8.7.2014

8. sivu: Merkintöjä, helteen hajauttamia


7.7. Toholammilla kuoli neljä hyvää poikaa. Kaikki olivat sosiaalisia, avuliaita, iloisia nuorukaisia. Rauha heidän muistolleen. Jää vain yksi kysymys: miksi hyvät ja täydelliset pojat hurjastelivat autolla kaikki ilman turvavöitä? Ja miksi aina lähtevät väärät ihmiset?

8.7. Tämän postauksen piti olla videoraportti. Jopa innostuin sellaisen teosta ja tunsin hetken olevani omimmillani extemporepuheessani. Google tai Blogger ei päästä kuitenkaan kännykällä kuvattuja teknisesti kyseenalaisia raporttejani läpi, vaikka seisoisin päälläni. Kunhan keksin keinon saada videon ulos, raportoin teille asioita paremmalla onnella. Kesähelteillä se olisi jopa sopivaa ja kaikin puolin mukavaa puuhaa.  Sitä paitsi kun on äänihäiriöinen, pitäähän sitä muita vähän kiusata äänellään. Ihan sama kuin että ällä- ja ärrävikainen vaatii päästä pitämään pitkän puheen, jossa on paljon älliä ja ärriä.

Ulkona 28 astetta, talon kaikki luukut kiinni paitsi pohjoisen puolelta, josta taas kaikki ikkunat ovat auki. Ulkona on mahdotonta olla, edes varjossa. Niinpä juon kahvia ja olen sisällä ja odotan, että illemmalla pääsee ulos.

Täällä oli pari päivää muitakin, lapsi ja lapsen isä. Oli ääntä ja kakofoniaa, kun molemmat ovat kovia puhumaan ja vielä kovalla äänellä. Minusta pienempikin volyymi riittää, kun ollaan samassa huoneessa. Ensi viikolla tulee sisko Saksasta pariksi viikoksi, ellei miehen voinnissa tapahdu huononemista.





(Valokuvat Iines, Rastaanpoika kakkii kuvaajan uudelle autolle)

196 kommenttia:

  1. Kyllä meidät (siis Iines ja minä) on taidettu olouttaa hiukan viileämpää keliä varten. Varjonpuoleiset ikkunat ovat minullakin auki ja auringonpuoleiset kiinni. Kai se ilmalämpöpumppu on hankittava. Sillähän voi myös viilentää, Aamulla tein lenkin, mutta nyt ei puhettakaan ulosmenosta.
    Olen usein miettinyt, miksi kuuma ilma Suomessa on kovempi paikka kuin vaikkapa Afrikassa tai Siperiassa. Afrikassa olen tehnyt torilla kauppoja 30 asteen helteessä, eikä tuntunut missään. Siperiassa oli parhaimmillaan 37,5 astetta lämmintä eikä edes hiki tullut. Mutta kun täällä mittari vääntää yli 23 asteen, alkaa ulkoiluinto kummasti vähetä. Olen tainnut joskus mainita, että minun kannaltani ihanteellisin ilmasto on Islannissa. Siellä on aina tasaiset 10 astetta ja kesällä kaksi-kolme hellepäivää, jolloin mittari kipeää aina kahteenkymppiin asti. Silloin pannaan koko maa kiinni ja ihmiset juovat voimakkaasti olutta sekä Mustaa Kuolemaa terasseilla.
    Rakastan syksyä, sen kuulautta, nautinnollisen viileitä tuulia, pimeitä öitä, jolloin voi odottaa ensimmäisiä pakkasen napsauksia talon rakenteissa. On hienoa, kun voi pukeutumisellaan säätää tarkenemistaan. Kesällä ei voi, kun omaa nahkaa ei sentään saa pois.
    Luin jostain (Hesarista?) juuri äskettäin, että joillekin auringonotto on kuin huume. Sitä on saatava lisää ja lisää. Uskon huokeasti. Minulla on naapuri, joka jo huhtikuussa könyää aurinkotuolinsa kanssa terassilleen, jos vähänkin aurinkoa näkyy ja lojuu siinä aina lumentuloon asti. Hän on vielä sillä lailla naturisti, ettei hanki rusketusraitoja.Kkaikki on samaa tasaisen tummanruskeaa. Obama on juuri saman värinen kuin hän. Ihosyövästä varoittaville sanoo antavansa pitkät....

    VastaaPoista
  2. Tilanne on täällä mökillä siksi hankala, että meillä ei ole enää laituria, kun ranta on kaisloittunut. Rahatukulla siitä saisi kunnostettua loistavan aurinkorannan, jossa on matalaa pikkulapsille ja aikuinen voi kahlata vaikka kaulaan asti. Usein kävelinkin sillä tavalla uimaan - ei tarvitse niinsanotusti kastaa kun kävelee vaan. Olisin siis kyllä minäkin tässä mielessä aurinkoihmisiä, eli tykkään olla rannalla ja lillua meressä vaikka koko päivän, ja ennen teinkin niin. Vaikka on lähes 30 astetta rannallakin kyllä liikaa, ellei ole varjoa.

    Sisko, joka on asunut koko aikuisikänsä Saksassa, on täysin tottunut yli 30 asteen lämpötiloihin. Täälläkin hän saattaa ehdottaa työprojektia ja sanoo, että 30 astetta on hänelle sopiva työilma. Kahdessakymmenessä asteessa hän kaivaa vilatakin esille. Ja kun menemme martketiin ostamaan ruokaa, hän saattaa paeta sieltä äkkiä ulos tupakalle, kun siellä on liian kylmä ilmastointi. Saksassa marketit eivät ole kylmiä! Minä taas nautin marketien viileydestä.

    Samoin entinen mieheni, joka siis juuri oli täällä tyttären kanssa, ehdotti tyttärelle kävelylenkkiä kylään, kun lämpötila huiteli 28 astetta. Sai mennä yksin ja kummasteli, että mikä kuuma tämä on. Hän asuu siis nykyään Keski-Euroopassa myös.

    Syksy on minustakin hyvää aikaa ja tunnen itseni vireäksi ja ehkä luovaksi. Vaan kyllä kevätkin on hienoa uudestisyntymisen aikaa, vaikka kevät on vähän räikeä ja kova syksyyn verrattuna.

    VastaaPoista
  3. Sellainen käsitys minulla on, että video täytyy ensin ladata juutuubiin ja sieltä liittää se "upottamalla" blogiin. Muistelisin, että asetuksista saa sellaisen vaihtoehdon, ettei videon katsominen ole mahdollista kuin blogisi kautta. Ei siis suoraan juutuubista.

    VastaaPoista
  4. No niinpä tietenkin, tämmöinen kytky. Google omistaa virtuaalin tärkeimmät kanavat ja pakko-ohjaa ihmisiä niille. Enpäs nyt tiedä, kun en halua henkilökohtaisia juttujani Youtubeen, vaikka asetuksista voikin säätää jutut näkymään vain blogissaan. Ihan kun joku toinen omistaisi "tuotantoni".

    VastaaPoista
  5. Ei pidä helteestä valittaa, mutta saa tämä hieman toisaikaiseksi ja veltoksi. Mutta todellisuus räntineen, jäineen, lumineen ja pakkasineen tulee nopeammin kuin helposti ajattelisi. Syksy on surullinen kun tietää talven kamaluuden tulevan ja riittävän pitkään ja hartaasti.

    Aika röyhkeää tuo lintunuoriso, kun meni rastaan poika uuden autosi päälle paskomaan. Et vielä ole kertonut ajokokemuksiasi uudella ajokilla, onko ollut joskus haikeutta edelliseen, vai onko ollut yhtä juhlaa?

    VastaaPoista
  6. Voihan Venäjä, pitkä kommentti kaikkosi taivaan tuuliin! Vietävän Blogger.

    Siis vähän viileämpää voisi tulla, jotta voisi puuhata ulkosalla. Syksy on mukavaa aikaa, mutta lokakuussa alkaa ahdistaa vähän valon väheneminen. Marraskuu on aika kurja. Joulukuussa paranee.

    Linnunpaskominen on iso ongelma esimerkiksi pyykeille narulla. Kakkatahra voi värjätä pahasti, eikä se lähde aina heti pois.

    Nautin uudella autolla ajamisesta ja muutenkin tykkään ajaa. Vaihteet olivat aluksi hankalat, kun ne ovat eri paikassa ja niitä on kuusi. Enää moottori ei pysähdy risteyksessä eikä ylämäessä (!). Opittivaa vain on paljon. Tänään huomasin, etten saa muita ikkunoita auki kuin omani. Pitää kaivaa opas esiin. Navigaattori on hauska peli, ja pitää opetella syöttämään siihen määränpää, ja katsoa, saako äänen neuvomaan. Nyt jouduin etsimään hierojaa, kun lähes eksyin naapurikylän pikkuteillä Vaan minäpä pysähdyin ja kysyin tietä.

    VastaaPoista
  7. Iines, muistan iäti ponnisteluni videon tekemiseksi. Sain monta, monta kertaa yrittää ja erehtyä, ennen kuin sain ensimmäisen ja ainoani videoni YouTubeen. Minulla oli äänitiedosto, jonka sain julkaistua vasta tehtyäni siitä videon, ja videon saaminen YouTubeen ilman ohjeita tuntui välillä ihan mahdottomalta.

    Lopulta se onnistui kuitenkin ja YouTubelta tuli onnittelut. Millä ihmeellä vekottimella ne näkevät ja saavat selville, etä siellä se liisukin nyt hikoilee teknisten ongelmien kanssa ja seuraavat onnistuuko se vai ei. Olihan niitä ohjeita, mutta ne oli tehty jotain muuta konetta kuin minun työkonettani varten.

    Sinulla on siis kai jo valmiita videoita. Oletko koettanut laittaa niitä YouTubeen ja sen kautta saada ne näkymään kirjoituksissasi? Se olisi kai helpoin tapa. Tai en minä tiedä. En ole expertti niissä asioissa.

    Vai olisiko koneessasi ohjeita valmiin videon julkaisemiseksi. Kyllä kai se on mahdollista. En ole koskaan yrittänyt, vaikka kännyllä otetut videot ovat tätä päivää ja niiden lähettäminen s-postissa ja kännykkäviestissä nipsauksen päässä.

    Panepa Googleen kysymys miten saada video näkyviin blogissa? Luulisi, että tulee vastauksia. Googlen omia ohjeita voisi myös tarkistella.

    Myötätunnolla
    Liisu

    VastaaPoista
  8. Hei Liisu, kiitos vinkeistä!

    En ole vielä koettanut ladata videoitani YouTubeen, sillä en pidä siitä, että intiimit tallenteeni ovat YouTubessa, vaikkakin voisin valita, että ne näkyisivät vain blogissani. Siellä ne kuitenkin olisivat, jonkun Google-yhtiön tossun alla, taatusti. Joku päivä voisi tulla säädös, että Google omistaakin kaiken materiaalin ja se on kaikkien käytössä - joskus. Mielestäni tulisi olla mahdollisuus julkaista ne ilman välikäsiä blogissa, samoin kuin valokuvat.

    Ja siis YouTube-videon osaan kyllä ladata blogiin, mutta omia en, se on mahdotonta ilmeisesti ilman Youtuben välikättä. Vaan ehkä onkin parempi, ettei ihan kaikkea itsestään paljastele.

    VastaaPoista
  9. Samalla lailla google kaiken täällä blogeissa olevan halltisee, mieleni tekisi sanoa: omistaa. Meillä on materiaaliin lisäys- ja muokkausoikeus ja lopullisena veto-oikeutena mahdollisuus poistaa se tai osa siitä. Facebookissahan tällainen poistamisen mahdollisuuus tuli vasta ison itkun jälkeen, sitä ennen kuvien poistot jäivät monia vuosia vain yrityksiksi. Kaikki intiimiys internetissä tai googlessa on vain harhaa. Juuri paljastui, että Yhdysvaltain viranomaiset ottavat vauvojen alastonkuviakin talteen.

    VastaaPoista
  10. Tämä on totta, Google omistaa Bloggerin blogitkin. Kaikkien bloggaajien tuotannot ovat Googlella tallessa ikuisesti, vaikka poistaisimme blogimme. Ajatus on niin iso, ettei sitä käsitä kunnolla.

    Kaikki voidaan seuloa esiin tuhannenkin vuoden mentyä, jos maailma vielä silloin on.

    VastaaPoista
  11. Huomenta, Iines, ja koko kansa! :)

    En nyt tuohon bloggerointi-hommaan osaa sanoa juu eller jaa. Tajuan hyvin ettei kukaan vieras saa saada mitään oikeuksia omiin videoihin.

    Tipu joka ei ole saanut pottakoulutusta on rasittava. :)

    Itte pelkään oravia. Mutta se siitä.

    Innostuin googlettamaan Der Tod-kingin youtubesta. Uwe siis on upea - joku sanoi että "creepy". No kai se on karmiva kun kerta on Kuolema. Koko musikaalihan siis perustui Sissin ja Kuoleman oletetulle rakkaussuhteelle.

    Oli ihana löytää jotain oikeaa netistä, osa upea Sissin, Pia Dowesin, ilmeisesti latamaa.- Kävin muutamaa vuotta myöhemmin katsomassa saman musikaalin eri näyttelijöillä. Ihan viihdyttävää, mutta lavakarisma puuttui.

    Jäin eilen miettimään Eva-opea. - Siis kukaan opeista, missään vaiheessa, ei puhunut muuta kuin saksaa. Ei sanaakaan edes vaippaikäisten englantia, ei edes pyydettäessä. He selittivät, huitoivat, piirsivät - mutta kaikki me lopulta tajuttiin saksaksi.

    Kaikki nuo opettajat jättivät kulumattoman jäljen minuun. Kävin kaikilla tunneilla joilla voin. - Jouduin välillä kirjallisesti neuvottelemaan työnantajaperheen kanssa. Rakas isäni oli silloin elossa, hän soitteli perääni, ja kannusti jatkamaan; neuvoi miten neuvotella, jos lannistuin.

    Mutta siis ihanat opet: yhdellä kesäisellä työväenopistolla ope, 6-kielinen, innostui niin piirtämään ja selittämään, että liitutaulu kaatui. Eikun nostamaan, ja hämminki oppimiskokemukseksi. "Taulu kaatui". Häkellyksen sijaan hän siis innostui: loistava työkalu monen asian opettamiseen!

    Siis en voi olla rakastamatta ihmistä, joka tekee tuollaisella tunteen palolla mitä nyt tekeekin. Sitä sitoutumista, apua, inspiraatiota ei saa vaikka maksaisi. Ymmärrätteköhän mitä tarkoitan?

    Enkä tarkoita nyt vain opettajia, vaan kaikkia, jotka suhtautuvat hommaansa intohimolla. Se paistaa niin läpi, ja tarttuu onneksi meihin muihinkin!

    Kivaa tätä päivää kaikille,

    Char

    VastaaPoista
  12. Innostus ja intohimo ovat parhaita työkaluja, kaikkialla. Vaan ajattelen nyt tietenkin tavallista koulutusta ala-asteelta keskiasteelle, jolla janalla oppilasaines on hyvin vaihtelevaa ja innokkainkin opettaja joutuu muuttamaan ihanteitaan ja työmenetelmiään muutamassa, joskus jo yhdessä vuodessa voidakseen ylipäänsä hoitaa työnsä.

    Opettajan innostuksella on siis rajansa, opettaja on vain ihminen, johon vaikuttaa monia asia, oppilaiden asenteet, yhteiskunnan tarjoamat resurssit, oma jaksaminen. Ehkä opettajan innostus ja intohimo touteuvatkin parhaiten aikuisopetuksessa tai vapaaehtoisissa opintopiireissä.

    VastaaPoista
  13. Hei Iines,

    ymmärrän toki opejen vaikeudet. Mutta on niitä helmiä, jotka saavat potkun omasta työstään. - No, just sen takia on palkat kehnon huonot.

    Mutta siis: me oltiin kaikki periaatteessa luusereita: minimipalkkaisissa töissä vieraassa maassa eikä edes käsitetty mitä puhuttiin. Eva otti meidät kaikki siipiensä suojiin, neuvoi hauskoja tapoja oppia kieltä ja kulttuuria.

    Ja ne joulumarkkinat: iso juttu Wienissä! Hän halusi että kaikki pääsemme mukaan. Tarjosi meille kuumat juomat ja syötävät, omasta pussistaan. Hän oli samanikäinen kuin minä nyt, varmaan.

    Ei se intohimo ollut mitään nuoruuden huumaa, hän nyt vain oli sellainen. Hänen kanssaan kirjoiteltiin vielä kun olin muuttanut takaisin tänne. - En suinkaan sano, että opettajien pitäisi olla noin ihania ja kiihkeitä.

    Sanon vain, että itse rakastun aina ihmiseen, joka noin intohimoisesti tekee sitä mitä omimmakseen kokee, oli se opettaminen tai joku muu ala. Ihailen ja kunnioitan sitä, yli kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis samaa mieltä olen: opettajan työssä innokkuus ja intohimo on paras työkalu. Monilla sitä onkin, ja monet meillä hakeutuvatkin opettajiksi nimenomaan rakkaudesta opettajantyöhön.

      Siksi onkin sääli, että todellisuus usein karsii intohimosta ainakin osan ja antaa toisenlaiset työkalut. Opetustavoitteiden perässä on juostava, työrauha on koetettava taata, tuloksia on saatava.

