17.11.2009

Keisarille mikä keisarin on

Kun suomalainen vähätuloisena pidetty kokki maksaa palkastaan veroa 22 prosenttia, maksaa saksalaiskokki yhtä suurista ansioista 34 prosenttia.

Tämä ilmenee uusimmasta barometrista Veronmaksajain keskusliiton eilen julkistaman tiedon mukaan. Suurituloinen sen sijaan maksaa muiden Länsi-Euroopan maiden suurituloisia enemmän veroja, niin että hänen verotustaan voidaan kutsua kireäksi - se on jopa 4,8 prosenttiyksikköä kirempää kuin muiden verrokkimaiden. Vain keskituloisten verotus vastaa Suomessa muitten maitten tasoa.

Joutuukin kysymään, pääseekö vähätuloinen meillä kuin koira veräjästä pienten verojensa kanssa. Onko kaikenlainen tukitoiminta mennyt jo liian pitkälle? Pitäisikö alemmissakin tuloryhmissä olevilta ihmisiltä yksinkertaisesti pyytää lisää valtion kassaan, kun kouluissa mennään jo nälkärajoille ja terveyskeskuksissakin jonot näyttävät leipäjonoilta?

Pitkäänhän on ollut niin, että mitä pienemmät tulot, sen suuremmat tuet. Ilmaisen koulutuksen ja terveydenhoidon lisäksi on esimerkiksi asumistuki, on yritystukia sun muita, on maataloustukia, ja nämä kaikki tietenkin vähätuloisille ammatinharjoittajille, ei keskituloisille saati suurituloisille. Esimerkiksi minä yksinhuoltajaopettajan tuloillani en ole koskaan saanut asumistukea, yritystukea tai minkäänlaista yksinhuoltajan tukea. Opettajien ilmainen työterveyslääkärikin kehotti minua menemään yksityislääkärille, kun halusin foniatrille puhevaikeuksieni vuoksi. Minähän menin, kun käskettiin. Minusta onkin kypsynyt ihminen, jonka mielestä ihmisen tehtävä on elättää itsensä ja jälkikasvunsa ja maksaa keisarille, mikä keisarin on.

Ja jos miettii asiaa eettiseltä kannalta - voiko tällainen tukien jako ja samanaikainen matalista matalin verotus olla edes humaania ja tasa-arvoista ihmisten kohtelua, saati sitten kansantaloudellisesti järkevää? Ja miksi hyvin ansaitsevia rangaistaan meillä enemmän kuin muualla maailmassa, ikään kuin olisi väärin tienata hyvin? Eikö jokaisella ole nykyään samanlaiset mahdollisuudet kouluttaa itsensä, sivistää itseään, olla ihmisiksi ja hoitaa velvoitteensa ja vastuunsa itsestään ja perhekunnastaan? Eikö ihminen lopulta ole oman onnensa seppä?


(Maalaus Claude Monet)

181 kommenttia:

  1. Tiedoksi heille, jotka eivät erota huumoria todesta - tämä oli sitten sitä ensinmainittua laatua! Ihan jo pienen silmäilyn perusteella. Älkää kiehauttako verenpainettanne.

    VastaaPoista
  2. Mitään en tunnusta. Asia on tärkeä.

    Yhden "hyysäyksen" kuitenkin vaihdoin "tukitoimintaan".

    VastaaPoista
  3. Sitten kun se suomalainen kokki maksaa yhtä paljon veroja kuin saksalainen kollega, niin toivoisin, että Suomessa on silloin saksalainen hintataso.
    Palkkahaitarin alapäässä olevat ihmiset hyötyvät eniten alhaisista peruselinkustannuksista.

    Luulen kuitenkin, että jos nostaisimme pienten palkkojen verotusta esimerkin 12:lla prosenttiyksiköllä, niin ei hintataso liikahtaisi mihinkään.

    Itse kyllä kannatan verotuksen ääripäiden lähentämistä noin periaatteessa. Siihen voi vaikuttaa vaaleissa. Kok.

    Japekin on varmaan kanssani samaa mieltä siitä, että mitä enemmän jotain asiaa, esim. yksinhuoltajuutta, tuetaan niin sitä enemmän sitä saadaan.

    VastaaPoista
  4. Siis... mitä enemmän jotain asiaa TUETAAN, niin sitä enemmän sitä saadaan.

    Tutkimusten mukaan kouluttautuminen Suomessa kannattaa, jopa yhtä hyvin kuin useimmissa muissa länsimaissa.
    Suomessa on ilmainen yliopistokoulutus ja keiden lapset pääasiassa miehittävät korkeakoulut.
    Monissa maissa vanhemmat joutuvat aloittamaan säästämisen lapsen opintoihin heti tämän synnyttyä jos haluavat lapsen yliopistoon, jonka papereilla saa töitä.

    VastaaPoista
  5. Samuli,

    saksalainen hintataso on hyvin lähellä suomalaista, mitä tulee elintarvikkeiden ja esimerkiksi bensiinin hintaan. Siskoni asuu Saksassa ja käy joka vuosi Suomessa, ja toteaa sen, ettei puolin ja toisin kannata paljoakaan tuoda ja viedä pelkästään taloudellisin perustein.

    Jotakin Saksassa on halvempaa, kuten vaikkapa lehdet (levikki on vähän toista luokkaa, joten hintoja voidaan pitää alhaisina) ja vaikka postikortit, jotka ovatkin Suomessa ällistyttävän kalliita.

    Lääkäri on Saksassa maksuton, ja sisään voi marssia ilman ajanvarausta esimerkiksi luomea poistamaan, kuka tahansa. Saksalainen maksaa kuitenkin jokaisesta kuukausipalkastaan terveysmaksua (tai terveysveroa) huomattavan ison summan - valitettavasti nyt en muista paljonko tuo summa on, mutta iso se on, ei alkuunkaan mitään 50 - 100 e/kk luokkaa, vaan isompi. Jos en nyt ihan pieleen muista, tuo maksu taisi kattaa rseptilääkkeetkin.

    Moni luulee muuten, että koska autot ovat saksalaisille halpoja, muukin on halpaa. Tämä ei siis pidä paikkaansa.

    Muuten - yksinhuoltajuus on huonosti tuettua. Kuka oikein saa yh-tukea?

    VastaaPoista
  6. Samuli,

    tuo ilmainen yliopistokoulutus on kyllä sellainen asia, että luulisi useamman käyttävän sitä hyväkseen, kun sitä kautta kuitenkin pääsee todennäköisimmin mielekkäisiin ammatteihin ja hyville tuloille. Toki muualtakin pääsee - ihmisen omista haluistahan kaikki on kiinni - en sitä tarkoita, mutta onhan yliopistokoulutus nyt kuitenkin syvin koulutus, mitä on olemassa.

    Se vaan on valitettavaa, että kaikkea syvää koulutusta ei arvosteta rahassa, esimerkkinä kirjastonhoitajan maisteritason tutkinnot.

    VastaaPoista
  7. Ruoka ON esim. Saksassa ja Hollannissa halvempaa. Ei hirveästi, mutta sen verran, että se vaikuttaa pienituloisen rahoissa.

    Monet harrastustavarat esim. moottoripyörän renkaat ovat niin halpoja, että matkakustannukset prätkällä Saksaan kattaa ostamalla uudet renkaat Saksasta. Autot ovat halvempia. Vaatteet ovat halvempia.
    Puhumattakaan oluen hinnasta.

    Varakkaalla baijerilaisella rouvalla on erilainen näkökulma asiaan kuin kokilla.

    VastaaPoista
  8. En sano verotukseen nyt mitään, mutta rokotusjono mieluummin vaikka aakkosjärjestyksessä, kuin että itseaiheutettu läski (2.tyyp. diab.) palkitaan ja vapaa-aikaisten (eläk.&tyött.)mahdollisuutta jonotukseen suositaan.

    VastaaPoista
  9. Minusta Finnveran Naisyrittäjälaina on epätasa-arvoinen, kun sitä ei voi miehet saada. Vaikea ymmärtää miten sellainen voi olla edes olemassa tasa-arvonmallimaaksi mainitussa Suomessa.

    Kouluissa menee oppilaat nälkärajoilla, mutta on eräs ryhmä jolta voisi nipistää, nimittäin opettajat. Heillä on pitkät lomat ja lyhet työpäivät joten näinä säästöjen aikoinan voitaisiin opettajat esim. lomauttaa kesäloman ajaksi esim. 2,5 kuukaudeksi sekä tietysti syys ja talvilomien ajaksi myös. Näin saisimme varoja mm. oppimateriaaleihin ja kasvaville nuorille tärkeään kouluruokaan joka on naurettavan alhaisella tasolla nykyisin.

    Lisäksi ehdotan, että Finnairin syöttöporsaat, eli lentäjät, erotetaan kaikki ja hommataan kansainvälisiltä markkinoilta edullisempia ja joustavampia lentäjiä tilalle. Nykyisin Finskin lentäjät tienaa, aiheettomasti, tuplasti sen mitä keskieurooppalainen virkaveljensä.

    VastaaPoista
  10. Samuli,

    eikö kuitenkin ilman alv:a Suomen hintataso olisi suurin piirtein sama kuin Saksan?

    Ja on muuten aika hassua, että Suomessa on EU-maiden lähes kallein maito, huolimatta maataloustuista, joita Suomessa maksetaan Saksaan verrattuna viisinkertainen määrä. Oisko vikaa Kepun säätämässä maatalouspolitiikassakin?

    Olen eri mieltä tuosta, että vaatteet ovat halvempia Saksassa - kyllä ne ovat samaa hintatasoa. Sisareni vie nimenomaan vaatteita ja kenkiä täältä sinne, ja hän on pihi. Ja bensiini oli siis aivan samanhintaista.

    Joka tapauksessa, hintaerot ovat vuosi vuodelta olleet pienemmät.

    *

    Buji,

    hyvä ehdotus, mutta miten oisi aakkosjärjestys tai vapaaehtoisuusjärjestys?

    VastaaPoista
  11. Iines: "ilmainen yliopistokoulutus on kyllä sellainen asia, että luulisi useamman käyttävän sitä hyväkseen, kun sitä kautta kuitenkin pääsee todennäköisimmin mielekkäisiin ammatteihin ja hyville tuloille."

    Jaa niin kuin mihin mielekkäisin ammatteihin ja mille hyville tuloille?

    Humanisteja, erityisesti naisia, on niin että päät yhteen kolajaa, mutta heille ei ole mitään järkevää työtä tarjolla. Silti nämä samaiset naiset itkee kovaan ääneen, että heidän pitää saada siisti sisätyö ja iso palkka kun ovat niin kovasti koulutettuja. Miksi kukaan noista viisaista humainsteistä ei viitsinyt tsekata onko humanisteille mitään töitä tarjolla? No ei ole. Kaikki ei voi olla kirjaston tätejä (joka ei kyllä korkeakoulutusta vaadi).
    Miksi humaistinainen ei hakeutunut amikseen putkimieslinjalle? Sieltä valmistuu nopeasti työelämään ja palkkakin on varsin hyvä.

    Iines: "Japekin on varmaan kanssani samaa mieltä siitä, että mitä enemmän jotain asiaa, esim. yksinhuoltajuutta, tuetaan niin sitä enemmän sitä saadaan."

    hmmm...olet varmaan rakentanut tämän lauseen huolellisesti, mutta en valitettavasti pääse sisään siihen mitä haet. En pysyty sanomaan olenko samaa mieltä kanssasi vai en. Miksi yksinhuoltajuutta pitäisi tukea, että sitä saataisiin enemmän? Ei kai yksinhuoltajuuden saanti aikaiseksi (?) ole joku toivottava tavoite? Pitää myös muistaa, että vaikka lesbofeministit muuta väittää, on lapsella aina myös isä.

    VastaaPoista
  12. Jape,

    naisyrittäjien lainalla rohkaistaan tietenkin naisten hakeutumista itsenäisiksi yrittäjiksi - heitä lienee miehiin verrattuna vähemmän?

    Jos opettajat lomautettaisiin kesälomalla, sehän olisi selkeä palkanalennus. Ei mitään ammattiryhmää voi lomauttaa loman aikana. Lomauttaminen tarkoittaa työstä vapautumista, ei loman pitämistä lomana.

    Opettajan palkanmaksu on lisäksi sillä tavalla erikoinen, että opettajan vuosipalkan pohjana on historiallinen yhdeksän kuukauden palkkasumma (miinustettuna siis kolmen kuukauden kesäajan palkka).

    Tuo yhdeksän kuukauden palkka on kuitenkin nykyään jaettu 12:lla, ja tasattu jaettavaksi kerran kuussa, myös kesäkuukausina. Tämä on palkanmaksun historia, minkä moni jo tietääkin. Tämä palkanjakomalli tapahtui siinä vaiheessa, kun ymmärrettiin, että pätevä opettaja on hyvä palkata pidemmäksi ajaksi kuin 9 kuukauden lukuvuodeksi kerrallaan. Palkkoja ei siis nostettu kolmen uuden kuukauden palkalla.

    Ja tätä vanhaa peruahan on myös vanha tapa antaa kunnalta opettajalle asunto koululta ja isohko puutarha, jotta opettaja pysyi palkattomana hengissä maan antimien voimalla syksyyn asti, jolloin palkka alkaisi taas juosta. Nyttemmin tavasta on luovuttu vissiin - ihan peräkylistä en tiedä, mutta eihän niillä enää koulujakaan ole.

    VastaaPoista
  13. Hyvä ehdotus Iines ! Lopetetaan kaikki "ilmainen". Jesh. Katsotaan vain kuka jää henkiin ja kuka ei.

    Hieno, oi, niin hieno kirjoitus.

    VastaaPoista
  14. Ehdotinkos minä jotain?

    Kun mielestäni kyselin.

    Tuo hurja ehdotuksesi kyllä panee mielikuvituksen laukkaamaan ja miettimään sitä, että mitäs jos jokin tuki sitten vaikka lopetettaisiinkin tai säädettäisiin toisin.

    Jos vaikka lapsilisät nyt sitten otettaisiin pois suuresti tienaavilta, jotka antavat ne kersoilleen viikkorahoiksi tai panevat pankkkiin korkoa kasvamaan? Tulisiko tuosta katastrofi?

    Toinen esimerkki: Entäs jos leskeneläkkeet lakkautettaisiin?

    VastaaPoista
  15. Piikittämisen aakkos- ja vapaaehtoisjärjestys Iineksen ehdotuksen mukaisesti hyväksytty. Lisäksi halukkaille pikatoimitus hintaan 1000,- eur + alv.

    VastaaPoista
  16. Iines, millaisia ovat hyvintoimeentulevan kärsimykset? Voiko kärsiä, jos verotaakastaan huolimatta tulee hyvin toimeen?

    Olen tämän kysymyksen edessä aivan???

    Varsinkin, kun kuuntelin radiosta raporttia maailman huono-osaisista, nälkäänäkevien määrästä jne.

    "Hyvinvointivaltio on valtio, joka takaa ihmisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien lisäksi myös sosiaaliset oikeudet eli oikeuden välttämättömään elintasoon ja huolenpitoon jne."

    Jotta tämä voitaisiin taata, maksamme veroistamme osan yhteiseen kassaan josta hyvinvointia jaetaan myös tämän hyvänpuun oksilta pudonneille ja/tai pudotetuille.

    Näiden roposten kadehtijoita aina riittää. Ja joskus tuntuu siltä, että suurinta äläkkää pitävät juuri ne, joilla ei koskaan taloudellista hätää ole elämässään ollut.

    Luuloa on se, että kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet kouluttautua suuripalkkaisiin hommiin.

    Kaikilla ei ole siihen edes päiden edellytyksiä. Jonkun on kai tehtävä myös muutakin kuin rahaa?

    Ja kun murdochien ja muiden ahneiden järjestelemä "lama" saadaan infulenssaviruksen lailla tartutettua globaalin talousjärjestelmän sisään, niin ketkä siinä "hoitojonossa" ensimmäisinä ovatkaan jälleen tuntemassa sen kouriintuntuvimmin nahoissaan?

    Ja ketkä öykkärit silloinkin kiilaavat viereistä kaistaa nappaskengät savuten kuin mitään ei olisi maailmassa pielessä?

    Olen saanut sen kuvan maailmanmenosta täällä maassammekin, että ne joilla elämisentarvikkeita on nurkat, autotallit, varastot, aitat, halkoliiterit, pankkitilit, katuvierien as.oy-osakkeet, tuhansien hehtaarien metsäpalstat ja taskut pakahtuakseen täynnä ovat juuri niitä, jotka ovat polkemassa köyhäkerjäläisen paleltuneille sormille kahmiakseen yhä lisää vaikka sitten itse jo fysiikkansa puolesta hautaan olisivat kaatumassa.

    Siinä mielessä me tällä hetkellä olemme sortumassa hyvinvointivaltion tynkämalliin, koska ahneuden edustajat (kok) ovat lajimme harteille kavunneet mahdollistamaan tämän loputtoman ahneuden kasvua, ja saa vain miettiä, että kenen kylkiluista tekemiään tikapuita pitkin...

    VastaaPoista
  17. Kaikki ilmanen pois, kyllä sitä sanatonkin voi jotain tehä, silitellä vaikka!

    VastaaPoista
  18. Äläs nyt, Kivakoo, kyllä minä jättäisin leivän tarvitsevan suuhun.

    Ja silitellä kannattaa jokaisen, oli sanoja tahikka ei.

    VastaaPoista
  19. Korjaus, väitin virheellisesti 17. marraskuuta 2009 18:36 -viestissäni, että Iines olisi väittänyt näin: "Japekin on varmaan kanssani samaa mieltä siitä, että mitä enemmän jotain asiaa, esim. yksinhuoltajuutta, tuetaan niin sitä enemmän sitä saadaan."

    Kyse olikin Samulista, joka noin sanoi. Pahoittelen virhettäni.
    Ei pitäisi väsyneenä vastailla viesteihin...

    VastaaPoista
  20. Iines: "naisyrittäjien lainalla rohkaistaan tietenkin naisten hakeutumista itsenäisiksi yrittäjiksi - heitä lienee miehiin verrattuna vähemmän?"

    Niin? Missä logiikka? Miksi naisyrittäjiä pitää rohkaista, kun ei miesyrittäjiäkään ole rohkaistu "miesyrittäjälainalla"? Ei se että on jotakin jollakin alueella vähemmän tarkoita sitä että "vähemmistöä" pitäisi erityisesti tukea.


    Missä on miesopettaja palkat, miessairaanhoitaja palkat, mieslastentarhanopettaja palkaat tai mies kirjastonhoiitaja palkat, jotka olisi nostettu esim. 2 kertaisksi naisten palkkoihin nähden, jotta saadaan kannustettua miehiä näille aloille töihin? Miehiähän on noilla aloilla selvästi vähemmän.

    Entä missä on mies "äitysloma" (esim. 12 kk) ja mies hoitovapaa (3 vuotta esim.), jotka voisi olla täydellä palkalla jotta saadaan kannustettua miehiä noihin. Miehiä lienee noilla "aloilla" vähemmän?

    VastaaPoista
  21. Valto,

    ymmärrän kysymyksesi, sillä näen sinut jopa poikkeuksellisen hyväsydämisenä ja myötäelävänä ihmisenä. Olet empaattisin ihminen, jonka olen virtuaalilaineilla tavannut, ja juuri siksi sinulla on erikoisen tärkeä paikka sydämessäni. Minua jopa hieman aina huolettaa, että mitähän se Valto ajattelee taas tästäkin kirjoituksestani. Hiukan jopa hävettää, kun tiedän sanovani napakasti ja antavani kyytiä tai huutia.

    Nyt ei pidä kuitenkaan ajatella, kuten jo pari tässä ketjussa, että kysymykset veroasteikon rukkaamisesta kummastakin päästä merkitsisivät meikäläiseltä kitsasta mieltä, empatian puutetta tai kylmää sydäntä.

    Mietin yleistä humaania ihmisten tasa-arvoa, ja tämä koskee myös ns. ennestään hyväosaisten oikeuksia samaan kohteluun ja samoihin etuuksiin kuin muillakin, jos mahdollista. Jos tienaa paremmin, niin toki myös jää käteen enemmän - se ei ole synti. Saa jäädä! Toki tarkoitan vain rehellisellä työllä ja osaamisella tienaamista, en esimerkiksi osakkeilla pelaamista. (Ja pääomaveroa tulee kyllä nostaa!)

    Minusta myöskään kaikki inhimillinen kärsimys ei ole taloudellisista seikoista johtuvaa kärsimystä. Kyllä rikaskin siis voi tuntea tuskaa, hän on kuin jaguaari, ja minun on pakko panna tähän taas lempirunostani pätkä:

    Eikö uskota
    että vahvoja käpäliä kirveltää?
    Eikö uskota,
    että jaguaarilla on sydän?
    Voi, sillä on
    isä, äiti, naaras, pennut.
    Suuri on erämaa
    kylmä syksyn tuuli.
    Syvällä jaguaarin vatsassa
    vain yksinäisyys, epätoivo.
    Jaguaari voi suudella kukkaa.
    Sillä on kyyneleitä,
    hempeitä tunteita.


    En puutu nyt siis tällä erää kommenttisi yksityiskohtiin, Valto, vaan tyydyn puolustamaan sitä linjaa, että kaikki voivat tuntea tuskaa ja kipua varallisuudesta huolimatta. Suurin tuska ei tule aina vähistä rahoista johtuvasta puutostilasta, ja kyllä jokaisen perustulosta huolehditaan - ja toki pitääkin huolehtia.

    VastaaPoista
  22. Iines: "Jotakin Saksassa on halvempaa, kuten vaikkapa lehdet (levikki on vähän toista luokkaa, joten hintoja voidaan pitää alhaisina) ja vaikka postikortit, jotka ovatkin Suomessa ällistyttävän kalliita."

