7.7.2009

Korruption kukkanen


Kuntien eläkevakuutuksen Kevan toimitusjohtaja Markku Kauppinen erosi reiluna miehenä eilen tehtävistään epäilyksen varjon vuoksi. Varjohan lankesi viattoman ylle Keskustan vaalirahalahjontakähinän vuoksi.

Tässä päreessä ei ole kuitenkaan kyse vaalirahakohusta, vaan vaalirahakohua suurempi asia putkahti mielestäni Kauppisen jalon eron myötä päivänvaloon, nimittäin julkisen kunnallisen alan toimitusjohtajan eroraha, kultainen kädenpuristus.

Yksityispuolella kilpailuyhteiskunnassa jättieroraha-asia on jotenkin ymmärrettävä, sillä hyvistä miehistä on pula, ja yhdessä hommassa rähjääntynyt poispotkittu voi olla hyvä muualla. Uutta kultasuonta etsiessä voi elää elintason laskematta erorahoilla ja antaa sitten panoksensa höyrytä.

Mutta miten se on mahdollista, että valtion tai kuntien virkatyösopimuksia tehdään ohi kansalaisten oikeustajun ja kaiken demokratian ns. toimitusjohtajasopimuksilla, jotka takaavat johtajille ennenaikaisen eron tultua kertamaksettavia erorahoja, joiden suuruus on enemmän kuin perushoitaja eläissään ehtii tienata? Kauppisen kultainen kädenpuristus on 200 000 - 400 000 euroa! Jos kyseessä on julkinen virka, maksajina ovat Suomen työtätekevät kansalaiset, pätkätyöläiset ja viranhaltijat, oli lama tai ei. Onko missään muussa virassa tai tehtävässä kansalaisen mahdollista saada kahden vuoden tuloja erorahana kuin ns. johtotehtävissä?

Asia muuntuu vielä irvokkaammaksi, jos ottaa huomioon sen mahdollisuuden, että Kauppinen ei eronnutkaan epäilyksen varjon vuoksi, vaan siksi, että todella oli sotkeutunut Keskustan vaalirahalahjontaan. Minusta petoksen tehneeltä virkamieheltä tulisi mieluummin periä kahden vuoden palkkasaatavat takaisin, eikä lahjoa sadoillatuhansilla ulos virasta.

En ole kuullut yhdenkään kansanedustajan koskaan puhuvan virkamiesten jättierorahojen poistosta tai pienentämisestä. Tai vastaavasti pikkuvirkamiehen erorahan korottamisesta, tai vaikkapa pätkätyöläisen. Korruption kukkanen, ja ihmeen vapaasti se saa kukkia.

27 kommenttia:

  1. Kauppinen erosi itse ja aiheutti eropaineet omalla toiminnallaan. Sotii pahasti oikeustajua vastaan, että hän saisi vielä johtajasopimuksen mukaan erorahaa 200,000 - 400,000 €.

    Eiköhän sopimuksen henki pitäisi olla, että jos KEVA yhtäkkiä sanoisi Kauppisen työsuhteen poikki, niin silloin hän olisi oikeutettu saamaan erorahaa kohtuumäärän.

    VastaaPoista
  2. Kylmälä,

    juuri luin iltapäivälehdestä ja kuulin uutisista, että Kauppinen todella kestitsi kepun johtohenkilöitä vain kuukausi Kesärannan tapaamisen jälkeen, eli jäljet johtavat aika selkeään vaalirahalahjontaan.

    Mitä tuohon jopa 400 000 euron kädenpuristukseen tulee, se on mieletön summa veronmaksajien maksettavaksi etenkin laman aikana. Kauppisen tulisi ymmärtää luopua siitä. Tai oikeasti pitäisi olla niin, että kähmijöille ei voida maksaa valtion rahaa. Samaan aikaan terveydenhuollossa ja koulutoimessa säästetään, eikä kukaan sano mitään.

