5.11.2014

Voihan riivattu!


4.11. Viime viikolla Ylen aamutelevisiossa haastateltiin filosofian tohtori Sakari Vainikkaa riivaajien manaamisesta. Katolinen kirkkohan hyväksyy riivaajaopin ja demonien manaamisen. Vainikka on suomentanut espanjalaisen manaajan, José Antonio Forten, kirjasen aiheesta ja on siten ajankohtainen. Itseäni hämmästytti se, että haastattelija Nicklas Wancken pokka piti. Hän kysyi kysymyksensä kuin totuutena olisi demonien olemassaolo ja harjoittama riivaustoiminta valitun kehossa. Riivaajien olemassaoloa ei kyseenalaistettu ensimmäistäkään kertaa. Näin haastattelu toimi tehokkaasti tämän asian esittelynä.

Aloin nimittäin epäillä, että minussakin on riivaaja. Kehoani on kiusannut tietynasteinen fyysisten vaivojen sarja koko syksyn. Mainittakoon sen verran, että olen joutunut syömään kolme perättäistä antibioottikuuria ja saanut niistä allergisen reaktion, nokkosrokon, jossa alahuuleni paisui ihailtaviin mittoihin ja harkitsin jo hetken ylähuulenkin täyttämistä. Nokkosrokkoon määrättiin kortisoni- ja antihistamiinikuuri, joista puolestaan sain hirveät vatsanpoltot. Vatsanpolttojen asetuttua alkoi leukaa ja ikeniä ja korvaa särkeä, ja kaula kipeytyi ja turposi hieman. Nämä oireet lääkäri totesi ilmeisiksi mutta epämääräisiksi oireiksi, virus tai jokin muu, ei lääkitystä. Vaivat olivat kuitenkin olemassaolevat, ja ovat edelleen hieman pinnassa. Ihan kuin minussa asuisi jokin riivaaja. Aina kun yksi vaiva helpottaa, alkaa samantien jossakin toisessa kohdassa jäytää.

Riivaajahan sen täytyy olla.  - Mene pois perkele, sanoin ääneen. Vainikka sanoi ohjelmassa, että riivaaja vihaa Jeesusta ja krusifikseja. Minullapas oli krusifiksi, rukousnauha, joka roikkui pienessä ikonissa seinällä. Heiluttelin vähän krusifiksia ja sormeilin sen helmiä. - Mene pois saatana. Kaikkoa perkele, sinulle ei täällä ole sijaa. Ripustin krusifiksin kaulalleni ja kuljin sen päivän krusifiksia välillä hipelöiden. Illalla riisuin sen pois ja unohdin pöydälle.

5.11. Krusifiksi on taas paikallaan ikonissa riippumassa. Minulla on heikko usko, en jaksa suggeroida itseäni näkymättömiin voimiin. Järjellisempi syy vaivoihini löytyy varmaan yksinäisyydestä, yksin asumisesta. Kaikkien tilastojenhan mukaan yksin asuvat sairastavat liitoissa asuvia enemmän. Pitäydyn tässä. Siskollani ei ole vaivoja, vaikka olemme samantyyppisiä fyysisesti. Hän elää liitossa, tosin tällä hetkellä hyvin sairaan miehen kanssa. Mies on nyt viety sairaalaan, josta hän karkasi taksilla kotiin ja joutui pakkohoitoon, koska ei pysynyt edes tolpillaan ja  mursi tahallaan sairaanhoitajan peukalon. Mies on katolinen. Onkohan hänessä riivaajia? Hänellä on kotona asekokoelma, ja eräänä päivänä hän otti pyssyn ja ampui keittiön seinään reiän.

Äiti ei koskaan kironnut. Kun hänen suustaan tuli voimasana, se oli voi riivattu. Isäkään ei kironnut, mutta lasketteli kaikenlaisia tuhmia loruja.  Siskokaan ei kiroa. Minun suustani on alkanut väliin purskahdella vittua ja perkelettä. Alan muistuttaa entistä ruustinnaa, joka huuteli sairasvuoteeltaan kyrpää ja kikkeliä. Tämä kaikella kunnioituksella kaikkea pyhää kohtaan ja epäilyllä, että hyvään ruustinnaan oli mennyt riivaaja.

Tuosta ohjelmasta jäi kyllä siemen itämään. Jospa vain olisi voimaa keskittyä uskomaan jotakin. Vaan kun en usko oikein mitään. Epäilen kaiken totuutta. Siksi en osaa huijata itseäni edes meditoimalla.

(Kuva Ilja Glazunov,  Dostojevskin Riivaajien kuvitusta)

194 kommenttia:

  1. Jos olisit kuunnellut mitä haastateltava sanoi, olisit heti huomannut, että oireesi eivät ollenkaan viittaa riivaukseen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sait minut synnistä kiinni! Nimittäin luin samalla aamun paperihesaria, ja havahduin mielenkiintoiseen aiheeseen sivua kääntäessäni. En kuullut ihan kaikkea.

      Toisaalta, mitä sen väliä. Mielikuvitus on hyvä renki uskonasioissa..

      Poista
  2. Mikä muu kuin riivahenget ja demonit selittäisivät yhden maailman suurimmista yrityksistä, Microsoftin, entisen johtajan käytöstä esittelytilaisuudessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäpä hyvä esimerkki. Kyseessä on selvä riivaaja, oikea räyhähenki. Tuossa kannattaisi jo kysyä paavilta hyvää manaajaa, rahasta kun ei ole puutetta.

      Poista
  3. Wikipediasta luin, että Suomen evankelis-lutheruslainen kirkko luopui manauksesta jo vuonna 1886. Uskontommehan on muutenkin aivan eri kuin katolilaisilla, jotka ovat selvästi kerettiläisiä ja kyseenalaisten henkien vaikutuksen alaisia pyhimysten palvojia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harhaoppisia ovat, selviä kerettiläisiä. Paha heidät periköön! (Oliko tämä manaus?)

      Täällä Pikkukaupungissakin elää riivahenki, eräässä terveysliikuntamuodossa, asahijumpassa, jota muuan hieroja opettaa asiakkailleen.

      Huolestunut pikkukaupunkilainen oli soittanut hierojalle ja kysynyt tältä asahi-harhaopista. Hieroja julkaisi vastauksensa tänäisessä paikallislehdessä. Että on ihan suomalainen liikuntamuoto, jossa liikkeet tehdään kuin taijissa, hitaasti ja pehmeästi. Vaan huhu elää sitkeästi paikkakunnalla, jossa joogakin on syntiä ja harhaoppia. Sitkeä joukko hyviä uskovaisia vaati sitä pois kansanopiston iltajumpista. Näin täällä.

      Poista
  4. Joskus tosiaan tuntuu siltä, että herra/rouva/neiti räyhähenki on mitä todellisin olento. Olet lähdössä ulos ja tarkistat (onneksi) vaistomaisesti, että avaimet ovat taskussasi. Eiväthän ne ole. Haet niitä innokkaasti vain huomataksesi, että puhelinkin temppuilee. Se ei ole takin puhelintaskussa, mutta ei myöskään työpöydällä. Jo tottakai- saatana - lompakkokaan ei ole povarissa. Otat pullosta lasiin tilkan viskiä ja vichyvettä, olet aikeissa mennä nojatuoliin miettimään tilannetta ja kompastut maton kulmaan, jolloin täysi viskilasi ja avoin pullo lentäväty lattialle, ainetta läikkyy myös tuolille. Poimiessasi pulloa kolhaiset pääsi pöydän kulmaan. Huomaat, että olet saanut haavan päähäsi ja menet lääkekaapille. Aivan: ei pätkääkään laastaria, vain hiukkasen ideaalisidettä. Taittelet talouspaperista tupon haavan päälle, panet ideaalisiteen pääsi ympäri, katsot peiliin ja huomaat olevasi Syyriasta palaavan jihadistin näköinen. Huitaiset kädelläsi toivottomasti ja pudotat peilin vieressä ollevalta hyllyltä posliinienkelin, jonka muuan Sinulle Rakas Henkilö on antanut ja jonka olemassaolon hän aina tullessaan tarkistaa. Yrität muistella, onko talossa pikaliimaa. On siellä kalukaapissa yksi kuivunut tuubi. Keräät enkelin jäännökset harjalla ja rikkalapiolla talteen paikkausta varten ja nakkaat ne vaistomaisesti roskiin. Et ala poimia palasia vaan palaat mielituoliisi, joka tietysti on märkä äskettäisestä viskisuihkusta. Tunnet kosteuden tulevan läpi housujen, mutta annat olla. Otat viskihuikan suoraan pullon suusta ja päätät pysyä tämän päivän neljän seinän sisällä.
    Eteisestä kuuluu askelia, vaikka olet yksin talossa. Huudat, "kuka siellä", mutta vastausta ei kuulu. Hymähdät itseksesi, että toivottavasti se oli poistuva räyhähenkin. Vielä yksi nasakka ryyppy ja olet hermojesi herra. Et hämmästy, kun puhelin soi maastohousujesi reisitaskussa ja toisessa taskussa tunnet lompakon painon. Avain on eteisen naulassa. Soitat Sinulle Rakkaalle Henkilölle ja kerrot rikkoneesi vahingossa enkelin. Hän kujertaa luuriin, ettei sillä ole väliä, ensi viikolla tulee uusi, entistä ehompi enkeli, joka suojaa jopa räyhähengiltä, niin hän sanoo. Kysyn, uskooko hän mokomaan olentoon, johon hän vastaa, että kyllä ja kertoo "tunteneensa luissaan", että henki on tänään vieraillut minun luonani. Kerron koko tarinan ja Rakasta Henkilöä naurattaa. Hän arvelee hengen jo lähteneen ja kehottaa minua menemään hakemaan lopultakin kaupasta peruukin päähäni (Kela korvaa sen hinnan), koska ilmat kylmenevät ja kaljuun ja parrattomuuteen tottumaton elimistöni saattaa vilustella. Hän vaatii, että hommaan peruukin, jossa on poninhäntä. Päätän totella ja tilaan taksin. Taskussani kilahtelee avainnippu, lompakko painaa mukavasti taskussa, puhelin on siellä missä pitää ja housutkin alkavat kuivua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt täällä hemmotellaan lukijoita! Luulee lukevansa akku-kirjoituksen (jonka avulla kaikki alkaa liikkua) ja sen jälkeen kommentteja, jotka seuraavat sitä hyvässä järjestyksessä, ja huomaakin lukevansa kirjallisuutta sen jäljittelemättömässä muodossa. Mikäpä sen mieluisempaa!

      Poista
    2. --"huomaat olevasi Syyriasta palaavan jihadistin näköinen.

      Niin hemmotellaan, Liisu. Kokonainen tarina, jota luki herkeämättä, sillä kliimaksia seurasi kliimaksi, ihan kuin sarjaorgasmissa. (Anteeksi vaan kaikki pyhät nämä maalliset ajatukseni. Oikeastaan tuossa leijuin kyllä jo taivaallisissa sfääreissä.)

      Minulla on ollut tuo tunne sisälläni tai talossani asuvasta riivahengestä jo kauan. Silloin kun söin kolme antibioottikuuria peräkkäin ajattelin, että vihdoinkin uskallan ottaa lasillisen hyvää punaviiniä, kun kuuri on loppu. Vaan ei, uusi kuuri aina kun tunnet jo punaviinin maun huulillasi. Ja kun kuurit ovat loppu, tulee asentohuimaius, jolloin ei tee edes mieli tilkkasta hyvää punaviiniä. Näin saattaa kulua parikin kuukautta, kunnes voit hieman taas nauttia elämän maallisista antimistakin. Riivahenki on semmoinen ähäkutti, etpäs saakaan -henki. Joskus kyllä mietin, aiheuttaako ihminen itse itselleen kaiken kiusan?

      Poista
  5. Iines, taitaisit olla kokonaisvaltaisen hoidon tarpeessa. Saako teillä päin esim. akupunktiota tai vyöhyketerapiaa? Muutama sessio tasapainottaisi elimistöä kummasti.

    Yksikin ab-kuuri tärvää suolistoflooran vuodeksi. Ei hyvä. Esim. iherbistä saa laadukkaita probiootteja kohtuuhintaan. Itse käytän aina välillä kuuriluonteisesti Sedona Labsin iFlora-probiootteja. Hinta ei päätä huimaa ja valmisteessa on 16 eri kantaa ja noin kymmenkertainen määrä bakteereja esim. luontaistuotekaupassa myytäviin valmisteisiin verrattuna.

    Meditaatio on kaikkea muuta kuin itsensä huijaamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sanoi minulle hierojakin, jolla kävin kesällä muuutaman kerran ahkeroituani lihakseni jumiin pihatöissä. Hän oli kouluttautunut myös hermoratahierojaksi, ja suositteli minulle jatkossa jotain kokonaisvaltaista käsittelyä, kuten sinäkin. Valitettavasti en ehtinyt enää kesän aikana käydä hänellä hermoratahieronnassa, joka kiinnosti itseänikin.

      Täällä pikkukaupungissa on vyöhyketerapeutti! Jopa tiedän hänet ja tunnenkin jollain tavalla niiltä ajoilta, kun ostin koiranruokani hänen terveyskaupastaan. Sitten hän lopetti kauppansa ja ryhtyi kokopäiväiseksi terapeutiksi.

      Hänen hintansa vain ovat aika hurjia, vyöhyketerapia 40 e, lymfahieronta 50 e ja aku-meridiaanihieronta 50 e. Intialainen päänhieronta saman verran. Tulee kalliiksi, jos ottaa jonkin sarjan. Hieman pelkään, että hän kaupittelee voimallisesti luontaistuotteita! Aion kyllä soittaa hänelle ja mennä käymään, katsomaan, millaista hoitoa hän ehdottaa minulle. Kiitos vinkistä! Onko tuo hoito kaikkialla yhtä kallista? Kesäinen hierojani otti vain 27 euroa yli tunnin käsittelystä.

      Poista
    2. Pikkukaupungin hintoja. (Kaksi viimeksi mainittua ovat ylihintaisia; rentoutushoitoja. Akupunktio olisi tehokasta.)

      Moni laittaa mukisematta esim. sata euroa apteekkiin eikä pidä sitä minään! Siis lääkkeisiin, joilla on ai-na sivuvaikutuksia. Minusta on paljon järkevämpää hoitaa terveyttään etukäteen. (En silti sano etteikö lääkkeitäkin joskus tarvittaisi.)

      "Oikea" hoitaja ei tyrkytä luontaistuotteita / aloe vera -mehuja vaan keskittyy hoitamiseen.

      Mikäli menet hoidettavaksi, kysy hoitajan koulutusta. Valitettavasti ala on villi eikä kaikilla palveluntarjoajilla ole takataskussa välttämättä muuta kuin viikonloppukurssin todistus.

      Poista
    3. Lääkkeitä minäkin välttelen, sillä melkein pelkään niitä ja tunnen niiden vaikutuksen kehossani, aina. En syö edes särkylääkkeitä, vaan kärsin mieluummin sen säryn.

      Joskus on pakko ottaa lääkettä, kuten verenpainelääkkeet meillä on suvussa varmaan kaikilla. Tämän lisäksi vain ne pakolliset antibioottikuurit silloin, kun lääkäri ne kirjoittaa. Niille en tiedä vaihtoehtoa. Unilääkettä en söisi konsanaan ja toivottavasti psyykenlääkkeitä en tarvitse koskaan.

      Kun äitini oli sairaalassa, kielsin lääkäriä antamasta äidille rauhoittavia tai unilääkkeitä. Lääkäri hämmästyi ja sanoi, että yleensä omaiset haluavat vanhuksilleen rauhoittavia. Minä puolestani hämmästyin tätä.

      Poista
    4. Voi tätä neuvojen runsautta. Kiva että ennätin nähdä.
      Mitä ihmeen probiootteja Kuunkuiske suosittelee.

      Intialaiseen päänhierontaan sain kerran lahjakortin. Olihan se käytettävä. Mutta joko olen epäotollinen objekti, tai muuten vain se ei vaikuttanut minuun mitenkään. Ei sitten mitenkään!

      Poista
    5. Josko ne hieroi väärää päätä?

      Poista
  6. ”Jospa vain olisi voimaa keskittyä uskomaan jotakin. Vaan kun en usko oikein mitään. Epäilen kaiken totuutta.”
    Uskot epäilyksiisi, ainakin, päättelen tuosta. Olen kyllä havainnut muunkinlaista uskomista. Et ole lainkaan niin uskoton kuin ehkä kuvittelet, koska kun uskot vakaasti johonkin/jotakin/joitakuita, seisot sanojesi takana kuin kallio. Se on myös eräänlaista luonteen lujuutta (ei kovuutta, huom.).
    Lujat ja lämpimät herättävät usein luottamuksen tunteita, vaikka niiden kanssa olisikin erimieltä. On ihan toinen juttu sitten minkälainen suhde ihmisellä kuin ihmisellä on uskonnollisiin asioihin, ja niihin kysymyksiin.
    Suhde uskoon ja uskomiseen (laajemmin: uskontoihin) on aika mielenkiintoinen ulottuvuus, meissä ihmisissä.

    Mihin uskoa? Keihin uskoa? Kannattaako uskoa? Onko uskominen merkityksellistä? Onko uskominen tärkeätä? Onko siinä miitä mieltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten uskomisessa kiinnostaa muiden uskominen. Pidän selvänä, etten itse pysty uskomaan yhteen uskontoon, yhteen suuntaan, koska uskontoja on monia, ja kaikilla niillä on yhteisenä piirteenä tarve turvata oma olemassaolo. Uskon monikkoon ilmiönä ja jopa kunnioitan sitä, uskontotiede on yhtä mielenkiintoista, jopa mielenkiintoisempaa kuin antropologia, joka myös on äärimmäisen kiehtovaa. Kun uskontotiede tutkii mieliä ja abstrakteja asioita, arkeologia tutkii kehitystä materian näkökulmasta ja avulla.

      Sitähän toivoisi, että jotakin olisi ja että elämä jatkuisi kuoleman jälkeen jossakin muodossa. Yhtä hyvin kuin on riivaajia, on myös enkeleitä?

      Poista
    2. Epäilen ja uskon.

      Kymmenen vuoden irtolaisuuteni ev.lut.seurakunnasta päättyi tänä syksynä, palasin takaisin. Samaan aikaan monet vain eroavat tai vaihtavat uskontokuntaa.

      Epäilen ja uskon.

      Tämän enempää en halua sanallistaa, sitä että liityn takaisin pitkän matkani jälkeen siihen mihin sisimmässäni tunnen kuuluvani (tämä ei ole mainos, tämä ei ole moite, tämä ei ole egotrippi tämä ei ole politiikkaa).

      Epäilen ja uskon edelleen, mutta ihan toisin.

      Irtolaisuus opetti ja kasvatti, ihan toisin kuin tapauskovaisuus tai uskontojen täydellinen torjuminen tai uskonnon vaihtaminen johonkin toiseen uskontokuntaan. En moiti tällä ketään tai mitään.

      Uskonnolla, uskolla, on kaikilla sama alkujuuri ihmiskunnassa ja ihmisessä. Siitä on helppoa tehdä kepeätä pilaa ja huumoria, ja mikäs siinä. Dostojevski tutki uskontoa kirjailijana tavalla, joka on vaikuttanut minuun hyvällä tavalla, ehkä, se jääköön sitten arvioitavaksi myöhemmin. Muiden ihmisten taholta.

      En ole koskaan kokenut, että uskonto sinänsä olisi vaihingoittanut minua, mutta en ole aina täysin ymmärtänyt mitä se on merkinnyt.

      Poista
    3. Hyvää pohdintaa.

      Eroamisen ymmärrän, paluunkin, mutta en välttämättä uskontokunnan vaihtamista. Uskonnosta toiseen -systeemi kuulostaa minusta epävarmalta poukkoilulta, sillä eikö uskonnossa ole lopulta kyse vain uskosta, sen vahvuudesta.

      Miten voi uskoa yhteen jumalaan, mutta ei toiseen? - Juuri tämä omassa uskomisessani on vaikeaa. Jos uskon yhteen jumalaan, uskon kaikkiin jumaliin. En luota ihmisen kykyyn hienosäätää uskonto yhteen muottiin, sopivaksi niin, että vain yksi on oikea. Se on sama kuin sanoisi, että vain yksi kirja on hyvä, kaikki muut huonoja.

      Hyväksyn uskonnot, hyväksyn uskonnottomuuden, mutta en hyväksy sitä, että joku sanoo uskomisen olevan väärin, koska mitään ei ole todistettu. Usko on mielen, ei järjen asia.

      Poista
    4. Sielun ei mielen. Kukaan ei enää puhu sielusta, no ei tietnään, koska sitä ei ole, mutta se on. Mieli on käsitteellimisempi sana, johon tiedeuskonto voi lyödä kyntensä. Sielu on täysin muiden ulottumattomissa, täysin määrittelämätön ihmisen sisäinen tila. Johon tietty myös uskonto voi lyödä kyntensä, mutta ei se lyö ellei anna sen lyödä.

      Miten päädyin harharetkiltäni takaisin?

      Siksi, että ihmisen sisin on merkitysellinen. Ihminen on merkityksellinen ja arvokas. Kirkko ei anna vastauksia siihen,ja syvimmiltä periaatteiltaan antaa.

      Ihan toinen asia on kai se, että minkä katsomme kuuluvan elämään. Kuuluvatko siihen myös kiusaukset, pettymykset, kovat koettelumukset, ristiriidat. Kuten hahmottelit varsinaisessa kirjoituksessani riivaajista. Jokaista ihmistähän riivaa jokin ristiriita. Se on minusta ihmisyyttä, ihmisenä olemista.

      Poista
    5. Minulle on sanottu, että kahdesta vaihtoehdosta, uskoa tai ei uskoa, on uskoa parempi, varmuuden vuoksi. Mutta silti olen valinnut ei uskoa, sillä se antaa vapauden uskoa tai ei. Kaikkea ei voi millään uskoa.

      Poista
  7. Demonit ja riivaajat näyttää vallanneen blogistin niin kuin Dostojevskin romaanissa ”Devils” (Demons) päähenkilö Stavrogin. Blogin kuva kuvaa romaania Ilja Glzunovin mukaan

    Nykyisellä Venäjällä taitaa olla sama strategia kuin Venäjän keisarikunnalla, kaikki uhkaavat demonit voidaan karkoittaa ja estää poliittinen kaaos turvautumalla uskontoon.