    Sinähän "merkittäviä" asioit huomasri, vai että oikein postikortit. Entäpä vaikka autot? Miten lienee niiden hintaero?

    Autojen hintaerolla saksassa ostelee aika paljon "saman hintaista" bensaa. Lisäksi vähävaraisilla on varaa kohtuullisen hyvään autoon ja kalusto saadaan pidettyä suht'kot uutena ja turvallisena. Suomessa ajellaan ikälopuilla romuilla, kiitos älyttömän autoverotuksen.

    Tästä älyttömästä verotuksesta on vastuussa pääasiassa punavihreät taistolaiset, cityvihreät, kommunistit ja muut elämäntapaintiaanit, jotka edustaa tuottamatonta taiteilijalahkoa ja joidenka mielestä heidän ei tarvitse tuottaa yhteiskunnalle muuta kuin kuluja. Poliittisista puolueista Kokoomus on ollut ainoana vastuullisena ja järkevänä tahona vastaamassa ja vartiomassa valtion rahakistua, että nämä aiemmi mainitut holtittomat stalinstit ja viherhiukkaset ei ihan läskiksi vetäsi valtiontalouttamme.
    Perussuomalaiset taas ovat kiitettävästi (napakamminkin voisi vielä esiintyä) kritisoineet mamujen hyysääjien intoa siihen että mamuille annttaisiin vapaa pääsy yhteiseen pöytäämme syömaan.

    Iines: "Jos opettajat lomautettaisiin kesälomalla, sehän olisi selkeä palkanalennus. Ei mitään ammattiryhmää voi lomauttaa loman aikana."

    Nimenomaan, rahaahan olisi tarkoitus säästää. Ja lomautukset ajoitettaisiin juuri ennen lomia, saataisiin enemmän säästöjä.

    Iines: "Ja on muuten aika hassua, että Suomessa on EU-maiden lähes kallein maito, huolimatta maataloustuista,"

    Mitä väliä yhdelä maidolla? Miksi tätät pitää vertailla? Mitä se meinaa maksaako maito suomessa 85 senttiä ja saksassa 75 senttiä? mitä väliä? Montako litraa maistoa sinä juot päivässä IInes?

    Kaikki maataloustuet pitäisi poistaa ja maataloustuottajan tulisi elää tuottamansa tuotteen hinnalla, siksi maidonkin pitäisi maksaa sen mitä kuuluu, vaikkapa 2 euroa litralta. Ne ostaa sitä kyllä jotka tarvitsee. Miksi meidän kaikkien pitää osallistua maajussin maidontuotannon tukemiseen vaikka kaikki ei koskaan (tai edes joka päivä) juo maitoa?

    Iines: "Se vaan on valitettavaa, että kaikkea syvää koulutusta ei arvosteta rahassa, esimerkkinä kirjastonhoitajan maisteritason tutkinnot."

    Mitä hyötyä asikakkaalle on kirjastonhoitajan maisterin tutkinnosta? Ei mitään. Miin Kierjaston hoitaja tarvitsee kokreakoulututkintoa? Ei mihinkään. Tarvitsseko kirjakärryn rullailuun ja kirjojen laittamiseen oikealla hyllypaikalle korkeakoulututkintoa? En usko.

    Kirjastonhoitajan toimi on leppoisaa sisätyötä, joka ei tuota mitään. Siinä on aika lueskella päivän lehdet, MeNaiset ja surffata vaikka netissä työaikana. Olen nähnyt!

    VastaaPoista
  23. Iines, kysymykseni tarkoitinkin "aidata" vain ja ainoastaan taloudellisten seikkojen kanssa painiskelevien "kärsimyksiin" ja kärsimyksiin.

    Muuten ymmärrämme toisiamme vallan hyvin ja kirjoituksesi oli tälläkin kertaa miettimään laittava -kuten varmaan on tarkoituksesikin. Otan nämä terveellisinä asioiden puntarointeina.

    Muuten kiitän P-paikasta sydämessäsi. Se on varmaankin töpselipaikalla varustettu, sillä mieleni täällä lämpeni kovin tästä tiedosta.

    Tälle elämänkaarelle, mikä minullakin on jo takana, olen tullut tietoiseksi monenlaisesta tuskasta joita kantavat sisällään niin köyhät kuin rikkaatkin, että pyrin olemaan aliarvioimatta kenenkään kärsimyksiä. Joskus vain, kun huomaan pahaaoloa potevan silmät vaikkapa kaupan kassajonossa, on minun käännettävä pääni etten enää näkisi...

    Kysyn kuitenkin, että kovuus, missä "hintaluokassa" sitä eniten tapaa? (Sanotaanpa mitä muuta tahansa, meidät on hinnoiteltu, ennen luokiteltiin.)

    Myötäelämisen kykyä löytyy useimmiten vain niiden joukoista, joilla itsellään on kokemusta putoamisista. Ja sitä enämpi, mitä monenmoisemmista rytkäyksistä.(Jos ovat jaksaneet jäädä henkiin eikä katkeruus ole syövyttänyt tuntemisen solukoita aivoista aivan tyyten...)

    Myötäelämisen lahjoja omaaviin lasken valtaosan äideistä, joihin luen myös lesbofeministinaiset, virka-autoissaan kiitävät ministeriäidit ja joskus joissakin harvoissa valtioissa äidit, jotka punaisista hiuksistaan huolimatta ovat presidentiksi saakka ponnistelleet.

    Tarja Halosemme empatioineen on mielestäni yksi hyvä esimerkki.

    Heitä me kansalaisina suorastaan tarvitsemme, sillä liian usein ovat tykkien stondikset miehisen mallin mukaan olleet ohjeistamassa kansojen taivalluksia.

    VastaaPoista
  24. Mikä olisi oikea veroprosentti kokille, jos 22% on liian vähän!? Hän tekee OIKEAA työtään kiireisesti kuumassa keittiössä vaativille asiakkaille, kenties juuri teille Jape, iines, Buji... pienellä palkalla!? Entä ennenaikaisella eläkkeellä olevalle iinekselle? Kai hänkin jotain "oikeaa tekemistä" vielä voisi tehdä, vaikka syöttää vanhuksia ei siinä äänihuulia tarvita!

    VastaaPoista
  25. Kuules nyt Jape,

    sinun ajatuskulkusi mukaan kirjastossa taitaisi pärjätä kuka tahansa. Luulenpa, että esimerkiksi insinööri ei pärjäisi kirjastotyössä päivääkään.

    Tuleehan kirjastonhoitajan tuntea monipuolisesti kirjallisuuttakin! Samoin tietohallintoa, tietojen arkistointia, hänen tulee tuntea monipuolisesti tiedonhakuprosessit ja kouluttaa kuntalaisia, koululaisia ja opiskelijoita tiedonhakuun ja kirjastojen käyttöön - itsekin käytin vuosittain aloittavat luokat kirjastokäynneillä, jossa kirjastonhoitajat luennoivat ja antoivat opiskelijoille tehtäviä.

    Kirjastoissa järjestetään lisäksi erilaisia kirjallisuus- ja teatteritapahtumia, päiväkotivierailuja, satutunteja, joihin pitää valmistautua pedagogisesti oikein.

    Tuo on varsinainen sammakko, kun sanot, että kirjastonhoitajan työ ei ole tuottavaa. Tottakai se on tuottavaa, sillä Suomen lapset, koululaiset ja opiskelijat ovat kulkeneet opintiensä kirjastojen kautta! Kirjastojen tuottamat tieto- ja kulttuuripalvelut tuottavat kaiken aikaa uutta henkistä ja jopa aineellista kasvua enemmän kuin tuhat insiöörintoimistoa Suomenmaassa.

    Muihin päästelemiisi sammakoihin en nyt jaksa puuttua tällä erää - tämä kirjastonhoitajan oli niin paha.

    VastaaPoista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. kivakoo: "Hän tekee OIKEAA työtään kiireisesti kuumassa keittiössä vaativille asiakkaille, kenties juuri teille Jape, iines, Buji... pienellä palkalla!?"

    No minä pienipalkkaisena maksan mielelläni hyvä kokin tekemistä ruuista. Tosin olen itse kohtalaisen taitava kokki itse, joten en kovin usein syö ravintolassa tai vastaavissa. Kokin veroprosenttiin en osaa ottaa kantaa, mutta mielestäni tuloveroasteikon alapään, eli pienituloisen kuten eläkeläiset jne., veroja voisi keventää ja hyvinansaitsevien verotusta kiristää. Lisäksi nostaisin pääomaveroa esim. 32%:iin näin aluksi.

    Kivakoo: "Entä ennenaikaisella eläkkeellä olevalle iinekselle? "

    Iines voisi suorittaa aseettoman lottapalveluksen jossa oppisi kriisin hallintaa, joukkosidontaa jne. Lisäksi Iines voisi hoitaa sairaita sotaveteraanejamme ja ulkoiluttaa heitä, olla seurana. Lisäksi Iines voisi haravoida ja hänellä olisi joku henk.koht. mies valvoja, joka tarkastaisi, että työ tulee kunnolla hoidettua :)
    Nämä kaikki siis palkattomana "kansalaisvelvollisuutena".
    Nämä näin pikaisena ideana vain.

    VastaaPoista
  28. Valto,

    kyllä minusta kovuutta tapaa sekä rikkaissa että köyhissä, mutta rikkaiden kovuus tuntuu pahemmalta.

    Köyhyyden kovuus annetaan usein anteeksi.

    Sydämen hyvyys ja empatiataidot eivät kuitenkaan katso rahapussia.

    VastaaPoista
  29. Nimimerkki Kivakoolle varoituksen sana.

    Ilkeydet voit sijoittaa omaan blogiisi, jossa niitä ennestäänkin on. Täällä ei herjata ketään hänen sairaudestaan.

    VastaaPoista
  30. Kivakoo: "Kannatan Japen ehdotuksia!:)"

    Kiitos Kivakoo! :)

    Ekan kerran tässä blogissa joku kannattaa minun rakentavia ehdotuksia. Merkki pöytään! :D

    VastaaPoista
  31. Näyttää siltä, että olet Iines viime aikoina saanut kommentaattoriksesi oikean Uros-City-Canin: tuon vaikeasti poiskitkettävän, hännäkkään mediatuholaisen.

    Se ei juurikaan näytä omaksuneen klassista sivistystä, siltä puuttuu itseironiaa, enkä etsimälläkään löydä sen kommenteista merkkejä kulttuuristen ongelmien syvemmästä pohdinnasta - ymmärryksestä nyt puhumattakaan.

    Kyseessä taitaa olla eräänlainen Topi-Petteri-klooni, jolle meikäläinen - 'sotaa käyvä' humanisti - hetimiten palauttaa takaisin hänen omat sanansa: 'järjenkäyttö sallittu'.

    Vai olisiko nyt niin, että juuri 'teknis-välineellisen järjen' dominoivuus tuottaa Topi-Uros-Cani-Petterillämme tuollaisia, peripopulistisia, sammakoita - anteeksi mielipiteitä?

    Parempi siis kai muuttaa palauteviesti muotoon: järjenkäyttö kielletty!

    Käytä mieluummin vaikka sumeaa (fuzzy) kuin pelkästään junttimaista 'lataa ja laukaise'-logiikkaa - - vaikka onhan se laakaseminen toki aina niin vaikuttavan maskuliinista toimintaa - myönnettäköön.

    Silloin naiset pyörtyy, miehet ottaa mustasukkaisuudesta vihaisina joskin samalla kunnioituksesta nöyrinä hatun päästään tuon ylivertaisen sanasepon edessä: - - Uros-Petteri on saapunut Iineksen blogiin - - vaviskaat Vaari, Tapsa, Mikis, Rane ja muut karjut!

    *
    Ken lieneekään tuo edellä kuvaamani ärhäkkä, laskutikkunsa käytön unissaankin hallitseva Das Man ('kuka tahansa, jokamies')?

    VastaaPoista
  32. Iines: "sinun ajatuskulkusi mukaan kirjastossa taitaisi pärjätä kuka tahansa. "

    Tältä vaikuttaa tosiaan. Olen tämän itse nähnyt. Siellä kirjastossa on kirjastontädeillä (ja muutamalla ponihäntämiehellä) aikaa jäpistä ja juoruta keskenään, surffata netissä ja lueskella Gloriaa, kun asiakkaat palvelee itseään lainausautomaateilla, sitten onkin jo kohta kahviTUNTI, joka tosiaan tuntuu kestävän tunnin...

    Iines: "Luulenpa, että esimerkiksi insinööri ei pärjäisi kirjastotyössä päivääkään."

    Tämähän on suorastaan hävytön loukkaus.

    Iines: "Tuleehan kirjastonhoitajan tuntea monipuolisesti kirjallisuuttakin!"

    Niin? Kuka tahansa voi tuntea monipuolisesti kirjallisuutta. Jos nyt puhutaan kirjastonhoitajien ammattitaidosta ja kirjallisuuden tuntemisesta, niin jos he olisivat ajan hermolla ja asiantuntevia, niin missä on esim. eroottinen sarjakuva(taide)kirjallisuus (Milo Manara ja vastaavat)kirjastoissa?

    Kirjastot on täynnä erilaista homeopatia kirjallisuutta ja muuta hömpää, ei vaikuta asiantuntevilta kirjastonhoitajat.

    Iines: "Tuo on varsinainen sammakko, kun sanot, että kirjastonhoitajan työ ei ole tuottavaa."

    Missä siinä on sammakko?

    Iines: "Kirjastojen tuottamat tieto- ja kulttuuripalvelut tuottavat kaiken aikaa uutta henkistä ja jopa aineellista kasvua enemmän kuin tuhat insiöörintoimistoa Suomenmaassa."

    Röyhkeä, mutta paikkaansa pitämätön väite. Ne tuhat insinööritoimistoa tuottaa konkreettisilla tuotannollisilla töillä ja ulkomaankaupalla rahat siihen pottiin josta kaikkien suomen mitään tuottamattomien kirjastonhoitajien palkat maksetaan.

    Jos kirjastonhoitajan työ on tuottavaa, miksi emme työllistäisi, yhteishyvän hengessä, kaikki työttömät kirjastonhoitajina?

    Iines: "Muihin päästelemiisi sammakoihin en nyt jaksa puuttua tällä erää - tämä kirjastonhoitajan oli niin paha."

    No tämä ei yllätä. Sivuutat valtaosan kirjoituksistani vasteetta ja puhut mieluummin pääni yli tai ohi.

    VastaaPoista
  33. Ah, RR,

    olen kaivannut sinua ja sinun korviesi väliä.

    VastaaPoista
  34. Iines, taitaa olla pari kuukautta aikaa siitä, kun Hesarissa verrattiin vaatteiden hintoja EU:ssa. Britanniassa oli halvinta ja Suomessa selvästi kalleinta.
    Saksa oli siellä keskikastissa. Hintaerot olivat ihan tuntuvia.

    Kyse oli tietenkin keskimääräisestä hintatasosta ja laatu/merkkivaatteiden hinnat ovat oma lukunsa. Siskosi ei liene H&M-ihmisiä.

    Itse olen tutkaillut ruuan hintoja paikan päällä Saksassa. Paikallinen Lidl oli suomalaista Lidliä edullisempi. Flensburgissa meikäläistä S-Markettia vastaava lähiökauppa oli myös vastinettaan edullisempi.
    Viimeiset hintavertailuni ovat vuodelta 2006. Sen jälkeen ruuan hinta on noussut Suomessa huomattavasti muuta EU:ta nopeammin.
    Edes ruuan alv:n lasku ei palauttanut hintoja lähelle muita Eu-maita.

    Asumisen väitetään myös olevan Saksassa halvempaa:

    http://saituri.org/2009/06/23/pysyn-viela-poissa-asuntokaupoilta-tassa-syita-osa-1/

    "Vertailua
    Vaikka asuntojen hintavertailu muiden maiden kanssa ei kovin reilua olekaan, koska olosuhteet ovat erilaisia, päätin silti ottaa vertailuun Tampereen ja entisen opiskelukaupunkini Saksan Hannoverin kolmiot. Saksa siksi, että se on lopuksi aika samanlainen paikka asua ja elää, joskin hieman halvempi kuin Suomi.

    Hannoveristä sen verran, että se on Saksan yksi vehreimmistä kaupungeista, ja täten ainakin omasta mielestäni erittäin viihtyisä ja kaunis. Kaupunki on noin Helsingin kokoinen, ja siellä asuu 600 000 asukasta. Saksalle tyypillisesti elintarvikkeet ovat kohtuullisen halpoja ja julkinen liikenne toimii loistavasti.

    Tässä yksi vertailu asunnoista Suomen ja Saksan välillä. Molempiin hakuihin laitoin kriteereiksi samat. Otin vertailuun asunnot joissa voisin oikeastikin elellä. Lopputuloksena on, että Saksasta saisin läheltä viihtyisän ja elävän kaupungin keskustaa vähintään 23 500 euroa halvemmalla samankokoisen ja suurinpiirtein samakuntoisen asunnon kuin Tampereelta"

    Yllä kuvatut asunnot voisivat hyvinkin olla sen kokin haaveissa.

    No, se noista hinnoista. Halusin vain osoittaa, että matalasta verotuksesta huolimatta suomalaisen duunarin ostovoima on vanhojen Eu-maiden matalimpia, ellei matalin.

    Jape, mitä enemmän yksinhuoltajuutta tuetaan, sitä enemmän sitä saadaan, koska mitä helpompaa, hyväksytympää ja taloudellisesti kannattavampaa(tuet) eroaminen on, sitä tyytymättömämpiä naiset ovat puolisoihinsa. Näin väitettiin viime sunnuntain Hesarin avioerojutussa. Tyytyväisimpiä puolisoon oltiin maissa, joissa eron saaminen oli hankalaa.

    En vastusta helppoja avioeroja vaan halusin osoittaa, että erilaiset tuet ohjaavat ihmisten toimintaa, mikä tuli mieleen Iineksen sanoista:

    " - voiko tällainen tukien jako ja samanaikainen matalista matalin verotus olla edes humaania ja tasa-arvoista ihmisten kohtelua, saati sitten kansantaloudellisesti järkevää?
    ...Eikö jokaisella ole nykyään samanlaiset mahdollisuudet kouluttaa itsensä, sivistää itseään, olla ihmisiksi ja hoitaa velvoitteensa ja vastuunsa itsestään ja perhekunnastaan?

    Saksassa on muistaakseni käytössä perheverotus, joka on myös tuki tai kannuste johonkin suuntaan.

    VastaaPoista
  35. Samuli: "Jape, mitä enemmän yksinhuoltajuutta tuetaan, sitä enemmän sitä saadaan, koska mitä helpompaa, hyväksytympää ja taloudellisesti kannattavampaa(tuet) eroaminen on, sitä tyytymättömämpiä naiset ovat puolisoihinsa."

    OK - tästä yllä olevasta lauseestasi ja sen sisällöstä olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
  36. No Samuli,

    minun saksalainen siskoni on kyllä hieman pihalla yhteiskunnallisista asioista. Hän tuntee kuitenkin tyypilliseen pihiin saksalaistapaan hinnat tarkoin, ja on antanut kuvan, että hinnanerot ovat hyvin vähäiset, ja monet tuotteet samanhintaisia. Ei hän kuitenkaan toki kaikkea tiedä, kun ei tiennyt edes veroprosenttiaan, kun sitä häneltä kysäisin.

    Kymmenisen vuotta sitten ainakin hinnanerot olivat vielä suuret, ja Saksassa kaikki oli huomattavasti halvempaa, mutta koko ajan ero on sis kaventunut, paitsi tietenkin esim. autojen kohdalla. Siskon perhe on tavallinen keskiluokkainen perhe, joka on hankkinut varallisuutensa omalla työllään ja hyvin tarkalla taloudenpidolla. Lapsia kun ei ole, säästöön jää jotakin kahdella työssäkäyvällä ihmisellä.

    VastaaPoista
  37. Suomessahan työssäkäyvän veroprosentin päälle lätkäistään 5-6 % kela- ja muita maksuja, joten perusprosentti ei kerro koko totuutta.

    Hyvinvointiyhteiskunnan idea on tulontasaus: rikkaalta otetaan ja köyhälle annetaan. Ruotsalaisdemarien kansankoti edusti tätä periaatetta puhtaimmillaan.

    Nyt on tilanne toinen, kun jaettavasta rahasta alkaa olla puutetta.

    Kansalaispalkka olisi ihan mahdollinen ratkaisu, mutta se vaatisi aika rajuja päätöksiä. Tarkoitan sitä ideaa, että jokainen kansalainen saisi esim. 1000 euroa kuussa, mutta ei mitään muuta tukea.

    Periaatteessa on helppo laskea, paljonko se kansalaispalkan suuruus olisi: lasketaan yhteen kaikki lapsilisät, asunto-, työttömyys-, maatalous- ja muut tuet ja jaetaan summa 5,3 miljoonalla.

    Tätä ei kai ole toteutettu missään, mutta minun järkeni mukaan se toimisi. Sehän kannustaisi pieniinkiin lisätuloihin - toisin kuin nykysysteemi.

    Mikään muu ei leikkaisi tuota perustuloa kuin veroprogressio.

    VastaaPoista
  38. Tapsa P.: "Kansalaispalkka olisi ihan mahdollinen ratkaisu, mutta se vaatisi aika rajuja päätöksiä. Tarkoitan sitä ideaa, että jokainen kansalainen saisi esim. 1000 euroa kuussa, mutta ei mitään muuta tukea."

    Haluaisin nähdä miten tämä kansalaispalkka rahoitetaan?

    Suomen valtion budjetti on kutakuinkin 46 miljardia euroa. Maksamalla kaikille 5,3 miljoonalle kansalaiselle 1000 euroa kuukaudessa maksaisi se yhteiskunnallemme noin 63 miljardia euroa vuodessa, jos laskin oikein. Eli mistä puuttuvat rahat? ja mistä rahat palveluihin jos kaikki rahat menee kansalaispalkkaan?

