30.8.2015

Kehitystä!

 


29.8. Tämä on nyt uutta suomalaisella  viestintärintamalla: nykyistä henkistä ilmastoa aletaan arvioida laajemmin ja objektiivisemmin. Nähdään se, että molempien leirien ääripäissä on aggressiivista vihaa ja kieltämistä. Myös äärisuvaitsevaisto käyttää retoriikkaa ja oletusasetuksia, jotka nojaavat luuloihin.  Se on maalannut täydellisen rasistin muotokuvan, jonka saa jokainen epäilijä pyytämättä. Vihapuhetta ja luulemista ei yksinkertaiseksi ole ennen tunnistettu molempien äärinapojen ominaisuudeksi.

Tämä on lupaava kehityskulku, jonka kulkuun presidentti Sauli Niinistö on vaikuttanut ratkaisevasti. Muita vaikuttajia ja objektiivisia näkijöitä ovat mm. professori, islamintuntija Jaakko Hämeen-Anttila, joka puhuu keskustelun polarisoitumisesta näiden napojen kesken. Hämeen-Anttila jättää Suomen kähinät pysyvästi taakseen ja siirtyy Edinburghin yliopistoon. Viralliseksi syyksi hän mainitsee opetusalan leikkaukset. 

Myös jokuset kolumnistit ovat avartaneet maahanmuuttolinjaansa, mm. Saska Saarikoski on alkanut nähdä ongelmia napojen molemmissa päissä, samoin vaikkapa Jyrki Lehtola.  Kolumnisteille on silti ominaista, että jutut ovat varovaisia, oma ovi pidetään auki kummankin navan suuntaan. Lisäksi aikana, jolloin uhiksi koetaan enemmän raiskaukset ja ryöstöt sekä idän uhka, Helsingin Sanomat maalaa edelleen sitkeästi ja  isoin kirjaimin uusnatsiuhkaa. Koska näitte viimeksi uusnatsin? Koska sen sijaan kuulitte viimeksi raiskauksesta?

Helsingin Sanomissa on meneillään myös voimakas kampanja, jolla maahanmuuttoa selitetään pöljille. Uusin juttu on  Satu Vasantolan kolumni Maahanmuuttajalapset voisivat parantaa koulujen tasoa Suomessa - Englannissa he tekivät sen jo.  Artikkelissaan Vasantola selittää, miten ennen eräästä Englannin heikoimmasta pohjasakkakoulusta tuli yksi parhaista, kun sinne otettiin paljon maahanmuuttajalapsia, ja heidän opetukseensa kiinnitettiin erityistä huomiota. Esimerkiksi äidinkielenopettajaksi palkattiin kirjailija, joka opetti lapset kirjoittamaan ja analysoimaan runoja. Lapsia myös kannustettiin ja kehuttiin kovasti.

Erityisen hyvin alkoivat pärjätä maahanmuuttajalapset. "Ainoat, jotka meidän koulussamme alisuorittivat, ovat valkoiset brittipojat." Näin kommentoi Vasantolan mukaan koulun rehtori Sue Croft. - Jälkikeskustelussa kävi sitten kuitenkin ilmi, että Vasantolan artikkeli kiersi totuutta. Hän ei kommenttien mukaan kertonut sitä totuutta, että koulusta potkittiin ennen kokeilua heikoimmat oppilaat muihin kouluihin. Lisäksi hän ei kertonut maahanmuuttajalapsien alkuperäistä kotimaata - kotimaalla on todettu olevan eroja, koska lapsilla on takanaan erilaisia koulukulttuureita ja suhtautumistapoja kouluun. Itse lisäisin sen, että tulokset paranevat missä tahansa koulussa sillä, että opettajilla on resursseja käyttää aikaa ja erityishuomiota oppilaisiin, etenkin, jos se on kirjattu uusiin opetusmenetelmiin.  Erityisen huolissani olisin kyllä valkoisista brittipojista, jotka putosivat kelkasta. Valitettavasti en saa linkkiä HS:ien artikkeliin, koska artikkeli on maksun takana.

Mutta summa summarum: tulevaisuudessa on valoa! Maahanmuuttokeskustelu alkaa lopultakin sietää monenlaisia näkemyksiä ja lähestyä faktoja luulojen sijaan. Asialla onkin kiire, sillä kaikilta kulkuväyliltä kantautuu järkyttäviä uutisia pakolaisten hädästä, kun me  itsekkyydessämme olemme täynnä ennakkoluuloja ja vihaa ja tappelemme keskenämme koettamatta ratkaista asioita. 

30.8. Tänään on satanut rakeita ja ukkostanut kauan ja kovaa. Aamupäivällä alkoi ja edelleen ukkostaa Satakunnan lakeuksilla. Herkimmät kesäkukat ovat murtuneet rankkasateen alla. Ei ole päässyt ulos. 

(Valokuva Iines, Kapalolapsi)

187 kommenttia:

  1. Hieno valokuva! - Nuo makrokuvat ovat hienoja, kun tuovat näkyville sen, mitä en näillä rähmäisillä silmilläni kykenisi näkemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostaa nähdä detaljit. Hyönteisten rakenne on kiehtova! Haaveilen objektiivista, jolla voi kuvata vielä tarkemmin. Lisäksi suuri unelmani on saada vedenalainen kamera.


      Tuo lehtipistiäisen toukka popsi hyvällä halulla lehteä, lehti hupeni silmissä ja melkein kuuli kun vauva röyhtäili.

      Poista
    2. Tosi hieno kuva!
      Leonoora

      Poista
  2. Ai koska näin uusnatsin. No ei tästä montaa viikkoa ole, kun ryypättiin. Sitten erään toisen uusnatsin näin tässä kaupungilla uuden vaimonsa kanssa.

    Että kyllä niitä kavereita on.

    Niin paljon, että Suomen Sisu on thaimaassa ansiosidonnaisuudella asuvan toiminnan johtajan sanoin laamaantunut, kun tulee väkeä ovista ja ikkunoista.

    VastaaPoista
  3. Ai, että koska on joku raiskattu? No ei tuu mieleen. Puukotuksia sen sijaa tulee. Sellaisia ne naiset on, heti puukottamassa.

    Että natsi vs raiskaus, lyhyt tilasto: 2-0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusnatseja ei Pikkukaupungissa näy, ei ole koskaan näkynytkään. Siksi tuntuu kummalliselta, että Helsingin Samomat kirjoittaa uusnatsivaarasta pienin väliajoin.

      Raiskauksista sen sijaan luen lähes viikoittain lehdestä. Viimeksi viime viikolla luin Espoon raiskauksesta. Raiskaaja oli tummaihoinen. Sen sijaan Vantaalla viime viikolla raiskausta yrittänyt oli kantasuomalainen ja vaalea, mikä poikkeuksellisesti mainittiin lehdessä.

      Poista
    2. Minäkin asun pikkukylässä. Piilossahan ne natsit ovat. Mutta enemmän heitä on kuin raiskauksia.

      Poista
    3. Enemmän anarkistejakin on kuin raiskaajia. Heistä kuulee ja lukee paljon useammin kuin uusnatseista. Muistelen, että heidän lempparinsa ovat astalotemput ja ikkunat unohtamatta hevosten hakkaamista.

      Anarkia, joka on siis väkivaltaa, on lisäksi metodi, jota kansanedustaja Li Andersson on televisiohaastattelussa pitänyt tarpeellisena. En muista tästä kenenkään nostaneen meteliä.

      Poista
  4. Iineksen sivupalkista löytyvää Kirsti Ellilän blogia "Kirjailijan häiriöklinikka" luin. Siellä joku kommentaattori väitti ainakin toisinaan ihan kusipäisenä esiintyvästä Timo Hännikäisestä, että : "Hänen sanomisen vapauttaan ei kukaan ole koskaan pyrkinyt rajoittamaan. Se Hännikäisestä."

    Eikö tuo ole valehtelua ja vähintään samanlaista sontapuhetta, jota Hännikäinen välillä esittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kummallista, miten ihmiset täällä blogimaailmassa nimittelevät toisiaan tai muita ihmisiä. Kuka voi sanoa ylipäänsä toista kusipääksi?

      Kyllähän Hännikäisellä on aina ollut takertujat ja estäjät kimpussaan alun hallelujaa-vaiheen (Ilman-romaanin vastaanotto) jälkeen. Hänkin on sortunut känniurpopostauksiin nyttemmin.

      Poista
    2. Noh, tuo kusipäinen tuli minulta ihan vahingossa. Paskakalloa meinasin.

      Poista
    3. En minä toisten kirosanoja vahdi. Puhuin toisten nimellä nimittelystä, solvaamisesta, herjaamisesta. En tiedä kumpi se on sanottuna kollegasta. Minusta se nyt vain on matalamielistä ja tarpeetonta.

      Poista
    4. Tottakai on. Mutta jollain lailla täytyy tuomita sanotut sanat, silloin kun ne ovat järjen hiventä vailla. Yritän siis uudelleen: Hännikäisen taannoiset facebook-kännipäivitykset hipoivat hulluuden syvintä olemusta.

      Poista
    5. Kyllä minusta kunnon varttihullunkin sanomiset ovat kiehtovampia kuin kenenkään känniurpopostaukset tai kollegan nimittäminen kusipääksi. Sillä kusipääksi nimitetyllä on lause, kielen rytmi ja poljento konsanaan parempaa kuin monella muulla.

      Poista
    6. Varmaankin niin, mutta ei kai näissä sentään: Hännikäinen kirjoitti esimerkiksi Naisasialiitto Unionin sekä väkivallan uhreja auttavan Naisten linjan sivuille viestejä, kuten "Sieg heil", "Panen teitä perseeseen" ja "neekerineekerineekerineekerineekeri ––".

      Poista
    7. En minä välitä noista känniurpoiluista. Kohautan olkia. Kehotan muita tekemään samoin.

      Puhuin tietenkin Hännikäisen normaaliteksteistä. Jos Saarikoski ja muut delirium tremens -tyypit eläisivät nyt, saisimme ehkä lukea enemmänkin noita känniurpopostauksia ja tviittailuja.

      Poista
    8. Niin se tietenkin on. Kirottua, näitä nykyajan viestimiä. Minäkin joudun seuraavana aamuna poistelemaan kaikkein kirkkaimpia älynväläytyksiäni, ainakin sellaisia hulluuden rajan tuol puol kulkevia. Mut, mä en oo julkkis. Enkä jumalainen, kirjailijakastiin kuuluva, pyhää tekstiä suoltava kirjailija. Kuten nämä myyjät melkein.

      Poista
    9. Hännikäisen normaaliteksti? Mitähän se mahtaa olla, kun se ei kutsu lukemaan ei sitten yhtään.

      Varmaan johtuu ideoista? Sitä ei ole. Olkoonkin, että osaa käytää kieltä, kuten kunnon postmoderni. Eli tyhjää.

      Minäkin olen maalari. Maalaan vinyylivalkoista seinille telalla ihan milloin vaan. Ainoa vaan, että sen neliöhinta on aika alhainen.

      Poista
    10. Entiset blogitekstit olivat kielellisesti hienoja ja paneutuvasti laadittuja.

      Kannattaa tässä huomata, että en puhu nyt sisällöstä, en mielipiteiden oikeellisuudesta tai edes hyväksyttävyydestä. Olen itsekin kirjoittanut kitkerän blogijutun hänen Ilman-teoksensa joistain teemoista, löytynee halukkaille muistaakseni nimellä Yksin oon mä vain.

      Poista
  5. Viher- ja muut vasemmistolaiset ja demarit ovat täynnä raivoa, kun vuosikymmenien valta-asema on mennyttä. Heidän mielestään kansa on äänestänyt väärin. Se suututtaa. Sivustakatsojaa huvittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, paljolti näin tämä ilmapiiri on tulkittava. Raivo alkoi vaalitulosten selvittyä. Jo ennen kuin hallitusta oli muodostettu sen tulevat toimet haukuttiin ennennäkemättömällä kiihkolla. Ville Niinistö profiloitui oppositiopolitiikan pääjohtajaksi, ja vihreiden oli helppo kerätä lisäsuosiota kohtalaisesti menneiden vaalien jälkeen.

      Tuo kansan tahdon mitätöiminen on minusta vaarallista. Se on samalla demokratian halveksimista, vaikka demokratia on juuri sitä, mitä puheissa vaaditaan. Nykyinen oppositiopolitiikka on ahdistavaa ja siinä on kaikuja diktatorisesta hengestä: äänestäjistä ei tarvitse piitata, jos heillä on väärä mielipide.

      Poista
    2. Kyllä se aika huolestuttavaa on, että persut nimetään puheenvuoroissa natseiksi, fasisteiksi tms. Toisaalta ihan sama vika Rahikaisella, persut käyttävät vastustajistaan törkeästi leimaavia sanontoja, kommunisti, taistolainen jne., jotka ovat aivan liian yleisesti heidän kielenkäytössään. Sitä paitsi en luovu ajatuksesta, jonka mukaan perussuomalaiset ovat aikamme taistolaisliike. Erotuksena se, etteivät alkuperäiset taistolaiset päässeet koskaan politiikan vallan kahvaan käsiksi, koska kannatus oli niin pientä.

      Poista
    3. Sitä saa mitä tilaa, kuinka te kehtaatte, ja kehtaattehan te.

      Niin paljon on kuullut persujen oppositio lätinää, niin nyt ei saa kuulemma persuja kritisoida, jos et ole persuja äänestänyt.

      Mitenhän ne persut sitten tätä ennen...

      Joka tapauksessa. Persuja saa ja pitää kritisoida. Ano voi olla huoleti, että se ei johdu siitä, että valta on menetetty.

      Mutta sanotaan nyt kerrankin jotain hyvää persuista. Kirjoitan tästä oman blogin vielä, mutta näin lyheysti. Työllisyysrahojen karsiminen on hyvä päätös. Toivottavasti kaikki palkkatuet katoavat tämän myötä. Toivottasti vasten sitten koulutukseen panostetaan. Toivotaan toivotaan.

