14.8.2017

Sardinialainen miniä



Tänään olen kohdannut maatalon emännän, jolla on sardinialainen miniä. Hän istui laboratorion aulassa miehensä virtsaputki sylissään. Siis näyteputki. Miehellä on selkä sökönä, mutta sen sijaan eturauhanen kunnossa, syövän jälkeen. Emännällä itsellään on naksuvat nivelet ja nivelrikko. Siat vietiin teurastamolle, poika siirtyi viljelyyn, vanha pari muutti kirkolle lähelle palveluita. Tyttärellä on ollut rintasyöpä, ja emännän isäkin on huonona,  lihasvoimat huvenneet, 94-vuotias, kaatuilevaa sorttia. Vaan emännässä on puhtia, pieni laiha, hymynaamainen, puhetta tulee jatkuvana virtana.

Aktiivinenkin emäntä on. Hän opiskelee kansanopistossa italian kieltä. - Muistuttaa lukioranskaa, sanoo emäntä ja onnistuu yllättämään minut.  Hän oikein innostuu. - Sardiniassa puhutaan sardiniaa, joka on Sardinian oma kieli, hän opettaa.  Ja hyvä kun opetti, sillä sitä en tiennytkään! Sitäkään en ollut ennen huomannut, että Sardiniahan sijaitsee lähempänä Afrikkaa kuin Italian mannerta.

Taksikuskiltakin opin tänään uutta. Maaseudulla taksiliikenne on kuihtumassa. Ajot ovat vain sairaskyytejä,  juopotkaan eivät tilaa enää viinanhakureissuja tai huviajeluja Turkuun. Ehdotin hänelle palvelujen laajentamista. Esimerkiksi asiointikäyntejä minunkaltaisilleni kipsikintuille. Passausta postin malliin.

Tuntuu kummalliselta, että monenlainen palveleva työ loppuu ihmiseltä. Luulisi, että pienet yritykset kannattavat, saati taksiyritys. Vaan ei,  julkinen liikenne syö täälläkin taksit. Mummut odottavat joka toinen tunti kiertävää paikallisbussia ja sovittavat menonsa siihen.

Yleensäkin kaikki halutaan massatuotannoksi, julkiseksi, valtion kontrolliin, ikään kuin siirryttäisiin kohti yhtenäistä sosialismia.  Kaikille samanlainen kasvatus: lapset vauvoina valtion huostaan, ilmaiseen laitoskasvatukseen, jota varhaiskasvatukseksi kutsutaan, sitten kouluputkeen, jossa opetuksen päähuomio on erojen umpeenkurominen tasimalla heikommille hyvää lahjakkaat unohtamalla, sitten jatkokoulutusputkeen ja valtion kontrolloimiin töihin tai valtion elatukseen Kelan asiakkaaksi.

Ja mikä kaikkein kummallisinta, elävään vuorovaikutukseen perustuvasta työstä, kuten opetuksesta ja terveydenhoidon kohtaamisisista  halutaan vähentää työntekijöitä ja siirtää vastuita koneille, digitalisaatiolle.  Asioita sovitaan piuhoja pitkin, koneitse, vailla kontaktia. Puhutaan jopa kouluttomasta, kirjattomasta  ja opettajattomasta koulusta. Eli oppilaat viettävät päivän metsässä oppien ilmiömäisesti eri ainekokonaisuuksia korpimaastossa. Mitähän yksityisyrityksissä tapahtuisi, jos johtaja siirrettäisiin sivuun ja työntekijät tekisivät tulosta itseohjautuvasti jossain Kuusamon eräkeskuksen puskissa?

Ennen puhuttiin osaamisesta, vuorovaikutustaidoista ja sosiaalisuudesta. Millainen on tulevaisuuden ihmiskuva, jos nämä arvot jäävät jalkoihin? Ja olennaisin kysymys: onko tämä modernia sosialismia. Kaikille samanlainen kasvatus valtion toimestaa. Ellei joku pysty, hänelle korvataan se maksamalla erotus lisäresursseina tai käteisellä. Kylmät väreet. Maailmassa tarvittaisiin uusi henkinen vallankumous.

Vaan Sophia Loren ilahduttaa. Mikä verevä ihminen, ja mikä kaunis kieli! Ja miten kaukana kylmä maailma on Italiasta ja Sardiniasta! Ja Suomesta..

8.8.2017

Säästän teidät Kafkalta





Voisin kirjoittaa teille kafkamaisia kuulumisia sairaanaolosta, kipsivankeudesta löhötuoliin, vanhenemisen raadollisuudesta, sadepisaroitten valumisesta ikkunalasia pitkin kuin Humphrey Bogart ja Laureen Bacall -elokuvissa, raatokärpäsen lennosta huoneistossa - reitti on varsin mielenkiintoinen, Ylen kello kahdeksan, yhdeksän, viiden, kuuden, puoli yhdeksän ja yhdentoista uutisista plus mainostelevision seitsemän ja kympin uutisista, voisin pitää esitelmän huutokauppakeisarista, matti röngästä, mikko kuustosesta, jenni pääskysaaresta, paula norosesta, andrei wickströmistä, sampo marjomaasta, nina lahtisesta, ketosesta ja myllyrinteestä ja monesta muusta skeidamestarista.

Kun ihminen on todella kipeä, eristyneessä tilassa, hän ei havaintojeni mukaan ala lukea korkeakirjallisuutta tai katsoa taideteatteria tai syvällisiä laatusarjoja. Luontodokkari on korkeinta älyllistä tasoa, jonka hän jaksaa, senkin lyhennettynä. Älykäskin turtuu ja hakee kevennystä vankeuteensa hakemalla tavallisia viallisia, heikkoja ja typeriä ihmisiä, joita parveilee  kepeissä viihdeohjelmissa, juuri niissä, joita hän haukkuu terveenä ja voimissaan. Ihminen voi jopa alkaa jälleen tekemään sanaristikkoja, noita ruudukkoja, joita täytettiin viimeksi 80-luvulla ennen internetiä. Tämän kaiken kokeneena voin vannoa, että vajoamisenne tulee olemaan samankaltainen, jos niin ikävästi käy, että katkaisette koipenne eikä teillä ole kokoaikaista passaria vierellänne.

En siis kirjoita teille kafkamaista novellia siitä, mitä temppuja yksinäisen kipsijalkaisen tulee tehdä saadakseen pesusienensä ulos aurinkoon terassille tuulettumaan. En kirjoita siitä, miten hän lopulta ahtaassa alakerran vessassa kiskoo nenäliinapakkaukset pois muovistaan saadakseen siitä kääreen sienelle, jonka voi ripustaa kainalosauvaan kuljetusta varten. En kirjoita siitä, miten hän vasen jalka muovipussissa ja sauvat pyykkitelineen nojalla huomaa hiukset pesusienessä. Siis jumal auta! Onko hänestä tulossa karvaton vanhus! Miten pesusieni voi olla täynnä sienen solukkoon menneitä hiuskarvoja? Niitä tulee sienen uumenista koko ajan lisää, vaikka sieni on ostettu kesäkuussa. Voin vannoa, että jos ihminen on tässä nainen, hätä on kovempi kuin jos hän olisi mies. Mies voi hyvinkin olla kalju.

Jätetään tämä kafkamainen itsensä kokeminen. Pääsen sentään  jo takapihalle ja postilaatikolle. Ja on sentään jäljellä enää seitsemäntoista kipsipäivää, mikä tekee yhteensä vain 418 tuntia 15 sekuntia. Kohti vapautta.

*

Maailmanmenosta olen muuten sitä mieltä, että on aika lopettaa alistavan kulttuurin hyysäily. Ihanaa, nautin! Siis siitä, että joku uskalsi kirjoittaa asialliseen tosimediaan nuo sanat: "alistavan kulttuurin hyysäily".  Sydämeni hypähti! En olekaan ainoa rasisti ja tyhmä tolkun ihminen. Meitä on muitakin. Olen pelastettu! Jossakin päin Helsingin Sanomia noin luki. Joku ajattelee noin.

Suomi on todellakin ainoa Pohjoismaa, jossa ei laissa ole määritelty rikoksiksi kunniaväkivaltaa, lasten sukuelinten silpomista ja pakkoavioliittoja. Minua jää vaivaamaan, miksi tällainen hirveä barbaarisuus on muualla määritelty erikseen rikokseksi, vaikka yleensä jo rikoslakipykälät tuomitsevat kaikenlaisen väkivallan rikokseksi? Miksi mualla, miksi ei meillä?

Enkä malta olla lopuksi toistamatta aiemmin toistamaani: Go, Laura, go. Olet kuin piristävä aurinko sosiaaliskeidaa suoltavien demari-ja vasemmistonaisten rinnalla. Saadaan vähän iloista pöhinää ja sopivaa äimistelyä jo itsestäänselväksi luultuun vaaliin. Sauli kuitenkin voiton vie, mikä on hyvä asia.


31.7.2017

Heinäkuun viimeisenä



Äärimmäisen paljon sopimattomia sanoja on pärissyt suustani tänäänkin. Kun klenkkaa keppeineen avaamaan ikkunaa, laskee sauvat kaapin nojalle, ja sitten kääntyessään yhdellä jalalla kolauttaakin murtuneen nilkkansa odottavaan sauvaan, ei suusta tulee hyräilyä. En ole tiennyt, että olen tarvittaessa hyvänlainen manailija. Olen oman käytön kautta nyt tutustunut suomalaisen kulttuurin laajaan voimasanakirjoon.

Olen edelleen etupäässä tuolin vankina, mutta liikkuminen on hieman helpottunut sauva- ja kävelytekniikan hallinnan myötä. Ja kipukin alkaa asettua, kun on hiljaa. Tässä tilanteessa on se hyvä puoli, että itsensä näkee uudessa valossa. Huomaa olevansa tärkeä joissain asioissa ja taas mitätön tekijä jossain muussa. Jokseenkin korvaamaton olen huushollinpidossa, kohtalaisen kaipaamaton iltaterassiseuralaisena muutaman ystävän kanssa. Luulen niin. Puhettani pitää odottaa ja keskittyä kuuntelemiseen, koska puheeni pätkii ja tulee vaikeasti. Tulee kuitenkin, jos malttavat hieman antaa tilaa. Olen lisäksi jankkaaja, tahdon upota asioihin.