    Työnteonmoraali laskisi, kuinka moni kävisi enän töissä? Ja on huomattava, että nykysestäkään valtionbudjetista tuloverot kattavat vain murto-osan.

    Tapsa P.: "Periaatteessa on helppo laskea, paljonko se kansalaispalkan suuruus olisi: lasketaan yhteen kaikki lapsilisät, asunto-, työttömyys-, maatalous- ja muut tuet ja jaetaan summa 5,3 miljoonalla."

    Tällä ei päästä lähellekkään 1000 euroa per kk per nuppi.

    Tapsa P.: "Tätä ei kai ole toteutettu missään, mutta minun järkeni mukaan se toimisi."

    Ei ole toteutettu juu, kun se on iin kallis, että mistään ei tuohon rahaa löydy. En näe sitä kuinka tuo muka voisi toimia?

    Tapsa P.: "Sehän kannustaisi pieniinkiin lisätuloihin - toisin kuin nykysysteemi."

    Sanoisin, että tämä tappaisi kaiken pienenkin yrittämisen.

    VastaaPoista
  39. Tapsa ehdotti kansalaispalkan maksua kaikille, 1 000 euroa kuussa. Rahoitus tulisi jakamalla kaikkien nyt maksettavien lisien ja tukien summa kansalaisten lukumäärällä.

    Joku kysyi silti, että mistä rahat.

    Siis kun Suomessa on lähes miljoona lasta, joista kukin saa lapsilisää 100 - 150 euroa kuussa, niin jokainenhan voi laskea, mitä tuo summa vuodessa maksaa valtiolle. Entäpä kaikki muut tuet ja lisät tuohon päälle.

    Minun matikkapääni (joka tosin on huono ja voin olla väärässäkin - mutta luotan Tapsan päähän) mukaan rahat tulisivat kepeästi tästä mallista.

    Olisi tosi upeaa saada palkan ja eläkkeen päälle vielä tuommoinen summa rahaa.

    VastaaPoista
  40. Iines: "Joku kysyi silti, että mistä rahat."

    Miksi puhut pääni ylitse, iines?

    Minähän tuota kysyin.

    Iines: "Minun matikkapääni (joka tosin on huono ja voin olla väärässäkin - mutta luotan Tapsan päähän) mukaan rahat tulisivat kepeästi tästä mallista."

    Kovin on kepeästi sanottu. Edellyttäisin kuitenkin laskelmia, väitteen tueksi. Eivät nimittäin tule kepeästi tästä mallista.

    Iines: "Olisi tosi upeaa saada palkan ja eläkkeen päälle vielä tuommoinen summa rahaa."

    Heh heh - ihan älytöntä puhetta. Juurikin sitä prekariaattiväen puhetta. On upeaa juu, mutta kun tuota rahaa ei mistään löydy. Ihan turha spekuloida. Unelmahöttöä! Työmoraalimenisi ja noin 2 miljoonan palkananuttijan verotuloilla ei makseta noille 3 miljoonalle muulle 1000 euroa + vielä että ne 2 miljoonaan jampaa saisi itse 1000 euroa takaisin per kk. Heh heh - mahtaa olla isot palkat noilla 2 miljoonalla, kun niistä on 1000 euroa itselle + muille amksaa TAKAISIN joka kuukausi.
    Ihan kommunstien puhetta tuollaiset 1000 euron kansalaispalkat. Ei taidettu neuovostoliitossa maksaa edes 1000 ruplaa kansalaispalkkaa? Ei taidettu maksaa mitään.

    VastaaPoista
  41. Minusta olisi kiva tietää, paljonko Suomessa maksetaan yhteensä kaikkia noita Tapsan mainitsemia tukia kansalaisille.

    Ei voi myöskään sanoa, että nuo rahat eivät riitä kansalaispalkkaan, ellei itse esitä, paljonko tuo yhteinen tukisumma oikein on.

    En minä silti tiedä, kannatanko kansalaispalkkaa kaikille, mutta jos rahat riittävät ja myös työtä tekevät ja eläkeläiset ja vauvelit saavat tuon summan, oli heillä palkkaa tahikka ei, niin kannatan toki. Mitään muita tukia ei sitten kenellekään tulisi.

    Tätä ei pidä nyt lukea tosikkomaisesti - en minä ole siis ajamassa kansalaispalkkaa. Kunhan fantasioin harmaan sadepäivän ratoksi. Että voisiko se mennä niin. Tonni sulle, tonni mulle, tonni meille kaikille puliveivareille.

    VastaaPoista
  42. Yhteiskunnan pyörittäminen on niin iso asia, etten osaa ottaa kantaa.

    Muutama asia: onko lapsilisät tarkoitettu lapsen säästöpossun lihottamiseen? Jos ei, niin ne pois talouksilta joiden tulot ylittävät x euroa.

    Minua on aina ihmetyttänyt, että miten joillakuilla on varaa elää vuositolkulla ilman töitä. Siis ilman todellista yritystä saada töitä. Aina joku luukku maksaa. Jollakin tavalla lusmuluukkuun juuttuneiden pitäisi osoittaa kuuluvansa yhteiskuntaan myös antavina osapuolina; jonkinlainen työvelvoite, kun työttömyysaika ylittää x ajan. Tai muuten kaikki tukihanat kiinni.

    Ehkäisisipä tuo totaalista syrjäytymistäkin - olisi kimmoke nousta aamulla ylös. Ja saisi jollakin tavalla "maksaa" kaikesta saamastaan; jo peruskoulutus maksaa yhteiskunnalle x euroa.

    (Viitseliäs miettiköön mitä noiden äksien kohdalle.)

    VastaaPoista
  43. Tietämättömyys maksaa myös eli jos kaikki suorittavat kukaan ei tee sellaista, joka pitää luukut auki myöhemmin. Silmäluukut.

    VastaaPoista
  44. Iines: "Ei voi myöskään sanoa, että nuo rahat eivät riitä kansalaispalkkaan, ellei itse esitä, paljonko tuo yhteinen tukisumma oikein on."

    Voidaan sanoa.
    Näyttötaakka on sinun puolella, Iines. Sinähän sitä kanasalaipalakkaa olet jakamassa ja sanomassa, että siihen rahat löytyy.
    Minä esitin yksinkertaisen laskelman, jolla totesin, että ei onnistu. Nyt on sinun vuorosi, Iines. Minä en ole väittänyt, että nykyiset tukisummat riittäisi kattamaan 1000 euron kansalaispalkkaa kaikille. Joku muu väitii, näyttäköön miten.

    Miettikääpä, kuinka moni noista noin 2 miljoonasta palkannauttijasta maksaa kuukausi tuloistaan 1000 euroa tuloveroa? Ei kovin moni. Miten siitä riittäisi noille 2 miljoonallekaan 1000 euroa kuukaudessa takaisin? Ei niin mitenkään.

    Iines: "mutta jos rahat riittävät ja myös työtä tekevät ja eläkeläiset ja vauvelit saavat tuon summan, oli heillä palkkaa tahikka ei, niin kannatan toki."

    Mutta jos rahat riitävät? Mutta jos? Jos ja jos. Ei riitä. Ihan tyhjää puhetta.

    Iines: "Tonni sulle, tonni mulle, tonni meille kaikille puliveivareille."

    juu, kaikille tonni ja kukaan ei teksi enään mitään, kun rahaa tulee ihan tyhjästä...
    Voi järkytys mitä ajattelua.

    VastaaPoista
  45. Suomen tiedekin on ollut suorittava.

    VastaaPoista
  46. Jape on kuin lapsi, joka santalaatikossa heittää hiekkaa muiden silmille. Ja huutaa sitten että "äiti, muut kiusaa mua".

    Ei silti, kukapa meistä ei olisi?

    VastaaPoista
  47. En viitsi sanoa tuohon anonyymin heittoon mitään, kun Iines kumminkin sensuroi viestini taas...
    ...niin kuin teki eilisille ja tämän aamuisille viesteilleni.

    VastaaPoista
  48. Veroilla kustannetaan paljon hyvää. Jos tuntuu, että juuri nyt emme saa vastineeksi mitään, sekin aika koittaa vielä. Jälkikasvumme saa hyvät eväät tulevaisuudelleen koulutuksen muodossa, terveydenhuolto toimii vielä melko tasapuolisesti ja vanhushuolto kohtuullisesti. Jokainen olkoon oman onnensa seppä, mutta ihmisyyteen kuuluu myös se, että autamme heikonpaamme. Vaikkapa verotuksen suomin tavoin, ellei muuten. Delilah

    VastaaPoista
  49. Delilah,

    verotusta ei kai kukaan kyseenalaista - keisarille kuuluu antaa mikä keisarin on, kuten otsikkokin sanoo.

    Kysymys kuului, että päästäänkö vähätuloisten puolella liian vähin veroin, kun maa on suurin piirtein hätätilassa ja kun muissakin Länsi-Euroopan maissa vastaavat tuloryhmät maksavat enemmän veroa?

    Onko tuo siis oikein, että vaaka painuu yhä enemmän siihen suuntaan, että pitkälle kouluttautuneet osaajat maksavat yhä raskaammaksi käyviä veroja - tässäkin muut Länsi-Euroopan maat poikkeavat Suomen kireästä linjasta.

    Ilmainen koulutus ja terveydenhoito ja lapsilisät ja kirjastolaitos ja tarpeellinen sosiaaliturva ovat varmaan asioita, joista kaikki olemme onnellisia ja ylpeitä.

    VastaaPoista
  50. Jape, Jape... älä vielä revi pelihousujasi ihan kokonaan, sillä sanoin "esim. 1000 euroa" siksi, että se on kiva tasaluku.

    Mikä olisi oikea määrä on jo toinen asia. Esim. opiskelijat joutuvat tulemaan toimeen vajaalla 500 eurolla /kk. Tulevatko?

    Kuten olet varmaan huomannutkin, en ole mikään vihreä unelmahöttöilijä, vaan lähes kaltaisesi realisti ja puliveivarien vastustaja.

    Pääpointtini olikin tämä: koska tässä maassa miljoonat ihmiset saavat erilaisia tukia ja avustuksia yhteiskunnalta, niin mitäpä tapahtuisi jos ne kaikki poistettaisiin ja muutettaisiin "kansalaispalkaksi"?

    Kuten itsekin laskit, niin se k-palkka olisi aika pieni - olisiko edes samaa luokkaa kuin opiskelijoiden tuki - mutta sillä pysyisi nippa nappa hengissä. Monet vanhat kansaneläkeläiset saavat yhtä vähän. Samoin työmarkkinatuella olevat, joista moni saa kyllä muitakin tukia, esim. toimeentulotukea.

    Muistaakseni tätä selvitti Arajärven Pena, joka oli samaa mieltä kuin sinäkin: se rapauttaisi työmoraalin.

    Mihin tämä tulkinta perustuu? Minä en ainakaan lopettaisi työntekoa, jos saisin vaikka 400 e/kk kansalaispalkkaa, niin kaheli en ole.

    Entäpä työtön? Nythän hän ei voi tienata mitään tukiensa päälle. Kai se passivoittaa paljon enemmän? Kansalaispalkan päälle sen sijaan voisi tienata niin paljon kuin huvittaa ilman sanktiota.

    Voihan olla, että eläkkeistäkin pitäisi samalla leikata. Ainakin eläkekatto olisi paikallaan.

    Koska tukia kuitenkin maksataan mahtavia määriä, niin eikö tasajako oli reilumpaa?

    VastaaPoista
  51. Tuo 400 e/kk tekisi 25 miljardia vuodessa.

    Varmaan valtioneuvoston sivuilta saisi laskettua kokonaissumman, joka menee tukiin. Täytyy käydä illalla etsimässä.

    Entäpä se dynaaminen vaikutus, kun 100 000 byrokraattia voisi jättää tukirahojen pyörittelyn ja rynnätä poistamaan kohta (?) uhkaavaa työvoimapulaa!?

    Ei tarvitsisi rahdata maahan mustanaan väkeä enää silläkään tekosyyllä.

    VastaaPoista
  52. Onko oikein, että vähätuloisia verotetaan keveämmin? Kyllä. Kaikilla on samat perustarpeet; syödä pitää, asua pitää ja ilmastomme vuoksi jotakin vaatettakin pitää ylle laittaa. Mielestäni on aivan oikeudenmukaista ottaa niiltä enemmän, joilla otettavaa on. He eivät silti joudu tinkimään perustarpeistaan, vaikka niin tehdäänkin. Korkeintaan voi joku matka jäädä tekemättä, tai kenties joutuu ostamaan hieman halvemman koltun pikkujouluhin. Mutta jos yhtä raskaasti verotetaan pienipalkkaista, työtöntä, tai eläkeläistä, heillä perustoimeentulo saattaa olla uhattuna. Delilah

    VastaaPoista
  53. Delilah,

    minäkin ajattelen niin, että vähätuloisia tulee verottaa kevyemmin kuin enemmän ansaitsevia. Uskon jopa, että kaikki ihmiset ajattelevat näin inhimillisesti.

    Tuo vaan, että jos saksalaiselta kokilta verotetaan 34 prosenttia ja suomalaiselta 22 prosenttia samasta tulomäärästä, panee miettimään tuota eroa. Mistä ero on syntynyt, kun se on ollut joskus mieluummin toisinpäin?

    Delilah, kun olin nuori opettaja, yh-äiti, niin minun veroprosenttini oli joskus jopa 41 ja maksoin päiväkodin kalleinta maksuluokkaa. En saanut minkäänlaista yh-tukea, enkä asumistukea, kun maksoin itse omaa asuntoa, vaikkei ehkä olisi ollut varaa. Niin kireäksi budjetti meni, että väliin oltiin miinuksella ja jouduin ottamaan äidiltäni joskus rahaa ja ruokapaketteja.

    Samaan aikaan tyttöni kanssa päiväkodissa oli muuan ison maanviljelystilan lapsi, jonka äiti oli terveydenhoitaja, ja isä siis perintötilan iso isäntä. He maksoivat päiväkodin alinta maksuluokkaa ja toivat poikaansa päiväkotiin Mersulla. Minä tyttöäni polkupyörän tarakalla.

    Tämä avasi silmäni näkemään sen, että ei kohtuullisen hyvin ansaitseva valkokaulustyöläinen aina ole se rikkain, jolta kuuluu ottaa enemmän veroa kuin vähän vähemmän ansaitsevalta, jolla voi olla muut elämän kuviot paremmassa järjestyksessä. Kaikki on suhteellista, rahantulokin.

    Minulla vei leijonanosan siis opintolainan takaisinmaksu lähes kymmenenä vuonna + samanaikainen asuntolainan lyhennys. Otinpa pienen autolainankin voidakseni kuljetella mummia ja tyttöä mummin mökille vanhalla pienellä fiiatilla, jonka pohjassa oli reikä. Ja se veroprosentti oli 41.

    VastaaPoista
  54. Tapsa P.: "Jape, Jape... älä vielä revi pelihousujasi ihan kokonaan, sillä sanoin "esim. 1000 euroa" siksi, että se on kiva tasaluku. "

    En en, Tapsa hyvä, en revi :)
    Reagoin vain usein voimakkaasti tilanteessa jossa itse näen/koen että yhtälö ei voi toimia. Varsinkin silloin reagoin jos esitetään näitä kansalaispalkkoja eikä esitetä uskottavaa laskelmaa mistä se saataisiin kokoon.

    Tapsa P.: "Mikä olisi oikea määrä on jo toinen asia. Esim. opiskelijat joutuvat tulemaan toimeen vajaalla 500 eurolla /kk. Tulevatko?"

    Eräs lempiaiheistani, tämä opiskelijat ja heidän tulot ja tuet (Kohta varmaan Arawn "hyökkää" tähän :)
    Ei opiskelijat varmaan tule 500 eurolla / kk toimeen nykään, mutta onhan heillä asumislisät myös. Sitten heillä olisi opintolaina mahdollinen, mutta eivät ota. Miksi?
    Tästä olen jo Arawnin kanssa vääntänyt, mutta kun minä olin opiskelijanorkainen, oli opintotuki 400 markkaa kuussa tuon päälle oli mahdollsita saada max. about 700 markkaa asumistukea. Lisäksi lähes kikki otti opintolainaa, mitä nyky opikelijat ei ota. Siis otettiin lainaa joka maksettiin taksisin. Nyt lainana sijaan pitäisi saada lissää tukea. Miksi? Ennenkin otettiin lainaa, miksi ei nyt?

    Sitten voin kertoa esimerkkinä lähipiiristä, että äitini saa eläkettä noin 700 euroa / kk. Tuleeko sillä toimeen? Ei, mutta on pakko vain selvitä! Maksaa asumismenot, ruuat, autokulut, bensat tuosta. Eikä vielä ole saanut oikeastaan mitään kummoista itselle, vaikak pitäisi viettää rentouttavaa ja virkistävää eläkeaikaa. Tuohon 1000 euron kansalaispalkka päälle olisi ihan OK, minusta. Vaikka äitini sanoi olevansa tyytyväinen jos saisi edes 100 euroa enemmän käteen. Vielä ollaan tuolla toiveella kaukana 1000 euron kansalaispalkasta.

    Tapsa P.: "Kuten olet varmaan huomannutkin, en ole mikään vihreä unelmahöttöilijä, vaan lähes kaltaisesi realisti ja puliveivarien vastustaja."

    Olen huomannut. Varsin monessa asiassa olen kanssasi samaa mietä ja edustat yhteneväistä linjaa näkemyksieni kanssa.

    Tapsa P.: "Pääpointtini olikin tämä: koska tässä maassa miljoonat ihmiset saavat erilaisia tukia ja avustuksia yhteiskunnalta, niin mitäpä tapahtuisi jos ne kaikki poistettaisiin ja muutettaisiin "kansalaispalkaksi"?"

    Olen sitä mieltä, että tukien saajissa on paljon sellaisia joille tuet ei kuulu. Kansalaipalkkakin pitäisi olla kohdennettu, ei sentään kaikille. Siihen ei riitä rahat.

    Tapsa P.: "Kuten itsekin laskit, niin se k-palkka olisi aika pieni - olisiko edes samaa luokkaa kuin opiskelijoiden tuki - mutta sillä pysyisi nippa nappa hengissä. Monet vanhat kansaneläkeläiset saavat yhtä vähän."

    No tuo kansalaispalkka olisi kyllä mahtava juuri pienituloisille eläkeläisille, jotka melkeinpä kappailevat hengissäpysymisestään todella pienellä palkalla.

    Tapsa P.: "Mihin tämä tulkinta perustuu? Minä en ainakaan lopettaisi työntekoa, jos saisin vaikka 400 e/kk kansalaispalkkaa, niin kaheli en ole."

    En minäkään lopettaisi 400 €/kk kansalaispalkalla, mutta uskon, että 1000 euroa/kk kansalaispalkka olisi jo sellainen, että moni lopettaisi tai ei ikinä alkaisikaan tekemään työtä.

    VastaaPoista
  55. Tapsa P.: "Voihan olla, että eläkkeistäkin pitäisi samalla leikata. Ainakin eläkekatto olisi paikallaan. "

    Minusta Jukka Härmälä ei tulisi toimeen jos hänen reilun 50000 euroa / kk eläkeestään leikattaisiin senttiäkään.

    No vakavasti: Eläkekatto on olisi jo kaiken kohtuudenkin mukaan paikallaan jo nyt. Lisäksi suuria eläkkeitä voitaisisin hyvin leikata ja siirtää näistä säästyneet varat pienempiin eläkkeisiin

    Tapsa P.: "Koska tukia kuitenkin maksataan mahtavia määriä, niin eikö tasajako oli reilumpaa?"

    En kannata kaikkiin ulottuvaa tasajakomallia, siihen ei ole varaa tai jos on, niin jaettava summa ei pienituloisia lämmitä juurikaan. Minusta olisi joku tietty tulo-/ eläkeraja, jonka yli saavat rajattaisiin kansalaispalkaan ulkopuolelle. Se olisi reilua.

    Lisäksi voisi olla joku ehto kansalaipalkan saantiin, että jos jäisi vain laakereileen lekottelemaan, niin sen kansalaispalkan voisi menettää. Siis jos ei työnteko kiinnosta yhtään. Lisäksi rajaisin taitelijat, runoilijat, kirjailijat ja kirjastonhoitajat kansalaispalkan ulkopuolelle. Jo taiteen teko sinänsä on palkitsevaa kuten myös kirjallisuuden parissa toimiminen.

    VastaaPoista
  56. Tapsa P: "Varmaan valtioneuvoston sivuilta saisi laskettua kokonaissumman, joka menee tukiin. Täytyy käydä illalla etsimässä."

    Sieltä se voisi löytyä. Kenties se voisi olla poimittavissa myös valtion talousarviosta (kirja), mutta olisiko työläs hakea ne esiin? Voi olla...

    VastaaPoista
  57. Vihreiden perustulomallissa maksettaisiin 450 euroa jokaiselle TÄYSI-IKÄISELLE suomalaiselle, eli 4,2 miljoonalle henkilölle.
    Ja sellaistakin on ehdotettu, että perustulo plus palkkatulo olisi tuhanteen euroon asti verotonta.

    Eli kannattaisi ottaa vastaan lyhytaikaistakin työtä, eikä se söisi pohjana olevaa perustuloa, niinkuin nyt tapahtuu työmarkkinatuen kohdalla. Kaikki työ mitä tekee näkyisi suoraan pankkitilillä.
    Riittäisi, että verottajalle ilmoitetaan ansiotulojen määrä, mikä vähentäisi huomattavasti byrokratiaa ja ihmisten pompottelua.