      Poista
    4. Vaan minäpäs luin pari hauskaa juttua kirpputorilta osatamastani vuoden 1992 Suomi 75-vuotta juhlalehdestä (Yhtyneet kuvalehdet).

      Toinen oli tarina ensimmäisestä suomalaisesta, ja sen oli kirjoittanut Veikko Huovinen. Ensimmäinen suomalainen oli Huovisen mielestä 140-senttinen bushmanni, litteänenäinen, korkeat poskipäät, hiukset hauskoilla piparpalloilla, ihon väri kellertävä. Busmanninaisilla oli rasvapakarat (steatopygmi). Olosuhteiden kautta tämä miesbushmanni hylättiin laivasta Suomen kolkolle rannikolle, josta kaikki sitten alkoi.

      Se toinen juttu oli taas viimeisen suomalaisen kuolinilmoitus, Risto Karlssonin laatima. Tässä kirjoitan sen kokonaan:

      Leskirouva
      Albina AL-SAID
      o.s. Pettersson

      s. 24.6.3614 Närpiössä
      k. 12.9.3702 Närpiössä

      Kaipaamaan jäivät edesmenneen ja hänen puolisonsa
      Ali Ben "Jussi" Yossefin ulkomailla asuvat lapset,
      Muhammed, Elias ja Ben, sekä lastenlapset Xenia,Terminator, Lavinia, Baussa, Chloe ja Hellfighter

      Allah, sinun käsissäsi on päiviemme määrä

      Rakkaamme palaa takaisin Jumalan luokse Närpiön uuden moskeijan palmulehdossa 28.9.3702 klo 12.00
      Greenwichin aikaa.


      Mainittakoon peräkaneettina, että Karlsson oli laatinut ilmoituksen Tilastokeskuksen avulla, todennäköisyyslaskelmien mukaan. Esimerkiksi Närpiö on kuolinpaikkana siksi, että siellä on Suomen alhaisin kuolinluku. - Teksti on siis yli 30 vuoden takaa!

      Poista
    5. Korjaan: teksti on yli 20 vuoden takaa, ja onhan se jo jotakin!

      Poista
    6. Se oli sitä aikaa, kun Suomen väkiluvun ei pitänyt ikinä ylittää 5 miljoonaa. Nyt meitä on täällä jo 5,4 miljoonaa ja lisää lappaa ovista ja ikkunoista.

      Mitähän kieltä Suomessa puhutaan vuonna 3702?

      Poista
    7. Veikkaan että Kilgonia.

      Poista
    8. Kyllä, Tapsa, tuolloin ennustettiin, että ellei mitään tehdä, väkiluku romahtaa ja alkaa laskea jo vuonna 2001. Tähän suhdanteeseen tuo närpiöläisen kuolinilmoitus perustuu.

      Minä veikkaan tulevaksi kieleksi englantia. Opetushallitus yrittää sen lisäysytä opetuskieleksi nyt jo enenevässä määrin.

      Poista
    9. Viimeiset kahdeksan vuotta pääministeri on ollut kokoomuslainen ja sitä ennen kepu on ollut vallan kahvassa. Onko jokin oleellisesti muka muuttunut?

      Poista
    10. No sen verran, että demarit ja vihreät ovat jääneet pois. Ja vasemmistokin.

      Poista
  6. Täällä Iineslandiassahan ollaan kovia lukemaan Hesaria, niin kysyisin, että mitäs mietä olitte kun Koneen kartanosta tehtiin aukean juttu paperille ja 8 minuutin video nettiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä on Koneen kartano enkä ole juttua edes huomannut. Kartanojutut eivät kiinnosta!

      Vaan mitä sinä Samppa pidit Risto Karlssonin viimeisen suomalaisen kuolinilmoituksesta? Tämmöinen on kiinnostavampaa.

      Poista
    2. Minä kun olen ollut tekemissä sen verran monen kartanon, en ehkä herrojen, mutta kartanoiden kanssa, Niin kiinnostaahan moiset. Varsinkin kun tämä kartanon Herra omistaa Sanomaa ison siivun.

      Karlsson on vähän kujalla. Kyllä se on niin, että jos Suomi ja suomalaiset kuolee, niin se uskonto on pastafaria, scientologia tai jotain muuta may the force be with you juttua.

      Minä kun en usko, että näin vittumainen kansa kuolee. Se voi muttaa väriä, mutta uskon että sopeutuvat ja muuttuvat samalaisiksi murjottajiksi ja mököttäjäksi, kuin alkperäiskansa.

      Eli ei Karlssonin huumori toiminut minuun.

      Poista
    3. En ole tämän päivän Hesaria lukenut, mutta lapsellisiahan väitteet toimituksien sitoutumattomuuksista ovat. Eikös Koneen kartanossa aikoinaan filmattu elokuva Katariina ja Munkkiniemen kreivi? Pekka Herliniä näytteli muistaakseni Leif Wager.

      Poista
    4. Tämä oli käsittääkseni kuvitteellinen juttu: kuka ja millainen on todennäköisin viimeinen kuolija Suomessa joskus.

      Tuo kuoleminenkin on laskettu silloin vuonna 1992 tilastokeskuksen kehittämispäällikön Mauri Niemisen kanssa. Väkiluku alkaa laskea Karlssonin mukaan vuonna 2001, ja siitä alkaa alamäki. Vuonna 2388 olemme niemisen mukaan samassa tilanteessa, jossa olimme 1700-luvulla, kun väestökirjapito alkoi: Suomessa oli 421 000 henkiklöä. Viimeinen suomalainen kuolee v. 3702.

      Tilastollisesti viimeinen suomalainen ei ole somali tai venäläinen, vaan närpiöläinen, ruotsia puhuva leskirouva - kuolevaisuus on harvinaisempaa ruotsinkieleisten keskuudessa. Viimeinen suomalainen mies kuolee vuonna 3673, ja hän oli tilastotieteen valossa pohjoiskarjalainen sydäninfarktiin kuollut ylipainoinen poikamies, joka juopottelee ankarasti ja polttaa kaksi askia tupakkia päivässä.

      Poista
    5. Mites se Karjalainen sanoi? Mikään ei ole niin vaikeaa kuin ennustaminen, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.

      Poista
    6. Ei tuo taida olla ryppyotsainen ennustus, vaan leikkimielinen iloittelu. Minua ainakin se huvittaa, koska se tuntuu osuvan jo nyt aika lähelle. Islamin uskontohan hakkaa määrissä mennen tullen muut uskonnot. Miksi se ei täälläkin muodostuisi valtauskonnoksi muutaman sukupolven aikana?

      Poista
    7. Vain hompanssien haaveissa tämä maa muttuu musulmaani enemmistöiseksi. Niiden janttereiden, jotka myös haaveilevat valkoisen rodun ylivoimasta joka tulee väistämättä ajautumaan natsihenkiseen sisällisotaan.

      Poista
    8. Hompanssi, jantteri, tulipas taas uusia sanoja listalle selvänottoa varten. Hompanssin arvaan, mutta jantteria en tiedä. Musulmaani?

      Älä nyt viitsi tämmöistä, Samppa. Voin kuvitella että huonoilla nettipalstoilla on tämmöistä kieltä. En tykkää yhtään.

      Poista
    9. Musulmaani, lainasana venäjästä.
      Jantteri, armeijatermi, ampumataulu joka nousee ja laskee itsestäään.

      Minähän olen käyttänyt olellisesti pilkkaavampaa kieltä täällä? Mutta yritän käyttää, no, vähän vähemmän tulkinnallisia sanoja.

      Poista
    10. Ei, vaan lainasana persian kielestä.

      Tarkistin - sana voidaan luokitella myös rasistiseksi haukkumasanaksi, joten se ei jatkossa kuulu tänne.

      Poista
    11. Vai rasistiseksi, no olen tietämättäni ollut sitten rasistinen. Vältän käyttöä täällä, mutta mielestäni se on parempi sana kuin muslimi.

      Vähä kuin en sano yleistäen, Muhammedit, vaan Mehmedit. Sen ei pitäisi olla rasistinen, koska Mehmed mikä hänen numero nyt olikaan, valloitti Konstantinopolin.

      Poista
    12. Jäi vähän vaivaamaan, ja otin selvää myös. Ranskaksi muslimi on musulman. Nyt menisin vähän varovaiseksi väittämään tätä rasistiseksi?

      Poista
    13. Venäläisiltähän minä tuon sanan opin: Мусульманин, lausutaan musul'manin.

      Poista
    14. Musulmaani on Jaakko Hämeen-Anttilan Islam-sanakirjan mukaan tullut persian musulmanista - en saa tabletilla heittomerkkiä a:n päälle. Muiden lähteiden mukaan musulman - muslimimies - esiintyy monissa kielissä, varmaan venäjässäkin, joten se onkin ehkä tullut monta reittiä suomen kieleen.

      Sana on mielenkiintoinen, sillä se on käsittääkseni periaatteessa asiallinen, mutta suomen kielessä se on monen mielestä saanut halventavan sävyn. Sana yhdistyy suomalaisella ehkä sanaan (musta) murjaani, joten rasistinen mielleyhtymä tullee sitä kautta.

      Poista
    15. No tuota. Minä en luota monen suomalaisen mielipiteeseen tässä asiassa.

      Asia on aivan selvä, sana ei ole rasistinen. Mutta, kohteliausuudesta Iines sinua kohtaan, en käytä sanaa täällä.

      Poista
    16. Ei minua tarvitse pokkuroida, tai ei saa. Ihminen voi olla oma itsensä! 

      Tässä vaan on bloginpitäjänä alkanut pelätä, että joutuu vastuuseen rasismin levittämisestä, jos ei valvo kommentteja. Perskohtainen sietokykyni on lähinnä rajaton

      Poista
    17. Miettinyt tässä jo toista tuntia, mitä vastaisin.

      Tulee vaan mieleen, Viktor Klemperer, mies joka koosti 2. maailmansodan jälkeen kirjan 3. valtakunnan kieli. Sitä ei ole suomennettu, yritin lukea sen englanniksi kerran, mutta eihän siitä mitään tullut. Mutta kun en osaa saksaa, niin en osaa. Mutta hänen omaelämäkerta Tahdon todistaa, oli väkevää, hmm, todistamista.

      Mamukriitikoiden, kuten myös suvaitsevaiton kielestä saisi kiinnostavan tutkielman. Varsinkin mamukriitikoiden., He kun kirjoittavat kieltä uusiksi. Merkitykset muuttuvat ja kukaan muu kuin heidän mölöönsä vihkiytynyt, ei tahdo ymmärtää, mitä he yrittävät sanoa.

      Rasisimin levittäminen. Ymmärrän, mutta en ymmärrä.

      Poista
    18. Viittasin jo ylempänä siihen, että Karlson teki muistokirjoituksensa silloin, kun Suomen väkiluku laski. Yhteen aikaan esitettiin "tieteellisenä totuutena", ettei se ikinä ylitä 5 miljoonaa.

      Mutta vuoteen 3700 on noin 1700 vuotta. Siihen nähden on rohkea arvaus esittää, että Suomen uskonto olisi islam - sen ikäkin kun on vain 1400 vuotta. Tässä mielessä kallistun Sampan linjoille ja veikkaa, että olemme hyljänneet aavikkoheimojen epäjumalat ja palanneet takaisin Ukon syliin.

      Mitä murjaaniin tulee, niin eiköhän kohta Tiernapojissakin lauleta, että "hoo, jos minä olen uussuomalainen", ja "kattokaa te nyt tuota maahanmuuttajataustaisten kuningasta".

      Poista
    19. Sampan ehdotus kielen tutkimisesta on hyvä ja varmaan joku sen vielä tekeekin. Mutta kyllä minun mielestäni suurin syy mamukriitikoiden kieleen on se, että se alkoi pilkasta suvakkien kiertoilmauksiin ja on nyt kehittynyt omaksi lajikseen.

      Toivonpa, että joku tekisi tutkimuksen myös henkilökuvien käytöstä Helsingin Sanomien kotimaan uutisissa.

      Poista
    20. Puhutko Tapsa nyt valokuvista, kun henkilökuvaa meinaat, vai sitä, että ketä on haastateltu?

      Poista
    21. Minä veikkaan, että uusi uskonto on jo osin tullut: ylin jumala on Minä ja mun keho. Kaikki mitä maailmassa on, on mua ja mun kehoo varten. Aamen.

      Molempien taistelevien laitojen kieli on tutkimisen arvoista ja uskonpa, että tähän kyllä tartutaan suomen kielen laitoksella, kenties muissakin tiedekunnissa. Kiinnostavampi on kuitenkin äärisuvaitsevaiston kieli, koska se pohjaa niin paljon käsitteellisille ja hämärille ilmaisuille, jotka kaipaisivat todellisuuteen naulaamista. Kieli on myös eufemistista, kiertoilmauksia suosivaa.

      Äärikriittisten kieli taas on suoraa ja rehvakasta, hivenen hyperbolaan kallellaan, ei niin kiertelevää ja käsitteellistä kuin äärisuvaitsevaiston. Sitä leimaa värikkyys, joka tuo mieleen joiltain osin murteiden tavan ilmaista asioita.

      Poista
    22. Tarkoita sitä nyt muutaman vuoden vallinnutta käytäntöä, että olipa tilaisuus mikä hyvänsä, niin sitä kuvittamaan valitaan maahanmuuttaja.

      Ymmärrän ilmiön taustan hyvin: annetaan kuva, että meillä on täällä paljon erilaisia ja erivärisiä tavallisia ihmisiä. Niin kuin onkin.

      PS. Selasin tämän aamun lehden ja ihan kiusallakin olivat haalineet kuviin vain kantasuomalaisia - syynä todennäköisesti se, ettei niissä tilaisuuksissa ollut yhtään muualta tullutta.

      PPS. Tämä ei sitten ole rasismia eikä vihapuhetta, vaan arvovapaata mediatutkimusta.

