27.4.2017

Kuinka monta mahaa lehmällä on?


Edellisen juttuni keskustelussa sain kommentoijalta ankarat moitteet siitä, että pilkkaan aina kaikkea ja olen negatiivinen. Että voisiko kirjoittaa toisella tavalla, positiivisesti?

Vaikeaa se on, mutta koetetaan nyt. Iloitkaamme vaikka uusista ministereistä, eikö totta? Miksi aina tosiaan pilkata, haukkua ja valittaa päälle, kun voi suhtautua asioihin valoisasti ja hyvää ilmaa levittäen. Kommentoija on oikeassa, pilkka pois, hyvät kehiin.

Uudelta maatalousministeri Jari Lepältä kysyttiin, montako mahaa lehmällä on. Eipä ministeri tiennyt. Tästäkö lehdet repivät jo lööppiä. Tiesittekö te? Vähän vaikea olla positiivinen, kun lehdet ovat negatiivisia. Mutta siis,  hyvä kun saadaan uutta verta maatalouspuolelle. Onnea Lepälle - sopiva nimikin miehellä. Leppä, Lepikon torppa, lepikko. Mökkirannassa on leppiä ja tiedoksi luuleville: punkit eivät elä lepän oksilla, vaan ruohikossa!

Uudella oletetulla kulttuuriministeripuolueella, perussuomalaisilla, taas on kultttuuriministeriehdokkaaksi tarjolla aito humanisti, historisti,  maisterismies Sampo Terho, joka esiintyy lisäksi kohteliaasti ja kauniisti.

Eikös vaan lehdissä jo riekuta, että perussuomalaisilla ei ole kulttuuriohjelmaa ja viitataan suvivirteen, että se on persujen ainoaa kulttuuria. Tämä onkin tuhannen totta. Kun ajattelee vaikka ylioppilas Paavo Arhinmäen kulttuuriministeriohjelmaa ja saavutuksia alalla, Sampo Terholla on kiinniottamista.  Vaan nähdään tämäkin asia valoisasti. Siitä vaan soittoja Arhinmäelle, niin toki veli veljeä neuvoo. Ja olihan meillä opetusministerinäkin missi, Tanja Karpela, joka ei tainnut tehdä kovasti tuhoa tehtävässään. Annetaan ihmisille mahdollisuus! Ilon kautta.

Turhan negatiivisesti on lähestytty muuten juhlarahaakin, joka kiellettiin. Mehän emme ole yksin kolikkojen kieltolinjalla. Ranska raivostui Waterloo-kolikosta ja Saksassa ärsytti juhlaraha, jossa kuvattiin DDR:n valtapuolueen synty. Suomen pikku kolikkohan on sitä paitsi lavastettu, koska ammuttavat hymyilevät siinä rentoina.

En malta olla sanomatta - toivottavasti ette koe tätä negatiivisena, että ei kai sisällissodan hirvittävimmän tapauksen kuvaaminen juhlarahassa ole kovinkaan ystävällinen  teko. Sehän avaa taisteluhaudat uudelleen ja saa ihmiset tappelemaan jälleen siitäkin, että kuka sen sisällissodan aloitti ja kuka puolusti ja ketä tai mitä puolusti ja kuka murhasi Pinsiön paronin tai isoisän pienen punaveljen. Sisällissota mikä sisällissota, ei siinä enää mitään harjattavaa ole. Kolikkoon sopisi jokin rakentava aihe: suo, kuokka ja Jussi, kuten joku jossain ehdotti.

Iloiseksi lopuksi todettakoon, että työttömyys on taas piirun verran vähentynyt ja poliisikoira Körmy on pelastanut kuopiolaismiehen varmalta paleltumiskuolemalta metsästä. Sekin on hienoa, että vappuna sataa räntää. Ei tarvitse vielä herätä talviunesta, vaan voi edelleen kääriytyä toppatakkiin ja villahousuihin.