    ”Jumala on välttämätöntä, ja siksi on olemassa ... Mutta tiedän, että hän ei ole, eikä voi olla olemassa ... Etkö ymmärrä, että mies nämä kaksi ajatusta voi jatkaa elämääni?" Dostojevski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tänään lehdestä, että älymystö kaikkoaa Venäjältä, jonkin lasketun tilaston mukaan. Tämä on mielenkiintoinen uutinen! Taustalla eivät kyllä taida olla ideologiset päivänpoliittiset syyt, vaan lähinnä se, että yritysten kansainvälistyminen estetään siellä joillain säädöksillä. Uudet nuoret yritykset haluavat tietenkin kokeilla siipiään koko maailmassa. Kenties heissä on Venäjän pelastus. Kaikki eivät olekaan vietävissä.

      Poista
  8. Eräänlainen yhteensattuma tämän postauksen aiheesi - riivatut ja Dostojevski. Olen aika varma, että et ainakaan tietoisesti saanut tähän kimmoketta Europaeus-kommentistani?

    Mietin näet eilen illalla pitkään, että Europaeus on kuin henkilöhahmo Dostojevskin romaanista - Pietarissa kuljeskeleva rääsyinen hahmo, oppinut ja originelli sielu, jonka sisällä leiskuu ja salamoi, ja joka kohtaa tiensä pään tuupertumalla lumihankeen kadulle.

    Lisäksi - tämä on todellakin totta - he ehkä tunsivat toisensa, sillä he olivat samanikäisiä ja Europaeus suosi samoja piirejä, joihin kuuluvana Dostojevski tuomittiin nuorena hirtettäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittävä yhteensattumus! Nimittäin mietin kyllä Europaeusta, sillä sain eilen tiedon, että kirja on "matkalla noutopisteeseen", eli kirjastoon minulle seutukirjastosta. Luin myös etukäteistietoja kirjasta. Tiesin nuo dostojevskimäiset vaiheet siis ennalta. Tietoisesti en asiaa ajatellut. Mutta siis kirja tulee minulle varmaan tällä viikolla jo. Herzog on hyvässä vaiheessa ja Europaeusta luen ehkä siiinä rinnalla. Kaksi kirjailijaa pyörii minulla muutenkin usein asioitten ja kirjoitusten taustalla, tunnelmaa sävyttämässä: toinen on siis Dostojevski ja toinen on Kafka.

      Poista
  9. Nythän on kai todistettu, että lumelääke vaikuttaa samalla tavalla kuin oikea lääkekin. (En perehtynyt asiaan vielä tarkemmin, sillä onhan tämä sinänsä alan piireissä tiedyttykin aika kauan.)

    Mutta en huomannut, että mediassa olisi kiinnitetty huomiota siihen, että tuloshan todistaa vaihtoehtolääketieteen ja luonnonlääkkeiden oikeasti tehoavan!

    Jos lumepilleri vaikuttaa samalla tavalla kuin aitopillerikin, niin miksei sitten myös henkiparantajan loitsu?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumelääkkeillä on vaikutusta joissain tapauksissa, mutta ei kai kokonaisvaltaisesti ja aina? Vakavia sairauksia lumelääkkeet eivät kategorisesti paranna, mutta ainahan ihmeitä voi tapahtua. Uskon voima on suuri. Samoin hyvän mielialan.

      Poista
  10. Täytyy vielä torua (lempeästi) sinua tuosta kommentistasi, johon Kuunkuiske puuttuikin jo, eli ettet huijaa itseäsi edes meditoimalla.

    Taidat yhä kuvitella, että kyse on itsesuggestiosta ja mantrojen avulla johonkin hurmokseen vaipumisesta, entisaikain shamaanien tavoin?

    Ei se ole. Kyse on selkeästä hetkestä kaiken koohutuksen keskellä. Valojen sytyttämisestä vintille, jossa muuten törmäilee kaikkeen vanhaan roinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä "huijaaminen" oli minulta provo, usutus. Halusin lisää perusteita ja tietoa teiltä meditaation vaikutuksista ja hyödyistä. En halua hakea teorioita kirjoista.

      En vieläkään ymmärrä tuota "selkeää hetkeä kaiken koohotuksen keskellä", kun minä itse kierrän ne koohotukset kaukaa, en rupea niihin. Itsesuojeluvaistoni ohjaa minua pysymään tyynenä kaiken melun keskellä ja välttämään kiireisten seuraa. Aina se ei tietenkään onnistunut työelämässä ollessani, mutta sielläkin oli lukuisia takaportteja kiertää koohotus ja liiallinen propellien viuhuttaminen, jota kehittämiseksi nimitettiin. Nyt eläessäni itsellisesti minulla ei ole vaikeuksia kulkea tyynenä vaikka luonnossa kamera kaulalla miettimättä mitään, tarkkaillen vain puskien kahahduksia ja etsien lintuja oksistoista.

      Minusta siis kyse on paljolti valinnoista. Kun elää rauhallisesti - se ei tarkoita elämättömyyttä, ei tule tarvetta erilliseen meditoimiseen. Minä mietiskelen aina. Tai olen ja katson jotakin miettimättä mitään. Ajatuksia tulee, ja uin siinä mukana.

      Poista
    2. Niinhän se tietenkin on, että ihmisellä täytyy olla jokin sisäsyntyinen tarve ennen kuin hän etsiytyy esim. mystiikan, filosofian tai mielenhallinnan pariin.

      Ellei sellaista tarvetta ole, niin asiahan on ok. Lisäksi elämäsi ja mielentilasi vaikuttavat todellakin ihan tarpeeksi meditatiivisilta muutenkin. Luonnonkuvaus etenkin on zeniläistä meditatiivista elämää parhaimmillaan.

      Voikin olla niin - mukailen tässä Hildurin Dostojevski-kommentin nerokkasta huipennusta - että toteutat juuri tällaista omaehtoista mietiskelyelämää niin suvereenisti, ettet suostu asiasta edes puhumaan.

      Itse etsiydyin meditaatioon ja itämaisen filosofiaan siksi, että sieluni huusi vastauksia kysymyksiin, joita kuvaamaan materialistinen maailmankuva tuntui liian köykäiseltä ja perinteinen uskonnollisuus puolestaan naurettavalta.

      Poista
    3. Siis mielenhallinta on tuosta listastasi se, mihin en ehkä tunne tarvetta, mutta sen sijaan mystiikka ja filosofia kyllä ovat minua kiinnostavia alueita.

      Me muuten koetimme opiskeluaikana kolmen tytön kesken spiritismiäkin, vakain aikein ja mielestämme oikeaoppisesti. Tärkein kysymys oli, että menemmekö naimisiin ja mikä on tulevan sulhasen nimi. Kaikille tuli selvät miehen nimet, mutta niille kahdelle muulle kokonaan väärät.

      Minulle tullut nimi hämmensi mieltäni myöhemmin, kun kirjoitin sen paperille. Avioliitossa saatu sukunimeni on yhdyssana, ja kättämme ohjaava voima muodosti tulevaa sukunimeäni lähellä olevan anagrammin.

      Havainnollistan. Kuvitellaan nyt, että avionimeni olisi siis vaikkapa HIKIPINKOJA. Ennustus istunnossa olisi tuosta versiosta ollut, että tulevan mieheni ammatti oli pinkoja ja nimi H.I. Ennustus oli jonkinasteinen anagrammi, jos niin haluaa tulkita, ei täydellinen, mutta tunnistettava. - Siis ammatiksi tuli ennustuksessa oikeasti tulevan mieheni nimen jälkiosa, sellaisenaan, "pinkoja". Aikaa avioliiton solmimiseen tuosta oli viisi vuotta.

      Poista
    4. Me, olimme nuoria ja metafysiikasta kiinnostuneita ja kaikkea muutakin... niin kerran Marjukan luona piirsimme sellaisen ympyrän jossa oli kirjaimet. Keskityimme spiritalismiin - eikun spiritismiin. Ensin piti tietysti esittää kysymys. Simo, seuraavana vuonna Parnasson runokilpailun voittaja, ehdotti kysymykseksi "kuka söi kesävoin?". No, kokeiltiin. Pantiin kädet toistemme käsiin, meitä oli n. 5 henkilöä, ja annettiin sitten Kohtalon liikuttaa käsiämme (?) kirjaimelta kirjaimelle. - En tiedä fuskasiko joku, itse en ainakaan fuskannut, mutta vastaus kysymykseemme oli: KIZZA. - Vaikutuin. (Vaikka vähän sen jälkeen sammuin) - . Ps. Se oli taktinen veto.Odotin näet että muut (n. 3) ihmistä menevät nukkumaan. Ja nehän menivät. Vasta sitten kömmin Marjukan päälle. (kuin kaukaa tuleva karhumakirje.)

      Poista
  11. On lääkkeitä ja lääkkeitä. Itse saan kerran viikossa suoraan suoneen ison pussillisen solunsalpaajaa, sytostaattia, jonka sivuvauikutuksia ovat: (selailee julkaisua: "Ohjeita sinulle, joka saat syöpälääkehoitoa", niin, sivuvaikutuksia on kahdeksan sivun verran, joukossa tietysti tukan totaalinen katoaminen, vatsavaivat, kynsien ja luiden haurastuminen, pahat hermovaikutukset, uupumus jne. Lopussa lohduttava tieto: solunsalpaajahoidot saattavat altistaa joillekin pysyville sivuvaikutuksille, jotka ilmaantuvat vasta vuosien kuluttua hoidon päätyttyä."
    Vuosien kuluttua, jippii! Hoitamattomana tämä pikku tautini tappaisi minut kolmessa kuukaudessa, salpaajilla, sädehoidolla ja leikauksella saatan saada 1,5 vuotta lisää. Ei paha. Kumman valitset: kolme kuukautta kituvaa eloa ilman lääkitystä vain puolitoista vuotta kohtuullista oloa lääkkeiden kanssa? Minä nyt satun olemaan niin itsekäs, että haluan - ei - suorastaan vaadin lisäaikaa, jos sitä kerran on tarjolla, tukalla tai tukatta, aivan sama. Kela maksaa taksini ja korvaa yhtä ja toista muutakin. Kalliiksi tämä kaikki silti tulee. Onneksi en ole aivan sinisen köyhä.
    Tiputusten lisäksi tietysti syön erilaisia pillereitä, kuusi päivässä, joka päivä, elämäni loppuun saakka. Kun loppu on käsillä vaadin, en pyydä piikin nannaa joka puoles tunti.
    Lääkkeettömyyteen, luonnonlääkitykseen lume-tietoon on helppo uskoa, kun ei sairasta mitään vakavaa tautia. Ei myöskään haittaa, vaikka silloin kieltäytyy apteekin tabuista ja parantaa itseeän vaikka laittamalla palavan kynttilän korvaansa. Kytllä, sellainenkin hoitomuoto on olemassa! Voi myös tilata lämpimiä, energiaa täynnä olevia litteitä kiviä ja asetella ne selkään tietyn kaavan mukaan. Kivut lähtevät, paitsi jos ei välilevy ole pullahtanut ulos.
    Mitä Jumaliin uskomiseen tulee, uskon saksalaisen vääpeli Neurathin tokaisua, kun hän hetkeä ennen venäläisten massiivista tykistökeskitystä viime sodan itärintamalla sanoi korsukavereilleen: "Kun se rytinä alkaa, niin pahansisuisinkin vintiö ja Luojansa hukannut SS-mies ristii kyllä kätensä."
    Olen pannut merkille, että päästäkseen selville erinäisistä elämän perusasioista pitää kokea muutamia perustavanlaatuisen vakavia elämyksiä. Minä esimerkiksi olen ollut hetken kuolleena, enkä ole sen parempaa oloa tuntenut ennen enkä jälkeen tapahtuman. Silti en kovin hartaasti toivo omaa kuolemaani tai pyri sitä kohti. Se tulee kun on tullakseen. Melkein uskon, että meille jokaiselle on syntymässä tipautettu reppuun tietty määrä elinpäiviä. Kuka ne päivät sinne laittaa, on mysteeri, joka laulattaa ja puhuttaa miljoonia pappeja ympäri pallon tälläkin hetkellä. Miljardit kumartavat päänsä, ristivät kätensä, painavat otsansa lattiaan.
    Dostojevski! Olen varnman tämän kertonut, mutta kerron uudestaan. Kerran olin kahdeksan viikkoa saikulla katkenneen jalan ansiosta. Oli lämmin kesä ja lojuin pihalla lepotuolissa kipsi suorana juoden punaviiniä, poltellen piippua ja lukien Dostojevskia, kirja toisensa jälkeen, koko helkkarin tuotanto yhtä soittoa. Paavo Väyryseltä kului siihen kolme päivää, minulta varmaan pari viikkoa. Sitten olikin kaali lähes sekaisin. Totesin mm. että iso D on hirmuisen tarkkanäköinen ennustaja. Siis tulevaisuuden ennustaja. Ja mitä kaikkea muuta. Olen käynyt hänen kotimuseossaan ja tuntenut siellä outoja värähtelyjä. Ja kuitenkin: miksi hän kirjoitti? Pitääkseen perheensä hengissä, maksaakseen velkansa. Periaatteessa iso D oli siis tavallinen senttari, henkilö, jolle maksetaan niin ja niin monta koppeekkaa riviltä, niin ja niin monta ruplaa painoarkilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, muhun D:n teokset on kyllä jättäneet aika ison jäljen, enkä tässä nyt asetu sun elämänkohtaloa arvottamaan, kun en sitä tee suhteessa kehenkään toiseen syvimmiltään muutenkaan. Minulle D:n teokset ovat väläyttäneet; ei! - vaan enemmän, ne ovat kertoneet koko ihmisyydestä aika lailla. Kestävää kirjallista kamaa, jota ei noin vain imaista kuin jotain narkoottista ainetta

      Moni kyllä vain imppaa kirjallisuutta sillai ku jotain pulveria paperilta, sniif vaan, sainko kiksit ja sit ne kysyy et oliko hyvää kamaa. Vähän joo oli jotain huumeketjussa vikaa, mut tästä nyt jotku vedot sai, oisko tuotannossa ollu vikaa.

      Joo. D on mulle niin tosi tärkeä etten suostu siitä edes puhumaan.

      Poista
    2. Dostojevskin kaikesta tuotannosta huomaa, että moraaliset pohdinnat ovat kuitenkin ensi sijalla hänen kirjoittamisissaan, vaikkakin hän oli velkaantunut ja pelasi rahojaan.

      Minullakin on taipumus lukea kirjailijan koko tuotanto, tai ne kirjat, jotka saatavilla ovat, kun innostun kirjasta. Opiskeluaikanahan metodina oli lukea kirjailija kerrallaan, ja minäkin kahlasin silloin Dostojevskin tärkeimmät opukset peräkanaa ja vauhdilla, samaten Tolstoit ja Gogolit ja Tsehovit. Ei ollut aikaa jäädä herkuttelemaan yhdellä kirjalla. Joihinkin olen palannut uudelleen, joihinkin en. Jokaisesta on jotakin jäänyt.

      Poista
  12. Kunnioittavat ja ihastuneet terveiset Hildurille. Et ole ainoa, jolle D on elämää suurempi asia. Etsimättä tulee mieleen kohtaus Bulgakovin kirjasta "Saatana saapuu Moskovaan", jossa Saatanan pikku apulaiset pyrkivät kirjailijatalon ravintolaan julistaen, ettei D kuole koskaan.
    Itse Hildur-nimi tuo tieysti mieleeen ihannetyttö Hildurin Huovisen tuotannosta. Hildur diskattiin missikilpailusta hänen heitettyään sillin perkeet kisakaupungin pormestarin rouvan giganttisten rintojen välin.
    Hildurin mielipiteet ja itse Hildur ovat siis kovaa kamaa kirjalölisuuden kirjavassa viidakossa.
    Vakavasti puhuen: Hildur taisi suutahtaa lauseestani, jossa totesin D:n kirjoittaneen tullakseen toimeen taloudellisesti. Se ei estä ihmistä olemasta nerokas kirjoittaja, mieluummin päin vastoin. Isoa D:tä, kuten lukemattomia muitakin kirjoittajia ajoi kasvava velkataakka etsimään maailmanarvoitusten ratkaisuja yhä nerokkaammin. Tolstoi kuului harvoihin onnellisiin, jotka saattoivat keskittyä vain filosofointiin ja kirjoittamiseen. Tolstoita lukee nautinnokseen, mutta D:n teksti on - minulle - paljon enemmän, se on todella huumetta, joka sekoittaa pään. Huovisesta en mene sekaisin, matkin kyllä hänen tyyliään. Hänen kielensä on konstailematonta ja etenee kuin hirvi lepikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kainuussa kasvaneena Huovinen on minullekin tuttu tyyppi. Hänen kaltaisiinsa korpifilosofeihin siellä törmää joka mutkassa.

      Olemme Kolen kanssa niin samaa puuta, että minullekin Huovisen tyyli istuu kuin pahka koivuun. Sain tietenkin kouluaineista aina kiitettäviä, mutta kun muutaman kerran tein Pylkkäspastissin, sain kymppi plussan.

      Ettei menisi liikaa kehumiseksi, tunnustan että lukiossa sain kerran peräti viismiikan. Siihen oli kyllä syynä aiheen hävytön käsittelytapa.

      Poista
    2. Näitä lukiessani, ja Huovista muistellessani minusta tuntuu, että olen menettänyt paljon, kun minulla ei ole savolaisia juuria eikä tuntumaa Kainuun korpimaisemiin. Tahtoisin olla nimenomaan savolaisjuurinen, jos saisin valita. On tylsää ollaa satahämäläistä juurta. Pohjalaisuuskin olisi jotain tämän rinnalla.

      Kuka täällä on se mehevä kirjailija, joka on ikuistanut tämän seudun ihanuuden? Ei kukaan. Mieleen tulee vain tylsä kielentutkijasuku, Setälät, joiden kosketus kieleen on tieteellisluonteinen. Muitakaan merkittäviä taiteilijoita tämä seutu ei ole antanut. Noh, Sillanpää nyt oli Hämeenkyrössä, mutta ei hän kauhean ihailtu ole, tai rakastettu. Linna oli Tampereella. Mutta siinä ne taisivat olla.

      Mitähän sinä, Tapsa, käsittelit hävyttömästi? Koti, uskonto, isänmaa?

      Poista
    3. Itse en ymmärrä Huovisen huumoria. Mutta vikahan ei Huovisen ole. Minun se on.

      Juha Seppälä on mielestäni upea satakuntalainen kirjailija. Ei tee kompromisseja, tekstinsä ovat yhtä tinkimättömiä kuin Arto Salmisen (en tiedä mistä päin hän on?), kirjallisesti vain vielä hiotumpia.

      Ps. Minun piti kerran ostaa rivitalopätkä Lavialta. Myyjinä oli vanhahko pariskunta. Kämppä oli viimäsen päälle upea, kaikki tip top - siis varaston halkopinokin oli kuin palapeli, siisti. Näistä ihmisistä näki heti että ovat koti-ihmisiä. Ja viimäsen päälle olivat myös rehellisiä... Keskustellessamme tuli ilmi että en aiemmin täällä päin Suomea ole asunut. Niinpä tämä herrasmies valisti minua sanomalla että "satakuntalaiset ihmiset ovat..." (hän kuiskasi, ei ollut ilmeisesti tottunut käyttämään näin julmia ilmaisuja) "... vittumaisia ihmisiä." No, sehän kiinnosti minua, semmote. Mutta - idiootti kun olin - niin tinkasin asunnon hinnasta 3.000;- pois. Kun illalla soitin hänelle ja kysyin menikö tarjoukseni läpi, hän - anteeksi pyydellen - sanoi että seuraava katsoja oli valmis maksamaan pyydetyn summan heti, käteisellä, ja että hän... hän oli hyvin pahoillaan... teki kaupat sitten hänen kanssaan. - Minua ei koskaan ole harmittanut niin paljoa. Hitsi, olisin ollut valmis maksamaan siitä asunnosta (nyt) vaikka 3.000;- ylimääräistä. Mutta mennyt mikä mennyt. Muutin Otanmäelle.

      Väinö Linna oli Urjalasta, maalta, kyllä se hänestä läpi paistaa. Viita ja Salama (joka tosin syntyi Kouvolassa) ovat oikeasti manselaisia kirjailijoita. - Ps. Mihinkään matrikkeleihin ei nääs näissä asioissa kannata uskoa; esim. Kalle Päätalo luetaan tamperelaisiin kirjailijoihin!

      Koulussa sain aineista useimmiten 9+ tai 9 1/2, joskus tuli kyllä 10. En ollenkaan tykännyt kirjoitella. Eikä mulle ole jääneet mieleen nuo kympin aineet. Kaks muuta on jäänyt mieleen; kerran opettaja oli kirjoittanut punakynällä aineeni perään "eipäs viisastella!", ja arvosana oli 7 1/2. Toisella kertaa olin ite kirjoittanut että "annetut aiheet ovat niin tylsiä että en minä niistä viitsi mitään kirjoitella", palautin aineeni, se arvosteltiin ja sain siitä... en muista sainko vitosen (5) tai 6- ? Huonon numeron, jostain syystä, kumminkin.

      Venäläisistä Suurista minulle läheisin on Gogol. (Hyvin läheinen hän on minulle.)

      Ps. Kestämistä, Kolehmainen. Ja vietävän paljon uusia aamuja!

      Pss. (Rauno Räsästä kunnioitan hyvin paljon. Surullinen olen.)

      Poista
    4. Huovisen teksteissä on - ainakin minun mielestäni, soveltavasti tulkittuna - samaa kuin Kurt Vonnegutetin teksteistä. Aina mulle kehutaan kumpaakin, eikä syystä; kumpikin ovat hienoja kirjailijoita. Mutta heidän huumoriaan en ymmärrä?

      Poista
    5. No, onhan tamperelaisia kirjailijoita tosiaan enemmänkin, en ajatellut kovinkaan pitkälle. Vaan Satakunta on tosiaan kaiken tylsyyden sydänmaita, täällä kukkii kepulaisuus ja sen myötä kotiinpäin veto vähän joka asiassa. Kuka se sanoikaan, että satakuntalainen on tyytyväinen, kun on kellari täynnä perunoita - se on satakuntalaisen onni.

      Rauman seutu taas on lupsakampaa ja iloisempaa seutua. Toinen kotipaikkani, kesäisin, koko elämäni ajan.

      Poista
    6. Taas pääsen ojentamaan Mikis-velloistani: et sinä Otanmäelle muuttanut, vaan Otanmäkeen.

