3.12.2014

Hiusjäätä ja hyviä tyyppejä




Lehdessä oli uutinen hiusjäästä, jota muuan espoolaismies oli onnistunut kuvaamaan. Artikkelissa sanottiin, että hiusjää on harvinaista. Kissan villat, nuoret toimittajat ovat taas erehtyneet, kuten niin usein viime aikoina. Hiusjää ei ole harvinaista, vaan metsään meneminen on  harvinaista nuorelle someväelle.  Tiedoksi nuorille toimittajille, että ensimmäisinä pakkaspäivinä joka puolella metsää hohtaa lumenvalkoisia oksankappaleita, joissa on pitkä kissanpehmeä villa.  Villa on niin pitkää, että se voi olla jakauksella kuin pitkäkarvaisen koiran turkki keskeltä selkää. Sitä sopii vaikka silittää, ei pure.

Sanotaan, että hiusjään syntymekanismia ei tunneta tarkasti, mutta että se tarvitsee kehittyäkseen lehtipuun tai pensaan kuolleen oksan, jossa elää sienirihmastoa. Rihmasto toimii  sitten välittäjänä puun sisällä olevan kosteuden muuttuessa jääksi. Näin eloton ja elollinen luonto lyövät kättä toisilleen ja muodostavat elinkelpoisen symbioosin. Olosuhteitten pitää olla tuulettomat ja puun kosteuden riittävä, jotta hiusjäätä voi muodostua. Hyvin hienot hiukset työntyvät puusta tihein välein.  Tuo tuulettomuuskaan ei ole ihan totta, sillä tänään kuvasin kovassa tuulessa tässä olevat kuvat. Tosin hiusjää oli muodostunut eilen, jolloin niitä jo ihailin, mutta silloinkin metsässä puhalsi tuuli.

Nuo usein erehtyvät ja hiusjäästä tietämättömät lehtien toimittajat ovat mitä ilmeisimmin nykyään monesti hyviä tyyppejä ja someväkeä, jolla ei ole tietoa eikä perusteellista alan osaamista. Kielitaidosta heille ilmeisesti tärkein on englannintaito - suomeahan osaavat kaikki sen verran kun tarvitaan.  Ja oman kielen taidosta on tärkeintä osata laatia klikkauksia keräävät otsikot, leipäteksti on sivuseikka. Sisältö voi puuttuakin, siinä voidaan vatkata paria lausetta, joilla on löyhä side raflaavaan otsikkoon. Mihin tässä koulutusta siis tarvitaan? 

Vanhoille toimittajille annetaan jopa Ylen puolellakin kenkää, kuten konkariuutisten lukijalle Arto Nurmelle. Habitus ei liene miellyttänyt rautaista kokoomusjohtoryhmää. Vähän kumara vanhahko mies, joka puhuessaan joskus räpläsi kynää. Vaan ei sotkeutunut sanoissaan kertaakaan ja oli sympaattinen ja osaava.  Aikaa eläkkeeseen olisi ollut nelisenkymmentä työviikkoa ja kokonaisajassa pari vuotta. Myös pätevät varttuneet uutisnaiset Marjukka Havumäki ja Marjo Rein pantiin hanttihommiin takahuoneeseen, mikä tarkoittanee palkanalennusta ja merkittävää laskua tulevaan eläkekertymään. Vaan ehkä heille tehdään  vielä artonurmet ennen eläkkeen koittamista. 

Opetusministeri Krista Kiurukin on antanut ymmärtää, että opetus- ja kasvatusalan tehtäviä voivat hoitaa muutkin kuin pätevät ja korkeakouluttautuneet. Päiväkodeissa on entistä enemmän lastenhoitajia kasvatusalan maistereitten sijaan.  Vantaalla heitetään luokkiin tabletit ja luullaan, että opetuksen taso ja oppilaiden kyvykkyys kehittyy tällä keinolla. Täällä Pikkukaupungissa opettajat lomautetaan kahdeksi tai kolmeksi viikoksi. Se merkitsee sitä, että jos opettajat vuorottelevat lomautuksissa, koulu toimii koko vuoden vajaateholla ja oppilaat ovat puolukoita poimimassa tai hiihtämässä koko päivän kouluavustajan tai keittäjän kanssa. 

Vaan menkääpä ihmiset metsään katsomaan hiusjäämuodostelmia! Lehdet kannattaa jättää lukematta ja tilaamatta ja Ylen televisiouutiset katsomatta. Ja varokaa vanhenemasta! Ennen nimittäin ulkoistettiin ensinnä viimeksi taloon tulleet, nyt kauimmin talossa olleet vanhukset. Nuoret eivät näe siinä mitään pahaa. Päinvastoin, he ovat sitä mieltä ainakin kommenteissaan, että seniilit ulos ja hyvät tyypit sisään.

 (Valokuva Iines, 3.12.2014. Lisää kuvia hiusjäästä on kuvablogissani.)

116 kommenttia:

  1. Kylläpä oli jäätävä juttu! Nousi hiukset ihan pystyyn.

    Ps. Mutta kuka on sanonut ja koska että työelämä olisi demokraattista? Eihän se sitä koskaan ole ollut. Patruuna aina määrää mihin järjestykseen kynät penaalissa pistetään. (Ja myös ne pyyhekumit.) - Jossain yksityisyrityksissä joissa on vain omistaja töissä, voi demokratia pelata. (Ei enää semmoisessa firmassa jossa omistajan lisäksi on veljenpojan tyttö töissä. Koska ei kukaan siltä tytöltä kysy mitään. Ainakaan asioista jotka koskevat häntä.)

    Aikoinaan minä, kun etsiskelin vaikutusmahdollisuuksiani, julistauduin anarkosyndikalistiksi. Tai en minä miksikään julistautunut vaan aloin (harmaana eminenssinä) toimia tuolla tavalla: tuli tulosta. Palkat nousi, se ei tärkeintä ollut, tärkeäpää oli että työntekijöitä kohdeltiin inhimillisesti, ihmisinä. Se oli tätä 70-lukua se. Ja kyllä kapitalistia vitutti!


    Ei anarkosyndikalismi enää nykyisin toimi, en usko. Viimeksikin kun Kankaan paperitehtaalla meinattiin mennä lakkoon niin työnantaja ihan tosissaan kannusti meitä, "menkää ny lakkoon jumalauta", olisi saatu se kannattamaton tehdas vähäksi aikaa siististi kiinni. Ei olisi ollut ainakaan palkkakuluja.

    Mutta mepäs emme menneetkään lakkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on ollut epäkohtia ja vääryyksiä, mutta ei viime aikoina näin julkeita. Ammattielämässä työntekijöillä on luottamusmiestoiminta tukenaan, vaan miten lie esimerkiksi 62-vuotiaan Arto Nurmen kohdalla? Temppu on Yleltä tosi nolo ja epäinhimillinen, ja ay-työpolitiikassa tuollaisesta tulisi työnantajalle sanktioita.

      Poista
  2. Vai some-ihmisiä, ovat ilmeisesti sellaisia uus- eikä meitä vanha-avuttomia. Uusavuttomat eivät osaa keittää klimppisoppaa tai leipäressua, mutta tietokoneen käyttäminen sujuu kuin vettä vaan. Meiltä vanha-avuttomilta ei sujuvasti suju oikein mikään. Olemme kyllä osanneet Pohjanmaan ja Oulun seudun joet sekä Euroopan pääkaupungit, mutta nekään eivät enää muistu mieleen. Piruuttaan ovat kaupunkeja vaihtaneetkin, jonkun verran jopa koko valtioita. Piruilua ja kiusantekoa sellainen on, sanokaa mun sanoneen. Pelsepuubista ja Leeninistä lähtöisin.

    Minua nauratti kun tuon jutun ja kuvat hiusjäästä jossain nettilehdessä näin. Muistin joskus sellaista metsässä nähneeni. Luulin oikeasti sen olevan jotain iljettävää hometta: "Hyi helevetti!". Olen muuten usein ihmetellyt sitä, kun päivitellään, kuinka nykyihmiseltä puuttuu luontosuhde. Eivätkö sellaiset kyselijät tiedä, että ihminen on laumaeläin, yksinäisyydessä hän stressaantuu. Taajama, mieluimmin kaupunki, mahdollismman suuri, on ihmisen luonnollinen elinympäristö. Metsässä voi ihminen käydä, jos haluaa kerätä pahkoja, itseensä hirvikärpäsiä tai onkia kiiskiä lähiturvejärveltä ehtoopalaksi. Tuskin häntä luonnossa erityisesti kaivataan. Lintubongari on metsien bimbo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä se luontosuhde joiltain kaupunkilapsilta tuntuu puuttuvan, kun ne eivät erota toisistaan kuusta ja katajaa, toiset eivät kai koivuakaan. Puun lehdet irrotettuna puusta ovat täyttä hepreaa.

      Nuorten pelkojen joukkoon on tullut mm. sellainen kuin lintupelko. Ennen oli vain hämähäkki- ja käärmekammo.

      Poista
  3. On tuo ikärasismi hävytöntä touhua. Tässä kohtaa tv-luvallisten olisi hyvä osoittaa mieltään ja lakata maksamasta - paitsi että maksu peritään nykyään suoraan kaikilta.

    VastaaPoista
  4. Eihän tuommoista valtiollista kanavaa voi boikotoida tosiaan, kun vero peritään automaattisesti, vaikkei omistaisi televisota.

    Muitakin syitä töitten vähentämisellä ja potkuilla on, mutta tässä uutislukijoitten tapauksessa niitä on vaikea havaita, kun monien katsojien mielestä parhaat tyypit ulkoistettiin. Mikä tekee esimerkiksi Matti Röngästä ohittamattoman? Hän rykii ja takeltelee nykyisin häiritsevän paljon. Tämmöiset ovat tärkeitä asioita televisioesiintymisissä.

    VastaaPoista
  5. Yleisradiossa on paljon pohdinnan aihetta, onko se kokonaan hukassa, onko sillä olemassaolon oikeus? - Minä olen Ylen palvelusten suurkuluttaja. Elävää arkistoa, Areenaa käytän, samoin uutispalveluaan, radiotaan myös. Televisio on jäänyt vähemmälle, sitä en montaa kertaa vuodessa aukaise, kuten sanottua, mielenkiintoiset katselen, jos jakselen, Areenasta.

    Miksi Yleisradio ei ole tasapuolinen ja tasa-arvoinen? Miksi se suoltaa valistuksellista ohjelmaa? Eikö sellaisen väkisintuputtamisen aika ole jo ohi? Tarjotkaa pahvikallot tietoa ja viihdettä, me täällä vastaanottopäässä prosessoimme sen haluamallamme tavalla. Emme halua, että se märehditään valmiiksi ja sulatetaan yleläisten lehmien pötseissä.

    Yleisradio lopettakoon moralisoimisen, lahtari laulakoon lahtarilauluja. Arto Nurmi on ollut hyvä ja osaava uutistenlukija, tuollaista kohtaloa ei ansaitsisi huonokaan. Yleisradio on huono yhtiö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen Ylen ohjelmien suurkuluttuaja. En monestikaan viihdy kaupallisislla kanavilla, ellei tule sitten jotain hyvää elokuvaa. Vakiokatsottavani ovat Ylen antia, luontodokumentit, asiaohjelmat ja uutiset, aamu-tv, Teeman hyvä tarjonta. Myös siskoni on Saksassa ollessaan löytänyt Areenan aarteet. Itsekin usein katselen erilaisia vanhoja pätkiä eri ohjelmista.

      Nimenomaan siksi kummastuttaakin Ylen johtoryhmän nyt nähty linja, josta tuo Arto Nurmen on vastenmielisin esimerkki.

      Poista
    2. Lisään minäkin, että Mtv3:n palveluja käytän vain satunnaisina uutissivullaan vierailuilla. Jarkko Sipilän rikosraportit ovat hyviä, muuta erityisen mielenkiintoista ei tule mieleen.