(Maalaus Marc Chagall)

19.4.2017

Satu hyvästä papista


Olipas elelipäs kerran pastori, jonka nimi ei ollut Marjaana Lapatossu vaan Marjaana Pitkätossu. Hän asui Hyväkummussa, ja kun hän hääräsi keittiössään, kaikki kupit olivat ihanasti eriparisia, samoin sukat. Voi jopa olla, että jos vasemmassa jalassa oli raidallinen sukka, oikeassa oli pilkullinen, tai päinvastoin. 
— En ole koskaan antanut antanut pikkuasioiden vaivata mieltäni, enkä sen, mitä toiset sanovat, pastori Pitkätossu nauraa niin että kaunis punainen tukka leiskuu kuin kupari auringossa. Otsatukan alta pilkistävät veikeät ja maailmaa nähneet silmät. On oltu naimisissa jopa intiaanin kanssa, ja isä on heimokuningas brittiläisessä Länsi-Afrikassa. 
Pastori Pitkätossuhan on tullut tunnetuksi siitä, että on aina valmis auttamaan hätää kärsiviä uusilla rohkeilla tavoilla ja onpa hän heittänyt vartalonsa ohella persoonansakin peliin, vähän kuin jokuset hyvät piispatkin, jotka ymmärtävät olla viis veisaamatta laeista silloin kun hätä on kärsivillä. Häntä - Marjaanaa - ja miksei myös herra piispaakin on kovasti kiitetty humaanista työstään, ja uskoisin, että jopa rauhan Nobel Suomeen on nyt lähellä. Jommallekummalle.
Väliin pastori on joutunut auttamishalussaan ääritilanteisiin henkensä kaupalla. Viimeksi hän joutui jopa juoksemaan ehtiäkseen poliisiauton alle. Autossa oli Abdullah, jota vietiin palautuskoneeseen. - Kuvaa koko ajan, joutuu pastori hihkumaan ystävälleen, joka videoi pastorin taitavaa syöksyä auton eteen. Auto matelee hitaasti eteenpäin, ja pastori tekee useita yrityksiä päästäkseen auton tönäisemäksi. Vaan videointi epäonnistuu, koska auto ei tönäisekään pastoria, vaan poliisi taluttaa pastorin rauhallisesti sivummalle. 
- Miten joku voi karkottaa tänne tulleita pakolaisia suoraan kidutettavaksi ja tapettavaksi, huutaa hyvä pastorimme ja hyppää tasajalkaa, hihkuu toreilla ja turuilla niin että pulut pelästyvät.  Myös koululaiset pelästyvät ja menevät itkien kotiin kysymään vanhemmiltaan, miksi Suomi lähettää ihmisiä suoraan kuolemaan. Niin että millainen maa tämä Suomi oikein on? 
- Mitä sanon lapsilleni, kun he kysyvät, että äiti, missä sinä olit, kun Abdullah murhattiin, pohdiskelee pastori osallistumistaan toritapahtumiin. - Sanon, että äiti oli Rautatientorilla ja poliisiauton alla. 
Ja lopuksi. Jokin katharsis ja palkinto tässä nyt on tarpeen, sillä saduilla pitää olla onnellinen loppu.   Kun emme kuitenkaan saa 32 miljoonaa afganistanilaista tänne pelastettua sydämettömien suomalaisten vuoksi, niin otetaan se happy end tästä rahapuolesta, ikään kuin lohdukkeeksi. Nimittäin ihmisläheinen ja kristillinen työ on aivan liian aliarvostettua ja rahallisesti alimitoitettua. Vaan - tattadaa - piispa Kari Mäkinen on juuri saanut 30 000 euron palkkion  inhimillisten arvojen puolesta tehdystä työstä! Hallelujaa!  

Ja eikö pappi ja äiti, ystävämme Marjaana Pitkätossu ansaitsisi vielä suuremman palkinnon? Kari Mäkinen ei ole pannut kuin puhtaan sielunsa uhrialttarille, Marjaana on ollut valmis uhraamaan myös hennon ruumiinsa poliisiauton alle kuolemaan pakolaisten puolesta. Tämä jos mikä, kertoo suuresta sydämestä ja rehellisyydestä.