      Vaan se on hyvä, että opettaja ei voi saada potkuja, kuten eivät muutkaan työntekijät ilman vakavaa syytä. Muiden maiden tilanne ei ehkä ole yhtä hyvä, mutta monissa maissa opettajan koulutus ei ole yhtä tarkkaa kuin meillä. Näin ollen heillä on myös erilaisia tapoja toimia, usein hyviä jas toimivia, tilanteeseen sopivia, kuten esimerkkisi osoittaa.

      Poista
    2. Pika-pika-vastaus: jos minulta kysytään: ehdottomasti lisää resursseja ja myös palkkaa opettajille.

      He kirjaimellisesti ja oikeasti voivat muuttaa elämänkulun suunnan, kuten vaikka minun.

      Uskoisin että Itävallassa opettajien koulutus on laadukasta ja osaavaa. Jos joku haluaa tehdä jotain ylimääräistä omalla ajallaan, aikuisopiskelijoiden kanssa, ei siitä voi rangaista. Ei kai meilläkään? - Kaikkien nenät pois katuojasta: tarkoitan siis kouluretkeä joulumarkkinoille! :)

      Vaikka puhunkin kiihkeästi: Evalla oli ihan puhtaat jauhot pussissa, tietääkseni meidän kaikkien kanssa. Olin kyllä varmaan vähän erityisprojekti, mutta hän huolehti vain siitä, että läpäisin virallisen kielikokeen, ja olisin päässyt Wienin yliopistoon liehuvin lipuin.

      Molemmat haluttiin pitää yhteyttä sen jälkeen kun muutin tänne.

      Nyt kun saan laatikot purettua, etsinkin hänen osoitteensa, ja lähetän postia. :)

      Poista
  14. Uuni piippasi, kohta tulee talkooväki lounaalle ja hommiin. :)

    Piti vielä sanomani: kaikki ne saksanopet ja opiskelukokemukset saivat mut täällä ryhdistäytymään, palaamaan lukioon, ja vuoden sisällä olinkin jo yliopistossa.

    Eva on jäänyt mieleeni eniten; hän oli se joka nosti mut seinää vasten, hyvin kiltisti, ja kysyi että haluanko oppia vai seukata poikaystävän kaa.

    No oppia, päätös oli periaatteessa helppo, varsinkin kun Vlada halusikin että opin ja pärjään. - No jos se ei ois halunnut, päätös ois ollut vielä helpompi. Se ois ollut eri mies kuin luulin, ja olisin edelleen valinnut koulun. Puhuttiin kyllä, ja hän sanoi suoraan, ettei erityisemmin välitä koko kielenopiskelusta. Tee sinä, kun pystyt ja haluat.

    Kun lannistuin siitä, että reilun puolen vuoden opiskelujen jälkeen, sitä ennen ummikkona, yritän pärjätä ryhmässä, jossa suurin osa oli kirjoittanut saksan - Eva huomasi sen, kannusti, eikä antanut lopettaa.

    Nyt pitää mennä! Kaikki kukka- ja lippahatut pois päästä opeille!

    Kivaa kesäpäivää, Char

    P.S. Mulla on sitten Evan mielestä ihana Zarah Leander-ääni. Amerikkalaisvoittoinen, tosin. :D

    VastaaPoista
  15. Eva on ollut melkoinen opettajapersoona, joka selvästi välitti oppilaistaan.

    Aika vahvasti jotkut opettajat ovat jääneet omaankin mieleeni. Itselleni rakkain on alakoulunopettajani, joka ymmärsi arkaa lasta ja sai tämän puhkeamaan kukkaan ja pärjäämään rohkeampien seurassa. Kiitollisuudella ja rakkaudella muistan.

    Toinen melkoinen persoona oli Olli Alho yliopistossa. Hänen luentojaan en unohda ikinä. Hän puhui kieltä ja kielellä ja äänellä, jota rakastin. Sytytti minussa enemmän valoja kuin kukaan muu opettaja alakoulun Lissun jälkeen. Suomen kielen opettajat taas ovat aina sammuttaneet valoni!

    VastaaPoista
  16. Juu, eipä anna google viestejä kirjoittaa ainakaan niin, että juuri siitä viestiä varten kirjautuisi.

    Maailmanpolitiikkaa tsuugailin, mieleni tuli TJA Heikkilä, jota äskettäin väitin kansallisuuksien ymmärtämisemme perustaksi. No, ei se mitään, Skrutman, musiikinopettaja, oli analyyseissaan vielä hurjempi, ei yhtään Karilla käynyt, kun pika-analyysin Brasilian tilanteesta heitti. Ihan pöhköhön se oli, mutta minkä sille mahtaa, kun sielun eväät, jos ei syntyessämme, niin ainakin lapsuudessamme saamme.

    Jaa, niin siitä asiasta. Väitin hiljakkoin maailmankäsityksemme perustavan Hirvosen Uunon kirjoituksiin. Siihen, kuinka suuri, jämerä ja oikeudenmukainen suomalainen taistelee maailman puolesta. Erityisen hyvin tämä sopii Israelin vs. palestiinalaiset-tilanteeseen. Me heitämme sangen painavia lausuntoja puoleen ja toiseen, ymmärtämättä ihan vittuakaan siitä, mistä oikeasti siellä on kyse, tai että konflikti kokonaisuudessaan on tavattoman iso ja monimuotoinen.Taipumus suuriin ja maailmanpelastaviin kommenteihin on meille kiusauksena juuri Heikkilän perintönä liian iso. Mistä helevetistä me sen tietäisimme, mitä siellä pitää tehdä, kun meitä paljon viisaammatkaan eivät tiedä?

    Se, että tilanne on edelleen kärjistynyt on suomalaisen EDISTYKSELLISEN rauhanliikkeen vika?`- No ei varmaankaan, eivät ripulia housuissaan tunnista, Taivo Taivainen ja muut, ihan kuin joskus olisin jonkun asian ymmärtänyt-ihmiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas vaan, minä olen kyllä aina päässyt kirjautumaan Bloggeriin sekä omassa blogissani että kirjoittaessani muitten blogeihin kommenttia. Sen sijaan Blogger syö kommenttejani tästä blogista säännöllisesti.

      Tuo on totta, että suomalainen tietää aina, miten pitää toimia missäkin tilanteessa vaikka bantumaassa, varsinkin näkyvässä mediassa uutiskeskusteluissa.

      Poista
  17. No, tuo oli ehkä rumaa puhetta. Puolustuksekseni sanon vain, että miten tällainen älyvajaa mitenkään ymmärtäisi noin viisaiden ensialkuun idiottimaisilta ja vailla mitään mieltä olevilta tuntuvia puheita ja kirjoituksia.

    "Kakkaan prohvessorin ja teen puusta sille aivot". - "Älä kakkaa, meillä on jo yksi."

    VastaaPoista
  18. Kuitenkin haluasin palata takaisin kansakouluun. Tänään Hesarissa oli rehtorimme 90-vuotisilmoitus. Hänen luokseen jouduimme mouhijärven jälkeen, kun olimme siskoni kanssa keskellä metelöivää lapsilaumaa ja kerroin pontevalla äänellä pihavalvojana olleelle opettajalle: "Me olemme uusia täällä!"

    Rehtori otti meidät sydämellisesti vastaan ja luulen, että sitä seuraava ehkäpä runsas vuosi oli elämäni onnellisinta aikaa. Todistukseni nousi runsaasti mouhijärven ajoista, opettajanikin ihmetteli, kuinka se oli voinut niin huono olla. Semmoista se vain oli mouhijärvellä, ei sitä ihmistiede pysty selittämään. Fysiikasta tai kemiasta ehkä löytyisi, aivopaineista, kemikaaleista, evoluutiosta ja muista sen kaltaisista. Mutta mitään tieteellisen varmaa selitystä en tietenkään osaa sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallista, sillä monesti se menee niinpäin, että uudessa paikassa numerot laskevat. Siis puhun nyt omasta kokemuksestani. Vaan mitään ehdottoman selkeää linjaa ei ole, vaan vikaa voi olla siellä tai täällä.

      Poista
    2. Ja sen karvat missään turuus, suomen hyvinkällä ja hämiksessä se oli!

      Poista
    3. No justiinsahan minäkin todistelin, ettei mouhijärveläisyteen ole vielä löytynyt luotettavia tieteellisiä selityskeinoja. Sioilla ja hiirillä niitä on runsaasti yritetty, mutta ei siitä tolkkua ole tullut.

      Poista
    4. Noista numeroista tuli mieleen se, kun vaihdoin yläastetta ysiluokalle mennessäni. (Muutto.) Paikkakunnalla oli kaksi yläastetta - ja molempien yhteydessä lukio - ja se aiempi oli maineeltaan huonompi.

      Piruuttani päätin parantaa keskiarvoa "parempaan" kouluun vaihtaessani. Pienellä vaivannäöllä se nousi puolisen numeroa ysin pintaan. Oli kiva nähdä pieni epäusko luokanvalvojan kasvoilla! ;) Huvinsa kullakin.

      Poista
    5. Aika hyvä nosto!

      Tuota en tiedä minkälaista vaivannäköä mahdoit harrastaa, mutta arvelen sen olevan pientä petrausta kokeita varten ja tuntiaktiviteetin nostamista.

      Kokeiden keskiarvohan useimmiten ratkaisee aineen numeron, ja tuntiaktiivisuus sitten voi nostaa sitä yhdellä, ja joskus poikkeustapauksissa laskeakin. Tämä vain silloin, jos joku ei suvaitse ottaa ollenkaan osaa tuntikeskusteluun, vaikka napsii kokeista kiitettäviä. (Itse en halunnut noteerata tuntiaktiivisuutta noin korkeaksi, sillä jos onnistuu saamaan kokeista kiitettäviä, on tottavie lahjakas, vaikkei tunnilla eväänsä väräyttäisi.

      Kyseenalaistin muutenkin mielessäni sen, että viittaaminen ja äänessäolo tunnilla vaikutti numeroon nostavasti, vaikka oppilas olisi ollut lahjaton kuin lapatossu.

      Poista
  19. Jaa minunko piti olla humoristi? Eihän se millään sillä lailla mene. Radion viihdetoimittaja, erittäin huumorintajuinen toimittaja Aune Haarla (Ala-Tuuhonen) käsikirjoitti Kankkulan kaivon puoliksi Alpolan kanssa. Muutenkin hänellä oli vitsejä, joihin ainakin minä, hekoputoan aina. Silti teki takavuosien kaikkien kädettömien hanusristien suosikkikappaleeseen "Metsäkukkia" sanat. Ja patetian ja surullisuuden riemuvoittoon, ihanaan kappaleeseen "Soittajan Kaipuu". (Lapio Rautatavara)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aune Ala-Tuuhonen - on siinä naisella nimi. Olisiko senkin vuoksi legenda..

      Vaan siis nainenhan oli älykäs ja suuri humoristi - minulla on hänestä hyvin ohut muistikuva, lähinnä isän puheista, kun hän hihitteli tuota nimeä ja oli kuunnellut hänen juttujaan.

      Poista
    2. Aiheesta tunnetaan myös tarina. Kun preidentti Kekkonen tapasi Ylen pippaloissa Aunen ja tämä esitteli itsensä: "Aune Ala-Tuuhonen." Urho hymähti, pyyhkäisi päälakeaan ja esittäytyi: "Urho Ylä-Kaljunen."

      Poista
    3. Jos olisin teinix, kirjoittaisin tähän että: huutonaurua. Ei vaan ei, en kirjoittaisi, vaikka vitsi puree minuun suurestikin. Olen aina nauranut alapää- ja pieruhuumorille enkä voi sille mitään. Saatte vapaasti vetää päätelmiä.

      Poista
  20. Paikallislehdessä oli ehkä vuoden minua opettaneen liikunnanopettajan haastattelu, oli täyttänyt 80. Mukavalt5a tuntui, kun on vielä elossa. Parhaan liikunnanopettajani näin ehkä pari vuotta sitten. Yhä oli sen näköinen, että muutaman leuan vetää yhdellä kädellä.

    Lukiossa minulla oli liikunnanopettajana, en sano mies, koska se halventaisi laajempaa eliöikuntaa, vaan Esso. Esso pelkäsi yli kaiken aiemmin kokemaansa sydänkohtausta, eikä se tehnyt palkkansa eteen juuri mitään. Pallo piti hakea varastosta. jossain vaiheessa se tuli autolla paikalle hetken katsomaan. Tyhmempi se oli kuin ameeban sukupuolitavara. Hymyili oudosti, kun kymmenisen vuotta sitten vähän vitsailin opetuksistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli rehtorina raivoraitis urheilumies, joka noudatti lisäksi äärimmäisen terveitä elintapoja. Vaan niin vaan hänkin kuoli syöpään, vieläpä ennen aikojaan. Olisiko kannattanut nostaa se ilon malja edes kerran elämässään ja kiittää luojaa helmeilevästä nektariinista ja muista iloista, joita ihmisen tielle on sentään siroteltu?

      Poista
    2. Minä en vieläkään ole oikein ymmärtänyt, mikä siinä meni pieleen, kun me luistimettomat, vai olimmekohan suksettomat, jouduimme kävelemään hornantuuttiin ja takaisin. Minulla oli silloin vielä sellaiset läskipohjat korkokengät, jotka olivat pop ja rock. Opettaja määräsi, että joudumme käydä kysymässä hevonhelkkarissa asti sijainneesta urheilukaupasta, kuinka pajon siellä maksavat Karhu Kevlar Racer sukset. Ihan asiallisesti me sen homman hoidimme, puhelinkioskista soitimme ja kysyimme. Ei suatana soekoon opettajalle kelvanna, ihimettelen vaan, mikä oli vikana.

      Poista
    3. Tämmöinen oli meilläkin yleistä, että jos ei tuonut suksia, sai kävellä kilometrikaupalla. Noh, liikuntaahan se oli ja liikuntatunnilla oltiin, joten mitä siitä napisemaan. Ikinä ei olisi uskallettu fuskata. Fuskasin ensimmäisen kerran vasta opena jonain liikuntapäivänä. Oikaisin kotiin.

      Olette te olleet totisesti aika rock, sinäkin läskipohjaisissa korkkareissasi.

      Poista
  21. Kahta ensimäistä opettajaani minä rakastin molempia. Toinen erotti minut ja isoveljeni, kun matkalla kouluun sillalla tappelimme. Minua hävetti aivan kauheasti, silloinkin oli vielä ekaluokkalainen. Myöhemminkin luokkakuvasta katselin, ja hän oli ylimaallisen kaunis.

    Minun isoäitipuoleni, kansakoulun opettaja aadolf ei koskaan minua opettanut. Natsi hän oli ollut, eikä koskaan siitä eroon päässyt, vaikka Suomessa ei edes esiintynyt sellaista, etenkään kun kaikki asiakirjat poltettiin hyvissä ajoin. Minun isänikin, faijani, oli sellainen osapäivänatsi, ei hän koko päivää viitsinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika mielenkiintoista - nyt kun mietin, että en tiedä ollenkaan, mitä puoluetta tai edes suuntaa vanhempani kannattivat. Isänmaallisuutta heissä oli, kovastikin, ja se on aivan ilmeisesti sodan tulosta. He ovat kokeneet sen hengen elävästi ja omakohtaisesti, menettäneet sodassa rakkaimpiaan ja läheisiään.

      Vaan mitään äärilinjaa en osaa heihin liittää, sellaista ei ollut. Kepulaisia he eivät olleet, koska eivät omistaneet maata eivätkä olleet maanviljeiljöitä. Työläisiä he eivät olleet, vaan siisteissä sisätöissä, ja vuokralla asuttiin. Mitä sellaiset ihmiset ylipäänsä olivat? Porvareitako mukamas?

      Poista
  22. Äskettäin oli lehdissä ilahduttava uutinen yhden suomalaisen kansanperinteen tärkeimmistä ilmiöistä olevan vielä hengissä. Pariskunta oli keitellyt kouvolalaista, mutta väsy tuli ja vesihana jäi päälle. Minä olisin sanonut: "elekee soettako polliiisia, sikäli ko se on turhaa", mutta ei siinä mikään auttanut, käry kävi. Kansanperinteen hengissä pysymisestä olen siksi iloissani, että sen on pitkälti korvannut ns. pakettiautomies, joka virkistyslomailee Virossa alvariinsa. Ja mummu Muhokselta, jolla on rinkka selässä ja pyöräkärryt täynnä kalajaa ja siiteriä, kun yrittää aika huonoin tuloksin satamaterminaalista raahustaa eteenpäin.

    Jos minulla olisi oikein kamalan paljon rahaa, ostaisin hyvän viinatehtaan, Altian, pois kuleksimasta. Vapaavuori sanoi, että ulkomainenkin ostaja saattaa aivan hyvin olla vastuullinen. No, tottakai saattaa olla vastuullinen, parissa vuodessa siirtää tuotannon Ranskaan ja kossun nimeksi vielä muuttaa Pernod-Kosköökorvöö. Mutta jos minä sen Altian saisin, kävisin päivittäin tarkistamassa, että kaikki on kunnossa ja pannut porisee. "Mitäs hyvvee outta tännään keitelly?"

    VastaaPoista
  23. Muutin mieleni, mitä helkkaria minä sellaisella viinatehtaalla tekisin. Jos minulla olisi äärettömän paljon rahaa, perustaisin surkean nettilehden persuille ja viettäisin aikaa Nizzassa.