      Poista
    23. Helsingin Sanomista voisi hyvinkin tutkia henkilökuvalla manipulointia, ja sen lisäöksi ehdotan maailmankuvalla manipuloinnin tutkimusta.

      Tämänaamuisessa Hesarissa huomioni kiinnittyi koko aukeaman juttuun "LEIPÄJONOT KASVOIVAT MYKISTÄVIIN MITTOIHIN, Myllypurossa elintarvikkeita jonotetaan jopa tunteja. Lahjoitukset tulevat kauppialta."

      Lisäksi on jättikokoisia kuvia leipäjonoista, jotka kiemurtelkevat suojatien yli. Juttu tuo mieleen muinaisen Hymyn sensaatiojutut.

      Paljon ennen vaaleja sain tyttäreltäni viestin, että täällä (Hgissä) on HIRVEITÄ leipäjonoja, ennätyspitkiä, päätä ei näy. Tämä oli aikana, jolloin Arhinmäki ja Ville Niinistö huseerasivat hallituksessa.

      Nyt HS haluaa antaa kuvan, että hallitus on leikannut säästöillään kansan ahdinkoon ja leipäjonoon. Oikeasti, Helsingin Sanomien Kimmo Oksanen - leikkauksiahan vasta kaavaillaan. Haloo. Nämä jonot tulevat muusta syystä.

      (Se mistä leikataan, on oman juttunsa arvoinen asia, mutta siis tämä HS:ien maailmankuvan luonnista.)

      Poista
    24. Tapsa, mainosihmisenä olet varmaan huomannut, miten mainoksiin haetaan vasiten tumma ihminen suomipojan tai tytön rinnalle.

      Niin Hesarin etusivullakin komeilee tänä aamuna vaalea suomipoika ja tummaihoinen tyttö, suomipaidassa molemmat. Kyseessä on Pirkka-mainos.

      Poista
    25. Leipäjonoja on ollut jo pian 25 vuotta. Hesarin otsikko, että poliitikot eivät uskalla sinne, oli mielestäni typerä. Varmasti uskaltavat, mutta heidän ei tarvi sinne mennä taloudellisista syistä itseään ylentämään, tai nöyryyttämään.

      Mitä tulee näin ollaan värikästä Suomea valokuviin. Joo, onhan se huomattu. Mutta sitä kun ei tiedä, kuin hyvin itse kuvaus tilanne tätä todellisuutta heijastaa, vai onko se kuvatoimittajan valinta, että huonokin kuva muuttuu hyväksi, kunhan siinä on etnistä värinää. En tiedä.

      Pirkkamainos, hehän mainostavat koripalloilijoilla, että siinä etninen värinä on enemmän kuin paikallaan.

      Poista
    26. Helsingin Sanomat tuskin kelpuuttaa mitä tähansa mainosta etusivunsa kokosivun mainokseksi. Tuo etninen värinä on tässä mainoksessa kuitenkin niin asetelmallista, että se huvittaa.

      Sarjassamme "Valistuskuva pöljille nro 6." Valkotukkainen suomipoika Finland-paidasssaan ja rinnalla soma tumma hymytyttö samanlaisessa Finland-paidassaan. Hengeltään samaa sarjaa kuin se toisen ääripään tunnettu hengentuotos.

      Tätä ei kannata nyt lukea niin, että minusta mainoksissa saa olla vain valkoista ihoa.

      Poista
    27. Vaikea uskoa, että Hesarin asiat olisivat niin huonosti, ettei mainoksiin pääsisi vaikka piruperkele papin kanssa muhinoimassa, jos joku sellaisen mainoksen vain maksaa. Pirkka-mainosta en ole nähnyt, mutta eiköhän se ole Keskon tuotoksia.

      Poista
    28. Tuossa on se ilmoitus ainakin minun selaimessani.

      Poista
    29. Ilmoitus on siis koko etusivun suuruinen.

      Poista
    30. Minustakin oli aika inhaa, että koripalloilijoita etusivulla, mutta en siitä mieltäni pahoittanut. Kauppiailla ei voi olla muita ideologioita kuin pyrkimys myydä mahdollisimman monelle.

      Poista
    31. Totta kai, Iines, minulle on hyvinkin selvää ja tuttua miten henkilöt mainoksiin valitaan. Siitä käytetään samaa ammattitermiä kuin esiintyjiä esim. elokuviin valittaessa - casting.

      Muistanpa nekin ajat, jolloin eräällä itc-asiakkaallani oli ongelmia jenkeistä tulevien kuvien kanssa, niissä kun oli aina sekaisin valkoisia, mustia ja keltaisia ihmisiä. Siihen aikaan se ei ollut Suomessa myyntiä lisäävä tai brändiä rakentava seikka.

      Tämä Pirkan mainos (olen muuten tehnyt mainontaa aikoinani Keskollekin) on ihan ok henkilöiden suhteen. Sasu Salin on sympaattinen työläistaustainen taviskundi Malmilta. Tunnen muuten hänen ekan valkkunsakin...

      Poista
    32. Leikataan 35% työeläkkeistä ja 5% palkoista, niin sitten pääsee mahdollisimman moni jonottamaan ylijäämä ruokaa.

      Mikä tuo 35%:n leikkausehdotus oikein on? No, kutakuinkin sen verran leikataan takuueläkeläisen tuloista, kun asumistuki muutetaan yleiseksi asumistueksi. Reiluuden nimissä myös muilta eläkeläisiltä pitää leikata tuloista saman verran. Ei sellaista tapahdu.

      Jos totta puhutaan, niin sellaista tapahtuu. Eurostaniassa mikä hyvänsä leikkaus on nyt monien mielestä aivan välttämätöntä.

      p.s en ole tiennytkään, että meillä on ollut vasemmistovihreä hallitus viimeiset 8 vuotta - luulin ihan, että päministereinäkin on toiminut aivan jonkun muun puolueen kollit. kaikkea sitä luuleekin...

      Poista
    33. Mainos on minustakin ok. Kyse onkin HS:ien linjauksista.

      Mainos herätti huomioni, koska en ole nähnyt sitä muualla, ja nyt se oli isona HS:ien kannessa juuri nyt.

      Poista
    34. Anonyymi, ymmärrän pointtisi, mutta ei sieltä voi leikata, minne ei ole mitään tukirahoja osoitettu. Kyseessä olisivat palkanalennukset, ja siihenhän esimerkiksi ay-liike ei ole halukas.

      Säästöä syntyy vain, jos annetusta leikataan pois. Tämä on ikävä ja karvas totuus. Itsekään en hyväksy vanhusten ylimääräisen asumislisän poistoa, sillä tämä tuki kohdistuu niille, jotka sitä eniten tarvitsevat ja sen poisto puolestaan vaikuttaa vanhuksen pärjäämiseen merkittävästi. Sipilä on tässä tehnyt virheen, joka tulee kostautumaan muina kuluina. Aamu-uutisista olin kuulevinani, että persut tai oliko se nyt Soini ei hyväksykään tätä leikkausta. Kuulinkohan väärin?

      Meillä on edellisissä hallituksisa ollut vahva demariedustus, ja mukana on ollut arhinmäkeläisiäkin. Jos nyt haukutaan hallituksen muita puolueita kuin keskustaa, sopinee hieman mollata vanhojenkin hallitusten muita puolueita. Muistanpa erään tarmokkaan valtiovarainministerinkin.. Eivätpä saaneet Suomea nousuun vaan entistä kiihtyvämpään laskuun, joten nousu on nyt tämän hallituksen tehtävä tai ollaan Kreikan tiellä. Miten kävi leikkauksia vastustavan Zipraksen?

      Poista
    35. Totta kai HS "kelpuuttaa" etusivulleen minkä tahansa mainoksen, joka ei riko lakia tai ole muuten erittäin paheksuttava.

      Enpä edes muista milloin Hesari on viimeksi torpannut mainoksen... Sellaista on kyllä joskus tapahtunut. (Sisäpiirisssä nämä tiedot kulkevat nopeasti.)

      Bisnestähän se on ja hinta on tietenkin kovempi kuin sisäsivuilla. Ennen vanhaan kaikki Hesarin etusivut oli varattu puolen vuoden päähän.

      Nyt Hesarin suurin ongelma on vahvasti laskeva mainosmyynti. Levikin lasku on vasta kakkossijalla.

      Poista
    36. Tarkistin asian. Hesarin etukannessa tosiaan komeilee mikä tahansa iso mainos eri päivinä.

      Tuo tarkoittamani mainos vain osui käteeni, kun vasiten hain lehdestä asenteellisia juttuja.

      Poista
    37. Tarkoittamani kuvavalinta on esim. tämän päivän (3.9.) Hesarissa sivulla A6. (Aika huomaamaton, mutta taatusti ei sattumaa.)

      Poista
  7. Ai, tuo someliini on siis lehtipistijäisen toukka! (Iineksen ottama kuva ylhäällä). Mitähän siitäkin isona tulee.

    Kumma, miten somia sekä eläinten että ihmisten lapset ovat pienenä.
    Samat lapset, joista isoina voi tulla mitä tahansa. Pahinkin rikollinen on ollut pieni vauva, ehkä kirkassilmäinen ja hymyilevä tai pahasti parkuva, rähmäsilmäinen. Mikä ennuste voidaan lapsesta antaa vauvavaiheessa? Ei minkäänlaista, mielipiteeni.

    Mutta noista teidän jutuistanne en osaa sanoa mitään. Jokaisella on omat mielipiteensä.

    Kävin lenkillä äsken (klo 15-16) seuralaisena pääministeri. Eli kuuntelin kännykästä Areenalta pääministerin haastattelutuntia. Saimme kulkea rauhassa. Ainoat vastaantulijat oli nuori mustalaismies ja leveähameinen nainen. Mies pysäytti (pääministeri oli sen ajan hiljaa) ja kysyi: Mitähän varten ne on raastanut asvalttia pois? (suuret työkoneet tien varrella), vastasin: Ehkä ne laittaa uuden asvaltin, kun se oli mennyt huonoksi ja öljyn hinta on laskenut, Jatkoimme matkaa, romaanit toiseen suuntaan, minä ja pääministeri toiseen.

    Kyllä. Olin tyytyväinen seuralaiseeni ja hänen vastauksiinsa. Me oltiin hänen kanssaan samaa mieltä. Haastattelijat esittivät kiperiä kysymyksiä, "me" selvisimme niistä mielestäni ihmeen hyvin.
    Ai että tuntui rohkaisevalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtipistiäinen se lienee, Liisu. Vuorenvarmaksi ei uskalla sanoa mitään tietoa netissä. Mutta siis näin olin katsovinani netin kuvatarjonnasta. (Tunnetko Liisu haukkoja? Kuvablogissa on haukkalajin kysely, kun olen innostunut lintubongaaja.)

      Ääniohjelmat kuulokkeissa ovatkin mainio laji imeä itseensä tietoa lenkillä. Yleensäkin äänikirjat ovat kivoja. Voittavat tylsien kanavien muzakit.

      Poista
    2. Haukkoja? Tunnen tuulihaukan ja varpushaukan ja yleensä milloin lentävä otus on haukka, tunnistan sen lentotavasta.
      On isompi kuin pääskynen, joka myös lentää liitäen korkealla taivaalla.

      Poista
    3. Hiirihaukan kainuulainen tuntee siitä, että se on vapaa kuin ajatus.

      Poista
    4. Minä en juuri ole tuntenut haukkoja. Kun ensimmäisen näkee hieman lähempää, innostuu tutkimaan koko haukkakirjoa.

      Nyt huomaan haukkoihinkin pätevän saman tunnistuskeinon kuin muihin lintuihin: äänitunnistuksen. Yleensä löydänkin kuvattavani äänien perusteella, sillä linnut ovat laumaeläimiä, liikkuvat usein parvissa pitäen ääntä. Esimerkiksi hippiäistä ei muuten huomaa kuin pienestä moniäänisestä piipityksiestä kuusikossa.

      Poista
  8. Cimbex femoratus. Suomeksi ukkonuijapistiäinen eli koivun kalvonuijapistiäinen. Yleinen.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista! Se tuo sulokki on.

      Poista
    2. No sieltäpä tipahti tarkkaa tietoa! Kävin Wikipediassa katsomassa millainen otus ukkonuijapistiäinen muodoltaan on. Kauhistus! Kummajainen! Muistutti pitkäsääristä kärpästä, mutta oli julmemman ja suuremman näköinen.

      Ei uskoisi, että tuosta sulokkaasta pienokaisesta kasvaisi sellainen portsukka. Luulin että siitä syntyy hopeasiivipinen perhonen. Kaikkea kanssa!

      Poista
    3. Adolfus (myöhemmin Adolf) Hitleristä on hyvin hellyttävä vauvakuva vuodelta 1889. Myöhemmin hänestä tuli enemmän kuin Kauhistus! tai Kummajainen! tai portsukka.

      Ps. Lehtipistiäiset, joihin tämäkin vauva kuuluu, eivät ole ollenkaan inhottavia insectejä. Leppoisia ovat. Loispistiäiset (Parasitica) ovat elintavoiltaan niin kammottavia eläimiä, että Darwin (kuuleman mukaan) puuskahti että "En voi uskoa enää Jumalaan. Että olisi joku joka loisi näin kammottavan tavan elää." tms. - ei tuo lainaus ihan sanatarkasti noin ollut... ja sitä paitsi Darwin ei suomea puhunut. Mutta asiasisältö on O.K.

      Poista
    4. Ja Liisu kiltti: kärpäset ovat Dipteroita. Eli Kaksisiipisiä. (Vaikka eivät olekaan: on niilläkin 4 siipeä; ne takasiivet ovat vain surkastuneita.) Tällä "pitkäsäärisellä, julmannäköisellä" on 4 selvää silkkistä siipeä, näkyvästi. Ja se on, ihan oikeasti on! kiltti - ei edes pörise.