      Urheilu, tosi-tv, Vain elämää, Idolsit jne, eivät ole minun lajejani. Jääkiekkoilijat haistakoot pitkän karvaisen mailan!

      Poista
    3. Juntti perussuomalainen kun olen, pesäpallo on säilynyt rakkautenani. Kun Hyvinkään Tahko lyö Sotkamon Jymyn, oikeus on voittanut ja maailma hymyilee. Perussuomalaisten puolue sitävastoin on minulle äärettömän vastenmielinen. Etenkin valheensa vuoksi: pienpuolue väittää olevansa koko kansa. Ja vihrut eivät yhtään naureskele siellä - he joutuvat syvimpään helvettiin ainakin Dante Alighierin mukaan.

      Poista
    4. Systemaattisesti en katso mitään mainoskanavilta, mutta joskus jää tietenkin tuijottamaan jotakin typerääkin hetkeksi. Uskoisin, että niin käy monille. Alkuun minua kiinnosti Big Brother -ohjelman nuorten käyttäytyminen, koska he olivat niin samanlaisia kuin oppilaani, joita kaipasin. Nyt ei onnistu enää.

      Poista
    5. (Yritin etsiä niitä Van Vaarin kirjoittamia Danten helvetti-juttuja, enpä löytänyt)

      Poista
    6. Kiitos, tuo Vaarin hersyttely on herkkua, vaikka nykyisistä Kolehmainen kykenee melkein samaan.

      Poista
    7. No aatelkaa ny ite: "Naisille kelpaisivat Pekka ja Pätkäkin, mutta sitäkään ei heille sallita."

      Poista
    8. Unessa useasti... ja kerran käytännössä, metsässä jossa hyrisi hyttysiä, Esa Pakarisen näköinen mies olisi halunnut tutustua tuhkaluukkuni. Jos olisin antanut hänelle huikan jaloviinapullostani. Mutta maltoin mieleni enkä antanut.

      Ps. Tämä tosin tapahtuikin Nylalle eikä mulle. Harmi.

      Poista
  6. Samaan konkursiin paasaan vielä lisää. Miksi ihmiset aina puhuvat maailman, tai ainakin hyvin isojen asioiden pelastamisesta? - Luulevatko he aivan aikuisten oikeasti sellaiseen kykenevänsä? - Minulla ei ole tuollaisia perspektiiviharhoja, tiedän että kengännauhojen sitominen aamuväsyneenä tai kirjekuoren aukaiseminen on usein ihan riittävän haastavaa. Pahoin pelkään, että ovat maailmanpelastajillekin. Mutta positiivuuutta pitää olla riemumieltä haluan jatkaa: suureen romahdukseen on aikaa vielä lähes sata vuotta.

    Maailma pelastuu, mun perse. Se mihkään pelastu. Ihmisistä korkeintaan pelastuu.

    VastaaPoista
  7. Rakkaat terveiset eräästä kuopiolaisesta keskussairaalasta- Iltamusiikiksi tarjoan tämän: https://www.youtube.com/watch?v=T9tg6UwJkzw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa esitystä. Vähän epävarma olin, mitä vastalahjaksi laittaisin. Aattelin sitten silkalla huumorilla: Harri & Mulefukkersilla lienee jotain tekemistä Matti Pellonpään kanssa. Mukavaa olisi jos olisin Kuopiossa. Aamuneljältä räppäisin valot päälle ja karjaisisin sotilastyyliin: "halusin vaan varmistaa, et onks täällä tyyny hyvin!"

      Poista
    2. Mitähän minä konjakeissani tuon laitoin. Osui silmiini ekana. Enkä minä ketään raaskisi herätellä noin.

      Poista
    3. Kiitos, Kolehmainen! Ja hyvät hoidot ja rantautumiset virkeänä ja toiveikkaana takaisin kotiin!

      Poista
  8. Työelämässä on kyllä isompiakin epäkohtia kuin tämän uutisankkurin, jolla oli alle vuosi eläkkeelle, kohumediatapaus. Mies oli jo osa-aikaeläkkeellä ja hänelle tarjottiin työtä loppuajaksi radiosta, mutta ei kelvannut. Oli mukavampaa heittäytyä marttyyriksi ja kaikkien paapottavaksi.

    Otan tällaisen kannan asiaan siksi, että ne oikeasti ilkeät tapaukset ovat sellaisia, joissa viiskymppinen nainen (tai joskus mieskin) potkaistaan pois, eikä uutta työtä oikean ikärasismin takia enää irtoa.

    Heistä ei kukaan vouhkaa, kun aika ja tarmo menee näihin pikkujulkkisten säälimisoperaatioihin. Mikä helkkarin hätä sillä Nurmella on: ensin vuosi ansiosidonnaisella ja sitten eläkkeellä kissanristiäisten juontajaksi ja tv-ohjelmien itkupilliksi.

    Sanon tämän vanhana ay-miehenä, jota harmittaa viiskymppisten kohtalo. Säälikää mieluummin heitä. Tai nuoria, jotka eivät edes pääse työelämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järjentä Tapsalta, jälleen.

      Ps. Kolehmaisesta sanoisin että on Kolehmainen XVII Suuri.

      Poista
    2. Tavallaan Tapsa on oikeassa, mutta minä näkisin Nurmen kaikkien tavantallaajien edusmiehenä. Itse ihmettelen sitä, että reiluna viisikymppisenä olen tuntemani mukaan työnantajalle pelkkää ongelmajätettä, kalossin kuva perseeseen uhkaa. Paljoa kymmentä kertaa enempää en reilussa kolmessakymmenessä vuodessa ole sairaslomalla ollut, työstä ovat kehystetyllä diploomilla, sormuksella ja viirillä joskus palkinneet.
      Olen yli viiskymppisiä nähnyt törkeästi ulos potkittavan, mutta aiemmin en ikinä uskonut, että se saattaa joskus olla minunkin kohtaloni, siltä se näyttää. Olen jo kerran kenkää saanut, huonommilla ehdoilla palkkasivat takaisin. Työnantajille on liian vähän lakeja ja määräyksiä tässä villissä maassa.

      Poista
    3. Viisikymppisten poispotkittujen tilanne on tietenkin kiukuttavan surullinen, ja minusta onkin nyt hyvä, että Arto Nurmi antaa työntekijän potkuasialle kasvot, kuten Aki Sirkesalo antoi kasvot tsunamille. Tämä siis vakavasti sanottuna.

      Arto Nurmella on taustana lisäksi kymmenien vuosien varmaan ihan moitteeton työpanos Ylellä, joka on julkinen työpaikka. Koko elämänuran mitätöiminen tällaisessa näkyvässä puljussa on minusta iso asia, jopa toista kaliiberia kuin viisikymppisen ulkoistaminen jostain tuntemattomammasta yrityksestä. Viisikymppisellä on vielä jonkin verran työaikaa, Nurmella kaikki oli tässä, ja lähtiäisiksi kelpaamattoman leima. Kaiken olisi voinut hoitaa inhimillisen tyylikkäästikin. Uutislukijalle löytyy kyllä työtä television puolelta tausta- tai lähetystoimittajanakin, jos työntekijää yhtään arvostetaan. Näinhän tehtiin Marjukka Havumäelle ja Marjo Reinillekin.

      Poista
  9. äh, "... järjen ääntä..."

    VastaaPoista
  10. 17.1. - "... Odotat minua, nukahdat, kirja on hylättynä nurinniskoin sylissäsi. Sinulla on huone jossa asut yksin. Kun tulen ovesta tuntuu kuin rikkoisin sinulta jotain. Olet pieni ja kaiken menettänyt nyt..."

    14.2 .- "Sinulla on leijonan kasvot - oletko pannut merkille? Kun otat lasit silmiltäsi sinulla on toiset silmät. Nyt teet lähtöäsi, olet tehnyt sitä sen ajan kun olemme olleet yhdessä, huomaat sen vasta nyt. Olet luullut että kaikki on ohi kun suljet oven, mutta se ei menekään kiinni, vaan vuosi jonka olet viettänyt kanssani kääntyy sinua vastaan. Älä palaa silti, älä. Tavatessamme en tuntenut sinua vielä, tai en tunne sinua vieläkään, jotain olet itsestäsi minulle opettanut, ja sinun jälkeesi tunnen itseni tämän verran paremmin."


    22.3 Kun lähden täältä olen jo kauan ollut muualla, en vain tiedä missä. Olet jättänyt minut yksin tälle turhalle matkalle, näille kaduille joilla on nostalgiset nimet. Tulisit niin lähtisimme toisiin maihin! Tiedän ettet tule. Voimalaitoksen sauhu menee matalalta talonkattojen yli, se johtuu tästä säästä. Odotan sinua! Minun on kirjoitettava sinut pois mielestäni, en kykene muuhun; sitten olet mustaa vakoisella. Se on turvapaikkani. Koen eristäytymiseni yhä selvemmin vaikka täällä viettämäni aika on ollut sosiaalisinta kuin koskaan. Meidät yhdisti useampi tekijä kuin erotti mutta erottavat elementit olivat yhdistäviä voimakkaampia."

    Päiväkirjamerkintöjäni 70-luvulta. Taisin ollut pihkaantunut? Olin kova kommunisti silloin vaikka en kuulunutkaan kommunistipuolueeseen, minua ei huolittu. Olin epäillyttä ihminen... äh! - Aina minä olen epäillyt itseäni, en aina tiedä mistä, mutta jostain kumminkin aina..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on luettu vissiin Saarikoskea ja muita runollisia kirjailijoita. Ajan ääni näistä kuuluu vallan hienosti.

      Poista
    2. Kun vertaan näitä omiin saman ajan merkintöihini, huomaan tiettyä pyrkimystä runollisuuteen, ihan kuin Iinukainen tuossa vihjasikin. Onko se tietoista vai luonnollista?

      Itse siis kirjoitin tai yritin kirjoittaa suoraan mitä on tapahtunut ja miltä se minusta tuntui juuri sillä hetkellä. Samoin konkreettisista toiveistani ja suunnitelmistani. Siis proosaa.

      Tällaisessa erotilanteessa olisin kertonut suoremmin toivonko eroa vai enkö ja miltä se tuntuu ja ehkä vielä kommentin tulevaisuuden minälleni.

      En nyt viittaa näihin Mikiksen säkeisiin, mutta havaitsin omista varhaisista teinimerkinnöistäni sen "vian", joka vastaavissa yleensäkin on: niissä vihjataan niin saamaristi, ettei tekijäkään myöhemmin muista, että mistä oli kyse.

      Tämän halusin välttää myöhemmissä päiväkirjoissani.

      Poista
    3. Minä puhkesin runoiksi, en suoltanut vissiin yhtään proosaa - tältä ajalta on peräisin se runokokoelman lähetys Karistolle ja Erno Paasilinnan antama myönteinen mutta kieltävä palaute. Kirjoitin siitä, miten maisema muuttui lähdettyäsi ruskeaksi ja miten sinusta tuli niin suuri että täytit koko maailman ja miten huoneemme välinen ovi oli kiinni hauraalla pilleriilä. (Pillereitä en syönyt, mutta runo vaati pilleriä.

      Poista
    4. Itse asiassa, asiasta kuultuna, on minulla hyvinkin konkreettisia päiväkirjamerkintöjä. Aivan konkreettisia. Kaikki tapahtumat, tukanleikkuut ja kirjastossa käynnit ja muut sellaiset, kaikki on kirjoitettu kronologisesti. Ihan typerän alasti ja realistisesti; ne merkinnät eivät tosiaan kiinnosta minua itseänikään, enää.

      Ps. Saarikoskihan noista harakanvarpaista paistaa läpi! Siis hänen matkimisensa. (Aika Prahassa.) Olet oikeassa Iines, niin kuin tavallisesti, kun kyse on tekstin analysoinnista.