    Aika viehättävää tuo hallituksemme talouspolitiikka. Lihoiksi kannattaa firmat pistää, se on aitoa kulkuriromantiikkaa. Voi sitten kulkea huoletonna pitkin maita ja mantuja, vapaana omistusten iest. Kepin päässä kaikki omaisuus pienessä pussissa ovat suomineidon omistukset. Siinä sopii toivoa Tauno Palon tulevan himokkaana vastaan ja vain näyttelevän renkiä, oikeasti kun on upporikas kartanonomistaja ja kreivi.

    Voi, kun haluaisin kuulua omistavaan luokkaan. Saisi golf-mailan heittää käsistään heti kun työaika päättyy. Työn raskauttamat orjat kun joutuvat työasioita pohtimaan vuorokaudet läpeensä ja työhanskat ovat käsissä nukkuessakin. Vitsinä ne joskus puhuvat, että "heh heh, verot pitäisi laittaa valtion maksettaviksi". Viime aikoina porvari on oikeasti suunnitellut, ei nyt verojen valtiolle sälyttämistä, mutta kuitenkin lopuistakin verotaakoistaan luopumista. Ne kun ovat kansantaloudelle vahingollisia. Se on paljon parempi, kun Kyösti Savosta ja Tuula Lapista maksavat kaiken.

    Sen minä vaan sanon, että kun Vanhanen on Uutinen, niin Uutinen on Vanhanen. Miksi ihmeessä lobbari Matti Vanhasen kannanottoja on ihan vakavasti otettavina pidetyissä lehdissä?

    VastaaPoista
  24. Kyllä minäkin kannatan perintöverosta luopumista, sillä se on epäoikeudenmukainen ja epälooginen.

    Suomalaisen työntekijän elämän varrella hankittu omaisuus on melko vaatimaton ja hankittu korkeasti verotetulla työtulolla - nyt en puhu harvoista poikkeuksista eli jättiomistuksista. On enemmän kuin sikamaista, että kun työntekijästä aika jättää, valtio iskee vielä pitkät kyntensä asuntoon ja johonkin kesämökin röttelöön ja koettaa viedä niistä melkoisen osan.

    Nykyäänhän sosiaalituet kaikkineen ovat samaa luokkaa kuin työtulo, joten edes kysyä kai sopii, voisiko niistäkin nipistää eikä aina työntekijän pussista. Työntekijöissä on pätkätyöläisiä, pienituloisia ja alipalkattuja, jotka kuitenkin tekevät kovaa työtä leipänsä eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Panen mielestäni turhista sosiaalituista yhden esimerkin:

      Jos virolainen mies työskentelee Suomessa ja hänen seitsenlapsinen perheensä asuu silti Virossa, Suomi maksaa Viroon lapsilisät näistä seitsemästä lapsesta.

      Minusta lapsilisä kuuluu Suomen kansalaiselle, joka asuu Suomessa.

      Poista
    2. Sehän on kuitenkin trendikästä, että katsotaan hierarkian alapäähän, mitä mahdollisia vääryyksiä sieltä löytyisi. Pitääkö tähän taas vetää "Tatu", joka viettää hurlumheitä ja hulabaloota neljälläsadalla eurolla kuukaudessa ja vielä nauraa röyhkeästi päin näköä?

      Ei sitä ole vaikea ymmärtää, ettei yhteinen etu kiinnosta ketään, kyse on vain minun lompakostani ja minun omastani. Uudempi versio Peppi Pitkätossusta on, kun hän kuorii mariannekarkkeja porvarille ja rapsuttaa niitä selistä, jotka hiestä kutiavat moisessa aherruksessa.

      Poista
    3. Siis mitä Vanhanen nyt on lausunut ja missä lehdessä?

      Poista
    4. Perintöveroista taisi tosiaan viimeksi olla. Lobbarit tämän maailman vedättävät hevon helkkariin. Vanhanen on niin ulkona tosiasioista, että oikeasti vielä elättelee haaveita paluusta politiikkaan. Noin ryvettyneeseen ei edes kepu koske pitkällä tikullakaan, hehän aktiivisesti jättävät kaverinsa, kun niistä ei enää ole hyötyä.

      Poista
    5. No niin taisi ollakin. Tuota en muistanut kun itse aloin puhua perintöveroista. Luulin, että hän on antanut nyt jonkin uuden lausunnon ja etsin uutista netistä.

      Poista
  25. Täällähän kaikki nyt, Riku Rotwailer etunenässä, keskustelevat koulumenneisyydestään. Mikäs siinä, kaikillahan meillä on (oma) menneisyytemme, ja useimmat meistä oomme myös tahkoneet koulun pulpetteja omine pikkupojan/-tytön peppuinemme. Kukin kykyjensä mukaan, tietysti.

    Saanen täsmentää!?

    Täsmentää.

    Keskikouluaikoinani akateeminen urani näytti – no, jos ei nyt hirmu aurinkoiselta, niin pilvipoutaiselta kumminkin. (Tosin kielien opiskelua minun pitäisi vähän lisätä; sanoi Kustokseni. Kun kysyin.)

    Tässä (puutteellinen) taksonomia oppiaineista joita aikoinaan opettelin, ja mitä niistä sain... (ja mitä opettajat minusta)

    Uskonto: Sitä opetti Golgatan Olka. Kokeet oli sitä että piti opetella ulkoa pitkä (helvetin pitkä) raamatunkappale. No, minun aivokapasiteetilleni se ei ylivoimaista ollut: revin raamatusta sen kappaleen ja kirjoitin semmoisena. – Ps. Kerran unohdin sen sivun koepaperini väliin. Vastauksemme oli jo kerätty... hitsi kun mulle tuli kiire. Huusin opettajattarellemme ”neiti Olgata, saisinko paperini takaisin, lisäisin siihen erään jutun.” Sain. Ja otin lunttilappuni pois. ”Olkaa hyvä, neiti Olgata”. Hymyilin. Ja hän hymyili minulle. – Tulos: 9.


    Fysiikka ja kemia: Tämän on kertonut noin biljoona kertaa aiemmin... Siis näitä aineita opettavan opettajan (Klenkka) kanssa tein sopimuksen että ’jos en ilmesty hänen tunneilleen, saan kummastakin aineesta 5set’. Kysyin että koskeeko tämä myös kokeita? Hän sanoi ”Ehdottomasti!) Tulos: sekä fysiikka että kemia: 5.

    Suomen kieli: Joskus se kiinnosti, joskus ei. Aineita kirjoitin, jos huvitti, jos ei huvittanut, en tietenkään kirjoittanut. Anni Teppo oli luokanvalvojamme (vanha mummo, liki 50 v), hän tykkäs minusta. – Tulos: 9.

    (jatkuu - kun tämä ei hyväksy pitkiä litanioita)

    VastaaPoista
  26. Luonnonhistoria: ällistyksekseni (kun kerran matelin kouluun biologiantunnille) niin Linnea, neiti Lehtinen, sanoi luokalle että ”seuraavan oppitunnin pitääkin sitten Mikko X., koska hän tietää hyönteisistä enemmän kuin minä”. Ex-tempore piti sitten jotain pölistä... näille umpityhmille kollegoilleni. Mutta menihän se, ainakin ohi. - Linnea sanoi minulle, kun tuijotin hänen upeita tissejään, että ”en minä voi sinulle kymppiä antaa kun et tiedä linnuista tuon taivaallista”. Siinä hän oli oikeassa. – Tulos: 9.

    Kielet: niistä sain tasaisenvarmasti aina 4set. Ai, miten sitten pääsin luokalta toiselle? Pääsin, koska kesällä (= ehdot) nostin ne 5siksi. - Ps. Puolustuksekseni voin sanoa että on (pirun vaikeaa) pärjätä kielikokeissa kun ei tunne muilla kielillä muita sanoja kuin sidesanat, ja jotain semmoisia, jotka jos sanoo niin saa alennuksen käytöksestä... Ei mulla ollut kirjoja joista sanoja olisin lukenut, en minä mikään Hamlet ole, jumantsukka. – Tulos: 4, 4 ja 4. (Tosin tuo viimeinen nelonen tulee englannista. Ja se, muistaakseni, ei kurssivaatimuksiini edes kuulunut.)

    Historia: tästä aineesta välillä väittelin opettajan kanssa. Se ei siitä tykännyt. Vaikka opettajien kai pitäisi kannustaa oppilaita? Vittu, ei tämä, intti aina mua vastaan. - Tulos: 6.

    Voimistelu: olympiatason urheilija, lempinimeltään Hirtsu, opetti sitä. Hän inhosi persoonaani syvästi, ja siihen hänellä oli... syynsä. (Koska tein yl. aina päinvastoin mitä hän käski.) Mutta oikeudenmukainen hän oli – kuten minäkin olen; hän sanoi että ”kun yhtätoista ei voi antaa, on pakko antaa sulle vaan kymppi”. – Ps. Kerran törmäsimme toisiimme kauppalan kirjaston runo-osastolla – se on niin hankalassa paikassa, ettei sinne vahingossa eksy – ja säpsähdimme kumpikin toisiamme. (Koska ei siellä muitakaan ollut.) Punastuimme kumpikin. - Tulos: 10.

    Ja olihan niitä muitakin aineita, ei Laulu, mutta Kuvaamataito oli pakollinen aine. En minä viittinyt piirrellä, en tiennyt olisinko ees osannut; mielummin pelasin niinäkin tunteina taskubiljardia. Kun Riho, vitun nuori ja nätti taiteilijaopettajatar, pyysi minulta ”edes yhtä tai kahta vesivärityötä, että voisin arvostella sinut”, niin pummasin luokkamme parhaalta piirtäjältä (josta myöhemmin tuli tosi ansiokas taidemaalari) 12 sen työtä. Näytin ne Riholle. Hän läpsäytti (voin vain kuvitella miten Ansa Ikonen läpsäytti otsaansa jossain Ibsenin draamassa) ja sanoi ”oi voi oi voi, oi oi oi!!!” Ja sitten hän kysyi ”merkitseekö sinulle tulevaisuudessa kuvaamataiteen numero jotain”? Mietin, mielestäni kauan, sanoin sitten että ”en osaa ajatella tulevaa elämääni sillä lailla.” – Tulos: 6


    Etc.

    VastaaPoista
  27. Tuo lehtiuutinen tuosta tehtailijapariskunnasta vähän minuakin huvitti...

    Kerran
    olin ryyppäämässä yhdessä asunnossa (naapuritalossa). Pontikka mitä hän tarjosi oli hyvää. Mutta keittiö, jossa me tuota "jumalten nektaaria" joimme, sen lattia oli oudosti kuprulla. Ihmettelinkin sitä. Hän huomasi ihmettelyni. Ja sitten - hiljaisuuden vallitessa, ja aina välillä laseja kallistaen - ihmettelimme sitä yhdessä. Sitten hän kertoi,
    että
    "viikko sitten kun keitin pontikkaa tossa raanan alla (ja hän huitaisi toisella kädellään tiskipöytää kohti) niin multa unohtu kun sammuin niin raana auki. ja sitten heräsin siihen kun mun ulko-oveeni jyskytettiin. siellä oli alakertalainen joka huusi että heille valuu vettä. minä huusin sille, kun se oli niin agressiivinen, että vittuako sinä sinä sitten mulle tuut valittaa...
    No,
    minä rohkaisin häntä jatkamaan juttuaan. Koska mielestäni hän oli jotenkin apea ja kaipasi rohkaisua. (Kaasin minä tosin itellenikin.)
    No, sitten siihen tuli poliisit.
    Hän sanoi.
    Aika paskamainen juttu.
    Minä sanoin.
    Mutta enemmän mua vituttaa mitä eilen tapahtui.
    Hän sanoi.
    Mitä?
    Minä kysyin.
    Kun mua eilen tossa lähimettässä tuli yks ukko mua vastaan niin mä löin sitä litran spritepullolla päähän. se menei veteläks kun onkimato.
    (voi vittu, minä ajattelin)
    Mitähän sille tapahtu?
    Se sanoi.
    En tiedä.
    Sanoin.

    VastaaPoista
  28. Voihan käenpiian perse! Minulla olisi ollut vaikka kuinka monta hauskaa muistoa kouluajoiltani, mutta olen kertonut ne täällä jo kaikki. Vanha äitini aina varoitti minua höpöttämästä liikaa. "Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa", hän ohjeisti. Mutta minäkö olisin kuunnellut vanhan äitini opetuksia!
    Jäljelle jää vain tapaus lukiovuosiltani. Minulla oli melkoiset erimielisyydet Suomen historiasta historianopettajan kanssa ja hammastelin hänelle aina tilaisuuden tullen. Ope vihasi minua todella, enkä ihmettele.
    No, kerran juuri tämän open tunnilla oveen koputettiin ja sisään astui mikälie herra kouluhallituksesta. Nousimme kolistellen seisomaan ja seurasimme herraa katseella tämän noustessa kateederille. Sitten saimme istua.
    Herra höpötteli jotain, mitä herrat näissä tilaisuuksissa höpöttelevät ja kysyi yllättäen, olisiko jollakin oppilaista sanottavaa opetuksesta tai yleensä koulun olosuhteista. Viittasin innokkaasti, jolloin opettaja karjaisi parhaalla komentoäänellään, että "Kolehmainen pitää sitten turpansa kiinni, onko selvä!"
    Syntyi paljonpuhuva hiljaisuus. Herra katsoi kiinteästi opettajaa, sitten minua ja taas opettaja ja lausi lempeästi "Eikös tuo ollut hiukan turhan kovasti sanottu?"
    Opettajan pokka piti. Rauhallisella, jäätä tihkuvalla äänellä hän sanoi, sanat tarkkaan pudotellen siihen tapaan, että jos herra herra joutuisi olemaan tämän nuoren miehen kanssa samoilla tunneilla edes yhden lukukauden, herra huutaisi aivan yhtä kovaa.
    Herra käänsi valoisan katseensa minun ja kysyi, olisiko minulla jotain sanottavaa tähän. Sanoin, että opettaja on epäilemättä aivan oikeassa. Tälle koko luokka taputti ja tömisti jalkojaan.
    Herra lähti luokasta hiukan päätään puistellen ja tunti jatkui. Nyt opettajan julmassa, kotkamaisessa suupielessä näkyi kuitenkin jonkinlainen naurunkureen alku ja hänen silmänsä tuikkivat kuin setä Ho Tsi Minhin silmät siinä yhdessä laulussa. Mutta silloin ei oltu vielä niin pitkällä. Laulua vasta sorvattiin Vietkongin päämajassa.
    Tunnin jälkeen opettaja pyysi minua jäämään luokkaan. Hän puristi kättäni ja meni sanaa sanomatta tiehensä. Naurunkure oli säilynyut suupielessä, sen ehdin havaita.
    Tämä piku tapaus jotenkin puhdisti ilman välillämme. En enää veistellyt hänelle (hän oli kova vasemmistolainen) neuvostojoukkojen tekemistä joukkorauiskauksista Saksasssa eikä hän enää nimitellyt minua pikku natsiksi.
    Todistukseeni hän kirjoitti historiasta ysin. Seuraavan lukukauden alkaessa häntä ei enää näkynyt.
    Korostan vielä, että minulle koulu oli vankila ja pakkotyölaitos. Tietysti ammuin itseäni jalkaan jättämällä läksyt lukematta ja lurjustelemalla kaikin tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sanonut ennenkin, että en viihtynyt koulussa, koin sen myös vankilana kun nyt jälkeenpäin mietin tuntemuksiani. Oli niin paljon pakkotoimintoja, jotka kaikkien tuli tehdä samalla tavoin. Oli niin isoja lapsilaumoja, joissa tuli olla reipas ja pitää puoliaan. Oli ulkolukua ja pakkokokeita ja opetus oli paikoin luvattoman kehnoa, etenkin matematiikassa, jossa ei voi puhua mistään opetuksesta tai metodeista tai oppilaiden huomaamisesta. Opettaja laski ääneti tai mumisten ensin taululle ja sitten piti vain itse laskea, ja jokaisen oli pakko tulla vuorollaan laskemaan taululle. Algebrassa ja geometriassa putosin heti, ja sain ehtoja kesäisin, kerran jopa kahdet.

      Poista
  29. Suuressa Seksikeskustelussa (SS-Unterscharführer) kukaan ei maininnut sukupuolitaudeista mitään. Hyvä. Ei ne nimittäin mainninnoista muuksi muutu.

    Itse elämäni enimmäisen (ja toistaiseksi viimeisen) kerran kun sain satiaiset (eräässä nuhjuisessa pohjoisafrikkalaisessa pienessä merimiessatamakakaupunginkapakan yläkerrassa, jossa erehdyin pyyhkimään käteni vieraspyyhkeeseen... sieltä nuo vikkelät elikot itseeni pomppasi. (Koska mistä vitusta muualtakaan ne olisin muka saanut?) No, merta ennen muinoin seilasin, ja... kun lopulta tulin takaisin, Harmajan majakan kautta, Länsisatamaan (= Jätkäsaareen), nämä vekkulit elukat olivat kasvaneet uudessa kotimökissään (munakarvoissani) aika isokokoisiksi. (Isoimmat niistä heittelivät pesäpalloa toisilleen. Ei se huvittavaa ollut, siis minusta.) Niinpä - koska tunnen biologiaa - ajoin alapääni karvat pois ja suihkutin kyrvänjuureeni (monta tuhtia suhausta) "Täystuho SS" ainetta (jota Helsingin Sanomat tänään eräällä sivulla mainosti). Eivätkä nuo Pthirus pubikset kauaa karvoissani "hattuilleet", päin vastoin, olivat koivet oikosinaan kuin Irwin Goodman joskus keikoillaan. (Aika useinkin.) _ Ps. Tohtori Th. Branderille (Forssan Lounais-Hämeen Luonnonsuojelu Yhdistyksen puheenjohtajalle) preparoin pari kauneinta yksilöä. Hän määritteli - totta kai - ne heti oikein. Ihmetteli vain että "onpas isokokoisia"... En kehdannut sanoa hänelle että ne onkin tangerilaisia. Niinpä ne sitten luokiteltiin Forssasta kotoisin oleviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.youtube.com/watch?v=W-qFncNViqk

      Poista
  30. Häh! (?)
    Lähetin pitkän kommentin, se näkyi sivulla, mutta nyt se on kadonnut. Herra google ei tosiaan rohkaise kansalaisia keskustelemaan netissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tuo nätti kirjoituksesi historianopettajastasi näkyy. Minullekin. (Näkymättömät kirjoitukset eivät tietysti näy. Edes minulle. (Koska en ole Phantom.)

