21.7.2015

Kun nauru katoaa



Minua harmittaa nyt se, että ihmiseltä saattaa kadota huumorintaju hänen elämänsä varrella. Enkä tarkoita mitään sellaista, että elämä nyt on niin kurjaa, että näin tapahtuu väkisin, meille kaikille, jossain määrin. Ei. vaan parin päivän aikana lähelläni on ollut kaksi ihmistä, joille maailma on muuttunut yksitotiseksi paikaksi, jossa oma itse on naurun ulkopuolella.

Olen aiemmin kertonut sisarestani, jonka vanha ainekirjoitusvihko löytyi mökin laatikosta. Siellä oli herkullisia kuvauksia erilaisista aiheista, itsepohdintoja, jotka saivat minun ja tyttären kiemurtelemaan naurusta, kun luimme niitä ääneen. Huomautan jo tässä, että yhtä hyvin olisimme voineet lukea minun vanhoja ainevihkojani, tai tyttären teinipohdiskeluja, yhtä kaikki olisimme taatusti kiemurrelleet naurusta samalla lailla. Siskolla oli tällaisia lauseita: Kuka voisikaan olla yksinäisempi kuin vanki sellissään, vanki joka kärsii seitsemän vuoden linnatuomiota. Seitsemän alla näkyi siinä ensin ollut viisi, joka oli pyyhitty kumilla pois ja vaihdettu seitsemäksi. Toinen virke oli vaikka tällainen: Ennen kuin tutustuin maailmankirjallisuuden klassikoihin, luin --. Sisareni ei ole ikinä tutustunut maailmankirjallisuuden klassikoihin! Luimme niitä sitten kerran ääneen siskolle, joka nauroi mukana, mutta, kuten myöhemmin ilmeni, oli polttanut kallisarvoisen ainevihkonsa saunan takassa, koska häpesi kirjoituksiaan. Käsittämätöntä, ja kuitenkin toki käsitin, hyvinkin. En vain tullut ajatelleeksi, että vanhoja aineita voi hävetä, kun oma reaktio omillekin vanhoille aineille on oikea hörönauru. Kyse on huumorintajun puutteesta. Huumorintajuhan ei ole vitseille nauramista, vaan kykyä nauraa itselle tai omille heikoille puolilleen, joita muista löytää.

Eilen kävi ilmi, että eräs nuori mies, tyttären lapsuuden leikkitoveri ja sukulaispoika, on tyystin kadottanut huumorintajunsa. Muisteltiin lapsuudentoilauksia ja hassuja kommelluksia. Kun sitten huomaamattani aloin muistella sitä, kuinka tämä pikkuinen poika keksi jalassaan kaksi pientä hyttysenpistoa vierekkäin luullen niitä itku kurkussa kyykäärmeen pistoksi, nuori mies tulikin yllättäen hyvin aggressiiviseksi ja alkoi huutaa, että sen siitä saa, kun elää hysteeristen käärmepelkoisten naisten kanssa samassa mäessä - viittasi äitinsä ja minun käärmekammoon. Meidän kesäpaikkojemme mäki todella on edelleenkin kyitten reviiriä, ja lapsilla piti pienenä olla kumisaappaat jalassa ja muutenkin piti katsoa, mihin astui tai kätensä työnsi. - Tunnelma muuttui ikäväksi, ja muutkin iltaa istuvat alkoivat sanoa toisilleen jotakin epämieluisaa pientä nälvimistä. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin tasapaino palautui, ja viestiminen jatkui leppoisana. Jokin pieni kireä jänne siitä kuitenkin jäi kalvamaan.

Vielä myöhään yöllä mietin, että huumorintaju alkaa olla harvinainen kyky. Yhä useampi ei kestä itsestään mitään muuta kuin suoraa positiivista palautetta. Mitään heikkoutta ei saa olla ja mikä tärkeintä, sille ei voi koskaan nauraa, vaikka kaikki olisi tapahtunut kauan sitten, hamassa lapsuudessa tai nuoruudessa.

Vaan jos kyky nauraa itselle ja heikkouksilleen katoaa, mitä jää ihmisestä jäljelle? Mielestäni ontto kuori, vapiseva haavanlehti, tunteensa kuolettanut robotti. Ihminen ilman huumoria on arvaamaton eläjä, ikävä ja iloton ihminen, pelottava otus.

(Maalaus Paul Gauguin)


204 kommenttia:

  1. Jossain joku näsäviisasteli, että jos elämästä ottaa ilon irti, niin mitä siihen oikein jää jäljelle.

    Olen edelleen suorastaan ilmiömäinen nauramaan itselleni, mutta hieman häiritsee, kun toiset nauravat kertomieni juttujen mukana niin ylitsepursuavasti ja hihkuvat vielä, etten turhaan saisi olla noin vaatimaton ja pienennellä asioita. Ja jos traagisia sattumuksiani kerron, niin silloin eivät enää pysy nahoissaan, vaan meinaavat jo tikahtua nauruunsa.

    Minulla on Suomen- ja maailmankirjallisuutta runsaasti hyllyissäni, olen asiasta kovin ylpeä. Suoranainen hyllyjeni aarre on "The Complete Works of William Shakespeare", siinä on ne kaikki! - Kerran kirjan avasin ja yritin sitä sanakirjan kanssa suomennella, mutta paskat minä siitä muinaisenglannista mitään selvää saanut. Olen minä paljon kirjoja ahminutkin, sivistymättömäksi minua ei pidä luulla, - mutta kaikissa kirjoissa ei ole kovin paljoa kuvia.

    Ennen sanottiin muistaakseni jotenkin niin, että mies se tulee räkänokastakin, mutta ei saa nauraa, jos räkä valuu kielelle.

    Mieleeni tuli myös sananlaskimo lapsuudestani: "Älä välitä, ei Villekään välittänyt, vaikka osti autokuormallisen kukkopillejä ja yks vaan soi."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hieno kirjoitus! Nautittavan naurattava! Hyvänlaatuista huumoria. Hyvä Riku!

      Poista
  2. Miksi maailmassa on niin paljon vähemmän hyviä nais- kuin mieskoomikkoja? - Koska itsensä nolaaminen on naisille vielä vaikeampaa kuin miehille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on turkasen totta. Olen itse jo muinoin kaivannut blogimaailmaan kunnon naispakinoijia, joilla huumori kestää, mutta jotka eivät ole kikattajia tai pelkille vitseille naurajia.

      Hiljakkoin televisiosta tuli stand up -komiikkakisailut., Muut kisaajat olivat miehiä, vain yksi nainen oli mahtunut mukaan.

      Sanottakoon tähän vielä se, että en pidä kyllä koko lajista, stand up -komiikasta, sillä se on aika tyhmää ja tarkoitushakuista, hakee halpoja nauruja - alapääjutut naurattivat yleisöä eniten.

      Oikeastaan huumorintaju on siis vallan muuta kuin valmiille esitykselle nauramista. Kerroin tämän esimerkin stand upista vain siksi, että se kuvastaa sitä sukupuolijakoa, joka huumorilla usein käsitetään olevan.

      Poista
    2. Sellaiset ihmiset, jotka ovat mielellään kieltämässä erilaisia huumorinlajeja epäasiallisina, kantavat mielessään suurta kauhua siitä, että kohta se vielä minusta vitsailee: "Kaikki näkevät typeryyteni!" - Omia pelkotiloja projisoituneena, tai oikeammin naamioituneena, johonkin "hyvän puolella olemiseen".

      Poista
    3. Tuo meni hieman ohi puheenaollesta, ajatukseni tästä asiasta kimpoilevat. Alapääjutut ovat upeita, mutta ehkäpä kaikelle on aikansa ja paikkansa. Minulle huumorintajun määritteleminen on erittäin vaikeaa. Sellaista, josta kaikki on kivaa, sanotaan umpipöljäksi, ei huumorintajuiseksi. Minä kiroilen kuin pappi kännissä, jos satun vasaralla sormeeni lyömään.

      Toisaalta erilaisia huumorinlajeja on vaikea karsinoida toinen toistaan paremmiksi tai huonoimmiksi. Yliälykkäiden huumori on sellaista, että hymähtelevät jutulle mielessään, naama pysyy ihan totisena, nauraminen on heistä ehkä häpeällistä, mutta ainakin vanharahvaanomaista.

      Poista
    4. Siis minusta stand up -komiikan alapääjutut eivät ole asiattomia, vaan yksinkertaisesti kosiskelevia naurunakkeja - ei vaan naurata minua, joskaan en paheksu. Alapäähuumoria nauran kyllä makeasti, jos sen konteksti on oikea, siis hieman tahaton.

      Stand up -komiikan koen lisäksi vaativaksi ja kiusaannuttavaksi, ikään kuin yleisön olisi pakko nauraa, ja ellei naurata, koen myötähäpeää.

      Poista
    5. En tarkoittanut, että sinä olisit tuollainen asiattomia ajatteleva, ajatukseni vain poukkoilevat. Olen ymmärtänyt stand upin olevan aika suosittua meitä nuoremmissa ikäluokissa.Aiemmin se on ollut hyvin amerikkalainen laji.

      Minun suosikkini on englantilainen Jimmy Carr, jonka tyylilaji on niin törkeä, etteivät juttunsa enää ole edes törkeitä. Ne, joihin jutut osuvat, tikahtuvat katsomossa. Yhdessä esityksessä homopariskunta ei meinannut tuoleillaan hohotukseltaan pysyä, kun Carr oikein riepotteli.

      Poista
    6. Tää on ihan hyvää stand-uppia, aika omakohtainen aihe vieläpä:

      https://www.youtube.com/watch?v=63zqnKKNdkU

      Poista
    7. Tuo on hyvä. Minulla on Moccamaster, joka sammuttaa itse itsensä. Nyt minun täytyy jatkuvasti käydä tarkistamassa, ettei levy ole jo sammunut, kun vielä kahvia ottaisin. Ei vaineskaan. Ismo Leikola on joskus aivan loistava.

      Poista
    8. Minullakin muuten on kahvikeitin, joka sammuttaa itsensä aina liian aikaisin aamupäivällä, kun vielä joisin kahvia. Herään hitaasti ja juon kahvia nautiskellen tuntitolkulla. Mökin kahviautomaatti ei sammuta ja se on kiva!

      Mikrossa sitten on kaikkein ärsyttävintä, kun se piippaa jokaisen kuumennuksen, ja huutaa vielä neljä kertaa, ja sitten toistuvasti niin kauan että ihminen syöksyy ottamaan kuumennetun aineksen pois.

      Poista
  3. Minun hautakiveeni pitää kirjoittaa: "Hän oli oman elämänsä koomikko".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla voisi olla: "Hän oli naurettava tosikko."

      Poista
    2. Jukka Virtanen kertoi muistelmissaan, Kajavan arvostelleen jonkun ryhmänsä tuotoksista: "Tämä on ehkä maamme ainoaa vakavasti otettavaa huumoria."

      Ei se ehkä sita ollut.

      Poista
    3. Veikko Ennalan hautakivi, ainakin sen minkä julkaisi Hymyssä, taitaa olla yksi parhaimmista?

      Sen nyt hautakiveä itsellä tekemässä. Mutta komiikasta. En tiedä onko tämä kehu vai vittuilu. Mutta kolleega sanoi, että olen kuin Sami Hedberg.

      Miten tuon nyt ottaa. En juurikaan viihdy Hedbergin naaman edessä, enkä tosin omankan naamani edessä , kun sen peilissä näen.

      Hedberg on toivottavasti parempi koomikko, kuin minä kahvihuoneessa?

      Poista
    4. Niin, syntyi ja kuoli. Elää käsittääkseni vieläkin sanaristikoissa? Vihje toimittaja, vastaus Ennala? Onko näin?

      Poista
    5. Mun hautakivessä vois olla: Itki liikaa!

      Yhden naisen hautakiveen sen aviomies kirjoitutti: Kuolema on synnin palkka!

      Poista
    6. Ulokanisterimme, Soini taas kirjoitti, että Synnin palkka on elatusmaksu.

      Poista
    7. Mitä teillä on K-mikiksiä vastaan? Kysyy Mikko.

      Poista
  4. Ehkä hauskimpaan viimeaikojen tahattomaan huumoriin pysty Iltasellainen-niminen lehti. Siinä "yrittäjä" hämmästeli, kuinka ei saanut siivoojia 10-15 euron tuntipalkalla ynnä lisillä. Olihan se vähän noloa, että kyseinen jobbari ei ole ennakkoperintärekisterissä, eikä kai siten saa mitään palkkoja edes maksaa. Ja sen toimialankin kanssa taitaa olla vähän niin ja näin. Iltalehti, always number one!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin juuri Saku Timosen blogista, miten asiat oikeasti on. Jos näin ylpeästi voi sanoa. Mutta nyt ILlle sattui nalli kouraan joka räjähti omassa kädessä. Surkeaa uutisointia. Kammottavia virheitä. Ja tuota pitäisi maksaa rahaakin, viihteenä?

      Poista
    2. Iltalehti ei mistään hetkahda, samaa omiensa linjaa vyöryttää nyt oikein kovaa. Semmoisia "Työantajia kiusattiin jälleen".

      Ihmettelisivät välillä vaikka sitä, miksi se Porin jatsi- ja iskelmäfestivaali päätti pakottaa kaikki omiin kalliisiin tärpätteihinsä.

