24.7.2015

Aarteen etsintää



22.7.  Hankittiin tänne  mökille metallinpaljastin, laite, jolla etsitään maastosta metalliesineitä. Laite piippaa herkästi syvälläkin oleviin kohteisiin. On kaivettu tähän mennessä esiin kaksi rahaa, ruostunut veitsenpää (?), useita ruostuneita taottuja rautanauloja ja uudemman ajan muttereita, pala rautaista rengasta, pala kupariputkea, mystinen metallilankakierukka, erilaisia härveleitä. Huomenna mennään peltoa kartoittamaan, koska siitä löytyi lapsuudessani vanha harvinainen raha, jota raumalaisen Länsi-Suomen toimittaja saapui kuvaamaan. Raha päätyi museoon enkä nyt muista, mikä raha se oli.

23.7. Löydettiin pellosta paksu rautakoukero, S:n mallinen - hevosvetoisen heinähäkin vetokoukku (?). Piharinteestä löydettiin kiinnostava esine, kuvassa keskellä näkyvä vanha teräaseen kärki, jonka toinen puoli terää on teräväksi taottu, toinen puoli on paksu. Voisi olla viikatteen tai sirpin terä, mutta löydös on aivan suora, ja työvälineiden kärki on yleensä ainakin hieman kaareva. Miekan osa? Vaan eikö miekka ole aina molemmilta puoliltaan terävä? Mikä pitkä väline tai ase voisi olla vain toiselta sivultaan terävä?

 24.7. Aamupäivällä käytiin Rauman kansainvälisillä markkinoilla. Käveltiin kaduilla ja poikettiin kirpputoreille ja kirjamyynteihin. Lindenin Seppo myi Mikael Agricolan paksua teossarjaa. Meinasin ostaa, mutta tulin järkiini, teokset olivat niin paksuja, etten olisi jaksanut rahdata niitä sylissäni pitkin Vanhan Rauman katuja autolle asti. Olisin tarvinnut kuljetuspalvelun. Paljon oli kyllä somia joutilaannäköisiä miehiä markkinoilla, mutten tohtinut edes kysyä heitä kantajiksi. Tyydyin ostamaan yhdeltä rattopojan näköiseltä laukun, semmoisen mummolaukun, joita nuoret naiset nykyään kantavat kädessään, ei olalla.

Iltapäivällä kaivettiin taas, metallinetsin piippasi ja liiterin nurkalle asentamani käärmekarkotin piippasi myös, koko mäki oli täynnä piipitystä. Mainittakoon, että käärmekarkotin on laite, joka lähettää valmistajan mukaan maansisäisiä värähtelyjä ja ääniä, niin että käärmeet kaikkoavat neljänsadan metrin säteeltä. No, meidän mäessä kyyt siirtyivät vain laiskasti ylemmäs, lähemmäs taloa ja ihmisiä, liiterin nurkalle. Olin astua yhden päälle liiterin portaan vieressä mennessäni hakemaan puita. Siirsin karkottimen ylemmäs, siihen missä luiron näin, mutta karkottimeni taitaakin olla pikemmin kutsulaite kärmeksille. Mene tiedä.

Löydettiin sitten lisää rautaa, metalliripustin, jossa mutkalle painunut tanko. Luultavasti myöhemmän ajan koriste-esineen osa. Löydettiin vielä lisää rautanauloja, joita enemmistö löydöistä on. Löydettiin myös pullonkorkki, tuntemattomaksi ruostunut, ja foliopaperia. Se suurin löytö on vielä tekemättä. Nyt jo haaveilen sellaisesta etsimestä, josta voisi säätää raudan etsinnän pois, ja jolla löydön voisi paikantaa kaivua varten. Olen aina ollut himona arkeologiaan, ja seuraavaksi pitää opiskella, miten vanhat rahat ja rautaesineet puhdistetaan hellävaraisesti ja oikeaoppisesti.

(Valokuvat Iines 24.7.2015)

Huom. Valokuvan kaksi ylintä vasemmanpuoleista esinettä ovat vanhoja löytöjäni, ilman metallinpaljastinta.


133 kommenttia:

  1. Tarkoittanet tuolla käärmeenkarkoittajalla myyränkarkotinta? Tai kyse on kontiaisten karkottamisesta. Hauskaa tässä laitteessa on se että kontiaiset tulevat innokkaasti katsomaan tätä laitetta, sen surinaa, se tavallaan on kuin niiden kerääjä. Ei karkottaja. En tiedä miten käärmeet siihen suhtautuvat? luulisi että samalla lailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän myyräkarkoittimen, mutta en tarkoita sitä, vaan uutta tuotetta, jonka myyntinimi on käärmeenkarkoitin. Jostain miljoonatavaratalosta sen ostin. Se on teräspiikki, jonka sisään tulee kolme isokokoista paristoa ja joka työnnetään maahan ja joka pitää helkkarinmoista meteliä, mitä ei mainittu tuoteselosteessa.

      Käärmeet ovat käyttäneet rinteen alaosaa reviirinään, ja asetin piikin sinne. Nyt siis käärme näkyi piikin yläpuolella, paikassa jossa niitä ei ole vuosiin nähty eli suoraan ihmisen polulla.

      Poista
  2. Me pioneerit (sotasellaiset, ei nuorisoliittolaiset) kutsumme härveliäsi miinaharavaksi. Mutta miksi oikeastaan sen ostit - ihan vaan summan mutikassa aarteita etsiäksesikö vai oletatko pelloillasi olevan jotain kätkössä, esim. vanhan sukutarinan perusteella?

    Kun tuolla edellisessä ketjussa puhuttiin muurareista, niin kehaisenpa olleeni kuluvan viikon rappaamassa vanhaa satavuotiaan mökkitaloni savupiippua, kun piirinuohooja kehotti. Ensin ajattelin palkata ammattimiehen, mutta sitten ajattelin, että ei kai se nyt mitään rakettitiedettä ole ja olenhan nuorena poikana kesätöissä kerran nähnyt muurarin rappaamassa, joten mikä ettei...

    Toistaiseksi rappaukset ovat pysyneet piipun kyljessä. Kysehän on paloturvallisuudesta, ei rakennustaiteesta. Ja hormi kulkee vintillä, kaukana arvostelevilta katseilta, ylöosassa on pellitys.

    Sen verran lunttasin netistä, että kun kunnon rappari viskaa laastin seinään (ja liimapuoli ylöspäin, kuuluu muurarin ohje), niin löysin sieltä amatöörille sopivamman keinon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miinaharava ei ole minun ostokseni, vaan arkeologiasta innostuneen tyttären - jaamme tämän kiinnostuksen kohteen. Tuolla se kaivaa nytkin pylly pystyssä aarteita maasta, ja laite piippaa vähän koka kohdassa. Pienenä vein sen metsiin ja niityille aarteita keräämään, sammalta, puunpalasia, mitä nyt milloinkin eteen osui. Samanlainen innostus tässä on: jospa löytäisi aarteen, ikivanhan muinaisesineen. Samallahan tässä historian tuntemus lisääntyy, myös minulla, kun tutkimme löytöjä ja mietimme alkuperää.

      Vai muurarina Tapsa on hääräillyt. Varmaan kivaa puuhaa, kun ei joka päivä ole pakko tehdä!

      Poista
    2. Ei ihan muurarina, vaan rapparina vaan... vaikka Kainuun marssissa Kianto komentaakin, että "rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa" (toki rappasodan vainolaisiin viitaten).

      Poista
    3. On tässä tullut joku talokin joskus rapattua. Mutta kun kerran olin keikalla muuraamaan, niin putkimiehet kävelivät ohi ja sanoivat, jos et muuta osaa, ala muuraamaan.

      Mutta rappaamisessa on tosiaan tärkeää, että liimapuoli on oikein päin.

      Poista
    4. Totta puhuen ja jos Päätalon Kalleen on luottamista, niin ainakin ennen vanhaan muurari oli rakennustyömaan kunkku. Timpuri tuli kakkosena.

      Poista
    5. Ei niitä runkoja enää muurata. Hyvä että väliseiniäkään. Tulevaisuudessa, ei kovin kaukanakaan, julkisivukuoren muuraa robotti. Muurari on vaan koneen vänkäri.

      Poista
    6. Näin se varmaan on. Kohta kai kerrostalot tehdään samalla tavalla kuin risteilyalukset - valmiit asunnot tarpeellisin kytköksin ladotaan vieri viereen ja päällekkäin kuin legopalikat. Ihme on, jos tällaisia ei ole jo suunniteltu.

      Poista
    7. Omakotitalut tehdään jo noin. Talotehtaalta tulee paikalleen muuratun sokkelin päälle "kakku" ja tunti, kytketään sähköt ja vedet. Saat keittää jo uudessa keittiössä kahvit.

      Poista
    8. Muistuttaa amerikkalaista rakennussysteemiä. Valmistalot tuodaan autokuljetuksina paikalle, ja tarpeelliset yhdistämiset tehdään niks ja naks, niin kuin Samppa kuvasi.