8.4.2017

Käsi sydämelle



Minua kummastuttaa se, miten tietyt piirit koettavat mitätöidä Tukholman terroristi-iskusta käydyn keskustelun laineita. Tunteet ovat pinnalla. Tuntuu siltä, että isku on kerta kerralta lähempänä Suomea. Itsekin olen ollut kesätöissä Åhlensin tavaratalossa ja istunut iltoja Sergelin torin aukion kivireunuksilla kuuntelemassa katusoittajien folkmusiikkia.

Edellisen keskustelun loppupuolella muuan keskustelija muistutti Breivikin terroriteosta ja viittasi terroristikristittyihin, joiden tekoja on hänen mukaansa enemmän kuin muslimiterroristien. Oikeastaan hän ei ilmeisesti hyväksynyt sanaa muslimiterroristi, koska se leimaa muslimit.

Kun kirjoittaa Googleen hakulausekkeen "terroristikristittyjen teot", on hakutulos ainakin minun koneellani nolla kappaletta. Mikä siis on terminä terroristikristitty, jos sana otetaan tarkkaan semanttiseen tutkiskeluun? Minäpä kerron teille.

Kun sanalla muslimiterroristi viitataan sekä henkilön tekoon että uskontoon, on selvää, että sanan alkuosa määrittää perusosaa. Sana antaa ymmärtää, että on monenlaisia terroristeja, ja nyt puhutaan yhdestä lajista, muslimimiterroristeista. On yleisesti tiedossa, että muslimiterroriteossa kuullaan usein huuto Allahu akbar, eli teot tehdään uskonnossa palvotun jumaluuden nimeen, Jumalan eli Allahin kunniaksi.

Entä sitten terroristikristitty? Huomio kiinnittyy ensinnäkin siihen, että tässä yhdyssanassa sanan osat ovat toisinpäin, perusosana on kristitty ja määriteosana eli taustoittajana terroristi. Miksi ei kristittyterroristi muslimiterroristin mukaan?

 - Vastaus on perin yksinkertainen. Siksi, että sana tekemällä tehty, väsättty tiettyjä tarkoitusperiä varten, ei luonnollisesta tarpeesta syntynyt, kuten sanat kielihistoriallisesti useimmiten ovat. Osat ovat lipsahtaneet väärinpäin, korostamaan kristittyyden terrorismiluonnetta. Islamhan taas tunnetusti on rauhan uskonto, joten sen terroristisuutta ei voi korostaa joidenkin tahojen mielestä: terroristimuslimi. Kauheaa.

Jos nyt vielä mennään  hieman syvemmälle semantiikkaan, niin termin terroristikristitty, joka siis vihjaa kristittyyden syvempään terrorismiluonteeseen, tulisi pitää sisällään se, että terroriteko on tehty kristillisyyden nimissä huutaen Jumalan kunniaa samalla kun surmaa viattomia, eikö totta: räiskis räiskis pum pum, kunnia Jumalalle taivaissa, isän pojan ja pyhän hengen nimeen!

Käsi sydämelle kaikki terroristikristityistä puhujat: montako tällaista terroritekoa tiedätte maailmassa tapahtuneen viime vuosisadoilla? Eikö ole harhaanjohtavaa ja väärää käyttää tätä sanaa mitätöimään muslimiterroristien tekoja Euroopassa, maanosassa, joka antaa heille uusia koteja ja elantoja?

Ja kuinka usein terroristikristityt ovat menneet kristinuskon nimissä Lähi-itään murhaamaan muslimeja, jolloin he oikeasti olisivat terroristikristittyjä? Nyt ei puhuta sotatoimista, vaan yksittäistapauksista, jollaisia muslimienkin Euroopassa suorittamat joukkomurhat median mukaan usein ovat.

