13.6.2012

Kesäpäiväkirja 1. sivu: Viistolla tontilla

12.6. Täällä ollaan, viistolla tontilla ja vinossa koko kesä. On etsittävä tuolille tietty paikka, jotta ei lennä selälleen, niin kuin usein tapahtuu, kaikesta varovaisuudesta huolimatta. Tänä vuonna huomaan, että mökin ympäristö on kasvamassa umpeen, avara näkymä alas on peittymässä, maantietä tuskin näkyy. On ryhdyttävä raivaamaan pusikkoja ja katkomaan pikku koivuja ja pihlajia. Jopa katajille on näytettävä sahaa tai oksaleikkureita.

Mikä siinäkin on, että kun mies suunnittelee vetävän ruohonleikkurin, sen täytyy olla mahdollisimman nopeasti  vetävä? Olen katsellut, kun naapurin Martta juoksee leikkurinsa perässä kädet suorina, leikkuri karkaamaisillaan. Samoin  ja vielä pahemmin on minun viistolla tontillani.  Alamäkeä mennessä ja mutkan tullessa saa juosta, jotta ehtii kääntää leikkurin suuntaa ajoissa. Saa pidätellä leikkuria hartiavoimin, niin että sormet ovat mustelmilla, niin kuin minulla tänään.

Eikö yhdelläkään insinöörillä leikkaa, millainen leikkuri on käyttäjälle hyvä? Parempi olisi hitaasti mutta sitkeästi vetävä malli, joka tottelisi omistajansa mieltä? Näin voisi leikata rauhallisesti ja kevyemmin.

13.6. Tänään olen ollut sosiaalinen. Olen jutellut naapurin ikipoikamiehen kanssa, tosin hän on nyttemmin löytänyt itselleen naisen. Olkoon silti ikipoikamies. Hän tuli sieltä nelinkertaisen piikkilanka-aidan takaa toivottamaan hyvää kesää ja tuomaan itse tekemänsä topografisen kartan kylän alueesta. Aita on aikanaan hänen vanhempiensa pykäämä luomus, sukkia varastelevaa koiraamme vastaan. Se oli se kesä, kun rappusillemme ilmestyi tavan takaa pariton  hikinen villasukka, joka ei ollut meistä kenenkään. 


Ai mitä minulle kuuluu ja tyttärelle? Noh, tytär on saanut astmadiagnoosin, homekoulustaan. Minulla oli vatsatauti ja laiturini on karannut naapurin puolelle. Rantani kasvaa umpeen ja remonttia tarvitsisi tehdä, vaan kun ei ole rahaa. Autokin pitäisi vaihtaa ja olisihan siellä ulkomaillakin kiva käydä.

Mistä kummasta ihmisillä riittää rahaa noihin kaikkiin? Miten raha pysyy ja kasvaa jonkun hyppysissä, jonkun käsissä sitten taas ei? Elävätkö ihmiset nuukasti vai mikä onnenkantamoinen antaa heille korkoa koron päälle? Miksi jokusilla on kaikki suoraa ja helppoa ja toisilla sitten taas kaikki on vähän vinossa ja rempallaan, aina vaan?

(Maalaus Mia Bergqvist)

131 kommenttia:

  1. Minä sitä vastoin en ole ollut lainkaan sosiaalinen, Ernoa äidyin lukemaan kaiken muun ohessa.

    Ainakaan satiireidensa osalta on pöljää puhua mistään vanhentumisesta. Moista kun joku osaisi vielä kirjoittaa.

    Tavarasta se ei tykännyt, museot ja rojunkerääjät saivat kyytiä:

    "Tiedämme ihmisestä, että hän on ennen kaikkea keräilijä. Hän kokoaa aarteensa museoihin, jotka seisovat vääntynein nurkin pienissä maalaiskylissä, rojua täyteen sullottuina, niin täyteen että vintinikkunasta vielä pullistelee narulla yhteensidottu keinutuoli"

    Valtettavasti en tähän voi kaikkea kopioida satiirikokelmansa "alamaisten elämää" reilusta 500 sivusta, en edes tuota yhtä juttua.

    Käykö Keuhko? (jälleen)

    "Home sweet home", luki vanhan mökin porrasmatossa.

    VastaaPoista
  2. Maaseudulla on helppoa olla sosiaalinen. Täällä kontaktit ovat oikein naamakontakteja, ja asiat selvitetään perin pohjin, kuten tarinastani huomaa. Sain tilanneraportin kaikesta merkittävästä. Voidaan kysyä myös intiimejä, kuten "mitä se saa palkkaa". Tämä on täysin korrekti kysymys, ja siihen on parasta vastata suoraan.

    Voidaan kysyä myös vieraan kadullakulkijan nimeä, sillä kylillä erotetaan kyllä vieraat kulkijat. Kun minä kerran kuljin koirani kanssa raitilla, tuli muuan mummo vastaan. Hän pysähtyi iloisena ja kysyi, että kenenkäs koira se on. Minä sitten kerroin kuka olen, tai pikemmin kenen tytär, sillä äitini oli kylältä kotoisin. Näin koiran arvoitus oli ratkaistu.

    VastaaPoista
  3. Insinöörit tekevät laadukkaita ja toimivia kestokäyttöhyödykkeitä, jota toimivat loogisesti, fysiikan ja mekaniikan lakeja noudattaen. On kuitenkin sula mahdottomuus - ja kaikin puolin kohtuuton vaade - perushintaiselle leikkurille, jota ei ole edes huollettu säännöllisesti ohjeiden mukaan, että se pystyisi mukautumaan toimimaan yliopistokoulutetun humanistin mielen mukaan. Tuossa tulee kynnys ja kompleksisuus ylittää kosmisetn rajat. Tuohon ei saa ratkaisua isollakaan rahalla.

    VastaaPoista
  4. Kyseessä on nähdäkseni teknisesti todella hyvä leikkuri. Siinä on neljän vuoden takuu ja sen hinta oli yli 500 euroa, Honda. Muistaakseni leikkurin kuva oli joko tämänpäiväisen tai eilisen Hesarin etusivulla.

    Leikkuria vain on vaikea käyttää eritäin vaikeassa maastossa, hanaklissa oloissa - sen on leikattava pitkääkin kasvillisuutta, ei pelkästään mitään kylvettyä nurmikkoa, vaan heinää, voikukkaa, luonnon niittyä, timoteitä ja juolavehnääkin. En pääse aina ajoissa leikkaamaan nurmikkoja, jolloin ne venyvät.

    Maasto on lisäksi rinnetontti, erittäin jyrkkä ylämäki ja kuhmurainen tie, jota pitkin minun on pakkovedätettävä leikkuri ylös, koska ei sitä jaksa työntää jyrkkään ylämäkeen. Alhaalla saunalla taas on painumia ja pellon vakoja, joiden yli siirtelen leikkuria.

    Olen katsonut joka vuosi öljytikusta, onko öljyä ja lisännyt hieman.

    VastaaPoista
  5. En lue paperi sanomalehtiä, varsinkaan Hesaria, koska siinä toimituskunta koostuu kommunisteista ja feministeistä.

    Takuu tuntuisi olevan Hondassa hyvä, ja hinta hulppea... no ehkä siitä tulee tuo 4 vuoden takuu. Leikkuri vain ei ole oikea, jos se ei ole tarkoitettu toimimaan maastossa ja olosuhteissa, joissa sinä leikkaat. Pitkä kasvillisuus on leikkurille myrkkyä ja siksi leikkuri olisikin puhdistettava huolella heti leikkuun jälkeen. Lisäksi leikkurille pitäisi tehdä joka talvi 8leikkuria ei tarvita talvella) sellainen perushuolto, jossa se puretaan ihan osiin, puhdistetaan osat ja katsotaan että osat on voideltu ja tiivisteet kunnssa. Sitten puhdistettu moottori kasataan, pistetään uudet öljyt ja koekäytetään. Tämä on hyvä puhdetta pitkiin talviöihin/viikonloppuihin.


    Jos rinne on jyrkkä ja hankala, voisit harkita vinssiä "lisävarusteeksi" leikkuriisi. Sillä hilaisit aina leikkurin ylös rinnettä pitkin. Suosittelen sähkö(akku) vinssiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sellaista leikkuria olekaan, joka on "tarkoitettu" toimimaan kuoppaisessa metsäisessä ylämäessä ja pellossa. Kuvaavaa on, että serkkupoika veteli joskus sen niittypeltoni traktorillaan matalaksi, hyvän hyvyyttään, mutta kun hän veteli samalla luumupuun ja omenapuun taimeni, en päästänyt häntä enää peltoon.

      Rinne on siksi jyrkkä, että esimerkiksi autotietä ei voitu tehdä siitä, vaan rinne kiertäen takakautta metsikön halki.

      Poista
    2. No, jos olet itse tuota mieltä, niin miksi leikkurillasi sinne ylipäätään menet? Seuraava neuvoni on, että ota viikate käteen ja sirppi vyölle ja pistä hihat heilumaan. Sinähän olet kuitenkin "maastokelpoinen" ja voit tarvittaessa vaihtaa "nelivedolle" jos tulee paha paikka.

      Poista
    3. Sirppi on käytössä pienempiä reunoja varten, mutta eihän hehtaarista tonttia sirpillä niitetä. Itsevetävä leikkuri on paras, ja seuraava aste on sitten päällä istuttava ruohonleikkkuri.

      Poista
  6. Ai, Mia tekee nykyään tuollaisia kuvia... Aiemmin hän maalaili kivoja kissoja. Hän kuuluu sarjaan "Tapsan tuttuja" - eli oli nuorena tyttönä kerran samassa firmassa kesätöissä. Tunsin aikoinani hänen isänsä aika hyvin.

    Minäkin leikkasin ison nurmikon mökilläni. Ruoho, heinä, kukat, versot yms olivat lähes puolimetrisiä. Seassa sammakoita ja ketunpoikia. Eikä ollut vetävää leikkuria, vaan perinteistä mallia eli "työntävä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on hulvaton ja raikas, sattumoisin löydetty ja talletettu, tekijästä en ole kuullut. Mutta kepeää ja vähän söpöä naiviutta töissään näyttää olevan.

      Sinulla on tietenkin miehen voimat, Tapsa ja ehkä tasaisempi maasto. Eihän silloin vetoa tarvita, veto on meidän heikkojen naisten juttu.

      Muuten joku tuolla ylempänä puhui, että leikkuri kiertää pitkän ruohon solmuun ja tukkii sen. Ei, leikkuri silppuaa sen ja kerää säiliöön, jonka tyhjennän pellossa muutaman metrin välein.

      Poista
    2. Nyt on blondi hommissa jälleen. Mitä järkeä on kerätä sitä ruohoa säiliöön ja tyhjentää muutaman metrin välein peltoon?

      Ota se säiliö pois, pelkkä kuormahan se tuossa paikassa on.

