Kesäpäiväkirja 9. sivu: Kaupungin valoihin

25.7. Merihanhet tulivat rantapellolle. Niiden rääkynä muistuttaa tiirojen ääntelyä, mutta on riehakkaampaa. Kirkunan säestyksellä kannetaan roinaa ja romua ulkorakennuksista jätehuollon tuomalle roskalavalle. Käydään välillä kuvaamassa hanhia.  Sisko sanoo, että pellolta saisi hyvän paistin, Saksassa syödään paljon hanhea. Aitassa on äidin kutoma seitsenmetrinen lähes käyttämätön räsymatto, joka haisee ummehtuneelle. Sisko heivaa sen roskalavalle. Martta tarttuu mattoon ja pelastaa sen - kiitos Martta. Se on hyvä mäntysuopapesun jälkeen Martan laveaan tupaan. Kyytiä saavat myös vanhat kirjat ja kouluvihot sekä lapsen tavarat. On hyvä saada nurkat puhtaiksi,  luulen, ainakin sisko sanoo niin ja hän kyllä tietää, isosisko, jonka omissa nurkissa ei ole rojuja eikä pölyä.

26.7. Martti tulee ja ottaa roskalavan päällikkyyden. On ollut puhetta, että he voivat tuoda "joitakin rojuja" tilaamalleni lavalle. Nyt lavasta yli puolet on täynnä heidän rojujaan, ikivanha täysrautauuni, usempikymmenmetrinen vesipumppuletkusto, autonrenkaita metallivantein, jääkaappi, pulsaattoripesukone, liesi, vanhoja pesualtaita ja vessanpönttö.  Meidän tavaramme ovat kevyempiä, koreja täynnä pientä kamaa, ja lasku tulee lavan painon mukaan. Heidän tavaransa myös tukkivat lavan, niin että on vaikea saada omat tavarat lavalle ohjeiden mukaan, puutavara taakse, sekajäte keskelle, rauta ja koneet eteen.

27.7. Käydään viemässä  korillinen kirjoja takaisin kirjastoon. En ole ehtinyt lukea niistä yhtään, paitsi Alastalon salista  kursiivilla painetun esipuheen. Totean, että  olen liemessä kirjan luvun kanssa.  Ja niin kuin olen luvannut lukea kirjan nautiskellen hitaasti.  Taitaa tulla  sadomasokistinen nautinto.

Illalla Martta heittää eteeni pöydälle neljä viidenkymmenen euron seteliä, roskalavan maksusta. Sanon etten ota,  lasku tulee syksyllä. Martta sanoo, että ota nyt, ja sisko sanoo, että otat nyt. Martta ottaa  50 euroa takaisin.  Sanon, että minusta oikein olisi maksaa vasta kun lasku on tullut, koska se voi olla arviotamme pienempi tai suurempi.  Näyttäisin kopion laskusta ja Martta panisi sitten mökkitilille. Päätän, että saa olla, en peri lisää, vaikka lasku olisi 500 euroa, ja Martan osuus on yli puolet, minkä hän itsekin sanoo.

31.7. Takaisin kaupunkiin, vieraat lähtevät, mökki tyhjenee. En viitsi jäädä yksin pimeneviin iltoihin, kaipaan kaupungin valoihin. Hurja ukkosmyrsky yöllä saa paluupäätökseni tuntumaan oikealta, taivas salamoi niin etten ennen muista nähneeni. Yksin mökillä olisin pelännyt, kaupungissa nautin myräkästä.

Innostun mökin roskalavashow'sta sen verran, että aloitan nurkkien tyhjennyksen täällä kaupungissakin. Vaatehuoneessa on  kaksi vanhaa monitoritietokonetta lisäosineen, kaksi tulostinta, viraton sähkömankeli, pieni televisio. Kaiken voi itse viedä ilmaiseksi paloaseman ekojätepisteeseen. Alastalo saa nyt luvan odottaa vuoroaan!

