22.5.2012

Kevätpäiväkirja 7. sivu: Pavlovin koira



Nyt kun blogiini on tullut laatua ja hiljaisuutta lyhyiden keskustelujen muodossa, tyhmän keskustelun jäätyä pois, olen äimänä tästä seinistä huokuvasta hiljaisuudesta. Mitäs tällä nyt sitten tehdään. Istutaan ja pyöritellään peukaloita ja syljeskellään kattoon. Ollaan nyt sitten laadukkaita.

Tätähän minä olen odottanut, kaiken aikaa. Että minulta ei odotettaisi leiskuvaa provosointia, jonka perään iskeytyy satamäärin kommentteja. Se on kuulkaa hemmetin raskasta, siitä tulee suorituspaineita, rimakauhua, valkoisen arkin pelkoa. Kun sitten uskaltaa painaa jonkin tekeleensä kohdalla julkaisunappia, alkaa hikoilu. Jospa kukaan ei koskaan enää kommentoi sinua, jospa blogisi putoaa mustaan virtuaaliaukkoon. Sitten saavat anonyymit tulla sanomaan, että onpas täällä hiljaista, hehee, kaikki ovat lähteneet, miehetkin, sinun vikasi.  Kerrankin lähdin heti jutunjulkaisun  jälkeen ulos, ja kun kannon päällä tarkistin puhelimesta jutun vastaanottoa, oli tullut yksi kommentti, Ofelia outolinnulta - muistan tämän selvästi, vaikka tästä on aikaa. Olin riemuissani! Olin pelastettu, kiitos Ofelia!

Minähän olen asiakaslähtöinen kirjoittaja. Mietin kuin kauppias, mitä teille nyt saisi olla. Syytän tästä maireudesta  opettajuuden taakkaa, joka kulkee  mukana läpi elämän. Opettaja on aivopesty ja manipuloitu otus, opettaja miettii vain asiakasta, sitä miten viesti menee perille ja aiheuttaa aktiviteettia. Hän on kuin Pavlovin koira, jolla valuu sylki jo kun ruokakello soi, ja lopulta, kun näkee ruokakellon kuvan. On  oikeastaan järkyttävää, että hän kouluttaa muistakin Pavlovin koiria. Jos sylki ei valu luokassa, kun alat paasata, jos eväkään ei värähdä, olet ollut huono, oikein huono.

Muistan vielä mikä painajainen oli, kun ammattikorkea tuli, ja opiskelijat, tulevat maisteristason akateemikot kävelivät kesken tunnin tyyninä ulos, jos anti ei miellyttänyt. Olin kauhusta kankea, vaikka olin hyvin koulutettu Pavlovin koira. Lyhyen ruutuvekkihameen helma väpätti polvieni päällä ja kainalot kostuivat, kun kuulin salkkujen napsahtelevan kiinni - niillä oli aina kovat salkut - ja määrätietoisen korkojen kopinan, joka etääntyi luokan ovelle ja häipyi kuulumattomiin, kunnes kuului seuraava salkun napsahdus ja tuolin narahdus.

Näin kerran jopa painajaisen, jossa koko luokka tyhjeni yksi toisensa jälkeen, ilma oli täynnä napsahtelua, tuolien tai penkkien narinaa ja etääntyvien askelten kaikua sekä minun polvieni vapinaa. Opettajien palaverissa sitten kuulin, että se luokasta poistuminen omia aikojaan oli niiden tapa, ne lähtivät syömäänkin, kun maha murahti ensimmäisen kerran, siitä vaan nousivat ja jättivät luokan. Tämä tieto ei auttanut. Näköalani pimeni ja tunsin halua siirtyä toisille asteille, ja siirryinkin. Salkut eivät enää napsahdelleet eikä vekkihameeni värissyt.

Mutta siis, se asiakaslähtöisyys,  se jäi kummittelemaan. Ei tulisi mieleenkään, että voisi vain kirjoittaa niin kuin sisimässään tahtoo. Palautehan on a ja o.  Pavlovin koira sisälläni elää ikuisesti.
 

(Valokuvassa Ivan Petrovitš Pavlov, Hulton Archive/Getty Images)

113 kommenttia:

  1. Iines, havaintosi on oikea, mutta tulkintasi liian kapea. Kaikki kirjallisuus, kaikki merkittävä kulttuuri, syntyy tuosta ajatuksesta. Ei se ole vain opettajien keksintöä, vaan opettajat samoin kuin toimittajat, taiteilijat, koko kulttuuriväki, joko synnyttävät osallisuutta (nimeävät jotain sattuvaa, näyttävät jonkun merkityksen, selittävät jotain joka laukaisee ymmmärrystä) tai hoipertelevat varjojen mailla.

    Mittakaava voi muuttua, voi olla poliitikkomaista perän tyrkytystä jokaiseen syliin tai voi olla avantgardistista elitististä suppean yleisön palvelemista, mutta vain äärimmmäisen harvoin millään kulttuurialalla kellään on mitään syytä sanoa yleisölleen, että tämä ei koske/kiinnosta sinua koska olet moukka tms.

    John Updike upposi omaan ylimielisyyteensä, hän alkoi syyttää lukijoitaan ja ihmiskuntaa tyhmyydestä, kun hänen vanhuusiän kirjansa eivät myyneet. Vika oli siinä että hän oli liian hyvä ihmiskunnalle.

    Antti Blåfield HS:n pääkirjoitustoimittajan roolissaan jakaa tätä samaa viestiä. Emme ansaitsisi hänen tasoistaan kykyä näin tyhmään kansaan.

    Leena Majander syyttää kirjamyynnin laskusta ihmiskunnan tyhmenemistä. Missään nimessä vikaa ei voi olla kustantamoissa, jos yleisöä ei kiinnosta, on ongelma ilman muuta heissä. Jos yleisö lukee mieluummin näytöltä kuin paperilta, se on vain merkki sen typeryydestä.

    Levy-yhtiöt luottivat niin paljon omaan valtaansa, että ne kuvittelivat voivansa myydä musiikin kryptatussa tallennusmuodossa, jota juuri kukaan ei enää käytä musiikin kuunteluun. Kun jättiläiset sitten kaatuvat, vika on ihmiskunnan itsekkyydessä.

    Silvio Berlusconi sanoi olevansa politiikan Jeesus. Hän antoi itsensä kansalleen, suostui laskeutumaan Jumalan oikealta puolelta panemaan 18-vuotiaita tyttösiä viagran voimin anukseen. Kun sitten Libya kaatui ja halpa öljy loppui, oli tietenkin tyhmien ihmisten vika, että he eivät enää rakastaneet Silviota ja antaneet kymmenyksiään hänelle.

    Ainoa keino välttää tämä ja olla läsnä, altistaa itsensä, on juuri tuo kuvaamasi tapa. Opettajan työssä koko altistuminen on paljaimmillaan, sillä se perustuu läsnäoloon. Olen opettanut jonkun verran, ja työn raskaus tässä suhteessa on aikamoisen koettelevaa. Siksi varmaan perusopettaja onkin yleensä robottimainen kuoreen sulkeutunut kalvosulkeisia harrastava rutiini-ihminen. Se on psyykkisesti helpompaa.


    -nimim. AS

    VastaaPoista
  2. Tulkintani onkin kovin subjektiivinen, suoraan sanottuna putkesta katsottu kiikarinäkymä. Joskus kun kurkistaa tiukasti yksityiseen, siellä näkyy kuitenkin koko maailma, sillä yksityinen on mitä suurimmassa määrin myös yleistä.

    Ei ole kai olemassa mitään erityisen riippumattomia luomisvaroja, ei ole lahjakkuutta, joka olisi vapaa. Ei voi riehua tai leijailla mielin määrin. On tehtävä kompromisseja, on otettava monta asiaa huomioon ja sovitettava itsensä ja ilmaisunsa niiden väliin, muuten jää varjojen maille.

    Tässä tekstini maininnasa "tyhmästä keskustelusta" täytyy ottaa huomioon ilmaisun tulo ulkoapäin. Minä en niin ajattele, sillä minusta helmi voi löytyä yhtä hyvin rantojen miehen suusta kuin juuri väitelleen filosofin. Toivottavasti lukijat ja kommentoijat ymmärsivät satiirini. Tunnen oloni orvoksi siistissä huoneessa, on vain hyvä, että kaikki ei ole pyrintää helmeyteen.

    Ylipäänäsähän vika on aina ulkona, ei koskaan sisällä. Kouluampumistenkin vikakin ulkoistettiin yhteiskuntaan, internetiin ja pahoihin vaikutteisiin.

    (Katkeaa kuin kanan lento, on syöksyttävä niskahierontaan ja kuminauhajumppaan varttia vaille neljäksi, ja juon vielä kahvia, fysikaaliseen hoitolaitokseen.)

    VastaaPoista
  3. - Saako olla lisää kahvia?

    - Kiitos, saattaisin vielä kupillisen ottaa...

    - Noin, enhän kaatanut vain liian täyteen?

    - Ei, et olenkaan, hyvin tähän vielä kermaa sopii...ja kaks palaa sokeria...noin. Mahdottoman hyviä nämä korvapustisi!

    - Kiitos, ite kävin kaupasta hakemassa. On muuten säitä pijelly viime aikoina

    - Juu, hirveiks on neki menny...paitti tetenkin nyt, kun on aivan ihanan hieno keli!

    - Nii-i, ihan kuin sun jalat olis mun suussa!

    ---

    Joka kymmenes vuosi

    VastaaPoista
  4. Vetrein ja vatkatuin niskalihaksin totean, että mainio rokki tuo Joka kymmenes vuosi. Ja tuossa katkelmassa on juuri se, miten merkityksellistä merkityksettömyys on. (Eikö ollut hieno kritiikki?)

    Eli mitä väliä, millään. Joku vie kuitenkin jalat mun suustani ja kommentit mun laaristani.

    Menkää muuten tekin niskanvatkaajalle, jos päässä kiristää. Suosittelen. Olette uusi ihminen rennoin leukaperin ja lempein silmin, kun pahin pyörrytys laskee.