      Poista
    5. Tuo pistiäinen - joka ei ketään pistä - ei edes pörise ilkeästi niin kuin kärpäset. Vaan lentelee suhteellisen äänettömästi ilman läpi. Välillä se katselee niillä hyönteissilmillään että "mitähän ihmiset tuolla puuhailevat?" Mutta ei se oikeasti meistä ole kiinnostunut.

      Poista
    6. Erikoisen kaunis on kultapistiäinen. Olen valokuvannut sellaisen joskus ja näin sellaisen keihästettynä tänään aamuteeveessä. Ohjelmassa näytettiin myös värinsä säilyttänyttä kärsäkästä (peräisin oliko se nyt Pompeijin muinaisista raunioista tms.), lehtikärsäkästä. Kärsäkäs on lempihyönteiseni liikuttavan suloisen muotonsa - paksu imukärsä - vuoksi. Kuin pieni norsu.

      Poista
    7. Mutta mistä me tai edes Darwin tiedämme, ettei Jumala nimenomaan ole Loistava Loispistiäinen (lyhenne LOL)?

      On rasistisen ihmismäistä olettaa, että Jumala olisi jotain niin epäonnistunutta kuin inehmo, tuo lätisevä kääpä apinoiden jalon sukupuun kyljessä.

      Kylläpä uskovaiset ällistyvät, he he he, saatana, kun Taivaan Porttien tuolla puolen serafit, kerubit ja pistiäiset tunkevat kärsänsä heidän pehmeään ihoonsa! (Obs. Turkkaa on luettu.)

      Poista
  9. Hesarin Nyt-liite teki hienon tempun. Lopetti kaikkien kommenttien julkaisemisen joksikin aikaa. Tämä ei ole tietoyhteiskunta vaan aggressioyhteiskunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitä tuohon nyt snaoa? NYT in periaate on ollut kirjoittaa klikkiartikkeleja tyylin, jossa suorastaan kerjätään kommentteja. Ei suuri menetys. Maikkari lopetti kommentoinnin myös, jonka ymmärrän erittäin hyvin. Maikkari on likaämpäri.

      Poista
  10. Nyt-liite on niin huono, että luen sitä hyvin harvoin. Muuten olen sitä mieltä, että persujen trollitehdas pitäisi lopettaa. Samoin vasemmistoanarkistien, koska ovat tie fasismiin, Staliniin ja Hitleriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En seuraa takku.nettiä tai varisverkostoa, että en tiedä mitä nämä anarkistit puuhaa. Hommafoorumin tiedän jotenkin, mutta en seuraa sitäkään.

      Kirjoitelkoon vallankumous harhojaan, tai hommalaiset sisällisotafantasioitaan. Pysyväthän koneen ääressä, eivätkä mene ulos leikkimään.

      Tottahan on, että joku herkkä yksilö voi saada vaurioita ajatteluunsa näistä sivustoista. Mutta se kovin herkkä yksilö voi saada traumoja jo puhelinluettelosta.

      Poista
    2. Kyllä nämä kaksi osapuolta ovat tehneet ilmapiiristä aivan kammottavan. Heillä ei ole suhteellisuudentajua lainkaan.

      Poista
    3. Nyt näköjään Iltalehtikin on siirtynyt estämään kommentointia? On tainnut olla aika reipasta kuraa?

      Poista
    4. Minä olen tuskaantunut Facebookiin. Minulla on siellä "ystäviä" kaikista mahdollisista ja mahdottomista suunnista. Pitäisiköhän niitä jotenkin auttaa, minä en pysty enkä osaa.

      Poista
    5. Facesta minulla on sellainen neuvo, että pois sieltä ja twitteriin ;)

      Poista
  11. Radiouutisissa kerrottiin, että Mtv3 on sulkenut kommentoinnin tarkoituksenaan estää vihapuhetta ja rasismia. Samoin HS:ien Nyt. Iltalehdessä aletaan sensuroida kommentteja entistä tarkemmin. Ilta-Sanomissa ilmeisesti samaten, eli entistä useampi uutinen ei saa peräänsä kommentoinnin mahdollisuutta.

    En oikeastaan ihmettele tätä. Ehkäpä tämä rauhoittaa polarisoituneen keskustelun äärinapojen välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele minäkään. Olihan se alunperinkin selvää, että kun kaikki pääsevät kommentoimaan mihin tahansa mitä tahansa, niin sekasotku siitä syntyy.

      Netin ongelma on siinä, että täällä voivat olla rinnakkain ajatuksella kirjoitettu näkemys ja känninen vessarääpäisy.


      Poista
    2. Itse en ole nähnyt törkeitä kirjoituksia, vain tuohtuneita ja kiihkeitä. Ilmeisesti median toimituksiin on tullut tappouhkauksia ja suoranaisia valheita, joita ei ole päästetty julkisuuteen tai on sensuroitu jälkikäteen.

      Itse en pidä sensuurista, sillä se syö myös faktaa. Ymmärrän kyllä satunnaisen sensuurin, jonkalainen tämä lienee. Ikävät vaikutuksensa sillä kyllä on ilmaisunvapauteen. Ja mikä pahinta, se voi tiukentaa jatkossa median kynnystä julkaista kirjoituksia.

      Poista
  12. Hyvin yleistä on kommentointi, jossa ensin joku väittää jotain ja heti perään tulee toisilta,hyvin voimakkaita ilmaisuja käyttäen, epäilyjä toisen mielenterveydestä, tai sitten häntä saatetaan väittää punamädäkiksi, stalinistiksi, älykääpiöksi tai miksi tahansa. Nyt-liitteen uutispäällikkö kertoi, että huutokisa äityi kamalaksi jopa Windowsin ja Linuxin käyttöjärjestelmiä verrattaessa.En tiedä olenko vähän tekopyhä, kun itsekin käytän toisinaan aika runsaita ilmaisuja, mutta en aikoihin ole lehtien kommenttiosia juurikaan lukenut, - niistä tulee lähes aina huono olo.

    Yksi ilmapiirin keskeisiä. väittäisin että keskeisin, pahentajia on ollut vuosikausia jatkunut epävarmuus. Suuri, ehkäpä jopa suurin, osa ihmisistä elää taloudellisesti epävarmassa tilanteessa. Työpaikan menettämisestä järjestetään kisat jopa useita kertoja vuodessa. Vierestä lähtee kavereita, itse ehkä tällä kertaa säästyi. Nyt sitten saimme hallituksen, joka lupaa viedä loputkin.

    Ei vaadi suurta viisautta huomata, että tiedotuksessa painotetaan sitä, kuinka kalliita, huonoja ja laiskoja työntekijöitä olemme. Työ ei muka kelpaa, vaikka tarjotaan hyvää palkkaa. Iltalehti julkaisi useita halventavia kirjoituksia, joissa "työnantaja" ruikutti moisia, vaikkei itse ollut edes ennakkoperintärekisteriin merkitty ja työkin oli vain yhden viikonlopun kestävää roskien keräämistä.

    Näyttää siltä, että vanhuksemme eivät enää jatkossa pärjää sitäkään vähää kuin aikaisemmin. Perussuomalaiset lupasivat vanhuksille yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, totuus sitten selvisi: vievät loputkin.

    Keskustelu tasoittuu, jos ja kun taloudelliset olot vakautuvat. Pahoin kuitenkin pelkään, että kansalaisryhmien väliin on avautumassa vielä nykyistä suurempi, ammottava kuilu. Nykyistä suurempi osa kansalaista joutuu kokemaan sisäistä mitättömyyttä ja osattomuutta. Putoaa rahattoman osattomuuteen.

    Olen joskus ajatellut, että yliopistomaailma on yksi niin vahva osapuoli (ON SE!) tässä provosoivassa keskustelumaailmassa siksi, että tohtorit ja muut tutkijat ovat porvarin suurimpia uhreja ja siksi katekeroituneita. Työnantaja kun on ihan kamala. Opiskelevat puolet ikäänsä ja joutuvat sitten tekemään kurjia hommiaan pätkätöinä; joskus palkkaa tulee ja joskus ei. Ja opiskelijat sitten. Menkää Porthanian vessan seiniltä lukemaan ne kirjoitukset. Ei siellä mitään nokkelia viisauksia ole. Iänikuisten homojuttujen lisäksi siellä on aivan kamalaa tekstiä politiikasta, pakkoruotsista, neekereistä, muhammedista, persuista, perserei´istä ja punamädäkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, luen vain sanomalehtien kommenttikeskusteluita, eikä niissä mene - onneksi - läpi tuommoinen henkilökohtaisen persoonan haukkuminen joksikin. Etupäässä keskustelu on argumentoivaa, oli se sitten äärisuvaitsevaa tai äärikriittistä.

      Eniten minua kummastuttaa se, miten tietämättömiä ja osaamattomia ollaan: puurot ja vellit menevät sekaisin. Kun pitäisi keskustella tavallisesta kiireettömästä maahanmuutosta, niin siihen sotketaankin kiireellinen hädänalaisten pakolaisten auttaminen. Nämä ovat kaksi eri asiaa, mikä ei tahdo mennä meidän suomalaisten tajuntaan.

      Hädänalaiset pitää aina pelastaa ja heti resursseja kyselemättä, kun taas kiireettömät albanialaiset voidaan palauttaa kotimaahansa, koska siellä ei ole hengenhätää kenelläkään. Se, joka on maahanmuuttokriittinen, ei useimmitenkaan vastusta hädänalaisten pelastamista elämälle. Päinvastoin.

      Poista
    2. Vastalause. En ehdi nyt etsimään, muta usein olen henkilökohtaisiin solvauksiin niissä törmännyt.

      Poista
    3. Viittaan Helsingin Sanomien uutiskeskusteluihin (en lue Nyt-keskusteluja), kummankin iltapäivälehden uutiskeskusteluihin ja satunnaisesti vaikkapa Satakunnan Kansan, Aamulehden ja paikallislehden uutiskeskusteluihin. Persoonakohtaista törkeää haukkumista olen nähnyt lähinnä suomi24-palstoilla, joille olen eksynyt Googlen kautta tietoja hakiessani.

      Näissä en ole törmännyt näihin: "--epäilyjä toisen mielenterveydestä, tai sitten häntä saatetaan väittää punamädäkiksi, stalinistiksi, älykääpiöksi tai miksi tahansa".

      Uskon silti, että näitä on ollut, koska kerran kommentointia on alettu kieltää ja sensuroida. - Tämä kielto on siinä mielessä tekopyhää, että lehti itse paisuttelee ja vääristelee lööppejään ja houkuttelee suuria lukijamääriä halvoin keinoin.

      Poista
    4. Laitan tähän yhden esimerkin Iltalehden keskustelusta. "Ei ole lääkitys kunnossa", "Oletpa Anne täys MOUKKA" jne. Lue kaikki kommentit. Parempia esimerkkejä etsin myöhemmin.

      Poista
    5. Tuossa suurin ihmetykseni kohdistuu niihin, jotka pilkkaavat ihmistä, joka on leikattu parisensataa kertaa ja maannut kolme vuotta sairaalassa kärsien suuria kipuja. "Sitä saa mitä tilaa" - Uskomattoman paljon pahuutta tihkuen sanottu.

      Poista
    6. Olihan siinä ala-arvoista kommentointia, joka meni typerästi henkilökohtaisuuksiin. En lue tuonkaltaisia ammuntauutisia, ja se ehkä selittää "viattomuuteni". Ja vähemmän luen Iltalehden lööppejä kuin vaikapa Ilta-Sanomien, jossa keskustelu on minun lukukokemukseni mukaan huomattavasti parempaa. Olen kyllä sitä mieltä, että noin asiattomat kommentit eivät ole paikallaan missään lehdessä.

      Edelleen kummastelen silti sitä, että FB-nimellä, useimmiten ilmeisesti aidolla, esitetään pahimmat ilkeydet.

      Poista
    7. Niin, kyse näytti olevan siitä ammutusta naispoliisista, joka alkaa nyt vasta useitten vuosien jälkeen toipua vammoistaan. Tottakai nainen oli sankari, joka lähes kuoli muita ihmisiä suojatessaan.

      Niitä nyt vaan on infantiileja ja itsekkäitä persoonia, jotka eivät ymmärrä poliisin tehtävän luonnetta: auttaa, suojata.

      Vammaisen pilkkaaminen on minusta erityisen alhaista ja sydämetöntä, jos vammainen ei ole tehnyt pahaa. Muistan miten yksi kommentoija haukkui minua tk-eläkkeelle jouduttuani turhaksi kulueräksi puhevammani vuoksi. ja joku muu haukkui ja haukkuu vissiin edelleen runsaasta nettikommentoinnista. Mykkänäkö sitä pitäisi olla ja pitää ajatukset sisällään?

      Poista
    8. Sellainen havainto minullakin on, että lehtijuttujen FB-kommentaattoreissa on aivan kamalia.

      Poista
    9. Porokylän leipomon johtaja valitti hänkin vaikeuksistaan saada työvoimaa: "en keksi muuta syytä kuin että tukia saa liian helposti". Timonen kirjoitti blogissaan, että "työtarjous" käsitti ensin yhdeksän kuukautta palkatonta työtä, jonka jälkeen osalle rekrytoitavista olisi ollut "moro vaan!" tai mahdollisesti kesätöitä. Äsken kävin tarkistamassa, minulla ei ollut kaapissani Porokylän leipomon tuotteita. Olisin heittänyt ne menemään. Kaikkea sentään minäkään syö.

      Poista
    10. Yhteiskunnan pilalle hyyssäämälle yrittäjälle oli Lieksan kaupunki kustantanut uudet toimitilat 6,5 miljoonalla. Kaupunki oli saanut ne takaisin kahdenkymmenen vuoden aikana, vuokran ohessa. Yrittäjä sai rahat, kun lupasi kaksikymmentä uutta työpaikkaa. Ei niitä tullut eikä tippunut, raha kustansikin vain silloisten työpaikkojen säilymisen.