      Poista
    3. Iltalehti on mahtava lehti. Se palkkaa mm eläkeläistä, Kalle Isokalliota, joka sai säärtä pitkin viran, potkut ja mahtavan eläkkeen.

      Kertoo Isokallo, että rikkaat vievät rahat pois täältä, jos ei hallitus muuta käytäntöjä.

      Luulisi tulevan hevosen suusta, koska Kari Outi monta vuotta sitten kirjoitti blogissaan, kuin Isokallo sai rahasalkun pyytämättä ja yllätyksenä, jonka sitten vei veroparatiisiin.

      Tämä varmaan tapahtui ties minkä hallituksen aikana. Mutta väliäkö sillä, koska ahneet isokallot vievät rahat jemmaan, oli hallitus mikä tahansa, teki politiikkaan mitä tahansa.

      5 vuoteen en ole maksanut Iltalehdestä rahaa. Enkä maksa.

      Poista
    4. Voiko mieskin saada jotain säärtä pitkin?

      Poista
    5. Kyllä jos sääri on Suomen suurimman pankin johtajan tyttären sääri.

      Poista
    6. OK. Toivottavasti se tytär ei ollut pitkäsäärinen!

      Poista
    7. Pirustako minä tiedän. Levitän vaan pahanmielisiä huhuja. Kyllähän Isopää oli silloin Suomen viisain ja pätevin DI.

      Olen vain kateellinen sääretön, huumoritajuton ja työtön. Enkä ole kirjoittanut yhtään kirjaa.

      Poista
    8. Tunnut olevan hyvä tyyppi. Et luule liikoja itsestäsi.

      Poista
    9. Sukkahousut mies saa kun menee sääriä pitkin ylös, käteensä. Ja jos jaksaa/uskaltaa jatkaa matkaansa, myös pikkumustat. (Ja mahd. myös Lymphogranuloma venereumin.)

      Poista
    10. No niin. Mitä sitä sanottiin keskustelusta, että kestää noin 49 viestiä, niin keskustelu päätyy neekerisankkeriin? Nyt taidetaan olla etuajassa?

      Poista
    11. No niin. Olisi tietysti pitänyt kirjoittaa että epäillään että eräs nimimerkki, joka alkaa isolla s-kirjaimella, on ehkä sairastunut genitaalilimakalvokosketussairauteen. Tämän enempää poliisi ei tutkimusten tässä vaiheessa halua sanoa.
      Eikä puhua mistään samperin neekerisankkerista.

      Poista
    12. Fobba mainittu! Digitaalisia kirjaimia tutkivat poliisit Supon kera kutsuttu analysoimaan tekstiä.

      Tästä löytyy nyt vihapuhetta ja rangaistuksena on lukea Siilinjärven suuren pojan muistelmia kaksi vuotta.

      Poista
    13. Vertauskuvatkin sievistyvät, huomaan. Viittaan tähän "säärtä myöten" kipuamiseen uralla. Ennen sanottiin reilummin "reittä myöten", kun vävypoika palkattiin.

      Kaikki eivät ole niin päteviä kuin mm. eräs tunnettu yritysjohtajarouva, joka meni nuorena juoksutytöksi isoon firmaan ja kohosi ihan omilla avuillaan pääjohtajaksi!

      Poista
    14. No jopas tyttöä juoksuttivat!

      Poista
    15. Ennen kiivettiin reittä myöten, sanoo Tapsa, nykyään aloitetaan vasta säärestä, kohta varmaan aloitetaan kiipeäminen kantapäästä. Eikö se osoita jonkinlaista taantumista, tai ehkä vain lisääntynyttä kunnioittamista!

      Poista
  5. En tiedä huumorista. Minun vitsini kääntyvät minua vastaan kuin vihainen lintu. Kyllä minä sen tiedän. Huumoriani ymmärtää vain lukija joka itse on puolentoista promillen kännissä, ei muut.

    Sain Vartion elämänkerran luettua loppuun. Siitä jäi surullinen mutta kaunis klangi. Tämäkin…
    kun Marja-Liisa Vartion terveys alkaa pahasti horjua, Haavikko ottaa etäisyyttä häneen. Hän kirjoittaa runon: ”Rakastan sinua. Olen levoton sinusta. Minussa on tämä levottomuus ollut jo kauan. Se tarvitsee sinua.”
    Onko tämä itsekkyyttä? Voi tietysti niin kysyä – ja vastata, mitä haluaa.
    Minusta tuo on rakkaudentunnustus. Äärimmäisen tosi. Ja täynnä avuttomuutta.

    Kun Paavo Haavikko 14 v. Marja-Liisan kuoleman jälkeen käy hänen haudallaan, hän kirjoittaa: ”Minulla ei ole kukkia. Mutta sinä et ole hauta. En ole muuttunut. Et tuntisi minua enää. Olen harmaa. Olen neljäkymmentäyhdeksän vuotta vanha. On vuosi 80. Sinä jäit nuoreksi. En käy täällä usein. - - - Tänään on 16. päivä kesäkuuta. Huomenna on se päivä jona sinä kuolit, et tiedä sitä. Minä lähden nyt Ahvensalmelle ja lasken verkot. Nuku hyvin.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut jostain Marja-Liisan päiväkirjasta, että Haavio meni itse Helsinkiin, mutta ei antanut Marja-Liisalle lupaa mennä sinne, vaikka se olisi tarvinnut mennä siellä lääkäriin. Sain ML;n muistiinpanoista kuvan hyvin itsekkäästä Haavikosta.

      Poista
    2. Aina saa sellaisen kuvan, kenestä tahansa, kun tahtoo saada.

      Ymmärrätkö?

      Poista
    3. Ihmisen käsitys toisesta ihmisestä on mielikuva jonka hän itse muodostaa, siitä toisesta. Sillä ei välttämättä ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, millainen tuo ihminen on, tai millaisena tuo ihminen itse itsensä kokee, olevansa. - Ts. Sinä näet toisen ihmisen (= saat sellaisen kuvan hänestä) kuin minä haluat hänet nähdä. (Tai et välttämättä "halua nähdä", mutta näet.) J.n.e. Jnpp. Etc. yms.



      Poista
    4. Ymmärrän. Täysin samaa mieltä. Mutta kyllä sinusta saa kirjoitustesi perusteella aika vekkulin kuvan. Onko se oikea vai väärä, ei yhtään askarruta minua. Tykkään vaan kirjoituksistasi. Sulla on täysin kafkamainen tyyli. Luin eilen täällä ääneen Kafkan kaksi novellia (kirjasta Erään koiran tutkimuksia; Aviopari ja Pieni nainen). Kuulimo piti molempia hyvinä. Kerran luin sinun juttusi täältä Iineksen blogista, siitä sama kuulimo sanoi: Olipa kafkamainen juttu! Siis kuulimostakin.
      Ehdotus: kokoa kokoon kaikki kommenttisi, valitse parhaat ja kirjoita niistä: Erään mikiksen tutkimuksia. Tai tee niistä jotain muuta, mieleistäsi!

      Poista
    5. kuulimot ovat kivoja !

      Poista
  6. Huumorin kanssa on kai vähän sama kuin viisauden kanssa.
    (Tai mistäs minä sen tietäisin?)

    No, jompaa kumpaa joko on, tai sitten ei ole. Ja jos on, sitä luulee ettei ole, ja jos ei ole, luulee että on.

    Näin olen asiat käsittänyt.

    Aapeli oli humanisti

    VastaaPoista
  7. Tässä eräs aine. Tämä on 9 -v kansakoulun IV:n luokan oppilas kirjoittanut. (ja sanaakaan ei ole muutettu)

    Hiiriemo suruissaan

    Hiiriemolla oli suuria suruja. Juuri äsken se oli saanut tietää, että sen nuorin poika Hipi Hiironen oli järkyttävällä tavalla menettänyt nuoren elämänsä. Hipi oli lähtenyt luvatta seikkailemaan kotipesänsä ulkopuolelle emon varoituksista huolimatta. Se oli päättänyt kurkistaa ruokakomeron lattiassa olevasta reiästä, mitä hyvää ehkä siellä olisi.

    Juuri kun se pisti päänsä kolosta, se tunsi niskassaan kissan neulanterävät kynnet. Hiiriemo ehti kolostaan vain vilaukselta nähdä, kun Hipi katosi pedon kitaan. Itkien se valitteli nyt hiiri-isälle: "Voih, Ukkoseni meitä onnettomia! Täällä me istumme kodissamme lattian alla, poissa ovat kaikki kauniit poikasemme. Yksi myrkkyä söi, lapsi rukka, toinen sortui rotan loukkuun. Kolmannen niskaan syöksyi haukka. Neljäs maailmalle eksyi. Viides katin kitaan katosi. Voi, voi!"


    10-

    Ps. Mua ihmetyttää eniten tuo oikeinkirjoitus... se on parempaa kuin mulla nykyisin. Tarina ei ole kummoisempi - kyllä mulla semmosiakin näistä vihkoista löytyy, aika outoja, mutta ne on niin pitkiä! Pirun pitkiä. Mutta nää pilkut, höh, ja yksi kaksoispiste, ja huutomerkit kans, ne ovat oikeissa paikoissa! (Sampleri.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 1/2 komedian ja tragedian hienosta kohtaamisesta ja muutama pojo päälle kirjoittajan nuoresta iästä. Paitsi jos olit jäänyt kymmenen kertaa luokallesi ja olit 19 v.

      Poista
    2. Kuudenvanhana mä menin kansakouluun. Siitä mä laskin että olin neljännellä 9 -v. Muistaakseni en jäänyt luokalle koska olin aina luokkani priimus, ja silloinhan kaikkien muidenkin olisi pitänyt - kaiken järjen mukaan - jäädä luokalle? En oikein usko.

      Oppikoulussa kävin parikin luokkaa kahteen kertaan. Se taas johtui siitä että en oikein tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt? Käytännön hyötyä siitä ei ollut. Esim. ensimmäisen kerran kun kävin viidennen (V) luokan, nelosia minulla oli kaksi. Kun kävin ko. luokan toiseen kertaan, nelosia olikin äkkiä neljä. -

      Päätin lopettaa akateemisen urani siihen. (Ja menin Ruotsiin, lähelle Boråsia, pumpulitehtaalle töihin. Hitsi, siellä oli hyvät palkat, oli varaa syödä iltasin nakkikioskilla jättestooria hampurilaisia. Nam, nam. Ja polttaa leuhkana Princea.)

      Poista
    3. Äiti meille pojille aina satuja iltaisin luki. H.C.Andersen oli parasta. Jääkuningatar... voi hitsi. Pelottava juttu. Niin oli Grimmin tarinatkin. Iltasatuina äiti niitä luki mutta monta kertaa kävi niin että sen sadun jälkeen ei millään meinannut tulla uni. - Mutta sanavarastoa ne kasvatti! Mä pikkupoikana jo huomasin että mulla on sellaisia sanoja joilla mä en tee mitään, koska mun kaverini (= mulkkumaiset kolleegani) eivät niitä tunne. Siks joskus joutu miettii mitä sanoo, mitä jättää sanomatta...

      Poista
    4. Oot ollut ihmelapsi, mikis!
      Minä taas muistan ensimmäisellä luokalla, että kun koulupäivä loppui, en millään olisi malttanut lähteä kotiin.Open piti houkutella minut lähtemään. Myöhemmin oli toisinpäin, piti houkutella jäämään.

      Poista
    5. Hassua, että minäkin olin luokan priimus, ja sain sitten kuitenkin oppikoulussa ehtoja, jopa kahdet yhtaikaa, algebrasta ja geometriasta. Tätä muistaakseni Tapsa ihmetteli, eli hänen mukaansa kahdesta nelkusta olisi tullut jäädä luokalleen. Minä kuitenkin sain suorittaa ehtoni, ja pääsin luokalta. Ehkä ne laskettiin yhdeksi, kun olivat matematiikkaa ja saman opettajan antamat.

      Tuohon aikaan opetus oli surkeaa, katedeerilta paasaamista ja näyttämistä. Jos opettaja oli vielä mumisija, niin kuin meillä, ei häntä jaksanut kuunnella, kun hän höpötti yhtälöt kertaalleen.

      Tuolloin muuten annettiin sumeilematta nelkkuja ja vitosia, ja hyvät numerot olivat kiven takana, ne sai vain, jos todella opsasi jotakin. Nykyinen kahdeksikko on sen ajan kutonen ja nykyinen kymppi on sen ajan kahdeksikko tai yhdeksikkö. pojille annettiin hirveän helposti nelkkuja ja käytöksen alennuksia. Yksikin sai käytöksen alennuksen ja jälki-istuntoa, kun oli vapaa-ajallaan kuulemma istunut Seurahuoneella.

      Poista
    6. Hiiriemo-aineesta vetäisin tuon miinuksen yli plussan viivalla! Satu toimisi tositilanteessa eli kerrottuna lapselle, joka saattaisi vuodattaa aitoja helmikyyneleitä.

      Poista
    7. Tulikohan miikka siitä, että aine on aika lyhyt - vaikka sinänsä täydellinen.

      Muistelen itse kirjoittaneeni samassa iässä paljon pitempiä tarinoita. Itse asiassa juuri tuossa iässä ymmärsin osaavani kirjoittaa keskimääräistä paremmin, kun sain yllättäen jonkin palkinnon.

