1.2.2016

Muurit murtuvat



Muurit ovat alkaneet murtua! Teemu Selänne on ulostullut,  Teemu Selänteen äiti on ulostullut,  Sale on ulostullut, Paretskoi on ulostullut. Yhä useampi tavallinen tolkun ihminen uskaltaa puhua todellisia ajatuksiaan Euroopan pakolaiskriisistä ja hallitsemattomasta maahanmuutosta sen ikävine lieveilmiöineen, joiden kieltäminen on sulaa järjettömyyttä. Näkeehän kuka tahansa lehtiä lukeva tai vain silmäilevä, että minkä tahansa reaaliaikaisuuteen pyrkivän asiallisen aviisin kolme neljä ensimmäsitä artikkelia käsittelee lähes päivittäin turvapaikanhakijoiden selkkauksia tai rikoksia.

Asia ei muutu poliisijohdon selityksellä, jossa esitetään suoria tuloslukuja vertailemalla kappaleittain turvapaikanhakijoiden tekemiä rikoksia suomalaisten tekemiin rikoksiin, jolloin halutut rikosmäärät saadaan tietysti näyttämään pieniltä ja ne toiset suurilta. Lukuja ei ole millään tavalla suhteutettu ihmismääriin, ikään kuin sillä ei olisi merkitystä, että viiden miljoonan joukkoon mahtuu tietenkin enemmän kuin 30 000:n. Siitäkään ei mainittu, että 30 000 ihmisen joukko oli maassamme vuoden jälkipuoliskolla, joten toisen vertailuryhmän rikokset tehtiin koko vuonna, toisen loppuvuodesta. Esimerkiksi uuden vuoden ahdistelut eivät näkyneet tilastossa.

Manipuloiva viestintä syö kansan luottamusta päättäjiin, viranomaisiin ja mediaan. Se nostaa esiin mielikuvat Kekkosen ajan salailusta ja konsensuksesta. Nopeaälyisemmille tulee mieleen pohjoiskorealainen tapa uutisoida harhauttaen. Ei ole ihme, että kansa etsii älylaitteistaan tietoa myös MV-sivuston kautta. Tämä on valitettava asia, sillä sivusto on silmäiltynäkin propagandistinen ja täynnä kielivirheitä. Ihminen joka ei hallitse perusäidinkieltään, harvoin hallitsee muitakaan tietopuolisia asioita, poislukien tietysti lukihäiriöiset ja vastaavat.

Mutta nyt on toivoa paremmasta! Taivaanrannalla näkyy valoa!  Suomessa uskaltaa taas hengittää ja sanoa ajatuksiaan ääneen. On päivänselvää, että voidaan puhua myös haittamaahanmuutosta, ja tältä tosiasialta eivät voi sulkea silmiään enää puhtoisimmatkaan suvaitsevaiset. Sekin on ehkä osoittautunut todeksi, että vika ei olekaan aina suomalaisen ihmisen asenteissa, vaan myös harhaluuloissa, jotka tolkun ihmisiin usein kohdistuvat.

On ollut järkyttävää se suvaitsevien kansalaisten harjoittama tuomitseminen ja leimakirveitten heiluttaminen, joka on purkautunut ilmoille kiihkeänä rasismisyyttelynä, ikään kuin jokaisessa maahanmuuttokriittisessä maanmiehessä nähtäisiin klanipäärasisti, joka haluaa tappaa kaikki maahanmuuttajat.

Toivottavasti Selänteen ja Niinistön ulostulot auttavat nyt suvaitsevaistoa avaamaan silmänsä ja huomaamaan, että valtaosa meistä kriittisistä ihmisistä on tolkun ihmisiä, jotka haluavat lämpimästi auttaa oikeasti hädänalaisia ihmisiä, avustaa kukin tavallaan ja toivoa heille kaikkea parasta uudessa kotimaassaan. On vaan kovin vaikea nähdä todellista hädänalaisuutta kaikissa nyt tulleissa nuorissa punaposkisissa ja lihaksikkaissa nuorissa miehissä, kun Ylen kuvissa aina näytetään niitä rääsyisiä äitejä, vanhuksia ja lapsia, joita täällä ei näe ainuttakaan ja joita sydän hellänä odotimme tänne vaatelahjoitustemme kanssa.

Ja pliis rakkaat suvaitsevat, älkää enää selittäkö vastaanottokeskusten kahakoita ja naisten ahdisteluja sillä, että kun on paljon nuoria miehiä yhdessä paikassa, syntyy kahakoita. Minä sanon: ei synny. Vankilakahakatkin ovat harvinaisia, enkä muista yhdestäkään uutisoidun. Samaten armeijassa ei synny kahakoita eikä puukoteta, vaikka tupa on täynnä nuoria testosteronia uhkuvia miehiä.

Kaiken ymmärtämisen sijaan voisi rakentavasti miettiä, miten koko turvapaikanhakujärjestelmää voidaan muuttaa niin, että autetaan todelliset pakolaiset rajojen yli kohdemaihinsa. Miten olisi sukupuolikiintiöjärjestelmä yhdeksi työkaluksi? Tai tällaisissa laajoissa sotatilakatastrofeissa naiset, lapset ja vanhukset ensin -teema?

Tässä kirjoituksessa ei esitetä toivomuksia rasisteille, koska he tietävät kyllä olevansa tolkuttomia ja yksin ihmisvihansa kanssa. He saavat sitä paitsi kaiken aikaa sapiskaa joka taholta. Äärisuvaitsevat keppihevostelijat ja vastaavat taas eivät ole tienneet olevansa myös tolkuttomia, jotka muodostavat janan toisen ääripään. Siksi olen tässä keskittynyt heihin, koska heillä on eniten silmien avaamistarvetta.

141 kommenttia:

  1. Anteeksi, Iines. Minä en pysty olemaan muuta kuin olen.

    VastaaPoista
  2. Onneksi näin on. En odota tähän muuta kuin tavallista puhetta, jos sellaista on tullakseen. Jos ei, niin se on ok. Odotin vain sen verran innokkaana, että joku sanoo jotain kirjoituksen asioista, että taisin pettyä, kun tuli musiikkilinkkejä, tosin asiaan liittyviä ja hauskoja. Jollakin tavalla taustalla vaikutti erään täälläkin sivutun bloggarin tapa suitsia keskusteluja. Tahatonta tartuntaa. Ei se minulle taida istua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä tolkun puhetta. Mutta jotkut asiat pitää vaan oppia kantapään kautta.

      Poista
  3. Osaan minä toisinaan asiaakin puhua, mutta lähestyn sitä aina kaukaa. Se on vaarallista. Irakilaiset heittäisin täältä huitulanvittuun. Anteeksi laestad.

    VastaaPoista
  4. Et sinä kyllä voi verrata turvapaikanhakijoiden löysäily kotia armeijaan tai vankilaan. Tai voihan sitä. Jokaisessa näissä on omat säännöt. Ne epäviralliset, ja se että armeijan ongelmista, puhumattakaan vankilan ongelmista ei uutisoida, ei tarkoita sitä, että siellä rauhallista aina on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se selitysten pointti olikin se, että kun on paljon nuoria miehiä tuupattuna yhteen paikkaan, syntyy automaattisesti kahakoita. Tämä on mielestäni totta vain osittain. Nythän poliisin turvapaikkakeikat ovat olleet valtaosin turvapaikanhakijoitten keskinäisiä väkivaltatilanteita.

      Täytyy muistaa se, että vankiloissa olevilla on tutkimustenkin mukaan melkoisesti luonnehäiriöitä, heissä on puhtaita psykopaatteja, sosiopaatteja, narsisteja ja seksuaalisesti häiriintyneitä. Ei ole ihme, että siellä esiintyy häiriöitäkin. Ei voi siis yleistää, että vankilassa syntyy väkivaltaa, koska siellä on paljon nuoria miehiä.

      Poista
    2. Vankilassa syntyy rähinöintiä, koska siellä on ihan liikaa tyyppejä, jotka kuuluvat vankilaan.

      Vokeissa syntyy rähinöintiä, koska siellä on ihan liikaa tyyppejä, jotka rähinöivät keskenään jo lähtömaissa.

      Poista
    3. Lähtömaan tilanne selittää paljon, ja tätä ei voi kieltää eikä kiertää millään totuudella.

      Nimittäin jos ajatellaan sitä faktaa, että Suomessa olevista maahanmuuttajanaisista lähes kaikki eli 90 prosenttia ovat jo ennestään perheväkivallan uhreja, niin väkivaltapotentiaaliahan sikäläisissä miehissä täytyy olla, ikävä kyllä.

      (http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/112920-valtaosa-maahanmuuttajanaisista-vakivallan-uhreja)

      Poista
  5. Niin, sattuu ja tapahtuu vankilassa. Jos lukee vaikka
    http://murha.info/phpbb2/index.php
    ja tuonne hakusana vankila, niin vähemmän taitaa olla murhia tehty Vok eissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tolokun ihminen ei katso Murhainfoa tai Seiskaa.
      Sosiaalisesti alempi väki kuluttaa näitä lehtiä.

      Poista
  6. Vokeissa ei tehdä murhia, mutta irakilaisille pääsy kielletty. Lähtekää lojoon täältä.

    VastaaPoista
  7. Vihreät Ville Niinistöineen näyttävät erityisesti Saulin puheisiin ihastuneen. Hyi vaan, täältäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoittanet Selänteen ja Paretskoin puheita, joita Niinistö jakoi edelleen. 

      Hienoa onkin se, että ihmiset kaikilta suunnilta ovat riemastuneet näistä puheista. Suuri enemmistö on tolkun ihmisiä, jotka ovat valmiit auttamaan todellisia pakolaisia, lapsia, naisia ja vanhuksia ennen kaikkea, mutta jotka kritisoivat hallitsematonta tulijatulvaa. Ja nyt saa sanoa ilman pelkoa rasistin leimasta! Uskomaton vapautuminen.

      Tämä nuorten ja energisten miesten ottaminen Irakista, jossa on paljonkin turvallisia alueita, kertoo minusta ikävästi sen asian, että jotkin piirit haluavat Suomeen tervettä halpatyövoimaa, ohi suomalaisen vanhemman ja vaativan työmiehen. Eilen oli lehdessä kirjoitus siitä, että rakennusala haluaa työllistää turvapaikanhakijat. Löytyy 45 000 työpaikkaa pikakoulutuksen kautta. Miksi näitä ei anneta työttömille?