Lehdessä kiistellään siitä, pitäisikö Kabulissa siepatun suomalaisnaisen sieppaajalle maksaa, jotta nainen vapautettaisiin. Toivoisin voivani ajatella, että ei pidä, sillä se on terroristien tukemista. Vaan en voi, kun kyseessä on kuitenkin ihmishenki, viaton naisihminen. Maksettakoon lunnaat ja vapautettakoon piinattu. Ehkä hän on nyt oppinut, ettei kannata olla liian  hyväuskoinen. Sinisilmäisyys ei ole toimiva työkalu hyväntekeväisyydessäkään. Ja uskonnon nimissä yhdenkään sisaren ei kannata lähteä maailmaa parantamaan.

Sitä ihmettelen, miksi jokuset nostavat Helsingin yliajajan onnettomat ja ohuet rajakkisidokset yliajon vaikuttavaksi tekijäksi, vaikka mies on umpihullu ja ollut hoidossa kymmenien vuosien aikana toistuvasti. Itse he saattavat korostaa esimerkiksi Pariisin-iskun allahu akbar -miekkosen mielenterveyden ongelmia. Pyhä yksinkertaisuus hyväksi julistautuneiden ihmisten sokeita kohtia!  Monet ovat oikeasti  niin täynnä kaksoisstandardeja, että niitä pursuaa korvistakin ulos. Missään leirissä ei olla viattomia.

Vaan tunnin kuluttua on elokuu, ja illat tummuvat. Tänään suuri parvi nuoria rastaita elämöi pihapuissa. En osaa sanoa, miksi, sillä näihin aikoihin lintumaailma on yleensä hiljainen. Työt on tehty, elämistä vain vähän vielä harjoitellaan. Merihanhetkin ovat tulleet rantapellolle, kuulen. Kimeät äänet täyttävät aamuyön, ja kaipaan hiljaista kävelyä kameran kanssa. Kohta pääsen irti jalkapannasta, vielä 24 päivää vankeutta. Nyt suren siskoanikin, joka ei saa puhelinyhteyttä juoppoon mieheensä. Viimeksi, kun sisko palasi ulkomailta, mies makasi verta vuotavana terassin lasioven päällä. Ihmisillä on ristinsä. Joskus tuntuu oudolta kuvitella, että jonkun elämä olisi keveää huolista, oikeasti. Että joku voisi pyöriä vain oman napansa ympärillä.

25.7.2017

Kipsissä



Lumo on tullut kylään.  Aluksi se oli hieman kipsissä. Nyt se jo katselee maailmaa tyynesti, ja antaa väliin tekokissalle turpiin, tulee syliin ja valuu alas kuin räsynukke,  ihan kuin ei olisi luita ollenkaan.

Muutoin olen istuskellut paljon viime päivinä, kipsin vuoksi, kinttu ylhäällä, paljaat varpaat pilkistäen punaisen kipsin päästä. Viisi viikkoa sauvojen kanssa, tai kaksi viikkoa on lääkärin ohjeen mukaan puolivaraus kipsatulla jalalla, sen jälkeen täysvaraus kivun sallimissa rajoissa.

Voin kertoa teille, että polvileikkauksestakin pääsee helpommalla kuin jalan kipsauksesta, kun pitää koikkelehtia ja hyppiä yhdellä jalalla kaikki toimensa. Polvileikkauksessa saa kuulemma varata heti jalalle, jolloin tasapaino säilyy. Olen nyt pomppiessani löytänyt vatsalihakseni, jotka ovat kipeytyneet, samoin reisilihakset ilmoittavat olemassaolostaan kuin myös olkanivelet. Jos ne lopullisesti kipeytyvät, on ihminen käänneltävä paketti lähimmäistensa tai hoitajien armoilla. Nytkin aluksi tunsin olevani täällä olevien armoilla, kun he eivät huomanneet yksinkertaisia tarpeitani, vaan saattoivat pelmahtaa ulos jättäen minut istumaan tuoliin jalka koholla, osaamatta vielä kantaa sauvojen kanssa edes tablettitietokonetta saati vesipulloa.

Huomaan, miten paljon ihminen yleensä touhuaa. Nyt joutuu pyytämään hiusharjaa, puhdasta puseroa, nöyryyttävästi pikkuhousuja, lattialle pudonnutta paitaansa, vessaan valoa, Panadolia, toista kahvikupillista, täytettyä vesipulloa, silmälasien puhdistusliinaa, naamarasvaa, milloin mitäkin kännykän latausta tai mokkulan sulkemista. On odotettava, oltava kärsivällinen. On myös harjoiteltava tasapainoa, sauvojen käyttöä, jalan varaamista, rapulle nousua, rapulta laskeutumista. Miten monitaitoinen ihmisolento onkaan huomaamattaan! Ja miten toimelias ja ahkera!

Kohta jään yksin sauvojeni kanssa, mutta olen jo keksinyt selviytymisstarategioita minulle ehdotettujen maksullisten palvelusten sijaan. En tahdo kaupungin ruokapalvelua, vaan varastot täyteen sapuskaa. Hernekeittopurkista syö ainakin kaksi päivää, näkkileipä ei vanhene, pakastimesta saa tuoretta tavaraa, kuten vaikka marjoja ja jäätelöäkin. Muutaman päivän biojätteitä voi pakastaa arkkupakastimeen, jollainen minulla on virattomana. Vie sitten kun saa varata molemmilla kintuilla. Lääkevaraston voi tarkistaa etukäteen, joten eiköhän tässä selvitä ilman ostoapuakin kolmisen viikkoa. Olen selvinnyt hengissä putkiremontistakin, jolloin koti on ollut muovitettuna ja pesukone irrotettuna. Tämmöistä jässähtänyttä härkäihmistä vaan hieman stressaavat rajoitukset normaalielämässä ja  muutokset rutiineissa.

Maailmalla on ollut hiljaista, käsittääkseni akuutteja vaaroja ei ole nyt muita kuin lähimerillä seilaava Putinin ydinohjusvene ja Postin älyttömät supistukset: tiistaisin ei kanneta enää kirjeitä, ikinä koskaan. Vain julkinen palvelu voi olla näin neuvostoliittomaista. Halutaankohan sotesta samanlaista säästöhenkistä automaattibyrokratiaa? Lisää yksityisyrittäjiä tarvitaan, ehdottomasti, ne takaavat laadun ja hyvän asiakaspalvelun.

Kun olen keskustellut Saksassa asuvan siskon kanssa, hän on ollut äimänkäkenä Suomen posti- ja pankkilaitosten töykeän asiakaspalvelun vuoksi, jota Saksassa taas pidetään liiketoiminnan lähtöperustana. Asiakasta nimenomaan pyritään palvelemaan hyvin, aina, ja kohteliaan henkilökohtaisesti. Ei puhettakaan, että pankissa ei saisi asioida päivittäin!

Pankkien karkaaminen asiakkailta on hävytöntä. Asiakas ei saa nostaa omia rahojaan tiskiltä, ei edes ulkomaalainenkaan ilman ajanvarausta, jos pankki yleensä ei ole ole lopettanut tai sulkenut kokonaan kassapalveluaan, kuten Nordea juuri teki. Mies soitti kotiin ja sanoi, että minun Nordeani sijaitseekin sitten jatkossa Harjavallassa, paikallinen lopettaa ja toimii vain yrittäjille. Nyt on mietittävänä se, mikä pankki mahtaa jatkaa seudulla. Kenties S-pankki on nykyään ainoa järkevä ja pysyvä pankki?

(Lumon valokuva Iines, lisää lumoavia kuvia sivupalkin kuvablogissani)

18.7.2017

Henkisiä harjoitteita ja fyysisiä suoritteita



Tänään olen ollut ahkera, tehnyt fyysisiä suoritteita ja hiukan henkisiä harjoitteita. Yllä on esimerkki henkisestä harjoitteesta, vuoden 1934 Aukusti Salon Alakansakoulun laskuopista, jonka löysin kirpputorilta, lempikirpputoriltani koska sieltä puuttuu se hirvittävä lapsikama ja naisten vaatteisto, joka tukkii muut kirpputorit. Toria pitää virolaisnainen, joka ei hymyile koskaan. Pidän hänestä kovasti,  sillä hänellä on tavarassa hyvä ja kosiskelematon linja ja hinta paikallaan.




Luin laskuopista sanalliset laskutehtävät läpi, ja luulenpa osanneeni kaikki. Minulla on nimittäin muistikuva, että neljännellä luokalla isä selosti minulle sanallisia tehtäviä, joissa oli kokonaislukujen tilalla murtoluvut. En pystynyt ymmärtämään niitä kovinkaan hyvin.




On hauska tarkkailla miljöötä ja yhteiskuntaa noista laskutehtävistä. Äiti leipoo 32 leipää ennen aamiaista! Sitten hän ripustaa yli 30 nenäliinaa narulle, ja pikku Erkillä on omat nenäliinat. Mäkelässä kuivatetaan porukalla kastuneita sukkia ehtoolla..

Mielenkiintoinen on kirjan esipuheen loppulausekin: "Tämän harjoituskirjan käyttäjä älköön unohtako, että laskennonopetuksessa on ilman  kirjaa tapahtuvalla päässälaskulla valtasija."  Vähän kuin nykyään, jolloin opettajia patistetaan kirjattomaan kouluun. Aukusti Salo oli varhainen edelläkävijä. - Vaan päässälaskutaito? Onko hyväksi?

Entä ulkoluku? Epäilen suuresti, että ulkoa opittava käy vahvastikin korvien kautta ja piirtyy kestomuistiin. Keneltä se on pois, jos osaa pätkiä kuin vettä vaan? Moni osaa. Esimerkiksi dementikot muistavat ikivanhoja laulujen sanoja silloin kun eivät enää muuta muista, sillä lauluja on joskus toistettu ja opittu ulkoa.  He yhtyvät lauluun, ja voivat kokea välähdyksiä menneestä tutusta, ja aivotoimintakin virkistyy.

Fyysisesti päivä on ollut raskas. Leikkasin nurmikkoa kolmesta eri paikasta mäkistä kumparemaastoa, ja siinä välissä kun lepäsin ja laskin hikeä, pesin kahdeksat mummonkalsarit, puntilla ja ilman, parit liivit, yöpaidan ja kaksi teepaitaa. Siis huom. käsin ämpärissä ja vessan altaassa.