    VastaaPoista
  3. Tällaisista Kauppisista on helppo olla yhtä mieltä, ainakin tässä vaiheessa. Itse odottelen mieluusti jonkin aikaa ennen kuin annan tuomion miekkani heilahtaa. Kunhan kaikki taustat on selvitetty asia voi näyttää jo erilaiselta.

    Tuli vain mieleeni, kun luin koneessa saksalaisesta lehdestä pitkän jutun Saddam Husseinista. Nyt tiedetään, että amerikkalaisten "vapautus" on maksanut julmasti enemmän ihmishenkiä kuin Saddamin hallinto konsanaan. Lisäksi sunnit ja shiiat valmistelevat koko ajan toisilleen tooosi pahaa verilöylyä, joka saattaa näkyä Irakin ulkopuolellakin. Arviot siitä, milloin Irakiin palaa yhteiskuntarauha, vaihtelevat viidestä aina viiteenkymmeneen vuoteen. Olipa hyvä juttu, että Saddam hirtettiin.

    Ne paljon mainostetut Irakin joukkotuhoaseet olivat pelkkää Saddamin kerskumista,jolla hän yritti pelotella Irania. Ja niin edespäin.

    Me ikäihmiset muistamme hyvin, miksi Vietnamissa piti sotia. Siksi, että jos kommarit tulisivat valtaan, koko Aasia muuttuisi kommunistiseksi. Se kuuluisa domino-ilmiö, you know. No, ja nyt vietnamilaiset elävät onnellisemmassa yhteiskunnassa (uusimman tutkimuksen mukaan) kuin amerikkalaiset. Eikä dominoista tietoakaan.

    Paras juttu tulee itse Saksasta: tarkasti laskien 49,5 prosenttia entisen Itä-Saksan alueen ihmisistä kaipaa vanhoja aikoja ja toivoisi niiden palaavan. Lehden komentit olivat kummallisen käyristeleväisiä.

    Voi hitto, kun ryhdyinkin jaarittelemaan! Se, mikä minun piti sanoa, oli suomalainen sananlasku: "Ensin miestä tutkitaan, sitten vasta hutkitaan."

    Mutta tosi hauska oli juttusi miehestä vailla luonnetta, vai miten se otsikko oli. Tunnen monia miekkosia, jotka tekevät kaiken vaimon mieliksi tai, kuten he kahden kesken tunnustavat "ettei se akka suuttuisi". Ja nämä samat akat sanovat sitten kahden kesken, että "tuo meidän mies on varsinainen tohveli ja lälly. Teksisi mieli potkaista pihalle." Ja moni potkaiseekin.

    Tulit sohaisseeksi hyvän huumorin ja kärjistyksen keinoin vaikeaa ongelmaa, johon tuskin koskaan saadaan ratkaisua. En nyt viitsi mainita edes sitä ongelmaa nimeltä, sillä se olisi poliittisesti erittäin epäkorrektia.

    VastaaPoista
  4. Oikeastaan piti kehua edellisen päreesi ikkunakuvaa. Mikä harmaan kepeä kauneus! Se voisi olla Petroskoista tai mistä vaan Venäjältä. Siellä näkee tuollaisia karmeja ja tuon näköisiä tyttöjä. Tekisi mieli kertoa yksi muisto tytöstä ikkunassa, mutta antaapa olla.

    VastaaPoista
  5. Voihan venäjän kevät! Pitkä kommenttini haihtui taivaan tuuliin! Sanoin siinä, että olet sinä aika ihmeellinen ihanuus mieheksi, Vaari, siis ihan näin ystävien kesken vokottelematta sinua mihinkään (tämä ystäväämme HGta varten).


    Muistelin kadonneessa kommentissani viime kesää, kun tulit kommentoimaan ja matkustit sitten minun blogistani Siperiaan, junalla, minun unelmieni matkalle. Ja nyt olet ollut Berliinissä hurmaamassa saksattaria.