    VastaaPoista
  5. Kolme päivää olin poissa ja kun vilkaisin tänne ihan ällistyin - olinko sittenkin poissa kolme viikkoa? Koin kummia tuntemuksia, samalta tuntuu varmaan menettää muistinsa... mutta sitten ymmärsin, että kyseessähän onkin vain Iines-neidon uusi tyylikokeilu eli mukalaadunnostatuspyrkimys.

    Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, että kommenttien vähyys korreloi niiden - tai koko blogin! - laadun kanssa?

    Olen tämän muistaakseni jo kerran selvittänyt, mutta tikostan nyt uudelleen: kommenttien määrä blogissasi ei niinkään riipu siitä, miten hyvin ja hienosti teet alustuksen (vrt. blogiisi siitä, mitä blogi tarkoittaa), vaan siitä miten puhuttelevaan tai johdattalevaan aiheeseen satut kulloinkin tarttumaan. Sen jälkeen kommentteja satelee siitä yksinkertaisesta syystä, että vastaat kaikille - käyt siis jokaisen kommentoijan kanssa yksityistä keskustelua ja kaikkien kanssa yhteistä.

    Tuon lisäksi tietysti teet hyviä ja hienoja blogialustuksia ja käyt säihkyvän älykästä keskustelua meidän vähän tyhmempienkin kanssa.

    Käytät hieman paranneltuna itsekin sen lavatanssien pojan taktiikkaa: sen lisäksi että haastat suvereenisti eturivin tyrkyt, haet meidät takarivin kuhnailijatkin mukaan keskusteluun.

    (Eihän esim. Kemppilässä saa juuri mihinkään neronleimaukseensa vastausta - tai jos saa, niin se on jonkin vähä-älyisen anonyymin lyttäys.)

    VastaaPoista
  6. Tapsa, mistäkö olen saanut päähäni, että kommenttien vähyys korreloi blogin laadun kanssa. - No, Tapsukka, minulle on kerrottu niin, on annettu ymmärtää.

    Olen muutaman vuoden ajan lukenut suoria sanoja liian runsaista kommenteista tai tyhmistä kommenteista tai kakkoslaadusta - eineslaadusta. On annettu ymmärtää sitä ja tätä, että ollaan myös tyhmiä pikkuporvareita. Perkele. Etten paremmin sanoisi.

    Mittani on siis täynnä. Kun se, mikä lie virtuaalin keskeinen tavoite, täyttyy, niin siitä saakin sapiskaa.

    Minusta runsas kommentointi on kivaa, olen viihtynyt vilkkauden keskellä, kaikkien teidän kanssanne - en vetoa nyt puolimykkyyteeni, kunhan mainitsen ohimennen, kuiskaten tuuleen. Ilman teitä olisin kusessa, rakkaat ihmiset, ollakseni suora. Jos se on tyhmää, niin kai sitten olen tyhmä.

    Olen kieltämättä vähän hukassa tämän viestintäni kanssa. Kun tahtoisi tarjota hyvää ja innostavaa, niin se ei olekaan hyvää, vaan siinä on vika, koska se herättää jutustelua. Ja kun pitää olla niin herkkä, että jokainen moite on kuin veitsenisku selkään - aina ne moitteet tulevat jostain takaa, mutkan kautta, ei niitä tänne tulla sanomaan.

    Minun pitäisi rentoutua kai enemmän. Kun makasin hierontapöydällä selälläni, ja terapeutti hieroi niskaani ja minä nautin puoliunessa, hän kysyi yhtäkkiä: jännitätkö nyt niskaasi. Kyllä, jännitän sitä unessakin nähtävästi. Tällä yritän sanoa, että taidan olla turhan kireä muija, pitäisi osata rentoutua luonnostaan ja sanoa, että mitä sitten, hälläväliä.

    VastaaPoista
  7. Ei ainoastaan huono, vaan huonon huono, oikeammin huonon huonon, huonon huono kirjoittaja, Repe Helismaa, oli eläessään arvostelijoiden lempilapsi.

    Oli jopa siinä määrin arvostelijoiden rakastama, että joutui tekemään töitään lukuisien salanimien turvissa.

    Itse tuumi, että pirskatin samantekevää mitä kirjoittaa, lyttäävät kuitenkin. W-pedian mukaan kerran kuitenkin kävi niin, että arvostelijoilla oli epätarkkaavasiuuden hetki ja kehuivat salanimellä kirjoittamaansa näytelmää. Tajusivat oitis erheensä, kun tekijä paljastui, näytelmänkin esittäminen lopetettiin.

    Mielsetäni erityistä huonoutta Helismaalta osotti arvotelijoiden iloksi nimetty elokuva: "Hei rillumarei!"

    Huono - erittäin huono - huonon huono!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo, välittääkö arvostelusta, lie perskohtainen yliherkkyys joillakuilla, esimerkiksi minulla. Moni muukin on kyllä äärimmäisen herkkä negatiiviselle arvioinnille, ja jossain määrin me kaikki.

      En minäkään olisi näin herkkä, ellen olisi tehnyt tästä nettimaailmasta itselleni niin suurta. Olen lisäksi selvinnyt reaalisesta elämästä aika kolhuitta, minua ei ole kiusattu, en ole saanut oikeastaan huonoa arvosteluakaan vissiin juurikaan. Olen kai aina ollut itsekin aika kiltti ihmisille. Siksi täällä netin ihmemaailmassa ihmisten negatiivisuus ja väliin ilkeys on lyönyt minut ällikällä, kun se siis on kohdannut minuakin. Se satuttaa.

      Luulen, että tuohon herkkyyteen ei ole lääkettä, se on myös sensitiivisyyspiirre, joka on osittain synnynnäinen.

      Poista
  8. netin yleinen ongelma on reaktiivisuus, mikä jättää usein lukijan tehtäväksi perata varsinaista asiasisältöä kaikesta muusta. Tässä blogissa, kuten muissakin pitkään jatkuneissa blogeissa, on vakiintunut kommentaattoriosasto, mikä synnyttää touhusta sosiaalista.

    Keskustelulle syntyy siten löyhä säännöstö tai protokolla. No niin, jos nyt sitten teräväpäinen Iines tai tarkkanäköinen Riku tai Tapsa hahmottaa tässä blogissa asioita riittävän kauan, siitä tulee puuduttavaa suhteessa muuhun spontaaniin nettiin, koska materiaalia kertyy paljon ja se koostuu myös paljon siitä että juttelijat tuntevat toisensa.

    Tämä taas saattaa närkästyttää lukijan tai synnyttää tollaseen pistoon johtavan johtopäätöksen. Toisaalta mikä siinä on ongelma, kun Iines kertoo että blogi täyttää myös hänen sosiaalisia tarpeitaan? Eikö tää nyt vaan tarkoita sitä, että lukijalle, joka esittää em. kritiikkiä ei voi kuin vastata että sucks to be you?

    t. mystinen nimimerkki a

    ps. poistin edellisen viestin, kun en osaa vielä tätä anonyymiä keskustelua. Mä olin jotenkin automaattisesti kirjautuneena. Saakeli.

    VastaaPoista
  9. Ei haittaa, mystinen a, poistin viestin, josta näkyi nimi. Ymmärrän kyllä, että anonyymien seurassa voi tuntua erikoiselta keskustella oikealla nimellään. Ketään se ei haittaa, mutta siis itse voi tuntua absurdilta.

    Olet varmaan oikeassa tuossa analyysissasi tämän blogin keskustelujen rakentumisesta. Noin se menee, ja olen itsekin havainnut, että tiiviin tuntuinen sisäpiiri synnyttää muissa ulkopuolisuuden tunteita. Olen jopa kirjoittanut tästä joskus yhdellä foorumilla, jossa tarkoituksella luotiin ahdasta sisäpiirihenkeä ja yhtä tarkoituksella kehuskeltiin sillä, kuka on tavannut ja ketä, niin kuin se kuuluisi jotekin keskusteluihin.

    Pitkäaikaisilla foorumeilla on yleensä vakiintunut käyttäjäkunta. Mutta toisaalta, paljon on vaihtuvuuttakin. On moni tullut, on moni mennyt. Foorumi elää ja nettifoorumit ovat majakoita virtuaaliyössä. Minä olen kiitollinen kaikista, jotka seisahtavat tällä majakalla ja tulevat toistekin. Blogilla ei kai voi olla muita syviä tavoitteita kuin että joku tulisi uudelleen? Eikö kunnianhimoiset kirjalliset teokset tehdä muualla. Blogi on vain keino pitää sulkakynää vireessä ja saada virikkeitä, fiiliksiä ja tietoa hieman samoista asioista kiinnostuneilta kanssakulkijoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä oon sitä mieltä aika monen muunkin kirjallisuusihmisen kanssa, että "kunnianhimoiset kirjalliset teokset" 2000-luvulla on netissä melkein kaikki, ja niistä suurin osa on blogeissa. Sä olet yksi esimerkki siitä. Kun julkaisualustat muuttuu, kirjallisuus muuttuu, eikä sitä tarvi vähätellä. Päinvastoin.

      Yleisön ajatus muuttuu koko ajan. 1900-luvulla yleisö koostui passiivisesta vastaanotosta (sanomalehti, radio, tv). Se ei enää riitä. Ei sanomalehtia jaksa lukea, kun siellä ei ole kommentteja (jotka usein pesee esim kolumnit) - tulee maksettua torsosta.

      Nykyään kirjallisuuskin on enemmän vertaisuutta kuin kansanisä tai -äiti paasaamassa massoille. Se on ihanan vapauttavaa.

      t. mystinen a

      Poista
  10. Aivan käsittämättömän törkeää käytöstä poistua tunnilta kesken kaiken. Jos olisin AMK:n reksi, tekisin opiskelijoille tiettäväksi kuinka kauan oppitunti kestää. (Ihme etteivät herrantertut ole oppineet sitä jo 7-vuotiaana.) Jos jonkun takamus ei kestä istua koko aikaa, pitää jättää tunti väliin.

    Täällä vietetään syksyisin tapahtumien yötä. Yhtenä kertana - varmaan monenakin - kirkossa oli soolomusiikkiesityksiä pitkin iltaa. Jokaisen alkamis- ja loppumisjankohta oli ilmoitettu etukäteen.

