää, että maine sen jälkeen nimenomaan kasvoi. Ja saivat nauraa. Ja taas saivat nauraa. Kunnes menin yliopistoon ja tein 3,5 vuodessa maisterin itsestäni. NÄitten kurssien lisäksi pitivät sitten yliopistossa graduni 9 kk karanteenissa sillä nyt piti närhen munat sitten punnita. Oliko se sitä vaikö eikö se ollut.

    Päästivät sitten kun 1,5 vuotta oli kidutettu lähes kuoliaaksi. Itse lähes kuolin sinä aikana sillä siinä minun viimeinen uskottavuus meni. Kukaan ei näet enää voinut minuun uskoa. Luulevat tänä päivänä ,etten saanut papereitani. Näin siis heidän teko viivytellä oli pahempi kuin se, että valmistuin.
    On olemassa rikollisia ryhmiä meidän keskuudessamme, jotka osaavat semiotiikan paremmin kuin mm minäkin. Minä tosin opin heidän keljuuksista aika paljon, mutta ehtiikö kansa oppia ennenkuin ovat syöneet tärkeimmät asiat pois?

    Katsotaan, ja olisi upeaa, jos ei aina ihailtaisi ensimmäistä tyylikästä Berlusconia joka eteen tulee. Niitä on näet ihan pahoja ihmisiä, joiden tyylitaju on super. Minä alan jo pian uskomaan, että se on jopa merkki sadismista kun on vain ja ainoastaan tyyliä ympärilläään. Sekin voisi olla hypoteesi, sillä n.s. normaali elää yleensä niin, ettei suhteessa ole varaa olla ihan kaikki vain parhainta tai uusinta uutta: jos siihen on päässyt on samalla kyllä luultavasti priorisoinut aika pinnallisia ihmisiä. Nämä ovat sitä mainstreamia mitä tarkoitin.

    Lapseni eivät tiedä missä bloggaan, sillä he uskoivat, että olin cityssä vain. Heille se oli se paheksuttava bloggi - eivät tiedä iineksen sivuista toivottavasti mitään. Lapseni häpeävät minusta kylläkin mutta samalla he ovat minun elämässäni lähellä eli puhuvat minulle elämästään. Meillä on siis hyvä suhde mutta se ei estä, etteikö heitä kismitä se, ettemme ole ihan merkittä. Minut on merkitty ja se ei ole ollut kaunis merkki ja se rikkoo myös lapsiani.

    Ps. Pedagogi ja opettaja eivät tee samaa työtä: minä olen pedagogi (arkkitehti, ongelmanratkaisija ja spatiaalisen logiikan ratkoja) vaikka olisin ollut aikuiskasvattaja myös praktisessa työssä: sekun siis EI VAAN VUOSI TOISENSA JÄLKEEN KELVANNUT VAIKKA SAIN YLEENSÄ TÄYSIÄ VIITOSIA siinä missä JOKU VALMIIKSI NEGATIIVINEN (KUULOPUHEIDEN PERUSTEELLA) OLI TULLUT ANTAMAAN YKKÖSEN IHAN TAHALLAAN. Ja tämä jälkimmäinen sortti ei yleensä edes jäänyt koko seanssiin vaan tuli Suomen mafian pyynnöstä antamaan sen tuomionsa niin kauan kun mafia uskoi minua kommunistiksi. Näin lapsellisia voivat ammatti-ihmiset olla.

    Minä siis pakenin "ylöspäin" enkä lähtenyt bussikuskiksi mitä kuvittelivat sadismissaan. Minä voisin lukea mm matikkaa ja fysiikkaa seuraavaksi, jos urputtavat. Tosin en silti todellakaan ehdi enää ikinä työtä tehdä, enhän on nytkään saanut. Enkä enää haluakaan opiskella; en halua pian enää mitään. Haluan vain kertoa miten meidän maa toimii.

    VastaaPoista
  157. Iines,
    ensinnäkin, provosointini oli niinkin arkista luokkaa kuin kysymyksen esittäminen siitä, eikö lasten ruokailua koulussa valvota mitenkään, kun tyttäreni ruokapöytätavat ovat romahtaneet muutamassa viikossa ja hän kertoo kotona, että "koulussakin saa tehdä näin!"

    Yksinhuoltajien lapsiin kohdistuva ennakkoluuloisuus ei valitettavasti ole mitään urbaanilegendaa, vaan siitä löytyy mainioita esimerkkejä lähes joka syksy lehtienkin palstoilta, jutuista, joissa opettajat kuvaavat eppuluokan oppilaita. YYL:n puheenjohtajana kiersin runsaasti paikallisosastoja ja tutustuin myös materiaaliin, jota näistä tilanteista oli kertynyt. Ja onhan tuota saanut itsekin nauttia.

    Koulun kasvatustavoitteet todellakin jäivät vähän epäselväksi kun eräskin poikani opettaja kertoi, että heillä on kuusi kasvatustavoitetta, mutta siinä palaverissa muisti itse niistä vain kolme!!! No, tämä opettaja kasvattikin ekaluokkalaisia (SIC!) kotimuistutuksilla. Jaa, ei sentään niin paha kuin seuraava, jonka poliisit veivät koululta. Aiheina oli lapsiporno ja kavallus. Se ei sentään saa minua uskomaan, että kaikki opettajat olisivat rikollisia tai edes paukapäitä.