      Eikö Sillanpää ole/ollut rakastettu kirjailija? Ainakin arvostettu. Tosin oma arvostukseni häntä kohtaan nousi vasta, kun luin Rajalan tutkimuksen hänestä.

      Satakuntalaisista runoilijoista tulee mieleen Lasse Heikkilä. Hän on ehkäpä hieman aliarvostettu modernisti, joka muistetaan lähinnä yhden kesän heilastelusta Meriluodon kanssa. Minä muistan hänet tietysti Ballaadista Ihantalasta.

      Minussakaan muuten ei ole pisaraakaan muuta verta ainakaan viidessä sukupolvessa kuin pohjois- ja keskipohjalaista. Mutta Huovinenpa ei olekaan savolainen sananvääntäjä, vaan moderni ja ristiriitainen vastaanajattelija.

      Iines kysyi mitä aihetta käsittelin hävyttömästi... No, tein korkeakaunokirjallisen runollisen pastissin maalaisherrasväen romanttisesta lemmenkaipuusta.

      Poista
    7. Tämmösestä mä tykkään! Ojentamisesta!

      (Kehumisesta en.)

      Poista
  13. Pankaahan nyt tilaten Madaraa! :)

    Tilasin reilummalla kädellä Pihlaja-sarjan voiteita, ystäville joululahjaksi. (Itsellekin.) Kun tilauksen arvo ylittää 60 euroa, saa vielä ilmaisen voiteen kaupan päälle.

    Noora Shingler on ollut mukana kehittämässä Pihlaja-tuotteita. (Hänellä on Kemikaalicoctail-blogi, jos jotakuta kiinnostaa.) Noora teki muutama vuosi sitten numeron siitä, kun Pirkka guacamolessa on 0,7 % avokadoa! Ja silti sitä kutsutaan guacamoleksi...Paitsi että ei kutsuta enää.

    Tapsa, hopi hopi tilaamaan vaimolle joululahjaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa hyvältä tuotesarjalta tuo mainitsemasi. Itse lasken verkko-ostosten päälle aina postitushinnan. Haittahan tilatuissa tuotteissa on se, ettei pääse haistamaan tuotetta tai kenties kokeilemaan sitä näyteputkilosta. Mielelläni pitelen tuotetta ennen ostopäätöstä.

      Hiljakkoin ostin euron tarjouslaarista sinisen nestesaippuan, mustikkatuoksuiseksi nimetyn. En haistanut sitä, kuten yleensä teen. Avaan saippuapullotkin siis aivan avoimesti, samaten pyykin huuhteluaineet ja nuuhkaisen kunnolla. Tämä mustikkasaippua oli aivan hirveän tuoksuinen ja huono rakenteeltaan. Ei ollut kallis, mutta harmittaa huono tuote.

      Tällä en tarkoita, etten uskoisi Madara-tuotteisiin! Vaikuttavat hyviltä, ja saatan tilatakin.

      Poista
    2. Noissa on ilmainen toimitus, kun tilaa vähintään 30 eurolla. Ja tosiaan alennus on voimassa ainoastaan tänään.

      Kuunkuiske

      Poista
  14. Kas vain, että Tapsakin joutui kirjallisuuden marttyyriksi koulussa. Itse sain 6-, kaikkien aikojen huonoimman ainenumeroni kirjoitettuani vapaasta aiheesta pakinan "Opettajanhuoneessa." Opettajan mielestä aine oli "aivan loistava", mutta "se loukkasi monia opettajia sydänjuuriin asti."

    VastaaPoista
  15. Kolehmainen, minäkin sain huonon ainenumeron, jopa todistukseen, kun lukiossa meille tuli uusi suomen opettaja, nuori maisteri Turusta, hieman uskonnollismielinen ja vakava. Hän nousi aina huomaamattaan varpailleen, kun luennoi luokan edessä kateederilla. Ja sitten hän laskeutui, ja hetken kuluttua taas nousi. Luokka laski näitä nousuja, ja pojat löivät vetoakin nousujen määrästä.

    Hän opetti meitä kirjoittamaan selkeästi ja asiallisesti, mieluiten asia-aiheista mielikuvitusta välttäen. Eihän minulle tuommoinen käynyt! Inhosin asia-aiheita. Valitsin monesti uskonnollisen aiheen, koska ne olivat vapaampia käsitellä. Vapaita aiheita ei ollut. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän alkoi antaa minulle kiitettäviä, niin kuin olin siihen mennessä saanut.

    VastaaPoista
  16. Minä en lukiossa kiitettäviä keräillyt, enempi sellaisia haukuttavia. Äidinkielestä tai englannin kolmiosaisesta kokeesta en saanut yhtä ainutta kiitettävää. Englanninopettajamme puhuttelussa kerran, varmaankin lukion ekalla, olin: "sinulla oli koko luokan ainoa ala-arvoinen, saatan olla pakotettu antamaan sinulle todistukseen nelosen". Vitosen kuitenkin taisi antaa, myöhemmillä luokilla onnistuin saamaan seiskoja.

    Ylioppilaskirjoitukset olivat tilaisuus, jossa viihdyin. Siellä sai syödä mäyhkätä ja kahvitarjoilukin oli. Fiiliksillä pelailin silloin ja vieläkin: kiitettävät tulivat edellämainituista ja reaalista. Myönnän, että ennen kirjoituksia olleella lukulomalla minä hienoista kauhua tuntien jonkin verran luin. Toki minä aina olen lueskellut kaikenlaisia jerrycottoneita ja englannin opin paitsi telkkarista, myös englanninkielisistä harrastelehdistä. Sanastoja muistelen tykänneeni lähes ainoina lukion aikana lueskella. Reaalista sain yl.op.-tod. kiitettävän noiden kahden aineen lisäksi.

    Ai niin, se englanninopettaja kutsui minut kirjoitusten jälkeen puheilleen ja sanoi nostavansa päästötodistukseen englannin numeroni seiskasta ysiin. "Kirjoitusten perusteella ei tietenkään voi eikä saa, mutta onhan sinulla ollut muitakin onnistumisia..." - En muista mitä esitti perusteluiksi, mutten usko sellaisia olleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään taitaa olla päivä, jolloin en edes kommenttieni korjailuilla pysty kirjoittamaan enemmän kuin impopaatturin arvoisesti.

      Poista
    2. Poistin impopaatturikommenttiesi hännät. Minun reaalini meni kehnosti, en niinsanotusti digannut raskaita teoreettisia reaaliaineita ollenkaan. Olin täysiverinen taiteilijasielulaiskuri, vaikkette ehkä miellä minua sellaiseksi. En tykännyt oikein mistään koulussa, joten ei ihme, että taisin ymmärtää omia oppilaitani sittemmin erinomaisesti. Kevyesti pärjäsin kuvaamataidossa, josta sain kympin, ja sitten kirjoittamisessa, vaikken tykännytkään kuivasta opettajasta. Suomen kieliopistä en tykännyt.

      Poista
  17. Töissä kirjoitin kerran (harmi että olen hukannut sen lehdykän) osastomme Vappunumeroon lyhyen novellin jossa mm. panin mallinottajatytön ja paperimestarin polkupyörät nojaamaan samaa koivunrunkoa vasten samalla kun koivuntakaisesta pusikosta kuului "äh huh oh ah ja puh"... ja järvenselkää päristeli yksinäinen Terhi-perämoottori... ja kokko paloi, koko kokko. Hitsi, en muista mitä kaikkea runoilin, eli siihen novellin ängin, mutta muistan kun tulin juhannuksen jälkeen töihin... eräs mallinottaja (tällainen vakanssi paperitehtaalla oli), tyttö, niin veti saatanan puhtaan oikean swingin mun poskipäähäni, kun tultiin käytävällä vastatusten. Hyvä, etten tipahtanut. Koska en ole koskaan osannut ajatella että vastaantulevat naiset yht'äkkiä pamauttavat mua turpiin. Ja sit se alko huutaa: "sää teit siinä kertomuksessa musta huoran!!" Enhän minä, voi hyvänen aika, sitä juttua naputellessani (joka oli multa tilattu, en mielelläni olisi mitään kirjoitellut) häntä ajatellut! En edes häntä tuntenut! - Mutta tuntemaan toki opin. Joo, hän kuvitteli olevansa kamalan nätti, ja nätti hän olikin, mutta ei nyt sentään "kamalan nätti". (Oli kerran sanonut kun tuli töihin myöhässä, alaportin kautta, ja porttivahti katsoi kameralla häntä yläportilta eikä oikein nähnyt että "kukas se sinä olet?, niin tämä oli vastannut "Anne Pohtamo". - Huh, huh.)

    Ps. "Paperimestari" ammattitittelinä oli käytössä kai viimeksi joskus 50-luvulla. En minä sitäkään tiennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarinasi oli varmaan peräti hupaisa, minä ainakin nauroin jo kuvauksesi perusteella niitä puskaääniä. Ja sitä naisihmistä, joka luuli kauheasti.

      Minäkin munasin kerran itseni koulun lehdessä. Opettajat tilasivat minulta opettajien kirjoituksen siihen oppilaslehteen. Teemanumeron aiheena oli hyvien tapojen viikko. Tuommoisia viikkojahan vietettiin kahdeksankymmentäluvulla kouluissa, jolloin kaikki avasivat kaikille ovia ja hymyilivät suu korvissa, ja lausuivat liioitellusti kiiiiiitoss ja oooole hyyyvä. Noh, tarina vei minua, ja panin tarinan naishahmon Neiti Rummukaisen tekemään kaikkia pahojaan, koomisessa valossa. Yksikään opettaja ei antanut siitä minulle palautetta.

      Poista
    2. PS En tarkoittanut, että sinä munasit, mikis, vaan ihan vain sitä, että munasin itseni.

      Poista
    3. Oikeasti, ainoa toinen kritiikki mitä tästä novellista sain oli kun yks(eläkeikää lähellä oleva) insinööri muisteli .." Terhimoottori, 5 heppaa, se oli kyllä kamalan kovaääninen... Ei niitä enää tehdä."

      No, kiva että jotain palautetta.

      Poista
  18. Kerran taas parantelin Osastomme Puheenjohtajan kirjoitusta - joka oli niin sekava että ihan vaan vahingossa välillä tajusin mistä hän puhui,mitä tarkoitti, ja miksi? No, stilisoin sitä, poistin sanoja ja lauseita ja virkkeitä sen kun kerkisin... ja loput pistin toiseen järjestykseen. Mutta kun jutusta meinas tulla kamalan lyhyt niin pakko siihen oli keksiä kaikenlaista lisää. Keksin itsekseni. Kun näytin lopputulosta Karille, se oli ihan innoissaan, "jumalauta kun on hyvä juttu!". Se julkaistiin sitten sen nimellä. Ja heti samana päivänä se kutsuttiin tehtaan johdon luo ja sitä uhattiin irtisanomisella/kunnialoukkaussyytteellä/eläimeen sekaantumisella yms.

    Se OLI hyvä juttu!

    Ps. Kari itse vaan oli huono Osaston Puheenjohtaja. Vittu, varasteli yövuorossa ruoka-automaatista pullia. Ja sai lopulta, ihan ansaitusti, lopputilin tehtaalta. Perusti sitten Säynätsaloon jonkun ihme naula-agentuurin, osti rautanauloja jostain velaksi (halvalla?) ja myi niitä käteisellä (kalliilla?). Konkurssiin kumminkin meni. (piru vieköön)

    VastaaPoista
  19. Kyllä varmastikin joku riivaaja Sinua repii Iines-kulta ja tuota Kolehmaista se näköjään repii enemmän kuin lääkäri määrää:) Toivotan voimia ja kestämistä sinne suunnalle ja kiitän Iinestä hauskasta riivausjutusta, vaikka sen pohjana olikin uskonto ja omat vaivat ja vastukset. Mistä muuten olet löytänyt sen rukousnauha? Krusifiksi on vähän outo ajatus itselle, mutta rukousnauha kiinnostaisi.

    Joskus kyllä ajattelin olevani pirun riivaama itsekin ja lapsetkin ovat harhautuneet johonkin goottilaiseen demonivaltakuntaan, joten huutelen Jumalalle ehkä ihan turhaan:( Uskon kuitenkin siihen, että pimeänkin tunnelin päässä näkyy aina valoa ja toivon ettei se ole juna:)

    Takavuosina sain tappovahvan antilooppi-coctaelin suoraan suoneen ja sen jälkeen vielä kahta tai kolmea kotona kun meinasin kupsahtaa umpparileikkauskomplikaation jälkijuttuihin. Kuurin jälkeen sain tajuttomat kusivaivat ja siihen taas uutta troppia, koska bakteerikantani oli heilahtanut edellisissä kuureissa niin, että joku siellä villiintyi hillittömästi. No eipä mennyt pitkäkään aika kun olin taas päivystysluukulla (helppoa kun oli duuni siellä) jalat ristissä kun hiivatulehdus hyppelytti pitkin lattiaa:) Ja siihen sain oman täsmähoidon eli Diflucan kertanielausulla.

    En silti sano etteivätkö antibiootit ole monesti paikallaan, vaikka laajakirjoisia kannattaa välttää, elikkä täsmähoitoa vain siihen bakteerikantaan, joka jyllää, ainahan siinä kyllä kuolee muutakin. Probioottia ja prebioottia nassuun mahansuojaksi ab-kuurin aikana, niin välttyy ehkä pahemmalta tuholta. Akupunktiota voi tietenkin aina kokeilla, joku hyötyy ja joku ei, itse sain apua aikoinaan niskavaihoihin.

    VastaaPoista
  20. Hei Mustis! Tiedän kyllä nuo hillittömät kusivaivat, sillä minulla on muutenkin vilkas rakkoelämä, saati sitten kun itse tauti iskee. Hiivassa en ole hyppinyt, vaan nokkosrokossa olen raapinut yhtaikaa ylhäältä ja alhaalta, kainalosta ja korvasta. Laajakirjoisia en halua, vaan minkäs teet, kun se täsmäohjatttu antibioottikaan ei pure, vaikka pitäisi. Maitohappobakteerit ja Gefilukset ja probiootit ovat yhtä tyhjän kanssa, kun kolme kuuria on ohi ja vatsanpoltot päällä. Ja sitten on vielä täysin puolustuskyvyttömänä kaikille basilleille ja uusilla taudeille. Antibiootit ovat kauheita ja pelotttaa, että koska taas tyrkytetään mainittuja myrkkyjä.

    Yleensä olen ollut terve enkä altis esimerkiksi flunssalle tai nuhalle. Niinpä en voi päätyä muuhun lopputulemaan kuin riivaajaan, joka kiusaa minua.

    VastaaPoista
  21. Kerran kirjoitin Osastomme lehteen (joka EI ollut mikään kulttuurijulkaisu) sellaisen pohdiskelevan jutun (jonka olin lainannut HuuHaa Innaselta). En siitäkään päänsilitystä saanut. - Tämäkin kirjoitus jostain syytä (onneksi) on hävinnyt. Käsittelin siinä dualismia.

    Nimittäin
    Mikis Mulligan (huom! yst. Torsti: viittaus James Joyceen) sai vuonna 1941 palvelusastumismääräyksen. Hän tiesi mitä se tarkoittaa: sotaan lähtöä. Hän istuutui keittiön keinutuoliin, avattu kirjekuori kädessään, ja rupesi miettimään:

    "niin, tässä on kaksi vaihtoehtoa, joko menen sotaan tai sitten en mene. jos en mene, se siitä. jos menen niin on kaksi vaihtoehtoa, joko joudun eturintamalle tai sitten en. jos en joudu, se siitä. jos joudun eturintamalle niin on kaksi vaihtoehtoa, joko joudun taisteluihin tai en joudu. jos en joudu, se siitä. jos joudun taisteluihin niin on kaksi vaihtoehtoa, joko kuolen tai en kuole. jos en kuole, se siitä. jos kuolen niin on kaksi vaihtoehtoa, minusta tehdään joko saippuaa tai sellua. jos tehdään saippuaa, se siitä. jos tehdään sellua niin on kaksi vaihtoehtoa, joko tehdään kirjoituspaperia tai wc-paperia. jos tehdään kirjoituspaperia, se siitä. jos tehdään wc-paperia, on kaksi vaihtoehtoa, joko joudun miesten puolelle tai naisten puolelle. jos joudun miesten puolelle, se siitä. jos joudun naisten puolelle, on kaksi vaihtoehtoa, joko pyyhitään etu- tai takapuolta. jos pyyhitään takapuolta, se siitä mutta... jos pyyhitään etupuolta... niin... silloin täytyy sanoa että mikis mulliganin sota meni päin vittua!

    Ps. Syystä, jota itseksenikään en käsitä, tämäkään kirjoitukseni ei saanut suurta menestystä. Ainoastaan yks insinööri tuli kerran mulle sanoo että "kovasti tuossa sinun jutussasi on aina kaksi eri vaihtoehtoa?..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuhaa Innaseltako? Olen kuullut tuon jutun itsensä Eemelin esittämänä, siitä on pätkä varmaan youtubessakin. En muista menikö se juttu ihan noin vituralleen, mutta kaksi vaihtoehtoa siinäkin oli.

      Poista
  22. Iines, taitaisit olla kokonaisvaltaisen hoidon tarpeessa

    Auttaa jos auttaa en usko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoidon tarpeessa taidat itse olla enemmän. Piikkiä perseeseen, pakkopaitaa ja pamppua jalkapohjiin. Tämä näin kunnioituksella ja kaikessa ystävyydessä sanottuna ja toivon, ettet loukkantunut.

      Poista
    2. Tjaah, mikä ettei. Olen joskus itsekin ehdottanut sitä lääkärille. Hirveän vaikea on saada hullun papereita.

      Poista
  23. Riku Riemun mielipiteitä minä arvostan.
    Etenkin niitä, joita hän ei esitä.

    Koska...
    hän ei ole niistä vastuussa. Ei, ei enempää kuin Gogol!

    Riihimäki, Hyvinkää, Ryttylä.

    Alle 2-kymppisenä, olin siis aika nuori, ajoin pitkänokkaisella bussilla hiekkateitä pitkin Forssasta via Tammela Riihimäelle. Menin yöksi matkustakotiin joka oli rautatien vierellä; koko yön junat kolisivat. No, nuorena nukkuu vaikka kolisi, ei siinä mitään. Miksi minä olin Riihimäellä? Siksi, kun ihastukseni päivi Komi oli Riihimäen Lasitehtaalla töissä. Olin tullut tsiikaamaan häntä. Hitsi, kyllä ihmetteli kun tapasimme. (Mitäs minä nyt etukäteen olisin...) Hänellä oli illalla esitys Riihimäen Teatterissa, oli amatöörinäyttelijä; näytöksen ajan istuin yhdessä Pubissa ja join olutta (pari vain) ja luin lehtiä. Sitten haettiin hänen äitinsä, mentiin Seurahuoneelle, iloiteltiin kolmistaan, ja mentiin yöksi heidän omakotitaloonsa. - Yöllä tapahtui monimutkaisia asioita - Päivihän oli periaatteessa (ainakin periaatteessa) neitsyt vielä silloin, minä taas olin juuri menettänyt poikuuteni Santoksessa... Päivin äiti taas oli... opettaja.

    No,
    seuraavana aamuna tutustuin Riihimäen Lasin lasinäyttelyyn. Silmäni olivat aika sumeat.

    VastaaPoista
  24. Riihimäen Lasi ilveksineen on kauan aikaa sitten lopetettu, kulttuuria kaupungissa ABC:n huoltamon lisäksi edustaa erämessut, joilta voi ostaa uistimia ja oravannahkalakin. 80-luvulla kait, minä joskus sanoin, että Riihimäki on kaunis kaupunki, jonka keskeiset maisemalliset seikat ovat Hätin romu- ja Paloheimon purukasojen lisäksi VR, vankila ja varuskunta. Narkkarit ja deekut tuovat luovat oman jännittävän värinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Estetisoiva kommentti tähän väliin. Minullapas on kokoelma Riihimäen Lasin Ilves-logolla varustettuja kauniita lasipurkkeja. Äiti säilöi niihin puolukkaa joka syksy. Nostalgisia ja kauniita purkkeja. Niissä voi säilyttää vaikka jauhoja ja muita suurimoita plus mannaryynejä. Ovat ihania silmälle, parempia kuin sotkuiset paperipussit.

      Poista
    2. Nuutajärven Lasitehtaalla käytiin kun olin kansakoulussa. Se oli siis luokkaretki. En muista siitä mitään. (Varmaan siksi kun olin koko ajan selvin päin.) Iittalassakin olen käynyt, ja nyt tässä mun naapurissani on suomenkuulu Viherlandia, sielläkin on Iittalan lasia. (Viherlandiasta ostan omenia, en lasia. Mun lapseni Saga osti sieltä kesällä kukkasen ja anto mulle. No, kastelen sitä aina kun muistan, on se elävä vielä. Aikaisempi kukkanen jonka omistin oli kaktuspari, sain ne syntymäpäivälahjaksi. Ne kuolla kupsahtivat alle vuodessa.) Humppilassa, valtatie 2:sen varrella, oli Humppilan Lasitehdas. Voi hitsi kun ne teki niin rumia, rumia ja röpelöisiä laseja, ettei semmoisia pysty suunnittelemaan kuin vain joku oikein ammattitaitoinen suunnittelija. (Sitä paitsi niiden kahvilassakin, tosin se oli Shellin kahvila, kahvikin maistu pahalle.)

      Poista
  25. Tsehov on ehkä enemmän kuin Gogol. En tiedä, en osaa sanoa. Aikoinaan kun Tampereen Teatteriin tehtiin "Rikos ja Rangaistus", olin apulaisohjaajan (vaimoni) assistentti. Jouduin lukemaan kirjan viiteen kertaan että olisin tiennyt mistä on kyse; sen jälkeen tiesin. Kirjoitin esseen ko. kirjasta, ei sitä vähätelty. (Paitsi Mikko Majalahden vaimo Maija-Liisa, jonka mielestä olin tyhmin ihminen jonka hän ikinä on tavannut. No, ajattelin, vähänpäs ihmisiä olet tavannut.)

    Tsehov... Shakespearea en ole lukenut. Amerikkalaisissa on näitä á la Kauppamatkustajan kuolemasta Lasiseen eläintarhaan, tai Salingerin tuotanto - ovat hyvin hyviä. Mutta moni Strindbergin näytelmäteksti hätkähdyttää enemmän. O'Neillin "Pitkä päivämatka yöhön" on tinkimätön.