Mitä tulee erikseen Breivikin terroritekoon, niin tässäkin ero muslimiterroristien tekoihin on olemassa. Breivik todettiin pitkällisten lääke- ja oikeustieteellisten tutkimusten tuloksena luonnehäiriöiseksi, psykopaattiseksi luonnehäiriöiseksi, joka vastaa teoistaan, koska ei ole mielisairas. Luonnehäiriöinen ihminen ei tee hirmutekojaan aatteen vuoksi, vaan oman voimantunteensa ajamana, koska hän on maailman kuningas, ei jumala eikä allah.


4.4.2017

Populismia ja valeuutisia




Joskus ajattelin, että vain perussuomalaiset ovat populisteja, mutta yhä enemmän näyttää siltä, että tämän päivän populisteja ovat vallan muut tahot, esimerkiksi Helsingin vihreät. Populismi näyttää liittyvän usein opposition vaalipuheisiin.

Vai mitä tulee ajatella Ville Niinistön tänäisistä tviittauksista, joissa hän antaa vääriä tietoja Suomen pakkopalautetuista turvapaikanhakijoista: joukossa on Ville Niinistön mukaan ollut raskaana olevaa naista, lasta eikä ketään ei ole kuultu tilanteessa. Lapset on revitty kouluista ja naiset synnytysvuoteistaan ja kaikki on työnnetty kylmästi lentokoneeseen ja lähetetty tapettaviksi Afganistaniin. - Niinistön levittämät tiedot ovat osoittautuneet vääriksi, kuten olette varmaan jo lukeneet.

Olen niin hämmentynyt tästä pakkopalautustilanteen öyhöttämisestä ja mielenosoittajien tunkeutumisesta sisäasiainministeriöön, että katson uteliaana aiheesta videon valemediasta. Josko siinä olisi jotakin oikeasti totta. 

Videossa punatukkainen naispappi Marjaana juoksee poliisiauton etten kirkuen  ÄLKÄÄ AJAKO PÄÄLLE, ÄLKÄÄ AJAKO PÄÄLLE. Ja sitten punapukuiselle naiselle: - Kuvaa koko ajan, kuvaa koko ajan.  Ja naisystävä  kuvaa papin heittäytymistä turvapaikanhakijoita vievän auton eteen. Poliisit ovat hyvin rauhallisia, eivät puhu mitään, taluttavat vain  punapään pois. Mutta nainen tulee aina uudelleen auton eteen ja huutaa samaan hengenvetoon että älkää ajako päälle, ja naisystävälle: - Kuvaa koko ajan. 

Näin tehdään uutisia. Afganistan ei liene maailman turvallisin maa, mutta ei turvattominkaan. Maahanmuutto­virasto ja valitus­tuomioistuimet noudattavat päätöksissään yhteisiä, eurooppalaisia kriteerejä. Muutkin EU-maat ovat palauttaneet viime kuukausina afganistanilaisia turvapaikanhakijoita. Suomi tuskin voi poiketa suurestikaan EU:n sisäisestä käytännöstä. 

”Myös alaikäiset saavat kielteisiä päätöksiä. Missään Euroopan maassa ei ole linjaa, että kaikki alle 18-vuotiaat saisivat turvapaikan”, Päivi Nerg Maahanmuuttovirastosta sanoo. 
Pienen ihmisen tulee olla näinä kuohuvina aikoina tarkkana siitä, mitä uskoo ja miten suodattaa tietoa. Hyväkään ihminen ei ole poikkeus väärän tiedon levittämisessä.

Tuntuu, että olen kuin lastu laineilla. Joka puolella on valtava hässäkkä, hyviä suvaitsevia ihmisiä oikeudenmukaisine totuuksineen, kiharatukkainen rauhanenkeli Ville johtaa joukkoja joka kiihtyy omista huudoistaan, on rasisteja, pelottavia Odinin sotureita,  julmia virkailijoita, hirveitä poliiseja, kaamea hallitus, fasistinen Migri, kärsiviä työttömiä ja kuolevia köyhiä ja toivottomia pakolaislapsia ja raskaana olevia naisia. Kaikki kelluvat sikin sokin kuin Hieronymus Boschin maalauksessa. Inferno. Se tämä Eurooppa nyt on, sellaiseksi erikoisesti Suomi on maalattu. 