Kesävieraita tulossa, Saksasta ja pääkaupunkiseudulta.  Muuten en evääni kötkäyttäisi, vaan juoksisin niityllä kameran kanssa. Tulee myös pieni Lumo-kissa, jolla on siniset silmät ja sininen naama. On kuulemma aika prinsessa. Luulen että ensimmäiseksi katilta on otettava luulot pois. Sitten vasta voi vähän palluttaa.



12.7.2017

Syntymäpäivät ilman juhlakalua



Juhana Aunesluoman kolumni eilisessä lehdessä on hämmentävä. Artikkeli on niin kummallinen, että se lie pantu vain maksumuurin taakse, jotta keskustelu ei röyhähdä realistiseksi.

Aunesluoma siteeraa Paavo Arhinmäkeä, joka on puhunut tummista pilvistä Euroopan ja koko maailmanrauhan yllä. Kyseessä ei ole Mustan blokin uhka  eikä Trump-vaara, vaan Eurooppaa ja Suomea vaivaava synkeä nationalismi, jonka sisällä harjoitetaan ankaraa kansankiihotusta. Valhemedioitakin on. Monikulttuurisuus on täten uhanalainen ja vaarassa "uhmakkaan kansallistunnon" vuoksi Suomessa.

Tympeän nationalismin - jota Aunesluoman mielestä väärin nimitetään isänmaallisuudeksi - lisäksi kirjoittaja perustelee suomalaisten synkeää nationalismi-asennetta Kanadan rennoilla ja ei-nationalistisilla 150-vuotisjuhlilla, jotka vietettiin ilman juhlakalua, isänmaata. Juhlien motto oli "yhdessä".  Aunesluoma tuntuukin kaipaavan samanlaisia juhlia, joissa pienen kansakunnan saavutuksilla ei hekumoida, joissa unohdetaan sodat,  identiteetti, kieli, kansallisuus, kulttuuri ja omat tavat, mennyt historia. Onhan uusia kulttuureita tilalle, monin verroin. Sydämet nyt vain auki, pelko pois, relax.

Tänäisessä lehdessä valtiotieteen tohtori Juha Martelius kysyykin Aunesluoman kirjoitukseen viitaten, kuinka paljon päivänsankarilta pitää vaatia, että Suomi - isänmaamme - kelpaa vieraaksi omiin juhliinsa. Lukiessani nyökkäilen, mutta kuitenkin mietin, olisiko tosiaan parempi, että unohtaisimme koko isänmaa-käsitteen, jos kerran siihen liittyvä myönteinen tunne onkin synkeää nationalismia. Usein saan silmiini kyyneleet, kun itsenäisyyspäivänä kuuntelen Veteraanin iltahuutoa. Nyt tiedostan, että nehän ovat tympeitä kyyneleitä. Ehkä tätä myötä herkistyminenkin lakkaa. Ja kun Tellervo heittää ruusun Manun hautaan, niin mitä sitäkään itkemään, kyseessähän on vain yksi kantasuomalainen pressapari.

Kunpa äitikin olisi tiennyt, että hän oli pikkulottana synkeä nationalisti, ja hänen sodassa kaatunut sulhonsa tympeä kiihkonationalisti. Isä vasta hirveä nationalisti olikin, aina käsi lipassa, kun tuli Porilaisten marssi. Ja äidin hautakiveenkin tuli laitettua se nationalistinen Lotta-reliefi. Saisikohan sen pois, ettei kukaan vaan ajattelisi, että me olemme siskon kanssa tympeitä nationalisteja. Ehkä jokin kansainvälinen palmuseppelreliefi tai muu suvaitsevuuden symboli? Rauhankyyhky? Äiti Teresan pää?



Lisäys myöh.

Juuri tuli lehtiin tieto, että Finnair ei vaadi  enää suomen taitoja.  – Jatkossa suomi väistyy monella alalla, sanoo henkilöstö­vuokraaja Opteam. Lentoemänniltä ja stuerteilta vaaditaan enää vain sujuva englannin kielen taito.

8.7.2017

Sananvalinnoista: poliisi otti yhteen ja nuoriso nahisteli


Kyllä minä ymmärrän, mitä Helsingin Sanomien toimittaja tahtoo sanoa, kun hän kirjoittaa, että Nuoriso nahisteli Helsingin Rautatieasemalla. Ulkomaalaistaustaiset nuorethan siellä kisailevat keskenään niin, että tarvitaan kymmenkunta poliisiautoa nuorison nujuuttelua rauhoittamaan.

Ymmärrän senkin, että samaisen lehden toimittaja kirjoittaa Hampurissa G20-kokouksen alla sattuneesta äärivasemmistolaisten anarkistien suurmielenosoituksesta  suomalaisosallistujan kuvailemana näin : "Täällä soi musiikki ja ihmiset ovat hyvällä tuulella. Osa ottaa tanssiaskeleita”.

Toisaalla lehti myöntää, että rajua on: "POLIISI OTTI torstai-iltana ja perjantain vastaisena yönä rajusti yhteen mielenosoittajien kanssa Hampurissa G20-kokouksen alla. Saksalaisen Spiegel-lehden mukaan poliisi keskeytti Tervetuloa helvettiin -nimen saaneen mielenosoituksen ampumalla pippurisumutetta ja käyttämällä vesitykkejä."

Miten se poliisi nyt noin mellakoi! Menee itseään telomaan, ja 160 poliisia ottaa peräti niin rajusti yhteen, että hankkii itselleen vammoja ja joutuu hoitoon. Hyvällä asiallahan siellä oltiin ja tunnelma oli mitä parhain!  Varmaan natseja ne häirikköpoliisit.

Harmi, etten enää ole työssä, kentällä opettamassa lapsille ja nuorille viestinnän koukkuja. Nyt olisi paljon uudenlaista materiaalia. Enää lukija ei voi luottaa sanojen semantiikkaan, vaan merkityksiä on kaivettava ikään kuin lauseitten alta. Sinne on kätketty piiloviestejä, vähän kuin pääsiäispupun munimia suklaamunia.

Tärkeää on havaita, kuka pannaan lauseessa subjektiksi, joka toimii, kuka objektiksi, kohteeksi jolle tehdään. Yllä poliisi on aktiivinen toimija, joka ottaa yhteen ja joka keskeyttää jotakin, objekti jää passiiviseksi kohteeksi jolle tapahtuu. Hyvä lauseopillinen keino rakentaa piilomerkityksiä.

On myös kiinnitettävä huomiota siihen, mitä toimittaja ei sano, mutta mikä leijuu ilmassa vastausta odottavana latauksena, joka voi räjähtää, jos sen sanoo ääneen. Tarkkana on oltava myös opetushallituksen uusien ohjeiden kanssa, jotka ohjaavat oppilasta valmiiseen näkemykseen muuttuvasta maailmantilanteesta. Pirkkalan moniste on kerrattava joka vuosiluokan kanssa: mikä se oli, mitä se tavoitteli, mihin se johti ja miksi se haudattiin. Ja miten meitä nyt naurattaa ne videot kokeilusta ja ne Areenan opetusvideot pimpistä ja pippelistä. Ja niistä tekorempseistä aikuisista, jotka oikeasti näyttivät pyhäkoulutädiltä ja sedältä.

*

Vaan nythän me elämme kesän parasta aikaa, sydänsuvea. Kukkaset ovat hehkeimmillään, marjat ja sienet tuloillaan, linnunpoikaset lentävimmillään, mökin ikkunat tömähtelevät, kun pienokaiset törmäilevät niihin. Yhden hieman haikean havainnon tein eilen. Lintujen äänet alkavat hiljetä, riemukas liverrys on laannut satunnaiseksi luritukseksi. Kaksi viikkoa vielä yksin mökillä, sitten saapuu sukulaisia, perhettä. Nyt on nautittava, vaikka toki odotan rakkaimpia ihmisiäni.

Kuuntelen hiljaisuutta. Eilen puhelin häiriköi, se helvetinkone. Nuori leski soitteli kotikaupungistani kolme kertaa, en vastannut, sillä hän puhuu tunnin puheluja, ikäviä haukkumisia naapureista. Yksi naisihminen lähetti tekstareita Kanarialta kello kaksi yöllä, yksi naapuri pyysi iltaterassille juuri kun olin pukenut yöpaidan ylle kello yhdeksän ja yksi lähetteli kissankuvia pienin väliajoin. Ihanaa, että he ovat, mutta voi miten rakastankaan omaa rauhaani mökillä, missä oravan pikkujalat tömistelevät katolla päivällä ja yöllä. Puhelimen ääni menee selkäytimeeni kuin pieni sähköisku.


3.7.2017

Menkää köyhät luontoon!





Menkää köyhät ihmiset luontoon ja ottakaa suurennuslasi mukaan. Samalla voitte poltella sillä vaikka naapurin isännän ökyriihen, jos se toisi sielullenne autuuden.

Kun en jaksa tätä köyhien rutinaa. Lehdessä itkee äiti sitä, kun saa hädin tuskin eskimopuikon ostettua lapselleen, ja rikkaat vetelevät vieressä supertuutteja nonparelli- ja tsinuskihöysteellä. Eikä sitä älypuhelintakaan saa lapsille, joita on siunaantunut viisi eri isille.

Mikä teitä yyhoot vaivaa, kun viitsitte rutista siitä, että ette saa itsellenne elintasoa, jolla voisi kuluttaa huolettomasti? Mikä pisti teidät alkamaan sen lapsenteon alle kaksikymppisenä, kun peruskoulu oli hädin tuskin päättynyt? Miksi ette panneet jalkojanne edes hetkeksi ristiin, purreet huulianne verille ja menneet kouluun oppimaan ammattia tai lukemaan itsenne vaikka lääkäreiksi - Suomessahan on ilmainen koulutus ja tie auki kaikille niin pitkälle kuin persettä riittää. Mieluummin tulisi sijoittaa se kovalle työtuolille kuin punkan pohjalle jonkun vastuuttoman vellihousun höylättäväksi.

Minulla on seinänaapurina yli viisikymppinen inkerikko, pietarinvenäläinen nainen. Sanottakoon häntä tässä vaikka Irinaksi. Hän on joutumassa työttömäksi yrityksestä, jossa on hoitanut Venäjän-vientiä. Työtunnit on siirretty kotiin ja niitä on vähennetty.