    Vanhempiakin on toki monenlaisia, mutta lähteenä en todellakaan pidä tuota Kotilieden "selvitystä", joka ei siis TODELLAKAAN ole mikään tutkimus, kaukana siitä. Kannattaa tutustua alkuperäislähteisiin, ennenkuin pitää kiveen hakattuna totuutena tuollaisia. Minusta se kuvaa mainiosti juuri selvitystä tehneiden ja opettajien asenteita eikä kerro vanhemmista tai lapsista oikeastaan mitään.

    VastaaPoista
  158. HG,

    minä kiitän sinua tästä kirjoituksesta, jonka luin nautinnolla lävitse. Älä käsitä tätä sadismiksi, en nauttinut sinun ahdingostasi, vaan siitä, että osaat sanoa, osaat koskettaa itkulla ja naurulla yhtaikaa. Asioiden täytyy täsmätä, sen täytyy olla oikein, koska läsnä on tragiikka ja komiikka, niin kuin elämässä kuuluu olla, nimenomaan yhtaikaa.

    Silti minä putoan kuin peruna vakoon, sillä en kaikesta huolimatta osaa solmia langanpäitä yhteen sinun laillasi. Johtuukohan se siitä, että minulta puuttuu avaruudellinen, matemaattinen näkemistapa?

    VastaaPoista
  159. Tiina,

    kyseessä ei ollut mikään "Kotilieden selvitys", vaan Opettajien ammattijärjestön (OAJ) ja Kotilieden yhdessä tekemä virallinen tutkimus, johon osallistui peräti 526 opettajaa. Tutkimuksen tuloksia löytyy nopeasti sekä OAJ:n että Kotilieden nettisivuilta vaikkapa haulla OAJ + Kotiliesi. Kotilieden jutun perässä on hyvä keskustelu aiheesta.

    Ruokatavat opitaan tietenkin kotona, ei koulussa, mutta ei koulussa silti porsastella saa, vaan oletusarvo lie se, että lapsi ei muutu possuksi koulussa. Kun ruokalassa on yli satakin oppilasta yhtaikaa syömässä, ei jokaiseen etikettivirheeseen ehditä puuttumaan. Minulla on se käsitys, että opettaja syö itsekin, ja näyttää kyllä hyvää mallia tässä touhussa. Miksi ihmeessä ruokailua pitäisi erikseen valvoa, jos ruokailutavat kerran on omaksuttu kotona tai päiväkodin pikkuryhmissä? Kai nyt seitsenvuotiaalta voidaan jo oletusarvioisesti edellyttää normaaleja siistejä ruokatapoja kouluun tullessaan? Ei lapsen perustapojen opettamista sentään voi sysätä koulun harteille! Vanhemmat opettakoot jälkikasvulleen ruokailutavatavat ja tarjotkoot heille tavallista ravitsevaa peruskotiruokaa, niin roskaruokaan ja eineksiin tottuneet lapset eivät ala pelleillä ruokalassa pahaa ruokaa syödessään.

    Minä en nyt vaan nielaise edelleenkään tuota yksinhuoltajien lasten halveksimista. Se on niin vastoin kaikkea opettajien ajatusmalleja ja oppeja. Kyseessä voi olla yksinhuoltajan itsensä tulkinta asiasta, jonka hän tulkitsee johtuvan yksinhuoltajuudesta. Tahtoisin kuulla opettajan selvityksen ja tuon halveksivan lausunnon sanamuodon ja tilanteen.

    VastaaPoista
  160. Tiina:

    Osittain ihmiset (myös lapset) tulkitsevat muiden katseet tai sanonnat omien pelkojensa kautta: näin ihan ystävällinen kirje tai ystävällinen väittämä voidaan tulkita mm ironiaksi. Ollaan siis itse niin pelokkaita sen oman leiman saamisen suhteen, että siinä menee niin hyvät kuin huonotkin asiat sitten väärin.

    Tämä tapahtui minulle kun tapasin taidekouluopettajan (en tarkoita sitä, joka meitä sitten opetti kymmenet vuodet) jolla suuri ongelma ruotsinkielisyyden kanssa. Hän väitti muille, että minä olin katsonut häntä alentavasti. Minä en ollut tuskin koko ihmistä edes noteerannut mutta hän vaan oli sitä mieltä kun kuuli, että minä ja tyttäreni puhuimme ruotsia tässä muuten suomenkielisessä ryhmässä.
    Sellainen tuomio silloin!

    VastaaPoista
  161. Hiisi vie, millaisia kirjoituksia..! Tulee mieleen, että ei omena kauas puusta putoa: ongelmalapsella onkin usein ongelmavanhemmat.