(Valokuva Iines, Merihanhet rantapellolla)

Kesäpäiväkirja 8. sivu: Mökin tulevaisuudesta

23.7. Tänään on se päivä, jolloin sisko käy levottomaksi. Kaikki on huonosti, sataa ja tuulee, ei pääse hölkkäämään, ei uimaan, ei vesakkoa perkaamaan, vaikka on  uudet Fiskarsit.  Mökillä ei ole tulevaisuutta, kun jälkikasvu eli minun ainokaiseni ei ole kiinnostunut mökistä yhtään, tuskin tulee tänne edes käymään jälkeemme, tuhahtaa sisko, itse lapseton, viinilasi nenänsa alla, eteenkannetun muikkuaterian jälkeen. Remontit ovat tekemättä, nurkat romua täynnä, mistään ei tule mitään. Hän ei taida tulla tänne enää, kun joutuu työleirille, sanoo kuunnellessaan tyttären tiskauksen kalinaa toinen käsi viinilasissa, toinen Gooksonin kartanoromaanissa.  Sanon hänelle, että mitäs jos koettaisit rentoutua ja nauttia Suomen luonnosta.  - Luontoa on joka paikassa, hän tuuskahtaa ja sanoo, ettei voi rentoutua näin huonosti hoidetussa paikassa. Kaappien hyllypapereita ei ole vaihdettu ja kukkamaat ovat villiintyneet ja puita ei ole kaadettu, piha on varjoinen ja yksi vain istuu koneella.

Puiden kaato on helpommin sanottu kuin tehty. Jokaiseen puuhun tarvitaan kaatajaksi sähkölaitoksen tai metsäyhdistyksen ammattimies, koska puut ovat sähkölinjojen lähellä, ja pari on talossa lähes kiinni. Ammattimiehet eivät kuitenkaan tee muuta, kuin katkaisevat puut tyvestä poikki, ja jättävät kaadetut puut  niille sijoilleen. Puut pitää sitten oksia, ja yksi oksa voi olla usean metrin mittainen ja monihaarainen, pienen puun kokoinen. Oksimisen jälkeen puu pitää pätkiä pölleiksi ja pöllit tulee halkoa klapeiksi jollakin keinoin. Ennen klapitusta kaikki oksat ja räimeet on kannettava pihasta pois, jonnekin. Siinä olisi työtä yhdelle armeijalle pariksi päiväksi, eikä yksi nainen voi mitenkään yksin suoriutua tehtävästä, ennen kaikkea  itseään suurempien oksien raahaamisesta tontilta pois.


Myydään koko paska, sanon siskolle kuunneltuani purkausta. Kun sisko sitten tulee siestansa jälkeen ylös mäkeen kahville, hän on täydessä tuiterissa, kieli mongertaa ja hän sanoo, että menee mieluummin  Antalayaan, jossa voi rentoutua auringossa, olla lomalla. Minun lapseni suivaantuu, ensimmäisen kerran ja sanoo, että ehkä tänne ei kannata tulla, jos on noin kurjaa.


24.7. Tänään kaikki on toisin. Sisko on kuin aurinko. Olen tilannut roskalavan, kuski on tuonut sen samantien. Ihmettelen, miksi kuski hymyilee, kun avaa roskalavan perälautaa ja neuvoo, miten tavarat asetellaan. Housuissani on reikä, etupuolella, ja valkoiset alushousut paistavat punaisten housujen reiästä kauas.