Mitä tekee Irina? Itkeekö hän,  alkaako marista työantajien ahneutta? Ei, hän ei valita palkan pienuutta, vaan etsiytyy iltatöihin opettamaan venäjää ryhmille. Siinä sivussa hän ilmoittautuu luokanopettajan monimuotokoulutukseen kaukana sijaitsevaan isoon kaupunkiin, ja arvatkaapas mitä. Hän valmistuu ensi keväänä! Olisi ollut helppo tie heittäytyä avustettavaksi, mutta aina jokin tie löytyy, sanoo Irina ja painaa menemään punaläiskät poskilla. Ihana Irina. Hänen sukunsa kulttuuritausta on kuulkaapas, arvoisat lukijat ja mahdolliset kommentoijat, fiinimpi kuin yhdenkään teistä, tai meistä. Tiedän, koska olen lukenut hänen sukunsa tarinan kirjasta.

Irina haistatti siis pitkät sossun tuille, uhrasi vapaa-aikansa ja kaiken ylimääräisen taloudestaan. Olen vakuuttunut siitä, että tuolla tarmolla Irina löytää itsensä vielä ohjaamassa kirkassilmiä pärjäämään elämässä ja olemaan rutisematta. Aina on jokin tie,  ikäkään ei ole syy uhriutua tukiautomaatille.

Kyse on paljolti ihmisen omista elämänvalinnoista, valitettavasti myös varhaisista. Koulutus on enemmän kuin tärkeää, koulua pitää arvostaa enemmän kuin nyt tehdään. Yhtäkään nuorta ei saisi päästää vetämään lonkkaa suoraan koulusta tai ajautumaan varhaisiin lapsentekiäisiin ja tukien käyttöön.

Osoitan tässä kohdin sormella myös vanhempia. Asenteiden koulua ja opettajia kohtaan toivoisi olevan myönteisiä ja opettajan työtä tukevaa ja jopa kunnioittavaa. Se on kuin panisi rahaa pankkiin lapsen tulevaisuuden hyväksi.  Jokainen opettajien haukkuminen ja arvosteleminen kotona heikentää lapsen koulutietä ja elämässä menestymistä.

Ja lopuksi: vaaditaanko lapselta tarpeeksi? Vaatiiko ylipäänsä koulukaan oppilailta jämäkkää otetta opintoihin ja tehtävien suorittamiseen ja opettajan arvostamiseen työnantajana ja ohjaajana? Vai meneekö energia siihen kun mietitään, miten lapsukaiset viihtyisivät parhaiten koulussa ja miten opettaja olisi mahdollisimman näkymätön? Lisää sohvia, digiä, kuulokkeita ja kuvia, vähemmän tekstiä ja kirjoja? Mistä yhteiskuntaamme on tullut tämä älytön hyysäyksen ja paapomisen kulttuuri?

(Valokuva Iines)

30.6.2017

Kesäpäiväkirja-ajatuksia täältä landelta


Olenpa huisin iloinen, että se Rautatientorin toinenkin leiri puretaan. Olen hämmästynyt vain siitä, että syyksi mainitaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaaminen. Niin kuin sitä ei olisi ennen huomattu. Jatkossa torilla ei leiriydytä poliisipäällikön mukaan.

Oikeuksiensa perääjäleirihän on toki jo saanut viestinsä perille, eikä oikeutta noudattavilla viranomaisilla voi olla edes mahdollisuutta taipua ryhmän vaatimusten mukaan.

Kovin tyytyväisiä on oltu siihen, että poliisi hajotti alkuun vain toisen ryhmän leirin jollain verukkeella, josta ei taida olla edes näyttöä. Mitään ei ole perästä kuulunut "poliisi tutkii" - kommentin jälkeen.  Minä en jaksa tässä nyt sanoa sitä nahkaani pelastavaa selitystä, että juu, rasismi on kyllä tuomittavaa. Voitte täyttää tämän kohdan miten tahdotte, arvoisat lukijat ja mahdolliset kommentoijat.

Minua on aina kylmännyt se havainto, että kovaa ja tuomitsevaa puhetta tulee myös sieltä suunnalta, jossa pitäisi olla suvaitsevimmat ja maan parhaat voimat, älymystö ja taiteilijasto. En usko sellaiseen suvaitsevuuteen! Kova puhe satuttaa myös sanojaansa. Ei kärpäseltäkään saa repiä siipiä!

Semmoinen hyvä puhe on joskus silkkaa teeskentelyä. Voisin jopa uskoa, että löytyy valioihmisiä, jotka pitävät sisimmässään tummia ihmisiä itseään alempina olentoina, joita he hallitsevat kiittämällä. Tunnetteko termiä "kiitäen tai kunnioittaen alistettu"? Jos tummaihoisia pidetään arvossa, heiltä myös vaaditaan jotakin, eikä lespata ja lepsuilla kuin kissanpojille. Ovathan he täyspäisiä ja yhtä arvokkaita kuin me itse olemme.

Muistakaat aina se kehitysvammainen poika Sisko ja veli -sarjassa, jolle hyvät ihmiset eivät usdkaltaneet nauraa sarjassa ja joka sanoi lehdistölle myöhemmin, että vasta sitten kun hänellekin nauretaan päin naamaa, hän on samanarvoinen kuin terveet ihmiset. Tämä kaikille hyville ihmisille, jotka suhtautuvat autettaviinsa kuin potilaisiin. Suvaitseminen on semanttisesti alaspäin suuntautuvaa toimintaa.

Kuten huomaatte, arvoisat lukijat, yhteiskunnallinen eetos ja paatos kulkeutuvat kepeästi tänne kesäpaikkaankin, vaikka täällä on runsaasti rauhoittavia elementtejä. En oikein ymmärrä semmoista, että reaalinen maailma ei tupsahtaisi  ihmisen mieleen hänen tuijottaessaan sittisontiaisen kiipeilyä heinänkortta ylöspäin tai kukkahämähäkin ovelaa saalistustapaa: ensin värjäydytään kukan väriseksi ja sitten isketään kukanvärisenä viattoman uhriin ja truiskautetaan myrkyt tämän niskaan. Kyllä siinä maailmankin pahat tulee väistämättä mieleen.

Nyt tässä rannikolla tulee puuskittain kovaa, mutta itäkoillistuuli on lämmin, yli 20 astetta meren puolella. Kirjosiepon poikaset harjoittelevat taitolentoa ja istuvat pulleina omenapuun oksilla emonsa ruokittavina. Sen päiväinen sirkutus.

Poikaies kävi kaatamassa rajaltamme kuivan kuusen. Mies on varattu. Laiha ja hiljainen kirjanpitäjä vei hänet nenäni edestä. Eivät auttaneet pikkuhousut pyykkinarulla, vaikka ne hulmusivat houkuttavasti merituulessa suoraan poikamiehen ikkunaan päin.

(Valokuva Iines)


23.6.2017

Vähän juhannuskuvia ja runonen





Minun rantatieni varrella
ei kasva pääoma 
ei lisäänny varanto.
Vaan lahoo puu, tuulen katkoma, salaman iskemä
niille sijoilleen.


Sille minä en mitään mahda
että sinä konemies niistät maantienvarren 
kissankellot ja puna-apilat.
Onhan sänki siistimpi.

Vaan minulla on mahti sanoa.
Älä perkele tule tänne moottorisahoinesi
kaatamaan yhtään puuta.
Tai tehotrimmereinesi
raivaamaan pusikkoa.




Sillä.
Täällä pesii pajulintu
lehvillä kultakärsäkäs,
rungossa huhkii kirjanpainaja  ja kannossa sarvijaakko.
Tiellä käy rampa kauris, kapinen kettukin,
ei kaikkien pidä olla täydellisiä tai terveitä saadakseen elää.
Maan pinnassa  madellaan ja 
maan alla elämöi samettipintainen myyrä.

On kuulkaapas kiva olla omistaja.
Minun lintuni, minun puuni,
kapinen kettuni
ja kaikki se biosfääri!
Yksikään kaupungin  vihreä suunnittelija
ei voi suunnitella tähän kivitaloaluetta, koska on huutava tarve!
Minulla on mahti, omistajan mahti!

Kannatan omistajuuttani yli kaupungin haltuunoton.
Ei se mene niin, että sosialisoitu pääoma on
kirjanpainajalle ja sarvijaakolle hyväksi,
uunilinnulle upea
pajulinnulle paras,
kyylle kyllin hyvä.
Ihmisen paras on eläimen kuolema, onhan se nähty.


Hyvää juhannusta kaikille ihmisille!
Maallisille ja maattomille.




(Valokuvat rantatieltä, Iines)

14.6.2017

Rottavaarasta Rauman seudulla



Terrorismin uhka Suomessa on kohonnut, sanoo Supon päällikkö Antti Pelttari televisiossa. - Meillä on Suomessa henkilöitä, joilla on terroristisia suunnitelmia, lisää samainen korkea henkilö.

En oikein ymmärrä. Miksi tällainen asia todetaan tyynesti ja tumput suorina? Miksi ei sanota, että Suomi on ryhtynyt toimenpiteisiin rikollisia vastaan.  Eikö terroristisen teon suunnittelu olekaan rikos? Kulkevatko nämä murhasuunnittelijat vapaina kaduillamme syöden leipäämme?

Ja kuka muu se terroristisen teon suunnittelija voisi olla kuin meidät vääräuskoisiksi tuomitseva? En äkkipäätä muista nyt terroritekoa, jonka tekijällä olisi ollut muu motiivi. Ja älkää kiltit vetäkö tähän nyt Breivikiä. Tyypillähän on psykopaatin paperit.  

- Ei ole puhdasta uskontoa, on vain tulkintoja uskonnosta. Näin sanoi toimittaja Markku Putkonen pari päivää sitten HS:ssa, ja niin olen itsekin täällä sanonut eräälle kommentoijalle, joka sanoi, että islam on rauhan uskonto. Ei uskontoa ole ilman ihmisiä, ja oikeasti uskonto elää vain mielissä, ei kansien välissä. 

Mutta siis, vaikka täällä mökillä ei keinutuolissa istujalle suurta terrorin uhkaa olekaan, niin monille muille se uhka on, etenkin kaupungeissa, vaikkapa jo Rauman viehättävässä merikaupungissa.