      Väitteeni siitä, että kahdella nelosella jäi keskikoulussa luokalleen perustuu vain omaan kokemukseeni. Yksi opettaja, kaksi nelosta (ruotsi ja saksa) - ja poika vaihtoi luokkaa heti, ilman ehtolaiskirjoituksia. Se oli todellakin hyvin yleistä siihen aikaan, ei iso trauma.

      Poista
    8. Em mä silloin mitään opetussatuja ajatellut kirjoittaa. Kuhan kirjoitin, mitä kirjoitin. (Myöhemmin, kun osallistuin Raittius Kirjoitus Kilpailuun, niin siihen mä latasin kamalasti tendenssiä. Oli helppo arvata mistä arvosteluraati tykkää, ja kirjoitin just sit sillä lailla. Totta kai voitin.)

      Mutta tää hiiri-aine... mulla on tää vihko kädessäni. On se noin tehty. (Paitsi että kymppimiinuksen lisäksi opettaja on arvioinut käsialani, se on 7 1/2.)

      Jos ette vieläkään usko, hyvä on, tulkaa luokseni. Etenkin te kaikki naiset, tulkaa, ja katsotaan yhdessä - polvi polvea vasten - näitä dokumentteja. (Ps. Mutta internetistä kannattaa ensin käydä ottamassa vuoronumero. Koska en minä enää nykyisin joka päivä jaksa olla... totanoin, olla hameenhelmojen kanssa supliikissa. (Harmi.)

      Poista
  8. Mä olen ihan vitun tosikko. Oikeasti haluaisin lähinä purskahtaa itkuun aivan kaikesta, mutten kehtaa. Siksi yleensä nauran. Mutta sekin tulee helposti, koska olen tyhjännauraja.

    Itselle nauraminen on jännä juttu. Jotkin itseeni liittyvät muistot ovat esimerkiksi lähes tuskallisen noloja, mutta ne naurattavat silti. Kavereiden kesken voi aina kertoa noloja anekdootteja toinen toisistansa ja nauraa niille.

    Mistäköhän muuten johtuu, että kirjalliset synkistelijät kuten Franz Kafka ja Emil Cioran olivat oikeastaan varsin iloisia ihmisiä. Sen sijaan koomikot niitä tosikkoja vasta ovatkin. Alkeellinen teoria sanoisi, että synkkyys taiteessa on pois synkkyydestä elämässä ja huumorin suhteen sama. Iloiset ihmiset eivät ole koomikoita:

    “Heard joke once: Man goes to doctor. Says he's depressed. Says life seems harsh and cruel. Says he feels all alone in a threatening world where what lies ahead is vague and uncertain. Doctor says, "Treatment is simple. Great clown Pagliacci is in town tonight. Go and see him. That should pick you up." Man bursts into tears. Says, "But doctor...I am Pagliacci.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vitsi. Jo tuli naurunhörähdys lopussa!
      Se on kyllä vanha vitsi, kun lääkäri sanoi potilaalleen: Teidän pitää mennä lääkäriin!

      Poista
    2. Olet kyllä, Korppi, ihana persoona, elävä sielu.

      Ennen en pystynyt nauramaan itselleni, nyt olen tarkoituksella kasvattanut itseäni tähän suuntaan. Luulen, että omakin huumorintarpeeni, siis tarve keventää tilanteita ja saada toiset nauramaan, lähtee sisäisestä tummuudesta tai sisäisistä ristiriidoista, sisäisestä vakavuudesta. Siinä mielessä voin olla vähän klovni, en hyvä sellainen, mutta tämä tunnelman keventämistarve minulla on. Klovnin kyyneleet taitaa olla monelle meistä tuttu tunne.

      Poista
  9. Monet ammatikseen hauskuttavat ihmiset ovat oikeasti aika vittumaisia ihmisiä. Tiedän. Mutta ei tätä tietenkään voi yleistää. Monet "vakavikot" toisaalta ovat pirun hauskoja, totta. (Tosin osa on tahattomasti hauskoja, eli koomisia... heh, heh.)

    Ps. Kerran luin yhtä kirjaa, olikohan se Allardia - no sosiologiaa kumminkin, ja äkkiä sivulla 156 se murjasi vitsin; jumankauta se pamahti kuin käsigranaatti. - Kyllä huvitti! - Toisen kerran luin yhdeltä humoristilta kirjaa jossa noin joka toinen virke oli vitsi; hitsi en mä päässyt lähellekään sivua 156 kun viskasin sen kirjan roskikseen. - Alkoi tympiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hesarin piirtäjä-Karin vaimo sanoi jossain lehtijutussa, että se Kari ei ollut yhtään hauska kotona, se vikisi kuin pikkulapsi: Ja oli tyytymätön.

      Poista
    2. Minä taas kuulin Karista, että se tunsi kaikki kaupungin spurgut. Kun päivän työt oli ohi, se tempaisi pullon viskiä ja jutteli teeveelle, haukkuen kaikki poliitkot, jotka siihen aikaan ruudussa esiintyi.

      Tästä kaikesta huolimatta, minulla on useita Karin kirjoja. Saati mun lempi juttu, ostettu Kari museosta. Kauppakassi, jossa on Karin taiteilija hahmo tekstillä, Vähemmän, Hitaammin, Huonompaa.

      Se on muuten hyvin painettu. Pesty useita kertoja, ja painojälki on kuin uusi. Harvoin saa vitosella noin hyvää painotuotetta.

      Poista
    3. Lipen, Karin vaimon, muistelmakirjaa suosittelen. Aika kummallisia olivat, taiteilijasuku. Välillä, Noh, jääköön sanomatta.

      Poista
    4. Sano nyt, ei tässä tähän aikaan yöstä pääse kirjastoon. Ja muutenkaan ei kaikki tarinat googlaamalla löydy.

      Poista
    5. Miten sen nyt muotoilisi, henkisesti mielenkiintoisia, vaikkei psykologiaa harrastaisi. Oikeasti suosittelen sen kirjan lainaamaan, en osaa paremmin sanoa.

      Poista
    6. Minulla on tuo Lipen kirjoittama kirja Karista, ja se on aika hyvä tuommoisen Karin pinupin - niin kuin Kari vaimoaan kutsui - kirjoittamaksi. Kari oli vaikea ja hankala aviomies. Hän sairasti dystoniaa, joka kuuluu samaan tautiluokitukseen kuin oma puhesairauteni. Karilla lihasten spasmaaminen ilmeni kaulan lihasten kramppeina ja kenokaulaisuutena, minulla äänihuulten spasmaamisena, kun yritän puhua.

      - Huomaan oman sairauteni taas varsin selvästi, kun yritän kovasti täällä puhua nyt, kun on vieraita mökillä ja tapaan paljon ystäviä. Niin paljon täytyy olla hiljaa, kun olisi kovasti sanottavaa. Pakahdun joskus siihen, etten voi sanoa kuin kolmanneksen siitä, minkä tahtoisin.

      Vaan onneksi on tämä blogi ja te ihanaiset, jotka täällä kommentoitte ahkerasti ja pidätte hauskaa keskustelua yllä.

      Poista
    7. Kari soitti fagottia, oli ihan hyvä siinä. Jotkut tiedemiehet ovat sanoneet, että fagotissa on sellainen äänirekisteri, että se vaikuttaa aivoihin hyvin negatiivisesti. - Enpä tiedä! - Mutta toisaalta... Johan Bäckman on myös monta, monta vuotta soittanut fagottia Radion sinfoniaorkesterissa... että. - No, ehkä tiedemiehet eivät aivan väärässä ole. (Toistaiseksi.)

      Poista
    8. Paljon paremmin kuin mainitut, minun mieleeni on jäänyt, kuinka muistelija sanoi pettyneensä kulttuurisuvun sivistykseen. Karin äiti kävi ilkeyttään tekemässä Maaria Eiran toisen miehen kanssa jne. Jne.

      Poista
    9. Kun tietäisitte ette tiedä kuinka paljon kulttuuri ihmiset pervoilevat, ihmettelisitte sitä. Tämä henrikki Tikkanen kertoi mutta valehteli paljon, paljon totta myös! Homoja oli paljon mutta ketkä ei ollu niin panivat toisiaan naisia koko ajan. Kun ei suomalaiset tulleet mukaan niin pysyi salassa, Ankkalammikko. Oli professoritkin mela pystyssä mutta eniten kulttuuri ihmiset.

      Poista
    10. Ns. kulttuuri-ihmiset ovat (olevinaan, ja varmaan ovatkin) vapaita mutta hyvin kompleksisia sieluja, joille monenlainen pervoilu on sallittua ja merkitsee kykyä ja halua ohittaa ns. rajat. Mikäs siinä, ei se ole keltään pois. Kukin tehköön mitä tykkää, kunhan ei riistä ketään. - Aika harvoin tuo riistämättömyys kuitenkaan toteutuu, pervoiluilla ja ihmisen rajojen kokeiluilla on usein kiltit uhrinsa.

      Poista
    11. Karihan oli luulosairas ja vainoharhainen. Luulosairaudestaan hän puhuikin avoimesti eli tunnisti sen.

      Lippe kertoo, että kun hän kävi lähikaupassa, Kari kävi myöhemmin kysymässä kassalta, kävikö vaimoni täällä äsken (kun epäili tämän pistäytyneen vieraissa).

      Jaahas... pakollinen kehu loppuun: tunnen Karin vävyn!

      Poista
  10. Onko tämä Jorma Koskisen hittiparaatin biisi huumoria vai totuudellinen dokumentti?

    https://youtu.be/ADWWhWfLdI8

    VastaaPoista
  11. Tuskin, Samppa, se on kumpaakaan. Se on muuten vaan huono. Siis... jos laulussa on säe "eka joululahjani oli sorkkarauta"... ei semmoite ole mistään kotoisin. - Vaasan vankilassa on sanoitettu monta upeaa tekstiä, en nyt muista (koska olen vähän humalassa) niitä, samoin Turun Kakolassa on riimitelty runoja. ... "laivat ne seilasivat Aurajoen siliätä pintaa..." etc. Em mä muista. Äh, muistan sittenkin!

    https://www.youtube.com/watch?v=jf_iwTmdGmg

    Ja sitten on kans helvetisti sitä värisevällä nuotilla laulettua mustalaisromantiikkaa jota kiven sisällä on runk... runoiltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Jorma ole huono. Jorma on kingi. Vaikka nimi nykyään viittaa....hmmm Jormaan.

      Mutta Vangin toive, tätä ei ole huumorilla tehty
      https://youtu.be/UKn2MylUKnQ
      ja laulaja on istunut, tosin kuin Tapsa. Tosin joku kaale oli tämän laulun sanojen takana. Kuulemma. Nimetön. Sellikaveri.

      Poista
    2. Joo, tässä on jotain totta.

      Mutta romantisoida näitä juttuja ei kannata. - Tuli tässä pari viikkoa sitten televisiosta tunnin juttu Venäjän pahimmasta vankilasta. En tiedä, katsoitteko? (Olen nähnyt tästä pitemmän version, pahemman.) Kyllä nämä murhaajat tietävät mitä ovat tehneet, yrittävät selittää sitä myös katsojille: älkää saatana ruvetko sympatiseeraamaan meitä!...

      Ps. Kerran kun mä jonotin silmälääkäriin, Mikkelissä, niin siihen samaan jonotushuoneeseen tuli vanginpukuun puettu vanhahko ukko - saattajana sillä oli naisvartija. Minua jotenkin säälitti se ukko, se oli niin vanhakin. Luin Apu-lehteä. Ja aina välillä vilkuilin sitä. Yhdessä vaiheessa katseemme kohtasivat ... voi vittu, en oo ikinä nähnyt niin ilmeetöntä katsetta! Sen silmät olivat tyhjät, tai eivät olleet, vaan täynnä sammaltoitunutta julmuutta! - Hitsi, en oo semmoisia silmiä ennen nähnyt, enkä halua nähdä. - Vanha, vanha ukko.

      Poista
    3. Mutta syyllistyt kamalan alkeelliseen virheeseen (hyi hyi sua): jos Tapsa (Rautavaara) laulaa "... höyrylaivat seilaavat Aurajoen siliätä pintaa...", niin ei kysymys Tapsan kokemuksesta ole! Rautavaara vain ilmaisee sen, sen toisen ihmisen kokemuksen, joka tämän on kirjoittanut, ja joka VUOREN VARMASTI on istunut Kakolassa. (Ja kauan.)

      Tuo "Vangin toive" on kans, kyllä tiedän, valkolaisen tekemä. Ja tää Juicen Syksyn sävelen kertosäe "en ilosta itke, en surusta itke, jos itken, itken muuten vaan" on kansa varastettu yhdeltä sellirunoilijalta. - Kuten kai tiedätkin?

      Muuten Juice tekee omaa tekstiään. Upeasti.

      Poista
    4. Juice oli niin kova, että varasti? No ainakin ideat Lauri Viidalta?

      Ja Hellurei ja hellät tunteet sanoi joku kassa jonossa. Mutta nyt en muista kuka sen lauloi?

      Poista
    5. Päivänsäde? Tai Menninkäinen? Tai Yö-yhtyeen Olli?

      Poista
    6. Mikis, kuvasit tuon vanhan ukon kohdalla psykopaatti-narsistin katseen, joka asiantuntijakuvausten mukaan on juuri tuommoinen tyhjä, ilmeetön, kuin ketään ei olisi silmien takana, ja kokonaisilme on kuollut tai julma, selkeästi pahaan pystyvä.