    Minä en ole opettaja, kokemukseni koulusta rajoittuu oppilaana oloon. Omana kouluaikanani (1979-1991 - lasken siis kouluksi koko 12-vuotisen ajan ekaluokalta ylioppilaaksi) opettajille EI rimputeltu, eikä opettajien kurinpitoa kouluaikana asetettu kyseenalaiseksi. Minullekin kotona sanottiin, että koulussa tehdään kuten opettaja sanoo. Se oli itsestään selvää: opettaja oli auktoriteetti, aikuinen ja pomo. Näin asiat toimivat ihan hyvin, luokissa oli työrauha ja saatiin oppia.

    Pääsääntöisesti KAIKKI tuntemani luokkakaverit vanhempineen noudattivat tätä samaa periaatetta: koulussa on koulun säännöt ja niitä kunnioitetaan.

    Nykyisin on jos jonkinlaista "pienryhmää", veronmaksajien rahoilla tällaisia erikoisjärjestelyjä, jotka suurimmassa osassa tapauksia johtuvat vain siitä, ettei lasta ole kotona kasvatettu sopeutumaan luokkatyöskentelyyn. Anteeksi vain, mutta näin minä koen. Pikku kuninkaat ja prinsessat ovat kotonaan tottuneet olemaan maailmannapoja ja siksi käy vaikeaksi olla suuressa porukassa vain yksi, eikä aina se ihastelun ja huomion kohde.

    Mistä näitä ADHDABC-lapsia oikein tulee? Minusta suurin syyllinen on vanhemmuuden katoaminen ja kasvatuksen laiminlyönti. Kun pienestä pitäen lapsen elämä täytetään liiallisilla sähköisillä ärsykkeillä, niin ylilevottomuus ja ongelmat siitä vain saavat lisää potkua. Pian lasta on täysin mahdotonta käsitellä.

    Nykyisin jo lapsetkin tietävät, ettei opettajaa tarvitse kunnioittaa. Ja se näkyy. Säälin opettajia, heidän osansa ei ole helppo.

    VastaaPoista
  162. Anonyymi,

    puhut perusasiaa, sitä ydintä!

    En ymmärrä sitä, mitä pahaa on kunnioittamisessa, opettajan kunnioittamisessa tai omien vanhempien. Miksi tätä asenneta ei ole enää aikoihin opetettu lapsille?

    Eihän kunnioittaminen tarkoita nöyräksi opettamista, vaan yksinkertaisesti sitä kirkasta totuutta, että ihminen voi arvostaa hyviä asioita, joita ovat mm. se, että on hankkinut tietoa ja sivistystä pitkän koulutuksen kautta ja on valmis opastamaan muutkin tiedon lähteille, tai että on saavuttanut ikävuosia ja todennäköisesti myös kokemusta, kenties viisauttakin. Oletusarvohan on, että vanhemmat ovat rakastavia ja toimivat lapsensa parhaaksi jopa itseään uhraten. Miksi tätä ei saisi kunnioittaa?

    Kyllä lapsi osaa sitten päätellä, ansaitseeko aikuinen kunnioituksen, vai toimiiko hän asemassaan eettisesti väärin tai ilkeästi, jolloin kunnioitus tietenkin karisee itsestään. Näin yksinkertaista se on.

    On päivänselvää, että suurin syy lasten häiriökäyttäytymiseen on aina kasvatuksessa, vanhemmuuden katoamisessa. Koulu ei voi mitenkään sitä aiheuttaa, vaan se on vain ensimmäisen vapaa miljöö, joka kokoaa kasvatuksen hedelmät yhteen. Kun sitä kasvatusta ja kunnioitusta ei ole, on selvä, että tulee konflikteja, kun isänmaantoivot eivät yksinkertaisesti osaa käyttäytyä niin kuin ihmisen tulee. Opettajan osa ei ole mukautua kotikasvatuksen puutteeseen eikä edes paikata sitä, vaikka vanhemmat kiljuisivat kurkku suorana yhteiskunnan vastuuta ja opettajien kauheutta.

    VastaaPoista
  163. Samalla on niin, että lapselle riittää monesti yksikin ihminen, joka välittää. Tämä on siis jossain määrin ristiriidassa siihen mitä koulu yritti sanoa opettajilleen: älä laita panoksia siihen, että ryhtyisit auttamaan lapsia ns. kasvatusmielessä sillä koulun on oppimista varten. Näin sammutettiin monta silmäparia, joiden rooli olisi voinut olla kantava niillekin, joiden kasvatus oli ja pysyi rempallaan. Eihän se ole lasten vika ja sen seuraukset ovat silti joka tapauksessa vanhemmille ja meille kaikille vuosikymmeniksi ehkä vuosisadoiksi turmiollista. Jos siis päästetään huumeita sisään ja ne puolestaan rikkoavat yhteiskunnan sisältäpäin murentamalla moraalin - ei ole enää kyse siitä, kellä on ollut vastuu kasvattamisessa. Se on ihan sama kuin antaisi talojen palaa moskaksi vain sen takia että puliukot polttavat tupakoinnilla sänkynsä ja itsensä.

    Liian suuri hinta - kyse ei ole sen takia vain siitä, kenelle kasvattaminen kuuluu vaan se kertakaikkiaan kuuluu kyllä kaikille.