      Poista
    5. Minusta tuommoiset konkreettiset merkinnät ovat huippukiinnostavia, sillä ne kertovat, mitä ihminen on oiekasti tehnyt, eikä vain aikonut tms.

      Ajatella, jos joku löytää mikiksen päiväkirjat vaikka jonkin lohkareen alta tuhannen vuoden kuluttua.... Ja siellä lukee, että parturissa Onnin Hiuksessa ja Parrassa klo 13. Annin kanssa treffit klo 14.00 Linnunlaulun puistossa. Ja sitten seuraava merkintä seuraavana päivänä: Vekseli Kansallis-Osake-Pankista 1000 markkaa. Vilman kanssa Kultaisessa Kauriissa klo 19. - Kyllä tuossa jo kiinnostus heräisi.

      Poista
    6. Tunsitko sinäkin Vilman? Oli muuten kova akka panemaan... seteleitä sileäksi. Mun oli pakko jo seuraavana päivänä hakea KOPista toinen tonnin vekseli. - Mutta "kaikki on halpaa mitä rahalla saa". Itse asiassa mun mottoni, olen sanonut tämän aiemminkin, on Salud y pesetas. Y tiempo para gastarlas (Malcolm Lowry, "Tulivuoren juurella", siv. 16)

      Taas sama sivu kuin äsken muinoin! (Kun muistin yhden toisen sitaatin.) Olenkohan koskaan päässyt sivulle 17? Tässä kun niitä on kumminkin 434. Puellahko kirja, nidottu.

      Ai niin, suomeksi mottoni on "Terveyttä ja rahaa. Ja aikaa tuhlata niitä." - Olenhan Tuhlaajapoika, kuulemma. Kyllä Hemmi-tätikin, kun kerran vippasin siltä taas muutaman kympin, sanoi minulle että "Sinä Mikko elät yli varojesi". Hyvin ystävällisesti hän sen sanoi ja antoi enemmän kuin pyysin. Itsekseni vaan ajattelin että "miten niin minä voin elää yli varojeni? eihän minulla mitään Varoja ole?"

      Kun menin töihin Paperitehtaalle, mulla oli äkkiä kamalasti Varoja.

      Poista
    7. Ja samperi kun täällä ei ole enää Saria! Hänen kanssaan oli kiva harrastaa (yhtä salaista pahettani) italiankieltä. Osaan sitä vähän kun olen opetellu latinaksi (saatanan paljon) hyönteisten etu- ja sukunimiä. - Pirulauta kun hyönteisiä on!

      Poista
    8. Ja missä Char Char Char Char...?

      Poista
    9. Ja tämä rakas AnnaY! Missä Sinäkin luuraat? Olen kaivannut Sinua koko ikäni, ennen kuin tapasimmekaan, mutta sen jälkeen vielä enemmän!

      Oi, AnnaY.

      Poista
    10. Mikis, Sari ei ole päivittänyt omaakaan blogiaan sitten viime elokuun! Toivottavasti siellä Italiassa on kaikki hyvin.

      Ja Charilla tietenkin myös.

      Poista
    11. Jos näin on, ei ole. (huokaus) Sari?

      Poista
  11. Yhdestä asiasta olen samaa mieltä kuin silloin:
    kirjoittaminen on minulle turvapaikka.
    Sanat, sanat, sanat... niiden takana on kiva olla. Kuin piilossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle päiväkirja on mielenhallintaväline, on ollut nuoruudesta lähtien: kun kirjaan sinne asian, minkä tahansa, minun ei tarvitse sitä jatkuvasti märehtiä. Siellä se on kirjoissa, todisteena elämästä.

      Poista
    2. Minulla on tapana kirjata asioita yleensäkin paperille, jotta saisin ajatukseni loogisiksi ja järjestykseen - mielenhallintaa siis. Kun asia on siinä edessäni, paperille kirjoitettuna, se on tavallaan laskeunut minusta pois ja voin katsoa sanoja ja miettiä, miten hoidan asian. Voin mennä eteenpäin tai siirtää ratkaisua toiseen ajankohtaan suunnitelman mukaisesti.

      Tässä tietokoneen vieressäkin on iso muistivihko, A4:n kokoinen ja siihen tulee joka päivä joitain merkintöjä. Oikeastaan minulla on näitä ajatusvihkoja päällekkän tuossa pikkupöydän alahyllyllä vuodesta 2005 lähtien. Aluksi pidin kirjaa kuvista ja käyttämistäni taiteilijoista, sittemmin vihkoihin alkoi tulla vaikka mitä ajatuksia.

      Varsinaista päiväkirjaa en nykyään pidä, sillä ehkä tämä blogi täyttää sen tarpeen. Vuodatan täällä. Ja sitten joissain yksityisissä kirjoituksissa.

      Poista
    3. Kirjoittaminen on minulle ajattelemista. En osaa ajatella jos en pistä ajatuksiani paperille. - Voi helvetti miten vähän minä nykyisin kirjoittelen!

      Poista
    4. Tuolla ylempänä joku teistä, varmaan te kaikki, rupesitte puhumaan paperiarkin koosta...! Hävetkää, lumppurit, omaa varjoanne! Mistä te tiedätte minkä kokoinen paperiarkki on, ette mistään! Kuvittelette! Ette ole olleet paperitehtaalla töissä, minä olen ollut, siitäs saitte - ähäkutti!


      Kun vertaa A-4sta A-3seen niin huomaatte erään kummallisen asian, nimittäin sen, että pienemmän paperiarkin pitempi sivu on yhtä pitkä kuin suuremman arkin lyhyt sivu. Häh? Tästä tulee mieleen että tässä on joku salattu juoni takana. Kunpa olisikin! Mutta niinnmuuten onkin: A0:n pinta-ala on 1 m2. Kun sitä taittelee, siis tämällisesti - eikä niinkuin te, nakkisorminenne "sinne sun tänne"- niin siitä tulee A-1, A-2, A-3, A-4 etc arkkikoko. - Tuleepas! (Mutta lapset älkää kokeilko tätä yksin kotonanne!)

      Ps. Mä olin paperitehtaalla töissä, suurimman osan siitä ajasta Arkkaamossa. Kyllä mä siellä jotain opin (muistaakseni): 210 × 297. Se on A-4. 297 × 420 on A-3. - Jumankauta kun sitä paperia joutu näkee silloin kamalasti silmissään! Valkoista ja tavallaan viatonta!

      Poista
  12. Tätä voi vain rakastaa, etenkin Ankin intonaatiota

    https://www.youtube.com/watch?v=uzAtTVgCrvM

    Muistaakseni en juuri tätä tänne ennen ole tyrkyttänyt? Muuta Ankia kyllä.

    Minulla on hyvä tapahtumamuisti. Ihmisten kasvoja tai nimiä en koskaan muista, ainakaan oikein, olen joutunut moneen noloon tilanteeseen sen takia. Numerot taas pysyvät hyvin päässäni, mikseivät pysyisi, nehän tulee peräkkäin. Niissä on se logiikka. - Shakissa olin hyvä siihen asti kun aloin pelata todellisia ammattilaisia vastaan; ne ajattelivat laudan ääressä ihan erilaista geometriaa kuin minä. Lopetin, kun koko ajan hävisi. Rupes vituttaa. Hävisin vaikka luin kuinka paljon uusia shakkikirjoja, kaikilla mahdollisilla kielilillä, eniten venäjäksi. Ei silti auttanut.

    (Mutta oli mun selolukuni parhaimmillaan liki 1 800. Ei teillä, rakkaat grasshopperit, kellään ole niin korkeaa lukua ollut. En ainakaan usko.)

    VastaaPoista
  13. Hetkinen!

    Jos minun olisi PAKKO tehdä kirjallisuusessee jostain kirjasta, Einesbaariin esimerkiksi, tekisin sen kirjasta Stefan Zweig "Shakkitarina". Se on ihana tarina, tosin täysin mahdoton, minulla olisi siitä jotain henkilökohtaista sanottavaa! - Sitä paitsi hän teki itsemurhan. Tunnen ihmisiä jotka ovat tehneet itsemurhan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sait meidät kaikki ylipuhuttua: Sinun on PAKKO.

      Poista
  14. Ajattelin kaikenlaista.

    Ei Zwigin "Shakkitarinssa" ole kyse shakin pelaamisesta vaan elämästä. Ihminen on hirveen hauras instrumentti, hauraampi kuin Kantele, ei se Elämälle mitään mahda. Shakki on metafoora, mille tahansa, tai olen minä tuntenut ihmisiä joille 'mille tahansa' on metafoora shakille. He ovat oman ideansa fundamentalisteja. Shakki on vaikea peli, yhtä vaikea kuin elää, sitä on vaikea opetella. - Ajatellaanpa vaikka aloitussiirtoa a2-a4... Mitä sen jälkeen?

    Sen jälkeen tulee mitä tahansa! Uskokaa minua! Varmaan tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Shakkitarina" on monomanian kuvauksena yksi vaikuttavimmista lukemistani kirjoista. Ainakin se teki vaikutuksen silloin, kun sen luin: kokemus on jäänyt mieleen vahvemmin kuin tapahtumat. Tuollahan se on kirjahyllyssä (jossain, ohut kirja). Lukisin mielelläni siitä kirjoitetun esseen.

      Sittenkin, vaikka ymmärrän shakin pelaamisesta vielä vähemmän kuin elämästä.

      Poista
    2. Voi että. Kunpa saisi lukea mikiksen kirjoittaman esseen Shakkitarinasta, joka on houkuttelevan ohut ja tiukka opus.

      Poista
  15. Ps. En tosin ole koskaan nähnyt, edes ihmeekseni, että joku aloittaisi siirrolla a2-a4? Sehän olisi samaa kuin luovuttaisi ko. pelin. ... Tarkoitinkin siirtoa e2-e4, tai f2-f4.

    Toivottavasti nyt, rakkaat hellalla paistetut letut, ette yhtä paljoo ihmettele kuin äsken... a2-a4! (heh, heh)
    Itse, kKuten Heikki Westerinen (hän oli ensimmäinen suomalainen Suurmestari. Ammattipelaaja) suosin kauan avaussiirtonani ratsua g1-f3. Se sulje mitään muita vaihtoehtoja pois. (Mitä Musta tekee, se on hänen asiansa, siihenhän minä koko ajan varaudun. Shakki on sellaista.)

    VastaaPoista
  16. Ei, ihmiset, ei pahaa voi välttää sillä että ajattelee, ettei ”pahaa” ole. (Tästä me emme pääse ’puusta pitkälle’ vaan tupsahdamme takaisin maan pinnalle, kuin apinat.) Paha, mikä maailmassa on, on meissä itsessämme. Hevi-musiikista en pidä, soittavat liian lujaa ja yleensä väärin, se särkee korvieni lisäksi myös sydämeni. (Ja osittain myös munuaiseni.) Espanjankielestä pidän, Lorcasta ja Kolehmaisesta. Pidän askelten äänistä jotka kuuluvat kadun asfaltilta kun itse on kotona. (Ja kurkki kaihtimien/verhojen takaa mitä muut tekee?!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs nyt ihmiset yleensä mitään tekevät? Eivät mitään.

      Ps.Paitsi kerran näin, eräänä yönä, kun kurkottelin parvekkeeltani... että yks tyttö otti yhdeltä popliinitakkiselta sedältä "suihin". En ennen semmoista ollut nähnyt, siis niillä kulmilla - muuten toki. Hitsi, kurkottelin parvekkeen reunalla (että olisin nähnyt paremmin) niin että hyvä että pudonnut! Piru vie, olisi se ollut karmee tapa kuolla, että olisi läiskähtänyt alas betonilattialle... ja tyttö olisi ottanut molon pois suustaan, vähän sylkeä poskessaan, hengähtänyt, ja kysynyt sitten että "mikäs siellä ny mätkähti?...