    Malli tuntuu näin äkkiseltään ihan hyvältä, mutta kaikkia sen vaikutuksia on vaikea ennustaa.

    VastaaPoista
  58. Tein pikavisiitin valtion sivuille ja nappasin mukaani tämän:

    "Vuonna 2007 Suomen sosiaalimenot [1] olivat 45,6 miljardia euroa."

    Tämä on luultavasti se koko kakku, jossa on vanhuus-, nuoruus-, työttömyys-, lapsuus- jne tuet plus byrokratian palkat ja edut könttänä.

    Tänä vuonna se on varmaan isompi - eli ei se tonni kovin kauas jäänyt - 800 euroa per nuppi tasajaolla.

    Mutta kuten kaikessa, nyt toiset saa enemmän kuin toiset. Pieni osa saa liikaa ja se saa herneen nenään aina.

    Tuo Iineksen esimerkki omasta yh-äitiydestään, jossa hän maksoi täydet tarhamaksut jne, kun taas "köyhät" pösöt ajeli mersulla ja maksoi alinta luokkaa, kuvaa tämän meidän yhteiskuntamme vääristymiä hyvin.

    Tämä yhteiskunta laitostaa vähänkin syrjäytyneet, sen sijaan että kannustaisi yrittämään. Tämä siitä saa, kun valta annetaan byrokraateille.

    VastaaPoista
  59. Vihreiden perustulomallissa maksettaisiin 450 euroa jokaiselle TÄYSI-IKÄISELLE suomalaiselle, eli 4,2 miljoonalle henkilölle.

    Höh. Ja minä kun olen ollut prekariaatin vaatimuksia vastaan. Tämähän on hyvä! Minäkin saisin tuon 450 e/kk tk-eläkkeeni päälle. Eli siis kaikki palkan- ja eläkkeenansaitsijat saisivat tuon 450 nykytulon päälle.

    Tuossa kyllä moni hupsahtaisi jo hyvin ansaitseviin, eli rahahan napsahtaisi silloin suurempina veroina takaisin valtion kirstuun. Siellä yläpäässähän oli kireää ennestäänkin. Alapää sen sijaan hyötyisi kovasti. Ne 22 prosentin tienaajat. Eli kyllähän tämä hyvin turhia tuloeroja tasii.

    VastaaPoista
  60. 'Japsukka' jyrää . . .

    Tony Arima vainaa oli yksioikoinen jääkiekkomies. Hexi Riihirantakin kiroili kun mies ei mennyt mukaan edes vartaloharhautukseen vaan runttasi tarpeen tullen vaikka kiekottoman miehen reunaa vasten.

    RR sooloili läpi kentän.

    VastaaPoista
  61. Iines: "Tämähän on hyvä! Minäkin saisin tuon 450 e/kk tk-eläkkeeni päälle. Eli siis kaikki palkan- ja eläkkeenansaitsijat saisivat tuon 450 nykytulon päälle."

    Ei ehkä ihan noin. Verotuksen progressio muuttuisi myös tuossa mallissa. Kenenkään tulojen ei kuitenkaan pitäisi laskea.

    VastaaPoista
  62. Kenenkään tulojen ei kuitenkaan pitäisi laskea.

    - Siis ei tullut mieleenkään, että tulonlisä laskisi palkkaa!

    Tällainen poliitikonpuhe pistää katsomaan sitä ketunhäntää lupaajan kainalosta. Miten minä taas alan epäillä tätäkin perustulomallia. Se otettaisiin taatusti jotain kautta takaisin sieltä tulotasojen yläpäästä, ts. tositienaajat tämänkin maksaisivat kohonneina veroina, jotta 22 prosentin ihmiset saisivat lisää kevennystä.

    Taitaa olla kympin kevennys koko kansalaispalkka.

    VastaaPoista
  63. Samuli: "Vihreiden perustulomallissa maksettaisiin 450 euroa jokaiselle TÄYSI-IKÄISELLE suomalaiselle, eli 4,2 miljoonalle henkilölle."

    Kertoiko Vihreiden perustulomalli mistä rahoitus tuolle 23 miljardin menoerälle?
    Vai verotetaanko joka iippoa tuen tuen maksun jälkeen 450 euroa / kk enemmän?
    Tuostahan saadaan melkein ikiliikkuja....

    Samuli: "Ja sellaistakin on ehdotettu, että perustulo plus palkkatulo olisi tuhanteen euroon asti verotonta."

    Tässä on sinänsä järkeä (kun vain keksitään mistä rahoitus)! Minusta tuon 450 euroa (tai mikä se nyt olisikaan) tulisi olla verotonta. Ei mitään järkeä maksaa 450 euroa / kk tukea ja napata siitä vero sitten. Tuolla ruokitaan vain byrokratiaa joka syö kaikki rahat lopulta.

    VastaaPoista
  64. Perustulon ei kai pitäisikään olla tulonlisä, paitsi aivan palkkahaitarin alapäässä ja vajaa työllistetyillä.
    Päätarkoitus siinä on purkaa byrokratiaa ja ns. kannustinloukkuja ja tehdä kannattavaksi ottaa vastaan pienipalkkaistakin työtä, pätkissäkin, niin että tehty työ lisää AINA käteen jäävän rahan määrää.

    VastaaPoista
  65. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  66. Tapsa P.: "Entäpä se dynaaminen vaikutus, kun 100 000 byrokraattia voisi jättää tukirahojen pyörittelyn ja rynnätä poistamaan kohta (?) uhkaavaa työvoimapulaa!?"

    Suomessa on hallintoa 20 miljoonaisen kansan pyörittämiseen, mutta kun meitä on vain se noin 5 miljoonaa. Suomessa elätetään hallinnon parasiitteja ja erilaista byrokraattia suojatyöpaikoissan ihan suotta. Ei muuta kuin tuo 100 000 ex-virkamiestä vapaille markkinoille kokeilemaan onneaan, esimerkiksi yrittäjinä. Sitten heille voisi ohjeistaa, että työllistätte nyt aluksi vaikka itsenne lisäksi 4 henkeä ja voila, on työttömyytemme suurelta osin hoidettu. Minusta tuo olisi kohtuullista. Tehdään näin!

    VastaaPoista
  67. http://www.vihreat.fi/perustulo

    "•Perustuloa maksettaisiin kuukausittain jokaiselle täysi-ikäiselle Suomessa asuvalle Suomen kansalaiselle. Perustulon suuruus on Vihreiden mallissa 440 euroa kuukaudessa.
    •Verotus muuttuisi kaksiportaiseksi, jossa alle 60 000 euron vuosituloansioista (5000 € / kk) maksettaisiin 39 % veroa ja sen ylittävistä ansioista 49 % (summa sisältää valtion- ja kunnallisverotuksen). Näennäisen korkeasta veroprosentista huolimatta pienituloisten ja useimpien keskituloisten todellinen veroprosentti laskisi, sillä he saisivat työtulojen lisäksi myös perustulon. Esimerkiksi 2500 euroa kuukaudessa saavalle palkansaajalle jäisi käteen 1965 euroa."

    Sivulta löytyy verolaskuri, jossa voi laskea mallin vaikutuksen omiin tuloihin.

    "Entäpä se dynaaminen vaikutus, kun 100 000 byrokraattia voisi jättää tukirahojen pyörittelyn ja rynnätä poistamaan kohta (?) uhkaavaa työvoimapulaa!?"

    Älkää kertoko tuota Vihreille, joutuisivat perumaan perustuloehdotuksen.

    VastaaPoista
  68. "Näennäisen korkeasta veroprosentista huolimatta pienituloisten ja useimpien keskituloisten todellinen veroprosentti laskisi, sillä he saisivat työtulojen lisäksi myös perustulon. Esimerkiksi 2500 euroa kuukaudessa saavalle palkansaajalle jäisi käteen 1965 euroa.""

    Tuohan on ihan älytön, juurikin esim. tuolla 2500 euroan tulolla. Se perustulon 450 euroa ei vaikutaisi mitään kun korkea veroprosesntti syö sen. Nykyisin 2500 euroa tienaava saa noin 1900 - 1950 euroa käteen ilman perustuloakin (riippuu hieman asuinpaikkaunnasta ja vähennyksistä).

    Lisäksi tuon porrastuksen raja tuntuu kyllä korkealta.

    VastaaPoista
  69. hmmm...teknisesti kun tarkastelee, niin tuo Vihreiden perustulo ei olekaan sama asia kuin kansalaispalkka.

    VastaaPoista
  70. Tapsa P.: ""Vuonna 2007 Suomen sosiaalimenot [1] olivat 45,6 miljardia euroa."

    Tämä on luultavasti se koko kakku, jossa on vanhuus-, nuoruus-, työttömyys-, lapsuus- jne tuet plus byrokratian palkat ja edut könttänä."

    Nuo sosiaalimenot ei liene pelkkiä tukia, vaan siinä on mm. sairaanhoitokuluja jne. Emmehän me kansalaispalkalla kuitenkaan korvaa sosiaaliturvaa, vai tulisiko sen myötä suomeen jenkkimallinen maksullinen sairausvakuutus? Tosin eihän suomessa nytkään ole, vaikka niin luullaan, "ilmainen" verovaroin katettu sairaanhoito, kun pitää maksaa terveyskeskusmaksuja, poliklinikka maksuja, hammaslääkärimaksuja jne. verojen lisäksi.

    VastaaPoista
  71. Tänäisessä lehdistössä oli muuten tieto, että tulevia eläkkeitä pienennetään reippaasti eli elinaikakerroin alkaa laskea eläkkeitä ensi vuodesta alkaen.

    Tämä koskee vuonna 1948 ja sen jälkeen syntyneitä, eli vissiin meistä valtaosaa.

    Kerroin leikkaa vanhimpien eläkkeitä prosentin, kolmekymppisten eläkkeitä 16 prosenttia ja kaksikymppisten tulevia eläkkeitä 20 prosenttia.

    Toisin sanoen, jos nyt saisi eläkettä 1850 e/kk, saa vuonna 1953 syntynyt sitä aikanaan 1765 e/kk, 1967 syntynyt saa 1635 e/kk, 1976 syntynyt saa 1570 e/kk ja 1985 syntynyt saa 1517 e/kk

    Tämä leikkuri siksi, että ihmisten odotettu elinikä pitenee ja eläkeläisten määrä työväestöön verrattuna kasvaa kohisten. ja eläkettä pystyy nostamaan olemalla työssä mahdollisimman pitkään.

    PS Tulipas tästä vähän kuivakka keskustelu. Pelkkiä numeroita. Ja minäkin tämmöinen, etten ymmärrä matematiikasta mitään. Mahtavatko nämäkään luvut olla oikein? Lehdestä ne kuitenkin tuohon kopsasin.

    VastaaPoista
  72. Tuo on paskapuhetta jolla tahdotaan vaan puolustaa holtitonta maahanmuuttoa.

    VastaaPoista
  73. No, Anonyymi,

    jos tuota minun elinaikakerroinleikkuriani tarkoitat, niin eiköhän sen tavoite ole pitää ihmiset työssä mahdollisimman pitkään, sillä työssäoloaikahan kerrytttää eläkettä. Ihmisen eliniän pidentyessä myös työssäoloaikaa tahdotaan lisätä.

    Itseänikin hieman harmittaa, että hakeuduin tk-eläkkeelle siinä vaiheessa, kun olisin jollain tapaa voinut ehkä sinnitellä vielä vuoden tai pari - se olisi nostanut eläkettäni. Vaan en pystynyt tarjoamaan oppilaille enää puolittaista opetusta ja pelkkää hiljaista kirjoitttamista, ja niinpä lähetin hakemukseni ja puhenäytteeni cd:llä Eläketurvakeskukseen, joka myönsi minulle samantien tk-eläkkeen. - Enkä tahdo muutenkaan valittaa. Eläkkeeni on hyvä.

    VastaaPoista
  74. Hymyilevä eläkeläinen18 marraskuuta, 2009 22:46

    Tasavero ajatuksenakin kammottava.Tiukka progressio (myös kunnallisveroon). Pääomaveroa nostettava!

    Suurituloiselle jää vielä yllin kyllin, vaikka veroja heidän kohdallaan korotettaisiinkin.
    Köyhänkin pitäisi pystyä elämään ihmisarvoista elämää.

    Täytyy muistaa,että verorahoilla kustannetaan kaikille kansalaisille samoja palveluja: koulutus, terveydenhuolto jne. Kaikki maksavat siis kykyjensä ja tulojensa mukaan!
    Lapsilisät pois suurituloisilta!

    VastaaPoista
  75. Tasaveron käsitettä ei onneksi kukaan ole tässä ketjussa tarjonnutkaan, hymyilevä eläkeläinen!

    Onkohan sellaista edes missään päin maailmaa?

    Talouden laeista en osaa sano muuta kuin sen, että en tiedä, onko sekään kansantaloudellisesti kannattavaa, että toisen pään verotus kiristyy huomattavasti samaan aikaa kuin toisen väljenee. Tulee väkisin mieleen joko hölmöläisten tilkkutäkki tai valon kanto tupaan.

    On ihan selvää, että ostovoima vähenee suhteessa verojen kiristykseen, sillä eivät Suomen veroprogression keskivälin yläpuolella olevat kaikki kuitenkaan kovin rikkaita ole. Toisin sanoen aina ei ole aitassa varalaari täynnä, vaikka sellainen luulo monella on.

    Olen miettinyt, kuka muuten Suomessa lasketaan suurituloiseksi, ja paljonko suurituloisia sitten on?

    Ja kyllä, hymyilevä eläkeläinen, ollaan kovasti kiitollisia, että on ilmaiset koulutukset ja terveydenhuollot, kirjastot ja tarpeellinen sosiaaliturva. Minä olen siitä jopa ylpeä ja annan mieluusti verorahani juuri näihin.

    VastaaPoista
  76. Iines: "Onkohan sellaista edes missään päin maailmaa?"

    Mikäli muistan oikein on Virossa ainakin ollut sellainen.

    VastaaPoista
  77. Kun tasavero tuli puheeksi. On käsittämätöntä ettei sitä ole otettu vielä käyttöön. Kukin maksaisi kykyjensä mukaan. Tuhat euroa kuussa tienaava maksaisi 290 euroa ja 5000 euroa kuussa tienaava 1450 euroa.

    VastaaPoista
  78. Siis asiallisesti: minä luulin, että tasavero on jokaiselle työtätekevälle ja ansaitsevalle aina yhtä suuri.

    Mutta ei huolta, minäpä kurkistan huomenna netistä, mitä sillä oikein tarkoitetaan. Nyt en ymmärrä, jos tuo Mikan on tasavero. Minä nimittäisin sitä suhteelliseksi veroksi. Toisaalta, sehän on myös progressiivinen.

    VastaaPoista
  79. Matti Nyberg ehdotti selvityksessään mallia jossa jokainen maksaisi (7000 euroa ylittävästä osuudesta - sitä en tuossa äsken huomioinut) veroa 29%.

    Jos ottaisin koepinoni jälkeen arvioitavakseni toisenkin koepinon, saisin siitä saman verran rahaa kuin ensimmäisestä. Se on minusta reilua, koska toinen koepino on aivan yhtä työläs kuin ensimmäinen. Silti osallistuisin yhteiskunnan ylläpitämiseen kaksi kertaa suuremmalla panoksella kuin opettaja joka arvioi vain yhden koepinon.

    En ymmärrä miksi pitäisi olla kiinnostunut siitä kuinka paljon kullekin jää rahaa käteen? Eikö se ole puhdasta kateutta? Mitä sellainen rakentaa?

    VastaaPoista
  80. Iines: "Siis asiallisesti: minä luulin, että tasavero on jokaiselle työtätekevälle ja ansaitsevalle aina yhtä suuri."

    Niin tasavero on saman suuruinen veroprosentti kaikille. Siitä on kysymys. Virossa on käsittääkseni 20% tasavero jokaiselle tuloista riippumatta. Venäjällä se on ainkin ollut 13%. Marginaalivero on vakio ja sama kaikille tuloista riippumatta.

    Iines: "Nyt en ymmärrä, jos tuo Mikan on tasavero. Minä nimittäisin sitä suhteelliseksi veroksi."

    Niin, tasavero on nimenomaan suhteellinen vero. Veron osuus (%) on sama riippumatta verotettavasta summasta. Aivan kuten Mika esitti: "Tuhat euroa kuussa tienaava maksaisi 290 euroa ja 5000 euroa kuussa tienaava 1450 euroa."

    Molemmilla on siis 29% tasavero.

    VastaaPoista
  81. Aivan, sama prosentti kaikille.

    Malli on mielenkiintoinen ja siinä on puolensa. Se on moraalisesti oikein, jos olettaa että kunkin palkka on rehellisellä työllä hankittu.

    Niin, miksi palkka ei olisi ansaittu rehellisellä työllä, tutkinnolla ja osaamisella? Onko olemassa seikkoja, että palkka olisi väärin perustein ansaittua? Silloin mielestäni tasaverotus ei olisi oikein.

    Voisiko tasaveroa toteuttaa tietystä kohtuullisesta tulorajasta alkaen? Tällöin alimmat tuloryhmät olisivat kevyemmän verotuksen piirissä. Jossain hieman ylemmällä vain kulkisi raja, josta alkaen veroprosentti olisi kaikille sama.

    Tämä olisi yksilötasolla mielestäni moraalisesti oikein. Kouluttautumista, yrittämistä ja työntekoa arvostettaisiin muutakin kuin puheen tasolla.

    Vai onko se vaan niin, että koulutettujen ja yrittävien ihmisten tulee aina ja ikuisesti maksaa laskut? Heikkoja ja kärsiviä, pieniä ihmisiä heissäkin on, samoin kuin vähätuloisissa on röyhkeitä öykkäreitä. Ei pitäisi nyt demonisoida tai toisaalta sakralisoida palkkahaitarin ääripäitä.

    VastaaPoista
  82. Iines: "Se on moraalisesti oikein, jos olettaa että kunkin palkka on rehellisellä työllä hankittu."

    Moraalisia ja muita ongelmia voi tulla siinä, että kaikille ei riitä niitä hyväpalkkaisia töitä vaikka osaamista ja pätevyyttä oliskin.

    VastaaPoista
  83. Kyllä vaan, nimenomaan. Kaikille ei riitä töitä.

    Minunkin täysin pätevä kiitettävin arvosanoin viime talvena opetusharjoittelunsa suorittanut tyttöni odottaa nyt edes yhden opettajansijaisuuspaikan avautumista päästäkseen maksamaan lainojaan.

    Vaan tiukassa ovat opettajanpaikat päteville opettajille.

    VastaaPoista
  84. Tiukassa tuntuu olevan kaikki työpaikat näinä päivinä. Suuntahan on nyt niin että ihmisiä lomautetaan ja irtisanotaan, kuin että massoittain palkattaisiin. Ensivuonna tahti taitaa vain kiihtyä...
    Työttömyysaste (%) kasvaa ja työllisyys aste laskee...
    ...Ei puhettakaan kansalaispalkoista...

    VastaaPoista
  85. Suomessahan on jo tasavero.

    Kunnallisverotuksen "veroäyri" on sama kuin tasaveroprosentti. Hesassa se on 17,5 %.

    Pääomatuloissa on tasavero. Vero on 28 % tuloista riippumatta.

    Joten olisi ihan luontevaa, että tasavero olisi myös valtionverotuksessa.

    Täytyy nyt tunnustaa, että puolustin kansalaispalkkaa eli perustuloa ajatusleikkinä. Halusin nähdä, että miten se ymmärretään ja voiko sitä puolustaa loogisesti.

    Kyllä sitä voi, mutta sen idea sortuu, ellei se korvaa lähes kaikkia nykyisiä tukia - siis myös sitä "sosiaaliturvaa" pääpiirtessään. Sillä tavalla se rahoitetaan, ei lisäveroilla.

    Nykytilanteessahan Kelan ja muiden tukiin uppoaa miljardi toisensa jälkeen ja esim. mamuille on avoin piikki.

    Minua aikankin riepoo suunnattomasti lukea lehdestä, kuinka tätä Ruotsista karkotettua "suomalaista" - karkeaa orwellilaista uuskieltä! - epäillään Kelan tukien väärinkäytöstä.

    Nuorehko pohjoisafrikkalainen mies, jolla on ex muijat Suomessa ja Ruotsissa ja joka reissaa tätä väliä yhtenään ja johtaa kuulemma muslimiryhmiä - ja tekee sen suomalaisen yhteiskunnan avokätisellä kustannuksella.

    Huom! minua ei kiinnosta tässä se Kelan tukin "väärinkäyttö", vaan se että näillä tyypeillä on oikeus Kelan tukien "oikeinkäyttöön"!

    Se kaikki on pois vanhuksilta, lapsilta, sairailta - niin, ja kirjastoilta. Eikä somaliperheillekään riitä edullisia kunnan maksamia 10 huoneen lukaaleja. Ihanhan tässä hävettää olla suomalainen...

    VastaaPoista
  86. Noh Tapsa, heitetäänpä lisää löylyä kiukaalle.

    Minä tahtoisin tietää, miksi tuo Ruotsista karkoitettu suomalaismies joutaa matkustelelmaan maiden väliä ja elelemään suomalaisten verorahoilla pahat mielessään. Jos minä olisin hänen äitinsä, panisin pojan koulutukseen tai töihin vaikka korvasta taluttaen - minulle on turha sanoa, ettei kumpaankaan pääse. Taatusti pääsee, jos suostuu opettelemaan jotakin uutta, vähän maan kieltä ja eettisiä käytänteitä siinä kotouttamisohjelmassa, kun kerran tänne tulee.

    Tuommoinen terrorismin suunnittelu ja tuilla ketkuilu saa minut näkemään punaista. Ja on myös niin, että yksikin terrorismitaustoja omaava maahanmuuttaja pilaa muittenkin maineen ja hyvät yritykset kotoutua uuteen kotimaahansa.