    VastaaPoista
  164. HG,

    kasvattaminen kuuluu kaikille, mutta perusasioiden opettaminen kuuluu kyllä selkeästi kodille. Koulun tehtävä ei ole opettaa lasta solmimaan kengännauhojaan tai kuorimaan perunoita, vaan ohjata eettisyyteen ja tiedon lähteille.

    Jos koulun pitää solmia ne nauhat lapsen puolesta, se on jostain ja joltain muulta siinä yhteisössä pois, sillä koulu ja opetushenkilökunta ei ole rajaton reservi, josta ammentaa, kun joku lyö tehtävänsä laimin.

    VastaaPoista
  165. Olen samaa mieltä mutta mitäs teet, jos koti ei siis pyynnöstä huolimatta näytä ohjeistavan lasta ja heitä olisi enemmän?

    VastaaPoista
  166. Siinäpäs se, silloin opettaja tietenkin opettaa lapsen solmimaan ne kengännauhat ja kääntää siksi aikaa selän muille lapsille. Kenties siellä on toinenkin kengännauhatapaus.

    Minulla oli itselläni kerran oppilas, 16-vuotias tyttö, joka ei ollut koskaan pidellyt käsissään rahaa. Oli monta muutakin asiaa, jota hän ei ollut tehnyt. Hän oli koko kouluaikansa hyvin arka ja kädestätalutettava, ja uuden asian opettaminen piti tehdä hänelle aina uudelleen, erikseen. Kaikki tämä oli pois muulta luokalta, jolla myös oli kysymyskiä ja asiaa opettajalle.

    VastaaPoista
  167. Lisäys: Se rahaa pitelemätön ja koskaan mitään ostamaton tyttö oli tavallisesta maanviljelijäperheestä, ei mitenkään köyhästä.

    VastaaPoista
  168. anon: ") opettajille EI rimputeltu, eikä opettajien kurinpitoa kouluaikana asetettu kyseenalaiseksi."

    Ehkä niin, mutta onko tuo se tavoitetila?

    Eli: onko tavoitteena oppilaat jotka eivät milloinkaan kyseenalaista opettajaa, ei edes niin perustavaa laatua olevassa asiassa kuin tämän antamissa rangaistuksissa, koska he niin suuresti tätä kunniottavat (Tai oikeammin pelkäävät)?

    Mielenkiintoinen näkemys.

    MInulle länsimainen demokratia tarkoittaa juuri sitä että minulla ja kenellä tahansa muulla on oikeus kyseenalaistaa kenen tahansa toiminta, edellyttäen että kykenen perustelemaan kantani.

    Iines: "En ymmärrä sitä, mitä pahaa on kunnioittamisessa, opettajan kunnioittamisessa tai omien vanhempien. Miksi tätä asenneta ei ole enää aikoihin opetettu lapsille?"

    On opetettu, nykyvanhemmat vain eivät opeta sokeaa kunnioitusta.

    Ja sen jota kunnioitetaan täytyy myöskin omalla päivittäisellä toiminallaan pitää yllä kunnioittavaa suhtautumista itseensä, sokea kunnioitus on typerää ja itse asiassa täysin järjetöntä sekä yhteiskunnan, että yksilön kannalta.

    Sokean kunnioituksen tuhoista on niin paljon esimerkkejä, että uskoisin ettei kukaan täysjärkinen moista toivo.

    Minkä lisäksi aikuisten on myöskin kunnioitettava lapsia.

    Tämä tuntuu usein unohtuvan näiltä jotka vaativat lapsia kunnioittamaan aikuisia, turhan usein näkee aikuisilta alentuvaa ja jopa halveksuvaa käytöstä (Enkä nyt puhu opettajista, vaan ihan tavallisista aikuisista) lapsia ja nuoria kohtaan.

    Iines: "Koulun tehtävä ei ole opettaa lasta solmimaan kengännauhojaan tai kuorimaan perunoita, vaan ohjata eettisyyteen ja tiedon lähteille."

    Ei olekaan, Catulux tuolla yllä kiteytti aika hyvin:

    Catulux: "Heidän päätehtävänsä on jakaa sivistystä ja tietoa; ja kohdella oppilaita ainutkertaisina yksilöinä ja arvostaa heitä ihmisinä. Ja sitä kautta tukea heidän kasvuaan kohti aikuisuutta ja veronmaksajuutta."

    VastaaPoista
  169. Jaa-a, minulla on myös ilmeisen erilainen kuva siitä, mikä on tutkimusta ja mikä ei. Mikä tahansa kysely, vaikka puolelle tuhannelle tehty, ei tosiaankaan ole tutkimus. Kotiliesi itsekin käyttää asiasta uutisoidessaan sekavasti sanoja "raportti", "selvitys" ja "tutkimus".

    Tästä aiheesta muuten voit lukea lisää seuraavasta Tieteessä tapahtuu -lehdestä.