      Kaupungissa tapahtuu.

      Poista
  17. Onko sinun mielestä kouluavustaja tai keittäjät paljon alempi arvoisia kuin sinä? Eläkkeellä oleva opettaja jonka muut maksaa voi aukoa päätä miten vaan mutta en suosittele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyselin eräältä nelivuotiaalta pikkumieheltä aikoinaan, että miten päiväkodissa menee, mitä teette piväkodin setien ja tätien kanssa. Hän vastasi: -Ei ne mitään tee. Ei ne meidän kanssa leiki.
      - Ai, minä vastasin, mitsä ne sitten tekee?
      - Ne vaan istuu keskenään ja puhuu.
      - Eikö siellä ole yhtään aikuista joka olisi teidän kanssanne?
      - On. Yksi Aino.
      - Mitäs hän tekee teidän kanssanne?
      - Se laittaa meille joka päivä ruokaa, hihkaisi pikkumies onnellisena.

      (päiväkodissa oli oma keittäjä ja keittiön ovi oli aina auki, lapset kävivät juttelemassa keittäjän kanssa ja joskus hän myös kokkaili lasten kanssa, tämä päiväkoti oli pieni)

      Poista
    2. mitsä po. mitäs

      Poista
    3. Soppa-Iitan muistan lapsuuteni koulusta. Se oli ihan kauhee, pakko oli pahaa ruokaa lapata kun se katseli, pelotti niin perkeleesti. YÄK. Ja sitten se yks maailmanparantaja opettaja vielä tuli viereen saarnaamaan, kuinka kaikkialla ei ole ruokaa ollenkaan. Minä, viaton tyhmä, kysin, että voinko omani kirjekuoressa tai muussa paketissa sinne lähettää.

      Poista
    4. Anonyymi, oppilaalla on lakisääteinen oikeus saada koulussa opetussuunnitelman mukaista opetusta. Koulu ei ole säilöönottopaikka, jossa kuka tahansa voi vastata koulun opetuksellisesta tehtävästä. Mikäli kouluavustajat ja keittäjät vastaavat opetuksesta, nykyvanhemmat nostavat älämölön ja vaativat lapsilleen kunnon opetusta. Onneksi.

      Jos yksi opettaja on lomautettuna kaksi tai kolme viikkoa ja opettajat vuorottelevat, luokissa on aikamoinen sekamelska pitkin vuotta. Kun luokkaa ei voi jättää yksin, niin opettajaton luokka on työnnettävä samaan tilaan toisen luokan kanssa yhden opettajan valvontaan. Anonyymi voi käyttää mielikuvitustaan, mitä tästä seuraa ja mitä ei seuraa.

      Poista
  18. Tämän päivän iltapäivälehdessä on aika hyvä artikkeli hiusjäästä. Panen tähän linkin kiinostuneille.

    VastaaPoista
  19. Minulla meni hiukset jäähän.

    Yhdelle hikiäläiselle kaverilleni kuuntelutin kerran tätä: Hikiän koski kuohuu.

    Ei oikein ymmärtänyt: "missä täällä muka on koski?" - No, ei ole, ei.

    Innanen meni, huumori on kuollut.

    VastaaPoista
  20. Kyllä vuodet vierivät!

    Luin van Vaarin kirjoituksen noin neljän vuoden takaa ja siihen kirjoitetut kommentit.

    Korson poliisi ei stten lopulta tullutkaan Iineksen ovelle? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut sinitakki ovelle, Kuunkuiske. Kahvit olisin keittänyt.

      Tuon van Vaarin tarina on siis poimittu yhteen hänen kommenteistaan edellisestä keskustelusta, jonka vuoksi siinä ei ole kommentteja. Tarina on elävä pala blogihistoriaa, kuten van Vaarikin. Vaan onneksi meillä on siis Kolehmainen, joka vakavasti uhkaa van Vaarin suvereenia mestarin asemaa, kuten tänäkin syksynä on nähty.

      Poista
    2. Klikkasin blogitekstin alta V:n kohdalta - kun se oli oranssilla - ja sieltä ne kommentit tulivat näkyviin! Korson poliisista puhuttiin jossakin kohdassa. Siis jos jotakuta kiinnostaa!

      Poista
    3. Kiitos Kuunkuiske, minä en tajunnut siitä klikata. Mielenkiintoisia kommentteja, vaikka omani vähän hävettävät.

      Poista
  21. MUUAN VÄLIHUUTO!

    Ihan ensimmäiseksi:
    Kiitos Kolehmaiselle linkistä. Siellä itkettävän kaunista! Lisäsin sen mielimusiikkiini sillä haluan kuunnella sitä toistekin.
    (Terveisin ja hyvää vointia! Hengessä mukana, sanottiin aina ennen, äiti opetti.)

    Sitten jämähdetään tähän blogiin, sen edelliseem bloggaukseen, josta kaksi asiaa jäi hiertämään mieltä.

    1. Iines kysyi kännykkä-netti asiassa jotain, mihin en huomannut vastata. Siellä se nyt odottaa (myöhästyneenä).

    2. Abonyymi käytti kommenteissaan kahta sanaa, joita en ymmärtänyt. Kysyn ne nyt.

    a) Mikä on suuppi?
    b) Mikä on ruskeakielinen?

    Niitä sanoja en ymmärtänyt.Haluaisin lisätä ne sanavarastooni. Ruskeanreiänritareista olen kuullut puhuttavan, onko kohta b sama asia? Ruskeasilmäinen on myös tuttu, mutta ei ruskeakielinen.

    Eilen aika myöhään illalla tuli TV:stä Teemalta hieno elokuva
    Ginsbergin oikeusistunnosta, josta selvisi ainakin minulle hirveän tärkeä asia: Kaikesta pitää voida puhua, kaikesta mitä on olemassa, ei pidä hienostella, vaan käyttää kaikkia sanoja, jotka jotain tarkoittavat.
    (Sitähän ikkunaiineksen ohjaamossa on ohjausnuorana käytetty kai koko ajan, kun se on ollut olemassa!)

    Meillä on hyllyssä Ginsbergin Huuto ja muita runoja. Se on hyvää luettavaa, suosittelen. Mutta että hän joutui sanoistaan oikeuteen, jossa paras mahdollinen amerikkalainen kirjallisuustieteen professori esiintyi syyttäjän todistajana mutta puolustaja oli tässä hyvän pahin vihollinen, hän oli nimittäin parempi suustaan ja argumenteissaan. Heidän kaksintaisteluaan oli jännittävä seurata.

    Tämän päivän asioista otan ehkä vähän kantaa myöhemmin (jos ennätän). Elämä on hyvä asia kaikessa moninaisuudessaan! (tämänpäivän iskulause!)

    PS. Etsin Areenalta tuota ohjelmaa, joka tuli eilen Teemalta. (Huuto. Elokuva Allen Ginsbergin kuuluisan, kumouksellisen Huuto-runon aiheuttamasta sensuurioikeudenkäynnistä ). En löytänyt. Olisin laittanut linkin (jonka teon olen täällä oppinut!)!

    Mihinkähän väliin tämä nyt vilahtaa häiriöimään keskustelua. Anteeksi. Jatkakaa keskustelua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, kiitos, Liisu! Enpäs huomannut sieltä vanhasta vielä, nyt kävin lukemassa. Asia ok, ja mietin liittymien järkeistämistä kesällä, kun sopimuskauteni päättyy. Siihen asti sopimukset ovat sitovia.

      Muistan lukeneeni nuo sanat Anonyymin kommentista, joten olisi tietenkin asiallista, että hän vastaisi niihin itse. Odotelkaamme asiallista vastausta! Itsekään en ole varma tuosta ensimmäisestä, kun mieleen tulee luuppi tai suppilo. Olisikohan se jompi kumpi?

      Mahtaako olla niin, että elokuvia ei voi panna joistain lupaseikoista johtuen jatkuvaan katsontaan Areenalle? Kun ne eivät ole omaa tuotantoa tms. Minulla oli eilen illalla telkku kiinni, en katsonut edes ohjelmaa, mitä sieltä tuli!

      Poista
  22. Liisu,
    itse olen hyönteistohtori h.c. enkä kamalasti tiedä nisäkkäistä. Sitä paitsi en oikein tykkään slangisanoista. (suoristaa kravattiaan. ja nykii valkoisen takin hihoja.) "Suuppiinotolla" tarkoitetaan kai "suihin ottoa"? Se on (nykii uudestaan valkoisen takin hihoja) semmoista että siinä koiraspuolinen henkilö tyrkyttää ns. sukupuolielintään, eli lipidioooootaan, toisen henklön suuhun. Eli oraaliin. (selaa muistiinpanojaan... juu, orali on siis suus. juupa juu). Tämän toisen henkilön, siis sen joka ottaa suuppiin, ei välttämättä tarvitse olla naaraspuolinen. (Saa toki olla. Toki, toki.) Että... en minä tiedä mitä tästä enemmän sanoisin? Kysykää lisää veljeltäni, hän on lääkäri, en minä ole, tutkin hyönteisiä. Koska ne jossain määrin (ottaa silmälasit pois silmiltään) kiinnostavat minua!


    Ps. Pitäisköhän mun pistää jo pullon korkki pulloon kiinni? Yö on taas edessä, yö.

    VastaaPoista
  23. Tuolla ylempänä joku teistä, varmaan te kaikki, rupesitte puhumaan paperiarkin koosta...! Hävetkää, lumppurit, omaa varjoanne! Mistä te tiedätte minkä kokoinen paperiarkki on, ette mistään! Kuvittelette! Ette ole olleet paperitehtaalla töissä, minä olen ollut, siitäs saitte - ähäkutti!


    Kun vertaa A-4sta A-3seen niin huomaatte erään kummallisen asian, nimittäin sen, että pienemmän paperiarkin pitempi sivu on yhtä pitkä kuin suuremman arkin lyhyt sivu. Häh? Tästä tulee mieleen että tässä on joku salattu juoni takana. Kunpa olisikin! Mutta niinnmuuten onkin: A0:n pinta-ala on 1 m2. Kun sitä taittelee, siis tämällisesti - eikä niinkuin te, nakkisorminenne "sinne sun tänne"- niin siitä tulee A-1, A-2, A-3, A-4 etc arkkikoko. - Tuleepas! (Mutta lapset älkää kokeilko tätä yksin kotonanne!)

    Ps. Mä olin paperitehtaalla töissä, suurimman osan siitä ajasta Arkkaamossa. Kyllä mä siellä jotain opin (muistaakseni): 210 × 297. Se on A-4. 297 × 420 on A-3. - Jumankauta kun sitä paperia joutu näkee silloin kamalasti silmissään! Valkoista ja tavallaan viatonta!

    VastaaPoista
  24. mikis, kiitollinen sinulle ihmistuntija hra hyönteistohtori sanan suuppi erikoistuntijana, kyllä se sitä tarkoittaa. Ihan hyväksyttävä sana, vaikka en siitä pidä. Minun pitäisi nyt jatkaa...

    Voi, ei. Nyt olis aikaa kirjoittaa jotain tänne, mut mun iloinen mieli on kääntynyt surulliseksi. Ei se johdu Anonyymin "suuppiin" sanasta, eikä kenestäkään teistä.

    Se johtuu runosta, jonka lähetin tänä iltana tekstiviestinä. Se oli runo ikävästä, ja siinä puhuttiin variksista, ja yksinäisestä kuusta, joka ikävöi pyöreänä pallona pimeällä taivaalla. Luulin, että vastaanottaja ymmärtää sen. Mutta ei ymmärtänyt. Hän lähetti takaisin vihaisen pikkurunon, se on mun kännykässä:
    "Musta sanoi valkoiselle, miksi hyvästelit harmaan?"