      Poista
    3. Nyt et ymmärrä, mikä määrä ruohoa jää leikattulle raidalle, jos sitä ei kerää. Sehän jää tukkimaan leikkuria seuraavalla leikkauskerralla - koetapa nyt ymmärtää, mitä kekoja jää alle, jos leikkuri syöksee alleen voikukkaa ja heinää silppuna. Poisharavointi ei ole mahdollista, koska leikkuualaa on rutosti.

      Keräintä ei tarvita, jos leikkaa pieniä siistejä aloja ja samettinurmikkoa.

      Poista
    4. Mitä se siinä leikatulla raidalla haittaa? Helpompi sitä on hallita, kun kerätä kekoja parin metrin välein raidalle.

      Poisharavointi ei ole mahdollista? Miksi ei? En näe haravoinnille mitään estettä. Kyse on siitä, että työ pitää suunnitella ja toteuttaa taiten.

      Poista
  7. Kun sinä, Iines, ilmoitit olevasi taas tiedon saavutettavissa, ja jos kaipaat lisätietoa tästä Halla-ahon jutusta, niin lukaise tämä mielestäni hyvin osuva analyysi:

    Maallikko ei ymmärrä Halla-ahon tuomiota

    Sen jälkeen voit esittää oman faktoihin pohjautuvan näkemyksesi, miksi Kaleva-lehti saa kirjoittaa suomalaisista, niin kuin kirjoitti, mutta vastaavaa ei saa kirjoittaa sompuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttu oli hyvä kooste siitä, mitä on tapahtunut. Valaistuin lisää.

      Otsikossa on väite, joka ei pidä paikkaansa. Minä olen maallikko, ja lukemani jutun perusteella ymmärrän tuomion, joskaan en tiedä, pitääkö tällaista pelleä ylipäänsä rangaista oikeusistuimessa vai olisiko ollut parasta ignoroida hänen lapsellinen vastvetonsa Kalevan itseironiseen juttuun.

      Ei kai missään ole kielletty Kalevan harjoittamaa itseironiaa ja sarkasmia, joka kohdistuu siis itseen, meihin? Mitä uhkaa voi olla siitä, jos vaikka kiihottaisikin "meitä" meitä vastaan? Me olemme todella juopottelevaa kansaa, joka örisee ulkomailla ja tappaa kännipäissään - ja meillä on tästä pitkä perinne, kuten historiaa tunteva Sofi Oksanenkin on sanonut.

      On tietenkin tyystin eri asia kohdistaa provokaatio ulkopuolelle itsestä, vähemmistöryhmiin. Tältä pohjalta ymmärrän vakavasti ottamisen ja jutun käsittelyn oikeusasteessa.

      Se mikä on minut nyt yllättää, on Halla-ahon käytös, kun hän ryhtyy laatimaan koepalloaan, jossa haukkuu somalialaiset vastaavaan tyyliin. En voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että mies on joko 1) tyhmä tai 2) laskelmoivan kiero ja tarkoitushakuinen.

      Koska en usko tyhmyyteen tohtoristason henkilöltä, kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon, joka tässä tapauksessa on äärimmäisen tarkoitushakuinen provokaatio.

      Ei tällaisilla asioilla pidä leikkiä, ja tämä on erityisen vakavaa, jos henkilö ei kansanedustajanakaan osoita katuvansa tekoaan vaan uhittelee kuin uhmaikäinen oikeusistuimelle. Ja tarkoitushakuista ja päälleliimattua on opetuslasten nähdä tässä pisaraakaan sananvapaustaistelusta.

      Minulle valkeni lopullisesti, mistä on kyse. Kiitos, Jape valaisusta.

      Poista
    2. Ei sinulle näemmä mitään ole valjennut, mutta kuten sanonta sanoo: kun kauhalla annetaan ei lusikalla voi ottaa.

      Ymmärtämättömyytesi ilmenee jo omasta kielenkäytöstäsi, jossa ilmaiset suoranaisen tyhmyytesi. Lisäksi sokea uskosi sanomalehtiin on sen sortin pöllöyttä, että sinulla pitäisi valkoisen kepin sijaan kirjoittaa ihan kunnollinen ja tukeva rollattori. Kalevan juttu on itseironaiaa ja muiden vastineet lapsellisia? Melkoista röyhkeyttä sinulta. Goottipeikko Sofi Oksanen ei tähän asiaan kuulu, hän kuuluu Kalevan, sinun ja Kemppisen ohella siihen nyky"suvaitsevaistoon", joka ei suvaitse kantasuomalaisia, mutta neekereitä pitää hyysätä. Kukaan teistä, joista osa itsekin elää yhteiskunnan tuella, ei ole maksamassa neekereiden suomelle aiheuttamia kuluja.

      olet itse laatinut tänne blogiisi "koepalloja", mutta kun jäät niissä kiinni heittäydyt avuttomaksi ja sanotkin että kyse oli vain leikinlaskusta.

      Aika tulee osoittamaan, että esim. Halla-aho oli asiassaan oikeassa. Ja mikäs siinä, kun suosio sen kun lisääntyy, kun muka-suvaitsevaisto näitä pöljäilyjään aika ajoin myllyttää mediassa.

      Sinä voit ironioida Kalevan malliin ihan keskenäsi, mutta kiva tietää, että luet itsesi juopotteleva örisijä joka tapat kun olet kännissä. Älä kuitenkaan sovita tuota manttelia muiden niskaan.

      Poista
    3. Outoa japelta heittäytyä yhtäkkiä anonyymiksi.

      Korjaan: outoa keneltä tahansa muulta, mutta japelta odotettavissa. Tavanmukaista.

      Poista
    4. Onpa outoa, että SINÄ heittäydyit yhtäkkiä anonyymiksi.

      Ei siitä ole kuin hetki, kun esiinnyit Anonyyminä, ja nyt teet sen taas. En odottanut tätä.

      Poista
  8. Opiskelijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on suomalaisten opettajien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa ironiaa :)

      Poista
    2. Ei, ei, käsittelin asiaa faktana.

      Poista
  9. Ironia on eri kuin itseironia, josta puhuin. Kalevan kirjoitus oli itseironiaa, koska kirjoittaja ironisoi ryhmää (suomalaiset), johon itse kuuluu.

    Halla-aho ei harrastanut itseironiaa eikä ironisoinut ryhmää, johon itse kuuluu, vaan ulkopuolista vähemmistöryhmää, jota on muutenkin kritisoinut voimakkaasti ja julkisesti.

    Opettajat on ryhmä, johon anonyymi-Jape ei itse kuulu. Näin ollen juttu ei ole itseironiaa, eikä edes ironiaa.

    Ironian käyttö on taitolaji. Pitää olla vivahteiden tajua. Ironia ei ole mekaanista kuten matematiikka. Mikä tahansa lausahdus ei ole ironiaa, vaikka jokin toinen on. On otettava huomioon monta seikkaa, mm. kirjoittaja ja konteksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kalevan kirjoitus oli itseironiaa, koska kirjoittaja ironisoi ryhmää (suomalaiset), johon itse kuuluu."

      Kumma että kukaan ei tehnyt rikosilmoitusta tuosta Kalevan juopottelevasta örisijätoimittajasta, joka tappaa kun on kännissä. Pishan tuo pitäisi saad liikenteestä.

      "Halla-aho ei harrastanut itseironiaa eikä ironisoinut ryhmää, johon itse kuuluu, vaan ulkopuolista vähemmistöryhmää, jota on muutenkin kritisoinut voimakkaasti ja julkisesti."

      Älä höpäjä. Ei vähemmistöjä mitenkään ole "suojattu" ironialta ja itseironaiaa varattu vain "enemmistölle". Miksi vähemmistöä pitäisi suojata ironialta ja millä perusteella.

      Lisäki olet ihan hassu, kun kuvittele että vähemmistöt on jotenkin suojattu kritiikiltä, jopa julkiselta sellaselta. Miksi ihmeessä olisivat? Älä kiertele ja kaartele, vaan vastaa sinulle esitettyihin suoriin kysymyksiin perustellen. Jos et pysty, vaikene!

      "Näin ollen juttu ei ole itseironiaa, eikä edes ironiaa."

      Et sinä päätä mikä on itseironiaa tai ironiaa.

      "On otettava huomioon monta seikkaa, mm. kirjoittaja ja konteksti."

      Jaa jaa, eli Kalevan kirjoittaja on kännissä örisevä tappaja? Selvä!

      Sinä, Iines, puhut itsesi pussiin niin monessa paikkaa, että ei sinua voi ottaa vakavasti. Siinusta ei ole loogiseen ja faktat huomioivaan debattiin, valitettavasti. Sinusta ryhmää nimeltä "suomalaiset" saa ironisioida ja kritisoida, mutta ryhmää nimeltä "somalit" ei. Onpa perin kummallista.

      Tähän loppuun sinulle kuolematon ajatus, jota vaalin: ”Olen eri mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi sanoa mielipiteesi”.(Voltaire)

      Kirskaksi kakkuun laitan vielä tähän aivan loppuun osoituksen fanittamasi Kemppisen kaksoisstandardeista. Kemppinen toteaa kirjassaan Oikeus kulttuuri-ilmiönä, että "Tuomioistuimia saa ja pitää arvostella ja korkeinta oikeutta saa lyödä kuin vierasta sikaa."

      Poista
  10. Satiini ja ironia ovat sellaisia, että niiden tarkoitus on loukata kohdettaan mahdollisimman törkeästi. Huumorintajuttomat eivät sellaista ymmärrä. Sananvapaus on tärkeintä kaikesta. Kunhan eivät meitä loukkaa. Pilapiirtäjät haastamme oikeuteen!

    -nimim. Kyllä kansa tietää, minä ja 30 muuta.

    VastaaPoista
  11. Jape-anonyymi,

    nyt en jaksa enää Halla-ahosta yhtään mitään. Case is closed, minun osaltani, muut voivat halutessaan toki jatkaa.

    Olen täällä nousevassa munamarkkinahuumassa selaamassa ohjelmalehtistä ja miettimässä, menisikö katsomaan Jani-Petteriä, Harjakaista vai Dannya. Vai menisikö istumaan kattesen kivel ja kadehtimaan jotakuta. Metrilakua ainakin ostan ja pussihousut epämääräiseltä myyjältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli jälleen kerran sinulla jää vastaukset antamatta selkeisiin kysymyksiin? No ei yllätä. Perustelut eivät ole olleet sinun valttejasi aiemminkaan, vaan pikemminkin irtoheitot, joissa ei ole totuuspohjaa.

      Täällä päin on tuo munavaihe ohi, minä menen näet viikonloppuna katsomaan tipuja. Jos on hyvä pyrstö, saatan näppäistä kuvan.
      Toivottavasti aseman minuuttibaarissa saa vetäistä rentouttavan tuopposen ilman, että näkökenttään tulee veltto neekeri designfarkuissan. Silloin saattaa mennä päivä piloille.

      Poista
  12. Kukaan ei tainnut tarttua Iineksen huvitusmielessä esittämään tulkintaan, että ruohonleikkurin suunnittelija = mies = insinööri. On niitä naisinsinöörejäkin. Mitäs ne suunnittelee?