      Psykopaatin sieluhan on tyhjä, siellä ei ole ketään, on vain tyhjä taulu, ihminen vailla omaatuntoa ja tunteita. Vilu tulee, kun kuvaa tuota.

      Poista
    7. Kun me aika usein kauhistellaan narsisteja ja psykopaatteja, niin unohtuu, etteivät he kaikki silti ole pahoja, todennäköisesti vain pieni osa.

      Suurin osa varmaankin elää ihan normaalia elämää rikoksia tai pahuuksia tekemättä. Ihminenhän oppii aika äkkiä yhteiskunnan säännöt.

      Poista
    8. Maailman suurin näytelmäkirjailija (ja Elämähän on näytelmää, eikö totta?) varasti kaikki aiheensa muilta. William Shakespiere

      Ps. Ei, ei Lauri Viidalta. (Ei ny sentään.)

      Poista
    9. joo, mua säälitti se ukko kun se oli niin vanha ja oli vangin puvussa ja varmaan sillä oli joku silmäsairauskin kun se oli siellä ja mä ajattelin että se ei koskaan enää pääse olemaan vapaa ihminen ja...
      mutta kun näin sen ihmisen silmät: HERRANJUMALA.

      En, vaikka se oli niin vanha ja varmaan puolisokea, niin en - jumalauta - en haluaisi tulla jollain sivukadulla iltapimeällä sen katseista ihmistä vastaan, en. En!

      Poista
    10. Enkä minä kamalasti ihmisiä pelkää, en. En aikoinaan pelännyt edes Armia Ratiaa, enkä nykyisin pelkää Kirsti Paakkasta. En! Mutta... no, olkoon. Ehkä Iines vain ymmärtää mitä tarkoitan. (Kun ihmisen silmissä ei ole mitään valoa, ei edes sitä, mikä liikkuu tähtien välisessä avaruudessa. Sellaisiin silmiin kun katsoo on kun katsoisi kaivoon josta ei pääse pois. Se on kamalaa.)

      Poista
    11. Tapsa, psykopaatti-narsisti pystyy pahaan, sumeilematta. Mikään eettinen ei estä häntä murhaamasta, jos se on hänen etujensa mukaista, edes oman äidin murhalle ei ole muuta estettä kuin mahdollisen oman turvan katoaminen ja kiinnijäämisen pelko.

      Kaikki psykopaatit eivät tietenkään murhaa, vaikka pystyvät murhaan. Älykkäänä ihmisenä tällainen ihminen laskelmoi itselle koituvat riskitekijät. Mutta siis asiantuntijat yhdistävät kyllä pahuuden narsismipsykopatiaan. Pahuutta vain ei ole pakko harjoittaa.

      Poista
    12. Jostakin luinkin juuri, että narsistipsykopaatit ovat usein erinomaisia johtajia, varsinkin sodassa kenraaleja ja vähäisempiä upseereja. He kun pystyvät sääliä tuntematta lähettämään miehet tehtäviin, joissa tietävät monen kuolevan.

      Poista
    13. No niin oli ainakin Talvela.

      Poista
    14. Kerran mä menin mun työpaikkalääkärille kun tunsin olevani masentunut ja sanoin sille että "mä olen masentunut". Se oli naislääkäri, ja kamala pälpättämään. Se tuli sillä pyörivällä tuolillaan ihan mun lähelle, ihokontaktiin melkein, ja katsoi mua silmiin. Sit se rupes nauraa "ei, ei... ei noilla silmillä olla masentunut! kyllä sinulla on niin iloset silmät". En saanut mitään tabletteja, en edes aspiriinia. No, tallustelin takaisin töihin. Ja viheltelin Hanslankarilaulua. "Kevät toi keevät toi muurarin, kevät toi keevät toi maalarin..."

      Poista
  12. Iinekseltä vaadimme liikaa, kun oletamme hänen aivan koko ajan täällä päivystävän meidän sekalaisia juttujamme. Silti tuntuu kurjalta, kun hän ei ole paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäkö, tervetuloa Iines, tänne omaan salonkiisi.

      Poista
    2. Minä olin täällä juuri ennen kun luin tämän. Hienoa, että juttu luistaa ilman että pyörittelen jokaista kommenttia voissa tai sokerissa ja sanon sitten painavan juuni tai jaani. Vaan kiva siis, että huomataan, jos en aina hillu langoilla!

      Poista
  13. Alkuperäisestä aiheesta: Ehkä meillä kaikilla on aikoja, jolloin elämä ei naurata. Ja sitten monet, miehetkin ovat luonteeltaan herkkiä ja loukkaantuvat helposti. Jos on kokenut epäoikeudenmukaisuutta ja jopa julmuutta, kaipaa lempeää kohtelua.
    Se on kuitenkin ihmeellistä, että pahimpina kriisiaikoina huumori kukoistaa. Sen avulla kestetään hengissä: sota-ajan huumori, diktatuureissa elävien huumori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Minä kerran vähän huumorilla esitin, että pitäisi valita vuoden työtön.

      Onhan niitä kaiken maailman vuoden graafikkoja, huippuja, kokkeja ja juurnalisteja. Mutta vuoden työtön.

      Tässä olisi Reiska. Asuu Sotkamossa. Sai vähäksi aikaa töitä, mutta sitten Talvivaara meni konkurssiin, ja juuri otettu asuntolaina jäi maksamatta. Talo meni, vaimo lähti operaattorin mukaan Norjaan öljyä tekemään sahalle.

      Mutt Reiska on ahkera reiska. Lähti etelään ja käy leipäjonossa, kerran viikossa kuntotouttavassa työssä, mapittaa kansioihin saastetta, jota kutsutaan työssähakumateriaalisksi vielä heikommin meneville.

      No, asia tuli selväksi. Kaiken maailman pillipiipareita kyllä valitaan ties miksi ja he saavat kunniaa ja rahaa.

      Miksi ei voisi lottovaroista valita vuoden työtöntä, antaa 30k rahaa ja lennot Norjaan. Tai valitsemaan maahan?

      Sitten voisi Iltalehti tehdä isoja juttuja, kuin Bull Mentulasta konsanaan.

      Poista
    2. Kuuleppas, Reiska on tahallaan työtön! Se on ihmisestä itsestä kiinni. Miksi Reiska ei esimerkiksi ala jakaa Iltalehteä? Häh. Tai jos hän pudottaisi ihmisten postiluukuista kapakaloja - ihmiset ihmettelisivät entistä enemmän.

      https://www.youtube.com/watch?v=7kLIwYUSIZ4

      Ps. Vitsi vitsinä. (Ja pylly pois tyynyltä... heh, heh.) Minun mielestäni kapitalistinen maailma on kapitalistinen maailma, ei ihmisille tehty.

      Poista
    3. Annan sanoissa on asiaa. Kaikilla meillä on aikoja, jolloin sisin ei pysty nauramaan, sellaisia hetkiä on usein. Mutta komedia on suurin taiteenlajeista, paljon suurempi kuin mikään tragedia. Tragediahan on vain elämän surkeaa imitaatiota. - olette väärässä, tämä ei ollut kyynistä.

      Poista
    4. Minä kuule jaoin lehtiä sen pari vuotta. Seitsemän töitä, yksi vapaa. 452 kerrosta yön aikana ylös. Ja alas tietenkin. Silloin tuli mieleen, että osallistun Empire State Buildingin ylös juoksu kilpailuun. Mutta onneksi tuli työperäisiä uniongelmia ja en nukkunut kahteen viikkon ja olin sekasin kuin seinä kello.

      Hommasin pimennysverhot ja jatkoin vielä hetken töitä, kunnes Sanoma myi Leijonan, ja päätin, että eiköhän tämä ollut tässä.

      Nykysin tienaa jakelijat noin puolet siitä, jos vähemmän, kuin nyt jo jumalauta 12 vuotta sitten.

      Tosin eihän kukaan paperilehteä enää tilaa. Se on digigigi.

      Poista
    5. Minä olin kerran yötä sellaisessa asunnossa - oli muuten appiukon asunto Messukylässä - jossa käkikellon käki tuli puolen tunnin välein sanomaan että KUKKUU. (Nukuin nimittäin olohuoneen sohvalla.) Kuuntelin sitä kukkumista aikani ja yritin nukkua mutta ei siitä mitään tullut. Sytytin valot, menin keittiöön, sielläkin sytytin valot, ja löysin yhdestä laatikosta teippiä. Ja sakset. Vittu, mä teippasin sen käkikukkujan oven kiinni. Sit vein sakset ja loppu teippirullan takaisin ja sammutin valot, kummastakin huoneesta, ja rupesin nukkumaan. En kovin hyvin kumminkaan nukkunut kun mua unessa häiritsi se käki, se koko ajan muka koputti sitä käkikellon ovea ja huusi, AVATKAA, AVATKAA.

      Appiukko aamulla, kun juotiin kaffetta, kysyikin, kun olin niin nuutuneen näköinen, että etkö nukkunut hyvin. Sanoin että totta kai nukuin hyvin. (Ei mun mielestä asioita kannata selittää. Jos asioita alkaa selittää, uppoaa lentohiekkaan.)

      Poista
    6. Ja jos sinä Sampaa joskus (heh heh) jaoit lehtiä. Joka päivä. (älä naurata!) Ja niin saatanan pienellä palkalla ja että pollakin vielä siitä meni sekaisin... HAHH HAAH. Niin.

      Niin.

      Sinun ongelmasi on se, että et osaa nauraa itsellesi?

      Poista
    7. Eka kesä meni hyvin. Sitten talvi meni hyvin. Sitten tuli kevät. Pääsiäinen. Valo lisääntyy, sitten et saanutkaan enää unta, kun olit lukenut sen kaikki lehdet jotka olit jakanut.

      Et vittu saanut unta. Olit horroksessa. Mutta et nukkunut. Sitten se oikea duuni siihen päälle. Etkä saa unta. Meneehän siinä polla sekaisin.

      Sain sellaiset tropit, että niistä meni norsuskin sekaisin. Ja nukuit. Lääkäri sanoi, että nyt tulee leka, kun uni ei muuten tule.

      Sitten ostin pimennysverhot ja elämä helpotti. Säätin lääkkeet. Eräs narkkari oli kovsti niiden perään. Sitä ihmettelin, koska ei ne ollut huumaavia, vaan miten sen sanoisi. Tappavan lamaannuttavia, että jos niitä syö säännölliesti olet zombi jolta valuu räkä suusta.

      Mutta ihan jees siitä tuli palkkaa Tonni per kaks viikkoa. Nyt tulee jakalle alle tonni per kuukausi.

      Poista
    8. no jo on typoja. No, viesti välittyy?

      Poista
    9. jeah. eli Jep!

      Poista
    10. Anna puhuu yllä, että huumori kukoistaa kriisiaikoina. Sotahuumori on hyvä esimerkki, ja Tuntematon sotilas on tästä hyvä esimerkki. Samoin monet sota-ajan laulut.

      Sitä olen joskus miettinyt, että holokausti lienee poikkeus, sen kokeneilla ei ole ollut kai vastaavaa, huumori ei ole kukkinut missään juutalaisten oloissa ainoassakaan kirjassa tai elokuvassa. - Tätä ei pidä lukea niin, että väheksyisin holokaustia millään tavoin.Ymmärrän kyllä sen kärsimyksen, joka asiaan vieläkin liittyy.

      Poista
    11. Silloin kun asiat musertavat, huumori kuolee. Holokausti oli niin kauhea, että edes hymyä ei enää voinut olla. Koska toivo puuttui.

      Poista
    12. Tämä on totta! Hyvä huomio. Itse en sitä ole huomannut vaikka olen lukenut kaiken mitä suomeksi holokaustista on kirjoitettu. Tosiaan - vitsejä ei veistelty!? (Vaikka esimerkiksi nyt Pohjois-Koreassa kiertää vaikka kuinka paljon vitsejä Jing-Jung-Jang-Sungsta. (Kaikki kuolemanvaarallisia. Siis kertojalle.) Keskitysleireissä ei... ei tosiaan vitsailtu? - Aika kummallista.

      Ps. Tai tietysti siellä vitsailtiin. Aivan varmasti! Mutta koska nää paikat Auschwitzit sun muut) on niin kanonisoitu (ja syystä) niin nää vitsit on unohdettu. Ne on poljettu maton alle.

      Poista
    13. ne käsitettäisiin väärin, ne olisivat korneja, siksi

      Poista
    14. Minäkin olen vakuuttunut siitä, että siellä käytettiin myös keskinäistä huumoria, joskus, jonkinlaista, koska huumori on ihmislajille tyypillinen syvä ominaisuus. Ja toivo - se ei käsittääkseni kuollut kokonaan, sillä toivo elää viimeiseen asti. Sillä on sellainen taipumus. Eiväthän ihmiset tienneet kuolevansa, vaikka kuolema vaanikin heitä kaiken aikaa. Olen itse kokenut, että surusta voi versota myös ilo, hyvinkin voimakkaana. Tunteet syvenevät joka rintamalla, kun yksi tunnelaji on voimakkaana.

      Poista
    15. https://www.youtube.com/watch?v=Hei6xjHbiKU

      Poista
  14. Osallistuin eka kertaa Kickstarter kampanjaan,
    http://elizabethavedon.blogspot.fi/2015/07/myles-little-documents-privilege-in.html?spref=tw
    Koska kuulun globaalisti 1% tai ainakin siihen köyhimpään osaan? Niin miksi ei pornokirja, siitä rikkaasta osasta.

    joo, olen maistissa. Enhän minä koskaan osta kirjoja kun olen selvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kerran ostanut kirjan selvin päin. Se oli jotain ihan kummallista, heitin sen seuraavana päivänä roskiin!