      Poista
    11. Yleisradiokin katsoi asiakseen levittää tuota pilalle hyyssätyn yrittäjän ja maamme oikeiston propagandaa.

      Poista
    12. YLE mainosti nyt, Someraivo ja jotain sinne päin. Luin Timosen blogista tarpeellisen, en klikkaa YLEn klikbaittiä. Mutta ei tästä paskasta tarvisi veroa maksaa.

      Poista
    13. En osta nyt tuota, että yrittäjä tarjoaa työntekijälle yhdeksän kuukauden palkatonta työtä.

      Minusta kaikki blogit, joilla on agenda, ovat epäluotettavia. Kannattaako maailmassa ajaa vain yhtä raidetta?

      Poista
    14. Minäpä taas uskon. Eikä tämä ole uskon asia. Vaan ihan todellisuutta, jonka tiedän vallan hyvin. Olenhan veteraani poliittisessa uudellenkoulutuksessa.

      Poista
    15. En ryhdy kinaamaan asiassa, josta minulla ei ole muuta tietoa, kuin väite, että työtarjous käsitti yhdeksän kuukautta palkatonta työtä.

      Lähtöasetuksena on lisäksi, että puhutaan normaaleista töistä, joita sitovat normaalit työehtosopimukset. Jos kyseessä on jokin yksityinen pimeä työ, asia ei kiinnosta minua, koska sellaista eivät tietenkään mitkään säännöt sido.

      Poista
    16. Työkokeilu ei ole palkkatyötä.

      Tässä sitä mennään pieleen, kun kuvitellaan, että sitä palkkatyönehdoilla mennään. Kun ei mennä. Vaan ihan muilla säännöillä.

      Poista
    17. Ei työvoimapoliitiinen uudelleenkoulutuskaan ole palkkatyötä. Sitä tehdään valtionvaroin, työtön saa korvausta nykyisin 9 euroa päivässä, työtttömyyskorvauksen päälle.

      Kajaani ja lähiseudut on täynnä työttömiä huonekalupuuseppiä ja asentajia. Mitenhän se näin pääsi käymään?

      Poista
    18. Työkokeilu? En tunne termiä. 

      Työharjoittelun tunnen ja se on palkatonta, koska sitä tekevillä opiskelijoilla on valtion opintotuki ja muita opintoetuuksia, mm. ilmainen ruokailu tai ruokaetuus ja työmatkakorvaukset.

      Itse näitä paikkoja opiskelijoille järjestäneenä tiedän, ettei palkkaa voinut lakia rikkomatta maksaa opiskelijalle. Opiskelijahan oli opiskelemassa työtä.

      Poista
    19. Sitten on kuntouttavaa työtoimintaa. Palkkatukea. Ja opiskelijoiden harjoittelua. Joka todellakin voi olla palkallista. Ja onkin, reiluissa firmoissa. Harjoittelija palkkahan taitaa olla vieläpä ihan TESissä, että se ei voi ollla laitonta.

      Palkaton työharjoittelu lopetettava, sanoin palkkatuki on väärää sosialismia, joka vääristää markkinoita. Puhumattakaan tästä työkokeilusta, joka näyttää aiheuttavan ahneutta työostajissa, kun ilmaiseksi saa.

      Poista
    20. Samppa, taidamme puhua erityyppisestä työharjoittelusta.

      Se mitä minä tiedän, koskee ns. työssäoppimisjaksoa ammatillisessa koulutuksessa. Siellä työssäoppiminen eli työharjoittelu lasketaan opiskeluksi, vaikka se on työn tekemistä, ja siitä ei voi saada palkkaa, jos nauttii opintotukea - niin kuin kaikki tietenkin nauttivat.

      Palkan ajaminen työharjoitteluihin on kaksipiippuinen juttu. Se voi johtaa siihen, että harjoittelupaikkoja ei saada. Meillä opiskelijoilla oli kova työ saada alansa mukainen harjoittelupaikka. Ne olivat kiven alla, ja usein opettajat jalkautuivat seutukunnan yrityksiin markkinoimaan opiskelijoitaan.

      Poista
    21. Ehkä taidamme.

      Tästä on nyt jo hyvä tovi, vuosia. Mutta silloin olin hoitamassa asioitani TE toimistossa. Odottelin siinä vuoroani ( silloin sai henk koht palvelua) ja silmäilin pöydältä löytynyttä kansiota.

      Se oli paksu kansio. Täynnä töitä. Vaan yhdestäkään paikasta ei maksettu palkkaa. Kaikki oli palkkatuettuja, harjoittelu, työkokeilu, ties mitä vimpulahyppyvaltiomaksaa korvauksen työpaikkoja.

      Sitten sitä kysytään, miksi työ ei kelpaa? Tai mihin se palkkatyö on kadonnut.

      Tuskin on vähentyneet nämä ns työpaikat tämän taantuman alla.

      Poista
  13. Hyvät ihmiset ovat sellaisia, jotka katsovat hellyttäviä eläin- ja vauvavideoita. Välillä sitten sellaisia, joissa joku kohtelee eläintä huonosti ja tämä kostaa. Äijä ilmeisestikin loukkaantuu vakavasti, ehkä jopa kuolee. Sellaisten kommentoinnit Facebookissa ovat: "Sai mitä ansaitsi", "oikeus tapahtui!" ja "Hyvä, hyvä!". Peukunkuvia tulee aivan kamalasti.

    Hyvät ihmiset esittävät Facebookissa myös aivan kammottavia kirjoituksia naapurin kakaroista, mopopojista ja muista terroristeista, joiden vanhemmat ovat ilman muuta lapsistaan piittaamattomia syrjäytyneitä juoppoja tai vakavista mielenterveysongelmista kärsiviä. Jos jossain on ikkuna rikottu, siitä keskustelu yltyy aivan järkyttäväksi. "Minä en nuorena koskaan, ei olisi tullut mieleenikään..." - Silloin minua aina naurattaa. Nykyinen nuoriso kun harjoittaa ilkivaltaa hyvin paljon vähemmän kuin edelliset ikäpolvet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin huomaa, miten teennäiseksi kommentointi ja kirjoittaminen muuttuu, kun se tapahtuu vain omalla nimellä. Tämä on yksi syy siihen, että kannatan anonyymia tai nimimerkkikommentointia. Omanimiset harrastavat selkeää imagonluontia. Nimimerkki taas tulee asia edellä ja paljastelee itseään hyvinkin syvällisesti. Minua paljastelu kiinnostaa enemmän.

      Poista
  14. Sitten vielä se kuuluisa kansan oikeustaju. Kaikille kuulakärkikynän varastajille tai sitä pahemmille, jopa kauppojen tomaattien klähmijöille, tulisi antaa tuntuva linnatuomio, että oppisi ajattelemaan. Oikeille rikollisille kuolematuomio olisi ainoa hyväksyttävä vaihtoehto. Pahimmat pitäisi kiduttamalla lopettaa. Näin siis kommentointien mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tällaista olen lukenut lehtienkin kommentointikeskusteluista, mutta vähän siistimmin ilmeisesti. Olen edelleen aika hämmästyksissäni sen ilmiön kanssa, miten oma nimi ei estäkään aggressiivista kommentointia.

      Poista
  15. Hyviä ihmisiä yhdistää tappelunhalu. He kutsuvat aggressioitaan yhteisten asioiden hoitamiseksi ja vastuullisuudeksi koko maailmasta. Hyvien asioiden vastustajat on luonnollisesti saatava hiljaisiksi estämällä heidän toimintansa. Uudestaan ja uudestaan palataan lapselliseen yksinkertaistukseen: "Kuinka paljon taantumuksellisullisuutta tms. täytyy sietää?" - Ensin asiantuntijan voimin ja sitten koko kuoron voimin todetaan, ettei kovin paljoa. Siitä saa voimaa uusiin taisteluihin kohti hyvyyden täydellistä ja ehdotonta voittoa. Maailmaan, jossa vastustajat on nitistetty. Maailmaan, joka on taivaallisen ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsekasta argumentointia, joka ei edistä diskurssia! - Hyvyyden sijaan tulee käyttää sanoja "tieteellinen" ja "oikeudenmukainen". Mene poika kotiis harjoittelemaan, oikeinkirjoituksesta voit aloittaa!
      - nimim. Ullanlinnan maisteri

      Poista
    2. Tulen tähän väliin. Nythän on niin, että tuo Rikun mainitsema tappelunhalu puskee esiin mistä tahansa asioista netissä keskusteltaessa.

      Googlailen välillä ihan asiallisiakin aiheita, kuten vaikkapa kamiinan asennusta, piipun rappausta, tulihormin massoitusta, pokasahan teroitusta, kirveen tahkoamista, pottumaan kääntöä... ja eiköhän niissäkin aika herkästi vastailla hävyttömästi toisten esityksiin, huonoja ja vääriä kun ovat. Sitten toinen loukkaantuneena vastaa samalla mitalla jne ja kohta idiootit, äpärät ja ääliöt kimpoilevat yhtä rajusti kuin konsanaan mamukahinoissa.

      Toisilla on tarve lytätä toinen ja monilla motata takaisin.


      Poista
  16. Hyviä kannanottoja, maisteri Riku Riemu.
    Taidat olla tutkinut ko. asioita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tutkinut näitä runsaasti. Metodeihini ovat kuuluneet mm. vertailu tutkimusmateriaalin ja kahvinporojen välillä. Keskeisenä pardigmanani on ollut "onks vai ei". Laajan tutkimusmateriaalini olen kerännyt mm. lehtien ja Facebookin keskusteluista. Maisteri en sitä vastoin ole.

      Poista
  17. Minut on nyt sama työnantaja irtisanonut kaksi kertaa viiden vuoden sisällä, perusteena "taloudelliset ja tuotannolliset syyt". Molemmilla kerroilla olen työpaikkani onnistunut säilyttämään. Ensimmäisellä kerralla siirsivät tuntipalkkalaiseksi ja siitä lähtien työtunteja on tulut vaihtelevasti. Ikinä en ole ollut ns. hankala työntekijä ja joskus on työnantajapuoli jopa valtakunnallisesti kiittänyt työstäni. Plakaatti on seinällä.

    Minä en pysty ymmärtämään älytöntä propagandaa siitä, kuinka ammattijärjestöt olisivat maassamme muka liian vahvoja. Sitten tämä uusi hallitus nimesi palkkojen alentamisen ja työläisten lopullisen nurkkaan laittamisen yhteiskuntasopimukseksi. Minäkin olen vihainen. Minä olen hyvin, hyvin vihainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voittoa yritys on tehnyt aina, tosin tulos on toinaan ollut "epätyydyttävä".

      Poista
    2. Mistä sinä Riku säästäisit tai leikkaisit, jos olisit pääministeri?

      Kiinnostaisi myös yhden Anonyymin - tuolla ylempänä muutama ihan hyvä leikkauksia arvosteleva kommentti kommentti - ehdotukset siitä, miten sitten säästetään tai nostetaan Suomea suosta, kun nyt mikään leikkaus ei tunnu sopivan, vaikka alamäkeä mennään kiihtyvällä vauhdilla.

      Poista
    3. Minun on mahdotonta kuvitella itseäni pääministeriksi. Pitkälti kai yrittäisin kyyneleitä talouspolitiikkaa. Kovien leikkauksien b-puoli on, että tappaa usein myös tuottavuutta.

      Poista
    4. Ei mikään "kyyneleitä", kun yritin kirjoittaa "keynesiläistä"

      Poista
    5. Yritysten pitää tehdä voittoa, sillä ei yritys muuten pysty jatkamaan toimintaansa. Sehän on positiivinen asia. Koulutkaan eivät saa tuottaa tappioita, ja siksi niiltä on leikattu jo useita vuosia niin paljon, että koulut homehtuvat käsiin ja kaikki opetetaan samassa nipussa, vaikka erityisopetuksesta on huutava pula. Siellä pyörii isoissa ryhmissä vakavasti häiriintyneitä lapsia ja autisteja normaaliopetuksessa. Opettajat ovat helisemässä. Minunkin lapseni on suunnittelemassa alan vaihtoa, kun ei enää kerta kaikkiaan jaksa sitä hullunmyllyä. Kallis koulutus on menossa harakoille, eikä tästä voi ihmistä itseään syyttää. Etenkään kun hän sai kaupanpäällisiksi homekouluista diagnosoidun astman.

      Poista
    6. Onhan selvää, että jos maassa on (vielä toistaiseksi) 200 000 erilaista virallista yritystä ja päälle leegio epävirallisia, niin siellä on monta ketkuakin seassa.

      Mutta miten tällaisten yksittäistapausten hehkutus ja niiden varjolla kaiken yritystoiminnan mollaaminen kusetukseksi ja huijaukseksi eroaa siitä, että yksittäisten rikosten ja väärinkäytösten takia tuomitaan esim. kaikki mamut kelvottomiksi retkuiksi?


      Poista
    7. En minä mamuja tähän sekottaisi. EK on jo vuosikausia käynyt jyräävää kampanjaa työväkeä vastaan, siksi lyön palautuspalloja työantajan kenttäpuoliskolle. Yrittäjissä on kaikenlaisia, Antti Herlinistä aina Hiacea kaupittelevaan Allaniin. Minusta yrittäjä käsittää niin paljon erilaisia toistensa kanssa eturistiriidoissa olevia kauppamiehiä, että sana on lian iso käsiteltäväksi millään kahden lauseen yleistyksillä. Esimerkiksi suuryritykset riistävät törkeästi alihankkijoitaan. Yritysten välinen ja henkilöasiakkaille tehtävä myynti ovat oleellisesti erilaisia asioita. Ja sitten vielä, sokerina pohjalla: monet ammattinharjoittajat, työntekijät, on pakotettu yrittäjiksi, vaikka eivät sitä oikeasti ole. Rakennuksen lautapoika on yrittäjä, hänellä on vain yksi asiakas, joka oikeasti on hänen työantajansa vailla velvoitteita.