    Mutta mistä päättelet, että Kalevan pääkirjoituksessa harjoitettiin itseironiaa? Luitko sen? Mykkänen ainakin totesi sen olleen tosissaan kirjoitettu.

    Joycen Odysseuksesta on ilmestynyt uusi käännös. Kai sekin on luettava, meinaan kun luin nuorena miehenä Saarikoskenkin tekemän. Vartiokin on vielä vähän vaiheessa. Mutta palaan siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "On niitä naisinsinöörejäkin. Mitäs ne suunnittelee?"

      Virkkuukoukkuja ja parittomia vasemman käden vihreitä lapasia.

      "Mutta mistä päättelet, että Kalevan pääkirjoituksessa harjoitettiin itseironiaa?"

      Iines ei päättele, eikä tutki. Hän vain heittelee "lonkalta", niin kuin kunnon humanisti konsanaan.

      "Luitko sen?"

      Ei, ei Iines sitä lukenut. Hän on ollut tietokatveessa, mutta tästä huolimatta hänellä on asiaan vankka mielipide ja hän pystyy muodostamaan kuvan kirjoituksen sävystä ja luonteesta sitä näkemättä. Tämä kaikki siitä huolimatta, vaikka ei mitään tiedäkkään, koska hän "ei jaksa enään yhtään mitään".

      Poista
    2. Ota lääkettä ja rauhoitu.

      Poista
    3. Luin yllä linkatun Mykkäsen artikkelin "Maallikko ei ymmärrä Halla-ahon tuomiota".

      Tuo otsikko on propagandistinen ja siis huono lehtiotsikko asiajuttuun, se ampuu heti väärään suuntaan, se ei ole objektiivinen, se valehtelee. Mykkänen ei tunne "maallikon" mielipidettä, hän tuntee vain omansa. Minäkin olen maallikko ja ymmärrän hyvin. Samoin moni muu maallikko, ehkä valtaosa maallikoista, ymmärtää ja hyväksyy Halla-ahon tuomion.

      Kalevan pääkirjoituksen "päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre" ei ole herja, vaan yleiseen tietämykseeen ja julkisuudessa esitettyihin tutkimustuloksiin pohjaava väite, joka kohdistuu omaan ryhmään.

      Sen sijaan Halla-ahon vastaveto kohdistuu ulkopuoliseen ryhmään, ei omaan, eikä se perustu tutkimuksiin vaan silkkaan kansanpuheeseen, huhuihin.

      Mykkäsen kirjoitus on hurskasteleva yritys pestä Halla-ahon kasvot. Halla-aho on muka suorittanut tieteellisen kokeen, joka osoitti syyttäjän toimineen kaksoisstandardin mukaan, siis virheellisesti. Kutun viikset!

      Poista
    4. "Tuo otsikko on propagandistinen ja siis huono lehtiotsikko asiajuttuun, se ampuu heti väärään suuntaan, se ei ole objektiivinen, se valehtelee"

      Kyse ei ole artikkelista, vaan näkökulmakirjoituksesta, siis mielipiteestä. Kannattaa tunnistaa tekstin konteksti ja tyylilaji, ennen kuin arvostelee sitä.

      Lisäksi, jos luet yhtään nykylehtiä, esim. iltapäivälehdet ja UusiSuomi, niin niiden otsikot on järjestäen tahallisen vääristeleviä ja jopa valheellisia. Ilmeisesti siksi, että on kova kiima saada edes joku ihminen lukemaan lehden tekelettä, jossa objektiivisuudesta ja tiedonvälityksestä ei ole häivääkään.

      "Samoin moni muu maallikko, ehkä valtaosa maallikoista, ymmärtää ja hyväksyy Halla-ahon tuomion."

      Heh heh - jälleen sinulta ohilaukaus. juuri kerroit, että Mykkänen ei tunne kuin oman mielipiteen ja heti perään SINÄ kerrot tietäväsi mitä mieltä valtaosan maalikoista on. Et TIEDÄ.
      Jos edes auttavasti lukisit lehtiä ja niissä tehtyjä mielipidetiedusteluja, niin TIETÄISIT (etkä mutuilisi), että Halla-ahon tuomiosta kansanmielipide jakaantui TASAN 50/50%. Että älä puhu soopaa mistään valtaosasta.

      "Kalevan pääkirjoituksen "päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre" ei ole herja,"

      Se on nimen omaan herja ja loukkaus suomalaisia kohtaan.

      "vaan yleiseen tietämykseeen ja julkisuudessa esitettyihin tutkimustuloksiin pohjaava väite,"

      Kenen yleiseen tietämykseen ja mihin julkisuudessa esitettyihin tutkimustulokiin se pohjautuu?

      "joka kohdistuu omaan ryhmään."

      Ja se ryhmä on kännissä örisevät tappajatoimittajat.

      "Sen sijaan Halla-ahon vastaveto kohdistuu ulkopuoliseen ryhmään,"

      Etkö tajua, että kritiikki pitää voida kohdistaa kaikkiin ryhmiin. Mikä ulkopuolinen ryhmä on somalit, jota tulevat kuitenkin loisimaan "muun ryhmän" eli suomalsiten kipolle? Miksi hei eivät pysy oman ryhmänsä kipolla? Häh?

      "eikä se perustu tutkimuksiin vaan silkkaan kansanpuheeseen, huhuihin."

      Missä siinä huhuja on? On tunnettu fakta, että somalit, joista alle 15% käy töissä, loisivat verovaroilal suomessa. Millä muulal he täällä "toimeen tulevat", kun eivät käy edes töissä. Tutki hiukan kuule tilastoja ITSE, äläkä sepusta soopaa. Kaikista asioista ei tarvitse olla Kristiinainstituutin feministien naistutkimuksenlaitoksen tutkimusta. siittää, kun katsellee itse ympärilleen ja tekee havaintoja kuinka asia on.

      "Mykkäsen kirjoitus on hurskasteleva yritys pestä Halla-ahon kasvot."

      Ei se mikään yritys ole, vaan Mykkänenhän vastaanpanemattomasti tekee sen minkä pitääkin. Eikä ole ainoa.
      Kemppisen kaltaisen itkupillin, ei tarvitse ainakaan tästedes pyrkiä mihinkään asintuntijarooliin. Hän on jäävi vihapuhuja.

      "Halla-aho on muka suorittanut tieteellisen kokeen, joka osoitti syyttäjän toimineen kaksoisstandardin mukaan, siis virheellisesti."

      Halla-aho koe onnistui täydellisesti ja kaksoistandardin olemassa olo osoitettiin. Onnetonta aiheessa vain on, että Mika Illman, joka kokeeseen asetettiin, ei kestänyt sitä, että hänen toimintaansa paljastettiin ja valotettiin kansalle. Hän ryhtyi asemaansa väärinkäyttäen henkilökohtaiseen vendettaan tuhalten suunnattoman määrän Suomen kansan rahaa. Mika Illman pitäisi erottaa tehtävistään välittömästi ja laittaa perusteellisen tutkinnan alle. Erittäin likainen Demlan roskajuristi.

      Poista
    5. Tuskin se koe tieteellinen oli, mutta tarkoituksella tehty se oli kyllä. Halla-aho kertoo siinä, että hän testaa nyt sananvapauden rajat ja näyttää toteen kaksoisstandardin. Koe onnistui täydellisesti, tekijänkin ihmetykseksi. Lukemalla alkuperäisjutun asia selviää kyllä.

      Toinen asia on se, etteivät nämä selittelyt kelvanneet Korkeimmalle oikeudelle. Se katsoi, ettei tarkoitus pyhitä keinoja. Tästä tässä tuomiossa on kyse. Siitä saa olla samaa tai eri mieltä, vapaa maa.

      Poista
    6. Minusta on äärimmäisen kummallista, että edelleen änkkäät samaa. Lain ja kohtelun pitä olla kaikille samaa, mutta jos jotain etuja on, ne piää olla oman maan kansalaisille (siis kantasuomalaisille), eikä elintasopakolaisille, joista somalit ovat selkein esimerkki.
      Lisäksi änkkäät omia satuja, kuten sitä, mitä tohtorismies muka on nähnyt tai ollut näkemättä. Eihän tohtorismies edes ole käsitellyt asioita joista sinä puhut, vaan sinä tuot tähän asiaan sivupersoonanan oman vinonasenteen joka on väärä, mutta mitä törkeintä, koitat väittää toisten sanomaski sitä mitä he eivät ole sanoneet.

      Se millä maalla ollaan, niin sillä ei ole yhtään mitään väliä. LAIN PITÄÄ OLLA KAIKILLE SAMA. Tämä on asian ydin. Nyt näin ei ole, eli suomalaiset on huonaommassa asemasa lain suhteen OMALLA MAALLAAN -> Kaksoisstandardi. Ota nyt jo se huppu päästäsi, Iines.

      "On julmaa ja sydämetöntä ajatella, että aseetonta saa ampua samalla tavoin kuin aseistettua"

      Täysin asiaton kommentti!

      "Eiköhän kansa kerro mielipiteensä tästäkin asiasta."

      On kertonut jo, mutta et usko asiaa, vaikka se sinulle lautasella eteen tuodaan. Sinänsä tällä asialla ei ole kunnallisvaalien kanssa yhtään mitään tekemistä, koska kaikki osapuolet eivät ole ehdokkaina. Kuitenkin, mikäli Jussi Halla-aho on, niin hän tullee saamaan äänivyöryn.

      Poista
  13. Markkinoilla tuntuu ohjelmaa olevan mukavasti. Olen kuullut, että raumlaisse sanovat Dannya Rannyksi, en tiedä mihin se perustuu.

    Minä hullu pikkupoikana jonotin sisään sen Dannyn käärmeshouwiin, liput loppuivat ennen kuin sisään pääsin. Silloin harmitti, mutta näin jälkeenpäin ei lainkaan.

    Pussihousuja et osta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, Riku puhui asiaa: pussihousut säästät meille! Kysehän on sentään munamarkkinoista. Pillumarkkinoilla on eri säännöt ja niistä voi lukea Laasesen blogista.

      Hmmmm... Olikohan aika mennä nukkumaan? Olen taas mökillä, mikä selityksenä mainittakoon. Kuikat huutaa järvellä.

      Poista
    2. Minä olen alkuun täällä mökillä kaikista töistä iltaisin niin raatona, että jos menen pötkölleni yhdeksän kymmenen aikaan, nukahdan samantien. Linnunlauluun. Ja oravakin on jo tömistellyt hassuilla pikku tassuillaan katolla.

      Poista
  14. Oletteko kuulleet, että Laasanen voittaa ilmeisesti seuraavan kristiinapalkinnon. Haluavat viimeinkin upottaa koko jätkän.

    VastaaPoista
  15. Jaa että ei pussihousuja. Mielessäni olin jo basaarin porteilla haaremihousut jalassa avojaloin ja punaisin varpaankynsin.