      Poista
    2. Minä kun en ole muuten ihan varma, että ostinko kirjan, vai pirun kalliin signeeratun postikortin?

      No, se selviää kun mies selviää?

      Mutta helppoa tämä on, kun on luottoa. Luottoa Ameriikassa, jossa konkurssin tehneetkin on ihmisiä.

      Ameriikka! Uber alles.

      https://youtu.be/ntYrAQVQZKs

      Poista
    3. Myöhemmin katson linkit, äsken tulin töistä kotokylään ja nyt otan kolmatta keskustan baarissa. Tämän jälkeen harpon kotiini - ja jumalauta, että kirjallisuutta olen aina inhonnut. Tunne voittaa jopa melkein minun taipumukseni totuuksien puhumiseen.

      Poista
    4. Minulla oli toveri, joka oli kova harppomaan.

      Varsinkin selittämään, mitä Harppoinen tarkoitti. Onneksi Harpoin sen verran hyvin hänen kanssaan Tallinnassa, että enää ei yhdessä Harpota.

      Sen sijaan tilataan valokuvataidetta netistä, Jenkeistä. Kirjallisuutta sekin, kun lukea ei osaa, niin voi katsoa kuvia.

      Pysähtyneitä kuvia. Epämuodikasta. Vanhanaikaista. Taitaa sentään olla väriä?

      Poista
    5. Sinä olet, Samppa, ilman muuta taiteilija, mutta minä en. Minä olen John Waynen ja Eddie Edwardsin risteytys. JAA, taitaa olla vähän Jimmy Stewartiakin, en tiedä, kuinka se on edes mahdollista.

      Poista
    6. Ei tässä nyt mitään taiteilijan hattua päähän oteta. Minulla on ollut pari identittikriisiä.

      Eka kerran kun olin asunut vuosia ulkomailla ja menin turistiksi Espanjaan. En tiennyt, pitikö olla britti vai finni?

      Sitten kun lopetin ammatin, niin mikä olin, kun ei ollut enää ammatin kilpeä. Se kesti vuosia se trauma.

      Nyt olen vaan ihminen joka puuhaa. Puuhastelee ja kuluttaa. Tuottamista on aika vähän. Mitä nyt sen minkä päivittäin ulostaa.

      Ei identideettiä pidä luoda työn kautta. Ei edes taiteilijana. Se työ kun otetaan pois, niin mikä sinä olet, jos olet vain työn kautta elänyt. Kuten joskus. Niinpä.

      Eddi ja John. He olivat molemmat sankareita? Jimmy Steward vaatii jo sähkömiehen piuhoja yhdistääkseen?

      Poista
  15. Itselleen nauraminen on hyvin vaikea laji ja vaikka itselleen voi omien juttujen myötä nauraa ihan helposti, niin se voikin olla paljon haasteellisempaa kun toinen vitsailee vastaavasti ja osuu tahtomattaan jotenkin arkaan paikkaan. Tämmösiä me ihmiset vain olemme, se ei mielestäni ole silti huumorintajuttomuutta, ehkä se on vain epävarmuutta tai naurun alaiseksi joutumisen höppänää pelkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ole niin ,että riippuu vähän missä äänen värissä ja sävyssä nauretaan?

      Se sitten onkin veteen piirretty viiva, jonka voi moni sekoittaa, ennen kuin viiva on edes piirretty?

      Poista
    2. Itselleni nauraminen on ollut minulle kaikkein tärkein nauramisen laji. Se on sitä selviytymistä. Otan itseni myös erittäin vakavasti, silloin pääsen nauramaan muiden kanssa. Onpas tämä nyt minulta joutavanpäiväistä pyörittelyä, kaikkein hersyvimmin nauran kuitenkin Marty Feldmanille, Katri-Helenalle ja Eino Grönille, he ovat varsinaisia suurnimiä, jotka kaiken kunnian, ja vielä enemmän, ansaitsevat!- Ei vaineskaan, juksasin.

      Poista
    3. Luulen, että tuo esittämisen sävy ratkaisee. On pilkkkaavia sävyjä, ja sitten on sellaisia lämpimiä muistelussävyjä, jollaisen oletin olevan kyseessä omassa puheessani, minä kun en osaa ilkeillä enkä haukkua ketään puheissani, ja muut tietävät sen kyllä. Minulla on kiltin ihmisen maine, varmaan vähän vässykän. Siksi tuo nuoren miehen aggression herääminen oli yllätys minulle ja oletan että jopa hänen äidilleenkin.

      Mainittakoon, että nuori mies harrastaa itse muiden vähättelyä ja pilkkaavaa nauramista omissa jutuissaan. Ehkä hän siis oletti, että minäkin väheksyn häntä.

      Poista
    4. Ihmisen häpeän alueelle on tulenarkaa osua. Rumia sanoja ja ilkeilyäkin ihminen kestää huomattavasti paremmin kuin häpeäänsä ja ajatusta siitä, että häpeä on nyt kaikkien edessä nähtävänä.

      Poista
    5. Tämä on totta. Emme tunne toisten häpeän alueita, jotka voivat olla hyvinkin pinnassa, ohuen kuoren alla. Kaikenlainen leikinlasku ja hilpeys tai muistelukset ovat siksi seurassa nähtävästi vaarallisia.

      On kai kuitenkin eri asia esittää pilkaten ja esittää muistellen ja ystävälliseen sävyyn jotakin, jota ei oikeastaan missään oloissa voi sanoa hävettäväksi asiaksi? Eihän lasta kukaan syytä peloista?

      Poista
    6. Samppa olet oikeassa, se riippuu just siitä MISSÄ sävyssä nauretaan. Ja kyllä sitä joutuu/saa nauraa makeimmin usein just itselleen niin itsen kertomana kuin muidenkin ... Minkäs teet kun olet niin naurettava:)

      Ja uskon Iines hyvin, ettei Sinun huumoriasi ko nuorukaisen yhteydessä ollut varmasti edes loukkaavaa. Hän oli vain herkkis ja jos itse ilkeilee muille ja nauraa muiden kustannuksella/ heikkouksille, niin sitä luulee että muutkin tekevät samoin.

      Mulla on nyt kamala kiire ja puhun aivan mitä sattuu kun lapsenlapsi on tulossa ja mansikat on loojassa..

      Poista
    7. Miinusta a-kirjain sopivasta kohti pois..

      Poista
    8. Näinhän se menee, Mustis. Se joka itse ilkeilee, voi olla itsekin aikamoinen herkkis, joka vain peittää haavoittuvuutensa. Mansikat loojassa... Pakastusta ollut täälläkin, tosin nyt viimeksi pakastin mustikkaa ja kantarelleja.

      Poista
    9. Ei voi tietenkään varmasti tietää, mitä miehen päässä liikkui, mutta tuon kertomuksen perusteella minulle tuli tilanteesta ehkä vielä häpeää voimakkaammin mieleen ahdistus. Ehkä tapauksen muistelu palautti miehen siihen lapsuuden pelkotilaan ja hän koetti torjua sen synnyttämän ahdistuksen hyökkäämällä? Jos hän ei ole mitenkään käsitellyt noita pelkoja, vaan ne vain muhivat jossain ja saavat hänet pilkkaamaan ja vähättelemään muita? No, keittokomeropsykologin musta tuntuu -arvailua. Joku oikea psykologi suositteli minulle joskus kauan sitten Antero Toskalan kirjaa "Pelot", mutten ole päässyt vielä edes alkuun (torjumisreaktion on liian vahva).

      Poista
    10. Äh, mitä paasausta. Tarkoitin vain, että jos ei ole pystynyt etäännyttämään itseään tarpeeksi jostain tapahtumasta (tai paremminkin siihen liittyvästä tunnetilasta), siihen ei ehkä pysty suhtautumaan huumorilla. Muistan joitain pelkoja lapsuudestani, jotka nyt tuntuvat huvittavilta: kun katson niitä ylhäältäpäin, voin nauraa niille, liian lähelle meneminen, eläytyminen, ainoastaan ahdistaa. En silti kyllä rupeaisi huutamaan. jos joku sohaisisi niihin leikkimielisesti ja pahaa tarkoittamatta. (Kävisin ehkä vasta seuraavana yönä puhkomassa hänen autostaan renkaat.)

      Paasaan omia teorioitani, koska minulla on hirveä, rasittava tarve analysoida ihmisten motiiveja ja koettaa käsittää niitä (koska minua pelottaa ihmisten hallitsemattomuus). Ja olen aika usein / useimmiten väärässä ja täysin "clueless", pihalla.

      P.S. Muistelen lukeneeni juttuja, joissa kuvataan holokaustin ja keskitysleirien huumoria, eli kyllä sitä oli, ja monille se oli tärkein selviytymiskeino. Alice Herz-Sommer, joka oli vanhin elossa oleva holokaustista selviytynyt ihminen, puhui myös naurun ja optimismin voimasta.

      Poista
    11. Ei ollenkaan paasausta, Schnur, vaan ihan viisasta puhetta. En vain tullut ajatelleeksi, että tällä tyypillä voisi olla ahdistusta ja suuria patoutumia, niin taloudellisesti ja pinnallisesti suuntautunut kun hän on. Ajattelee ja puhuu kaiken aikaa osakkeista ja siitä, mikä on kalleinta - se on parasta. Hän on se, joka pikkupoikana sanoi - kun kysyin, miksi hän tahtoisi isona tulla - että hän haluaa osakkeita. Nyt hänellä on niitä ja hän laskee niiden tuottoja, että milloin kannattaa ostaa tai pitää tai myydä.

      Ahdistus ja psykologia tuntuu hänen kohdallaan vieraalta, mutta miksipä ei. Voi hyvinkin olla, että olet oikeassa.

      Poista
  16. Mikä on "veteen piirretty viiva"...? (miettii) En tiedä. Joskus kuvittelin että se on naisten jalkojen välissä. (hymähtää) Mutta voi olla, ettei kumminkas ole. (huokasee)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Iineksen salonkihan on varsinainen inspiraation lähde.

      Tässä eräs aika sitten juteltiin työkaluista. Niinpä rupesin kuvaaman mun ikkunastudiolla työkaluja.

      Tuossa on joki vieressä. Ehkä yritän mennä piirtämään sinne viivaa?

      Poista
    2. Mutta kaunein rakennus mitä olen nähnyt on Paimion Parantola. Kun katsoo sitä takaa päin, takapihalta. Se katto - ja kaikki! Kyllä minä ihmettelin! (mitä kaikkea a. aalto on ajatellut kun on sitä piirtänyt, sitä minä ihmettelin)

      Poista
    3. Säynätsalon Kunnantalo on kummallisempi. Piru vie, varmaan on kummallisempi. Viimeksi toissapäivänä kävin sitä stiigamassa. Enkä oikein ymmärtänyt yhtää. Ehkä pitäisi päästä sisälle, en oo koskaan käynyt, ei mua huvita trampata virastojen sisällä. - Ps. Nätisti maisemaan se kyllä sopii, tuo Säynätsalon talo, vitun nätisti. (Ei siinä mitään.)

      Poista
    4. stiigata = tsiigata

      (latojan huom!)

      Poista
    5. Ja se talo on tosi nätinnäköinen kun se on tiilistä tehty. Ja ne tiilet ikkään kuin kumartelevat. - Ps. Ei varmaan oo muurareilla ollut urakkapalkka. Tuntitöinä ovat muuranneet.

      Poista
    6. Vinot ja epämääräiset muuraukset ovat kivoja. Meillä on koko saunarakennuksen muuri ja hormi hieman viisto, kun oli kaksi juoppoa muuraria muuraamassa sitä systeemiä. Niitä piti hakea töihin, kun ne karkasivat kesken päivän kylän kaljabaariin. Minä komensin ne topakkana autoni takapenkille ja kuskasin takaisin työmaalle. Olivat urakkapalkalla. Mutta se muuri on siis kivan viisto.

      Poista
    7. Muurarit aikoinaan rakennuksilla olivat kaikkein pahimpia juoppoja. (Tai oli kyllä maalaritkin.) Siis ennenvanhaan. Mä muistan kun mulle yks mestari kertoi että kerran hänen luokseen tuli kaksi muuraria kysymään töitä. Ja muurareita siellä just olis tarvittukin. Molemmat nää muurarit oli niin krapulassa että tärisivät. Tämä mestari kysyi heiltä että "käytättekö alkoholia?". Kumpikin puistelivat päätään innokkaasti, "ei, ei". Silloin tämä mestari sanoi niille että "Ette tee sitten mitään muurareita ole". Eikä palkannut niitä. (Saivat muurarit mennä muualle ottamaan krapularyyppyjään.)

      Poista
  17. Minusta huumorintajuttomuus - mm. kyvyttömyys nauraa omille tempauksilleen - ja yleinen ilottomuus ovat kaksi eri asiaa. Itsekin tunnen ihmisiä, jotka ovat huumorintajuisia, mutta joiden nauru ei ole herkässä, jos elämässä muuten tökkii.

    Luenpa välillä kommenttiboksin, jospa sieltä tulisi lisää ajatuksia kommentoitavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko huumorintaju lopulta muuta kuin ymmärtämistä ja hiljaista hyväksymistä? Naurua ei kai voi pitää huumorin mittayksikkönä?