    Mitä hän sillä tarkoitti, mietin pääni puhki. Siis minä en ymmärtänyt hänen runoaan. Olemme tasoissa, mutta uumoilen jotain ikävyyksiä. Runous? Se on peloittavaa, jos sitä ei ymmärrä. Se voi tarkoittaa silloin mitä tahansa. Allen Ginsbergiä, Pessoa, Lorcaa, Nerudaa, jopa Shakespearea Rossin suomentamana ymmärrän, mutta en häntä, jota minun eniten pitäisi ymmärtää. Kohtalo on kova, ja Anonyymi siellä taas puree nyrkkiään. Hänen mielikseen puhun nyt uutisten lukijoista.

    Asia on niin, etten tunne nimeltä ketään muuta kuin Jussi Pekka Rantalan, enkä tietäisi häntäkään nimeltä ellen olisi nähnyt häntä livenä ja kuullut hänen sanovan: "Ja seuraavaksi esittelen teille tämän hurmaavan nuoren miehen.." Heti hän muuttui hurmaavaksi itsekin. Hänen sanansa, ne osuivat suoraan sydämeeni, eivätkä lähde sieltä ikinä.

    TV:tä katson vähän, enemmän kuuntelen radiota. Ylen Ykköstä. Siellä mielusia ovat musiikkitoimittajat, ja klassinen musiikki, sekä kirjallisuusohjelmat. Musiikkitoimittajista pidän erikoisesti Kare Eskolasta (vähän samasta syystä kuin Jussi Pekka Rantalasta tv:n puolella. Tosin olen aina pitänyt hänestä. Kuunnellut kaikki hänen ohjelmansa). Mutta nyt tunnen miten Anonyymi tuijottaa pahasti, hän ei kertakaikkiaan kestä, jos kehuu toisia, pitäisi puhua itsestään, niin veikeä kaveri hän on. Ehkä tämä riittääkin. Liikaa sanoja, liikaa hyviä ihmisiä, liikaa kaikkea. Pyydän taas kerran anteeksi, vaikka Iines mulkaisee minua vihaisena ja sanoo: Pitää olla rohkea! Pitää puolustaa, ei antaa periksi vastustajilleen! Iines kyllä pitää meitä taspainossa, minuakin, jonka mieli heittehtii välillä velttona, välillä kiihkeästi ja ylittää oman ymmärryksensä.

    Ja kuinka monta kertaa olen saanut täällä nauraa, sillei hyvää, ja iloista naurua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut yhden yhteisen piirteen mikiksessä ja minussa: Molemmat ikävöimme ihmisiä.
      Kannan kaikkia tuntemiani ihmisiä, kuolleitakin, mielessäni. Välillä taakka käy raskaaksi.

      Kun oli pieni, rukoilin salaa peiton alla ja lähettelin terveisiä taivaaseen Taivaanisän välityksellä. Luettelo oli silloin jo pitkä, niin pitkä että väsyin ja olin nukahtaa kesken sen. Mutta sitten keksin hyvän keinon. Niputin kaikki kuolleeni yhteen ja sanoin aina vain lopuksi: Hyvä Taivaanisä, kerro minulta täältä maan päältä terveisiä kaikille tutuille kuolleille! Mut sitten tuli huono olo, kun ajattelin, miten surullisia ne kuolleet olivat, jotka ei ollut tuttuja, niin otin pois sanoja niin että se loppu kuului: Hyvä Taivaanisä, kerro terveisiä täältä maan päältä KAIKILLE kuolleille! Ja sitten oli hyvä mieli, kun ajattelin, että nyt kaikki olivat iloisia taivaassa. Itsekin olin ja nukahdin hyvällä omallatunnolla.
      (Anonyymi, huomasitko, että nyt puhuin itsestäni? En tosin kovin kehuen, olinhan jo pienenä ymmärtämätön. Eikä ole ymmärrys vieläkään parasta laatua, mutta en minä siitä välitä. Tyhmänä on paljon helpompi olla kuin kovin viisaana.)

      Poista
    2. Ei tarvitse puhua itsestään, mutta mieluummin itsestään kuin osoittaa omaa heikkoa itsetuntoaan napedroppailemalla. Puhu vaikka naapurin vaarista, viereisen korttelin yksinäisestä viiden lapsen äidistä tai kenestä hyvänsä, mutta älä puhu siihen tapaan, että kävin Aila Meriluodolla kahvilla tai Kassu Halosella syömässä.

      Puhu miten puhut, mutta ymmärrä, että tietynlaiset asiat kertovat sympaattisesta ihmisestä ja toisenlaiset puheenaiheet eivät. Äläkä näe painajaisia. Tee tarvittavat muutokset elämässäsi, niin painajaisia ei tule, koska niiden tehtävä herätellä sinua tajuamaan on mennyt pois.

      Poista
    3. Ruskeakielisyys viittaa ihmisen selkäpuolella olevan reiän nuolemiseen, ei kirjaimellisesti.

      Poista
    4. Liisu, eiköhän se ole ihmisellä sisäänrakennettu ominaisuus, että kaipaa ihmistä. Meissä kaikissa on se kaipuu. Muistan kun pikkuinen tyttöni sanoi minulle joskus ehkä nelivuotiaana istuessamme lähekkäin, että äiti, mun on ikävä sua.

      Minusta se oli yksinkertaisesti perusoivallus elämästä ja ihmisenä olosta, siitä, että lopulta ihminen ei voi saavuttaa täysin toista ihmistä. Se on elämän kipeimpiä totuuksia.

      Poista
    5. Iines!
      On se, sisäänrakenettu ominaisuus, vaikka on ihmisiä, jotka tieten tahtoen haluavat erakoitua.

      Me käveltiin tuolla Pohjoisrannalla pojan kanssa kun se oli ehkä n. 5 v. Ihailtiin upeita laivoja ja veneitä joita siellä on pitkinä riveinä. Yhden ison ja komean veneen kohdalla pysähdyttiin ja poika sanoi: -Tuollaisen minä ostan isona ja purjehdin sillä kaukana merellä. Sitten hän katsoi minuun. - Minä otan sinut kyytiin! Minä vähän pellelin ja sanoin: -Entä jos minä oon silloin jo kuollut? Poika katsoi minua ja sanoi iloisella äänellä: -Ei sillä väliä! Minä laitan sinut ruumisarkkuun ja pääset siinä mukaan.

      Poista
  25. Nyt minun pitää kertoa yks tapahtuma, minulle tulee itselleni aina hyvä mieli kun muistan sen. Enkä huomenna ehkä tätä enää muista:

    Olin Olavi Vaarulan (kts. wikipedia) omakotitalon pihalla. Oli kesäyö, läpinäkyvä kesäyö, rastaatkin olivat jo menneet nukkumaan. Mutta emme me, minä ja Olavi. Joimme miedosti plantattua viinaa (10% vettä 90% pirtua) Ollin omakotitalon puutarhassa. (Tai tämän jo taisin mainita?) Kaunis kesäyö, hyvin kaunis. Siinä oli kumminkin siinä pihapiirissä vihreän värinen liiteri (varmaan halkoja sisällään?) jonka seinällä oli tikkataulu. Ollilla oli painavat hollannikkaat jalasssa. Keskustelimme asioista ja siemailimme, hellävaraisesti, grogilasejamme. Äkkiä Olli potkaisi (VIUH) toisen hollannikkaansa ja se kumahti tikkatauluun (KUMAHDUS). Jatkettiin jutteluamme. Äkkiä Olli potkaisi toisen hollannikkaansa (VIUH VAAN) ja sekin kumahti keskelle tikkataulua. En minä siihen mitään huomiotani kiinnittänyt, ajattelin että Ei sev väliä, jatkettiin juttelua. Mutta Olli itte sitten sanoi: "Jos kaks roistoo tulis mun kimppuuni niin mää tekisin niille noin, VIUH VIUH VAAN JA POKS". En yhtään ollut eri mieltä siitä asiasta, join edelleen sitä pahanmakuista viinaa, ja sanoin sit "entäs mitä sää sille kolmannelle tekisit?" Ei se, mietti vähän aikaa, ei se osannut sanoa mitään siihen... Mutta sen piha oli täynnä vihreitä kasveja. Kaikki haisi klorofyllille. - Olli... oli hän minunkin piirutuksenopettaja. Ja sain seiskan, vaikka yhtään piirrosta koulussa en piirtänyt. Olisi kai pitänyt. - Mutta mikä vitun van Gogh minä muka olen?

    VastaaPoista
  26. Liisu, Liisu...

    sinä koet asian liian herkästi, omakohtaisesti.Tai ei semmoite oikeasti mikään vika ole. Mutta ajattele näin että ihmiset ajattelevat asioita vain omasta vinkkelistään; eivät he huomaa sitä mikä sinusta on noloa. Heillä on muutakin ajateltavaa.

    Minä olin aikoinani hyvin epävarma ihminen. Ja myös ujo. Sitten minä yhtä äkkiä tajusin että muut ihmisethän ne vasta kamalan epävarmoja ja ujoja ovat! Kunhan näyttelevät!

    Nykyisin olen kova pölisemään. Puhun mm. paljon paskaa. Ajattelen että jos en kelpaa tällaisena, ei sitten, ei se minun ongelmani ole. Se on sinun ongelmasi jos et minusta pidä.

    Eikun ihan totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mikis, Olavi Vaarula, tuttu nimi, ei tarvi katsoa wikipediasta. Henk.koht. en tunne, mutta nimi kertoo jo kaiken, mitä tarvii tietää.

      Ollaanko me viimeisiä täällä, tuntuu niin hiljaiselta, mut nyt mekin mennään nukkumaan, vai mitä? Minä ainakin meen kun aamulla on herättävä aikaisin.

      Oli kiva jutella vähän kuin kahden kesken. Oon joskus huomannut, että sinä valvot yölläkin. Niin minäkin, mutta se ei ole terveellistä. Vähintään 7h pitäisi olla unessa, mutta minä näen usein niin pahoja unia että niistä on helppo herätä. Suuri helpotus. Ai ihanaa, se olikin vain unta!
      Hyv' yötä! sanoo T.S. Eliot yhdessä runossaan (suomennettuna). Minusta se on hyvin sanottu! (Säästää kaksi äätä.) Pääsee nopeammin nukkumaan.

      Poista
    2. Jos ihminen eläisi yhtä terveellisesti kuin siilit, hänen pitäisi tähan aikaan olla 24h/vrk nukkumassa. Itse haluan nukkua vain 23h/vrk. - Sen yhden tunnin pitäisin sinua sinun kädestäsi kiinni.

      Poista
  27. Liisu...

    sulla on niin kamalan, kamalan, kamalan paljon sanottavaa. Pursuat sitä. Älä nyt p-erkele leiki mitään siipirikkoa varpusta! - Et ole. Kun et ole.

    Kuunteleppas tätä:
    https://www.youtube.com/watch?v=gMFa0BWjA-Y

    Olet ihana ihminen, älä ärsytä minua, olet ihana kuin... mikä se kukka on joka on kummallinen... orkidea? Joo, orkidea.

    VastaaPoista
  28. Olen ollut Amsterdamissa mutta Rotterdam oli minulle paljon kamalampi paikka. Se oli niin tyly että en viitsi teille edes valehdella miten minulle siellä kävi. (Ei kumminkaan kamalan kamalasti.) Amsterdamissa olin yhdessä piparkakkutalossa ja jouduin, ihan vahingossa, keskelle huumeratsiaa. Joka puolella oli poliiseja, niitä oli joka puolella, minä ajattelin että eihän tämä minua koske kun ole missään tekemisissä huumeiden kanssa... ja lähdin käveleen sen saartoringin sisältä pois päin. En pääsyt kovin montaa metriä kun iso ja töykeä poliisihevonen tuli mun päälle, se kaato mut. Minä yritin huonolla englannillani selittää sille ratsastajalle että "em mä osaa puhua hollantia, päästäkää mut täältä pois", mutta eivät ne päästäneet. Kleinbussiin panivat minut, niin kun monen muunkin, mentiin poliisiasemalle. - No, siellä minun kauaa ei tarvinnut olla, pääsin pois kun näytin passin, Finlandia; olin kuin "viattomuus kadulta"... Sitähän minä itseasiassa olinkin, vielä silloin. (En myöhemmin. Paljon myöhemmin en enää ollut. Jumantsukka!)