    Ohjaaja tekee tekstistä näytelmän. Teksti on viitteellinen juttu. Ihan sama kenen. Ihan sama. Näyttelijät ilmaisevat. (heh, heh)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtänä onnellisena nuoruuteni kesänä, kun olin kesätöissä Savo Oy:llä, luin monia klassikkoja ainoastaan siksi, että ne olivat vielä lukematta ja leikin jo silloin kuitenkin kirjallisesti sivistynyttä.

      Luin ainakin Joycen Odysseuksen, Omakuvan ja nuoruusmuistot, Dostojevskin Kellarinloukon, Rikoksen ja rangaistuksen ja Karamazovin veljekset ja vielä jonkun muunkin, Psykiatrian oppikirjan (Alanen-Achte-Tienari, 1000 sivua), yhtä paksuja kirjallisuudenhistorioita, erinäisiä muistelmia ja kaikki Jylhän suomentamat Shakespearen näytelmät. Plus paljon muuta, joka pitäisikin oikeastaan tarkastaa senaikaisista päiväkirjoistani.

      Sitten syksyllä, kun silloinen kihlattuni tuli kaupunkiin, luin hieman vähemmän. Sen sijaan aloitimme teatterissa käynnit, joita jatkan vieläkin.

      Poista
    2. Olen lukenut kaikki nuo mainitsemasi, mikismurmeli, myös Shakespearet. Osan noista olen tenttinyt. En tiedä, muuttiko yksikään kirja minua. Ehkä parasta antia on se, kun tunnistaa henkilöissä palan ihmistä, siis itseään. Minä en olekaan kummallinen, vaan ihminen on kummallinen, salattu kokonaisuus ja pinnalta vallan muuta kuin oikeasti on.

      Minusta kirjojen merkitystä joskus liioitellaan.

      Poista
    3. Minusta ihmisten merkitystä liioitellaan, aina. Siis ihmiset pystyvät tuhoamaan oman elinympäristönsä - siihen Coccinella sekstenpunkatatat tai muutkaan niveljalkaiset eivät pysty. Entäs sitten? - Mitä, mitä merkitystä sillä on jos Tellus niminen planeetta maailmankaikkeudesta poistuu?

      Vastaa sinä, olisit niin kiltti, Tapsa!

      Poista
    4. No, kun pyydät noin kauniisti, niin vastaan: ei sillä olisi mitään merkitystä isommassa katsannossa.

      Ei edes silloin, jos vaikka kuvittelisimme ihmisolennon olevan täällä Telluksella opissa kuin variksenpoika tuulessa. Oppi omaksuttaisiin sitten jossakin muualla.

      En ylipäätään ymmärrä vihereliitin paniikkia siitä, että ihminen muka tuhoaa maapallon. Ei se siihen pysty. Ihminen pystyy tuhoamaan korkeintaan itsensä ja so what.

      Poista
  26. Aina, melkein mistä päin tahansa kun tuli Riihimäelle (eli kun tuli junasta) näki Paloheimon tehtaan. Siitä sitten kun käveli ovaalin muotoista katua oikealle, tuli keskustaan. Joka oli yhtä nätti kuin mikä tahansa 50-luvulla tehty kauppalakeskus. Muutama kivitalo, jälkijugendia, puutaloparvi, jokunen tiilitalo, kivitalokauppoja. Nyt...
    kävin tänä kesänä Riihimäellä, se on inha sekasikiö tuosta menneestä. Pääkadun tunsin, siinä oli häivähdys samasta hellyydestä kuin 70-luvulla; aseman seutu on lobotomiaa. Riihimäen torikin on paikka jota ei tietäisi toriksi jos ei tietäisi. - Äh. - Tai no, eläähän sitä ihmisiä Peräseinäjoellakin.

    VastaaPoista
  27. Peräseinäjoki on ahdistava paikkakunta. Siellä ei ole mitään - paitsi ihmisiä jotka mulkoilevat muukalaista. Ennakkoluuloni pohjanmaalaisia kohtaan on tietysti omia kuvitelmiani; mutta minusta he on kummallisia. Jos ajatellaan että maisema muokkaa ihmistä niin lakeus pohjanmaalaisten kohdalla niin on tehnyt. Se, että he uhoavat ja heiluttelevat puukkoja, on mitä mustalaiset tekevät, pelkkää pelkuruutta. - Ps. muutamassa Vaasan läänin ABC-ravintolassa olen ollut syömässä. Olen nähnyt niissä joitakin tosi upean näköisiä Jussi-paitaisia nuoria miehiä. Jos... olisin homoseksualisti, niin varmaan olisin ihastunut näin lauritähkiin! Mutta kun...

    Ps. Isäni, seminaarinopiskelija Raumalta ja ali/upseeri sodassa, sanoi että "oli meillä pari pohjanmaalaista. kummatkin oli kamalia pelkureita". Väinö Linnan "Täällä Pohjan tähden alla" romaanin kansakoulunopettajan profiil häntä eniten kikutti: "Ei, ei nyt sillä lailla ikinä kukaan ajatellut!"

    Stalinistiaikoinani (en kyllä koskaan ole kuulunutt SKP:hen) , syytin äidilleni isääni siitä - koska hän oli porvari - että varmaan hän aikoinaan kannatti IKL:ää ja muutakin. Äitini, joka oli minusta lempeyden käsite, vaikka olikin henkisesti Niskavuoresta kotoisin, katsoi minua silmiin ja sanoi: "Minä aikoinani kannatin IKL:ää. Isäsi oli jyrkästi sitä vastaan."

    Sillä sekunnilla käsitykseni isästäni muuttuivat toiseksi.

    VastaaPoista
  28. James Joyce, Gogol, Tsehov, Shakespeare.... aah!
    Millaista olisi elämä ilman kirjallisuutta? Mutta lukekaapa seuraava pikku runo ja arvatkaa tekijä. Se on tuossa aloituslistassa:

    Vainaa valkoisessa kaavussaan
    ojentautuu ylös haudastaan
    ja arvokkaasti pyyhkii
    luistaan pölyn, kas poikaa!

    Minulle Tsehov on enemmän kuin Gogol tai jopa iso D. Ehkä siksikin, että kumpikin aloitimme uramme samalla tavalla, senttaamalla lehtiin. Kirjoitin jopa pari Jerry Cottonia. Sitten tiemme erosivat, hänestä tuli taiteilija, minusta ei.
    Sen pikku runon kirjoitti Gogol. Värssy löytyy Vladimir Nabokovin kirjasta "Nikolai Gogol", Gummerus 1963. Nabokov tekee Mestarille nenäkkään vivisektion, jota on toki nautinto lukea. Sen jälkeen on pakko lukea Reviisori ja Kuollet sielut uudestaan, samoin tietysti Päällystakki, jotta voisi tarkistaa, juokseeko pietarilaisen kerrostalon ulko-ovesta tosiaan täysikokoisia porsaita. Suosittelen lämpimästi!
    Iineksen sivupalkissa on sitten mielenkiintoisia blogeja. Vahinko, ettei aika riitä kaikkien kanssa seurusteluun. Sitäpaitsi Raunon kanssa ei kompetenssini yksinkertaisesti riitä. Konkan "Sanat"-blogissa kerrotaan merkillisestä sattumuksesta metrossa. Kyllä, kyllä näitä pikku ihmeitä tapahtuu.
    Onko muuten kenellekään muulle käynyt niin, että joskus nuoruudessa valtavasti vaikuttanut kirja muuttuu aikuisiän myötä yhdentekeväksi roskaksi? Minulle Herman Hessen "Arosusi" oli kuudentoista ikäisenä jostain syystä aivan huippua, mutta nyt en jaksa muutamaa sivua pitempään. Ehkä olen jo tavannut Hermineni ja punninnut hänet köykäiseksi?
    Terveiset Mustikselle! Juuri nyt ei räyhähenki vaivaa, en ole kadottanut tai pudottanut mitään. Aivoni vain käyvät ylikierroksilla kuten Liisu on kertonut joskus itselleen käyvän. Tekisi mieli kommentoida kaikkia Iineksen ystäviä täällä, mutta fysiikka alkaa pettää. Pakko ottaa lääkekaapista hiukan jarrua ja mennä nukkumaan.
    Tapsan kanssa olemme tosiaan samaa puuta. Me vielä tapaamme IRL! Mikis ja Riemu tulevat mukaan myös, me kun asumme kaikki aika suppealla alueella.Meillä on taatusti yhteisiä ystäviä, kenties joku on jonkin napalanko. Näistä koskaan tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden ensimmäisen säkeen jälkeen olisin veikannut: Vysotski. Kahden viimeisen säkeen jälkeen olisin tiennyt oikean vastauksen.

      Kun lukee nykyvenäläisiä kirjailijoita (oma syy jos lukee) niin useimmista niistä näkee että ovat velkaa Gogolille. En ihmettele. Jevgeni Popovia on suomeksi käännetty kai eniten, hänen tekstinsä ovat epätasaisia, jotkut hänen novellinsa ovat Bulgagovia parempia, esim. "Miksei mistään tule rahaa?". Mun oikea idolini on Venedikt Erofejev, hän on anakronismi (sekä hyvässä mutta ennenkaikkea pahassa) Gogolista. - Ps. Jos jossain metrojunassa, Moskovassa tai Sankt Peterburgissa, sanot ääneet - edellyttäen että ympärilläsi seisoo n. 6-kymppisiä ihmisiä - lausut ääneen nimen "Venedikt Erofejef"... niin noin 60 % heistä purskahtaa nauramaan, 20 % on entistä tiukemman näköisiä... Loput 20 % ei tiedä mistä on kyse.

      Joskus mietin että pitäisi opetella venäjää että pystyisi lukemaan Anna Ahmatovia. Tai Jeseniniä. Tai Joseph Brodskya. (Tai että ymmärtäisi paremmin Nabokovia.) Pushkin minua ei ikinä ole kiinnostanut.

      Poista
    2. Kolehmainen,
      minäkin tykkään Tshehovista, näytelmistään ja novelleistaan. / tuosta Gogolin runosta: se on lempirunoni, joka antaa uskoa elämään. Huonokin voi olla hyvä! Joku kertoi että hän yritti saada se julkaistua, mutta että se hylättiin.
      Mikis,
      minun ainoa kirjallinen saavutus sanomalehteen on ollut Maaseudun Tulevaisuuden puolikassivun pituinen juttu lehmästä. Kyllä minä sitä ihmettelin. Asia on nimittäin niin, että tietoni lehmistä rajoittuu siihen, että sillä on neljä jalkaa, joissa on sorkat ja että siitä tulee maitoa. Mutta elämä tuottaa yllätyksiä. Se oli yksi niistä. Minun lehmäni.
      Iines, sinun runosi, lonkalta heitetty (?) osui suoraan sydämeeni!

      Poista
    3. Runoniko? Kiitos, Liisu. Jossain tuolla ylempänä on alakoulussa aineeseen keksimäni runo talventulosta. Panin sen tänne, huvikseni, kun oli satanut lunta.

      Poista
  29. Vai on Kolehmainen kirjoittanut Cottoneita! Minä aikoinani ahmin niitä, divarin pitäjä sanoi pitkään ja huolellisesti valkkaillessani satiirilla, jota silloin en ymmärtänyt: "Ruokatunnille olen lähdössä, potkaise ovi kiinni kun lähdet!"

    Sitten muutimme, kokoelmastani minun täytyi luopua. Pikkuserkulle aarteet lupasin, hänkin cottoneista piti. Muistan järkyttyeen ilmeensä, kun sylissäni raahasin hänelle asuntomme ovelle varmaan metrin korkuisen kasan: "Ai noit on noin paljon!"

    VastaaPoista
  30. Sellaisia, jotka ovat arvonsa menettäneet, minulla on varmasti, ehkä myös sellaisia, joita myöhemmin on oppinut arvostamaan.

    Parhaiten kuitenkin muistan kokemukseni Victor Hugon Kurjista. Jostain olin päähäni saanut, että siinä on hyvän parasta. Kun sitten lopulta kirjaa aloin lukea, muutuin yhä enemmän ja enemmän ihmetteleväksi. Lopulta suuni oli apposen avoinna ja silmät seljälläns, kirja täytyi jättää kesken. Ällöä mitä ällöä.

    VastaaPoista
  31. Minä olen aina tiennyt, kun luin Cottoneita, että ei nyt näitä ainakaan joku hirsiseinästä vähäksi aikaa irtirevästy Tapani Tuuri ole kirjoittanut... Siis ei se kieli! mutta se huumori!

    (hymähtää, itsekseen. ja ottaa kravatin pois kurkustaan)

    Minä aikoinani sain muutaman markan siitä kun tein kirja-arvosteluja kirjoista. Maakuntalehtiin. Tosin elin silloin niin hektisesti että en ehtinyt niitä kirjoja lukea, joita arvostelin, ei sev väliä, takakansi kertoi mistä oli kyse, ja kun siihen sotki jonkun sivistyssanan ("sivistyssanoja" pysty itsekin keksimään) ja kerto kirjasta jotain, ihan tahansa mitä, niin taas sai 40;- markkaa. (Ja nipun kirjoja eri kustantajilta. Jotka kun myi divariin niin sai 20;- + 20;- + 20 markkaa.) A- olut maksoi silloin "Kultajyvässä" 1,78;- markkaa. (Tosin Marjukkahan ne oluet maksoi. - Marjukan äiti oli kätilö. Usein, en tiedä miksi, se teki yövuoroja. Marjukka asui äitinsä kanssa kahden ja opiskeli maisema-arkkitehtuuria, piti perheen raha-asioista huoilta. No, se tarkoitti sitä että minä istuin aamusta Kultajyvässä, sitten Marjukka tuli sinne, maksoi minun senaikaisen laskuni, ja tarjosi siitä eteen päin. Valomerkin jälkeen käveltiin hänen kotiinsa (tai siis hänen äitinsä kotiin), se oli omakotitalo. Siellä oli iso koira, scheeferi, kamalan iso scheeferiksikin, ja kerran se puri minua. Sattui. Mutta muina kertoina marjukka vei sen kellariin jossa se aikansa haukkui, LOKS LONKS LONKS, kunnes sitten rauhoittui. Marjukan kanssa sitten me maattin sängyllä vierekkäin, em mä muista että me oltais monestikkaan edes naitu, mun kikkelilläni se tykkäs leikkiä mutta... kuunneltiin paljon musiikkia. Hän tykkäs Bachista, minä kansa, hän tykkäs Paul Ankasta: hän sanoi että tässä olet sinä:
    http://www.youtube.com/watch?v=0RfihRGosB8

    Ei me koskaan nukuttu. Vän vailkle viideltä mä lähdin pois. Marjukan äiti tuli kuudelta. Minä menin nukkumaan Hilja-tädin keittiöön. (Se joskus ihmetteli minkä takia minä aina päivällä nukun. Vaikee sitä, totanoin, oli sille selittää.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä avasin tuon Pauli Ankan, Aku Ankan velipuolen kappaleen valmiina haukkumaan sen. Mutten pysty.

      Poista
    2. Ei sitä kuule, riku ...

      ensin ajattelin: kamalaa patetiaa daapa daapa daa. ja sanat: olen yksinäinen, yksinäinen ja sininen! Huh, huh!.

      no, se nyt ei tietenkään pidä paikkaansa.

      Pari kolme kertaa kun tämän kuunteli uudestaan niin aloin arvostaa herra Ankkaa säveltäjänä. (Parempi hän siinä on kuin laulajana.) Tämä on hyvä sävellys.

      Poista
  32. Silloin se Marjukan koira puri minua kun minä päätin opettaa sille englantia. oOlin ihan päissäni (ympäripäissäni) kun sanoin sille "hauw du juu duu Hauw Hauw"... ja otin siitä painiotteen (kuin John Irwingn siskostaan); vittu mutta kun tää puudeli iski hampaansa vaan mun olkavarteeni eikä päästänyt irti vaikka kuinka varistelin. Ei se ollut rakkautta, ei ollut, tai ei ainakaan molemminpuolista. Mä diggaan kissoja, en mä tiedä mitä koirat ajattelee. Oikeasti inhoan vain haukkuvia koiria ja tää ei nyt ainakaan haukkunut, se vaan puri mua. - Arvet jäi. Alppikengistä jäljet vain jäi.

    VastaaPoista
  33. Minä menen unelmoimaan Nukkumaijasta ja vetelemään hirsiä. Koska tämä ei vissiin ensimmäiselläkään kertaa linkatessani keränyt isoa ihailua, laitan sen vielä toiseen kertaan. Koko maailman kaunein kappale nuorena lento-onnettomuudessa kuolleelta Jim Crocelta: Aika kiitää ja liitää, voi kun sen pulloon sais!

    VastaaPoista
  34. Ensi lumi peittää kylmän kovan maan
    ruohonkorsi uinuu hiljaa haudassaan
    alla vaipan valkoisen.
    Lumihiutal' pienoinen
    putoo vielä
    ensi lumehen.

    Heräsin aamulla riivattuun valonvälkkeeseen ja lumenkolaajatraktorin raastavaan ääneen. Kymmenen senttiä lunta maassa ja meillä on pihan siivous- ja haravointitalkoot huomisaamuna. Kesärenkaat alla. Talvi pääsi yllättämään haravoijan ja autoilijan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi yllättää meidät aina! Siksi kai... "olen suomalainen" ...

      Poista
  35. No nyt tämän tunnustavat kapitalistisetkin biologit:

    http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/60115-jyrkka-tyrmays-sitkealle-uskomukselle-tilhet-eivat-todellakaan-tule-humalaan

    Olen tiennyt tämän aina. Tai en tietenkään aina; vastasyntyneenä en tiennyt (tuon taivaallisesta) mitään. Meni muutama vuosi ennen kun erotin
    Tilhen (Bombycilla garrulus) muista pikkulinnuista kuten variksista (Corvus coronesta). (Tarja mulle päivä pari sitten puuskahti kun väitin varista pikkulinnuksi hänellekin että 'Ei varis ole pikkulintu'. Sanoin että 'onpas, vertaa sitä vaikka Albatrossiin'.) Pihlajat (Sorbus) opin tuntemaan vasta kun selasin Alkon luetteloa. - Vineton ohella Sorbus oli kyllä hinta/laatu suhteella mitattuna paras liuotusaine. Carillo ja Championi maistuivat paremmalle toki, toki mutta olivat paljon hintavampia. Kellä perheellisellä asuntovelkaisella taviksella sellaiseen joka päivä, muka, on varaa? Kuluttajalla pitää olla oikeus ostaa myös vähemmän aromirikkaita mutta siitä huolimatta maistuvia yrttejä. Ainakin mielestäni.

    Ps. Kerran olin alkossa kun siellä yks vanhempi rouva, melkein mun ikäiseni, seisoi Austraalialaisten punkkupullojen hyllystön edessä ja... alkoi jutella mulle. "Minun pitäisi ostaa Laurille, hän täyttää 60 vuotta, joku hyvä viinipullo. Mutta kun en minä näistä mitään tiedä?" "Ai jaa", minä sanoin kun osannut sanoa muutakaan. Rouvan silmät iskeytyivät pulloon jonka etiketissä oli polkupyöräilijä. "Lauri on kova ajamaan fillarilla. Tästä hän ehkä tykkäisi?" "Aivan varmaan", minä sanoin, "ainakin siinä on kaunis etiketti", lisäsin. "Minäpä otan sitten tämän. Kiitos vaan avusta".

    VastaaPoista
  36. Minä vielä munaan itseni kertomalla yhden tärkeistä kirjailijoistani, Harold Robbinsin. Moni on valmis hänen kirjansa luokittelemaan roskaviihteeksi vain siksi, että ne ovat sitä. Mutta murrosikäisenä kun niitä luki, niissä oli kaikkea. Isoja kirjanjärkäleitä täynnä loistavia juonikulkuja, jännistystä, seikkailua, rikkaita laivanvarustajia, seksiä, pornoa ja seksiä. 750 miljoonaa myytyä kirjaa 32:lla kielellä, mutta niin paljon häntä hävetään, ettei kirjailijasta ole edes esittelyä suomenkielisessä Wikipediassa.

    750 miljoonaa on melko paljon. Roskaviihdekirjailijat ovat myyneet vähemmän, Michael Crichton parisataa miljoonaa. Miksihän muuten suomenkielisen wikipedian kirjoittajat häpeävät noita myyntilukuja, englanninkielisestä ne takuuvarmasti löytyvät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti laittaa: "Huonot roskaviihdekirjailijat ovat myyneet vähemmän,..."

      Poista
    2. Roskaviihde-käsite ansaitsisi oman erillisbloggauksensa. Miksi ylipäänsä jokin on roskaa? Puuttuuko siitä jotain ylevää ja jaloa? Vai onko se vain sitä, että esitetään valheita?

      Ja tärkein kysymys: luuleeko roskaksi määrittelijä, ettei ihminen lukiessaan tiedä lukevansa - tai katsovansa/kuuntelevansa... roskaviihdettä? Tämä on kummastuttanut minua aina. Tuntuu siltä että roskaviihdemätkäisijät luulevat lukijoita tyhmiksi. Mitä sitten, jos lukija onkin älykäs ja lukee ja katsoo, vaikka tietää, että tämä on roskaviihdettä? Miten sitten suu pannaan?

      Poista
    3. Laitoin vitsiksi tuon "melko paljon". Nykyajan roskakirjailija J.K.Rowling on myynyt yli 400 miljoonaa kirjaa. Ja mikä minä olen häntä sanomaan roskakirjailijaksi kun en ole yhtään kirjaansa lukenut enkä lue. YÄK.

      Robbinsin voi jälkikäteen nähdä osana aikansa seksuaalista vapautumista.

      Mieli tekisi nähdä uudestaan itsensä Steve McQueenin tähdittämä julma länkkäri Nevada Smithistä. Se perustuu yhden Robbinsin kirjan yhteen juoneen. Hänähän kuljetti kirjoissaan useita tarinoita rinnakkain.

      Poista
    4. Tämä on äärimmäisen kiinnostava ja tärkeä ilmiö, että suuri suosio merkitsee roskakirjallisuudeksi luokittelemista.

      Saman olen kyllä havainnut blogimaailmassa. Koska tämäkin blogi on kerännyt paljon kommentteja, tähän on hereästi lyöty roskablogin leima. Leimaajat ovat olleet niitä, joiden taide tai kulttuuri on, heidän omasta mielestään. Sama on muuten musiikissa ja muissa taiteenlajeissa.