    Siis pojat pojat, ette taida tietää pussihousista mitään. Niissä on sellainen pussahtava juttu puolisääressä, kuminauhalla yhteen kurottu keveä ja heilahteleva. Ylhäältä ne ovat myötäiset tai mitä nyt ovat. Voi olla harsomaista tuulenkeveää kangasta. Ranta-asu tai mökkiasu. Ajattelin, että niillä epämääräisennäköisillä tummilla myyjillä on sellaisia.

    Harmi, että Uuden Suomen blogit ovat menneet lukukelvottomiksi sen ulkoasu"uudistuksen" jälkeen. Viimeksi kun koetin lukea, blogien rivi ulottui luettavuustutkimustuloksia uhmaten ruudun laidasta laitaan!!! Sellaista näki 80-luvulla. Eihän sellaista voi yksinkertaisesti lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin, että ostat ne pussihousut man... Mannelta. Haaremihousut on eri juttu ja mielihaluin oppisin niistä kaiken. Milloin on kurssit?

      Poista
  16. Siis ulkomaalainen saa pilkata kantaväestöä saamatta sanktiota, koska kantaväestö on enemmistönä? Ja suomalainen jos pilkkaa ulkomaalaista siitä saa tuomion koska ulkomaalainen on vähemmistönä? Eihän tuo ole oikein, eikä tasavertaista. Sama laki pitäisi olla kaikille, siis kaikille. Samasta asiasta toinen saa tuomion ja toinen ei. Kyllä rasismia esiintyy myös kantaväestöä kohtaan, ja siitä ei seuraa mitään. Katsokaa ruotsia, siellä ei kukaan enää uskalla puhua mitään, eikä kommentoida mitään vaikka miten haluaisi. Eräs ruotsin kansalainen sanoi, pääsee helpommalla kun nörtyy eikä sano vastaan herjoihin mitään. Kohta täälläkin on näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä asiat ovat paremmin esim. Turkissa. Siellähän rankaistaan ankarasti turkkilaisuuden halventamisesta. Monessa muussakin sivistysmaassa, Venäjällä ja Egyptissä vaikkapa, ulkomaalaisia saa halventaa vapaasti.

      Poista
    2. Nuo ovatkin todellisia sivistysmaita joissa pätee: maassa maan tavalla. Suomi kun aina ottaa mallia Ruotsista, niin täällä ei saa kantasuomalainen sanoa eikä tehdä mitään.

      Suomalainen ei saa esim. sanoa vähemmistöä edustavaa Steophen Elopia pelleksi ja Sammon (Nokian) ryöstäjäksi vaikka mainittu jannu on selvä roisto.

      Poista
  17. Ai niin sellaiset mannehousut. Olisivathan nekin muuten kivat.

    Haaremihousuja kuitenkin tarkoitin. Mökillä on kiva pukeutua hassusti. Sellainen olisi kiva kuvakavalkadi, jossa julkaistaisiin suomalaista mökkipukeutumista, kaunistelematta. Olisi sitten vaikka tässäkin puhelinäänestys, että mikä asu ja kuka mökkihöperö on kansan suosikki. Toivoo nimimerkki kesäuutispula.

    VastaaPoista
  18. "Mökillä on kiva pukeutua hassusti. Sellainen olisi kiva kuvakavalkadi, jossa julkaistaisiin suomalaista mökkipukeutumista, kaunistelematta."

    Näytäppä mallia. Kuulemiin ja näkymisiin...

    Naapurin läskipoika

    VastaaPoista
  19. Iskikö tähän blogiin jälleen kerran "sananvapaus", eli suomennettuna sensuuri?

    Näin taisi käydä...

    VastaaPoista
  20. Poistin kaksi omaa kommenttiani, en kenenkään muun. Tapaus H-a on osaltani loppuunkäsitelty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistit samalla kaksi minun kommenttia, joten pyydän: Älä valehtele!

      Kiitos!

      Poista
  21. Poistin kaksi omaa kommenttiani Tapsan klo 11.11 ja sinun Jape-anonyymi klo 19.30 kommenttien välistä. Mitään muuta en poistanut.

    Keskustelu kanssasi alkaa käydä mahdottomaksi. Sinun on aika hakea itsellesi sopivampi keskusteluympäristö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et huomannut, niin poistit samalla vastaukset kommenttiisi.

      Nimim. "itsekin erehdyin kerran"

      Poista
    2. Vastaus poistettuihin kommentteihinihan on kommentti klo 19.30, ja juuri tämän kommentin huutaminen ja jankkaaminen sai minut poistamaan omat kommenttini, joiden perässä ei poistohetkellä ollut mitään. Miksi sen kieltäisin? Valehtelu ei kuulu tapoihini missään oloissa.

      Jos poistamiini kommentteihini on juuri nimenomaisen poiston aikana joku kirjoittanut jotain, ei se taatusti ollut näkyvissä poistaessani kommenttejani.

      Poista
  22. Tuo ihminen - Jape parka - tyhmistää tämän blogin. Kenen tekee mieli keskustella, ja mistä?, kun yksi, terskanpää tutisten, inttää ja jankkaa koko ajan samaa agendaa.

    Ystävät, te teette itsestänne tyhmiä - ja ennen kaikkea tylsiä - kun viitsitte kommentoida häntä.

    Nimim. "itsekin erehdyin kerran"

    VastaaPoista
  23. Jehovantodistajista usein sanotaan, että ovat itsepintaisia. Ovat kyllä kokemuksieni mukaan ymmärtäneet päättäväistä toivomusta.

    Halla-ahon todistamisesta ei mikään pelasta. Ihan turha yrittää ovea kiinni tyrkätä; "Minulla on elävää totuuden tosisanaa, kuulkaa te vääräuskoiset, on se vähän pakkokin...!

    Helvetin kirkkoslaavilaiset!

    VastaaPoista
  24. Mikkohan minä olen - en minä itseäni kiellä. Jape on vain niin samperin tylsä keskustelukumppani; hänellä ei ole omaa sanottavaa. (Ensin luulin että on. Mutta ne, hänen sanomisensa, ovatkin vain ennakkoluuloja.) Tänään tulin Ventspilsistä, Talsi ja Tukums ovat mielenkiintoisia kaupunkeja, muuten oli tylsää. Ja Latvian tiet, ne joita EU-rahoilla - eli meidän? - ei ole ehditty kunnostaa, ovat kuoppaisia. Tapahtui erilaisia asioita... en kerro niistä, minua väsyttää.

    Kaikkea.

    Niin, se mikä minun silmääni hiveli niin Ventsplisin kaijalla rötköttövät kaksi VALTAVAN isoa laivaa. Toiseen roudattiin koksia: seitsämän traanaa (laskin ne: kita kiinni/kita auki) sitä sinne ahtoivat. Laiva oli liputettu Panamaan. Toinen laiva, jonka kotisatama (mukamas) oli Valetta, tankkasi itseensä nesteytettyä kaasua. Se oli kans sen kokoinen että sen kokoista laivaa ei nähdä täällä, Hangossa kotkassa Haminassa tai helsingissä ei nähdä. (Paitsi jos näkee unia.)

    Hitsi, kun iski Kauhee kaipuu Skönelle!

    VastaaPoista
  25. Pakko lisätä tähän: " ... Tempora aspera vīvimus, amīce bone ... "
    eli, nyt minä en ymmärrä yhtää itseäni. Mistäs tämä lause pompahti? Minun piti siteerata itseäni, eli "... Ja Latvian tiet, ne joita EU-rahoilla - eli meidän? ..." ei tietenkään tarkoita sitä että Suomessa asuvat ns. tummaihoiset niitä olisivat rahoittaneet. Koska hehän eivät...

    ei, ei jumalauta. Em mää jaksa jauhaa tätä samaa paskaa - satiirimielessä edes - mitä Jape jauhaa tosissaan päivästä päivään. Ja viikosta viikkoon. (Ja kuukausistaan kuukausiiin.)

    Vaihtaisit välillä tampoonisi. (Plase.)

    VastaaPoista
  26. Tarkoittiko Mikko please? Olet sanonut että et osaa englantia. (vitsi, vitsi)

    VastaaPoista
  27. Ah, henkeni alkaa taas virrata vapaasti, kun avaan blogini keskustelun..

    Onneksi noita fanaattisten totuudenpuhujien keskustelupaikkoja on tarjolla runsaasti. Se niissä vaan on, että johonkin sanomalehtien keskusteluihin yksilö uppoaa huomaamattomaksi, ja siellä taitaa käydä niinkin, että luetaan vain oma kommentti. Vaan hyvä niin!

    Minulla on muuten valoisa muisto Latviasta, Via Balticasta. Tuntui ihmeellisesltä oivallukselta, että sitä pitkin pääsee vaikka minne, ilman lentämistä. Lentäen ei näe mitään, ja minusta matkanteko on juuri sitä, että istuu välineessä ja näkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Suomeen sotkemaan tulleiden romanikerjäläisten pitäisi poistua tuota Via Balticaa pitkin pikaisesti. Tätä ei tietenkään saa hyysääjähumanistien mielestä sanoa, koska romanikerjäläiset ovat vähemmistö, mutta uhmaan moisia tyhmiä, kantasuomalaiselle pellavapäälle asetettuja rajotuksia, ja kritisoin romaneja ja heitä hyysääviä humnaistitason kekkuleita ankarasti.

      Kun katsoo esim. tätä uutista:

      Tältä näyttää romanikerjäläisten hylkäämä leiri

      on normaali älyllä varustetulle henkilölle selvää, että moiseen ympäristörikollisuuteen pitää puuttua ankaralla kädellä ja ohjata syylliset maasta ulos HETI. Lisäksi olisi vihervasemmistolaiset humanistit velvoitettava, ankaran sakon uhalla, siivoamaan tuo sotku, jos heidän romanikeräläistoverit eivät tätä tee.
      Jos joku tästä mielipidekirjoituksesta kiihottuu, se on hänen omalla vastuulla.

      Poista
  28. Tästä, mitä saarnaaja P. Mustapää sanoo, olen EHDOTTOMASTI samaa mieltä. Mielipiteesi on muutenkin ihan - ellei tuore - niin terve! Ps. Ja nyt en edes vinoile.

    VastaaPoista
  29. Itse kun matkustelen ulkomaalaisten maissa, yritän käyttäytyä asiallisesti niissä. En oleta että esimerkiksi belgialaisten pitäisi muuttua samanlaisiksi kuin minä. Ei, yritän itse käyttäytyä korrektisti. (Ja jos humallun liikaa, alan puhua varmuuden vuoksi ruotsia.) Minusta (tämä on edelleen vain esimerkki) kivointa Pelgiassa on se että ihmiset puhuvat omaa kummallista pelkiaansa. Eivätkä yritä miellyttää minua.