      Jotenkin vain ne talot näyttivät heppoisilta ja keveiltä. Eihän niissä ollut tuulikaappejakaan. Joissain pätkissä näyttää lisäksi siltä, että väliseinät ovat melkein pahvia.

      Poista
  3. Kipuilin tuon oman blogini (voiko blogia omistaa?) kanssa, ja aurinko paistaa ulkona. Naapurin mies kävi lisäämässä aihepiiriä. Ovi oli auki ja yhtäkkiä hän ilmestyi eteeni (humalassa) alasti (vain kylpytakki päällä, avoimena edestä niin että kilkuttimet näkyivät) ja alkoi höpertää kaikenlaista. Sen vaimo kävi myöhemmin hakemassa sen ja talutti kuin pikkulasta kotiinpäin. Se varmaan vaikutti siihen, että kun kuuntelin itse videota jonka olin laittanut, minulta pääsi itku. (Huom. tämä ei ole mainoskirjoitus, tämä on maailman hulluudesta johtuva purkausyritys.) Kun ajattelen elämää ja luin tuon kirjoituksesi Iines, tuli mieleen, että kunpa joku keksisi vempaimen, joka karkoittaisit kaikki huolet ja murheet. Minua itketti sen vaimon takia. On kauheaa, kun hän joutuu paimentamaan miestään, joka on, jos ei täysi- niin ainakin puolihullu, sairas jutuissaan, joita puhuu silloinkin kun on selvänä, naisista, naisista, naisista, se puhuu. Vaimo kertoi että hän joutuu kuulemaan niitä puheita yökaudetkin. Sanoin, että sinun pitää unohtaa koko äijä ja alkaa elää omaa elämääsi. Vaimo on todella avun tarpeessa. Me on sanottu hänelle että hän voi tulla milloin tahansa meille miestään karkuun. Kerran se on tullutkin. Oli yötä. Oli huutanut ensin apua pihallaan, mutta kukaan ei ollut kuullut sitä.

    Nyt on huono omatunto, ei pitäisi puhua tällaisia paljastuksia. Joskus olisi todella hyötyä siitä, että esiintyisi anonyymina. PSs. Mä yritänkin laittaa tään anonyymina, jos onnistuu. En ole koskaan kokeillut. Katsotaan onnistuuko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että tuommoisia ihmisiä on, vanhemmiten, osa on hiemen dementoituneita, osa alapäähän ja seksiin fiksoituneita. Mikä sekin ruustinna oli, joka huuteli kyrpää sairaalan sängystä?

      Anonyymi, tuskin kukaan tunnistaa miestä tuosta, sillä heitä tosiaan on. Aika monella on joku höynähtänyt tuttavapiirissään. Lääkärin antama ohje on hyvä. Elää omaa elämäänsä. Kenelläkään ei voi olla täysvastuuta kaikista lähimmäisistä.

      Poista
  4. Olisit nyt vaan ostanut ne Agricolan teokset! Minua ainakin aina kaduttaa jälkeen päin jos en toimi mielijohteitteni mukaan.

    Onko tyttäresi oikeasti perehtynyt arkeologiaan? Minua on aina kiinnostanut muinaisuus, ihan siis Suomen asutuksesta Big Bangiin asti ja kauemmaksikin, jos mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vielä ei harmita, sillä niille ei löydy enää hyllytilaa, ja ne olivat isokokoiset ja paksut. Kirjoja on nyt jopa pari pinoa lattialla. Täytyy panna osa kirjoista pois, vaan kun kukaan ei tahdo vanhoja kirjoja edes ilmaiseksi. Toisaalta juuri tuonkaltaisia teoksia kannattaa pitää, sillä ne toimivat tiedon hakuteoksina.

      Ei ole opinnoissaan perehtynyt arkeologiaan, vaan oli aikeissa perehtyä avoimessa yliopistossa. Arkeologian kurssit ovatkin kuitenkin nyt kokopäiväkursseja, täysin samoja kuin alan varsinaisten opiskelijoiden ja yhdessä heidän kanssaan. Työ estää päiväkurseille osallistumisen.

      Poista
    2. Iineksellä pari pinoa lattialla (kirjoja), minulla on tuossa vieressä lattialla yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi pinoa! (tosin aika matalia), Ne on kasattu siihen kun yhtään hyllypaikkaa ei enää ole. Mutta en niistä mielelläni luopuisi. Onneksi ne ei ketään häiritse. Olkoot siinä.

      Kaikkein mieluisimpia minulle on vanhat kirjat. Ne on kyllä kunniapaikalla isossa hyllyssä.
      Parhaillaan metsästän Laurence Sternen kirjaa Tristram Shandy.

      Laurence Sterne oli englantilainen kirjailija. Sterne valmistui papiksi Cambridgen yliopistosta. Hän on kirjoittanut kokeellisen romaanin Tristram Shandy – elämä ja mielipiteet, joka ilmestyi vuosina 1759–1767. Romaani on yhdeksänosainen (kertoo Wikipedia). Saisi edes jonkun osan siitä. Se on kuulema merkillisistä kirjoista merkillisin!

      Poista
    3. Niistä vanhoista kirjoista, joita jo on, mieluisin on Sianhoidon oppikirja. Se se vasta on mielenkiintoinen! Sika on niin kuin kaikki tietävät, viisas eläin. Mutta sen hoito! Se vie voiton kaikista oppikirjoista. - Olisipa vain sika. Kyllä osaisin sen hoitaa!

      Toinen mielenkiintoinen on Lurherin opetukset kansalle. Se on fraktuuralla kirjoitettu, vähän vaikea lukea, mutta että se osaakin olla hieno! Täynnä ohjeita lapsille, aikuisille, vanhoille ja nuorille, ja on huomioitu myös aviomiehet ja -naiset, erikseen, sekä lesket ja yksineläjät. Jos niitä neuvoja noudatettaisiin, elämä olisi helvettiä!

      Poista
    4. Ei Lurherin, vaan Lutherin (korj.oik.)

      Poista
    5. Vanhoista kirjoista huokuva henki on viehättävä, ne ovat ainakin olleet minulle esineinä tärkeitä. Ei minulla mitään arvokkaita kappaleita ole, mutta on kuitenkin yksi kirja 1700-luvulta. Joitain Waltarin ensipainoksia on, jopa Kapteen Leo Rainioita. (Waltari/ Pulla) Ja Felix onnellinen, jossa on kirjailijan tekemä omistuskirjoitus ja ilm. kännissä tehtyjä alleviivauksia syntisyydestä. Ja Toimi Waltarin kirja, jossa on takakannessa 1920-luvun kirjaston lainauskuitti, sellainen, johon merkittiin vimeinen palautuspäivä. Minulla on jopa 1800-luvun puolelta olevia Suomi-Saksa sanakirjoja, jostain ne vain sain. Usempi Ida tai Almina on niistä opiskellut ja etusivulle nimensä kirjoittanut. Ja semmoinen historiankirjakin hyllyssäni on,. jossa on kaksi osaa maailman- ja yksi osa kotomaan historiaa. Siinä kotomaan osassa kehutaan Sibeliusta lupaavana uutena säveltäjänä.

      Poista
    6. Tristham Shandystä oli tässä kuussa kirjoitus Helsingin sanomissa. Oliko peräti suomennoksen arvostelu?, en muista..

      Poista
    7. Vaan onpi minulla sama ongelma kuin Iineksellä. Yhden Arto Paaslinnan kirjan sain kaverilleni puoliväkisin lahjoitettua, mutta muuten eivät kelpaa kenellekään. Jonain päivänä Jari Tervot, Sofi Oksasen yksi, Arto Paaslinnat ja monet, monet muut lentävät roskikseen, kun vain joskus saisi aikaiseksi. Miksi helkkarissa minä olen joskus hankkinut kaksi Glory Lepppäsen, Aino Ackten tyttären, kirjoittamaa jännitysromaania? - En niitä taatusti ole koskaan lukenut.

      Mustista sapo-kirjoista, minulla oli luultavasti kolmasosa, annoin ne joitain vuosia sitten pois, kun yksi kertoi niistä tykkäävänsä. Agatha Christieitä sun muita.

      Poista
    8. Liisu, kirjoja on toki parin lattiapinon ohella muissakin sopimattomissa paikoissa. Fraktuura-tekstinen uskonnollinen kirjallisuus on vaatehuoneen hyllyillä ja "lastenhuoneen" yläkomerotkin ovat täynnä vanhoja kirjoja. Otin jopa yhden kaapin oven pois siitä lastenhuoneesta, ja täytin ne syvät hyllyt kirjoilla, komeron oven vein ulkovarastoon. Suosittelen tätä, sillä syvään hyllyyn saa samalle hyllylle kaksi riviä kirjoja. Jos hyllyjä on neljä tai viisi, saa siihen valtavan määrän kirjoja niin, että selkämykset ovat luettavissa. Ulkovarastossakin on yksi seinä hyllykköä, ja arvaatte kyllä, mitä siinä on - kirjoja.