    Ja lopuksi: minä en ole maahanmuuttajia vastaan enkä piiruakaan rasistinen, vaan kannatan jopa lämpimästi hädänalaisten auttamista ja kasvattamista itsenäiseen elämään ja yhteiskunnalliseen vastuun kantoon.

    VastaaPoista
  87. Luulisi, että eläkkeiden leikkaamisessa otettaisiin huomioon eläkkeen suuruus tai pienuus. Jos eläkettä saa, ja tiedän, että esim. kotona lapsensa koululaisiksi hoitaneet, saa tuhat euroa tai alle, ei siinä verojen jälkeen ole paljon leikkaamista. Yhteiskunnan varoja on säästynyt runsain määrin, kun ei entisaikaan maksettu kotiäideille edes äidinpalkkaa. Ei kuormitettu kalliita päivähoitopaikkoja ja monet kotona hoidetut lapset pysyivät terveempinäkin, joten terveydenhoito (neuvoloita lukuun ottamatta) tuli kotoa. On todella pöyristyttävää ja väärin, ellei minimieläkerajaa määritellä vähintään tuohon 1000 euroon. Työuraa kun kotiäideillä on silti ehtinyt olla monella 30 - 35 vuotta, joten TEL-maksuja on maksettu omaa vanhuutta varten ja oma korsi yhteiskunnan hyödyksi kekoon kannettu. Delilah

    VastaaPoista
  88. Delilah,

    eduskunnassa ei ole näkynyt edustajaa, joka olisi puhunut juuri noitten kuvaamiesi kotona lapsensa hoitaneiden nyt jo vanhojen äitien puolesta.

    Jokainen tunnustaa tuon kotonaolon työksi, ja raskaaksi työksi vieläpä, mutta eipä siitä eläkettä naiselle ole kertynyt, vaikka säästö yhteiskunnalle onkin selvä.

    Silloin kiihkeinä vuosina, kun puhuttiin vähäosaisten ja työläisten puolesta, äidit katsottiin laiskoiksi loisiksi, jos he hoitivat lapsia kotona. Maaseudun emännille ei taas haluttu antaa mitään, sillä maalaisten katsottiin saavan jo tarpeeksi tukiaisia - ja kyllähän he saivatkin. Ajateltiin lisäksi, että vain rikkailla oli varaa hoitaa lapset kotona.

    Tuo on ilmeinen epäkohta ja porsaanreikä, ja tätäkään taustaa vasten ei sovi ihmetellä sitä, että suomalainen nainen on noussut vaatimaan arvoa itselleen ja tekemälleen työlle.

    Mitä tuohon mainitsemaani eläkeleikkuriin tulee, niin leikkauksen määrä on kiinni lähinnä työssäoloajasta. Minimieläkkeisiin tulisi puuttua muilla keinoin, ja esimerkiksi kansaneläke on hävettävän pieni.

    VastaaPoista
  89. Tapsa P: "Nuorehko pohjoisafrikkalainen mies, jolla on ex muijat Suomessa ja Ruotsissa ja joka reissaa tätä väliä yhtenään ja johtaa kuulemma muslimiryhmiä - ja tekee sen suomalaisen yhteiskunnan avokätisellä kustannuksella."

    Minusta niiden, yleensä punavihreiden mamuhyysääjien, jotka niin kovasti ihannoi somppuja (ja haukkuu suomimiehiä) ja erityisesti nuoria somppumiehiä ja haluaa heitä tänne lisää, kannattaa katsoa seuraava uutinen (juu, lukekaa ihan itse, en referoi, faktat on uutisessa): Somaliäideistä suuri osa yksin lastensa kanssa

    Pieni lainaus:


    Yksinhuoltajuus on maahanmuuttajien joukossa yleisempää kuin kantaväestöön kuuluvilla. Erityisesti somaliväestön kohdalla yksinhuoltajia on huomattavasti enemmän. Miltei joka toinen somalinainen on Suomessa yksinhuoltaja.

    Suomessa asuvista somalitaustaisista äideistä jopa 46 prosenttia on Tilastokeskuksen tietojen mukaan yksinhuoltajia. Määrä on suuri, sillä suomalaistaustaisista naisista noin 18 prosenttia elää yksinhuoltajana.


    Usean kihlaaminen onnistuu Suomessa

    Somaliyksinhuoltajista 40 prosenttia on edelleen naimisissa. Tarkkaa syytä tällekään ilmiölle ei tiedetä, mutta yhtenä selittävänä tekijänä pidetään moniavioisuutta.

    Somaliassa miehellä saa olla neljä vaimoa. Suomessa tämä onnistuu, jos yksi suhde on rekisteröity virallisesti ja uudet vaimot on naitu islamilaisen lain mukaan.


    Mitä mitä, eikö maassa maan tavalla toteudukkaan? Tätäkö on se ihana monikulttuurisuus, jota erityisesti useat naiset tuntuu ihannoivan? Monta vaimoa jne. Lisäksi jutussa kysytään, että onko moniavioisuus kallista? No ihan varmasti on. Eihän tuota tarvitse edes kysellä.
    Lisäksi kysyisin, että miskis nuo puunavihreät mamuhyysääjät eivät huuda noiden somppumiesten vastuun perään lapsistaan? Vai onko niin kiire kytätä ja haukkua perämettien suomimiestä ?

    VastaaPoista
  90. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  91. Somalien ja irakilaisten(ml. kurdit) välit ovat usein melko huonot. Aloite kahnauksiin tulee useimmiten irakilaisten puolelta. Ei siis välttämättä väkivaltana, vaan nimittelynä ja yms.
    Suomalaisten tekemänä sitä kutsuttaisiin rasismiksi.


    Somalit ovat hyvin omanarvontuntoisia, eivätkä siedä minkäänlaista ylenkatsetta tai "neekeröintiä".

    Tämä asia on aiheuttanut ongelmia eräissä oppilaitoksissa.

    VastaaPoista
  92. Oi, onnellinen, joka herättää
    noin voimia hyviä voisi!
    Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää,
    niin ette niin kovat oisi!
    Miks emme me yhdessä käydä vois?
    Jos murtuis yks, muut tukena ois.
    Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa!
    Niin suuri, suuri on maa.

    Tääll' on toki tilaa kaikillen:
    on ketoja auran kääntää,
    on lehtoja laulella neitojen
    ja saloja sulhojen vääntää.
    Kas, lempi maailman levittää!
    Oi, ihmiset, toistanne lempikää
    ja taivahan ääriä tavoittakaa!

    VastaaPoista
  93. 19. marraskuuta 2009 18:00 viestini uudelleen:

    Iines: "minä en ole maahanmuuttajia vastaan enkä piiruakaan rasistinen, vaan kannatan jopa lämpimästi hädänalaisten auttamista ja kasvattamista itsenäiseen elämään ja yhteiskunnalliseen vastuun kantoon."

    Juu, sinähän haluat heitä tänne lisää rikastamaan kulttuuriamme, näin olen ymmärtänyt.

    Tässä minun asuinseudun lähistöllä eilen illalla ja aamuyöllä 16 - 18 vuotiaat irakilaiset ja somalialaiset moniosaaja"miehet" tappelivat keskenään (tässä olikin se positiivinen juttu jos jotain positiivista tästä väkisin koittaa hakea) joukkotappelussa ulkomaalaiskeskuksessa. Puukkoja käytettiin ja keskuksken irtaimistoa ja omaisuutta hajotettiin. Lisäksi eräs sompuista ilmeisesti sekoisi yöllä pasmoissaan ja löi nukkuvaa maanmiestään (oikea ritari). Onko tämä nyt sitä kulttuurinrikastamista? Ainakin kustannuksia tuli kun paikkoja hajotettin ja nämä moniosaajat ajelivat sairaalaan paikkuuttamaan itseään. Lisäksi nämä rikastajat pahoinpitelivät mamukeskuksen yövalvojaa. Tämä oli vissiin sitä "kasvamista itsenäiseen elämään ja yhteiskunnalliseen vastuun kantoon"?
    Ei muuta kuin niskaperse-ote näistä kriminaaleista ja heti kotimatkalle kotimaihinsa. Ei tällaisia rikollisia pidä hyysätä täällä hetkeäkään. Lämpimästi tervemenoa!

    VastaaPoista
  94. Samuli: "Somalit ovat hyvin omanarvontuntoisia, eivätkä siedä minkäänlaista ylenkatsetta tai "neekeröintiä"."

    Minusta taas tuntuu, etä somaleilla ei ole omaatuntoa ollenkaan. Rikollisia lähes järjestäen järjestäen. Röyheää porukkaa kertakaikkiaan.

    VastaaPoista
  95. Sinun tyylisi alkaa olla niin ikävää, Jape, että kommenttejasi ei jaksa lukea. Minun tulee niistä jopa paha olo.

    Lue mieluummin tuota Leinon Aurinkolaulua ajatuksella!

    VastaaPoista
  96. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  97. No älä lue niitä Iines. Et sinä kai niihin minun kommentteihin ole aieminkaan perehtynyt, vaan olet ne ohittanut tai deletoinut pois.

    Jos sallit, Iines, ihan tasa-arvon nimissä, niin totean, että sinun sinisilmäinen "tervetuloa vaan kaikki tänne" -tyyli, jota taas kerran esität esim. 19. marraskuuta 2009 14:00 -viestissäsi saa minut puolestani voimaan pahoin. Nyt jo hesarissa "itketään" kun somalien suurperheille on vaikea löytää asuntoja Helsingissä. Minua ei tuo hetkauta pätkääkään niin kauan kun tavallinen raitis suomimies joutuu asuman alkoholisteille tarkoitetun asuntolan laverilla. Eikä saa millään vuokra-asuntoa, vaikka maksaisi vuokran itse, toisin kuin nuo somput, jotka ei tee muuta kun rikoksia, valittaa ja "yhdistää perheitään". Toisaalta somput pakkautuu kaikki hesaan, mikä voi olla ihan hyvä, kenties...

    VastaaPoista
  98. Iines, minä olen myös pahoillani J:n kommenteista, ja perustellusti.

    Olet oikea "Japettaja", Jape. (Viittaan Jope Ruonansuun "Jopettajaan") Tunkkaisia nuo mamukommenttisi. Et varmaankaan tunne henk.kohtaisesti yhtäkään somalia tai muitakaan maahanmuuttajia!

    Minä tunnen, ja monta, kokonaisia perheitä, eivätkä luulottelusi, joita viljelet muillakin areenoilla Iineksen keskustelupalstan lisäksi, käy yksiin yhdenkään kanssa. Sietäisit saada heiltä kintuillesi entivanhaiseen malliin, ja nimenomaan suomalaisella koivuvitaksella.

    Kiitos RR:lle aiemmasta viittauksestaan raskaalla, sanallisella rukkasellaan tähän aiheeseen.

    Tämän pv:n Hesarin mielipidesivulla kirjoitti nuoriso-ohjaaja Svetlana Sivil otsikolla "Maahanmuuttajia on liian helppo syyllistää", ja siinä hän on täysin (Japen kaltaisten suhteen erikoisesti) oikeassa.

    J, mene niiden "naapurissasi" liikehtivien somalien luokse ja katso läheltä, mitä se touhu oikeasti on. Pyydä päästä heidän kotiinsa vierailulle, kysele kuulumisia ja kuuntele mitä he kertovat. Viemiseksi suosittelen erilaisia, maustettuja teesekoituksia. Kardemummatee on hyvin mieluinen sekä erilaiset hedelmät eikä sinua kynnyksellä pois käännytetä.

    Kertomiesi juttujen keksimiseen "insinöörikoulutuksesi"on mennyt tyystin hukkaan. Ja sitäpaitsi niitä voi kopioida vihalinkeistäkin niin, etti tarvitse kolostaan maailmaa opiskelemaan poistua.

    VastaaPoista
  99. Ilmasto kun pikkuhiljaa muuttuu lämpimämmäksi täällä Suomessa, on luonnollista Darwinismia, että Afrikasta tulevat tänne uudet asukkaat ja me työnnymme pohjoiseen.

    Aika metkaa, että kylmyyteen tottuneet suomalaiset asuvat tulevaisuudessa jossain pohjoisnavan seutuvilla ja entiset afrikkalaiset luovat täällä uutta ja erilaista kulttuuria.

    Me pohjoisnapalaiset sitten perustamme sinne navalle uuden jäätä viljelevän agraarikulttuurin: "Jumalaut tästä ei käyrä, tän jäävuoren jo mun isukki valtas tänne muuttaessaan."

    Sitäpaitsi tuo paatos tässä keskustelussa sai minunkin partani harmaantumaan.

    VastaaPoista
  100. http://www.youtube.com/watch?v=7gLfjzPk8mc&feature=fvw

    http://www.youtube.com/watch?v=XrZpkPX0MXo&feature=related

    Siinä somalialaista musiikkia.
    Kannattaa lukea myös kommentit. Osa on englanniksi.

    Jape, pitäisikö vähän rauhoittua?

    Tämä keskustelu lipsahti taas tähän mamujuttuun ja Japelta jouhi kiristyi.
    Lopetan omalta osaltani tämän aiheen tässä ketjussa tähän.

    VastaaPoista
  101. Iines
    Veroista puheenollen, minä en luota pätkääkään näihin vertailuihin ja taulukoihin.

    Tosiasia mielestäni
    on, että köyhiltä kaikki avustuspennoset luistaa näpeistä kiertoon, ylläpitämään kauppiaita ja muita instansseja. Köyhä ei pysty säästämään tai sijoittamaan.

    VastaaPoista
  102. Mamu-keskustelut ovat ok, eikä niitä tarvitse millään tavoin kaihtaa - mutta siinä vaiheessa, kun aletaan puhua sompuista ja kriminaaleista, passaa puhaltaa pilliin ja katsoa nuo Samulin linkkaamat laulut tai lukea ylempää Leinon Aurinkolaulua.

    Kävin kurkistamassa, harmaantuiko Riku lopullisesti, mutta ei onneksi. Silmäinsä tuike on ennallaan.

    Jape, sinä vietävän fimppu. Kun sinulla on tuommoinen energia ja paatos, niin tuollahan mennään vielä valtuustoon hoitamaan maan asiat kuntoon. On siellä jo Toni Halmekin.

    VastaaPoista
  103. Vielä

    (Tuo kesken kaiken tietoja pyytävä pomppulaatikko, on sitten oikea kiusanhenki. Vaikka kirjoittaa osoitteen ja salasanan, se saattaa häiritä koko ajan kirjoittamista pomppailullaan silti!!kääk olen vaarallinen vierailija!! :)))

    Siis, kuka täällä eniten saa kaikenmaailman avustuksia, kuin ne joilla sitä jo on. Tulotkin siirretään pääomatuloiksi, ettei vain tarvitse maksaa tiettyjä prosentteja veroa.

    Mielestäni lapsilisät pitäisi ottaa pois kaikilta yli 2000 hankkivilta, köyhyysrajahan on kyllä muistaakseni alle euroissa tonnin.
    Nekin rahat on poissa todella rahaa tarvitsevista paikoista. Kouluista, terveydenhuollosta jne.

    Kelan tuet pois yksityislääkäreillä ramppaajilta.
    En ymmärrä miten rikkaat ylipäätään ilkeää käyttää näitä köyhien apuja hyväkseen!?

    Mielenkiintoinen on mielestäni tapaus, jossa mummeli on asiakkaana silmäpolilla sairaalassa. Siellä lääkäri ei kirjoita silmälasimääräystä, vaan käskee mennä yksityiselle silmälääkärille, no, optikkokin käy
    laseja tilaamaan!?

    Vanhusten, tai heidän omaistensa kannattaa seurata palvelutaloissa tarkkana mitä palveluita vanhus todella saa tai jää saamatta, varsinkin jos hoitomaksut ovat vielä suoravelotuksessa.

    VastaaPoista
  104. Kiitos sinulle, Valto Ensio, noista kommenteista. Lämmin kiitos.

    Luin hiljattain Marjaneh Bakhtiarin kirjan "Mistään kotoisin". Minusta se kuvasi hyvin älykkäällä ja humoristisella tavalla maahanmuuttajien elämää Ruotsissa ja maahanmuuttajien ja ruotsalaisten välisiä suhteita. Suosittelen.

    Sirja

    VastaaPoista
  105. Leonoora,

    noinhan se tietysti on, että köyhältä menee kaikki mitä tulee, avustuksia myöten. Kun usein keskituloiseltakin menee.

    Moni ns. akateeminen työläinen elää kädestä suuhun, palkka menee joka kuukausi elämiseen ja asuntomenoihin, eikä mitään jää säästöön - päinvastoin, luottokortti paukkuu ja luotot kasvavat, lainaa on.

    Erona tietenkin on se, että keskituloiselle jää kyllä ainakin se oma asunto, autokin, mutta kun käteen ei jää mitään, mitä hyötyä asunnon omistamisesta on, sillä jossakinhan on pakko asua, eikä asuntoa myydäkään voi.

    Hyvin moni sanoo nykyään elävänsä noin, kädestä suuhun, kun kuuntelee ihmisten juttuja ja lukee heidän tarinoitaan. Minusta hekin ovat vähävaraisia, koska heillä ei ole ylimääräistä käyttörahaa.

    Rikkaat ovat asia erikseen, mutta siis, kuka Suomessa on rikas ja kuka köyhä?

    VastaaPoista
  106. Valto saa minultakin halauksen, hänellä on sydän paikallaan.

    Niin moni puhuu maahanmuuttajien auttamisesta ja ymmärtämisestä, mutta käsi sydämelle - kuinka moni meistä tekee jotain sen hyväksi - menee maahanmuuttajien pariin, ottaa heidät ystävikseen ja auttaa heitä omaa aikaansa (ja jopa varojaan) uhraten.

    VastaaPoista
  107. Leonoora, huomasin vasta nyt pidemmän kommenttisi.

    Siis mikä siinä kommenttilootassa pomppii? Se on kaikkein riisutuin versio, jossa ei ole edes sanavahvistusta. Kannattaako kirjoittaa viesti ensin ja sitten nimi? Olisiko ollut jokin tilapäinen häiriö?

    Tuo kertomasi mummelitapaus on törkeä - tuleehan terveyskeskuslääkärin kirjoittaa mummelille lähete silmälääkärille. Voisiko olla niin, että kunnallisella puolella oli silloin kuukausien jonot silmälääkäriin, ja lääkäri olisi ollut sitä mieltä, että asia on kiireinen? Ellei, niin lääkäri oli asiansa osaamaton.

    VastaaPoista
  108. Olemme ulkokultaisia. Humanisimi on ajatuksena niin helppoa, mutta oikea avustaminen on vaikeaaja työlästä.

    Avustettavissa harvoin on gloriaa. Ihmisen kurjistumisessa, huonossa voinnissa tai ongelmissa ei ole kauneutta.

    Dick

    VastaaPoista
  109. Iines
    Ei terveyskeskuslääkäri, vaan sairaalassa erikoislääkäri ei kirjoittanut silmälasimääräystä, vaikka toesi näön heikentyneen, ja että lukulasit ainakin pitäisi ko mummelin hankkia itselleen.

    No, kai yksityistenkin silmälääkäreiden pitää tehdä tiliä.
    En tiedä miten yleistä sitten käytäntö lienee, vai onko tämä yksittäistapaus?

    VastaaPoista
  110. Dick,

    sanot, että Avustettavissa harvoin on gloriaa. Ihmisen kurjistumisessa, huonossa voinnissa tai ongelmissa ei ole kauneutta.

    On hieman vaikea ymmärtää, mitä tahdot sanoa. Nimittäin, itse ajattelen, että juuri kurjuuden takiahan he ovat pakolaisia. Siksi heitä autetaan. Missä tuossa gloriaa voi löytää tai kauneutta? Ihmisen kuuluu auttaa muita, ei se erikseen ole kaunista.

    VastaaPoista
  111. Vai niin se meni, Leonoora.

    Noin vanhuksia nähtävästi kohdellaan, jollei heillä ole kukaan pitämään heidän oikeuksistaan kiinni. Surullista.

    VastaaPoista
  112. Iines
    Ilmeisesti tuo ylimääräinen tunnistelaatikko on kiusana aina silloin kun en ole vielä kirjautunut omaan blogiinikaan salasanoilla.
    Ennen sitä ei ollut, itsekö olet sen siis laittanut sivullesi?

    VastaaPoista
  113. Svetlanan kirjoitus Hesarissa tänään oli ihan hyvä ja asiallinen, mutta eihän siinä itse asiassa mitään uutta esitetty - pyydettiin vain ymmärtämystä vaikeuksissa oleville ja hieman suhteellisuudentajua.

    Hyvässä kirjoituksessa minua hieman - vain hieman, ei siis paljon - häiritsi se tyypillinen yleistys, että mamukriittinen on automaattisesti juntti, joka luulee että mamut tulevat "viemään meiltä työpaikat ja naiset".

    Hädässä olevia pitää auttaa, mutta hallitsematon maahanmuutto tässä talouslamassa on todellinen uhkakuva. Opin tämän pääministeriltämme, joka vielä tammikuussa oli asiasta jyrkästi eri mieltä. Sipera antaa pikaopetusta?

    VastaaPoista
  114. Hyvänen aika, mikä ylimääräinen tunnistelaatikko? Ei siinä mitään ole, ei ainakaan minulla enkä toki mitään esteitä pane tälle sivulle.

    Mitä se ylimääräinen loota kysyy? saatko siitä kuvakaappauksen, ts. pystytkö kopioimaan sen näytille?

    VastaaPoista
  115. Iines:"On hieman vaikea ymmärtää, mitä tahdot sanoa."

    Eikun hatara ja sekava pääni johti ajatukseni jo maahanmuuttajista erilaiseen vähempiosaisten auttamiseen yleensä.

    Köyhyys tai vähempiosaisuus ei kaunista, eikä jalosta ihmistä.