Suurin konkreettinen uhka täällä länsirannikolla ovat nyt kuitenkin rotat, Rattus. Nimittäin näin sellaisen puuliiterissä, katon rajassa hirrenpään päällä. Paksu häntä, pullea vartalo, tuijotti minua röyhkeästi, ennen kuin hilpaisi raosta ulos ja seinää pitkin alas. Toisella korvalla kuulin alueuutisista, että Rauman seudulla rotat ovat lisääntyneet hurjasti. Totta, täällä niitä on.  Ja parhaassa tapauksessa liiterissä on rotanpesä ja vikisevät vaaleanpunaiset poikaset. 

Aamulla kävin hermoratahieronnassa  naapurikylässä. Otan muutaman kerran sarjan, lähinnä niskajumeihin ja nivelarkuuteen. Kenties minulla on fibromyalgia, epäili yksi lääkäri. Tai oikeastaan minä epäilin, lääkäri tunnusteli tietyt pisteet ja sanoi, että todennäköisesti. Hermoratahieronta pohjautuu kiinalaiseen parannustaitoon ja siinä avataan ihmisen hermoradat pitkin ja poikin. Hoito on miellyttävää, rentouttavaa, mutta tietyt pisteet ovat arkoja. Ihmistä vatkataan kaksi tuntia edestä ja takaa.

Minusta poistuvat kuulemma hoidon aikana kaikki kuona-aineet, ja koko elimistö puhdistuu, hermoradat aukeavat. Maltan tuskin odottaa, olen sitoutunut makaamaan lavetilla juuri niin kuin käsketään, uskon hoitoon. Ensimmäinen hoito oli hyvä, vaikka hieroja puhui koko ajan suvustaan. Ynähtelin sopivin väliajoin.

Ja kunpa meiltä siis poistuisi myös se kuona, jonka Supo tietää suunnittelevan terrori-iskua Suomeen. Miten joku tänne tullut ja hyvin vastaanotettu kehtaa tulla tänne viha silmissään ja murha mielessään? Minä panisin tyypin nopealla niska-persotteella pakkolennolla takaisin tulomaahansa tai sitten vankilaan vedelle ja leivälle, ruisleivälle. Minusta tänne pelastetun harkittu rikos uutta kotimaataan kohtaan nyt vain on suurempi kuin jonkun suomalaisen reppanan suunnittelema ryöstö Mäntässä.

(Valokuva Iines 14.6).

7.6.2017

Hieman eriarvoisuudesta





Minulla on huono omatunto, ja tunnen itseni syylliseksi. Professori Heikki Hiilamo nimittäin katsoi minua eilen  suoraan silmiin ja sanoi uutisissa, että eriarvoisuus Suomessa on lisääntynyt.  Tämänhän täytyy merkitä sitä, että hyvin toimeentulevia on entistä enemmän, samoin huonosti toimeentulevia. 

Minä voin hyvin, olen siis syypää. Minulla on hyvä eläke ja velkaa autosta vain vähän. Säästämäänkin olen mennyt ahneuksissani. Ja peräti turhamaisuuksiin, terassin ja takapihan aitojen uusimiseen! Jos olisin ajattelevampi, vanhat välttäisivät ja voisin lahjoittaa pari tuhatta kuilun toisella puolella oleville.

Mitä me olemme siis menneet tekemään? Vieneet leivän lapsen suusta, työntäneet köyhät leipäjonoihin, ajaneet ahneuksissamme kuolemaantuomitut pois maastamme. Elämme yltäkylläisyydessä emmekä näe köyhän ahdinkoa. 



Vaan onneksi professori Hiilamolla on viisi verotuksellista keinoa torjua eriarvoistumista ja siirtää varoja suoraan meiltä hävyttömiltä köyhille. Ensinnäkin perintöveroa tulee korottaa. Luvassa olisikin ollut jättipotteja Osku Pajamäen sukupolvelle, kun suuret ikäluokat kupsahtavat kuopattaviksi, vaan taitaa Osku siis edelleen jäädä tappiolle. Tämä ahne kermapyllypolvihan pääsi veloistaan kuin koira karvoistaan ja on säilönyt tileilleen rahaa, se omistaa asuntoja ja kesämökkejä, autokin on monella. On hyvä, että valtio tulee väliin ja siirtää varallisuutta kuilun yli. Näin tilit vähän tasaantuvat.




Lisäksi professori ehdottaa paitsi meidän ahneitten ja eritoten rikkaitten verojen nostoa, köyhempien verojen laskua. Itse uskon tällä olevan merkittävä rooli kuilun kaventamisessa, samoin kiinteistöveron nostolla. Minä maksan parista ränsistyneestö  punaröttelöstä nelisensataa euroa vuodessa, ja sopiihan sitä nostaa, etenkin kun en aio rakentaa uutta jätevesisysteemiä vanhan sakokaivon tilalle, vaikka poliisi tulisi sanomaan.  Jos ehtii vihapuheen vahdinnaltaan.

Muutakin Hiilamo ehdotti, mm. lapsilisien verollepanoa, mutta siis näillä jo kurotaan kuilua umpeen niin että heilahtaa. Minä ehdotan, että Suomen juhlavuonna tehtäisiin semmoinen päätös, että tuo kuilu ihmisten vaurauden välillä kurotaan kokonaan umpeen, vähän kuin maaston mukaankin. Suomihan on aikamoista tasamaata. Meillä ei ole kovasti laaksoja ja kukkuloita, ainakaan täällä Satakunnassa. 

Ja lopuksi,  kuvitelkaa. Minä isorikas menin maksamaan osani alla olevasta sinisilmästä, kun se koirakin kuoli. Rotukissa, ragdoll, mikä turhuus! Pitäisikö nyt tuntea tästä syyllisyyttä? Kyllä, pitäisi, ainakin puolalaisen taiteilijan piirrosten mukaan. Voisi olla, että kissasta saisi ruokaa lapsille. Tai sillä kissan rahalla saisi monta sataa riisiateriaa. 


 

(Maalaukset Pawel Koczynski)                                                                                      

2.6.2017

Kun Herakleitos itkee, Demokritos nauraa

 

Kuvassa Herakleitos itkee, Demokritos nauraa. Heputhan ovat antiikin kreikkalaisia filosofeja, esisokraatikkoja. Toinen näkee kaiken virtaamassa ja uskoo muutokseen, toinen pilkkoo muutoksenkin osiin, atomeihin ja sanoi, että siinä se on ja pysyy, aine.     
                                                                          
Maailma onkin vastakohtien paikka. Jos ei ole pahaa, ei ole hyvääkään. Jos ei ole surua, ei ole iloakaan. Jos ei ole onnettomia, ei ole onnellisiakaan. Jos ei ole suvakkia, ei ole rajakkia. Jos ei ole menetystä, ei ole saavutusta. Ja vielä tämä kaikki toisinpäin, kääntäen. Jos ei ole hyvää, ei ole pahaakaan jne.  Näin ollen sanon heti kärkeen, että onnea ei voi saavuttaa eikä ihminen ole hyvä. Yhtä ei voi sitoa, toista päästää menemään. Kyllä ne molemmat tulevat sinunkin luoksesi, vuorollaan.

Vaan syventykäämme hetkeksi onnellisuuteen, onhan nyt kevät, touon aika, toivon aika, lemmen ajaksikin sanottu. Tosin hedonistinen ihminen on tehnyt elämästään alati jatkuvan kevään eikä tahdo suvaita minkäänlaisia laskuja tai alhoja omassa ainutlaatuisessa elämässään.  On vain nousu suveen. 

Saatamme olla nimittäin  ajoittaisesta itsemurha-alttiudestamme huolimatta varsin onnellinen kansa. Jokin tutkimustietokin hiljakkoin vahvisti, että Suomi on Euroopan onnellisin maa, Tanskan rinnalla.  Ja onhan meillä erityinen professorikin tätä päämäärää varten, onnellisuusprofessori Markku Ojanen. Ojanen on noussut koulukiusatusta yksinhuoltajaäidin lapsesta menestykseen eli julkisuuteen.

Ojanen arvostaa yksinäisyyttä ja kavahtaa kauppakeskuksia ja hälinää. Tekisi mieleni voihkaista onnesta: oi miten allekirjoitan!  Ojasen mukaan onnellisuus on tila, jossa ihminen ei haikaile men­nei­syyt­tä eikä odota parempaa tulevaisuutta vaan iloitsee siitä, mitä juuri nyt on.  Kyllä Ojanen, juuri tällaisen mielentilan saavutan luonnossa liikkuessani, kuvatessani eläimiä, näätää, peukaloista, hömötiaista, ei kuitenkaan mielellään sini- eikä talitiaista, koska niitä hyppii joka oksalla. Pyrstötiainen käy, samoin töyhtö. 

Minusta onni on sitä, kun unohtaa itsensä, kun ei muista että on olemassa. Ei tarvita varsinaista flow-tilaa, mutta käy sekin tähän raamiin. Joskus kirjoitin blogiini, että onni on extreme-laji, jota mitä todennäköisimmin saa kohta ostaa konkreettisessa muodossa laitteena, jonka voi kytkeä piuhoilla päähänsä. En oikeastaan epäile tätä vieläkään, sillä niin tavoiteltua onni on, että sitä myydään monen ostoksen kylkiäisenä kaupasta ja markkinamiehiltä. 

 Vaan mitä sanoi L. Onervakin? Onko onni mahdollista saavuttaa?

Oikea onni
on ihmisen vasta, 
koska hän laannut
helyä onnen
on tavoittamasta.

Nykyään joka paikassa lukee vinkkejä onnen saavuttamiseksi. Onnellisuusprofessorin  lailla en oikein usko niihin, onni ei tule metodin kautta, rauha ei tule hiljaisuusretriitillä eikä Valamossakaan, välttämättä. Voi se toki tullakin, mutta ei se silloin Valamosta johdu, vaan sinusta itsestäsi ja suhteestasi asioihin. 

(Fresko vuodelta 1477, Donato Bramante)

27.5.2017

Mitä jää jäljelle, kun poistamme humbuugin?



Edellisessä keskustelussa muutama kommentoija arvosteli piispa Eero Huovisen ruumiinsiunaamissanoja presidentti Koiviston hautajaistilaisuudessa: "- - maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä". Sanoja pidettiin jäänteenä, vanhentuneena ilmaisultaan ja sisällöltään. Humbuugia, sanoi muuan.