    Opettajien yksinhuoltaja-stereotypioista erittäin valaiseva esimerkki oli takavuosina (olisiko ollut vuonna 2000?) Hesarissa ollut koulunaloitusjuttu. Sunnuntailiitteen etusivulle oli kerätty "tyypillisen eppuluokkan luokkakuva": siinä oli luonnehdittu luokkakuvan lasten taustoja ja luonteita. Alleviivasin ensin "vanhemmat eronneet" ja "yksinhuoltajan lapsi" -tyyppisen ilmaisut ja sen jälkeen merkitsin punakynällä negatiiviset luonteenpiirteet (kuten riidanhaluinen, aggressiivinen, epäasosiaalinen - SIC!: ekaluokkalaisista). Sitten otin sinisen kynän ja merkitsin positiiviset ilmaisut. Oliko mikään yllätys, että negatiiviset ilmaisut kuvasivat poikkeuksetta niitä eroperheiden lapsia?! Ei ainakaan minulle. Ja tämän jälkeen aloin raivoissani etsiä, mihin "tutkimustietoon" juttu perustuu. Aivan oikein, juttua varten oli otettu esiin tilasto (dataa siis eppuluokan sosiaali-ekonomista taustoista) ja haastateltu pääkaupunkiseudun opettajia - ne tulkinnat tulivat siis sieltä.

    Myöskään sadat yksinhuoltajavanhempien kertomukset eivät voi olla tuulesta temmattuja, vaikka uhritendenssiä olisikin.

    Eli älä mulle rupee, tämän asian tunnen paremmin kuin sinä. ;-)

    VastaaPoista
  170. "Tämä tuntuu usein unohtuvan näiltä jotka vaativat lapsia kunnioittamaan aikuisia, turhan usein näkee aikuisilta alentuvaa ja jopa halveksuvaa käytöstä (Enkä nyt puhu opettajista, vaan ihan tavallisista aikuisista) lapsia ja nuoria kohtaan."

    Tässä on yksi ongelman ydin. Aikuiset, juuri ne jotka eivät ole lasten ja nuorten kanssa tekemisissä, mutta myös jotkut vanhemmat, eivät arvosta lapsia ja nuoria, vaan näkevät heissä vain ongelmat, huonokäytöksisyyden, harmit. Useimmat opettajat sen sijaan kohtelevat lapsia ja nuoria hyvin, sillä he näkevät heidät yksilöinä, ovathan he heidän kanssaan jatkuvasti tekemisissä. Olen joutunut usein puolustamaan nuoria sellaisessa seurassa, jossa ei ole kovin paljon kosketusta nuorisoon. Stereotypiat ovat vahvassa.

    VastaaPoista
  171. Muuten, en edelleenkään ymmärrä Tiinan katkeraa kommenttia yksinhuoltajien lasten kohtelusta. Yksinhuoltaja olen minäkin, kahden pojan äiti. En ole koskaan huomannut, että poikiani kohdeltaisiin huonosti heidän taustansa vuoksi sen paremmin koulussa kuin harrastuksissakaan. En myöskään itse koe olevani säälittävä raukka siksi, että olen eronnut ja huoltanut lapseni yksin vuosikaudet. Olemme eläneet tavallista elämää, ja pojat ovat käyneet koulunsa.

    VastaaPoista
  172. Johannes,

    kyse on juuri siitä, että ei ole useinkaan edes sitä peruskunnioitusta, sokeaa kunnioitusta ei kukaan tietenkään kaipaa, sillä ei opettaja lampaita halua opettaa. Kriittisyyteen kasvattaminen kuuluu jokaisen oppiaineen kantaviin teemoihin.

    Kunnioituksen puute on kuitenkin eri asia kuin kriittisyys. Kunnioituksen puute on moukkamaista käytöstä, joka nousee siitä, että käytökselle ei löydy perusteita, ja se on sukua röyhkeydelle, pöyhkeille vaatimuksille vailla omaa panosta tai suoritusta.

    *

    Tiina,

    esimerkkisi HS:ien "tyypillisen eppuluokkan luokkakuva" -jutusta ei nyt vakuuta yksinhuoltajien lapsien halveksimisesta, päinvastoin. Sekin vähä mitä olin valmis uskomaan, lensi taivaan tuuliin.

    Sanot rengastaneesi jutusta "vanhemmat eronneet" ja "yksinhuoltajan lapsi" -tyyppisen ilmaisut ja sen jälkeen merkitsit punakynällä negatiiviset luonteenpiirteet (kuten riidanhaluinen, aggressiivinen, epäasosiaalinen - SIC!: ekaluokkalaisista).

    Sitten merkitsit positiiviset ilmaisut. Kysyt, oliko mikään yllätys, että negatiiviset ilmaisut kuvasivat poikkeuksetta niitä eroperheiden lapsia?!
    Ja tämän jälkeen aloit raivoissasi etsiä, mihin "tutkimustietoon" juttu perustuu. Aivan oikein, juttua varten oli otettu esiin tilasto (dataa siis eppuluokan sosiaali-ekonomista taustoista) ja haastateltu pääkaupunkiseudun opettajia - ne tulkinnat tulivat siis sieltä, sanot.