      Poista
    2. Viestit täytyy varmuuden vuoksi copypastata. Minullakin yleensä onnistuu vasta toisella kerralla, joskus täytyy yrittää useamminkin.

      Poista
    3. Äh Riku, älä sano copypastata! Sano kopioida!

      Mutta siis oikeassa olet, ja olen koettanut muistuttaa teitä kopioinnin tärkeydestä ennen kuin painatte Julkaise-napulaa.

      Poista
    4. Pitääkö minunkin, rakas raukea Iines, sanoa Mustanaamio? Eikä Phantom.
      Ps. Kerran, kun Éiren (engl. Ireland) niityillä aikani kuluksi kävelin, niin näin siellä, kun katselin ympärilleni, mustanaamaisia lampaita. Jos minua kiehtoisi eläimiinsekaantuminen, ja olisin ns. "köyhän miehen Phantom", olisin vetänyt siinä parit varvit... Tai en ehkä sittenkään. Kun siinä yks talonpoika, ilmi selvä kepulainen, katseli minua (ja lampaitaan) erittäin epäluuloisen näköisenä. Ja hänellä oli katkaistu talikko kädessään.

      Poista
    5. No tätä ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti. Copypastata nyt vain on juuri sitä it-kieltä, joka brassailee muka-muka-jutuilla. Sanahan on hirveän rumakin ja rikkoo mm. kielemme erikoispiirrettä, vokaalisointua - sama kuulepas Mikis, jos joku laulaisi nuotin vierestä, mikä taasen ärsyttää sinua.

      Kyllä minä tiedän, että Riku tämän ojennuksen kestää. Hänhän on hyvä kielenkäyttäjä, joka useimmiten rikkoo kieltä tahallaan. Se hänelle sallittakoon, mutta tuo copypastata on minulle punainen vaate.

      Poista
    6. Täydennän itseäni. Kopioida ei tietenkään ole suora käännös copypast-verbille, vaan sehän on "kopioida ja liittää". Vaan mielestäni kopioida riittää, ja asia on ymmärretty.

      Ja toinenkin ojennus itselleni. Vokaalisointuhan koskee periaatteessa vain yhdistämättömiä, siis yksinäissanoja, ja tuossa on yhdysverbi. Vaan ei ole silti kielen ominaispiirteitten mukaista sekään, että osat eivät ole harmoniassa keskenään. Jotta olisivat, pitäisi kai sanoa: kopupastata.

      Poista
    7. Nuotin vierestä laulavat ihmiset ovat kyllä kamalia! (Tai ei ne mulle ole mutta mun korvilleni, ovat.) Yleensä toivonkin että ihmiset jotka laulelevat... tunkisivat perseeseensä raketin. Ja singahtaisivat taivaisiin. - Siellä, kuulema, on väärinvirettyjä happuja, joitavoi näppäillä. Ja hyräillä.

      Poista
  31. Hesarissa sanottiin semmoinenkin juttu - en minä Hesariin usko! - että "perussuomalaiset ovat rumia ja tyhmiä".
    - Ps. Minusta on tosi ilkeää että perussuomalaisia sanotaan rumiksi.

    VastaaPoista
  32. Aloin oikein pohtia, olisiko minulla koulumuistoja, joita en täällä ole vielä kertonut. Ei kai, mutta kerrotaan uudestaan. Oriveden Onnistaipaleelle muutimme kesken ekan luokkani. Siellä tapahtui tuo tappelu veljeni kanssa. Opettaja käveli hänkin samaa reittiä koululle, emmekä saapumistaan huomanneet. Koulussa oli lennokkikerho, jota piti miesopettaja. Ensin laulettiin, että taivaassa tarjoillaan lapsillekin ja sitten sai koota rakennussarjaa, eikä täytynyt maksaa mitään, se oli hienoa! Muistelisin valinneeni Stuka-syöksypommittajan. Valokuvia olen skannaillut ja katselin tänään luokkakuvaa vuodelta -70. Olen siinä sinisilmäisen ja totisen näköinen, poskessa mahdottoman iso arpi. Se tuli, kun isoveljeni oli saanut huonoja vaikutteita elokuvista ja määräsi minut seisomaan liiterin seinän vieressä, kun heitti suksisauvoilla tarkkuutta kuin mikäkin Zorro. Siinä luokkakuvassa istuu edessäni Pekka, hän on jäänyt mieleeni. Haisi jumalattoman pahalle ja vaatteensa olivat risat ja törkyiset, se näkyy kuvastakin. Äitinsä oli kuollut, eikä isästä kaiketi ollut perheen pääksi.

    Välillä kävimme veljeni kanssa kirkonkylässä, saimme bussirahat edestakaiseen matkaan, mutta fiksuina tuumimme, että saamme tuhlata enemmän kun kävelemme takaisin kotiin. Muistan kuinka matka tuntui kamalan pitkältä. Oriveden kirkolla muistan nähneeni myös kaupassa esiintyneen Tapio Rautavaaran, enkä tykännyt yhtään, kun lauloi jotain itselleni vieraita lauluja.

    Tokalla luokalla saimme koulussa lukukirjat, eivät mitkään lasten aapiset. Eikä veljenikään enää pystynyt laulamaan renkutustaan: "ekaluokkalaiset, kävelee kuin naiset!". Siinä lukukukirjassa oli hyviä juttuja, muistan jonkin kalevalalaisen "Kasvoi härkä hämehessä, pää keikku Karjalassa jne." -jutun ja Kirsi Kunnastakin siinä taisi olla. Taisi olla myös kuvaus nyrkkimökistä, kaameasta röttelöstä. Sitä muistan ajatelleeni myöhemmin kun katselin naapurin taloa jo täällä kotokylässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan lapset lauloivat Mikkelissä, vielä kun lauloivat, että "mannerheimi vankka, kävelee kuin ankka" Marski silitti heidän poskeaan. (Ja adjutantit tietysti hätistelivät mukuloita kauemmaksi.)

      Vuosiluku oli 1942, heinäkuuta..

      Poista
    2. Niin, kaikkihan eivät tiedä että Mikkelissä - eräässä kansakoulussa - oli sotiemme 1939-44 Päämaja. (Oli se vuonna 1918stakin, mutta eri paikassa.)Minäpäs tiedän, ja olen kävellyt samoja katuja kuin Marski/Airo/Heinrichs/ynnä muut. (Ja olen syönyt jäätelöä samassa kioskissa - pallokentän lähellä - missä Waldemar Erfurhtkin söi... Silloin oli kevät, puut olivat alkaneet viheröidä, oli vuosi 1942, ja kaikki näytti valoisalta...

      Kevät... keväät tulevat aina talven jälkeen. (Vaikka hanget vielä kuinka kestäisivät kävellä.) Kesien jälkeen tulee syksy. (Jolloin tuuli riipii puista lehdet pois.)- Ps. Syksyn nujertaa talvi. (Sille ei mahda.)

      Poista
  33. Tänään,
    avattiin Jyväskylän Asuntomessut. Koska olin ns. kutsuvieras, kävin siellä. Kokemus oli (ei, minulla ei ole 'omaa traktoria ojassa', enkä laula kenenkään lauluja...koska en osaa laulaa) kiva. Suosittelen siellä käymistä. (Ja jos siellä käytte, näette taustalla kolme keltaista kerrostaloa. Siinä keskimmäisessä ylimmässä kerroksessa saattaa (sateen sattuessa sisällä) hyppiä alaston kypsään ikään ehtinyt herrasmies. Joka heiluttelee teille. - Se olen minä.

    Ps. Mä oon, ihan oikeasti, parvekkeeltani joutunut katteleen ton messujen talojen rakentamista noin 9 kuukautta. Pikkasen vituttaa. (Ja montaa muutakin muuten!) Ne kun meluavat (maansiirtokoneet/kauhakuormaajat) meluavat myös öisin! - Tästä, heikkohermoisimmat, ovat valittaneet aina... en minä tiedä minne/Korkeimmalle Maa/Oikeudelle tai Jumalalle... En tiedä.

    Minua ei ihmisten tekemiset sen enempää häiritse. (Tässä maailman kaikkeudessa. Joka ulisee lujempaa kuin BAE Hawkin suihkumoottori. Tai kun maailmankaikkeus tärisee kuin 0,00000000ooo9 millimetriä enemmän kun pitäisi, kaikki on jo menetetty.

    Ps. Kirjoitin minä raportin Asuntomessuista. Kehuin mikä oli kehumisen arvoista. Talot olivat. Toinen toistaan kivempia. (Ruoka oli kamalaa. Ja viina hirvittävän ylihintaista.) Artikkelini voi lukea blogista: "pälä pälä pläp pää.org.hy,fi"

    Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, vai niin. Justinsahan ne viime vuonna olivat kotokylässä enkä niissäkään käynyt. Taiteilijat järjestivät samanaikaisesti paikkakunnalla asunnottomuusmessut. Minua nauratti joka kerta ohi kulkiessani, kun olivat psytyttäneet pienen oikein onnettoman näköisen vihreän teltan yhdelle nurmikorokkeelle aivan kylän keskustaaan.

      Poista
    2. En minäkään missään asuntomessuissa kävisi. Mutta vittu kun ne tulee mun kotiini, "pyytämättä ja yllättäen", kuin jotkut flaksit. (Tai mitä nämä ovat kun tulevat presidentinkansliasta pääministerille? - En tiedä.)

      Poista
    3. Ja sitä paitsi eihän ne pääministerille tulleet - vaan oppositiopääpille. Tälle aalla-alkavalle ämmälle. josta sen jälkeen tuli p-ministeri. kun tää ällä alkava pääministeri kyrpiinty äkkiä siihen että onkin ex-pääministeri. ja rupes vittuilee kaikille, myös itselleen, ja aloitti mykkäkoulun. (huraa huraa häitä! keisari seisoo palatsissaa. musta kuin multa, niin valkea kuin kunta. Se joka tulee viimeseksi, se on kuolema.

      Poista
    4. Juuri eilen istuin Martan pihalla, jossa hänen tyttärensä, se Mäksin saanut, kertoi käyvänsä kohta Jyväskylän asuntomessuilla. Minua ei messuille saisi kuin köyttämällä. En kestä semmoista, että pitkät jonot kiemurtelevat ja asunnossa voi olla yhtaikaa kymmeniä ihmisiä kyttäämässä sisustusta. Lehdissähän on kuvia messutaloista, jos kiinnostaa.

      Poista
    5. Totta, ei mikään ole nolompaa kuin "pitkät jonot jotka kiemurtelevat". Mutta on siellä ihan kivoja kämppiä, sitä mieltä oltiin me - minä ja nippu ulkomaalaisia arkkitehteja. Yhdessäkin majassa oli takapihalla uima-allas, ja siinä oli sinoberin väristä vettä. - Kyllä teki mieli pulahtaa! - Ps. Hintahaitari siellä on 649,000;- viiva 238,000;-. Eli, siitä vaan (rakkaat paskiaiset) asuntolainan kimppuun! Tai lotto -kuponki vetämään. (Joka on sama asia.)

      Poista
    6. "Minua ei messuille saisi kuin köyttämällä."

      Kuule, tuleppas minun luo, niin köytetään sinut.

      (hymyilee erittäin kiehtovasti)

      On minulla sitä paitsi käsiraudatkin. (Jos tykkäät enemmän metallin karskinhelleästä kosketuksesta ihoasi vasten.)

      Nimim. "tämä tilaisuutesi ei toistu"

      Poista
  34. Olin kymmenen kun palasimme korpivaellukseltamme kotoon. Oli upeaa kun kadun toisella puolella oli kauppa ja posti, katuvalot loistivat öisin eikä ollut pilkkopimeää. Ei niitä kauppaa ja postia siinä enää ole, asuinrakennuksi ne on muutettu. Kioski on, mutta se on muutettu sellaiseksi, jossa sisätilopissa myydään kaljaa ja grillimakkaraa. Kielikin oli kodossa omaani, vaikken heti kaikkia sanoja ymmärtänyt. "Leso" oli "levvee ko laonov!" tai "sääki niinku määki, määäääää....". Koulupojat olivat myös tavattoman sivistyneitä, kouluun piti viedä pikkuautoja, joilla kävimme kovia neppisskaboja huimilla radoilla. Meillä oli kokonaan poikaluokka ja siinä oli todellakin yhteishenkeä. Kerran opettajamme luki minun aineeni, olivat kuulemma nauraneet sitä, se oli joku yritykseni komedialliseen kerrontaan. Muistan siitä isoisän, jonka lippalakki oli vuodelta -39, mutta muuten oli kovasti uudenaikainen. Sattumoisin en luentaa ollut kuuntelemassa, opettaja lähetti minut ja jonkun toisen ostamaan itselleen kahvimaitoa kaupasta. Sellainen oli silloin ihan normaalia, nykyään opettaja kai joutuisi moisesta käsirautoihin. Ja Pekka Vasala kävi meille pitämässä tunnin kuukausi tai kaksi olympiavoittonsa jälkeen, urheiluun hurahdin muutenkin aivan kokonaan. Kalevan kisoissa muistan katselleeni selostamon katolla aurinkoa maaten ottanutta Anssi Kukkosta: "On se leso!" Ja siellä oli ihan ketä vaan, se oli pikkupojan taivas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettajat käyttivät oppilaita useinkin omien pienten kauppa-asioittensa toimittamisessa, ja se oli kunniatehtävä, joka oli mieluinen. Me saimme Mallun kanssa jopa katsoa joskus opettajan lasta, ulkopuolella tuntien kyllä. Yhtenä kertanahan me opetettiin leikkikehässä istuvaa vauvelia sanomaan pillu. Vaan ei siitä mitään tullut, lapsi oli ilmeisen lahjaton, tuli van lullu.

      Poista
    2. Upea kirjoitus (Ja nyt en kehu iinestä,11.7 22:56, Riku!)

      Kaikkihan me tiedämme että Iines kirjoittaa ihanasti.

      Poista
  35. Oletteko panneet merkille, että mediassa on meneillään hirmuinen alkoholin vastainen kampanja. Juuri kun oli kymmenen vuotta mölytty suvaitsevaisuudesta keksittiinkin ryhmä, jota ei tarvitse suvaita: alkoholin käyttäjät.
    Pohjat löi tapansa mukaan tämän päivän Hesari, joka julkaisi brittitutkimuksen vähäisestä alkoholinkläytöstä. Sikäläiset tutkijat sanovat, että jos ottaa päivässä yhden annoksen alkoholia, saa saman tien mennä ja tilata itselleen arkun. Siinä menivät sitten viemäristä alas Alkon taannoiset kampanjat kohtruukäytöstä. Joko juot ja kuolet tai olet raitis ja jäät eloon: siinä meidän vaihtoehtomme.
    Tapsa ja minä tiedämme tasan tarkkaan, kuinka tämä kampanja vaikuttaa. Noin kaksi miljoonaa kohtuukäyttäjää ruuvaa korkin auki pullon suulta, kaataa lasin täyteen ja lausuu A. Kiven sanoin: "Minä elän!" Päälle irvistetään vittumaisesti ja sanotaan lähipiirille, että tulkoot professorit meille katsomaan, onko talossa vainajaa, vaikka kolme kaljaa olen joka päivä juonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huomasin muutama päivä sitten uutisen, jonka mukaan vähäinenkin viinanjuonti on tuhoisaa. Jo lasillinen viiniä päivittäin nostaa naisen rintasyöpäriskiä merkittävästikin.

      Toisaalta muistelen tietoa, että lasillinen punaviiniä illassa auttaa ihmsien sydäntä ja sisuskaluja. Senkin muistan, että jumalinen Olga-täti tuotatti aina kaupungista punaviinipullon ja nautti sitä terveysvaikutusten takia.

      Poista
    2. Ihminen on silloin alkoholisti, muistan sen Nylasta, kun hän ravistelee tyhjiä viinapulloja että olisiko niissä vielä "helmi".

      Minusta se on surullista.

      Poista
  36. Kun Mikis mainitsi aiemmin jotain Irwinistä, niin ajattelin kohtuuden ylistyksensä tähän sopivan.

    VastaaPoista
  37. Kasikymppinen John Lee Hooker lauloi yhdestä Bourbonista, yhdestä skottiviskistä ja yhdestä kaljasta tässä tyylikkäässä videossa.

    VastaaPoista
  38. Minä, kun juon viinaa, en sano "Minä elän".
    Koska osaan kieli. mm. saksaa, sanon "Mehr Licht".