    Tyttö ikkunassa? Tuo kutkuttaa kyllä uteliaisuutta.

    Olen itse asiasta samaa mieltä, eli annetaan Kauppisen elää vielä vaimonsa rinnalla kaunista heinäkuuta ja nauttia luojan antimista - hänellä on ystävällinen hymy, eli jokaisessa roistossakin asuu inhimillinen lähimmäinen.

    VastaaPoista
  6. Sanoitpa kauniisti. Tuli hyvä olo pitkäksi aikaa. Ikävä, että kommenttisi katosi, mutta voithan kirjoittaa sen uudestaan. Ainakin osan.

    Ikkunan kanssa kävi niin, että olin jokunen vuosi sitten tällaisella Pietari - Laatokka - Ääninen - Moskova - risteilyllä ja Petroskoissa kun oli hyvin aikaa, kävelin vähän laidemmalla, missä on tosi harmaita tönöjä. Yhden sellaisen ikkunasta katsoi ulos kuvaamattoman kaunis tyttö. Kysyin, voisinko ottaa hänestä ja ikkunasta kuvan ja hän nyökkäsi. Kun panin kameran laukkuun tyttö vinkkasi kädellään minua sisälle. Menin portista puutarhaan. Hän tuli ulos ovesta kuin keijukaiskuningatar, otti minua kädestä ja vei puuutarhan perille, jossa oli melkoinen vattupusikko. Siten hän asetteli käteni kupiksi ja poimi sen täyteen marjoja. Söimme niitä ja vaihdoimme muutaman sanan. Ja hymyilimme. Kun vilkaisin kelloa hän sanoi tietävänsä, että laiva lähtee tunnin päästä. Sitten hän meni taloon ja toi mukanaan paperista tehdyn tuutin. Hän poimi sen täyteen marjoja, kätteli ja antoi suukon otsalle. Minä tein samoin. Hän käveli portille, avasi sen ja vilkutti kädellään, kun lähdin kohti satamaa.

    Tsehov olisi saanut tästä aiheen novelliin. "Tyttö ja vadelmapensas" tai jotain. Minun kynäni on niin karkea, etten edes yritä tavoittaa sitä tnnelmaa, joka vallitsi tuossa helteisessä, villiintyneessä puutarhassa.

    Kävin tuon tapauksen jälkeen Petroskoissa muissa asioissa kolme kertaa, mutta en halunnut käydä enää ikkunan luona. Ei sydän kaikkea kestä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Vaari, kauniista tsehovilaistunnelmasta, illan päätteeksi. Voin nähdä tuon tytön villit kutrit ja kauniin hymyn silmissäni. Parasta tarinassa oli täydellinen seksittömyys jos vilpittömästi sanon. Olen hieman kyllästynyt seksin alituiseen läsnäoloon ja luuloon, että se on jännittävintä tai edes houkuttelevinta elämässä.

    Tuosta teemasta - tyttö ja villit vadelmat - saisi toki siis myös tarinan, jossa tyttö olisi vallaton tiikerikissa, Petroskoin kesyttämätön peto, ja nauraisi sinulle härnäten kulmainsa alta. Sekin olisi kaunista. Mutta sinun tarinasi vei voiton.

    VastaaPoista
  8. Petroskoin kesyttämätön tiikerikissa esiintyy Tuntemattomassa sotilaassa. Kuvaus on niin kaunis, että se saattaa olla jopa totta.

    Eräässä Tsehovin novellissa(sori, en osaa laittaa ässälle sitä hattua) esiintyy vanha miesopettaja, jolle näytetään hyvin kaunis tyttö. Hän ajatteli jotenkin tähän tapaan: "Tuosta tytöstä voisi antaa kaiken ja sekin olisi aivan liian vähän."

    Jotain tuollaista käväisi mielessäni Petroskoin kuoppaisella sivukadulla. Kerrankin - ihmeellistä kyllä - ajatukseni olivat täysin puhtaat.