Vai meneekö se yksinkertaisesti vaan niin, että ketään tänne tullutta turvapaikanhakijaa ei saisi palauttaa? Mikä sen palautuksen vaihtoehto oikein edes olisi? Vastausta en ole löytänyt. 

29.3.2017

Se on julmaa, kun ihmistä riisutaan



Aamun olen tuskitellut kesäpaikan kiinteistöverolipun kanssa ja todennut, että verokarhu tekee ihmisestä nöyrän, on aina tehnyt. Huomaan lisäksi, että saunarakennus on verotuksessa merkitty "lämpöeristetyksi". Se osaltaan vaikuttaa veroprosenttiin, joka on kohonnut viime vuodesta lähes kaksinkertaiseksi euromäärältään - 1,10:stä 1,80:een! Käytännössä karkeasti pyöristettynä nousu merkitsee parinsadan euron nousua lähes neljäänsataan.

Sitäkin mietin, miten mökinomistajana muka kulutan kuntaa niin, että siitä pitää erikseen rangaista. Maksan itse jätevesilaskuni ja sakokaivoni tyhjennykset ja kunnossapidon, jolloin palkkaan kuntalaisia yrityksiä ja työmiehiä. Maksan myös jätteenkuljetusmaksua paikkakuntalaiselle yrittäjälle, joka tyhjentää astiani keväästä syksyyn. Lisäksi tilaan silloin tällöin ison roskalavan, kun tyhjennän siskon kanssa kesäpaikan aittoja romusta, ettei jälkeenjäävälle jää  ikävää perkuuhommaa.

Jälkensä pitää ajoissa korjata, on siskon motto. Hän varustautuu muutenkin hyvin maallisen elämän katoavuuteen. Rahat on talletettuna suomalaiseen pankkiin lentokuljetusta ja polttohautausta varten. Kotimaan mullat ovat tärkeät. Erikoisen tuohtunut sisko oli, kun seurakunta ei myynyt uurnapaikkoja etukäteen.

Suosin muuten myös kesäpaikan kyläkauppaa, kampaajaa ja hierojaa ja jopa paikallista pankkia. Osallistun kylätapahtumiin ja markkinarientoihin  ja vetelen emäntien paistamia lettuja ja makkaroita napaani rupatellen kyläläisten kanssa. Olen monelle tuttu ja jokusen ystäväkin.

Vaan mitä siis tarkoittaa lämpöeristetty saunarakennus? Googlaan asiaa, ja vastaukseksi saan monenlaisia täytteitä ja levyjä, lasivillaa, vuorivillaa, vaneria, pahvia, kemiallisia aineita ynnä muuta materiaalia, jota en ole havainnut takkahuoneen saati varsinaisen saunan rakosissa. On vain  puhdas paljas hirsi luonnontilassa, sekä ulko- että sisäseinissä. Taatusti en ole ilmoittanut saunaa lämpöeristetyksi.


Loppukevennyksenä verovuodatukseen otettakoon tähän erään naispoliitikon aseistariisuva kommentti Ylen tänäisestä aamuteeveestä. Haastateltavana oli perussuomalaisten tyhmänä - tietysti - myhäilevä Sampo Terho. Tässä tuon terävän ja viisaan naispoliitikon kommentti: Sukupuolihan on liukuva käsite. 

Kehotan arvon lukijaa siis unohtamaan, mitä siellä omissa pöksyissä oikein on. Sillä ei ole mitään väliä, olet tärkeä, vaikka siellä olisi mitä. Sukupuoli on noussut korvien väliin. Siellä se on.

Lopultakaan, mitä millään on väliä. Mitä ihmiselle jää käteen tässä matoisessa maailmassa?