    VastaaPoista
  39. Toisaalta...kun hevoset kattelee toistensa hampaita... niin eihän ne sano että "ei lahjahevosen hampaita saa katsoa". - En itse ainakaan ole kuullut. Olen kuullut kun hevoset sanovat toisilleen "ihaha, ihahaa".

    Ps. Tää kyllä on tosi juttu (=tosiasia). Esko Aaltonen, kunnioitettu historijoitsija (katsokaa vaikka Wikipedista, kuka) kertoi kerran että:

    Mustalaiset myivät Forssan torilla harmaan ruunan jonka olivat maalanneet valkoiseks, ja saivat siitä hyvän hinnan. Mutta kun ostaja talutti hevostaan Kalsun kylää kohti, alkoi sataa. Ja tämä ruuna muuttui (pisara pisaralta) harmaammaksi, niin... Ukko tuli takaisin Forssan torille. Ja siinä sitten tapahtui kamalia. (Yksi ukko kylmeni.) - Ps. Mutta ei sillä valkoiseksi maalatulla hevosellakaan hyvin mennyt, Esko Aaltonen kirjoitti, vähän myöhemmin se hukkui Loimijokeen.

    Eli...
    mitä me tästä opimme?
    Sen,
    että jos meillä on hevonen, ei sitä kannata (ainakaaan lateksilla) maalata.

    VastaaPoista
  40. Oikeasti... olen yksinäinen ihminen.
    (Valtava kyynerkarpalo tipahtaa hänen lasiinsa. Joka on onneksi tyhjä. Ja vain helähtää. Kuin Käkisalmen kirkon kello.)
    Olen yksinäisempi kuin kukaan yksinäinen ihminen ikinä.
    Kaksikymmentä ihmistä jotka matkustavat linja-autossa, esim. Inarista Saarijärvelle, ovat vähemmän yksinäisempiä.
    Se on kamalaa.
    Toisaalta jos maailmankaikkeudessa on muita olioita, tai ei ole, se on vielä kamalampaa.

    iIte ootte!

    (hörppää vähän punaviiniä)

    tai ette sittenkään oo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me ollaan, minä ainakin. Voi mitä säkeitä, varsinkin tuo lasiin helähtävä jäätynyt karpalo, kuumalta ihmisposkelta. (Tästä pitäisi piirtää kuva, semmoista surrealismia että korvissa soi.) Karpalo kyllä vetoaa minuun sulanakin, olen karpalon ystävä. Ja tuo melodramatiikka, että olen yksinäisempi kuin kukaan yksinäinen ihminen ikinä, yksinäisempi kuin bussilastillinen yksinäisiä ihmisiä matkalla pohjoiseen. Siinä Quasimodossa on yhtä lopullisia toteamuksia. Illan viistossa auringossa kädet nojaavat parvekkeeseen ja katsotaan alas kadulle. Jokainen yksinään maansydämellä. Ihmisen myyttinen yksinäisyys, jonka torjumisessa kuluu koko elämä.

      Poista
    2. No voih. Minä menen aina hämilleni kun joku ymmärtää minua. (Ja sinä tulkitsit minut paremmin kuin itse olisin osannut.) - Totta.

      Poista
    3. "Totta".
      tai mikismäisemmin mielummin "voihan Vittu".

      Se on sama asia. ON!

      (me elämme täällä että kuolisimme, ei sille mitään mahda. minä tajusin sen puberteetti-ikäisenä. enkä minä sille mitään mahda jotkut tajuavat sen vasta 99 vuotiaina. - Ei se kenenkään syy ole.)

      Poista
    4. RkastN tätä laulua

      (musta se on kiva, tai valkonen)

      http://www.youtube.com/watch?v=p6oxkEGcCAM

      Poista
    5. Olen varma, aika varma että ette ymmärrä tätä laulua. Minulla meni viisikymmentä vuotta että käsitin mistä on kyse. Nyt käsitän.

      (Enkä pelkää kuolemaa.) Kaikjki mun ihmiset, jotka tunnen, pelkäävät kuolemaa?

      Poista
  41. ihminen on ihminen toiset ihmiset ei oo
    hallelujaa hallelujaalujaa ihmiset on ihmiseet
    armas aauttaa o

    VastaaPoista
  42. Ehkä kumminkin tarkoitan tätä. Koska en tiedä mitä tarkoitan.

    Hän katselee, silmät pyöreinä, kuin päättömästi lentelevät mehiläiset, maailmaa joka sälekaihtimien takaa aukeaa. Ajatuksissaan hänellä on koko maailmankaikkeus. Koska hän on lapsi, vastasyntynyt.

    VastaaPoista
  43. En yhtään tykkää ollenkaan mistään. Äsken kaivoin oikean käden etusormellani peräreikääni, sitten nenääni, kun sitä kutitti; ei ihme että täällä haisee paska. (Se kaunopuheisuudesta, ei sillä mitään voi, se on kuin kalistelisi tekohampaitaan yhteen.) Ulkona on ihmisiä jotka kävelet edes takaisin, se ihmetyttää minua, vaikka vielä enemmän minua tietysti ihmetyttäisi se että he kävelisivät minun huoneessani? Se minua vasta ihmetyttäisi.

    Ai niin, on nää samperin Messut.

    VastaaPoista
  44. Saaga kerran mietti, mun tyttäreni, mummilassa että mitä "kaste" tarkoittaa. Ja kysyi mummilta ja ukilta että onko heidät kastettu? Oli, kuulema. Sitten hän tenttasi että onko mun isä ja mun äiti kastettu? Oli, kuulema. Yhmhn.. Sitten hän kysyi onko minut kastettu? Mummi, mun äitini, vastasi että ei oo kun isäsi on sitä mieltä ettei sinua saa kastaa. "Vai niin", Saaga sanoi, "ittensä ne vaan kastelee muttei mua". - Ihmettelinkin, kun tulin mummilaan, että Saaga yhtä äkkiä potkaisi mua nilkkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oman lapsen kastaminen/kastamatta jättäminen eli ilmeisesti nimiöiminen on aika mielenkiintoinen tapahtuma lapsen vanhempien valintojen joukossa. Samoin kuin se, millaisen suhteen uskontoon lapselleen valitsee.

      Olen päätynyt toistaiseksi siihen ajatukseen, että kaikki valinnat ovat aktiivisia kannanottoja lapsen puolesta, siis hänen sijastaan, myös kastamatta jättäminen ja uskonnottomuuden valitseminen. Ajattelemme lapsen puolesta myös tällöin, emmekä suinkaan anna hänelle vapaata lähtökohtaa.

      Melkein mieluummin minusta on niin, että vallitsevaa normia noudattamalla ollaan lähempänä lapsen oman itseyden huomiomista. Vallitsevasta normista pääsee pois, kun aika on lapselle itselle kypsä. Miksi vanhemmat tekevät siis poikkeavia aktiivivalintoja lapsen puolesta? Eivätkö he luota lapsen omaan päättelykykyyn? Miksi on tärkeä, että oma lapsi ajattelee samoin kuin vanhempi?

      Tämä ei ollut kritiikkiä sinulle, Mikis, vaan herätit vain minussa ajatuksia, josta kiitän.

      Poista
    2. Ei seurakunnan jäseneksi ottaminen, kastaminen, ole enää mikään normi. Ei sellainen normi jonka rikkomista seuraisi rangaistus tai poikkeavaa. Ei ole mitenkään noloa tai häpeällistä järjestää lapselleen nimiäiset. Se on hyvin yleisesti käytössä, tämä uskonnoton lapsen nimijuhla. Jopa kirkollisveroa maksavat vanhemmat saattavat tehdä niin. Niin ne tavat muuttuvat tai muuttavat muotoaan.

      Poista
    3. Kastettujen määrä on laskenut ja laskee edelleen, mutta silti kastettuja on 75 prosenttia lapsista. Tämä on jonkinlaisessa linjassa kirkosta eroamisien kanssa mutta ei täysin yks yhteen.

      Mielestäni puhe normista on siis perusteltu, edelleen. minulla ei ole mitään sanomista vanhempien valintoihin, vaan se, mitä haluan korostaa, on se, että päätös lapsen uskonnottomuudestakin on aktiivinen valinta lapsen puolesta, hänen sijastaan - toisin kuin yleensä ajatellaan.

      Poista
    4. Niin juuri, se on ihan samallalailla aktiivinen valinta kuin mihin tahansa uskontokuntaan liittäminenkin, vanhemmat tekevät tuon ikäisen puolesta valinnan.

      Ja uskontokuntaan liittyminen on mahdollista 15-vuotiaana? Niin se taitaa olla, ainakin ev.lut. kirkossa. Ortodokseista, juutalaisista, muslimeista ja katolilalaisista en tiedä minkälainen on jäseneksi liittymisen ehdot.

      Ev.lut. kirkon jäseneksi pääsee päälaen kastelulla.

      Poista
    5. En oikeastaan ajattele tässä uskontokuntiin liittymistä, vaan lähinnä sitä valtavaa aukkoa, joka yleissivistykseen syntyy, kun uskonto kaikkineen jää lapsen tietoudesta ja myöskin tunne-elämän puolelta pois vanhempien päätettyä näin.

      Poista
    6. Eihän ns. uskontoon kuuluminen nytkään merkitse suurimmalle osalle sen kummempaa. Mitä rajoituksia se tuo? Tai: mitä vapauksia se ihmiselle tuo, että on ns. uskonnoton? Saahan nytkin meikäläinenkin kirkkoon kuuluva olla agnostikko tai jopa ateisti.

      Onko tässäkin ihmisillä takana usein myös raha, kirkollisvero?

      Poista
    7. Siis uskon kyllä siihen, että eroaminen on ennen kaikkea ideologinen teko. Vaan olen hämmästynyt kuultuani, että joillain riittää veron välttäminen motiiviksi.

      Poista
    8. Niinpä niin, uskonto ja uskonnollisuus nähdään nykyisin kaiken pahan alkuna ja juurena, vaikkei se sitä sinällään ole.Ihmisten tekosia ovat ne uskonnon nimiin tehdyt julmat teot.

      Ihminen kuin ihminen tarvitsee uskomusjärjestelmiä. Usko synnyttää toivoa ja rakkautta, olipa usko mitä sorttia tahansa.
      Pohjana voi olla tiede: tiedeuskonto. Vaikka tiede on kaikkea muuta kuin yhden totuuden, yhden uskon järjestelmä. En kiistä tieteen saavutuksia, onhan sillä saralla saatu paljon hyvää aikaiseksi, mutta maallikko tiedeuskovaiset ovat minusta miltei yhtä hassahtaneita kuin vakaumukselliset ääriuskovaiset. Fanatismi, se on se mitä kavahdan.

      Uskonnottomuus ei ole uskon puutetta. Erityisesti taloususkonto (taloustiede) on tullut vanhojen ja perinteisten uskontojen tilalle, ehkä jopa korvaamaan sitä. Uskontoja syytetään usein kuvitteellisten olentojen palvomisesta, mutta taloususkovaiset ovat valinneet aivan yhtälailla kuvitteellisen jumalan palvonnan: rahan.

      Tavisdallaaja ajattelee konkreettisesti rahasta: sitä joko on lompakossa tai sitten sitä ei ole. Kuitenkin paperilappu jota pitelee kädessään, ja johon on painettu setelin arvo, on sekin kuvitteellinen. Euron arvostahan sanotaan ettei se ole sitä minä sitä pidetään, että sen arvo on keinotekoinen. Mihin ja kehen tässä asiassa voi muka uskoa?

      Meillä on uskonnonvapaus, joten uskoipa nyt mihin hyvänsä ja nimesipä oman suhteensa uskomuksiin, uskontoihin ja uskomusjärjestelmiin miten tahansa, saattaa hyvin olla pohjimmiltaan ihminen joka ei eroa kirkosta.

      Uskonnollisuudessa on senkaltaista lohtua ja armollisuutta jota on aika vaikea tavoittaa muuten. Uskonnon sivistyksellisyydestä en oikeastaan osaa sanoa mitään, en tiedä, en ole varma onko sivistäminen sen tarkoitus. Kuuluuko armo ja armollisuus esimerkiksi sivistykseen?


      Poista
    9. Rakastan uskomukjsiasi, ei niissä mitään vikaa ole, one ovat viattomia. Mutta sinun uskoasi en pysty jakamaan. Eikä Raha meille mikään uusi uskonto ole, vaikka onkin, raha/tai rahattomuus vaan koskettaa ihmisiä. (Köyhiä tietysti enemmän kuin rikkaita.) Mutta sinun logiikkasi... siis ei aikaakaan ole olemassa. Ei koskaan ole heinäkuun 13stoista klo 16:36. Se on vaan niin että kuvittelemme niin.

      Tykkään Luonnosta.

      Ja sen verran oon tarkkaillut insektejä, näitä hyönteisiä, että en ole nähnyt heidän koskaan pistävän (etummaisiaan, heillähän niitä on 6) jalkaansa ristiin? Ja puyytävän Joltain jotain mitä heillä ei (muka) olisi?

      Minusta uskonnot ovat hyviä juttuja, kaikki uskomukset, kun ne ovat moraliteetteja. Kun ne rupeavat määräilemään miten ihmisten (tai hyönteisten) pitäisi elää, ne kääntyvät itseään vastaan. - Ei silloin ole enää kysymys armosta, tai armon antamisesta, silloin on kysymys fasismista.

      Ikävä kyllä.

      Ps. Tulipas fasistinen mielipide, minulta. En minä näitä asioita oikeasti edes ajattele. Minusta on pahaa että ihmiset eivät tule toistensa kanssa tekemisiin, minusta se on pahaenteistä. (Koko tälle kaikelle, Luomakunnalle. .)

      Poista
    10. Tämä on niin hieno kirjoitus, hyvää pohdiskelua, ettei siihen tältä pohjalta ole mitään lisäämistä. Sanoisin, että viisas kirjoitus, itse mietitty, ei minkään trendin kukainen.

      Sen voisin selventää, että uskonnon sivistyksellisyydellä tarkoitan tässä sitä lmittaamatonta kulttuuriperintöä, jota se on ollut synnyttämässä ja ylläpitämässä. Muutenhan uskonto on tavallaan sivistyksen eli tiedon vastakohta.

      Poista
    11. Mikis, Mikis, kyllähän ihminenkin nostaa lipun salkoon ja palvoo ideologiansa isää kaiken sen hyvän nimissä, jota uskoo näin saavansa. Esimerkiksi kommunismilla on aina ollut jumalat, joiden avulla ihmisille luvataan rahaa. Ja kansa uskoo, samoin kuin uskova jumaliinsa. En näe suurtakaan eroa tässä suhteessa politiikalla ja uskonnolla.

      Poista
    12. Kommunismi on siinä mielessä huimaava uskonto (eli oppi) että se uskoo ihmiseen..

      Siinä sen mahdottomuus, käytännössä..

      Ihmiset ovat kamalia paskiaisia. Toivon että kuolisivat. En minä ole samalla lailla penttilinkola kuin Pentti Linkola on, mutta välillä ajattelen samalla lailla.

      Ps. Linkola on surullinen ihminen. Kaikki ihmiset jotka ajattelevat asioita, ovat surullisia ihmisiä.

      Poista
    13. Minusta tuo on varsin kaunis ja vähän ihanteellinen käsitys kommunismista. Eihän kommunisti näe esimerkiksi porvaria ihmisenäkään.

      Minä en tiedä, mihin kommunismi lopulta uskoi, mutta vapauteen, veljeyteen eikä tasa-arvoon se johtanut milloinkaan. Suurimpia sovinisteja minun opiskeluaikanani olivat vasemmistomiehet. Naisenkin arvo oli tavarassa, jota tuli jakaa kaikille demokratian mallin mukaan.

      Poista
    14. mikä tai kuka on porvari?

      ja kun te akat mangutte koko ajan tasa-arvoa, kuin maidolle haisevat vauvat, niin eikös se sitten muka tasa-arvoista ole, että mies joutuu jakamaan kullinsa - eihän hänelläkään niitä montaa ole, vaikka kuvittelette että on kuin kuulakärkikyniä rintataskussa - monen naisen kanssa?!? Minusta tämä on sukupuolten välistä riiastoa, häikäilemättömillään, tällainen. - Ps. Jos olisin nainen, työntäisin myllynkiven vaginaani, ja hyppäisin jorpakkoon!

      Poista
    15. Nyt en kyllä ymmärrä repliikkiäni? Vitsiksi tuokin oli kai tarkoitettu, mutta... En ymmärrä silti? (Jotain siinä on hakusessa, mutta MITÄ?)

      - t. mikis

      Poista
    16. Minä olen aina ajatellut sillä lailla että ihmisillä ei ole kuin toisensa. Siis ketä meillä olisi, jollei meillä olisi toisiamme, ei ketään! Maailmankaikkeus ei ole moraliteetti. Eivätkä apinat työntele meille Hesaria postiluukusta sisään.Apinat kirjoittavat Hesarin.


      Ihminen on ihan avuton, maidolle haiseva vauva, ei meidän elämämme sen kummoisempaa ole.- Mutta eihän sen muuta tarvitse ollakaan.

      (Tai mistäs minä sen tiedän?) ( En mistään, tietenkään.)