    Kirkko oli kuin hälisevä asemahalli; porukkaa lappasi sisään ja ulos käytännössä koko sen tunnin (?) ajan mitä valitsemamme konsertti kesti. Musiikkiin ei siis pystynyt juurikaan keskittymään.

    Kirjoitin seuraavana päivänä Aamulehden Lukija -palstalle mielipiteeni siitä miten epäkunnioittavaa se oli sekä esiintyjää että paikalle "tosissaan" vaivautuneita kuuntelijoita kohtaan.

    Niinhän se usein menee, että ilmaiselle ei anneta mitään arvoa.

    VastaaPoista
  11. Tajusin kyllä, Iines, että olit saanut sen "blogissa laatu paranee, kun kommentit vähenee" -teesin päähäsi joidenkin anonyymien antamista moitteista - oikeastaan minun pitikin kysyä, että miten helvetissä voit sortua uskomaan moiseen soopaan!?

    Jos joku haluaa lukea blogeja, joissa kerrotaan yleisiä/suuria viisauksia joko ilman kommentoinnin mahdollisuutta tai vähin kommentein, niin sellaisia blogeja löytyy 50 tuhannen suomalaisen ja 50 miljoonan enkunkielisen joukosta vaikka millä mitalla, joka makuun.

    Mutta on silläkin arvoa, että on blogi, jossa voi keskustella mistä vaan hieman syvällisemminkin tai ainakin laajemmin ja niin kauan kuin jaksaa - aina tulee vastaus.

    Ei ole blogi toistaan parempi tai huonompi, erilainen vaan. Eläköön moniblogisuus, eläköön Iineksen blogi!

    VastaaPoista
  12. Oi miten hyvää tekeviä ajatuksia tuossa yllä, kaikissa kommenteissa.

    Erikoisesti ilahduttaa mystisen a:n ajatus siitä, että "kunnianhimoiset kirjalliset teokset" olisivatkin netissä, ja blogit voivat olla niitä. Ihan kuin sulaa kultaa valuisi ylle, tai jotain mirhamia. Kunpa sitten huomattaisiin, että niihin teoksiin kuuluu mukaan myös kommenttiosasto lystikkäine hahmoineen. Ja se, että kirjallisuus on vertaisuutta, eikä lahja ylhäältä, on mullistava ajatus.

    Kuunkuiske, tapahtumien yöt ovat levottomia, koska niissä tosiaan tapahtuu, ja se mikä tapahtuu, on osa liikettä. Keskittyminen on hankalaa, kun joka puolella tapahtuu. Minulle tulee tuommoisessa vähän kakofoninen olo, kun tullaan ja mennään kesken esityksen. En pidä pistäytymiskultttuurista muutenkaan, minä olen viipyjä, olija.

    Tuo Tapsankin kommentti voitelee sielua, sekin kun hän jyrähtää, että miksi helvetissä voin uskoa jotakin soopaa. Saa jyrähtää, minä en luiki nurkkaan. Kun ne nyt vaan jäävät muistiin kummittelemaan. Mutta siis tuon minäkin olen kokenut, että täällä keskustellaan väliin hyvinkin syvästi, jopa höpömäiseltä tuntuvassa jutustelussa voidaan soittaa pirunviulua.

    VastaaPoista
  13. Viime kuukausina olen ollut lepohetkinäni useimmiten sellaisessa mielentilassa(väsyttää ja itkettää), etten ole jaksanut lueskella blogeja, saati sitten kirjoittaa. Sinun blogisi Iines, on kuitenkin ollut vakipaikkani. Vähän niinkuin lapsena kotimatkalla pimeässä oli kiva katsella kun naapurin ikkunassa oli valo; kiva on aina nähdä uusi postaus, valo Iineksen ikkunassa.

    Tuttuus on tärkeää.

    VastaaPoista
  14. Sari, kiitos sanoistasi! Tutuissa minäkin useimmiten vierailen, noissa sivupalkin blogeissa, mutta uteliaana kurkistelen myös sivupalkkilaisten blogiluetteloihin ja seuraan joitakin blogeja sitäkin kautta. Sisään ei aina rohkene astua kommentin kera, lukee vaan.

    Minulla on toinen maailma valokuvablogissani, jossa on harvinaisen mukavaa väkeä, osa tutuista jo vuodesta 2005 lähtien ja aikaisempaakin. Tuollaisessa harrastajablogissa saa asiantuntevia ja ystävälllisiä neuvoja. Nytkin ratkaisin juuri uuden kameran mallin sieltä saadun opastuksen perusteella - ostoshan on iso, isompi kuin tietokoneen osto, joten sitä kannattaa pähkäillä.

    VastaaPoista
  15. Iines, et taida olla tosissasi siinä, että kirjoittelisit lammasmaisesti ja positiivisia kommentteja kerjäten?

    Ainakin joskus kirjoituksesi provosoivat vastahankaista palautetta herkkänahkaisilta - se ei voine olla sattuma.

    VastaaPoista
  16. Ei ei, en taatusti halua kerätä lammasmaisesti meikäläistä sukivia kommentteja. Joskus vain on pienen silityksen tarpeessa. Mieluummin innostuu, jos joku esittää jopa vastahankaista kommenttia, vakavissaan, kunhan ei hyökkää panssarivaunulla päälle. Tai saa päälle tulla, mutta asia edellä.

    VastaaPoista
  17. Sitähän minäkin! Tuo alustuksesi viimeinen kappale ("Ei tulisi mieleenkään...") ei siis ollut ihan niin kuin se luki.

    Positiivisesta palautteesta; tietenkin se lämmittää! Usein niin, että pienet sanat ovat aidompia kuin suureen ääneen juhlallisesti lausutut.

    Joskus jos joku kehuu turhan vuolaasti, saattaa tulla kiusaantunut olo. Kun tietää, että ei kuitenkaan ole ihmistä kummempi; milloin kiitoksen väärtti, toisinaan taas ei.

    Kauniisti sanottu se, että rakasta minua eniten silloin kun ansaitsen sitä vähiten. (Vähän kyllä häiritsee tuo ansaitseminen - ei rakkaus ole ansaittavissa.)

    VastaaPoista
  18. Siis tarkoitan tällä viimeisellä kappaleella sitä, että en kirjoita - ainakin luulen niin - itseäni varten, vaan mietin sitä, joka lukee tekstini. En tietenkään kaiken aikaa, mutta kun teksti on valmis, "sovitan" sen kuvitellulle kohderyhmälle, niin kuin musiikissa joku "sovittaa" kappaleen markkinoiden mukaiseksi.

    Tällä lukijalle sovittamisella en tarkoita mitään valheiden lisäämistä, vaan ehkä tekstin kärjen taittamista, jos tuntuu että sanon liian ronskisti tai vaikeasti. Muutamia perkeleitäkin poistan silloin tällöin ja koetan selkeyttää asioiden ilmaisua.

    Ihan sitä perimmäistä sisintäni en näihin teksteihin paljastele - ehkä viittaan tuohon.

    Isot kiitokset kiemurteluttavat minuakin, mutta tietenkin kehaisu silloin tällöin lämmittää mieltä.

    VastaaPoista
  19. Luin tämän jutun. Varpaani alkoivat pyöriä, vasemman jalan oikeaan suuntaan, ja oikean jalan vasemmalle. Jatkoin lukemista. (Välillä join viiniä. Tai voi sanoa että sekä join että luin.) Töissä aina ajattelin että pitää olla paras, eikä se mihinkään riitä, pitää olla vielä parempi. (Ja välillä katselin ikkunasta ulos.) En nyt ymmärrä miksi sinä et riitä itsellesi? Olet hyvä, ja blogisi on hyvä; ihmiset keskustelevat kauttasi. Se, että olet haavoittuva, että itsetuntosi on heikko (olet itse sanonut sen), tekee sinusta vain entistä sympaattisemman. Iines kiltti, maailma on täynnä itkun aiheita, en ymmärrä mille sinä itsessäsi itket? (Olet suloinen.)

    VastaaPoista
  20. Iiestä luen päivittäin, vaikkakaan en kommentoi on paras lukemai blogi !

    VastaaPoista
  21. sorry kirotusvirheet

    VastaaPoista
  22. Yhmn. Taas täällä on tämä jänis, pupu parka, joka matkii minua (ja jotta en olisi liian itsekeskeinen, myös Japea). Pälä-läpä-läp. Tä? (Putositko kärryiltä?) Ai et, älä istu sitten niin matalalla. (Olet hauska. Tosin tietämättäsi.) - ex-x

    VastaaPoista
  23. poistaisit kaikki - ei ole sanottavaa - nämä pellet, pellet

    VastaaPoista
  24. Kai minä, ex-m, itken myös sille, että näen, miten kaikki muuttuu. Se on vääjäämätöntä, muutos. Olen perusluonteeltani paikoillaanpysyvä, sitkeä härkä, viipyjä, hitailija, olija, rypijä. Heräsin jopa kerran etsivässä nuoruudessani sisimpäni ääneen, joka sanoi: Eläminen ei saa olla pelkkää olemista. Sitten näin unta, että minusta tuli askartelupäällikkö.

    Pellet, pellet. Oranssitukkaiset klovnit.
    Joskus ne ovat kaikkein uskottavimpia.

    En nyt tarkoita, että tässä, mutta pelleys on minusta kivaa. Uskokaa tai älkää, mutta vauva-albumissani lukee, että Iines on pelle, isän käsialalla. Äiti minusta kuitenkin suitsi pelleydet pois. Kun maalasin torpassa kamarin ikkunalaudan siniseksi, hän sanoi, että hyihyi, ihan oot kuin isäsi

    VastaaPoista
  25. Pavlovin teorian minä muistan oikein hyvin!

    Kun koirat aikansa näyttelivät erilaista merkkikieltä, hampaitaan paljastelivat, korviaan luimusivat, sekä selkiensä ja häntiensä asentoja vaihtelivat, oppi Pavlov viimeinkin, että ruokaa niille on annettava ja vähän äkkiä!

    Pavlov sai kokeistaan kuuluisan ruoansulatuspalkinnon, jonkalaisen myöhemmin, palkinnon peräpäästä, sai myös suomalainen Martti Ahtisaari.