    Hyvänen aika. Eiväthän opettajat tuon jutun perusteella nimitelleetkään yksinhuoltajien lapsia, vaan vastasivat heille esitettyihin kysymyksiin, jotka koskivat mm. lapsen taustaa! Tutkimuksen tekijä HS oli antanut opettajille viitekehyksen (tausta + luonne/käytös) valmiiksi ja pyytänyt luonnehtimaan lapsia tästä näkökulmasta käsin!

    Se, miten lapsia luonnehdittiin, oli tietenkin ammattikasvattajan luonnehdinta lapsen koulukäyttäytymisestä. Tulos oli siis se mikä oli, ja kertoo mielestäni vain sen, että yksinhuoltajaperheissä voi olla ongelmia. Opettajan suhtautumisesta lapsen taustaan tutkimus ei sen sijaan kerro.

    Eri asia on, miten mielekäs tällainen taustoittava tutkimus on.

    VastaaPoista
  173. Iines: "Kunnioituksen puute on moukkamaista käytöstä, joka nousee siitä, että käytökselle ei löydy perusteita, ja se on sukua röyhkeydelle, pöyhkeille vaatimuksille vailla omaa panosta tai suoritusta."

    Ja kuka määrittelee milloin suoritusta on tai ei ole, tai kuka määrittelee mikä on röyhkeää käytöstä?

    Käytöksen ja kritiikin vastaanottajahan se, ja hän tekee sen subjektiivisest., Joten se, että väitetään ettei lapsille opeteta kunnoitusta on joltisenkin ylilyöty väite, varsinkin kun puhutaan kokonaisesta sukupolvesta tai oikeastaan kahdesta.

    Se mikä toiselle on asiallista kritiikkiä on toisen mielestä kunnioituksen puutetta ja röyhkeyttä.

    Asia erikseen onkin, että olen osittain samaa mieltä kanssasi, näin keski-ikäisen silmiin vaikuttaisi siltä että nykyisista lapsista (Nuorten nyt kuuluukin olla röyhkeitä, pöyhkeitä ja ylenkatseellisia. Mutta kyllä heidänkin kunnioituksensa voi ansaita, eikä se ole edes kovin vaikeaa) löytyy enemmän kunnioituksen puutetta ja suoranaista vihaa kuin aiemmista sukupolvista, mutta sekin on vain minun subjektiivinen näkemykseni, enkä siis leimaa kokonaista sukupolvea sen perusteella.

    Suurin osa lapsista ja nuorista kun on hyvin käyttäytyvää.

    Minä sitä paitsi ymmärrän miksi nuoriso on vihaista ja itse asiassa ihmettelen ettei se ole sen vihaisempaa kuin mitä on.

    Röyhkeyskin voi olla jossain tilanteessa hyvä, tai ainakin tarpeellinen, luonteenpiirre, (Oikea sukunimeni muuten tarkoittaa mm. sotilasta ja pöyhkeätä, nimi velvoittaa:), en aivan heti keksi mitään luonteenpiirrettä joka olisi oletuksena paha asia. Mikä ei tietenkään tarkoita etteikö sellaista ole.

    VastaaPoista
  174. Se mikä toiselle on asiallista kritiikkiä on toisen mielestä kunnioituksen puutetta ja röyhkeyttä.

    Ei. Ei se näin mene. Tämä ei ole ollenkaan totta, eikä näin voi yleistää, sillä on tekoja, jotka ovat röyhkeitä kokijasta riippumatta.

    Kyse ei ole herkkänahkaisuudesta tai pitkästä pinnasta.

    Kaikkia asioita ei voi määritellä niin kuin haluaa. Juuri tämä on se nykyajan kepeä suunta, joka saa kylmät väreet selkääni. Että kaikki olisi niin kuin minä nyt näen ja sanon, minun näkökulmastani. Tällainen ajattelu on silkkaa egosentrismiä, omanapaisuutta, ja nuoret ja lapset ovat sisäistäneet tämän ajattelumallin hyvin. Sillä vetäydytään vastuusta ja pestään kädet.

    On olemassa käyttäytymistapoja, jotka ovat aina röyhkeitä tai pöyhkeitä, vaikka sinä et niitä sellaiseksi kokisi. Sinun napasi ei siis määritä asioita, eikä kaikki määrity sen mukaan, kuka herkkimys siinä ympärillä sattuu olemaan.

    Röyhkeää on vaikkapa se, että sinä et noudata yhteisön yhdessä omaksi parhaakseen laatimaa käyttäytymissääntöä. Esimerkki.

    Yhtiökokouksessa on päätetty, että ulko-oven edessä ei saa tupakoida ja jättää tumppeja maahan. Sinä jätät kuitenkin, koska sinua ei tupakansavu eivätkä maassa olevat natsat häiritse. Et siis pidä tekoasi röyhkeänä, vaikka se on sitä.