      Vanhoista kirjoista hupaisimpia on erään piispan kirjoittama Ystävällisiä neuvoja nuorukaisille. Myös uudempi Joka naisen kirja on varsin naurettava. Ehkä 40 - 50-luvulta. Erityisen hauskaa luettavaa ovat muuten Kotilieden vuosikirjat, joita on kertynyt 20-luvulta lähtien.

      Poista
    9. Haa, minullapa ei sentään ole kuin yksi Kotilieden vuosikerta! Makuuhuoneen vaatekaapit minun kyllä pitäisi saada paremmin vaatekäyttöön.

      Poista
    10. Olisi mielenkiintoista - joskin yllätyksetöntä - tehdä tutkimus Kotiliesi-lehden ajamasta yhteiskunnallisesta linjasta. Lehdestä heijastuu erikoisen selvästi naista alistuvuuteen ja epäitsenäisyyteen kasvattava pyrkimys, vaikka toisaalta puhutaan suomalaisen naisen urheudesta. Sillä urheudella vaan tarkoitetaan sitä, että naisen tulee sietää kurjuutta, alkoholismia ja petturuutta, jopa väkivaltaa. Ja tietenkin Jumalan kunniaksi ja isänmaan vuoksi. Erota ei saa, lastenkaan vuoksi, vaikka saisi selkäsaunan joka päivä tai vaikka lapsia hakattaisiin. Tulee ymmärtää ja antaa anteeksi.

      Poista
    11. Tuollaisia sieltä Kotiliesistä epäilemättä löytyy, ne ovat ajankuvia. Mutta, kuinka paljon lehti vain kuvasteli aikaansa, kuinka paljon oli kasvatuksellisessa, eli propagandistisessa, mielessä tehtyä. Enkä näkisi asiaa aivan noin kyynisesti, vai olenko vielä kyynisemmpi, kun sanon, että kestämistä tämä elämä nimenomaan on. Ukot kestävät akkojaan, akat ukkojaan ja molemmat vähän sitä sun tätä. Aivan kauheat tapaukset erottelisin kuitenkin meistä puolikarkeista puolikauheista.

      Poista
    12. Kotilieden Pikkuäiti ei erotellut aivan kauheita puolikauheista, joista jälkimmäisistä minäkään en tapaa puhua. "Pikkuäiti" neuvoo kaikissa tapauksissa naista pysymään miehensä rinnalla, vaikka tapahtuisi jatkuvia pahoinpitelyjä ja mies olisi rapajuoppo ja selkeästi lusmu ja luihu. Jumalaan luottaen mieskin kelpo vaimon rinnalla raitistuu ja muuttuu hyväksi mieheksi ja isäksi. Se on siis vain naisesta kiinni. Ja tietenkin Jumalasta.

      Poista
    13. Kotilieden kasvatuksellinen ja ohjaava puoli ei ollut propagandistista, valtiollista. Näen sen mieluummin uraauurtavana aikuispedagogiikkana, sen varhaisversiona.

      Lehdessä opetettiin naisille taloudenpitoa alkaen yksinkertaisista kotitöistä käytännön ompelutöihin ja myös hengen ravintoon. Havaintomateriaalina käytettiin paljon uljaiden naisten elämäntarinoita. Lehti oli aikanaan hyvin moderni ja ehkä koko maailmassakin tavallaan ainutlaatuinen opastaja.

      Henki oli koti - uskonto - isänmaa, mutta silloisessa yhteiskunnassa siis uudenaikaisella tavalla, maan pinnalle laskeutuen.

      Lehti oli merkityksellinen aikana, jolloin radio oli ainoa vaikuttava media lehtien rinnalla. Kotiliedelle lähetettiin kysymyksiä kuin Googlelle, ja sen vastauksiin luotettiin. Lehti neuvoi kaikessa, opiskeluasioissa, käytännön asioissa, avioliittoasioissa, terveydenhoidossa. Se muistuttaa kaikkineen nykyistä internetiä pienoiskoossa: sinne lähetettiin myös omia kuvia, hää- ja perhekuvia.

      Poista
    14. Olet varmasti oikeassa silloin, jos asiaa tarkastelee sellaisten oikein kamalien suhteiden valossa. Mutta innostus on se, mitä me ihmiset tarvitsemme. Olihan amerikkalainen Valitut Palatkin välillä aivan helkkarin naiivi, mutta mukava oli toisinaan lukea niitä juttuja, joissa kädestään kallionseinämään juuttunut mies otti kohtalonsa omiin käsiinsä, tai itse asiassa puri kätensä poikki, että pelastui. Ei saa luovuttaa, pitää olla voimaa, pitää omata uskoa tulevaisuuteen: "Heikot sortuu, vahvat jää, paskaan uppoaa heikon pää." - Tähän lisäisin vielä lauluntekijän sanoin: "olin kai minäkin pienenä aika hilpee."

      Poista
    15. Tarkkaan ottaen K.O.Lindeqvistin vuonna 1906 ilmestynyt Suomen Historia (380 kuvalla), kertoo Sibeliuksesta näin: "Musiikki on nykyajan kenties suosituin taide. Suomella ei ole siinä ollut montaa etevää edustajaa, ja sekin mies, Fr. Pacius (k. 1891), joka muun muassa Maamme-laulun on sepittänyt, oli Saksasta syntyisin, vaikkakin hän kokonaan perehtyi maahamme. R. Faltin on niinikään saksalainen syntyjään. Kotimaisia synnynnältäänkin ovat myöhemmät tunnetuimmat säveltäjät: M. Wegelius (k. 1906), R. Cajanus ja J. Sibelius, joista varsinkin viimeksimainitun sävellykset omintakeisuutensa vuoksi ovat herättäneet huomiota."

      Poista
    16. Siis Kotilieden kasvatuksellinen ote oli käsitykseni mukaan innostava ja nostava. Yleislinja kaikissa neuvonta-asioissa oli naista uhriuttava, jos arvioidaan nykykriteerein. Silloisen arvioinnin mukaan ohjaus oli kannustavaa. Se mitä koetan sanoa, on se, että tällainen kotiliesimäinen hyveeseen ja uhrautuvuuteen ohjaus vaikuttaa edelleen vanhemmassa ja jopa keski-ikäisessä naispolvessa, taustalla.

      Poista
    17. Minä arvelen, että se oli toisaalta myös hyvä, että naisissa oli voimaa pitää asiat kunnossa, kun miehet eivät mielestään tärkeimmiltä aina jaksaneet. Nykyään on toisin, akat alkavat yhä useammin olla samanlaisia ketjakkeita kuin me äijät.

      Poista
    18. Tämä on ehkä vähän noloa, mutta minulla on suurin osa Nuorten Toivekirjaston vanhoista, siniselkäisistä kirjoista. Täydellinen kokoelma ei sentään ole.

      Poista
    19. Kyllä kyllä, mutta nyt taidamme puhua eri asioista, Riku. En toki vastusta naisten voimaa, eikä sitä kyseenalaisteta Kotiliedessääkään - päinvastoin. Sehän nimenomaan vaatii naiselta kanttia, että jaksaa sen juopon miehenkin kanssa! Saati että antaa kerta toisensa jälkeen anteeksi miehen pettämiset. Juuri tätä voimapuolta naisessa Kotiliesi kasvatti hyvin seurauksin miehelle, naisesta ja lapsista ei niin väliä. Pääasia, että perhe oli ehyt.

      Poista
    20. Puhuimme sikäli eri asioista, että minä katsoin asioita toisesta näkökulmasta, vaikka sinun ajatuksesi ovat nekin minun mielestäni oikeita.

      Poista
  5. Kirjoja ei tosiaan kannata säilytettäväksi hankkia, ellei kartanoa omista ja inkunaabeleita ostele. Eikä niitäkään kannata ostella, kun ovat tavattoman tylsiä ja vaikeaselkosiia.

    Jos kirjoittaisin kirjan aloittaisin sen tänään: "oli synkkä ja myrskyinen kesäpäivä."

    Se vähän pelottaa, että nyt yksi niistä vähermmistöistä on ilmeisesti aloittanut jihadin, taistelun meitä vääräuskoisia vastaan. Immoslaisiksi niitä kuulemma sanotaan, huutavat Immu Immu akbaaria, kun hyökkäävät.Perussuomalaisissa on kieltämättä kiitettävää suvaitsevaisuutta oman puolueen jäseniä kohtaan. Puoluehan samanaikaisesti Immun purkauksen kanssa on Kreikka-rahoituksen ja maahanmuuton tukipilari sekä mahdollistaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokuhan tänne jokin aika sitten kopioi pitkiä pätkiä Immosen koplan tekstejä. Ettei vain olisi ollut vähä-Olli itse?

      Poista
    2. Kirjoista enemmmistö on sellaisia, että en ole avannut niitä lukemisen jälkeen. Ne voivat silti olla ihan hyviä, jopa tosi hyviä kirjoja, mutta huomaan silmäilleeni enemmän vain niiden selkämyksiä. Sitten on tosi huonoja kirjoja, jotka ovat kulkeutuneet hyllyyn jotain kautta. 