Niin kuin hammaslääkärini sanoi vetäessään hammastani: Se on julmaa kun ihmistä riisutaan.

23.3.2017

Leprekauni

Melkein luulen, ettette tiedä, mikä leprekauni on. Voisin toki sanoa myös leprechaun, mutta eipä taida auttaa. Viittaankin ylöspäin. Kuvassa on leprekauni, pieni vihreä mies, peräisin irlantilaisesta mytologiasta. Leprekaunit kätkevät kolikoita sateenkaaren päässä oleviin aarrearkkuihin. Jos ihminen sattuu saamaan leprekaunin kiinni, tämä yrittää ostaa itsensä vapaaksi toteuttamalla kolme ihmisen toivetta. Leprekaunit voivat pukeutua vihreän lisäksi myös punaisiin nuttuihin. Punavihreät leprekaunit ovat siis toiveiden toteuttajia.

Jospa ne toteuttaisivat meikäläisenkin toiveita! Olen nimittäin ajatellut äänestää kunnallisvaaleissa vihreää ehdokasta, ottaa jonkun heistä kiinni.  Alan olla vanha ja äkeä nainen, joka vihaa jokaista muutosta luonnollisessa maisemassa ja liikkumareviirillään.

Kun näkee kaivinkoneen luontoretkellään, tietää, ettei se lupaa hyvää. Kun näkee punaisella merkityn puun metsässä, tietää, että kohta se lähtee hyötykäyttöön tai pois betonin alta. Kun näkee isomman liudan puita keltaisen muovinauhan sisällä, tietää että piru on irti: tähän tulee jotain suurta ja mahtavaa tekniikan ihmettä.

Jostain luin, että puolueista vihreät puolustavat eniten ympäristöä talousmahtia vastaan, jos tarvis on. Luontoa ei vihreitten mielestä saa käyttää hyväksi esimerkiksi työpaikkojen luonnissa. Ongelmatilanteessa tulee valita luonto eikä ihmisen taloushyötyä.

Niin samaa mieltä. Ihminen on joutava otus, pilaa maapallon ja pilaa aatteet, poliittiset ja uskonnolliset. Miten monta hyvää ideologiaa on ymmärtämätön tai vallanhimoinen ihminen valjastanut itselleen ja tehnyt sen nimissä hirveitä tekoja. Helsingissäkin kaupunkisuunnitteluviranomaiset suunnittelevat ruisrääkkien, peltopyitten ja kehrääjien pesimäalueen  uhraamista Östersundomissa asuinalueen alle.

Olisiko siis vihreistä maailman pelastajiksi? Vastaus olisi selvä, ellei olisi Ville Niinistöä, tuota pientä vihreää miestä, eduskunnan tiuskeaa rakkikoiraa. Yrittää populismin keinoin ostaa itselleen suosiota ja valtaa, jota hallituksessa ollessaan ei kuitenkaan osaa käyttää.

Mahtoiko Ville  Niinistö nimittäin olla siinä Stubbin hallituksessa, joka tiukensi vuonna 2015 maahanmuuttajien oleskelulupien myöntämistä? Tänään Niinistö kuitenkin haukkuu kirkkain silmin sisäministeriön maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorion, joka syyttää poliitikkoja turhien toiveiden lietsonnasta turvapaikanhakijoille.

Vuorio sanoo tiukasti, ettei mielenosoitus vaikuta millään tavoin jo annettuihin päätöksiin. Muutoksia ei tule ja piste.  Minusta on hyvä, että sana pitää ja on kestävä, siis perusteltu . Ei turvapaikkalupapäätöksiä hatusta vedetä, niin kuin Niinistö taitaa luulla. Suomi ei voi elättää kaikkia tänne tulijoita ja heidän usein isoja perheitään. Tämä on selviö, eikä siinä ole mitään rasismia. Sekin on kummallista, että sisäministeriön tuoretta kyselyä turvapaikka-asioista pyritään hysteerisesti kiistämään, kun tulos oli ilmeisen yllätyksellinen.