    On mukava auttaa jotakuta, kun autettava kauniisti kumartaa tai niiaa ja sanoo kuuluvalla äänellä: Kiitos armollinen ihminen!

    Entä jos avustettava kiitokseksi lyö nyrkillä? Näin voi käydä elämässä.

    Ne, joita ulkokultaisuus ei haittaa, toimivat silti.

    Dick

    VastaaPoista
  116. Tapsa,

    maahanmuuttorealismi elää minussakin edelleen, maahanmuuttomyönteisyyden ohella, ja tulen varmaan jatkossakin kyseenalaistamaan joitakin maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä.

    En voi mitään luonteessani asuvalle tavalle tarkastella asioita lintuperspektiivistä, objektiivisesti - se on sekä voima että joskus myös heikkous. Näen edelleen punaista, kun asiallisia keskustelijoita leimataan rasisteiksi, jos he kyselevät asioita - ihan niin kuin itsekin teen.

    Näissä keskusteluissa vain mentiin vähän vaahdoten toiseen laitaan, mikä painoi terveen kriittisyyden taka-alalle.

    Kaipa nämä maahanmuuttoasiat ovat taiteilua veitsenterällä. Tärkeintä on kuitenkin katsoa ihmiseen ja tärkeintä olisi myös käyttää sydäntään ja nähdä vieraassa lähimmäinen, tervettä realismia unohtamatta. (Tunnen itseni poliitikoksi, jostain syystä, kirjoittaessani tätä.)

    VastaaPoista
  117. Aivan Dick,

    nyt ymmärrän ajatuksesi. Jetsulleen sama, mistä olen täällä marmattanut teemana "hyväntekijät lyövät rumpua edellään".

    Muutenkin ns. hyväntekeväisyys saa kulmani epäröivään kurttuun. En pidä ajatuksesta!

    Ihmisen kuuluu minusta auttaa luonnostaan, niin että vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Hyväntekijöillä rumpu pärisee, että katsokaas mitä minun oikea käteni tekee. - Tämä on tietenkin karkea yleistys, poikkeuksia on.

    VastaaPoista
  118. Iines: "Niin moni puhuu maahanmuuttajien auttamisesta ja ymmärtämisestä, mutta käsi sydämelle – kuinka moni meistä tekee jotain sen hyväksi – menee maahanmuuttajien pariin, ottaa heidät ystävikseen ja auttaa heitä omaa aikaansa (ja jopa varojaan) uhraten."

    Tässä oli jotain, joka tökki minuakin. Olen itse ollut maahanmuuttajana maahanmuuttajien joukossa. En ole "mennyt heidän pariinsa", vaan ollut yksi heistä. En ole ollut "auttamassa heitä" tai "uhraamassa heille aikaani", vaan elänyt heidän kanssaan. Meitä on ollut monenlaisia, hyviä ja pahoja, mukavia ja hankalia ja kaikkea siltä väliltä, niin kuin kaikkien muidenkin keskuudessa. Yhdessäolo ei aina ole ollut ongelmatonta, mutta eipä elämä ole aina helppoa maanmiestenkään kanssa.

    Tärkeintä on todellakin katsoa ihmseen.

    Sirja

    VastaaPoista
  119. Valto Ensio: "Iines, minä olen myös pahoillani J:n kommenteista, ja perustellusti."

    En huomannut perustelujasi, mutta ei kai niitä ennenkään ole ollut?

    Sinä olet samanlainen toisten puolesta "ammatiksesi" pahoillan oleva, kuin esim. tämä Vihreässä langassa kirjoitava täti, joka on pahoillaan Pensseli-sedän "kaltoin" kohtelusta suomessa (heh heh hee, voi hitto sentään, Pensseli-setä oli iltapäivä lehden mukaan pyytänyt, että suomalaiset järjestäisivät nettiin Adressin, että hän voisi jatkaa vierailuaan pitempään :)

    Anu-Elina Lehti: Avoin kirje Pensseli-sedälle

    Tiivistetysti Anu-Elina tuossa pyyttää Pensseli-sedältä anteeksi että hän on tahotmattaan joutuntu suomalaisten sirkuseläimeksi (voi hitto sentään mitä juttua). (Kannattaa lukea kommentit)

    Valto Ensio on samanlainen ammattiloukkaantuja, paheksuja ja pahoitelija kuin Anu-Elina ja kaltaisensa närkästyjät jolla ei ole oikein mitään tekemistä, muuta kun jeesustella.

    Valto Ensio: "Olet oikea "Japettaja", Jape. (Viittaan Jope Ruonansuun "Jopettajaan") Tunkkaisia nuo mamukommenttisi. Et varmaankaan tunne henk.kohtaisesti yhtäkään somalia tai muitakaan maahanmuuttajia!"

    Jos lukisit, ennen kuin ryntäät paheksumaan ja loukkantumaan, saattaisit nähdä, että kyse ei ole mistään minun mamukommenteista vaan oikeiden tapahtumien raportoinneista. Kyse ei ole minun mielipiteistä vaan lehdissä (ja uutisissa) raportoiduista oikeista tapahtumista. Koita Valto Ensio erottaa faktat äläkä sekoile.

    Sinänsä on hauskaa, että keksit näppäriä nimityksiä muista omiin komentteihisi, kun tulet paheksumaan, väärinymmärtämääsi, muiden toimintaa.

    Valto Ensio: "Minä tunnen, ja monta, kokonaisia perheitä, eivätkä luulottelusi, joita viljelet muillakin areenoilla Iineksen keskustelupalstan lisäksi, käy yksiin yhdenkään kanssa."

    Mikä luulottelu ja millä muilla areenoilla? Yksilöi äläkä höpise.

    Valto Ensio: "Sietäisit saada heiltä kintuillesi entivanhaiseen malliin, ja nimenomaan suomalaisella koivuvitaksella."

    Sinä olet näemmä oleillut niiden mamujen kanssa jo liikaakin, kun tuntuu tuo väkivalta ja sillä uhkailu olevan sinullakin verissä...

    Valto Ensio: "Tämän pv:n Hesarin mielipidesivulla kirjoitti nuoriso-ohjaaja Svetlana Sivil otsikolla "Maahanmuuttajia on liian helppo syyllistää", ja siinä hän on täysin (Japen kaltaisten suhteen erikoisesti) oikeassa."

    Vaikea sanoa, kun ei näe perusteluja. Sikäli mamut on usein juuri tuollaisia kun se on muiden vika, kun heidän odotetaan sopeutuvan suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta he odottavatin että suomalainen yhteiskunta sopeutuu heihin. Kun Somalit sun muut tekee rikoksia ja rötöisä, heitä ymmärretään (näiden kulttuurin rikastajien ja rakastajien, kuten Valto Ension taholta) ja sanotaan että vika on suomalisen yhteiskunnan. Voi vinetto mitä juttua. Kun sinä Valto Ensio luet hesaria, niin lue sieltä myös se juttu, jossa kerrotaan, että ulkomailla on jopa parintuhannen ihmisen jono (somaleita), joka odottaa pääsyä Suomeen. Kuinka he oikein pärjää, kun he on hädänalaisessa asemassa? Ja missäköhän ne oikein majailee?

    Valto Ensio: "J, mene niiden "naapurissasi" liikehtivien somalien luokse ja katso läheltä, mitä se touhu oikeasti on. "

    Enkä mene.

    Valto Ensio: "Kertomiesi juttujen keksimiseen "insinöörikoulutuksesi"on mennyt tyystin hukkaan. "

    No älä sinä minun koulutuksestani huolehdi.
    Totean vain että minä en keksi juttuja vaan raportoin tosiasioita ja tapahtumia ja usein n uutinen ja muu lähde linkattu raporttini yhteyteen. Sinulla taas, Valto Ensio, ei ole mitään muuta kuin tyhjät kädet esiteltävänä.

    VastaaPoista
  120. Sirja,

    ehkä tahtoisit lukea tuosta yltä vastaukseni Dickille. Kuvaan siinä sitä, millaista auttamista tarkoitan: vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Toivon että huomaat minun tarkoittavan juuri tuota, mitä kuvaat tehneesi!

    VastaaPoista
  121. Kiitokset halauksista ja kiitoksista. Otan niistä sen osan itselleni jonka tunnen ansainneeni ja jaan loput tarvitseville. Minulla muuta jaettavaa ei tänään olisi ollutkaan.

    Tuo edelliseni olkoon yksi elämänohje sen lisäksi, jonka äitini usein lausui: "Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan."

    Esimerkkinä on hirveän tukalaa olla, mutta kun Iines pähkäili, kuka Suomessa on rikas, kuka köyhä, sille tarvitaan barometrien lisäksi myös jonkinlaista konkreettista näyttöä.

    Otan siis riskin, sillä mitäpä ihmeellistä ihmisen elämä sisällään kantaisikaan.

    Sitäpaitsi Iineksen alkuperäiseen kirjoitukseen vedoten, tunnen olevani jonkinlainen asiantuntija tässä kysymyksessä, tai ainakin siinä, miltä tuntuu kun rahat eivät riitä.

    Eli:

    Minun tapaturmaeläkkeeni käteen jäävä osuus lapsikorotuksineen on n.1300 euroa kuukaudessa. Kolmesta lapsesta saamme lisiä 110 e/capita, eli 330 e. Vaimon tulot, jäädessään puutarhurin toimesta taas talveksi työttömäksi opiskelijaksi, ovat 650 e. Lisäksi saamme harkinnanvaraista, joka kuukausi erikseen anottavaa kotihoidon tukea alle kolmivuotiaastamme n. 200 e. Asumistuki on Kelalla harkinnassa, mutta sitä saamme ehkä muutaman kympin. Puhdas tulo koko talouteemme on siis n. 2860 euroa/kk.

    Pakolliset menot/kk: Asuntolainan lyhennys 950 e. Luottolasku 90e. Sähkö 235 e. Vesi 35 e. Tontinvuokra 70 e. Jäte 10 e. Kiint.vero 15 e. Koti vak. 37 e. Lasten vak. 50 e. Puhelin 75 e. Tv+netti 70 e. Lehdet ja kirjat 100 e. Auton verot ja vak. 60 e. Sairastelut 20 e. Minun maksama elatusmaksu muualle 137 e. Muut yksilöimättömät 50 e. (Tästä puuttuvat vielä vaimon opiskelumaksut Vaasassa.)

    Menot yhteensä 2004 e/kk.

    Käyttövaraa ruokaan ja vaatteisiin viisi-, ja välillä kuusikin henkiselle perheellemme jää siis 856 euroa kuukaudessa joka tekee päivää kohti n. 28 euroa.

    Tiedän laskelmieni perusteella, että saisimme mahdollisesti toimeentulotukea, mutta sen hakuprosessi on niin hankala ja raskas, ettei siihen kyllä aivan helpolla kukaan ala.

    Minusta välillä tuntuu, että aika köyhiä me tässä yhteiskunnassa, jossa kotisi ulko-oven kun aukaiset, alkaa rahastus. Jos jotain yllättävää sattuu, ei ole varmasti mistä ottaa.

    Mutta silti en ole kateellinen yhtään leveämmin elävällekään -enkä ainakaan maahanmuuttajille. Minulta puuttuu kateusgeeni ja siitä olen iloinen. Elämä on raskasta muutenkin.

    VastaaPoista
  122. Iines: "Näen edelleen punaista, kun asiallisia keskustelijoita leimataan rasisteiksi, jos he kyselevät asioita - ihan niin kuin itsekin teen."

    Jep, mutta sinä jaat halauksia näille leimaajille kuten Valto Ensiolle. Erikoista touhua!

    VastaaPoista
  123. Iines: "Niin moni puhuu maahanmuuttajien auttamisesta ja ymmärtämisestä, mutta käsi sydämelle - kuinka moni meistä tekee jotain sen hyväksi - menee maahanmuuttajien pariin, ottaa heidät ystävikseen ja auttaa heitä omaa aikaansa (ja jopa varojaan) uhraten."

    Aivan. Sinä puhut paljon, mutta koska olet toiminut? Taisin joskus ystävällisesti ehdottaa, että ota oma somali kotiisi, ruoki, vaateta ja rahoita omilla varoillasi. Mikä ehdotuksessani tökki?

    VastaaPoista
  124. Iines: "Jape, sinä vietävän fimppu."

    En voi loukkantua nimittelystäsi, olet niin herttainen.

    Iines: "Kun sinulla on tuommoinen energia ja paatos, niin tuollahan mennään vielä valtuustoon hoitamaan maan asiat kuntoon."

    No olen siellä valtuustomaalimassa ja lautakinnissa ollut, mutta se oli aikaa sitten ja pienellä paikkaunnalla. Silti se byrokratia oli jotain mitä ei kestä erkkikään. Karseeta pallottelua ja vatkausta edes takas.

    Iines: "On siellä jo Toni Halmekin."

    Missä?
    Tony Halme on huumeidenkäyttäjä, sekoilija ja vieraillut Johanna Tukiaisen luona. Siinä on jo kolme vastenmielisyyttä ja eroavaisuutta jonka takia en missän muodossa halua tulla rinnastetuksi Halmeeseen, olemme ihan eri maailmasta.

    VastaaPoista
  125. Jape, sinä et osaa katsoa ollenkaan peiliin!

    Minä heitin kalikkani aivan tarkoituksellisesti, ja näkyi sattuvan. Enkä pyydä anteeksi, niin pahasti solvaat puolustatumaan kyvyttömiä Ihmisiä.

    Minuun taas eivät sinun nakkelemat kalikat satu, koska tiedän mitä olen, mitä muu maailma suurinpiirtein on ja että tästä kaikesta koko ihmiskunnalla on hyvin lyhyt matka tuhoon.

    "Jape", sanon sinulle nenästä naamaan, että edellisistä, miinusta talouteemme pukkaavista laskelmista huolimatta olen varmasti ollut auttamassa kaikenlaisia hädässä olevia. Ja se on antanut paljon enenemmän henkistä pääomaa ihan vain elämää varten, kuin tuo sinun hirmuisiin mittoihin yltävä vaahtoamisesi linkkeinesi.

    Auttamiseen ei tarvita aina rahaa, ei hyssyttelyjä eikä voivotteluja. Tarvitaan toisinaan vain korvia kuunnella, lämpimiä käsiä, ja vielä sellaisia joista kummatkin tietävät, mitä tekevät.

    Ja todellakaan Jape, minulla ei ole kuin tyhjät kädet -mutta lämpimät.

    VastaaPoista
  126. Valto,

    kiitos tuosta esimerkistä, jonka rohkeasti annoit. Siihen sopii nyt sitten jokaisen koettaa ynnätä omat tulonsa ja miettiä, mikä tuo Valton tai oman ansiotulon ja menojen ryhmä on. Tiukkaa on, pelivaraa ei ole, mutta pärjääminenkin on kuitenkin ilmeistä.

    Miten minusta tuntuu, että hyvin monella on samantyyppinen suhde tulojen ja menojensa välillä, oli palkka sitten hieman isompi tai vähän pienempikin.

    Asuntolainasta kun pääsette, niin kirkastuu paljon! Ja sähkölasku on suuri varmaan sähkölämmityksen vuoksi. Toivottavasti vaimosi saa opintotukea opintoihinsa, ainakin pitäisi saada, jos hän opiskelee päätoimisesti.

    Japelle myös halaus, sillä vaikka kielenkäyttösi on paikoin ronskia, on sinussa kuitenkin hengen palo yhteiskunnallisiin asioihin. Ja se fimppuhan on siis sompun vastine suomalaisesta. Asiatyyliä vaan putkeen, niin asiat hoituvat.

    En tiedä Tomi Halmeesta paljon muuta kuin että hän on perussuomalaisten kansanedustaja, ollut, mutta luopunut sairauden takia tehtävästään. Vähän on tuksutellut ja pössytellyt.

    VastaaPoista
  127. "Vähän on tuksutellut ja pössytellyt."

    Tämä oli hauska! (tai, kuten nuoriso sanoo: mää repesin!)

    Lisäisin, että Tony on piikitellyt, elätellyt,pelotellut, kuvitellut, uhitellut, pudotellut, kusetellut, lasketellut, sossutellut, pössytellyt ja tuksutellut.

    Poliitikkoainesta!

    VastaaPoista
  128. Valto Ensio: "Jape, sinä et osaa katsoa ollenkaan peiliin!"

    Älä viitsi. Paljastan sinulle salaisuuden koska et asiaa ilmeisesti älyä. Jos katsot tässakin kommentissani esillä olevaa profiilikuvaani, niin katson kokoajan peliin, siinäkin. Sinä sen sijaan, ilmeisesti, pyyhit laiskan hikeä otsaltasi, kokoajan.

    Valto Ensio: "Minä heitin kalikkani aivan tarkoituksellisesti, ja näkyi sattuvan."

    Tottakai heitit tahalisesti, koska se on nälvivän tyylisi perusta. Tämä on vain sitä sinun jälkiselsittelyä, joka on näillä kalikan heittelijöillä yleensä tapana. Mutta älä huoli, Valto, ei sattunut.

    Valto Ensio: "Enkä pyydä anteeksi, niin pahasti solvaat puolustatumaan kyvyttömiä Ihmisiä."

    Siinä se herjaaja parhaasta päästä itse louskuttaa leukojaan. En todellakaan odota sinulta mitään anteeksipyyntöä. Ketäs minä olen solvannut, varsinkaan puolustautumattomaan kykenevätöntä?

    Somaleilla tuntuu, kuten tositapahtuman eiliseltä kerroin, moukurat (nyrkit) pyörivän ja veitsi tuntuu olevan vakiovarusteena eilenkin. Puheella tai solvauksellakan ei näitä taparikollsiia vastaan voi eikä pidä lähteä, pitää olla jotain järeämpää. Sinä voit mennä halaamalla vastaan heitä Valto, tuon kukkia sitten ja pahoittelen...

    Valto Ensio: "Minuun taas eivät sinun nakkelemat kalikat satu, koska tiedän mitä olen, mitä muu maailma suurinpiirtein on ja että tästä kaikesta koko ihmiskunnalla on hyvin lyhyt matka tuhoon."

    No hyvä sitten! Minusta tuntuu kuitenkin että sinä et hahmota ympäröivää todellisuutta.

    Valto Ensio: ""Jape", sanon sinulle nenästä naamaan, että edellisistä, miinusta talouteemme pukkaavista laskelmista huolimatta olen varmasti ollut auttamassa kaikenlaisia hädässä olevia. Ja se on antanut paljon enenemmän henkistä pääomaa ihan vain elämää varten, kuin tuo sinun hirmuisiin mittoihin yltävä vaahtoamisesi linkkeinesi."

    Voi kyynel. Sinun talouslaskelmat ja miinus on pientä vielä, mutta en viitsi asiaa sinulle selotaa, koska se ei sinulle kuulu, eikä muillkeaan. Sinä et kuitenkaan, näin uskon, tiedä vaikeuksista, varsinkaan taloudellsista, yhtään mitään. Puhun kuitenkin ajasta joka ajoittuu tuonne 90-luvun alkuun. Jos se sinulle jotain kertoo, kenties ei. Siihen aikaan henkinen pääoma oli höllässä kun väkeä oli kaulakiikussa sun muuta, ei riittänyt Valto Ensio, henkinen pääoma, piti olla jotain muuta pääomaa.

    Jos et kestä että asiat esitetään tosiasioihin tukeutuen ja linkit niihin esittäen, niin älä lue. Ihan vapaa valinta. Iines voi viestini poistaa jos oikein kaunisti pyydät, Valto Ensio. Se ei kuitenkaan muuta asiaa miksikään.

    Valto Ensio: "Ja todellakaan Jape, minulla ei ole kuin tyhjät kädet -mutta lämpimät."

    Taitava, ja muuhun kuin puheeseen kykenevä, tekisi jotain käsillään, muuta kuin lämmittäisi niitä, mutta jos on kyvytön niin ei kai mitään ole tehtävissä?

    VastaaPoista
  129. Jahas, parta putosi, kun keskustelun taso nousi. (Hymiö.)

    Vaan huomenna uudet kujeet!

    VastaaPoista
  130. Jape, rauhaa sinullekin ja huomenna uudet kujeet!

    VastaaPoista
  131. Iines: "Japelle myös halaus, sillä vaikka kielenkäyttösi on paikoin ronskia, on sinussa kuitenkin hengen palo yhteiskunnallisiin asioihin."

    Kiitos Iines!

    Iines: "Ja se fimppuhan on siis sompun vastine suomalaisesta."

    OK - tämähän on ihan mainio ilmaus.

    Iines: " Asiatyyliä vaan putkeen, niin asiat hoituvat."

    Mielstäni kirjoitan asiatyylillä, mutta muut tulkitsee väärän kautta.
    Jos nyt jotain sanoisi, todella asiallisest, niin esimerkiksi Valto Ensio kaipaisi vaikkapa insinöörin laskentataitoja, sen verran on Valto Ensiolla raju kulurakenne että siinä olisi reivattavaa ja rajusti. Esim. sähkön kulutus on aivan älytön. Ja sanoisin Valto Ensiolle, että lehdet ja kirjat pois ostoskorista! Niitä ei pidä ostella 100 eurolla kuussa. Meillä on suomessa "ilmainen" kirjasto, jota on näissäkin keskusteluissa mm. Iines kehunut usein. Kirjastossa voi lueskella lehdet (niitä on miljoona erilaista siellä) ja kirjoja on hyllykilometereittäin. Ei kun valkkaamaan. Muista palauttaa ennen kuin menee yliaika sakkoa, ne voi yllättää (nimim. kokemusta on)!

    VastaaPoista
  132. Iines: "Jape, rauhaa sinullekin ja huomenna uudet kujeet!"

    Rauhaa sinullekin, Iines, ja kauniita unia.