Päiväni menee liiterin tyhjennyksessä. Sisko raivaa pusikkoja. Illalla tulee Martta Martti vanavedessään kysymään, saako osallistua omilla romuillaan lavamme täyttämiseen. Saa osallistua, kun maksaa osuutensa. Lava on valtava ja siihen mahtuvat Martan vanhat jääkaapit ja polkupyörät. Ongelmajätteetkin saa tuoda. Sisko näkee kyyn, paljaan nilkkansa vieressä, samoin naapurin poikamies näkee kyyn pihassaan ja kuuluu tappavan sen, mäiske on melkoinen, kun hän tamppaa maata. Kyy on ollut myös Martan portailla, aivan ulko-oven edessä. Sekin tapetaan. Minusta tuntuu, että kyyn suojelijat ovat kaupunkilaisia, joiden ei tarvitse jakaa pihaansa kyiden kanssa. Kyy ei suinkaan aina väistä edes maata tömistettäessä. Se saattaa jähmettyä paikoilleen, kun jonkun pahaa aavistamattomat pienet sandaalijalat lähestyvät. Aina ei muista katsoa maahan. Minulla on ollut pari kertaa, jolloin kyy ei ole väistänyt millään konstein, ei oksanpätkiä heittelemälläkään, vaan minun on pitänyt mennä pois ja palata uudelleen.

25.7. Tänään paistaa aurinko. Romut on nostettu uumenistaan pihamaalle. Nyt alkaa kantaminen alas mäkeä. Päivän poliittisista tapahtumista ei ole tietoa, lehti on lukematta.


(Valokuva Iines)

Kesäpäiväkirja 7. sivu: Kesä korkeimmillaan

18.7. On käynyt vieraita, on oltu sosiaalisia. Kamareissa asutaan, saunamökissä on ihminen ja matkalaukku. Kuljetaan tien yli alhaalta ylös mäkeen ja ylhäältä alas saunalle ja rantaan. Hammassärky on haihtunut, samaten asentohuimaus, joka tuntuu kun on yksin ja koettaa löytää oikean asennon maan  kiertoradalla.  Pyörimisliikettä ei havaita, ei olla pää alaspäin eikä vaarassa sinkoutua radalta. Tunnetaan maan vetovoima. Kantapäät painuvat luottavaisina lattiaa vasten, maan värähtely ei tunnu.

On  saatu käteen jonkun  juuri painosta tullut kirja, on otettu vastaan odotus kuulla  jotain hyvää siitä, mitä ei ole vielä luettu eikä ehkä lueta koskaan, kokonaan,  mistä tunnetaan jo syyllisyyttä. On otettu vastaan tuliaisia, kuten verkkosukkaan puettu konjakkipullo, joka tulee riviin samanlaisten avaamattomien verkkosukkakonjakkien viereen  keittiön alakaappiin, kaupungissa. On huviteltu ajatuksella, mitä jäämistö kertoo ihmisestä sitä silmäilevälle, on mietitty, miten väärin ihmisiä on arvioitu muistelmissa. Jos mieheltä jää sata veistettyä hevosenpäätä, päätellään miehen rakastaneen veistelyä ja eritoten hevosia.  Mies on voinut veistää päät, koska se on ainoa asia, jonka hän osaa tehdä ajattelematta ja unissaankin, se on rituaali kuin pasianssin peluu tai tietokonepelin pelaaminen, rituaali, joka rentouttaa mielen ja kehon.

Tänään kävi nuohooja, joka säväytti naiseläjää. Karautti autolla mäkeen kuin husaari ratsulla, sopimattomasti kesken töitten ja toimien. Hän oli vienyt habituksensa teatteritaiteen puolelle, visuaalisesti äärimmäisiin sfääreihin. Lyhyt vanttera mies - pienet jalat, sanoi sisareni myöhemmin - sinimusta harteilla leiskuva  tukka, päälaella letit jotka sitoivat etuhiukset pois otsalta, musta hihaton toppi ja mustat housut, tatuointeja käsivarsissa noen alla. Katselin suuta joka eli kaiken aikaa, katselin sormia, jotka kirjoittivat kuittia polven päällä auton oven raossa. Kuitti oli tahraton, samoin isot hampaat. Allekirjoitukseni värähti.

19.7. Käyty kirjastossa, torilla, kaupassa. Saunottu, uitu, kuvattu kuikkaparia. Katsottu Elävästä arkistosta 1950-luvun tuotantoa,  Paasikivi puhuu englantia ja Sukupuolitautien vastustamisyhdistyksen Varo kuppaa. Ei ehditty lukea lehteä eikä kirjaa. Kaivattu rauhallista päivää, jolloin kukaan ei tule ja minnekään ei tarvitse mennä. Kaivattu rauhaa ja hiljaisuutta, lepoa. Ei osata siis nauttia kaikista sosiaalisuuden riemuista silloin kun ne ovat.

20.7. Tänään naapurikaupunkiin shoppailemaan naisporukassa. Ylihuomenna nimipäiväkestit ja mansikkakakku sekä Hennessy-kahvit ja Martan tee.  Täytyy muistaa, että vettä ei saa kaataa, ennen kuin vieras on pannut teepussin kuppiinsa. Kesä kerkeimmillään. Ihminen kaipaa  perhospolulleen kuvailemaan perhosia ja katselemaan hyönteisten ihmeellistä elämää. Kenties tänään ehtii, shoppailun jälkeen? Jyrki Katainen on  värjännyt tukkansa vaaleaksi. Oli eilen uutisissa aika poikamaisena. 

Järvivesi 21, merivesi 17 astetta! Naiset kauneimmillaan ja he ovat kansoittaneet mökkien rannat. Mitähän miehet tekevät, kun heitä ei rannoilla näy?

(Valokuvat Iines 19.7.)

Kesäpäiväkirja 6. sivu: Ennen uutta sadetta

10.7. Hammaslääkäriä odotellessa, kaupungissa. Tulin aamulla mökiltä, panin koneellisen pyykkiä pyörimään ja kahvin valumaan. Ulkona huutavat  palveluyrityksen ruohonleikkuukoneet. Kyllä, monikossa, koneita menee kaksi yhtaikaa, kummankin päällä istuu poika kuulosuojaimet korvilla. Mikä noita koneita huudattaa niin saatanallisesti? Eivät päältäistuttavat koneet ennen pitäneet noin infernaalista meteliä. Olisi syytä ojentaa kuulosuojaimet myös talon asukkaille. 

Mitähän se lääkäri tekee, kun istun tuoliin vaimeine särkyineni? Pitäisikö särkeä enemmän, oikein kunnolla? Pitäisikö posken olla turvoksissa? Onko ynseä, kun sotkin hänen kiireisen aikataulunsa? Pitäisikö pyytää anteeksi, kun tunkee väliin? - Saatan kertoa myöhemmin, kun olen palannut.

Kohta saan mökille vieraita, tai siis tuttuja. Martankin kesäpaikka täyttyy lapsista, jotka harvoin käyvät, tulevat kolmeksi päiväksi, Mäksin saanut tytär ja Mäks-mies itse sekä mahdollisesti Mäksin saaneen veli, se jolla on uusi Mercedes kaikin herkuin ja tilaa ponille. Ei vaan ei, jätetään poni pois. Rivitalo-osake Espoossa poikamiehellä on. Ja Mäksin saaneella on oma kaksio stadista.  Sitä en vielä tiedä, mitä Mäksillä on, mutta luultavasti kohta tiedän.  Mäks ei ainakaan pidä koirista, joten Mäksin saanut on heivaamassa viisivuotiasta koiraansa pois. Minullekin sitä on tarjottu, ja mietin, pitäisikö antaa silmäneulalle uusi koti. Sääliksi käy riepoteltava koira, mutta toisaalta, en oikein kestä läähättäviä sylikoiria, joiden turkkia pitää puudeloida monin tavoin.