      Poista
    2. Kait luit Rakennusliiton pomon näkemyksen myöskin? Hänhän sanoi, että pikakoulutuksella ei liho muut kuin konsultit ja on ihan turhaa haaveilla tästä halpatyövoima erästä.

      Ja se suomalainenkin työtön tarvitsee ammattitaidon, jos töihin haluaa mennä. Ei enää ole lautamiehen pestejä, tai muita revitään nauloja laudoista menoa.

      Poista
    3. Mutta vaatiihaan turvapaikanhakijakin koulutuksen. Se nimenomaan mainittiin artikkelissa, josta asiasta luin. Eikös myös kotimaan halukkaita työttömiä voisi pikakouluttaa?

      Minusta on vaan hassua, että on jättityöttömyys ja sitten yhtäkkiä onkin 45 000 työpaikkaa tarjolla. Toki pidän hyvänä sitäkin, että turvapaikanhakijoille tarjotaan koulutusta ja työtä.

      Poista
    4. Vaatii vaatii, ja kielitaidon.

      Sanon tämän nyt vähän tylysti. Mutta pitäisi nyt jo varttuneemman ihimisen tajuta, että kun lehdet kirjoittaa Rakennusteollisuuden tai Elinkeinoelämän keskusliiton suoraa sanomaa, niin siinä saattaa olla jotain propagandaa vähän mukana.

      Jos luettiin saman iltapulun artikkeli, niin suosittelisin kelaaman juttu loppuun, joss Rakennusliiton Harjunmaa sanoi ihan suoraan, että RT puhuu paskaa.

      Niin kauan kun baltiasta ja balkanilta tulee halpaa työläistä, niin kauan täällä on työttömyttä raksaäijen keskuudessa.

      Poista
    5. En seuraa aktiivisesti tämän alan uutisia. Nyt pisti silmään, kun otsikossa oli tuo räväkkä työllisyysluku 45 000, eli tarvittaessa koulutus- ja työpaikka löytyisi kaikille turvapaikanhakijoille. Hehän melkein kaikki ovat nuoria miehiä ja poikia.

      Ilta-Sanomien uutinen se oli, ja luin tarkimmin Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatin toiveikkaat kaavailut asiasta.

      Poista
    6. Kaikki turvapaikanhakijathan eivät ole ammattitaidottomia. Mediassa oli tulvan alkuaikoina isoja juttuja siitä, miten joukossa on lääkäreitä, insinöörejä, opettajia sun muita ja lisäksi automekaanikkoja, rakennusmiehiä ja taksikuskeja. Muusikoista ja kokeista puhumattakaan.

      PS. Jos Rakennusteollisuuden edustaja suoltaa propagandaa, niin enpä menisi ihan heti uskomaan Rakennusliitonkaan pomon puheita. Palkanmaksaja määrää puheen sävyn.

      Poista
    7. Lehdet kirjoittaa välillä niin sakiaa itseään, että...

      Mutta onneksi on Immonen ja blogi. Lomalla tosin oli unohtunut, että hänet on harjattu, ja ollaan hallituksessa.

      Poista
    8. Muistan kyllä lukeneeni samankaltaista puhetta lääkäreistä, insinööreistä ja jopa atk-osaajista. 

      Tiedetyt tilastolliset tosiasiat ovat kuitenkin ne, että muslimimaissa esiintyy paljon lukutaidottomuutta. Esimerkiksi Suomeen tulleista somaleista 90 prosenttia on lukutaidottomua, samoin Afganistanissa on korkea lukutaidottomuusprosentti, seitsemisenkymmentä prosenttia kansasta. Irakissa on Googlen mukaan parempi tilanne, joten siellä saattaa olla koulutettuja osaajia. Kyllä näistä varmaan kohta kuullaan.

      Vielä ei ole Ylekään esitellyt osaajien taitoja, eikä Hesari. Toivotaan pakolaisille siis töitä ja koulutuksen mukaista palkkaa. Olisihan se kansantaloudellinen etu, että saataisiin lisää korkean veron maksajia, jotta voidaan ottaa lisää tulijoita.

      Poista
    9. On vaikea ymmärtää, miksi näin alikehittyneisiin maihin ei suunnata sellaisia hyväntekeväisyystoimia, että vietäisiin maahan edes länsimaista kouluosaamista, kenties myös terveys- ja talousosaamista. Ja moraali- ja filosofiaopetusta. Ei tuota sortokulttuuria nyt niin hirveästi pidä kunnioittaa, ettei siitä saa pyrkiä mitään poistamaan, ei edes naisten ja lasten orjuutuspykäliä.

      Poista
    10. Onko se sitten niin, että tänne tarvitaan pakolaisia tekemään ne työt, joita suomalaiset eivät viitsi tehdä.

      Mitä ne tolkun ihmiset sitten ovat. Sanotaan, että asiassa ei ole tolkun tolkkua, mutta ei kai voi sanoa, että ihmisessä ei ole tolkun tolkkua.

      Poista
    11. Ei kai se ihan noinkaan ole, Ripranie, tai en minä tiedä.

      En jaksa kuitenkaan uskoa, että ihminen valitsee vapaaehtoisen työttömyyden, jos oman alan työtä on tarjolla. Voisiko se olla pikemmin niin, että kun koulutus ja avoin työpaikka eivät kohtaa, syntyy työttömyyttä?

      Kuulun laadukkaan koulutuksen arvostajiin, koska se on kuitenkin paras keino lisätä ihmisen hyvinvointia ja sivistystä, tietoutta yhteiskunnasta. Kaikenlaisia pikakoulutuksia en osaa niin arvostaa, koska ne harvoin tähtäävät työntekijän laajempaan osaamiseen.

      Poista
  8. Niinno, suvakit tai suvaitsevaisto, sehän on mielikuvitusolentojen ryhmä, silkkaa fantasiaa.

    Rasismi ja muukalaispelkurit ovat ihan totta. Oikeasti olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No lue nyt alkuun se Paretskoin puhe ja katso myös Selänteen tviitit ja blogi. Ja käännä sitten pois ohjelma "ennakkoluulot ja olkinuket" ja napsauta päälle "itsenäinen ajattelu".

      Poista
  9. Minä olen joskus selittänyt omaa rasistikäsitystäni, että me kaikki, neekeristä, inkkarista ja naapurin, tuossa seinän takana asuvista, intialaisista lähtien olemme rasisteja. Sivistys on se, joka meidät siitä erottaa. Toisinaan olemme sivistyneitä, toisinaan emme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En allekirjoita sitä, että ihminen on syntyjään rasisti. En edes sitä, että ihminen pelkää kaikkea uutta. Tämä pelko-selityshän on monen lempiolkiukko.

      Alkuperäisillä varhaiskulttuureilla on todettu uuden edessä varautumista eli käytöstä joka johtaa eloonjäämiseen, tervettä varautumista uuden ja tuntemattoman edessä. Kannattaa lukea hieman kulttuuriantropologian perusteita - tämä huomautus pelkoteorian kannattajille maahanmuuttoasioissa - ei Riku varsinaisesti sinulle.

      Pelkäävä ihminen pakenee uutta ilmiötä, mutta varhaisihminen otti ilmiöstä selvän, ei tappanut automaattisesti. Kun vierasheimoinen todettiin lajikumppaniksi, elettiin heimoina rinnakkain, lähinnä eloonjäämisestä kamppaillen. Huvikseen ei tapettu, vaan lähinnä jos reviiri ei riittänyt ja tarvittiin uusia alueita.

      Poista
    2. PS Väitänkin siis, että tuo pelkoteoria alkaa tuntua jo naivilta. Suomalainen ei pelkää mustaa miestä.

      Poista
    3. Yksioikoinen, näkörajotteinen kiihkoilu mihin tahansa suuntaan on järjetöntä ja vaarallista. Tyhmän ihmisen merkki.

      Poista
    4. Kyllä. Tämä on viittaamieni kirjoitustenkin ydinsisältö, oleellisin sanoma. Paitsi että tyhmäksi ei kannata nimitellä edes tyhmää. Eikä etenkään häntä.

      Poista
    5. Modernin pelkoa. Moderni, urbaani, monikulttuurinen Suomi on kauhun aihe osalle suomalaisista. Sille porukalle, joka kuvittelee suomalaisuuden olevan etnisesti puhdas rotu tai kulttuurisesti yhdenkaltainen, muuttumaton ja täysin kaikista muista kulttuureista erillään oleva saareke.

      Kaupungissa kasvaneena, pidän muukalaiskammoa urbaanin vastakohtana. Hesarin kommenttilaatikossa joku kauhisteli, että Itä-Helsinki tuhoutuu. Koska maahanmuuttajat. Puhui Hgin itäisistä asuinalueista kuin ne olisivat jokin yksi yhtenäinen asuinalue. Eivät ole koskaan olleet eivätkä ole. Totta ainoastaan se, että länsipuolelle Helsinkiä ei juurikaan asuteta maahanmuuttajia. Muuttavat sinne vasta myöhemmin, jos muuttavat. Olen asunut jo kaksikymmentä vuotta monikulttuurisella asuinalueella eikä täällä ole kamalaa, ei tarvitse pelätä yhtään sen enempää kuin kaupungissa asuessa nyt pelkää. Kantakaupunki on iltaisin ja öisin pelottava paikka eikä sekään johdu maahanmuuttajista.

      Poista
    6. Anonyymi, tuo on varmaan totta, että monikulttuurinen Suomi on kauhistus joillekuille.

      Uskon joutilaana päivieni viettelijänä haistelleeni ja tarkkailleeni ilmapiiriä ja yleistä keskustelua tavallista tarkemmin ja ehkä monipuolisemminkin, joten uskallan sanoa, että tuo monikultturisuuden kauhistus on totta vain pienelle osalle suomalaisia, rasistiselle ääripäälle, joka sulkee silmänsä monenlaiselta muultakin tiedolta. Totuuden ja objektiivisuuden nimissä kannattaa huomata kuitenkin sekin seikka, että tällä janalla on kiistatta myös vastapooli, toinen ääripää, jolla on liian iso unelma monikulttuurin onnelasta.

      Itse en allekirjoita pelkoa tai omistushalua maahanmuuton vastustuksen syyksi. Ne ovat naurettavia selityksiä ja tekosyitä olla pohtimatta asiaa syvemmin.