Ajatus uskonnon ja muun epätoden humbuugin merkityksestä yhteiskunnalle on erityisen merkittävää tänä päivänä kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että meillä on monikulttuurisuuden myötä myös uusia suuruskontoja, joiden harjoituspaikoista kiistellään julkisuudessa. On myös tunnettua, että muslimit ovat usein hartaasti ja vakavasti  uskontoonsa suhtautuvia. Miten suhtaudumme islamiin, jos ja kun se aiheuttaa konflikteja yhteiskunnassamme? Sanommeko siitäkin julkisesti ääneen: humbuugia vai koetammeko selittää sen kulttuurisena piirteenä, perinteenä? Voisivatko Huovisen sanatkin olla saman kaavan mukaan vain perinnettä?

Toiseksi asia on merkittävä Suomen koulutusleikkausten vuoksi: meillä ollaan leikkaamassa koulutuksesta jättimäistä lohkoa hiljaisuudessa. Toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta ollaan viemässä lähiopetusta pois sen osalta, minkä opetushallitus ilmeisesti laskee humbuugiksi. Yleissivistävä opetus saa väistyä, tulevat duunarit ja merkonomit eivät tarvitse äidinkielen, vieraiden kielten ja esimerkiksi yhteiskuntatalouden opetusta. Tärkeää on vain se, mitä tehdään fyysisesti työpaikoilla, eli opetusta ollaan hiljaissuudessa siirtämässä yrityksiin, pois kouluilta. Lukionkin voi tulevaisuudessa läpäistä ilman ainuttakaan historian kurssia.

Eli jos poistamme kaiken mikä ei ole totta tai välittömästi tarpeellista, mitä meille jää jäljelle? 

Mitä jää, jos poistamme uskonnon? Sen myötä meille tuli lukutaito, sivistys, eettiset ihmiskunnioituksen ja täten myös tasa-arvon normit. Mitä jää, jos poistamme historian, taiteet, teoriat? Mitä jää, jos poistamme yleissivistyksen viimeisetkin rippeet? Mitä jää, jos poistamme perinteet, virret, liturgiat, sotilaalliset menot, historian tuntemuksen? 

Itse ajattelen lievällä kauhulla sitä, minkälaisia opiskelijoita olen itse päästänyt käsistäni työelämään yrityksiä perustamaan. Ah sitä armovitosten määrää. Toki niitä kiitettäviäkin tuli, mutta jostain syystä nämä armovitoset hääräävät nyt yrityksissä erilaisissa tehtävissä, osa peräti johtajina. Onnea vaan yrittäjille, armovitosille, vaativassa koulutustyössä! 

Ja itse koin Koiviston hautajaisseremoniat kauniiksi, liikuttaviksi, ja niissä oli jotakin muutakin suurta kuin Koiviston persoona ja karisma. Minä löysin tilaisuudesta jo kauan  kateissa olevan hyvän isänmaallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen, jonka nimenomaan perinteet saivat aikaiseksi. Ei globaalisuus kai ole este pienen maan vahvalle itsetunnolle ja menneen kunnioittamiselle?

(Maalaus Hugo Simberg)

21.5.2017

R.I.P. Dazzling Morningstar



Niin se meni koirien taivaaseen, tämäkin perheenjäsen, 13-vuotiaana, kuten kaikki meidän eläimemme, kissaa myöten. Pääsi vielä äitienpäiväreissulle tänne, eikä silloin lausuttu asiasta sanaakaan, vaikka nähtävissä oli, että aikaa ei ole paljon. Jotenkin kuolema on niin pelottava asia, että siitä ei vaan puhuta, vaikka se leijuisi samassa huoneessa. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat suhtautua kuolemaan luonnollisesti. Minä en osaa. En esimerkiksi pysty ottamaan enää uutta lemmikkiä, koska näen edessä sen kuoleman - tai omani. Voihan olla, että minä lähden ensin ja se jää minua suremaan. Vanhuus tulee ja siihen kuuluu luopuminen.

Joku sanoo, että ikä on vain numeroita. Näin sanoi ystävänikin, otti vanhoilla päivillään netistä miehen, korjautti kohtunsa ja värjäsi tukkansa punaiseksi. Sai sittemmin ihottuman päänahkaansa, mutta ei luovuttanut. Nyt hän on blondi ja lähdössä miehen kanssa Eurooppaa kiertämään. Molemmilta on polvet leikattu, mutta niin vain  mennään. Luultavasti hän elää pitkään,kuten äitinsäkin, iloinen maalaisemäntä, joka piristi itseään kesäteattereissa ja maakuntamessuilla. Eli lähes satavuotiaaksi saatettuaan miehensä paljon aiemmin hautaan. Hänen sisarensa, minun äitini, eli kahdeksankymppiseksi ja oli huolten runtelema ja takanaan paljon menetettyjä tilaisuuksia ja epäonnenpotkuja. 

Minulta ei ole polvia leikattu, ja koetan varoa äitini tietä. En minä kauheasti surekaan. Pidän elämästä ja ihmisistä, mutta olen hieman varautunut suhteissa ihmisiin. Elämä opettaa ja epäonniset piirteet seuraavat sukupolvelta toiselle. Jumala se ehkä siinä vain kostaa menneitten polvien syntejä viattomille uusille ikäluokille.

Auttaisiko jos nöyrtyisi ja rukoilisi kunnolla eikä aina vain lähettelisi nopeita tekstareita yläilmoihin, että anna nyt, tarvitsen todella nyt tätä. Tosin tällainen suora pyyntötekniikka tuottaa joskus myös tuloksia. Olen kertonut teille Nuoresta Leskestä, joka kiusaa minua jatkuvilla pitkillä puheluilla. Hän tuli juuri vastaani pihalla enkä päässyt pakoon. Niinpä jäin kuuntelemaan häntä.

Hän oli ollut hautausmaalla ja tuskaillut, miten saa painavan multasäkin siirrettyä Pertin haudalle. Oli rukoillut miestään, että Pertti, jos sinä jossain siellä nyt olet, niin auta nyt jollakin tapaa siirtämään tämä multasäkki haudalle. Siinä samassa puutarhatraktori oli puksutellut häntä kohti ja hän oli kysynyt ajajalta, voisiko tämä viedä säkin miehensä haudalle. Kyllä voi, säkki sai kyydin ja Nuori Leski koki ihmeen. Mainittakoon, että kyseinen ihminen on varustettu erikoisella herkkyydellä. Kun mies kuoli, kello oli pysähtynyt olohuoneessa. 

Tänään tein viimeisen palveluksen tuolle kuvan otukselle. Maksoin sen tuhkausmaksun, sataviisikymmentä euroa. Se sai kyynelhanat auki, oikeastaan ensi kerran kunnolla. viimeinen palvelus pienelle Iivo Livokille, Kärkkäiselle, Olmille jne. Mietin vain, mihin ne tuhkat tullaan sirottelemaan, kun se ei ollut vesikoira eikä oikein ulkokoirakaan, vaan sillä oli aina kiire takaisin pesään, kotiin. Jotenkin uurna takan reunalla ei kuitenkaan kuulosta hyvältä. 

(Valokuva Iines)

15.5.2017

Haplot ja kuplat




14.5. Sain lahjaksi dna-testin äitilinjan tulokset. Mielenkiintoista. Matcheista eli siis äidinpuoleisista dna-sukulaisistani - joilla on täysin sama haploryhmä kuin minulla, löytyy mm. muutama vuosi sitten ahkerasti blogannut tamperelainen tutkija Jari Sedergren, joka on joskus kommentoinut blogissani  mm. jotain aiempaa sukututkimusjuttuani.  Yleensä dna-testien matcheissa eli sukuhaaralaisissa on vieraita nimiä, jopa ympäri maailman. Sedergrenin lisäksi toinen tietämäni dna-sukulainen on poliitikko Pirjo Ala-Kapee.

Sain lahjaksi myös opastuksen twitterin käyttöön, ja teinkin itselleni twitter-tilin. Minulla on vasta yksi seuraaja, ja toivon tietenkin lisää, koska kaiken someviestinnän olennainen edellytys on se, että foorumilla on tarpeeksi lukijoita. Ei ole järkeä viestiä julkisesti, ellei halua itselleen yleisöä. On hurskastelua väittää, että suuri lukijakunta on muka yhdentekevää. Monologit ovat lukollisia päiväkirjoja varten. Tai sähköpostiviestintä pikkupiiriläisille. Some on kenttä, jolla voi harrastaa julkista rienausta, kosiskelua, myyntiä ja markkinointia ja tarvittaessa jopa populismia. Jos haluaa julkaista vain orvokkiasetelmia ja ruusututkielmia, saa postikorttikatsojia, mutta ei keskustelua.

Twitteriin lataamistani luontokuvista on jo yksi tykännyt, koska kävin itse tykkäämässä joistain hienoista kuvista. On turha toivoa lukijoita, ellei itse käy niiden muiden luona. Kukaan ei tule somessakaan ovellesi pelkästään säihkyvän viestintäsi vuoksi. Netti on täynnä säihkyvää viestintää.

Itse valitsin seurattavikseni lähinnä toimittajia ja yhden nuorten kirjailijan, näin aluksi. Myös Tarja Halonen kuuluu seurattaviini. Haloselle annan  tällä hetkellä sapiskaa yltiöromanttisesta turvapaikkapolitiikasta, mutta plussaa uudesta kellanpunaisesta tukanväristä, joka pehmentää hänen kulmikkaita piirteitään. Jostain syystä seuraan myös Saska Saarikoskea ja Sanna Ukkolaa, koska minua kiinnostaa ensinnäkin se, että Pentti Saarikosken poika  jaksaa keskittyä pakkomielteenomaisesti Trumpiin ja se, että älykäs toimittajanainen on nainut persumiehen, joka on lisäksi laihanpuoleinen. 


15.5. Yhteiskunnassa lyövät nyt korkeat laineet. Punaviherkupla on särkynyt ja sieltä on havaittavissa ulosvuotoa ja ristivetoa. Kirjailija Pirkko Saisio on kyseenalaistanut punavihreän kuplan  tavan harjoittaa julkista keskustelua olemalla itsestäänselvästi aina oikeassa. Loistavaa, pidän kaikenlaisesta epäilystä!