    Ennen sanottiin polisin tietävän, että asiakas on aina oikeassa, pitkänomainen havaintoväline vasemmassa. Poliisikoulussa koulittiin sitten räikeimmät virheet, jos joku piti jompaakumpaa kaksin käsin. Molemmat osaavat nykyään toki lakia lukea, lainlukutaidon puutteesta ei ole kysymys, vaan käsien riittävyydestä.

    Ravintoloissa kuuluvat hyvin opetetut tarjoilijat asiakkailleen nykyään sanovan: "olette oikeassa, vaikka kävelettekin kumarassa!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin Pavlovista ensi kerran tietenkin koulussa, psykologian tunnilla. Puhuttiin muistaakseni ehdollisesta refleksistä, ja tuo koiran kuolan valuminen sen nähdessä pelkän soittokellon tuntui ihmeeltä!

      Samanlaiselta ihmeeltä tuntui saman aineen tunnilla toinen ilmiö: leimautuminen. Se, että eläimen poikanen alkaa seurata ensimmäistä näkemäänsä liikkuvaa hahmoa ja leimautuu tähän, oli se hahmo sitten vaikka kävelevä kirkontormi. Jotenkin tämä oli kauhean avartava kokemus.

      Kyllä lukeminen ja oppiminen kannattaa!

      Poista
  26. Kerran Tampereen rautatieaseman ravintolassa - joka siihen aikaan ei ollut mikään Semafori vaan pelkkä Ravintola - niin tota noin söin hernesoppaa. Minulla oli nälkä. Äkkiä pöydän ympärilleni tupsahti kaksi poliisia; näin että kaksi muuta oli oviaukossa ja yks oli ängennyt itsensä tarjoilutiskin taakse... muuta en siinä nähnytkään. Se yks poliisi joka oli mua lähimpänä sanoi että "tässä sitä vaan syödään hernekeittoa". En minä pelännyt, tai ehkä pelkäsin vähän, mutta enemmän minä ihmettelin... sanoin että "juu". "Ja mitään muuta ei sitten tule mieleen?", se sama poliisi sanoi. Ennen kuin ehdin vasta mitään, tosin en olisi edes tiwennyt mitä olisin vastannut, niin sen "kännykkä" (noin a-4sen kokoinen raahattava informaatoväline, soi ja sielä kuului: "se on muuten hatanpäällä tällä hetkellä. tulkaa ny nopeesti perkele tänne." Se lähti, samoin kuin kaikki muutkin pollarit sieltä, en minäkään viittinyt syödä aitä soppaa lautaseltani tyhjäksi. Vaan lähdin pois, kävelin Hämeentietä niiden paitsaitten ohi, sitten olin Pyynikin torin puistossa. Levähdin siellä vähän aikaa... nyt ole tässä.

    VastaaPoista
  27. Hernekeittoon minunkin lyhyt tuokiokuvani liittyy.

    Edessäni marketjonossa seisoi nimittäin tänään mies, jonka ruokaostokset tekivät 5 euroa 80 senttiä. Hihnalla oli hernekeittopurkki, pieni kuumafoliopussi, jossa oli ilmiselvästi pala höyryävää mustaamakkaraa, pieni verkotettu muovikori kiivejä ja jokin muu pötkylä, jota en nyt muistakaan. Mies osoitteli kiivikoria, nosti sen tavallaan esille sieltä ja katsoi muita ja alkoi puhua, ettei koskaan tiedä, ovatko kiivit liian kovia. Naurahteli ja mustasilmänaluksinen myyjä sanoi, että antaa seisoa vähän aikaa niin kyllä pehmenee. Minua alkoi naurattaa, olin siinä sopivasti hollilla viinirypäleitteni kanssa.

    Tämä tuli mieleen hernekeitosta, joka on hyvää.

    VastaaPoista
  28. Suomenkielenopettajani Jaakko Simojoki sanoi joskus ennen oppituntinsa alkua (muistinvaraisesti) mm. että "seuraava oppitunti tulee käsittelemään niin tylsiä aiheita että he jotka eivät kestä sitä, voivat poistua". Hän myös tarkoitti sitä. Mutta kukaan ei uskaltanut lähteä. Hän oli, piru vie, karskin näköinen äijä ulkonäöltäänkin, ja piti niin tiukkoja kielioppikokeita että niistä saattoi saada arvosanaksi esimerkiksi -5. Tarkoitan, että jos sai nollan, oli melkein jo omillaan. - Ps. Minä kun tuplasin viidennen luokan niin Jaakko opetti sitten minua seuraavanakin vuonna. Huomasin äkkiä, eli heti, että hän piti "sanasta sanaan" tuntinsa samanlaisina kuin viime vuonna. (Minulla on aukoton tapahtumamuisti.) Se tuntui aivan maagiselta... niinpä kerrankin kun hän alkoi kertoa vitsiä jonka olin kuullut jo vuosi sitten, aloin äänekkäästi nauraa kesken vitsin... hän keskeytti sen, osoitti minua heinähankomaisella etusormellaan ja sanoi "tunti jälki-istuntoa". No voihan vittu, ajattelin. Mutta olishan mun pitänyt tietää että Jaskan kanssa ei vittuilla.

    VastaaPoista
  29. Kemiaa ja fysiikkaa - olen kertonut tämän jutun aiemminkin mutta siitä huolimatta se on totta - meille opetti Klenkka. (Lempinimensä hän oli saanut siitä että oli sotainvaliidi ja ontui.) Minä ja hän, tai Hän ja minä - joka on kai sama asia, on miten on - emme mitenkään tulleet toimeen toistemme kanssa. Kerran törmäsimme koulun käytävillä toisiimme, kahdestaan, ja hän sanoi minulle "jos Te ette tule tästä lähin tunneilleni nin annan Teille arvosanaksi 5sen". Se oli houkutteleva tarjous koska muuten olisin saanut todennäköisesti 4sen - sekä kemiasta että fysiikasta. Kysyin silti, varmuuden vuoksi että "koskeeko tämä myös läsnäoloani kokeissa..?" Hän sanoi että "ehdottomasti!". No, paiskattiin sitten kättä päälle, ja minä lähdin baariin tupakalle. - Ps. Aina kun sen jälkeen tavattiin, tervehdimme toisiamme (liioitellun) kohteliaasti.

    VastaaPoista
  30. Karhuvaara taas opetti mulle saksaa... tai oikeastaan kyllä koko luokalle. Kerran se kysyi, samalla kun hihitteli itekseen, että "minkä takia tässä on dem". Kyseessä oli joku näppärä kielioppiknoppi jota kukaan ei tiennyt; epäilin, että tiesikö se itekkään. Siksi nostin käpäläni ja viittasin. Martti ilahtui kamalasti: "Mikko tietää miksi tässä on dem eikä der tai die tai das!" Vastasin, että "ehkä siinä on painovirhe, herra maisteri". Ei ollut, ei kuulema ollut, ei sillä kertaa.

    VastaaPoista
  31. Sinähän voisit perustaa ruokblogin... "missä kukin on syönyt kerran". Tai vaijkkapa juonut. Itse olen syönyt sammakonreisiä (unissani), mutta etanoita karigasniemellä: ne olivat aika pahoja. Buenos Airesissa söin vaaleaa leipää (ja jotain, jota nyt muista), Hertta -baarissa söin lihapullia ja muussia. Savonlinnan torilla söin muikkuja, niitä oli ihan liikaa, Levillä söin poronkäristystä, siinäkin muussia oli ihan likaa. Äidin luona, kun kävin kylässä, söin kaalikääryleitä; kukaan ei osaa tehdä niitä yhtä maukkaiksi.
    Ähh ja Uhh, nyt tulin kylläiseksi. (Edes hauki ei mahdu enää mun suuhuni. Vaikka olenkin Molookin-kita.)

    Ps. voi hitsi kun r-r ei (viimeaikoina) jakele noita juu-tuupe juttuja. Mitä me nyt kuunnellaan... kun meillä ei ole edes Flooraa?

    VastaaPoista
  32. Kannattaisi, ehkä, miettiä uudemman kerran, onko kirjoittamasa blogiaan, itselleen vai muille.

    Osaksi itselleen, koska on motivoivampaa ja itsekunnioittavampaa nähdä välttämättömyys ammatillisena hyveenä ja samalla voi saada hyväksytyn tarkoituksen lukijoihinsa nähden eli toimia kuin Pavlovin koira.

    VastaaPoista
  33. Mielenkiintoista on lukea Iineksen pohdintoja blogistin elämän arjesta ja pyhistä, vaikeudesta, huipuista ja alhoista. En olisi ikinä kuvitellut asiaan liittyvän noin monenlaisia näkökohtia.

    VastaaPoista
  34. Venäläinen Tiedemies Lysenko piti luentoa. Hän pani pöydälle rupisammakon ja komensi: Hyppää! Sammakko hyppäsi. Tiedemies leikkasi sammakolta toisen takajalan poikki ja komensi: Hyppää! Sammakko loikkasi vaivalloisesti. Tiedemies leikkasi toisenkin takajalan poikki ja komensi: Hyppää! Sammakko ei hypännyt. No niin, totesi Tiedemies, mitä opimme tästä? Opimme, että kun sammakolta leikkaa takajalat poikki, siltä menee kuulo.

    VastaaPoista
  35. ex.m Tampereella ei ole Hämeentietä. Liekö hernekeitto mennyt päähän, kun muisti pätkii?

    VastaaPoista
  36. Minälle semmoinen asia, että kun sain koulussa ainekirjoituksen otsikon eteeni, en koskaan suunnitellut kirjoitustani etukäteen. Aloin kirjoittaa tunteitteni ja vaistojeni mukaan.

    Kun lukiossa saatiin uusi suomen opettaja, hän koetti murtaa tämän innoittumiseen pohjaavan asenteeni. Teksti piti kirjoittaa enemmän lihaksilla ja järjellä, vähemmän intuitiolla eikä ollenkaan innoittumisella. Hänelle piti latia aineesta etukäteisluonnos jäsentelystä. - Ei pojat, ei näin kirjoittamista opeteta, perslihaksilla, tuumasin minä, enkä jäsennellyt, vaan jatkoin miten tahtdoin, suoraan otsikosta, ja kirjoitin miettimättä loppuun. Aloittaessani en tiennyt, mitä tuleman pitää. Uusi opettaja laski numeroni suoraan seiskaan eikä palauttanut sitä kiitettäväksi ennen kuin oli pakko, kun ylioppilastutkintolautakunta korjasi hänen laudatur miinuksensa laudatur plussaksi. Että se siitä järkikirjoituksesta.