      Suosio myynnissä tai kohdeyleisön osallistumisessa on siis roskaviihteen ykköstuntomerkki. Mitkähän ne muut ovat? Niistä ei juuri puhuta.

      Poista
    5. No siinä ne perusteet tulivat. Toki mausteita voi mielensä mukaan lisätä. Pinnallinen on aina käyttökelpoinen sana.

      En silti Robbinsia tahdo liikaa nostaa. Todella taitava tarinankertoja, jonka rinnakkain kuljettamista juonista voisi moni arvollisempi kirjailija ottaa oppia. Tematiikka on tietysti kevyttä, opetuksia elämästä ei ole kuin mahdollisesti elämän raadollisuus.

      Robbinsilla on oma tähtensä Hollywoodin Walk of famella. Muistiini on jäänyt kun kirjassaan sen sankarittarelle ojennetaan Oscar-pysti. Ette ikinä arvaa, minne sen protestiksi työntää.

      Poista
  37. Äitini...
    kertoi minulle tämän
    jota hän ei voi muistaa mutta jonka hänen isänsä on hänelle kertonut...

    Elettiin kansalaissodan pahimpia aikoja. Äitini isän maalaistaloon, Piikkiöön, tuli punakaartilaisia Turusta. Ne olivat ihan hurjia, tulivat pyssyt ojossa sisään äidinisän taloon ja huusi "saatanan kulakki, sulla on täällä kätketty ruoakaa, anna ne heti tai sut ammutaan". Hänen isänsä istui keinutulissa, äitivauva sylissään, ja sanoi "ei meillä oo mitään kätketty. jos ammutte mut niin ampukaa tää tyttö kans". Punakaartilaiset poistuivat takaisin pois, vähän häpeissään.

    Näin äiti mulle kertoi. Ja lisäsi että "olihan heillä kätkettynä vaikka kuinka paljon elintarvikkeita. mutta minkä takia ne olisi niille roistoille pitänyt antaa?"

    En, tässä mielessä, ihmettele että äitini kannatti IiKooÄlläläisiä. Isäni, kansakoulunopettaja, talvi- ja jatkosodan läpikäynyt ihminen, ei vihannut venäläisiä. Mutta Stalinia ja Molotovia hän vihasi. Ja kommunismia.

    VastaaPoista
  38. En ihmettele yhtään sitä, että joku on joskus ihaillut iikooälläläisiä. Se on ollut ajan henki, niissä oloissa, ja se pitää ymmärtää kontekstissaan, taustaansa vasten. Voi ihmetellä vain sitä, joka ei tätä asetelmaa ymmärrä. Ylipäänsä vanhojen taisteluasemien tuomitseminen on turhaa. On mentävä syvälle sen ajan ihmisten elämään ja tuntoihin - pelkkä teoreettinen historiantuntenuskaan ei riitä. Vasta tuosta syvyydestä alkaa syntyä ilmiöitten ymmärtäminen.

    VastaaPoista
  39. Ps. Äh, olin ihan omissa ajatuksissani. Vasta nyt luin keskustelunne ns. roskaviihteestä. - Arvostan roskaviihdettä. Tai siis mikä on "roskaa", mikä on "viihdettä". Siis "viihdettä" on se mikä viihdyttää. Minua ainakin viihdyttää monet asiat joilla ei (oi onneksi!) ole mitään tekemistä ns. "kulttuurin" kanssa. Jos se on roskaa, se on sitten on roskaa. - Vittuako näistä väittelemään!

    VastaaPoista
  40. Samaa mieltä, ei niistä väitellä kannata. Silti minusta on hyvä miettiä, miksi niin hereästi suosittu kirja tai muu hengentuote leimataan roskaksi. Ihan kuin luotaisiin raamit sille, että suosittu on aina roskaa ja laatu harvojen eli eliitin oikeus.

    VastaaPoista
  41. Siis jos mä kuuntelen Shostakovitshia, tai luen Heinrich Heinea, ei mulle tuu mielenkään että mä oon jotenkin tekemisissä "korkeakulttuurin" kanssa. Luen ja kuuntelen kun tykkään niistä! Jos taas kuulen kun Paula Koivuniemi laulaa, tai luen Mauri Sariolaa... niin en minä sano että ne ovat "matalakulttuuria". Pistän vaan radion kiinni ja lopetan lukemisen kun en tykkää niistä!

    Ps. Siis Jukka Kemppinen, esimerkiksi, on hyvä esimerkki siitä että jos KAIKKI ihmiset olisivat yhtä kultivoituneita kuin hän, elämä olisi... no, olen korrekti ihminen enkä sano mitä, se olisi.

    VastaaPoista
  42. Helismaa on upea runoilija! Varmaan Homeroskin on. Helismaata kuulee vaan nykyisin enemmän. (Siis kivoja molemmat ovat! Ehdottomasti. Myös sävellettyinä.)

    VastaaPoista
  43. Länsimaisen kirjallisuuden perustat, Cervantes ja Shakespeare lienevät myös loistavaa viihdettä. Ja viihteeksi teoksensa tekivät, eikö koko teatteritaide ollut Shakespearen aikaan huonomaineista.

    Mauri Sariola oli armoitettu kirjoittaja, tekstin sujuvuus oli mestarillinen. Fiiliksellä kirjoitti, parhaat kirjansa kai valmistuivat viikossa tai kahdessa. Loistavaa viihdettä.

    Aika usein synkkyyttä pidetään virheellisesti syvällisen synonyymina.

    Miksi Kurt Vonnegut ei saanut Nobelin kirjallisuuspalkintoa? - Eivät kehdanneet sodanvastustajalle antaa, kun halusivat vaalia ja kunniassa pitää dynamenttitehtailija Alfredin muistoa.

    VastaaPoista
  44. Kerran keskustelin vanhempieni kanssa teemasta "ex oriente lux". He eivät olleet aivan samaa mieltä, muistelivat kun olivat olleet illallisella jossa oli ollut näitä Valvontakomission jäseniä... liekkö sitten Hotelli Tornissa? Äitini nauroi "Sieltäkö se sivistys tänne pitäisi tulla? Peukalonkynnellä ne vaan kuori perunoita." "Niin", sanoi isäni - hän oli rauhaarakastavampi ihminen koska oli sotinut niin paljon - "mutta kyllä se kävi niiltä näppärästi."

    Ps. Melkein sama kun aikoinaan yleisradioon haastateltiin sotaveteraaneja - idea oli, koska elettiin 70 -lukua, antifasistinen; eli haluttiin tehdä Talvisodan sankareista vastenmielisiä. Niinpä Ylen haastattelija kysyi Kaunialan sairaalassa eräältä sotaveteraanilta että "miten vaikeaa Teillä oli siellä rintamalla ampua ihmistä?". Veteraanilta tietysti toivottiin vastausta että "olihan se kammottavaa. etenkin kun nämä venäläiset ovat niin hienoja ihmisiä", etc. Mutta kun tämä veteraani ei ollut lukenut sitä käsikirjoitusta niin se vastas "olihan se vaikee ampua niitä. kun ne koko ajan juostessaan mutkittelivat"... Jostain syystä tämä haastattelupätkä oli leikattu lähetetystä ohjelmasta pois.

    VastaaPoista
  45. Jos osaisin inhota jotain ihmistä... jota en osaa. Jos osaisin kadehtia jotain ihmistä... jota en osaa. Jos osaisin haleveksia jotain ihmistä, halveksisin Björn Walhloorisia. Ai miksi? No en tosiaan siksi että hänellä on punaiset housut - monilla miehillä on nykyisin punaiset housut - tai siksi että tuntee Sverigen Kunkun; moni muukin tuntee Kaarle Kustaan. Minä halveksin häntä sen takia kun hän aikoinaan, finninaamaisena, leikki kommunistia...

    ... häpeämätön sika! (Tuhnuja päästelevään isäänsä tullut!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että vääristelet historiaa.

      Kun Bror piereskeli, kattokruunut helisivät. Hän ei vähästä hävennyt, jos yleensä osasi hävetä mitään.

      Poista
    2. Bror kyllä... mä tiedän oikeasti ihmisiä joiden piti mennä neuvottelee Kauppa ja Teollisuus Ministerin kansliapäällikön huoneeseen. Niin... totanoin ... meinasivat ensimmäiseksi tukehtua. Ei se sikarinhaju niin paha ollut, pahempi haju oli se (Se joka siellä aina leijui kuin musta pilvi.) ... paskanhaju.

      Ps. Aikoinaan oli mainoslause "Aina on tilaa yhdelle joka Rexonaa". No, jos Bror joskus olisi saanut päähänsä käyttää julkisia liikenneneuvoja - niin varmasti olisi löytynyt tilaa hänelle. Koska... osa matkustajista olisi hypännyt jo pari pysäkinväliä ennen kotiaan pois, rohkeimmat heti, osa olisi jähmettynyt loot-patsaiksi ja ajanut oman pysäkkinsä ohi, päätepysäkille asti... osa olisi muuten vaan kellahtanut selälleen bussin lattialle kanttuvei, kuin koppakuoriainen.

      Joo.

      Tai tietysti tämäkin on historian vääristelyä. Koska eihän voi edes kuvitella että Bror "Napoleon" olisi (leveän) ahterinsa työntänyt jonkun yleisen liikuntavälineen (bussin?) kuppi-istuimelle... Voi, ei! Ei!

      Poista
    3. "Aina on tilaa yhdelle joka käyttää Rexonaa".
      Entäs jos kaikki jo käyttää? Ja sit tulee viälä yks joka kans käyttää? - Mitäs sit?

      Poista
    4. Pojat, pojat... tehän puhutte ikään kuin olisitte olleet Buntan kanssa yhtä aikaa hänen kantakapakassaan Pataässässä. Minä olin.

      Poista
    5. Minäkin olen joskus eksynyt väärään kapakkaan. Ja istunut siellä. (Kauan, oi miten kauan!)

      Poista
    6. Minä olen Buntan kanssa puhunut, mutta ministeriössä en ole koskaan käynyt enkä Pataässässäkään. Pierevänkin olen hänen kuullut. Ja mitä yleisiin liikuntavälineisiin tulee, hän kulki kotokylältämme varmaan kymmenen vuotta junalla Helsingissä.

      Poista
    7. Tänään luin lehdestä, että kun ihminen pieree, terveys se siellä vain tuhisee. Pieruja ei siis pitäisi hävetä. Herää peräti kysymys, pitäisikö suvaita julkista piereskelyä.

      Poista
  46. Mauri Sariola oli hyvä kirjailija joka kirjoitti paljon ja huonosti.Hänen viihdearvoaan en kiellä. Ja totta kai arvostan häntä. Samoin kuin Reino Helismaata. Joka, jos tämmöistä ylipäänsä olisi mahdollista vertailla, on kirjoittanut maailmankaikkeuden ehkä huonoimman elokuvakäsikirjoituksen. Siitä huolimatta, tai myös siksi, on tekstintekijänä Nero! On vaikea kuvitella että tulisi tekstinikkari joka olisi häntä nerokkaampi... tuo latoja (latojahan hän ammatiltaan oli) osasi suomenkielen sekä etu- että takaperin. ja peilikuvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sariolan romaaneja (dekkareita) en ole lukenut kuin jokusen lapsena, mutta hänen muistelmansa olivat minusta parasta Sariolaa. Parempi kertarutina kuin ainainen kitinä - muistaakseni - oli nimi, ja muistelmat taisivat olla kaksiosaiset.

      Muistan miten makoilin Sariolaa lukien mökin päästävedettävässä puusohvassa ja kuuntelin toisella korvalla kuolemankelloa, joka nakutti elokuisessa pimenevässä yössä mökin vanhoissa puuhuonekaluissa. Samaan aikaan Sariola kirjoitti muistelmissaan, että hän kuunteli kesäpaikassaan kuolemankelloa joka tikitti kesäasunnon vanhoissa rakenteissa....

      Poista
    2. Kuolemankello! Onhan näitä. Papintappaja! Ja sitten tämä Tupajumi. Itse tykkään eniten Kirjanpainajasta. (tiedän että on myös gutenberg-kovakuoriainen. mutta ei asu Suomessa)

      Suomessa kun ihminen lukee paljon kirjoja on "lukutoukka", saksassa hän on lukurotta. linnut ne vaan lentelevät. kerran kun olin tutustunut yhteen kissaan, kysyin siltä "oletko sä kissa?". Se tuijotti mua vähän aikaa.

      Poista
  47. Tiedän, että yliarvioin teidän yleissivstystänne; tosin tätä mieltä olin jo ennenkun tunsin teidät. Hyvä on.

    Tämä on iki-ihana laulu.

    http://www.youtube.com/watch?v=8iWMjMw61aE

    Mutta koska tästä vittuunnuttiin (siksi että Alli Paasikivi oli suutarin tytär)

    Repe kirjoitti sitten:

    http://www.youtube.com/watch?v=dkZT6BbZYak

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis, tämän suutarintytärjutun kirjoitit vasta kolmannen kerran tänne. Onneksi taas näinä vapaina ja sensuurittomina aikoina voimme laulaa vapaasti, että suutarin tytttären aitasta kuului huokaus juuuu.

      Poista
    2. Rakastan konsulin tytärtä kumminkin enemmän. Ja studeparker autoa - juu.

      Poista
    3. Minun yleis- tai muun sivistykseni voi aina halutessaan tai haluamatta yliarvioida, muttei koskaan aliarvioida. Minä se tiedän vastauksen tuohon Rexona-problematiikkaan. Parasta on, kun ei sellaisia käytä, aina tulee tilaa.

      Elokuvien teossa Helismaan riita kulttuurin kukkasten kanssa ehkä kärjistyi. Teki tahallaan niiistä mahdollisimman huonoja, elokuvaa ei arvostanut. Pekka ja Pätkä elokuvissa on kaikissa puolensa ja hyvät juttunsa, mutta koko rainan katsominen on kärsimys. Valitettavasti sama pätee myös rillumarei-elokuviin.

      Minä olisin kirjoittanut: Hanurin hilpeä heläys jossain haikeeksi muuntautuu, suutarin tytär kun aullisti pylly ylöspäin suuntautuu.

      Poista
    4. No niinhän alkuperäistekstissä tietysti olikin "ylöspäin suuntautuu"... Juu. Kuka teistä luulee, äärimmäisen sivistymättömiä ihmisiä kun olette, että "Viipurissakin tanssia sai aina"... Nussia siellä sai aina, sekä sunnuntaina että maanantaina. (Isäni, joka oli Parikkalasta kotoisin, kertoi.)

      Poista
    5. Ei suinkaan. Ei koskaan sunnuntaisin, kauppa on silloin kiinni ja henkilökunnalla vapaapäivä.

      Poista
    6. Tähän on pakko vastata... heh, heh.

      Siis tavara on stängs. Eikä myydä enää edes tiskin alta? Tä. (miettii itsekseen erilaisia asioita) No, ei sille sitten mitään mahda.

      Poista
  48. Tänään luki lehdessä, että Kimi Räikkönen ei maksa veroja Suomeen.

    Kysyn siis teiltä, että miksi, oi miksi aina pilkataan Björn Nallukka Wahlroosia siitä, että hän ei enää maksa veroja Suomeen. Hän on eläissään maksanut meidän kaikkien hyväksi vaikka mitä ja kustantanut enemmän meidän hyvinvointiamme kuin toivoa sopii. Ja sitten yhden terveen ja vähäpuheisen nuoren miehen veropakolaisuus sallitaan mutinoitta, kukaan ei arvostele jäämiestä siitä, että hän ei osallistu hyvinvoinnin ylläpitoon kotimaassaan, vaikka ratsastaa suomalaisena kilpailuissakin.

    VastaaPoista
  49. Tervetus!
    Olipa urakka lukea kaikki kommentit läpi, ennen kuin itse pääsee pramille. :)
    Iines, onko siellä kesäpaikassasi punkkeja? Borreoloosissahan on kai monimuotoisia omituisia oireita? Nooh, kunhan hieman pelottelin. Sinulla on ollut rankka syksy putkiremontin kanssa? Ja ettei vain läppärin edessä tauotta istuminen aiheuta osan oireista? Sorry, tietysti sinä pidät huolta itsestäsi, käyt kuvaamassa ja liikut luonnossa istumisen vastapainoksi. Nyt vaan on jotkut planeetat pahassa asennossa. Ainakin minulla asiaan kuin asiaan tulee nykyisin jotakin häikkää, peruutuksia, tai asiat eivät mene niin kuin on jo sovittu.
    Eksyin eräänä aamuna kesän lopulla sub-kanavalle, ja kas, siellä esiintyy parantajaa, korteista katsojaa, enkeliterapiaa ja mitä kaikkea. Arki-amuisin klo 8 -10 voi soittaa lähetykseen, ja kysyä neuvoja mihin tahansa ongelmaan, tutkituttaa tlevaisuuttaan jne. Ihmettelin kauan, kun kello 10 jälkeen lähetys siirtyy Huvi-kanavalle? No selvisi se, että vain antennitaloudet voivat hakea kyseisitä kanavaa. Ohjelma tuli mieleeni, kun kirjoitit riivaajista. :) Minä en ole kysellyt näiltä tv-meedioilta mitään, mutta joskus on hauska seurata mitä he vastaavat lähetykseen soittajille. Mielenkiintoista niin hyvässä kuin pahassakin.
    Tolstoin romaanin Ylösnousemus ostin kirjaston poistomyynnistä. Rankka kirja, jota en toistamiseen enää jaksaisi lukea, enkä tällä hetkellä muitakaan naapurin romaani-klassikoita. Anna Kareninan voisn lukea kymmenen vuoden päästä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjutusvirheet huomaan vasta sitten kun niitä ei voi enää korjata. Sorgen.

      Poista
    2. Leonoora, luin blogistasi että olet kotiutunut ulkomaanmatkalta. Varmaan vähän ankeaa palata tänne pimeään ja märkään. Vaikka meillä Satakunnassa on kyllä lunta, ja lumitöitä on tehty ja maisema on valkea.

      On punkkeja kesäpaikassamme, ja joka kesä eläimistämme on pihdeillä irrotettu parikin punkkia. Samoin poimin siskon selästä edelliskesänä mökillä punkin, joka oli pureutunut jo ihoon. Naapuri oli irrottanut kainalostaan punkin.

      En ole ainakaan huomannut, että punkki olisi purrut minua. Silloin kun puhesairauteni alkoi, borrelioosia epäiltiin ja testien mukaan kyseessä ei ollut borrelioosi. Uskon kyllä, että ne antibioottikuurit ovat heilauttaneet elimistöni pois fyysisestä tasapainostaan. Voi kestää kauankin, ennen kuin elimistö palautuu.

      En ole huomannut tuota Sub-kanavan ohjelmaa, mutta taidanpa vilkaista huvikseni, kiitos vinkistä!

      Poista
    3. Juu, piti tarkistaa vieläkö pystyy lentämään yläilmoissa saamatta sydäninfarktia tai veritulppia. Ei minulla kylläkään ole akuuttia riskiä. Hämmästytti se, että vaikka säätiedotukset lupailivat sadetta, vain muutama pisara tuli. Muuten aurinko porotti kirkkaalta taivaalta.
      Voit ilmeisesti jo paremmin. Punkkeja minä napsin mökkinaapurini kissoista, mutta itse säästyin verenimijöistä. :)
      Subin ohjelman nimi on Astral Tv, Nettisivut löytyy myös.
      On vaan tosi hinnakasta, jos esim. soittaa suoraan lähetykseen. Kolme ensimmäistä minuuttia on ilmaisia, mutta sitten yli 3 euroa minuutilta! Joskus olen ihmetellyt miten joku näkee mm. tarot korteista, tai horoskoopista niin oikeaan osuvia juttuja joillekin.

      Poista
  50. Kimi Räikkösestä minulle tulee mieleeni vain takavuosien uutinen siitä, kuinka pornobaarin esitystä seurasi housut kintuissaan. Mitä Börniin Wahlroosiin tulee, hän on myös vienyt leivän pois monen suomalaisen suusta.

    VastaaPoista
  51. En yl. puutu poliitikkojen puheisiin, ei siinä mitään järkeä olisikaan, poliitikot pölisevät mitä pölisevät. Ja pörisevät kuin pulleat mehiläiset äänestäjiensä (Auringonkukkien?) ympärillä.

    Mutta nyt mun mittani tuli täyteen: Satu Hassi on hullu!

    VastaaPoista
  52. Tapsalle muuten tiedoksi, että olen nyt lukenut Juha Hurmeen Europaeuksen. Luin sen yhdellä istumalla. Kyseessähän on näytelmän käsikirjoitus, ja se muodostuu repliikeistä ja ohjauslauseista, jotka jo sinänsä ovat hauskoja lukea. Sanotaan mm. niin, että että "hän änkyttää niin pahasti, että seuraavan viiden rivin lukemiseen menee kaksi minuuttia". Tai niin, että äidillä on niin suuri merkitys Europaeuksen elämään, että häntä näyttelemään tarvitaan kaksi näyttelijää. Ja Ahlqvist oli niin mahtava, että häntä näyttelemään tarvittiin kolme henkilöä.

    Minua jäi kiinnostamaan se seikka, toteutettiinko tämä näytelmässä niin, että saman puvun sisään oli ahdettu kolme ihmistä? Miten on, Tapsa - toivottavasti huomaat kysymykseni.

    Koko näytelmäkäsikirjoitus oli aivan huikea, tykkäsin vallan mahdottoman paljon. Siinä oli osuvin tuokion tavoitettu jotakin ydintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulolla ollaan. Hyvä että kysyit, koska nämä asiat mietityttävät minuakin.

      Aluksikin se Earopaeuksen änkytys, josta näytelmässä tehdään alussa iso naurettava numero. Hänen änkytyksestään ei ole mitään mainintaan missään! Ainoa viite asiaan on norjalaisen kielitieteilijän kertomus, että E pölähti hänen kortteeriinsa ja tapaili sanoja ennen kuin sain kerrottua asiansa.

      Europaeus jäi isästään orvoksi 5-vuotiaana, joten kai äiti hänelle merkitsi paljonkin. Äidiltään hän sai täydellisen äidinkielen taitonsa. Tuo voi kuulostaan itsestään selvyydeltä, mutta siihen aikaan monikaan fennomaani ei osannut suomea sujuvasti.

      Mutta mitään äitiriippuvuutta on vaikea havaita. Olisiko Hurme langennut nykyajan muodikkaaseen psykologisointiin?