    VastaaPoista
  30. Saarnaajalle veisaisin vielä sen verran, että... totta kai minäkin inhoan romaanikerjäläisiä. He ovat malka minun silmässäni. Mutta mitä, ajattele ite, heidän pitäisi tehdä että me pääsisimme heistä eroon? Ei se riitä, oikeasti, että he painuisivat takaisin sinne mistä ovat tulleet, koska... silloinhan he kiusaisivat siellä olevia valkoihoisia lihaa syöviä heteromiehiä. Ei. Heidän pitäisi, herra Kapo, tehdä itsemurha. (Sen he ovat velkaa meille, ja kulttuurillemme.)

    VastaaPoista
  31. "Mistä kummasta ihmisillä riittää rahaa noihin kaikkiin?"
    Kahteen asuntoon. Autoon.

    VastaaPoista
  32. Mitä saarnaajan linkkaamaan uutiskuvaan tulee, eihän tuossa jälki ole niin pahaa kuin kotoperäisten teinix-leirityjien jäljiltä.

    Tulkaapa vaikka katsomaan sille vuorelle, jossa käyn kuvaamassa keväisin uhanalaista kalliosinisiipeä. Sitä vuoren lakea, näköalapaikkaa, pitävät pikkukaupunkilaisteinixit, hyvien perheiden vauraat kasvatit, sikalanaan.

    Laella käydään avoautoilla ja pikkuaudeilla rokki jyskyen. Vuoren laki ja rinteet on täynnä sirpaleita, niin hienoksi jauhautuneita, että ne kimmeltävät kaikkialla auringossa kuin tähdet öisellä taivaalla. Pitää varoa saamasta hienoja teräviä säikeitä käsiinsä tai polviinsa, kun polvistuu kuvaamaan perhosia. Isompia kaljapullon lohkareita ovat kolot ja painanteet täynnä, samoin rutistettuja peltitölkkejä, tupakka-askeja. Paperia, nuotionjämiä, muovia ja muuta krääsää on yltympäriinsä, tuulen riepottamana.

    Tänä vuonna kaiken saastan keskellä oli muutama pahvilaatikollinen jakamattomia ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia. Nyt tuuli on levittänyt rypistyneet paperit ympäri vuorenseinämiä. Lähellä olevan muuntajan seinään on ilmestynyt monen ihailemaa graffittaidetta: Cannabis lukee jättikorkuisin kirjaimin seinässä. Asialla eivät suinkaan ole rantojen miehet, puliveivarit, sillä he keräävät pullot jälkeensä, eivätkä suttaa paikkoja. Vain ympäristötietoiset nuoret jättävät pullot ja saastat luontoon kuin koira kakkansa.

    VastaaPoista
  33. PS Lisäys Juuri katselin, kun olin ennen mökille tuloa odottelemassa kalliosinisiipeä kuvaan, kun yhdestä pysäköidystä autosta pudotettiin Hesen pussit ja colamukit ja paperit maahan, siihen kallion laelle vaan, ja tämä neljä kertaa neljän ihmisen annos. Siihen jäi kasa hyvivointisyöppöjen jätettä. Nuorten ei tullut nähtävästi mieleenkään kerätä roskia ja viedä mennessään!

    Millaistahan tällaisilla sottapytyillä on kotona?

    VastaaPoista
  34. Alkoholisteja on aika tyhmä haukkua: eivät he ole (paitsi ulkonäöltään) inhottavia. He ovat kuin shakinpelaajia: ajattelevat ensin ja tekevät vasta sitten. Nykynuoriso - tai ei saa yleistää: ajattelen lähinnä huumehommoja - tekevät ensin, eivätkä ajattele senkään jälkeen. Siinä kulttuurissa on jotenkin kestämissä... myös muille kuin ns. "kukkahattutädeille".
    Ps. Itse kyllä kasvatin mukulani mielestäni mukavaksi. Jos Saaga (tämä on taas esimerkki) potkaisi kadulla jotain tyhjää muovipulloa - ihan vaan huvin vuoksi? - niin minä sanoin että, "Saaga, paneppas se roskikseen?". Hän saattoi prostetoida (isänsä tyttö kun oli) että "enhän minä tätä ole tähän jättänyt". Kun sanoin että "sillä taas ei ole merkitystä" niin hän otti, ihme ja kumma, otti sen tötsän ja vei sen lähimpään roskikseen. (Sitten hän iski mulle silmää, minä otin häntä kädestä, ja jatkettiin tallusteluamme.)

    VastaaPoista
  35. Aina, kun ihmisellä on lapsi (pieni) hänellä on upo-uusia maailmoja edessään. Aina.

    VastaaPoista
  36. Tallinkin autolautalla eilen (tai onko siitä jo enemmän) istuin Toytossani ja katselin ikkunoista ulos. Eli lähinnä sitä mitä ympärilläni tapahtuu. Vieressäni oli kullan (pronssin?) värinen City-mersu-++-maasturi. (Valtavan kokoinen an Sich.) Kolme äijää sen maasturin ympärillä puhui kovaäänistä venäjää ja poltti tupakkaa. (Joka on, ihan syystä, autokannella kiellettyä.) Meinasin mennä huomauttamaan heitä siitä, mutta en sitten mennykkään... koska se 4s heistä - joka ei puhunut mitään - tuijotti minua synkeän näköisesti. (Varmaan sen takia kun minä tuijoitin hänen "kavereitaan" synkeän näköisesti.) Hyvä on, ajattelin. Hänen taskunsa, sekä etu- että sivutaskut, pullottivat. Ajattelin - vaikka hän oli oikeasti Gorilla näköinen - että tuskin niissä banaaneja on. - Ps. Tallinkin kansiduunaritkin tekivät sen auton kohdalla kummallisen u-käännöksen. (Itse ajattelin että "onneks mullakin on itsesuojeluvaistoa". Vaikkakin vaan vähän, mutta kumminkin.)

    VastaaPoista
  37. Taas näitä miesten laivaseikkailuja, reissutarinoita. Voi miten kadehdinkaan näitä hurjia sattumuksia. Naiset vaan shoppaavat ruotsinlaivoilla. Tylsää.

    Munamarkkinoillakin oli tylsää. Kaikilla myyjillä samanlaiset rihkamatuotteet. Yhtään munaa en nähnyt. Ostin kaksi teepaitaa, sinisen ja valkoisen. Syötiin roskaruokaa, ja käytiin ostamassa sitten kaupasta ahvenfileitä ja makeita suomalaisia mansikoita.

    VastaaPoista
  38. Minusta olisi kiva ostaa huulipunaa. Ja katsoa laivaa - peilin kautta - joka lipuu satamaan. (Se ei minusta olisi kivaa jos minun sen jälkeen pitäisi vaihtaa joku sidesukka jalkoväliini. Niin kuin naiset joskus tekevät. En tiedä?)

    Elateridae.

    VastaaPoista
  39. Laivalla oli, onneksi täkillä (dägilla), yksi käheä-ääninen akka. Joka sanoi pojalle, joka ilmeisesti yritti iskeä sitä, että "sää oot kuin seinää päin lentänyt pulu. tai joku kolibri". (En kuullut enempää, jatkoin kävelyäni sinne, minne olin menossa, eli fööriin.)

    Ps. Mennessäni haukkasin merituulta, eli happea. (Joka sinällään ei kuulu teille.) Laivayhtiön kannalta mukavaa oli että kengänpohjistani ei jäänyt jälkiä däkille.

    Alppikengistä jäljet vain jää? (Niin muuten monelle oululaiselle naiselle jäi... alkoi vatsa pullottamaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä reissukertomuksen tunnelmapalasia.. Näitä on kiva lukea ja nähdä kuva silmissään. Kaikkea saat mahtumaan yhteen hetkeen, käheä-äänisen akan lausahduksesta oululaisnaisten tilanteeseen.

      Poista
  40. Muistelin vuotta 1945. (Jolloin minua ei ollut.) Mutta se oli kuuma, tapahtumarikas kesä...

    VastaaPoista
  41. Meidän hehtaarisilla rinnetonteilla asuvien pitäisi olla armollisia itsellemme ja siirtyä Paasikiven linjalle tosiasioiden tunnustamisessa. Ainakin itse olen tehnyt sen, ajelen koneella sen verran kuin jaksan, niittelen pakolliset reitit auki. Kun minusta ei ollut huoltamaan leikkuria ja vaihtamaan vuosittain öljyjä, siirryin käsikäyttöiseen. Se on yllättävän kevyt työntää, etenkin kun työntää rinnettä poikkisuuntaan.

    Kun paikat puskittuvat ja kasvavat umpeen, tunnen itseni alkuperäislajien säilyttäjäksi. Paremmaksi ihmiseksi kuin esimerkiksi rikas naapuri, joka kuoritutti parituhatneliöisen tonttinsa maat, kuljetutti tilalle uudet mullat ja uudet kasvitkin ilmeisesti. Ja olen muuten nähnyt tontillani jo ritariperhosen ja auroran - aurorakin on kuulemma vähentynyt.

    VastaaPoista
  42. Niin pitäisi olla, armollisia itsellemme, Sokea kansa.

    Vaan kun tässä reittien auki pitämisessäkin on iso työ. Tänne maalle ei tosiaan tulla lomalle eikä lepäilemään, vaan työleiri tämä on, muutoin kaikki repsahtaa. Minulla on vielä sellainen tilanne, että olen ainoa, joka huoltaa tätä paikkaa, muut tulevat kiireisinä valmiiseen. Ei siinä mitään, mutta jos kaiken päälle saa joskus moitteita, että mikset ole pannut tuota kuntoon tms., on kyllä repeäminen lähellä.

    Minulta saatetaan pokkana kysyä, miksi en ole kaatanut varjostavia pihapuita. Kysyjä ei ota huomioon, että jonkun pitää oksia puut, pätkiä rungot, klapittaa pöllit ja lopuksi kantaa ne sadat oksat pois, jotka puusta pihaan jäävät. Juuri katsoin, että yksi kuusen oksakin on minua pidempi ja tuuheampi.

    Pahinta meillä on matalan rannan umpeenkasvu. Kaislikko syö rannan kokonaan. Ei siinä auta yhden naisihmisen pienellä viikatteella uhittelu hyttysen ininän vertaa. Joskus haaveilen, että olisin koko kesän kaupungissa ja nauttisin vain pienestä takapihastani.

    VastaaPoista
  43. Neuvostoliitossa aikoinaan keksittiin (joku insinöäöri varmaan?) perseensuristin, joka ei mahdu perseeseen. Eikä sitä paitsi surise. (Sivuseikkoihin ei nyt tietysti kannata puuttua!) Toivoisin silti että perussuomalaisten kunnallisvaaliehkokkaat kokeilisivat ko. laitetta. Se saattaisi tuoda erilaisia fiilinkejä. (Esimerkiksi että "taidanpa lähteä tästä Siwaan. Se on yllättävän lähellä. Ostan 1/2 kiloa voita. Ja vähän meetwurstia. Plus tietysti perunoita. Ja ehkä myös makkarapaketin. Niin, ja Bostonia. Ja jätän äänestämisen tällä kertaa muiden huoleksi".)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla muuten on perseensursistin. Ostin sen aikoinaan Leningraadista. Eikä se tosiaankaan surise. Mutta pitää kamalaa kolinaa. (Ensimmäisestä asunnostani sain häädön sen takia.) Nykyisin vaimennan sitä, siis sen ääntä, villavanttuilla.