      Suomalaiset työntekijät eivät ole laiskoja,mutta suomalaiset keskisuurten ja suurten yritysten yritysjohtajat ovat osaamattomia ja vähän aikaan saavia. Tämäkin on suuri yleistys, mutta oikeassa suunnassa.

      Aivan hirvittävä on ollut se työelämän huononnus, joka on tapahtunut viimeisen viiden tai kymmenen vuoden aikana. Enkä puhu tässä vain itsestäni, tuntuu koskevan hyvin suurta osaa työelämästä. Lakeja ei enää noudateta ja kohta alkaa jopa näyttää siltä, että EK ajaa yksisilmäisessä hulluudessaan jopa palkanmaksua työntekijäpuolen velvoitteeksi.

      Poista
    8. Rakennusalan ketjutukset lienevät melkein huonoa huumoria. Alihankkijan alihankkijan alihankkijoita, ja sen viimeisen alihankkijan jokaikinen duunari on yrittäjä. Mistä tällaisessa on kyse?

      Poista
    9. Huonosta lainsäädännöstä, olemattomasta valvonnasta, surkeasta moraalista, valtavasta hingusta vetää välistä.

      Mutta oletko oikeasti isoissa teollisuusfirmoissa, joissa mennään niin lakien ja pykälien mukaan, että se on jo järkevää työtä haittavaa?

      Entä lomaltapaluurahat, pekkaspäivät, "oikeudet" palkallisiin kankkusvapaisiin, mielenosoituslakot jne. Kyllä suomalaisen työelämän ongelmat ovat ihan muualla kuin EKn jyräyksissä.

      Poista
    10. Jos rajaat lain noudattamisen isoihin teollisuusfirmoihin, saatat olla oikeassa, mutta puhut hyvin pienestä osasta maamme työntekijöitä.

      Poista
  18. Säästää en osaa mutta leikkaisin kyllä paljon. Mm.

    - setelit kahtia
    - osinkokupongeista osingot
    - lyhteet kiltisti pinoon
    - ruohon nätisti kumoon
    - paperinukeille uusia asusteita (kartongista)
    - tukkani (pois)
    - umpilisäkkeeni (pois kans)
    - työntekijät kahtia (kans)
    - ja elokuvan leikkaisin sillain että joka toisessa kohtauksessa näyttelijät kävelisivät ylösalaisin
    - ym. ym. ym. leikkelisin.

    Ja sen jälkeen joisin 1/2 pullollista leikattua konjakkia. (röyh)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollahan pääsisi jo pitkälle. Voisi istuskella kaljuna leikatulla nurmikolla leikkimässä paperinukeilla umpilisäkkeen poistosta toipuvana, osingot taskussa ja samapariset setelinpuolikkaat alushousuissa lyhteenpuolikkaan varjossa katselemassa toisella silmällään hassua elokuvaa, jossa kaikki olisi nurin kurin, ja sitten joisi vielä varttipullon leikattua konjamiinia!

      Poista
    2. Hyvä Inkku LinkkuVeitsi! Seikkailet asian Ytimessä!

      Poista
  19. Oikeasti,
    minua on masentanut tuo pakolaiskeskustelu mitä on käyty. Se on ollut niin ala-arvoista, vastenmielistä. (Ei tässä blogissa, ei tässä blogissa!) En käsitä ihmisten epäinhimillisyyttä. Enkä pysty tästä asiasta keskustelemaan. Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen

    Aikoinaan,
    kun luki Euroopan 1930-luvun historiaa, sitä mietti miten julmasti monet kansakunnat/hallitukset palauttivat "juutalaisilla täyteenlastattuja laivoja" takaisin sinne mistä olivat tulleet, eli Saksaan. Eli keskitysleireihin = poltettaviksi. Heitä kun ei voinut ottaa vastaan? Miksei? No, muuten vaan... (Onhan meillä omatkin köyhämme. Heidät pitää ensin hoitaa. Kyllä joku Saksassa nuo jutskut hoitaa. Ja paremmin kun me. On propakandaa että heitä siellä muka vainottaisiin. Ahneuttaan tänne vaan yrittävät tunkeutua. Konkkanenäiset ketkut ja rahanimijät!)

    Niinpä niin.

    Nyt eletään historiallisia aikoja. Eikä tämä aika ole mukavaa aikaa. Kuka tietää mitä tästä seuraa? Sodat pakkaavat eskaloitumaan. Maailma ei näytä miltään kantilta tällä hetkellä kovin vakaalta. (Tämä ihana Telluksemme.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin tänään eka kertaa ottaa kantaa tähän pakolaisjuttuun blogissani. Lainatulla kuvalla.

      Poista
    2. Minua on jäänyt tässä vaivaamaan se, että puolin ja toisin keskustelijat ja jopa poliitikot ovat sotkeneet nämä hädänalaiset kuolemanvaarassa olevat - ja jo kuolleet - pakolaiset niihin kiireettömiin maahanmuuttajiin, joita pääosa kritiikistä koskee.

      Nämä ovat eri asioita, mitä ei ole nyt ymmärretty.

      Poista
    3. Onhan ne aika kiireettömiä, kun kävelevät ja junilla tulevat. Jotkut kuolee matkalla, ne vasta kiireettömiä ovat.

      Edelleenkin maahanmuutto ei ole paha juttu, vaan tuleva maastamuutto. Nallet lähtee. Lähti jo.

      Poista
    4. Älä viitsi vinoilla, Samppa. Kiireellä viittaan välittömään pelastamistarpeeseen, hädän määrään ja kuolemanvaaraan.

      Kiireetön on se, jolla ei ole kuolema kantapäillä, vaan kauempana, tai vieläkin kauempana.

      Poista
    5. Miten niin se maastamuutto on maahanmuuttoa pahempi Suomelle, Samppa?

      Jos tänne alkaa tulla joka vuosi vaikka 40 000 reipasta nuorta miestä elinvoimaisista kulttuureista ja muualle lähtee saman verran kuolevan kulttuurin asennevammaisia vanhoja rasisteja, niin eikö se ole hyvä asia?


      Poista
    6. Tapsan kannattaisi moisilla kysymyksillä mennä juttelemaan Otavamedian Muropakettiin, Kulttuurinrikastumis ketjuun. Pääsisit oikeaan henkiseen kotiisi.

      Poista
    7. Minuakin kiinnostaisi tuo vastaus.

      Siis miksi tässä maassa ei saisi enää kysyäkään muita kuin yleisesti hyväksyttyjä kysymyksiä?

      Koskahan kielletään blogikirjoittajilta tiettyjä aiheita käsittelevät kirjoitukset? Ja koska kaikkialta estetään anonyymi nimimerkkikirjoittelu?

      Poista
    8. Käviköhän nyt niin, että Samppa vahingossa paljasti mitä itse oikeasti asiasta ajattelee, mutta ei kehtaa sanoa, ettei pidettäisi henkisenä muropakettilaisena?

      Esitän kysymykseni uudelleen ja toivon venkoilematonta vastausta:

      1) miksi tuleva maastamuutto on pahempi asia kuin nykyinen maahanmuutto?

      2) miksi edes uskot, että meillä on edessä merkittävä maastamuutto?

      Sillä ellet oikeasti usko median ja mielipidejohtajiemme vakuutteluja, että Suomi tarvitsee nykyistä maahanmuuttoa ja se on loppupeleissä meille hyvä asia, niin miten eroat minusta?

      Poista
    9. No jos nyt ensin et levittäisi valheellista 40 000 pakolaista lukua. Eikä maastamuuttokaan taida vielä saavuttaa sitä lukua?

      Poista
  20. Anteeksi. Mutta mielestäni kun olen muutamia palstoja lukenu, niin mamu kuin mamu, ulos on henki. Onneksi en ole facessa. Tuo Rikun kuvaama tunnelma siellä olisi ehkä liian sakiaa.

    Mutta näin sanoen, edelleenkin pidän maastamuuttoa pahempana tulevaisuuden uhkana Suomelle, kuin maahanmuuttoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuolla viittaat minuun, niin pidän sitä melkein loukkauksena. Minä kun en ole maahanmuuttoa tai maahanmuuttajia vastaan sinänsä, mutta en usko kulttuurien kitkattomaan sekoittumiseen. Tietääkseni se ei ole onnistunut missään.

      Mutta vastaa nyt ylläoleviin kysymyksiini, niin ehkä ymmärrämme toisiamme paremmin.

      Poista
    2. Jaa, Tapsaa omatunto kolkuttaa? No ei, ei liity sinuun. Vaan ihan omiin lukemiini sivustoihin ja tuohon Rikun kirjoitukseen, mitä face on hänen kokemuksestaan.

      aproppoo, vaikka linkit eivät keskustele, niin Helena Eronen on muuttunut punaviherpiipertäjäksi, tästä on todiste niin mainiossa NYT liitteessä, ilman kommentointia:

      http://nyt.fi/a1441251700592

      Poista
  21. Toivotaan siis, että alkajaisiksi vaikkapa eläköitynyt Teemu Selänne ja Kimi Räikkönen sekä monet muut sankarit muuttaisivat jossain vaiheessa Suomeen takaisin, veronmaksajiksi.

    Ei muuten kannata lukea niitä palstoja ja kommentteja, joissa pakolaiset sekoitetaan muihin turvapaikanhakijoihin. Pakolaisstatus on eri, eikä pitäisi löytyä ihmistä, joka ei halua pelastaa hukkuvaa, tuli hän mistä tahansa.

    VastaaPoista
  22. Setelien leikkaaminen Suomessa toteutettiin vuonna 1946. (Jolloin täytin 40 vuotta. Juhlin sitä juuri valmistuneessa Meilahden sairaalan kanttiinissa. Söin pullaa ja join limodaania. Ja tanssin valssia Mairen kanssa.) Setelien leikkaaminen kahtia oli radikaali toimenpide. Ja auttoi vain hyvin vähän valtion taloutta.

    Mutta,
    mutta kun me nyt elämme vaikeampia aikoja kuin 1946, ja minäkin olen vanhempi ja Maire unohtanut minut eikä ihmiset enää käytä paperirahaa, niin ehdottaisin, että ihmisiltä leikattaisiin pankkikortit kahtia. Eli ikäänkuin anti-keynesiläisittäin elvytettäisiin talouselämäämme. Näin Suomen valtiolla äkkiä olisi perkeleellisesti rahaa, niin monta miljardia, ettei se tietäisi mitä niillä oikein tekisi, höh? (Valtionvarain ministerikin ihmettelisi vaan.)

    Ps. Pankkikorttien "leikkaaminen" tarkoittaisi sitä että tililtä otettaisiin 1/2 valtiolle. Se olisi lainaa ja sille saisi 0,1 % koron. Laina, totta kai, maksettaisiin takaisin, joskus. - Ou, jeaa.

    Pss.Tämä pankkikorttien puolittaminen olisi siinä mielessä solidaarinen ratkaisu, että se ei koskisi köyhiä eikä kehitysvammaisia tai paimenia tai rappioalkoholisteja eikä hulluja tai mustalaisia eikä lumpenproletariaattia; eihän heillä luottokortteja ole. Päinvastoin. Rikkaat taas mielellään - näin minä olen ymmärtänyt - antavat Isänmaallemme vaikka mitä.

    VastaaPoista
  23. Minä en ole mikään rahamies mutta muutama kymmenen tuhatta kertynyt tilille aivan palkkatyöstä. Vähän väliä soitetaan pankista ja pyydetään neuvottelemaan inflaatiosuojan järjestelemisestä. Rahat haluttaisiin vuosiksi suljetulle tilille, mutta mitään korkoa ei käytännössä luvata, jonkinlainen pitkäveto, jossa kolmen valitun yhtiön osakkeiden arvon noususta kahdessa vuodessa palkittaisiin on kehitetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinä aikoina rahojen pitäminen tilillä vaikka korotta on ihan viisasta. Siksi, että ne rahat ovat pääomaturvattuja (eli saman verran saat ulos kuin sinne laitoitkin). Osakkeissa ja rahastoissa ne eivät ole, vaan ne voi vaikka menettää.

      Inflaatiosuojalla on riskinsä. Sitä paitsi inflaatio on nykyään niitä matala, ettei siltä tarvitse kauheasti suojautua.

      Poista
    2. Älä mene siihen halpaan. Älä, Herran tähden, mene!

      Jo Brecht oli oikeassa: "Pankin ryöstäminen ei kannata. Perusta itse pankki."

      Pankeilla on normatiivinen legitimiteetti ryöstää asiakkaansa. (Ja sen he tekevät, suit sait.)

      Poista
  24. Tapsako siihen tupsaht, Tapsa?
    Tapsalla on mielipiteitä, joskus enemmänkin kuin tarpeeksi, mutta ne ovat yl. järkeviä. Tai oikeastaan aina. Pidän semmoisesta, järjestyksestä. (Ja tähtitieteellisistä luennoista.)

    Mutta sitä Tapsaa, joka on fiksaantunut persujen agendaan, en ymmärrä. Ihmettelen vaan. Että miksi runoilija, kantaaottava sellainen, joka tietää maailmankaikkeuden rakenteesta enemmän kuin moni kurja ihminen leivänpaahtimen asetuksista, nykyisin ottaa kantaa (no ei nyt ihan aina mutta melkein aina) vain maahanmuuttopolitiikkaan tms:een?
    Mikä kivi kengässäsi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän minä olen huolissani sulku- ja sensorihengestä, joka hiipii esiin kaikista avoimista raoista. Voikohan se uhata blogejakin?

      Poista
    2. Se on luonnekysymys, Mikis.

      En ole fiksaantunut persujen agendaan, mutta minua häiritsee se, että jotkut selvät asiat yritetään lakaista maton alle ja olla kuin niitä ei olisikaan.

      Kun sitten joku torvelo huomauttaa siitä, ensin hyssytellään ja kun se ei auta, niin raivostutaan ja käsketään hänen tukkia turpansa.