Minunkin vieraani ovat  sukulaisia, ja olen jo pannut toisenkin jääkaapin töpselin pistorasiaan ja varustanut sen juomakaapiksi. Mahtuu sinne  makkarapakettikin. Koira tosin on oppinut avaamaan hieman löyhäovisen vanhan kaapin, joten tarkkana pitää olla makkaroitten ja mahdollisten pihvien kanssa. Uusi grilli pitäisi vielä ostaa, pallogrilli tietysti. Olen harkinnut myös kuivakäymälän hankkimista saunalle, sillä saunalla nukkujat alkavat käydä vanhoiksi, eikä  öinen kykkiminen onnistu yhtä hyvin kuin nuorena. Toisaalta on niin, että saunavieraat tuskin suostuvat kakkimaan mihinkään kemialliseen istuimeen. Juoksevat mieluummin ylös mökille. Viimeksi kun lankomies oli mökillä, hän häpäisi meidät kaikki heittämällä virtsat naapurin poikamiehen  ikkunan alla. Kaari  lensi piikkilanka-aidan yli. Hän ei sanottavammin pidä suomalaisista.

11.7. Hammaslääkäri oli eilen ystävällinen, mutta kiireinen, oli ollut neljäkin potilasta yhtaikaa odotushuoneessa, vaikka kyseessä on pieni yksityisvastaantotto, jossa on tarkat ajat. Aloitettiin juurihoito, ja jossakin vaiheessa kuulin kuinka lääkäri pyysi uutta neulaa, kun edellinen "katkesi". Kotona vasta havahduin siihen, että se katkennut neulankärki saattaa olla hampaassani, siellä ahtaassa ja mutkuraisessa juurikanavassa. Luulen, että soitan kahdeltatoista, kun vastaanotto aukeaa ja kysyn. Muuten märehdin asiaa koko loppukesän seuraavaan elokuun käyntiin saakka ja näen painajaisia. Voitte tietenkin lohduttaa minua ja sanoa, että ei sinne hampaaseen neulankärkeä jäänyt, kunnei lääkäri kerran sitä minulle kertonut. Asiasta on kyllä jo keskusteltu edellisen jutun lopussa, ja lohtuakin on tullut. 

Vaan eikö niin, että mikään ei voita sateenraikkaan luonnon herkkää kauneutta? Pisarat toistavat ympäröivää luontoa.


(Valokuva Iines, Pisaroita orvokin lehdellä)

Kesäpäiväkirja 5. sivu: En merkitse vokaaleita asteriskilla

7. - 8.7. Aion opetella kiroilemaan ja manaamaan uskottavasti. Myös kohteen nimittely tulee kyseeseen. Uskon, että se on metodi, jolla susilaumassa pärjää. Jos olisi kiroilukurssi, menisin sille. Minähän kiroan vitusti itsekseni, mutta muiden läsnäollessa siistin suuni. Miksi turhaan, kun en usko syntikäsitteeseenkään? Taidan olla pohjimmiltani aika rivo ihminen.

Tuhmat ja kiroilevat ihmiset nimittäin luovat kilteille odottamattomia paineita, he tekevät kilttien elämästä vaikean, joskus jopa helvetin. Pitää muuntautua uuteen rooliin pärjätäkseen susien laumassa. Jos ei kellään olisi suden roolia, kilttinäkin pärjäisi ja voisi puhua vain kauniita.

Minä olen  siis peruskiltti ihminen, huolimatta jupisevasta salakiroilustani (perkele, vittu, toistaiseksi vain nämä, saatana on kyllä jo melkein huulilla). Tämä uusi herääminen johtuu nyt hammassärystä. Olen jo toista päivää suunnitellut soittavani hammaslääkärilleni tuhman puhelun.  Olen päättänyt olla kovasuinen, koska sellainen saa taatusti kilttiä paremman hoidon joka paikassa. Hammaslääkäri nimittäin ilmiselvästi ei kohta alkavan lomansa takia tahdo ennättää tai jopa ei pelkästään tahdo tutkia jomoilevaa hammastani kunnolla. Ehkä siksi, että se on paikattu helmikuussa hänen toimestaan.

Sain kyllä viime viikolla  pika-ajan, jolloin lääkäri  putsasi hampaan ja fluorasi sen. Antoi varalle penisilliinireseptin, jos hillitön särky alkaa ja Panadol ei riitä. Perusteellinen aika annettiin sitten elokuun lopulle. 