      Ahlqvist on siinä mielessä tärkeä henkilö, että hän on Europaeuksen opiskelutoveri ja savolaissyntyinen ystävä. E itse oli siis Savitaipaleelta. A oli äpärälapsi ja E epäsäätyinen orpo, molemmat intohimoisia suomen kielen ystäviä.

      Mielenkiintoista asiassa on se, että heidän ystävyytensä muuttui vihaksi 1860-luvulla. Vaikea sanoa miksi. E oli toki äkkiväärä persoona, mutta niin oli A:kin. He aloittivat siis yliopisto-opinnot samaan aikaan, ja E jäi ikuiseksi ylioppilaaksi, A eteni suomen kielen professoriksi.

      Ei A:n roolia näytelmässä niin toteutettu, että samassa puvussa olisi kolme ihmistä, vaan niin että E:n seurana näyttämöllä oli aina hölmö kolmikko, johon kuuluivat Ahlqvist, Tikkanen ja Varelius.

      Muutenkin näytelmässä Hurme on mennyt kyllä ali siitä missä aidassa on aukko. Pitkä pätkä näytelmää on A:n kritiikkiä Kiveä kohtaan ja Kivikin marssitetaan estraadille E:n ihailtavaksi. Europaeuksen ja Kiven suhteeseen ei oikein löydy näyttöä historiasta.

      Myös Lönnrotin ja Europauksen ystävyttä korostetaan kovasti, vaikka todellisuudessa E kritisoi Lönnrotin Uutta Kalevalaa ankarasti. Siitä ei mainita sanaakaan, vaikka E:n kritiikki on hyvin aiheellista. Toki he olivat puheväleissä koko ajan.

      Mainitsin jo aiemminkin, että näytelmän lopussa lauletaan Leinon Hiihtäjän laulua. Se on suunnilleen sama kuin jos Hurme olisi kirjoittanut näytelmän loppuun laulettavaksi Helismaan Lapin jenkkaa - "Jo vain tuntee, ken Lappiin on kulkeutunut, mitä aiemmin ollut on vailla..."

      Molemmat yhtä kaukaa haettuja ja yhtä vähän (tai paljon) tekemistä Europaeuksen kanssa. Hurme on siis kursinut näytelmänsä kokoon aika epämääräisistä aineksista ja aika markkinaehtoisesti mutkia oikoen.

      Ajan henkeä kuvaa, että Hurme korostaa Europaeuksen ideaa ihmiskunnan afrikkalaista alkuperää ja yhteistä veljeyttä, siis monikulturismia, mutta ei mainitse Europaeuksen ankaraa kritiikkiä työtä vieroksuvia ja kierteleviä mustalaisia kohtaan.

      Ei sopinut Hurmeen maailmankuvaan.

      Poista
    2. Europaeuksen änkytys lienee sivuseikka, kenties kirjailijan fiktiivinen maininta, mutta voi olla tosipohjaistakin. Omista teoksistani en löydä ylipäänsä muuta tietoa Europaeuksesta kuin sen, että hän oli Lönnrotin innoittamana merkittävin runonkerääjä, keräsi suuren määrän runoja, joiden joukossa mm. Inkeristä löytämänsä Kullervo-runot.

      Mielestäni ehkä merkittävin seikka Europaeuksen runonkeruussa on se, että hän korostaa runojen eteläistä löytöpaikkaa, kun taas Suomen koululaisille on kautta aikojen opetettu, että kalevalaiset ja muut perinnerunot ovat Suomen Karjalan laulumailta, siis entisestä Suomesta itärajan takaa. Europaeus korostaa sitä, että samoja runojahan lauloivat virolaiset, vatjalaiset, inkeriläiset. Lönnrotin Kalevalaksi nimittämä alue sijaitseekin siis Suomenlahden eteläpuolella, eikä itärajan takana! Suomi olisi E:n mukaan siis kammottava Pohjola, vimmatun Louhen ja märkähattuisten karjapaimenten maa.

      Arvasin, että sinä Tapsa olet huomannut tuon afrikkalaisuus-alkuperäajatuksen. Minusta tuo ajatus ei kyllä mitenkään liity siihen, että E. paheksui työtävieroksuvia mustalaisia. Ei tuolloin niputettu mustalaisia ja afrikkalaisia yhteen millään tasolla. Ne olivat tyystin eri asiat.

      Pidän Ahlqvistin lukemaa pitkää litaniaa Kiven arvostelusta ja hänen kielestään mainioina. Ne kuvastavat painavin piirroin ajan henkeä. Samaten Hommafoorumin kytkentä fennofiileihin on osuva. Näillä on nimenomaan kiinnitetty Europaeus sen ajan henkiselle kartalle.

      Tuo näytelmän äitisidonnaisuus lienee muuten aihelmaa Hurmeen omasta elämästä. Hurmeellahan oli raskas murrosvaihe elämässään, kun hänen äitinsä sairastui. Hän masentui ja joutui psykoosiin ja hajosi mieleltään. Kun äiti sitten kuoli, Hurmeen parantuminen alkoi. Kiinnostavaa tämän minun blogijuttuni kannalta on se, että hän kirjoitti tuolloin näytelmän Matti ja piru, jossa kuvaa kulkumiehen yhteistyötä demonin kanssa. En ole lukenut kirjaa, en tiedä onko sitä saatavanakaan.

      Poista
    3. "Ei sopinut Hurmeen maailmankuvaan."

      Taiteiljoilla on onneksi, vielä ainakin, maassamme täysi vapaus ilmaista ajatuksiaan ja maailmankuvaansa.

      Esiinnyt kovin itsevarmasti Europaeus-asiantuntijana, vaikka tästä asiasta ei ole olemassa minkäänlaista faktaa, mielipiteitä voi toki esittää.

      Voit, Riku, esittää ajatuksesi myös suoremmin ja avoimemmin, nyt pelkäät esittää niitä ja käärit itsesi vain vihjailujen varaan jäävien dokumenttien taakse, ja joiden varaan rakennat uskosi. Moitit Hurmetta asiantuntemattomuudesta, mutta sinulta puuttuu kompetenssi saada omat ajatuksesi teatteritaiteeksi.

      Taiteessa, myös teatteritaiteessa, on omat lainalaisuutensa. Teatteri on taiteenlaji ja sen arviointi tapahtuu tämän taiteenlajin sisällä. Toki ellei ymmärrä taiteenlajiin erityispiirteitä, sitä ei voi tehdä. Pitää sitten vain jurnuttaa huonosta siitä ja tästä.

      Omä näkemykseni tiivistettynä: ammattitaitoista teatteria, vaikuttava ja voimakas esitys (se jonka näin), vihdoinkin sisällöllisesti aivan erityinen näytelmä.

      Poista
    4. Piti olla Tapsa. Ei Riku.

      Korostan, että ihan oma asiansa on sitten tutkiskella Europaeuksen elämää ja suhteita, joista näytelmä kertoo yhden version, niitä on varmasti paljon muitakin. Historillainen henkilö ei voi enää itse puolustautua, joten hänestä voi kertoa ihan mitä hyvänsä.

      Poista
    5. Hilddur, mitä sinä höpötät?

      Minähän nimenomaan kritisoin Hurmetta aivan avoimesti siitä, että hän ratsastaa Europaeuksella esitellessään omia näkemyksiään nykymaailman menosta.

      Minusta näytelmä oli ok, mutta ei mikään mestariteos. Osoitin siitä muutamia historiallisia virheitä aidossa äkkiväärässä Europaeus-hengessä.

      Mitä väärää siinä on? Eikö meillä pitänyt olla sananvapaus? Koskeeko se vain sinua miellyttäviä asioita?

      Lisäksi teet minusta ja motiiveistani aika hätäisiä päätelmiä tuosta vaan, ihmistä tuntematta. Mitä sinä tiedät minun kompetenssistani?

      Mitä tarkoitat muuten, ettei Europaeuksesta ole "minkäänlaista faktaa"? Olen itsekin nähnyt tämän näytelmän ja aika monta muuta ja lukenut aika monta tuota aikaa kuvaavaa kirjaakin, viimeksi Kalevalaseuran kirjan Europauksesta, tekijöinä Matti Kuusi ja kumppanit.

      Sinä olet siis nähnyt Hurmeen näytelmän?

      Poista
    6. Iines: "Ei tuolloin niputettu mustalaisia ja afrikkalaisia yhteen millään tasolla. Ne olivat tyystin eri asiat."

      Siitä kritiikissäni ei olekaan kyse.

      Halusin vain huomauttaa, että Hurme poimi Europaeuksesta omaa aatemaailmaansa tukevia asioita, mutta sivuutti siihen sopimattomat.

      Tässä täytyy siis tietenkin, kuten Hildurkin varmaan tarkoittaa, erottaa kritiikki koskien näytelmää taideteoksena ja kritiikki koskien historiallisia faktoja.

      Molempia saa kai kuitenkin kritisoida?

      Poista
    7. Sen verran, ankarasti pohdittuani ja pölyn laskeuduttua, uskallan sanomaan vielä sen, että vaikka tuo hommafoorumikytkentä kirjan alussa on mainio, on se toki myös kosiskeleva, ja siinä mielessä kevyt. Vaan tällaista draama on. Samoin Kivi-sitaattia voidaan ankarasti ottaen pitää venytettynä, kun mainintakin olisi riittänyt. Tässä ehkä ratsastetaan Atlaksen harteilla hakien tukea klassikosta. Sama voi koskea Leinon Hiihtäjän virttä. Toisaalta virsiruno puhuu kuin suoraan E:n elämänkulusta.

      On myös mahdollista, että näin näytelmään on haettu laulullisuutta ja tanssillisuutta, aina varmoja ja yleisöönmeneviä efektejä.

      Poista
    8. Ja nyt edellisestä kommentistasi klo 12.34:

      Tämä on totta, että Hurme poimi itselleen sopivat asiat.

      Näin kirjailijat kuitenkin tekevät ja ovat tehneet ja heillä on jopa siihen oikeus. Olihan esimerkiksi Veijo Merenkin näkemys Aleksis Kivestä kokonaan hänen omansa.

      Toinen kysymys on sitten se, millainen on Hurmeen antaman maailmankuva. Tai Veijo Meren. Meillä ei ole kuitenkaan mitään naputtamista siihen maailmankuvaan. Missään ei ole määräystä, että sen on oltava tosi.

      Vaan silti: kritiikille tulee olla sijaa. Kirjailijaa tulee saada myös moittia luomastaan maailmankuvasta, jos romaani ei ole kokonaaan fiktiivinen. Asioilla on monta puolta..

      Poista
  53. Nyt mä muistan, rakas Iines sukkaseni, yhden jutun... tai voi olla että tämänkin olen kertonut jo aiemmin? Voi myös olla että en.

    Eksyin (tahallani vahingossa) yhteen intellektuellikuppilaan, sen nimi on Vakiopaine. (Jyväskylä, Kauppakatu.) Siellä istuu nuoria taiteilijoita joille ei kannata paljoa puhua kun he tietävät asiat paljon paremmin kuin itse, ihan sama mistä on kyse. No, en minäkään sinne muuten olisi mennyt mutta kun oli krapula ja siellä sai kaljaa... joo. (En tosiaan mennyt sillä mielellä kuin Rickhard Burton elokuvassa "Kleopatra" meni Elisabeth Taylorin makuhuoneeseen ja sanoi "En minä tänne puheita ole tullut pitämään." Ja alkoi sitten sitä Tayloria kauheasti jyystää... Joo, ei.) Join olutta ja minuun suhtauduttiin kuin kuolleeseen hämähäkkiin. Sitten joku alkoi keskustelemaan Toisesta Maailmansodasta, puhui kaikenlaista paskaa, muutkin alkoivat puhua erilaista paskaa... mun oli pakko puhua kans. "Englantilaiset lensivät Englannista pommittamaan saksalaisia kaupunkeja ja saksalaiset pommikoneet lensivät Saksasta pommittamaan englantilaisia kaupunkeja. Tämähän on täysin järjetöntä sodankäyntiä tämmöte.Siis miksei saksalaiset pommittaneet omia kaupunkejaan ja englantilaiset omiaan, olisi säästynyt paljon aika ja vaivaa ja lentokonebentsiiniä, eli kerosiinia. Eihän nämä pommitusten uhrit ehdi lukea lukeeko niissä pommeissa "made in Englan" vai "made in Germany"? - Mielipiteeni sai jakamatonta huomiota. Ykskin eksistentialisti, joka oli sartrelaisemman näköinen kuin Sarte, tarjos mulle kaljan. Ja nuori Simone de Beauvoir kopio otti mua kauniisti kädestä ja sanoi "mikis, lährettäiskö meille?"

    En tohtinut. (Myöhemmin kun olisin tohtinut, ne oli kaikki häipyneet pois.)

    VastaaPoista
  54. Mikä minut niin säikäytti että en tohtinut? No, totanoin, kun se de Beauvoir klooni irrotti tekohampaansa, pani ne mun olutlasiini, iski silmää ja suikkasi suuta ja sanoi "tuu ny mikis... pannaan toisiamme kuin Silja Linen pehmohylkeet".

    Mulle tuli mieleen Hilja-täti. Joka ui lasiarkussa, n. 2 500 metrin syvyydessä, ja nukkuu. Kuin kukka.

    VastaaPoista
  55. Marjukka oli paljon kivempi! Kun se humaltui se alkoi puhua ruotsia. Osasin ruotsia totta kai jonkin verran. Mutta siihen aikaan olin hiljainen ihminen, en paljoa puhunut. Ja minusta oli paljon luonnollisempaa olla hiljaa ruotsiksi kuin suomeksi.

    VastaaPoista
  56. Ja minä huomaan surullisena, miten mielenkiintoisesta keskustelusta olen jäänyt paitsi. Mutta ei hätää. Jonain päivänä tulen lukemaan nämä kommentit kaikki. Mutta siihen pitää varata aikaa. Muistan tämän sivun parhaiten, kun laitan sen kirjanmerkkeihin.

    VastaaPoista
  57. Tuossa kuvassa iines huutaa suu auki kun kolehmainen kaivaa munaa ja haluaa panna

    VastaaPoista
  58. Jopa oli taas viihdytystä kerrakseen. Tarkoitan noita "henkimaailman" juttuja, IIneksen ja Kolehmaisen tekstejä, ennen kuin arkinen reaalimaailma ilmestyi kommentteihin.

    VastaaPoista
  59. Dostojevskin kotimuseossa minulle selvisi eräs asia, josta en ollut ennen tiennyt: Lapset olivat Dostojevskille hyvin tärkeitä. Hän rakasti lapsiaan, luki heille joka ilta kaunokirjallisuutta ja Raamattua.
    Nykyajan ihmnien ei osaa antaa arvoa lapsilöe eikä Jumalalle. Se selittää paöjon siitä, millainen maailmamme - ja kirjallisuutemme - on.
    Dostojevski näyttää kuvissa synkältä, mutta hän osasi olla myös hauska.
    Kuvia museosta
    https://www.flickr.com/photos/amnellanna/sets/72157635689350053

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä se on
      http://www.saint-petersburg.com/museums/dostoyevsky-memorial-museum/

      Poista
    2. On paljon, mitä emme kirjailijoista tiedä, emme osaa arvatakaan. Jotenkin omistammme heidät, he ovat meidän, ja se on totta, mikä tietoon annetaan. Näihin sitten kukin lisää omia ajatuksiaan, ennakkoluulojaan, pelkojaan, ihanteitaan.

      Ei kannata ihmetellä sitä, että elämäkerrat ja tietoteokset taiteilijoista ovat haluttuja ja luettuja, tai heidän museokotinsa suosittuja käyntikohteita. Ei siinä ole mitään pahaa, että haluaa tietää kirjoittajasta asioita. Se on hyvin inhimillistä. Lisäksi se on älykästä.

      Poista
  60. Mitä se anonyymi taas horisee. Taitaa käydä kateeksi!
    Kuvassa minä sanon, että eiköhän Iines-kulta käväistä yläkerrassa pikapanolla, kun meitä ei kuitenkaan tuossa sammutushommassa tarvita. Ja Iines vastaa, että "joo". Senhän näkee suun muodosta sokea Reettakin.
    Anolle tiedoksi, että se pikapano oli hyvin tyydyttävä ja katselimme pitkään paloa ja sen sammutusta käsi kädessä yläkerran ikkunasta välillä toisiamme pikku suukkosilla muistaen ja siinä välissä shamppanjaa juoden. Vielä näin vanhoilla päivillänikin muistelen sitä iltaa ilolla ja rakkaudella ja luulen Iineksen tuntevan samoin. Ihmiselämässä kun nyt kuitenkin on paljon aivan tavallisia, harmaita päiviä, sellaisia, joista ei jää rippustakaan muistin lokeroihin. Mutta tuo tulipaloilta pysyy mielessä ikuisesti, niin kauan kuin Luojamme meille elinpäiviä suo.
    Hiukan epäilen, että nmimerkki "Anonyymi" on jäänyt elämässään valle miellyttäviä elämyksiä ja että hänen sivistystasonsa ei ihan kiipeä Gaussin käyrän huipulle. Tai "Ei ihan penaalin terävin kynä", kuten opettajanhuoneissa tavataan sanoa.
    "iines huutaa suu auki kun kolehmainen kaivaa munaa ja haluaa panna"
    Mitä tämä tällainen on? Huovinen sanoisi, että silkkaa tamperelaiskirjallisuutta ja niin sanon minäkin. Nimimerkki on takuulla tarjonnut omaa surkeaa kirjallista tuotostaan joskus kustantajalle ja saanut kuulla, etä munan kaivamista ja suu auki huutamista on painettu kirjoihin jo aivan tarpeeksi, eikä Anonyymin tyylissä ole muutenkaan juuri kehumista. Esimerkiksi erisnimet kirjoitetaan edelleen isolla. Siis "Iines" eikä "iines", jos nyt oikein rautalangasta väännetään. Nimimerkki kun nyt tuskin edes tietää, mitä "erisnimi" tarkoittaa.
    Rakkaat terveiset Anna Amnellille! Minäkin kuulun D-museon vakikävijöihin. Itseäni liikutti erikoisesti D:n kirjoituspulpetti, jonka äärellä hän kirjoitti seisten. Poltti tupakkaa ja kirjoitti tai käveli ympyrää ja saneli. Muu maailma on vasta nyt tajunnut, että jatkuva istuminen on hengenvarallista, mutta D tiesi se jo silloin.
    Tiedämme molemmat, kuinka "Pelurit" syntyi. D:llä oli aikaa kuukausi saada se valmiiksi, itselläni oli kerran viikko aikaa saada uuden Cottonin teksti valmiiksi.. Se onnistui, koska vekseli lankesi määräpäivänä. Siihen aikaan kustantaja maksoi käteisesllä käsikirjoitusnippua vastaan.

    VastaaPoista
  61. Luulen myös, että Anonyymillä oli jota katkeruutta mielessään. Tapahtumat etenivät noin kuin Kolehmainen lämmöllä kuvaa. Kaunis muisto jäi! Vieläkin siunaten kiitän!

    VastaaPoista
  62. Joo, rakkaan Anonyymin jutut on kuin Nätti Jussilla:
    "Olisin minäkin päässyt Kemiyhtöön työnjohtajaksi, mutta kun ei huolineet."

    VastaaPoista
  63. Kolehmaisen kertomus on häkellyttävän hellä. En usko että se myöskään (kovin paljoa) lipsuu totuudesta. Tulipalot ovat korventavia kokemuksia.

    Mutta tamperelaisten kirjailijoiden - vaikka itse en ole tamperelainen enkä kirjailija - esitän huutavan ja parfymoidun vastalauseen: anonyymin tasoisia senttareita on korkeintaan Ylöjärvellä. Tai Nokialla. Tai Jyväskylässä. Mutta ei koskaan Tampereella!

    nimimerkki: "penaalin tuhrusin pyyhekumi"

    VastaaPoista
  64. Joskushan ne Kajaanissa kuuluttivat sadan metrin juoksukilpailun välierien jälkeen että "finaaliin pääsevät Kukkonen, Kekkonen, Kokkonen ja paras kakkonen". (Siellä kentällä kun oli vain 4 hiilimurskarataa. Ja Kekkonen - kyllä, Urkkimme se siinä pinkoi. Ja Kukkonen oli Anssi Kukkosen isä.)

    Tuli mieleen vaan. Kun ajattelin, viinin väsyttämänä, että Kemppinen on kai ykkönen. En tiedä mutta olkoon. Paras Kakkonen on kumminkin Iines. (Ei häneen voi kuin lätkähtyä.)

    VastaaPoista
  65. Mikis ymmärsi minut (kerrankin) väärin. "Tamperelaiskirjallisuus" on sekin Veikko Huovisen keksimä termi ja tarkoittaa ylipäätään huonoa kirjallisuutta, tulipa se vaikka Lappeenrannasta tai Tokiosta. Se kai sai alkunsa niistä muutamista päänsä politiikalla ja halvalla algerialaisella sotkeneista Tamereen yliopistolla herätyksen saaneista skribenteistä, jotka yrittivät todistaa, että Neuvostoliitto oli rauhanvaltio ja sen ohjukset rauhanohjuksia.
    Hiukan samanlainen termi on usein käytetty "ryssiminen", joka ei suinkaan aina viittaa idän suuntaan. Esmi. Italia ja Kreikka ovat ryssineet taloutensa, siitä kai ei olla eri mieltä? Nimimerkki "Anonyymi" taas ei paljon muuta teekään kuin ryssii, vieläpä katkeruuden kyllästämin sanoin. Otan osaa.,

    VastaaPoista
  66. En minä, Kole, ymmärrä ketään väärin. Paitsi itseäni. Mutta sitäkin onneksi vain aina. - 7 1/2! (eipäs viisastella)

    Minulla ei ole sellaista tahtoa että haluaisin ymmärtää ihmisiä väärin. Koska... kaikilla on omat murheensa, miksi minä niitä lisäisin. Enkä halua vakuuttaa ketään/kellekkäänenää että olen oikeassa. Ja te (saatanan idiootit) olette väärässä. Oikea ja väärä pitää ihmisen itse tajuta, ei sitä voi toinen sanoa, paitsi äiti tai isä lapselle; nämä asiat ovat ihmisen sisällä. (Tai sitten ne puuttuvat sieltä.)

    Huomasin vaan äkkiä että tykkään kamalasti Iineksestä. Muistan Veijo Mereltä sellaisen novellin kun maalaismainen mies istuu junassa, joka on kapearaiteinen, erästä naista vastapäätä. Ja äkkiä tarttuu tätä naista rinnoista kiinni... (huokaus) Jos Iines istuisi minua vastapäätä junassa, joka kolkuttelee huojuen eteenpäin, niin varmaan kävis samalla tavalla!