      Syyt uusien tulijoitten vastustukseen ovat monesti arkipäiväisempiä ja käytännöllisempiä, ja saattavat pohjautua katkeruuteen siitä, että Suomessa eläminen maksaa ansiotasoon nähden jopa kohtuuttomasti. Kun tähän lisätään laaja työttömyys ja esimerkiksi vanhusten heikko hoito, hallituksen pakkolait ja vaikkapa ankara verotus jo keskituloisilla, ei ole ihme, että tulijoita ei oteta aina avosylin vastaan.

      Kun vielä sattuu niin, että tulijat ovatkin lähes kaikki potria nuorukaisia, se herättää kummastusta. Missä ovat lehtikuvien lapset, naiset ja vanhukset? Onko Suomeen tullut yhden yhtäkään? Herää myös epäily, että jos nyt maahanjäämisluvan saa 15 000 nuorta miestä, niin perheenyhdistämisvaiheessa jokaiselle tulee vähintään kolme henkeä lisää.

      Herättäisi myös luottamusta, jos kansalaisille kerrottaisiin avoimesti tulijoista koituvat kustannukset - sekä heistä koituvat tulot eri instansseille. On aika käsittämätöntä, että ne ovat huhupuheiden varassa.

      Koetan siis tässä sanoa, että kriittisyys ihmisten asenteissa ei omien havaintojeni mukaan pohjaudu rasismiin, ei pelkoon eikä yleiseen pöljyyteen.

      Poista
    7. Juna toi juna vei. Suurimman osan rajatkiinni väestä. Jotka tulevat busseilla ja junilla tänne pääkaupunkiin mieltään osoittamaan. Täällä me, minäkin, jatkamme elämäämme toinen toistemme naapureina ja työ- tai opiskelukavereina mamumöykästä huolimatta. Sehän tapahtuu etupäässä somessa, se vihakiihotus. Sillä on ollut toki oma vaikutuksensa ja siksipä siksi teen joka päivä omia pieniä antirasistisia tekoja arkiympäristössäni.

      Kuluja, jotka aiheutuvat maahanmuutosta ei voi laskea mitenkään tarkasti, koska kulut ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat. Kuluja yksinomaan laskevien kannattaa samanaikaisesti laskea myös tulot.

      Luultavasti yksikään turvapaikanhakija ei tule niin kalliiksi yhteiskunnalle kuin syntyperäinen suomalainen, jonka elämän ensimmäiset 30-35 vuotta ovat kaikkein kalleimmat,nuo vuodet maksavat todella paljon. Vähintään puolimiljoonaa euroa.

      Poista
    8. On perin hölmöä puhua tässä yhteydessä syntymäsuomalaisen kuluista yhteiskunnalle - tietenkin syntymäsuomalaisen kulut yhteiskunnalle ovat suuremmat kuin turvapaikanhakijan kulut. Muu ei ole edes mahdollista.

      Meinaatko tosissasi, että kulut eivät ole Valtionkonttorin tiedossa? Kaikki valtion menot voidaan laskea pennintarkasti. Kokonaan eri asia on, mitä sanotaan.

      Mitä tuloihin tulee - mainitsin ne kommentissani. Turvapaikanhakutoimintaan liittyy paitsi suuren luokan menoja myös suuren luokan bisnestä.

      Poista
    9. Bisnestähän tämä kaikki on. Sähkönsiirtokin, tulipa nyt vaan mieleeni.

      Ei auta säkillä kannettu valo pimeässä ja ikkunattomassa pirtissä.

      Poista
    10. Hetken jo listasin mielessäni kohteita, joissa voin luopua sähköstä. Eihän siitä mitään tullut. Luopua ei voi mistään, ja voi vain vähentää kulutusta, mikä sekin on vaikeaa.

      Tarvitseeko sähköpuljun johtaja 30 000:n euron kuukausipalkkaa veemäisistä päätöksistään?

      Poista
  10. Iineksen essee on ajatuksiltaan selkokieltä.
    Minä olen ajatuksiltani siitä samaa mieltä .

    Vihdoinkin aletaan yleisesti nähdä asiat ilman sumuverhoja.
    Lähestytään todellisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan matkoilla.
      Kännykkään kirjoittaminen hankalaa.
      Mutta eilisiltana oli mukavaa. Oltiin konsertissa.
      Uutta musiikkia.

      Sitä ennen viiden ihmisen joukolla pantiin asiat kuntoon Suomessa.
      Ai miten se oli helppoa. Ei tarvittu muuta kuin puhetta.
      Yksi serbialainen - nainen - oli joukossa. Hänen perheensä oli aikoinaan joutunut pakenemaan Serbiasta. Nyt hän oli menossa Kanadaan.
      Hän tiesi miltä tuntuu lähteä ja jättää koti ja kotimaa pakon sanelemana.
      Ei kovin mukavaa. Samaa sanovat monet suomalaiset, jotka ovat joutuneet jättämään vain kotinsa ja kotiseutunsa.

      Poista
    2. Juuri näin, Liisu, sumuverho alkaa hälvetä ja viestintä alkaa saada todellisuudesta otteen. Olen ollut suorastaan murheellinen suomalaisen media- ja lehtiviestinnän salailutyylistä, ja erikoisesti Helsingin Sanomat ja Yleisradio ovat tuottaneet pettymyksen. En juuri tapaa kuunnella MTV:n uutisia kuin satunnaisesti, ja nyt ilahduin, kun siellä olikin rehellisempi ja avoimempi ote, kun selostettiin turvapaikanhakutilannetta, josta Yle vaikeni tyystin. Eniten ilahduttaa kuitenkin se, että enää ei tunnekaan olevansa rasisti, kun ajattelee kriittisemmin kuin Yle.

      Minulla oli oppilaana Kosovosta tullut poika, sanon kliseisesti että aivan ihana ihminen ja tunnollinen opiskelija. Hän valmistui hyvin arvosanoin, vammastaan huolimatta, ja taatusti pärjää hyvin Suomessa. Ja naapurinani on toinen ihana maahantullut, inkeriläinen ja venäjää taitava nainen, hyvin kulturelli ja avulias ihminen, ja on päässyt täällä yritteliäisyytensä vuoksi hyville ansioille.

      Poista
    3. Täällä Iineksen saitilla korustuvat ääripäät.
      Risto Reipas(eisaanimeämainita)) vastaan anonyymit.

      Kommari -,natsi-, suvaksi-, tai rasistikortti heilahtaa välttömästi, jos vastaanottaja ei vaan nyt satu pitämään RR:n mielipeestä.Tämä on raastavaa vakuuttelukunttuurin yleistymistä.

      Minun pitäsi aluksi , tai jatkoksi pitää pitkästi vakuukuutella etten ole kommunisti, kansallissoalisti, rasisti SPR:n työntekijä, suvakki,pojanmaalainen, PERUSSUOMALAINEN tai punavihreä.Kannattaa varmuuden vuoksi myös tuomita seksuaalinen väkivalta, kommunisten verityöt, ilmastonmuutos, vihapuhe,MV-lehti,katupartiot,fasistit,uusliperismi. Noin niiku aluksi.

      Iines ei siedä kolmen sanan mielipidettä, on parempi tukea kolmenkymmenen sanan vakuutelulla.

      Poista
    4. Olet minun osaltani oikeassa - tuosta muusta en ole samaa mieltä. En todellakaan ole ihastunut yhden rivin tokaisutulviin tai linkkeihin ilman sisällön referointia, vaan luen mieluiten perusteltuja tai muulla tavoin täydennettyjä ajatuksianne tai kertomuksianne, joista erikoisesti pidän.

      Tässä ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole kyse siitä, mistä bloginhaltija pitää, vaan lukijoiden lukumukavuudesta. Useimmat lukevat mieluiten kommentteja, joissa on jokin juttu tai kunnon selvitys ajatuksesta. Kommentin on hyvä olla sillä tavalla itsenäinen ja siis hieman selittävä, ettei lukijan ole pakko lukea koko keskustelua lävitse.

      Poista
  11. Tietenkin olen oikeassa. Iineksen faktathan me varmaan arvasimmekin ihan ilman vakuuttelua.
    Eikö niin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et kokonaisvaltaisesti, vaan vain siinä, että en pidä kolmen sanan mielipiteiden ilmaisuja tolkullisina. Siltä joka pitää, on tolkku kankaalla.

      Poista
  12. Kerran aikoinaan, kun presidenttiä valittiin laitettin kaikki ehdokkaat pataan ja nostettin hiuksista ylös. Viimeiseksi jäänyt valittiin.

    Nyt viimeksi piti valita mustan porvarin ja vihreän porvarin väliltä.

    Nyt ei sitten ole oikeutta tavoitella parempaa elämää, jos halutaan susi oikein tulkita.

    VastaaPoista
  13. Iines, "sumuverho" alkaa todella hälvetä!

    Juuri nyt kertoo Die Welt nettiversionsa pääuutisena Frau Merkelin ja Unionin, siis EU:n kannatuksen romahtamisesta Saksassa. Nämä ovat jo alle 50% tasolla.
    Seuraavaksi kerrotaan, että "Schweden ist jetzt ein Land im Schockzustand" ja tämän voin Ruotsia seuranneena itsekin todeta. Pitkään jatkunut ruotsalaisten pelko sanoa ääneen ajatuksensa alkaa selvästi rakoilla. Joten eiköhän tämä tästä pikku hiljaa sentään hiukan selvene. Aikaa se kyllä tulee vaatimaan ja ..äh! ..rahaa meiltä kaikilta. hh

    VastaaPoista
  14. Sauli Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa taisi olla se varsinainen paukku, joka murtaa loputkin muurit ja padot kaikkinaisen avoimen ja manipuloimattoman viestinnän tieltä.

    Hän sanoi sen, mitä varmasti suurin osa kansalaisistakin ajattelee, muttei rasistiksi leimaamisen takia ole voinut sanoa. Ihan kuin hengityskin kulkisi täällä nyt paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaen huomioon sen, että YLE käsitteli asiaa uutissa kuten SUUREN JOHTAJAN puhetta tulee käsitellä.

      Voi tätä mädättäjä pun..mustaa mediaa.

      Poista
    2. Yle taisi kiirehtiä puhuttamaan oppositiota, Nasima R:ää ja Rinnettä, jotka molemmat puheenvuorot hämmensivät minua kovasti. Kirkkokin taisi tuomita presidentin suorapuheisuuden. Kansalta ei kysytty, mutta se oli riemuissaan ja ylisti Sauli Niinistöä lehtien keskusteluissa.

      Poista
    3. Ei ole aikaa lehtien keskusteluille. Mutta twitterikuplassa näytti aika murhaavalta palaute.

      Poista
    4. Noh, Helsingin Sanomien ja iltapäivälehtien palaute oli kauttaaltaan Niinistöä kiittävää ja Nasima taas sai kyytiä. Luulisin, että lehtikeskustelujen lukijakunta on heterogeenisempi eli kattavampi kuin Twitterin, jonka käyttäjäkunta on käsittääjseni melko nuorta ja siten aika homogeenista.

      Poista
    5. Politiikan toimittajia tässä seurailen, poliitikkoja ja dosentteja.

      Yläkouluikäinen Anni, ei ole kommentoinut.

      Poista
    6. PS Pitääkin vilkaista tviittejä, sillä minulla on Twitter-tili. Harvoin käytän sitä. En oikein pidä nopeasta ja koko ajan vaihtuvasta lyhytviestimisestä.

      Poista
    7. Muuten Iines, minä pidin presidentin puhetta, Euroopassa vallitsevaa ja lisääntyvää kansainvaellusta ajatellen, maltillisena. Ihmettelen sen meillä mediassa ja puolueissa saamaa rajua vastaanottoa. Kuitenkin, kyse on uhkasta jonka kaltaista meillä ei maailmansodan jälkeen ole ollut.
      Taitaa olla niin että poliitikoillamme, punavihreillä varsinkin, on huono historian tuntemus ja sitäkin runsaammin haluttomuutta tutustua eurooppalaiseen, kielitaitoja vaativaan keskusteluun tai sen seuraamiseen. Taitavat pysytellä turvallisesti omia ideologioitaan vaalivien parissa?

      Voisi olla hyvä että kansanedustajan ikärajaksi nyt keski-iän noustua asetettaisiin esim 33 vuotta ja sitä ennen 5 vuoden harjoittelua jossain "siviiliammatissa" . Olisivat olleet muutakin kuin koululaisia. :-)
      hh

      Poista
    8. Niinistön puhe aiheuttaa hämmennystä, koska hän lienee ainoa isompi vaikuttaja, joka on puheillaan uskaltanut puhkoa aukkoja punavihreään mediahegemoniakuplaan.

      Siksipä punavihreät mediapersoonat nyt haukkovatkin henkeään. Moni käy sielussaan nyt taistelua siitä, että pysyykö ihanassa kuplassa vai onko tuuli kääntymässä eli hypätäkö voittajan vankkureille.

      Tarkoititko Samppa sudellasi sitä, ettei meillä Niinistön puheen perusteella ole tässä tilanteessa varaa ottaa elätettäväksi potria paremman elämän tavoittelijoita, kun ensin olisi pelastettava naiset ja lapset?

      Poista
    9. Niinistön puhe oli susi, koska joutuu selitäämään heti, että ei hän sitä tarkoitannut. Tai tätä.

      Minäkin alan tulkitsemaan omia sopimuksiani, koska tilannteni on muuttunut, ei velvoitteet enää velvoita minua. Yksipuolisesti.

      Niinistö on patamusta porvari, nysvääjä ja kamreeri. Mutta onneksi Paavo Väyrynen pelastaa Suomen uudella puolueellaan. Suomi Nousuun.

      Poista
    10. Niinistön puhe oli hyvä suunnannäyttö maamme ja koko Euroopan tällä hetkellä tärkeimmästä globaalista kriisistä.

      On oikeastaan naurettavaakin, että jokunen opposition jäsen paheksuu maahanmuuttokriisin esille ottamista tässä yhteydessä ja olisi halunnut puheeseen sitä samaa sisäpoliittista vatulointia, mitä monet hallitukset peräjälkeen ovat maassamme harrastaneet. Ei mihinkään johtavaa höpinää höystettynä parilla kauniilla sanalla pakolaisten auttamisesta ja rasististen katupartioiden tuomitsemisesta mittavan hädän edessä.

      Ja eikö se ole totta toimittajan taivastelemattakin, että "juuri tässä ja nyt voi olla vaikea täyttää kaikkia velvollisuuksia" maahantulijoitten osalta? Itärajallahan ei ole mitään kontrollia, Venäjä päästää kaikki halukkaat rajalle ja jokainen joka sanoo taikasanan "asyyli", pääsee sisään ja on vaikea käännyttää takaisin.

      Poista
    11. On tosiaan selvästi havaittavissa se tavaton hämmennys ja hengen haukkominen, jonka presidentin puhe aiheutti oppositiossa ja kaikissa oikeamielisissä ihmisissä.

      Meidän hyvä kirkkommekin on ryhtynyt rakentamaan olkiukkoa, ja ulkomaanavun Hemberg taivastelee sitä, ettei haluta auttaa muita. Hembergin kannattaisi ottaa se pää pois sieltä olkiukon takalistosta ja lukea Niinistön puhe alusta loppuun.

      Poista
  15. Paavo Väyrynen on pelastanut Suomen jo monta kertaa häviämällä kaikki presidenttivaalit joihin on osallistunut. Hehheh. Emmekä me enää tarvitse häntä neuvostoliittoasiantuntijanakaan.

    Tulta päin tulta päin, Pate!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kepusta je persuista tulee änkyrät mukaan. Suomen änkyrät RP.

      Poista
    2. Maltan tuskin odottaa, että saan Kansalaispuolueen ohjelman luettavaksi. Tunnen itseni nimittäin poliittisesti kodittomaksi. Hyvä Paavo, anna palaa!

      Poista
    3. Suomen YYA putinistit Ry

      Ei kun ääntä uurnaan vaan ja kannatuskorttia täyttämään.

      Poista
    4. Samppa, kyllä niitä varsinaisia änkyröitä taitaa eniten olla siellä ay-demarien penkillä takalistot voideltuina penkkivalmiutta varten silloinkin, kun kaikki muut olisivat valmiit siirtymään nykyaikaan.

      Poista
    5. Kerroppa mitä se nykyaika on? Minä en tiedä.

      Poista
    6. Kaipa se Samppaseni on lähinnä sitä, että huomataan ensinnäkin, mikä vuosisata ja vuosikymmen on. Ja eletään sitten tilanteen mukaan. Jos on ennen eletty herroiksi, niin on ollut herrojen aika ja nousuhdanne. Kaipa nyt sitten täytyy meidän itsekunkin laskea tasoa piirun verran alaspäin. Ehkä elintasokin on semmoinen, että sillä on rajat ennen kuin kaikki saavuttavat jetsulleen saman korkeimman orren.

      Poista
    7. Onhan se yhtä perkelettä, että duunari voi ajaa mersulla. Onhan se kauheaa herrailua. Kyykkyyn vaan, ja jos ei vitonen tunti kelpaa, niin baltiasta löytyy korvaavaa työvoimaa.

      Bangladesihin tie, olkoon meidän tiemme, Puolalaisilla ja Unkarilaisilla mausteilla.

      Poista
    8. No on se, kissa vieköön! Kyllä sitä yksi tämmöinen maisterislehtoris kadehtii kirrkkaanvihreänä, kun naapurin sähköheppu huristelee A-sarjan (onko se hieno?) mersullaan Yarikseni ohi ja ruiskaisee vielä kurat tuulilasiini. Ja jos tilaan putkihepun, se tulee ja repii kaikki auki ja lähtee sitten kolmeksi päiväksi risteilylle ja tulee taas kun muistaa. Että on se semmoista niitten köyhien kanssa.

      Poista
    9. Kyllähän se niin taisi olla, että Jyväskylän seminaariin pääsi jos oli kova juomaan ja kepulaisesta talosta. Mutta silti ei ole 3kk loman jälkeen tarpeeksi hyvä palkka, että pitää duunaria kadehtia.

      Ne on vain käden töitä. Tyhmät ja kouluttamattomat vaan niitä tekee. Tosin sähkömiehen työt on luvanvaraisia. Mutta putkihommat on helppoja. Mitä sitä maksamaan, kun tekee itse vaan. Pääsee kunnon palkoille. Paska valuu alas päin ja palkka tulee perjantaina.

      Poista
    10. Et taida tietää, että kasvatustieteelliseen tiedekuntaan eli luokanopettajaksi on lähes mahdoton päästä, vaikeampi kuin esimerkiksi oikeustieteelliseen tai lääketieteelliseen? Seminaariajat ovat minun isoisäni aikaa ja opettajat ovat nykyään siis maistereita ja valmistuvat yliopistoista.

      Koulutukseen nähden opettajan palkka on alimitoittettu ja keskimäärinkin suorastaan hävettävä, kun sen asettaa muiden korkeakoulutettujen rinnalle. Esimerkiksi lääkärit eivät ole opiskelleet määrällisesti tai tasollisesti enempää tai syvemmin. Silti heidän palkkansa on kolminkertainen luokanopettajan palkkaan verrattuna.

      Ja opettajan runsaan kahden kuukauden kesäloma ei ole palkallinen, kuten tietämättömät edelleen luulevat. Opettajan yhdeksän kuukauden palkka jaettiin aikanaan 12:lla ilman mitään korotuksia, ja näin opettaja sai elantorahaa myös kesälomallaan. Sama systeemi on edelleen voimassa, eikä palkkaa ole milloinkaan korotettu sen puuttuvan kolmen kuukauden osalta.

      En minä duunarin palkkaa kadehdi. Olen vain sitä mieltä, että koulutuksen tulee selkeämmin näkyä palkkaa nostavasti myös naisvaltaisilla aloilla. Ei kukaan hyvän hyvyyttään kouluta itseään kalliisti seitsemänkin vuotta, jopa enemmän. Vaikka koulutuksen sanotaan olevan ilmainen, se ei ole käytännössä ilmaista opiskelijalle. Monilla on lainaakin ja lähes kaikki käyvät töissä opintojensa rinnalla, mikä pidentää valmistumisaikoja.

      Poista
    11. Putkimieheillä on koulutus, toisin kuin sanot, ammatillioppilaitoksissa. Koulutus on käsittääkseni korkeintaan kolmen vuoden mittainen. Sama koskee sähkömiestä. Ainakin meidän taloyhtiön putkiremontissa miehet olivat koulutettuja ja koulutuksessa parhaillaan olevia työharjoittelijoita.

      Ja kyllä, he eivät voineet saada palkkaa, koska nauttivat opintotukea. Palkattomuus ei ole siis kiinni pahasta työnantajasta, vaan valtion lainsäädännöstä. Jos saa palkkaa, opintotuki lakkaa. Minusta sen pitääkin mennä näin. Harjoittelijalla oli lähes aina ohjaaja selän takana, eikä hän tehnyt itsenäisiä päätöksiä.

      Poista
    12. Älä täti paasaa. Kirjastonhoitajilla vasta pieni palkka on vaikka akateemisesti koulutettuja ovatkin. Ja lääkärien koulutustaso ja -vaatimukset ovat aivan toista luokkaa kuin luokanopen. Näin on näppylät! Ja jos juristien palkkoja kadehdit mikset mennyt oikeustieteelliseen? Vai eikö perse kestänyt? ..juristiksi lukeminen kun vaatii kovia istumalihaksia.

      Poista
    13. Kirjastonhoitajista olen täällä jo tuhannesti paasannut. Useimmiten olen verrannut heitä paperimiehiin, kuten moni tietää.

      Lääkärien koulutustaso ei ole piiruakaan korkeampi, runsaampi tai vaativampi. Suomalainen opettaja sen sijaan olisi valmis vientituote, koska on todistetusti maailman kärkeä, ellei peräti terävin kärki. Jos ala olisi miesvaltainen, miehiä vietäisiin jo lujaa maailman markkinoille. Nyt ne markkinat joutuvat tulemaan tänne ja jalkautumaan suomalaiskouluhin oppia saamaan. harva se päivä jossakin koulussa on kiinalainen, japanilainen, saksalainen tai muunmaalainen valtuuskunta tutustumassa suomalaisen opettajan tapaan opettaa. Lääketieteessä näin ei ole.

      Poista
    14. Anonyymi, minä näin isäni työstä, mitä juristina toimiminen on. Kiinnosti piirun verran, mutta ei tarpeeksi, en edes harkinnut. Olin kirjallisesti ja kuvallisesti orientoitunut ja valitsin alani sieltä, minne arvelin helpoimmin pääseväni - en ollut kunnianhimoinen enkä ajatellut juurikaan tulevaisuutta vaan painiskelin nuoruuden tuskissa ja riemuissa.

      Poista
  16. Meillä moninkertainen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on sata kertaa älykkäämpi ja tietävämpi usan republikaani ehdokkaat. Kuulin juuri ,että tämä Rubiokaan ei usko kehitysoppiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, äänestäjät ratkaisevat ja täytyy vain toivoa, että he olisivat tarpeeksi valistuneita. Trumpilla nyt ainakaan ei ole mahdollisuuksia.

      Amerikassahan on yhteiskunnan pohjavireenä suuri kurjuus ja alhainen kouluttautuneisuus, joten kehitysoppiin uskomattomia lienee muitakin kuin Rubio. Eivätkös amerikkalaiset ole laajalti ottaen kovin jumalisia?

      Poista
  17. Paavo Väyrysen terävyyttä ja uutteruutta kukaan tuskin kieltää. Kyse onkin muusta. Nimittäin jos Suomen ja Väyrysen edut menevät ristiin, niin totta kai (Paavon mielestä) silloin tärkempiä ovat Väyrysen edut. Tämä on niin, niin monta kertaa nähty.

    Toisaalta, tuleva uusiopuoluejohtaja voi hyvällä omallatunnolla käyttää tuttua ja taattua vanhaa slogaania: "KEPU PETTÄÄ AINA."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väyrysestä ei ota selvää. Lintu vai kala? Tai kalanpyrstöinen lintu?

      Jos vakavasti pohdin, en usko Paavon menestykseen. Ei kansa jaksa enää näitä pellejä. Tämä yritys tulee haukkaamaan komeasti tyhjää. Vaan hupaisinta tässäkin tulee olemaan, että Paavo nousee taas siitäkin tuhkakasasta.

      Poista
    2. Vaikka olenkin ollut ärsyyntynyt Väyrysestä ihmisenä ja hänen tyylistään tehdä politiikkaa koko aikuisikäni, niin siitä huolimatta olen joskus ajatellut, että hän voisi olla hyväkin presidentti joissakin tilanteissa.

      Tosin olen ennenkin sanonut ja sanon taas kerran, että toivon ja rukoilen ettei meille ikinä tule niin suurta kriisiä, että Paavoa tarvittaisiin.

      Poista
    3. Minäpäs kärsin Väyrysestä jo lapsuudessani!

      Mä luulen, vaikka Inkun mielestä olen huono ihmisten psyykeen tuntija, että Patelta pamahti suhteellisuudentaju viimeistään silloin kun Kekkonen teki sitä Suomen kaikkien aikojen (?) nuorimman ulkoministerin. Kusi nousi kohisten pojan päähän. Sen jälkeen (tiedä häntä miten ennen sitä?) hän ei koskaa - toistan: ei koskaan - ollut enää väärässä. Muut olivat jos olivat eri mieltä kuin hän. Tai jos hän joskus (Taivas Varjelkoon!) sattui sanomaan jotain väärää, ei hän sitä ollut tarkoittanut; media vain vääristeli hänen sanomisiaan.

      Näinhän se hänen mielestään on nytkin.

      Paavo Väyrynen oli vanhanajan (Korsimo, Hillilä, Kekkonen, Karjalainen, ym ym) maalaisliittolainen poliitikko aikana joka oli jo muuttunut tai muuttumassa toiseksi; siksi hänen "pelin-poliitikkansa" ei enää toiminut.

      Vedän näitä mietteitäni ihan vaan longalta, ja selvin päin, niissä on varmasti paljon korjattavaa. Enkä tarkistele faktoja; mikä historijoitsija minä muka olen. Ev varmaan oo! Minua saa korjata, olkaa hyvä, pahoillani en siitä ole että minua oiotaan. (Kuin vitun soikeaksi mennyttä fillarin vannetta.)

      Härskeintä Väyrysessä on/oli/on hänen hillitön pyrkimyksensä... siis pyrkyryydessä ei sinällään vikaa ole: kaikki poliitikot ovat pyrkyreitä (tai ainakin menestyvät), mutta Väyrynen käytti mitä tahansa kepulikonstia ("kepulikonsti" = osuva termi tässä yhteydessä) omien päämääriensä hyväksi. (Muistattehan esim. hänen yhteydenottonsa venäläisiin: että he aiheuttaisivat kauppakriisin etc, etc... en jaksa kertoa koko tarinaa. Mutta mittasuhteiltaan se oli epäisänmaallisempi teko mihin Johan Bäckman, toistaiseksi, on yltänyt.)

      Toisaalta, Paavo ministerinä, etenkin ulko-, oli hyvin uuttera, valo ministeriön ikkunassa paloi usein yli puolenyön, näin minulle on kerrottu, eikä virkamiehet häntä koskaan töiden laistamisesta moittineet. Tai oikeastaan muustakaan. Mutta... mutta...

      Em mä jaksa jauhaa politiikkaa. Mun maksa ei jaksa. Jatkakaa te, "yhteiskunnalle ylen hyödylliset eläimet" ... (Saarikoskea)

      Poista
    4. Minusta Väyrynen on ihan erilainen kuin Korsimo, Kekkonen ja Hillilä. He olivat kyynisiä konnia ja pelureita, Väyrynen on messiaskompleksinen fanaatikko. No, oli Kekkosellakin varmaan Kutsumus.

      Karjalainen on eri sarjaa. Hän oli lahjakas ja pehmeä ihminen, liian herkkä politiikan kovaan ja raakaan maailmaan.

      Mielestäni Väyrynen ei siis pelaa pelejään oman edun takia, vaan päästääksen pelastamaan maan. Jos Suomi olisi diktatuuri, olisi Väyrynen loistava Kim-Il-Paavo.

      Poista
    5. Väyrynen edustaa kekkosslovakiaa, joka ei enää palaa. Se ei enää tule takaisin.
      Vaikka kuinka näkisitte märkiä ja yksinäisiä uniannne Väykästä.

      Väyrysen kansalaisaloite sensijaan voi hajottaa hallituksen. Jännittävää. Eikös?

      Poista
    6. Kuka täällä näkee märkiä unia Väykästä? Luetun ymmärtäminen ei taida olla anonyymin vahvin laji.

      Kekkoslovakia ei onneksi enää palaa, mutta sen sijaan ahdasmielistä itsesensuuri-yhteiskuntaa palautetaan voimalla ja väellä.

      Holhoojat ja ajatuspoliisit meillä on aina keskuudessamme. Ne nostavat heti päätään, kun tilaisuus tulee.

      Poista
  18. Niinistön hetkellisesti järkyttämä vastarintaliike iski jo, panssarinyrkkinään suosikkilaulaja Emma S, joka julistautui Suvakiksi ja jyrähti: "Minä sanoudun irti tolkun ihmisyydestä."

    Voiko sitä rehellisemmin sanoa? Tuotahan minäkin olen epäillyt jo pitkään, mutten ole kehdannut noin suoria syytöksiä esittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän kukaan järkevä ole tolkun ihminen, joka hyväksyys fasismin, että voi vaan olla tolkun ihminen ja pitää päänsä kiinni?

      Niinistä on jo fasistiksi julistettu Ruotsissa ja Englannissa, ja anglogiilinä olen sitä mieltä että englannin lehdistö on oikeassa.

      Jopa daily hate, joka löysi odinin poikien fasisimin, jota täällä pidetään vauvana, on se niin söpö, katso kun kasvaa.

      Poista
    2. Kummastelin Emma Salokosken epäjohdonmukaisuutta, kun hän sanoi, että jos hän olisi tolkun ihminen, hän voisi yhtä hyvin sytyttää vastaanottokeskuksen tuleen.

      Siis lapsikin tajuaa, ettei palojen sytyttäminen ole tolkullista, vaan rikollista.

      Mahtaako Salokoski olla sanasokea? Tyttäreni yhdellä ystävällä oli samanlaista sanasokeutta ja luetun ymmärtämisen vaikeutta - musiikillisesti hänkin oli lahjakas.

      Poista
    3. Kun tolkun ihminen on ylistetty fasistiksi, eihän kukaan ole tolkun ihminen.

      Logiikaa vähän.

      Poista
    4. Voisitko antaa linkin, jossa Niinistön puhe tuomitaan fasistiseksi, Samppa? Haluan katsoa itse.

      Iltalehden lööppiä ulkomaiden "kohusta" Niinistön puheen ympärillä ei ole missään todennettu, joten todennapa nyt sinä.

      Poista
    5. "Kun tolkun ihminen on ylistetty fasistiksi, eihän kukaan ole tolkun ihminen."

      Lauseesi ei nyt aukene minulle. Kuka on ylistänyt ja kenet ja missä ja minkälaisella sanamuodolla ja kontekstilla?

      Poista
    6. Linkit ei keskustele. Iines hyvä.

      Poista
    7. Lue hyvä Iines, Lue. Niin opit. Lue lehtiä. Laajentaa näkemystä. Niin huomaat, että meillä on tunnutestettu fasisti johtajana, joka nyt on tiedetty jo ajat.

      Poista
    8. Höpö höpö, ei ole tunnustettu, puhut puuta heinää. 

      Niin kauan kuin et tuo tähän sitä lausetta ja tekstikontekstia, jossa sanotaan, että Sauli Niinistö on fasisti, puhut silkkaa potaskaa. 

      Olen vilpittömän hämmästynyt, että joku tuo tähän blogiin ala-arvoisen tavan heittää tyhjää ja törkeää fasistiherjaa vailla ensimmäistäkään argumenttia. Taidan siirtyä minäkin kommenttien moderointiin monen muun tavoin. En tahdo näin huonoa tasoa keskusteluun.

      Poista
    9. Kiellä todellisuus, ja joudut tosikauhean keskelle, Iines.

      Poista
    10. Todellisuus ei ole todellisuutta, ennen kuin se on näytetty ja ennen kuin se on tapahtunut. Se on kokonaan toinen taho, joka todellisuuden tahtoo kieltää.

      Poista
    11. Todellisuuskokemus poistaa harhat. Se on hyväksi havaittu keino. Ei siihen tarvita mitään tahoja.

      Tunnen niin paljon hyvin erilaisia maahanmuuttajia arkitodellisudessani ettei mun tartte heitä pelätä. Yhtään sen enempää kuin ihmisiä nyt noin ylipäätään.

      Poista
    12. Pelätä? Pidät edelleen kiinni olkiukostasi, koska sinulla ei ole parempaakaan selitystä sille, että joku ei halua hallitsematonta maahantulotulvaa.

      Jatketaan keskustelua sitten, kun olet liikahtanut poterostasi johonkin suuntaan. Siihen asti kehotan tavaamaan ajatuksella edellisen vastaukseni sinulle.

      Poista
  19. Lue Daily Hate, tunnettu lehti joka ylisti Hitleriä jo vuonna -38.

    Nykyään netissä, ja kaikkien ulottovilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En lue, vaan sinä tuot tähän sen tarkoittamasi kohdan, jossa lukee, että Niinistö on fasisti. Epäilen, että valehtelet.

      Poista
    2. Kaikki mikä lukee lehdissä on totta.

      Poista
  20. http://www.dailymail.co.uk/news/article-3431499/Finland-s-president-says-migrants-threatening-Western-values-not-fleeing-danger-just-looking-easier-life.html

    No tuossa Daily Mailin linkki muillekin, jos sen referointi Niinistön puheesta kiinnostaa. Eihän siinä todellakaan ollut mainintaa Niinistön "fasismista", jota äärilaita meillä mieluusti siinä haluaisi kaikkien näkevän. Se "fasismi" lieneekin näkijöiden omien korvien välissä. Uusin näkijäeukkohan on Erkki Tuomioja, jonka on ilmeisen vaikea niellä stilisoimatonta puhetta tilanteesta.

    Sensaatiolehden juttuhan oli asiallista referointia puheesta vailla kannanottoa mihinkään suuntaan.


    VastaaPoista
  21. "Eihän kukaan järkevä ole tolkun ihminen, joka hyväksyys fasismin, että voi vaan olla tolkun ihminen ja pitää päänsä kiinni?"

    Tämä on aivan umpityhmää puhetta, akkojen pyykkitupahöpötysten tasoa. Järki ja logiikka tästä on kaukana.

    Tolkun ihminen nimenomaan ei hyväksy ääriliikkeitä eikä heikompien sortoa. Sen sijaan tolkun ihminen osaa asettaa eri ilmiöt mittasuhteisiinsa. Tolkun ihminen välttää lyömästä toisiin leimoja, eikä tuomitse huhujen perusteella.

    Tolkun ihminen ei pidä päätään kiinni huomatessaan vääryyttä, vaan tarttuu siihen ja tekee kaikkensa estääksen sen. Tolkun ihminen ei pane päätään pensaaseen, vaan uskaltaa katsoa tosiasioita suoraan silmiin.

    Englannissa ja muualla ei tiedetä Suomen tapahtumista yhtään mitään muuta kuin mitä eri suomalaiset tahot niiden medioille syöttävät. Jos jossakin väitetään Niinistön puhetta fasistiseksi, niin joku suomalainen on sellaisen valheen sinne välittänyt.

    Kannattaisikin kysyä näiden tiedonvälittäjien moraalin perään, eikä puhua läpiä päähänsä.

    VastaaPoista
  22. Nythän blogi- ja muissa keskusteluissa koetetaan vimmalla syöttää ajatusta, että tolkun ihmiset ovat kylmiä ihmisiä, joiden syytä on ainakin koulukiusaaminen ja pakolaislapsien syrjäytyminen. Tolkun ihmisten syynä on maan huono hallituskin. Tolkut ovat maan rasistinen syöpä ja ääriainesryhä.

    Että näin. Kyllä se kuullun ja luetun ymmärtäminen tosiaan on vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Aamullakin oli kaksi professoria yhtaikaa selittämässä televisiossa tolkun käsitettä. Ottaa tämä nyt lujille..

      Poista
  23. Kyllä se taitaa olla niin, että Kasimir Leino vainaa sanoi jo ammoin, kuka ja mikä on Tolkun Mies, runossaan Kunnon mies:

    Kun teet sä niin kuin käsketään,
    kun syöt sä, mitä syötetään,
    niin olet kunnon mies.

    Kun uskot, mitä saarnataan,
    et pyri koskaan vapaampaan,
    niin olet kunnon mies.

    Kun pidät paikkas, jonka sait,
    ja vanhat aatteet, tavat, lait,
    niin olet kunnon mies.

    Kun katsot miehiin johtaviin
    kuin kansa katsoo jumaliin,
    niin olet kunnon mies.

    Kun kaikillen sä rauhan suot
    ja vastustuumat vatsaas juot,
    niin olet kunnon mies.

    Kun silmät, korvat ummistat
    ja omantuntos laajennat,
    voit olla kunnon mies.

    Jos järki, tunne poljetaan,
    sa ällös hiisku sanaakaan,
    niin olet kunnon mies.

    VastaaPoista
  24. Tjaah, mainio runo! Vaan eikös se sovi paremmin suvaitsevaan? Ja kaikkein parhaiten yltiösuvaitsevaan? Tolkun ihmistähän juuri todistetaan tuhopolttajaksi ja koulukiusaajaksi, mikäli hiukankin olen oikein lukenut...

    VastaaPoista
  25. Lopuksi: Tämä Kasimirin veljen runo sopinee meille kaikille, johtotähdeksi:

    On monta uskoa päällä maan
    ja toinen toista kiittää,
    mut laulajalla yks usko on vaan
    ja hälle se saapi riittää:
    Min verran meissä on lempeä,
    sen verran meissä on ijäistä
    ja sen verran meistä myös jälelle jää,
    kun päättyvi aika tää.

    Ja yhden ma varman tiedän sen,
    kun ei löydy tietä mistään:
    On työtä tehtävä jokaisen.
    Puu tutaan hedelmistään.
    Se usko, ken sitä ei opeta,
    sitä uskoa ei täällä tarvita,
    se on uskoa usmien, haamujen,
    ei uskoa ihmisten.

    VastaaPoista
  26. Minäkin liityn runoklubiin Eikan runolla, jota tosin ihan pikkuisen nykyaikaistan:

    Tolkun miestä vangita
    ei voida väkivallalla,
    ei kalvalla, ei kahleilla,
    ei mahtisanalla;
    kun kaikki maahan kukistuu,
    hän seisoo niinkuin korven puu,
    ja kun hän kaatuu, kaatuissaan
    päin sortuu sortajaan.

    Se vasta, vast’ on tolkun mies,
    ken oman luoda tiensä ties
    keskeltä elon kuohujen
    ja ajan aatteiden;
    ei häntä vallat horjuta,
    ei joukon oikut orjuuta,
    hän yksin yönkin halki käy,
    kun tähteä ei näy.

    Ja vasta tolkun mies on se,
    ken tyynnä lausuu Tuonelle:
    “Ma kuolla voin, mut kuole ei,
    min eestä työtä tein.”
    Ei kuolema lie ankarin;
    on kuolo seppel sankarin,
    kun vaatii häntä vakaumus
    ja ihmis-oikeus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikka Leikka kai suuruutensa päivät koki siksi, että tolkku oli tallella ja ikänäns, konsaan, ei olis ruokkivaa kättä unohtanu suuvella. Myöhemmin meni vähän heikommin ja kuoli. Myöhemmin me itsemme hienoksi tuntevat olemme hänet uudestaan nostaneet, kuten Aleksis Kiven.

      Poista
    2. Leino on ollut aina arvostettu ja ymmärretty runoilija, ja siinä juuri on hänen voimansa. Kun ei konstaile, kun on lahjakas, voi tulla ikuisesti yleispätevää sulkakynän jälkeä. Pyylevä boheemi kuolemaansa saakka.

      Kivestäkin on nyt väitetty, ettei hän niin kärsivä ja sorsittu ollutkaan, ei lannistunut ja kuollut murheeseen ja depressioon. Hän oli mieluummin raivokas ja aktiivinen kuin masentunut Ahlqvistin arvosteluista. - Mene tiedä.

      Paljon historiikeissa on myös tyhjien aukkojen täyttämistä omilla päätelmillä ja näiden pohjalta syntyvien mielikuvien muuntumista "totuudeksi".

      Poista
    3. Tässä vielä yksi Leino-iloittelu, tai irvailu, ihan miten sen otatte.

      Puhui Hassan tummakulma
      "Hoi miehet, ylös urohot,
      satanut on uutta lunta,
      läkkäme Lapin kylihin
      Lapin lasta velkomahan!"

      Läksivät Lapin kävijät,
      kuka pyöräl, kuka dösäl,
      papit puhein hurmasivat,
      naurattivat naiset kaikki.
      Lappi laajalti lumosi,
      vokit kaikki asutettiin,
      rassistit porossa itki,
      katupartiot kamalat.

      Hurmas Hassan vokin naisen,
      lauloi nainen kullallensa:
      "Heleä emosi heimo,
      heleämpi meiän heimoo,
      suku suuri idän mailla,
      tervetulloo tänne meille,
      eivät pistä rassein piikit
      yllä tapparat klanien,
      naiset hyvät Lapin maan,
      suojaa Hassejaan."

      "Polliisi auttaa, polliisi suojaa,
      sekä meedia Lapin maan,
      internetti ihana impi,
      antaa sulle aliibin,
      sillä suku suomipoijjaan,
      kamala on raiskareitten,
      teot isäin kauhioita
      jotta mitään hättää Lapin mailla,
      tavat täällä samal lailla!"


      Poista
    4. Hannu Mäkelän kuulin kerran radiossa selittävän Leinon viimeisiä vuosia aivan toisin.

      Poista
    5. Leinon terveydentila horjui elämän loppupuolella, ja hänhän kuoli varsin nuorena, 47-vuotiaana, mutta hän oli loppuun saakka hengeltään vireä, joskin depressioon taipuvainen. Runoja hän kirjoitti kuolemaansa saakka, ja hänellä oli suunnitelmia jopa kolmannesta Helkavirsi-kokoelmasta.

      Tämä sairastelu vaikutti tietenkin työkykyyn, joten kustannusyhtiön maksulaput ehtyivät. Hautajaisissa oli läsnä mm. presidentti ja valtioneuvosto, joten kunnioitusta ja runouden arvostusta kyllä löytyi jo elinaikana.

      Poista
    6. Lisään vielä sen, että kansallisrunoilija Leinosta tuli heti kuolemansa jälkeen, kun taas Kivi sai odotella kansalliskirjailijan mainettaan kauemmin.

      Hannu Mäkelä on tosiaan ansiokas Leino-asiantuntija, ja hänen teoksensa Leinosta, Elämä ja runo ja Nalle ja Moppe ovat varsin hyvää luettavaa.

      Poista
    7. Löysin Elävästä arkistosta Mäkelän haastattelun, jos sen parikymmentäminuttinen kiinnostaa. Mäkelän kirjoittama kirja Leinosta on sitä vastoin fiktiota.

      Poista
    8. Siis molemmat mainitsemani kirjat ovat kyllä elämäkerta-nimikkeen alla. Molemmissa on autenttisia näytteitä Leinon teksteistä ja kirjeistä, Nallessa ja Mopessa jopa henkilöluettelo lähdeviitteineen. Elämä ja tarina näyttää olevan jopa kronologisesti aseteltu, ja siinä on myös valokuvia ja käsialanäytteitä.

      Mäkelän tapa kirjoittaa elämäkertoja on aika henkilökohtainen, hän pyrkii kuvattavan ihon alle, mistä ehkä syntyy ajoittainen fiktiivisyyden vaikutelma. En tiedä, onko se huono asia.

      Poista
    9. Mäkelä sanoo haastattelussaan, että Leinon ylistys alkoi täsmälleen silloin kun kuoli. Sitä ennen hänen erityisestä suuruudestaan ei puhuttu, kritiikit olivat nuivia, eivät tolkullisia. Viime aikoinaan sai menestyksen, joka tuntui luultavasti hyvälle. Sai teoksensa koko 2500 kappaleen erän ostetuksi.

      Poista
    10. ...eli siis myydyksi, kaupaksi.

      Poista
    11. Jos Mäkelä noin on sanonut, niin liioitellut on raskaasti. Leino oli arvostettu runoilija ja pakinoitsija, kautta maan tunnettu mediapersoona sanoisin.

      L.Onervan elämäkerta Leinosta on aika hyvä.

      Poista
    12. Varsinainen rummutus alkoi kuoleman jälkeen, kuten aina käy, edelleenkin. Kuollut taiteilija on paras taiteilija.

      Kuitenkin, Leinoa arvostettiin runoilijana jo eläessään ja hänen runojaan luettiin ja niistä kirjoitettiin. Miten muutoin presidentti ja valtioneuvosto osasivat jo hautajaisiin, jos mainetta ja arvostusta ei ollut? Tätä olisi Mäkeläkin hieman voinut tarkemmin selvittää. Ja sitäkin, että sellaista runoilijaa ei taida ollakaan, jonka arvostus olisi huipussaan heti julkaisun jälkeen. Leino oli lisäksi eläessään julkinen boheemi numero yksi.

      Olihan Leino merkittävä kulttuurivaikuttaja toimittajuutensa ja suomalaismielisen aatteensakin vuoksi, mutta ennen kaikkea kynänsä jäljen.

      Huomaan nyt, selatessani, että Elämässä ja runossa on hieman hatara rakenne. Etsimällä saa etsiä tietoa siitä, miten aikalaiset oikeasti ottivat runot vastaan, siis tavallinen lukijakunta, ei kriitikot.

      Poista
    13. Mäkelä käsitteli siis Leinon viimeisiä vuosia, aikaa, jolloin hän ei ollut kuuminta tolkun hottia. Samanlainen ilmiö kävi Helismaalle ja Rautavaaralle. Ajan pinta ajoi ohitse. Rautavaara joutui vanhana miehenä tekemään paskakeikkaa harjannostajaisissa.

      Poista
    14. ..ja Olavi Virralle kävi samoin. Hänestähän Juice ilmeisesti teki hienon laulunsa Paperitähdet.

      Poista
  27. Eino Leino oli alkoholisti, Helismaa juoppo, Junnu alkoholisti, Rautavaara alkoholisti, Juice alkoholisti, Vexi Salmi alkoholisti, Irwin alkoholisti, Badding alkoholisti, Olavi Virta alkoholisti, Cisse Häkkinen alkoholisti, etc jne jnpp. Onhan näitä, enemmän kuin jaksaa muistaa. Ja loput pop- ja rocktähdet olivat/ovat muuten vaan kovia "ottaa hapanta". (Elleivät sitten nuuski "kokkelia".)

    Ps. Suomalaisista kirjailijoista Arvo Salo -vainaa sanoi aikanaan että "Kahta kirjailijaa en koskaan ole nähnyt humalassa. Toinen on Antti Hyry, kun se ei juo, ja toinen Pentti Saarikoski, kun se juo koko ajan".

    Kalliit, oi niin Kalliit on laulujen Lunnaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkoholi yhdistää ihmisiä. Leinolla kuitenkin säilyi työkyky loppuun asti. Mäkelän mukaan kustantaja oli hieman nirso häntä julkaisemaan. Helismaa ei kai kotonaan ryypiskellyt, mutta kun junalla lähtivät, lomotti jo Helsingin asemalla koko pullon.

      Poista
  28. Helismaan mainio laulu kuvaa keikkailua Rautavaaran y.m kanssa "saapui käki pöllön luo, kukkuu... huuHuu".
    Armeijaan saapumisjuhlassa 1970-luvun alussa meille oli palkattu laulamaan "Olavi Virran nuorikko". Uusi pinnalle pyrkivä laulajatar mainosti itseään kylmästi Virran kihlatuksi,vaikka ei ollut tätä nähnytkään.
    Leinon rappioon vaikutti myös kieltolaki, joutui siirtymään miedoista juomista spriipohjaisiin.

    VastaaPoista
  29. Olavi Virran morsian kuulostaa manageri Tappi Suojasen jutuilta. Maailmalla oli 60-luvulla useampi sokea laulajatähti. Niinpä Suojanenkin hankki sellaisen talliinsa. Mies oli kai ihan onneton laulaja, mutta Tappi mainosti keikkalippuja:"rahat takaisin, jos yhtään näkee. "

    VastaaPoista
  30. Leinon rappioon vaikutti vähän plantattu sprii, se on totta, se on aika tappava yhdistelmä pirtu + vesi. (vettä pitää nääs olla, yli 32 % etanoli ei enää imeydy suoraan verenkiertoon) Eino Leino, mitä minä olen kuullut - en tiedä onko totta - viime vuotensa konttasi pitkin Tuusulan ja Järvenpään ojanpenkkoja paskat housuissa. Kun ei pysynyt pystyssä.

    Tätä te ette ehkä tiedä... mutta alkoholisti, joka on juonut sisuskalunsa rikki, sillä on aina paskat housuissa. Aineenvaihdunta menee niin, tavallaan suorasukaisesti, ei siinä ehdi rusinaksi kutistunut maksa mitään ehdotella tai tehdä. Se on aina PRUUTS. Ja sitten... PRUTS.

    Kysykääpä keltä tahansa alkoholistin omaishoitajalta mikä hänelle ko. hoidokista on jäänyt mieleen... Aina vastaus on, onpas, että "no kun sillä aina oli paskat housuissa/tai sängyssä".

    Itse en ole alkoholisti. Käytän alkoholia vain (väärin) vähän. Juon korkeintaa pari grogia (pulloa, Kossua) viikossa (päivässä). Mutta olen tutkiva zchournalisti, tutkin myös itseäni, ja siksi tiedän näistä asioista (en mitään) enemmän kuin te, rakkaat Muurahaiskarhut (senkin paarmat!).

    Tuus... doktori Livinkstoni.

    VastaaPoista
  31. Ystäväni Nyla sanoi kun halusi valloittaa puistonpenkin ja sillä istuvan ihanan daamin, että "anteeksi rouva, saanko istua vierellenne vaikka minulla onkin paskat housuissa". - Sai kuulema. Mutta rouva lähti.

    VastaaPoista
  32. MEG - oletko sinä nainen? Naiset ovat kivoja, kivempia kuin miehet. Olen minä tavannut hullujakin naisia mutta paljon vähhemmän kuin hulluja miehiä. Tästä Guillaume Apollinairen runon säeparista pidän:

    Nämä naiset eivät ole pahoja mutta heillä on huolia
    heistä ruminkin on saanut miehen kärsimään


    Tämä on Jukka Kewmppisen suomennos, olen miettinyt kauan mitä nämä kaksi säettä tarkoittavat. Elämä ON aika ehdoitta tragedia, uskon näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitsin juuri yllä armeijaantulojuhlistani 70-luvulla. Täällä olen virtuaalihahmona kuten muutkin.