      Sitten on semmoisia kirjoja, joista on lukenut vain osan. Tällainen on vaikka huippupaksu kirja, jonka nimi on muistaakseni Vehnänjyvän päiväkirja. Sen kirjoittaja on Anna-Maija Raittila, jolla on kai uskonnollinen vakaumus. Vakaumus ei sinänsä häiritse, päinvastoin, kiihkeät fanitukset ovat usein kiinnostavaa lukemista. Useimmin huomaan palaavani runokirjoihin ja tiedonhakukirjoihin. Joskus luen jonkin romaanin uudelleen.

      Poista
    3. Perussuomalaista Immosta en tunne, en edes tiedä, paitsi tästä uusimmasta twitter-kommentista, jonka mukaan monikultturismi tulisi kitkeä pois, koska se on haitallinen ilmiö. Halla-aho häntä puolusti, muut kauhistelevat samoin kuin ennen kauhisteltiin radikaaleja risupartoja.

      Joka tapauksessa monikulttuurisuus on tietenkin väistämätöntä. Se vaan on vaarallista, jos kukin kansa- ja heimokunta pitää omaa kulttuuriaan rikkumattomana ja, mikä pahinta, ainoana oikeana.

      Poista
    4. Se on selvää, että vastustaa monikulttuurisuutta, se on minusta hänen oikeutensa. Immosen teksti oli englanninkielistä, siteeraan Iltalehden suomennosta tekstin keskeisestä osasta; "Unelmoin vahvasta, urheasta kansakunnasta, joka voittaa tämän painajaisen, jota kutsutaan monikulttuurisuudeksi...minulla on vahva usko kanssataistelijoihini. Me taistelemme loppuun asti kotimaamme ja yhden todellisen suomalaisen kansakunnan puolesta. Voitto tulee olemaan meidän." - Eikö tämä ole Immosen jihadiin kutsu?

      Poista
    5. Minusta se on samanlaista yksisilmäistä uhoamista kuin muslimien kiihkeä uskonoppi, eli jihadismi. Sanon tämän suurella varauksella, sillä en tiedä, mitkä aseet Immonen hyväksyy. Kenties hän ei hyväksy muslimityttöjen raiskauksia ja vääräuskoisten tappamisia.

      Poista
    6. Olen nyt ymmärrykessä, että Immonen jätti lukion kesken, armeijan kesken ja vartijan ura päättyi varhaiseläkkeeseen.

      No, nyt on tehty luokkahyppy ja kansanedustajan eläke on varma. Sillä voi sitten eduskunnasta putoamisen jälkeen jatkaa harhoja toisen eläkeläisen kera, James Hirvisaaren.

      Poista
    7. On selvää, että nämä kyseiset parlamentaarikot kannattajineen, ovat jonkinlaisessa kauhutilassa, koska oma puolue vie heitä kuin litranmittaa.Tai desin.

      Poista
    8. Huumorilla tähän nuoren Immosen julistukseen voisi muuten suhtautua, mutta vaarallista siinä on se, että näköjään meillä on nyt sitten kriminalisoitu monikulttuurisuuden vastustaminen.

      Muuta kauheaahan siinä lapsellisessa julistuksessa ei ollut.

      Poista
    9. Maahanmuuttoa saa vastustaa, mutta saattaa siinä pientä ongelmaa olla, kun sen tekee hallituspuolueetn kansanedustaja, vieläpä sellaisen puolueen, joka sitä kannattaa ja harjoittaa. Mielenkiintoista tässä on se, koska perussuomalaisissa raja railona repeää.

      Poista
    10. Saa vastustaa, muka. Maineensa siinä menettää ja haukut saa. Tämä on se puoli asiassa, joka on minun oikeustajuni mukaan älyllisesti epärehellistä ja jopa kieroa asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että ainoa oikea aate pyhittää kaiken. Minusta se on eräänlaista fasismia muka-suvaitsevuuden nimissä.

      Poista
    11. Ei kait tässä onglemana ole maahanmuutto, vaan se sen takana piilevä väkivaltaisuus.

      https://pbs.twimg.com/media/CK1uxVOWsAAa2AB.jpg

      Poista
    12. Tarkoitatko, Samppa, vaikkapa Tapanilan raiskauksia?

      Noh, ne minuakin kauhistuttavat. Samoin se oman perheen tyttärien uhkaaminen jopa murhaamisella. Samoin perheen äidin, jos hän suojelee tytärtä.

      Kyllä, väkivallan uhka on ilmeinen niin kauan kuin rangaistukset eivät ole tekoa vastaavia.

      Silti en halua enkä vastusta maahanmuuttoa. Minä vain asettaisin monenlaisen koulutuspakon, jos kerran maahan tulee ja nauttii muutakin kuin kansalaisluottamusta, eli pitkäaikaista tukea verovaroista. Saksalainen sisareni hämmästyi suuresti kuultuaan maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista Suomessa. Hän ei tunne vastaavaa Saksasta. Vai onko niin, että Saksa ei uutisoi mahdollisia raiskauksia?

      Poista
    13. Niin, 77 demarinuortahan saa ampua, koska monikulttuurisuus. Sehän ei ole niin paha rikos, kun sormet toosaan.

      Poista
    14. Posti-Pekka todella vertasi höyrypäistä kansanedustajaa n. Ehkäpä Pekalla mittasuhteet tuottavat ongelmia.

      Poliittinen retoriikka ylipäätään on mennyt niin säälittäväksi, että näitä on vaikea kommentoida. Latvabee tuo kansanedustaja on, mutta paljoa parempaa vaikutelmaa ei tullut asiaan kantaa ottaneesta, oliko turkulainen, professorista.

      Poista
    15. Piti olla: vertasi Breivikiin.

      Poista
    16. No, sainpas sinut paljastamaan linkin sisällön, Samppa, sillä kaikki eivät läheskään aina avaa linkkejä. Linkit eivät siis osaa keskustella.

      Eli en tietenkään tarkoita, että ihmisiä saa ampua. Breivik oli lääkärintutkimustenkin mukaan luonnehäiriöinen narsisti-psykopaatti. Minulla on taipumus ajatella niin, että aate ei tuottanut tekoa, vaan Breivikin sairas mieli tuotti kauheudet ja sai hänet valitsemansa aatteen pauloihin äärimmäisellä ja itse sovelletulla tavalla.

      Sen sijaan Isis tuottaa islamilaisena uskonnollisena ääriaatteena kauheuksia maassa, jossa islam on valtauskonto. Naisten tappamiset ja raiskaamiset ja alistamiset kuuluvat kauhealla tavalla kulttuuriin, eivät ole itsessään kyseisissä yhteisöissä irrallisia kauheuksia, vaan vuosisataisia tapoja alistaa kohdella naista jopa huonommin kuin eläintä. Me suomalaiset naiset, feministit mukaan lukien, emme tee täällä mitään, vaan suvaitsemme niin kauheasti kaikkea, että minua ainakin alkaa oksettaa tämä pelleily.

      Poista
    17. Isis tai Breivik eivät tähän kuulu, vertaukset ovat kohtuuttomia.

      Poista
    18. Omassa kommentissani en jutellut Immosesta, vaan Sampan mainitsemasta Breivikistä. Tuolta osin kommenttia ei siis pidä suhteuttaa Immosen. Isis ja Breivik taas sointuvat hyvin yhteen.

      Poista
    19. Linkit keskustelee erittäin hyvin. Todistaa sen, mistä ja kuka politiikkoa kannattaa ja mitä arvoja hän ajaa.

      Poista
    20. Kyllä, Samppa, mutta ne toimivat parhaiten, kun parilla lauseella kertoo itse, mistä on kyse. Linkki on siten vain viitteenä vähäuskoisille.

      Tutkimusten mukaan vain harva (en muista tarkkaa prosenttia) avaa keskustelujen linkkejä.

      Poista
    21. Komppaan Rikua siinä, että monikulttuurisuuden vastustamisen rinnastaminen Utöyan raukkamaisiin massamurhiin on aika raukkamaista sekin.

      Mitä ihminen vastustaa, kun hän vastustaa monikulttuurisuutta?

      Poista
    22. Niin juuri, ja mitä ihminen vastustaa, kun hän vastustaa monikulttuurisuuden arvostelemista?

      Poista
    23. Se täytyy lisäämäni, että tuo Sampan linkkaaman kuvan ulosanti on aivan karmeaa, ja tuollaisiin törmää ihmeteltävän usein. Viesteihin, joissa kirjoittajan syvin sanoma on vastaavanlainen kuin tuossa: "olen yhtä karmea ja iljettävä kuin breivik".

      Poista
    24. Lukekaapa persujen trollitehtaan kommentointeja Immos-aiheista kirjoituksista lehdistä, esim. Iltasanomista. Iltasanomat muuten uudelleen otti esiin sen hämäräyrittäjän valituksen, jonka mukaan nuorisoa ei neljällätoista eurolla saa muka töihin. Uutinen näyttäisi olevan tuon lehden luetuin.