    VastaaPoista
  67. Tähän haluan lisätä: vastaan mielipiteistäni. Mutta en muusta. (Esim. Teidän mielipiteistänne. En varmaan vastaa.)

    Rakastan teitä, ystäväiseni.

    VastaaPoista
  68. Hieman hassulta kuulostaa Huovisen "tamperelaiskirjailijat". Epäilemättä niitä politiikkaan hurahtaneita siellä on ollut, mutta eikö melkein puolet kirjallisuutemme suurista ole Tampereelta tai ainakin ns. pirkkalalaiskirjailijoista.

    Taisi Havukka-ahon ajattelijaa eliittikateus järsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luettelo tamperelaiskirjailijoista Wikipediassa on pitkä, ja silti mielestäni vielä vajaa. Sieltä puuttuu mm. pispalalaiskirjailija Riitta Vartti, jonka viisiosaisen teossarjan kaksi ensimmäistä Sun lapsuutes ja Pispalan enkeli ovat kohtalaisen hyviä ja liikkuvat Tampereella, Pispalassa. Vartti oli mukava luettava, mutta en ole huomannut noiden viiden teoksen jälkeen enää mitään häneltä.

      Poista
  69. Mikis, sanoit tuolla ylempänä, että kun suomessa on lukutoukka, niin saksassa vastaava ilmaisu on lukurotta. Kas, virossahan lukutoukka on raamatukoi. Niin se eläin vaihtuu eri kielissä että humpsahtaa.

    VastaaPoista
  70. Lesenratten. Joo, ja kiinaksi se on "vink wang vong" (eli "kissa jonka häntä jää oven väliin").

    Mutta nyt minua jää vaivaamaan yksi asia.

    Marko Tapion "Arktinen hysteria" kirjassa (?) kun rintamalla alkaa aselepo, siis -44, niin venäläisten juoksuhaudasta nousee rapainen sotilas haitari sylissään ja alkaa laulaa (samalla kun soittaa hanuria) pehmeästi äännetyllä suomenkielellä että

    "dule dule dyttöni, minä rakastan sinua,
    sulavalla palavalla sydämellä
    minä rakastan sinua..."


    Siis minua vaivaa se että miten nuo kansanlaulun sanat oikeasti menevät? Noin ne eivät mene. Tuo versio on itsekeksimäni.

    Auttakaa mua, apua!

    VastaaPoista
  71. Kun en muista, en hitustakaan. Kirjan lukemisesta on aikaa. Kohtaus kuulostaa kauniilta! Kuin elokuvasta.

    Miksi kissalla on häntä? Tai koiralla? Mikä on hännän funktio eläimessä ylipäänsä? Voin ymmärtää lehmän ja hevosen hännän, koska se on tarpeellinen hyönteisten huiskimisessa. Vaan mikä on siansaparon tehtävä?

    Tyttären koiralla on kauhea luupiiska häntänä, ja aina sitä katsoessani ja posliinejani varjellessa ymmärrän, miksi koirien häntiä on typistetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liittyisikö häntä jotenkin tasapainoon? En tiedä kun en oikein tunne näitä nisäkkäitä. Jotkut puissa kiipeilevät apinalajit ainakin mätkähtäisivät alas maahan jos ei heillä häntää olisi. Mutta miksi kissalla on häntä? Tai koiralla? Koiralla alkaa häntä heilua (eli "vipattaa") kun se on hyväntuulinen; kissalla kun häntä heiluu se kuulema on vihainen. - Tiedä näistä!?

      Poista
    2. Apinoidenkin hännän ymmärtää, häntä on hyvinkin tarpeen viidakoissa. Vaan entä sitten taas norsun tai kirahvin häntä? Miksi se ei ole käytön puutteessa surkastunut pois, kuten ihmiseltä? Olisi kyllä hienoa, jos ihmisen häntä olisi säilynyt. Voi vain kuvitella, millaisia trendejä sen ympärille olisi syntynyt. Eikä tarvitsisi puhua niin paljon, kun häntä aina ilmaisisi mielentilan. Kenties puhetaito surkastikin ihmisen hännän.

      Poista
  72. "Sano,
    sano minulle,
    rakastatko minua?
    Sulavalla,
    palavalla sydämellä,
    rakastan minä sinua."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... rakastatko minua todella ...

      Poista
  73. Hildurin sinänsä aiheellinen kritiikki omasta Europaeus-kritiikistäni jäi sen verran vaivaamaan, että ehkäpä pieni selvennyksen sana on paikallaan.

    (Me käsittelimme Iineksen kanssa tätä näytelmää ohimennen jo aiemmissa postauksissa. Suhtautumiseni siellä oli samantyylinen.)

    Juttu on niin, että menin ylistettyyn Europaeus-näytelmään suurin odotuksin. Sitä kehuttiin kaikissa medioissa ja yhteyksissä, joten odotin, että kyseessä on Syksyn Suuri Tapaus, jossa 1800-luvun fennomaaneille tehdään sielunavaus.

    Huomautan vielä, etten mennyt yksin, vaan seuranani oli kolme fiksua aikuista viestintäalalla työskentelevää rouvaa, joista jokainen on teatteritaiteen suurkuluttaja.

    (Tosin Europaeusta ja sen aikaisia tapahtumia he eivät tunteneet samassa määrin kuin minä, joka tunnen niitä aika reilusta keskivertoa enemmän, rohkenen sanoa.)

    Esityksen jälkeen jokainen heistä oli kuin puulla päähän lyöty. "Ymmärsitkö sinä mitä siinä tapahtui?", kysyi eräs heistä. "Eikö Hurme uskonut itse aiheen olevan tarpeeksi vetävä, kun oli tehnyt tästä kesäteatteriin sopivan puskafarssin?", hämmästeli toinen. "Minusta tämä oli yksinkertaisesti huono ja sekava", puuskahti kolmas.

    - Ei se minusta huono ollut, minä puolustin esitystä. - Ja ymmärsin kyllä kaiken mitä siinä tapahtui, koska suurimman osan tapahtumista tiesin ennestäänkin.

    - Hurme varmaan yritti kääntää roolit nurin tekemällä Europaeuksen syrjijistä pellejä, aprikoin vielä, sillä muuten on vaikea ymmärtää miksi kolmikko koohasi ympäriinsä uimapuvuissa. - Oikeastihan se oli toisinpäin eli Europaeusta pidettiin omituisena, ihan syystäkin kyllä.

    Summa summarum: paikan päällä puolustin näytelmää ja sen taiteellista toteutusta kolmea kokenutta ihmettelijää vastaan. Vaikka tunsin kyllä itsekin rinnassani pienoista pettymystä.

    Pettymys johtui siitä, että odotin enemmän käsikirjoitukselta ja ihan toisenlaista toteutusta. Olen yhä sitä mieltä, että Europaeuksen oikeassa elämässä ja oikeissa teoissa ja oikeassa hahmossa ja oikeassa luonteessa olisi ollut yllin kyllin aineksia hyvään näytelmään.

    Ei siihen olisi tarvinnut keksiä ylimääräisiä juttuja asian sivusta. Luin Hurmeen itsekin myöntäneen, että hän halusi näyttää miten Ahlqvist murjoi kaksi neroa - Europaeuksen ja Kiven - hulluiksi. Mikäs siinä muuten, mutta kun se ei ole totta.

    Totta ei ole myöskään Europaeuksen änkytys, jossa ainakin näytelmässä tehdään iso numero alussa. En voi ymmärtää vieläkään, miksi oikeastikin niin origenillin hahmon outoutta pitää korostaa keksityllä vaivalla? Olisi keksinyt hänelle sitten vielä kyttyrän selkään, sillä köyryharteiseksi häntä aikalaiset kuvasivatkin.

    Oma kritiikkini kumpuaa siis pienoisesta pettymyksestä: Europaeus olisi ansainnut enemmän kuin halpahintaisen puskafarssin. Ihmettelen vilpittömästi arvostelijoita, joihin tällainen turhapuromainen mekastus uppoaa.

    Eniten minua riipoo kuitenkin se, että Europaeusta kuorrutetaan keksityllä aineistoilla taiteen nimissä. Tämä taitaa olla ajan henki, sillä tehtiinhän Mannerheimistakin homo.

    Totta tosiaan - kumma ettei Hurme hoksannut tätä! Europaeushan oli hintelä vouhottaja, joka kuoli poikamiehenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat ajatukseni näytelmästä pohjaavat siis käsikirjoituksen lukemiseen, näytelmää en ole katsonut. Käsikirjoitusta pidän selkeänä ja hyvänä ja mietin vain, missä määrin näytelmän katsojalta vaaditaan sen ajan ilmapiirin hyvää ennakkotietämystä.

      En näe käsikirjoituksessa kovastikaan ohjelmallisia tendenssejä mihinkään suuntaan. Kirjailija joutuu aina valitsemaan ja karsimaan, ja hänellä tai ohjaajalla tuleekin olla jonkinlainen näkemys, visio, tapahtuneesta. Tässä kirjoittaja oli siis myös ohjaaja.

      Tuo mainitsemasi Europaeuksen "pelleksi tekeminen" ei minusta näy käsikirjoituksessa, eli se tulee sitten esiintymisilmaisun kautta. Koen Europaeuksen sympaattisena hahmona käsikirjoituksen ja ohjauslauseitten perusteella.

      Itse voisin tulkita tuon änkytyksen niin, että se kuvastaa vain sitä, miten epävarmalla pohjalla Europaeuksen kaltainen uudismieli oli sen ajan järkähtämättömissä valtarakenteissa ja kulttuurikäsityksissä. Pidän jopa hauskana sitä, että änkyttäjä ironisoi itseään mainitsemalla, että seuraava pitää kuvitella änkytettynä esitettäväksi, mutta koska se veisi liian kauan, se esitetään nyt änkyttämättä. En siis koe änkytysjuttua loukkaavana. - Kiisteltiinhän aikanaan siitäkin, keksikö Veijo Meri Kivi-teoksessaan Charlotta Lönnqvistin lemmenkipeyden ja sen että tämä hääti yöpaitasillaan omenapuista hyönteisiä tai oliko se kukkia, koska ne häiritsivät Kiveä. Totuushan voi olla myös se, että hyväsydäminen vanhempi nainen piti vain huolta kaikin puolin heiveröisen kirjailijan hyvinvoinnista. Eihän hänellä ollut ketään muuta hoivattavaa, ei lastakaan.

      Mikä on keksittyä, mikä ei - tässä ikuisuusasiassa varmaan kysytään aina sitä, missä rivissä katsoja tai lukija seisoo. Yksi on kuitenkin varmaa, ja se on se, ettei fiktiivisiltä teksteiltä voida vaatia totuusarvojen sataprosenttisuutta, vaikka ne kertoisivat eläneistä henkilöistä. Ehkä tuo Mannerheimin tekeminen homoksi tai mustaksi on vain myyttien rikkomista. Mitä tällä rikkomisella sitten saavutetaan, on tietenkin tärkeä kysymys. Jos minkäänlaista vastausta ei löydä, rikkominen ei riitä motiiviksi hyvään taiteen tuotteeseen. On kyllä ikävää, jos näytelmän ohjauksen perusteella Europaeuksesta jää ikävä kuva.

      Poista
    2. Siis päinvastoin, Iinukainen: oikeassa elämässä Europaeus oli pelle, näytelmässä pellejä ovat Ahlqvist kumppaneineen, huru-ukko-kolmikko joka koohottaa painitrikoissa ja silinterit päissään ympäri estradia.

      Totta kai taiteilijalla on vapaus tehdä millainen näytelmä huvittaa. Mutta en kritisoinutkaan "valikoimista ja karsimista", vaan kaikenlaisen vieraan rojun lisäämisestä soppaan.

      Todennäköisesti ärtymykseni nousee siitä, että (toisin kuin Hildur väitti) tunnen nämä asiat sen verran hyvin, että NÄIN SELVÄSTI mistä Hurme minkin jutun oli napannut.

      Sellaiselle, joka ei sitä tiedä, kokonaisuus voi ollakin riemastuttavan raikas kansanrunouden tuominen 2010-luvulle, kuten arvostelijat ilakoivat. Myönnän auliisti, että olen puritaani ja pilkunviilaaja tässä asiassa.

      Kivi oli siis kivi kengässäni, mutta sen sijaan näytelmässä vilahtava J.J. Wecksell kuuluu elimellisesti tähän näytelmään! Hän oli lahjakas näytelmäkirjailija, joka tuli oikeasti "hulluksi" ja vietti elämänsä Lapinlahdessa.

      Wecksell oli Europaeukselle niin tärkeä henkilö, että tämä kirjoitti ennen kuolemaansa Aleksanteri II:lle kirjeen, jossa vakuutti ettei ole Wecksellin näytelmähahmon kaltainen maanpetturi, ja sivumennen kehotti pitämään silmällä suomalaisia fennomaajena, jotka suunnittelevat keisarin salamurhaa, ihan Ahlqvistin nimeltä mainitenkin.

      En nyt muista, oliko näytelmässä tätä kohtausta? Tuloksena oli kuitenkin se, että Europaeus joutui putkaan.

      Oikeastaan toivoisin, että Hildurissa olisi tarpeeksi naista jatkaa oman näkemyksensä puolustamista. Tämä näkemys esim. on aika mielenkiintoinen: "Teatteri on taiteenlaji ja sen arviointi tapahtuu tämän taiteenlajin sisällä."

      Ihanko totta? Entäpä yhteiskunnallinen teatteritaide?



      Poista
    3. Tulkitsin äkkipäätä niin, että sinusta Hurme teki Europaeuksesta "änkyttävän pellen", mutta viittasitkin mm. Ahlqvistiin - tarkistin.

      Useissa selaamissani toisen käden lähteissä on mainintoja E:n änkytyksestä. Oletko, Tapsa, lukenut Kalevalaseuran vuosikirjan 67, D.E.D. Europaeus, suurmies vai kummajainen? Siinä näyttää olevan useita tieteellisiä tekstejä E:sta. Harmi, että sitä ei saa kirjastoista.

      Olisiko esimerkiksi Kalle Achtén E:n persoonallisuutta käsittelevässä kirjoituksessa mainintoja änkytyksestä? En nimittäin oikein jaksa uskoa, että Hurme olisi keksinyt änkytyksen itse tai lainannut sen jostain puolivillaisesta lähteestä. Hurmehan on aidosti kiinnostunut suomen kielestä, kielitieteellisestä kansanperinteestä ja kuuluu itsekin Kalevalaseuraan. Näin hän on päässyt parhaitten lähteitten äärelle.

      Minusta näytelmä ei ole "riemastuttavan raikas kansanrunouden tuominen 2010-luvulle" - semmoista roskaa en jaksaisi lukea tai katsoa hetkeäkään. Ei se ole ylipäätään riemastuttava tai kepeä, vaan pinnalta hauska, syvemmältä traaginen.

      Tuosta Wecksellistä - Europaeushan oli sitä mieltä, että Wecksellin Daniel Hjort kertoi hänestä, Europaeuksesta. Hän ei siis pelkästään verrannut itseään Daniel Hjorthiin, vaan oli jopa varma, että se kertoo hänestä.

      Kummajainenhan E. oli, ja samalla suurmies, niin kuin nyt voi nähdä. Hänellä oli jonkinlainen persoonallisuushäiriö ja epilepsia ja hän puhui välillä sekavia, samoin hän käyttäytyi oudosti, oli ehkä ns:n hulluuden rajoilla. Hurmehan samaistui omien sanojensa mukaan E:n persoonallisuuteen, kun itsekin joutui mielisairaalaan eräässä vaiheessa.

      Europaeuksen lapsuus oli traumatisoiva. Isä oli pappismies ja äiti rahvaan parista, karjapiika. Isä kuoli pojan ollessa vain nelivuotias ja E. sai kokea pilkkaa ja alemmuutta alhaisen syntyperänsä vuoksi. Hän joutui mm. kouluun, jossa puhuttiin kieliä, joita hän ei osannut, mm. saksaa. Itsetunto oli kaiken aikaa heikko, vaikka toisaalta puhutaan myös E:n itsevarmuudesta. - Aatteistaan hän olikin varma.

      Poista
    4. Olen lukenut.

      Eräs sen kirjan tekijöistä, Senni Timonen, joka Teatteri & Tanssi -lehden mukaan "Suomessa Europaeusta on eniten tutkinut".

      T&T-Lehdessä sanotaan näin: "Näytelmän Europaeus änkyttää toisinaan pahasti. Tästä Senni Timonen on löytänyt vain yhden aikalaiskuvauksen Tanskassa järjestetystä rauhan tilaisuudesta, jossa ryysyläisen näköinen Europaeus oli pitänyt änkyttävän puheen."

      Tähän samaan lähteeseen minäkin viittasin tuolla ylempänä siinä ensimmäisessä "kritiikissäni" (7.11. klo 20.15).

      Millaisia "toisen käden" lähteitä löysit änkytykselle? Olenko oikeassa, jos oletan niiden koskeneen Hurmeen näytelmää?

      Tuo Europaeuksen kokemaksi väitetty pilkka "alhaisen" syntyperän mukaan on liioittelua ja kuvaa enemmänkin tämän päivän ajattelua. Hän oli sentään kirkkoherran poika, hänen siskonsa oli opettaja, sukulaisia oli lähiseutujen napamiehinä, Pietarissakin oli menestyviä serkkuja. Lisäksi hän oli hyvä koulussa ja kielipää oli terävä.

      Itsetuntokaan ei ollut kovin heikko, sillä harvapa parikymppinen ylioppilas ryhtyisi neuvomaan Lönnrotia Kalevalan teossa ja vaatisi vieläpä käsikirjoitusta tarkastettavakseen.

      Omituinen hän oli, mutta luovat persoonat läheltä katsoen ovat usein omituisia ja rasittavia.

      Poista
    5. Toisen käden lähteillä viittaan nimenomaan Hurmeen näytelmän kautta tulleisiin teksteihin, arviointeihin, esittelyihin. Törmäsin myös tutkija Senni Timosen lausuntoihin. Häntähän pidetään Europaeuksen parhaana asiantuntijana. Timonen on täysin hurmaantunut Hurmeen näytelmästä ja pitää sitä tunnistettavana ja sisäistä maailmaa hyvin kuvaavana.

      Näytelmässähän on muitakin kohtia, jotka eivät liene yksyhteen totuuden kanssa. Mm. pääkallon kantaminen on tarua, ja oikeasti Europaeus kantoi repussaan mukanaan tuntemattoman naisen muotokuvaa, Timosen mukaan.

      Fakta ja fiktio - siinä draaman ainekset. Itse mietin sitä, että koska Europaeus on kirjallisen merkinnän mukaan pitänyt änkyttävän puheen, on hän todennäköisesti änkyttänyt muulloinkin. Änkytys ei ole vaiva, joka puhkeaa silloin tällöin jännittävässä tilaisuudessa. Tämän tietää jokainen puheviestintää hiukankin tunteva - uskon että myös Hurme. Olenkin taipuvainen uskomaan, että E. saattoi todellakin änkyttää enemmänkin.

      Tuosta Europaeuksen kelpaamattomuudesta akateemisiin piireihin on Timosellakin monta mainintaa. Europaeushan ei kelvannut akateemisiin piireihin eikä oikein mihinkään työhönkään, ja hän ei ollut suorittanut akateemista loppututkintoa. Lisäksi hänen kielenkäyttönsä oli toisenlaista, kansankielen mukaista, eikä vallankäyttöön ja byrokratiaan kuulunut tällainenkieli. E. oli lisäksi tavattoman jääräpäinen, mikä ei edistänyt hänen ajatustensa hyväksymistä. - Näin siis Timonen.

      Poista
    6. Ei se pääkallo tarua ole! Sillä alkaessaan harrastaa arkeologiaa (kaiken muun lisäksi E oli siinäkin aika tekijä, tosin Venäjällä ja venäläisten rahoittamana) hän todellakin kanniskeli repussaan pääkalloja!

      Tämä tieto löytyy tuosta Kalevalaseuran vuosikirjasta, jonka ainakin Helsingissä saa myös kirjastosta. Siellä provinssikaupungissako ei muka saa?

      Epäilen silti tuota änkytystä. Kun Suomessa kerran kaikki Europaeuksen viat olivat tiedossa ja pilkan kohteena, niin olisipa ollut outoa, jos ei vaikea änkytys? Ettei edes mainintaa olisi missään.

      Jos ihminen käveltyään Ruotsin halki Norjaan tarkoituksenaan julistaa maailmanrauhaa hieman takeltelee puhuessaan vieraalla kielellä, niin en ihmettelisi.

      Lehdessä asia muuten kerrotaan väärin, olettaen siis että Vuosikirjassa se on oikein: missään ei sanota, että E änkytti, vaan silminnäkijän mukaan hän mussutti suutaan ennen puheen kuin sai lauseen ulos ja varsinaisessa puheessaan takelteli.

      PS. Olen lukenut siis Senni Timosen alkuperäiset artikkelit, Iines siteeraa lehtitietoja. Mielestäni se puhekin pidettiin Norjassa, eikä siis Tanskassa. Toki tämä on vain muistitieto.

      Poista
    7. Ei Timonen sitä väitäkään, Tapsa. Hän vain sanoo Hurmeen ohjauksesta ja näytelmästä lausunnossaan Teatteri&Tanssi-lehdelle näin: ”Tietenkin esitys oli valikoiva ja pelkistetty, mutta se poimi esiin jopa oivaltavia, keskeisiä detaljeja, kuten Europaeuksen repussaan kantama pääkallo. Europaeus teki arkeologisia kaivauksia, ja häntä syytettiin pääkallonryöstöstä. Oikeasti hän kantoi matkoilla repussaan mukanaan tuntemattoman naisen muotokuvaa.”

      Mitä tuo sitten tarkoittanee? Ehkä sitä, että kallojakin oli, mutta se oli piirustus, jota hän mukanaan kanniskeli? Minä en tiedä, mikä oli totuus, enkä väitä mitään.

      Siis täällä ei ole Satakunnan seutukirjastossakaan, jonka verkkoon Pikkukaupunki kuuluu, tuota Kalevalaseuran vuosikirjaa 67 ollenkaan saatavissa tietokonehaun perusteella. Ei, vaikka verkkoon kuuluvat mm. Porin ja Rauman ja Kankaanpään sekä Ulvilan ym. kirjastot. Haun tulos: 0 kpl. Sen saisi varmaan maakuntakirjastosta Turusta, mutta en ole nyt tähän hätään sitä tilaamassa. Kysyn kyllä kun seuraavan kerran menen kirjastoon.