      Näen sen samanlaisena kuin takavuosien henkisen eliittimme kritiikitön Neuvostoliiton ihailu muka rauhan ja edistyksen airueena. Kun sitten rohkenin kysyä, että entä Viro... eikö se ole venäläisten miehittämä... niin joukolla ihmeteltiin, että kuinka noin fiksu jätkä on fiksaantunut imperialistien agendaan?

      Tästä vain on kyse. Muuten teen kaikkeni pakolaisten hyväksi ja vastustan syrjintää ja rasismia ihan niin kuin muutkin valveutuneet kansalaiset.

      Sillä syrjintähän on uskomattoman typerää. Jokainen ihminen on arvokas yksilö, kaltaisemme, jota on arvioitava vain hänen tekojensa mukaan.

      Poista
    3. Tämä on selkeää ja realistista puhetta, rauhallista ja ystävällistä. Minä voisin kysyä nuo samat kysymykset ja odottaa niihin vastauksia, joita ei koskaan tulisi.

      Nyt kun vihapuhe on lehdissä delegoitu vain lehdille itselleen ja keskustelut suljettu, on suljettava mielikin ja lopetettava kyseleminen. Lehtien vihapuheella tarkoitan vaikka sitä, että tänäinen lehti paljastaa nuorten miesten maksaneen pakomatkastaan 7 000 - 11 000 euroa. Kommenteissahan tuon asian maininta oli rasismia. 

      Eli ollaan me ihmiset vaan hiljaa ja luetaan, mitä lehdissä ja televisiossa sanotaan.

      Poista
  25. Aikoinaan olin mustalaisten ystävä. Diggasin heidän elämäntyyliään. Sitten minua käytettiin hyväksi, pari heistä. Hävisin aika perkeleen paljon rahaa. Ajattelin että... no niin, nyt täytyy ottaa huomioon ettei panettele ketään ihmisryhmää, rotua tai uskontoa tai sellaista... en minä panettelekaan. Koska en halua tämän paskajutun takia oikeuteen. Niinpä en sano että ajattelin että kaikki mustalaiset ovat saatanan kyrvänimijöitä ja pitäisi sahata justeerilla kahtia, ei - en missään nimessä ajatellut niin!

    Mutta en minä niinkään ajatellut että eivät olisi. En.

    Sitä paitsi olen unohtanut jo koko asian. Eli antanut tavallaan Anteeksi. Katkeruus syö vain ihmistä itseään, ei heitä, joita kohtaan on katkera. (Olen keksinyt tämän latteuden itse, en ole luntannut sitä Valituista Paloista. Ikävä kyllä.) Kaikilla ihmisillä tässä maailmassa on funktionsa, niin minä ajattelen; toisilla toisenlainen, toisilla vielä toisempi.

    VastaaPoista
  26. Suomalainen palkkajohtaja väsyy hyvin helposti. Erilaisten palkanlisien ansiosta hän jaksaa alkuun esittää tarmokasta; strategiaa ja arvoja tulee enemmän kuin hän itsekään luuli tietävänsä. Parin vuoden päästä hän kuitenkin väsyy lopullisesti, - lähtee kun onnistuu pettämään uuden firman häikäisevällä "liiketoimintastrategian osaamisellaan". Kukaan ei mittaa niitä raunioita, jotka jätti taaksensa. Niistä vaietaan, kun meitä kaikkia hävetti niin.

    Suomalaiselta palkkajohtajalta golfmaila putoaa käsistä jo iltapäivällä, kun on kiirus hakea vaimo kosmetologilta ja mennä valvomaan rakennusmiehiä, jotka pystyttävät uutta loungea kolmikerroksisen asuintalonsa viereen.

    Työläiset toki joutuvat jäädä ahertamaan palkattomia ylitöitä. Heillä on firman puhelimet, Ipadit ja läppärit, jotta he ahertavat vapaa-aikanakin. Se ei tietenkään ole pakollista, mutta muuten putoaa kärryiltä ja sitten saa kenkää. Ja siihen kännykkään palkkajohtaja voi soittaa yöllä, kun ei raaski maksaa taksia.

    Amerikkalaiset jos suomalaisen palkkajohtajan näkisivät, niin ärjäisisivät tehottomalle työnvieroksujalle rumasti. "Yeah, I know, he´s from Finland...right?

    VastaaPoista
  27. Suomalainen palkkajohtaja on tottunut valtion apuun, sossun luukkuun, vaikka sitä ei yleisesti sellaiseksi kutsutakaan. "Valtion täytyy tulla apuun...eihän tuloksen tekemiseen yrityksellä itsellään ole muita mahdollisuuksia kuin leikkaukset ja irtisanomiset...eiks most defenitely niin?"

    VastaaPoista
  28. Suomalainen palkkajohtaja uskoo vilpittömästi, että hänen työnsä on edustamista ja suhteiden ylläpitoa. Hänen omatuntonsa on puhdas, kun toisten samanlaisten kanssa nyhjää baarien vip-tiloissa, laskettelurinteillä, tai mikä nykypäivänä yleisintä, treenaa maratonia varten. Parhaat palkkajohtajat harrastavat triathlonia. Hyvästä kunnosta on paljon etua, toimintatarmo pysyy loistavana, jaksaa sitten harjoituksista kotiin mentyään laittaa vaimon kanssa eksoottisia hitaita päivällisiä ja suunnitella uima-altaan rakennuttamista kesämökille.

    VastaaPoista
  29. "Sääntö-Suomen ilmapiiri on joteski kummallisen hostile, tääl ei menestystä sallita. Ammattikorkeakoulun rehtorin mersustakin ihan kamala kalabaliikki, se on jut nin typical!"

    ---

    Toisen johtajan kanssa käymästään kärhämästä firmalle haittaa aiheuttanut johtaja sai kenkää ja erojaisikseen ison miljoonakasan. Nyt hän on leppoisa maamme talousviisas: "säästäkää, säästäkää, leikatkaa, leikatkaa, järkihän sen sanoo, ettei me muuten selvitä!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus: johtajat eivät juuri koskaan saa kenkää. Yleensä se on, että "yhtiö kiittää X:ää yhtiölle tekemistään uhrautuvista palveluksista, hänen siirtyessään uusiin haasteisiin."

      Poista
  30. Mikä on palkkajohtaja? Mitä termi tarkoittaa?

    Google kertoi, että valtio on palkkajohtaja. Mitä väliä palkalla on, jos vaan ihmisillä on leipää ja vähän sirkushuveja? Minulla sirkushuviksi riittää valokuvaaminen ja kirjoittaminen, muuta en luksusta tarvitse. Enkä ymmärrä, miksi minun pitäisi kantaa huolta, mitä joku minua rikkaampi vapaa-ajallaan tekee. Evvk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko tämä kateuskortti? - Ei minua maamme palkkajohtajat kadehdituta, minun käy heitä sääliksi.

      Poista
    2. Jos eivät ne kieli-ihmiset ole vielä merkinneet termiä luetteloihinsa, niin töihin siellä, ja vähän äkkiä!

      Poista
    3. Omistajat omistavat ja palkkaavat jonkun tekemään puolestaan rahaa. Sitä palkattua kutsutaan palkkajohtajaksi.

      Poista
    4. Googlen kautta koetin selvittää, mutta ei siellä sanakirjatason, eikä minkään muunkaan tason määrittelyä ollut. En siis saa mistään asiallista selvitystä sille mikä ja kuka on palkkajohtaja. Kun miellän sen käsitteeksi, en ihmiseksi.

      Suomalaiset aina kirjoittavat luulojaan siitä, miten johtajat ovat ahneita sikoja. Monet ovat myös vaatimattomia ja mukavia kansalaisia.

      Poista
    5. Palkkajohtaja termi on yleisessä käytössä. Vaatimattomus ja mukavuus ovatkin heinoja ominaisuuksia johtajissa, kutsunkin heitä joskus nimellä teflon. Nuoruuteni hurjina päivinä yksi työntekijä kiitteli minulle kerran vuolassanaisesti melkein johtajaa, henkilöstöpäällikköä, joka oli kuulemma mahottoman mukava. Vaikea oli kuunnella, kun sama henkilöstöpäällikkö oli minulle hetkeä aikaisemmin sanonut, että nyt täytyy miettiä, kuinka pääsemme tuosta eroon. Nyt minulla ei ole moisia huolia, olen tahdoton orja, joka sanoo kaikkeen: "Jees, Buana, oliko vielä muuta, Buana!"

      Poista
    6. Ettei tule väärinkäsityksiä, esimiesasemani oli silloin hyvin vaatimaton. Työhön osallistuva esimies.

      Poista
  31. Huumorillahan minä. Jokainen tietää itsestäänselvästi, että maassamme on maailman parhaat johtajat, joiden osaamistaito ja ahkeruus ovat melkeinpä kateuden aihe ympäri maapalloa. Tulosta he eivät toki osaa tehdä, mutta se johtuu vain työntekijöistä. Ja muistaa täytyy, etteivät parhaatkaan meistä kaikkea osaa.

    VastaaPoista
  32. Riku on kauhee rienaamaan. Suomalaiset yritysjohtajat ovat maailman parhaita ja ajattelevat vain mitä hyvää he voisivat tehdä maailman parhampien työntekijöiden, eli suomalaisten duunarien, hyväksi.

    Otan yhden esimerkin. Ja sen verran korkealta taholta, että se on kattava:

    Ajatuksen työaikojen pidentämisestä ensimmäisenä esitti EK:n puheenjohtajana vuoden 2010 loppuun toiminut Rautaruukin toimitusjohtaja Sakari Tamminen ko. toimesta väistyessään.

    Hänen mukaansa vuotuista työaikaa olisi tullut pidentää esimerkiksi lomia lyhentämällä. Eläkeiän nostoa Tamminen ei olisi rajannut 65 vuoteen vaan se voisi olla enemmän, koska "talouden kasvu ja yhteiskunnan kokonaisetu kerta kaikkiaan vaativat kaikkien työpanoksen lisäämistä." - Samassa yhteydessä Tamminen ilmaisi pettymyksensä ammattiyhdistysjohtajiin, jotka vastuuttomasti näitä ajatuksia jaksoivat vastustaa.

    Koska Tamminen isänmaallisena miehenä halusi ulostulonsa jälkeen myös elää niin kuin opetti, jäi Tamminen eläkkeelle vasta 61-vuotiaana. Yhteiskunnan kokonaisedusta hän päätti huolehtia muuttamalla 500 000 vuosieläkkeensä kanssa Portugaliin, jotta ei joutuisi maksamaan suomalaiselle yhteiskunnalle täysin joutavanpäiväisiä veroja.

    Näinhän se on. Tehkööt tyhmemmät niin kuin minä opetan.

    VastaaPoista
  33. Wahlroosia minä arvostan. Hän ei toki voi asua täällä, mutta silti pelkkää hyvähyvyyttään jakaa auliisti talousneuvojaan koko maamme eduksi. Mikä suurenmoinen mies, ihan kyynel vierii poskipääälleni.

    VastaaPoista
  34. Ei minua politiikka tai taloustiede kiinnosta "kissan viiksien vertaa" enää. Se, että joku saa Lotosta miljoonan, johtuu siitä että toiset häviävät Lottoon saman verran. (Tai tuplasti enemmän koska Valtio vetää siitä välistä oman paksun siivunsa.) Sama se on muussakin taloud. kanssakäymisessä. Minua kiinnostaa enemmän minun oma elämäni. Mitä on tapahtunut, ja mitä tapahtuu todella? Ja mihin Maire meni? Vielä 1946 me kumpikin, nuoria kun oltiin kuin vastakeksitty Plastick, olimme täynnä Toivoa ja Iloa sammumattoman kalkin sitkeydellä. Mihin se kipinä häipyi; on enää vain lepattavana liekkinä takaraivoni humisevassa metsässä? Maire, oi miten ihanasti tanssit valssia! Veit minut mukaasi, ja itse asiassa sinä tangoakin tanssiessamme veit minua - minä vain vikisin. Ja iltaisin, kun olimme juoneet höyryävää inkivääriteetä, loikoilimme vierekkäin vinttihuoneesi hetekalla ja kuuntelimme miten omenapuun oksat raapivat ikkunalistoja. Se oli kaunista aikaa, aikaa kaunista oli Se! Peltikattokin kumisi kuin joku olisi kävellyt siellä. Ja katuvalojen elohopealamppujen loisteessa näki miten oravat heittelivät käpyjä toisilleen kuin baseball-pelaajat. (Lentävien käpyjen mätkähdyksetkin kuuluivat sisälle. Ja Orkkujen hihitys.) Mutta mitäs me heistä, meille oli vain toisemme, sinulle minä ja minulle sinä. Ja kun vihdoin viimein levitit pitkät hiuksesi tyynylle jossa ne olivat hajallaan nätisti kuin merilevä niin minunkin silmäluomeni lonksahtivat kiinni ja aloin hengittää raskaasti kuin olisin jäänyt Puimakoneen alle...

    VastaaPoista
  35. Vanhaan suomalaiseen kansantarustoon kuuluu legenda paperi-insinööristä maailmalla. Lähes TJA Heikkilää mukaillen insinööri herätti juttujen mukaan suurta ihastusta suoruudellaan ja jämptiydellään, kun vielä vain vähän kännissä myi paperia tai paperikoneita: "Bai peipper nau, guud peipper, jees....eh?" - Noh, ostivathan ne, kun saivat halvalla ja lisäksi, kun koneet ja paperi olivat suomalaisten työntekjöiden tekemiä.

    Toinen osa kansantalouttamme hoitui bilateraalisella, eli kahdenvälisellä vaihtokaupalla, neuvostoliton kanssa. Itärajan taakse kelpasi meiltä mikä tahansa, laadulla ei ollut mitään merkitystä. Eräs kengänvalmistaja hioi prosessin nin hienoksi, että osti Puolasta surkeita kengänrahjoja ja Suomessa niihin vaihdettiin oman firman merkit. Venäläisille ne tulivat suureen tarpeeseen, mutta täällä yrittäjä sai joistain käsittämättömistä syistä tuomion oikein oikeudessa asti.

