25.9.2016

Hei, me kielletään!



Hei me kielletään!
Me kielletään vihapuhe, peli poikki!
Hei me kielletään rasismi, 
me parannetaan maailma. Me, me ja media.
Minä ja Tarja Halonen ja Petteri Orpo.
Mutta ennen kaikkea Sipilän Jussi.

Hei me kielletään  kirkko ja Guggenheim!
Paitsi moskeijat, niitä me ei kielletä.
Me kielletään sukupuolet,
me poistetaan syrjintä.  Me, me ja media.
Minä ja Tarja Halonen ja Petteri Orpo.
Mutta ennen kaikkea Sipilän Jussi.

Hei me kielletään Muhammed-pilakuvien julkaisu!
Ja muu pilailu Allahin ympärillä.
Se me ankarasti kielletään,
me ollaan globaalei. Me, me ja media.
Minä ja Tarja Halonen ja Petteri Orpo.
Mutta ennen kaikkea Sipilän Jussi.

Hei me kielletään paha väkivalta, 
muttei me kielletä parempaa väkivaltaa.
Me rökitetään rasistit,
me laaditaan lait paremmat. Me, me ja media.
Minä ja Tarja Halonen ja Petteri Orpo.
Mutta ennen kaikkea Sipilän Jussi

Kaikki yhdessä, kaik yhes koos:
Hei vihapuhe, hei vihapuhe, hei vihapuhe,
se me poistetaan kuin mätä home.
Lyökäm käsi kätehen, 
sormet sormien lomahan, 
näppäimet nätit laulakoot, 
yhtä virttä veisatkoot.

22.9.2016

Eteenpäin, sanoi Paula lumessa



Ministeri Paula Risikko on jyrähtänyt. Ihanaa! Pidän jyrähtelevistä naisista. Pidän myös kurinpalautuksista. Ihmisellä on hyvä olla selkeät säännöt ja selkeät lait niiden takana turvaamassa kaiken pahan varalta. Ja nyt onkin menty liian pitkälle.

On annettu pahan pesiytyä suomalaiseen kulttuuriin, ja se on johtanut viharikokseen, jonka vuoksi Suomi on hälytystilassa korkeinta johtoa myöten. Tämä on aivan oikein. Holtiton vihapuhe on saanut jatkua liian pitkään. Kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Paula Risikko on muutenkin nainen paikallaan. Hän reagoi median nostamiin juttuihin kiitettävän vilkkaasti. Viime viikolla hän kävi palauttamassa Migrin järjestykseen. Virasto myönsikin, että ruuhkassa on voitu vähän hutiloida. Hienoa, ojennan sulan Paulan hattuun, jos hän sellaista käyttää. Presidenttiainesta. Ei höpinöitä tolkun ihmisistä, vaan tomeraa toimintaa ja ukkosen jyrinää. Nainen minun makuuni.

Tämä Rautatietorin tragedia on siis koskettanut syvästi ihmisiä ja saanut heidät hereille,  niin muhkeat otsikot oli lehdissä ja niin kiitettävästi Yle asiasta uutisoi. Heti aamulla herättiinkin kovaan krapulaan, ja kun pahimmasta järkytyksestä oli päästy, valaistuttiin. - Eteenpäin, sanoi akka lumessa! On jaksettava jo yksin tämän sankariuhrin vuoksi. Surun hetkestä on päästettävä irti ja ryhdyttävä töihin, jottei yhtään turhaa kuolemaa enää sattuisi.

Perkeleen rasistinatsiääliöt! Ja vihapuhe.  Ellei vihapuhetta sallittaisi missään muodossa, ei olisi äärioikeistoakaan, vaan saisimme elää rauhassa ja syödä jokapäiväistä leipäämme, jos sellaista pöydässämme on. Kaikilla ei ole, ja painakaamme päämme myös tämän asian edessä. Kenties voisimme murtaa kannikkamme ja viedä siitä puolet tarvitsevalle?

