29.1.2011

Oodi kunnottomalle elämälle

28.1. Tänään oli keväistä. Metsässä paistoi aurinko ja samalla satoi, ilma oli täynnä suihketta ja mätkähdyksiä, sulaa vettä, lunta ja jäätä, kristallin välähdyksiä ja spektrin heijasteita, kun tykkylumi valui tullessaan alas jossakin veden olomuodossa. Pisarat kimalsivat, vastavalo oli mustaa, maa oli valkeanaan polveen asti, ilma oli raikasta hengittää. Punatulkkupari oli korkealla oksistossa, mutta ei antautunut kuvattavaksi. Oli niin kaunista, että kävin kahdessa eri metsässä, en malttanut mennä sisälle. Kun sitten maltoin, oli pakko paistaa lettuja ja syödä vino pino mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa kuin silloin, kun lapsi oli pieni ja tultiin hiihtämästä tai pulkkamäestä.

Olen nyt vähän maho tuottamaan blogitekstiä, vähän alamaissa, ehkä jokin virus jäytää sisuksiani. Luin Kreetta Onkelin Kutsumusta, ja hän sanoo, että tullakseen kirjailijaksi on elettävä sellainen elämä, joka tuottaa kirjailijan, jonka tuntee siitä, että on vain pakko kirjoittaa, ei ole vaihtoehtoja. Minusta ei taida koskaan olla edes omakustannekirjailijaksi, koska olen niin kunnollinen, katson että säännöt ja sopimukset ovat kaikkien parhaaksi, eivät kiusaksi. Lisäksi pitäisi elää toimeentulon kipurajalla, pitäisi heittäytyä rahattomaksi ja pitäisi olla lapsi, joka syyttää väärästä kasvatuksesta. Pitäisi antaa viinin viedä eikä panna korkkia kiinni.

29.1. Harmi, etten koskaan siis kirjoita kirjaa, sillä minulta puuttuu heittäytyvä ote kunnottomuuteen ja lisäksi kunnianhimo. Kunnianhimolla voisi vääntää jonkin tekstikokonaisuuden kasaan, ainakin omakustanteeksi. Toisaalta taidan sittenkin olla enemmän kuvallinen aistija. Näissä blogiteksteissäkin yleensä on ensin kuva, josta syntyy virike ja sitä kautta sitten tulee sana. Esimerkiksi tämä juttu versoi tuosta eilisestä valokuvasta. Otsikko taas versokoon tekstin lopusta, johon toivoakseni tulee raivoisa kliimaksi.

Ihmiselle voisi muutoinkin siis olla huvia kunnottomasta elämästä. Tuhlaisi kaikki rahansa, alkaisi juoda oikein vaan viimeisen päälle, niin että olisi viinanhimo ja tulisi lähdettyä ulos ovesta kapakoihin ja baareihin kohtaamaan muita samassa jamassa olevia kunnottomia, huonoa ja rikasta elämää eläviä. Tulisi laulettua ja naitua. Kuulisi kurjista kohtaloista ja olisi osallisena elämän vereslihassa. Sitten voisi kirjoittaa siitä kurjuudesta, miten herää eikä muista miten siihen paikkaan joutui ja kuka vieressä makaa. Hyvinvointihan on tylsää, ketä se kiinnostaa?

(Valokuva Iines 28.1.)

181 kommenttia:

  1. Iines, muistathan sanonnan "Ei koskaan pidä sanoa ei koskaan"? Kynästäsi syntyy mielenkiintoista tekstiä aiheesta kuin aiheesta. Uskon, että kirjojasi lukisi itseni ohella moni mielellään. Ehkä julkaisemisen aika ei ole vielä tullut, mutta todennäköisesti se tulee. Hyvää jaksaa odottaa.

    Suojasää ja aurinko on pistänyt tipit sekaisin. Ne laulavat kuin maaliskuussa.

    VastaaPoista
  2. Jossain eiemmin esitin kysymyksen olisiko Palsan taide, sen kompetenssi, tullut arvostetummaksi jos hän, kuten esitin, olisi saanut vielä lisäpotkua kovista huumeista ja traumatisoivista sotakokekemuksista.

    Uskon, että koetutkin olivat hänelle liikaa.

    VastaaPoista
  3. Tuo, että alkaisi elää ja nähdä todellista maailmaa, vaatisi sitä, että osaisi heittäytyä eikä aina eläisi suojattua ja varmaa elämää. Kyllähän se niinkin menee, mutta mitä elämää se on, että kyhjöttää sisällä, vuodet kertyy ja sitten jo vahempana on katkera, kun ei ole nähnyt ja kokenut mitään? Sitten voi vain kateellisena ihmetellä muiden reheviä kertomuksia, joissa on nähty ja koettu. Ainoa anti keskusteluun tulee umpiolla siinä kohdassa, jossa hän noin miljoonannen kerran sanoo: Ei minulla ole ollut mahdollisuutta!

    Kaikilla on mahdollisuus, mutta jos ei ole uskallusta heittäytyä, niin ainoksi osalistumiskeinoksi jää valitus. Kannattaa matkustaa, se avartaa. Tietää enemmän, eikä luule niin paljoa.

    VastaaPoista
  4. Kirjallisuus, tarkemmin sanoen sen tuottaminen on kiero veli. Luulen olevani Redfordin kanssa samoilla linjoilla.
    Otetaan vaikka Nikolai Gogol. Hänen mestariteoksensa kuvaavat venäläistä maaseutua, maaseutukaupunkeja ja niiden asukkaita.
    Hän siis tunsi hyvin aiheensa?
    Paskat. Hän vietti elämästään muutaman päivän Venäjän maaseudulla, nekin matkavaunuissa. Jaa-muutaman tunnin sentään kestikievarissa.
    Kuolleita sieluja hän kirjoitti Berliinissä, Sveitsissä ja Roomassa.

    VastaaPoista
  5. "Hyvinvointihan on tylsää, ketä se kiinnostaa?"

    Nyt olen (kerrankin) eri mieltä, Iines!

    Minua kiinnostaa hyvinvointi. Ihan oikeasti. Ja luulisi, että jokaisella on ainakin jonkinlainen toive kokea nimenomaan hyvinvointia. Eri asia sitten, tavoitteleeko (toivooko) aineellista vai aineetonta hyvinvointia.

    Eilen minulle soitti ihminen, jonka oletin jo kuolleen. Hänestä ei ole kuulunut pihahdustakaan kahteen vuoteen. Kun olin kysellyt yhteisiltä tutuilta, ei kukaan tiennyt hänestä mitään. Vaikutti, että hän oli kadonnut maapallolta, pudonnut sen reunan yli niin kuin ruotsinlaivalta.

    Mutta eilen soi kännykkä. Outo numero. Mutta sitä tutumpi ääni tuli iloisena suoraan (oikeaan korvaan). Ei tarvinut kysyä, mitä kuuluu, kuului niin hyvää ja paljon. Ääni täynnä naurua!

    Hän oli vanha tuttumme, runoilija N.N. Vanha, ihan oikeasti. Yli yhdeksänkymppinen! Kertoi kaatuneensa ja halkaisseensa lonkkaluunsa. Maannut kaksi vuotta N.N. kaupungin terveyskeskuksen sairasosastolla. Päässeensä omaan asuntoonsa viikko sitten. Ja nyt, hän kehui, minulla on rollaattori, jolla pystyn liikkumaan. Vähän ulkona lumihanget haittaavat, mutta lujaa mennään!

    Hän sai kaiken, rollaattorinsakin, kuulostamaan suorastaan taivaallisen mukavalta. Ei haikuakaan valitusta. Hän puhui tunnin ajan elämän ihanuudesta (ja että uuden runokirjan aineisto alkaa olla koossa!)

    Että tulin hyvälle tuulelle sen puhelun jälkeen.

    Muuten olin koko päivän liikkunut samoissa tunnelmissa kuin sinä, Iines. Oikeastaan olisin voinut kirjoittaa saman kuin sinä. Minäkin katselin luontoa (ikkunan takana, tosin) ja samalla tavalla mätkähteli lumipaakkuja omenapuun oksilta (jotka olivat melkein lasissa kiinni) kaikissa spektrin väreissä, aurinko paistoi. Minäkin otin kuvia (ikkunalasin läpi).

    Kreetta Onkelin kanssa olen eri mieltä. Ei ihmisen tarvitse kokea kaikkea, mistä kertoo. Onhan olemassa mielikuvitus. Samaa todisti Kari Hotakainen eilen ohjelmassa, jonka satuin katsomaan. "Ei kuvatakseen alkoholistia tarvitse ruveta alkoholistiksi".

    On niin paljon sellaista, jota toistetaan, vaikkei se pidä paikkaansa.

    Juuri Hotakaiselta luin kerran novellin, jossa hän kuvasi nykynuorta. Kummalliseksi novellin teki se, miten kohtelias ja muutenkin hyväkäytöksinen tämä nuorukainen oli! Ei voinut olla nauramatta sen luettuaan.

    Niin että eiköhän aleta mekin, Iines, iloita elämästä! Yes, se on kivaa!

    VastaaPoista
  6. van V (!)

    ... ja Fernando Pessoa eli samassa kaupungissa saman kadun varrella koko elämänsä poistumatta kertaakaan muualle. Ja runoissaan hän viilettelee ympäri maapalloa vieläpä kolmena, vai oliko niitä neljä eri nimeä, joita hän käytti kirjoituksissaan. Helahoo!

    Ja mites ne papintyttäret siellä Englannissa, sellaisia rakkaukertomuksia ja naimisiinmenojuttuja kertoivat, vaikka olivat "ikäneitoja". Ja nyt heidän kirjaihmisistään tehdään loistavia filmejä!

    VastaaPoista
  7. Haetaan autoilevaa puumanaista Sastamala- Huittinen akselilta kaiken kivan merkeissä. Olethan diskreetti ja luotettava.

    Saa soittaa!

    Herra 47 Huittisista

    VastaaPoista
  8. Onko?

    - Käyräkatu suora?
    - Suokatu kaupungissa?
    - Brahenkatu Suomessa?
    - Tampereentie katu?

    Herra -69

    VastaaPoista
  9. Käsitteessä kunnianhimo on jotakin vastenmielistä, himoa saada kunniaa.

    Mihin ihminen sellaista tarvitsee?

    Määrätietoisuus, lempeä peräänantamattomuus ja sen kaltaiset ovat jo positiivisia ominaisuuksia - joskus ihmiselle on hyväksi potkia itseään hiukan persuksille.

    Että potentiaali ei jäisi uinumaan niin kuin kukka, joka lakastuu ennen puhkeamistaan täyteen kukkaan.

    Matkustaminen on kivaa, mutta ei itseisarvo. Vaikka matkustaisi maailman ääriin, ei välttämättä tutustu juuri kehenkään eikä opi juuri mitään. Siis jos on sen sorttinen ihminen.

    Viruksen, Iines, mainitsit. Jokin perusflunssa jo vie voimat ja voi saada mielen matalaksi.

    Toivotaan, että saat taas pian itsesi terään! :)

    VastaaPoista
  10. Reissu Redford, olen eri mieltä.

    Ei se ole mikään totuus, että matkat avartavat, eikä sekään, että pitää olla kokenut se, mistä kirjoittaa!

    Matkat voivat myös estää ajattelua - ajattelu on se, mikä avartaa. Viikko Bangkokissa ei välttämättä avarra, eikä kaksi Barbadosilla. Kun ihmisellä on hirveästi toimintaa ja kokemista, ajattelu saattaa jopa supistua, saati sitten päättelevä, kriittinen ja korkealentoisempi ajattelu.

    Eilisessä Sivistyksen käsikirjassa kirjailija Kari Hotakainen sanoi Tuomas Enbuskelle, että kun kirjoittaa, ei tarvitse olla kokenut sitä, mistä kirjoittaa. Kokemus ei tee kirjailijaa, vaan eläytymiskyky ja mielikuvitus. Tieto ei siis riitä, ja sen saa sitä paitsi jo istumalla netin ääreen ja lukemalla kirjoja.

    VastaaPoista
  11. Nyt en ymmärrä, van V,

    miten olet muka Reissu Redfordin kanssa samoiulla linjoilla, kun hän esittää, että pitää itse heittäytyä kokemuksiin - siis pitää mennä ja reissata ja tehdä - ja sinä taas selkeästi sanot, niin kuin minäkin, että Gogolkaan ei tuntenut aihettaan. Ja tätä linjaa edustaa Hotakainenkin. Toisin sanoen, kirjailijan tekee joku muu kuin heittäytyminen kokemuksiin.

    VastaaPoista
  12. Pikkuliisu!

    Huomaan, että sinäkin kirjoitit Kari Hotakaisesta! Luehan yltä vastaukseni Reissu Redfordille. Luen nämä kommentit yksi kerrallaan, ja vastailen samassa järjestyksessä.

    Nimenomaan kirjailijan ei tarvitse kokea kaikkea kuvaamaansa, vaan kirjailija juurikin on ihminen, jolla on vaistoa, herkkyyttä, lämpöä, tunnetta ja kykyä tuntea muiden tunteita ja osata eläytyä niihin ja kuvata niiden kautta tapahtumia. Juuri tämä piirre on tunnusomaista kirjailijuudelle. Silti tietenkään kaikki herkästi tuntevat eivät ole kirjailijoita, niin yksinkertaista se ei ole.

    Pikkuliisu, en tarkoittanut niin, että hyvinvointi ei olisi hyvä ja kiinnostava asia ihmisen elämässä. Tottakai on, perusasia. Tarkoitin, että ei ole kovin trendikästä kuvata kirjoissa hyvinvointia tai hyvinvoivaa ihmistä. Hänet koetaan särmättömäksi ja tylsäksi. Tästä on tullut mielestäni jo klisee, tästä kurjuuksien kuvaamisesta. Että vain se on elämää ja kokemista, hyvinvointi ja tasainen elämä ei. Ajatellaan jopa, että jos ei syöksy kapakkielämään ja turhiin kokemuksiin, ei elä elämäänsä kunnolla. Minäpä kysyn - entä jos jo tietää kaiken sen?

    Tuo kuvaamasi runoilija rollaattorilla oli viehättävä.

    VastaaPoista
  13. Vielä pikkuliisulle,

    mutta eikös Fernando Pessoasta ole tehty naisten kirjailija, leenaharkimoitten ja kirsipihojen idoli? Toisin sanoen hyvinvoiva maailma koetaan porvarilliseksi ja kevyeksi? Vain raju elämä, avoin seksi ja kurjuus on Taidetta.

    VastaaPoista
  14. Holistinen juopottelu on varsin tylsää ja yksinäistä puuhaa. En suosittele. Vaikka humaltuessaan kuvitteleekin tekevänsä parempaa tekstiä, niin sitä "parempaa tekstiä" saa sitten seuraavana aamuna hävetä silmät päästään.

    Alkoholista, kuten elämästä, pitää osata nauttia. (Vaikka ne välillä vänkäävätkin vastaan ja potkivat polveen.)

    VastaaPoista
  15. Iines,
    ymmärsin oikein hyvin, mitä puhuit hyvivoinnista. Puhuimme molemmat samasta asiasta, kuinkas muuten. Huomaan hyvin usein, melkein pelottavan usein, ajattelevani niin kuin sinä. Pelottavan, siksi, että emmehän edes tunne toisiamme, vain ajatuksemme tuntevat.

    Mutta Fernandon kohdalla en kyllä osaa ajatella seksiä enkä porvarillisuuttakaan. Yhtä tomussa ja sekavuudessa pyörimme. Siivousta ja asioitten kunnossapitoa ei, harmi kyllä, voi pitää ansioinamme. Vaikka elämme eri vuosisadoilla, olemme hänen kanssaan(kin) kuin samaa puuta. Ihmettelemme kaikkea ja ajatuksemme lentävät, kunnes kompastuvat. (Hänestä taisi tulla mielisairas myöhemmin. Kuoli muistaakseni 1900-luvun alkupuoliskolla.)
    Kerran puhuin Leena Lumen kommentissa Rakel Liehusta. Hän samaisti minun puhuneen Rakel Liekistä. Sanoi, "minä en sellaisia kirjoja lue!" No, ihmisiä tunteineen molemmat. Mukava minusta, jos mainitsemasi henkilöt pitävät myös Pessoasta. Minä olen hänet kuluttanut jo loppuun. Riekaleet jäljellä!

    VastaaPoista
  16. Eri mieltä minäkin olen Kreetan ja Ernon kanssa. Ei se eletystä elämästä ole kiinni vaan luonteesta tai jostakin muusta sisäisestä.

    Onhan monella - minullakin - tarvetta, tahtoa ja taitoa kirjoittamiseen, mutta ei se vielä tee meistä nimenomaan kirjailijoita. On muitakin ammatteja, joissa voi tienata leipänsä kirjoittamalla. Vaikkapa toimittaja.

    Jos siitä siis haluaa ammatin tehdä. Monelle se riittää harrastukseksi, kuten vaikkapa maalaaminen tai puutyöt. Itseään voi ilmaista niin monella tavalla.

    Vaikka trollaamalla. Toiset tarvitsevat etenemiseensä rollaattorin, toiset trollaattorin.