    VastaaPoista
  9. Iineksen ja van Vaarin juttelu lievitti hiukan harmia, jota ei voi olla tuntematta noiden vaalirahasotkujen ja kaiken maailman kähmintöjen takia.

    VastaaPoista
  10. Juuri tuo puhtaus mies - tyttö-kuvauksissa viehättää. Nimittäin sitä todella on, että tavoittaa viattomuuden kaiken kuoren alta vailla sukupuolista jännitettä. Siinä on jotain ylimaallisen kaunista, ja sitä ihmiselämässä myös on, ellei ole kovin ankeaksi päästänyt itseään. Kai siinä ihmissielut kohtaavat toisensa, henki hengen, eikä aina liha sitä lihaa (haukotus).

    Siis seksuaalisuus on luojan lahja ihmiselle ja iltojemme ilo, aamujemme piristys, mutta ei nyt sentään kaikki ole seksin läpitunkemaa ja kyllästämää. On muutakin.

    Niin ja tuo Linnan petroskoilaistanssijatyttöhän on kaikkien viettelevien pikkuhutsujen klassikko - lyhyen kuvauksen voima on yllättävän suuri ja johtunee suurimmaksi osaksi karmeasta sotamiljööstä, jossa muita naisia ei näytetä, ei edes sairaanhoitajia tai lottia. Hevonen on Veerushkasta seuraava inhimillinen olento ja lämmöllä kuvattu, ja sekin uhrataan pommin alle.

    VastaaPoista
  11. Samaa olen ihmetellyt jo pitkään, että miksi petoksen tehneiltä virkamiehiltä ei peritä rahoja takaisin palkoista. Otetaan nyt tämä Voutilainen ja työhuoneen kalustus, joka ei ihan petos-nimikkeellä kulje, mutta ainesta siihen kyllä löytyy. Kun huonekalut on tilattu, sanotaan vaan, että vahinko on jo tapahtunut, ei niitä tilauksia voi enää perua. Miksi se ei itse joudu vieläkään niitä maksamaan, vaikka jankuttaa kantavansa täyden vastuun tilauksista?

    Kun kommentoit koirajuttuani, tuli mieleen semmoinen, että miksi et ottaisi uutta koiraa vaikka Viipurin Koirista? Sullahan olisi aikaa sille ja kokemusta koiranhoidosta myös. Sieltä joku kaltoinkohdeltu ihanuus voisi saada sun luota turvallisen ja rakastavan kodin!
    -minh-

    VastaaPoista
  12. Van vaari elättää merkillistä romanttista kuvaa, jossa häntä on ihailtu oikein alistuneen naisen katseen kautta ja tämä on jättänyt hyvän muiston sovinisti-sian tai itseään täynnä olevan ihmisen sieluun. Kunhan hän saisi kaikki naiset sellaiseksi? Niin, mutta entäs jos van Vaari olisi jäänyt ikuiseksi ajaksi johonkin mätänemään ja poimimaan teennäisen onnellisesti jotain marjoja vanhalle akalle, joka olisi leikkinyt laupiasta.

    VastaaPoista
  13. Minh,

    Viipurin koirat meneekin samantien tsekkaukseen - olen lähdössä syksyksi pitkälle reissulle ja palattuani voi olla kapinen koira kainalossa!

    Hyi sinua HG,

    Vaaria koskevista sanoistasi! Ihminen näyttää sydämensä kirjoittaessaan, ja Vaarin sydän on nähty.

    VastaaPoista
  14. Eikä ole kun kauhea mies rajaamaan miten asiat tulisi olla, kuin pahin talonmuija täältä keskustasta. Should and should, they should and should. Mutta mitä nämä moraalipoliisit eivät mieti on se, että tuollainen kauhea ihmiskuva ja ylivirittynyt hyveellisyys kaiken sadismin kesken on se, josta paha on alkava.