      Poista
    25. Juuri lukaisin nettilehdestä tuon yrittäjän kokemukset nuoren palkkaamisesta työhön. Hän päätyi palkkaamaan eläkeläisen, joka oli reipas ja työnhakutaitoisin. Nuorilta ei onnistunut edes hakemuksen kirjoitus, eikä heitä tavoittanut aamupäivällä puhelimeen, koska he nukkuivat. He eivät osanneet edes vastata puhelimeen ja vastasivat yrittäjä yhteydenottoon viestillä "häh".

      En minäkään olisi palkannut näin flegmaattisia ja kirjoitustaidottomia nuoria.

      Poista
  6. Minä laitan tähän pikku provokaation, joka valitettavasti on tosi. Tavattomasti olen menettänyt luottamustani ns tieteeseen politikoivien professorien vuoksi. Enkä nyt puhu tästä tapauksesta. Siinä vain on jotain niin tavattoman sairasta kun yhdistää politiikan ja tieteen. Voimakkaat poliittiset kannat ovat minulle uskontoja, kunnes joku onnistuu toisin todistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin olen täysin samaa mieltä Rikun kanssa.

      Poista
    2. Tämä on hämmentävää...katsokin, ettei tule tavaksi!

      Poista
    3. Edellisessä komppasin, nyt olin täysin samaa mieltä ja kohta varmaan haukun työnantajat, persu-Timon ja Lindholmin Ollin!

      Poista
    4. Hyvä on, antaa mennä, lupaan olla pahastumatta.

      Musiikista vielä, ja siitä, kun toisinaan mätkin joitain artisteja tai kappaleita. Minä en ole minkäänlainen musiikin asiantuntija, eikä sellainen mätkiminen voi edes olla mitään asiantuntijuutta. Mätkintä johtuu kyseisten musiikintekijöiden tuotteista alkunsa saaneista stressipohjaista traumoista.

      Poista
  7. Tärkeämmistä asioista puhuen, minä suuresti paheksun sitä, että julkisuuden höyhenien tällä hetkellä hellimmin hivelevälle, Bull Mentulalle on keksitty niin kauhea lempinimi. Buksu.

    VastaaPoista
  8. Olavi Virran ja Harmony Sistersin esittämä Syysunelmia on minusta jopa parempi, kuin Georg Otsin versio, minusta se on ylimaallisen kaunis. Peter Bagh sitä kai käytti ohjelmissaan useammankin kerran. Minulle kappale syöpyi viimeksi mieleeni Oulu-Dokumentista. Miksi von Bagh sitä käytti? - Kappale on englantilainen sävelmä 1900-luvun alusta ja se on toinen niistä kappaleista, joita Titanicin orkesteri väitetyn mukaan soitti silloin kun laiva oli jo lähellä maata. Valitettavasti se maa oli useiden kilometrien syvyydessä. (Sua kohti Herrani, on tietysti se toinen väitetty)

    Tuosta sen von Baghin elokuvien symboliikan täytyy kuitenkin tulla: "tämäkin upposi meren pohjaan".


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusisto on hyvä, mutta vähän häiritsee, kun laulaa: "Herranni".

      Poista
    2. Kuusisto on liikuttavan ihanainen. Tykkään.

      Asiasta toiseen. Minua häiritsee suomalaisessa laulannassa eniten sanojen lausuminen niin, että jäännöslopuke jää puuttumaan.

      Havainnollistan varmuuden vuoksi: vokaaliloppuisissa sanoissa seuraavan sanan konsonantti väliin kahdentuu äännösä, eli tule tänne -tyyppiset ilmaisut pitää sanoa reippaasti tulettänne eikä ponnettomasti "tule tänne". Kauhean paljon kuuluu ponnetonta ääntöä, mikä särkee korvaa ja kertoo teeskentelystä. Tätä kuulee yhtä lailla klassisessa laulussa kuin kevyessä musiikissa.

      Poista
    3. Kuuntelin kappaleesta ehkä tarpeettoankin paljon erilaisia versioita. Viktor Klimenkon oli aivan kamalaa iskelmäscheissea. Joku Andre Rieu ja iso orkesteri oli mahtipontisuudessaan elämys, jonka haluaisin kohdaltani peruuttaa.

      Sitten päätin mennä merta edemmäs kalaan, ja kuten usein, tälläkin kertaa se kannatti.

      Mississippi John Hurt, kitaristi ja laulaja: Nearer My God To Thee.

      Poista
    4. Onhan niitä ärsyttäviä ääntäjiä tietysti paljon, ja mikä kutakin ärsyttää. Se Hurmerinnan tyttö on minusta kaikkein kaamein ja vähän järkytyin, kun jostain luin teiniangstaajan olevan jo reilusti yli kolmenkympin.

      Mauno Kuusisto oli itseoppinut laulaja, aito Finlayssonin duunari. Eteni oopperalaulajaksi, eikä oikein tykännyt "iskelmätähtenä" olosta. Mutta ei oikein mahtanut sille mitään, kun Kertokaa Se Hänelle myi 47 000 kappaletta.

      Maukan haastattelu elävässä arkistossa.

      Poista
    5. No jaa, sanoi Maukka laulua opiskelleensakin.

      Poista
  9. Lueskelin mielipiteitänne. Saatte ne tuntumaan (itse kukin) järkeviltä jos puhutaan tosiasiota tosimielellä. Ehkä siksi heilun omine mielipiteinäni sinne tänne (huojuva puu).

    En pidä siitä, että ihmisiä vihataan, vaikka itsekin vihaan esim. isisläisiä. Mutta jos kuuluisin siihen leiriin, ajattelisin varmaan eri tavalla. Sen takia en edes unissani haluaisi kuulua mihinkään ryhmittymään tai puolueeseen. Silloinhan ei voi ajatella vapaasti, niin kuin oikeasti ajattelee. Pitää ajatella sen ryhmän tai puolueen ihanteiden, johtoajatusten, hyväksynnän pohjalta. Jos ajattelee toisin (julkisesti), toisinajattelijat nostavat mökää ja väittävät minun pilaavan puolueen tai ryhmän maineen. Ne, jotka eivät siihen ryhmään kuulu, nauttivat siitä ilmiselvän tyytyväisinä ja käyttävät sitä lyömäaseena ko. ryhmää tai puoluetta tai ryhmää vastaan.

    Kannatan sananvapautta kaikissa tapauksissa, jos joku ajattelee, ei kiusatakseen, vaan täydellä sydämellä näkemyksensä puolesta. Se on mielestäni hänen oikeutensa. Pelkät sanat ja ajatukset? Miksi ei voi sanoa, kas, hän ajattelee tuolla tavalla, ajatelkoot. Minä ajattelen eri tavalla, samasta asiasta. Joku voi sanoa jotain, mikä loukkaa. Pitäisikö itkeä, valittaa ja ajatella onpa ilkeä ja pöhkö! Ei varmana tarvitse. Ei kannata edes väittää vastaan. Se on HÄNEN mielipiteensä, jota kannattaa kuunnella ja kunnioittaa (jos hän on vilpittömällä mielellä ja tosissaan). Keskustellakin voi, tuoda esiin oma kantansa. Rauhallisesti.Ilman vihaa ja inhoa. (Kuulostaako harhaiselta? Ei väliä.)

    Kysymys on mielestäni uein vain ajatuksista. Teot ovat eri asia. Jos ajatusten takana on vahingoittaa tai murskata jotain rauhanomaista ja ei-vahingollista, se on hullua ja väärin. Pahaa vastaan pitääkin ajatella ja toimia. Mutta ennen sitä on syytä miettiä, mikä on pahaa. Se onkin usein mahdotonta. Sillä toisen paha voi olla toisen hyvä. Joskus hyvin kätkettynä. (kuulostaako naiivilta?)

    Mitä maailmantapahtumiin tulee, en ymmärrä. Kaikki on yhtä sotkua, taistelua olemassaolosta. Mutta sellaiseksi maailma on luotu. Kaikki elollinen, kasvit, eläimet, ihmiset pienintä bakteeria ja basillia myöten taistelee pysyäkseen elossa ja jatkaakseen lajia, ettei se katoaisi, ja jokainen luonnon osanen yrittää elää mahdollisimman kauan, itsensä takia. Se on luonnon antama päämäärä. Kaikki muu on ihmisen keksintöä. Luonnolle on kuitenkin yks hailee, miten joku yksityinen ihminen elää elämänsä. Yksityisen ihmisen ajatukset ja teot ovat pikkutekijöitä. Luonto itse hoitaa kaiken. Se tulee toimeen silloinkin, jos joku laji sen eliöistä katoaa. Katoaako jossain vaiheessa luonto itsekin? Paljon mahdollista. Tyhjyydestähän kaikki alkoi.

    Näin puhuu SUURI ajattelija, PIKKU liisu. (Onneksi se on nyt hiljaa.)

    VastaaPoista
  10. Hyvä. Mehän tunnistamme hyvä vain pahan läsnäollessa, läsnäolosta. Ne ovat toistensa kääntöpuolet.