    Tällä pitkällä selostuksella tahdon sanoa sen, että vaikka kirjoitan lukijoille, en laskelmoi mitään, korjaukset ovat tyylillisiä taittoja, pehmennyksiä, himmennyksiä ja semmoisia. Mutta siis sitä en pysty sanomaan, ettenkö lopulta kirjoita myös itselleni.

    Toisin sanoen minulle kaikenlainen etukäteen päättäminen blogin linjasta on mahdotonta. En pysty laskelmoimaan, mikä on viisain kirjoitustapa, minulle vai lukijalle. Mitä enemmän kirjoitan blogiin, sitä vähemmän siitä tiedän. Kaikkein vähiten siitä, mikä on järkevää. Meikäläistä viedään tunteella.

    VastaaPoista
  37. Ai, että Mansessa ei ole Hämeentietä? Tästä tiedosta (joka on perseestä) vedän kyllä herneen nokkaani. - Nimim. "oon siellä asunut määäkin".

    VastaaPoista
  38. Anita Konkka kommentoi äsken. En tiedä, koska en tiedä, mitä sukua hän on Juhani Konkalle? Pikkupoikana luin Juhani Konkkaa; hän kertoi mitä miehenä oleminen on... vai niin, ajattelin. Ja otin opikseni. (huokaus) Myöhemmin tietysti unohdin hänen oppinsa - oppipojan pitää unohtaa mitä Mestari sanoi. (Minä nyt unohdin kaiken muunkin.) Inhoan auktoriteettejä.

    Ps. Juhani Konkka oli kiva.

    VastaaPoista
  39. Anita Konkka on mielestäni Juhani Konkan tytär.

    Juuri kirjoitin tuonne edellisen keskustelun loppuun, että Juhani Konkka on ollut merkittävä myös aikansa osallisena kulttuuri-ihmisenä, hänet mainitaan varsin usein Ruuskasen Marja-Liisa Vartion elämäkerrassa, hyvänä, humaanina ihmisenä.

    VastaaPoista
  40. Ja tätä minä en nyt ymmärrä alkuunsakaan että minkä takia sinä Iines koko ajan puolustelet tememisiäsi? (Jos sinulla on siihen syy, sanoisit sen. Se ei riitä, että olet hyvä... koska SÄÄHÄN OOT! (pumpuliseni)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun jossakin on nyt vikaa. Koetan etsiä sitä.

      PS Ehkä varpaanvälipumpuli? Se on nimittäin paikka, jossa käsittääkseni eniten tarvitsee pumpulia, ainakin nainen, varpaankynsiä lakatessa. Niiden pitää olla punaiset, tai siniset, tai mustat. kun on sandaaliaika ja sukat on heitetty nurkkaan.

      Poista
    2. Minä luotan Lenita Airiston vankkumattomaan makuun. Ja käytän kenkieni kanssa sukkia. (En siis ole hevoinen.)

      Poista
    3. Noh, helteillä ehkä kuitenkin hellit sinäkin varpujasi ja annat niille ilmakylpyjä.

      Sukkien riisuminella on naismaailmassa erityinen merkitys, ollut aina. Lapsena kesä oli tullut, kun sai riisua sukat ja kulkea kangastossuissa. Isompana taas oli kiva tuntea vilakat tuulet helmojen alla.

      Poista
    4. "... vilakat tuulet helmojen alla ..."Kyllä se meillä pojillakin oli aina mielessä. Mutta hyvin harva - esimerkiksi en minä - pääsi sillä tuulettelemaan. (Oli pakko nähdä vaan unia. Ja niitähän sitten tuli kateltua, monta rullaa, ennen kun... Tai mitäs minä nyt tämmöisistä, puhun.)

      Poista
  41. Saarikoski - tai oliko se Salama, saman tekevää, kummatkin alkavat S-kirjaimella - sanoi, että "kummasta, heinänkorresta vain varpaitten välistä, tuntuu kivemmalta kuin niitä kutitellaan.." Käsitin, että jotain mies/nais käsitystä tässä nyt avataan... En ollut ihan varma, mutta melkein. (Ja tietysti tuo teksti on Salamaa. Se on ihan hullu. Tosin olen tavannut hänet vain kahdesti, kummallakin kerralla hän oli Jouko Turkan kanssa. Joka on vielä hullumpi.)

    VastaaPoista
  42. Japen kanssa erimielisyydet, myös henkiset sellaiset, hoituvat "siks-saks" pelkillä vasemman käden japeilla. (Vaikka ne löisi ohi.) Mutta kun rupee vittuilemaan Turkalle, Jouko Turkalle, niin takaisin tulee sellaista tekstiä että äkkiä alat hävetä omaa syntymääsi... (tai niinkuin kemian ja fysiikan oeppettajani minulle sanoi "häpeä lumppuri varjoasi".) - Hän olikin sivistynyt ihminen.

    VastaaPoista
  43. Turkka ei ole. Ei ole. (Turkkilot ovat hyönteisiä, heillä on siis 3 raajaparia. Ne ovat raatokuoriaisia, kuuluvat coleopteroihin. Heidän lajinimitystään en nyt muista, siis latinaksi, antakaa anteeksi se. Ps. Raatokuoriaiset ovat muuten hyvin värikkäitä koppakuoriaisia, värikkäimpiä. Sen minä ymmärrän että coleopterit tai hemiopterit naamioituvat muiksi kuin mitä he ovat, esimerkiksi ampiaisiksi... koska linnut eivät syö ampiaisia. (Ainakaan kahdesti. Postimies se vaan soittaa ovikelloa kahdesti.) No, olen monesta asiasta sitä mieltä että "tätä asiaa minun ei tarvittekkaan ymmärtää". Siksi nukun - olosuhteisiin nähden - yöni hyvin.

    VastaaPoista
  44. tarkoitan siis... ja nythän minä tarkoitan koko ajan muuta mitä puhun... että kovakuoriainen joka (tai siis sen toukka) on vihreä, jos se elää kaalilla. Koska kaalikin on vihreä. Mutta sitä minä en ymmärrä miksi raadonsyöjähyönteiset ovat kamalan värikkäitä. Miksi? (Sitä paitsi heillä on muitakin kummallisia tapoja. Joista haluan suojella teitä.)

    VastaaPoista
  45. No onpas täällä ex-m ollut ahkerana, kiitos vaan!

    Tiesitkö ex-m, että Saarikoski oli mustasukkainen tuulelle, joka hyväili Tuulan etuhampaitten rakoa? Niihin olisi mahtunut heinänkorsi.

    Sen ainakin tiesit, että kukkahämähäkkikin muuntaa värinsä ympäristön mukaan - minulla on tästä valokuvia todisteena. Jos hämähäkki on valkoisella kukalla, se on valkoinen, jos keltaisella, se muuntuu keltaiseksi ja vihreällä vihreäksi.

    Kävin äsken makaamassa fysioterapeutin pöydällä. Niskani kaipaavat hierontaa, suuri maailma huimaa minua. Kävin myös postissa hakemassa uuden kameran, valokuvaliikkeessä ostamassa siihen muistikortin ja marketissa ostamassa jätskiä. 24 astetta mittarissa.

    VastaaPoista
  46. Saarikoskesta minule tuli muistuma joskus täällä kirjoittamiimme juttuihin. Bloggaus oli jostain Turun musiikkiliikkeestä?

    Kirjoitin onnellisesta miehestä, joka oli onnistuntu joskus koskettamaan äly mäellä olevan Saarikosken takinlievettä.

    Eipä taida Iinestä paljoa täällä näkyä, kun laukkaa kameransa kanssa pitkin pusikkoja.

    VastaaPoista
  47. En laukkaa vielä, tavaan kameran opaskirjasta ja virittelen asetuksia toimintakuntoon, asetan kielen ja alustan muistikortin ja muuta, vähän sama kuin tietokoneessa, että ensin pitää säätää toimintoja. Toisaalta on tuttuakin, kun vanha kamera oli myös Canon. Huomenna aion ottaa ensimmäiset harjoituskuvat.

    VastaaPoista
  48. Riku Riemusta tulee mieleen (ei suinkaan kamerakerho vaan) Reino Helismaa. Ja miksei, myös "riku riku rilluma hei". Tämän klassikkonsahan Riku (eikun Reino) sanoitti moni eri sanoin. Yhdestä lauseparista tykkään kamalasti... tosin en nyt muista sitä? (Minulla on hyvä tapahtumamuisti mutta aivan surkea sanamuisti. No, täytyy sitten keksiä itse.)
    "...toiset kaivoi lapioilla erämaasta kultaa/minä panin Huldan luona/kukkaruukkuun multaa..." Ei se ihan näin kai mennyt. Vaan välikös sillä. (Anteeksi, Repe.)

    VastaaPoista
  49. Ole hyvä vaan, ex-m!

    Kanssaihmisten mahdollisista ajatuksista huolimatta, laitan tähän yhden Repen tunnetuimmista.

    Repe: konsulin tyttären pihalla...

    VastaaPoista
  50. En käsitä paljon asioita. Arvostan van Vaaria (ja myös herra Kolehmaista): hän ymmärtää paljon enemmän kuin tapsa riku ex-m ja moni muu, yhteensä. Toisaalta... eihän se nyt kamalan paljoa ole...?

    VastaaPoista
  51. Hauskaa, että Helismaa on vaihtanut konsulin pihaan pihlajan sijalle kastanjapuun. On ikään kuin hienompi sekin.

    Herra Kolehmainen on minua kohtaan vähän pureva, aistin se takaraivossani - niinpä pelkään häntä hieman. Vaari oli ihana. Muistan ikuisesti hänen Siperian-junamatkansa.
    Sitä minä en tiedä, ymmärtääkö hän enemmän kuin muut.Voi olla, viisas hän kyllä on, mutta minulle jo vähän etäinen. Minusta me kaikki olemme erehtyväisiä.

    VastaaPoista
  52. Joka itsensä alentaa häney ylennetään. Joka itasensä ylentää,hänet alennetaan. Perkeleen kummallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen kyllä, muukalainen, että nykyisessä menossa se, joka itsensä alentaa, polkaistaan kantapäällä entistä alemmas, maanrakoon. Joka itsensä ylentää, sitä kumarretaan. Se on tämän päivän narsismin palvontaa.

      Poista
  53. Pelko pois, Iines! Minä en pure ketään, kunhan ihmettelen. Käsitän, että olet blogikirjoittamisen ammattilainen, blogit ovat intohimosi ja harrastuksesi, tiedät aiheesta kaiken tietämisen arvoisen. Mietin jopa, että elät todellista elämääsi blogissasi ja sen ulkopuolinen RL on vain blogitoiminnan varjo.
    Ja kun näin on, ei ihme, että tuskailet ja mietiskelet. Se on tyypillistä rautaisille ammattilaisille. Tunnen erään kuuluisan geologin, joka pohti ja pähkäili kivenmurikoittensa kanssa niin, että lopulta vaimokin lähti kävelemään. Ei hän sitä edes kunnolla huomannut, kun oli taas saanut uuden kiven analysoitavaksi.
    Jos blogaaminen (vai bloggaaminen?) olisi sinulle yhdentekevää, et miettisi koko asiaa. Tätä siis tarkoitin. Minä esimerkiksi en pohdi minuuttiakaan vähittäiskaupan rakennemuutosta, koska en tunne aihetta eikä se kiinnosta minua pätkääkään.
    Halusin siis kertoa Sinulle, että on mielenkiintoista seurata asiantuntijan pohdiskelua. Arvaan, että olet ollut tällä "alalla" jo kauan. Se näkyy asiantuntevissa pohdinnoissasi.Olen siinä ex-M:n kanssa samaa mieltä, että Sinulla ei todellakaan ole mitään syytä puolustella sanomisiasi.
    Luulen, että kun joskus kirjoitetaan blogi-ilmiön historia olet siinä mukana.

    VastaaPoista
  54. Olet, Kolehmainen, pitkälle oikeassa analyysissasi, siis tuossa, että blogimaailma on minulle tärkeä ja suuri, suurempi kuin monelle muulle. Tietenkin monenlaista blogiasiaa huomaa, kun elää kiinteästi menossa mukana eikä tarkkaile sitä ulkoapäin. Minulle tämä on osa oikeaa elämää, johon ajauduin puhesairauteni vuoksi. Ellen kirjoittaisi ajatuksiani, en kävisi missään pitempiä yhteiskunnallisia, kulttuurisia, tai muita asiapohjaisia keskusteluja. En pysty siis pitkiin virkkeisiin puheen katkeilematta pahastikin. Arkipuhetta toki harrastan ihan antaumuksella ja ymmärrettävästi, jopa uusienkin ihmisten kanssa, yhä rohkeammin jos tilanne tulee eteen. Monesti eikuitenkaan tule, koska on selvää, että tällainen puheen pätkiminen vaikuttaa sosiaalista elämää supistavasti. Se sanottiin minulle jo sairauden alkuvaiheessa, ja sanottiin, että sitä voi seurata masennus. Ei ole tullut, kiitos kirjallisen viestintämahdollisuuden, jonka olen löytänyt! Minulle ei oikein siis riitä pelkkä kotoinen arkipuhunta, tahdon olla kosketuksissa ihmisten kaikenlaisten ajatusten kanssa, tahdon puhua niistä jotenkin.

    Blogiharrastukseni tulee siis tätä kautta, ja terveenä en olisi välttämättä edes löytänyt tänne Blogistaniaan. Facebook ei ole sama asia, pidän nimenomaan kunnon keskusteluista ja myös höpötyksistä, en lyhyestä ja nopeasta viestimisestä, joita FB:ssa ja Twitterissä käydään.

    VastaaPoista
  55. Tuo, mitä ylempänä keskusteltiin "tutusta porukasta" blogin sisällä on aika mielenkiintoista. Näköjään suosittuihin blogeihin muodostuu ihan itsestään keskustelupiirejä, joissa on otettava huomioon paitsi blogisti ja käsiteltävä asia myös "kaverit." Ollaan vähän kuin kokoomuksen kamari-illassa (kepulaiset on tupailloissaan). Kaikki sujuu mukavasti tutun porukan kesken, mutta jos vaikka vain yksi saatanan persu pistää lusikkansa soppaan kaikki hermostuvat. Hänet voidaan jopa savustaa ulos.
    Kokoomus on tässä vain esimerkkinä. Yhtä hyvin voi olla kysymys sosdemeistä tai miksei vaikka sodomiiteista.
    Mutta siis se, että vakiintuneen porukan paine vaikuttaa kirjoittamisiin lienee totta.
    Sinähän olet blogannut jo monet vuodet? Voisit joskus tehdä tilaston syistä, jotka ovat aiheuttaneet vaihtuvuutta blogissasi. Siinähän voisi samalla löytyä jotain yleispätevää tavaraa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen ehdotus, joka edellyttäisi, että minulla on aina tieto siitä, miksi joku lähtee pois.

      Vaan ei ole, ikävä kyllä. Useimmissa tapauksissa minulla ei ole selvillä syy, miksi joku lähtee. Yksikään tapaus ei ole minulle kiistattoman selvä, koska kenenkään lähtöä en ole toivonut tai koettanut. Harva tulee kertomaan.

      On lisäksi niin, että blogista lähdöt voivat olla myös lähtijän oma asia, hänelle itselleen on tapahtunut jotain, elämänmuutos, yleisen virtuaalikiinnostuksen väheneminen. Luulen, että tämä syy on varsin yleinen blogimaailmassa. Vika ei siis ole kenenkään, lähtöjä tapahtuu, samoin uusien tuloja.

      Mutta aihe on kiinnostava. Mietin sitä lisää ja palaan asiaan, jos löydän viisasten kiven.

      Poista
  56. Tähän Kolehmaisen kommenttiin sanoisin nyt niin... että, nyt kyllä katsot kiikarin väärästä päästä. Ei siinä mitään, jos niin haluat tehdä, eli jos se on harkittua. Muuten en nyt sinua ymmärrä. - Ps. Kyllähän me kaikki tiedetään että Iines on täys paskakasa. Eihän me muuten täällä oltaisikaan...?

    Ps. Koska minut usein ymmärretään väärin - joskus teen niin itsekin - niin huomautettakoon, että edellisen kappaleen toiseksi viimeinen lause on satiiria. Satiiri siis pitää lukea toisin päin. (Tai ei siis aina. Eikä välttämättä aina. Samantekevää se mulle on, haistakaa vi....

    Ps. Mistäs minä näin hermostuin? (Alkaa analysoimaan itseään. Sitä kestää tovinsa. loding,loding...) En kyllä ymmärrä, mistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista satiiria ymmärrän heti, eikä tämmöistä tarvitse selittää. On selvää, että paskaa ei kauan viitsitä haistella. Hyvä satiiri! Nam.

      Poista
    2. Asakaksap syät no seniI...

      Ei se ihan vielä minulle auennut, tämä satiiri, vaikka seurasin lukuohjetta... vai tarkoittaako se, että pitää seistä päällään... no, yritetään... äh, puh... (ähinää, puhinaa, kolinaa, kiroilua).

      Poista
  57. Iines, olet tähdellinen.

    VastaaPoista
  58. Blogivieraiden erokäytös alkoi kiinnostaa kun olen seurannut keskustelua Uuden Suomen puheenvuorossa. Siellähän myös blogikirjoittajat joskus painelevat ulos ovet paukkuen (palatakseen myöhemmin takaisin vähin äänin). Kommentoijat ilmoittavat, etteivät enää koskaan kommentoi tämän tai tuon natsikortin/jeesus-kortin heiluttelijoita jne.
    Mutta siellä siis ihmiset ilmoittavat yleensä syyn lähtöönsä. Täällä blogistanian "yksityispuolella" taitaa meno oli huomaamattomampaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täältä joku on lähtenyt ovet paukkuen, mutta silti en ole täysin ymmärtänyt syytä. Esimerkiksi sitä, että miten minä pitäisi kommentoijia tai lukijoita pellenä - näin sanoi yksi ihana. Siis sitä en tekisi koskaan, että aliarvioisin tahallani muita, se ei ole minua. Jos joku näkee asian noin, niin minusta olisi syytä miettiä asiaa perin pohjin.

      Mutta tästä tullaan väärinymmärrykseen, ehkä puolin ja toisin. Uskoakseni se on ehkä yleisin syy poistumiseen.

      Poista
  59. Blogit ovat inhottavia. Sanon tämän ihan vakavissani. Jos blogissa käy, tulee mieleen, että siihen pitää jollain lailla reagoida... eli kommentoida. Minä, vaikka tämä ei siltä näytä, en tykkää kommentoida. Siksi, viimeiseen asti, välttelen uusia blogeja. En halua tutustua ihmisiin jotka eivät merkitse minulle sitää, tai tätää. (Olenkin omituinen, kyllä minä sen tiedän, ei se minua hermostuta. Koska se sopii minulle.)

    VastaaPoista
  60. Siitä huolimatta blogit ovat inhottavia. Iineksen perustelut omalle blogilleen, hänen puhevammaisuutensa - josta ei sen suurempaa numeroa kannata tehdä kuin mitä Hän itse tekee - kannattaisi teidän kumminkin ajatella mitä sanotte. Tai jos teillä ei ole mitään sanottavaa (niin kuin todennäköiseti on), pitäisitte sitten leipäläpenne kiinni. (Niinhän muutkin sivistyneet eläimet tekevät. Kuten esimerkiksi hyeenat.)

    VastaaPoista
  61. Hmm... miksei koko ajatusketjua vaan voisi aloittaa suoraan normaaliuden ulkoopuolelta, ulkolaidalta? Se on rentouttavaa. Kun on alunperinkin marginaalissa, ei tarvitse stressata sitä, mitä "normaalit" ajattelevat. Tulee paljon vähemmän suorituspaineita. Menee omalla tyylillään.