      Poista
    2. Ei se pelkästään ole huumoria, kun nauraa vatsa kippurassa, vaikka on sillekin aikansa ja paikkansa.

      Kuunkuiske

      Poista
    3. Totta, Kuunkuiske. Tänään on naurettu vatsa kippurassa montakin asiaa. On ollut hauska päivä. On käyty ulkona syömässä, ja on etsitty aarteita.. Ja syöty naistenviikon nimipäiväkakkua.

      Poista
    4. Mikis jossain sanoo, ettei jaksanut lukea loppuun koomikon kirjaa, jossa joka toinen lause oli vitsi. Charlie Chaplin oli ehdoton ykkönen, koska hänen töissään elämän komedia ja tragedia käyvät niin suurenmoista vuoropuhelua.

      Poista
  18. Tuli mieleen huumorintajun vierestä yleinen vitsailu.

    Yksi työn kautta vähän tuttu mies - viidenkymmenen päälle - on koko ajan vitsi suupielessä. Siitä tulee sellainen olo, että hänellä on koko ajan jonkinlainen rooli päällä ja hän itse piilottelee sen takana. Varsin väsyttävää kanssakäymistä.

    VastaaPoista
  19. Sinä olet - kun olet niin kiltti - kuin märssypurje.

    (Se on purje joka vakauttaa raakatakilaisen veneen kulun.)

    No, jos minusta ei muuta muistoa sinulle jää, muista: märssypurje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (vastasin iinekselle) Kuunkuiske on apogeum

      Poista
    2. siis kuunkuiske on apogeum ja ihana

      onpas!

      Poista
  20. Kun laivalla, kauppalaivalla, huudetaan MOB... kaikkien pitää terästyä. On pakko. Se koskee kaikkia. Kun ollaan merellä. Kun ei mitään muuta oo kun sun laivas vaan siinä, ja aaltoja, niitä on penikulmittain. Sinä voit seuraavana olla Mob.

    man over board, mies/ihminen yli laidan




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. man over board... joopa joo. Puhutaan miehistä. Purjelaiva-aikoina merimiesammatti olikin niin kovaa, ettei kukaan nainen sitä olisi kestänyt. Ei! - Naiset kestivät siihen aikaan paljon kovempia juttuja, kotonaan.

      Ps. Mä jotenkin ihailen akkoja. Em mä tie minkätakia.

      Poista
  21. Laivastossa harjoittelimme. Försti heitti komentosillalta pelastusrenkaan mereen ja huusi: "mies yli laidan!" Meillä oli sellainen iso soutuvene, jossa oli useampi airopari. Minä sain pitää perää, kun olin alikenu. Kusi minulle kihahti nuppiin ja olin vähän polleana, kun joku kapiainen sanoi minun olevani nyt tuon aluksen, soutuveneen, kapteeni ja valtani on sen mukainen. En minä siitä paljoa muuta muista, paitsi että kyllä me äijä tai pelastusrengas sieltä merestä ylös saatiin. Sitten kun se oli toimitettu förstille, niin se piru heitti sen renkaan uudelleen mereen ja huusi miehen olevan väärällä puolella laivan parrasta.

    Nyt ihmettelen, että mitähän harjoittelurituaalia sekin oli. Toden sattuessa olisimme luullakseni käyttäneet laivan moottorivenettä.

    VastaaPoista
  22. Ajattelen ihmisiä, jotka elämässäni olen tuntenut, ei niitä kamalasti ole. Jos he seisoisivat jonossa taksipysäkillä, niin menisihän siinä aikaa, sitten taksi veisi sen viimeisenkin ihmisen pois.

    Minulla on surullinen olo.

    Ihmisissä pahinta on se, että mitä enemmän ne ärsyttää, ja kun ne menee pois, sen enemmän niitä on ikävä. Se on epämukava tilanne. Rakastan ihmisiä, en siedä heitä, siksi kai heitä rakastankin. En tiedä.

    Kerran olin sellaisessa hotellissa yötä, Vaasassa, jossa kaikki oli ihan... no, retuperällä. (Pirun halpa se hotelli oli.) Hitsi, mun huoneeni oli noin kilometrin päässä muista huoneista... ja,ja kaikki muukin... oli, kaukana. No, minä siellä sitten otin sukat pois jalastani ja aukaisin telkkarin; vitut sieltä mitään ohjelmaa tuli. Koska telkkari oli rikki. Aukaisin sitten ikkunan koska halusin happea mutta paskaakos se ikkuna yhtään aukes, ei auennut. Jotain saatanan sälekaihtimia vaan romahti mun niskaani. Kävin vessassa paskalla, koska minulla oli p-hätä. Kun yritin vetää sitä n. monituumaista jökälettäni alas, niin ei se mihinkään mennyt, vähän aikaa vaan pyöri siinä. Ajattelin, että antaa olla si. Muutenkin se käymälähuone oli ihan kummallinen; tai voi olla että en ite vaan osannut käyttäytyä. Kun menin suihkuun niin ei mitään suihkua tullut, vaikka kuinka väänsin niitä hanoja, ei vaan vittu tullut. No, nojasin sitten - hyvin saippuoituna - sitten siihen suihkun shermiin... ja, se koko shermi kaatu kumoon. Minä siinä myös. Ajattelinkin, että "jumalauta, tää on hengenvaarallinen kylppäri", täältä täytyy päästä pois. Niinpä kuivasin itseni siihen hotellin kylpypyyhkeeseen, johon joku oli aikasemmin oksentanut, ei se ainakaan puhadas ollut, mutta pääasia oli että pääsi sieltä TappajaVessasta pois. Eli vittuun. Vedin verhot ikkunoiden eteen - tosin ne verhot vain nauroivat minulle, ei ne mihinkään liikkuneet, ne saatanan pienet kiskot jotka niitä kuljettavat olivat jotenkin hitsautuneet kiinni. Se ei minua mitenkään yllättänyt, päin vastoin, varmaan olisin säikähtänyt jos ne verhot edes olisi toimineet. Ei mikään siinä hotellihuoneessa toiminut. Mutta kun join puolitoistalitraa vodkaa, a vot, niin kellahdin sängylle nukkumaan. Aamulla heräsin siihen kun siivooja kolisteli siinä mun vieressäni. Kun se näki että mä nostin päätäni tyynystä, se kysyi "Anteeksi, herätinkö teidät?". Mitä semmoiseen voi vastata? No minä ainakin vastasin että "et, et varsinaisesti"... Hitsi, jos oosin ollut joku Dominique Strauss-Kahn, tai vastaava, olisin pannu sitä. Mutta kun en ollut, kun en ollut, niin en. - Ei se siivoja ottanut edes suihin, tosin en sitä edes pyytänyt, vaan menin aamupalalle. Tosin sekin oli kamalan ankea. Sitten lähdin ajamaan Wartburgillani kohti Kokkolaa. Minulla oli siellä treffit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, onpa onpa ollut hotelli! Vähän samanlaisen tarinan voisin kertoa Chigagosta, jossa yritettin yöpyä mustien hotellissa, mut sitten huomattiin, että huoneen ovesta oli kaivettu puukolla lukko pois. Sen kohdalla oli vain reikä. Nolona luikittiin ulos. Ei me rasistisia olla, mutta se reikä ovessa pelotti.

      Poista
  23. Norjan Lapista minä tykkään. Ajaa minne tahansa niin aina tulee samanlaiseen paikkaan takaisin. Voi vittu kun se on kaunis maa, kamalan kaunis.

    Ps. Suosittelen mahd. paljon lauttamatkoja, ei ne kalliita ole. Eli auto lauttaan, sinä ja sinun ystävättäresi ylätäkille, syleilette siellä toisianne, syötte ehkä jäätelön, ja katsotte maisemia. Kyllä ne jäävät mieleen, vuoret vuoret vuonot vuoret.

    Ps. Norjassa on paikkoja joihin sydän jää. Jää ja jää ja läpättää. Ne on kuun maisemia, tai putouksia jotka eivät tule mistään mutta vaan ryöpsyvät, ne tunturit - se hiljaisuus siellä, on kuin olisit yksin maisemassa joka vasta on kehkeytymässä. Se on kummallista, ei sitä voi kertoa, se pitää kokea. Norjassa luonto on niin rajua, rajumpaa kuin Suomessa, se tulee sun läpi. Rakastan Norjaa.

    VastaaPoista
  24. Jos joku haluaa lähteä kanssani Norjaan, lähdetään. Ajan mielelläni autoa paikasta toiseen. Ps. Ja kanssamatkustajat: ei muuta kuin omat eväät vain mukaan. Ei muita vevollisuuksia, tietenkään.- Norjassa aina voi yöpyä noissa Camping-alueen Hyteissa, ne ovat siistejä ja halpoja. Omat lakanat pitää olla mukana. (Omia kondomeja ei mukana tarvita.) Norja on hirvittävän kaunis maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin jo innostua, että nyt Norjaan. Lomaa on vielä viikko jäljellä. Mutta onneksi puhuit kondomeista. Jätän keikan väliin.

      Poista
    2. Norjassa on oltu. On on. Ystäväperheen kanssa, Meillä oli kuplavolkkari, ystäväperheellä upouusi volvo. Jyrkkiä nousuja ja laskuja. Jollain tasanteella volkkarin moottori krakasi. Sillä ei voinut ajaa enää. Pyydettiin volvolta vetoapua seuraavalle huoltoasemalle, kun sillä oli koukku perässä. Ystäväperhe pyöritti päätään. Sitten ne sanoi: ei me uskalleta vetää. Volvoon voi tulla naarmuja! Ja ne jatkoi matkaa meistä välittämättä. Huiskutettiin niiden perään: Hyvästi Ystävyys!
      Oli haikea mieli. Se kohta Norjaa tuli tutuksi. Saatiin kuitenkin apua yhdeltä norjalaiselta autolta. Se hinasi meidät huoltoon jonka pihaan leiriydymme. Kaksi vuorokautta asuttiin teltassa. Uusi moottori piti tilata jostakin ja ennen kuin se oli paikoillaan siihen hupeni aikaa. Mutta kovin olivat ystävällisiä, norjalaiset!

      Poista
    3. No mihin tarvitsee vihamiehiä, kun on noin hyviä ystäviä?

      Poista
    4. Sanos muuta! Tarviiko vihamiehiä ollenkaan! Matkalla ystävyys punnitaan.

      Poista
  25. Aarteita en lähde etsimään Norjasta, vaikka mikiksen kutsu onkin vastustamattoman kiihottava, siis mielikuvitusta kiihottava. 

    Nimittäin minä etsin aarteita täältä mökkimaisemista. Hankittiin metallinpaljastinlaite, sellainen, joka piippaa, jos maassa on kulta- tai hopea-aarre, yksittäinen kolikko tai muinaisrautaesine. On nyt koluttu mökin lähin pihapiiri ja löydetty kuusi ruostunutta rautanaulaa ja ruuveja, vanha veitsenkärki, kaksi rahaa eli pennin raha ja viiden pennin raha markka-ajalta, kupariputken pala, rautalevyn pala, salaperäinen kuparikierukka ja rautalankaa. Huomenna aletaan etsiä aarteita pellosta, josta on lapsuudessani löydetty lehtiinkin kuvattu vanha raha. 

    VastaaPoista
  26. Yksi meidän tuttu löysi oman vihkisormuksensa vijapellosta sellaisella vempaimella kuin sinulla on, Iines. Ilostui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta mistä löydäisi Liisun kaltaisen nainen? Minä hänen naittaisin siskon pojalle. Hän ei saa olla liika huora. Liisu kaltainen olisi sopiva. Hänen laisen kun löytäisi.

      Poista
    2. Anonyymi-eemeli, sinä et provokaatiossasi hallitse edes hoonosoomi. Kirjoituksestasi paistaa kauas, että olet äidinkieleltäsi suomalainen, mutta kielen tajusi on aivan onneton. Tämä kääntyy nyt sinua itseäsi vastaan.

      Poista
  27. Siksi, Samppa - oi kondomikauhuinen Samppa - että ystävät pettävät, vihamies ei petä koskaan.

    Se on vanha Lounais-Hämäläinen sananlasku.

    VastaaPoista
  28. Se onkin tarkka vehje, Liisu, ja uskon hyvinkin, että sillä löytää kadonneen metalliesineen, etenkin jos tietää, mistä etsiä, tai missä on liikuskellut.

    VastaaPoista
  29. Voi harmi Iines, että et Norjaan lähde. Pettymys mikä pettymys. (alkaa purkaa norjanmatkaa varten pakattua reppuaan. ensimmäiseksi ottaa sieltä pois valtavankokoisen dildon. sitten ne 10 kymmenen x 10 rasiallista Viagraa. ja käsiraudat. plus notkean pampun) No, ehkä joskus toiste sitten, Iines. (ketokäenminttuni)

    VastaaPoista
  30. Herranen aika, käsiraudat. Kenties lähden sittenkin Norjaan, ja otan sen aarteenetsintävehkeen mukaan. Kai siellä tuntureilla jotain konkreettistakin löydettävää on, ettei vain pelkkää kauneushönkäilyä tarvitse harrastaa, vai mitä? Ja voitaisiin mennä minun uudella vähänajetulla söpöllä pikkuhirmullani, muitakin mahtuisi mukaan..