Kyllä maailma parannettavissa on. Kiitos siis, Paula Risikon ja suomalaisen korkeatasoisen sananvapauden ja ennen kaikkea vastuullisen median, joka sitä harjoittaa. Eläköön rauhan Suomi, jossa rakkaus kaikkia kohtaan saa pian vallan ja jossa kaikkia suvaitaan, ihan kaikkia.  Paitsi vihapuhujia.

17.9.2016

Omenoita, pokemoneja ja uinnin ilosanomaa

Olin mökillä omenankorjuussa. Ajoinpa vielä nurmikonkin. Ja panin haudalle kolme kanervaa ja istutin niiden taakse tulppaanin sipuleita kevättä odottamaan. Mustan mullan peitin vihreällä sammalmatolla - jäkälästä en pidä, se on ikävää ja rapisevaa. Sammal elää ja kestää kevääseen saakka tummanvihreänä samettimattona.

Hirveitä kuvauksia on lehdissä ollut potilaitten ja eritoten vanhuspotilaitten hoidosta Suomen terveyskeskusjärjestelmässä.  Karvat nousevat pystyyn. Täällä ollaan kuin Romanian hylättyjen vammaisten orpokodeissa, joista näin kauhistuttavan dokumentin kymmenen vuotta sitten. Vieläkin se kummittelee mielessäni. Luoja varjele Suomen vanhuksia! Heistä ei kukaan välitä.

Ja kävin merenrannassa, hautausmaan alapuolella. Harvoin on meri niin tyyni niin kuin se tänään oli.


Hautausmaalla kohtasin kaksi kiljuvaa kakaraa, jotka pyydystivät Pokemoneja. Musiikki soi kännykästä kovaa. Mummut vaihtoivat hautojen ääressä painopistettä. Takapuoli laski ja pää nousi, kun he katsoivat, kuka kirkuu pyhällä paikalla. Minulla oli kamera olalla ja kännykkä avattuna, kun kuvasin sillä juuri haudoilta näkyvää merta lähettääkseni sisarelle Saksaan WhatsApp-kuvan tyynestä merestä.
- Onks sullakin Pokemonit, hihkaisi toinen pikkuriiviö minulle. - Ei ole. - Pitää olla, hymyili kersa.  - Pitäiskös ladata? - Pitää.

No niin, kenties lataankin. Koskaan ei tiedä. Hieman jopa kiinnostaa.

Aamulla ennen kuin lähdin ajamaan mökille, katselin Ylen aamutelevisosta erään suomalaisuimarin haastattelua. Mies oli ylittänyt 21 kilometrin levyisen Gibraltarinsalmen uimalla ja kohdannut matkallaan hainkin:

- Mulla oli kauhean paha olo koko alkumatkan, oksentelin koko ajan.
- Espanjalainen oksenteli siinä vieressä.
- Limakalvot mun hajoo siinä, ja ellen laittaisi vaseliinia kainaloihin, oisin ihan rikki.
- Kauhean paha olo siinä tulee.
- Iso epätoivo iski matkalla.
- Puolivälin jälkeen säikähdettiin isosti, nähtiin hai siinä alapuolella, se möllötti pystysuorassa ja seurasi meitä.
- Se mua pelotti, sitten se häippäisi.
- Tää on rajua.
- Henkiseen toipumiseen menee loppuelämä.
- Haluan tuoda uinnin ilosanomaa muillekin.

(Valokuvat Iines 17.9.2016)

1.9.2016

Ken pitkäkaulaisin on ja pienipäisin

Edellisessä keskustelussa muuan kommentoija viittasi liiterin taakse, paikkaan, jossa usein oli tunkio tai jonne ennen jätehuoltoa oli tapana heittää tarpeetonta kamaa. 

Liiterin taakse tai navetan taakse on ilmaisuna mielenkiintoinen, sillä se viittaa myös toimintaan, joka haluttiin suorittaa silmistä pois, selän takana. On kenties suudeltu salaa, isäntä piikaa, tai on lahdattu sika tai katkaistu kanan kaula. Tai tapettu mies.