    Paperinvalmistajien, noiden devalvaatioilla eläneiden, ulkomaiden seikkailut, kun ostivat paperitehtaita maailmalta, johtivat aina miljardien markkojen alaskirjauksiin. Turpiin tuli niin, että päät tärisivät. Ei pärjännyt suomi-insinööri isojen poikien leikeissä.

    Ei se mikään ihme ole, että devalvaatiomahdollisuuden perään itketään niin surkeasti. Kuinka suomalaist johtajat olisivat oppineet myymään ilman, että isi auttaa?

    VastaaPoista
  36. Sille ei mitään mahda että suomalaiset paperikoneet ovat (tai olivat) maailman parhaita. Heidän hintatasoaan en tiedä. Mutta Jyväskylän Rautpohjalla nämä pääasiassa kehitetty on.

    Neuvostoliittoon ei mitään hylkypaperia dumpattu - paperitehtaissa hylky prosessoidaan uudestaan, pannaan pulpperiin, siitä tulee taas ikään kuin uudestaan sellua. Nääs. Mutta oli toki Neuvostoliiton markkinoille ihan omat laatuvaatimuksensa: melkoisen mitättömät. Paperin lujuus ja painettavuusominaisuudet tai väriheitot tai muut optiset arvot saivat olla... sitä sun tätä. Ja aina meni kaupaksi. Lisää vaan pyysivät. Etc. Mutta, mutta... tuli 1980 -luku, ja se kaljupäinen maksaläikkäinen Gorba puoluesihteeriksi. Äkkiä saattoi tulla Vainikkalasta useampi tuhat tonnia, kokonainen pitkä tavarajunallinen paperia takaisin tehtaalle. Viesti oli vain että: Nietj, ei kelpaa. Turha oli väitellä vastaan, ei se mitään olisi auttanut, nietj tarkoittaa Ei. Eikä heidän tarvinnut muuta selittää. Siitä tuli miljoonatappiot tehtaalle.

    Ps. Itse aikoinaan kun pakkasin (varamiehenä minä tein Kankaalla mitä hommia tahansa) Neuvostoliittoon meneviä reikänauharullia (ne käyttivät silloin vielä panssarivaunujen tulenjohto tai muussa semmoisessa toiminnassa reikänauhoilla toimivia "tietokoneita"; siis 70-luvulla) niin minä niihin pakkauksiin - pehmukkeiksi, tiivisteiksi - pistin nurkkiin käsipyyhepakkauksia. Eivät koskaan valittaneet. Ja muutaman kerran, ettei ne reikänauharullat "lonksuisi" matkalla, tiivistin ne täyttämällä aukot vanhoilla pornolehdillä. - Ei tullut valituksia, ei. Päinvastoin, lisää tilasivat.

    Pss. Tekihän Kangas myös kreikkalaisille kutomoille vastaavia reikänauharullia. Ideahan oli, niinkuin kaikissa "vanhanaikaisissa tietokoneissa ideana oli", että kun tietyllä lailla rei'itetty tietokonekortti syötetään sen masiinan sisään, se alkaa toimia sitten sillä lailla. Se lukee ne reiät. Ja kutomakone, jonka sisuksiin tommote kortti ängetään, niin se sit alkaa lonksuttaa ZIT ZAT SIUKS SAUKS ZAT SIT ja kutoo tietynlaista mattoa. - Tai näin minä ainakin asian ymmärsin. (Brasiliian vietiin kanssa kamalasti reikäkorttikartonkia. Ja Argentiinaan.) - Kuolevia paperituotteihan nämä jo 70 -luvulla olivat. Mutta Kangas oli pieni tehdas, kuin joku Paja, pystyi tekeen pienillä sarjoilla mitä vaan. - Yks inssi, tai se oli oikeastaan käyttöpäällikkö, sanoi mulle kerran että "ei aina tarvitse olla kehityksen keulassa. voi tehdä myös sitä mitä muut ei enää halua tehdä. joskus viimeisenä tuleminen on hyvää bisnestä."

    Allekirjoitan.

    (Koska se on ihan sama mitä minä allekirjoitan.)

    VastaaPoista
  37. Kreikkaan me valmistettiin myös savukepaperia. Ja paljon. Kreikka on iso tupakkatuottaja. Siitäkin paperista saatiin hyvä hinta, erikoispaperia, suurinpiirtein raamattupaperin paksuista - eli jumalattoman ohkaista. Ei semmoista paperia muut Suomessa mun tietääkseni tehneetkään.

    Sitten äkkiä tilaukset loppuivat, kertaheitolla. Tonneittain sitä paperia oli sinne vuosittain viety, hyvällä katteella, ja nyt äkkiä: ei grammaakaan enää. Tämä artikkeli oli työllistänyt monta ihmistä tehtaalla, äkkiä he olivat tyhjän päällä. Fakseja sinkoili tupakkapaperitukkureille Kreikkaan, heidän vastauksensa sinkoilivat takaisin: Ei, ei, ei. - Minä satuin siihen aikaan olemaan joku luottamushenkilö ja neuvottelin tehtaan johdon kanssa ko. tilanteesta. Minua huoletti näiden ihmisten työllisyys. Johto vain mutristeli suutaan, asialle ei mitään voinut. Neuvotteleva insinööri sanoi minulle "Mikko, käy hakemassa kassasta 100 000 markkaa ja lähde Kreikkaan. Kun tuut sieltä takaisin sopimuksen kanssa, saat toisen 100 000 markkaa." (Se oli iso summa siihen aikaan.) Ja kyllä minäkin ymmärsin että ei tässä mitään voi; Kreikan hallitus oli vain päättänyt - tukeakseen omia antiikinaikaisia paperitehtaitaan - että ei yhtäkään kiloa tupakkapaperia tuoda enää ulkomailta. (Ja Suomihan on, maailmalla, ulkomaa.)

    VastaaPoista
  38. Kerran kesken erään neuvottelun tämän neuvottelevan insinöörin - Päiviö oli nimeltään - puhelin soi. (Elettiin lankapuhelimien aikaa.) Luurin toisessa päässä oli joku dirika Valiolta (Valiosta? miten tää Valio taipuu?) Mehän, eli Kankaan paperitehdas toimitimme heille tämän foliolaminoidun pergamentin (= voipakettien hopeahohtoisen kääreen), ja nyt oli käynyt niin, tämä Valion pikkupomo tohkeissaan selitti, että he olivat varastoineet samaan kylmiöön voipakettien lisäksi mansikoita, ja "nyt meillä on kaksi miljoonaa kiloa voita joka haisee mansikoille". (heh, heh) Päiviö vastasi sille: "Se on teidän ongelmanne. Ei meidän." Ja sulki puhelimen.

    Nämä työehtosopimuksista ja palkoista neuvottelevat Kapitalistin edustajat olivat karskia porukkaa. Niitten kanssa sai vääntää tosissaan.

    VastaaPoista
  39. Suomi ei ole luokkayhteiskunta. Suomessa, toisin kuin vaikkapa vanhoissa eurooppalaisissa sivistysmaissa, aasialaisista ja afrikkalaisista maista puhumattakaan, meillä ei ole "ylempää yhteiskuntaluokkaa", jonka piiristä tulevat "suomalaiset palkkajohtajat".

    "Suomalaiset palkkajohtajat" ovat ihan samoja keskimääräisiä suomalaisia kuin me muutkin, hyveineen ja paheineen. Jos he hyviin asemiin päästyään kahmivat eniten itselleen, niin se on silloin meidän suomalaisten geneettinen ominaisuus - tai yhteiskunnan rakenteisiin syöpynyt yleinen tapa toimia.

    Ihan samalla tavalla kuin vaikkapa korruptio Venäjällä, Itä-Euroopassa ja monessa muussa maassa. Se on maan tapa, jota on tyhmää jättää hyödyntämättä, kun tilaisuus tulee. Jokainen tekee niin ja homma toimii.

    Kun Riku haukkuu "suomalaisia palkkajohtajia", niin samalla hän haukkuu entisiä koulukavereitaan, naapureitaan, ystäviään, sukulaisiaan - kaikkia, joilla on ollut enemmän älyä ja hinkua opiskella pitemmälle ja pyrkiä korkeammalle.

    Rahaa en maininnut, sillä se ei ole ollut Suomessa opiskelun ja menestymisen esteenä sitten 50-luvun.

    PS. Samppa se vaan jätti vastaamatta huutoihinsa. Sen sijaan hän kehtasi syyttää minua "valheellisen" luvun levittelystä, kun jossittelin 40 tuhannesta pakolaista (tiedon sain mediasta). No, nyt virallinen luku on 30 000 pakolaista tänä vuonna.

    Minua ihan oikeasti kiinnostaa tuo tuleva "maastamuutto". Nythän vasta muutama rikas ja joukko eläkeläisiä on lähtenyt. Kenen muiden Samppa povaa liittyvän tähän joukkoon ja miksi? Minulla on siitä omat epäilyni, tietysti, mutta haluaisin kuulla Sampan näkemyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan tähän myöhemmin, kun nyt pitää vähän kiirusta. Kesä ja kesäloma on alkamassa ensi viikon alussa.

      Enemmän heillä on kieltämättä älyä ja yritteliäisyyttä, siihen vain olen palkkajohtajissa pettynyt, että yhtään laajemmassa perspektiivissä katseltuna ovat niin saakelin surkeita. Susihuonoja.

      Poista
    2. Kyllä minä sen tiedän ketä haukuin. Siinä mielessä rikas elämä minulla on ollut, että olen tuntenut paljon hyvin erilaisia ihmisiä. Tunnen minä yhden monimiljonäärinkin, emme tosin kyläile, mutta urheilun kaljakatsomossa hän tulee usein juttelemaan kanssani. Kahden entisen koulukaverin kanssa minulla on yhä yhteyksiä. Toinen on isossa firmassa sen verran iso johtaja, että matkustelee maailmalla alvariinsa. Ja fiksujakin olen tuntenut, muistan yhden, joka pystyi lukemaan, kun me nuoremmat teini-ikäiset otimme vieressä kaljaa ja pidimme hirveää älämölöä. Kun sain käteeni hänen fysiikan väitöskirjansa, minua alkoi naurattaa: "Ihan kivan näköisiä merkkejä!", sanoin - En ymmärtänyt siitä hölkäsen pölähtävää.

      Jaaha, rupesin kehumaan tuttavilla, kun itsellä en voi. Mitäs mun piti oikeasti sanoakaan? - Niin, tosiaan, asia on hyvin yksinkertainen. Olen nimittäin auktoriteettiuskoinen. Jos yrityksellä menee huonosti, yrityksen johto on huono. Duunarin homma on duunarin hommaa, johtajan homma ei ole ensisijaisesti edustamista, vaan tuloksen tekemistä. Suomalainen keppaheikki johtaja on sellainen, että hän parkuu isoon ääneen markkinoiden kataluutta ja työvoiman kalleutta, siitä hän nirhaa, kun muuta ei osaa. Maamme työntekijät ovat tietysti kalliita, kun entiset itäblokin maat tulivat tilastoihin. Yksi suomalais-australialainen sanoi minulle maastamme: "jumalauta, että täällä on huonot palkat!". Niin ne ovat.Susihuonot.

      Maallamme sanotaan menevän taloudellisesti huonosti, kenen siis on syy? Voi siinä poliitikoillakin oma pikkuinen osuutensa olla, mutta yritysten johtajat katsokoot peiliin. Töihin siitä, hus, hus!

      Poista
    3. Näinhän se on, mutta ydinkysymys kuuluukin: mitä vikaa on suomalaisessa yrityskulttuurissa, talouselämässä ja yhteiskunnassa, kun johtajiksi nousevat kyvyttömät surkimukset?

      Vai onko se niin, ettei näin pienestä maasta yksinkertaisesti parempia löydy?

      Onhan niitä johtajia ostettu ulkomailtakin ja aika kalliilla vieläpä, esimerkiksi Eloppi, mutta taisi olla susi priiman hinnalla.

      Poista
    4. En oikeasti ajattele tätä minään älykkyys- tai edes osaamisongelmani. Meillä vallitsee omahyväisyyden kulttuuri. Johtajien virheistä ei puhuta milloinkaan, potkut saanut johtajakin kiitellään korkeuksiin asti. Tämä on vähän samanlainen juttu kuin urheilussa, siellä menestyksen nälkä tyydyttyy, kun on päästy mitaleille kansallisen tason kilpailuissa - Minäkin paras saarnamies kunnianhimon puolesta, kun itselläni sitä on hyvin vähän! Mutta kunnianhimoa se vaatii, sellaista oikeaa kunnianhimoa, joka ei liity omaan palkkaan. Sen sijaan meillä on lauma olosuhteiden itkijöitä ja housuihin kusijoita. Verta, hikeä ja kyyneleitä johtajat, kyllä ne duunarit oman osansa hoitavat.

      Elop oli viides kolonna, surkea tapaus. Koko uransa on ollut siirtymisiä uusiin tehtäviin suu auki ja niska kenossa, taivaasta putoilevaa mannaa syöden. Minua nauratti, kun täällä ihan vakavasti spekuloitiin hänen valintaansa Microsoftin pääjohtajaksi. Ei sinne kuka tahansa pääse. Ballmer oli ehkä hullu, mutta hän oli sitä oikealla tavalla.

      Poista
    5. Pekka Herlinistä oli pitkään Wikipediassakin virheellinen tieto, että olisi ollut vuorineuvos. Ei hän ollut. Ei hän halunut, ei hän sellaisia titteleitä tarvinnut. Legenda kertoo, että joskus ilmaantui epäsiisteissä vaatteissaan johonkin sivufirmansa - Koneella oli niitä ennen paljon - toimistoon ja sanoi sihteerille haluavansa tavata johtajan. Sihteeri ei ylipäällikköä tunnistanut ja kauhisteli äijän ulkoasua: "Ei johtajaa tapaamaan saa tulla tuollaisissa vaatteissa!"

      Poista