Perkele! En kai minä tilaile hammaslääkärin aikoja syödäkseni särkylääkkeitä ja penisilliiniä hammaskipuun loman ajan! Tahdon, että hammasta rusikoidaan kunnolla, poistetaan siltä se jomotus. Sitä varten hammaslääkärit ovat. Potilasta ei jätetä särkemään turvatonna keskellä kuumaa kesää!  Mutta huomenna siis soitan,  heti seitsemältä.  Sanon napakasti luuriin vastaavalle suuhygienistille - aika kanttura - että ette kyllä lähde lomalle, ennen kuin olette aloittaneet hampaani hoidon, saatana! Täytyy vain toivoa, että ääneni kantaa, eikä spasmi syö sanoistani tehoa, ei ainakaan juuri saatanan kohdalla. Näinkin voi käydä, ja se olisi noloa.

Luulen siis, että kiroaminen auttaa. Sitä paitsi luin, että kiroaminen antaakin yllättäen kuulijalle sympatian tunteita kiroajaa kohtaan. Hänet koetaan läheiseksi.  Näin ehkä minut voidaan panna vielä ennen lomaa jonkin päivän jonon jatkeeksi tai väliin.  

Suomalaiset ihmiset ja eläimet ovat vähän kuin heitteillä kesän ajan. Viime kesänä tavoittelin  eläinlääkäriä kissalle, joka sitten kuolikin loppukesästä. Soittelin kymmeniä puheluja,  yleiset ja yksityiset. Kaikki olivat lomalla tai sitten joku jonka sain hahlolle, oli toinen käsi tuotantoeläimen  perseessä eikä ennättänyt kotikissaa katsoa. Moni suositteli toista lääkäriä, jolle soitin, mutta joka olikin sitten lomalla tai varattu ja joka taas suositteli jotakuta jolle jo olin soittanut.  Taisivat tehdä tämän tahallaan päästäkseen pälkähästä. Soitin hädissäni jopa pariin ihmisten terveyskeskukseen ja kysyin, voisiko ihmislääkäri kirjoittaa reseptin kissalle. Ei voinut. 

Sääliksi käy kesällä sairastuvia, etenkin hammaspotilaita, joille ei riitä aikoja talvellakaan. Suomen terveydenhoidossa on jotakin pielessä, rakenne on jollakin tapaa toimimaton ja hidas kuin neuvostojuna. Saksassa asuva siskoni kertoo usein, miten heillä voi milloin tahansa kävellä sisään terveyskeskukseen tai sairaalaan vaikka poistattamaan luomea tai uusimaan lääkkeensä tai hoitoon, hammaslääkäriin - eikä käynti maksa mitään. Eikä tarvitse huutaa puhelimeen että donnerwetter tai teufel, kun aikoja ei tarvitse edes tilata.

(Valokuva Iines, Sulkakoipikorento suutelee kukkaa)

Kesäpäiväkirja 4. sivu: Sana jos toinenkin, sunnuntaiksi

29.6. Ihmisen on ehkä hyvä muistaa kaiken rajallisuus, se että  aika kulkee kuin juna. Jostain perspektiivistä katsottuna päiviemme lukumäärä on  kirjoissa, vaikka me emme sitä tiedä. Ehkä tämä on suurin armo, joka ihmispoloon kohdentuu. Tietämättömyys, tunne ikuisuudesta, toivo minän kaikkivoipuudesta. Kuolemattomuudesta.

Siksipä toteankin, että ritariperhonen on kuollut. Se lepatteli asvalttitiellä, jolta ei päässyt ylös jouduttuaan  ilmavirran pyörteeseen.

Poimin ritarin kädelleni. Sinua minä olen odottanut lupiineihini, kamera valmiustilassa, arvon ritari, ja nyt virut siinä heikkona ja värisevänä. Ettäs kehtaat!  

Miten helppo sinua olisi nyt kuvata. Ehjä vartalo, siivet ehjät. Sinut voisi asetella lupiiniin  sopivaan kuvakulmaan. Siipiparisi voisi levittää näyttäväksi. Valon lankeamisen oikeasta kulmasta voisi kiireettä tarkistaa. Voisi asettaa siniset pilkut etualalle ja voisi ottaa koeotoksia, voisi parannella asentoa, jos siipesi uhkaisivat ylivalottua tai voisi ehkä avata silmäsi, jos ne olisivat jo himmeinä sulkeutuneet. Voisi kenties panna niihin vesitipan. Voisi käyttää kunnon kamerajalustaa.Voisi suunnitella eikä aina hätäillä kanssasi, että ehtiikö ennen kuin lehahdat tavoittamattomiin.

Kannan perhosen tien reunaan, ojanpenkalle ja lasken sen kolmilehtisten  valkoapiloitten päälle.  Se jää väräjämään. Kun palaan, muurahainen kävelee sen vartaloa pitkin eikä se enää värise.

30.6.Ikkunan alapuolella makaa kuollut talitiaisen poikanen. Jossain visertää iso tiainen, taukoamatta. Etsiikö äiti lastaan, löytääkö poikansa Tuonelan joelta? En tiedä, mitä tekisin kuolleelle poikaselle, en tiedä, onko emo huomannut jo sen, en tiedä, onko laulu surulaulua vai kutsulaulua vai kumpaakin. Alkaa sataa. Kun avaan myöhemmin ikkunan ja katson, poikanen on edelleen siinä, litimärkänä ja velttona. Iso tiainen on vaiennut.

Eräässä luontoelokuvassa näytettiin, miten mangustinpoikanen oli menehtymässä aavikolle. Sen emo yritti herätellä sitä. Lopulta emo joutui valitsemaan, jättääkö menehtyvä poikanen vai laumansa. Se jätti poikansa ja lähti lauman perään Se jäi kuitenkin muista jälkeen palattuaan monta kertaa takaisin poikasen luo.

Illemmalla. Eilen illalla kävivät Martta ja Martti, alatalon naapurit, täynnä energiaa.   Olivat varanneet muutaman päivän risteilyn. Martta oli käynyt kampaajalla,  tukka kiilsi puhtaana ja kuparinpunaisena. Molemmilla oli siniset verryttelyasut. Istuivat rinnakkain puutarhapöydän ääressä, minä vastapäätä. Lupasin tyhjentää heidän postilaatikkonsa. Heille tulee isoja lehtiä, paljon. Laatikko on nopeasti täynnä. Hauskaa matkaa vaan.

Kun Martti kävi edellispäivänä poraamassa ikkunanpuitteeseeni reiän television johdolle, hänellä oli lakki syvällä päässä, haalari yllä, työkalupakki kädessä. Kolkutteli ovella uskaltautumatta sisään, suurkaupunkilainen, vaikka ovi oli auki. Maalla on tapana tulla itse ovista, niin että sisälläistujan ei tarvitse nousta.Välioveen vain koputus ja sitten sisään, kun kuuluu huuto: Sisään tai Jaa-aa. Minun piti mennä avaamaan avoin ovi, enkä ollut tuntea outoa ilmestystä, jonka takaa häikäisi aurinko. Voi, miten turhaa kaikki on. Turhuuksien turhuus en elo tää. Ei mitään jälkeemme meistä jää.

Loppukevennys sunnuntaisaarnapaatokseen: Kirkkohallitus on käynyt Iineksen blogissa. Vakavoidun, mutta sitten klikkaan hakulausekkeen auki: "Kerttu Kotakorven ". Tämäkin turhuus vielä. Mitä kirkkohallitus Kotakorven Kertusta tahtoo?   Ehkä hupaisin haku  ikinä on kuitenkin ollut muinoinen Valtiovarainministeriön palvelimelta tullut hakulauseke:"kirjanpidon alkeet".

(Maalaus John Kirby)