    Kaikki ylilyönnit (Linkola lyö yli siinä, että ei välitä määrällisestä ihmisluonteesta ja mm jotkut tutkijat kuten mm Paloheimo vaikka on yhtä ns. viisas kuin Linkolakin ellei olisi tätä kieroa ihmiskuvaa - ei välitä laadulliselta kehitykseltä vaan vangitsisi sen kun voisi vain akat ja rumat etenkin vain jonnekin mätänemään sinä aikana kun hybriksessä miettii miten on nähnyt kauniita ja kuuliaita Kristinuskon toteuttajia joille on elämä pelkkää hymyä.

    Jotain mättää näissä molemmissa ihmiskuvissa. Ei voi siis olla välittämättä ihmisistä kuten Linkola mutta ei voi myöskään välittää niin, että rupeaa kajoamaan toisten seksuaalisuuden kehitykseen ja naisten oikeuteen myös evoluutioon (ettei aivot jää lehmätyttötasolle vain siksi,että sehän sopii miessovinisteille).

    Tulipa - anteeksi nimet: olivat julkkisten lailla vain mielessä mutta en ole tarkistanut heiltä onko asia näin: näin minä miellä ihan yhtä paljon kun minua mielletään ties miksikä.

    VastaaPoista
  15. Höpsistä HG, Vaaria leimaa nimenomaan laajasydämisyys ja humaani suvaitsevuus, mutta ymmärrän sen, että uskot omiin sanoihisi ja näkemykseesi. Sille ei kai kukaan mitään voi.

    VastaaPoista
  16. En malta olla lisäämättä tämän korruptiojutun päätteeksi sitä, että tämä Kauppinen on nyt ainakin Helsingin Sanomissa osoitettu moninkertaiseksi Nova Groupin johdon kestitsijäksi - kuntien varoilla.Lisäksi hän on väärentänyt kuitteja, eli siivonnut niistä nimiä pois.

    Tällaiselle ketkulleko maksamme valtion varoista kultaisen kädenpuristuksen?

    VastaaPoista
  17. Haa, jäpikkäät, minustapa keskustellaan netissä! Anna palaa Chris, tyhjennä sydämesi. Älä jätä kiveä kääntämättä, haluan itsekin saada itsestäni kaltaisesi neron laatiman analyysin. Tiedämme molemmat, että näet syvemmälle kuin muut eikä sinua huiputeta makeilla puheilla.

    Kenties sitten joskus myöhemmin kerron, mitä meidän välillämme oikein tapahtui Ekkenääsin Knull och Kram-festivaaleilla. Sanoit jo silloin, että olen kauhea mies ja voi miten ylpeäksi se minut teki! Näyttäkää minulle mies, joka ei haluaisi olla naisten silmissä kauhea, ja näytän teille valehtelijan. Hmm... mitä vielä? Niin, ne alistuneet, ihailevat naisten katseet. Voiko mies elämältä enää enempää pyytää?

    Tähdet horoskoopissani ovat nyt onnekkaassa asennossa. Ensin kehui Iines, siten lähetti Manta erikoisterveisiä (J:la siunatkoon hänen papinkaapunsa!) ja nyt yhtyi Chris kehuihin.

    Jos vielä Avatar pyytäisi neuvoja Tsehovin lukemiseen muuttuisin sietämättömän ylpeäksi sovinisti-siaksi, joka poimisi myös vanhoille ämmille marjoja aina mädäntymiseen saakka, vai kuinka se nyt menikään.

    Joka tapauksessa: olen riemuissani!

    VastaaPoista
  18. Jäämme odottamaan Chrisin analyysiä, mutta vihjaanpa minäkin Vaariseni, että en ole minäkään höplästä vedettävissä.

    Olen aistinut sinussa kaksijakoisuutta ja koonnut palapeliä sinusta. Joitain osia vielä puuttuu, mutta kokonaisuus on jo tähän mennessä enemmän kuin mielenkiintoinen. Kameleontti herkuttelevine kielineen on kyllä yksi muoto, jota olen harkinnut.

    VastaaPoista
  19. Veikkaan, että jokaista voidaan vetää nenästä, kunhan vetäjä on tarpeeksi taitava. Esimerkiksi tässä Kauppis-jutussa näkyy liehuvan muuan herra M:salo, joka puhuu ympäri kenet haluaa. En käytä koko nimeä, koska hän vanhana oikeussalisankarina saattaa yrittää nykäistä minulta kovat korvaukset maineen mustaamisesta. Tässä vaiheessa uskallan arvata, että Kauppista on kiskottu haistimesta oikein pahemman kerran.

    Sinua en ole koskaan yrittänyt vetää nenästä, miksi olisin? Se, mitä välillämme on tapahtunut ja mahdollisesti tapahtuu, tapahtuu hyvässä uskossa ja kaikella kunnioituksella.

    Kaksijakoisuutta on nähdäkseni jokaisessa. Voisitko kuvitella, että sellainenkin kodin onnen ja autuuden ylistäjä kuin Carl Larsson piti aina matkalaukkua pakattuna voidakseen tarvittaessa karata perheensä luota. Kiltiksi mainostettu Anton Tsehov kiusoitteli julmasti naisia, jotka olivat häneen rakastuneita. Nerokas Dostojevski pelasi vaimonsa korvakorutkin ruletissa.

    Emme aina itsekään tiedä, mitä haluamme, miksi toimimme kuin toimimme. Sinäkin, feminismin nimeen vannova itsenäinen nainen hyväilisit mielelläsi Raaka-Ranen karvaisia kinttuja aurinkoisella laiturillasi. Tekstissä vilahtaa toisinaan viettelijätär, toisinaan nunna. Tervetuloa siis meidän kameleonttien iloiseen joukkoon, jossa kielen ilot tosiaan ovat kunniassaan.

    VastaaPoista
  20. Minusta voi äkkipäätä ihminen, jolla ei ole silmää, saada sinisilmäisen kuvan. Se on kuitenkin jetsulleen väärin! Olen aika raaka - siis suoraan sanottuna tarkka ja hyvä - ihmisen sisään näkemisessäni, vaikka en paljasta sitä esimerkiksi täällä blogimaailmassa juuri koskaan.

    Oma kunniallinen isoisäni piti sivuvaimoa, samoin pikkukaupungissa on monelaista kuviota kuten maaseudullakin. Ihminen on hirveän raadollinen ja pieni, kukin meistä.

    Mietin joskus, millaista olisi, kun kaikki olisivat läpeensä rehellisiä ja sanoisivat, mitä ajattelevat ja näkevät toisesta.

    Sinussakin on tuo humaani puoli, mutta on myös se puoli, joka vetää toista tarvittaessa turpaan että veri roiskuu. Ja hyvä niin.

    VastaaPoista
  21. Van "Raaka" Vaari08 heinäkuuta, 2009 22:50

    Joitakin Iineksen blogin lukijoita on saattanut jäädä vaivaamaan nimimerkki HG:n ihastunut vuodatus henkilöstäni. Kuten jokainen heti huomaa, noin lämpimästi kirjoittaa vain rakastunut nainen.

    Miksi emme sitten ole yhdessä? Halusta se ei ole kiinni - herra hyvästi siunatkoon - mutta on asioita tässä maailmassa, joit´ei sun ihmisjärkes käsitäkään. Kerron siis, mitä tapahtui vuonna annodazumal Eekkenääsin Knull och Kram-festivaaleilla.

    Me tanssimme. Mutta ei kuten tavalliset kahiseva-asuiset humppaajat vaan kuin kohtalon-Fadon sytyttämät etelän ihmiset, kuumasti, lähekkäin, toisen värinän aistien. Kunnes kaikkialle ison nenänsä työntävä Bror-setä ryntäsi paikalle, erotti meidät tylysti toistemme syleilystä ja ärjäisi: “Hödu Satans flicka, denhär jävla gubben talar ju finska!”

    Farbror Bror ei ole mikään atleetti, ei myöskään kovin suuri hengen jättiläinen - voin vakuuttaa teille - mutta kun hän vinkkasi paikalle kaikki viisi Handelshögskolanissa urheilustipendillä palkittua 190-senttistä serkkuaan, katsoin viisaimmaksi väistyä väkivallan tieltä. Minut ohjattiin vaatesäilön pimeimpään nurkkaan, jossa odotti suvun päämies, itse Holger “Satan” H:sson, tuo mätien tomaattien kaupalla ja nojatuolihuijauksilla miljoonaomaisuuden tehnyt liikemies. Hän tyrkkäsi kouraani reilun peukalonhangallisen seteleitä ja ilmoitti, että jos vielä koskisin sormenpäällänikään hänen tyttäreensä rahat haettaisiin miehissä takaisin ja tuotaisiin H:ssonille samalla lautasella kuin pääni.

    Ymmärsin tuon jalon miehen kohteliaan vihjauksen ja poistuin kasinolta takakautta. Vasta Salon kohdalla ohjasin Mustangini bussilevikkeelle ja tarkistin, että Hanssonin antamat setelit olivat oikeita ja että niitä oli riittävä määrä.

    VastaaPoista
  22. Minä maistelen vielä tuota kuvaustasi, joka on kuin suoraan jostain mafiakuvauksesta, mutta lausun tässä ensin vain ihmetykseni siitä, että mistä kummasta HG tunnisti sinut heti edelliskeväänä kun ilmestyit blogiini kommentoimaan ja juttelemaan mukavia?? Asia ei kuulu kenellekään, mutta ihailen HG:n tarkkanäköisyyttä.

    VastaaPoista
  23. HG tunnisti minut, koska hän näkee ja tietää enemmän kuin muut. Ganz einfach.

    VastaaPoista
  24. Vaari,

    tuossa olen samaa mieltä, mutta hutejakin hänelle sattuu. Eniten olen surrut hänen suhtautumistaan minuun, sillä olen aina ollut hänen puolellaan, vaikkei hän sitä näe. Olen miettinyt, mikä se näkemisen este voisi olla.

    VastaaPoista
  25. Palaset loksahtelevat kohdalleen.

    Olen kuullut tämän van Vaarin tarinan usein ja nyt siis selvisi, että ruotsinkielisen yläluokan ihan tytär olikin nuori HG, tuo jokaisen bossen, nallen, turren ja toffen kuolaama kohtalokas kaunotar.

    Olette ehkä huomanneet, että Mummolassa eilen tai toissapäivänä HG tajusi äkkiä tuntevansa myös minut...

    VastaaPoista
  26. Tapsa P, Mummolan lukeminen on minulta jäänyt, mutta HG:n kykyjä en epäile.

    Hän on ilmiömäinen ihmisten ja ilmiöiden haistelija. Ylilyöntejäkin tulee tosin, eli suurin osa meistä bloggaajista on tavallisia kansalaisia, ei julkisuuden henkilöitä, jollaiseksi minuakin on epäilty. Uskon, että pitkän linjan bloggaajat ovat enimmäkseen mitä sanovat, mutta jokusia tekeytyjiä toki joukossamme on.

    VastaaPoista
  27. van "Ihmettelevä" Vaari09 heinäkuuta, 2009 14:18

    Tapsa!

    Oletko siis kuullut tämän tarinan minulta usein, vai ovatko jotkut muut kertoneet saman jutun?

    Muistaakseni en ole kertonut tätä julkisesti koskaan ennen. Onko siis niin, että joku muukin (tai jotkut) on maksettu ulos "Satanin" suvusta?

    VastaaPoista