      Poista
  44. Ei vaineskaan. Minä kunnioitan demokratiaa... semmoisena kun ymmärrän sen. Meillä on eduskunnassa juuri sellainen miehitys kun olemme äänestäneet. (Se on Oikein.)

    VastaaPoista
  45. Täällä vaan sataa. Kuuntelin jopa juubituubista Rautavaaran "sunnuntaina sataa aina", mutta en viitsi sitä tähän linkittää, kun on niin synkeä, että alkoi naurattaa.

    Hyvä se on, ettei tarvitse keksiä mitään tekosyitä sisällä olemiseen.

    Totuuksista tiedän vain yhden: "totuus löytyy kaurapuurosta!" - Siitä nimittäin jo aikanaan tajusin, ettei se ainakaan sieltä voi löytyä.

    Minä kävin ostamassa kolme kiloa uusia perunoita, muutaman kilon olen jo vedellyt. Ostin myös erilaisia hedelmiä, tomaattejakin, vaikkeivat edes olleet puhtaita keskieurooppalaisia.

    Huomasin muuten, että ahtisilli jäi ostamatta, eikun takaisin kauppaan, on vielä hetken auki....

    VastaaPoista
  46. Kalaa minäkin tänään pöytään veivasin, ahventa ja perunaa. Voitakin piti ostaa näiden herkkujen kanssa. Uutta ostan juhannukseksi, kun vanhat on syöty.

    Täälläpäs on aurinko pilkistellyt jo iltapäivästä lähtien, tuuli on vienyt pilviä pois, eikä ole satanut kuin hiljaa yöllä, puntut täyteen. Juhannusta kohti mennään yhä selkenevässä säässä!

    Siis silliä ja perunaa, nam. Ja sitten juhannukseksi grilliherkut ja ennen kaikkea sitä mustaa kärtsämakkaraa. Namnam.

    VastaaPoista
  47. Siis uutta perunaa ostan juhannukseksi, nyt söin vanhoja.

    Ja muuten nyt menen ulos aurinkoon tekemään pienellä Fiskarsin kirveelläni sytytyslastuja koivupöllistä. Kivaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Montakos kirvestä teidän mökeillänne on? Kysyn ihan vaan huvikseni, koska olen kirveiden ja puukkojen ystävä, sahoista ei ole niin väliä.

      Minulla on rantamökillä viisi, talossa kuusi ja autossa yksi.

      Poista
  48. Aina ei voi syödä suomalaiskansallisia hampurilaisia ja pizzoja.

    Minua nauratti kun yksi äijä kerran kertoi käyneensä, ennen kai jo niitä edellisiä vaaleja, niinistön propaganda-jakamossa kahteenkin kertaan. Ensimmäisellä kerralla siellä oli esitetty filmiä, jossa sankari itse hakkasi halkoja miehekkäästi, nostaen kirveen korkealle päänsä yläpuolelle.

    No, se äijä kirjoitti seikkaperäisen selostuksen johonkin vieraskirjaan siitä, kuinka halkoja oikeasti tulee hakata. Kertoi vielä miten vaarallista on nostaa kirves vauhdikkaasti pään yläpuolelle, terä voi hyvin irrota.

    Seuraavalla kerralla käydessään filmiä ei enää ollut esillä.

    VastaaPoista
  49. Halonhakkuussa, tai pikemminkin klapien teossa ei voima ole tärkeää vaan tekniikka. Napakka lyönti lähtee melko alhaalta, jotta voima menee halkaisuun eikä kirveen heilutteluun Saulin malliin. Halkohommat sopivat myös naiselle. Kun tekniikan oppii, halkaisu on hauskaa puuhaa. Vaikka minulla tuon työn tekee klapikone, kätevä vehje, ja turvallinen, jos on tarkkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klapinteossa tarvitaan toki eri tekniikkaa kuin puolimetristen pölkkyjen halkomisessa, joissa tarvitaan myös voimaa ja momenttia.

      Niin, onhan minullakin kirveiden lisäksi tietysti klapikonekin. Käytän sitä säästeliäästi, sillä tykkään puiden pilkkomisesta.

      Puun kaadossa tuen Iineksen näkemystä: se varsinainen kaato on vain 5 % koko hommasta. Nimim. Kokemusta on aika saatanasti.

      Poista
    2. Minä olen, isäni (joka oli kansakoulunopettaja) metsässä pikkupuita vesurilla. Aika saatanan hikistä hommaa sekin oli. (Ja palkaksi sai vain kulauksen lämmintä limpsaa. + tietysti huolenpidon. Ei sitä pidä unohtaa. Enkä unohda, isä rakas.)

      Äitinikin rakasti isääni. Ja minä heitä kumpaakin. Kun ajattelen elämääni takaperin, minusta tuli aika tasapainoinen pakkaus heille. (Nooh... ehkä vähän juopohko... mutta.) Niin.

      Poista
    3. ... ääh ... kaadoin siis vesurilla pieniä puita... muutenhan tämä virke olisi aika kryptinen. ja minä kun aina puhun asiat epä-kryptisesti. itse asiassa jos johonkin yliopistoon - minne tahansa, vaikka Otanmäkeen tai saastamalaan - perustettaisiin "selväsanaisuus" professuurius, niin minuthan siihen valittaisiin. ilman muuta.

      Poista
  50. Klapikoneesta minulla mieleeni tuli, että Rovaniemellä kuuluu viikonlopun aikana ollut joku, en nyt sano hihhuleiden, mutta herätyskokous kumminkin. Tai markkinat kuin markkinat.

    Saarnaaja Vapaavuori oli kuulemma pitänyt hyvän ja ja jumalisen puheen: "Köyhät eivät ymmärrä, kuinka raskasta on kantaa palloksi turvonnutta lompakkoa etutaskussa. Eihän siinä kakkipaskalle taivu. Yhteinen etu se on, älkää olko niin negatiivisia."

    Sitten siellä oli ohjelmassa ollut kuorolaulua. "Köyhät kyy- kyy-kyykkyyn"-kappale moniäänisesti laulettuna sai monet silmät kostumaan.

    Porilaisten marssin jälkeen Jyrki esitti tunnelman keventämiseksi Säkkijärven polkan huuliaan pärisyttämällä. Standing ovationit (seisten taputuKSET) tulivat nuorekkaasta rapistaan:
    "TUN, TUN, TUN, SE TUN, TUN, TUN, SE TUN, TUN, TUNTUU HYVÄLLE NIIN. HYVÄLLE NIIN. SE HYVÄLLE TUN, TUN,tun, TUNTUU NIIN. HYVÄLLE TUNTUU. TUNTUU, TUNTUU. TUUT TUUT TUNTUU.!

    VastaaPoista
  51. Jaa että montakos mökkiä meillä on, kysyy Tapsa, ei kun kirvestä siis mökillä?

    Noh kirveksiä on vissiin yksi iso Fiskarsin halkaisukirves, jolla on vedetty mm. varpaaseen, sitten on se minun pieni Fiskarsini, pieni vuolukirves sytykkeiden tekoon. Jossain on taatusti vanhoja kirveen raatoja, sillä liiterissä on koskaan purkamaton varasäiliö, joka on täynnä ikivanhan torppamökin lattiahirsiä "hätävaroiksi", jos puu loppuu. Niiden alla on vaikka mitä. Hassua on, että tämä suunnaton ja koskaan purkamaton, äitini muinoin pykäämä hätävarasäiliö vie liiterin lattia-alasta suurimman osan. Jotain tarttis sillekin tehdä, tuikata tuli koko p*skan alle.

    Saunamökillä ei ole kirvestä, kun naistaloudessa puut viedään siististi kottikärryillä maantien yli polkua pitkin saunalle, kun on tarvis. Tai on sillä puskissa tylsä kirves. Puita siellä olisi kyllä kaadettavaksi asti

    Hassua on muuten se, että täällä meren rannikolla ei juuri Tapanin-myrskytuhoja tullut, meiltäkään ei kaatunut ainuttakaan vanhaakaan keloa.

    VastaaPoista
  52. Unohtui: onhan meillä sitten semmoinen hieno innovaatio, klapikoneen lisäksi, jolla tehdään pöllistä käden käänteessä klapikasa. Se on sellainen järeä keltainen kiilapäinen rautatanko, jossa on jokin ihme mekanismi, joka pilkoo pöllin tietyllä vivun nostolla nätisti muoviämpäriin. Se oli lähes klapikoneen hintainen, mutta jäi käyttökelvottomaksi, kun käsi kipeytyi sillä iskiessä. Koko vartalo tärähti päätä myöten, joten minun fysiikalleni se ei sovi. Tilasin sen Hobby Hallista.

    VastaaPoista
  53. Tilaasin hobby Hallista pumpattavan Barbaran. Mutta se meni puhki. fysiikkani ei kai sopinut sille.

    VastaaPoista
  54. Minustakin kamalaa on kun naisystävä kesken panemisen räjähtää ja sanoo vaan PAM. Eikä häntä sen jälkeen löydy, mistään. (Paitsi vähän muovinriekaleita sieltä sun täältä. Mutta niitähän poikamiehen asunnosta muutenkin tuppaa löytymään.) Erittäin, ja miksei myös kiusallistakin, on tuommoinen. (Ajattelepa vaikka naapuriraukkoja... hehän tästä äänisaasteesta eniten kärsivät. Etkä suinkaan Sinä.)

    VastaaPoista
  55. Ihmiset ovat laumaeläimiä. Jos seinäsi takaa kuuluu "jysjkyti-jysjkyti-jysjkyti" niin kohtahan sinäkin kolkutat Marttisi/Marttasi olkapäätä ja ehdotat että "mentäisko mekin Martta/Marttiseni vähäks aikaa pötköllemme..."

    Sinnepä sitten sukellatte. Peittojen ja Patjojen (ja miksipä ei myös Vällyjen) alle. Kuin vesikovakuoriaiset (Dytiscus latimukset).

    VastaaPoista
  56. Dytiscus latissimuskset ovat muuten (sanon tämän vain sivistääkseni teitä) äärimmäisen kiukkuisia eläimiä. Pari sellaista on purrut minua sormeen. (Kun kuvittelivat että olen kalanpoikanen.)

    VastaaPoista
  57. Yleensä en ajattele tällaisia asioita... muta joskus tulee mieleen että naiset, jonkun tasa-arvon riivaamina, lätkivät miehiä turpiin... kuin vierasta sikaa. Semmoinen sattuu. (Uskokaa nyt hyvät naiset, tai ihmiset yleensä, että semmoinen sattuu. Joskus, jopa kamalasti.)

    Minä en käsitä sitä minkä takia pitäisi riidellä siitä ovatko naiset inhottavampia kuin miehet. Koska totta kai ihmiset ovat inhottavia. Ps. On naisilla ainakin kivat (etu)käpälät. Itse olen silloin tällöinen joutunut niiden manipuloinnin objektiksi. (Mieleeni ei sillon - sattuneesta syystä - ole tullut että "minäpä valitan tästä Korkeampaan Oikeuteen"... Ei.)