    Tai, toinen esimerkki: täyspäinen lapsi (ei yksinhuoltajan lapsi, ei erolapsi, ei uusperheen lapsi, ei ADHD jne.) ei noudata opettajan ohjetta kirjoittaa kirjoituskirjaimia vihkoon. Hän kaivaa sen sijaan kännykän repustaan ja alkaa kokeilla sen soittoääniä virnistellen. Hän pitää tekoaan hauskana eikä röyhkeänä, vaikka keskeyttää muitten kirjoittamisen ja saa aikaan hälinää muissakin. Teko on siltikin röyhkeä, vaikka joku luokassa ottaisi myös kännykkänsä esille ja yhtyisi soittamiseen.

    Nämä riittäkööt pieniksi esimerkeiksi siitä, että röyhkeys ei ole kokijasta kiinni, vaan se on tekijän valitsema pöyhkeä käyttäytymismalli, joka kohdistuu aina muihin yhteisön jäseniin.

    VastaaPoista
  175. Johannes, millaisessa tilanteessa röyhkeys olisi mielestäsi hyvä?

    VastaaPoista
  176. Iines: "Ei. Ei se näin mene. Tämä ei ole ollenkaan totta, eikä näin voi yleistää, sillä on tekoja, jotka ovat röyhkeitä kokijasta riippumatta."

    Useimmalle röyhkeäksi koetulle teolle kun saattaa löytyä aivan järkeävä selitys, jota sivullinen katsoja ei vain tiedä. (Esim. tuo toinen esimerkkisi, entäpä jos lapsen puhelimen esiinotolle on täysin järkevä syy? En siis puhu puhelimella leikkimisestä, vaan puhelimen oikeellisesta käytöstä. Moinen saatetaan tulkita (ja on tulkittukin) opettajien taholta puhelimella leikkimiseksi, kun taas lapsella saattaa olla järkevä syy tekoonsa, syy jota hän ei halua kertoa edes opettajalleen)

    Iines: "Nämä riittäkööt pieniksi esimerkeiksi siitä, että röyhkeys ei ole kokijasta kiinni, vaan se on tekijän valitsema pöyhkeä käyttäytymismalli, joka kohdistuu aina muihin yhteisön jäseniin"

    Ei aina, sinä et voi arvioida tilannetta vain katsomalla käyttäytymissännön rikkomista omasta näkökulmastasi, ellet tiedä käyttäytymisen taustoja.

    (Tosin tuo tupakointiesimerkkisi on yksi niistä tapauksista joissa useimmiten kyse on röyhkeydestä. Minä kylläkin keksin parikin syytä miksi moinen voi olla täysin ymmärrettävää hajamielisyyttä)

    Mitä tulee tarpeelliseen röyhkeyteen:

    Minä rikoin kaikkia hierarkia sääntöjä ja törkeästi kävelin opettajien ja koulun rehtorin ylitse käyttämällä suhteitani saadakseni poikani siirrettyä omaura-projektiin. Käyttäytymiseni ja toimintani oli röyhkeätä, sen myönnän, mutta ilman sitä poikani olisi paljon huonommassa asemassa kuin nyt on.

    Mutta olisihan minun tietenkin pitänyt jättää poikani peruskoulun viisaiden ja kaikkitietävien opettajien - jotka vastustivat poikani kannalta järkevää päätöstä - armoille, jotta poikani olisi ollut yksi kolmesta sadasta peruskoulun keskeyttäneestä lapsesta...

    VastaaPoista
  177. Johannes,

    tuo viimeinen esimerkkisi ei ole röyhkeyttä, sillä röyhkeys on peruusteetonta käyttäytymistä, kuten koetin ylempänä määritellä. Sinulla oli hyvä syy poikasi puolesta käyttää suhteitasi. Tämä on lisäksi hyvä esimerkki terveen järjen käytöstä, sillä eivät vallankäyttäjät aina ole oikeassa. En ole halunnut antaa sellaista kuvaa, että kunnioitus ja nöyryys olisi sokeaa ja orjamaista käytöstä.

    Tuosta puhelimen käytöstä tunnilla vielä pari sanaa. Nimittäin kännyköitä ei saa käyttää tunnilla, ja niitä pitää pitää äänettömällä. Jos pojalla olisi ollut pakottava soittamisen tarve, se olisi hoitunut keskustelemalla opettajan kanssa ennen tuntia, ja opettaja olisi taatusti luvan antanut. Esimerkissä poika kuitenkin pani luvatta puhemilmen päälle ja ryhtyi häiritsemään muiden työskentelyä, joten hänen käytöksensä oli perussteetonta ja röyhkeää.

    VastaaPoista
  178. Röyhkeys on käytöstä, joka ei piittaa muista, jonka tarkoituskin on aiheuttaa häiriötä, joka ei ota huomioon tilannetta, jossa tuijotetaan vain etua ja häikäilemättä toimitaan niin kuin tahdotaan.

    Se ei ole ollenkaan harvinaista aikuisten elämässä, pikemminkin päinvastoin. Nuorissa sitä on myös, mutta kuitenkin yllättävän vähän. Se ero on kuitenkin koululuokalla ja vaikkapa työpaikalla, että koululuokassa on kaikkien oltava samaan aikaan läsnä ja tavoitteena on oppia. Yksi röyhkimys voi sabotoida kaikkien elämää paljon enemmän kuin työmaalla koskaan. Nimittäin työpaikoilla niitä, jotka estävät röyhkimyksiä käyttäytymästä iljettävän huonosti, on yleensä monta.