    VastaaPoista
  29. Multa hukkui kommentti, noin vain hävisi, ihan kuin en olisi sitä kirjoittanutkaan. Ehkä minä nukahdin, ehkä se oli unta... mutta nyt, nyt muistan, mitä siinä oli! Siinä oli: sinä olet kuin villipalmu joka keinuu hiljaa tuulessa. Oli siinä kai jotain muutakin, kaunista, en muista, olen unessa... miksi kommentit katoavat itsestään, ehkä nekin menevät jo nukkumaan...

    VastaaPoista
  30. kommentit katoavat itsestään koska kommentit noin yleensä ottaenkin katoavat itsestään... ei tässä mitään ihmeellistä ole.

    Minua ei kukaan ole ennen sanonut Villipalmuksi...


    ... minulle ei koskaan ole sanottu noin kauniisti.

    VastaaPoista
  31. Kommentit katoavat kaikilta Bloggerin systeemissä, jos kirjautuu järjestelmään sisään vasta kommentin kirjoittamisen jälkeen.

    Pitää olla siis kirjautunut etukäteen ennen kommenttikentän täyttämistä. Anonyymistatuksella tai nimimerkkistatuksella voi nähdäkseni kirjoittaa missä järjestyksessä vaan.

    Koettakaahan, rakkaat ihmiset, muistaa tämä, sillä tästä on puhuttu ennenkin! Bloggerin virheille emme voi mitään.

    VastaaPoista
  32. Liisu, mistä päättelit että se pikkuruno on vihainen?

    Lapsena rukoilin samaan tyyliin kuin sinäkin. Sitten hieman myöhemmin samasta syystä kerran yön pimeydessä oivalsin, murrosikäisen elämän ja kuoleman ja synnin tuskassa, ettei helvettiä ole.

    Ilahduin oivalluksestani niin paljon, että nauroin ääneen ja nukahdin heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsa, vaisto sen sanoi, mutta tänään tuolla "runoilijalla" oli ilmeinen syyllisyyden tunne, kun tuli puhelu jo aamupäivällä, jossa hän kertoili asioitaan (hyvin kuin ei mitään olisi tapahtunut äänellä ja kiireettömästi). Sanoin että en ymmärtänyt mitä hän sillä runollaan oli tarkoittanut.

      Ei se runo ollut, se oli vain ironinen vastaus saamaani viestiin, hän sanoi. Ja kävi ilmi, että oli asia, joka häntä kiusasi. Me ollaan täällä kuulema mustavalkoisia. Se oli siis kritiikkiä. Mutta hän jatkoi ja sanoi, että on asioita joista ei kannata puhua. Minä taas olen sillä linjalla, että jos on asioita, joista ei kannata puhua, on tärkeää että ne asiat selvitetään nimenomaan puhumalla. Muuten ne jäävät vaivaamaan mieltä. Mies kannattaa tuota puhumattomuutta.
      Taistelen tuulimyllyjä vastaan, olen Donna Quijote!

      Sitä minä olen aina ihmetellyt, kun jo lapsena jotenkin vaistosin, että piti rukoilla salaa. Niinpä peiton alla mumisin hiljaa itsekseni. Ei minua kukaan olisi kieltänyt, mutta jotenkin se tuntui nololta seurustella taivaanisän kanssa.
      Vieläkin nolottaisi.

      Poista
  33. Kävin äsken S-kaupassa. Ostin mm. ruokaa. Siellä oli käytävällä pöytä jonka takana istui Joulupukki; voi että se oli vimpan päälle kuin jostain Joulukortista. Pikkulapset odottivat vanhempiensa kanssa - tai ei siinä paljoa isejä näkynyt - että pääsisivät Pukin puheille. Liikuttavaa oli! Ykskin pikkutyttö (liekkö 4 -v) ojenteli ja sulki sormiaan koko ajan kädet selkänsä takana, sitä kai jännitti niin. Ja yks pikkupoika (kai 3 -v) tuijotti koko ajan suu auki mutta otsa rypyssä Sitä... Tosi liikuttavaa. - Ps. Mutta mulle tuli mieleen että samalla lailla monet Aikuiset Ihmiset suhtautuvat erääseen Toiseen Partaiseen Hahmoon, joka istuu pilvien päällä. Ja se ei ole enää "liikuttava juttu", se..

    Toivottavasti en loukannut kenenkään uskonnoliisia tunteita? (Koska siihenhän minä juuri pyrin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kävin äsken K-marketissa ostamassa Vestan tomaattisilliä saksanpakettiin. Kaupan aulassa oli kahvitarjoilu. Lautasella oli röykkiö voisilmäpullia, voisilmän päällä on iso kasa sokeria.

      Se mikä tässä pisti ajattelemaan, oli se, että ikinä en ole moista kahvijonoa nähnyt. Se kiemurteli ulko-ovelle asti valtavassa hallissa. Kyseessä oli tulkintani mukaan leipäjono. Jonossa oli myös resuisia laitapuolen kulkijoita, ja mkä poikkeuksellista, hyvin paljon varhaisteinejä pullannälässä. Ennen näissä markettien kahvijonoissa oli vain siistejä mummuja ja paappoja ja rouvashenkilöitä. Minusta tuntuu, että ne varhaisteinit olivat yksinkertaisesti nälissään. Aika harva tuossa iässä edes juo kahvia, joten en usko kahvihampaan kolotukseen.

      Poista
  34. Pelastusarmeija on ainoa uskonnollinen salajärjestö joka tekee ihmisten hyväksi jotain. Eikä puhu pelkkää Saippuaa. Minäkin olen kaksi kertaa saanut heiltä ruokaa, Tukholmassa ja Turussa, eivätkä yhtään yrittäneet käännyttää minua mihinkään Mau-Mau-oppeihin. (En usko että olisin kyllä kääntynytkään? Koska olen Uskossa heikko. Mutta Rauhaa minä rakastan.) - Hmh. Tänään lopetan pullon kallistelun eli kirjoittelemiseni. Huomenna teillä on enää hämärä muistikuva, vähän tärähtänyt, minusta. Ja sekin koko ajan pienenee ja pienenee ja... Sielunhoidosta eli Saippuasta puheen ollen niin onko teidän suutanne koskaan pesty Mäntysuovalla? Minun on, maistui kamalalle. Hemmi-täti niin teki kun kerran - olin kai 4-v - niin huusin sille "perkeleen ämmä!". Olin suunnitellut että huutoni jälkeen juoksen tonne noin sitten tonne noin ja sitten menen aidan alta... Ei se mua kii saa! Mutta saipas! Ps. Mäntysuopa ei ole ollenkaan hyvänmakuista, ainakaan suussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli joitakin vuosia sitten ystävänä pelastusarmeijaan aikaisemmin kuulunut sotilas, yli 90-vuotias ihana nainen! Hänen nimensä oli Himmi. Himmi, ei nähnyt enää lukea ja oli kauhean iloinen kun kävin aina silloin tällöin lukemassa hänelle ääneen.

      Eriloisesti hän piti Maxim Gorgin Lapsuuteni ja Nuoruuteni yliopistot kirjoista. Ne käytiin läpi ja Himmi hymyili koko ajan vaikka Maxim raukka sai selkäsaunoja isältään ja Nuoriuuteni yliopistot olivat täynnä kauhukertomuksia. Mitä kauheampaa, siltä iloisempana Himmi kuunteli. Hänhän oli sotilas, ja ilmiselvästi hän vertaili koko ajan Maximin nuoruutta omaansa. Hän kertoikin omasta elämästään, ja se ei ollut leikkiä. Ei. Hän oli rakastunut talon nuoreen herraan ollessaan piikomassa, ja herrakin oli pitänyt hänestä. Mutta miten se tarina päättyi, se oli ainoa asia, josta Himmi ei suostunut kertomaan. Hän vei sen mukanaan hautaan. Siitä minä en ole kertonut enkä kerro nytkään hän sanoi ja pyyhki silmiään.

      Poista
    2. Mä en kertakaikkiaan jaksa käyttää esikatselua, vaan kirjoitan tänne suoraan. Siksi kirjoitusvirheitä ja sanat kääntelevät kauhistuneina käärmeissään kuin pahoinpitelisin niitä. Ja sitähän minä teen. On hyvä sanoillekin, että ne eivät pääse luulemaan itsestään liikoja. Terveellistä virheellisyyttä!

      Poista
  35. Eikun ajattelin, tai mulle tuli siis mieleen, että jos jossain Michelin-tähtisessä ravintolassa tarjottaisiin "Mäntysuopa keittoa" alkuruuaksi, siltä kuppilalta lähtis heti ("näkis vaan ja kuulis kolinan") 4 tähteä kertaheitolla pois. Ja seuraavassa Michel-oppaassa varoitettaisiin, ISOIN KIRJAIMIN, että ruokakulttuurista edes paskankaan vertaa kiinnostuneet ihmiset välttäisivät Forssaa... koko Lounais-Hämettä.

    Kyllä minä kokkaamisesta minäkin jotain tiedän. Olen valtavan hyvä tekemään leikkelelautasia. Ei siihen tarvita muuta kuin että avaa jääkaapin oven (ohoh, onpas täällä paljon olutta!?) ja ottaa sieltä sellaisia eineksiä kun siellä sattuu olemaa. Jos ei ole, ei ota! Mutta ne mitkä on niin lätkii ne lautaselle: siinä herkullinen leikkelelautanen a la vot. (Arabiaa)

    VastaaPoista
  36. Tarja joskus aina sanoo minulle että "käyttäydyit naurettavasti". Eikä hän tosiaan tarkoita että olisin ollut hauska! Riku Riemu on hauska! Mutta mitäs minäkään omalle AHHDDHHHDAAHDDDAAAH:lleni mahda. En mitään.

    VastaaPoista
  37. mikikselle, älä sure

    https://www.youtube.com/watch?v=dEZmIi3IokU

    VastaaPoista
  38. Olipas herkkä laulunrenkutus. Kuuntelin sen jopa. Mutta en minä mitään sure. (Meinasin sanoa että "korkeintaan vanhempiesi geenipankkia": Mutta koska olet niin sympaattinen ihminen,oi Hertta, en tietenkään tollaista sano. Enkä ajattele. (Paitsi vähän aikaa vielä.)

    Jope Ruonansuu on aikeasti hauska ihminen. Se on tilannekomiikan mestari. Sen vitsit syntyvät kuin itsestään, niin ne syntyvätkin, ei hän käsikirjoita elämäänsä. Eemeli - josta nuorempi sukupolvi ei tiedä mitään (no menkääs ny mukulat nukkumaan että että sedät ja tädit saisi keskustella tässä vakavasti), Eemeli oli valtava verbaalikko. Jos häneltä kysyi jotain, hän vastas toista, ja jos kysyi toista niin... ei koskaan osannut arvata mitä sieltä moottoriturvasta sillon tuli. Mutta aina tuli. (Harmi ettei hänestä ole jäänyt jäljelle kunnon tallenteita. Isompi harmi tosin on ettei Lauri Viidan puheenpölinästä ole tallenteita ole jäänyt. Näin olen vain itsekin kuullut vain... senaikaisilta ystäviltäni, joiden arvostelukykyyn luotin... "Lauri siis, sehän puhu koko ajan, sehän puhu vaikka neljä tuntia yhtä mittaa, ei sitä kukaan uskaltanut keskeyttää tai halunnut, se puhu jumalauta koko ajan asiaa..."