      Poista
  45. Poikamiehen arkea...
    Minä ajattelin terveysateriani tänään hoitaa pirkkalalaisen Amissa Food Oy:n lihapiirakalla. Nakkeja ostin sinne väliin laitettavaksi.Lihapiirakoita myytiin vain viiden kappaleen pusseissa, tosi halpoja olivat, se täytyy myöntää. Kaksi ensimmäistä lihapiirakkaa heitin roskiin, kun eivät kestäneet leikkaamista, vaan murenivat käsiin. Kolmatta en yrittänyt edes leikata, laitoin sen sellaisenaan mikroon ja nakit lämmitin erillisellä lautasella. YÄK, YÄK ja YÄK. Taas täytyy kaupungille lähteä syömään. - Arvatkaa hei, mitä teen kahdelle pussiin jääneelle lihapirakalle. No, en tiedä vielä, mutta täytyy pitää huoli, etteivät eläimet pääse niihin käsiksi, tulee vielä syytteitä.

    VastaaPoista
  46. Mielenkiintoisia piirakoita. Jos taikina murenee käsiin, siitä puuttuu sitko ja rasva. Sanon tämän kaiken sillä vähäisellä taidolla ja tiedolla, joka minulla piirashommista on. Siskoni haluaa aina Suomessa ollessaan lihapiirakan jossain välissä, vaikka nautitsee kotonaan ammattilaisen valmistamia aterioita.

    Ulkona on hauska syödä kesällä. Vaan hyvää on itse valmistettu ateriakin. Uusia perunoita, tilliä, silliä, voita, paistettuja ahvenfileitä ja kantarelleja. Muikkukin käy, jos sitä saa.

    VastaaPoista
  47. Se on taas. Superkuu. Ja huomenna helle, ukkosen kera. Niin uhkasivat.

    Mutta miten nälkäinen mies voi heittää lihapiirakat roskiin vain siksi, että ne murenevat? Parissa kaljassa mies söisi ne roskiksesta, vai mitä Mikis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimpien tähtiravintoloiden ala carte lista on kuin roskiksesta reväisty. Paitsi kamalan kipeää se tekee kehon vasemmalle puolelle, sydämen puolella. Jossa on lompakko.

      Poista
    2. ohoh, äkkiä olen taas m.
      olis kivaa kun välillä olisin omega.
      tai joku kiinalainen merkki jota harva osiais kirjoittaa. toistan: osaisi:
      為什麼

      Ps. Tämä muuten, olen ottanut asiasta selvää, lausutaan ihan eri lailla kun luulette: nasijanjan suurinpiirtein. (Nyansseista en niin tiedä kun Kantonin Kiinassakin on niin kamalasti eri murteita.)

      Poista
    3. Haa, olen vielä hereillä. Pakko li heittää kun murenivat käsiin eikä niihin voinut laittaa sinappia tai muuta väliin. Tarkoitus ei ollut erityisen halpaa ostaa, halusin sellaisia isompia lihapiirakoita, koska ne yleensä ovat parempia. Näissä halpa hinta oli toteutettu Iineksen mainitsemien sitkojen ja rasvojen puutteen lisäksi lähes kaikkien tarveaineiden puutteella. Kun murenivat käsiin, ei monta murua isosta lihapiirakasta kuitenkaan tullut.
      Kuu ei vielä talon takaa näy, mutta oli se iso viime yönäkin.

      Poista
    4. Voi harmi! minulla oli kamera viritettynä, mutta enhän minä muistanut kun luin jännittävää kirjaa, jonka ahmaisinkin sitten loppuun ja simahdin välittömästi, pää tyynyssä kun luin. Kirja oli muuten Leevi Laitisen tarina elämästä Alma Kartanon ja Tilda Reunasen uskonlahkon vankina. Pieni poika annettiin nelivuotiaana hourupäisten naisten kasvatettavaksi lahkon suljettuun ja väkivaltaiseen piiriin.

      Poista
    5. Olen lukenut. Inhotti.

      Poista
  48. Kolehmainen puhui asiaa tuolla aiemmin. Jos kohtuukäyttökin on vaarallista, niin otetaan sitten kunnolla.

    Jos alkoholi (olut, viini, konjakki, viski, liköörit, kossu) olisi oikeasti vaarallista pieninäkin määrinä, ihmissuku olisi kuollut sukupuuttoon neandertalilaisten serkkujensa tavoin. He olivat muuten absolutisteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raivoraittius on myös tappavaa, ja liian urheilullinen elämänasenne. Kuolema lienee kaiken summa, itse kullakin.

      Poista
    2. Ja muuten - miksi ihminen ajattelee niin, että kuolema on tapaus, joka kohtaa, kun ja jos ihminen on tehnyt virheen?

      Poista
    3. Selvennän itseäni.

      Siis kuolemaa pidetään erehdyksenä, joka kohtaa ihmisen, joka tehnyt virheen. Ottanut liikaa aurinkoa, ryypännyt solkenaan, syönyt liikaa eläinrasvoja.

      Ikään kuin kuoleman voisi välttää noudattamalla tiettyjä kaavoja.

      Poista
  49. Eihän ihmiset virheitä tee, olosuhteet niitä ihmisten puolesta tekevät, se on Trud. Tai maahanmuuttajat, he ovat pelkkiä virheitä täynnä. (Jos uskoo Teuvo Hakkaraista. Mutta sehän on ihmisen oma vika jos Teuvoa uskoo.)

    VastaaPoista
  50. Ps. Tämä ei liity mitenkään tähän, pulpahti muuten vaan mieleen, että kaunein elokuva mitä ikinä on tehty on Vittorio de Sican "Polkypyörävaras". Tai, no, ainakin itkettävin. Elämä on yhtä julmaa kuin hellääkin. Mitä tälle kaikelle mahtaa, ei mitään? Sosialismi oli unelma, se oli kuvitelma että ihmiset käyttäytyisivät järkevällä tavalla toisiaan kohtaan (kuin mehiläiset) , mutta sekin kääntyi (hirvittävällä tavalla) itseään vastaan. - Kyllä, minä olen pessimisti. Toivon totisesti että ihmiset kuolisivat mahdollisimman nopeasti sukupuuttoon tältä planeeta, Tellukseksi kutsutulta, se loisi uskoa siihen että Elämässä on jotain ideaa. - Ps. Kysykää vaikka bakteereilta! (Viruksilta älkää kysykö kun ne eivät ole eläimiä. Eikä epäorgaanisilta olioiltakaan, kuten esim. kiviltä, mitään kannata kysyä. Koska ne ei puhu.) Bakteerit ovat aika rupattelunhaluisia.

    Ps. Tiedättekö - ette! - että simpanssilla on 98%sti samat geenit kuin ihmisellä? Ai, tiesitte. Mutta tätä ette tiedä että ahvenella on 35 %sti samat geenit kuin ihmisellä. Tämä, kuulkaas ny vaan, panee mietityttämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulkka poja! Kuulkka mitä mein Mikis poika puhu! Nyt sää vast oikke äläkän päästi. Nyt mää ole hämmästyny. Kuulkka, poja. Mää ole vissi ahvena ku mul on köyry hartia. Tulkka onkel poja...

      Poista
    2. heheh heheh...
      kyllä mää veikkosinilaisuuteni itsessäni tunnen. Eli Lahtisen!

      "kylä nääs porvariilisesti ajattelevat kapitalistitkin on joskus vääräsä. sanoisin että aika usein, saatana." (mutta hyvä Ilves! hyvä Ilves!)

      Poista
  51. Juuri olen paistamassa tässä ahventa tänään. Nyt tuntuu kuin olisin barbaari.

    Vaan ei auta, voita pannuun ja fileet siihen tirisemään, niin avot, kyllä maistuu geenitoveri pyhäaterialla. Pari siikliä seuraksi ja pikkuinen sillinpala. Onkohan sillillä samoja geenejä? Tai itkeekö tilli, kun sitä leikataan. Kellastuukin niin pian, ihan kuin kiusaksi tillinsyöjälle.

    VastaaPoista
  52. Kaikki itkevät, kultaseni, kaikki!

    Paitsi eivät kivet, ne vaan hikoilevat. Kuten marmori.

    (Ja virukset ovat huolestuneita - heillähän ei ole omaa aineenvaihduntajärsjestelmää - että mites meille nyt käy? Kun ihmiset lähtevät tosta vain kuin SIMBLAMA PIMS vittuun?

    No, virukset ovat meitä ihmisiä järkevämpiä. Kyllä ne jotain keksivät.

    Ps. Mutta nyt minä menen tuohon lähikapakkaan häviämään RAY:n pelille. Koska... täytyyhän mun noille viruksille näyttää kuka täällä häärää ja määrää ja käyttäytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... siis vielä toistaiseki ...

      Poista
  53. Kävi kivasti, RAYN:n peli sanoi minulle että ”se on nyt kuule ukko reminssi. sinuna lähtisin täältä köpöttelemään hyvän sään aikana.” Lähdin. Ja kieltämättä nuo pilvet vähän uhkaavilta näyttävätkin. (Miten pilvet voivat näyttää ”uhkaavilta”. Jopas on. Poltteleeko ne hasshista?) NMo... kun siirtelin jalkojani toistensa eteen, vuoron perään, niin ajattelin muita asioita, todempia. Meillä Kankaan paperitehtaalla oli töissä tyyppi joka ei ikinä ollut saanut pillua, vaikka ei hän muuta tehnyt (paitsi tietysti töitään) kun etsi v-ttua. Hän oli tosissaan, etsi naista jonka kanssa olisi perustanut perheen, pukannut pari beibiä ja niin edelleen. En minä häntä osannut auttaa, minä, joka en naisilta ole saanut kättä pidempää... paitsi kerran yks naispollari pamautti mua pampulla päähän. (Autsch.) Niin no tää mun työtowerini etsi ehkä liian innokkaasti narttuja, siksi hän ei niitä saanut. (Ehkä, ehkä ei?) Muistan kun kerrankin pikkujoulujuhlissa tanssittiin – siis en minä hänen kanssaan, eikä hän minun, vaan partnereittemme kanssa – kuulin kun hän kysyi siltä misukalta (minulla on liian kuulevat korvat!), että ”ootko vielä sukukypsä. vai ootko jo maho?”

    Sano nyt iines, joka edustat vastakkaista sukupuolta (tahdoimme me sitä tai emme) että onko tämä hyvä iskurepliikki? Eli kutkutteleeko se naisten (jalkojenvälistä) ns. ”sielun kannelta”?

    Ps. Itse vähän epäilen. Mutta olen pannut merkille ettei minun mielipiteilläni tällä Linnunradalla ole merkitystä. – Bah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa että onko hyvä iskurepliikki.

      No juu ja ei. Toisaalta tekisi mieli nostaa välittömästi kytkintä, kun on kyseessä mitä ilmeisimmin idioottitahvo, joka ei tiedä naisista mitään. Toisaalta jokin haluaisi kuulla vielä seuraavan repliikin. Että josko kyseessä onkin älyllinen koukku.

      Ja olisihan varsin herkullista antaa tuommoiselle tyypille vähän takaisin terävällä kielellään.

      Poista
    2. Ai, että ottaisit suihin?

      No... täytyy sitten panna (mun mielestä ne paremmar repliikit) tuonne korvan taa, piiloon. Kai nekin joskus ne, yksinään harhailevat naisihmiset, ne sieltä löytävät. (purskahtaa yht'äkkiä hallitsemattoon itkuun) ... Ei tässä mitään, mitäs tässä.

      Sitä paitsi sperma, kuten Kolehmainenkin sanoi, kohentaa ihoa. "Mutta pitääks sitä sitten muka sisäiseti nauttia?", Tarja kysyi minulta. Vastasin hänelle - koska en koskaan valehtele kellekkään - että "en tiedä".

      No, sitä hän jäi nieleskelemään.

      Poista
    3. Ihoa kaunistaa kaikki kostea, koska iho kaipaa kosteutta, ei siinä muuta ole, ettäs tiedätte. Saman asian ajaa kylmä mannavelli.

      Poista
    4. "... tytöt, syömään. Isä keitti mannavelliä. ..."

      Poista
  54. Hiljaista, kun huopatossutehtaalla... Ihmiset, te pölkkypäät, joita rakastan, te ette tiedä mistään mitään! Huopatossutehtaalla on kamala meteli, olen käynyt, ne on vanhanaikaisia kehruujennyjä jotka siellä käyvät, ja pitävät helvetillistä meteliä. – Vielä kamalampi paikka on tulitikkutehdas; sielläkin ne koneet on mekaanisia että ne pitävät kamalaa meteliä. Ei semmoisessa paikassa voi olla. (Ellei ole pakko.)

    Ps. Joskus tekisi mieli kysyä, mitä töitä te olette tehneet? (Riku.) Itse olen tehnyt niin kummallisia töitä, että välillä itekin ihmettelen. Koska... no joo. Tykkäisitkö sä siitä että sut ahdettaisiin n. 3 kuutiota sisältävään säiliön sisälle – jonne pääset, jos oot laiha, sellaisesta sukellusveneen luukusta – ja alat sitten siellä lapioimaan filleriä. (Tiedän, että ette tiedä mitä filleri on.) Sitä tuli yhdestä torvesta, joka oli siis sen säiliön sisällä, samaten kun minä, ja minun piti lapioida sitä toiseen rööriin... joka johti jonnekin. (En tiedä minne.) Huhkin kuin hullu, ajattelin nääs, että kun saan lapioitua tämän satsin, niin pujottelen itseni siitä venttiililuukusta ulos ja vetäsen tupakan. (Poltin silloin vielä.) Mutta arvakkaa mitä? Mitä enemmän minä sitä saatanan filleriä lapioin, sitä enemmän sitä sieltä tuubista tuli. Sitä tuli koko ajan, mää upposin siihen puoleen väliin. Jumalauta, ei semmoista kukaan kestä. (Tai en minä teistä tiedä. Mutta ite en kestänyt.) Kävin hakemassa asfalttivirmalta lopputilin.

    Kerran, kun olin teurastamolla... tai tämän olen jo muistaakseni kertonut. Siellä mun duuniini kuului kantaa lehmien utareita ja hevosten päitä. Äkkiäkös siihen tottui. (Utareet utareina ja päät päinä.) Niin, siellä oli toisenlaiset probleemat, ei siinä mitään Maksottunut veri haisee pahemmalle kuin... kuin... (siteraa Saarikoskea) "kuin kuolleen huoranan vittu". (Aika Prahassa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki, mitä ihmisessä tapahtuu on kemiallisia + sähköisiä prosesseja. Jos sinä esimerkiksi, niin kuin minä äsken, kulautat (pohjattomaan) kurkkuusi tuiman viskigrogin, niin sähkökemiallinen prosessihan se vain on.

      Mitä muuta luulet?

      Poista
    2. Pahinta on että ihmiset luulevat Vääriä asioita Oikeaksi. Siinä vääristyy kaikki. Miten se Bellman sanoikaan... "itke, lue, unohda ja mieti".
      En minä osaa siteerata edes itseäni oikein. (Apua!)

      Poista
    3. Unohtaminen on ihmisen elämässä vähintäin toiseksitärkeintä.

      Mikäs se sitten "ensimmäiseksitärkeintä" on?

      No muistaminen, tietysti.

      Poista
    4. Tässä aina mun nostalgian kukkaset alkaa kukkia:

      (Minun piti linkittää tähän you tubesta "Kotkan ruusu". Mutta sitten ajattelin että enpäs, piru vie, linkitäkkään.)

      Minä olen ilkeä!

      Poista
    5. Aikoinaan,
      kun kehuin äidilleni miten hieno runoilija Saarikoski Pentti on, ja sitä paitsi hän kirjoittaa kamalan lyyristä proosaakin, niin hän sitten luki "Aika Prahassa" kirjaa. (Tai "luki ja luki", miten sen nyt ottaa.) Äitini oli... no, sanotaan vaikka näin että... 'kukaan ei hänen nenälleen hyppinyt'. (Joo, se on hyvin sanottu. - latojan huom.) Hän antoi Aika Prahassa kirjan minulle takaisin ja sanoi "kun luin lauseen 'ilma haisi kun kuolleen huoran vittu', lopetin. Pitäkööt Saarikoski vittunsa."

      Harmi. Koska äitini oli hyvin lahjakas käsittämään asioita. (No, ehkä se siksi Saarikoskeen kyrpiintyikin?...)

      ... daada daada daada, daada daada taa... nussia siellä sai aina, sekä sunnuntaina että maanantaina, sellainen ol Viipuri, sellainen ol Viipuri, arjalaisten kaupunki ..

      Hej!

      Poista
  55. Maksoittunut veri haisee tosi, tosi, tosi pahalle. Ei siihen totu.

    VastaaPoista
  56. Olin kerran Brommassa Ulvsunda Gummifabrikissa vetämässä pölyimurin letkuja, sellaisia nikfiskiläisiä koreakuorisia. Ne piti oikeasti vetää kuumennuksen jälkeen ulos, viisi metriä per letku,

    Harmittelimme kaverini kanssa, ettemme ikinä eläissämme ehtisi työntää niin paljon, että pääsimme tasoihin.

    VastaaPoista
  57. Höyläämisessäkin tärkeintä on - ei siis se että työntää höylän mahdollisimman kauaksi itsestään - vaan se, että muistaa vetää (Jahöylän myös takaisin. (Ja tämähän ei nyt missään mielessä ollut eufemismi panemiselle.)

    Muutenhan jonkun puusepän käsistä tulisi hirvittävän pitkät.

    VastaaPoista
  58. No nyt Blogger heitti huippupitkän kommenttini taivaan tuuliin! Ehkä se oli vain hyväksi, sillä kirjoitin siinä turhankin perusteelllisesti CV:ni, jota Mikis kyseli kommentoijilta.