On Saisiolta sitäpaitsi poikkeuksellisen kypsän ja viisaan ihmisen merkki asettua objektiivisesti oman kuplansa ulkopuolelle tarkastelemaan ryhmäänsä - näin minäkin tahdon tehdä ja osittain uskonkin tekeväni. Ihmistä ei saisi pidellä yleinen mielipide. On rohkeaa ja älykästä seistä yksin, jos muut vetävät kritiikittömästi yhtä köyttä. Joukossa tyhmyys - no te tiedätte.

Tänään Saisiolle vastaa kansainvälisen politiikan opiskelija, aktivisti Riikka Yrttiaho, joka vastaansanomattoman raikkaasti todistaa, että Pirkko Saisio on langennut populistien ansaan. Eihän muiden kanssa voi keskustella kuin suvaitsevien punavihreiden! Tällaista tieteellistä lähestymistapaa asioihin opetetaan ilmeisesti Göteborgin yliopistossa, jossa Yrttiaho opiskelee. Subjektiivisuus rulaa, koska joillain nyt vaan on paremmat mielipiteet. 

Lopuksi sananen haploryhmästä, koska oletan, että käsite on monelle lukijalle uusi. Haploryhmä on ihmisen perimän tyyppi, joka on eri alkuperää olevilla väestöryhmillä erilainen. Haploryhmiä vertailemalla on koetettu selvittää kansojen sukulaisuuksia ja alkuperää. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, ettemmekö silti olisi kaikki veljiä keskenään. 

(Valokuva Iines, Kaunis kupla eräässä vihreässä puistossa)

8.5.2017

Vieraat jätetään rauhaan

 


7.5. Teemu Keskisarja kirjoittaa Et-lehdessä rasismista, jonka väittää Suomessa olevan harmitonta. Samaa mieltä, meillä elää edelleen vieraat ensin -henki. Olkaa hyvä ja vassakuu. Älkää välittäkö meistä.

Historioija nimittäin väittää, että Suomessa ei tehdä rasistisia henkirikoksia. Samoin sanoo  vuodesta 1995 alkava Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tilasto: Suomessa ei tehdä rasistisia henkirikoksia. Muita murhia ja tappoja sen sijaan tehdään toistasataa vuodessa. Murhia tehdään juovuspäissä, mustasukkaisuudesta tai mielenhäiriössä maahisten neuvomana. Ainutkaan kantasuomalainen ei ole vuosikymmeniin riistänyt lähimmäisen henkeä etnisen motiivin vuoksi. Ruumiittomuus lienee ainutlaatuista koko maailmassa. 

Mitä tämä nyt on? Juurihan meidät on opetettu siihen tietoon, että Suomessa ei voi elää, mutta vaikkapa Tansaniassa voi. Suomi on hirveän rasistinen maa, on häpeä olla suomalainen, suomalaiset ovat juntteja, jotka pelkäävät mustaa miestä. Suomalaiset lähettävät pakolaisia tapettaviksi lentokonekaupalla. Suomi on hirveän väärä maa.

Keskisarja kirjoittaa samoin kuin itsekin kirjoitin jokin juttu sitten: Jos maahamme saapuisi sotaorpoja pienokaisia, suomalainen suvaitsee siinä kansanryhmässä vaikka violetin ihon. On hysteeristä ylitulkintaa väittää, että suomalaiset janoaisivat vuonna 2017 sankoin joukoin vääräuskoisten tai vääränväristen verta.

Hyvä Teemu! Jälleen yksi järkeään käyttävä suomalainen, joka ei ole kaljupääjuntti, vieraita pelkäävä ja tappavan himokas rasisti. Toivo Harald Koljonenkin, joka tappoi Huittisissa vuonna 1943 viisihenkisen Hakasen perheen ja paikalle osuneen naapurissa asuneen Anna Maria Mäkisen, tappoi omaa etnistä ryhmäänsä.

8.5.  Vielä se, että Keskisarja sanoo kulkevansa kylillä epäakateemisissa porukoissa, mutta hänen vastaansa ei ole tullut rotuvainoajia eikä puhdistajia. Itse mietin vielä sitä, että tietyt piirithän todistivat kovin hanakasti  maahanmuuttoaallon alkaessa sen, että suomalainen mies se vasta hirveä murhamies on,  tappaa ja raiskaa naisensa.

Eikö nyt sitten ole selvää kuin pläkki, että ei meillä ole vaarallista rasismia, koska suomalaiset ne vain keskenään muhinoivat, mäiskivät puukon kera ja raiskailevat omia naisiaan?  Maksavat nätisti turvapaikanhakijoille ja laittomasti maahan jääneille korvauksen seksistä, kuten Helsingin Sanomat kauniilla tavalla todistaa. 

27.4.2017

Kuinka monta mahaa lehmällä on?


Edellisen juttuni keskustelussa sain kommentoijalta ankarat moitteet siitä, että pilkkaan aina kaikkea ja olen negatiivinen. Että voisiko kirjoittaa toisella tavalla, positiivisesti?

Vaikeaa se on, mutta koetetaan nyt. Iloitkaamme vaikka uusista ministereistä, eikö totta? Miksi aina tosiaan pilkata, haukkua ja valittaa päälle, kun voi suhtautua asioihin valoisasti ja hyvää ilmaa levittäen. Kommentoija on oikeassa, pilkka pois, hyvät kehiin.

Uudelta maatalousministeri Jari Lepältä kysyttiin, montako mahaa lehmällä on. Eipä ministeri tiennyt. Tästäkö lehdet repivät jo lööppiä. Tiesittekö te? Vähän vaikea olla positiivinen, kun lehdet ovat negatiivisia. Mutta siis,  hyvä kun saadaan uutta verta maatalouspuolelle. Onnea Lepälle - sopiva nimikin miehellä. Leppä, Lepikon torppa, lepikko. Mökkirannassa on leppiä ja tiedoksi luuleville: punkit eivät elä lepän oksilla, vaan ruohikossa!

Uudella oletetulla kulttuuriministeripuolueella, perussuomalaisilla, taas on kultttuuriministeriehdokkaaksi tarjolla aito humanisti, historisti,  maisterismies Sampo Terho, joka esiintyy lisäksi kohteliaasti ja kauniisti.

Eikös vaan lehdissä jo riekuta, että perussuomalaisilla ei ole kulttuuriohjelmaa ja viitataan suvivirteen, että se on persujen ainoaa kulttuuria. Tämä onkin tuhannen totta. Kun ajattelee vaikka ylioppilas Paavo Arhinmäen kulttuuriministeriohjelmaa ja saavutuksia alalla, Sampo Terholla on kiinniottamista.  Vaan nähdään tämäkin asia valoisasti. Siitä vaan soittoja Arhinmäelle, niin toki veli veljeä neuvoo. Ja olihan meillä opetusministerinäkin missi, Tanja Karpela, joka ei tainnut tehdä kovasti tuhoa tehtävässään. Annetaan ihmisille mahdollisuus! Ilon kautta.

Turhan negatiivisesti on lähestytty muuten juhlarahaakin, joka kiellettiin. Mehän emme ole yksin kolikkojen kieltolinjalla. Ranska raivostui Waterloo-kolikosta ja Saksassa ärsytti juhlaraha, jossa kuvattiin DDR:n valtapuolueen synty. Suomen pikku kolikkohan on sitä paitsi lavastettu, koska ammuttavat hymyilevät siinä rentoina.

En malta olla sanomatta - toivottavasti ette koe tätä negatiivisena, että ei kai sisällissodan hirvittävimmän tapauksen kuvaaminen juhlarahassa ole kovinkaan ystävällinen  teko. Sehän avaa taisteluhaudat uudelleen ja saa ihmiset tappelemaan jälleen siitäkin, että kuka sen sisällissodan aloitti ja kuka puolusti ja ketä tai mitä puolusti ja kuka murhasi Pinsiön paronin tai isoisän pienen punaveljen. Sisällissota mikä sisällissota, ei siinä enää mitään harjattavaa ole. Kolikkoon sopisi jokin rakentava aihe: suo, kuokka ja Jussi, kuten joku jossain ehdotti.

Iloiseksi lopuksi todettakoon, että työttömyys on taas piirun verran vähentynyt ja poliisikoira Körmy on pelastanut kuopiolaismiehen varmalta paleltumiskuolemalta metsästä. Sekin on hienoa, että vappuna sataa räntää. Ei tarvitse vielä herätä talviunesta, vaan voi edelleen kääriytyä toppatakkiin ja villahousuihin.

(Maalaus Marc Chagall)

19.4.2017

Satu hyvästä papista


Olipas elelipäs kerran pastori, jonka nimi ei ollut Marjaana Lapatossu vaan Marjaana Pitkätossu. Hän asui Hyväkummussa, ja kun hän hääräsi keittiössään, kaikki kupit olivat ihanasti eriparisia, samoin sukat. Voi jopa olla, että jos vasemmassa jalassa oli raidallinen sukka, oikeassa oli pilkullinen, tai päinvastoin. 
— En ole koskaan antanut antanut pikkuasioiden vaivata mieltäni, enkä sen, mitä toiset sanovat, pastori Pitkätossu nauraa niin että kaunis punainen tukka leiskuu kuin kupari auringossa. Otsatukan alta pilkistävät veikeät ja maailmaa nähneet silmät. On oltu naimisissa jopa intiaanin kanssa, ja isä on heimokuningas brittiläisessä Länsi-Afrikassa. 
Pastori Pitkätossuhan on tullut tunnetuksi siitä, että on aina valmis auttamaan hätää kärsiviä uusilla rohkeilla tavoilla ja onpa hän heittänyt vartalonsa ohella persoonansakin peliin, vähän kuin jokuset hyvät piispatkin, jotka ymmärtävät olla viis veisaamatta laeista silloin kun hätä on kärsivillä. Häntä - Marjaanaa - ja miksei myös herra piispaakin on kovasti kiitetty humaanista työstään, ja uskoisin, että jopa rauhan Nobel Suomeen on nyt lähellä. Jommallekummalle.
Väliin pastori on joutunut auttamishalussaan ääritilanteisiin henkensä kaupalla. Viimeksi hän joutui jopa juoksemaan ehtiäkseen poliisiauton alle. Autossa oli Abdullah, jota vietiin palautuskoneeseen. - Kuvaa koko ajan, joutuu pastori hihkumaan ystävälleen, joka videoi pastorin taitavaa syöksyä auton eteen. Auto matelee hitaasti eteenpäin, ja pastori tekee useita yrityksiä päästäkseen auton tönäisemäksi. Vaan videointi epäonnistuu, koska auto ei tönäisekään pastoria, vaan poliisi taluttaa pastorin rauhallisesti sivummalle. 
- Miten joku voi karkottaa tänne tulleita pakolaisia suoraan kidutettavaksi ja tapettavaksi, huutaa hyvä pastorimme ja hyppää tasajalkaa, hihkuu toreilla ja turuilla niin että pulut pelästyvät.  Myös koululaiset pelästyvät ja menevät itkien kotiin kysymään vanhemmiltaan, miksi Suomi lähettää ihmisiä suoraan kuolemaan. Niin että millainen maa tämä Suomi oikein on? 
- Mitä sanon lapsilleni, kun he kysyvät, että äiti, missä sinä olit, kun Abdullah murhattiin, pohdiskelee pastori osallistumistaan toritapahtumiin. - Sanon, että äiti oli Rautatientorilla ja poliisiauton alla. 
Ja lopuksi. Jokin katharsis ja palkinto tässä nyt on tarpeen, sillä saduilla pitää olla onnellinen loppu.   Kun emme kuitenkaan saa 32 miljoonaa afganistanilaista tänne pelastettua sydämettömien suomalaisten vuoksi, niin otetaan se happy end tästä rahapuolesta, ikään kuin lohdukkeeksi. Nimittäin ihmisläheinen ja kristillinen työ on aivan liian aliarvostettua ja rahallisesti alimitoitettua. Vaan - tattadaa - piispa Kari Mäkinen on juuri saanut 30 000 euron palkkion  inhimillisten arvojen puolesta tehdystä työstä! Hallelujaa!  