    VastaaPoista
  58. Hitsi, kun kirjoitan hoonoa soomea. Pahoittelen. En sitä paitsi kehoita ketään runkkaamaan; siitä liukenee selkäydinjatke, kuulema. Mutta jos vieressäsi rötköttää vastakkaista sukupuolta oleva henkilö, eikä teitä - jostain syystä - juuri sillä hetkellä huvita katsella valokuva-albuumia, niin silloinhan te syöksytte toistenne syliin. (Eli kansanonaisesti sanottuna rupeette paneskelemaan.) Se on surullista. Koska coitoksen/ejakulaation jälkeen ihminen on tavattoman yksin. (Niin yksin, että ei hän sitä edes tiedä.)

    VastaaPoista
  59. "Ehkäisykielto ajoi Karin ja hänen vaimonsa elämän itsetuhon partaalle."

    Luin tällaisen uutisen iltapäivälehden nettiversiosta. Kyse on lestadiolaisista, tietysti, ja vanhemmat olivat lopen uupuneita siihen, että vaimo tuli aina raskaaksi paljaalla panemisen jälkeen.

    Mietin pitkään (noin 5 sekuntia), että onko tämä traagista vai naurettavaa? Kallistun vahvasti jälkimmäiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nainen voi tulla raskaaksi vain muutamana päivänä kuukaudessa eivätkä siittiöt säily kauan, joten tämä lestadiolaispari on hurjasti enemmän kiinni seksissä kuin Jumalassa.(Tietenkin hankalampaa, jos kierto ei ole säännöllinen, mutta senkin vaiheiden mittaamiseen on päteviä ja helppoja keinoja.)

      Poista
    2. Tapsa, sinähän kerroit vain puolet asiasta. Isälle tehtiin sterilisaatio ja homma oli sillä ratkaistu. Harvinaisen vähälapsinen lestadiolaisperhe - vain viisi lasta.

      Poista
    3. Mutta se ratkaisu ei ollut oikeaoppinen!

      Onko muka lestadiolaisten Jumalan silmissä eroa siinä, että käyttää kortsua/pilleriä tai tekee sterilisaation? Yhtä suuria syntejähän ne ovat, sterilisaatio kai vielä kuolemansynninpi.

      Isä heitti siis opin roskiin ja alkoi ajatella omilla aivoillaan. Sterilisaation on sivuseikka.

      Oikea ratkaisu olisi tietenkin ollut pidättäytyminen. Mikähän siinä on, etteivät hurskaat uskovaiset (uskonnasta riippumatta) pysty siihen millään?

      Onkohan uskogeeni ja panogeeni samoja?

      Poista
    4. Oikea ratkaisu olisi ollut pidättäytyä se viisi päivää kuussa.

      On se nyt kumma, jos ei riitä, että 25 päivänä kuussa saa painaa. Vaikka usemman kerran putkeen.

      Pari teki kärpäsestä härkäsen.

      Poista
    5. Tässä on pakko kallistua nyt sille linjalle, että oikea ratkaisu uskon rehellisyyden kannalta olisi ollut pidättäytyä seksin iloilta aina, kun ei ole valmis siihen että vaimo saattaa tulla siunattuun tilaan.

      Tuo putkien katkaisu kertoo synnillisistä haluista, ja mies tulisikin vaimoineen mielestäni potkaista ulos lestadiolaisten piiristä.

      Uutista en ole lukenut lehdestä, mutta mielenkiintoista, että mies kantoi vastuun ehkäisystä tällä tavalla. Hienoa! Yleensähän muijalta tukitaan torvet tai katkaistaan johtimet. Helpompi leikkaus se miehelle on kuin naiselle.

      Poista
    6. En tiedä, jos teillä on käytetty tuota laskentakaavaa ihan pätevänä ehkäisykeinona, mutta minulla on ainakin yksi ystävä, joka tuli kertalaakista raskaaksi kaikkien laskelmien vastaisesti.
      Hän on nyttemmin onnellinen äiti, joten sikäli suurta vahinkoa ei tapahtunut.

      Poista
    7. Jostain olen lukenut, että suurin osa suomalaisista on ns. vahinkoja, suunnittelemattomia lapsia. Ei taida kaavat olla mielessä korkeimmalla hetkellä. Tai sitten varmuusväline poksahtaa halki kriittisellä hetkellä..

      Poista
    8. Kirjoitin lukioaikana aineen, jossa muka paheksuin sitä, että aina keskitytään vain rattijoupumukseen ja muihin alkoholin haittoihin, muttei sänkyjuoppouteen eli siihen, että suurin osa lapsista & etenkin vahingoista polkaistaan alulle kekkulissa.

      Yleensä sain aineistani kiitettävän. Tästä sain huomautuksen.

      Poista
  60. Matkoilla kannattaa lukea matkaoppaita. Mitä tarkemmin, sen parempi. Kieliäkin on syy opetella.


    HidCams rus BEACH COUPLE Blowjobs & Handjobs 15 - NV

    VastaaPoista
  61. Heipparallaa! Palaanpa taannoiseen liittymäasiaan.

    Minulle soitti tänään Saunalahden mies; nettitikkuni kaksivuotiskausi on umpeutumassa. Olisin saanut jatkettua sopimusta samoin ehdoin paitsi että ensimmäiset 3 tai 6 kuukautta olisivat olleet olikohan se 30 % halvempia.

    Päädyin kuitenkin 4 G -yhteyteen, joka ei ole paljon kalliimpi. (Alle 20 euroa kuussa ensimmäiset puoli vuotta ja sitten hinta nousee hiukan. En muista tarkkoja lukuja - tilausvahvistus ei vielä tullut spostiini.) Asiallista, että myyjältä tuli perään tekstiviesti yhteystietoineen.

    Olen ollut pois maisemista hiukan aikaa, itse asiassa lasaretissa. (Kerroin asiasta Iinekselle etukäteen; tiesin leikkauksesta jo jokusen aikaa sitten.) Onneksi ei tarvinnutkaan tehdä avoleikkausta, joten toipuminen on nopeampaa. (Oi mikä ihana nukutuslääkäri: hän piti kädestäni kiinni ja tuli heräämöön herättämään. Lisää tuollaisia nuoria miehiä ja maailma pelastuu!)

    Arvostukseni hoitohenkilökuntaa kohtaan kasvoi ensimmäisen sairaalareissuni myötä sellaisiin sfääreihin, että tästedes nostan kuvitteellista hattuani aina kun kuulen jonkun olevan alan ihminen.

    Yöhoitaja sanoi, että saapa nähdä tuleeko porukkaa sisään Provinssirockista.

    Missä muualla itsensä teloneet ties miten känniset ja huumeiset otettaisiin avosylin vastaan kuin verovaroin ylläpidetyssä hoitojärjestelmässämme?

    Ei voi kuin kumartaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipparallaa, Kuunkuiske. Hienoa, että päädyttiin sinulle helpompaan vaihtoehtoon! Ja hauska huomata, että olet jo noin pirteä ja iloinen!

      Minullakin lukee tässä uudessa mokkulayhteydessäni 4G-yhteys, mutta 3G:tä tämä verkko käyttää. Niin tai näin, hyvin tämä yhteys toimii.

      Eilen saatiin tänne televisiokin, ja ihme ja kumma, se näkyy mainiosti sisäantennilla, joka tosin on paras saatavilla oleva ja ulos kiinnitettävä. Kiersin sen ruuveilla tikapuitten reunaan kiinni, sojottaa Eurajoelle päin.

      Poista
    2. Uloskiinnitettävä sisäantenni... hmmmmm... Kyllä aristoteelinen logiikka kalpenee naisellisen logiikan rinnoilla.

      Poista
    3. Siis kysyin sisäantenneja, antennia, jota ei tarvitse kiinnittää talon katolle, ja päädyin kuitenkin uloskiinnitettävään tee se itse antenniin, koska se oli myyjän ja omienkin nettiselailujeni mukaan tehokkain.

      Poista
    4. Täällä kuulemma 4 G -verkko pelittää, uskotaan Saunalahden miestä! Onhan se hyvä juttu, että kännykät eivät ole samassa verkossa.

      Tämä on taas insinöörien logiikkaa kun ei pysty kirjoittamaan tietyn kommentin alle. Tämän kommentin paikka olisi ollut kahta kommenttia ylempänä.

      Poista
    5. 4G-verkko pelittää kai vaan suurissa kaupungeissa ja tietyillä alueilla. Täällä tosiaan ei. 3G on ihan hyvä, mutta iso läppärini sitten taas vetelee viimeisiään, hidastelee ja jumittaa ja menee luultavasti kohta rikki. Miniläppärin varassa sitten ollaan ja ihmetellään, missä kuvia käsitellään.

      Kommentit jäävät valitettavasti usein huomaamatta, jos ne panee järkeville paikoilleen, ylemmäs. Olenkin alkanut kirjoittaa yhä enemmän aina alimmaksi ja selkeintä on kaiketi vaan viittailla sanallisesti ylemmäs.

      Poista
  62. No niin, taas hoppuilit... ei siinä aamuisessa mitään vikaa ollut, taaskaan. Ehdin kyllä lukea, mutta en vielä kommentoida.

    Juhannuksen alla, Iineksen ikkunalla, kommentilla sija oli kultainen. Hämärää ja viileää, meistä niin on viihtyisää. En mä siedä kuumaa, kommentoija tuumaa, nimimerkin taakse lymyää. Emäntä vaan loikki, pani pelin poikki, luonto sentään vielä hymyää.

    VastaaPoista
  63. Minä siihen kommentin kirjoitin, kone pätkäisi ja katosi. Kirjoitin uuden, silloin sanoi, että mitäs tänne kirjoittelette, ei täällä mitään ole.

    Jotain jäteastian tyhjennyksistä siinä oli, ei kuitenkaan lokakaivon.

    Tapsa alkoi runoilla ja minullakin runosuoni, tai ohimo, alkoi tykyttämään, kun luin taas vantaalaisen Lokapojat Oy:n toiminnasta. Kauppalehti kirjoitti muutama päivä sitten, että edelleen tekevät hienoa tulosta.

    Tästä annan yritykselle korvauksetta käyttöön uuden mainoslauseen ja -laulun: "Sa yritys huoleti ulosta - Lokapojat tekee tulosta.