    Teen nyt vain siis luettelon elämäni töistä. Sanon alkuun, että aloitin lapsityövoimana ehkä kymmenvuotiaana kirjastossa, jossa sain leimata uusia kirjoja. Leima oli soikea, ja se tuli aina kirjan nimiösivulle ja sivuille 99, 199, 299 jne. Ylenin sitten kirjojen muovittajaksi. Sitten olivat lapsena sokerijuurikashommat ystäväni hehtaaripelloilla. Haimme myös joka päivät lehmät kaukaa metsän keskeltä iltalypsylle. Matkat olivat seikkailuja.

    Sitten olin opiskeluaikana iltaopettajana, kurssiopettajana, annoin yksityistunteja lukiolaisille, olin Auran Panimossa, Bergelinin munapakkaamossa, Ruotsissa hotellissa Saltsjöbadenissa emännänapulaisena ja huonetarjoilijana ja Åhlensin varastolla tavaranpoimijana. ja sitten ennen varsinaista omaa alaani olin uskonnonopettajana, jossa olisin jopa jatkanut, mutta teologi palasi ja humanisti sai lähteä.

    VastaaPoista
  59. (katsoo omia käsiään)
    no, tuo vasen on kyllä vähän enemmän käytössä kulunut...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herää kysymys, mitä tehdään oikealla kädellä, jos vasen on aktiivitoiminnassa? Vai oletko tosiaan vasuri?

      Poista
    2. Puhuin onanisoinnista. Mutta kyllä minä ymmärrän ettet näistä asioista mitään tiedät. Olet kuin "viattomuus kadulta", viuhahdus.

      Olin muuten kerran Irwinin konsertissa, muuramen Riihivuoressa, ihan vähän ennen kun hän kuoli, kun Irwin oli niin kännissä että häne ei edes tiennyt. Se vaan koko ajan lauloi "se oli viuhadus, kamala viuhahdus, se oli kamala viuhahdus vaan..." Orkesteri soitti välillä MantsuurianKukkuloita tai Tango Pelargoniaa... mutta Irwin se koko ajan lauloi vaan että "kamala viuhadus"...Sitten se yhtä äkkiä kaatu, kaatui ja kopsahti, ja järkkärit veivät sen pukukoppiin nukkumaan.

      Kaks viikkoo siitä se sitten Vipurin tulissa kuolikin. Sydän petti. - Niinhän se tuppaa.- Paitsi Juicella petti haima. (Ja munuaiset.) Ite lauloi että "maksa kestään sen kun ihminenkin". - Tavallaan.

      Poista
    3. No siitä minäkin puhuin.

      Poista
  60. Sokerijuurikaspeltotyö on minullekin tuttu. Tuttua tutumpaa. Ensimmäisen leffalippuhinnan sieltä kääräisin (Lewis Milestone: "Länsirintamalta ei mitään uutta".)

    Oli kyllä kamalan hyvä elokuva. Muistan, melkein kaiken. (Tai liikaakin!)

    Ruotsissa olin pumpulitehtaalla töissä. Siinä sai opetella sitä sun tätä. Mutta olin nuori, kamalan laihaj ja joustava. (Paitsi tietystä kohtaa erittäin jäykkä. Ainakin noin 13 minuuttia, per schlaagi.) Rekka-autojakin olen ajellut. Ensimmäisen sellaisen kun peruutin erääseen porttikäytävään, niin se meni niin linkkiin, että ihan oikealla ammattikuskilla oli kama työ saada se sieltä pois. (Itse olisi jättänyt sen auton sinne, saatana.) Joulupukin keikkatöitä olen tehnyt oikeastaan vaan Ahvenenmaalla, mutta kyllä minä tiedän miten mukuloita ruotsiksi ilahdutetaan. (Vaikka en pedofiili olekaan.) Merimiehenä ennen merta muinoin seilasin... mutta se nyt on vanha fakta, se. Kerran olin opettajakin, ei kun minut kutsuttiin puhumaa pienille pellavapäille p-kaa. Niinpä sitten menin. - Niin, ja toiseksinuorimmassa työpaikassa missä koskaan oon ollut, niin olin yhhdessä Sirkuksessa töissä. Minulle kuului vaikka mikä, esim. lakaisin kamelinpaskaa, ja latasin ilmakiväreitä. Joilla ihmiset ampuivat. (Onneksi ohi. Koska jos ne olisivat osuneet, esim minuun, niin olisin samperivieköön varmasti suuttunut niille). - Ei ihmisiä saa ampua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet aina voittavat - lakaisin kamelinpaskaa. Tuon yli en pääse mitenkään.

      Sekään ei kai ole yhtä hienoa, että olen pessyt vessanpöntön käsin, kun ei ollut harjaa. (Asuin luvatta siskon kämpässä Huddingessa sillä aikaa kun hän oli Saksan-visiitillä sulhonsa kanssa. Kämppä oli uusi, eikä siellä ollut mitään kalusteita vessaharjasta puhumattakaan.)

      Poista
  61. Asfalttihommissa olin koulupoikana useampana kesänä. Joskus liikenteenohjaajana kun toinen kaista suljettiin massan vetoa varten ja liikenne päästettiin vain yhtä kaistaa suuntaan ja toiseen. Sitten oli paikkoporukassa, jumankauta että se massa painoi 16-vuotiaan lapiossa. Molemmat olivat raskaita töitä, aloitettiin aamulla kuudelta ja lopetettiin ehkä kuudelta. "Mää meinasi kualla!" Sitten olin kesäloma- ja muu tuuraustyöläinen porttivahtina, myöhemmin muunlaisena vartijana. Otin rosvoja kiinni, mm. komisarion pojan, jolle häkki heilahti ja kalterit kolisi. Niiltä ajoilta on vitsini, jonka mukaan en koskaan mene pimeälle kadulle. Siellä on niin moni sanonut olevansa odottamassa.

    Sitten ajelin lumitraktoria yhden talven yötä päivää kun pyrytti ja muulloin kasoja siirtelin: "ään äään, prum prm, pruum!" Varastossakin olen ollut, kävin trukilla hakemassa tavaraa hyllyiltä, kun tietokone käski. Ja se poika oli kova käskemään. Siivonnutkin hallia olen ja kerran pestiin kaikki kattolamput. Trukilla mentiin reiluun neljääntoista metriin ja irroitettiin joka ainoa loisteputki ja pyyhittiin rätillä. Ja varastohyllyjäkin olen kasaillut. Ai niin, olen minä myyntimieskin ollut: "Osta nyt, ihan tosi, osta nyt, oikeen hyvä hevonen, eikä varmasti ole ylimaalattu!" (en minä sentään autoja myynnyt).

    Myöhemmässä elämässäni olen ollut mm. kuorimassa Mariannekarkkeja porvarin syötäväksi ja kaleeriorjana porvareiden lautalla, jonka nimi on "Hyvinvointialus Manala". Vasemmanpuolen taaimmaiseksi soutajaksi olen edennyt. Kauheasti rakkoja perseeseen sellaisesta tulee, mutta kämmenet ovat aika siloiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkös se trukkikuski olit siellä Åhlensilla? Minun piti aina kutsua semmoinen paikalle, kun en ylettynyt käsin poimimaan tilattuja tavaroita kärryyni. Kuski kurvasi paikalla ja nosti kollin korkealta alas. Se oli semmoinen ruskeatukka tummasilmä.

      Muuten unohdin sen, että olen ollut myös liikenteenlaskijana.

      Poista
    2. Ruottissa en töissä ole ollut, kävin siellä ensimmäisen kerran luokkaretkellä lukioaikaan. Muistan kun katselin laivan partaan yli: "Jumankaut, nyt tässä ollaan ulkomailla, on tää komeeta!

      Ja silmäni nää ovat sinisnä säilyneet, vaik maailmaa liian kauan katsellut oon, - ah, liian kauan.

      Poista
    3. Tämä trukkikuski oli jugoslaavi, ja heitä oli paljon Åhlensilla töissä.

      Kun olin ensi kertaa Tukholmassa, kaikki oli suurta ja hienoa ja joka paikassa tuli neekereitä vastaan. Olin äimänkäkenä.

      Poista
    4. Tai oikeastaan se oli jo ruotsinlaiva, joka oli jotain mahtavaa! Laivallolo oli niin hienoa, ettei koskaan varattu edes hyttipaikkaa. Tai no, ei ollut rahaa siihen.

      Poista
  62. ... kolli tai kulli ...paita tai peppu? eikun peppupaita.

    Ihmiset ovat ihania, kun niihin tutustuu vähän syvemmin. (Riku, minä olen sen verran seksuaalisesti epänormaali, nöiden nykyisten mittapuiden mukaan, että sinun kulkusistasi enole kiinnostunut. - Toista se on Iineksessä!

    http://www.youtube.com/watch?v=xBJkyG-QUOg

    Junnuhan oli, en minä viitti valehdella että hänet tapasin - muka 2 kertaa? Juha oli ujo ihminen. Siksi hän joi. (Samasta syystä minäkin juon. Vaikka ihmisenä en ole merkittävä.)

    VastaaPoista
  63. Juutuubissa on sellainen uudehko haastattelu, jossa Veski Salmi puhuu Irwinistä aika suoraan. Vähän liiankin suoraan, suorastaan ilkeästi. Irwin oli muuten aika hyvä kevyen musiikin säveltäjä ja kitarakomppauksensakaan ei parhaimillaan ollut hyvää huonompaa. Tuo Viuhahdus on ainoa todettu plagiaatti hänen uraltaan, siinä kun kevyen musiikin alatalomme (tämä on käsite,eikä viittaa kehenkään persoonaan) ovat olleet sellaisessa huomattavasti roisimpia.

    Irwin joi koska tykkäsi viinasta. Asioitaan se ei hoitanut, koska ei tykännyt asioitaan hoitaa. Minä juon kaljaa, koska tykkään siitä. Toisinaan perustelujani hieman ihmettelen, kun ei sekään aina ole sitä mitä ennen viipurissa vai missä se nyt oli.

    VastaaPoista
  64. Tässä Deanin ja Jeanin kappale: Viuhahdus, tai jotain sinne päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi vittu kun sä oot inhimillenen ihminen, riku

      Ps. neekerimusiikista tykkään toiseksi enemmän mun elmässäni

      Poista
  65. Nyt mää vasta sen tajusin... että miksi minä en pysty kommunikoimaan virusten tai kivien kanssa? Sen takia en tietetenkkään, en tietenkään, kun niillä on ihan toinen tapa välittää viestejä toisilleen. Ei siinä kielitaito auta. - Me ihmiset olemme kamalan itsekeskeisiä, kuvittelemme että kaikki ymmärtävät meitä - ainakin jos opettellemme sanksriittia. Ei se ole niin. (huokaus) Pentti Saarikoski kirjoitti että "elämä on ihmiselle annettu että hän tarkoin harkitsisi, missä asennossa tahtoo kuolla".

    Minusta elämä on annettu ihmisille ihan turhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Elämä on ihmiselle annettu, jotta hän tarkoin harkitsisi,
      missä asennossa tahtoo olla kuollut" kirjoitti Saarikoski. Minusta tässä on itua. En haluaisi olla ainakaan pystyynkuollut!
      Terveisin Anna Y

      Poista
  66. Hyvä kirjoittaminen on sellaista, kun me kaikki laitamme piilomerkityksiä sanoihin tai sanomme päinvastaista kuin tarkoitamme. Eikä kukaan meistä osaa lukea toisiamme, hihittelemme omiamme ja kaivamme nöyhtää navoistamme. Sitten kun joku oikein purkaa syvimpiään, pahimmassa tapauksessa vielä oikein suorasanaisesti, me nyrpistämme neniämme ja ajattelemme: "no, nää nyt on niin näitä!" Jos minä oikein totta puhun, en ymmärrä puheistanne mitään ja omistanikin vain näyttelen ymmärtäväni.

    Monta on hyvää, mutta suurin kaikista ei ole rakkaus vaan empatia.

    VastaaPoista
  67. empatia?

    Se on niin vaikeaa...

    Ensiksi siinä pitää unohtaa itsensä. 98 %sti tämä jo ihmiselle on mahdotonta, ehkä kaloille 35%stista. (Tai enhän minä tiedä. Kunhan kuvittelen.)

    No, jos kumminkin on niin, kun luulen väärin, niin mitä ne 2 % ihmisistä sitten tekevät? (Vetävät todennäköisesti käteensä, niin kuin minä ja iines.)

    Mitä muutakaan sitä ihminen voisi tehdä? (Älkääkä tulko mulle puhumaan mistään filosofiasta. Koska sitten mä suutun!)

    VastaaPoista
  68. Filosofeista tykkään kyllä Rano Ärrästä. Ai, miks? En minä tiedä. (Vitustako minun sekin pitäisi tietää?)

    R. Räsänen kirjoittaa niin kivoja juttuja että en minä niitä käsitä. (Käsitän aika paljon asioita. Mutta en tietenkään kaikkea. - Äläkä koko aikaa kysele multa mitä mulle kuuluu, kysyisit itseltäsi, samperin peipponen!)

    VastaaPoista
  69. No, mutta juuri siksihän minä yritin ilmaista, että rakkaus ei oikein passaa, kun kaameita runkkareita kuitenkin ovat. Ja jos saa tähän laittaa omaa kyynisyyttään, niin aika usein kun sanotaan, että tutkimus sanoo sitä tai tätä, ajattelen, etteihän siinä mitään, harjoitelkoot vähän aikaa, niin saavat tehtyä toisenlaisia. Tämä ei ollut kritiikkiä ilmastomuutokseen, joka on tosiasia. Mutta minulla on siihenkin yks tärkee pointti. Olen siihen paljon vähemmän syyllinen kuin vihrut. Tulkaa saatana mittailemaan hiilijalanjälkiä, senkin Urgot ja Isojalat.

    VastaaPoista
  70. Puhelin itsekseni.

    Joskus, kun kaipaa intelligenttiä keskusteluseuraa, sitä on pakko puhua itsekseeen.

    Harmi.

    VastaaPoista
  71. No, tämän kirjoitin ennen kun Riku kirjoitti omansa.

    Ps. On täällä siis pari muutakin fiksua ihmistä kuin minä. (Tai jostain syystä minä näen nyt kaikki muut ihmiset kahtena... Jumansukka, kun ihmisiä on paljon!)

    Ei voi kun vaan ihmetellä?

    VastaaPoista
  72. ps. älkääkö lukeko minun juttujani edes niin freudilaisittain, että - kuin kissa - että kehnäisin omassa älyllisessä supernovassani, itsekseni.

    Totta kai, jos teillä on vähänkin tolkkua päässä (mitä tietysti syvästi epäilen) niin tajuatte miten valtavan epävarma, eli kompleksinen, ihminen minä olen. Silloin, kun keskusteluaiheena on älykkyys.

    VastaaPoista
  73. Minä taas puhelen itsekseni, koska inhoan intellegenttiä puheseuraa. Tai jo noo, kyllä ne menettelee kun puhutaan vaikka jalkapallosta. Intsuthan pystyvät kehittämään niin älyllisiä juttuja, ettei niihin oikein osaa sanoa muuta kuin: "katos vaan!" Mutta kuten sanottua, en minä tyhmienkään puheista aina suurta ymmärrystä saa. Tai kirjoituksista, kuten omistani. Olisi aika kauheaa olla sellainen hirmuviisas, joka vain tuumisi, että elämä on täynnä kysymyksiä, joihin vastaukset ovat kortilla. Käy siinä edes kakalla piruvie, eihän siitä mitään tule.

    VastaaPoista
  74. No tää on sellaista ripulipaskaa ettei oo tosikaan... tarkoitan, että tän sketsin kuvaamisessa meni monta tuntia. Miksikokö? Koska tää on aika yksinkertainen juttu. No, Kummelin porukka ei ole ammattinäyttelijöitä, ja jätkiä koko ajan hekotutti kun ne teki tätä... uusiksi, uusiksi, uusiksi. - Lopputulos on ihan asíallinen.

    http://www.youtube.com/watch?v=19RwSlZaxxo

    VastaaPoista
  75. Monta tuntia = 45 minuuttia. Mutta kun tehtiin 30 sekunnin Mackdonalds mainosfilmiä telkkariin, sen tekeminen kesti 16 tuntia. (Eikä tähän sisälly se työmäärä mitä leikkauspöydällä tehtiin. Minähän en siitä mitään tiedä.)

    VastaaPoista
  76. Älääs nyt, tämö on ehkä kauniimpaa ja parempaa

    Peipi, tule rokkamaan,, jaa, no niin, tässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka joku KEHTAA laulaa tommosia! Kyllä vähän ihmettelen. (Tai oikeastaan aika paljon.)

      HÄVYTÖNTÄ!

      Poista
  77. kyllä tuo rasia joka naisten harmiksi heidän reittensä väliin on ängetty meitä miehiä kiinnostaa. uskomattoman paljon. se on kuin krusifiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä olisikin sopivaa siirtyä uuteen aiheeseen, vaan nyt lyö tyhjää. Tekisi mieli vain haukkua naapureiden elämäntapaa, ja semmoinenhan on matalamielistä. Pois se minusta!

      Toisaalta, kirjoittihan Kemppinenkin mökkihelvetistä mainion jutun. Kenties kehittelen tuosta uuden jutun, jossa on valmiiksi vino näkökulma..

      Poista
    2. Kerran,
      kun eräässä keskustelussa kirjallisuuden laineet kävivät kamalan kuumina, vaahtopäinä, eikä kukaan keksinyt enää miten olisi keskustelukumppaniaan loukannut, niin Pekka Parkkinen sanoi - keskustelukumppanilleen, joka haukkui häntä, haukkumasta päästyään - että "hauku vielä Arvo Ylppökin."