    Ehkä kannattaisi kysyä myös Aila Meriluodolta, että oliko näin? Aina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tuo puheliaisuus ilmeni kyllä Meriluodon Viita-kirjasta. Viitahan oli verbaalinen skitsofreenikko, jolle on ominaista sanamania, pakonomainen tarve riimitellä esimerkiksi erilaisia sointuja, alkusointuja, loppusointuja, muuta mekaanista rytmiikkaa. Se näkyy varsin selkeästi Viidan iskevän maanisista riimirunoista.

      Jos hän pani paperillekin runsain mitoin tuota manian hedelmää, niin mitä oli sitten puheessa? Monin verroin helskettä ja alituista puhetta enemmän minun logiikkani mukaan.

      Poista
    2. PS Hiljaisia hetkiäkin oli. Omiin maailmoihin vaipumista, vetäytymistä.

      Poista
  39. Räsänen joskus bloggasi Viidan nonsense-runon Kökkö ja Leevi Lehdon selitystä siitä. Runo on minusta upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko Leevi Lehdon juttu oli kerrassaan upea ja riemukas! Englanninnos oli hauska.

      Poista
  40. Tuosta Meriluodon muistelmakirjasta, jossa Aila kustantaa humalaisen mieskaksikon (joista toinen on Lauri) taksimatkan... niin tuo toinen herra sanoo Ailalle "Kun sää oot niin vanha, Aila, ettei kukaan viitti sua enää panna. Niin kyllä mää ja Lauri sua pannaan."

    Tämänkin olen ennen kertonut. Mutta kun mä tunsin ton toisen herran (on jo kuollut hänkin).. Eli... pitäisi kysyä Ailalta pitivätkö lupauksensa?

    Olen ihan varma että Aila muistaa minut! Käteltiinhän me kerran Tampereen Sampolassa. Tosin silloin en ollut parhaimmillani, minua väsytti. Koko edellisen yön olin hillunut Eeva-Liisa Mannerin kämpällä. Hitsi kun siellä oli kissoja, joka puolella. Aivastelin. Onneksi Väbällä (tällä aloittelevalla kirjailijanuorukaisella Väinö Linnalla) oli astehtmshia... tai jotain semmoista, pulveria. Se auttoi. Ja Väpäkin lähti, en tiedä minne, pois se lähti. F.E.Sillanpää oli sammunut vessaan ja sitä me ei saatu millään sieltä pois. No, kuseskeltiin keittiössä erilaisiin astioihin. kunnes siihen - vaatekomerosta - tuli Aleksis Stenvallan ja huusi että "painukaan ny vittuun siitä kun häiritsette minua." Ihmettelimme. Mutta se oli saanut inspiraation, se selitti tohkeissaan että "ajatelkaa nyt! Kuusi veljestä asuu jossain rapistuneessa kartanossa! Ja sitten ne juoksevat metsään! Eikö olekin aivan upea idea!"

    Minusta se oli niin huono idea, muistaakseni sanoinkin sen sille, että ei sillä voita edes Raittiuskilpailukirjoitusta. Korkeintaan tulee neljänneksi jos ei ole kuin neljä osannottajaa... Pistäisit niitä veljeksiä edes seitsämän. Seitsämänhän on valehtelijoiden luku. Se mulkaisi minua vihamielisen näköisenä: "Pah! Sinä et ymmärrä kirjallisuudesta mitään!".

    VastaaPoista
  41. Toiset muistavat asioista toisia asioita, minä muistan mitä tapahtui todella. Jos täällä siis Anonyymit kehuvat sillä että ovat n. sadan metrin päästä nähneet Remu Aaltosen, kun se äreän näköisenä on mennyt aamukaljalleen... niin miksi minäkään en sitten kertoisi sitä kun Marilyn Monroea kävi luonani? Kuopiossa... hotelli Puijonsarvessa. Olihan siinä niitä cia-agentteja, tai mitä lie olivat, kovasti ne joivat aamulla kahvia. Ja lukivat Kuopion Sanomia vaikka eivät osanneet sanaakaan suomea. Mitäs siitä. Kyllä me, minä ja Marylin, saimme kahdenkesken aivan vapaasti yhtyä toisimme, myös astraalitasolla. (Ja ne puolen tusinaa rusettiin solmittua kondomia, jotka minulle sinne sängyn alle jäi, eiköhän ne Marilynin maksamassa laskussa tullut kuitatuksi nekin. Siis siinä sarakkeessa missä lukee tipit)......

    VastaaPoista
  42. KIRJE ANONYYMILLE!

    Anonyymi, miksi Aila Meriluoto ei sinulle kelpaa? Mitä pahaa hän on sinulle tehnyt? Hyvä ihminen hän on. Minut hän kutsui luokseen kun meillä oli yhteisiä asioita. Se oli hänen kannaltaan helpoin ratkaisu, sen verran hänellä on jo ikää. Tuolla aikaisemmin oli keskustelua jostain kirjallisuuteen liittyvästä, ja ehkä hän siksi oli mielessäni ja tuli sieltä ulos meitä tervehtimään.
    Puhuimme hänen kanssaan elämästä yleensä ja paljon kirjoista, hän kertoi avioliitoistaan ja ystävistään ja nykyisestä olostaan. Vertailimme elämäämme toistemme elämään ja huomasimme paljon yhteistä. Ymmärsimme toisiamme hyvin.

    En arvannut että se voi jotain ärsyttää. Hyvin moni muu tuntee hänet. Ja minusta oli mukava nähdä se ympäristö jossa hän nykyisin elää, tai oikeastaan on elänyt jo kauan. Voisin kuvailla sitä, mutta luultavasti se ei sinua kiinnosta. Voisin kuitenkin sanoa, että tyypillinen taiteilijakoti, ei mitenkään yllättävä. Lämmin ja kodikas.

    Eikä tämä ole ainoa taiteilijakoti missä olen käynyt. Olen käynyt monessa muussakin (ja asun itsekin sellaisessa, totta puhuen, muttei se ole mikään ansio, eikä siinä ole mitään kehumista). Kassu on mukava ihminen. Hän asuu omakotitalossa. Kaikki tuntemani taiteilijakodit ovat persoonallisia, niin kuin kaikki muutkin kodit, ne kuvastavat asukkaitaan. Kerro minulle, miten asut, minä kerron millainen olet, voi melkein sanoa.
    Voi olla että jos kutsuisit kahville kotiisi, voisin huomata erehtyneeni sinusta. Kuva, jonka täällä voi mielessään tehdä toisesta ihmisestä, perustuu pelkästään siihen, miten hän täällä itseään kirjaimia apuvälineenä käyttäen, ilmaisee. Se ei kerro aina todellisuutta. Sinun kohdallasi voisin erikoisesti hämmästyä. Sinä voit olla aivan erilainen ihminen kuin minkä kuvan annat täällä itsestäsi.

    Pelkäätkö sinä ihmisiä? Vai pelkäätkö vain julkisuuden ihmisiä? Sen kuvan olen sinusta saanut, että ei tarvitse sanoa kuin Kassu, sinä jo hypähdät ilmaan ja imet nyrkkiä. Pelästyt? Jos minä sanon Miettinen. Se ei sinua hetkauta. Olenko oikeassa?

    Kuule nyt, kiltti Anonyymi, ei ihmisiä tarvitse pelätä. On hän hiukan tunnettu tai tuiki tuntematon, hän on pelkästään ihminen. Niin kuin sinä ja minä. Sinä olet Anonyymi, nimesi ei kerro mitään, eikä minunkaan nimeni. Olen jo ennen nettiin astumista syvästi harkiten esiintynyt nimimerkillä. Se antaa minulle vapauden tehdä sitä mitä haluan. Kertoa asioita niin kuin ne on oikeasti ovat. Voi olla oma itsensä.
    Mutta: kuule nyt, rakas Anonyymi, olet ottanut mielestäni raskaan taakan kantaaksesi. Olet ottanut roolin, joka antaa sinusta väärän kuvan. Siitä olen varma. Sinä huomauttelet ja kuvittelet ja nuhtelet meitä toisia. Näet meissä täällä vain negatiivisia asioita. Saatko siitä nautintoa? Jos, niin ok. Suodaan sinulle se nautinto! Mutta kun epäilen, ettet sinä ole sen negatiivisempi kuin me muutkaan, niin harmittaa! Et varmaan arvaa minkäkaisen kuvan annat itsestäsi toisia moittien.

    Arvaas mitä! Minä näen silmissäni sellaisen mukavan asian, että eräänä päivänä tänne astuu uusi ihana ihminen, olkoon vaikka Kallu joka viittaa miehiseen suuntaan, tai Armi, suloinen tyttönen tai vähän vanhempi täti, joka valloittaa kaikkien sydämet pelkillä sanoilla ja hyväntahtoisuudellaan. Voi toki ja on ihan luonnollista, että välillä voi hiiltyä ja vaikka raivostua, tärkeintä, että kaivat pohjalta sen todellisen minäsi, joka ei vihaa ihmisiä, vaan ymmärtää, olivat he mitä tahansa.

    Ja tiedä se, että kaikki me ollaan samalla viivalla, niin Kassut ja hassut, ja epämuodostuneet ja hyvin muodostuneet ihmiset, olkoot ammatiltaan mitä tahansa, kultainen sydän sykkii siellä jossakin pohjalla, niilläkin, jotka kuvittelevat olevansa jotain suurta ja tunnettua. Niiden, julkisuuden ihmisten, joukosta löytää samalla tavalla täysiä paskoja ja puoli paskoja ja ihan mukavia. Ja mä kuiskaan: sinä Anonyymi, sinä kuulut siihen mukavien joukkoon! Vai olenko erehtynyt?

    With Love
    Liisu





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuulun mukavien joukkoon! (Päättelen sen siitä, miten paljon ihmiset kääntyvät puoleeni iloineen ja suruineen.) Olen ihminen ihmisten joukossa, en sellainen, joka yrittää päteä luettelemalla tuntemiaan ihmisiä tai joka brassailisi milloin milläkin (esim. kodillaan, puolihuolimattomasti) eikä olisi kokonainen ihminen vaan puolikas kokonaisuudesta nimeltä me. En myöskään muista koska viimeksi olisin nähnyt painajaisia, vaikka usein muistan uneni.

      Poista
  43. Aikoinaan olin naimissa teatterin kanssa, silloinen vaimoni oli teatteriohjaaja, jouduin väkisin tutustumaan (Suomen eturivin) näyttelijöihin. En olisi vättämättä halunut, koska olin ujo, mutta oli pakko. Näyttelijäthän ovat ulospäin suuntautuneita ihmisiä, hallitsevat tilanteen kuin tilanteen, mikään ei heitä pysäytä... Vitut! Ne (Suomen eturivin) näyttelijät joihin minä tutustuin (koska oli pakko) niin osoittautui kamalan epävarmoiksi, hirveän herkiksi, koko ajan ikään kuin kiitosta kosiskeviksi ihmisiksi. Eli siinä mielessä sympaattisiksi ihmisiksi. - Silloin minä, vaikka tämä onkin jo toista asiaa, ajattelin, että onko elämä oikeasti näin vaikeaa? Pitääkö kouluttautua näyttelijäksi että pystyy näyttelemään että "ei elämä näin vaikeaa ole miltä se näyttää?".

    Ei se ole, ei se ole. Olen nähnyt, kulisseissa, miten Veikko Sinisalo jännitti lavalle astumista, kädet ja polvet täristen, sormenpäitään napsutellen... Mutta kun hän pääsi estraadille... siellä hän oli roolihahmonsa, otti yleisön heti hyppysiinsä, oli mahtava. Kuin Jumala.

    Näytteleminen on raskasta työtä. En yhtään ihmettele että monet näyttelijät ovat alkoholisteja. Useammat kuin kirjailijat.