    VastaaPoista
  17. Pikkuliisu,

    tuo viiitaukseni Pessoaan oli turhan sarkastinen - seksiin en Pessoaa suinkaan tahtonut yhdistää, en liioin porvarillisuuteen.

    Olen nimittäin kummastellut Pessoan mainetta naisjulkkisten ja missien lempikirjailijana! Pessoaa siteerataan myös paljon, mutta tässä ei tietenkään tarvitse olla mitään pahaa tai arvoa alentavaa. Lainataanhan Leinoakin! Pidän minä itsekin vaikka tästä säkeestä, joka on jäänyt muistiini: "Pane kaikki mitä olet, pienimpäänkin mitä teet. Älä itsessäsi mitään liioittele, älä mitään sulje pois. Kuu mahtuu lampeen, koska se paistaa niin korkealta."

    Pidän myös Tagoresta ja Kahil Gibranista - olen sillä tavalla kaunosielu.

    Toinen jonkinlainen trendikirjailija julkisten keskuudessa on muuten Paolo Coelho. Luin kyllä mm. Alkemistin, mutta tällä hetkellä en muista siitä mitään muuta kuin pääjuonen ja lopun pettymyksen, sis oman pettymykseni. Tuolla hyllyssä se on, mutta en nyt tarkista.

    Pikkuliisu, kun sinä tulit blogimaailmaan, huomasin sinut heti ja luulin, että joku pelleilee luomalla minut sinuksi. Kerroinhan tästä joskus. Tunne oli aika kummallinen. Nyt pidän sinua minua huomattavasti lahjakkaampana ja syvempänä, mutta jotakin samaa meissä lie enemmän kuin tavallista on. Jos uskoisin sielunvaellukseen, olisimme voineet oilla sisaruksia tai kenties sama henkilö, ainakin ystävyksiä, joilla on opittavaa toisiltaan.

    VastaaPoista
  18. ...Toisin sanoen, kirjailijan tekee joku muu kuin heittäytyminen kokemuksiin...

    Saakeli, tässähän menee ajatus solmuun.

    Sanoin, että kirjoittaminen on kiero veli. Tapahtuu siis sellaistakin kuin Gogolilla, että kirjailija ei tunne kohteitaan, e ole ikinä nähnytkään pikkukaupungin virkamiestä, mutta tekee hänestä hienon tarinan.
    Hänen muusansa oli matkavaunu.

    VastaaPoista
  19. Äskeinen anonyymi olin minä.

    VastaaPoista
  20. Kirjallisuushan on täynnään kuvauksia siitä, mitä kirjoittaja ei ole koskaan itse kokenut. Simppeli esimerkki ovat kuolemankuvaukset, romaaneissa, runoissa, dekkareissa. Yhtä hyvin kaikki muu teoksissa on kuvittelua, jopa fakta on osittain kuvittelua, tulkintaa, suodatettua tekstiä.

    Minulla on vahva intuitio, että kirjailijuus on kaikkea muuta kuin heittäytyvän elämän hedelmää.

    Minulla on myös intuitio, tai syvä vakaumus siitä, että eläminen ei ole fyysistä toimintaa. Väitän, että ihminen joka istuu elämänsä yhdellä tuolilla, voi kirjoittaa syvemmän ja todemman - jos näin ylipäänsä voi sanoa - tuotoksen kuin ihminen, joka toimii kuin viimeistä päivää siirtyen ihmisestä ihmiseen ja paikasta paikkaan.

    Kuitenkin ajattelen niinkin, että siirtymät ja matkat voivat avata ihmisessä hanoja. Ei kuitenkaan niin, että matkat ovat ehto hanojen avautumiselle. Voi olla jopa niinkin, että hanat avautuvat matkasta huolimatta.

    VastaaPoista
  21. Voin uskoa, että hullun lailla heittäytyvä (=sellainen, joka vie petiinsä kaikki kiinnostavat vastaantulijat ja kumoaa jokaisen mahdollisen tuopin) ei ole kirjailija jo ihan siksi, että hän ei kaikessa heittäytymisessään ehdi istua tuolissa niin kauaa että asiat tulisivat jäsennellyksi ja kirja kirjoitetuksi.

    Olin kirjoittaa, että kirjailija on mm. se, jolla on niin vahvoja kokemuksia suhteessa toiseen / toisiin, että ne aiheuttavat hänessä sellaisen ilotulituksen että se pitää saada purkaa paperille. Siis jos kynä pysyy kädessä.

    Sitten muistin mm. Thoreaun "Elämää metsässä" ja tulin siihen tulokseen, että eihän kirjailija välttämättä tarvitse toisia ihmisiä muusakseen vaan esim. luonto voi joissakuissa synnyttää niin suurta paloa että se pitää saada paperille.

    Ehkä yksi piirre, joka yhdistää Kirjailijoita, on hengen palo. Ja se näkyy tekstistä.

    On toki kirjallisia tuotoksia, jotka eivät ole hengen paloa nähneetkään - valjuja, keskinkertaisia, tylsiä. Eli kaiketi kirjoittajansa näköisiä kun kerran heidän aivojensa jatkeesta, käsistä, ovat syntyneet.

    Anteeksi kaikille, joita mahdollisesti loukkaan: heti ei tule mieleen mitään tekosyvällisempää kuin Coelhon kirjat. (Vain kahteen olen taipunut, ensimmäiseksi käännettyyn Santiagon unelmiin ja olikohan sen toisen nimi Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin.)

    Vähän kuin monet paljon Oscareita voittaneet elokuvat: jokaiselle jotakin eli loppupeleissä kenellekään ei paljon mitään.

    VastaaPoista
  22. ...Ei kuitenkaan niin, että matkat ovat ehto hanojen avautumiselle...

    Eipä tietenkään. Mutta itse en osaisi kirjoittaa vain työhuoneessa istuen.

    Olen kertonut, että kirjoitan tietokirjoja. Jos niissä mainitaan joku paikka, käyn tutkimassa sen aina omin silmin. Menetelmä säästää kopallisen hermoja ja antaa varmuutta tekstin oikeellisuudesta.

    Tunnen kirjailijoita, jotka eivät poistu juuri kotikaupungistaan, eivät istu kapakoissa ja kuitenkin tekevät laatuunkäypää tekstiä.

    Matkustaminen ja rellestäminen voivat sopia jollekin, mutta eivät kaikille. Siksi sanoinkin kirjoittamista kieroksi veljeksi. Joskus se vaatii yhtä ja joskus toista. Jokainen hiihtäköön omat latunsa niin hyvä tulee.

    Coelhosta olen samaa mieltä kuin Kuunkuiske. Tekohienoa höpsötystä, joka unohtuu saman tien kun on kirjan lukenut. Jaa niin - Iineskin pisti sen hyllyyn pölyä keräämään.

    Sofi Oksasen Puhdistuksen luin yhdellä istumalla. Se veti mukaansa.
    Sitten luin Sohvin muut kirjat ja jäin syviin mietteisiin. Onko tosiaan sama nainen kirjoittanut ne kaikki? En väitä mitään, kysyn vain.

    VastaaPoista
  23. Noh, noh, kun unohtui sanoa, että onhan Sinulla Iines tässä blogistanissa valmis kirjan aihe käytettävissäsi! Oma blogisi ja sen kommentaattorit tarjoavat ainekset vaikka jännäriin.

    Tähän tapaan:
    Istut kotona kaikessa rauhassa teetä hörppien, kun koneesi kilahtaa ja luet viestin: "Katson sinua ikkunastasi. Syöt korppua ja juot teetä. Kissa istuu telkkarin päällä. Anonyymi."
    Kun vilkaiset ulos näet jotain tummaa vilahtavan puiden välissä. Naputat nopean viestin Mikikselle: "Onko sinulla vielä se haulikko? Voisitko lainata sitä minulle."

    VastaaPoista
  24. Minäkin luin Stalinin lehmät tässä taannoin. Nimi on minusta surkea. Se ei liity kirjaan juuri mitenkään, selitys tosin vilahtaa yhdessä kohtaa: lampaita ovat.

    Mutta kyllä se sama Sofi on kirjoittanut, sillä niissä sota-aikaisissa Viron kuvauksissa on imua.

    Sitä kolmatta en ole lukenut. Vielä. Neljännen luen.

    (Äläkä unohda, Iines, dekkariasi kirjoittaessasi, että minulla on pystykorva ja olen sissikoulutuksen Kainuun prikaatissa saanut mies.)

    VastaaPoista
  25. Stalinin lehmät luin minäkin muinoin, kun se ilmestyi. Nyt en muista edes, mikä oli teema.

    Puhdistus sen sijaan oli elämys, joka jäi. Itselläni ei ole tuota kirjaa, sillä olen huomannut, että minun ei tarvitse omistaa romaaneita, runokirjoja sen sijaan pitää.

    Kirjakerhoonkin liityin tyhmyyttäni muinoin, kun luulin, että sieltä saa runoteoksia halvemmalla. Yhtään runokirjaa ei ole kirjakerhossa tullut vastaan, eikä muutakaan luettavaa, paitsi ehkä viimeksi Riikka Pulkkisen Totta.

    Minulla on muuten vanha kässäri nettisuhteista! Nyt kyllä kiehtoo jonkinasteinen nettimurha. Voisin hyvin panna jonkun hiippailemaan ikkunoitteni taakse, sillä minä en juuri pane verhoja kiinni ja avaan oveni pimeälläkin.

    VastaaPoista
  26. Sama vika: romaanit kirjastosta, runokirjat omaksi.

    Minä taas liityin aikoinani Elävien runoilijoiden klubiin, koska sieltä lähetettiin sellaisia runokirjoja, joita ei muuten olisi ostanut. Vieläköhän klubi on olemassa?

    Hyviä elämäkertojakin ostan, jos ajattelen niihin joskus palaavani.

    "Torronsuon usvapatsas" - näin se alkaa: Alussa oli suo, torrakko ja blogi.

    (Siinä alkuperäisessä Jussi ei muuten tee sillä kuokalla mitään, se kai vain sopi siihen alkuun paremmin kuin lapio.)

    VastaaPoista
  27. Elämäkertoja minäkin ostan, mm. ne Tarkan Saarikosket ja vaikkapa Aila Meriluodon kaikki (Vaarallista kokea ja mikä se uusin oli??)

    Elävien runoilijoiden kerho pitää tsekata. Olen nyt kuitenkin keksinut paikan, josta voi tilata kaikkia haluamiaan suomalaisia kirjoja, mielestäni halvemmalla kuin muualta, nimittäin Bookplus.fi. Viimeksi tilasin mm. Mellerin Runot, siis kaikki runot, alle 10 eurolla. Präntti on kyllä luvattoman pientä. Pehmeäkantisuus on minulle plussaa.

    VastaaPoista
  28. Elävien Runoilijoiden Klubi on joulutauolla. Toivotamme kaikille runouden ystäville rentouttaviä lomapäiviä hyvän kirjan seurassa! Uusia tilaisuuksia järjestetään jälleen keväällä 2011.

    VastaaPoista
  29. Näin on, kiitos tiedosta, mutta en ole helsinkiläinen. Runouden lukijoita on muuallakin, eivätkä tapahtumat minua tavoita, kirjoja vain olisin tahtonut.

    Elävien runoilijoiden klubin runokirjojen myynti on tyrehtynyt talousvaikeuksiin: http://www.erk.fi/klubikirjat.html

    En ihmettele, jos klubi ei tarjoa vanhoja runokirjoja. Uusi runo on minulle monesti liian tekotaiteellista ja kokeellista, en pidä siitä, että rytmiä ja kuvioita rikotaan tahallaan. Konerunous ei kiinnosta pätkääkään.

    Minusta runouden ei pidä etääntyä lukijoista.

    VastaaPoista
  30. Tältä kohtaa.

    Meriluoto oli minulle kauan vain Viidan vaimo, mutta nyt pidän häntä hyvänä runoilijana. Lasimaalaus on oikeasti hyvä. Tunnen Meriluotoa kohtaan lukkarinrakkautta kai siksiksin, että hänellä on äitini nimi.

    Muistan tosin, kuinka Peter-Peter ärsytti minuakin. Siinä oli jokin sellainen aspekti, että miksi helvetissä yritetään nähdä naisen seksuaalisena vapautumisena suhde, joka on pelkkää yksioikoista ja epä-älyllistä naisen hyväksikäyttöä.

    Tuo tunne tuli kai siitä, ettei kirjasta selviä täysin se vaikutus, jonka suhdetta edeltävä kirjeenvaihto oli aiheuttanut. Nainen vaikutti pelkästään tyhmältä.

    Kirjassa nainen oli kirjastohoitaja, muttei todellakaan mikään tummakulma.

    VastaaPoista
  31. Runoudestahan minun piti puhua.

    Nykyrunous on todellakin etääntynyt kansankulttuurista joksikin alan asiantuntijoiden ja harrastajien salakieleksi. Se alkoi jo Haavikosta.

    Mutta perinteinenkin, oikea runous elää yhä. Se elää lauluissa.

    Tämän ajan runoilijoista ei tulla muistamaan Inkasta vaan Leskinen.

    (Tuokin antaa väärän kuvan, koska Inkanen - hyvä runoilija - oli ainoa sopiva, jonka muistin tähän hätään.)

    VastaaPoista
  32. Tässä on yksi nettikauppa (kotimainen) lisää.

    http://www.booky.fi/kategoria/kotimainen_kaunokirjallisuus/1

    Aina kannattaa liikkuessaan piipahtaa Kirjatorilla, sillä siellä on joskus aivan "älyttömiä" tarjouksia ja halvennuksia.

    VastaaPoista
  33. Ihan turhaan tuotakin tuskailet,
    jos päivä ei pilkota polkusi yllä.
    Se valo, jota muualta löydä et,
    sehän rintasi luolassa loimuu kyllä.

    VastaaPoista
  34. Inkalahan se olikin, Jouni Inkala:

    Vesipisaroiden kirkkaat helmet välähtävät hämähäkinverkossa,
    myrskystä tyyneen aamuun käännähtäneellä pyykkinarulla.
    Ja on hiljaista.
    Aurinko lehahtaa lukkina sen raukeaan keskukseen,
    ahmii yönkosteat saaliinsa.

    Kunnes on keskipäivä eikä muuta tapahdu.

    Viinimarjapensaat raivosivat pimeässä tuulessa
    kuin törkeästi
    liian monta nukkujaa pidättelevät teltat.

    Siittävät muistissa vieläkin jälkeläisiään,

    jotka syntyivät vuosia sitten kun maa oli kylmä
    ja leirin aamiaislihapullat lautasella

    näyttivät pöllön oksennuspalloilta.

    Jonkin linnun hysteria, joka alkaa vaatia itselleen
    uutta tulkintaa,
    sitten oravassa laukeavan ajan syöksy läpi nurmikon
    todistavat että jokin on ehdottomasti olemassa.

    Sillä on minunhajuinen ääni,
    minunvärinen valottunut ilme.

    VastaaPoista
  35. Onko nykyrunous kansankulttuuria?

    "Kansankulttuuri" kollektiivisena, koko kansaa koskevana ilmiönä, on menetetty. Hännikäinen on päivitellyt monikulttuurisuuden rapioivaa vaikutusta älymystöömme. Se on alkanut ihannoimaan rahvaalle ominaisia kulttuuri-ilmentymiä.

    Uudesta kansankulttuurista (työväenkulttuuri) hyvänä esimerkkinä olkoon "persut". Hymähtelevästä suhtautumisestaan huolimatta voi insensä ns. sivistyneistöön tai korkeakulttuurin edustajiin laskeva, tukea heitä ns. kriittisinä ja itsenäisinä toimijoina.

    Sivistyneistön rappioksi ymmärrän laajemmassa merkityksessä länsimaisen kulutusyhteiskunnan eettistä hedonismiä. Sen kahmimista taloudellisin vaikuttein. Onttouden paljastuttua on helppo antautua rahvaan kulttuurille ja rappioromantiikalle.

    Britney Spears ja Paris Hilton ovat oivia esimerkkejä "elämättömän elämän" edustajina. Täytteeksi sopii mainiosti reality ja rahvaan kokemuspiiri. Varsinaisia extreme kokemuksia varmaan olisivat aivan tavallisen ihmisen "yksinkertaiset" ajatusmallit ja emootiot ja kyky sekä mahdollisuus pienten asioiden tärkeilemättömään nauttimiseen.



    Onnen odotus on onni itse, onnen täyttymys on sen surma.

    VastaaPoista
  36. Sivistyneistön rappio?

    En osaa ajatella, että sivistyneistöllä on suunta, eli olisi oltu korkealla ja nyt olisi tultu markkinatalouden myötä alas.

    Sivistyneistöhän on aina tukeutunut rahaan ja valtaan, se on siinnyt hyvinvoinnista, rahasta, joka on mahdollistanut paneutumisen henkisiin askareisiin.

    Toinen asia, josta sivistyneistö on siinnyt, on tietenkin uskonnollinen kulttuuri, sillä kristinuskohan toi Suomeen lukutaidon, kaiken sivistyksen kivijalan. Sivistyneistöllä on aina ollut suhde uskontoon. Voisi myös pohtia, miten etääntyminen uskonnollisesta kulttuurista on vaikuttanut sivistyneistön "rappion" tilaan.