    Huomenna tosiaan uudet kujeet...odottakaapas :)

    ...no ei vainkaan. ;)

    VastaaPoista
  133. Hienoa Iines, kun keksit uuden termin kuvaamaan minunkin suhdettani maahanmuuttoon - mamurealisti.

    Sillä en minäkään itse asiassa kriittinen ole, vaan realistinen.

    Suomen huoltosuhde on jo nyt huono ja huononee koko ajan lisää kihtyvää tahtia. Ikävä totuus on, että nykyinen maahanmuutto vain huonontaa huoltosuhdetta - eikä ennuste ole hyvä, viitaten vaikkapa lähinaapurimme Ruotsin kokemuksiin.

    Valtokin on nuori mies, ei lähelläkään edes nykyistä eläkeikää, puhumattakaan tulevasta 67 vuodesta, mutta joutunut jo eläkkeelle. Kun huoltosuhde tästä vielä huononee, kohta leikataan ehkä eläkkeitäkin.

    Onko tapaturmasi Valto niin vammauttava, ettet pysty minkäänlaiseen, edes osa-aikaiseen työhön, eli omalta osaltasi korjaamaan kurjistuvaa huoltosuhdettamme?

    Tämä ei ole moite - ainakaan kovin rankka - mutta en ole voinut olla panematta merkille, että lähes kaikki täälläkin olevat suvaitsevaiset, hyväsydämiset ja auttavaiset ihmiset ovat tämän huoltosuhde-yhtälön väärällä puolella.

    Minua ihan oikeasti huolestuttaa tämä tilanne. Suomi elää viennistä ja se on romahtanut yli 30 %, ja pelkään että pysyvästi. Me kuitenkin elämme, tai siis valtio elää, kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.

    Vertauskuvallisesti sanottuna yritämme ajaa moottorikelkalla järven jäällä sulakohdan yli täydellä kaasulla toivoen, että vauhti vie meidät kovalle jäälle. Onnistuuko, se nähdään.

    VastaaPoista
  134. Valto: " Puhdas tulo koko talouteemme on siis n. 2860 euroa/kk."

    Palataanpa tähän vielä hetkeksi.

    2800 euron käteen jäävä tulo tarkoittaisi palkansaajalle 4300 euron kuukausipalkkaa.

    Käsi sydämelle: kenen mielestä 4300 e/kk ansaitseva on köyhä?

    VastaaPoista
  135. Mitä voi sanoa - jollakulla on sydäntä enemmän, jollakulla vähemmän. Ensin mainittu on onnellisempi, vaikka pehmeä sydän tuntee myös kipua. Pehmeän sydämen lämpöön haluavat muutkin tulla lämmittelemään.

    Puhutaan myös sydämen sivistyksestä. Kirjaviisaus häviää kuusi nolla. Ei pelasta hyvä polla, jos sydämen paikalla on nolla. (Siis aukko.)

    VastaaPoista
  136. Tapsa,

    kyllä minä kannatan edelleen maahanmuuttokeskusteluissa kriittistä otetta - kuten kaikissa keskusteluissa: mitään asiaa ei pidä hymistellä tai se kääntyy itseään vastaan. Se on juuri sitä realismia, jota elämässäkin on. Mielestäni noudatat tällaista otetta omissa puheenvuoroissasi, jotka ovat kiihkottomia mutta teräviä, ja rauhallisesti perusteltuja.

    En halua kommentoida Valton esittämiä lukuja, mutta huomauttaisin, Tapsa, että eihän tuota 2 860 euroa kuukaudessa voi verrata yhden henkilön kuukausipalkkaan, joka olisi laskelmasi mukaan bruttona noin 4 300 euroa.

    Tuo 2 860 e/kk sisälsi koko perheen tulot, siis myös vaimon, ja kolmen lapsen lapsilisät.

    Näin ollen tuohon esittämääsi yhden henkilön 4 300 euron bruttotuloihin tulisi lisätä myös kyseisen ansaitsijan puolison tulot + perheen lapsilisät. Vasta tästä laskettavaa nettotuloa voitaisiin kai verrata tuohon Valton esittämään.

    VastaaPoista
  137. Tapsa, mitä sinä tiedät täällä kirjoittavien ihmisten huoltosuhde-yhtälöstä? Minä en ole pannut merkille kuin Valto Ension kertomuksen perheensä tilanteesta.

    VastaaPoista
  138. Tasaveron voi käsittää samaksi veroprosentiksi tai samaksi euromääräksi. Ehdotan selveyden vuoksi seuraavia termejä:

    1) Progressiivinen vero, Hyvätuloinen maksaa suhteellisestikin enemmän, kuten nykyisessä valtionverotuksessa.

    2) Suhteellinen vero, Kaikki maksavat samasssa suhteessa tuloihinsa, kuten nykyisessä kunnallis- ja pääomaverotuksessa.

    3) Tasavero, Kaikki maksavat saman rahamäärin, kuten Thatcherin kaatanut 'poll tax' -ehdotus.

    4) Regressiivine vero, Kuten Yle-maksu, köyhä leskirouva maksaa tuplasti enemmän kuin juppipariskunnen jäsen.

    VastaaPoista
  139. Iines
    Joku credential manager lykkää sitä tunnistelootaa aina täällä kun alan kirjoittaa.
    Nyt kun olen kirjannut itseni jo toisaalla ei näköjään tunnistetietojani täälläkään kysytä.

    VastaaPoista
  140. Leonoora,

    onpas outoa, kun tavoitteeni on nimenomaan se, etten kiusaa kirjoittajia millään kirjautumisilla tai edes sanakerberoksella.

    En ole siis säätänyt mitään vahteja, enkä tule säätämään. Kommenttien valvonnan olen joskus pannut hetkeksi, kun tietty häirikkö on saanut taas herätyksen jonkin sisäisen demoninsa kutsumana.

    VastaaPoista
  141. Järkeenkäypä verojaottelu, Buji.

    Omaan käsitykseeni sopii hyvin suhteellinen verotus, mutten tiedä, sopiiko se nykyiseen valtiontalouden tilaan.

    VastaaPoista
  142. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  143. Kuunkuiske: "...mitä sinä tiedät täällä kirjoittavien ihmisten huoltosuhde-yhtälöstä?"

    Vain sen mitä he ovat itse kertoneet, riveillä tai niiden väleissä.

    Netissä lukemani perusteella tiedän muutaman sivistyssydämisen olevan eläkkeellä ja parin asuvan ulkomailla. Nollasydämiset sen sijaan tuntuvat olevan niitä ahneita yrityshenkisiä porhoja ja insinöörejä, yök.

    iines - jos neton 2860 jakaa kahdelle ihmiselle, niin molempien pitäisi tienata bruttona 2000. Lapsilisät mukaan lukien vähän alle.

    Eli kirjastonhoitajien ja poliisien peruspalkoissa liikutaan.

    Eiköhän ole kohtuullista, ettei yhteiskunta sentään takaa tukina työikäisille tätä parempaa elintasoa - sillä muuten se alkaisi todellakin rapauttaa moraalia.

    Toisaalta on aika erinomaista, että tukea tulee sen verran, että voi elää normaalia elämää ja säästää esim. omistusasuntoon. Huonomminkin voisi olla.

    VastaaPoista
  144. Samuli,

    en paljasta kenenkään henkilöyttä blogimaailmassa edes kysyttäessä! Minuun voi luottaa.

    Sitä olen vain viime päivinä ihmetellyt, kuka niistä parista kolmesta kanssabloggaajamiehestä, joka tietää nimeni ja asuinsijani, on mennyt paljastamaan minut kiusaajalleni, jonka mielenterveydestä en ole vakuuttunut! Uskon tietäväni tämän paljastelijan, mutta en ymmärrä hänen motiivejaan ja vihaansa minua kohtaan, sillä olen pitänyt häntä aiemmin järkevänä ihmisenä.

    *

    Tapsa,

    tuossa näet matikkapääni. Se on surkea. Noin minä asioita käsitän, kun pitää itse laskea jotakin.

    VastaaPoista
  145. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  146. Tapsa P.: "2800 euron käteen jäävä tulo tarkoittaisi palkansaajalle 4300 euron kuukausipalkkaa.

    Käsi sydämelle: kenen mielestä 4300 e/kk ansaitseva on köyhä?"

    Jep, ei ole köyhä tuo. Lisäksi on erikoista, että joku tietty typpi saa tuon summan tekemättä mitään, tai no kenties käsiään hieman lämmittää housuntaskuissaan ja netissä renkuttaa somali-ihailuaan. No koira koiran tuntee, ei somalikaan mitään työtä tee. Ja teetä Somalit tykkää juoda juu, mutta ei somalille mitään kardemummateetä kannata viedä, vaan somalien lempihuumetta Khatia. Sitä ja teetä somalit vetävät normi"työpäivänsä ajan, joka kuluu siis kahvailassa.

    VastaaPoista
  147. Iines: "Kommenttien valvonnan olen joskus pannut hetkeksi, kun tietty häirikkö on saanut taas herätyksen jonkin sisäisen demoninsa kutsumana."

    Kiitos kiitos, Iines!

    VastaaPoista
  148. Jape, meidän lähikaupassa on somali vartijana ja bussia ajoi somali pari vuotta sitten, kun viimeksi bussilla matkustin.

    VastaaPoista
  149. Jape, meidän lähikaupassa on somali vartijana ja bussia ajoi somali pari vuotta sitten, kun viimeksi bussilla matkustin.

    VastaaPoista
  150. Samuli: "Kävin kurkkaamassa Valton blogia.
    Melko vainoharhaista menoa."

    Jep, kuin mielipuolen päiväkirjasta. Sitä se liika laakereillaan lepäily ja etujen nautiminen tekee, todellisiuus hämärtyy. Kun katsoo vielä Iineksen kiittävää kommenttia tuon nyt puheena olevan jampan blogikirjoitukseen niin...
    ...niin sanattomaksi vetää. Kaikenlaista!

    Samuli: "Jos pyydän Japea rauhoittumaan, kun hän alkaa solvata jo bloginpitäjää, niin olisiko mitenkään mahdollista, että teen sen aivan itsenäisesti. Ilman keskusjohtoista salaliittoa."

    Ei se ole mahdollista. Nämä somalien ystävät on käyneet teellä somalien luona ja on niin pöllyissä Khatista, että heidän todellisuus on pahasti vääristynyt.

    Samuli: "Jokainen täällä on huomannut, että Jape ei näe yhdessäkään somalissa yhtään hyvää piirrettä. Ei minun hyssyttelyt sitä estä näkymästä."

    Miksi sitten hyssyttelit minua? Esität itse hyveellistä jeesustelullasi.
    Mitä hyviä piirtietä on suomessa olevissa somaleissa? Miteä merkittävää he ovat teheneet täällä suomessa ja miten kehittäneet suomalaista yhteisuntaa? Miten he ovat osoittaneet sopeutuvansa suomalaiseen yhteiskuntaan, maan tapoihin ja lakeihin? Miksi suomessa olevat somalit on lukumääränsä nähden suhteutettuna voimakaasti edustettuna rikosten tekijöinä? Vai onko tämän sanominen tai tutkiminen rasismia? Ei ole. Se on vallitsevan tosiasian toteaminen.

    Samuli: "En esimerkiksi laittaisi lastani mamuvaltaiseen lähiökouluun. Perusteluni siihen kestävät mielestäni päivänvalon."

    No mitkä ne perustelut on? Minusta vaikutat ennakkoluuloiselta ja asenteelliseltakin, kenties.

    VastaaPoista
  151. Tapsa, eivätkö ne eläkkeellä olevat ole työnteollaan ansainneet eläkkeensä? Vai olisitko laittamassa esim. Iineksen, joka on työkyvyttömyyseläkkeellä, johonkin työhön, mitä hän pystyisi puheongelmastaan huolimatta tekemään? Iines on kertonut maksavansa edelleen korkeaa veroa kohtalaisesta eläkkeestään, joten mielestäni hän on työnsä tehnyt ja eläkkeensä ansainnut. Minä ottaisin kortistosta sorvin ääreen ne, jotka eivät ole juuri koskaan olleetkaan työn syrjässä kiinni. (Niin kuin eräänä päivänä ehdotin; jokin työvelvoite tietyn pituisen työttömyysajan jälkeen, mikäli mielii pysyä tukien piirissä. Ojia on kaivettavana ja vanhuksia ulkoilutettavana ja ties mitä muuta tekemätöntä työtä.)

    Tietääkseni ulkomailla asuvat eivät myöskään käytä Suomen palveluita ja saavat palkkansa muualta, joten heidän rahataloutensa on eri asia.

    Rahapussin paksuus ei korreloi sydämen sivistykseen ja ihmisen lämpöön.

    VastaaPoista
  152. Kuten kirjoitin Iines, esimerkkinä oleminen on tukalaa, aina joku haluaa ymmärtää väärin. Ja haluaa, että muutkin ymmärtävät.

    Tapsa, sinäkin tahallasi vääntelet budjettiani haluamaasi suuntaan. Tietenkin siitä vaan, olkoon se oikeutesi, mutta omaasi vastaavaa totuutta siitä ei sinun pidä vääntämällä vääntämän.

    Palkkaan verrattavat tulot ovat tänään tulleen vaimoni työttömyyspäivärahan ja oman eläkkeeni kanssa bruttona 1698 euroa. Vaimolle maksetaan erotuksena kotihoidontukea 200 euroa nuorimmasta lapsesta. Lapsilisät ja muut etuudet ovat verottomia tuloja.

    Etuudet ovat etuuksia, niitä ei lasketa palkaksi. Äläkä laita niitä vero%:ja yläkanttiin kun on lapsiperheestä kysymys.

    Viivan alle jää jokatapauksessa, ja korkeintaan, se 28 euro/päivä josta maksamme lasten vähiksi kutistuneet harrastukset, ruuan, vaimoni opiskelun 350 km:n päässä (hän opiskelee lisää, että saisi tulevaisuudessa ympärivuotistakin työtä, (ei saa opintotukea)) ja kaiken sen, mitä tämmöinen perhe tarvitsee. Hesarista ja kirjoista, joita lukevat kaikki meidän perheessä, me pidetään kiinni kirjaston kirjojen lisäksi! Menkää lapsilauman kanssa joku muu lukemaan lehtenne kirjastoon!

    Huomasitko Tapsa sitäkään, että luonani käy säännöllisesti alaikäinen lapsi tapaamisoikeuden mukaisesti ja hänetkin ruokimme, pesemme, vaatetamme, kuskaamme ja leikitämme viikonloppuisin.

    Oletko Tapsa milloin viimeksi maksanut lasten perheeseen mukanaan tuomia kuluja? Ja vaimoko sinun kauppa-asiasi hoitaa?

    Elossapysymisestä minulla ja perheelläni on kysymys, ei siitä, saammeko maksaa tätä "omistusasuntoamme" jonka omistaja tällä hetkellä on 98 %:sesti Säästöpankki? Minä paskat veisaan omistamisesta! Se on liian kallista jo siksi, että omistamista verotetaan.

    Eikä kannata kysyä, miksi sitten olemme hankkineet esim tämän talon, sillä tilannehan oli silloin tyystin toinen kuin nyt.
    Sitäpaitsi vammautumiseni myötä, tämänkin remontti jäi kesken ja kaikki repsottaa joten kuka tästä mitään edes maksaisi jos myymään joudutaan?

    Vuokra-asunto tämänkokoiselle perheelle tulisi joka tapauksessa maksamaan liki tuhat euroa plus sähöt ja vedet.

    Meille on turha olla kateellinen.

    Äh, tuntuu toivottomalta selostaa arkeaan niille, joiden elämä on kullitettu valmiiksi.

    Sairaskertomuksestanikin olisit Tapsa ollut kiinnostunut. Miksi? Etkö osaa ynnätä yhtään päässäsi, että pitää todella olla pahasti rikki kun eläkkeelle määrätään? Minä olen tehnyt töitä 30 vuotta, ylikin, sillä ensimmäinen työ, josta palkkaa nautin, oli kesä rakennuksilla kun olin vasta 14v. Minä olisin halunnut harjoittaa kirvesmiehen ammattiani, jonka hallitsin, mutta minkäs teet. Luuletko, etten ole eläkettäni ehtinyt kerryttää? Ja sitäpaitsi tapauksessani osan maksaa vakuutusyhtiöt joille työnantajat ovat ajallaan vakuutusmaksunsa hoitaneet...

    Yläraajani möyhiintyivät ensimmäisen kerran v 1992 autokolarissa ja uudelleen paikat menivät hajalle samoista, raudoitetuista kohdista työtapaturmassa liki kolme vuotta sitten. Käsiäni on operoitu kirugisesti 8:n kertaa ja joka yö niitä särkee. Nämä käpälät saat, Tapsa ja voit mennä koettamaan tehdäksesi jotain.

    Kirjoitushommista ja valokuvista vielä viime vuonna sain joitakin summia, mutta nyt ovat nekin väylät umpeutuneet. Vakituisetkin saavat lehdistä kenkää ja ammatti-freelancereiden on painettava pitkää päivää tarjouksineen saadakseen kiilattua jotain menemään.

    Koulutuskartoitukset ja kuntoutussuunnitelmat on tehty. Viime talvena kävin jopa alustavaa pohjakoulutusta erästä urasuunnitelmaa varten, mutta sitten tuli vakuutuslaitokselta ja eläkerurvakeskukselta sellainen päätös, että eläkkeelle, mars! Silloinhan tiet ovat tukossa kun ei ole rahaa käydä edes avoimen yliopiston luennoilla joita ei näillä kulmilla edes liiemmälti ole tarjolla.

    Mitä muuta Tapsa haluaa tietää?

    Voin kertoa, vaikka minua vituttaakin nyt.

    VastaaPoista
  153. Toisesta asiasta.

    En osaa ottaa kantaa, että minkä verran Suomen on syytä kantaa kortensa kekoon vaikeista oloista lähteneiden auttamiseksi. Emme ole maailmasta irrallaan, joten osa vastuusta on meillä, jotka olemme sattuneet syntymässä saamaan moneen verrattuna helpon ja ainakin turvallisen elämän.

    En kiellä etteikö olisi mamuja, joiden elämäntapa ei ole eduksi heidän kotoutumiselleen. Onko se sitten mikään ihme, kun ottaa huomioon, millaisesta maailmasta he tulevat. Jotta pysytään asiassa, niin muistettakoon, että on olemassa luvattoman paljon suomalaisia, joilla on / olisi ollut kaikki mahdollisuudet täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi, mutta he ovat pilanneet ne itse. Suomessa kultalusikka suussa syntyneitä siis.

    Jos - siis jos - jonkun mielestä "kaikki" mamut ovat lähtökohtaisesti epäilyttävää porukkaa ja tarpeen saada suurennuslasin alle ja syyllisiä kunnes toisin todistetaan, niin voi voi. Katkera mieli = ikävä elämä.

    VastaaPoista
  154. Samuli, käydään blogini kirjoituksista siellä keskustelua, jos haluat. Iineksellä on jo tätä sälää täällä tarpeeksi.

    VastaaPoista
  155. Jape, eiköhän tämä ollut tässä.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  156. "eivätkö ne eläkkeellä olevat ole työnteollaan ansainneet eläkkeensä?"

    Jos puhutaan työeläkkeestä, niin se edellyttäisi työskentelyä eläkeikään asti. Työkyvyttömyyseläkettä ei ole "kerrytetty" ansaitsemalla.

    Lähes kaikki työeläkeläiset maksaa suheelisesti enemmän veroja kuin työssä käyvä, vaikka eläkeläisen tulot on pienemmät. Eläkkeen verorajat tuntuu olevan eri kuin palkansaajien / yrittäjien.

    Kun olin suorittamssa ekaa insinööritutkintoa, oli luokallani kaksi työkyvyttömyyden takia eläkkeelle "joutunutta". Mutta vakuutusyhtiö koulutti heidät uudelle alalle, siksi olivat siis koulussa, ja kun valmistuivat, loppui vakuutusyhtiön maksut heille, kun heillä oli uusi ammatti. Nuo kaverit siis uudelleen koulutettiin noin 40 vuotiaina uuteen ammattiin ja työelämään. Muuten vakuutusyhtiä olisi maksanut heille korvauksia 23 vuotta, jonka jälkeen heile olisi alkanuut juosta työeläke.

    Täytyy myöntää, että useata kaverit luokallamme olivat hiukan kateellisia noille jampoille jotka liki "täyteen" palkkaan verrattavilla vakuutuskorvauksilla olivat opiskelijoina kun me muut saimme sitä noin 400 markaan opintorahaa per kuukausi.

    Mutta vakuutusyhtiö ei antanut ilmeisen työkelpositen miesten jäädä lepäämään laakereillaan. Ajat on nyt näemmä muuttunut. Tapaturmaeläkkeellä olevatkin makselee asuntoa itselleen korvauskilla. Aika menoa.
    Moraali on löyhtynyt.
    Koska näemme, että muutkin, kuin useat mustalaiset, ryhtyvät eläkeläisiksi 18 vuotiaana?

    VastaaPoista
  157. Lukaisinpa minäkin Valto Ension blogista summassa muutaman tekstin. Ei voi sanoa muuta kuin että siinä mies, joka ymmärtää elämää. Harvinaisen selväpäistä puhetta.

    VastaaPoista
  158. OK, Samuli. Hyvää viikonloppua sinullekkin!

    VastaaPoista
  159. Iines, Jape käy tosiaan kuumana.

    Alkaa lähennellä termiä "kiihotus etnistä kansanryhmää kohtaan". Miten blogisihaltijana näkisit, että olisi hyvä toimia?

    VastaaPoista
  160. Valto: "Samuli, käydään blogini kirjoituksista siellä keskustelua, jos haluat."

    Näin toimittakoon jatkossa! Jos aihetta ilmenee.

    VastaaPoista
  161. Tuli vielä mieleen erään mamun haastattelu paikallisessa lehdessä.

    Hän oli käynyt soittelemassa koko kerrostalon ovikellot leipomiensa herkkujen kanssa, jotta olisi saanut esittäytyä. Kaikki eivät tietenkään olleet kotona, mutta monessa ovessa oli ovisilmä mustunut - ja kaikissa ovi pysynyt kiinni.

    Saman talon asukkaat eivät myöskään tervehtineet pihalla vastaan tullessaan, käänsivät päänsä pois hänen tervehdykseensä. Ja tämä siis silloin kun hän perheineen oli vasta muuttanut eli heistä ei ollut voinut olla mitään harmia kenellekään ulkomaalaiskammoiselle.

    Kyllä meissä suomalaisissa sitten on ihania ihmisiä! Varsinaisia pikkusieluja.

    VastaaPoista
  162. Jape,

    kirjoitustesi tyyli ja taso on alapuolella kaiken arvostelun. Menet henkilökohtaisuuksiin, ja kirjoituksistasi puuttuu normaali eettinen suhtautuminen muihin kirjoittajiin. Muualla voit harrastaa alatyyliä, mutta et tässä blogissa. Sananvapauteen kuuluu myös vastuu omista sanoista.

    Pyydän sinua etsimään kirjoituksillesi uuden foorumin tai vaihtoehtoisesti pitämään kahden viikon kirjoitustauon ja palaamaan asiaan miettimisen jälkeen muuttuneella tyylillä.

    VastaaPoista
  163. Iines: "kirjoitustesi tyyli ja taso on alapuolella kaiken arvostelun."

    Tätä voi sanoa monesta, jos haluaa.

    Iines: "Menet henkilökohtaisuuksiin, ja kirjoituksistasi puuttuu normaali eettinen suhtautuminen muihin kirjoittajiin."

    Jaa jaa, miten toi Valto Ension eettinen suhtautuminen ja henkilökohtaisuudet? Jos et niitä näe, olet sokea, Iines. Näin on valitettavasti todettava.

    Iines: "Muualla voit harrastaa alatyyliä, mutta et tässä blogissa."

    Sinulla on näemmä eri säännöt eri kirjoittajille.

    Iines: "Sananvapauteen kuuluu myös vastuu omista sanoista."

    Missä tämä vastuu näkyy on esim. Valto Ension komenteista ja aivan älyttömistä "Alkaa lähennellä termiä "kiihotus etnistä kansanryhmää kohtaan"." -lauseistä?
    Yllättävää, että sinä menet tuohon halpaan Iines. Täysin vastuuton jamppa koko Valto Ensio.

    Iines: "Pyydän sinua etsimään kirjoituksillesi uuden foorumin tai vaihtoehtoisesti pitämään kahden viikon kirjoitustauon ja palaamaan asiaan miettimisen jälkeen muuttuneella tyylillä."

    Minä kirjoitan aika moneen paikkaan, mutta enpä tällaista kohtelua ole muualla saanut. Kenties täällä on osunut oikeaan hymistelijöiden kerhoon?

    Voit aina poistaa kommenttini, Iines, kuten olet jo joskus tehnytkin, jos koet ne asiattomaksi.
    Mielivalta on mukava asia.

    VastaaPoista
  164. PS Jape, olen pahoillani puolestasi, mutta itsepä olet nyt soppasi keittänyt. Pyydän sinua noudattamaan ohjettani jatkossa.

    Halutessasi olet tervetullut takaisin kahden viikon tauon jälkeen, mikäli pystyt nostamaan käyttäytymisesi tason muita huomioonottavaksi ja asialliseksi.

    Tästä lähin poistan viestisi, sillä osassa nyt poistettuja viestejä oli selkeää etnisen kansanryhmän solvaamista ja muiden kirjoittajien nimittelyä.

    VastaaPoista
  165. Iines: "Jape, olen pahoillani puolestasi, mutta itsepä olet nyt soppasi keittänyt."

    No tuskin olet. Itse olen pahoillani sikäli että sinulla tuntuu olevan selvää sokeutta kirjoittajien suhteen ja kaksoisstandardit käytössä. Sanoisin, että oma on tappiosi, mutta itsehän ratkaisusi teet (Valto Ension avustuksella tietty).

    Iines: "Halutessasi olet tervetullut takaisin kahden viikon tauon jälkeen, mikäli pystyt nostamaan käyttäytymisesi tason muita huomioonottavaksi ja asialliseksi."

    Katsotaan, katsotaan - ei tiedä mitä tapahtuu ja missä.
    Mutta tässä blogissa pitäisi tapahtua ja paljon muutaman kommentaattorin ja sinun oman muiden huomioonottamisen, asiallisuuden ja tasapuolisuuden saralla. Ei kannattaisi tehdä isestäänkään kuitenkaan pyhimystä, Iines, kun ei sellainen ole.

    Iines: "Tästä lähin poistan viestisi, sillä osassa nyt poistettuja viestejä oli selkeää etnisen kansanryhmän solvaamista ja muiden kirjoittajien nimittelyä."

    Siitä vaan. Tosin perusteesi on löyhät, ellei olemattomat. Etkä pysty näyttämään väitteitäsi toteen, uskoakseni.
    Täällä ei ole mitään etnisten ryhmien, paitsi valkoisen hetero miehen, solvausta ollut, ja sekään ei ole tullut minun taholta. Nimittelyyn on syyllistynyt moni, kenties sinä itsekin. Jännä nähdä kuinka poistat heidän kommentit. Voin verrata kun minulla nämä kommentit on kumminkin tallessa :)

    Kuulemiin!

    VastaaPoista
  166. Valto - sori että tulkitsit kirjoitukseni syyttelyksi ja kateudeksi. Pyydän anteeksi, sillä sitä se ei ollut - halusin vain tuoda esiin, ettei perheelläsi laskennallisesti kauhean paljon huonompi tulotaso ole kuin suomalaisilla keskimäärin.

    Minähän pidin sitä jopa erinomaisena asiana. Tietenkään tulosi eivät riitä pröystäilyyn, mutta mielestäni et sellaista kaipaakaan?

    Laskin tulot verolaskurilla ja vieläpä alakanttiin - yhden ihmisen pitäisi tienata 4500 brutto saadakseen nettona saman. Joku insinöörihän saakin tuon verran ja vaimo voi olla kotirouvana - eikä heitä kai ihan köyhinä pidetä?

    Halusin siis suhteuttaa tulosi muuhun väestöön. Tässä maassa on niin ankara veroprogressio, etteivät erot todellakaan ole suuria. Niitä tosirikkaita on yhtä vähän kuin tosiköyhiäkin. Onneksi.

    En kyllä ymmärrä tapaasi laskea eläkkeet ja etuudet eri kastiin, sillä samasta yhteisestä kassasta ne rahat otetaan.

    En todellakaan halunnut syyttää tai pilkata kyselemällä työkuntoasi, sillä enhän tiedä mitään tilanteestasi. Siksi kysyinkin. Olen näet ymmärtänyt, että olet aktiivinen ja tarmokas ihminen, jolla kynäkin pysyy kädessä.

    Kuunkuiske - ymmärsit hieman väärin. En arvostellut eläkeläisiä sinänsä, puhumattakaan että kadehtisin heidän pieniä eläkkeitään, vaan totesin vaan että mamurealismi kukoistaa jostakin syystä enemmän ns. aktiiviväestön keskuudessa, ainakin näissä blogeissa.

    Oikeassa elämässä on toisin, sen tiedän.

    Sitä paitsi ei eläkkeitä oikeasti ole "ansaittu" - työkyvyttömyyseläkkeistä puhumattakaan. Ne on ansaittu ainoastaan symbolisesti. Suomalaisessa eläkejärjestelmässä varat rahastoidaan vain osittain, suurin osa tulee töissä käyviltä.

    Eläkkeet ovat sopimuksenvaraisia, tavallaan "luvattuja". Jos tilanne muuttuu radikaalisti, sopimukset voidaan neuvotella (=sanella) uusiksi.

    "Elinikäkerroin", joka on peitenimi eläkeleikkurille, on eräs tapa panna sopimukset uusiksi. Niissä eläkeyhtiöiden lähettämissä laskelmissa sitä ei ole huomioitu - eli jos olette alle kuuskymppisiä, niin niissä olevat "eläkelupaukset" eivät päde.

    Kun tällainen leikkuri on kerran saatu ujutettua vähän äänin järjestelmään, se istuu siellä kuin tatti. Sitä on helppo kiristää aina tarpeen tullen.

    Arvostan Valton avoimuutta ja idealismia. Ihan oikeasti. Enkä todellakaan halunnut pahoittaa mieltäsi.

    VastaaPoista
  167. Voi miten hyvä lukea tällainen puheenvuoro! Näin keskustelu etenee, kun ihmiset kunnioittavat toisiaan, vaikka olisivat eri mieltä.

    Tapsa, kyllä sinä olet ihanuus. Ja niin on Valtokin. Tuo itsensä karvoineen päivineen estradille, mitään salaamatta.

    Ihan tippa tulee linssiin. Ja kun sain juuri tietää, että minut kiusaajalleni jotain kautta paljastanut henkilö onkin se, johon uskoin ja luotin viimeiseen asti.

    VastaaPoista
  168. Tapsa, tarkoitinkin eläkkeen ansaitsemisella sitä, että kun on ikänsä tehnyt töitä, on arvollinen saamaan myös eläkettä. Ei niitä rahoja toki missään jemmassa ole, valitettavasti...

    Äskeinen kommenttisi Valto Ensiolle kertoo sinusta paljon. Hyvää.

    VastaaPoista
  169. Iines, olen pahoillani. Matto vedetään jalkojen alta totaalisesti, kun joku luotettu ihminen pettää.

    VastaaPoista
  170. Tuolla aiemmin joku taisi sanoa, ettei työkyvyttömyyseläkkeitä veroteta normaalisti, vaan heikommin.

    Voin vakuuttaa, että kyllä verotetaan normaalisti. Ei ole mitään vähennystä, joka laskisi veroastetta, vaan vero katsotaan suoraan eläkkeen suuruudesta. Suhde on täysin sama kuin työssä ollessani palkasta meni.

    Hassua, miten moni luulee, että eläkkeitä yleensäkin verotettaisiin lievemmin. On sellaisiakin, jotka luulevat, että eläkkeestä ei mene ollenkaan veroa.

    Kuunkuiske, minusta tuntuu itsestäni mahdottomalta ajatus siitä, että pettäisin koskaan ketään, joka on ollut ystäväni. Mitä liikkuu sellaisen ihmisen mielessä, joka puukottaa ystäväänsä selkään? Onko hän oikeasti paha?

    VastaaPoista
  171. Kiitos Tapsa, ja tietenkin saat anteeksi. En minä verta vuoda, mutta kuten lopuksi ilmaisin, minua vitutti kovasti melkein kaikki sillä hetkellä niin yritin täsmentää lisää.., ja sama sille enää, että mitä.

    Olen jo yhden elämän, vähintään, elänyt ja sekin päättyi monen läheisenikin kannalta ikävästi ja kun tätä ikääkin jo on, mutta vastuuta silti enemmän kuin nuorempana, alkaa väsyä siihen, ettei mikään onnistu. Ja kun joskus tuntuu, että kaikki on kiinni rahasta, aineesta! Saatana että se ottaa pattiin kuin Puakkista Tuusniemellä. Mutta muita en tilanteestani syytä. En oikeastaan utseänikään. Mitäs elämälle mahtaa silloin, kun se kuljettaa miestä eikä mies elämäänsä.

    No, muistin kuitenkin, että tänään (nyt jo eilen) on lastenoikeuksien päivä enkä hermostunut yhtään, kun nuorimmainen junttasi Prismassa tennarinsa lattiaan ja päästi äänensä valloilleen koska ei saanut tahtoaan lävitse eräiden lapsille mieluisten hyllyjen luona. Otin vain pojan syliini ja kuiskasin, että nyt on sinun oikeusiesi päivä erityisesti ja ymmärrän, että niihin kuuluvat nimenomaan mielenilmaisun vapaus, anna tulla, tässä talossa on seinät leviällä ja katto korkealla. Yritän vain asettaa joitakin rajoja elämääsi.

    Poika ei tietenkään paljoa höpinästäniymmärtänyt, mutta se, että kykenen edes joskus rauhoittavaan puhelemiseen, jostain syystä tehoaa paljon paremmin kuin takaisin huutaminen.

    Ja tähän huomaan kykeneväni vuosi vuodelta enemmän.

    VastaaPoista
  172. http://plaza.fi/kotimaa/suomi-turvapaikanhakijoiden-tuissa-eun-anteliain
    ---
    Suomi turvapaikanhakijoiden tuissa EU:n anteliain

    21.11.2009, 05.10 (päivitetty 06.29)

    Suomi maksaa turvapaikanhakijoille enemmän tukia kuin muut EU-maat, kertoo Aamulehti. Suomen anteliaisuus käy lehden mukaan ilmi sisäministeriön teettämästä selvityksestä.

    Viisihenkinen perhe saa Suomessa ilmaisen majoituksen lisäksi toimeentulotukea 1277 euroa kuussa. Ruotsissa sama perhe saisi kuukausittain 531 euroa. Saksassa, Italiassa ja Iso-Britanniassa heille ei annettaisi käteistä rahaa lainkaan, mutta he saisivat valtiolta majoituksen lisäksi ilmaista ruokaa.

    Suomessa vastaanottokeskus maksaa myös turvapaikanhakijoiden välttämättömän terveydenhuollon, josta voi koitua isot kulut.

    STT

    ---

    Ihanaa Leijonat Ihanaa. Lisää tätä hyvää! Suomipoika on rasisti kun koitaa evätä mamulta sen mikä mamulle kuuluu. Ruotsalaiset ei ole rasisteja, eikä saksalaiset, britit tai italialaiset.

    VastaaPoista
  173. http://plaza.fi/ellit/testit-ja-kyselyt/kyselyt/liki-puolet-teinitytoista-kayttaa-vakivaltaa-yllattaako-uutinen

    ---
    Liki puolet teinitytöistä käyttää väkivaltaa – Yllättääkö uutinen?

    Liki puolet teinitytöistä käyttää väkivaltaa – Yllättääkö uutinen?Non Fighting Generation -yhdistyksen tuore kysely paljastaa karuja lukuja Suomen teinityttöjen väkivaltaisuudesta. Kyselyyn vastanneista 12–18-vuotiaista tytöistä 45 prosenttia ilmoitti käyttävänsä väkivaltaa.

    Helsingin Sanomat uutisoi, että yleisintä väkivallankäyttöä on haukkuminen, mutta käsiksi käyminenkään ei ole epätavanomaista: läpsiminen, alistaminen ja töniminen ovat monille tuttua touhua. Tutkimukseen vastaajista 24 prosenttia ilmoittaa läpsivänsä toisia vähintään kerran kuussa ja 20 prosenttia kertoo tönivänsä muita kuukausittain.

    Yllättävätkö tulokset? Vastaa Ellien kyselyyn ja kommentoi!
    ---

    VastaaPoista
  174. Ei yllättänyt.

    Itse havaitsin omassa koulussani, että naisopiskelijat osasivat kyllä olla myös aggressiivisia.

    Minusta aggressiivisuus juontuu lapsuusoloista, ei sukupuolesta.

    VastaaPoista
  175. Isänpäivä meni jo mutta:

    Järjestöt vaativat isyyslain nykyaikaistamista

    Lasten oikeuksia puolustavat järjestöt haluaisivat muuttaa 1970-luvulta olevaa isyyslakia. Järjestöjen mukaan Suomen isyyslaissa on puutteita, jotka uhkaavat lapsen oikeutta tuntea vanhempansa. Biologiselle isälle tahdottaisiin turvata oikeus tunnustaa isyytensä poikkeuksetta.

    - Tämä keskeinen lasten elämään liittyvä laki on hyvin vanha. Pitäisimme tärkeänä ja aika kiireellisenäkin, että lain uudistustarpeet arvioitaisiin ja uudistamistyö käynnistettäisiin, sanoo Lapsen oikeuksien asiantuntija Sointu Möller Pelastakaa Lapsista.

    Monien mielestä suurimmat ongelmat nykyisessä laissa liittyvät biologisen isän oikeuteen tunnustaa isyytensä silloin, kun lapsen äiti on tahollaan naimisissa ja vastustaa isyyden selvittämistä. Nykyisin biologinen isä ei voi tässä tilanteessa vahvistaa isyyttään.

    Järjestöt korostavat, että lapsella on oikeus biologiseen isäänsä. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan lapsella on oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan, jos se on mahdollista.

    - Kyllä tässä voidaan nähdä ristiriita lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa, toteaa johtava asiantuntija Esa Iivonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.

    Mannerheimin Lastensuojeluliitto esittää isyyslakiin myös toista muutosta. Liitto keventäisi ja modernisoisi isyyden selvittämismenettelyä avoliitoissa.

    http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/11/jarjestot_vaativat_isyyslain_nykyaikaistamista_1173793.html

    VastaaPoista
  176. Annetaan asioiden vaan kamppailla ja katsotaan me ihmiset sivusta. Mielipide-erot ovat yleensä sellaisia, että ne menevät halki ihmissydämen. Näkemys riippuu näkökulmasta.

    Vaikka olenkin elävässä elämässä lempeä ihminen, olen luonteeltani kuitenkin poleeminen ja herkästi (huumorin varjolla) kärjistyksiä tekevä - näissä blogikeskusteluissa ei vain aina huomaa, miten toinen reagoi. Että lukeeko se hymy huulilla vai nyrkkiä puristellen.

    Mietin vähän sitä, että oliko Japen laittaminen arestiin ja nurkkaan häpeämään nyt kuitenkaan ihan tarpeellista?

    Jape, vaikka ärhäkkä onkin, kuitenkin perustelee kaikki väitteensä ja vastaa siihen mitä kysytään. Näitä samoja puuskahduksia, joita hän kiivastuessaan somaleistakin heitteli, kuulee kyllä ihan normaalissakin elämässä ihan järkeviltäkin ihmisiltä. Se on vähän kuin kiroilu - se helpottaa.

    Valto kysäisi onko minulla kokemuksia tavallisesta perhe- ja arkielämästä. On, on, ihan riittämiin. Kun lapseni olivat vähän toisella kymmenellä, toimin pari vuotta viikot jopa heidän yh-isänään, kun vaimo oli toisella paikkakunnalla töissä (siellä Iineksen kulmilla, luulen). Molemmat harrastivat vielä urheilua aktiivisesti, montaakin lajia, ja molempia oli kuljettava paikasta toiseen, ja töissä oli vielä kiihkeät ajat menossa, niin aikamoista minuuttiaikataulua se huushollin pyöritys oli. Mutta kun siihen uppoaa täysipainoisesti, niin ei se sinänsä rasita. Se on elämää.

    Lapset on jo maailmalla. Mutta kaupassa minä meillä käyn edelleenkin. Ja petaan vuoteet, imuroin, laitan pyykit ja viikkaan ne pois jne. Sitten rentoudun painumalla mökille metsätöihin...

    Niin - eihän tuo pakolaisperheen saama tuki suuri ole meilläkään, mutta kun se on suurempi kuin muilla, niin totta kai se houkuttelee. Elintasorajat ovat niin huikeat, että sata euroa jossakin Afrikassa on iso raha. Sillä perhe elää kuukauden.

    VastaaPoista
  177. Tapsa,

    minä en todellakaan aio joutua juridiseen vastuuseen siitä, että blogissani herjataan somppuja kriminaaleiksi tai omalla nimellään bloggaavaa henkilöä elämäntapaintiaaniksi tai muuksi.

    Ihmettelen kyllä nyt, jos sinä Tapsa humaanina persoonana ja henkisesti avarana kirjallisuusihmisenä et huomaa tällaisia sävyjä, tai et piittaa niistä.

    Esimerkiksi Näkökulma-keskustelupalstalla, jolla silloin tällöin kirjoittelen, olisi noilla kirjoituksilla ja törkeällä nimittelytyylillä joutunut kirjoituskieltoon tai lopullisesti ulos foorumilta jo moneen kertaan. Siellä on itsestänselvyys, että asioista keskustellaan normaalilla asiatyylillä tai hauskasti.

    Epäilen myös, etteivät esimerkiksi juristit Kemppinen ja Virolainen julkaisisi fanaattisuuksilla varustettuja kommentteja nimenomaan vastuusyistä, joten miksi minun tulisi sallia alatyyliset fanaattiset uhoamiset ja riskeerata oma kirjoittamiseni?

    Minulla ei ole mitään Japea eikä ketään muutakaan vastaan, vaan ainoastaan tuota alatyyliä, joka on kaukana asiatyylistä tai iloittelevista hauskuuksista. Ja selvyydeksi: Valto ei ole tässä blogissa kirjoittanut fanaattisesti eikä nimitellyt toisia kirjoittajia, etenkään omalla nimellään kirjoittavia. Vain oma blogini kuuluu huolehtimiseni piiriin.

    VastaaPoista
  178. No, ehkä suhtautuisin varovaisemmin asiaan, jos pitäisin omaa blogia.

    Nyt tulee pidettyä näitä raastupauhkailuja vain lapsellisina uhoiluina.

    Mutta ymmärrän kyllä. Jotkut tekee ilmiantoja tehdään vähemmästäkin. Vaikka en usko näistä vielä syytteitä nostettavan - ei tämä maa kai vielä nyt niin vainoharhainen ole?

    VastaaPoista
  179. Kyllä se varmaan on, Tapsa. Juuri siksi nuo juristit pelaavat varman päälle. He saavat sanktiot, jos heidän blogissaan herjataan henkilöä tai ihmisryhmää.

    Palveluntarjoja eli bloginpitäjä kantaa juridisen vastuun siis myös kommenteista, joita muut kirjoittavat.

    VastaaPoista