    Ja letkut me laitettiin näreikköön
    ojaan suoraan kulkemaan,
    tuli ehkä aukkoja kasvustoon,
    kun myrkkyjä päästetiin solkenaan

    Lokalokaloka Loka Loka Loka LOO
    Paska ei kovin kallista OO
    Lokalokaloka Loka Loka Loka LOO
    Osta palvelu halavalla JOO

    Eiköhän tehdä sopimus
    vaikka vähän pitempi,
    sellainen olisi tarkoitus
    että paskalle annetaan karkoitus
    naapurin puolelle terveiset,
    tuoksuvat ja ihanat

    Lokalokaloka Loka Loka Loka LOO
    Paska ei kovin kallista OO
    Lokalokaloka Loka Loka Loka LOO
    Osta palvelu halavalla JOO

    VastaaPoista
  64. Kirjoitus oli kehno, oikein löysä lässytys. Ei ihme, että en meinannut keksiä sille edes otsikkoa. Kiireissäni työnsin sen sitten eetteriin huomaamatta, mitä jonninjoutavaa höpötystä se oli. Nämä maatyöt painavat päälle. Ruoho kasvaa kuin vimmattu ja on haravoitavaa, käännettävää, kitkettävää, istutettavaa, leikattavaa yhtaikaa. Pyykkiäkin pitää pestä käsin. Että älkää ihmetelkö poukkoilua ollenkaan. Täällä on lisäksi ikään kuin herran kukkarossa maailmantapahtumilta, edes sanomalehteä en hae ensi töikseni, vaan vasta ruuan jälkeen.

    VastaaPoista
  65. No johan lykkää juhannusrunoa.

    Minulla on täällä kyllä läheinen suhde jätekuljettajaani. Olen tilannut häneltä erikoispalveluakin, tulee hakemaan kasaamani romukuorman, vanhan television, puuulaverin, kissan raapiman parittoman sohvatuolin ja muuta kamaa nurkista.

    Kun hän tuli ensi kertaa jäteautollaan tyhjentämään jäteastiaamme, juoksin pitsiaamutakissa liepeet hulmuten tervehtimään häntä. Luulin että se kuuluu asiaan ikään kuin sopimuksen alkajaisiksi. Hän oli juuri pyllistämässä nostaakseen jäteastian tyhjennysasentoon, kun hihkaisin selän takaa että huomenta. Häneltä lensi tupakka suusta pöheikköön, kun hän pelästyi minun äkillistä ilmestymistäni. Enää en käy häntä pelottelemassa.

    VastaaPoista
  66. Sellaisesta epäilemättä pelästyy,paskakuski kun juuri ajatteli: "Voi paska tätä päivää!"

    Tietenkään tuollaisia sanoja en saisi käyttää.

    Paskakuski ei ole paskakuski, vaan jälkitarpeiston lajittelukonsultti.

    Lokapoika on eri mies!

    VastaaPoista
  67. Välimerkkien korjaamisesta mainoslauluun otan maksun, sen kilukallet huomioikoon.

    Lyhyesti ja ytimekkäästi Lokapojat on käsitelty tässä.

    VastaaPoista
  68. Maalla joutuu väistämättä elämän perustarpeiden ja alkulähteiden kanssa tekemisiiin. Useana kesänä on ollut jälkijätteen logistiikkaongelmia, tällaisella henkevällä ihmiselläkin. Viime kesänä paskakaivo tulvi yli ja tämä jälkitarpeiston lajittelukonsultti kehtasi sanoa puhelimessa, että ei hän teidän mäkeen tule hienolla kalustollaan, kun teillä on niin huono tie että on kallis kalusto vaarasssa.

    No tulihan se sitten, kun oli naapurin kanssa raivattu oksistoa pois raapimasta hienon paska-auton kylkiä. Tänä vuonna ajattelin jo ajoissa hankkia kuivakäymälän varoiksi viemäriongelmien varalta.

    VastaaPoista
  69. Minä joskus muinoin yhekskeetluvulla asuin ison yrityksen vierasmajan päädyssä. Toisessa päädyssä asui tehtaanjohtaja.

    Vanha rakennus metsän keskellä, kuitenkin erittäin lähellä kaupunkia. Erottelukaivot siellä silti oli, ei kunnallistekniikkaa.

    Yhtenä vuotena oli kauheat rankkasateet, sadevesi pukkasi viemäreistä toisen päädyn alakerran lattialle.

    Kun alkoi tihuttamaan, tehtaanjohtajan kanssa molemmat huolestuneina juoksimme päädyistämme paskakaivolle, jonne oli laitettu uppopumppu heittämään liiat näreikköön. Vettä se vain oli, paskat ja muut vaipuivat syvemmälle, pintakerroksista se otti. Siellä elämän paskoja syvällisyyksiä yhdessä pohdimme.

    Ei se tehtaanjohtaja, muuten kuin siellä kaivolla, ollut mikään paskajätkä, televisioantenni systeemit rakennutti taloon, myös minun puolelleni. Omistaan, ei yrityksen varoista maksoi.

    VastaaPoista
  70. Rankkasateilla muuten meidänkin kaivomme alkoi tulvia, lattiakaivosta ylös + pöntöstä.

    Tänä vuonna tulee nuohooja, musta mies rassaamaan piiput. Luulen, että jään rikoksesta kiinni, sillä en ole ilmoittanut nuohoojalle ennen saunan piippua rassattavaksi, kun tämän talon piipunkin nuohous maksoi jo 70 euroa, vartin työ. Nyt saunalta on jokin tiili sortunut, koska pelti ei mene kiinni, ja on pakko kysyä nuohoojalta, mikä vika ja tunteeko hän yhtään muuraria.

    Käsittääkseni nuohous on lakisääteinen juttu, jonka olen siis saunan osalta laiminlyönyt. Saa nähdä, joudunko linnaan istumaan petoksestani. Ikinä ei ole saunaa nuohottu!

    VastaaPoista
  71. Et sinä Iines kovasti saunapaloa pelkää! ;)

    Taitaa tosiaan olla selkeintä kirjoittaa suosiolla alimmaiseksi - ainakin jos väliin on tullut useampia kommentteja.

    Öitä!

    VastaaPoista
  72. Ei kai siitä tiilenpäitä joudu lukemaan, mutta raha kannattaa uhrata. Savolainen isoisäni sanoi usein aloitettuaan saunaa lämmittämään: "laetoinpa saunan palammaan!" - Ei sellainen ihan oikeasti kannata.

    ...tai voihan ne poliisit jo mökkiäsi piirittää. Pistä vauhtia siihen nuohoojan tilaamiseen!

    VastaaPoista
  73. Siis totuus on se, että sauna lämpiää meillä verraten harvoin, saunamme lienee Suomen vähiten käytetty sauna. Oli jopa yksi kesä, jolloin emme lämmittäneet saunaa kertaakaan, uimme vaan ja otimme aurinkoa. Kukaan meistä ei ole koskaan ollut innokas saunoja. Itse en välitä saunasta kesäkuumalla pennin vertaa. Jos sauna olisi rannassa, tilanne olisi ehkä toinen, mutta nyt se on yli 100 metriä rannasta, kukkapellon takana, kuivalla kuumalla maalla.

    VastaaPoista
  74. Tuon saunomisen ilon ymmärrän hyvin. Minulla on asunnossani pieni sähkökiuaskoppi. Luulen, että siitä on yli vuosi, kun viimeksi olen käynyt.

    Ei kai se sitä kylpemisen määrästäkään kiinni ole, tuo nuohoamisen tarve. Urpuhaahka on hyvin piippuun saattanut pesän tehdä, tai karvanaahkiainen sinne potkaista tyhjää arpaa.

    Hopi hopi, niinku olis jo.

    VastaaPoista
  75. Nuohooja ilmoitti siis tulevansa 18.7., joten minun ei tarvinnut soittaa, kunhan olen vaan kotona. Tulee joka 2. vuosi, vai oliko se 3.

    Hiukan hävettää sanoa puolitutulle nuohoojalle, että hei, olisi sitten vielä tuommoinen saunanpiippu tuolla alamaassa....

    Voinhan sanoa hänelle, että olen hoidellut nuohouksen itse. Nimittäin naapurin Martta nuukana naisena nuohosi talonsakin itse entisen miehensä kanssa, ennen kuin nuohouksesta tuli pakollinen. Panivat luudan narun päähän ja laskivat sen piipun sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeita nuohoussettejä myydään kaikissa hyvinvarustelluissa rautakaupoissa, hinta ehkä parikymppiä.

      Nuuka-Tapsa hankki sellaisen, kun kerran paksu nuohooja katseli puutikkaitani, jotka todella siihen aikaan vetelivätkin viimeisiään, ja virkkoi, ettei kiipeä katolle ennen kuin hankin paremmat tikkaat.

      Ajattelin, että pidä saatana tunkkisi - ja hankin uudet tikkaat ja samalla nuohoussetin, ja siitä alkaen olen itse nuohonnut piippuni. Helppo homma ja tuleepahan tehtyä kunnolla. Ensialkuun kyselin kyllä hieman neuvoja veljeltäni, jolla on ns. tulityökortti.

      Poista
  76. Mutta siis, eihän piippuun tule nokea, ellei sitä käytetä?

    VastaaPoista
  77. Eikun sanot sille, että "yks harrastelija siellä on välttämättä halunnut käydä, ei siitä tainnut mitään tulla; käytkö tarkastamassa mikä on tilanne!"

    Sitten kun tulee sieltä takaisin naama ihan punaisena noen alla ja lausumoitsee: "Kyllä oli kauheessa kunnossa!" - niin voit sille huoletta tokaista: "Sitähän minäkin meinasin, onneksi tajusin ammattimiehen pyytää katsomaan!"

    VastaaPoista
  78. Mainio selitys, jos pokka pitää. Eniten minua jänskättää nyt se, mikä vika piipussa on ja miten se korjataan, kun kerran jokin este on tipahtanut pellin tukkeeksi. Mikä muu se voisi olla kuin irronnut tiili piipun sisäpuolelta ja miten semmoinen voidaan korjata piippua ulkoa purkamatta? Muurareita ei ole mailla eikä halmeilla. Taitaa jäädä saunomiset tältäkin kesältä. Samoin saunakamarin lämmittämiset ja makkaran kärtsäämiset takassa.

    VastaaPoista
  79. Joku niistä harry pottereista on sinne pudonnut, tai sitten luonnossamme erittäin harvinainen karvainen piippunäivertäjä ( tsygoottis karlmarxis borealis).

    Hyvin sille nuohoojallekin voi sanoa: "Miten niin, et saanut piippua puhtaaksi, täytyykö sulle jotain maksaakin!"

    VastaaPoista
  80. Eino Leino runoili:
    "Ruislinnun laulu korvissani,
    tähkäpäiden yllä täysi kuu; kesä-yön on onni omanani,
    kaskisavuun laaksot verhouu.
    En ma iloitse, en sure, huokaa:
    Mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
    puunto pilven, johon päivä hukkuu,
    siinto vaaran tuulisen, mi nukuu,
    tuoksut vanamon ja varjot veen;
    niistä sydämeni laulun teen."

    Hyvää Juhannusta Iinekselle ja ystävilleen!

    VastaaPoista
  81. Ah, täälläkin oli juhannusruno! Kiitos, Delilah, samoin, juuri väsäsin omani omaksi postauksekseen!

    Tuo Leinon Nocturnehan on kaikkien kesälaulujen kuningasruno.

    VastaaPoista