    Jos pohtii sivistyneistön rappiota, tulisi kai ensin sanoa, mikä on se sivistyksen korkea-aste, jolta on laskeuduttu, ja mikä on se rappion muoto, joka nyt vallitsee.

    VastaaPoista
  37. Anonyymi,

    kiitos booky.fi-vinkistä!

    Vertasin joutessani booky.fi:n ja oman bookplus.fi:ni hintoja tilaamistani Mellereistä.

    Pääkallolipun alla maksoi saamani laskuni mukaan 27,95 euroa ja Runot 3,95 euroa Bookplus.fi:ssä.

    Tuolla booky.fi:ssä vastaavat hinnat olivat 32,10 euroa ja 9,80 euroa.

    Hustvedtin Vapiseva nainen - hermojeni tarina maksoi bookplussassa 23,95 ja bookyssa 26,60 euroa.

    VastaaPoista
  38. Inkalalla on loppuun asti mietityt lukijaystävälliset säkeet, Tapsa, ihan kuin vaikka Niilo Rauhalalla ja Toivo Laaksolla, joiden kuulaudesta pidän kovasti.

    En tiedä, onko runoilijaa, josta en kauheasti pitäisi. Ns. moderneista ja kaikkein uusimmistakin tykkään. No, jaa, vähän vanhemmista mainittakoon Jarkko Laine, josta en oikein tykkää, esimerkiksi tällaisesta että Lontoossa on Marxin haudalla paasi, ja minulla rinnassa samanmoinen.

    VastaaPoista
  39. Sivistyneistön rappio,
    mikä suunnaton tappio

    Ei ole mitään rappiota, olen tarkkaillut.

    Vaikkei Hännikäisellä ollut taannoisessa "Voimalassa" mukanaan halvempaa valkoviiniä, hänen nenän nostelunsa ja yleiset vittuntumisen ilmeensä olivat taiteellista timanttia.- Äänen ja pään vapinaa ei melkein huomannut.

    VastaaPoista
  40. Kysehän ei olekaan runoilijan tai runon hyvyydestä, kun pohditaan sitä onko se ja miksi se on etääntynyt "lukijoista" - yhdistin tuon määritteesi oitis ja miettimättä "kansaan" eli tavalliseen lukijaan, ehkä väärin?

    Kansa tuntee leinot, koskenniemet, saarikosket ja haavikot - kahdelta edelliseltä jopa runoja, mutta tunteeko yhtäkään 80-luvulla ja sen jälkeen tullutta?

    Laulujen sanat ovat vieneet sen paikan kansan sydämessä, joka ennen oli varattu "oikeille" runoille.

    Tässä olisi ehkä aihetta perusteellisempaankin pohdintaan. Selvästihän taidemuoto määrittelee sen, miten perinteiseen ja moderniin suhtaudutaan.

    Korkein kynnys on runoudessa, maalauksissa matalampi ja musiikissa matalin.

    VastaaPoista
  41. Samaan Hännikäisen ryhdin ylväyteen kiinnitin minäkin huomiota ja mietin, onko mies oikeasti noin jäykkä, kuin seipään niellyt. Hänessä on jotain kuninkaallista, ja hänen puheilleen tulisi kyllä mielestäni antaa tilaa, sillä hän ei vie toiselta sanoja. Nyt hän jäi tämän ujon ylväytensä vuoksi alakynteen, ja minä olisin kyllä kovasti halunnut kuulla lisää perusteluja häneltä, sillä mies on lukenut ja viisaskin, kaikesta huolimatta. En usko, että hän on ylimielinen.

    Tämä Husein taas oli eläväinen ja liikkuvainen, lämmin persoona, joka eläytyi siihen, mistä puhuttiin. Pidin hänestä kovasti, mutta en jäänyt uteliaaksi.

    VastaaPoista
  42. Tapsa, olet oikeassa - uusi runo on kansalle tuntematonta, se ei ole ottanut nykysäkeitä omakseen, kansa on etääntynyt runosta!

    Minäkin ostin joskus Sanna Karlströmin runoteoksen vain opiskellakseni matemaattishenkistä moniulotteista runoutta, jonka koen vieraaksi.

    Minusta runous ei elä ilman kansaa.
    Nyt lähden luontoilemaan häikäisevään aurinkoon! Uutta runoutta pitää vielä pohtia.

    VastaaPoista
  43. Minulla on äärimmäisen valikoiva maku runollisuudessa; romaani/tietokirjallisuudessa kelpaa paljon vähempi. - Pablo Neruda, Elvi Sinervo, Eino Leino, Katri Vala... Taidan olla sekä a) vanhanaikainen, että b) kaivata muutakin kuin sanoja koskettuakseni. Sekä Leinoa että Sinervoa on ainakin sävelletty ja laulettu; omakustanteina ynnä myös ihan isoina projekteina.

    En varmaan ymmärrä runouden syvintä olemusta; joku teksti nappaa heti, ja toinen ei ollenkaan. Leskisen tekstit ovat minusta koskettavia - siis nimenomaan ne laulut; runoihin en ole koskaan päässyt niin kiinni.

    Iines, minustakin sinun sopisi julkaista! Toisaalta itsekkäästi nautin tästä vuorovaikutuksesta, joka blogissasi vallitsee - kirjailija puurtaa työssään ehkä vuosia, eikä välttämättä koskaan halua lukea palautetta. Täällä me saamme heti selvennyksiä, täsmennyksiä ja tarkennuksia. Keskustelua käydään livenä - julkaistujen kirjailijoiden kanssa keskustelen vain pääni sisällä; on minulla heillekin kommentteja ja kysymyksiä, mutta kun saan keksiä vastauksetkin itse, dialogi voi olla tyydyttävää, muttei välttämättä laisinkaan todenmukaista. :D

    Tänään muuten luin, että vanha, hyvä ja rakas nettituttavani on kuollut viime vuoden lopulla syöpään. - Olimme oikein ystäviä, mutta sitten ongelmat tulivat väliin. Emme olleet olleet missään yhteydessä n. 7-8 vuoteen (ja ennen välirikkoa meilailimme kymmeniä kertoja päivässä, plus kaikki forum-postaukset siihen päälle).

    Puuttumatta välirikkoon sen tarkemmin: minulle tuli todella surullinen mieli. Hän oli nuori nainen; viisissäkymmenissä. Syöpä ja rankat hoidot kestivät pari vuotta, ja kaikesta päätellen hän oli todella kipeä, ja kärsi. Ex-aviomies oli käytännössä psykopaatti (kerran mm. murtautui ystävän asuntoon, ja aloitti tuhopolton). Hänellä oli yksi lapsi, nyt n. 15 v poika - en tiedä, kuka häntä hoivaa? Ehkä nykyinen, kiva ja rakas miesystävä? Tai sukulaiset?

    Vaikka en ollut ajatellutkaan ottaa häneen yhteyttä, uutinen pysäytti. Tähän asti olin pitänyt mahdollisena sitä, että jompi kumpi jossain vaiheessa voi kirjoittaa, jos siltä tuntuu. - Sairaudesta en siis tiennyt mitään; tieto kuolemasta pysäytti.

    Jos olisin tiennyt, että hän on sairas, olisin ehkä lähettänyt etanapostia; kortteja tai pieniä yllätyksiä. - Olimme kuitenkin mitä parhaimpia kamuja! :)

    Välienselvittelyyn en olisi ryhtynyt: tiesin ja tiedän mitä tapahtui, enkä narraamatta olisi voinut suhtautua asiaan neutraalisti - paitsi ehdottamalla, että sivuutetaan koko juttu, minkä teinkin viimeisessä meilissäni hänelle.

    Nyt menen syömään, ja sitä ennen sytytän kynttilän. :)

    VastaaPoista
  44. Char,

    useimmiten ihmiset pitävät vanhoista runoista, enkä osaa sanoa, onko se sinänsä vanhanaikaisesta pitämistä. Klassikothan ovat ikuisia - siitä juuri selkeän klassikon tuntee, että siihen ei aika pysty.

    Sitä modernismin piirrettä runoudessa en ole koskaan nielaissut purematta, että runo pitää "avata" ja "tulkita" ja selittää vähemmän älykkäille. Siinä on jotain kornia. Tämä suuntahan kukki varsinaisesti Haavikossa ja Mannerissa, joista tavalliset ihmiset vieraantuivat ja joista tavallaan alkoi ihmisten runoudesta vieraantuminen.

    Ihan uusimmasssa runoudessa en pidä liiasta yrittämisähkystä enkä muka-rohkeasta ja ylitaiteellisesta konstailusta, saati konerunoudesta. En myöskään tahtoisi hyväksyä selitystä, että en ole tarpeeksi älykäs ymmärtämään runokieltä.

    VastaaPoista
  45. Hienoa van V, arvelinkin, että saattaisit olla kanssani samoilla linjoilla ja näin ilmeisesti sitten onkin.

    Onhan päivän selvää - eikä tätä pitäisi tarvita edes erikseen selittää - että vain itse nähdystä ja koetusta voi puhua ns. kokemuksen syvällä rintaäänellä. Uskottavuuskin on aivan eri luokkaa, kuin siinä tapauksessa, että kertoo toisen kokemia ja niistä huhuja kuultuaan, tai jostain kirjasta suodattunutta ja väritöntä steriilitekstiä luettuaan. Ehei, eihän tuo ole mitään eloa. Pitää osata ja uskaltaa heittäytyä itse eikä vikistä joka käänteessä ja sanoa että ei minulla ole mahdollisuutta. Matkaan voi lähteä itsekin, ihan yksikseen. Ei siinä tarvita kyljessä kiinni kyhjöttäjää.

    Silmät kiinni, sormi kartalle ja matkaan!

    VastaaPoista
  46. minä haluan puhua epämääräisesti ja hämilläni tästä,
    mistä, miten niin mistä, tietenkin juuri siitä
    mitä en osaa nimetä
    muuten kuin demonstratiivipronomineilla,
    minun elämäni on partikkelimössöä,
    epätarkkaa ja ristiriitaista deiktiikkaa,
    eikä se muuta voisi ollakaan tässä modernissa maailmassa
    jossa sanat pakenevat kohteitaan

    VastaaPoista
  47. Anonyymi,

    mutta eikö runoilija ole juuri se, joka kuvaa partikkelimössöisen ja demonstratiivisen maailmansa muille konstruktiivisen järjestyneesti?

    Eikö juuri se ole runoilijuutta, että hän järjestää kaaoksesta kosmoksen, luo sekamelskasta järjestyksen, yksityisestä yleisen, jotta olisi jokin totuus, jokin kirkas kohta, josta katsoa tätä maailmaa, jossa sanat pakenevat kohteitaan?

    VastaaPoista
  48. Vielä anonyymi,

    kun vika onkin juuri siinä, että nykyrunoilija pitää lukijaa (lue muita) idiootteina, joille tulee näyttää partikkelimössöinen maailma ja sanojen pakeneminen. Ei, sitä ei pidä näyttää, sitä ei tarvitse kuvata, se on jo selvää, alleviivausta ei tarvita, sanoja ei tarvitse rikkoa, lauseita ei tarvitse vajauttaa. Tämä kaikki tiedetään.

    Runoilija on se, joka nousee vielä ylemmäs ja näyttää lainalaisuuksia, suuria linjoja kokonaisuuksia, luo toivoa ja avaa ovia.

    VastaaPoista
  49. Useimmat nykyrunoilijat, jolleivat nimenomaisesti piiloutuisi runoilija -nimikkeen taakse, ohjattaisiin suoraan suljetulle osastolle sekavuutensa takia.

    Runoilija on nimike jonka kuka vaan voi itselleen ottaa. Sen itseisarvo on siis nolla. Mitä komeaa on siinä, että ei kykene elättämään itseään runoillaan? Vai onko sekin osa jotain performanssia?

    VastaaPoista
  50. En tiedä sekavasta, en siihen usko. Kysymys on mielestäni pysähtymisestä väärään kohtaan ja siten näkökyvyn lyhyydestä, juuri siitä, että kuvataan partikkelimössöä, ollaan siinä eikä nousta sen yli.

    Kuvaan vaikeasti, minäkin. Mutta kyllä minä monta monta kertaa putosin, kun luin uusia runoja viimeksi tänään. Kuitenkaan en ole ihan keskivertolukija.

    Ja juuri se minua kummastuttaa, jos runoilija näkee ehkä tavoitteekseen lukijan pudottamisen. Että noin se heräää huomaamaan partikkelimössön.

    VastaaPoista
  51. Kurkistelen minäkin silloin tällöin uusiin runokirjoihin, mutta yleensä suljen ne saman tien. Kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä! Iineksen tavoin en minäkään halua, että ymmärtääkseen runon pitää olla joku selittämässä vieressä.
    Sama muuten pätee nykymusiikkiin ja kuvataiteeseenkin.

    Runomakuni on hyvin maalaismainen; pidän vain sellaisesta, jonka itse ymmärrän. Näin vaalien alla ja suurten vaalikeskustelujen sekä muunkin riitelyn jo virittäessä toivoa ihmismieliin luen ilokseni kaikenlaista vanhanaikaista ja rahvaanomaista. Tässä eräs suokeistani:

    Otto Manninen
    Rauhanmies


    Miks suotta toista tokaiset,
    sopua oivaa sokaiset?
    Pois kaikki oksat okaiset,
    suo rauha, rauhan saat!
    Rakenna rauhan kappeli,
    se hullu mies, ken tappeli,
    mut viisas tieltä lappeli,
    mink’ ehti lapikkaat.

    Miks soittain lähdet sotihin!
    Tuo routa porsaan kotihin,
    tai suistut surman otihin,
    pääs puhki pusket vaan.
    Ei kuku onnenkäkesi,
    jos sonnustatkin väkesi,
    sun pieni pieksämäkesi
    se siellä peitotaan.

    Jos tyhjistä ja vähistä
    ain’ alkais räiskää, rähistä,
    jäis ruumenet vain tähistä
    ja lihoista vain luut.
    On julkeaa, jos valaiset
    sa saalispaikat salaiset.
    Jos missä veet on kalaiset,
    vie verkkos vain kuin muut.

    Saat suvaita ja sallia,
    jos maass’ on joka mallia;
    ei tasavallan tallia
    sun taikkon luoda voi.
    Ois työtä niistä talkoista:
    tuo punaista, tää valkoista,
    ja paikoista ja palkoista
    juur julma parku soi.

    Suo halullisten hallita,
    maan valituiden vallita,
    vain rauhan virttä rallita:
    hoi-laari-laari-laa!!
    Kyll’ asiat ne hoitelee
    ja rattaat rasvaa, voitelee
    ja veroruoskin roitelee
    sun nahkaas naukuvaa.

    Kun voit, niin nuku untasi,
    sun valvoo eduskuntasi.
    Vain turhat haaveksuntasi
    ne suista sukkelaan.
    Ei suotu sulle siipiä,
    et lentää voi, mut kiipiä,
    voi hissutellen hiipiä, -
    Ties, minne saavutkaan.

    Voi torat paljon tuhoilla,
    mut ruokituilla ruhoilla
    ne käy, jotk osaa muhoilla.
    On ”jomminkummin tai
    päinvastoin” varmin viitoista,
    ei potkita sua liitoista,
    mut lemmon hakkapeliitoista
    vain harmin, haitan sai.

    Silitä, älä sivalla!
    käy itsehes, jos ivalla
    toist’ isket halveksivalla:
    lyö pökkö pökkijää.
    Jo pankkiiritkin pahoittuu,
    ja milläs sitten rahoittuu?
    Maas autioksi ahoittuu,
    ja hampaas naulaan jää.

    Siis, veli, mieles hillitse,
    ettei sua vimma villitse,
    ja viisauden prillitse
    vain katsele maailmaa.
    Pois luonto lyhytmalttinen
    ja paatos ylenpalttinen!
    Tie tasainen, asfalttinen
    on varmin vaeltaa.


    Näillä lyhyillä saatesanoilla toivotan sielunveli Reissulle hyvää yötä ja hyviä matkoja. Kaikille muille toivotan rauhaa ja rakkautta sekä hyviä unia.

    VastaaPoista
  52. Tuo "partikkelimössö" pätkä oli lainaus Teemu Mannisen Futurama kirjasta s. 35.
    http://www.poesia.fi/pdf/Manninen-Teemu_Futurama.pdf

    Manninen kertoo kirjansa olevan jäljitelmä Harry Martinsonin "Aniaraa". Kaikkia mahdollisia kaavoja rikkovaa, Otto Mannisen ja Eino Leinon sanastoa käyttäen. Oiva esimerkki siitä , miten omakustanne voi olla ainoa mahdollisuus ilmaista omaa fantasiaansa ja korkeakulttuurin "hylkäämää" jätettä. Keino voi olla vaikkapa dystopia.


    Nyt on "avoin mieli" koetuksella ja "Otto Manninen" ihmeissään?

    VastaaPoista
  53. Jos tuo oma fantasia ei ylene yksityisestä yleiseksi, kaaoksesta kosmokseksi, se tosiaan jää vain ainoaksi mahdollisuudeksi ilmaista omaa fantasiaa ja korkeakulttuurin "hylkäämää" jätettä.