Ja eikö pappi ja äiti, ystävämme Marjaana Pitkätossu ansaitsisi vielä suuremman palkinnon? Kari Mäkinen ei ole pannut kuin puhtaan sielunsa uhrialttarille, Marjaana on ollut valmis uhraamaan myös hennon ruumiinsa poliisiauton alle kuolemaan pakolaisten puolesta. Tämä jos mikä, kertoo suuresta sydämestä ja rehellisyydestä.

8.4.2017

Käsi sydämelle



Minua kummastuttaa se, miten tietyt piirit koettavat mitätöidä Tukholman terroristi-iskusta käydyn keskustelun laineita. Tunteet ovat pinnalla. Tuntuu siltä, että isku on kerta kerralta lähempänä Suomea. Itsekin olen ollut kesätöissä Åhlensin tavaratalossa ja istunut iltoja Sergelin torin aukion kivireunuksilla kuuntelemassa katusoittajien folkmusiikkia.

Edellisen keskustelun loppupuolella muuan keskustelija muistutti Breivikin terroriteosta ja viittasi terroristikristittyihin, joiden tekoja on hänen mukaansa enemmän kuin muslimiterroristien. Oikeastaan hän ei ilmeisesti hyväksynyt sanaa muslimiterroristi, koska se leimaa muslimit.

Kun kirjoittaa Googleen hakulausekkeen "terroristikristittyjen teot", on hakutulos ainakin minun koneellani nolla kappaletta. Mikä siis on terminä terroristikristitty, jos sana otetaan tarkkaan semanttiseen tutkiskeluun? Minäpä kerron teille.

Kun sanalla muslimiterroristi viitataan sekä henkilön tekoon että uskontoon, on selvää, että sanan alkuosa määrittää perusosaa. Sana antaa ymmärtää, että on monenlaisia terroristeja, ja nyt puhutaan yhdestä lajista, muslimimiterroristeista. On yleisesti tiedossa, että muslimiterroriteossa kuullaan usein huuto Allahu akbar, eli teot tehdään uskonnossa palvotun jumaluuden nimeen, Jumalan eli Allahin kunniaksi.

Entä sitten terroristikristitty? Huomio kiinnittyy ensinnäkin siihen, että tässä yhdyssanassa sanan osat ovat toisinpäin, perusosana on kristitty ja määriteosana eli taustoittajana terroristi. Miksi ei kristittyterroristi muslimiterroristin mukaan?

 - Vastaus on perin yksinkertainen. Siksi, että sana tekemällä tehty, väsättty tiettyjä tarkoitusperiä varten, ei luonnollisesta tarpeesta syntynyt, kuten sanat kielihistoriallisesti useimmiten ovat. Osat ovat lipsahtaneet väärinpäin, korostamaan kristittyyden terrorismiluonnetta. Islamhan taas tunnetusti on rauhan uskonto, joten sen terroristisuutta ei voi korostaa joidenkin tahojen mielestä: terroristimuslimi. Kauheaa.

Jos nyt vielä mennään  hieman syvemmälle semantiikkaan, niin termin terroristikristitty, joka siis vihjaa kristittyyden syvempään terrorismiluonteeseen, tulisi pitää sisällään se, että terroriteko on tehty kristillisyyden nimissä huutaen Jumalan kunniaa samalla kun surmaa viattomia, eikö totta: räiskis räiskis pum pum, kunnia Jumalalle taivaissa, isän pojan ja pyhän hengen nimeen!

Käsi sydämelle kaikki terroristikristityistä puhujat: montako tällaista terroritekoa tiedätte maailmassa tapahtuneen viime vuosisadoilla? Eikö ole harhaanjohtavaa ja väärää käyttää tätä sanaa mitätöimään muslimiterroristien tekoja Euroopassa, maanosassa, joka antaa heille uusia koteja ja elantoja?

Ja kuinka usein terroristikristityt ovat menneet kristinuskon nimissä Lähi-itään murhaamaan muslimeja, jolloin he oikeasti olisivat terroristikristittyjä? Nyt ei puhuta sotatoimista, vaan yksittäistapauksista, jollaisia muslimienkin Euroopassa suorittamat joukkomurhat median mukaan usein ovat.

Mitä tulee erikseen Breivikin terroritekoon, niin tässäkin ero muslimiterroristien tekoihin on olemassa. Breivik todettiin pitkällisten lääke- ja oikeustieteellisten tutkimusten tuloksena luonnehäiriöiseksi, psykopaattiseksi luonnehäiriöiseksi, joka vastaa teoistaan, koska ei ole mielisairas. Luonnehäiriöinen ihminen ei tee hirmutekojaan aatteen vuoksi, vaan oman voimantunteensa ajamana, koska hän on maailman kuningas, ei jumala eikä allah.


4.4.2017

Populismia ja valeuutisia




Joskus ajattelin, että vain perussuomalaiset ovat populisteja, mutta yhä enemmän näyttää siltä, että tämän päivän populisteja ovat vallan muut tahot, esimerkiksi Helsingin vihreät. Populismi näyttää liittyvän usein opposition vaalipuheisiin.

Vai mitä tulee ajatella Ville Niinistön tänäisistä tviittauksista, joissa hän antaa vääriä tietoja Suomen pakkopalautetuista turvapaikanhakijoista: joukossa on Ville Niinistön mukaan ollut raskaana olevaa naista, lasta eikä ketään ei ole kuultu tilanteessa. Lapset on revitty kouluista ja naiset synnytysvuoteistaan ja kaikki on työnnetty kylmästi lentokoneeseen ja lähetetty tapettaviksi Afganistaniin. - Niinistön levittämät tiedot ovat osoittautuneet vääriksi, kuten olette varmaan jo lukeneet.

Olen niin hämmentynyt tästä pakkopalautustilanteen öyhöttämisestä ja mielenosoittajien tunkeutumisesta sisäasiainministeriöön, että katson uteliaana aiheesta videon valemediasta. Josko siinä olisi jotakin oikeasti totta. 

Videossa punatukkainen naispappi Marjaana juoksee poliisiauton etten kirkuen  ÄLKÄÄ AJAKO PÄÄLLE, ÄLKÄÄ AJAKO PÄÄLLE. Ja sitten punapukuiselle naiselle: - Kuvaa koko ajan, kuvaa koko ajan.  Ja naisystävä  kuvaa papin heittäytymistä turvapaikanhakijoita vievän auton eteen. Poliisit ovat hyvin rauhallisia, eivät puhu mitään, taluttavat vain  punapään pois. Mutta nainen tulee aina uudelleen auton eteen ja huutaa samaan hengenvetoon että älkää ajako päälle, ja naisystävälle: - Kuvaa koko ajan. 

Näin tehdään uutisia. Afganistan ei liene maailman turvallisin maa, mutta ei turvattominkaan. Maahanmuutto­virasto ja valitus­tuomioistuimet noudattavat päätöksissään yhteisiä, eurooppalaisia kriteerejä. Muutkin EU-maat ovat palauttaneet viime kuukausina afganistanilaisia turvapaikanhakijoita. Suomi tuskin voi poiketa suurestikaan EU:n sisäisestä käytännöstä. 

”Myös alaikäiset saavat kielteisiä päätöksiä. Missään Euroopan maassa ei ole linjaa, että kaikki alle 18-vuotiaat saisivat turvapaikan”, Päivi Nerg Maahanmuuttovirastosta sanoo. 
Pienen ihmisen tulee olla näinä kuohuvina aikoina tarkkana siitä, mitä uskoo ja miten suodattaa tietoa. Hyväkään ihminen ei ole poikkeus väärän tiedon levittämisessä.

Tuntuu, että olen kuin lastu laineilla. Joka puolella on valtava hässäkkä, hyviä suvaitsevia ihmisiä oikeudenmukaisine totuuksineen, kiharatukkainen rauhanenkeli Ville johtaa joukkoja joka kiihtyy omista huudoistaan, on rasisteja, pelottavia Odinin sotureita,  julmia virkailijoita, hirveitä poliiseja, kaamea hallitus, fasistinen Migri, kärsiviä työttömiä ja kuolevia köyhiä ja toivottomia pakolaislapsia ja raskaana olevia naisia. Kaikki kelluvat sikin sokin kuin Hieronymus Boschin maalauksessa. Inferno. Se tämä Eurooppa nyt on, sellaiseksi erikoisesti Suomi on maalattu. 

Vai meneekö se yksinkertaisesti vaan niin, että ketään tänne tullutta turvapaikanhakijaa ei saisi palauttaa? Mikä sen palautuksen vaihtoehto oikein edes olisi? Vastausta en ole löytänyt.