    VastaaPoista
  31. Iineksen hampaat kalisivat, ne olivat kalisseet jo pitkän aikaa, pohjoisen jäätävyys ylsi lähes sieluun saaka. - "Jumalauta, että täällä pohjoisessa on kylmää!", Iines sanoi vain hiljaa itsekseen, ääneen hän ei kehdannut asiaintolaa sanoa. - Mikis painoi kaasua, hän oli jo alkumatkasta ilmoittanut, ettei Iineksen Toyota tulisi kysymykseenkään tällä pyhiinvaellusmatkalla, vaan ainoa vaihtoehto olisi hänen Ladansa. - Iines ei aina sopeutuvana ihmisenä ollut pullikoinnut, Ladalla siis matkustettiin pitkin Norjan mutkaisia ja vatsanpohjasta ottavia teitä. Lada 1200:n lämmityslaite oli Siperian oloihin kehitetty, mutta sekään ei tietenkään saanut pohjois-Norjan jylhien olosuhteiden viimoja talttumaan, holotna oli niin sanoakseni, kuin ryssän helvetissä.

    Iines olisi kylmyyden henkisesti kestänyt, mutta se mikä sai hänet raivotilaan oli, että Mikis halusi koko matkan soittaa Ladan stereoista vain Motörheadia ja lukemattomia kertoja sen iki-ihanaa klassikkoa The Ace Of Spades.

    Hotelliin saavuttaessa Iines oli ihan kypsä, hän halusi tappaa Mikiksen, tai antaa ainakin turpaan niin, että läski tummuu ja pihvi kypsyy. - Mutta Iines ei ollut pitkävihaista sorttia, hotellin lämpöpatterit lohduttivat ja lämmittivät, Mikiksen ihanan runolliset sanat tekivät pikkuhiljaa mielen hyväksi, kun tämä ensin luki omaa runouttaan, ja sitten kaiken kruunuksi puhkesi itkemään lordi Byronin suuruuden edessä.

    Mikiksen silmät välähtivät kauniin iloisesti, kun hän vakuutti Iinekselle, että sängynpäätyyn käsiraudoilla sitominen on vain normaali rutiini, ei sen kummempaa, ja kaikki suuret runoilijat ja runon ystävät ovat toisinaan sängynpäätyihin sidottuina. Iineksen silmät jo painuivat raukeasti kiinni, kun puhelin soi, soittaen Tapsan henkilökohtaisen soittoäänen, Jääkärimarssin, tunnistettavaa melodiaa.

    Mikis säpsähti, soittoäänestä ja otti asennon, luurista kuului ääni säristen: "Mikis jumalauta, pörssikurssit ovat romahtaneet, nyt meidän täytyy suunnitella!"


    Mikis mietti hetken ja vastasi: "Lapissa kaikki kukkii nopeasti, maa ruoho ohra, vaivaiskoivutkin..."

    Tapsa keskeytti runot tylysti ja puhelImesta kuului korvia repivä, korviin sattuva huuto: "Turpa kiinni saatanan sorsa, nyt meidän on toimittava!"

    Mikis, joka ei milloinkaan turhasta hätkähtynyt, kääntyi surullisine silmineen sängynpäätyyn sitomaansa Iinekseen, ja sanoi hiljaisella äänellä: "Iines, nyt meidän täytyy toimia!"...
    (JATKUU)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ette paa pilikkua, pilikkuvirheitä tuli näemmä riittävästi.

      Poista
    2. Voi Jeesus sentään! Sinä se vasta Runoilija olet! (Tulee mieleen Kolehmaisen Jerry Cotton -suomennukset.) Jumanpliut!

      Poista
    3. Jos tämän olisi kirjoittanut Räsänen (Aino Räsänen: "Soita minulle Iines" ja "Ja Iines soittaa") niin ymmärtäisin mistä on kyse. Mutta ei minun itse asiassa kaikkea tarvitse ymmärtääkään. Tärkeintähän oli, tuon Tapsan puhelinsoiton jälkeen, että iines alkoi toimia... Varsinainen aarre siinä minulle paljastui. (Vaikkei minulla mitään aarteen Etsimis Välineitä mukanani sattunut olemaan.)

      Norja yllättää aina! Ihminenkin, kun se ei ole liikaa syönyt laardia, on norja. Eli iinesmäinen.

      Poista
    4. Hieno tarina, ja ja miten kiltti ja ihanan viaton neitsykäinen siinä on vietävänä! Tuommoinen typykkä katselee raukein silmin miehiä ja rimpuilee vain nimeksi. Täten vaadimme jatkopalan mielellään paluupostissa. Jännittää, unohdetaanko lumoava kaunotar sängynpäätyyn, kun pörssikurssit aaltoilevat.

      Poista
  32. Iines on yhtä notkea (ei välttämättä norja) kuin se Sirkuksesta karannut nainen, jonka Taikuri aina joka ilta sahaa kahtia. - Iineksessä on vähintäin kaksi mukaa puolta. Mun mielestäni. (Pääpuoli ja kantapäät.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines on notkea, totta. Hän saa kielen kärjen kiinni nenänpäähän ja kämmenet lattiaan seisten polvet suorina.

      Poista
  33. Voin vain kuvitella miten Iines tassuttelee niillä kantapäillään - kun on yht'äkkiä taas yhdistynyt yhdeksi kokonaisuudeksi - kesähuvilansa terassilla. Katselee merelle päin. Jossa ruo'ot korskeasti kasvavat. Ja siemaisee muumi-mukistaan aimo tujaukset kahvetta. Samalla hän raapii vähän pyllyään, koska sitä kutittaa, mutta ei paljoa. "Ohhoijaa", Iines sanoo ja ottaa taas uuden kulauksen kahvia. - Koska nyt on kesä, kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumimukeja meillä ei ole eikä tule. Kahvi juodaan valkeasta ohuesta posliinikupista, jossa mielellään kultareunus ja kyljessä ruusuja, posliini ohutta. Ettäs tämänkin tiedätte?

      Poista
    2. Anteeksi mikis, ei ole tarkoitus latistaa kuvailujasi ja niinsanotusti ottaa todesta. Vaan tämmöinen proosallinen tyyppi meikäläinen taitaa olla. Pää pilvissä, kantapäät maassa.

      Poista
    3. Höpö löpö. Musta oli (ällistyttävän) kivaa kun lähdit tuohon tarinaan mukaan. Tuli ihan viileä olo. Aikoinaan oli kiva olla mukana "Kadonneen Mummon arvoituksessa". Nyt olisi kiva hukata Iines. Mutta riittääkö kirjoittajia? Ainakin Räsänen R ja van Vaari ovat poissa... Mutta onhan meillä kapallinen laulavia akkoja ja Riku plus Samppa. Tapsan lisäksi. Äkkiäkös siitä tarina (tärinä) syntyisi?

      Poista
    4. Tuo taitaa jatkua vain mielikuvituksissa. Jos pörssikurssit romahtavat, minkäs sille tekee: ei mitään, - on keskityttävä olennaiseen.

      Poista
    5. Jassoo, lumoava kaunokainen jätettiin kahlehdittuna räytymään sängyntolppaan. Semmoisia nämä sankarit ovat, kun kurssit heilahtavat. Ettäs kehtaatte, rontit.

      Poista
    6. Ei, ei eiei. Kyllä tätä on pakko jatkaa! Mutta odota Iines että ensin selvitään tästä krapulasta, ja hankitaan toinen, sitten jatketaan Tarinaa! Lupaan sen. (vetää sormensa pois Raamatulta) Ihan varmaan lupaan! (vetää varpaansakin pois Raamatulta)

      Ps. Terkkuja sulle Inkku!

      Poista
  34. Pilveä poltin viimeksi Aishan kanssa Forssan Saksanhovissa. Vuosi oli jotain 197kymmentä plus. Ajattelin panna Aishaa mutta ei siitä mitään tullut kun menimme kumpikin ihan sekaisin. Oltiin viidennen kerroksen parvekkeella ja katseltiin koivuja jotka siinä huojuivat. Sitten siihen tuli kirahveja jotka alkoivat syödä niitä koivuja. Jumankauta, kun meitä nauratti. Ei ei naurattanut enää kun ne kirahvit - niiden pää oli yhtä korkealla kuin V kerros - kun ne käänsivät päänsä meitä kohti ja sanoivat TSHYP. Me mentiin sisälle ja oltiin pitkän aikaa ihan hiljaa. Istuttiin vaan vierekkäin ja täristiin. Panemiset unohtuivat.

    Jalat maassa, mutta ei pää Pilvessä. Sitä mieltä minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Aishalla on muuten oma Facebokisivu. Jos haluatte, katsokaa. Kamalan kaunis on. Aissa Davidsson.

      Poista
    2. Ly Vares oli melkein saman näköinen kuin Aisha, vähän pehmeämmän näköinen. Hänellä oli poika jonka nimi oli Taivo. Pidin molemmista. Rakastin Liliania, ja Lilian rakasti minua, en minä siinä mitään menettänyt. Ikävää en silti tunne häntä kohtaan, välillä mietin "mitähän Taivolle kuuluu". Puolassa olin pitemmän aikaa kuin Tallinnassa, siellä tutustuin toisiin ihmisiin. (Puolattaret ovat muuten hurjia. Voi Jumantsukka! En yhtään ihmettele että Napoleonkin sinne kuudeksi kuukaudeksi jäi. Nalkkiin. Ennen kun jatkoi sitten matkaansa Moskovaan. Jossa sai turpiinsa.) Puolan kieli vaan on kamalaa. Minulla oli Ruotsi-Puola-Ruotsi sanakirja, sillä selvisin aika pitkälle. (Ainakin akkojen sänkyihin. Vaikka aina ne alkoivat hihittää kun puhuin puolaa. No, polskilaiset naiset kai ovat kamalasti hihittävää sorttia.) Asuin monta kymmentä kilometriä Varsovasta, juna minut sinne aina vei. Mun asuintaloni toisella puolella oli valtavan iso Energialaitos, luulin sitä ensin Ydinvoimalaitokseksi, mutta ei se ollut. Siinä oli peltoa ympärillä jossa käyskenteli lehmiä jotka söivät maasta ruohoa. Taivaalla lenteli lintuja. Joskus meinasin kävellä kaupunkiin, siis Varsovaan, mutta eksyin matkalle. Tulin johonkin ihan kummalliseen paikkaan. Yökin samantein tuli. Siinä oli tehdas - joku pumpulitehdas sekin! - ja ikkunalaudalla istui parvi naisia. Ne vetivät röökiä. Kun ne näkivät minut, yksinäisen nuoren mieshahmon kävelevän siinä, he alkoivat kamalasti huiskuttaa (käsillään) minulle. Huiskutin takaisin. Mutta yhä syvemmälle eksyin jonnekin, en tiedä minne, mutta sitten löysin junarautatieaseman. Junalla pääsin takaisin (senaikaiseen) kotiin. "Huh Huh", ajattelin, kun painuin pehkuihini. (Koska ihmisen pitää välillä nukkua.)

      Poista
    3. Siis minusta on kummallista, ja se loukkaa Kafkaa, että minua verrataan Kafkaan. Siis Kafkahan oli hull... siis viisas, ja minä olen mielestäni hull... siis viisas kans. Ihan älytöntä.

      Ps. Tsehovin novella kun lukee niin aika alkaa kulkea takaisin päin, ne on niin täydellisiä. (Sekin, missä se vossikkakuski keskustelee Hevosensa kanssa.) Eniten Kafkan novelleista pidän tästä "Hiilisangolla ratsastaja", se on musta kohtalokas kertomus. Hyvin Kohtalokas.

      Poista
  35. Vaikka tuossa kielsin Rikulle olevani taiteilija, niin tänään vahvistui, että pidän näyttelyn.

    Kunhan saan ryhtini kuntoon ja näyttely kutsun esiin, laitan sen tännekkin. Että ehkä joku eksyy paikalle dokaamaan?

    VastaaPoista
  36. Jospa olisin lähimailla, saattaisin tulla.

    Ja kuka on taiteilija, missä raja kulkee? Mielenkiintoinen kysymys, johon ei taida olla selkeää vastausta. Vivian Maierkin oli taiteilija, vaikkei hän itse tiennyt sitä. Ehkä semmoiset taiteilijat ovatkin parhaita taiteilijoita.

    VastaaPoista
  37. Onnea Sampan Näyttelylle !

    toivoo Mikko

    (Vaikka kaikki aina luulevat, tai ainakin itse luulen, että olen joku feikki. Ev varmaan oo! Eräälle hullun lailla diggaamalleni ihmiselle, eli Liisulle, kirjoitin äsken (koska olin tosissani) että

    " Kirjoitan tätä Nigeriassa, minut on tuomittu jostain huijauksesta, se on ihan väärin, saan olla päivittäin 15 minuuttia internetissä. Että ehdi tässä nyt lörpötellä. Koskaan en ole yhtä paljon kokenut ketään toista ihmistä kohtaan kutinaa,kuin Sinua, paitsi kerran, paitsi kerran, kun syyhypunkki pomppasi (mitään kyselemättä) mun alkkareihini. Tämä muistaakseni tapahtui Latviassa jossa olin käymässä. Ostin jostain s-marketista partavettä jota pirskotin itseeni. Sen jälkeen sai olla rauhassa. Esimerkiksi kun meni ratikkaan, kaikki muut matkustajat jäivät pois seuraavalla pysäkillä. (Olisi kuskikin halunnut jäädä kun mun sillä oli, ikävä kyllä, vielä 1/2 tuntia duunia.) Kun pääsin kotiini, niin kaikki linnut - jotka muuten olisivat lentäneet asuntoni ohi - lensivät sen partaveden tuoksun ajamina päin minun ikkunaani. POKS POKS vaan. Ja olivat simpsalapim heti jalat oikosinaan, selällään. Ei sellainen ole ollenkaan kivaa. Niinpä valelin päälleni Oi Mamma mia shampoota ja puhalsin itseni puhtaaksi hiekkapuhaltimella. Samperi kun se raapi mutta... loppuipa lintujen itsemurhalentelyt siihen."

    mikiksesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, heh, Mikis, saitpas mitä ansaitsit!