Tässä on siis ongelma, joka repii minua kahtaalle. Haluaisin äänestää vihreitä, mutta joka kerran, kun Ville Niinistö avaa suunsa ja alkaa räksyttää, vetäydyn taaksepäin ja toivon hänen olevan hiljaa. Olisipa vihreä poliitikko kuin Nuuskamuikkunen! Ei vihreän kuulu räksyttää vaan polttaa piippua ja viheltää huiluun.


18.3.2017

Hienoa laulua ja löytöjä



Laulu yllä on hieno, muttei liity millään tavoin juttuun, jonka kirjoitan, luulen ainakin niin. Ei edes Hollannin vaaleihin, joissa paikkoja menettänyt puolue voitti ja paikkoja lisännyt hävisi vaalit. Ihmeellisiä ovat Herran tiet, kuin myrskyssä purjehtivan aavelaivan. (Tulihan se sieltä, kytky, muttei jytky.)

Merkillisiä muttei merkittäviä pieniä sattumuksia on tapahtunut. Ensinnäkin löysin keskeltä katua naisten alushousut, puhtaat ja madamekokoa, oletettavasti XXL, läpinäkyvin pitsisomistein, oikein sievät ja ehdottoman käytetyt. Otin kuvankin, mutten julkene panna sitä asialliseen blogiin. Minua jäi vain kiihottamaan ajatus siitä, mikä on  alushousujen tarina. Miksi ne siinä kävelykadulla olivat?  Jostain tilanteesta ne siihen ovat tupsahtaneet. Onko teillä, arvoisat lukijat, käsitystä tapahtuman kulusta?

Lisää pieniä sattumuksia on sukututkimusrintamalla. Raaputin nimittäin poskestani vanutikkuun sylkikudosnäytteen, suljin pussiin ja lähetin Family Tree Dnahan Amerikoihin. Sain vastauksena alueita, joilta muinaiset esi-isäni ovat lähtöisin ja lisäksi 57 sivua "matcheja" eli osumia henkilöistä, joiden kanssa minulla on mahdollisia yhteisiä esi-isiä kahden - viiden sukupolven takaa. Sain myös ennusteen mahdollisesta silmieni väristä. 

Noissa matcheissa on pääsääntöisesti tuntemattomia ihmisiä, mutta muutama tunnettukin, kuten varmaan kaikilla. Se yllätti, että nämä jokuset tunnetut ovat kaikki puheammateissa, poliitikkoja ja juontajia. Voisin mieluusti panna itseni sinne poliitikko-osastoon, koska kaikenlainen paasaaminen on kivaa, kuten taatusti olette huomanneet. 

Vielä yllätti noista dna-tuloksista se, että minussa on hitunen aasialaisia geenejä, mikä on kai aika harvinaista. Kenties olenkin ollut edellisessä elämässäni tai esi-esi-esi-esi-isäni on ollut muslimi itäisillä mailla. Somaa!

Nyt on upea kevätpäivä. En jää märehtimään koneen ääreen, vaan siirrän itseni luontoon kameran kanssa, Vilho Vartaisen upea laulu korvissani. Menkää tekin ulos ja tarkkailkaa kevään merkkejä. Jokohan telkät ovat tulleet joelle? Tai kiurut? Minä päivänä kuuluu peipposen liverrys? Hetkenä minä hyvänsä pulpahtaa leskenlehti asvaltin reunasta ulos. Se pitää tietysti kuvata. - Eikö sinulla ole jo nokkosperhonen, kysyi ystäväni Martta, kun kuvasin kevään ensimmäistä perhosta taas kerran mökillä. Martta ei ymmärrä.  

7.3.2017

Matti Kurikka ja polyamoria






Kuvassa ei ole Matti Kurikkaa (1863-1915), oman aikansa suurta julkkista, vaikuttajaa, kirjailijaa, lehtimiestä. Jos haluatte nähdä kuvan tästä palavasilmäisestä liehuvasta liekinvarresta, katsokaa alemmas. Tässä ylempänä tehdään kunniaa kaikenlaisille ideologisille rakkauksille vaikkapa sen kunniaksi, että homoparien kirkkovihkiminenkin on nyt laillista.