      Voit olla oikeassa änkytysasiassa. Vaan eikö toisaalta tuo ole aika merkityksetöntä, änkyttikö vai ei? On tietenkin niin, että näytelmän nähneenä sinulla on tarkempi havainto Hurmeen ohjauksellisista pyrkimyksistä. Sain kyllä Timosenkin puheesta sen vaikutelman, että hänestä Hurme kuvaa Europaeusta rakastettavasti.

      Tuossa linkissäni on siis paljon Timosen puhetta. Huomaa Tapsa, että en minä väitä mitään ja uskon, että sinulla on asiasta hyvät ja tarkat havainnot, koska minulla on vain lukemani käsikirjoituskirja ja toisen käden lähdetieto. Puhun paljon myös oman ajatteluni oletuksia, koska asia on kiinnostava. Tuohon linkin haastatteluun voinee kuitenkin luottaa.

      Poista
    8. Ilman muuta Hurme kuvaa Europaeusta erittäin myönteisesti!

      Minun kritiikkini näytelmää kohtaan saa täällä hieman liian ison roolin, sillä itse esityksen jälkeen puolustin sitä, kuten aiemmin kerroinkin (tarina on siis tosi).

      Yksinkertaisesti odotin liikaa. Olen varmaan nähnyt liikaa näytelmiä, kun en innostunut hauskasta kohelluksesta. Pettymystäni lisäsi se, että kaikki mediat olivat kehuneet esitystä.

      Petyin siis kaksinkertaisesti - ensin näytelmään ja sitten sitä kehuviin asiantuntijoihin.

      Itse Eurapaeuksen kruunu sen sijaan kirkastui.

      Poista
    9. Mitähän mieltä itse olisin, jos olisin nähnyt näytelmän?

      Ohjaus on tärkeä asia, sillä se voi alleviivata sellaista, mitä teoksessa ei ole. Tässä nyt ohjaaja oli käsikirjoittajakin, joten sen luulisi karsivan poikkeavaa tulkintaa.

      Tällaisissa tilanteissa minua sapettaa, että asun kaukana teatterista ja muista taiteen tapahtumista. Mutta siis käsikirjoitus oli minusta ansiokas ja selkeä, ja voi olla, että asiaa auttoi se, että tunsin perusteet hyvin. Ohjauslauseet olivat minusta lupaavia.

      Poista
  74. En ole nähnyt ko. näytelmää. Enkä sen takia tiedä mitä mieltä siitä olisin. Voisi olla että olisin eri mieltä kuin Tapsa. Mutta yhdestä asiasta olen samaa mieltä:

    kyllä oli hienosti argumentoitu tuo Tapsan vastine! Kiistämätön.

    VastaaPoista
  75. Kun lyö Kolehmainen joviaalin sepänsälli spesiaalin, kertoo Deckerin Tapsa teatteri-triviaalin. Kas Nevilleitä onkin kaks, niistä valikoituu paremmaks, Mikis.

    Kuunkuiske kertoo parhaimmat tahnat ja möhnät.
    Anonyymit yrittävät voittaa ja kaameeta ripulipaskaa soittaa.
    Mut Max Salosen baarissa ei voi Iinestä millään voittaa.
    Anot ne suorasäärisinä lakoo, eikä kalpeilla kalmoilla ole jakoo.
    Pii ja poo, jaguaari e-type, hii ja hoo.

    VastaaPoista
  76. Ai miten makea värssy. Lisäisin tuohon vielä jotakin sellaista, että Liisu katsoo veet syvät ja löytää kaikki hyvät ja Riku huusi hii ja hoo ja maata polkaisi ja taikoi perunoita, porkkanoita, prinsessoita, makkaroita. Hildur neito seas häärii, koettaa lankaa kokoon käärii, kelpo nainen taikka mies, kuka sen ties, anonyymit kaulas plyymit maata kaivaa, jokin vaivaa...

    Vaan hyvää isänpäivää kaikille isille ja isien lapsille!

    VastaaPoista
  77. Jatketaanpa vielä Kalevalalla, se sopii hyvin Europaeus-kinan jatkoksi.

    En muista olemmeko täällä keskustelleet Kalevalasta ja sen synnystä - yleensähän aina joku asiasta jotain tietävä tokaisee, että "sehän on Lönnrotin itsensä runoilema". (Siinä vaiheessa minulla yleensä nousee verenpaine.)

    Europaeus asemoi aika sattuvasti julkaisemattomassa artikkelissaan Kalevalan paikan. Hän oli siihen pätevä, omasta mielestään pätevin kaikista (jopa Lönnrot mukaan lukien), sillä säemäärällä mitattuna hän keräsi enemmän runoja kuin Ukko-Lönnrot itse.

    Lönnrotin julkaisemaan ns. Vanhaan Kalevalaan (1835) ei Europaeuksen runoja vielä ehtinyt. Mutta ns. Uuteen Kalevalaan (1849) ehti aika paljon, mm. Iineksen mainitsema Kullervo.

    Europaes olisi halunnut, että Kalevalasta tehdään enemmän aitojen kansanrunojen kaltainen, eikä hän esim. hyväksynyt sitä ajatusta, että Kalevala olisi uudelleen kokoon kerätty muinaissuomalainen eepos. Hänen mielestään Lönnrot teki siitä eepoksen.

    Mutta näin Europaeus siis kuvasi näiden runoelmien suhdetta artikkelissaan:

    Uusi Kalevala suhteutuu samalla tavalla Vanhaan Kalevalaan kuin Vanha Kalevala aitoihin kansanrunoihin.

    Tämä on minustakin erinomainen näkemys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kouluissa on iät ja ajat opetetettu, ettei Lönnrot runoillut Kalevalaa itse, vaan kasasi sen kerätyistä runoista. Jos joku ei tätä tiedä, huonosti on kuunnelllut opettajaa tai lukenut kirjansa. Toisaalta voi olla, että nykykoulussa ei puhuta enää Lönnrotista mitään, vaan tilalla on jotain kivaa, jota voi kuunnella kuulokkeista.

      Ei sitä missään olekaan todistettu, että Kalevala olisi uudelleenkerätty ehjä muinaissuomalainen eepos. Eikä sitäkään ole todistettu, ettei se olisi tällainen uudelleenlöydös. Oman järkeni mukaan siinä on monia tarinoita, ja niiden yhdistäjän panos on kyllä ollut melkoinen .

      En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat tuolla omalla näkemykselläsi, Tapsa. Jos opettaja sanoisi luokalle noin, hänet pantaisiin taatusti kertomaan, mitä hän tarkoittaa. Eli mitä?

      Poista
    2. Viittaatko tuohon lopussa olevaan "näkemykseen"?

      Tarkoitan sillä vain sen yllä olevaa lausetta, jossa E kuvaa mikä on kahden Kalevalan ja kansanrunojen suhde.

      Eepoksella viittasin 1800-luvulla käytyyn kiistelyyn. Moni oli vakavasti sitä mieltä, että muinaissuomalaisilla on ollut kirjoitettu eepos, josta runonlaulujat muistavat kukin pätkiä sieltä täältä ja jotka Lönnrot sitten osasi koota uudelleen.

      Lönnrotilla itselläänkin oli sellainen käsitys, syystäkin. Hän nimittäin kertoo tavanneensa jossakin kylässä laulajan, joka ei enää muistanut juurikaan runoja - mutta osasi kertoa missä järjestyksessä ne on laulettava!

      Toisin sanoen ikään kuin olisi sittenkin joku kokonaisuus, joka esitetään tietyssä järjestyksessä.

      Nykyään tähän ei tietenkään uskota. Yhteen aikaan, ei kovin kauan sitten, ei uskottu edes siihen, että runot perustuisivat millään tavalla historiaan.

      Poista
    3. Viittaan juuri siihen. Eli toivoin, että olisit sanonut selkeästi, mitä tämä tarkoittaa: "Uusi Kalevala suhteutuu samalla tavalla Vanhaan Kalevalaan kuin Vanha Kalevala aitoihin kansanrunoihin."

      Tuon muun kyllä ymmärsin ja tiesin. Suomen kansalliseeposidean isänä voidaan pitää kuitenkin jo kansanrunouden kerääjää, K. A. Gottlundia, joka tahtoi Suomeen Homeroksen kaltaisen eepoksen. Hän ei kuitenkaan itse ryhtynyt työhön, johon lähtikin sitten Lönnrot, joka laati Kalevalan tuntemiensa eurooppalaisten eeposten esikuvaa noudattaen ja käyttäen aineistona Kalevala-mitalla sepitettyä suomalaista kansanrunoutta.

      Tämä viittaa vahvasti Lönnrotin omaan vahvaan panokseen, mutta siis, kukapas sen todistaisi, oliko Kalevala alun perin yksi uudelleenlöydetty muinaiseepos, vai Lönnrotin stilisoima yhdistelmä erilaisista laajoilla alueilla lauletuista runoista. Voihan tuommoinen laaja kertomus syntyä samoin kuin huhu: tarina muuntuu matkan varrella, henkilöt elävät ja viimeisenä huhun kuullut ei enää välttämättä tunnista alkupäätä sellaisenaan. Minusta tuommoinen tarinan ketjumainen lisääntymis- ja muuntumistapa suullisessa perinteessä on uskottavaa.

      Poista
    4. Ahaa, nyt ymmärrän.

      Täytyy koukata hieman kauempaa. Gottlund on minulle tuttu mies, luin hänen päiväkirjansakin varmaan parikymmentä vuotta sitten. Hän kierteli paljon suomalaismetsissä (= Ruotsissa ja Norjassa).

      Kalevala sai ilmestyessään (1835) myös kritiikkiä ja merkittävin arvostelija oli juuri Gottlund. Lönnrotia syytettiin nimenomaan siitä, että hän muokkasi kansanrunoja liikaa.

      Kun Kalevalan laajempi versio (1849) ilmestyi, siihen runoja kerännyt Europaues liittyi arvostelijoihin. Hänen mielestään Lönnrot pilasi koko jutun - hän syyttikin teosta (tavallaan ihan aiheellisesti) "Lönnrotin eepokseksi".

      Tämä kiista on jatkunut näihin päiviin asti. Nykyään se ilmenee niin, että yksi ja toinen puuskahtaa, että Lönnrot sen on runoillut, ettei se mikään aito ole.

      Tämä väite on äärettömän väärä, mutta paradoksaalisesti siinä on paljon totta. (Siksi se nostaa verenpainettani: selitys vie aikaa, eikä mene useinkaan perille.)

      Lönnrot tunnustaa Kalevalan ensipainoksen esipuheessa, että tämä on hänen näkemyksensä kansanrunojen kokoelmasta, jotkut toiset saisivat samasta aineistoista seihtemänkin erilaista versiota.

      Mutta meidän ei tarvitse arvailla, miten Lönnrot Kalevalan kokosi. Aidot kansanrunot ovat tallella, joten kuka tahansa voi periaatteessa tarkistaa, miten Lönnrot runoja käsitteli.

      Tunnettuahan on, että samoista runoista eri laulajat lauloivat erilaisia versioita, ns. toisintoja. Lönnrot yksinkertaisesti yhdisteli näistä toisinnoista uuden kokonaisuuden. Hän otti samaan runoon yhden säkeen Simana Siissoselta ja toisen Arhippa Perttuselta, kolmannen joltakin muulta - ja näin "loi" kunkin runon uudelleen.

      Olen nähnyt tutkimuksen, jossa Kalevalan runoja avataan tällä tavalla lähteet näyttäen.

      Tuloksena oli kuitenkin täydellisempi runo kuin kenenkään laulajan oma versio ja Lönnrotin pettämättömällä maulla koottuna. Mutta "aito" kansanruno se ei tietenkään ole, vaan Lönnrot "laikahtihi laulajaksi", kuten hän tunnustaakin.

      Väinö Kaukonen on tutkinut, että Lönnrotin omia säkeitä Kalevalan kokonaisuudesta on vain 2 % ja nekin siirtymäsäkeitä. Muut 98 % säkeistä ovat aitoja.

      Europaeuksen määritelmä Kalevaloiden ja kansanrunojen suhteesta viittaa siis tähän aitouten: Vanha Kalevala ei ole aito kansanrunokokoelma ja Uusi Kalevala on vielä toisen mokoman epäaidompi.

      Tässä mielessä Kalevala on siis Lönnrotin eepos.

      Poista
    5. Huomaan, että tuosta lopusta saa hieman väärän kuvan, kun sekoitan peräkkäisiin kappaleisiin kaksi "aitoutta".

      Eka aitous tarkoittaa sitä, ettei Lönnrot runoillut eepoksestaan itse kuin 2 %.

      Toinen tarkoittaa sitä, että kun hän jo 1835-versiossa yhdisteli eri laulajien runoja, niin 1845-versiossa hän teki sitä vielä kaksin verroin enemmän. Siis Europaeuksen mielestä.

      Poista
    6. Uskon, että Kalevalan alkuperään palataan monestikin vielä, ja silloin tutkimuskohteena on nimenomaan Lönnrotin tyyli, eli siis kirjallistaiteellinen panos. Nyt asiaa on tutkittu käsaittääkseni nmekaanisesti ja säkeitten alkuperiä nimetty, mutta perustavaa kansantajuista synteesiä päätelmineen ei ole tehty. Tällainen kokoava teos, yhteenveto olisi kiinnostava lukea.

      Poista
    7. Jaahas, leimahtaako tästä taas keskustelu liekkeihin... Miten Lönnrotin tyyliä voi tutkia, kun ei hän juurikaan muuttanut säkeitä, vaan järjesteli niitä vain mielensä mukaiseen järjestyksen?

      Kalevalaseura kuvaa metodia näin:

      "Lönnrotin luomistyö perustuu näkemykseen, jonka mukaan arvokkaita olivat vain runolaulajan suusta tulleet säkeet. Niinpä hän vältti säkeiden sepittämistä, mutta yhdisteli eri laulajien säkeitä ja säeryhmiä tavalla, joka säilytti suoran yhteyden aitoon runolauluperinteeseen."

      Siis juuri niin kuin aiemmin kerroinkin. Kalevala on siis Lönnrotin "tyylittelemä" kokonaisuus.

      Poista
    8. En minä tyylittelyä tarkoittanut, Tapsa, sillä tyylittelyhän on voimakastakin muuttamista. Tarkoitan sitä, miten runot/runoelma on muuttunut uudessa kontekstissa.

      Itse kuvaat juuri tuossa ylempänä, miten Lönnrot otti yhden säkeen A:lta, seuraavan B:ltä, sitä seuraavan C:ltä. Toki tuossa koko systeemi saa uuden tyylin. Ei sitä voi sanoa alkuperäiseksi runoksi, jos palikat kootaan uudelleen. Kuvio on väkisinkin eri.

      Enkä silti nielaise sitä, etteikö Lönnrot olisi jotakin "parannellut", sillä Kalevala on yhtenäisesti soljuva kokonaisuus, jollainen ei synny silkalla tilkkutäkkisysteemillä. Saumakohtia on voideltava.

      Poista
    9. PS En siis väitä mitään Kalevalasta, sen synnystä enkä alkuperästä. Oikeastaan olen melko vakuuttunut vain siitä, että kyseessä ei ole ollut valmiiksi yhtenäinen muinaiseepos, jonka kerääjät olisivat löytäneet ja uudelleen koonneet samanlaiseksi kuin se on ollut. ,

      Poista
    10. Nimenomaan ei ole ollut mikään muinaiseepos, joka olisi nyt vain uudelleen koottu - siitä on oltu yksimielisiä ainakin sata vuotta.

      Viittasin jo aiemmin Väinö Kaukosen tutkimukseen, jossa hän selvitti, että Lönnrotin sepittämiä ihan omia säkeitä on 2 % kokonaisuudesta. Ne ovat juuri noita Iineksen "voitelusäkeitä".

      Lönnrotin tyyliä on tutkittukin. Jo Eurpaeus tavallaan tutki sitä ja hänen arvionsa mukaan Lönnrot hidasti ja mutkisti kokonaisuutta, alkuperäiset runot etenevät rivakammin ja jouhevammin.

      Muistelen, että nimenomaan koko Kalevalaa leimaava rikas säetoisto on nimenomaan Lönnrotin perua, alkuperäisissä sitä ei ollut samassa mitassa.

      Tarkoitan siis tätä tyyliä, jossa sama asia sanotaan kahteen kertaan:

      Jo veri jokena juoksi,
      hurme koskena kohisi:
      peitti maassa marjan varret,
      kanervaiset kankahalla.

      Poista
    11. Jos ottaa säkeen sieltä, perään toisen täältä jne., minusta 2 % ei yksinkertaiseksi riitä voiteluaineeksi. sillä yksin tekstin sidosteisuus vaatii yhteen nitomista.

      Lönnrotin työstä on paljon näkemyksiä, ja viisas ihminen ei ehkä naulaa kantaansa kiinni yhteenkään tutkimukseen. Tällaistakin tietoa Lönnrotista esitetään:

      "Lönnrot noudatti omaa taiteellista näkemystään, kun hän yhdisteli eri runonlaulajilta saamiaan aineksia ja lisäili väliin itse sepittämiään säkeitä. Kansanrunojen katkelmien väliin hän rakensi kokonaan uusia runoja eri aineksista, vaihtoi henkilöihin ja tapahtumiin liittyviä piirteitä. Lönnrot uskoi kansanrunojen tapahtumien olleen historiallisia; niiden sisällys oli säilynyt pakanuuden ajoilta mutta muoto muuttunut – niinpä toimittajarunoilijakin saattoi päättää eepoksen oman maailmankatsomuksensa mukaisesti kristinuskon voittoon ja pakanuuden häviöön. - Erityisesti Kullervo-jakso on Lönnrotin monien eri kansanrunojen aineksista punoma taiteellinen huippusaavutus- - ."

      Jos tarkoitat Lönnrotin tyylillä kalevalamittaa, jossa esiintyy nelipolvinen trokee ja saman asian toisto laskevasti toisin sanoin, niin kielihistoriallisin perustein kalevalamitan on arveltu syntyneen jo ennen ajanlaskua alkua, ei Lönnrotin kynästä. On tietenkin mahdollista, että asian toisto ei ole ollut säännöllistä lauletuissa runoissa, mutta jos toistot olisivat Lönnrotin keksimiä, niin tuota vain 2 %:n osuutta jäisi kyllä suuresti ihmettelemään.

      Poista
    12. PS Sitaatti oli joltain Ateneumin sivulta, jossa puhuttiin karelianismista.

      Poista
    13. Tuon 2 % on kertonut siis professori Väinö Kaukonen, tunnettu Kalevalan ja Lönnrotin tutkija.

      (Googlasin tässä välissä ja löysin seuraavaa: "Kaukonen kiinnittää huomiota Lönnrotin tapaan karsia runojen kristilliset ja ”uudenaikaiset” piirteet, henkilöiden ja paikannimiä koskeviin muutoksiin, yksityisten runojen kokoonpanoon useamman aineksista, runomittaa koskeviin valintoihin sekä Lönnrotin tapaan muodostella tarvittaessa uusia säkeitä kansanrunojen aineksista. Lönnrotin sepittämiä säkeitä eepoksesta löytyi vain 3 %.")

      No, 2 tai 3 prossaa... parissakymmenessä vuodessa teräväkin muisti vähän heittää.

      Monesta Kalevalan runosta on useita toisintoja, joka laulajalla omansa, joten kyllä niistä riittää vaihtoehtoisia säkeitä valittavaksi.

      Totta on, että Lönnrot muutteli henkilöitä ja nimiä, jopa keksi uusia, kokonaisuutta ajatellessaan. Hyvä esimerkki on suosittu Aino, jonka hän kehitti kirjoittamalla adjektiivin vain isolla.

      Myös alussa olevassa maailman synnyssä on vahvaa Lönnrotin "tyylittelyä". Alkuperäiset runot eivät ole ihan yhtä universaaleja.

      Poista
  78. IOlipa harvinaisen fiksu ja opettavainen keskusteluketju Kalevalasta ja kaikesta sihen liittyvästä. Kiitos teille, tietäjät!

    VastaaPoista
  79. Välillä on mukava jutella tämmöisiäkin, kun sattuu linjalle pari vakavaa asianharrastajaa. Muista tämmöinen voi toki olla tylsää. Kiitos, Kolehmainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin näistä pääsee keskustelemaan, liian harvoin itse asiassa. Kapakan pöydässä se menee usein alkeisopetuksen puolelle, sillä liian harva näihin on oikeasti perehtynyt.

      Oikeastaan tästä keskustelusta pitäisi kiittää - tai syyttää - Hilduria, sillä hänen heittämänsä komento minulle tukkia turpani kun en kuitenkaan näistä mitään tiedä, sai minut näitä kertailemaan.

      Poista
  80. Europaeus muuten antaa elävän ja hieman erikoisen kuvauksen runonlaulanta-tapahtumasta, ainakaan minä en ole sellaiseen aiemmin törmännyt.

    Perinteinen kuvahan (viittaan valokuvaan) on sellainen, jossa äijät istuvat vastatuksin käsi kädessä, sormet sormien lomassa. Se valokuva taitaa olla epäaito poseeraus, niin olen kuullut.

    Mutta Sipi (= E:n lempinimi) kuvaa asian näin: päälaulaja laulaa säkeen tai pari, jotka kaksi apulaulajaa heti perään toistavat, sitten päälaulaja laulaa uudet säkeet ja apulaulajat toistavat jne.

    Hän selitti, että tämä tapa selittää, miksi laulajat muistavat runot niin hyvin, että ne ovat eläneet polvelta toiselle tuhatkin vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertaus on opintojen äiti. Ilman muuta tuo toisto edesauttaa runojen mieleenpainumista.

      Tuo vastakkain laulaminen, sormet sormien lomassa lienee ollut ehkä hieman esitysluonoista, kun paikalla on ollut kuulijoita enemmänkin?

      Voisi myös kuvitella, että laulutuulelle on tultu hämärän pirtin pitkän puupöydän äärellä, emännän kannettua miehille sahtia ja miesten nautittua tarpeeksi päihdyttävää tunteet avaavaa juomaa. Siitä on sitten käännytty samalla penkillä istuvan vieruskaverin puoleen pikku hiprakassa ja ruvettu itkeämään tai riemuitsemaan laulaen yhdessä, käsikkäin.

      Poista