      Poista
  38. Tänään muuten tulee - oi katsokaa te kaikki kynnelle kykenevät! - TVkakkosesta Ihmebantu. Osa 3. 21:25. Se on niin hullukurinen ohjelma, maailman paras, että varmaan ihmettelette. - Ps. Eikä kannata ravistella televisiota, ei se siitä normaalimmaksi muutu. Se on hullumpi kuin Monty Python.

    - No, ei varmaan ole.
    - Onpas.
    - Eikä oo.
    - Onpas. (miettii vähän aikaa kuumeisesti) Annatko pillua jos sanon että ei ole.
    - E.
    - No si se ainakin on.
    - Eikä ole.
    - Onpas.

    VastaaPoista
  39. Ihmebantu, TV 2, klo 21:25.

    VastaaPoista
  40. Hampaat kalisten, kuin olisi soitettu epävireistä pianoa, Iines pujottautui käsiraudoista pois. Hän oli niin notkea, ja tavallaan sorjakin, ja sen lisäksi nätti, kun oli aikoinaan käynyt Sirkus Sariolan Alkeiskurssin. (Sillä aikaa mikis oli vessassa ja touhusi siellä jotain. Ääntäkään ei kuullut, että mitä. Mutta jotain kumminkin.) Hiljaa oven kiinni pamauttaen Iines poistui asunnosta. Hissillä hän, kun ei osannut norjalaisia numeroita - ehdot saaneena - ajoi vähän aikaa edes takaisin. Kunnes tömähti ykköskerrokseen. Josta oli paljon helpompi luikkia ulos kuin muista kerroksista. Kengät Iinekseltä, siinä tohinassa, olivat jääneet huoneeseen (jonka vessassa mikis yhä edelleen teki jotain salaperäistä), mutta se ei Iinestä haitannut. Olihan hänellä jalassaan mustat sukat... ne näyttivät erittäin tyylikkäiltä. Kun hän käveli katua pitkin jonnekin jonne se hänet vei. Se toi hänet Bussiasemalle. Ja bussiin Iines - edelleen leikkisästi pyllyään pyöritellen - astuikin. Astui. Siis astui. "Hoh hoijaa", hän huokasi kun bussi nytkähti liikkelle. "Mikäs minun tässä on ollessa", hän ajatteli, "no, ei mikään. Saisipa vain kupillisen kaffetta. Vaikka emalimukista. Ei sen niin väliä." Toiveet yleensä pakkaavat toteutumaan, mutta ei nyt ihan kaikki sentään, ja ilman kaffetta Iines sillä reissula jäikin. Suloisesti hän kierähti, kuin piikkikäs siili, nukkumaan siihen penkille. Muut matkustat, myös bussikuski, tuijottivat häntä silmät pyöreinä ja huuliaan lipoen, kuin sudet, kun Hän nukkui. Mutta Iines ei siitä ollut moksiskaan; välillä hän kuorsasi, kuin uimari (Pekka Tiilikainen?) joka ui klooriaa. (Samaan aikaan toisaalla... mikis tulee ulos vessasta ja huomaa että, voi Herranen Aika, täältä puuttuu Donna. Mihinkähän vittuun se on lähtenyt? No, onneksi jätti nuo käsiraudat tänne. Ne maksoivat Anttilan postimyynnissä 5,99 euroa, kappale. "No", hän ajattelee edelleen ja raapii muniaan, "no, eipä tässä ny tiedä mitä tässä seuraavaksi tekisi? Ei yhtään tiijä.") Samaan aikaan toisaalla auto vie nukkuvaa Iinestä kamalaa vauhtia, yhä kauemmaksi ja yhä kauemmaksi. Mihinkähän lie, vie?

    VastaaPoista
  41. Ja minä luulin jättäneeni tarinan vaikesti jatkettavaksi. Bravo!

    VastaaPoista
  42. Hmm. Notkeastihan tuo jatkui. Ei ollenkaan hassumpaa. Vaan enpäs tohdi sotkea tarinaa enkä kirjoittaa näppärää lopetusjaksoa. Johonkin tarinaan veivasin kerran jotain, ja mikis murmeli meinasi paitansa reväistä..

    VastaaPoista
  43. Tapsa kehiin! Ammattilainen kehään!

    En minä kuule Iines ihokastani Sinun takiasi, tai siis sinua syyttääkseni, ole repinyt. (Jos niin tekisin niin minulta loppuisi paidat kesken.) Itse te akat olette kummallisia. Pari lasillista skumppia kun otatte niin alatte kamalasti kuiskia toisten korviin ja hihittää. Kyllä minä arvaan mikä teitä hihityttää: miehet tietysti. Panette niitä halvalla! Aina kun minä olen yrittänyt soluttautua teidän keskusteluunne mukaan, niin te vaikenette; tulette kamalan närkästyneen näköiseksi ja toivotte että lähtisin siitä sohvankumalta pois, istumasta. No, niin minä lähdenkin. Mutta ei ehdi ottaa kuin muutaman askeleen vasta, niin taas alatte kamalasti kikattaa ja supista. Minusta tämmöinen on... suorastaan Hävytöntä! Kun olisittekin itse jotain "Viattomuuksia kadulta", mutta kun ette ole. Hekumaa vaan etsitte!

    nimim. "eräs loukkaantunut perheenisä"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulisin kyllä kehiin, mutta en pysty tällä macillani kirjoittamaan kursiivia tänne.

      Kappas vaan, olen jossakin naisasiassa Mikistä etevämpi tai katalampi: osaan näet vaivatta solahtaa mukaan naisten keskusteluun ja jopa niin, että pulina vain yltyy.

      (Voihan se olla niinkin, että olen vain niin eteerinen hahmo, että luulevat homoksi, eivätkä välitä.)

      Poista
  44. Joo, nyt mä muistan yhden kabbalakin joka me käytiiin keskenämme... (Muistan hyvin hämärästi koska olen liian selvä.) Se oli kans kimppakirjoitus, jokainen vuoronperään antoi runosuolensa pursua, joo. Ja minä siinä aloin sinulle päsmeeräämään, että ei noin juttua saa lopettaa...? Tai jotain kumminkaan. Anteeksi. Ei kimppaorgioissa oo kellään mitään sanssia sanoa toiselle miten heilut, miten et. Siihenhän koko idea perustuu. (pyytää toisen kerran anteeksi)

    Ps. Oon kai tän sanonut aiemminkin, mutta sanotaan taas: enhän minä täällä näitä aikojani olisi ollut, ja viihtynyt, ellet sinä olisi niin pimpsimäisen kiva kirjoittelija.

    VastaaPoista
  45. Ps. Ne Norjankäsiraudat minä onneton (saatanan tohelo) olen jonnekin hukannut. Mutta k-Raudassa myytin kolmet rannevempaimet kahden hinnalla. Ostin grossillisen. Eli... jos vähänkin on kiinnostusta Sulla, niin käyppä piipahtamassa luonani. (Takaan, että ei se piipahdukseksi jää!)

    VastaaPoista
  46. (käynnistää automaattihöylän. kuuluu kamalaa jyrinää. sammuttaa automaattihöylän. jyrinä loppuu)

    Niin... rakkaat rippikoululapset, Ihminenkin on kuin Automaattihöylä. Kamalasti hän lyhyen elonsa aikana hinkkaa lautoja. Ja tulevathan ne siitä sileäksi, mikä ettei. Mutta jos elämässä ei olisi jotain suurempaa voimaa - kuin tämä höylä, niin huonosti siinä kävisi. (hallelujaa) Onneksi meillä on Jumalan käsi joka koko ajan on siinä on/off nappulalla. Vai ettekö usko? Sinäkin mikis siinä etupenkillä tuijotat minua niin epäluuloisesti... ja ota muuten se oma kätesi pois polvihousistasi... niin. No niin. Nyt minä voin sanoa teille Vertauksen... eli Metafooran. Se on seuraavan lainen. (nostaa oiken kätensä ylös) Näettekö tämän käteni?Näkeekö kaikki? Ai ei. No Liisukin varmaan näkisi jos lopettaisi sen nänänsä kaivamisen siellä takapenkillä ja katsoisi välillä tänne katedraalille päin. Koska ei kai se nyt ole liikaa vadittu! No niin. Siis tämä käteni, joka on aika pieni vaikka käytänkin 45 numeron hanskoja, ei ole MITÄÄN SEN RINNALLA MIKÄ ON JUMALAN KÄSI. Jumalan käsi on niin iso ettei siihen mitkään inhimillisesti ajatellut kintaat sovi! (hallelujaa) Ja jos minä tällä pienellä kädelläni, joka on kyllä normaalia suurempi, pystyn pysäyttämään automaattihöyläkoneen... tosta noin vaan, kuten äsken kuulitte, niin voitte vain arvata mitä Jumala pystyy sillä valtavalla kourallaan sammuttamaan! Sammuu myös Sirkkelit, ja porakoneet, ja mitä näitä nyt on... sähköiset hammasharjatkin äkkiä pysähtyvät.(Ja pontikkapannut räjähtävät keittäjiensä silmille. Hallelujaa!)

    Minusta oli kiva käydä rippikoulua. Paljon kivempi kuin oppikoulua.

    VastaaPoista
  47. Ei muuten Jumalan käsi vielä mitään, vaan entäs, kun Jumalan kädessä on Jumalan kivi! Tällä on eräitä peloteltu hamassa lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa ja vieläpä koulun toimesta. Paatuneita ja syntisiä nuoria uhkaa Jumalan kivi, joka putoaa päälaelle, jos tekee hitusenkin syntiä. Ja siis melkein kaikki oli syntiä, ajatuksetkin, ja varsinkin ne, ja eritoten himokkaat ajatukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman himoa, ketään meitä ei olisi täällä.

      Mutta jumalan käsi. Eskilstunassa on kuuluisa veistos. En muista kuka sen oli veistänyt, mutta siinä ihminen seisoo käden päällä, katsoen ehkä vähän epätoivoisena taivaaseen. Hieno työ.

      Poista
  48. Yhden suurimmista tragedioista, Hamletin, esittäjänä suuri Laurence Olivier, eikö se sittenkin ole komiikkaa? - Hänen hienostunut artikulaationsa on loisteliasta kuultavaa, lausuminen on täydellistä, mutta komedian esityksestä tekee juuri tuo sama hieno artikulaatio sukkapöksyt jalassa.

    Sanokaa minun sanoneen, että äärimmäisen väkivaltaisen ajan Hamletin karmeasta murhaajasakista Ofeliakin olisi tuo nössön kukkakepin nostanut paskakekoon istumaan ja tehnyt tarpeensa päälle.

    Ei Turkka tällaisia puhunut, tuskin olisi edes samaa mieltä, mutta tuli vain mieleeni.

    Jouko Turkan Aiheista saan Einesbaariin jutun valmiiksi hyvinkin pian, jos vain kiinnostusta on. Hyvinkin pian tarkoittaa paria viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sir Laurence Olivierin esityksestä tulee mieleeni muinoin, hyvin muinoin näkemäni musta-valkoteatteriesitys Lasse Pöystin Kustaa III:sta. Pöystin tulkinta oli hieno, omalla tavallaan luonteva, mutta samalla tahattoman koominen:

      http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/12/14/kustaa-iii

      Poista
    2. Tuon ensimmäisen katkelman Joel Rinne nauratti. Hän esitti aina saman osan, tässäkin tulee sama kohtaus kuin Palmussa, jotenkin näin, sanat ovat yhdentekeviä äänensä painotukset merkitsevät: "Murhaaja teki virheen, murhaaja tekee aina virheen!" - Samaa toistelee jätkä koko ajan.

      Pöysti oli noista viimeisessä katkelmassa, en osaa hänestä sanoa oikein mitään. Samaa kontrastia ei kuitenkaan ole kuin Hamletissa. Kustu on itselleen luontaisen tuntuisessa ympäristössä, vaikka sotaa vähän käydäänkin, siinä kun Hamletin aikana kuninkaalliset taistelivat hampaat ja vaatteet veressä, pysyäkseen edes hetken vallassa.

      Poista
    3. No, minä näin Kustaan koomisena, vaikkei se varmaan ole näytelmän perimmäinen sanoma. Rooli lienee Pöystin parhaimpia.

      Turkan Aiheita en vielä ole saanut käsiini. Elokuussa palaan kaupunkiin, ja siellä on aikaa lukea, täällä on nyt aika lailla hulinaa. Joten minun puolestani ei istuta jäniksen selässä. Kirpputorien kirjakasoistakin olen kirjaa kyllä katsellut.

      Poista
    4. Katselin Pöystin suoritusta enemmän, onhan tuo kuin James Potkukelkka itse.

      Poista
    5. Siis korjaan sen verran edellistä repliikkiäni, etten ole katsellut vaan etsinyt ostosmielessä.

      Poista