Edellisessä keskustelussa nimittäin viitattiin Matti Kurikkaan ja  Sointula-yhteisön ihanteisiin, joista yksi oli vapaa rakkaus, polyamoria. Nostan Kurikasta vain tämän esille - huolimatta Kurikan varsin kiihottavasta persoonasta ja elämästä. Termi on nimittäin tupsahtanut silmiini viime aikoina pariinkin otteeseen, ja esimerkiksi aamun Helsingin Sanomissa oli esittely uudesta polyamoriaa käsittelevästä tv-sarjasta. 

Myös hipit aikoinaan ihannoivat "vapaata rakkautta", monisuhteisuutta. Me nuoret löysimme itsemme ja varsinkin lihallisen olemuksemme noina hehkuvina vuosikymmeninä.  Hippityttöjen tuli antaa kaikille, iloisesti ja pihtaamatta. Väitän, että tuon ajan opiskelijapojilla oli riemukkaat oltavat. 

Väitän myös, että suomalainen sovinismi versoi noista hippivuosista, mutta älkää käsittäkö väärin ainakaan tahallanne, sillä vika oli myös naisten, jotka avasivat sylinsä koko kurssille. Vapaa rakkaus kukoisti, kaikki saivat kukkia, rumat, hintelät, mutta varsinkin basistit, runoilijat ja radikaalit toimijat. Yhtä Raijaakin huudeltiin aina aamuisin luennolle, mutta hän ilmestyi puolen päivän aikaan milloin parin pakistanilaisen, milloin afrikkalaisten kämpiltä. Kukaan ei koskaan tiennyt, missä Raija oli. Elämäntyönsä hän sittemmin suoritti tiukkana matematiikan lehtorina. Eikä mennyt koskaan naimisiin.

Ja voidaan näissä polymuisteloissa mennä ajallisesti hippiaikoja ja Kurikkaakin pidemmälle. Voidaan hypätä ehkä keskiaika ja sitä seuranneet ikävät uskonnollisen puritanismin vuosisadat yli. 

Jo alkavat häämöttää antiikin ajan vapaan rakkauden riemut. Ne kai tiedetään yleisesti: monenlaiset, ehkä jopa kaikenlaiset sukupuolisuhteet olivat sallittuja ja käytössä. Mitä oletettavimmin myös lapsiin kohdistuvat, pedofiileja ei tuomittu, kuten ei muitakaan seksuaalisuuden muotoja.  - Katsokaa antiikin ja myöhempiäkin maalauksia. Miten paljon erotiikkaa tihkuvissa maalauksissa on alastomia lasten vartaloita, noita pikku kerubeja pulleine pyllyineen ja poskineen, lemmennuolineen, ja ilmankin, aikuisten seassa pyörimässä, aikuisten kätösissä kosketeltavina.

Kun muutenkin katselee vanhojen maalausten kuvasatoa,  havaitsee helposti, että lihallisen rakkauden kirjo oli laaja. Oli yksisarvisia neidon kanssa metsässä, oli paholaisdemoneja ja pukkeja naiseen yhtymässä, oli joutsen parittelemassa Ledan kanssa, oli alastomien naisvartaloitten ryöstöjä ja viettelyjä, oli taistelussa kuolevia miesvartaloja joka poimu ja kohouma tarkoin piirrettynä. 

Kysyä voi sitäkin, miksi ennen ihminen kuvattiin usein alastomana. Mitä se teidän mielestänne kuvasti, miksi niin tehtiin? Onhan ihmisellä ollut historiallisina aikoina vaateet yllään.

Vaan yksi seikka on havaittavissa uudemmissakin maalauksissa. Kuvissa on useammin mies naisjoukon kanssa, kuin miesjoukko naisen kanssa. