23.6.2017

Vähän juhannuskuvia ja runonen





Minun rantatieni varrella
ei kasva pääoma 
ei lisäänny varanto.
Vaan lahoo puu, tuulen katkoma, salaman iskemä
niille sijoilleen.


Sille minä en mitään mahda
että sinä konemies niistät maantienvarren 
kissankellot ja puna-apilat.
Onhan sänki siistimpi.

Vaan minulla on mahti sanoa.
Älä perkele tule tänne moottorisahoinesi
kaatamaan yhtään puuta.
Tai tehotrimmereinesi
raivaamaan pusikkoa.




Sillä.
Täällä pesii pajulintu
lehvillä kultakärsäkäs,
rungossa huhkii kirjanpainaja  ja kannossa sarvijaakko.
Tiellä käy rampa kauris, kapinen kettukin,
ei kaikkien pidä olla täydellisiä tai terveitä saadakseen elää.
Maan pinnassa  madellaan ja 
maan alla elämöi samettipintainen myyrä.

On kuulkaapas kiva olla omistaja.
Minun lintuni, minun puuni,
kapinen kettuni
ja kaikki se biosfääri!
Yksikään kaupungin  vihreä suunnittelija
ei voi suunnitella tähän kivitaloaluetta, koska on huutava tarve!
Minulla on mahti, omistajan mahti!

Kannatan omistajuuttani yli kaupungin haltuunoton.
Ei se mene niin, että sosialisoitu pääoma on
kirjanpainajalle ja sarvijaakolle hyväksi,
uunilinnulle upea
pajulinnulle paras,
kyylle kyllin hyvä.
Ihmisen paras on eläimen kuolema, onhan se nähty.


Hyvää juhannusta kaikille ihmisille!
Maallisille ja maattomille.




(Valokuvat rantatieltä, Iines)

14.6.2017

Rottavaarasta Rauman seudulla



Terrorismin uhka Suomessa on kohonnut, sanoo Supon päällikkö Antti Pelttari televisiossa. - Meillä on Suomessa henkilöitä, joilla on terroristisia suunnitelmia, lisää samainen korkea henkilö.

En oikein ymmärrä. Miksi tällainen asia todetaan tyynesti ja tumput suorina? Miksi ei sanota, että Suomi on ryhtynyt toimenpiteisiin rikollisia vastaan.  Eikö terroristisen teon suunnittelu olekaan rikos? Kulkevatko nämä murhasuunnittelijat vapaina kaduillamme syöden leipäämme?

Ja kuka muu se terroristisen teon suunnittelija voisi olla kuin meidät vääräuskoisiksi tuomitseva? En äkkipäätä muista nyt terroritekoa, jonka tekijällä olisi ollut muu motiivi. Ja älkää kiltit vetäkö tähän nyt Breivikiä. Tyypillähän on psykopaatin paperit.  

- Ei ole puhdasta uskontoa, on vain tulkintoja uskonnosta. Näin sanoi toimittaja Markku Putkonen pari päivää sitten HS:ssa, ja niin olen itsekin täällä sanonut eräälle kommentoijalle, joka sanoi, että islam on rauhan uskonto. Ei uskontoa ole ilman ihmisiä, ja oikeasti uskonto elää vain mielissä, ei kansien välissä. 

Mutta siis, vaikka täällä mökillä ei keinutuolissa istujalle suurta terrorin uhkaa olekaan, niin monille muille se uhka on, etenkin kaupungeissa, vaikkapa jo Rauman viehättävässä merikaupungissa.

Suurin konkreettinen uhka täällä länsirannikolla ovat nyt kuitenkin rotat, Rattus. Nimittäin näin sellaisen puuliiterissä, katon rajassa hirrenpään päällä. Paksu häntä, pullea vartalo, tuijotti minua röyhkeästi, ennen kuin hilpaisi raosta ulos ja seinää pitkin alas. Toisella korvalla kuulin alueuutisista, että Rauman seudulla rotat ovat lisääntyneet hurjasti. Totta, täällä niitä on.  Ja parhaassa tapauksessa liiterissä on rotanpesä ja vikisevät vaaleanpunaiset poikaset. 

Aamulla kävin hermoratahieronnassa  naapurikylässä. Otan muutaman kerran sarjan, lähinnä niskajumeihin ja nivelarkuuteen. Kenties minulla on fibromyalgia, epäili yksi lääkäri. Tai oikeastaan minä epäilin, lääkäri tunnusteli tietyt pisteet ja sanoi, että todennäköisesti. Hermoratahieronta pohjautuu kiinalaiseen parannustaitoon ja siinä avataan ihmisen hermoradat pitkin ja poikin. Hoito on miellyttävää, rentouttavaa, mutta tietyt pisteet ovat arkoja. Ihmistä vatkataan kaksi tuntia edestä ja takaa.

Minusta poistuvat kuulemma hoidon aikana kaikki kuona-aineet, ja koko elimistö puhdistuu, hermoradat aukeavat. Maltan tuskin odottaa, olen sitoutunut makaamaan lavetilla juuri niin kuin käsketään, uskon hoitoon. Ensimmäinen hoito oli hyvä, vaikka hieroja puhui koko ajan suvustaan. Ynähtelin sopivin väliajoin.

Ja kunpa meiltä siis poistuisi myös se kuona, jonka Supo tietää suunnittelevan terrori-iskua Suomeen. Miten joku tänne tullut ja hyvin vastaanotettu kehtaa tulla tänne viha silmissään ja murha mielessään? Minä panisin tyypin nopealla niska-persotteella pakkolennolla takaisin tulomaahansa tai sitten vankilaan vedelle ja leivälle, ruisleivälle. Minusta tänne pelastetun harkittu rikos uutta kotimaataan kohtaan nyt vain on suurempi kuin jonkun suomalaisen reppanan suunnittelema ryöstö Mäntässä.

(Valokuva Iines 14.6).

7.6.2017

Hieman eriarvoisuudesta





Minulla on huono omatunto, ja tunnen itseni syylliseksi. Professori Heikki Hiilamo nimittäin katsoi minua eilen  suoraan silmiin ja sanoi uutisissa, että eriarvoisuus Suomessa on lisääntynyt.  Tämänhän täytyy merkitä sitä, että hyvin toimeentulevia on entistä enemmän, samoin huonosti toimeentulevia. 

Minä voin hyvin, olen siis syypää. Minulla on hyvä eläke ja velkaa autosta vain vähän. Säästämäänkin olen mennyt ahneuksissani. Ja peräti turhamaisuuksiin, terassin ja takapihan aitojen uusimiseen! Jos olisin ajattelevampi, vanhat välttäisivät ja voisin lahjoittaa pari tuhatta kuilun toisella puolella oleville.

Mitä me olemme siis menneet tekemään? Vieneet leivän lapsen suusta, työntäneet köyhät leipäjonoihin, ajaneet ahneuksissamme kuolemaantuomitut pois maastamme. Elämme yltäkylläisyydessä emmekä näe köyhän ahdinkoa. 



Vaan onneksi professori Hiilamolla on viisi verotuksellista keinoa torjua eriarvoistumista ja siirtää varoja suoraan meiltä hävyttömiltä köyhille. Ensinnäkin perintöveroa tulee korottaa. Luvassa olisikin ollut jättipotteja Osku Pajamäen sukupolvelle, kun suuret ikäluokat kupsahtavat kuopattaviksi, vaan taitaa Osku siis edelleen jäädä tappiolle. Tämä ahne kermapyllypolvihan pääsi veloistaan kuin koira karvoistaan ja on säilönyt tileilleen rahaa, se omistaa asuntoja ja kesämökkejä, autokin on monella. On hyvä, että valtio tulee väliin ja siirtää varallisuutta kuilun yli. Näin tilit vähän tasaantuvat.




Lisäksi professori ehdottaa paitsi meidän ahneitten ja eritoten rikkaitten verojen nostoa, köyhempien verojen laskua. Itse uskon tällä olevan merkittävä rooli kuilun kaventamisessa, samoin kiinteistöveron nostolla. Minä maksan parista ränsistyneestö  punaröttelöstä nelisensataa euroa vuodessa, ja sopiihan sitä nostaa, etenkin kun en aio rakentaa uutta jätevesisysteemiä vanhan sakokaivon tilalle, vaikka poliisi tulisi sanomaan.  Jos ehtii vihapuheen vahdinnaltaan.

Muutakin Hiilamo ehdotti, mm. lapsilisien verollepanoa, mutta siis näillä jo kurotaan kuilua umpeen niin että heilahtaa. Minä ehdotan, että Suomen juhlavuonna tehtäisiin semmoinen päätös, että tuo kuilu ihmisten vaurauden välillä kurotaan kokonaan umpeen, vähän kuin maaston mukaankin. Suomihan on aikamoista tasamaata. Meillä ei ole kovasti laaksoja ja kukkuloita, ainakaan täällä Satakunnassa. 

Ja lopuksi,  kuvitelkaa. Minä isorikas menin maksamaan osani alla olevasta sinisilmästä, kun se koirakin kuoli. Rotukissa, ragdoll, mikä turhuus! Pitäisikö nyt tuntea tästä syyllisyyttä? Kyllä, pitäisi, ainakin puolalaisen taiteilijan piirrosten mukaan. Voisi olla, että kissasta saisi ruokaa lapsille. Tai sillä kissan rahalla saisi monta sataa riisiateriaa. 


 

(Maalaukset Pawel Koczynski)                                                                                      

2.6.2017

Kun Herakleitos itkee, Demokritos nauraa

 

Kuvassa Herakleitos itkee, Demokritos nauraa. Heputhan ovat antiikin kreikkalaisia filosofeja, esisokraatikkoja. Toinen näkee kaiken virtaamassa ja uskoo muutokseen, toinen pilkkoo muutoksenkin osiin, atomeihin ja sanoi, että siinä se on ja pysyy, aine.     
                                                                          
Maailma onkin vastakohtien paikka. Jos ei ole pahaa, ei ole hyvääkään. Jos ei ole surua, ei ole iloakaan. Jos ei ole onnettomia, ei ole onnellisiakaan. Jos ei ole suvakkia, ei ole rajakkia. Jos ei ole menetystä, ei ole saavutusta. Ja vielä tämä kaikki toisinpäin, kääntäen. Jos ei ole hyvää, ei ole pahaakaan jne.  Näin ollen sanon heti kärkeen, että onnea ei voi saavuttaa eikä ihminen ole hyvä. Yhtä ei voi sitoa, toista päästää menemään. Kyllä ne molemmat tulevat sinunkin luoksesi, vuorollaan.

Vaan syventykäämme hetkeksi onnellisuuteen, onhan nyt kevät, touon aika, toivon aika, lemmen ajaksikin sanottu. Tosin hedonistinen ihminen on tehnyt elämästään alati jatkuvan kevään eikä tahdo suvaita minkäänlaisia laskuja tai alhoja omassa ainutlaatuisessa elämässään.  On vain nousu suveen. 

Saatamme olla nimittäin  ajoittaisesta itsemurha-alttiudestamme huolimatta varsin onnellinen kansa. Jokin tutkimustietokin hiljakkoin vahvisti, että Suomi on Euroopan onnellisin maa, Tanskan rinnalla.  Ja onhan meillä erityinen professorikin tätä päämäärää varten, onnellisuusprofessori Markku Ojanen. Ojanen on noussut koulukiusatusta yksinhuoltajaäidin lapsesta menestykseen eli julkisuuteen.

Ojanen arvostaa yksinäisyyttä ja kavahtaa kauppakeskuksia ja hälinää. Tekisi mieleni voihkaista onnesta: oi miten allekirjoitan!  Ojasen mukaan onnellisuus on tila, jossa ihminen ei haikaile men­nei­syyt­tä eikä odota parempaa tulevaisuutta vaan iloitsee siitä, mitä juuri nyt on.  Kyllä Ojanen, juuri tällaisen mielentilan saavutan luonnossa liikkuessani, kuvatessani eläimiä, näätää, peukaloista, hömötiaista, ei kuitenkaan mielellään sini- eikä talitiaista, koska niitä hyppii joka oksalla. Pyrstötiainen käy, samoin töyhtö. 

Minusta onni on sitä, kun unohtaa itsensä, kun ei muista että on olemassa. Ei tarvita varsinaista flow-tilaa, mutta käy sekin tähän raamiin. Joskus kirjoitin blogiini, että onni on extreme-laji, jota mitä todennäköisimmin saa kohta ostaa konkreettisessa muodossa laitteena, jonka voi kytkeä piuhoilla päähänsä. En oikeastaan epäile tätä vieläkään, sillä niin tavoiteltua onni on, että sitä myydään monen ostoksen kylkiäisenä kaupasta ja markkinamiehiltä. 

 Vaan mitä sanoi L. Onervakin? Onko onni mahdollista saavuttaa?

Oikea onni
on ihmisen vasta, 
koska hän laannut
helyä onnen
on tavoittamasta.

Nykyään joka paikassa lukee vinkkejä onnen saavuttamiseksi. Onnellisuusprofessorin  lailla en oikein usko niihin, onni ei tule metodin kautta, rauha ei tule hiljaisuusretriitillä eikä Valamossakaan, välttämättä. Voi se toki tullakin, mutta ei se silloin Valamosta johdu, vaan sinusta itsestäsi ja suhteestasi asioihin. 

(Fresko vuodelta 1477, Donato Bramante)

27.5.2017

Mitä jää jäljelle, kun poistamme humbuugin?



Edellisessä keskustelussa muutama kommentoija arvosteli piispa Eero Huovisen ruumiinsiunaamissanoja presidentti Koiviston hautajaistilaisuudessa: "- - maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä". Sanoja pidettiin jäänteenä, vanhentuneena ilmaisultaan ja sisällöltään. Humbuugia, sanoi muuan.

Ajatus uskonnon ja muun epätoden humbuugin merkityksestä yhteiskunnalle on erityisen merkittävää tänä päivänä kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että meillä on monikulttuurisuuden myötä myös uusia suuruskontoja, joiden harjoituspaikoista kiistellään julkisuudessa. On myös tunnettua, että muslimit ovat usein hartaasti ja vakavasti  uskontoonsa suhtautuvia. Miten suhtaudumme islamiin, jos ja kun se aiheuttaa konflikteja yhteiskunnassamme? Sanommeko siitäkin julkisesti ääneen: humbuugia vai koetammeko selittää sen kulttuurisena piirteenä, perinteenä? Voisivatko Huovisen sanatkin olla saman kaavan mukaan vain perinnettä?

Toiseksi asia on merkittävä Suomen koulutusleikkausten vuoksi: meillä ollaan leikkaamassa koulutuksesta jättimäistä lohkoa hiljaisuudessa. Toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta ollaan viemässä lähiopetusta pois sen osalta, minkä opetushallitus ilmeisesti laskee humbuugiksi. Yleissivistävä opetus saa väistyä, tulevat duunarit ja merkonomit eivät tarvitse äidinkielen, vieraiden kielten ja esimerkiksi yhteiskuntatalouden opetusta. Tärkeää on vain se, mitä tehdään fyysisesti työpaikoilla, eli opetusta ollaan hiljaissuudessa siirtämässä yrityksiin, pois kouluilta. Lukionkin voi tulevaisuudessa läpäistä ilman ainuttakaan historian kurssia.

Eli jos poistamme kaiken mikä ei ole totta tai välittömästi tarpeellista, mitä meille jää jäljelle? 

Mitä jää, jos poistamme uskonnon? Sen myötä meille tuli lukutaito, sivistys, eettiset ihmiskunnioituksen ja täten myös tasa-arvon normit. Mitä jää, jos poistamme historian, taiteet, teoriat? Mitä jää, jos poistamme yleissivistyksen viimeisetkin rippeet? Mitä jää, jos poistamme perinteet, virret, liturgiat, sotilaalliset menot, historian tuntemuksen? 

Itse ajattelen lievällä kauhulla sitä, minkälaisia opiskelijoita olen itse päästänyt käsistäni työelämään yrityksiä perustamaan. Ah sitä armovitosten määrää. Toki niitä kiitettäviäkin tuli, mutta jostain syystä nämä armovitoset hääräävät nyt yrityksissä erilaisissa tehtävissä, osa peräti johtajina. Onnea vaan yrittäjille, armovitosille, vaativassa koulutustyössä! 

Ja itse koin Koiviston hautajaisseremoniat kauniiksi, liikuttaviksi, ja niissä oli jotakin muutakin suurta kuin Koiviston persoona ja karisma. Minä löysin tilaisuudesta jo kauan  kateissa olevan hyvän isänmaallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen, jonka nimenomaan perinteet saivat aikaiseksi. Ei globaalisuus kai ole este pienen maan vahvalle itsetunnolle ja menneen kunnioittamiselle?

(Maalaus Hugo Simberg)

21.5.2017

R.I.P. Dazzling Morningstar



Niin se meni koirien taivaaseen, tämäkin perheenjäsen, 13-vuotiaana, kuten kaikki meidän eläimemme, kissaa myöten. Pääsi vielä äitienpäiväreissulle tänne, eikä silloin lausuttu asiasta sanaakaan, vaikka nähtävissä oli, että aikaa ei ole paljon. Jotenkin kuolema on niin pelottava asia, että siitä ei vaan puhuta, vaikka se leijuisi samassa huoneessa. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat suhtautua kuolemaan luonnollisesti. Minä en osaa. En esimerkiksi pysty ottamaan enää uutta lemmikkiä, koska näen edessä sen kuoleman - tai omani. Voihan olla, että minä lähden ensin ja se jää minua suremaan. Vanhuus tulee ja siihen kuuluu luopuminen.

Joku sanoo, että ikä on vain numeroita. Näin sanoi ystävänikin, otti vanhoilla päivillään netistä miehen, korjautti kohtunsa ja värjäsi tukkansa punaiseksi. Sai sittemmin ihottuman päänahkaansa, mutta ei luovuttanut. Nyt hän on blondi ja lähdössä miehen kanssa Eurooppaa kiertämään. Molemmilta on polvet leikattu, mutta niin vain  mennään. Luultavasti hän elää pitkään,kuten äitinsäkin, iloinen maalaisemäntä, joka piristi itseään kesäteattereissa ja maakuntamessuilla. Eli lähes satavuotiaaksi saatettuaan miehensä paljon aiemmin hautaan. Hänen sisarensa, minun äitini, eli kahdeksankymppiseksi ja oli huolten runtelema ja takanaan paljon menetettyjä tilaisuuksia ja epäonnenpotkuja. 

Minulta ei ole polvia leikattu, ja koetan varoa äitini tietä. En minä kauheasti surekaan. Pidän elämästä ja ihmisistä, mutta olen hieman varautunut suhteissa ihmisiin. Elämä opettaa ja epäonniset piirteet seuraavat sukupolvelta toiselle. Jumala se ehkä siinä vain kostaa menneitten polvien syntejä viattomille uusille ikäluokille.

Auttaisiko jos nöyrtyisi ja rukoilisi kunnolla eikä aina vain lähettelisi nopeita tekstareita yläilmoihin, että anna nyt, tarvitsen todella nyt tätä. Tosin tällainen suora pyyntötekniikka tuottaa joskus myös tuloksia. Olen kertonut teille Nuoresta Leskestä, joka kiusaa minua jatkuvilla pitkillä puheluilla. Hän tuli juuri vastaani pihalla enkä päässyt pakoon. Niinpä jäin kuuntelemaan häntä.

Hän oli ollut hautausmaalla ja tuskaillut, miten saa painavan multasäkin siirrettyä Pertin haudalle. Oli rukoillut miestään, että Pertti, jos sinä jossain siellä nyt olet, niin auta nyt jollakin tapaa siirtämään tämä multasäkki haudalle. Siinä samassa puutarhatraktori oli puksutellut häntä kohti ja hän oli kysynyt ajajalta, voisiko tämä viedä säkin miehensä haudalle. Kyllä voi, säkki sai kyydin ja Nuori Leski koki ihmeen. Mainittakoon, että kyseinen ihminen on varustettu erikoisella herkkyydellä. Kun mies kuoli, kello oli pysähtynyt olohuoneessa. 

Tänään tein viimeisen palveluksen tuolle kuvan otukselle. Maksoin sen tuhkausmaksun, sataviisikymmentä euroa. Se sai kyynelhanat auki, oikeastaan ensi kerran kunnolla. viimeinen palvelus pienelle Iivo Livokille, Kärkkäiselle, Olmille jne. Mietin vain, mihin ne tuhkat tullaan sirottelemaan, kun se ei ollut vesikoira eikä oikein ulkokoirakaan, vaan sillä oli aina kiire takaisin pesään, kotiin. Jotenkin uurna takan reunalla ei kuitenkaan kuulosta hyvältä. 

(Valokuva Iines)

15.5.2017

Haplot ja kuplat




14.5. Sain lahjaksi dna-testin äitilinjan tulokset. Mielenkiintoista. Matcheista eli siis äidinpuoleisista dna-sukulaisistani - joilla on täysin sama haploryhmä kuin minulla, löytyy mm. muutama vuosi sitten ahkerasti blogannut tamperelainen tutkija Jari Sedergren, joka on joskus kommentoinut blogissani  mm. jotain aiempaa sukututkimusjuttuani.  Yleensä dna-testien matcheissa eli sukuhaaralaisissa on vieraita nimiä, jopa ympäri maailman. Sedergrenin lisäksi toinen tietämäni dna-sukulainen on poliitikko Pirjo Ala-Kapee.

Sain lahjaksi myös opastuksen twitterin käyttöön, ja teinkin itselleni twitter-tilin. Minulla on vasta yksi seuraaja, ja toivon tietenkin lisää, koska kaiken someviestinnän olennainen edellytys on se, että foorumilla on tarpeeksi lukijoita. Ei ole järkeä viestiä julkisesti, ellei halua itselleen yleisöä. On hurskastelua väittää, että suuri lukijakunta on muka yhdentekevää. Monologit ovat lukollisia päiväkirjoja varten. Tai sähköpostiviestintä pikkupiiriläisille. Some on kenttä, jolla voi harrastaa julkista rienausta, kosiskelua, myyntiä ja markkinointia ja tarvittaessa jopa populismia. Jos haluaa julkaista vain orvokkiasetelmia ja ruusututkielmia, saa postikorttikatsojia, mutta ei keskustelua.

Twitteriin lataamistani luontokuvista on jo yksi tykännyt, koska kävin itse tykkäämässä joistain hienoista kuvista. On turha toivoa lukijoita, ellei itse käy niiden muiden luona. Kukaan ei tule somessakaan ovellesi pelkästään säihkyvän viestintäsi vuoksi. Netti on täynnä säihkyvää viestintää.

Itse valitsin seurattavikseni lähinnä toimittajia ja yhden nuorten kirjailijan, näin aluksi. Myös Tarja Halonen kuuluu seurattaviini. Haloselle annan  tällä hetkellä sapiskaa yltiöromanttisesta turvapaikkapolitiikasta, mutta plussaa uudesta kellanpunaisesta tukanväristä, joka pehmentää hänen kulmikkaita piirteitään. Jostain syystä seuraan myös Saska Saarikoskea ja Sanna Ukkolaa, koska minua kiinnostaa ensinnäkin se, että Pentti Saarikosken poika  jaksaa keskittyä pakkomielteenomaisesti Trumpiin ja se, että älykäs toimittajanainen on nainut persumiehen, joka on lisäksi laihanpuoleinen. 


15.5. Yhteiskunnassa lyövät nyt korkeat laineet. Punaviherkupla on särkynyt ja sieltä on havaittavissa ulosvuotoa ja ristivetoa. Kirjailija Pirkko Saisio on kyseenalaistanut punavihreän kuplan  tavan harjoittaa julkista keskustelua olemalla itsestäänselvästi aina oikeassa. Loistavaa, pidän kaikenlaisesta epäilystä!

On Saisiolta sitäpaitsi poikkeuksellisen kypsän ja viisaan ihmisen merkki asettua objektiivisesti oman kuplansa ulkopuolelle tarkastelemaan ryhmäänsä - näin minäkin tahdon tehdä ja osittain uskonkin tekeväni. Ihmistä ei saisi pidellä yleinen mielipide. On rohkeaa ja älykästä seistä yksin, jos muut vetävät kritiikittömästi yhtä köyttä. Joukossa tyhmyys - no te tiedätte.

Tänään Saisiolle vastaa kansainvälisen politiikan opiskelija, aktivisti Riikka Yrttiaho, joka vastaansanomattoman raikkaasti todistaa, että Pirkko Saisio on langennut populistien ansaan. Eihän muiden kanssa voi keskustella kuin suvaitsevien punavihreiden! Tällaista tieteellistä lähestymistapaa asioihin opetetaan ilmeisesti Göteborgin yliopistossa, jossa Yrttiaho opiskelee. Subjektiivisuus rulaa, koska joillain nyt vaan on paremmat mielipiteet. 

Lopuksi sananen haploryhmästä, koska oletan, että käsite on monelle lukijalle uusi. Haploryhmä on ihmisen perimän tyyppi, joka on eri alkuperää olevilla väestöryhmillä erilainen. Haploryhmiä vertailemalla on koetettu selvittää kansojen sukulaisuuksia ja alkuperää. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, ettemmekö silti olisi kaikki veljiä keskenään. 

(Valokuva Iines, Kaunis kupla eräässä vihreässä puistossa)

8.5.2017

Vieraat jätetään rauhaan

 


7.5. Teemu Keskisarja kirjoittaa Et-lehdessä rasismista, jonka väittää Suomessa olevan harmitonta. Samaa mieltä, meillä elää edelleen vieraat ensin -henki. Olkaa hyvä ja vassakuu. Älkää välittäkö meistä.

Historioija nimittäin väittää, että Suomessa ei tehdä rasistisia henkirikoksia. Samoin sanoo  vuodesta 1995 alkava Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tilasto: Suomessa ei tehdä rasistisia henkirikoksia. Muita murhia ja tappoja sen sijaan tehdään toistasataa vuodessa. Murhia tehdään juovuspäissä, mustasukkaisuudesta tai mielenhäiriössä maahisten neuvomana. Ainutkaan kantasuomalainen ei ole vuosikymmeniin riistänyt lähimmäisen henkeä etnisen motiivin vuoksi. Ruumiittomuus lienee ainutlaatuista koko maailmassa. 

Mitä tämä nyt on? Juurihan meidät on opetettu siihen tietoon, että Suomessa ei voi elää, mutta vaikkapa Tansaniassa voi. Suomi on hirveän rasistinen maa, on häpeä olla suomalainen, suomalaiset ovat juntteja, jotka pelkäävät mustaa miestä. Suomalaiset lähettävät pakolaisia tapettaviksi lentokonekaupalla. Suomi on hirveän väärä maa.

Keskisarja kirjoittaa samoin kuin itsekin kirjoitin jokin juttu sitten: Jos maahamme saapuisi sotaorpoja pienokaisia, suomalainen suvaitsee siinä kansanryhmässä vaikka violetin ihon. On hysteeristä ylitulkintaa väittää, että suomalaiset janoaisivat vuonna 2017 sankoin joukoin vääräuskoisten tai vääränväristen verta.

Hyvä Teemu! Jälleen yksi järkeään käyttävä suomalainen, joka ei ole kaljupääjuntti, vieraita pelkäävä ja tappavan himokas rasisti. Toivo Harald Koljonenkin, joka tappoi Huittisissa vuonna 1943 viisihenkisen Hakasen perheen ja paikalle osuneen naapurissa asuneen Anna Maria Mäkisen, tappoi omaa etnistä ryhmäänsä.

8.5.  Vielä se, että Keskisarja sanoo kulkevansa kylillä epäakateemisissa porukoissa, mutta hänen vastaansa ei ole tullut rotuvainoajia eikä puhdistajia. Itse mietin vielä sitä, että tietyt piirithän todistivat kovin hanakasti  maahanmuuttoaallon alkaessa sen, että suomalainen mies se vasta hirveä murhamies on,  tappaa ja raiskaa naisensa.