    Loppupeleissä ne kaikki salkkujaan kopsuttelevat ihmisetkin ovat samassa loukussa - miettivät päänsä puhki sitä, mitä muut heistä ajattelevat. Se ei johda mihinkään.

    VastaaPoista
  62. Mukavaa, täällä on kommentoitu yölläkin, Pastorikin!

    En tosiaan välitä korostaa puhevammaisuuttani enempiä, olen sopeutunut, kun pystyn sentään tekemään itseni ymmärretyksi ja ilmaisukanavia löytyy. Olen oppinut asioidessani valitsemaan lyhyet ilmaisut niin, että vieras ei välttämättä huomaa puheestani mitään erikoista. Pidempi jutustelu paljastaa asian kyllä melko nopeasti. Jos ihminen puhuisi sillä tavoin, että pitäisi tauon jokaisen tavun kohdalla, ei puheeni olisi ollenkaan erikoista. Pystyn puhumaan sillä tavalla jokseenkin samanlaisesti kuin te. Koettakaapa, jos haluatte käsityksen siitä, mistä on kysymys!

    Pastori, tuossa minulla on kehityksen paikka, että en koettaisi niin epätoivoisesti sijaita normaaliuden keskiössä. Tämä on siinäkin mielessä tarpeetonta, että minua kiehtoo kehän ulkopuolella olo, olijat. Se on ikään kuin rikkaampaa ja antoisampaa.

    Vaan kun ihminen on opetettu Pavlovin koira, minut on ehdollistettu häpeämään vähän kaikkea, ennen kaikkea huomatuksi tulemista - pitää sulautua. "Mitä ihmisetkin ajattelevat" on se mantra, jonka tunnen.

    VastaaPoista
  63. Äitini suvussa eli 1800-1983 Lissu-niminen vanhapiika, joka oli kova kiroilemaan, poltti sängyssäkin kiverävartista piippua ja joi päivittäin kupillisen pontikkaa. Kaikki suvun ja naapurustonkin lapset jumaloivat häntä, sillä Lissu paistoi usein lettuja eikä piitannut pikku jalkojen sisään tuomista roskista.
    Arvatkaa, kuka muistetaan vielä vuonna 2030 tuosta suvusta? Ja hyvällä sitäpaitsi.
    Niin että usko sinä Iines vaan pastoria ja ota uusi asenne. Saat huomata, että "ihmiset" ajattelevat sinua paljon vähemmän kuin uskotkaan, vaikka asuisit yhdessä viiden vasta vankilasta päässeen arabimiehen kanssa ja polttelisit kelteisilläsi hasispiippua kamarisi ikkunassa. Joku ohimennessään saattaisi ynähtää, että "siellä se naapuri taas pitää lystiään" ja jatkaisi puhetta LIDLin hinnoista. Huomenna koko asia olisi unohdettu pikkukaupungissa.
    Ylipäätään me kuvittelemme omien toimiemme kiinostavan kauheasti "ihmisiä." Funtsi vähän, kuinka paljon naapuriesi tekemiset sinua kiinnostavat. Huomaatko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis, Kolehmainen, tarinasi Lissu-muorista on hauska, ja Lissu sopisi esimerkiksi valtaosalle suomalaisista.

      Vaikka olen hyvä häpeämään, en silti usko, että kukaan minua sen kummemmin ajattelee tai tarkkailee. Luulen mieluummin, ettei kukaan koskaan huomaa minua, vaikka huomiotakin on tullut. Ja jos joku kehuu, saatan arvella, että kohta se huomaa erehtyneensä.

      Minut on siis opetettu häpeämään myös hyvää itsessäni, Kolehmainen. Häpeän yhtä lailla sitä, jos minut huomataan tai jos vaikka voittaisin jonkin kilpailun. Olisin vakuuttunut mittausvirheestä tai tuomarien raskaasta erehdyksestä.

      Tuon "mitä ihmiset ajattelee"-mantran voimalla on kasvatettu kokonaisia sukupolvia, luulen, ja se on jättänyt jälkensä moniin. Ihminen on mitätöity monella tapaa lapsuudessa, vaikka häntä onkin rakastettu ja koetettu parasta, lapsen hyväksi

      Poista
    2. Näinhän se on. "Mitä ihimisetki sanoo," muistutettiin minullekin lapsesta asti. Minä vain en ikinä ymmärtänyt, mitä merkitystä ihmisten sanomisilla minun elämääni on. Enkä ymmärrä vieläkän. Eri asia, jos tullaan sanomaan suoraan naamakkain. Sen nyt ainakin jaksaa kuunnella.

      Poista
    3. Eihän sitä varmaan valtaosa ymmärtänytkään. Minäkin koin sen sanomisen teeskentelynä, mutta ei se asiaa muuttanut. Lapsi omaksuu ympäristöään, vaikka osaakin arvioida sitä kriittisestikin. Eihän omaksuminen tarkoita, että ajattelee samanlaisesti ja että hyväksyy ympäristön.

      Kun tätä asiaa mietin, niin on paljon asioita, joissa en ajattele, mitä muut miettivät. Mutta on niitä asioita edelleen, joissa välitän, ja nimenomaan sanomisessa. Sitä ei sano läheskään aina, mitä oikeasti ajattelee.

      Poista
    4. Ja se on viisautta...

      Poista
    5. Kannatta ajatella mitä sanoo, ettei sano mitä ajattelee. Sanoi joku, en muista kuka (ehkä minä, ellei muut ilmoittaudu?), mutta taisi olla väärässä, osittain.

      Poista
    6. Me pidämme usein vähän yksinkertaisena moukkana sellaista ihmistä, joka sanoo mitä ajattelee. Ettei raukka osaa paremmin verhota sanottavaansa! Paitsi jos joku ansioitunut ihminen möläyttelee totuuksiaan, pidämme häntä originellina

      Poista
  64. Aika vanhaks kyllä eli? Siinä on mennyt pontikkamuki poikineen. "Tuulensuojaan"... kuten tavataan sanoa.

    VastaaPoista
  65. Joo, piti olla 1900.
    Mutta ponua ehti mennä silti paljon. Kiitos korjauksesta, anonyymi!

    VastaaPoista
  66. Ja sitten suu makeaksi...

    http://www.youtube.com/watch?v=k0dOmGTuy6I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, mikä meininki. Tykkäsin kovasti.

      Poista
  67. ilma on kauneinta mahdollista alkukesää.

    Lueskelin juuri lauantaina, eilen, ilmestynyttä paikallislehteä. Siinä haastateltiin vaaleatukkaista, tyytyväisen näköistä tyttöä, joka valmistuu kesäkuun ensimmäisenä lähihoitajaksi Portugalissa oli työssäoppimassa, avartava kokemus, Australiaan haave päästv. Sunnuntaiaamuna häntä ei enää ollut.

    VastaaPoista
  68. päivät rullaavat, sekaisin niissä menee. Haastattelu oli postuumi jo lauantaina. Aika omituisia kirjoitusvirheitä tulee tällä kännykälläni. Ennakoiva tekstinsyöttö muuttaa helposti sanan aivan toiseksi jos ei pidä varaansa. Paskan myivät, onneksi en joutunut maksamaan.

    VastaaPoista
  69. Ennakoiva tekstinsyöttö on Buubelista, en pärjäisi sellaisen kanssa ollenkaan, vaain heittäisin vehkeen jokeen.

    Tuo nuoren tytön ampuminen on murheellista. Yhtäkkiä vaan joku lataa talon katolla, piilossa maaten harkittuja tappavia kuteja toisten niskaan.

    Minun tekisi mieli lyödä tuota ampujaa, enkä edes halua ajatella, että voi parkaa, kun sinulla nyt vähän naksahti, kun et saanut mielenterveyshoitoa. Ei näitä tapauksia hoidolla poisteta, vaan sillä, että kasvatetaan lapset rakkaudella ja rajoilla niin, etteivät ne ammu lajitovereitaan.

    VastaaPoista
  70. tekojen motiiveita aina pohditaan. Mikä selittää mitä ja minkä vuoksi. Niin täytyy tehdä. Yksi yleinen motiivi on: "ammutaanhan hevosiakin".

    Lyhyt hetki, jossa käytetty valta on suurin, jonka tekijä pääsee elämässään kokemaan.

    Olen aika tyytyväinen, etten ole tuomari, enkä joudu ihmisille mitään tuomioita antamaan. Kuolemantuomion antaisin vain rikoksista hirveimmästä: sanan "korvakarkki" käytöstä.

    VastaaPoista
  71. Minäkään en tahdo tuomita, koska pahaa tekoakin voi ymmärtää, vaikkei sitä hyväksy. Teon voi tuomita, tekijän tuomitseminen on eri asia, ja se olkoon lainoppineiden asia.

    Silti tahdon lyödä, tahtoisin ravistella ja kysyä, että etkö sinä stna prkl näe, mitä olet tehnyt. Mikä luulet olevasi mätämuna jne.

    VastaaPoista
  72. Olen kanssasi samaa mieltä, sellaista pitäisi tehdä. Asioista täytyy puhua niiden oikeilla nimillä.

    Tavattoman raikasta oli, kun Idols-formaattiin pyrkiville sammakkoäänisille sanottiin: "olet juuri siirtänyt huonouden määritelmää!" - Aivan pähkähullulta tuntuu, että joku ei aiemmin ole kaikille niille edes vienosti vihjannut: "Älä laula, se tuntuu pahalta!"

    Kasvatus on tietysti keino ihmisistä täyspäisiä tehdä, sellaisesta en mitään tiedä, en tunne tämän päivän trendejä.

    Elämässä on yksi paha vika, vioista kaikkein suurin: se on tavattoman tylsää. Elämässä ei ole tarinoita, mahdolliset tarinat syntyvät vasta jälkikäteen.

    Dramatiikkaa ihmisten pitää saada aikaiseksi vaikka väkisin. "Ihanku elokuvissa!"

    VastaaPoista
  73. Hyvä tarina tulee juuri Teema-kanavalta.

    Tuosta kasvatuksesta sen verran, että en usko kasvatukseen terminä. Uskon kasvamiseen. Siksipä kasvuolojen tulisi olla rakkaudelliset, sellaiset joita kukin meistä tarvitsee. Kaikki olemme ansainneet hyvän kasvun mahdollisuuden.