    Ps Puhun siis vuosien takaisista näyttelijöistä. Nämä nykyisethän ovat paljon fiksumpia, miksei olisivat, totta kai ovat. - Internetti muokkaa meitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikko Sinisalo onkin useissa yhteyksissä puhunut esiintymisjännityksestään, joka on ollut hänelle aina jonkinasteinen painajainen. Silti hän ei ole jättänyt esiintyjän työtä.

      Itse olen myös aina ollut aikamoinen esiintymisen jännittäjä. Silti olen hakeutunut työhön, joka tehdään katseitten ja arvostelujen ristitulessa. Joka hetki parikymmentä kriittistä silmäparia arvioi ja katseli minua.

      Se on raskasta ja kauheaa, mutta sen kanssa oppi elämään, varmaan Sinisalokin. R. W. Emerson sanoo: Rohkeutta ei ole se, ettei pelkää, vaan se, että pelosta huolimatta suorittaa tehtävänsä. - Tämä oli yksi niistä perusjutuista, jotka halusin opettaa oppilaillekin, itseni lisäksi.

      Poista
    2. Siis itseäni en halunnut oppilaille opettaa, vaan halusin sisäistää ennen kaikkea itse tuon Emersonin ajatelman.

      Poista
  44. Siis katsojat näkevät näyttelijästä vain sen mitä hän on lavalla. Siellä hän on joko huono tai hyvä. Oikeasti näyttelijä on ihminen jolla asiat ovat joko huonosti tai hyvin. Monella näyttelijällä asiat eivät ole hyvin. Silti estraadilla lentää läppä... koska se on hänen työtään. Esiripun takana ei välttämättä enää.

    Aivan liian monta ikävää tapausta olen nähnyt. Kysymys kun on herkistä ihmisistä, "taiteilijoista". Joskus heidän kohtalonsa pakkaavat tulemaan uniini, painajaisina.

    Ps. Taidan mennä syömään toisen sämpylän. Tällä viikolla. Koska mun on taas nälkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta olla tässäkään toteamatta, että juuri samoin on opettajalla. Kateederilla hän on joko hyvä tai huono, hän on ihminen, jolla asiat ovat hyvin tai huonosti. Usein ne ovat huonosti ja oppilaat vastahankaisia. Silti läppä lentää ja opettaja pyrkii innostamaan oppilaita. Kun luokan ovi sulkeutuu, opettaja vaipuu kymmenen senttiä kasaan.

      Poista
    2. Tätä en ole tullut ajatelleeksi. Mutta nyt kun kerroit... minulle tulee surullinen olo kun ajattelen montaa ex-opettajaa. Ainahan luokka kiusasi opettajaa joka oli epävarma, aina. Minä en koskaan kiusannut. En kiusannut oppilaitakaan. Jos joku yritti kiusata minua, se loppui vasen-oikee-vasen suoriin, ja kiusaajani makasi selällään maassa. Tämä on totta! Minä olin huippulahjakas nyrkkeilijä, tämän tiesivät kovinkinkalloiset ylempiluokkalaiset. Koska treenasin heidän kanssaan Forssan Alun nyrkkeilyseurassa. Eivät pärjänneet siellä, miten he sitten olisivat pärjänneet koulukäytävällä?

      En kiusannut opettajia. Katselin ikkunasta ulos.Jos oli kevät, katselin kun tytöt pelasivat pesäpalloa koulun pihalla. Sitä oli kiva katsella kun siinä niiden tyttöjen rinnat pomppivat. Välillä luin omia kirjojani. Myklen muistan, Agnar Myklen "Laulu punaisesta rubiinista". Se sai seisomaan. Se on huvittava kirja, täynnä ristiriitaisuuksia, huonosti kirjoitettu mutta silti ihana. Ja päättyy kauniisti:

      ”Nyt hän sen tiesi.
      Rakkaus on jotakin, josta muut eivät tiedä mitään. Rakkaus on jotakin yksinäistä.”

      Poista
  45. Häh, uskallanko sanoa (se tuntuu jo minun suustani kliseeltä) että minäkin tunnen näyttelijöitä. Ja peräti kaksi näistä on tehnyt itsemurhan onnettoman elämänsä aikana. Molemmat alkoholisoituivat jo aika nuorina. Molemmat olivat miehiä. Molemmat kärsivät siitä, kun eivät saaneet rooleja mielestään tarpeeksi vaan joutuivat istumaan kapakoissa pitääkseen itseään edes ihmisten ilmoilla. Toinen menetti teatterinjohtajan suosion, kun oli uskaltanut arvostella jotain epäkohtaa. Hänelle ei senjälkeen enää herunut rooleja, vaikka oli minusta ihan kunnon näyttelijä. Hänestä on eräs toinen teatterinjohtaja kirjoittanut kirjan hänen kuolemansa jälkeen.

    Toinen tuhlasi elämänsä istumalla liikaa baareissa. Alkoholisoitui, yritti elää erään tutun naisen rakastavana elättinä, kunnes nainen huomasi hänen tulevan liian kalliiksi tai jotain. Aina hän oli kuulema pyytelemässä rahaa. Hän yritti pesiytyä meillekin, mutta oltiin kovasydämisiä, eikä otettu häntä huomaamme. Hän oli liian rasittava. Kyllä hän yritti kovasti päästä alennustilastaan ihmiseksi, Mutta ei jaksanut tarpeeksi ponnistella. SE onkin kova juttu, jos viina vie ihmistä, joka jää sen kanssa aina toiseksi. Kaikille ei näin surkeasti käy. Mutta jos sattuu olemaan se viinageeni, taistelu sitä vataan on kovaa. Mutta ihme kyllä, jotkut siitäkin selviytyvät voittajina! Se on hyvä asia. Mutta toiset ei voi auttaa. Tervehtymisen kipinän on lähdettävä itsestä. Ainoastaan silloin on mahdollisuuksia, ja voi tapahtua ihmeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten, täällä jotkut (nimeltä mainitsematta :) kehuvat juomisellaan ja kertoilevat uskomattomia juttuja. Alkoholistit eivä sitä koskaan tee. He häpeävät juomistaan. Useimmat eivät edes puhu siitä. Jotkut jopa itkevät juomistaan (eräs näyttelijä esiintyi kerran telkassa ja kertoi avoimesti asiasta. Minä itkin ja join, itkin ja join, hän toisteli). Sittemmin hän pääsi vaivasta. Jumalan avulla, hän sanoi telkassa. Kysyin kahden kesken, miten se Jumala auttoi; mitä siinä tapahtui? Hän uskoutui ja sanoi, ei se ihan niin mennyt. Kyllähän se Jumalakin jotenkin avusti, mutta todellisuudessa se oli AA-kerho, joka sai sen juomiseni loppumaan. Sieltä sai vertaistukea. Ihania ihmisiä!

      Poista
    2. Juon paljon, enemmän kuin pitäisi, tiedän alkoholista (myös teoriassa) varmasti enemmän kuin Sinä! En silti ole alkoholisti... tiedätkö miksi en?

      Et. Et tiedä.


      Ihmiset jotka kerskuvat kännisekoiluillaan... ovat yksinkertaisesti säälittäviä reppanoita. Diletantteja siinäkin.

      Poista
    3. Alkoholismin määrittelyyn en osaa ottaa kantaa, mutta ryyppäämisen glorifiointia on kirjallisuudessa esiintynyt runsaastikin ainakin Pentti Saarikoskesta lähtien. Noina kiihkeinä aikoina runsas juominen ja sillä kehuskeleva retostelu oli eräänlainen osallistuvan ja tiedostavan yhteiskuntakelpoisuuden mittari. Edelleen ankaraa ryyppäämistä pidetään ikään kuin sosiaalisuuden merkkinä, ja se jolla ei ole sunnuntaiaamuna "tukka kipeä", on nynny tai kiinnostamaton tapaus.

      Ihan oikeasti voisi kai kysyä, eikö se oikeasti ole alkoholismia, että ihmisen on pakko ryypätä vaikkapa joka viikonloppu? Minulla ei ole esittää esimerkkejä kuuluisista henkilöistä - joita ylipäänsä en tunne - mutta minun sisareni on nuoresta lähtien ollut ankara ja ahkera viinin- ja oluenjuoja, eikä asiaa selitä se, että hän on myös saksalainen ja noudattaa saksalaista kulttuuria. Saksalaiseen kulttuuriin ei nimittäin pääsääntöisesti kuulu juoda pulloa tai karahvia tyhjäksi, kuten suomalaisessa kulttuurissa tehdään. Sisarestani sen verran, että hän ei ole koskaan ollut työstään pois juomisensa takia, mutta kyllä hänessä on kaikki alkoholistin merkit. Ei hän tulisi toimeen ilman juomista. Hänen miehellään on maksa sökönä eikä hänenkään alkoholisminsa ole koskaan haitannut päivätyön hoitamista selvin päin.

      Poista
    4. Liisu ja muut, vain alkoholisti voi kuvata oman alkoholisminsa, kertoa siitä ja vain hän voi etsiä & löytää ratkaisun siihen. Siellä missä on ongelmia on myös olemassa niihin sopivia ratkaisuja (joko tilapäisiä tai pysyviä, jälkimmäiset edellyttävät muutosta/muuttumista).

      Se, että puhuu toisen ihmisen ongelmista, on ihan inhimillistä, muttei yhtään auta kyseistä ihmistä. Me kuvaamme ja kerromme ulkokohtaisesti asioista joita emme tunne sisältä käsin. Kertoessamme toisesta ihmisestä, kerromme siitä kuinka me näemme tai koemme tuon ihmisen, mitä me hänestä ajattelemme.

      Hän pysyy vaiti, hiljaa. Tämä toinen ihminen todellisena ihmisenä muuttuu täysin näkymättömäksi. Ihmiseksi jolla ei ole suunvuoroa.

      Poista
    5. Ei ihan näin, anonyymi, vaikka osittain lienet oikeilla jäljillä.

      Ei alkoholisti pysy hiljaa vaiti, vaan jos asiasta puhutaan, hän kieltää kaiken ja mitätöi juomistaan. Hän saattaa esimerkiksi sanoa, että se ja se viina oli hänelle sopimatonta, hän joi väärää viinaa. Takana on ajatus, että kun juo itselle sopivaa viinaa, humalatilaa ei kukaan huomaa. - Tämä vain yhtenä esimerkkinä.

      Poista
    6. Varmaan juu noinkin, en tässä nyt tarkoittanut lähimmäisten puheeksi ottamista vaan sitä, että ei oikeastaan voi ratkaista toisen ihmisen ongelmia, vain omansa voi. Toki voi sanoa toiselle: Juot liikaa. Mene hoitoon. Tee jotain.

      Usein ne sanomiset vain menevät kuin vesi hanhen selkäsulkia pitkin. Huomattaa tietty voi ja saa, tottakai.

      Poista
    7. Ok, ja näinhän se menee. Vaan kun se sanominenkin on vaikeaa. Käy niin sääli sitä, joka juo. Ajattelee, että saapa edes siitä ilonsa. Asiat ovat vaikeita, ja mikä lopulta on oikein? Tiedämmekö edes sitä, kun tuputamme omia tapojamme?

      Poista
  46. Donna Quijotte!


    Olen koko ikäni ajatellut, 14 -v vuodesta ylöspäin, että olen Don Quijotte. (Lukekaa vaikka vanhoja Forssan Lehtiä.) Mutta vasta nyt minä tajuan, munaskuitani myöten, mikä minun elmästäni tähän asti on puuttunut.

    Ai, mikä? Kysyy kilpailevan lehden "Hämeen Sanomat" toimittaja. Ja tunkee mikrofoniaan mun turpaani. No tiätysti DONNA QUIJOTTE!

    Kiitos Liisu sinulle tästä oivalluksesta. Lupaan että pidän nämä (äärimmäisen kuumana käyvät kädet) peiton yläpuolella koko yön. (haukotus)

    VastaaPoista