      Poista
    2. Joo... (solmii kengännauhojaan yhä tiukemmin ja tiukemmin kiinni kun ottaa kenkiä pois jalastaan) ajattelinkin, että muuten olet kiva ihminen, naisvertaus oli vitsi joka pitää paikkansa; minusta naiset ovat miehiä fiksumpia. Syystä, eli siksi, identifioin sinut fiksuksi?

      Enkä usko että erehdyn. Kun kommenttejasi lukee, tajuaa että tiedät asioista enemmän kuin minä, etenkin historiasta. Tätä osaan vain arvostaa.

      Poista
  33. Tänään, vai oliko se eilen (vrt. Camus "Sivullinen") kävin katsomassa esityksen "Kiviä taskussa". Näin sen muutama vuosi sitten Helsingissä. Suosalo-Nuojua on näytelleet sen noin muutama sata kertaa ympäri Suomea, ehkä tuhannesti. Juttu on hyvä, tai ei mikään Juttu elä 13 vuotta jos sen esittäjät eivät ole hyviä, tässä näin on nyt käynyt. Siis... kyse on mysteerio buffosta, he ovat (samantekevää mitä he ovat...) he ovat... kaksi valtavan hyvää näyttelijää jotka sekunnin murto-osassa muuttuvat toiseksi ihmiseksi. Äsken tätä nyt olin tämä, ja nyt tämä äskinen puhuu entisen eli nykyisen kanssa tästä... nau-tit-ta-van upeaa roolityöskentelyä! (Smedsin "Kolme sisarusta" - tää Tshehovin jutttu, jossa seikkailtiin lähinnä Kainuussa, oli toiseksiviimeinen hyvä klassikko minkä oon nähnyt. Nyt oli siis taas (repeat) taas tää.

    Ps. Lippuja tähän "Kiviä taskussa" on vaikea saada. Kun kuulin että se tulee Jyväskylään, noin kolme kuukautta ennen, niin tilasin heti. Aika onnekseni. Koska seuraavana päivänä se oli jo loppuunmyyty.

    VastaaPoista
  34. Naisen logiikka ei minua silti (an sich) aina hätkäytä (ou nou), vain välillä hätkäyttää (ou yes). Günther Grass kirjoitti "Peltirummussa" miten Oskari tajusi n.s. naisten logiikan metafyysisen syvyyden... kun hänen äitinsä sanoi, kun pullautti Oskarin maailmaan, että "kyllä minä tiesin että Poika sieltä tulee vaikka aina sanoin että Tyttö se on". - Ja Oskari, joka oli vastasyntynyt, katseli - koska oli selällään siinä kans - kattoa jossa paloi lamppu. Siinä luki Airam, ja hän ajatteli, että hänen äitinsä on Maria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tuo tosiaan Peltirummussa? (Mietin nyt kuumeisesti, onko minulla se hyllyssäni, mutten muista.)

      Meinaan, kun Grass on saksalainen kirjailija ja Airam on suomalainen firma.

      Poista
    2. Piti vieä lisäämäni: ja Mikis vorssalainen onomatopoeettinen runoilijasielu hu... jumalan armosta.

      Poista
    3. Se on Peltirummussa... ja ensimmäisellä sivulla, sitä paitsi. Mutta lampun nimi - oot oikeassa - on toinen! (En muistanut mikä se saksaksi oli, ja sanoin Airam. Eihän se tietenkään se!)

      Mutta älä nyt sinä "ala saivarrella kun suurista asioista me ollaan samaa mieltä, Tapsa"

      kts.

      Glühbirne

      Poista
    4. Kyllä se muuten näin on. (Vaikka - täytyy myöntää - muistan asioita välillä täplikkäästi. Tärkein kirja Grassilta minulle oli "Kissa ja Hiiri", sen yli minun oli vaikea päästä. Kun sanotaan että Peter Weiss ei ole tärkeä kirjailija, en ymmärrä, hänen saksansa on kauneinta saksaa mitä olen suomeksi lukenut (Kolmen kulkijan keskustelu (Das Gespräch der drei Gehenden), suom. Aarno Peromies, Otava 1965.
      Jäähyväiset vanhemmille (Abschied von den Eltern), suom. Aarno Peromies, Otava 1966.)


      Poista
    5. Minä en enää muista niiden nimiä, enkä viitsi nyt internetistä selata, mutta nuorna ollessain luin paljon (=useamman Kampelan lisäksi. Kampelan reseptejä en lukenut, vitun kokkikolmonen!) Grassia. Anteeksi kaikilta, mutta novellinsa jäivät minulle mieleen. Jossain jätkät senkun runkkailivat.

      Poista
  35. Minulla on oma huumorintajuni, MEG, toivottavasti et kyrpiintynyt? Minulla on omat asiani, ne on aika sekaisin, mutta kahdesta asiasta en ikinä luovu. EN! Ensimmäinen niistä on... no, voi hyvänen aika... nyt en äkkiseltään muista mikä? Mutta toinen, sen sentään muistan, se on Koffin Aa.

    (ponsoroitu plokikommentti)

    VastaaPoista
  36. "syksyn synkkä kolko ilta täyttää kaupungin ja maan"

    ajattelen asioita jotka eivät liity minuun, en tiedä miksi

    juon viinaa, palavaa vettä, se käyttäytyy minussa ystävällisesti

    jos olisin lintu lentäisin, en lennä

    naisella on kaksi kättä, välillä luulee että niitä on enemmän, ja ihmettelee

    vittu, ajattelen näitä 22:46. Punkkua on vielä puoli putelia jäljellä, ohoh, ja kaljapurkkeja kaks tai viis, en oo viittinyt laskea. (Mitä laskeminen hyödyttäisi? ei mitään.) Aikoinaan minulla oli keltaisen värinen Wartburg, kaksitahtimoottori, ajelin sillä edes takaisin. En voi väittää että sillä kauheesti sai naisia isketyksi, mutta yhden sain. Kun pysäytin sen prutkun, mentiin meille. Sillä oli kalannahkainen takki tai ainakin se kiltsi haisia kalalle. (Tykkään kalaruoasta.) Ei se antanut, kun yritin, ja kun yritin toisen kerran, se sanoi "sää sanoit että sulla on viinaa. onks sulla muka?". No ainahan minulla. Juotiin. Mutta mitä enemmän me juotiin, sen vähemmän se tuli humalaan... minä vaan sammuin. Aamulla heräsin ensimmäisenä. Se oli, en käsitä mistä syystä, raahannut olohuoneesta kaikki sohvatyynyt keittiöön ja nukkui niiden päällä nyt. KROOH KROOH vaan kuului. Mitäs minä - en mä oikein tiennyt mitä olisin tehnyt - mutta pujottelin Jääkaapille. Vittu, se oli ihan tyhjä: kaikki syöty ja juotu. (Nainen, jonka Pupujussista olin iskenyt, oli siis Marsu?) Se siihen heräsi kun minä siinä harmistuneena kolistelin jääkaapin ovea, ja välillä hellanluukkua, se kysyi "mikä hätänä?". Eihän minulla, mikäs minulla, mitään hätää ollut? Ei ainakaan sen jälkeen kun se, pikkasen horjahdelen kuin Kylli-Täti, veti jalkaansa (n. 45 numeron) saapikkaansa, ja läksi mun luotani pois.

    Ps. Pari päivää tästä kävin aamukaljoilla Pupujussissa. Istuin n.s. Looshissa. Kuulin kun selkäni takana puhuttiin ... "ja siällä oli, jumalauta kun siällä oli kirjoja, ainakin satoja... se ukko sano mennään nussii mutta juotiin vaan... mää menin keittiöön nukkuun... tee ette ikinä tiedä kun siellä oli paljon kirjoja". Kurkistin looshin taa, siellähän hän. Ajattelin, että antapaapa olla, join olueni ja lopetin Ilta-Sanomien lukemisen, lähdin sieltä pois.

    Vittu, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran sillä Wartburgilla ajoin Joensuuhun. Lähin Jyväskylästä, koska asuin siellä, PRUT PRUT vaan ajelin. Oli talvi, satoi saatanasti räntää, ei nähnyt yhtään. Varkaudessa mun eteeni tömpsähti Ambulanssi, se ei ulissut mutta sen - mikä tää nyt on? sen - se siis pyöri koko ajan. Eli se oli hälytysajossa. Satoi niin saatnasti lunta että ei nähnyt ees sataa metriä ees päin, mä näin vaan sen ambulanssin takavalot, se ajoi jotain 120 km/h mutkikasta tietä, minä sen perässä Warrella kaasu pohjassa... Perkele, kun mentiin lujaa! En nimittäin antanut yhtää sille Ambulanssille siimaa. Mutta... joo, voi pahus sentään, yhdessä mutkikkaassa tilanteessa mä menetin kontaktin siihen, siis sen perävaloihin, ja peli oli heti pelattu! - En uskaltanut ajaa sen jälkeen kuin 80 km/h.

      Ps. Mutta kyllä Kirsti multa sitten, kun perille onnellisesti pääsin, mitä aika paljon ihmettelin, otti multa suihin.

      Poista
  37. Kirstissä kivinta oli se, että... tämän jälkeen hän otti kulauksen ginilonkeroa, rypisteli vähän aikaa kulmakarvojaan, sanoi "röhöm", ja sen jälkeen alettiin puhua filosofisia juttuja. Sit Kirsti meni pianon ääreen - hänellä sellainen asunnossaan oli - ja soitti PIM PAM POMP. Kuuntelin, olin otettu. Ja kissa, aika tavanomaisen raidallinen katti, joka - jos mee nussittiin makkarissa niin nostettiin se makuhuoneen vaatekaapin ylähyllylle - tuli nyt kans kuuntelee kun Kirsti soitti. "Mhhnmhy", se sanoi.

    VastaaPoista
  38. Minä laitan tähän, kun en tuonne kärkeen kehtaa. Saakeli, että Matti Jurva ja Onni Laihanen tekevät tässä jonkinlaisessa sketsikokoelmassa hyviä version pätkiä (LIVE!)Jurvuuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitseistä en osaaa kauheasti kehua, mutta musiikkiosuudet ovat just eikä melke.

      Poista