    VastaaPoista
  74. Oudon vian olet Riku elämästäsi löytänyt. Minä kun en pidä mistään niin paljon kuin tavallisesta, tylsästä arkipäivästä. En halua enää näytellä missään draamassa.

    VastaaPoista
  75. Elämässä on yksi paha vika, vioista kaikkein suurin: se on tavattoman tylsää. Elämässä ei ole tarinoita, mahdolliset tarinat syntyvät vasta jälkikäteen.

    Eikös tämä ole vähän kuin peilikuva elämästä?

    Elämä ei tosiaankaan ole tarinaa, vaan tarinan synnyttää vasta aika ja ulkopuolinen kertoja. Hyvä tarinankertoja, se jolla on silmää, tekee tylsästä arkipäivästä tarinan. Näin minun mielestäni tarinat ja taide syntyvät. Elämä on oikeasti aika ylimainostettua, mutta tarinat tekevät elämän.

    PS Arki on minustakin parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina muistuttaa valokuvausta: rajataan ja korostetaan elämää.

      Poista
    2. Kyllä, tuossa äsken kun muotoilin kommenttiani, meinasin kirjoittaa, että elämä on kuin käsittelemätön valokuva, ja tarina on sen käsitelty versio. Hauska miten yhdenlainen mielikuva!

      Poista
    3. Voitaisiinko jopa ajatella niin, että tarina on fotoshopattu versio kuvasta? Vain harvoin käy niin hyvä tuuri kuin Iinekselle yhdessä lintukuvassa. Siinähän astelee eläinmaailman natsi jalka suorana paraatia harjoittelemassa. Tosin kuvaa voisi parantaa fotoshoppaamalla siihen kolmannen valtakunnan värit taustalle tai jtkn.
      Mutta olisipa hienoa, jos elämään saisi reset- ja delete-nappulat. Kun on oikein mennyt pää edellä hölmöyslammikkoon voisi aamulla rauhassa deletoida sen pois. Ja elämä jatkuisi ilman tuota typeryyttä.
      Ikinä en ole allekirjoittanut lausetta "en päivääkään vaihtaisi pois." Minä vaihtaisin monta. Antaisin ne halukkaille jopa ilmaiseksi.

      Poista
    4. Tarina voi hyvinkin olla käsitelty versio kuvasta, siis nimenomaan kuvasta. Elämähän on pohjimmiltaan myös kuva. Esitämme, että elämme, sen sijaan että eläisimme vaan. Kuva on siis esitys elämästä.

      Tarina sitten taas on vaikka se vahvasti photoshopattu kuva Niinistöstä.

      Minäkin resetoisin jostakin kohdasta mieluusti elämääni ja käyttäisin myös delete-nappulaa.

      Poista
    5. Kyllä kai meillä kaikilla tuppaa olemaan tuota elämän esittämistä, vieläpä fotoshopattuna. Lauseesi on jotenkin niin fiksu, että täytyy laittaa se muhimaan aivojen think-tankkiin. Sillä välin voi elää vaan kuten Lissu-täti teki. Siunattu olkoon hänen muistonsa!

      Poista
    6. Jottei totuus unohtuisi, Kolehmainen, niin huolimatta siitä, että Lissu-tätisi oli mielenkiintoinen persoona, hän ei kuitenkaan kelvannut miehille. Hänhän oli vanhapiika, joten jokin vika hänessä miesten silmissä oli. Noihin maailmanaikoihin nainen otettiin, nainen ei ottanut, ei Lissu-tätikään.

      Poista
    7. Höpsistä, Iines. Lissu-täti vaan ei piitannut miehistä. Ei pölähtävänkän vertaa. Hän teki aikuisiässään joka vuosi parin viikon tai jopa kuukauden matkan johonkin mukavaan paikkaan mukanaan aina paras ystävänsä Martta. Tämäkään ei tykännyt miehistä. Naiset asuivat seinänaapureina, kumpikin omassa kauniissa asunnossaan.

      Poista
    8. No mutta höpsistä itsellesi, Kolehmainen.

      Ei semmmoista Lissua olekaan, joka ei miehistä välittäisi.

      Ellei välitä miehistä, niin sitten naisista. Taisikin olla niin, että Lissulla ja Martalla oli suhde? Heillä oli erilliset asunnot, koska tuohon aikaan ei ollut julkisia lehmäpareja.

      Poista
    9. Siihen aikaan, ennen vanhaaan siis, ei kahden naisen yhdessä asumista ainakaan meillä päin pidetty mitenkään omituisena asiana. Sitä kai ajateltiin, ettei vanhapiikatädeillä ole seksielämää, saati kiinnostustakaan.

      Eikä vanhojapoikiakaan automaattisesti epäilty homoiksi, vaan siihen vaadittiin jonkinsortin käytöstäkin, homofiilikäytöstä. Nyt kun oikein palautan mieleen, niin homoksi epäily vaati kiinnostusta nuoriin poikiin. Kuka hullu sitä nyt vanhoista äijistä olisi ollut kiinnostunut?

      Poista
    10. Siis siihen muinoiseen aikaan turvattomat naisethan saattoivat asua yhdessä, mutta eivät he silti olleet pari. Saattoi tietysti joku ollakin, mutta siis oli yleistä, että esimerkiksi naimattomat sisarukset asuivat samaa huushollia.

      Poista
    11. Niin, kyllä Lissu ja Martta olivat pari, kaikki sen tiesivät. Kuten Tapsa todistaa ei naispareja muinaisaikaan pidetty minään kummajaisina. Ja kahden sedän yhteistaloutta ei kummeksuttu sitäkään. Enemmän niistä nykyisin vouhkataan.
      Lissu oli isokokoinen, roteva ja reitevä nainen, jolle kukaan ei uskaltanut v'''''lla. Martta taas oli hyvin naisellinen, pienikokoinen ja nätisti muodokas. Molemmat olivat hyvin lapsirakkaita, mutta omia heillä ei ollut.

      Poista
    12. Minä en tiennyt lapsena mitään naispareista tai miespareista. Pedofiilikin oli hassu kiva namusetä.

      Tiesin vain poika-Saiman, joka veti kessua ja pukeutui miehen pukuun. Häntä pidettiin kylähulluna.

      Poista
    13. Kotikylässäni oli eräs mukava mies, joka viihtyi lasten ja nuorten parissa, ei ryypännyt, ei jahdannut naisia, urheili ja kannusti muita. Me kaikki "tiesimme", että hän ei ehkä ihan istunut heteronormatiiviseen viitekehykseen, mutta mitä sitten.

      Muistan kun isäni kerran kysyi, olin varhaisteini-iässä, että onko se L. hieman omituinen, kun se pyörii vain kakaroiden porukoissa... Vastasin, että siinä mielessä kyllä, mutta muuten se on ihan normaali. Niin kuin olikin.

      Myöhemmin, aikuisena, ajattelin, että hän oli pedofiili, joka ei vain toteuttanut halujaan. Voihan heteromieskin oleskella naisten parissa heitä ahdistelematta. Korkeintaan kaula-aukkoa vilkuilla välillä, vahingossa.

      Eivät nämä asiat ole mustavalkoisia.

      Poista
    14. Niin juuri, homo ei pane koko ajan. Kuten ei heterokaan. Homollakin voi olla elämä, samaten heterolla.

      Vallalla on outo stereotypia siitä, että jos ihminen on muu kuin normiseksuaali, hän toteuttaa kaiken aikaa koko persoonallaan vain poikkeuksellista seksuaalisuuttaan. Siksi väliin hämmästymme, kun homo puhuu ihan järkeviä tai kun pedofiili harrastaa vaikka luonnonsuojelua.

      Poista
    15. Mutta seksuaalisuudesta puhuttaessahan puhutaan nimenomaan seksuaalisuudesta.

      Eivät kai heikäläiset sellaista edes tee, kyse on kauniista ja ylevästä rakkaudesta. Oikein kateeksi käy, kun en monialla muualla ole sellaista tavannut.

      Presidenttiehdokas, joka pääsi toiselle kierrokselle, koska on homoseksuaali, muttei valittu, koska on homoseksuaali, osti 1, 1 miljoonaa maksavan talon. Aika hyvin kouluttamattomalta, mutta erittäin miellyttävältä mutta mukavalta, etten sanoisi aivan ihmeellisen hyväkäytöksiseltä mieheltä.

      Poista
    16. Tuo oli hyvin kiteytetty: pääsi jatkoon, koska oli homo, muttei voittanut, koska oli homo.

      Onhan olemassa muuten maailmanluokan kirjallisuuttakin, jossa kerrotaan asioista pedofiilin näkökulmasta, eikä sitä ennen vanhaan ainakaan kukaan millään tavalla paheksunut. Tai jos paheksui, niin korkeintaan uhrin oikullisuutta, kun kiusoitteli olemuksellaan vanhaa miestä.

      Viittaan Nabokovin Lolitaan.

      Poista
  76. Kolehmainen, varsinaisesti en itsestäni pyrkinyt kertomaan, vaan siitä mitä tunnen ympärilläni näkevinäni.

    Oma elämäni tosin on hyvin vaihtelevaa ja täynnään elämän tunnekirjoa. Siitä ei ole pitkää aikaa, kun laitoin farkkuni muun pyykin joukkoon: "Ei näistä mitään väriä enää lähde!" - Silloin oivalsin, että juuri tätä elämän täytyy olla: "Se on parasta ollut, kun se rankinta on ollut!"

    Sellainen ajatuksen yritelmä, että nuorilla ihmisillä on usein liiallinen pyrkimys dramaattisuuteen. "Sitten ymmärtävät, kun..!" - Eivät ymmärrä, on vain lamauttava suru tekojen typeryydestä ja turhuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisista rankoista asioista on alan aito asiantuntija tehnyt koskettavan tulkinnan. Tällaista on Elämä, totisesti: http://www.youtube.com/watch?v=bark2gVt2Tg

      Poista
    2. Kaverit pitivät joskus ravintoloita, Sepi oli esiintymässä. Ruokahalu sillä oli mahoton, pizzoja tykäsi syödä; ehdottomasti ilman juustoa.

      Poista