    Koululuokassa on vain yksi, opettaja, ja hänellä on vastuu kaikista. Kun kyse on isommista oppilaista, alkaa toimia myös ryhmän valta, lukioluokissa nämä röyhkimykset eivät yleensä enää pääse elämöimään, sillä muut hiljentävät heidät.

    On pidettävä erillään käsitteet röyhkeys ja kapinallisuus. Kapinallisuus kohdistuu yleensä johonkin epäkohtaan, ja sen tavoite ei ole oman edun tavoittelu. V**tun hokeminen ei ole kapinallisuutta, yhteisen omaisuuden rikkominen rikkomisen vuoksi ei ole kapinallisuutta, oppituntien sabotoiminen ei ole kapinallisuutta.

    VastaaPoista
  179. Kapinallisuutta minäkin kannatan, sillä sen avulla muutetaan maailmaa, röyhkeydellä ei ajeta kenenkään etua. Kannatan jopa sitä, että oppilaat kapinoivat, sillä se osoittaa kriittisyyttä, jota ainakin itse yritin parhaani mukaan ajaa oppilaisiin. Olen jopa kirjannut tuon kriittisyyden jokaisen kurssini yleistavoitteeksi. Siis silloin kun vielä opetin ja laadin kursseja.

    VastaaPoista
  180. Hilma: "Röyhkeys on käytöstä, joka ei piittaa muista, jonka tarkoituskin on aiheuttaa häiriötä, joka ei ota huomioon tilannetta, jossa tuijotetaan vain etua ja häikäilemättä toimitaan niin kuin tahdotaan."

    "röyhkeä: julkea, häikäilemätön, hävytön; nenäkäs, tunkeileva."

    - Kielitoimiston sanakirja

    Minä olin käsittänyt röyhkeän käytöksen tuon sanakirjamääritelmän julkea, hävytön, nenäkäs ja tunkeileva osioiden mukaan, mutta tuo häikäilemätön unohtui. Se mitä sinä kuvaat on minun mielestäni törkeää muista piittamattomuutta, eli kyse on lähinnä käsite-erosta.

    Minäkään en hyväksy törkeän piittaamatonta käytöstä.

    (Tosin uskon että nyky-yhteiskunnassa, jossa pelataan jatkuvaa tosi-tv:n pudotuspeliä, pärjäät sitä paremmin - riippuu tietenkin siitä mikä käsitetään pärjäämiseksi - mitä röyhkeämpi psykopaatti olet)

    HIlma: "Se ei ole ollenkaan harvinaista aikuisten elämässä, pikemminkin päinvastoin. Nuorissa sitä on myös, mutta kuitenkin yllättävän vähän."

    Tuosta olemme täysin samaa mieltä.

    Jatkan tästä myöhemmin, sillä meille tuli vieraita ja olisi piittaamatonta ja erittäin epäkohteliasta käytöstä, mikäli isäntä jää tietokoneelle ;)

    VastaaPoista
  181. 情趣用品,情趣用品,情趣用品,情趣用品,情趣用品,情趣用品,情趣,情趣,情趣,情趣,情趣,情趣,情趣用品,情趣用品,情趣,情趣,A片,A片,情色,A片,A片,情色,A片,A片,情趣用品,A片,情趣用品,A片,情趣用品,a片,情趣用品

    A片,A片,AV女優,色情,成人,做愛,情色,AIO,視訊聊天室,SEX,聊天室,自拍,AV,情色,成人,情色,aio,sex,成人,情色

    免費A片,美女視訊,情色交友,免費AV,色情網站,辣妹視訊,美女交友,色情影片,成人影片,成人網站,H漫,18成人,成人圖片,成人漫畫,情色網,日本A片,免費A片下載,性愛

    情色文學,色情A片,A片下載,色情遊戲,色情影片,色情聊天室,情色電影,免費視訊,免費視訊聊天,免費視訊聊天室,一葉情貼圖片區,情色視訊,免費成人影片,視訊交友,視訊聊天,言情小說,愛情小說,AV片,A漫,AVDVD,情色論壇,視訊美女,AV成人網,成人交友,成人電影,成人貼圖,成人小說,成人文章,成人圖片區,成人遊戲,愛情公寓,情色貼圖,色情小說,情色小說,成人論壇

    免費A片,AV女優,美女視訊,情色交友,色情網站,免費AV,辣妹視訊,美女交友,色情影片,成人網站,H漫,18成人,成人圖片,成人漫畫,成人影片,情色網

    A片,A片,A片下載,做愛,成人電影,.18成人,日本A片,情色小說,情色電影,成人影城,自拍,情色論壇,成人論壇,情色貼圖,情色,免費A片,成人,成人網站,成人圖片,AV女優,成人光碟,色情,色情影片,免費A片下載,SEX,AV,色情網站,本土自拍,性愛,成人影片,情色文學,成人文章,成人圖片區,成人貼圖

    VastaaPoista