    On olemassa senkaltaista pahuutta jossa ei ole mitään hyvää. Breivikin teko on sitä äärimmäistä pahuutta. Sitä ei voi koskaan antaa anteeksi kuten jotain sellaisia tekoja joiden tekijä katuu ja jotka on anteeksiannettavissa.

    Berivik on toki hyvin sairas ihminen, siten häiriintynyt ettei hän voi tai kykene ehkä koskaan elämään tavallisten ihmisten parissa. Mutta hän ei toiminut yksin, hänellä on yhä poliittisia tai ideologisia ystäviä jotka kannustivat häntä siihen julmaan tekoon. Immonen esittää äärimmäisen pahaa ajattelua. Enää ei ole kyse pelkästään mielipiteistä vaan hän yllyttää väkivaltaisiin tekoihin ja kannustaa tähän äärimmäiseen julmuuteen. Se on kansanedustajalta paha teko. Häntä sitoo eduskunnassa työtä tekevänä tietyt säännöt, aivan kuten tietyillä ammattkunnilla on yhteiset eettiset säännöt joista ammattikunnan edustaja ei voi poiketa ilman että häntä ojennetaan tai jopa rangaistaan. Voi jopa menettää työpaikkansa.

    Kansanedustajan työ ei ole mitään sirkustelua, kyllä siellä suurin osa tekee ihan vakavasti töitä. Ei missään toisessakaan työpaikassakaan voi tehdä mitä lystää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, onko missään pahuudessa koskaan mitään hyvää? Paha on minusta aina kammottavaa pahaa, eikä pahaa voi eikä tarvitse eikä oikeastaan edes saa ymmärtää. Anteeksi voi antaa erehdykset, hairahdukset, joita ihminen voi tehdä, mutta en nimittäisi näitä pahuudeksi.

      Breivikin teot tekee kammottavaksi se, että hän ei ole mielisairas, vaan terve, koska on vastuullinen teoistaan. Sairasta ihmistä ei tuomita, vaan hänet julistetaan syyntakeettomaksi ja sijoitetaan hoitoon vankimielisairaalaan.

      Breivik on luonnehäiriöinen, mikä tarkoittaa narsisti-psykopaatilla äärimmäistä julmuutta ja pahuutta. Vaan tämänhän jo tiedämme.

      Immosesta en osaa sanoa mitään, sillä en tunne miestä enkä hänen motiivejaan. Enkä edes tuota lausuntoa, joka päällisin puolin on outo. Enemmän näkyy nyt se kiihko ja meteli, jonka hänen kommenttinsa on synnyttänyt. Sekin on aika sotaisaa.

      Poista
    2. Täytyy olla aikamoiset punaviherlasit päässään, että lukee Immosen manifestista "äärimmäisen pahaa ajattelua" tai yllytystä väkivaltaisiin tekoihin tai kannustusta äärimmäiseen julmuuteen.

      Kyllä tässä Iineksen teoriaa lainatakseni täytetään tyhjiä aukkoja oikein urakalla.

      Koko julistus on lapsellisen tunteellista uhoamista, mutta joku kohtuus sentään tulkinnoissakin. Taistelu ja kamppailu ja voitto ja tappio ovat ihan tavanomaista poliittista ja taloudellista retoriikkaa.

      Eikö kukaan muu näe mitään typerän vaarallista siinä, ettei muka monikulttuurisuutta saa vastustaa, vaan se luetaan kansanmurhan tukemiseksi ja valmisteluksi!?

      Herra jumala sentään - onko koko maan parhaimmisto menettänyt vähäisenkin järkensä?

      Poista
    3. Kirjoittaisi tuleva eläkeläinen vaan selkosuomea, ja menisi itse puolustamaan sanomiaan teeveeseen.

      Niin parhaimistokin ymmärtäisi.

      Poista
    4. Siis minä näen, Tapsa, minusta tämä älämölö on kakofonista. Samoin sanoi nuoriso, jonka parissa tänään katsoin uutisia. - Ovatko ne tulleet hulluiksi, kysyi eräs, kun katsoi hysteriaa, joka uutisiakin hallitsee.

      Tähän ikään mennessä on tottunut siihen, että sananvapaus on tärkeä asia. Se on uutta, että sananvapaus ei koskekaan kaikkia.

      Poista
    5. Nyt on vain unohdettu, että sananvapaus tarkoittaa myös vapautta laukoa tyhmiäkin mielipiteitä. Saihan niitä aikanaan sanoa monestakin asiasta. Miksi ei nyt, kun on uudet sanojat?

      Poista
    6. Hulluksi on mennyt, kun 5 minuuttia sananvapautta teeveen pääuutissa, sitten 4 persua 20 minuuttia pääpoliittisessa makasiiniohjelmassa.

      Kenen sananvapautta on rajoitettu? Ihan oikeasti Iines.

      Poista
    7. Eikö siinä ollut kolme persua, Suurakkala, Elo, Tynkkynen ja toimittaja? On hyvä antaa persujenkin puhua, kun nyt muut raivoavat hysteerisinä kaikkialla. Minusta oli kiinnostavaa kuunnella heidänkin ajatuksiaan, vaihteeksi ja vastapainoksi.

      Poista
    8. Minusta monikulttuurisuus on ihan normaali yhteiskuntapoliittinen tavoite, jota saa vastustaa ja puolustaa ihan samalla kuin yhtenäiskulttuuriakin.

      Minua ällistyttää eniten se, että monikulttuurisuus koetaan nyt jotenkin pyhänä ja ainoana oikeana, jonka vastustaminen on rikollista ja vastustaja rasisti ja fasisti?

      Aivan uskomatonta leimaamista.

      (Obs. en ota kantaa Immosen muihin juttuihin, ainoastaan tähän manifestiin, jonka olen lukenut. Voihan olla, että Olli on rasisti ja fasisti, koska hänellä on mamuvaimo.)

      Poista
  11. Asia näyttää nyt varmalta.

    Syytä ei tarvinnut pohtia, kun hallitusta muodostettaessa kirjattiin esitys lakimuutoksesta, jonka mukaan puoluetuet jäävät emopuoluelle, jos se hajoaa. Eronneet eivät saa niitä mukaan, kuten silloin kun smp:stä osa porukkaa lähti pois. Tapaus johti emopuolueen tuntuviin rahavaikeuksiin. Hyvin on Soini osanut ennakoida tulevan.

    Mutta! - Nyt Iltasanomat kirjoittaa, ettei kyseinen lainmuutos ole vielä voimassa. Kiirus tulee, jos meinaavat ennättää ennen Immosen hehkuttamaa syyskuun päivämäärää. Aika ilmeistä on, että hän ilmoittaa silloin uuden puolueen syntymisestä.

    Mutta mikä puolueelle nimeksi?

    Peruskansalliset sosialistit se ei voi olla, koska se kuulostaa liian vasemmistolaiselle. Entä Peruskansallinen vapautusrintama? Kansallisoikeistolainen puolue?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun persut on maan ainoa työväenpuolue, niin miten olisi immoslaisille nimeksi Taisteleva Työväenliike?

      Poista
    2. Juanikkaat virtaheposet? Immu ja kumpp.? Iloinen internaatti eli teini Tanelin päväkirja?

      Poista
    3. Kansa, lähinnä työväki, ei nyt vaan taida tykätä nimittelystä, Rikhard. Vaan mitäs niistä, duunareitten mielipiteistä. Kerrotaan niille, että ne ovat väärässä.

      Poista
    4. Olemme näköjään uhranneet Rikun kanssa kukkeimman nuoruutemme samojen kirjojen parissa.

      Poista
    5. Minähän olen duunari, toimihenkilönä tekemiäni harharetkiä lukuunottamatta. Persujen työväenpuolueena olo on saavuttanut huippunsa ja syöksykierre tulee olemaan jyrkkä, kun työväki on huomaamassa, että nuo vievät tuhkatkin pesästä. Pitää muistaa myös se, että persujen kannattajakunnassa on ollut valtava määrä erilaisilla avustuksella eläviä. Baarien miehet itä-Helsingistä äänestivät aikanaan Tony Halmeen eduskuntaan. Puolueen sisäinen eriseuraisuus tulee aivan pian hajoittamaan sen osiin.

      Poista
    6. Tuo puolueen oikeistolaita ei koskaan edes ole näytellyt olevansa työväenpuoluetta Halla-aho asuu miljonäärien asuinalueella Eirassa, eikä tiettävästi ole koskaan tehnyt muuta kuin ajattelutyötä. Silmät auki tai kiinni.

      Poista
  12. Helsingin Sanomien mukaan jopa yksi maahanmuuttovastaisen nuivan manifestin allkeirjoittajista, Veli-Matti Saarakkala, on valmis pohtimaan Immosen erottamista puolueesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta huomisen paperilehti IS ja lue kuinka Soini pistää pesueensa harjaamaan Immosen akan pojan sitten kunnolla.

      Tai ennemmin, lue netti IL, kun se kuitenkin kopioi asian omalle sivulleen kunhan ovat lehden ostaneet, ilmaiseksi.