Eikö nyt sitten ole selvää kuin pläkki, että ei meillä ole vaarallista rasismia, koska suomalaiset ne vain keskenään muhinoivat, mäiskivät puukon kera ja raiskailevat omia naisiaan?  Maksavat nätisti turvapaikanhakijoille ja laittomasti maahan jääneille korvauksen seksistä, kuten Helsingin Sanomat kauniilla tavalla todistaa. 

27.4.2017

Kuinka monta mahaa lehmällä on?


Edellisen juttuni keskustelussa sain kommentoijalta ankarat moitteet siitä, että pilkkaan aina kaikkea ja olen negatiivinen. Että voisiko kirjoittaa toisella tavalla, positiivisesti?

Vaikeaa se on, mutta koetetaan nyt. Iloitkaamme vaikka uusista ministereistä, eikö totta? Miksi aina tosiaan pilkata, haukkua ja valittaa päälle, kun voi suhtautua asioihin valoisasti ja hyvää ilmaa levittäen. Kommentoija on oikeassa, pilkka pois, hyvät kehiin.

Uudelta maatalousministeri Jari Lepältä kysyttiin, montako mahaa lehmällä on. Eipä ministeri tiennyt. Tästäkö lehdet repivät jo lööppiä. Tiesittekö te? Vähän vaikea olla positiivinen, kun lehdet ovat negatiivisia. Mutta siis,  hyvä kun saadaan uutta verta maatalouspuolelle. Onnea Lepälle - sopiva nimikin miehellä. Leppä, Lepikon torppa, lepikko. Mökkirannassa on leppiä ja tiedoksi luuleville: punkit eivät elä lepän oksilla, vaan ruohikossa!

Uudella oletetulla kulttuuriministeripuolueella, perussuomalaisilla, taas on kultttuuriministeriehdokkaaksi tarjolla aito humanisti, historisti,  maisterismies Sampo Terho, joka esiintyy lisäksi kohteliaasti ja kauniisti.

Eikös vaan lehdissä jo riekuta, että perussuomalaisilla ei ole kulttuuriohjelmaa ja viitataan suvivirteen, että se on persujen ainoaa kulttuuria. Tämä onkin tuhannen totta. Kun ajattelee vaikka ylioppilas Paavo Arhinmäen kulttuuriministeriohjelmaa ja saavutuksia alalla, Sampo Terholla on kiinniottamista.  Vaan nähdään tämäkin asia valoisasti. Siitä vaan soittoja Arhinmäelle, niin toki veli veljeä neuvoo. Ja olihan meillä opetusministerinäkin missi, Tanja Karpela, joka ei tainnut tehdä kovasti tuhoa tehtävässään. Annetaan ihmisille mahdollisuus! Ilon kautta.

Turhan negatiivisesti on lähestytty muuten juhlarahaakin, joka kiellettiin. Mehän emme ole yksin kolikkojen kieltolinjalla. Ranska raivostui Waterloo-kolikosta ja Saksassa ärsytti juhlaraha, jossa kuvattiin DDR:n valtapuolueen synty. Suomen pikku kolikkohan on sitä paitsi lavastettu, koska ammuttavat hymyilevät siinä rentoina.

En malta olla sanomatta - toivottavasti ette koe tätä negatiivisena, että ei kai sisällissodan hirvittävimmän tapauksen kuvaaminen juhlarahassa ole kovinkaan ystävällinen  teko. Sehän avaa taisteluhaudat uudelleen ja saa ihmiset tappelemaan jälleen siitäkin, että kuka sen sisällissodan aloitti ja kuka puolusti ja ketä tai mitä puolusti ja kuka murhasi Pinsiön paronin tai isoisän pienen punaveljen. Sisällissota mikä sisällissota, ei siinä enää mitään harjattavaa ole. Kolikkoon sopisi jokin rakentava aihe: suo, kuokka ja Jussi, kuten joku jossain ehdotti.

Iloiseksi lopuksi todettakoon, että työttömyys on taas piirun verran vähentynyt ja poliisikoira Körmy on pelastanut kuopiolaismiehen varmalta paleltumiskuolemalta metsästä. Sekin on hienoa, että vappuna sataa räntää. Ei tarvitse vielä herätä talviunesta, vaan voi edelleen kääriytyä toppatakkiin ja villahousuihin.

(Maalaus Marc Chagall)

19.4.2017

Satu hyvästä papista


Olipas elelipäs kerran pastori, jonka nimi ei ollut Marjaana Lapatossu vaan Marjaana Pitkätossu. Hän asui Hyväkummussa, ja kun hän hääräsi keittiössään, kaikki kupit olivat ihanasti eriparisia, samoin sukat. Voi jopa olla, että jos vasemmassa jalassa oli raidallinen sukka, oikeassa oli pilkullinen, tai päinvastoin. 
— En ole koskaan antanut antanut pikkuasioiden vaivata mieltäni, enkä sen, mitä toiset sanovat, pastori Pitkätossu nauraa niin että kaunis punainen tukka leiskuu kuin kupari auringossa. Otsatukan alta pilkistävät veikeät ja maailmaa nähneet silmät. On oltu naimisissa jopa intiaanin kanssa, ja isä on heimokuningas brittiläisessä Länsi-Afrikassa. 
Pastori Pitkätossuhan on tullut tunnetuksi siitä, että on aina valmis auttamaan hätää kärsiviä uusilla rohkeilla tavoilla ja onpa hän heittänyt vartalonsa ohella persoonansakin peliin, vähän kuin jokuset hyvät piispatkin, jotka ymmärtävät olla viis veisaamatta laeista silloin kun hätä on kärsivillä. Häntä - Marjaanaa - ja miksei myös herra piispaakin on kovasti kiitetty humaanista työstään, ja uskoisin, että jopa rauhan Nobel Suomeen on nyt lähellä. Jommallekummalle.
Väliin pastori on joutunut auttamishalussaan ääritilanteisiin henkensä kaupalla. Viimeksi hän joutui jopa juoksemaan ehtiäkseen poliisiauton alle. Autossa oli Abdullah, jota vietiin palautuskoneeseen. - Kuvaa koko ajan, joutuu pastori hihkumaan ystävälleen, joka videoi pastorin taitavaa syöksyä auton eteen. Auto matelee hitaasti eteenpäin, ja pastori tekee useita yrityksiä päästäkseen auton tönäisemäksi. Vaan videointi epäonnistuu, koska auto ei tönäisekään pastoria, vaan poliisi taluttaa pastorin rauhallisesti sivummalle. 
- Miten joku voi karkottaa tänne tulleita pakolaisia suoraan kidutettavaksi ja tapettavaksi, huutaa hyvä pastorimme ja hyppää tasajalkaa, hihkuu toreilla ja turuilla niin että pulut pelästyvät.  Myös koululaiset pelästyvät ja menevät itkien kotiin kysymään vanhemmiltaan, miksi Suomi lähettää ihmisiä suoraan kuolemaan. Niin että millainen maa tämä Suomi oikein on? 
- Mitä sanon lapsilleni, kun he kysyvät, että äiti, missä sinä olit, kun Abdullah murhattiin, pohdiskelee pastori osallistumistaan toritapahtumiin. - Sanon, että äiti oli Rautatientorilla ja poliisiauton alla. 
Ja lopuksi. Jokin katharsis ja palkinto tässä nyt on tarpeen, sillä saduilla pitää olla onnellinen loppu.   Kun emme kuitenkaan saa 32 miljoonaa afganistanilaista tänne pelastettua sydämettömien suomalaisten vuoksi, niin otetaan se happy end tästä rahapuolesta, ikään kuin lohdukkeeksi. Nimittäin ihmisläheinen ja kristillinen työ on aivan liian aliarvostettua ja rahallisesti alimitoitettua. Vaan - tattadaa - piispa Kari Mäkinen on juuri saanut 30 000 euron palkkion  inhimillisten arvojen puolesta tehdystä työstä! Hallelujaa!  

Ja eikö pappi ja äiti, ystävämme Marjaana Pitkätossu ansaitsisi vielä suuremman palkinnon? Kari Mäkinen ei ole pannut kuin puhtaan sielunsa uhrialttarille, Marjaana on ollut valmis uhraamaan myös hennon ruumiinsa poliisiauton alle kuolemaan pakolaisten puolesta. Tämä jos mikä, kertoo suuresta sydämestä ja rehellisyydestä.

8.4.2017

Käsi sydämelle



Minua kummastuttaa se, miten tietyt piirit koettavat mitätöidä Tukholman terroristi-iskusta käydyn keskustelun laineita. Tunteet ovat pinnalla. Tuntuu siltä, että isku on kerta kerralta lähempänä Suomea. Itsekin olen ollut kesätöissä Åhlensin tavaratalossa ja istunut iltoja Sergelin torin aukion kivireunuksilla kuuntelemassa katusoittajien folkmusiikkia.

Edellisen keskustelun loppupuolella muuan keskustelija muistutti Breivikin terroriteosta ja viittasi terroristikristittyihin, joiden tekoja on hänen mukaansa enemmän kuin muslimiterroristien. Oikeastaan hän ei ilmeisesti hyväksynyt sanaa muslimiterroristi, koska se leimaa muslimit.

Kun kirjoittaa Googleen hakulausekkeen "terroristikristittyjen teot", on hakutulos ainakin minun koneellani nolla kappaletta. Mikä siis on terminä terroristikristitty, jos sana otetaan tarkkaan semanttiseen tutkiskeluun? Minäpä kerron teille.