Elämäni taukset ja varsinkin tunkiot! Olkoon se siis kirjoituksen aihe.  Asia onkin varsin ajankohtainen myös kirjoittajan taloudessa, sillä taloyhtiön lukittuun roskakatokseen on tehty vakava isku: Lehdon Tertun roskapussi on tutkittu. Avattu solmusta ja analysoitu sisältö. Solmu on Lehdon mukaan ollut tiukka ja jos tarkkoja ollaan, siihen oli reumaisilla sormilla kiristetty kaksi umpisolmua päällekkäin. Pussista on löydetty kiellettyjä metallisia säilykepurkkeja, jotka asukkaiden tulee viedä linja-autoaseman jätesäiliöön. Pussissa oli myös verhotangon nuppi ja Marevan-resepti Lehdon nimellä. Lehto vetoaa huonojalkaisuuteensa ja syyttää naapuriaan paitsi pussin avaamisesta myös verhotangon nupin varastamisesta.


Paitsi Lehdon asiattomat peltipurkit myös moni ajankohtainen yhteiskunnallinenkin asia joutaisi tunkiolle. MV-julkaisua en sinne heittäisi, sillä viheliäisiä rakkikoiria tarvitaan - meillä luojan kiitos saa pilkata hävyttömästikin jumalan lisäksi esivaltaa ja  valtamediaa, poliiseja ja poliitikkoja, arkkipiispoja ja instituutioita! En heittäisi Uuninpankkopojan blogiakaan tunkiolle, sillä se on erinomainen suvaitsevaiston ahjo takoa tyhmiin ja hieman kusipäisiin kalloihin viisautta, sivistystä ja varsinkin yksimielisyyttä. 


Oikeastaan, jos vakavoidun,  taitaisi olla viisainta lukita molemmat ryhmät suljettuun tilaan keskenään ja kääntää ilmanvaihto kiinni.  Ovetkin voisi salvata vaikka pyöränlukolla niin kuin Poikani Kevin -elokuvassa. Saisivat aistia omia tuoksujaan, ja tolkun ihmiset saisivat miettiä asioita ilman kohkausta ja  käydä kriittistäkin kansalaiskeskustelua joutumatta kummankaan leirin hampaisiin. 


Vaan ne lapsuuteni tunkiot!  Paitsi liiterin takana ne olivat sydänmailla siis ennen kaikkea navetan takana.  Jonnekinhan navetasta pois luotu ulostemassa piti työntää. Näin on ainakin Lounais-Suomessa tehty 1600-luvulta alkaen. 


Tunkioihin tyhjennettiin usein myös ulkohuussien astiat. Sekaan työnnettiin kuiviketta, olkea ja havuja. 1800-luvun kaupunkien jätehuollossa tunkio sijaitsi pihan perällä ja sinne koottiin kotitalousjätteet. Tunkioille kerääntyi usein rottia, joita kutsutaan nimellä tunkiorotta. Itse en koskaan  ole nähnyt tunkiorottia, paitsi somessa. Vain tunkiokärpäsiä ja ampiaisia on luonnossa. 


Panen loppuun opettavaisen runon Lauri Viidalta. Runo kertoo johtajan hyvistä ominaisuuksista. Itse mietin tätä lukiessani paitsi entistä esimiestäni Joukoa, myös sitä, miten kiinnostavia paikkoja tunkiot ja haudat maailmassa ovat.  Vanha kuivunut tunkio on arkeologisesti korvaamattoman mielenkiintoinen löytöpaikka.



JOHTAJA

Sen joukon johtajaksi nimittäisin,
ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin
ja takapuoleltansa täyteläisin.
Kas, kun jää painopiste matalalle,
voi nousta kukonnuppi korkealle
ja loistaa tunkiolta maailmalle!
(Lauri Viita, Johtaja)