      Poista
    2. Monet esiintyvät mielellään digitaalisen vallankumouksen asiantuntijoina, ja ehkä se on pakkokin, että bisneksessä pärjäisi. Sanoma Oy tekee kuitenkin ison askeleen hautaansa, kun nyt jo aika yleisesti tiedestään, että paitsi Iltasanomien, myös kaikki Helsingin Sanomien hyvät jutut ilmestyvät jonkinlaisella viiveellä nettiin ilmaiseksi luettaviksi. Helsingin Sanomilla tahti on ollut jopa niin nopea, että olen joskus katunut, kun viikonlopun paksun ja kalliin lehden olen kioskista osanut.

      Pienet ns. paikallislehdet sinetöivät kohtalonsa, kun esikuvan, Hesarin ja kepuheikki Pentikäisen, innoittamina siirtyivät tabloidiin. Ne kun näyttävät ihan postimerkeiltä. Niitä täytyy pidellä pinseteillä ja suurennuslasilla tihrustaa.

      Poista
    3. Iltapäivälehden ostaessa tulee jopa hämmästys siitä, että melkein kaiken tämän olen jo netistä lukenut.

      Poista
    4. Demokraattisen yhteisön tai organisaation tuntee siitä, että sillä on ääni per mies. Perussuomalaisissa se mies on Timo Soini.

      Poista
    5. Kyllä, tuossa laivalla tuli luettua paperilehdet, ja kaikki oli vanhaa tietoa. No, paitsi Loka Laitisen kolumni. Joka muistaakseni oli taattua lokaa, vanhojen kirjoitusten kierrätystä.

      Poista
    6. Hmmm...olikohan tuo vähän sovinistisesti ilmaistu. Ääni per persureikä piti ehkä sanomani....hmmmm, eikäkö....loukkasinko tuollakin jotakuta. Jotakin sellaista tarkoitin, että ääni per se jokaisella.

      Poista
    7. Tämä Immos-älämölö on aivan hirveää. 

      Muistan miten aikanaan sai esittää vastaavia ilmaisuja sotaveteraaneista. Heitä jopa syytettiin sodanlietsonnasta. Me nuoret radikaalit näin teimme. Kukaan ei korvaa lotkauttanut, kun pilkka ja vihapuhe katsottiin oikeutetuiksi ja oikeansuuntaiset ihmiset pilkkaajiksi. Sotaveteraaneja sai haukkua, maahanmuuttajia ei.

      Poista
    8. Nyt ollaan kuitenkin 2015 luvulla. Ei 70 luvulla, ei 30 luvulla.

      Mitä maahanmuuttajia sai 70 luvulla haukkua?

      Poista
    9. Suomi mainittu! Ft com kirjoittaa Immostkasta

      http://www.ft.com/intl/cms/s/0/cd775e86-3460-11e5-b05b-b01debd57852.html#axzz3h7ROtCLq

      Tämä on jo vakavaa.

      Poista
    10. Viimeinen sotaveteraani, jonka tunsin, oli yli yhdeksänkymppinen, loistavan huumorintajun omannut, ex-avovaimoni isoisä. Nosti minut yleensä vyötäröstä puristaen ilmaan, kun heille menimme. Ja konjakkitarjoilu oli ehkä liian ylenpalttinen, vaikkei itse kovin montaa ottanut.

      Oma isoisäni ei kommunistien Hesaria suostunut enää tilaamaan, Uusi Suomi sen täytyi olla. Kekkonen oli vihreä kommunisti, niinkuin olikin. Minä olin lapsena peloissani, kun kaupungilla joku pitkätukka yritti kai ihan rauhallisiesti jotain häneltä pummata. Jatkoimme matkaamme pysähtymättä ja isoisäni sanoi: "Vähän vielä, ja olisi ruvennut paukkumaan!" - Hänellä oli pistooli aina taskussaan, sodat käynyt mies.

      Poista
    11. Isoisäni etunimet olivat Kalle Emil, mistälie maalaisyhteisössä olivat moiset nimet keksineet.

      Poista
    12. Samppa, ihan aiheellinen kysymys. Lauseessani aikatasot ovat huolimattomasti rinnastetut.

      Siis nyt vihapuhe tuomitaan, 70 - 80-luvulla ei. Radikaali vasemmistolainen sai esittää vihapuhetta sotaveteraaneista, se oli hyväksyttyä ja todennäköisesti suositeltavaa.

      Poista
    13. Isoisäsi taisi olla aikamoinen persoona, Riku. Käsittääkseni sodankäyneillä ei yleensä ollut pistoolia taskussa, he olivat enemmän rauhan miehiä. Moni ei voinut sodasta edes puhua. Tiedän omasta suvustani henkilön, joka ei voinut edes Tuntematonta katsoa.

      Poista
    14. Yleisesti hän oli jutunkertoja, kaupan kassaa ei koskaan unohtanut jättää ilman pitkää kertomusta jostain aiheesta. Hän oli jutuissaan hauskakin ja minä kuuntelin hätä aina mielelläni. Mutta sitten oli se pimeä puoli, kun hän suuttui, lähipiirinsä tiesivät vaieta. En minä niitä suuttumisia tosin kovin montaa muista.

      Poista
    15. Perhana vieköön, kun tässä joutuu koko ajan jotain Immosen akan puliveivaripoikaa puolustamaan:

      Eihän hän vastustanut maahanmuuttoa, vaan monikulttuurisuutta! Se on eri asia. Ja etenkään hän ei vastustanut maahanmuuttajia, vaan edelleen vain monikulttuurisuuden tuputusta.

      Kertokaa nyt minulle, kun en millään ymmärrä, miten monikulttuurisuuden vastustus on a) rasismia ja b) perustuslain vastaista?

      Missä välissä tästä monikulttuurisuudesta oikein tuli se kultainen vasikka ja pyhä lehmä, jota jokaisen pitää kumartaa ja jota pitää silittää vain myötäkarvaan?

      Poista
    16. Soini se silittämiset sitten hoitaa, tai puolue, mutta veikkaan, että myötäkarvaan.

      Poista
    17. Ihmiset ovat pohjimmiltaan äärimmäisen yksinkertaisia ja mestareita täyttämään tyhjiä aukkoja omilla ennakkoluuloillaan. Minä en tunne Immosta, enkä katso siksi voivani sanoa mitään yhden enkunkielisen lausuman perusteella. Olen myös hämmästellyt sitä makeaa suvainnan huntua, jolla koko maahanmuuttoasiaa katsellaan korkeuksista. Vain se, joka näkee tulijat tavallisina vertaisihmisinä, ei suvaitse ketään, vaan kohtelee kaikkia kuin itseään ja läheisiään. Suvaitsija suvaitsee, aina ylätasolta.

      Poista
    18. Jopas jopas. Minä sentään olen mamujen kanssa joka päivä tekemisessä. Minulla on varaa suvaita.

      Senkin vuoksi, että olen entinen mamu. Tiedä vaikka tulevakin mamu. Siksi suvaitsen.

      Ihmisillä on oikeus etsiä parempaa elämää. Mamuillakin.

      Poista
    19. Minä olen täällä paraikaa mamu-siskoni kanssa. Tunnen muitakin mamuja, mutta en ajattele heitä muina kuin ystävinä, en suvaitse heitä, vaan vihaan, jos he ovst vittumaisia, rakastan kuitenkin enimmän aikaa.

      Tietenkin ihmisillä on oikeus etsiä parempia töitä - tätä ei kukaan täällä ole nähdäkseni kiistänyt. Minä en ole maahanmuuttoa vastaan. Minä kammoan suvaitsemista, ja itsensä hyväksi julistamista. Ei se ole tasa-arvoa. Se on, ettei ketään suvaita ihonvärin vuoksi, vaan ollaan kaikki samalla viivalla samoin velvollisuuksin.

      Poista
    20. Joo, mikähän tämä huominen miekkari on, johon on kaikki olen parempi kuin toinen ihminen ilmottautunut.

      Joo, en ole menossa julistamaan. Elämän pienet teot.

      Poista
    21. Mielenosoitus sallittakoon, kuten kaikki mielenilmaisut ja asioitten kyseenalaistamiset. Ketään älkö hirtettäkö mielipiteiden vuoksi, vaikka ne olisivat vallitsevia trendejä vastaan.

      Sivistynyt yhteiskunta sallii kaikenlaiset sanomiset, ja antaa niitten valua kuin veden hanhen selästä. Ei takerru niihin eikä riehaannu niistä.

      Poista
    22. Minäkin olen entinen mamu. Mutta mitä tekemistä sillä on monikulttuurisuuden kanssa?

      Täältä ei näköjään saa vastausta Sampalta eikä anoilta siihen, että miksi monikulttuurisuus on niin pyhä asia, että sen vastustaminen on rikos?

      Jos olit Ruotsissa, Samppa, niin muistat ja tiedät varmaan, että me puoli miljoonaa suomalaista sopeuduimme ruotsalaiseen yhtenäiskulttuuriin aika kivuttomasti.

      Vastakkain ovat siis ruotsinsuomalaisten esimerkki ja Malmön malli. Kumman haluat tänne Suomeen?

      Poista
    23. Minä puhun lontoota, enkä ruotsia.

      Poista
  13. On pakko kysyä lukemattomien kotosuomalaisten lajitoverien tavoin, jotta missä se vuosikausia jankutettu maahanmuuttajien tuoma valtava rikastuttaminen viipyy? Uusista vängällä tuputetuista ns. kulttuureista ei olisi niin väliksi. Monietnisyydessä ei sinänsä ole mitään vikaa.

    Se mikä muualta tulee, hyvässä ja pahassa, erilaisissa kulttuureissakin, lankeaa luontaisesti, ei määräten ja pakottaen. Niin se on työperäisen maahanmuutonkin laita, mikä tapahtuu terveellä tavalla luontaisesti, toisin kuin jokin leväperäinen maahanmuutto. No, Suomihan on sääntelyn, määräilyn ja pakottamisen pieni suurvalta.

    Kiintiöpakolaisten ja turvapaikanhakijoiden nykymallisen ottamisen, sekä muun velaksi elämisen, kuten ylisuuren ns. kehitysavun vuoksi suurin osa maailman hädänalaisista pakolaisista jää auttamatta, siellä jossakin, sillä rahat eivät riitä. Omahyväistä hurskastelua, rumien leimojen surutonta lätkimistä ihmisiin ja valikoivaa suvaitsevuutta meillä kyllä riittää, ne ovat uusiutuvia luonnonvaroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rumilla leimoilla leimaajia riittää. Eikö persujen oikeistolaita ole koskaan ketään rumasti leimannut?

      Poista
    2. Helga näkyy kirjoittavan näistä asioista mukavan kiihkottomasti. Bloginsa löytyy tuosta Iineksen sivupalkista.

      Poista
    3. Niin näkyy, ja juttu on varsin mainio. Katselee monipuolisesti asiaa. Hyvä!

      Poista
    4. Helgahan on selvästi rasisti, fasisti, natsi, persu ja mamukriittinen impivaaralainen, sillä hän ei selväsanaisesti tuomitse kaikkea monikulttuurisuuden epäilijöitä!

      Hän ei julista, että maahanmuutto on yksiselitteisesti rikkaus, rakkaus ja siunaus Suomelle, ilman mitään muttia! Tälle kirjoitukselle olisi Kansalaistorilla buuattu ankarasti!

      Helgan vihakirjoituksen jälkeen moni Ahmed ja Zaida kulkee taas huomenna sosiaalitoimistoon peloissaan.

      Poista
    5. Hmm, tämä on totta, Tapsa. Kirjoitus on kuitenkin objektiivinen tai jopa hieman subjektiivinen, koska siinä lopuksi ilmoitetaan oma kanta, joka voi käytännössä olla toisenkinlainen. Näin tehdään kiihkoton ja hyvä kirjoitus.

      Poista
    6. Jaa... mutta minäpä en lukenutkaan loppuun asti, sillä pinnan alta aistimani vihamieliala järkytti mielenrauhaani niin suuresti, että partani aivan järisi.

      Minulla on nollatoleranssi monikulttuurisuudessa.

      Poista
    7. Noh, usein kirjoituksia arvioidaan sen mukaan, miten hyvin ne vastaavat omia ajatuksia. Koetan välttää tämän harhan, mutta oppimista siinä on edelleen. Helgan kirjoituksessa oli hyvä pyrkimys objektiivisuuteen, mutta - nyt tulee se mutta - loppuun sijoitettu oman mielipiteen esitys kyllä veti maton täydellisen objektiivisuuden alta.

      Poista
    8. Vakavasti puhuen olen tietysti Helgan ja teidän muiden kanssa aika samaa mieltä - ja esittänytkin vastaavia mielipiteitä.

      Edelleenkään en ymmärrä, mitä järkyttävää on siinä, jos joku julistaa vastustavansa monikulturismia eli yhtä aatetta.

      Todennäköisesti tässä ei olekaan kyse asiasta vaan miehestä. Asiat eivät riitele, vaan ihmiset.

      Poista
  14. Oletteko koskaan ajatelleet, miksi ulkomaiset lehdet kirjoittavat pienen maamme asioista, vieläpä sen maailman mittakaavassa melko harmaista sisäpoliittisista kärhämistä. Kuinka monella lehdellä on Suomessa päivystävä reportteri, joka kieli pitkällä odottaa jotain kirjoittamista aina niin mielenkiintoisesta sisäpolitiikastamme. Käyttävätkö ulkomaiden lehdet usein ns. avustavia reporttereita, onko niissä tapauksissa kyse samasta kuin Kekkosen aikana, jolloin ulkopolitiikkaa, etenkin kuviteltua sellaista, käytettiin sisäpoliittisena aseena. Ovatko tietotoimistot nykyajan sentraali-santroja?

    Minkä helvetin takia maailman ihmiset haluaisivat jotain maastamme lukea, tai miksi toimittajat haluaisivat kirjoittaa jotain, kun englantilaisesta lordista ilmestyi lehden kannessa kuva, jossa käryyttelee rintaliivit päällä tiesmitä hamppua, seuranaan viehkoja, sanonkomä, huoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas, perkele, olen Rikun kanssa samaa mieltä. Jommalla kummalla meistä lipsuu nyt pahasti...

      Eihän tavallinen kaduntallaaja edes Tukholmassa tiedä Suomesta yhtään mitään, saati Berliinissä, Pariisissa tai Lontoossa, puhumattakaan oikeista kaukomaista ja Amerikoista. Eikä ole kiinnostunutkaan.

      Poista
  15. Minä olen tänään googlaamalla ihmetellyt englantilaista näyttelijää, juontajaa ja Mr. Jeevesiä. Hänen töksähtävät lauseensa seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksia vastaan ja nuoruudessaan kirjoittamansa näytelmä, jossa mentiin Marokkoon harrastamaan kivakivakivaa, saivat minut hiljaiseksi. Eikö Stephen lainkaan ajatellut, mitä me ulkomailla puheistaan ja kirjoituksistaan ajattelemme.

    VastaaPoista
  16. Tuosta Immos-kohusta haluan kertoa mielipiteeni suorasanaisesti. Kansanedustaja, jota en itse osaa arvostaa lainkaan, pidänpä suorastaan pellenä, halusi omaksi mainostuksekseen provosoida oikein kunnolla, käyttämällä sellaista retoriikkaa, joka kieltämättä on aika inhaa.

    Ennen vanhaan oli viisautta ja mahdollisuus vaieta tuollaiset älämölöt kuoliaaksi. Nykyisenä some-aikan se ei enää onnistu. Kaikki mikä asiasta lausutaan puolesta, tai etenkin vastaan, toimii Immosen eduksi ja lisää hänen suosiotaan niissä ryhmissä, joista hän äänensä kerää. Julkisuus toimii sillä tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas luulen, että Immos-Ollin tarkoitus oli ainoastaan valaa pienessä sievässä uskoa aatetovereihinsa. Kohu oli takuulla hänelle yllätys.

      Ehkä kuitenkin iloinen yllätys?

      Poista
    2. Minä näin sen aika pian kun lähti kiertoon facebookissa. Joku kaverinsa sanoi jutun olevan hyvän, mutta kysyi, onko se sittenkin liian provosoiva. Immi vastasi jotenkin niin, että se on tarkoitus.

      Poista
  17. Myös vastapuoli sai kaiken tavoittelemansa julkisuushyödyn. Rivit tiivistyivät: kauhia vihulainen uhkasi hyökätä, käsi kädessä sen torjuimme "maailma pelastuuta" laulamalla.

    Uskonnot ja poliittiset liikkeet tarvitsevat aina kamalan vihollisen, muuten kaikelta putoaa pohja pois. Täydet kymmenen julkisuuspistettä mielenosoituksen järjestäjille, jotka osasivat korostaa sitä, etteivät ole taistelemassa, vaan rakkaudella torjumassa jotakin sanottua ja tapahtunutta. Jumalauta, vanha goebbelskaan ei olisi tuohon pystynyt!

    VastaaPoista
  18. Tähän minä yön piemeydessä kirjoitan yhdet musiikkikehut, kun en ehkä aiemmin ole huomannut sanoa. Yö-yhtyeen tasolle hyvinkin pääsevät Pate Mustajärvi ja Popeda. Ennen Popedaa huono oli vain huonoa, ilman sen kummempia sävyjä. Sitten tuli Popeda ja tajuntaan iski kuin tuhat volttia, että huonon hyvin kestää, jos se ei kuitenkaan kyseisen bändin tuotoksia ole. Sitä vain haluaisin yhtyeeltä kysyä, että mikä helvetin komisario Peppone? - Ainoa Peppone, jonka tiedän, oli Giovanni Guareschin kirjojen ja niistä tehtyjen elokuvien Isä Camillon pormestari, ei mikään komisario. Onko tässäkin taas, again, kysymys teidän laulu..eikun rääkysolistinne sekoilusta? - Muuten tykkään bändistänne erittäin paljon, ootteks millo keikalla tääl päin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettehän te vaan vielä ole lopettanneet?

      Poista