    En liioin panisi runouden eri aikojen tuotteita vastakkain, en puhuisi korkeakulttuurista tarkoittaen sillä muuta kuin dystopisia ja dystopian kuvauksia. Liioin en lähtisi siitä, että vanha runo on parasta. On paljon moderneja runoja, joiden kielikuvat saavuttavat yksityisyyden sijasta yleisyyden ja luovat kaaoksesta kosmoksen.

    PS Minusta ei ole kummoinenkaan oivallus valaa runoja muihin kehyksiin. Kyllä näinkin voi syntyä kelpoisaa jälkeä, klassikkoja harvoin. Kuka niitä kaipaa huomenna?

    Se mitä enin kritisoin, on runon pysähtyminen dystooppiseen kuvaukseen, lilluminen siinä, näyttäminen lukijalle. Ei se mikään taito ole. Runous on myös ajattelua, filosofiaa, lainalaisuuksien näkemistä. Näkökykyä kaipaan runoihin, en hajottamnista ja näyttämistä.

    VastaaPoista
  54. Kokonaisen päivän elin

    maisemaa,

    janoavin silmin koskettelin

    puita, kukkulaa,

    illansuussa vasta kuvan tehden:

    koivunlehden.




    Onhan tuo "helevetin" naseva novelli.

    Laululyriikan sidos loppusoinnutukseen on paljon pyhempi kuin eeppisen runouden. Musiikin rytmi vaatii seurakseen myös loppusoinnillista tekstiä, tuota "pyhää liittoa" on vaikeampi rikkoa. Koska runous on proosan toinen pää ja loppusoinnillinen sen huipentuma niin kaikki variaatiot siltä väliltä ovat yhtä "oikeuettuja" laadun mittareita.

    VastaaPoista
  55. En oikein ymmärrä viimeisen virkkeen perusteluasi, anonyymi.

    Että miksi runous proosan toisena päänä (?) ja loppusointu kaiken huipentumana (?) sallii kaikki variaatiot siltä väliltä (?) laadun (?) mittareina (?). Vaan väliäkö hällä.

    Ei sanataiteessa voi olla mitään kiellettyä tai mitään mittaria, mikä takaa laaadun. Ei voi olla niin, että jokin tyyli on parempaa kuin toinen tai että jos runoudessa on tekijä X, se on hyvää.

    En minäkään niin ole sanonut, että vanha on kategorisesti parempaa kuin uudempi. Ei jonkin asian arviointi ja heikon kohdan löytäminen tarkoita sitä, että koko joki on sula. Minua vain vaivaa maailman pirstaleisuudessa lilluminen ja muka sen pirstaleisuuden näyttäminen kielenkin keinoin - tämän koen tyypilliseksi ajan ilmiöksi.

    PS Loppusointuja en kaipaa muuta kuin hupirunouteen. Kuulaita kirkkaita kuvia sen sijaan saa tulla.

    VastaaPoista
  56. PS Sain lahjaksi askelmittarin. Koetan nyt joka päivä ylittää lukeman ainakin yhdellä askelella. Tänäänkin kävelin niin vauhdikkaasti, etten ehtinyt valokuvailla. Kävelin hautausmaalla kirkon ympäri, edestakaisin hautakivien välissä, koska siellä on Pikkukaupungin parhaiten auratut käytävät. Eikä liiemmälti vastaantulijoita.

    VastaaPoista
  57. ...Se mitä enin kritisoin, on runon pysähtyminen dystooppiseen kuvaukseen, lilluminen siinä, näyttäminen lukijalle...

    Iines kiltti, nyt putosin junasta. Voisitko laittaa jonkun esimerkin runosta, jossa on pysähdytty "dystooppiseen kuvaukseen ja lillutaan siinä."

    VastaaPoista
  58. Voin toki, van V,

    ja otan esimerkiksi vaikka 2000-luvun runokirjan, joka ensin hyllystä käteeni osuu. Kas, se on Eino Santasen Kuuntele, romantiikkaa (Tammi 2002), jonka kannessa on punainen alennustarra - 50 %, eli kirja maksoi 2 euroa löytölaarissa.

    Otetaan vaikka tämä

    Kerrostalo yskii terhakkaan lähiön.
    Kaupan, kioskin, nakkikioskin, lehtikioskin, veikkauskioskin, kebabkioskin.
    Ryin pieniä palveluita. Ammatteja. Kaiken päälle nopeita raiteita.
    Kaadan puihin sammalta. Sementoin aikeita ilmaan.
    Haluan lomittavan metsän. Haluan television täyteen vettä.

    Haluan eräpäivät ja kirahvinnahkaiset pilkut.
    Kaadan neliöitä hiekkakehään. Elätän.


    Minusta tässä kovin tyypillisesti lillutaan pirstoutuneessa maailmassa eikä nähdä utopiaa vaan korkeintaan dystopia.

    VastaaPoista
  59. Korostan sitä, että en arvostele runoa hyväksi enkä huonoksi, se ei ole minun tehtäväni. Sen voin sanoa, että pidän runon rytmistä, soljumisesta.

    VastaaPoista
  60. van V, oliko tuo Otto Mannisen runon poimintasi vitsi, esimerkki ... no, ei ihan kamalan antavasta runosta? (Toivottavasti!)

    Tykkään esimerkiksi Tagoresta, Wordsworthista, Yeatsista ja vaikka mistä.

    Uutta runoa on mukava kuunnella erilaisissa runotapahtumissa, mutta ei niitä kaipaa hyllyään täyttämään. Yleensä.

    VastaaPoista
  61. "Haluan television täyteen vettä." No, osta akvaario.

    Ei ole sattuma, että moderni taide mursi, hajotti ja pirstoi enstiset totuudet samaan aikaan kuin moderni fysiikka teki sen perinteiselle.

    Äkkiä kaikki entinen, ikuiseksi luultu, osoittautuikin illuusioksi. Einstein. Joyce. Picasso.

    Tämän murroksen jälkimainingit huuhtovat yhä rantojamme, joiden autius on suuri.

    VastaaPoista
  62. Siitäkin joku osaava voisi kirjoittaa runon kun Iines joka päivä kävelee askeleen enemmän kuin eilen. Nimittäin, väkisin tulee tilanne, että Iines joutuu niin kauas, ettei ehdi enää takaisin samana päivänä...

    Ps. Minulla on jalkamittari ollut noin 10 vuotta. Sinä aikana olen kävellyt 14.600 km. Luku pitää sisällään pelkän "oikean" kävelyn, ei siis mitään sisällä sipsuttelua.

    VastaaPoista
  63. Niin juuri, Tapsa. Enkä minäkään ihanteita perää, vaan jonkinlaista liikettä, toivoa, eteenpäinmenoa lillumisesta pois, siitä, että jäädään makaamaan ja kuvaamaan mitä maatessa näkyy.

    Toisaalta on niin, että valtaan astumassa ja jo astunutkin on se sukupolvi, jolle olemme tehneet tämän pirstomaailman. Nyt se polvi laulaa, että ei se meidän syy oo, jos on suunta hukassa. Ja runous hukassa, niin kuin vissiin asiaan kuuluukin. Ainahan se on hukassa.

    Vaan koskaan runoutta ei ole selitetty ja avattu niin paljon kuin modernismin aikana ja ehkä jälkeenkin vielä.

    Television Runoraatiakin oli hauska katsoa, kun tilauskriitikot selittivät runoja kukin tavallaan.

    VastaaPoista
  64. Minun jalkamittarini on vasta harjoitussäätövaiheessa, ja en ole osannut säätää siihen muuta kuin askelmitan 66 cm. Onkohan lähellekään oikeaa?

    Vaikka olen lyhyt, minulla on tunnetusti pitkä askel, yleensä ohitan kävelijät lenkkeillessäni. Esimerkiksi koiran kanssa oli välillä tuskaa, kun edellä meni ärisevä koira emäntineen, enkä osannut mitenkään kulkea niin hitaasti töpöttelemällä, että emme olisi joutuneet ohittamaan sitä.

    Olen usein ihmetellyt sitä, miten lyhyitä askelia ihmiset ottavat. Eivät tunnu pääsevän eteenpäin ollenkaan, vaikka meno on kovaa ja kaikki paikat heiluvat.

    VastaaPoista
  65. Mikis kolkuttelee mysteerion porttia.

    Jos Iines etenee joka päivä askeleen kauemmaksi, niin milloin hän ehtii Hilbertin hotelliin, jossa on äärettömän monta huonetta, kaikki täynnä - mutta jonne siitä huolimatta sopii äärettömän monta uutta asukasta.

    Jos Jerusalemin majatalo vuonna 7 ennen ajanlaskumme alkua olisi ollut näin moderni laitos, eläisimmekö pakanallisessa paratiisissa, ilman perisyntiä, ilman kiirettä, ilman runoja?

    VastaaPoista
  66. Taidan siteerata Haavikkoa?


    Niin teenkin;

    Kirjoittamisen jälkeen vaikeinta on lukeminen!




    En muuta sano!

    VastaaPoista
  67. Mysteerio kylläkin, mihin joutuu, jos joka päivä astuu askelen enemmän kuin edellispäivänä.

    Tässä nyt kuitenkin unohdetaan maapallon pyöreä muoto ja se, että koska ihmisen toinen jalka on pidempi kuin toinen, ihminen itsestäänkin kiertää ympyrää, eksyessään vaikka matsässä. Todennäköistä on siis, että päästyy jossain vaiheessa lähtöpisteeseensä, on vain kiertänyt vähän laajemman lenkin.

    Juuri luin muuten jutun koirasta, joka viiden vuoden poissaolon jälkeen palasi kotiinsa. Ja vieläpä silti, vaikka koiran isäntäväkin oli sillä välin muuttanut asuntoa. Se löysi heidät.

    VastaaPoista
  68. Sitäpaitsi sakset pysyy samalla terävänä!

    VastaaPoista
  69. On upeaa lukea, miten te runoja ymmärrätte!

    Jos saan olla vähän banaali: minulle se rinnastuu siihen, että saako kielen rullalle vai ei. - Itse saan, mutta runous jää hämäräksi (ja vaihtaisin kyllä, jos kysyttäisiin!).

    Jos nyt vain myönnetään, että on parasta minun siirtyä sivummalle tässä keskustelussa; nauttia niistä runoista jatkossakin joita luulen ymmärtäväni, ja pidättäytyä muusta kommentoinnista. :)

    VastaaPoista
  70. Char,

    saat kielesi rullalle, hienoa! Minä en taida saada.

    Saatkos kielesi kärjen nenänpäähän? Minäpäs saankin.

    Ei tässä kukaan mitään ymmärrä, Char. Juuri luin Parnasso-blogin uusimman runokirjan kritiikin, ja siinä joku selittää jonkun runon ensi säkeistä, mitä runo tarkoittaa. Kyllä me siis kärryillä pysytään!

    Anonyymi, sakset? Onko sinulla vanhoja kirjoja, joiden sivut ovat vielä ummessa, avaamattomia?

    VastaaPoista
  71. En ole hirveä Hyryn ihailija, mutta tästä pidän kovasti:

    Maantieltä hän lähti

    66 cm tuntuu kohtuu oikealta mitalta. Helppohan se on mitata kun kävelee normaalityyliin muutaman askeleen - alustalla johan käpälän jäljet jäävät näkyviin - ja mittaa kantapäästä kantapäähän. Itselläni se on 68.

    VastaaPoista
  72. Äh, 68! Tuli panovirhe: 80. En sentään sipsuttele.

    VastaaPoista
  73. Kiitos esimerkkirunosta Iines!
    En kyllä aivan ymmärrä, miksi runo on dystooppinen. Silloinhan se edustaisi ei-toivottua tulevaisuutta, eikö totta?
    Se, että talo rykäisee reippaan lähiön on kai realismia. Jos vielä saadaan paljon palveluja niin hyvä juttu. Ja kun runoilija hilpaisee sekaan metsiä ja jotain kirahvinläikkiä niin hyvältähän kaikki näyttää. Leikitään vieläpä hiekkalaatikolla!
    Tulevaisuuden telkut ovat litteitä ja roikkuvat seinillä, joten veden kaato niihin ei käy. Muuten kyllä. Tapsan ohje akvaariosta oli hyvä.

    Kuunkuiske:
    Ei tämä manninen nyt ihan suosikkini ole, mutta runo sopii minusta hyvin näin vaalien alustunnelmaan.
    Mutta "Rauhanmies" on mahtava menestys missä vaan lausuttuna tunteella. Kokeile, saat menestystä, ystäviä, vaikutusvaltaa ja ilmaisia ryyppyjä.

    VastaaPoista
  74. Nyt naurattaa, mikael. Minä jo tuumasin, onko minulla miehen askel, kun sanoit, että sinulla on 68-senttinen.

    Poimit muuten linkkiisi ihanuuden, jota en voi kyllin ylistää, vaikka siinä lukeekin, että mies otti grapen. Niin silloin kirjoitettiin, kun tarina on kirjoitettu.

    Tästä virkkeestä pidän erikoisesti, ehkä eniten:Hän kulki suon yli ja meni läpi suolla olevien metsäsaarekkeitten, jos ne sattuivat olemaan sillä tiellä, jota hän kulki. Se on aika huima.

    VastaaPoista
  75. Olet oikeassa van V,

    runossa ei ehkä esitetä tulevaisuudenkuvaa, mutta ajattelen niin, että näillä ihmisillä ei tunnu olevan tulevaisuutta, haluakakaan siihen - eikö sekin ole eräänlainen dystopia?

    Akvaario minunkin mieleeni tuli tuosta tv:stä.

    VastaaPoista
  76. Iines,

    en saa kieltä nenänpäähän! Justiin kokeilin! :)

    Enkä liioin tarkoita lyödä keskustelua vitsiksi, niinkuin varmaan ymmärrätkin.

    - Onhan blogi-sopivaa jättäytyä jostain keskustelusta pois, jos ei mitään järkevää sanottavaa ole?!

    Luen kyllä. :)

    VastaaPoista
  77. Kaikki on blogi-sopivaa, Char. Tässä on ollut nyt vähän runokeskusteluyritystä, ja se on koettu selvästi vähän vaikeaksi tai ehkä kiinnostamattomaksi. Hyvä niin.

    Mutta arvasin, ettet saa kielenkärjen päätä nenänpäähän. Ei saa kukaan minun tutuistanikaan. Lapsena oli ainoa tässä taidossa, ja sain esittää taitojani koko pihan lapsikatraalle.

    VastaaPoista
  78. Kiitos sielunveli van V:lle molemmista toivotuksista. Tänään en jaksa antaa tämän suurempaa panosta eetteriin, on hiukan kipua ja kolotusta selässä, niin kuin meillä entisillä nuorilla miehillä saattaa joskus olla...

    VastaaPoista
  79. Vanhoissa, leikkaamattomisssa kirjoissa on ihan väistämättä juhlallisuutta ja arvokkuutta.

    Viis rahasta: jos me kaikki aina myisimme kaiken mikä irti lähtee, ei vanhain tavarain tai antiikin käsitteitä edes syntyisi.

    Kannatan siis kituutellen hoivattujen historiallisten tavaroiden, vaikkapa huonekalujen merkitystä (esim. lottovoiton toivossa; että voisin ne sitten kunnostuttaa). - Ennen voittoa elän kauniissa, vaikka aika kuluneessa kodissa. :)

    Minä kerään myös vanhoja kirjoja.

    Joita en aio myydä.

    VastaaPoista
  80. Kirja on minulle pyhä, jopa koulukirjat ja vanhat kuvakirjat ovat tallella jokaista Pupu Tupunaa myöten. Samaten minulla on suvun vainajien vanhat Postillat ja hengellinen kirjallisuus jossakin ylähyllyillä pölyttymässä. Kirjaan voi aina palata - kirja ei vissiin kuole koskaan, se on verrattomasti mukavampi käsitellä kuin epämääräinen nettiaineisto.

    Silti - ajattelin tilata Kindlen tai iPadin kirjojen lukua varten. Lapsi ilmoitti tilanneensa juuri Kindlen, ja voin opetella häneltä vehkeen käytön.

    VastaaPoista
  81. P.S: En voisi oikeasti myydä kotiani, vaikka voittaisinkin lotossa. - Sikäli meni täysin yli.

    Mutta maksaisin reilusti hyvälle puusepälle siitä, että hän korjaisi antiikkisen kalustoni ansaitsemaansa kuntoon.

    Sitä odotellessa kotini on kaunis, tosin kulunut ja rähjäinen (miettikää: 200-300 vuotta ikää; ei siinä mikään hehku. - Paitsi ehkä ihan se ikä; ihan omalla tavallaan :)).

    Char menee nyt lämmittämään iltapalaa!

    Jos joku restauroija lukee tämän, niin puhutaan.

    VastaaPoista
  82. Jaa että Mannisen lausumisella menestystä, ystäviä, vaikutusvaltaa ja ilmaisia ryyppyjä?

    Kiitosta vaan, mutta menestys ja vaikutusvalta eivät kiinnosta, ystäviä on jo sen verran kuin mihin kalenterissa piisaa aikaa ja ryyppyä en ota. Sori!

    Siis oikeasti: jos jokin runo sopisi mahdollisimman huonosti minun suuhuni, niin se olisi juuri tuollainen.

    Sellaista paatosta, että läheiseni alkaisivat nauraa kesken esityksen! :)

    Ei vaan - en edes aloittaisi. On häpeä lausua sellaista minkä takana ei seiso.

    VastaaPoista
  83. Iines,

    se Kindle-kirja-muoto (siis netti-kirja) lienee nyt muodissa. Monetkin arvostetut kirjailijat lukevat haluamansa jutut sitä kautta. Näin olen ymmärtänyt. Plus että nettikirjoja on varmaan monta muuta kuin Kindle - mutta periaatteessa!

    Lapset osaavat varmasti opettaa meille, kuinka toimia, jos ei itse älytä :D, minä haluan kuitenkin vielä ihan sen kirjan käteen, lukuun, ja hyllyyn.

    Viittaan edelliseen kirjoitukseeni: jos ei mitään säilytetä, ei parin-kolmensadan vuoden kuluttua ole liioin mitään arvokasta tai harvinaista, mitä jättää jälkipolville..

    VastaaPoista
  84. Itse epäilen vielä kirjojen saatavuutta e-kirjoina. Valikoima lienee suppea, ja jos olisikin niin, että kaikki kirjat saisi ladattua lukulaitteen kautta, ostaisin vehkeen heti.

    Minulla on tähän käytännön syy: tahdon kevyen kirjan riippumattoon, koska ranteeni kipeytyvät herkästi painavan kirjan kannattelusta. Kesäisin luen muutenkin makuuasennossa selälläni, kädet koholla. Viime kesänä minulla oli vaikeuksia lukea paksuja kirjoja (mm. Unio Mystica), kun loukkasin vielä kylkenikin. Jaan Krossin Uppiniskaisista piti luopua, ja nyt toivon, että sen saisi e-kirjana.

    VastaaPoista
  85. Vielä e-kirjasta,

    minäkin olin ensin vastaan sitä, mutta olen muuttanut kantaani käytännön syistä.

    Silti uskon, että kirja säilyy ikuisesti, se on ylivertainen.

    Kuunkuiske, tuo on totisen totta, että lausutun runon takana pitää seistä. Minä voisin kyllä lausua jotakin hyvin pateettistakin, vaikkapa Sarkialta Erottua, lempirunoni teinivuosilta tai vaikka Nummen kuolinruno Requiem on meikäläisen sielunmaisemaa. Tai sitten Melleriä tai Tagorea tai Gibrania tai jne.

    VastaaPoista
  86. Iines,

    otan sen kielijutun haasteena! :)

    Katsotaan, että olenko yhtä äpelö vaikka puolen vuoden kuluttua! :D

    Muuten minusta on surullista, että ihmiset myyvät pilkkahintaan hyvät kirjansa pois - minusta parempaa sijoitusta kuin hyvät, erilaiset, ja monenlaiset kirjat ei ole.

    Enkä siis puhu ensipainoksista.

    Char

    VastaaPoista
  87. Mun teoksia on Project Gutenbergissa!

    http://www.gutenberg.org/ebooks/search.html/?default_prefix=author_id&sort_order=downloads&query=3865

    VastaaPoista
  88. Gutenbergissa on vain hyvin vanhoja klassikkokirjailijoita, eikä heitäkään kaikkia.

    Tuo e-kirja on kuitenkin eri juttu kuin Gutenberg. Siinä kirja on luettavassa muodossa, selkeä ja isolla präntillä, ei pienellä präntillä piukassa niin kuin Gutenbergissa, jossa tekstin visuaalinen luettavuus on perin kehno.

    Lisäksi e-kirjaa lukiessa voi siihen tehdä merkintöjä ja kopioida tekstipätkiä itselleen muistikirjaan.

    VastaaPoista
  89. Char, kirjojen myyntiä en minäkään tekisi mistään hinnasta, mieluummin myisin vaatteeni ja elektroniset vehkeeni.

    VastaaPoista
  90. ...Sellaista paatosta, että läheiseni alkaisivat nauraa kesken esityksen!...

    Rauhanmies pateettinen? Huumoria se minusta on ensimmäisestä kirjaimesta viimeiseen.

    VastaaPoista
  91. Kunnon patetia tekee terää aina silloin tällöin, mutta minäkään en sellaista Mannisen runosta löydä.

    Äijä oli aikaansa edellä.


    "Suo halullisten hallita,
    maan valituiden vallita,
    vain rauhan virttä rallita:
    hoi-laari-laari-laa!!
    Kyll’ asiat ne hoitelee
    ja rattaat rasvaa, voitelee
    ja veroruoskin roitelee
    sun nahkaas naukuvaa"

    VastaaPoista
  92. Eiköhän tuosta runosta erota myös satiirista tai ironisen hauskaa henkeä. Niin minä sen paljolti tavasin. Lähinnä runon kielimuoto on ylevähkö, ja sitä myötä voi patetiat tulla mieleen.

    VastaaPoista
  93. Ennen ranteita pakotti rahan runsaus, nyt kirjan paino; niin se maailma muuttuu.

    Minua kyllä kiinnostaisi runokeskustelukin, mutta tokihan kieliasiatkin. Joko Iines on kielevä tai nenäkäs - muuten en ymmärrä moista sankartekoa.

    Ja Pyhien Kirjojan Veljes- ja Sisarkuntaan minäkin kuulun. Olen kirjojen musta aukko - joka ostohorisonttini ylittää, niin pois ei pääse. Näin on nännit.

    VastaaPoista
  94. Pois minusta nenäkkyys tai kielevyys, en ole mikään Rosina Käkriäinen, juutas vieköön!

    Minulla taitaa vain olla notkea kieli, joka taipuu monelle mutkalle. Lapsena sisko kutsui kavereitaan meille ja sanoi minulle, että no ni, näytä nyt! Ja minun oli pakko näyttää.

    VastaaPoista
  95. Kunniaton sopisi paremmin. Mahdollistaisi myös nykyaikaisemman sikailun (vrt. kunnoton, joka tuo mieleen aiak paljon vanhemman ja siivomman maailman).

    VastaaPoista
  96. Ei kunniaton, sillä en välitä kunniasta, olen himoton tässä asiassa. Katson, että ihmiselle kuuluu vain ihmisarvo - tätä ihmisyyden kunniaa ei saa loukata.

    Kunnoton on tässä tietenkin kunnollisuuden vastakohta.

    PS Jos kiinnostaa, alempi keskustelu Kaikkivoipaisuuden harhat elää mm. Timin ja hänen opiskelijatoveriensa kommenteilla täällä:

    http://i-iines.blogspot.com/2011/01/kaikkivoipaisuuden-harhat.html

    VastaaPoista
  97. Minä en juuri lainkaan harrasta uusien täytyy-kirjojen hankintaa, en jaksa juuri innostua.

    Pahasti myöhässä ostin tänään molemmat rimmiset ja Gustav the kenraali karhunkaatajan elämäkerran.

    VastaaPoista
  98. Oodi minulle, Itselleni

    Olen
    huono, kehno, kelvoton,
    ja alhainenkin olen.

    ei riitä,
    halpamainen, katala, kunniaton

    vaan siveetön, avutonkin oon,


    Olen kykenemätön, laiska

    leväperäisyys mun,
    onneni on, – saamaton.


    Huonokuntoinen,
    kulunut, mitätön
    niin rikkinäinen minäni, on!

    VastaaPoista
  99. No mutta Riku, ettet osta täytyy-kirjoja! Johan on markkinat. Saat anteeksi syntisi, minäkin ostin Mellerini vasta nyt.

    Se Nenäpäivä riemastutti kyllä kovastikin, varsinkin se hautajaisjuttu kun Irmukka kyttäsi menoja katajasta käsin ja sitten pakomatkoineen, kun Irmukka ajaa neljääkymppiä moottoritiellä, muuallakin kuin lievissä kaarteissa, poliisit perässä ja sivuilla. Makea juttu koko kirja.

    Anonyymi, makea runo, varsinkin pilkutus. Tykkäsin.

    VastaaPoista
  100. Kerro reilusti vaan mikä naidessa naurattaa
    esitellä kun tahdot kaikkein salaisinta
    sä riisuut vaatteesi pois yhden kappaleen kerrallaan
    mä sua innostun moukaroimaan kuin alasinta.

    Se on aina mielessä ilman sitä ei kai elää vois
    kuin tatuointi kielessä ei edes kulumalla lähde pois.

    Se minussa on, se on naapurin Niilossa
    se on ajatus ensimmäinen herätessä
    Ja yhtä rietas sää oot vaikka pidät sen piilossa
    kokemuksia karttuu vain niitä kerätessä.

    Se on aina mielessä ilman sitä ei kai elää vois
    kuin tatuointi kielessä ei edes kulumalla lähde pois.

    VastaaPoista
  101. Kiitos anonyymi, Göstan runosta!

    Tämä onkin varsinainen oodi kunnottomalle elämälle.

    VastaaPoista
  102. Anonyymin runo kunnottomuuden ylistys?
    Sitten ollaan kunnottomia kaikki. Arkipäivän kuvaustahan tuo vain oli, hauskasti.

    Vai on kirjojen myynti teillekin vaikeaa? Minulle tulee viran puolesta kirjoja enemmän kuin voin niitä säilöä ja kyllä niitä joskus ostelenkin. Kun pinot paisuvat, lahjoitan turhat pois. Ottajia kyllä löytyy.
    Silloin tällöin perkaan hyllyjä ja valkkaan pois ne, joihin en enää koskaan tunne palaavani. Viimeksi lähti kiertoon Herman Hesse-osasto.

    Uusia täytyy-kirjoja en osta. Ne ovat yleensä kertalukukamaa, josta huolehtii mainio kirjastolaitos. Nenäpäivä on täällä saanut niin hyvät arvostelut, että käyn lainaamassa.

    VastaaPoista
  103. Siis van V, sehän on ironiaa, että joku pitää kuksimista kunnottomana! Minusta seksittömyys on kunnotonta.

    Miten vähän me täällä toisiamme tunnetaan! Miten vähän sanoilla voi lopulta välittää.

    Nenäpäivä on minusta niin hyvä myös kuvakerronnallisesti, että siitä tulisi hyvä elokuva, hauska ja humoristinen, kepeäkin, mutta ah miten syvä sanoma sillä olisi.

    VastaaPoista
  104. No niin, niin no, kyllähän minä kantasi arvasin. Kommentoin kuitenkin vain sanojasi, en sanojen väliä. Tästä asiastahan on täälläkin joskus väännetty kättä...
    Mutta niinhän se on elävässä elämässäkin, että välillä ollaan välissä ja välillä välistä pois.

    VastaaPoista
  105. Ok, mutta naputan vielä vähän.

    Eikö sanaryväs "oodi kunnottomalle elämälle" siis jo sinänsä ole ironiaa, ja jatko sen perässä on siten myös.

    No, ihan sama. Pääasia, että Göstan laulu on varmaan melkein kaikista hauska.

    VastaaPoista
  106. Heh, tuo "ryväs" on sitten hauska sana. Tällaisen selityksen löysin heti googlettamalla:
    "Klusteri (, suomeksi myös ryväs eli rypäs) yleisterminä tarkoittaa joukkoa samanlajisia kohteita, jotka kasvavat tai muulla tavoin pysyvät yhdessä. Toiminnallisten kohteiden muodostaman klusterin osien ajatellaan useimmiten jollain tavalla hyötyvän keskinäisestä yhteydestään toisiinsa ja klusteriin kokonaisuutena."

    Eikös ryväs ollut mukana siinä 70-luvun uudessa matematiikassa, joukko-opissa? Vai muistanko väärin? Joka tapauksessa monikäyttöinen ja puhutteleva sana. Jotenkin siitä tulee mieleen agraariasiat. En tiedä miksi.

    ps. Minkä Göstan laulu se oli? Sundqvistinko? Vai onko Göstia muitakin.

    VastaaPoista
  107. Gösta Sundqvistia, ja tunnistin sen tuosta naapurin Niilosta, joka on jäänyt mieleeni. Vähän samantapainen laulu on mielestäni "Itkisitkö onnesta", joka huvitti minua suuresti kuullessani sen ensi kerran..

    Ryväs oli muistaakseni myös joukko-opin termi, mutta joukko-opista en tiedä paljonkaan. Sen vain, että jollain suunnittelijalla pyöri taas propellit tyhjää.

    VastaaPoista
  108. Me lepäämme sylikkäin märässä maassa

    verta ja hikeä tihkuvilla käärinliinoilla,

    ja lävistetty Kristus vapisee

    ruosteisessa piikkilangassa … sinä pyyhit sylisi

    temppelin revenneeseen esirippuun …

    ja kun voittajat löytävät itsensä

    haaskalta, me käymme vastapuhjenneet

    silmut sydämissämme

    kaikkien Elementtien Häihin, verhot liehuvat

    salaisuuksien edessä (Melleri)





    "Ei ole teoriaa, joka pitäisi omaksua,

    ei kirjoja, jotka näyttävät oppilaalle tien.

    Ellet löydä alkua itsessäsi

    loppu löytää sinut." (Färdig)




    Vaikka Färdig meni eksistentialismissaan Melleriä "pidemmälle" niin runouden syvintä olemusta hän ei kuitenkaan pystynyt tavoittamaan yhtä hyvin kuin Melleri. Leimaisin Färdigin "Haavikkolaiseksi", ajatukselliseksi filosofiaksi.

    VastaaPoista
  109. Totesin hämmästyksekseni, ettei minulla ole hyllyssäni yhtään Färdingin teosta. Ei ole Melleriäkään, mutta sen tiesin.

    Melleriin suhteeni on liian läheinen, tavallaan, eli en näe hänessä mysteeria, samalla tavalla kuin jossakin Lasse Heikkilässä, ainakaan vielä.

    Mutta ihminen kehittyy. Ryväs runoja ja se on siinä. Ehkä.

    VastaaPoista
  110. Leif Färdingin teoksia ei minullakaan ole omassa hyllyssä, tietääkseni.

    Minua kiinnostaisi nyt tietää, mistä voisi katsoa, mitä kaikkia kirjoja kirjojen lukulaitteella voi jo lukea, siis Kindlellä tai vaikka iPadilla. Olen tilaamaisillani laitteen, mutta ensin varmistan, kumpi on parempi. Kindlellä saan harjoitella hiihtolomalla.

    Osaako kukaan sanoa, löytyykö jostain osoitetta, jossa olisi lueteltuna se kirjasto, joka on tarjolla jo luettavaksi? Itse en ole löytänyt.

    PS Minä tykkäsin kyllä nyt kovasti tuosta Färdingin tavasta nähdä elämä, ehkä enemmän kuin Mellerin katsomisesta veren (kuvittelen siihen veren) ja repaleitten läpi.

    VastaaPoista
  111. Niin minäkin tyykäsin ja tykkään ylipäätäänkin Färdingistä ja siksihän hänen puuttumistaan runoryväksestäni hämmästelinkin.

    "Ei ole teoriaa, joka pitäisi omaksua,
    ei kirjoja, jotka näyttävät oppilaalle tien.
    Ellet löydä alkua itsessäsi
    loppu löytää sinut."

    Tässä olen toki eri mieltä. Juuri alun voi löytää jonkun näyttämänä, mutta eteneminen on omissa käsissä. Tai jaloissa. Tai päässä, sielussa, sydämessä, halussa, tahdossa.

    Ainakin itse olen löytänyt kirjoista, teorioista, guruilta etc teiden risteyksiä, tienviittoja, joiden mukaan voi mietiskellä mihin suuntaan haluaisi mennä.

    Voihan olla, että edelleenkin istun siinä tienposkessa miettimässä. Elämää sekin on.

    Tosin itämaisessa traditiossa neuvotaan, että oppi, teoria, guru tms on vain lautta, jonka avulla pääsee virran yli. Sen jälkeen lautta on jätettävä ja jatkettava matkaa.

    Opettaja tai guru on siis lautturi. Ihan mukava vertaus, vai mitä opettaja?

    VastaaPoista
  112. Olen samaa mieltä, että alun voi useikin löytää toisen osoittamana, mutta mietin, tarkoittiko Färding tätä samaista alkua jonkinlaisessa perusmerkityksessään vai vähän laajempaa, jonkin prosessin alkua.

    Kipinän pitäisi tulla siis itseltä Färdingin säkeen mukaan, mutta nettiosoitteen kipinään voi saada moneltakin. Osoite ei siis vielä olisi alku, vaan vasta sen kipinän syttyminen. - Noh, tämä voi olla saivartelua, mutta minulla on aikaa, vaikka olenkin lähdössä ulos haistelememaan helmikuun lunta.

    Lumi katolla on harmaata jo. Minun kevääni alka aina tästä säkeestä, siitä kun se on totta, ja tänään kattolumessa on jo tummaa vettä, näillä lakeuksilla.

    VastaaPoista
  113. No niin, luin vielä kommenttisi loppuun, Tapsa, sillä minulla on paha tapa rynnätä vastaamaan jo lauseen pari luettuani.