Kun sanalla muslimiterroristi viitataan sekä henkilön tekoon että uskontoon, on selvää, että sanan alkuosa määrittää perusosaa. Sana antaa ymmärtää, että on monenlaisia terroristeja, ja nyt puhutaan yhdestä lajista, muslimimiterroristeista. On yleisesti tiedossa, että muslimiterroriteossa kuullaan usein huuto Allahu akbar, eli teot tehdään uskonnossa palvotun jumaluuden nimeen, Jumalan eli Allahin kunniaksi.

Entä sitten terroristikristitty? Huomio kiinnittyy ensinnäkin siihen, että tässä yhdyssanassa sanan osat ovat toisinpäin, perusosana on kristitty ja määriteosana eli taustoittajana terroristi. Miksi ei kristittyterroristi muslimiterroristin mukaan?

 - Vastaus on perin yksinkertainen. Siksi, että sana tekemällä tehty, väsättty tiettyjä tarkoitusperiä varten, ei luonnollisesta tarpeesta syntynyt, kuten sanat kielihistoriallisesti useimmiten ovat. Osat ovat lipsahtaneet väärinpäin, korostamaan kristittyyden terrorismiluonnetta. Islamhan taas tunnetusti on rauhan uskonto, joten sen terroristisuutta ei voi korostaa joidenkin tahojen mielestä: terroristimuslimi. Kauheaa.

Jos nyt vielä mennään  hieman syvemmälle semantiikkaan, niin termin terroristikristitty, joka siis vihjaa kristittyyden syvempään terrorismiluonteeseen, tulisi pitää sisällään se, että terroriteko on tehty kristillisyyden nimissä huutaen Jumalan kunniaa samalla kun surmaa viattomia, eikö totta: räiskis räiskis pum pum, kunnia Jumalalle taivaissa, isän pojan ja pyhän hengen nimeen!

Käsi sydämelle kaikki terroristikristityistä puhujat: montako tällaista terroritekoa tiedätte maailmassa tapahtuneen viime vuosisadoilla? Eikö ole harhaanjohtavaa ja väärää käyttää tätä sanaa mitätöimään muslimiterroristien tekoja Euroopassa, maanosassa, joka antaa heille uusia koteja ja elantoja?

Ja kuinka usein terroristikristityt ovat menneet kristinuskon nimissä Lähi-itään murhaamaan muslimeja, jolloin he oikeasti olisivat terroristikristittyjä? Nyt ei puhuta sotatoimista, vaan yksittäistapauksista, jollaisia muslimienkin Euroopassa suorittamat joukkomurhat median mukaan usein ovat.

Mitä tulee erikseen Breivikin terroritekoon, niin tässäkin ero muslimiterroristien tekoihin on olemassa. Breivik todettiin pitkällisten lääke- ja oikeustieteellisten tutkimusten tuloksena luonnehäiriöiseksi, psykopaattiseksi luonnehäiriöiseksi, joka vastaa teoistaan, koska ei ole mielisairas. Luonnehäiriöinen ihminen ei tee hirmutekojaan aatteen vuoksi, vaan oman voimantunteensa ajamana, koska hän on maailman kuningas, ei jumala eikä allah.


4.4.2017

Populismia ja valeuutisia




Joskus ajattelin, että vain perussuomalaiset ovat populisteja, mutta yhä enemmän näyttää siltä, että tämän päivän populisteja ovat vallan muut tahot, esimerkiksi Helsingin vihreät. Populismi näyttää liittyvän usein opposition vaalipuheisiin.

Vai mitä tulee ajatella Ville Niinistön tänäisistä tviittauksista, joissa hän antaa vääriä tietoja Suomen pakkopalautetuista turvapaikanhakijoista: joukossa on Ville Niinistön mukaan ollut raskaana olevaa naista, lasta eikä ketään ei ole kuultu tilanteessa. Lapset on revitty kouluista ja naiset synnytysvuoteistaan ja kaikki on työnnetty kylmästi lentokoneeseen ja lähetetty tapettaviksi Afganistaniin. - Niinistön levittämät tiedot ovat osoittautuneet vääriksi, kuten olette varmaan jo lukeneet.

Olen niin hämmentynyt tästä pakkopalautustilanteen öyhöttämisestä ja mielenosoittajien tunkeutumisesta sisäasiainministeriöön, että katson uteliaana aiheesta videon valemediasta. Josko siinä olisi jotakin oikeasti totta. 

Videossa punatukkainen naispappi Marjaana juoksee poliisiauton etten kirkuen  ÄLKÄÄ AJAKO PÄÄLLE, ÄLKÄÄ AJAKO PÄÄLLE. Ja sitten punapukuiselle naiselle: - Kuvaa koko ajan, kuvaa koko ajan.  Ja naisystävä  kuvaa papin heittäytymistä turvapaikanhakijoita vievän auton eteen. Poliisit ovat hyvin rauhallisia, eivät puhu mitään, taluttavat vain  punapään pois. Mutta nainen tulee aina uudelleen auton eteen ja huutaa samaan hengenvetoon että älkää ajako päälle, ja naisystävälle: - Kuvaa koko ajan. 

Näin tehdään uutisia. Afganistan ei liene maailman turvallisin maa, mutta ei turvattominkaan. Maahanmuutto­virasto ja valitus­tuomioistuimet noudattavat päätöksissään yhteisiä, eurooppalaisia kriteerejä. Muutkin EU-maat ovat palauttaneet viime kuukausina afganistanilaisia turvapaikanhakijoita. Suomi tuskin voi poiketa suurestikaan EU:n sisäisestä käytännöstä. 

”Myös alaikäiset saavat kielteisiä päätöksiä. Missään Euroopan maassa ei ole linjaa, että kaikki alle 18-vuotiaat saisivat turvapaikan”, Päivi Nerg Maahanmuuttovirastosta sanoo. 
Pienen ihmisen tulee olla näinä kuohuvina aikoina tarkkana siitä, mitä uskoo ja miten suodattaa tietoa. Hyväkään ihminen ei ole poikkeus väärän tiedon levittämisessä.

Tuntuu, että olen kuin lastu laineilla. Joka puolella on valtava hässäkkä, hyviä suvaitsevia ihmisiä oikeudenmukaisine totuuksineen, kiharatukkainen rauhanenkeli Ville johtaa joukkoja joka kiihtyy omista huudoistaan, on rasisteja, pelottavia Odinin sotureita,  julmia virkailijoita, hirveitä poliiseja, kaamea hallitus, fasistinen Migri, kärsiviä työttömiä ja kuolevia köyhiä ja toivottomia pakolaislapsia ja raskaana olevia naisia. Kaikki kelluvat sikin sokin kuin Hieronymus Boschin maalauksessa. Inferno. Se tämä Eurooppa nyt on, sellaiseksi erikoisesti Suomi on maalattu. 

Vai meneekö se yksinkertaisesti vaan niin, että ketään tänne tullutta turvapaikanhakijaa ei saisi palauttaa? Mikä sen palautuksen vaihtoehto oikein edes olisi? Vastausta en ole löytänyt. 

29.3.2017

Se on julmaa, kun ihmistä riisutaan



Aamun olen tuskitellut kesäpaikan kiinteistöverolipun kanssa ja todennut, että verokarhu tekee ihmisestä nöyrän, on aina tehnyt. Huomaan lisäksi, että saunarakennus on verotuksessa merkitty "lämpöeristetyksi". Se osaltaan vaikuttaa veroprosenttiin, joka on kohonnut viime vuodesta lähes kaksinkertaiseksi euromäärältään - 1,10:stä 1,80:een! Käytännössä karkeasti pyöristettynä nousu merkitsee parinsadan euron nousua lähes neljäänsataan.

Sitäkin mietin, miten mökinomistajana muka kulutan kuntaa niin, että siitä pitää erikseen rangaista. Maksan itse jätevesilaskuni ja sakokaivoni tyhjennykset ja kunnossapidon, jolloin palkkaan kuntalaisia yrityksiä ja työmiehiä. Maksan myös jätteenkuljetusmaksua paikkakuntalaiselle yrittäjälle, joka tyhjentää astiani keväästä syksyyn. Lisäksi tilaan silloin tällöin ison roskalavan, kun tyhjennän siskon kanssa kesäpaikan aittoja romusta, ettei jälkeenjäävälle jää  ikävää perkuuhommaa.

Jälkensä pitää ajoissa korjata, on siskon motto. Hän varustautuu muutenkin hyvin maallisen elämän katoavuuteen. Rahat on talletettuna suomalaiseen pankkiin lentokuljetusta ja polttohautausta varten. Kotimaan mullat ovat tärkeät. Erikoisen tuohtunut sisko oli, kun seurakunta ei myynyt uurnapaikkoja etukäteen.

Suosin muuten myös kesäpaikan kyläkauppaa, kampaajaa ja hierojaa ja jopa paikallista pankkia. Osallistun kylätapahtumiin ja markkinarientoihin  ja vetelen emäntien paistamia lettuja ja makkaroita napaani rupatellen kyläläisten kanssa. Olen monelle tuttu ja jokusen ystäväkin.

Vaan mitä siis tarkoittaa lämpöeristetty saunarakennus? Googlaan asiaa, ja vastaukseksi saan monenlaisia täytteitä ja levyjä, lasivillaa, vuorivillaa, vaneria, pahvia, kemiallisia aineita ynnä muuta materiaalia, jota en ole havainnut takkahuoneen saati varsinaisen saunan rakosissa. On vain  puhdas paljas hirsi luonnontilassa, sekä ulko- että sisäseinissä. Taatusti en ole ilmoittanut saunaa lämpöeristetyksi.


Loppukevennyksenä verovuodatukseen otettakoon tähän erään naispoliitikon aseistariisuva kommentti Ylen tänäisestä aamuteeveestä. Haastateltavana oli perussuomalaisten tyhmänä - tietysti - myhäilevä Sampo Terho. Tässä tuon terävän ja viisaan naispoliitikon kommentti: Sukupuolihan on liukuva käsite. 

Kehotan arvon lukijaa siis unohtamaan, mitä siellä omissa pöksyissä oikein on. Sillä ei ole mitään väliä, olet tärkeä, vaikka siellä olisi mitä. Sukupuoli on noussut korvien väliin. Siellä se on.

Lopultakaan, mitä millään on väliä. Mitä ihmiselle jää käteen tässä matoisessa maailmassa?

Niin kuin hammaslääkärini sanoi vetäessään hammastani: Se on julmaa kun ihmistä riisutaan.

23.3.2017

Leprekauni

Melkein luulen, ettette tiedä, mikä leprekauni on. Voisin toki sanoa myös leprechaun, mutta eipä taida auttaa. Viittaankin ylöspäin. Kuvassa on leprekauni, pieni vihreä mies, peräisin irlantilaisesta mytologiasta. Leprekaunit kätkevät kolikoita sateenkaaren päässä oleviin aarrearkkuihin. Jos ihminen sattuu saamaan leprekaunin kiinni, tämä yrittää ostaa itsensä vapaaksi toteuttamalla kolme ihmisen toivetta. Leprekaunit voivat pukeutua vihreän lisäksi myös punaisiin nuttuihin. Punavihreät leprekaunit ovat siis toiveiden toteuttajia.

Jospa ne toteuttaisivat meikäläisenkin toiveita! Olen nimittäin ajatellut äänestää kunnallisvaaleissa vihreää ehdokasta, ottaa jonkun heistä kiinni.  Alan olla vanha ja äkeä nainen, joka vihaa jokaista muutosta luonnollisessa maisemassa ja liikkumareviirillään.

Kun näkee kaivinkoneen luontoretkellään, tietää, ettei se lupaa hyvää. Kun näkee punaisella merkityn puun metsässä, tietää, että kohta se lähtee hyötykäyttöön tai pois betonin alta. Kun näkee isomman liudan puita keltaisen muovinauhan sisällä, tietää että piru on irti: tähän tulee jotain suurta ja mahtavaa tekniikan ihmettä.

Jostain luin, että puolueista vihreät puolustavat eniten ympäristöä talousmahtia vastaan, jos tarvis on. Luontoa ei vihreitten mielestä saa käyttää hyväksi esimerkiksi työpaikkojen luonnissa. Ongelmatilanteessa tulee valita luonto eikä ihmisen taloushyötyä.

Niin samaa mieltä. Ihminen on joutava otus, pilaa maapallon ja pilaa aatteet, poliittiset ja uskonnolliset. Miten monta hyvää ideologiaa on ymmärtämätön tai vallanhimoinen ihminen valjastanut itselleen ja tehnyt sen nimissä hirveitä tekoja. Helsingissäkin kaupunkisuunnitteluviranomaiset suunnittelevat ruisrääkkien, peltopyitten ja kehrääjien pesimäalueen  uhraamista Östersundomissa asuinalueen alle.

Olisiko siis vihreistä maailman pelastajiksi? Vastaus olisi selvä, ellei olisi Ville Niinistöä, tuota pientä vihreää miestä, eduskunnan tiuskeaa rakkikoiraa. Yrittää populismin keinoin ostaa itselleen suosiota ja valtaa, jota hallituksessa ollessaan ei kuitenkaan osaa käyttää.

Mahtoiko Ville  Niinistö nimittäin olla siinä Stubbin hallituksessa, joka tiukensi vuonna 2015 maahanmuuttajien oleskelulupien myöntämistä? Tänään Niinistö kuitenkin haukkuu kirkkain silmin sisäministeriön maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorion, joka syyttää poliitikkoja turhien toiveiden lietsonnasta turvapaikanhakijoille.

Vuorio sanoo tiukasti, ettei mielenosoitus vaikuta millään tavoin jo annettuihin päätöksiin. Muutoksia ei tule ja piste.  Minusta on hyvä, että sana pitää ja on kestävä, siis perusteltu . Ei turvapaikkalupapäätöksiä hatusta vedetä, niin kuin Niinistö taitaa luulla. Suomi ei voi elättää kaikkia tänne tulijoita ja heidän usein isoja perheitään. Tämä on selviö, eikä siinä ole mitään rasismia. Sekin on kummallista, että sisäministeriön tuoretta kyselyä turvapaikka-asioista pyritään hysteerisesti kiistämään, kun tulos oli ilmeisen yllätyksellinen.

Tässä on siis ongelma, joka repii minua kahtaalle. Haluaisin äänestää vihreitä, mutta joka kerran, kun Ville Niinistö avaa suunsa ja alkaa räksyttää, vetäydyn taaksepäin ja toivon hänen olevan hiljaa. Olisipa vihreä poliitikko kuin Nuuskamuikkunen! Ei vihreän kuulu räksyttää vaan polttaa piippua ja viheltää huiluun.


18.3.2017

Hienoa laulua ja löytöjä



Laulu yllä on hieno, muttei liity millään tavoin juttuun, jonka kirjoitan, luulen ainakin niin. Ei edes Hollannin vaaleihin, joissa paikkoja menettänyt puolue voitti ja paikkoja lisännyt hävisi vaalit. Ihmeellisiä ovat Herran tiet, kuin myrskyssä purjehtivan aavelaivan. (Tulihan se sieltä, kytky, muttei jytky.)

Merkillisiä muttei merkittäviä pieniä sattumuksia on tapahtunut. Ensinnäkin löysin keskeltä katua naisten alushousut, puhtaat ja madamekokoa, oletettavasti XXL, läpinäkyvin pitsisomistein, oikein sievät ja ehdottoman käytetyt. Otin kuvankin, mutten julkene panna sitä asialliseen blogiin. Minua jäi vain kiihottamaan ajatus siitä, mikä on  alushousujen tarina. Miksi ne siinä kävelykadulla olivat?  Jostain tilanteesta ne siihen ovat tupsahtaneet. Onko teillä, arvoisat lukijat, käsitystä tapahtuman kulusta?

Lisää pieniä sattumuksia on sukututkimusrintamalla. Raaputin nimittäin poskestani vanutikkuun sylkikudosnäytteen, suljin pussiin ja lähetin Family Tree Dnahan Amerikoihin. Sain vastauksena alueita, joilta muinaiset esi-isäni ovat lähtöisin ja lisäksi 57 sivua "matcheja" eli osumia henkilöistä, joiden kanssa minulla on mahdollisia yhteisiä esi-isiä kahden - viiden sukupolven takaa. Sain myös ennusteen mahdollisesta silmieni väristä. 

Noissa matcheissa on pääsääntöisesti tuntemattomia ihmisiä, mutta muutama tunnettukin, kuten varmaan kaikilla. Se yllätti, että nämä jokuset tunnetut ovat kaikki puheammateissa, poliitikkoja ja juontajia. Voisin mieluusti panna itseni sinne poliitikko-osastoon, koska kaikenlainen paasaaminen on kivaa, kuten taatusti olette huomanneet. 

Vielä yllätti noista dna-tuloksista se, että minussa on hitunen aasialaisia geenejä, mikä on kai aika harvinaista. Kenties olenkin ollut edellisessä elämässäni tai esi-esi-esi-esi-isäni on ollut muslimi itäisillä mailla. Somaa!

Nyt on upea kevätpäivä. En jää märehtimään koneen ääreen, vaan siirrän itseni luontoon kameran kanssa, Vilho Vartaisen upea laulu korvissani. Menkää tekin ulos ja tarkkailkaa kevään merkkejä. Jokohan telkät ovat tulleet joelle? Tai kiurut? Minä päivänä kuuluu peipposen liverrys? Hetkenä minä hyvänsä pulpahtaa leskenlehti asvaltin reunasta ulos. Se pitää tietysti kuvata. - Eikö sinulla ole jo nokkosperhonen, kysyi ystäväni Martta, kun kuvasin kevään ensimmäistä perhosta taas kerran mökillä. Martta ei ymmärrä.  

7.3.2017

Matti Kurikka ja polyamoria






Kuvassa ei ole Matti Kurikkaa (1863-1915), oman aikansa suurta julkkista, vaikuttajaa, kirjailijaa, lehtimiestä. Jos haluatte nähdä kuvan tästä palavasilmäisestä liehuvasta liekinvarresta, katsokaa alemmas. Tässä ylempänä tehdään kunniaa kaikenlaisille ideologisille rakkauksille vaikkapa sen kunniaksi, että homoparien kirkkovihkiminenkin on nyt laillista.

Edellisessä keskustelussa nimittäin viitattiin Matti Kurikkaan ja  Sointula-yhteisön ihanteisiin, joista yksi oli vapaa rakkaus, polyamoria. Nostan Kurikasta vain tämän esille - huolimatta Kurikan varsin kiihottavasta persoonasta ja elämästä. Termi on nimittäin tupsahtanut silmiini viime aikoina pariinkin otteeseen, ja esimerkiksi aamun Helsingin Sanomissa oli esittely uudesta polyamoriaa käsittelevästä tv-sarjasta. 

Myös hipit aikoinaan ihannoivat "vapaata rakkautta", monisuhteisuutta. Me nuoret löysimme itsemme ja varsinkin lihallisen olemuksemme noina hehkuvina vuosikymmeninä.  Hippityttöjen tuli antaa kaikille, iloisesti ja pihtaamatta. Väitän, että tuon ajan opiskelijapojilla oli riemukkaat oltavat. 

Väitän myös, että suomalainen sovinismi versoi noista hippivuosista, mutta älkää käsittäkö väärin ainakaan tahallanne, sillä vika oli myös naisten, jotka avasivat sylinsä koko kurssille. Vapaa rakkaus kukoisti, kaikki saivat kukkia, rumat, hintelät, mutta varsinkin basistit, runoilijat ja radikaalit toimijat. Yhtä Raijaakin huudeltiin aina aamuisin luennolle, mutta hän ilmestyi puolen päivän aikaan milloin parin pakistanilaisen, milloin afrikkalaisten kämpiltä. Kukaan ei koskaan tiennyt, missä Raija oli. Elämäntyönsä hän sittemmin suoritti tiukkana matematiikan lehtorina. Eikä mennyt koskaan naimisiin.

Ja voidaan näissä polymuisteloissa mennä ajallisesti hippiaikoja ja Kurikkaakin pidemmälle. Voidaan hypätä ehkä keskiaika ja sitä seuranneet ikävät uskonnollisen puritanismin vuosisadat yli. 

Jo alkavat häämöttää antiikin ajan vapaan rakkauden riemut. Ne kai tiedetään yleisesti: monenlaiset, ehkä jopa kaikenlaiset sukupuolisuhteet olivat sallittuja ja käytössä. Mitä oletettavimmin myös lapsiin kohdistuvat, pedofiileja ei tuomittu, kuten ei muitakaan seksuaalisuuden muotoja.  - Katsokaa antiikin ja myöhempiäkin maalauksia. Miten paljon erotiikkaa tihkuvissa maalauksissa on alastomia lasten vartaloita, noita pikku kerubeja pulleine pyllyineen ja poskineen, lemmennuolineen, ja ilmankin, aikuisten seassa pyörimässä, aikuisten kätösissä kosketeltavina.

Kun muutenkin katselee vanhojen maalausten kuvasatoa,  havaitsee helposti, että lihallisen rakkauden kirjo oli laaja. Oli yksisarvisia neidon kanssa metsässä, oli paholaisdemoneja ja pukkeja naiseen yhtymässä, oli joutsen parittelemassa Ledan kanssa, oli alastomien naisvartaloitten ryöstöjä ja viettelyjä, oli taistelussa kuolevia miesvartaloja joka poimu ja kohouma tarkoin piirrettynä. 

Kysyä voi sitäkin, miksi ennen ihminen kuvattiin usein alastomana. Mitä se teidän mielestänne kuvasti, miksi niin tehtiin? Onhan ihmisellä ollut historiallisina aikoina vaateet yllään.

Vaan yksi seikka on havaittavissa uudemmissakin maalauksissa. Kuvissa on useammin mies naisjoukon kanssa, kuin miesjoukko naisen kanssa. Jos kuvassa on naisjoukko, kyseessä on monesti haaremin tai ilotalon naisjoukko viihdyttämässä miestä, etenkin kamasutralaisessa taiteessa naisia on paljon huolehtimassa yhden miehen viihdytyksestä. Antiikin maalauksissa naiset voivat olla ainoitakin hahmoja - ja naisrakkautta on kuvattu paljon, nymfit hipelöivät toistensa nännejä Pompeijin raunioiden säilyneissä seinämaalauksissakin. Vaan missä ovat antiikin ajat homomiesmaalaukset?


Lopuksi takaisin Matti Kurikkaan, kiisteltyyn persoonaan ja kovaan naistenmieheen. Hän koetti toteuttaa ajatuksiaan yhteisasumisesta, yhteistaloudesta, vapaasta rakkaudesta ja päivähoidosta Sointulassa, perustamassaan ihanneyhdyskunnassa. Kova naistenmies aiheutti käytöksellään kuitenkin monia aviodraamoja ja pahennusta. 

Onko sellaista yhteisöä, jossa polyamoria, monisuhteisuus, on joskus onnistunut? Muistan lukeneeni tuoreimman esimerkin suomalaismiehestä, joka kihlasi yhtaikaa kaksi naista, jotka hymyilivät miehen kainalossa. Mitähän heille nyt kuuluu? Lisääkö polyamoria onnellisuutta? Lisääntyykö rakkauden määrä, vai jakaantuuko se vaan useammalle?

2.3.2017

Fillarimies mukulakivikadulla eli miten muistot syntyvät ja muuttuvat faktoiksi



1.3. Paikallislehdessä on vanhoja valokuvia pikkukaupungista, jonka paljasjalkainen asukas olen, tänne palannut, tänne jäänyt. Tämä tietysti voi johtaa monenlaisiin päätelmiin persoonastani. Kaikki ovat taatusti oikeutettuja, ja useimmat varmaan oikein.


Tärkeintä nyt kuitenkin on, että valokuvassa pyöräilee mukulakivikadulla isä. Tekisi mieli suurentaa kuva klikkaamalla tai sormia pyyhkäisemällä, mutta ei tämä suurene, paperikuva. En ole kuvaa ennen nähnyt, mutta  kenelläkään muulla kuin isällä ei voi olla tuollaista mustaa otsakiehkuraa ja tummaa pukua päällä kun pyöräilee. Mahtaako olla kissanrusettikin kaulassa? Sitä paitsi hänen toimistonsa oli tällä kadulla, menosuuntaan muutaman talon päässä, Vihtori Mäkisen talossa, jonne minä synnyin myöhemmin, hyvässä etuajassa, kun asiat olivat edenneet tiettyyn pisteeseen.

Tuo talo taas, joka on isän selän takana, on iso kauppahuone, jonka yläkerrassa korkeiden rappujen päässä oli ravintola Seurahuone, syntinen paikka. Kenties isä on pistäytynyt siellä. Toisaalta selän takana kauempana on myös se virasto, jossa äiti oli työssä. Kenties isä tuleekin sieltä asiointimatkalta.
           
Kuvan alla lukee, että ennen kadun kiveämistä pyörä vajosi syvälle saveen. Mahtoi isästä olla hienoa ajella upouudella mukulakiveyksellä! Itse en muista mukulakiveystä, vaan mieluummin sileän tien. Toisaalta muistan hevosten kavioiden kopseen nupukiviä vasten, kun ne vetivät kärryillä maitotonkkia läheiseen meijeriin.   Tai luulen muistavani. Mieli täyttää aukkoja selvillä ääniefekteillä. Näin muistot syntyvät, hatarat tuulentuvat. Voi nimittäin olla, ettei niitä hevosiakaan ollut, vaan maidot tuotiin pienillä lava-autoilla. Kenties olen nähnyt vain sen valokuvan, jossa entisaikain hevoset seisoivat meijerin nostolavan edessä maitokärryineen.

2.3. Mitä faktoihin tulee, en minä sitäkään tiedä, mikä on tuon pyöräilijän nimi. Hieman epäillen tarkastelen hänen otsaansa ja pään rakennetta. Isällä oli korkea otsa ja kapeat kasvot, ja hän oli mieluummin hintelä kuin vanttera. Kuvan mies on vankkarakenteinen, tai sitten puku on vaan löysä. Olisiko hän sittenkin joku muu?


Tässä muuten toinen kuva, fillarimiehen ottama, jetsulleen samasta paikasta kuin tuo lehtikuva. Annamaija ja minä seisomme saman valokuvaliikkeen edessä, jossa lehtikuvan mystinen rouvas-herrasjono jonkin vuoksi seisoskelee. Ei siinä pysäkkiäkään ollut.

Minulla ja Annamaijalla oli punaiset takit ja lentäjänlakki ja huopapipo virkatuin reunoin päässä, kumisaappaat jalassa. Täytyi lykätä kevättä, niin kuin nytkin. On vain päivien kysymys, milloin ensimmäinen telkkäpari ui Kokemäenjoessa.

Vaan mitä te, arvoisat lukijat, ajattelette ihmisen matkasta tällä Telluksella? Tuleeko ihmisen kulkea elämänsä ajan reppu selässä, siirtyä paikasta toiseen, lähteä syntysijoiltaan, eli onko elämä sarja fyysisiä liikkeitä kohti mahdollisimman suurta etäisyyttä lähtölaiturista? Entä, jos kulkee takaisinpäin tai takaperin kuin rapu eikä etene fyysisesti kovinkaan etäälle alkupisteestään?

23.2.2017

Kortinpeluusäännöt

Hieman pelottaa lausua sanaakaan Ranskan äärioikeiston presidenttiehdokkaan, Marine Le Penin huivitempusta. Kirjoittaisin mieluusti niin kuin Iltalehden kolumnisti Alan Salehzadeh: Feministit, ottakaa mallia Le Penistä! Mitä todennäköisimmin joku kaivaisi korttipakan taskustaan ja heittäisi Iineksen lounaspöytään äärioikeisto-,  persuus- tai rasismikortin.

Entä jos teenkin niin kuin Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Ville Similä tänäisessä kolumnissaan, jota valitettavasti ei löydy nettiversiosta, ja otsikoin juttuni Villen tapaan näin: Le Penin härski huivitemppu (HS 23.2.2017). Tuleeko sovinismikorttia? Vähän epäilen, niitä ei nykyään jaeta. Harmi, että HS on sulkenut juttunsa nettiversion ulkopuolelle, joten siitä ei pääse keskustelemaan.

Taustaksi uutisaiheesta mainittakoon sen verran, että Marine Le Pen vieraili alkuviikosta Libanonissa. Hänen oli määrä tavata sunnimuslimien suurmufti Abdel-Latif Derian, joka etukäteen edellytti naisen peittävän päänsä huivilla hänen edessään, oletettavasti suurmuftiuden vuoksi.

Tähänhän tämä naikkonen ei suostunut, vaan peruutti tapaamisen. Toimittaja Ville Similä kirjoittaa kolumnissaan nasevasti, että teko ei ollut ollenkaan naisten oikeuksien puolesta, vaan röyhkeä poliittinen temppu, koska Libanon on edistyksellinen ja vapaamielinen maa. Similä kirjoittaa myös, että huivipakko on harvinainen.

Niin tai näin. Jutun päätavoite ei ole suomia huivipakkoa tai Le Penin huivitemppua, vaan sitä, että sanoi tästä asiasta mitä tahansa, kortinläiskintä alkaa välittömästi. Jos Iines sanoo, että ihailee Le Penin huivitemppua, se tulkitaan aivan yleisesti Le Penin kaikinpuoliseksi ihailuksi. Iinekselle ehdotetaan Laura Huhtasaaren äänestämistä - eikös hän ole lisäksi teiltä päin?


Ihmisiä voi mielestäni mainiosti syyttää laiskasta ajattelusta. Kirjoituksen tyhjiä aukkoja - niitä jää aina välttämättä - täytetään oman mielen ennakkoluuloilla, peloilla ja uhkakuvilla olettaen ne muillekin tosiksi. Rakennetaan aukkoihin mahtavaa olkiukkoa, jonka varaan perustetaan koko oma jatkoviestintä. Pohdiskeleminen ei totisesti ole päivän sana.

Ilmiöistä ei voi kirjoittaa olematta itse ilmiö tai sen ilmiön suorittaja. Kummallista! Enemmän kuin pohdiskelemista harrastetaan jopa haban pumppausta, fitnessiä. Proteiinin liika syönti taitaa kutistaa sukupuolielinten lisäksi myös aivoja. Ei ihme, että masturbaatiokin on lisääntynyt merkittävästi yhteiskunnassa.

Minua on syytetty milloin homofoobikoksi, milloin rasistiksi, milloin Ilja Janitskinin ja MV-lehden seuraajaksi, rajakiksi. Koskaan en ole haukkunut seksuaalisuuden mitään suuntaa - tyttäreni kummi oli vanha ihana homo, paras ystäväni taloyhtiössä on maahanmuuttaja, iloitsin EU:n rajattomuudesta enkä halua rajoja kiinni edes susilta tai karhuilta. Olisin vain halunnut ne lapset ja naiset tänne ennen miestulvaa.

Miten kirjoittajan siis tulee olla ja elää, ettei saisi kortteja kasvoilleen? Eikö asioita pitäisi katsoa monesta näkökulmasta eikä kapean putken läpi, putken, johon mahtuu vain yksi näkökulma? Ja vielä: kaikkein ilkeimmät kortit minuun on lätkäisty sieltä tietynvärisestä kuplasta käsin. Ei se silti estä minua edelleenkään äänestämästä punaväriä. Suren vain ihmisten henkistä heikkoutta, mielen laiskuutta. Ajatelkaa, älkää lätkikö kortteja!

18.2.2017

Oikeat vastaukset


Muuan professori on esittänyt, että poikien syrjäytyminen ja heikkojen oppilaiden huono koulumenestys johtuu suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumisesta. Köyhiä ja syrjäytyjiä on entistä enemmän. 


Toinen vika koulun huonouteen ovat opettajat, jotka elävät pumpulissa ja operoivat vain mukavuusalueellaan eivätkä ymmärrä syrjäytyneiden ongelmia. Niinpä heidän tulisi nyt muuttua.  Poikia tulisi motivoida ottamalla käyttöön heidät luontaiset kykynsä, joita opettajat eivät professorin mukaan tunnista. Ettäs tiedätte, kaikki Suomen opettajat, maailmalla tosin ykkösiksi rankatut. Tehkää tilaa pojille.

Eivät ole vanhemmatkaan tyytyväisiä opettajiin, jotka kiusaavat vanhempia turhilla Wilma-viesteillään.  Niinpä poiminkin tähän alle lauantain ratoksi lehdestä  muutamia tosielämän esimerkkejä vanhempien postaamista Wilma-viesteistä. Viestin perässä on Iineksen oikea vastaus rutisevalle vanhemmalle:

Meidän poika sai Wilma-merkinnän ja tunnin jälki-istuntoa kun voiteli leipänsä ”voinottoveitsellä” leipäpaikalla.” (Hyvin menee)
Jos teidän poika voiteli voileipänsä tarjoiluveitsellä, hän hidasti tahallaan ruokajonoa. Teidän poika kyllä tietää, ettei leipää voidella tarjoiluveitsellä, vaan omalla veitsellä ja omalla paikalla.
Ensimmäistä luokkaa oli käyty kaksi viikkoa, kun opettajalta tuli huolestunut Wilma-viesti, että lapsi ei osaa vieläkään lukea. No oppimaanhan sinne kouluun oli tultu... En huolestunut asiasta.” (Sake )
Nyt Sake  on  pihalla. Kahdessa viikossa ei missään Suomen koulussa opeteta lasta lukemaan. Ei edes yritetä. Saken kannattaa  perehtyä poikaansa vaikka lukemalla tämän kanssa yhdessä kirjaa.
Wilma oli aikoinaan se suurin vitsialusta/turhake! Poikanne on välitunnilla osallistunut kavereidensa kanssa muurahaisten syömiseen, keskustelettehan kotona…” (Äimänkäkenä)
Äimänkäen olisi kannattanut opettaa pojalleen ajoissa, ettei kärpäseltäkään revitä siipiä. Muurahaisilla on osansa luonnon kiertokulussa, mutta ei koltiaisten hampaissa. Lähdepä Äimänkäki vaikka luontoretkelle lapsesi kanssa katsomaan muurahaiskekoa. 
Wilman tulon jälkeen oli opettajilla sormi herkässä ja tuli (kai uutuuden viehätyksestä) jos jonkinmoisia viestejä ja varsinkin tuntimerkintöjä. Parhaita oli kynä kotona, puuttui pyyhekumi, väärät liikuntavaatteet (oli ne mitä liikuntasuunnitelmassa luki, mutta opettaja olikin vaihtanut lajia), ei ollut sisäpelikenkiä (aiemmin tullut viesti, että kenkiä ei saa käyttää, koska kaikilla sellaisia ei ole). Nyt teini jo amitsussa, mutta tuntuu sielläkin olevan vanhan koulukunnan viestinlähettelijöitä.” (Voihan Wilma)
Nimimerkki on lyönyt laimin huolellisuuden opettamisen pojalleen. Koulu ei ole ehtymätön kynä- eikä kumivarasto, vaan jokainen saa työvälineen kestosäilytykseensä. Koulu ei huolehdi huolimattoman välineistä. Saman menon jatkuminen amitsussa kertoo enemmän nimimerkin lapsosesta kuin opettajista.
Eräässä yläasteen koulussa poikani sai jälki-istuntoa, kun kavereiden kanssa halusi tehdä kotitalouden tunnilla vanukasta. Kotitalouden opettaja, joka otti tästä itseensä, oli nimeltään Paula. Kirje kotiin ja jälki-istunto?” (Tiina)
Poikasi ei ole nähtävästi kertonut, että Paulan jääkaappi ei ole kotijääkaappi. Siellä on jämptisti ne ainekset, joita kullakin kotitaloustunnilla tarvitaan. Jos poikasi ottaa jääkaappiin varatun kerman tai munat, pääateriaksi suunniteltu janssoninkiusaus jää tekemättä. 
Open mielestä muksu ollut LIIKAA KIPEÄNÄ, ensin flunssa, perään vatsatauti ja taas hetkosen kuluttua kuumetta ja nuhaa, astmalääkärikäyntiä, puhalluskokeita jne. Minkä taudeille voi? Tästä lähtien muksu meneekin kouluun vaikka yrjö lentäisi!” (Esukka) 
On pelkästään hyvä asia, että opettaja seuraa muksusi poissaoloja. Runsaat poissaolot kertovat ongelmista ja johtavat muksun jälkeenjäämiseen opetuksesta ja muista oppilaista. Kiitä siis opettajaa, joka jaksaa olla huolissaan muksusi taudeista. 
”Wilmasta tosiaan kuuluu välillä kummia: pojalla oli eka- tai tokaluokalla hajonnut koulusta saatu viivoitin. Se oli liukunut pulpetinkantta avattaessa saranoiden väliin. Seurauksena Wilma-merkintä, jossa otsikkona ”Koulun omaisuuden turmeleminen”. Otsikon perusteella odotin ”hieman” vakavampaa rikosta…” (MUSTA TUNTUUUUU) 
Keskustelehan lisää kullanmurusi kanssa. Et oletettavasti tiedä kaikkea viivottimen rikkoutumisesta. Opettaja ei tee merkintää yhdestä tahattomasta rikkoutumisesta, eikä koulu ei ole ehtymätön viivoitinvarasto. Opeta pojalle totuudenrakkautta!
”Ykkösluokalla opettajani oli laittanut merkinnän siitä, kun luokkatoverini oli lyönyt minua. Minun olisi kuulemma pitänyt olla hiljaa, ettei olisi minua tarvinnut lyödä.” (Markku)
Markulle suuta soukemmaksi ja tiedoksi, että miettii uudelleen sitä, mitä huuteli ennen tappelua. Lyöminen on väärin, mutta niin on huutelukin.