      Minusta se oli osuvasti lohkaistu!

      Pekka, Pekka!

      Poista
    3. Tiedätkö mitä, Mikis?

      Pekka Parkkinen on - tai oli - sukulaiseni. Löysin hänet juuri upo uudesta sukukirjastamme, äidin haaraumasta. Tämä oli mieluisa yllätys!

      Poista
    4. "Tekisi mieli vain haukkua naapureiden elämäntapaa, ja semmoinenhan on matalamielistä. Pois se minusta! "

      Heh hah heh, ei sitä sinusta saa pois jos olet aito satakuntalainen. Te ootte justiinsa tuommosia.

      Meillä muilla menee tämä naapurielämä vähän toisin...


      Poista
    5. Oikeasti olen hämäläisen ja varsinaissuomalaisen sekoitus, ja kumpikaan vanhemmistani ei tainnut oikein kotiutua Satakuntaan. Minustakin kotini on aina ollut tämä mökkiseutu, rannikon tienoo. Tänne aina keväisin haluttiin, Satakuntaan oli vähän ikävä aina syksyisin palata. Tästä nähtiin talvella unta.

      Minusta tuo naapureiden mollaaminen on oikeastaan perisuomalainen tapa, yhteistä meille kansana. Ellei mollata, sitten korkeintaan siedetään. Tämä tietenkin vähän yleistäen, sillä kivojakin naapureita on.

      Poista
  78. Minä rakastan Pekka Parkkisen runoja. Ne ovat yhtä sentimentaalisia kuin minä. ... "jos minä maatani rakastaisin, polttaisin sen lipun. ja antaisin tuulen vapaasti hulmuta" ...

    Esimerkiksi.

    Kerran tapasimme, Tampereella, ylioppilastalon edessä. (Näsilinnankatu se ja se.) Hän tuli taksista Hannu Salaman kanssa. Hän oli niin humalassa - oli Hannukin, mutta vähemmän - että pysyi pystyssä vain valtavalla tahdonvoimallaan. Huojui ja huojui kuin joku poiju meressä.- Ihailin ja ihmettelin häntä.

    No, ei ne Ylioppilastalon sisälle päässeet. (Minä pääsin.) (Siellä oli silloin joku Jouko Turkka -produktio. Ja minä lätkähdin yhteen ElokuvaAkatemian - tai mikä tämä on missä tehdään suomalaisia elokuvaohjaajia... Ateneumin kamerataiteen linja? ...niin yhteen kiltsiin. Voi että, hän oli mukava. Nykyisin hän on naimissa yhden bergeniläisen viulistin kanssa, Norjassa, Ulla-Maria, ja varmaan heillä on kivaa keskenään.

    VastaaPoista
  79. Merjalle J:kylä 02.10




    Ilma kylmenee ympärillämme yöksi ja yön tunnit kuluvat vitkaan samassa järjestyksessä kuin ennen, juon Gin Lemmonia ja ajattelen julkeita ajatuksia, onhan sunnuntai. Jo matkalla kotiin J:kylän Liikenteen punaisessa bussissa aloin jäsentää sinulle kirjettä, hilpeällä ja onnellisella innolla, mutta nyt unohdan koko ajan enemmän kun keksin lisää. Tahtoisin sanoa sinulle jonkin asian mutta en saa sitä kiinni, 'en ehtinyt' sanoo Haavikko. Puut, kaikki heidän vihreytensä. Hän on runoilija, minä en osaa preparoida ajatuksia makrokosmoksesta mikrokosmokseksi. Juon pahansuopaa viinaa joka maistuu raa'oille herneille, vähän näädännahalle, ja paljon yksin eletylle elämälle. Ajatukset eivät nyt tanssi poloneesia kirjoituskoneen näppäimistöllä, ne tulee ja menee taas tullakseen / mennäkseen niinkuin tulevat lokakuun illat lehtiä puut suussaan. Yhtä perkelettähän tämä on. Enkä löydä tälle kirjeelle hahmoa kun en tunne sinua - mon cher! Olin auttamattoman juovuksissa kun tutustuttiin mutta silti muistan sinusta 'kaiken', siksi ikävöin, siksi tahdon tavata sinut toistamiseen toisten tähtien alla. Liian kauan olen ollut yksin ja liikaa miettinyt 'rakkauden katkeraa arvoitusta', kaupungissa jossa itsetuntoani on tampattu kuin mattoa, omaa elämääni. Hyvästi Teille siis! Te Jotka Nostotraanojen "Huojuvissa Kopeissa" viipaloitte todellisuutta auki kuin sipulia. Tehkää sitä. Tyynellä sousin kerran Näsijärven selän yli, ohi Seilin saarta jolta Pioneerit heilutteli huiveja, vähemmänpantavankokoisia, siksi jäi huopaamiset sikseen. Joka tietysti kuuluu elämään se.
    Tyyntä, rauhaa, resignaatiota.
    Mitäpä mietit nyt?
    Jeesus tulee ja Jeesua pelastaa, hospotihomilui, iskee vain välilevyvaivaista aasiparkaa perseeseen; ei kadu, vaikka kannattaisi; OH AL H MOS.
    Kaksi huutomerkkiä kulmakarvojen välissä!!
    Äläkä välitä.
    Sillä kirjoitan näitä lauseita murehtimatta, lue ne niinkuin tahdot, sinua olen ajatellut näinä päivinä enemmän kuin uskot. (Joka on valhe.) Puhuit runoista, puhutaan sitten runoista, vaikka ei runoista voi puhua, voi vaieta tai selitellä, se on ruoansulatusjuttu tms. Ei sitä tiedä niikuin ei elämyksistä yleensä. Niitähän riittää. Eihän niissä ole selittelemistä. Kokemuksista tai elämyksistä voi puhua. Kärsin kun luet ääneen Saarikoskea vaikkei minun tarvitse edes kuunnella. Hän on minulle läheisin runoilija, hänellä on runon mysteerio kämmenissään. Sitäpaitsi hän hallitsee suomenkielen, täydellisesti. Niinkuin Jesenin venäjänsä, ja siinä mittakaavassa Jesenin on runoilija n:o 1. Hän on sammumatonta kalkkia joka sanaltaan. Näitä inhimillisyyden tulkkeja rakastan tai ainakin (yritän) ymmärrän vaikka runoutta an Sich en ymmärrä. ... Onhan näitä Jevtushenko ja Hikmet ja uupumaton Neruda ja Lorca... runoilijoita! Omine etanoineen. Jostain syystä silti eniten näen venäläisissä, mentaliteettikysymys ehkä, Venäjä on suuri maa, ja siellä on paljon lahjakkaita ihmisiä. Pushkinista Pautovskiin. (Muista puhumatta.) Itseasiassa itse en yhtää tykkää runoista. Koen sen kieleksi jota en osaa, kuten afrikaans. Se on sitää sun tätää; olen prosaisti. Puberteetti-iässä pinnasin koulusta - keräsin hyönteisiä - keväisin ennen kokeita halusin kävellä pitkin metsiä enkä opetella ulkoa saksankielen verbejä. Tai yksinhän minä vain olin. Sillä haavin ja syancaliumpullon ja pumpuleiden lisäksi kannoin mukanani Kailasta tms. runonidettä. Lueskelin niitä kannonokilla. Olin 14-vanha, siis liian vanha omasta mielestäni, tai kuolemaan valmis - luin auch V.A. Koota. Teinikunnan runokilpailuun osallistuin nimimerkillä Sully Prudhomme, sain III:n palkinnon, sen voitti kalevalaista kangaspuuta helskyttelevä palmikkopää, kaikki kunnia hänelle, mutta minut kyrpiinnytti se ettei meitä muita ollut, ja toista palkintoa ei jaettu. Silloin päätin lopettaa runoiluni. Ei sen kummempi juttu.

    VastaaPoista
  80. Nyt on myöhäistä jo. Taistelun melu on laannut.
    Vain tuulen laulun kuulen tälle karulle arolle.
    Eikä säikähdä sydämeni putoavaa lehteä,
    ei kaipaa ystävää, ei toivo vierasta,
    ei etsi lohtua muistojen valottomasta kohdusta.

    En kuule mitä tuuli tahtoo: miksi vastaisin?
    On saartaneet minut yön oudot oliot tummat lepakot,
    kaikujen kulkijat, hämärän hiippasilmät varjot.

    Ei lyö sydämeni, kuohuu meri, vaikene hetkeksi!
    Vain mudan ja pohjavetten kangastukset nostaa
    aallot jotka...

    jotka ja jotka elin. Vuosia sitten. Nyt puhaltavat toiset tuulet. Tahdon nähdä ja tavata sinut - mon cher. No se puedo vivir sin amar. Maksan sinulle lainaamani kympin toisessa kirjeessä koska nyt minulla ei ole yhtään rahaa. Otan sinuun yhteyttä, soitan, ja sinä tietysti voit jättää vastaamatta jos tahdot... tai sanoa Ei.

    heheh, heheh.
    Löysin tällaisen kirjekonseptin kun siivoilin tavaroitani. (Siivoilen niitä koska kohta kuolen.) - On niin naiivi kirje - en muista lähetinkö sitä - että en piruuttanikaan korjaa siitä yhtäkään näppäilyvirhettä. Tai mitään muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjeet ovat kutkuttavia dokumetteja. Ne ovat hieman siloiteltuja kuvia itsestä - tämä pitää ymmärtää oikein, eli myös rosoiseksi siloteltuja, pieniä harkittuja taideteoksia, piruetteja, joihin maalataan oma itse mukaan. Kuitenkaan kirjeeseen ei voi luottaa faktana, kuten ei blogiteksteihin tai kommentteihinkaan. Niissä on aina annos valhetta, totuudessakin.

      Poista
    2. Totta kai minä tälle tytölle - siis Merjalle - halusin näyttää omat hyvät puoleni. (Eli sellaiset, joita luulin hyviksi puoliksini.) Eli pöyhistelin kuin riikinkukkokoiras siinä. (Enkä tosiaan edes muista, että sainko?)

      Poista
    3. Olen minäkyllä parempiakin kirjeitä kirjoittanut. Mutta niitä minulla ei ole enää jäljellä. Koska lähetin ne. - Ps. Kerrankin yks ukko, hyvä ystäväni Markku, sanoi minulle että "Pia kehysti sun kirjees ja pisti sen meidän lapsen sängyn ylle seinälle. Se niin tykkäs siitä."

      Pia = Markun vaimo. Ja minä onnittelin heitä kun heille tuli vauva, tyttö. Ja kyllä se perkeleen kaunis kirje olikin... muistan että vertasin häntä, tätä tyttöä, alppiorvokkiin joka äkkiä puhkeaa kukkimaan, lumivalkeana ja rävähtömättömästi kuin kaikki mitä me ikinä pystymme ymmärtämään, ja oli siinä Kylmän kosketustakin... (Koska tuntureilla on aina kylmä.) Äh, en muista.

      Markun kanssa paljon purjehdittin, Seilissä ja Kirkkonummen selällä. Kerran yövyttiin 1 meripenikulma Neuvostoliiton aluevesistä, Viron matalikolla. Kaks venäläistä sotalaivaa pälyili koko ajan mitä me tehdään. No, ei me sen kummempaa, keitettiin aamukahvit ja siveltiin margariinia voileipien päälle ja sitten syötiin ne ja juotiin sumppi. Ei me sen kummallisempaa tehty. - Ja sitten me lähettiin seilaamaan takaisin Suomeen.


      Poista
  81. kirje on kirjoitettu 1981

    enkä minä kamalan tarkkaan - tai siis nimenomaan en tarkkaan - kyllä tuota Merjaa muista? (Syyhän on tietysti kokonaan minun, ei hänen!) Muistan tuolta ajalta pari kolme tyttöä, kaikki ne olivat vaaleita - vähän vohvelin näköisiä - ja laulelivat työväenlauluja. - Kai sitten Merjakin?

    VastaaPoista
  82. vohvelimaiset tytöt ovat kivoja

    VastaaPoista
  83. Mutta sen minä sanon itsestäni että kun olen jonkun naisen kanssa, olen hänen kanssa. Enkä missään, en missään muualla.

    VastaaPoista
  84. Pyhäpäivän Hesarin kahdella aukeamalla nuoret uusfasistit ikävöivät menneitä, aatteensa kauheuksia katumatta, historiasta mitään oppimatta.

    Heille vastaan Jevtusenkon runolla, Saaritsan suomeksi saattamana. Viekää tämä viesti tsetseeneille, georgialaisille, ukrainalaisille, maailman kaikille kansoille:

    Haluavatko venäläiset sotaa?

    Sotaako voisi toivoa neuvostokansa todella?
    Vastatkoon niitty hiljainen ja kuiske koivumetsien.
    Ja haudoistansa kaatuneet voivat antaa siitä todisteet -
    uskothan heidän lapsiaan.
    Ei sotaa toivoa,
    ei sotaa toivoa voi venäläiset milloinkaan.

    Ei kärsinyt se armeija vain oman maansa puolesta,
    vaan jotta koko maailma nukkuisi yönsä rauhassa.
    Kun painaa päänsä pieluksiin New York, Pariisi ja Wien,
    unensa kertoo rauhallaan:
    ei sotaa toivoa,
    ei sotaa toivoa voi venäläiset milloinkaan.

    Osaamme kyllä taistella mut emme anna toistua sen painajaisen uudestaan,
    kun veri peitti kaiken maan.
    Te äitejänne kuunnelkaa voi kai moni sen todistaa.
    He teidät saavat uskomaan:
    ei sotaa toivoa,
    ei sotaa toivoa voi venäläiset milloinkaan.

    Ja työläisjoukot kansojen sen tietää kaikkein parhaiten,
    ne tuntevat sen vaistollaan:
    ei sotaa toivoa,
    ei sotaa toivoa voi venäläiset milloinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on epäreilu sitaatti. Siis Jevtushenkoa kohtaan.

      Tapsa, Tapsa!

      (Ei Jevgenillä ja Putinilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa!)

      Ps. Saaritsasta en tiedä?

      Poista
    2. Tämä voi hyvinkin olla epäreilu sitaatti Jevtushenkoa kohtaan, mutta osoittaa mielestäni vain sen, miten kuvat ja ihanteet paljastuvat historian saatossa vääjäämättä harhoiksi.

      Poista
    3. Myös niiltä voi pudota pää, joita me rakastimme ja joita katsoimme palvoen. Eivät ne tienneetkään totuutta.

      Poista
    4. Tunnen suurta lukkarinrakkautta Majakovskia ja Jevtusenkoa kohtaan: olenhan itsekin mainosrunoniekka. Kolehmainen voi vakuuttaa, että tunne on aito.

      Mitä sotaan tulee, niin ei kukaan halua sotaa. Sen sijaan jokainen haluaa oikaista vääryydet ja torjua epäoikeudenmukaisuudet vaikka kovallakin kädellä.

      Poista
  85. Ihmisen mielikuvitus on valtava määrä 'takaisinkytkentöjä', siis kybernetiikkaa. Jos minä olen sängyssä naisen kanssa - enkä siis lue kirjaa vaan mee aletaan vehtailla - en minä siihen (että inspiroidun) mitään menneisyyteni mielikuvia tarvitse.

    Naiset ovat kivoja! Heidän ihonsa on niin kimmoisaa! (Eli joustavaa.)

    (huokaus)

    Tiedän että olen tässä muutaman päivän teitä häirinnyt kommenteillani, kun rupesin ryyppäämään. Ei alkoholi minulle ongelma ole. Jos se sitä on teille. olen pahoillani. Ihan muuten vaan ajattelen että antaa nyt taas olla vähäksi aikaa, tämä kommentointi.

    Ps. No se puedo vivir sin amar on varastettu Malcolm Lowry'ilta. Ja tarkoittaa suomennettuna että ei voi elää ilman rakkautta.

    Sekin on totta. Ystävät hyvät!

    VastaaPoista
  86. Mikis, luen jokaisen kommenttisi. Enkä kutsuisi ainoatakaan niistä häirinnäksi. Jos tuntisin niin, kävisin kyllä kommenttiesi perässä kääntämässä puheenaihetta tai muuta semmoista. Tai olisin huomaamatta niitä. Tai jopa sanoisin jotain. Hyvin ne tänne mahtuvat, varsinkin kun joskus tulee pitkä väli uusien blogikirjoitusteni kanssa, niin kuin nytkin. Parhaillaankin kärsin korvasärystä, ja menen kohta näyttämään turbokorvaani tohtorille. Kenties hän määrää siihen pillerikuurin, kenties sanoo, että menee ohi buranalla, mitäs istuit ristivedossa helteellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis on siitä harvinainen maailmanrannan rellukka, että silloinkin kun hän on sekopäisimmillään hänen loruilussaan on kummaa syvyyttä.

      Runoilija jumalan armosta.

      Poista
    2. Niin on. Pahinkaan höpötys ei ole höpötystä, milloinkaan, vaan kutsuisin tuotosta hallituksi kaaokseksi, jossa on punainen lanka ja ruuti palaa. Tussahduksia on siellä ja täällä, isoja ja pieniä.

      Poista
    3. Mikiksen arvo (ja -itus) on siinä, että hän ajattelee selvinkin päin kummallisen monitahoisesti. Hän ei totta tosiaan tarvitse viinaa puhuakseen omituisia!

      Tykkään ihmisistä, joista ei heti arvaa mitä he aikovat sanoa.

      Poista