    Sinullahan on mainio tuo lautturivertaus, eli ajatuksemme lie samansuuntainen.

    VastaaPoista
  114. ”Koska en enää kykene toimimaan sielutietoisuudessa, joka on synnyttänyt parhaat runoni, elämälläni ei enää ole merkitystä. Katson olevani kuollut sielu, joka on okkulttisesti palanut.”



    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=249&a=2480

    Nykyisin tuollainen "runoilija" oli pelastettu elämälle.

    VastaaPoista
  115. Eräs analyysi

    Hyvät kuulijat, nähkää pullo tää!
    Se on seitsemäs ihme. Tietäkää:
    se löydetty aarrearkust' on
    pyhän kemistikuningas Salomon.

    Hyvät kuulijat, tarkoin katsokaa
    tätä nestettä pullossa kimaltavaa.
    Joka hetki se vaihtaa väriään.
    Tämä neste on elämä nimeltään.

    Se on ollut tieteelle arvoitus,
    on tuntematon sen kokoomus.
    Minä myös sitä aikani tutkia koin,
    sadat yöt sitä turhaan analysoin.

    Kuten näitte sen muuttuvan väriltään - nyt on vaihtunut mustaan synkimpään
    sen äskeinen liekin-kirkkaus - niin muuntuu myös sen kokoomus.

    Kuka voi sen tutkia - kaaoksen!
    Se on aaltoilu vihan ja rakkauden, se on itku ja nauru ja lepo ja työ,
    se on taivas meille ja hornan yö.

    Mut toinen Salomon pullo tää,
    hyvät kuulijat, kuoleman sisältää.
    Teen kokeen. Synteesi on se uus:
    elon, kuoleman summa, ikuisuus.

    Kas näin, minä nesteen sekoitin.
    - Mitä katsotte silmin kauhistuvin?
    Ahaa - seos tyhjiin häviää!
    Hahaa, koe mainio! Tyhjä jää ---

    Uuno Kailas, kokoelmasta "Ja tomust' alkaa avaruus."

    Nykyrunous on isolta osalta yhtä kummallista kuin nykytaide. Joskus se saattaa säväyttää, isoksi osaksi jättää yhjäksi. Sanoma puuttuu.

    Katso mustaksi maalattua tasoa taidenäyttelyssä, punainen täplä alakulmassa, signeeraus nimekkään taiteilijan - lue käsittämätöntä sanojen sekasotkua, aseteltuna vaikkapa kuvion muotoon: tyhjää kikkailua.

    VastaaPoista
  116. Delilah,

    tuo kuvaamasi mustaksi maalattu taso punaisine alakulman täplineen + merkittävine signeerauksineen on nimenomaan tyhjää kikkailua, näppärää tai pikkunokkelaa konstailua, ihan kuten Mimosa Palen perässävedettävä muovihärpäkekin, jättihäpy. Minusta tällainen "taide" on katsojia aliarvioivaa ja itsekästä. Jotenkin sitä olettaa, että taiteilijalla olisi uutta annettavaa ja katsojaa avarampia näkemyksiä.

    Ideana jokin muovinen jättihäpy, jolla näytetään oma raflaavuus ja "säikäytellään ennakkoluuloisia" ohikulkijoita kaupungilla, voi olla vappuhuumoritasoa, mutta se on vain sitä, ei muuta. Vaikka kävihän muuan naisprofessori tuossa hävyssä syntymässä uudelleen, ja kokemus taisi olla ravisteleva. Uusi persoonallisuuskin taisi naiselle syntyä, kun hän liukui hävystä ulos.

    Toivottavasti Pale on älynnyt lahjoittaa teoksensa jonkin lastentarhan tai alakoulun lasketteluradaksi. Tulisi samalla elävä opetustuokio siitä, mistä lapset tulevat.

    VastaaPoista
  117. Niin, Kailaan valintaa piti vielä kehaista. Häntä ei aika jätä. Runo on edelleen moderni, vaikka kielimuoto on klassinen.

    Kiitos muuten anonyymille Leif Färding -linkistä. Uteliaisuuteni häntä kohtaan heräsi pitkän tauon jälkeen.

    VastaaPoista
  118. Palen jälkeen ei ainakaan voi väittää, että nykytaide olisi hävytöntä.

    Tässä Färdingin alku-tulkinnassasi olet, Iines, ilman muuta oikeassa: hän tarkoittanee sillä sisäistä tulta, kipinätä.

    Kailas elää.

    VastaaPoista
  119. Minä uumoilen asian olevan juuri päinvastoin, meinaan Färdingin sisäisen kipinän. Hän yritti sitä kaikessa vimmassa sytyttää, mutta se ei koskaan syttynyt ja juuri siksi sammui hänen elämän liekki.

    Mellerillä sensijaan kipinä oli suorastaan liekki, joka roihusi ja kumpusi runouden ja taiteen ytimestä, sielusta. Melleri eli.

    VastaaPoista
  120. Itseasiassa Färdigille maailma oli kuin Palen jättimääinen häpy jonka turvassa ja jonka uumenista hän voisi ammentaa "taidettaan" kenenkään rajoittamatta ja kahlitsematta. Maailma paljastuikin raadollisemmaksi ja kyynisemmäksi ja se tuhosi hänen "taiteensa".

    VastaaPoista
  121. Blogger Iines sanoi...

    No niin, luin vielä kommenttisi loppuun, Tapsa, sillä minulla on paha tapa rynnätä vastaamaan jo lauseen pari luettuani.
    ...

    2. helmikuuta 2011 11.24


    Pitää lukea ajatuksella koko teksti, muutoin tulee väärinkäsityksiä!

    VastaaPoista
  122. Anonyymi, ylempi,

    voi se noinkin olla. Kuitenkin Färdingillä täytyi olla alkuaikoina melkoinen kipinä, sillä onhan hän jäänyt kirjallisuudenhistoriaan nähtävästi pysyvästi tuotantonsa vuoksi. Ei tuommoisia runoja synny ilman innostumista, tunteiden leimahdusta.

    Ota nyt sitten selvää runoilijan herkästä mielestä! Voi olla kai miten vaan. Joka tapauksessa Färdingin elämäkin kiinnostaa, enkä tässäkään tapauksessa ymmärrä sitä, että elämä pitäisi erottaa tuotannosta ja olla kiinnostunut vain sanasta.

    Miksi ei saisi olla kiinnostunut taiteilijasta ihmisestä, ihmisyyden lainalaisuuksista. Niitähän noista elämäkerroistakin etsitään. Taiteilijoilla on usein värikäs elämä, ja siten paljon annettavaa muille. Eivät typerät ja tyhjät juoruilijat jaksa lukea kirjailijoiden elämästä kertovia, usein taiteellisesti upeita elämäkertoja, eli elämäkerrat eivät mene harakoille, vaan kuningaskalastajille.

    VastaaPoista
  123. Alempi anonyymi,

    luen aina koko vastauksen, mutta usein innostun aloitamaan vastaustani ennen kuin lopetan lukemisen. Sitten vastauksesta tuleekin pidempi kuin piti ja postaan sen.

    Tarvittaessa vedetään samasta sitten toinen kommentti. Älä huolestu, ei tämä niin vakavaa ole.

    VastaaPoista
  124. "Ellet löydä alkua itsessäsi
    loppu löytää sinut."

    Miten niin päinvstoin, anonyymi, pikemminkin olemme samaa mieltä: kipinän pitää löytyä sisältä, mutta ellei sitä löydy, loppu on lähellä.

    Sikälilin sisäinen tuli ja kipinä ovat sattuvia vertauskuvia, sillä muistini mukaan - en jaksa nyt asiaa googlata - Färding kuoli ulkoinen tuli otsallaan, odottaen lopun hänet löytävän.

    No, löytyykö uuden vuosituhannen runoilijoista vastaavaa sielun poltetta?

    VastaaPoista
  125. Hyvä kysymys, onko tämän vuosituhannen runoilijoilla - tai miksei myös kirjailijalla yleensä - sielun poltetta, hengen paloa. Kukapa tietää vastauksen?

    Minä voisin vastata, että ei hengen paloa ainakaan heti huomaa. Nykyään runoilijat ovat cooleja, kirjaimellisesti viileitä, tai sitten kauhean analyyttisia matemaattishenkisesti. Muutoinkin aistii jopa tarkoitushakuisuutta ja laskelmointia - sanonpa näin, rikon vanhaa ja säikäytän ihmisiä tms. Runo on väline, ei kieli tai tunne, innon kantaja.

    Siksi sitä innostuu, kun tulee joku Markku Pääskynen tai Mikko Rimminen, joiden teoksissa on syvemmän aspektin ohella kauneuden paloa tai kielen riemullista lentoa.

    VastaaPoista
  126. Iines, jättihävystä ärsyyntyminen kertoo siitä, että sisäinen kukkahattutäti on elossa ja voi hyvin!

    Eihän sellaista taiteeksi voi sanoa mutta pitääkö sellaiselle antaa niin paljon ajatusenergiaansa että viitsii närkästyä?


    Jos joku haluaa nähdä hyvän elokuvan, niin suosittelen rainaa nimeltä "Biutiful". Javier B. ei täysin pysty peittämään joka huokosestaan tihkuvaa seksikkyyttä vaikka rooli keskittyy kaikkeen muuhun. En sanoisi sitä miinukseksi :)

    VastaaPoista
  127. Kuunkuiske

    - närkästyä on väärä ilmaisu, sillä ei oikeastaan ole asiaa josta osaisin närkästyä moraalisesti, niin kuin sanan ymmärrän. Minusta hävyssä ei ole mitään närkästymisen aihetta, sillä se on niin kovin yleinen kapistus ihmisellä.

    Turhautuminen tai myötähäpeä on täsmällisempi ilmaus. Häpeän syyn selitin ylempänä - se ei liity edelleenkään häpyyn, siis siihen elimeen, vaan siihen, että häpyelin koetaan niin kähmäiseksi asiaksi, että siitä pitä tehdä oikein numero.

    VastaaPoista
  128. Myötähäpeä oli osuva ilmaus!

    Kuunkuiske

    VastaaPoista
  129. Onko kielen taivuttaminen nenän parasta ja luovinta mitä osataan?

    Minusta tuo on kielen (ja nenänkin) väärinkäyttöä.

    Kieltä pitää osata käyttää ja taivuttaa oikein. Ei ole kirkossa kuulutettua, että äidinkielen opettaja olisi alan paras asiantuntija. Ei ollenkaan...

    VastaaPoista
  130. Viitataanko tässä nyt kielenkärkeni nenänpäähän taipumiseen vai siihen, kun kehuin Rimmisen Nenäpäivän riemullista kielenkäyttöä?

    Minusta molemmat ovat varsin luovia kielenkäyttötapoja. Rimmisen ansiohan on sellaisten uudissanojen luominen, jotka olivat ympäristössään helposti ymmärrettäviä ja kuitenkin uusia ja onomatopoeettisia. Hän ei käyttänyt siis kieltä "oikein".

    VastaaPoista
  131. "Heittäytyvä ote kunnottomuuteen" ja "kunnianhimo"n puute eivät nähdäkseni ole esteitä itsensä toteuttamiselle.

    Rohkeus ja uskallus ovat voisivat olla ne synonyymit jotka selittäisivät asiaa paremmin. Kysymys on paljolti itsetunnosta ja temperamentista, toiminnasta uhkarohkeuden ja pelkuruuden välillä. Itsetunto ei ole hyvän elämän syy vaan seuraus.

    "Muut tekevät mitä osaavat, minä teen mitä haluan" ei välttämättä ole osoitus katteettomasta itsetunnosta.

    VastaaPoista
  132. Mä etsin kai julmasti hänessä kaikkea,
    Naista ja vapahtajaa.
    Hän toivoo niin paljon, mut ei vaadi mitään
    Ja pyytämättä kaiken saa.

    Hän itkee kuin lapsi, mut voimakas on
    Aina, kun tukeaan tarvitaan.
    Hän on pieni tyttö; hän kiukuttelee,
    Eikä suostu, jos suostutellaan.



    Tätä Hector varmaan tarkoitti:

    http://www.spiegel.de/fotostrecke/fotostrecke-62961.html


    http://www.voimauttavavalokuva.net/kuvakirja.htm
    (Krollaamalla alaspäin löytyy otteita kirjan taitosta)

    VastaaPoista
  133. "Itsetunto ei ole hyvän elämän syy vaan seuraus."

    No jaa - ehkä käsi kädessä.

    On olemassa ihmisiä, jotka huonon itsetunnon tähden jättävät monta kivaa asiaa tekemättä ja uutta kiveä kääntämättä. Varmaankin he kokisivat elävänsä laadukkaampaa elämää jos itsetunto antaisi luvan availla ovia.

    VastaaPoista
  134. Nuorena (= 12 v viiva 14 v) luin mittaamattoman määrän lyriikkaa. Aloin Kramusta ja kävin läpi suomalaisrunoilijat; Kailas ja Sarkia säväyttivät. (Tietysti, kun itsekin onanisoin.) Vanhempana (= noin 15 v) löysin ns. vapaaseen mittaan kirjoitetun runouden... se mullisti mieleni ihan täysin! Saarikoski, Jesenin, Haavikko ja Manner, Neruda, Apollinaire... niitä pulpahteli joka puolelta. (Ai niin Lorca oli järkyttävimpiä: erään kansakoulun (Linikkalan) puutarhassa minä elohopealampun valossa keräsin perhosia ja luin Lorcaa... koskaan en ole ollut niin yksin kuin olin silloin. Ne kokemukset ovat tehneet minusta minun. En ole tätä älykkäämpi, tiedän sen, reagoin vain asioihin herkästi. Ja "nostalgiani tuntosarvet ovat"... äh, en muista miten tuo Saarikosken runo jatkuu. Minulle, silloin kun vielä luin runoja, ne olivat itsestään selviä - Haavikosta ja Eeva-L Mannerista (jonka kanssa kerran pelasin kimpassa 20 pennin pajatsoa Tööt-Tööt-Talon kellarikapakassa) tykkäsin suunnattomasti. Ei niissä teksteissä - silloin kun vielä osasin lukea runoja - ollut epäselvyyksiä! Voi hyvänen aika: ne nimenomaan oli täsmällistä kieltä! (Sellaista, jossa jaarittelu on otettu pois: aivan ihanaa kieltä!) Apollinaire taas kirjoitti ikään kuin novelleja... Haavikkoko hämärä? En käsitä. Minä ainakin luin Haavikon tekstejä semmoisina kuin itse ne käsitin - niissä on viittauksia historiaan, yms., se on kiehtovaa. Lorca runoilijana on asiallisin, osaan lukea häntä myös hänen äidinkielellään. Ja...

    äkkiäpäs väsyin, nyt. Tulin Jyväskylästä, keskustelin siellä ihmisten kanssa muista asioista, en ole nukkunut kolmeen vuorokauteen juuri... paljoakaan. Teidän runokeskustelunne kiehtoo minua, Milyj drug, ja znaju. Olen tuntenut muutaman runoilijan, Färding oli ihminen joka eniten "paleli" - palvelimme molemmat Porin Prikaatissa. Pekka Parkkinen, joka oli juovuksissa aina (ja varmaan myös muulloin) oli hirvittävän sympaattinen ihminen. (Ja tämä runo "... jos minä maatani rakastaisin"... etc., on hieno.)

    Ei minun tästä pitänyt hölistä - eikä kuolleista runoilijoista - harmittaa vain suunnattomasti että runoista ei saa enää selvää. Enkä käsitä miksi ei? Minkä muun sitä on menettänyt, paitsi kaiken?

    Samperi.

    VastaaPoista
  135. Lassi Sinkkosta minä suren, joka päivä kun muistan, hänet. Aina, kun kannan kauppakassia joka kilisee iloisesti.

    Minkä vitun takia ne aina tappaa ittensä? (Tai minunhan se pitäisi tietää kun mun veljistäni kaksi on tehnyt itsemurhan. Saattaa olla että tiedänkin.)

    VastaaPoista
  136. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  137. Eilen katsoin televisodokumentin nuoresta tytöstä, joka sairasti skitsofreniaa. Miten lohduton olo tuli ja miten synkät vedet virtasivat, kun tyttö sanoi, että äiti, mä en jaksa elää. Hän tarkoitti sitä, ahdistus oli niin kova. Kuitenkin hän tervehtyi opiskelukuntoon hoitoon päästyään ja saatuaan lääkityksen. Lääkityksen jotta jaksaa elää. Oivoi. Elämä pillerin varassa. On se niin surullista. Taas on tulossa harmaa kevät ja moni nuori menee, ellei häntä tavoiteta.

    VastaaPoista
  138. Veljeni Pekka päätti kaksi vuotta etukäteen että hän tulee tekemään itsemurhan silloin ja silloin. Hän, 21 vuotias silloin ja kuuden ällän ylioppilas, perusteli päätöksensä sillä (näin naiivi hän oli!) että "minusta tulisi korkeintaan keskinkertainen kirjailija. se ei minua kiinnosta". Hän halusi mennä Australiaan, maapallon toiselle puolelle, murhaamaan itsensä: siksi että hänen vanhempansa (minun äitini ja isäni) eivät saisi tietää tapahtuneesta. Mutta koska hän ei ollut käynyt armeijaa, hän ei saanut viisumia Australiaan. Siksi Lontoo.


    Tunnistamaton mies löydetty


    Bedfordissa löydettiin klo 10 ap. tiistaina 10 elokuuta 1971 allakuvatun miehen ruumis huoneessa 21 Grafton hotellissa os. --------. Tämä on keskiluokan hotelli.

    Tämä oli kirjoittautunut tähän hotelliin klo 6 ed. päivän iltana maanantai 9. elokuuta 1971, ja antoi hotellirekisteriin seuraavat tiedot: ----------.

    Kuvaus miehestä

    21-25 v., 6 jalkaa, sopusuhtainen vartalo. Pitkä vahva ruskea tukka. Pähkinänruskeat silmät. Hyvät hampaat, tummentuneet. Sormien kynnet melko hyvin säilyneet. Vasemmassa ranteessa 2 äskettäistä 1/2 tuumaa pitkää viiltoa. Haavat oli laastarilla peitelty. (Mahdollinen äskettäinen itsemurhayritys.) Arpia vasemmassa poskessa ja vasemmassa reidessä. Kahden tuuman haava rinnassa sijaiten 1 1/2 tuumaa oikean rinnan nipukan alapuolella. Kolmen piston arvet.

    Käytti silmälaseja - yksityiskohdat mukaan liitetyssä kartassa.

    Vaatetus: yksirivinen, musta, kaksiosainen puku. Takki pitkää Odv. tyyppinen, pienet korkeat käänteet, "neliniilisellä" kankaalla päällystetyt napit edessä, kolme samanlaista nappia kummassakin hihansuussa. Takana keskellä halkio. Hippityyppiset liehuvalahkeiset housut. Musta villainen T-paita. Punaiset villasukat. Mustat nahkaiset nauhakengät, korot kaipaisivat korjausta, n:o 9. Leima kengissä: 9 6253 2 JTR, kultaisin kirjaimin, on muitakin kirjaimia, jotka on poistettu.

    Timex -merkkinen vedenpitävä rannekello, ruostumatonta terästä, kullanvärinen reuna. Numeroitten tilalla merkit. Vihreä nahkahihna.

    Takissa (taskussa) ruskea nahkainen taitettu lompakko sisältäen 25 puntaa. Muut hänelle kuuluvat tavarat: P? -tyyppinen kynä, leima "Parrot 204 made in China". Myöskin "Soviet Weekly" -sanomalehti, päivätty 7.8.71.

    Tiedoitus, käsinkirjoitettu englanniksi, löydettiin huoneesta, joka osoitti että itsemurha oli tapahtunut, jossa oli pyyntö, ettei mitään tiedusteluja tehtäisi tunnistamisen hyväksi.

    Tämä viesti oli hyvin kirjoitettu ja hyvää englantia. Kaikki leimat oli poistettu vaatteista, eikä mitään keinoja tunnistamiseksi löydetty ruumiista tai tavaroista.

    Kaksi muovilääketölkkiä löydettiin huoneesta, oli poistettu etiketit. Huoneen tutkimisen jälkeen löydettiin palaset ja sovitettiin yhteen. Saatiin seuraava teksti: " Mr. ------. Kapseleita, yksi otettavaksi yöllä ohjeitten mukaan. (Firman nimi.)"


    ( - jatkuu -)

    VastaaPoista
  139. Kun tiedusteltiin apteekkarilta, päästiin lääkärin jäljille, joka kirjoitti reseptin. ( Nimi ja osoite. ) Tämä tohtori muisti miehen ja tunnisti hänet valokuvasta ja mies neuvotteli hänen kanssaan 9.8.71, ja sanoi nimekseen Widegren Gunnar. Mies kertoi tälle lääkärille, että hän asui Gresham hotellissa, Bloomsbury -kadulla, Lontoossa W.C.1. ja että hänen kotiosoitteensa oli Gamla Kyrkegatan Hammarstan, Norja. Lääkärin lausunnon mukaan tämä mies kertoi tulevansa pienestä kylästä Skandinaviasta ja että hänen oli vaikeata nukkua sellaisessa vilkasliikenteisessä kaupungissa kuin Lontoo on.

    Tohtori A. kertoo että hän tutki tämän miehen ja havaitsi hänet täysin terveeksi. Tohtori A. kertoo, että keskustelun ja tutkimuksen perusteella hän on sitä mieltä että tämä mies ei ehdottomasti ollut englantilainen. Tohtori A. kuvaa hänet hyvin kasvatetuksi nuoreksi mieheksi, joka tulee hyvästä kodista.

    Vainajan on tunnistanut Gresham hotellin johtaja. (Osoite Bloomsbury Street, London, W.C.I.) Johtaja kertoo, että tämä mies kirjottautui hotelliin klo 12 sunnuntaina, elokuun 8. 1971, antaen nimekseen ja osoitteekseen Gunnar Widegren, Gamla Kyrkogatan 9 c 27, Hammarstan, ja Norjan kansalainen. Mies kirjoitti henkilötietonsa hotellin nimikirjaan epäröimättä. Johtaja kertoo, että tällä miehellä oli voimakas korostus, hänen puheensa oli epäselvää johtuen ehkä siitä, että hän oli juonut. Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen tämä mies tiedusteli johtajalta paikallisen lääkärin osoitetta. Pian tämän jälkeen hän neuvotteli tohtori A:n kanssa, jolla on vastaanotto lähellä hotellia.

    Ruumiin kuolemanjälkeinen tutkimus paljastaa kuolemansyyksi (Barbiturate) unilääkemyrkytyksen. Maksa/verisuhde oli äärettömän korkea. Se osoittaa, että yhdellä kertaa otettu suuri Amytal -annos yhdessä alkoholin kanssa, joka yhdistelmä on nopeasti kohtalokas. On kiintoisaa tr. A:sta että hän oli edellisenä päivänä määrännyt hänelle 20 Nebutal kapselia unettomuutta vastaan.

    Ei ole mitään epäilyttäviä tekijöitä, jotka liittyisivät tähän kuolemaan. Todisteet osoittavat että se oli itsemurha.

    Tiedustelut Norjan lähetystöstä ilmaisivat osoitteitten olevan väärät.

    Samanlaiset tiedustelut Ruotsin lähetystöstä ovat osoittautuneet kielteisiksi.

    Sormenjäljet on tarkistettu uudessa Scotland Yardissa ja osoittautuivat negatiivisiksi. Edelläolleitten tuntomerkkien levittäminen Metropolitan poliisilehden kautta ei ole johtanut miehen tunnistamiseen, samalla tavoin negatiivinen tulos on saatu tarkastuksessa Alies Recar kautta. Yksityiskohdat on jätetty Skotl. Yardin yhteydessä toimivalle interpolille tarkoituksena tunnistaa.

    Päätellen niistä tiedusteluista, joita on tehty tästä asiasta ja tavasta jolla hän on antanut nimen ja osoitteekseen Norja ja päätellen siitä varmasta tavasta, jolla tämä mies on kirjoittanut nämä yksityiskohdat hotellin nimikirjaan (huolimatta siitä tosiasiasta että ne yksityiskohdat saattavat olla vääriä), minulla on se tunne näistä seikoista, että on vahva yhteys Ruotsiin tai Norjaan. On mahdollisuus, että hänen alkuperänsä on jossakin muussa maantieteellisesti läheisessä maassa, joka saattaa antaa hänelle tarvittavat tiedot Norjasta ja paikannimistä siellä. Minä uskon ja voimme olettaa mitä suurimmalla varmuudella että hän ei ollut englantilainen.

    Auttamiseksi tarkoitetut tiedot muissa maissa ja jäljennökset seur. asiakirjoista on liitetty tähän raporttiin:
    Kuolleen miehen valokuva
    Kuolleen miehen sormenjäljet
    Hammaskartta
    Silmälasimääräys
    Jäljennökset hotellien nimikirjasta

    Ehdotetaan, että jäljennös tästä raportista yllämainittujen asiakirjojen kanssa toimitettaisiin Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Saksan Lontoon lähetystöissä toimiville pääkonsuleille mukana pyyntö, että tiedusteluja tehtäisiin edustamissaan maissa tarkoituksena päästä selville tämän miehen alkuperästä ja omaisista, jotka ehkä saattaisivat tunnistaa hänet.


    Luutnantti ------

    (Mikael, edelleen. Vaikka tämä sisäänkirjoittautuminen - jostain syystä nyt tökkii. En tiedä miksi.)

    VastaaPoista
  140. Pekan viimeinen teksti (viimeksi hän opetteli sanskriittia kun olin kiinnostunut itämaisista uskonnoista, poika parka) oli:

    to You


    My last will is:

    Please, don’t make any inqviries
    into who I am. Don’t let anybody
    know where I am and how I am
    now. Please, don’t make news,
    because it would be a terrible
    shock for my parents and friends
    to hearof me now. They really
    believe that I am in a far
    country and am happy.
    Here I am. And I AM HAPPY.
    I was happy in my life and
    now I am even happier.
    Please, keep quiet about
    all this affair. Nobody must
    suffer from hearing of me.

    Please!

    VastaaPoista
  141. Tämä tapaus saa minut sanattomaksi, kuristaa kurkkua ja saa itkemään, koska olen muutenkin vähän surullisella päällä.

    Minä en tiedä enää, mikä tässä on totta ja mikä ei, mikä on yhdistetty mihinkin, mutta ei sen väliä, tarina yhdistyy kokonaisuudeksi, novelliksi. Eniten minua liikuttivat miehen kankaalla päällystetyt takin napit ja mustat nahkaiset nauhakengät, joiden korot kaipasivat korjausta ja joissa oli leima, kultaisin kirjaimin, sekä muin kirjaimin, jotka on poistettu.

    Se oli tietenkin surullisuuden pohja, kliimaksi, ettei asiasta pitänyt ilmoittaa kenellekään eikä mistään pitänyt ottaa selvää, kun kaikki merkkiliputkin oli poistettu vaatteista.

    VastaaPoista
  142. Mikis,

    olen kerrankin ilman sanoja.

    Yksi läheinen mies, ja toinen rakkaalle perheenjäsenelle läheinen mies on päättänyt itse päivänsä.

    Itku pääsee.

    - Lepää rauhassa, sinä, Pekka.

    VastaaPoista
  143. "I was happy in my life and now I am even happier".

    Ei onnellisella ole kiire pois elämästä. Valtavan surullista.

    Koskettavinta oli melkein se, että hän ei halunnut kenenkään saavan tietää. Hän olisi suonut kaikkien luulevan hänen elelevän kaukaisessa maassa.

    Vieraiden maiden kuvista olisi voinut ajatella, että ehkä juuri tuolla meidän Pekka on! Tai ehkä tuolla.

    Kaiken tämän jälkeen ei voi kuin toivoa, että Mikiksellä on lähellään ihmisiä, keiden luona hän on kotona.

    VastaaPoista
  144. Pekka-juttuun pitää lisätä kaksi pointtia. Toinen (joka osoittaa miten harkitusta asiasta oli kyse ja Pekan huumorista) on se: Gamla Kyrkogatan 9 C 27... sen talon viimeinen numero on C 26! (Eli Pekka on hihitellyt kun se on kirjoittanut C 27!) Toinen, vakavampi juttu on se - tämän hotellinomistaja kertoi vanhemmilleni - oli se että hänen tyttärensä rakastui Pekkaan. He olivat pari päivää kuin paita ja perse. Sitten tämä "skandinaviasta tullut herrasmies halusi olla itsekseen ja... ja, niin".

    Punaisen Ristin "kadonneiden ihmisten palvelun" kautta, kolmen vuoden päästä, probleema selvisi. (Ja äiti itki minulle puhelimessa että "mitä väärää minä olen tehnyt".) Yritin sanoa että et mitään, se oli Pekan filosofinen ratkaisu, et sinä - äiti rakas - mitään väärää ole tehnyt. Myöhemmin he, äiti ja isäni, kävivät Bedfordissa, ja tämä tutkijaluutnantti oli siksi viikonlopuksi pyytänyt töistä vapaata, hän esitteli heille kaupunkia. Ja hän sanoi, ennen kuin isäni ehti kysyä, että "kun unohdin Suomen, se tietysti oli oma virheeni". Senkin hän sanoi että "kyllä minä heti tajusin että kysymys on itsemurhasta. mutta nämä pitää silti aina tutkia. joskus ne on lavastettu niin todella vakuuttavasti."

    Pekalla on siellä kivi. He hautasivat hänet sinne sillä mielellä että "jos hän ei ole katolilainen niin on hän kumminkin kristitty". Näin vanhemmilleni sanottiin.

    Aivan varmaan Pekka hymyili!

    VastaaPoista
  145. Niin ja se... (äitini oli vahvempi ihminen kuin Hella Wuolijoki) hän sanoi kun luki tuota raporttia että "kyllä minä Pekalle sanoin että kyllä sinun ainakin nuo kengänpohjat täytyy korjata ennen kun lähdet ulkomaille"...

    Sitähän mieltä tuo luutnanttikin oli.

    VastaaPoista
  146. Mikaelille Mikikselle, muillekin: ei surratta poijjaat, tytöt - antaa hevosen surra kun sillä on isompi pää!

    Tätä joskus käytän kohotukseen, vaikken tiedä onko siitä siihen, luultavasti ei.

    VastaaPoista
  147. Toinen veljeni, vähän tyhmempi kuin Pekka oli lääkäri ja teki itsemurhan ennen kuin täytti 50-v. Hän oli (kuten auch ich) yksinhuoltaja, hänellä oli M niminen tyttö. (Hirmuisen kaunis.) Jo, kun se oli polvenkorkuinen, niin Pertti oli kuulema sanonut (ei minulle, eikä se minua olisi hätkähdyttänyt), että kun M on sen ikäinen että pystyy huolehtimaan itsestään, minä... etc. Hänen kuolinpesästään löytyi tuhansittain klassisen musiikin levyjä; hitsi, että niitä oli. Se, ja sähköurut, oli hänen harrastuksensa. Elokuun päivä kun hautasimme hänet oli hirvittävä kuumaa... muistan. Muistan kaiken. Pertin kolme viimeistä tyttöystävää hoitivat hautajaisrutiinit; minä yhdessä vaiheessa kysyinkin heiltä että "eiks teidän pitäis... tota noin.. olla toistenne vihamiehiä... siis naisia eikä, eikä..." He nauroivat minulle. Kun myöhemmin kävelin yhden kanssa (heistä) omenapuiden alla (omenat olivat vasta raakileita) niin kysyin häneltä että "etteks tee koskaan ollu toisillenne mustasukkaisia? jos tee kaikki Perttiä rakastitte?" Se vain heilautti lettiään. Ja sanoi (sillä oli niin mustat silmät että myöhemmin kutsuin häntä "koksisilmäksi") että "Pertti hoiti asiat kunnolla loppuun asti".

    Kauniita kirjeitä me toisillemme kirjoitettiin.

    VastaaPoista
  148. Rakastan elämää. Anteeksi, jos olen jotain (hatarilla muisteloillani) muuta väittänyt. Ei niin ole, eikä olemassaolo sinällään (an sich) mikään päämäärä ole, tietenkään... Rakkaat Ystävät...! (no nyt mua rupee itkettää)

    VastaaPoista
  149. Mikael, sinä armoitettu kertoja. En toivoisi, että sinun pitää kertoa tällaisia surullisia tapahtumia, elämän suuria käänteitä, mutta kertoessasi mistä vaan teet siitä novellin tarkkoine yksityiskohtineen, jotka suovat lukijalle surun ja järkytyksen ohella lukunautinnon, syvän tunne-elämyksen.

    Minä näen Pekan tarinan kuvina silmissäni tai tarinana kirjassa ja toisen veljesi kolmessa naisessa näen hänen elämässään vallinneen lämmön, kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi.

    Ensin olin vakuuttunut, että yhdistit jonkin vieraalle osapuolelle sattuneen onnettoman skandinaavisen tapauksen veljeesi, jonka kohtalo olisi jäänyt avoimeksi. Ihmettelin, miten se solahti kohdilleen.

    Miten mielikuvituksellinen veljesi olikaan. Minun tulee hänestä mieleen Karhun kuoleman (Essi Kummun kirja) Fannyn poika Alex, joka oli Grönlannisssa valokuvaamassa ja tuli suoraan leveäperäisen inuiittitytön sylistä kotiinsa etsimään rauhaa ja kuolemaan jäätyvälle nurmelle kivääriä halaten. Mikä merkillinen ja surullinen tapausten kulku, surullisuudessaan kiehtova.

    VastaaPoista
  150. Nämä minun veljiäni olivat. (Markku on vielä elossa. Ja minä.) Minulle on sanottu, Tarja on sanonut, että minulla ei ole mielikuvitusta, uskon sen. Mutta haaveilen (saahan sitä haaveilla) että joskus tapaisin n. 163 - 167 senttimetriä pitkän perhosia plus muita luonto aiheita näpsivän valokuvaajan joka osaa käyttää suomenkieltä. Ja joka sen lisäksi on feministi, myös fyysisesti.

    Hetikös pätkähtäisin häneen.

    VastaaPoista
  151. No voi, minäkin olen tällainen tasku-Venus, alle ihannepituuden. Korkokengillä vähän pidempi, mutta niillä on hieman hankala näpsiä perhoskuvia. Fyysinen feministi? Tässä varmaan tarkoitetaan amatsonia. Johan on toive.

    VastaaPoista
  152. Äh, annoin ymmärtää (tulin ymmärretyksi) että olen 'elostelija'. En ole.

    Rakastan kaikkea, eli kaikkia, siihen asti kun se on mahdollista. (Enemmälle en mahda.)

    VastaaPoista
  153. Jos nainen leikkaa toisen rintansa pois (oikeakätinen vasemman) että pystyisi jousipyssyllä ampumaan paremmin... se ei ole ajatus joka ensimmäisenä tulee mieleeni. (Ei se oikeastaan tule edes 24:ksikään.)

    Kivaa, että tästäkin kehkeytyi keskustelunaihe. Muuten kaikki olisi jäänyt maton alle. (Kuten nyt tuppaa käymään tuolle Johanna Tukiaiselle.)

    VastaaPoista
  154. Mikis,

    Perhosneidolle, ja muille haaveillesi, pidetään peukkuja! :)

    Itsemurhasta kun puhutaan: se on yllättävänkin kylmä ja karmea asia. Siskoni mies, joka päätti itse elämänsä (uimalla mereen, hevi-lääkityksen kanssa, ettei se itsemurhajutska olisi niin selvä hartaasti uskovaisille sisaruksille). Hän kirjoitti ja selitti siskolleni, puolisolleen (taustalla siis paha aivokasvain, ennuste huono), etukäteen aikeestaan. - Lopputulos: ikävä tapaturmainen kuolema uidessa...

    Hänen perheelleen.

    Meidän perheelle piti keksiä eri juttu (eri kulttuuri, ja eri uskonto). - Tai siis piti keksiä vielä kolmas totuus, kun vanhin siskoistamme keksi, ettei Mummi kestäisi totuutta vävyn itsemurhasta. Ja me muut seurasimme kuin lammaslauma...

    Mummi oli kuitenkin lähemmäs sata vuotta; menettänyt miehensä ja poikansa; tuskin se vävykokelas olisi siinä voimia kaatanut. - Sen sijaan salailu ja narraaminen pilasi ne pari vuotta, joita leski-siskolla ja mummilla olisi muuten ollut, jos ei olisi turvauduttu valehteluun. Sitten Mummin dementia paheni nopeasti, eikä siinä juurikaan mitään voitu puhua tai tehdä.

    - Vaan pidetään me toiveista ja haaveista kiinni!

    Kyllä sinäkin sen iki-oman päivänsäteen ja kultasiiven löydät ynnä saat! :)

    VastaaPoista
  155. Iines ja Mikis,

    carry on! ;) :)

    Vastailin vanhempaan keskusteluun; keksin jotain näpsäkkää amatsonien rintavarustuksesta huomiseksi! :D

    VastaaPoista
  156. Itsemurhalla on monta uhria.

    VastaaPoista
  157. "Itsemurhalla on monta uhria."

    Totta. Oikeastaan enemmän.

    VastaaPoista
  158. Anonyymi ja Mikael: en nyt halua sortua sanailuun.

    Ano: Itsemurhalla ei ole vain itsen-tappamisen merkitystä, vaikka se saadaan kuulostamaan yksilölliseltä teolta, by definition.

    Mikis, tarkoitatko sitä, että oman hengen riistäminen voi haavoittaa ja satuttaa läheisimpiä enemmän kuin vaikka tauti, tai murha?

    VastaaPoista
  159. Tarkoitan, että itsemurhan tekijä on itsekeskeinen; samoin kuin nämä äkkiä pamahtelevat muslimit. Me, elossa olijat, saamme sitten selvittää mistä on kyse. Se on kohtuutonta. (Mutta kun muistaa että Elämä on Kohtuutonta, tajuaa, että "ai niin". Mitäs siitä.)

    VastaaPoista
  160. Mikael,

    en tarkoittanut kuulostaa ihan niin nenäkkäältä, kuin kirjoitukseni varmaan vaikutti!

    Itsemurhan tekijä on minustakin itsekeskeinen; edesmennyttä lankoani toisaalta ymmärrän. Hänellä oli paha aivokasvain, eikä leikkauksellakaan olisi ollut paljon paranneltavaa (Pollyannana olisin uskonut siihen, että voin selvitä, ehkä). - Hän kirjoitti pitkään ja kauniisti siitä, miten paljon rakastaa siskoani. Ja että ei toisaalta halua elää täysin halvaantuneena kymmeniä vuosia...

    Itsekästä se oli. Varsinkin, kun siskostani ei oltu tälle muslimisuvulle kerrottu; emme voineet (puhun nyt meistä kaikista; Aziz oli meille kaikille, koko perheelle, tärkeä ja rakas ihminen) edes lähettää kukkia...

    Kyllä noilla siirtymäriiteilläkin voi merkitystä olla. Parhaiten sen huomaa silloin, jos ei valinnanvaraa ole.

    Miehen viimeistä toivetta kunnioitettiin. - Siskoni olisi varmaan päässyt vähän vähemmällä, jos olisi saanut avoimesti surra.

    Eli juu, Mikael, itsekeskeinen ratkaisu se itsemurha on.

    Toisaalta ymmärrän senkin, jos joku ei halua jäädä neliraajahalvauksen kanssa pillin ja silmänräpäytysten varassa pulaamaan...

    Ja onhan sitä sellaista henkistä tuskaakin, joka ajaa ihmiset toivottomuuteen. Paljon vaikeammin hahmoteltavaa ja käsiteltävää, vai miten?

    - Siinä mennään jo niin syvälle, että ehkä tämmöinen avoin foorumi ei ole sopiva paikka tilittää tai puhua.

    Niitäkin kokemuksia minulla lähipiirissä on.

    VastaaPoista
  161. En nyt osaa sanoa mitä tarkoitan. (Olen liian kännissä.) Meitä (= ihmisiä) on liikaa; on hyvin hyödytöntä että alkaisimme nuijia toisiamme hengiltä. Kuin Knuutteja. Siitä ei hyvää seuraisi. Paljon, paljon parempi vaihtoehto olisi ettemme siittäisi jälkeläisiä yhtä tuhottomasti kuin nyt.

    Taudit, sodat, maaperän mullistukset, tai mikä muu tahansa ei - ikävä kyllä - tapa tarpeeksi ihmisiä. Me olemme kuin sadun krokotiili jolta katkaistaan pää ja tilalle tulee kaksi päätä, tästä on kyse.

    Minä ainakin pelkään. (Mitä tulevaisuus tuo tullessaan.)

    VastaaPoista
  162. Minusta kysymys siitä, onko itsemurhan tekijä itsekäs, on vailla merkitystä, toisarvoinen.

    Ajattelen niin, että itsemurhia ei tehdä näyttömielessä tai suuttumuksesta tai muustakaan laskelmoidusta seikasta, vaan tilanteessa, jossa ei ole muita vaihtoehtoja. Jälkeenjätetyt anteeksipyyntökirjeet puhuvat puolestaan - ihminen kyllä tietää jälkeenjäävien tuskan, mutta kun oma tuska on ylikäyvää, ei ole vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  163. P.S. Mikis: Elämä On Kohtuutonta!
    Siitä olen samaa mieltä, ja haluaisinkin tietää, mihin voimme asiaankuuluvasti reklamoida.

    Ehdotan myös, että Iines harkitsee tämän loppupäätelmäsi ja kiteytyksesi ottamista siihen metkaan lausahdus-sivupaneeliin!

    Minusta tässä lauselmassa tiivistyy monikin asia, ja asettaa loput perspektiiviin. - Ja nyt ei tule hymynaamaa, kun asia on vakava, ja kun kerta olen tosissani.

    VastaaPoista
  164. Mikis,

    unohda kaikki kurjuudet, mene nukkumaan, ja herää aamulla parempaan päivään! :)

    Iines,

    minustakin on turhaa puhua itsemurhan "itsekkyydestä" - ei kukaan sellaiseen tekoon päädy hedonismin hekumassa... Toisaalta on myös niin, että itsensä tappaminen on "itsekästä"; kaikki läheiset, sekä mahdolliset junankuljettajat sun muut teon välikappaleet jäävät lopuksi ikää miettimäään sitä, että olisiko voinut toimia paremmin.

    Olennaista ehkä on se, että ns. itsekkyydestä huolimatta itsemurha on lopultakin vilpitön, loputon ja nimenomaan omaan itseen liittyvä päätös. - Siinä ollaan niin lopussa, ettei muiden tunteita ja reaktioita enää edes mietitä.

    Tämä varmaan meidän läheistenkin tulisi ja olisi hyvä hahmottaa ja hyväksyä.

    VastaaPoista
  165. Käsittääkseni, rakas Iines, minä juuri kerroin ettei itsemurhaa tehdä

    "näyttömielessä tai suuttumuksesta tai muustakaan laskelmoidusta seikasta" eikä "tilanteessa, jossa ei ole muita vaihtoehtoja".

    koska niin ei ole. ("Jälkeenjätetyt anteeksipyyntökirjeet puhuvat puolestaan"... ei ne mitään puhu.) Itsemurhaa Ei tehdä sen takia etteikö olisi muita vaihtoehtoja, tämä on väärä käsitys. Aivan kummallinen käsitys. Itseasiassa itsemurha JÄTETÄÄN tekemättä jos ei ole muita vaihtoehtoja. (Joka sinällään on hyvä.)

    VastaaPoista
  166. Milyj drug, ja znaju.

    Näkemiin, ystäväni, näkemiin.
    Sydämensyrjimmäinen olet minulle.
    Ero joka ennalta jo arvattiin
    lupailee että vielä tapaamme.

    Näkemiin kättä paiskaamatta, sanoitta
    äläkä sure, turha tuskitella mokomaa
    ei tässä elämässä ole uutta kuolla
    eikä elää, tietenkään, sen uudempaa.

    VastaaPoista
  167. Jos sä teet sen hirmutyön,
    Valvon vuokses yhden yön.
    Sitten olet vain ei-kukaan,
    Minua et ota mukaan.
    Annan anteeksi,
    Mut itseäni aion puolustaa:

    Sinut unohdan...
    Siis älä tee sitä!
    Hei, älä tee sitä!
    Hei, juuri kun sä ikkunaasi auki vetäiset,
    Tai punaisessa kylvyssä näet näyt etäiset
    Ja olet päättänyt näin...



    Täältä voi valita kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten sopivan:

    http://finnish-wikipedia.wiki-site.com/l/u/e/Luettelo_itsemurhasta_kertovista_lauluista.html

    VastaaPoista
  168. Iloisempia asioita, ihmiset! Puhutaan vaikka analemmasta. Kohta päivät pitenevät, sitten ne ovat niin pitkiä etteivät lopu koskaan. Etenkin Karigasniemellä.

    (Ei sekään oikeastaan mukavaa ole.)

    VastaaPoista
  169. No, Mikael,

    Kerroppa kun silpasit lipputangon nuppiin kulkuset huurteessa kilkattaen.

    VastaaPoista
  170. Tässä Iineksen mielenkiinnon kohteesta, kunnottomasta heittäytyjästä, muutama "oodi".


    http://www.vaasalaisia.info/vaasapedia/index.php/Leif_Färding

    http://vaasalaisia.blogspot.com/2005/03/leif-frding.html

    http://www.kaapeli.fi/~smaatta/leif2.html

    http://www.saunalahti.fi/~juhatik/pohdinta/farding.htm

    http://www.vasabladet.fi/Kultur/story.aspx?linkID=1187&highlight=färding

    Mikkelin pääkirjasto
    Kirjailijakohtaloita : Leif Färding, [1988] 86.2 KIR Videokasetti 1 kpl

    VastaaPoista
  171. Mikael, sitaattisi oli niin ajatteluttava, että minun oli pakko ajatella sitä lisää uudessa kirjoituksessa. Toivottavasti en millään tavoin loukkaa tunteitasi, enkä muidenkaan.

    Asia on vaan minusta syvä ja hyvä, eikä sitä tarvitse käsitellä surulla ja murheella, vaan kipeissä asioissa on myös huumori paikallaan.

    VastaaPoista
  172. "No, Mikael,

    Kerroppa kun silpasit lipputangon nuppiin kulkuset huurteessa kilkattaen."

    No, minäpä kerron. "Silppasin kerran (Vesa Vierikon perässä) lipputangon nuppiin. Oltiin jostain syystä riisuuduttu alasti. Tapahtumapaikkana oli Hervanta ja oli noin -20 astetta, helmikuuta. Meinas siinä pallit jäätyä."

    VastaaPoista
  173. Saaga oli muuten siihen aikaan vielä alle viiden vanha. Vesku opetti sen hokemaan "mun isillä on pieni, isillä on pieni!.." Arvaa, vituttiko se minua? Kyllä vitutti. (Kun kaikki muut nauroivat.)

    Sinä yönä jätin aviolliset velvollisuuteni suorittamatta. (Enkä pannut Saagan tyynyn alle nallekarkkia.)

    VastaaPoista
  174. Saaga usein, herättyään, tallusteli keittiöön ja katsoi minua vähän aikaa tuimasti. Sitten hän sanoi "Arvaa mitä, isä?". Kysyin tietysti että mitäs minun nyt pitäisi arvata? "Mun tyynyn alla oli tänäänkin nallekarkki."

    Sitten hän meni omalle paikalleen, pöydän sivulle, ja alkoi hörppiä kaakaotaan.

    VastaaPoista
  175. Saaga nimittäin koko ajan tarkkaili reaktioitani. Hän tuijotti mitä minä teen: "Sitä karkkia ei muuten ollut vielä illalla. Kokeilin monta kertaa..." Kun en sanonut mitään, hän

    meni omalle paikalleen, pöydän sivulle, ja alkoi hörppiä kaakaotaan.

    VastaaPoista
  176. Voi noita nallekarkkijuttujasi. Somia ovat. Ja nallekarkit ovat hyviä. Jotenkin muistan niiden yhteydessä aina linkkaruudun, kuten täällä sanottiin, kun tarkoitettiin hyppyruutua, ruutuhyppelyä. Muistan vieläkin Lentokoneen, joka oli linkkaruudun kuningasversio, pitkä ruutusarja, jonka päässä oli kääntymispata, jossa hypättiin kääntyen ilmassa ja tultiin alas kahdella jalalla. Nimittäin hypätessä syötiin nallekarkkeja.

    VastaaPoista
  177. Muistan nuo ruudut. Koska olen kansakoulunopettajan poika. Niitä oli pihan hiekkaan piirretty vaikka kuinka monta. Itse en niissä pomppinut. Mutta kiipesin välillä koulun katolle ja kurkin sieltä: "ohoh, taas ne pomppii". Takkini vasempaan olkapäähän teippasin näillä... mitä nämä nyt on, siis ei laastaria vaan näitä eristenauhoja... peilin. Niin näin kävellessäni mitä takanani tapahtuu. Monta kertaa tosiaan nämä kollegani hyppelivät näitä ruutuja, piru parat.

    VastaaPoista
  178. Muuten, täällä ei sanottu, että hypätään ruutua, vaan linkataan. Aika hassua.

    Linkkaruudukot olivat tytöille pyhiä. Ne piirrettiin huolellisesti ja viereen kirjoitettiin : EI SAA PYYHKIÄ. Jokusissa linkkaruuduissa viivat syvenivät valtaviksi painaumiksi, kun ruudun reunoja jatkuvasti vahvistettiin. Piti päästä yhdellä jalalla koko ruudukko lävitse, molemmat jalat sai laskea maahan vain kääntöpadassa. Ei me mitään piru parkoja oltu.

    VastaaPoista
  179. No, sanotaan että "kummallisia noita-akkoja" te kumminkin olitte. Kaikkine heiluvine hameenhelmoinenne. Ainakin mun mielestä, kun kävelin eteen päin ja katselin peilin kautta mitä takanani tapahtuu.

    VastaaPoista
  180. Muistan, muuten, kaikki Aapisenikin. Tosin olin opettajan poikana lukenut jo ne etukäteen. Ja vintillä - siellä oli kaikenlaisia kirjoja - ratkoin erilaisia matemaattisia yhtälöitä. Vaikka hädin tuskin osasin edes laskea... no, niissä oli toiseksi viimeisellä sivuilla aina oikeat ratkaisut. Kurkkasin niitä. Jos laskutoimitukseni eivät menneet edes sinne päin, korjasin niitä. (Aina se ei auttanut.)

    VastaaPoista
  181. Peilisi oli klassinen juorupeili! Mutta okei, saat pisteen, kun et kytännyt verhon takaa.

    Minäkin muistan Aapiseni ja sen, miten otettu olin, kun saatiin ensimmäiset läksyt. Sanoin tärkeänä siskolle, että meille tuli läksyksi a ja i. Osasin tuolloin lukea, mutta salasin sen opettajalta, ja tavasin muitten mukana.

    VastaaPoista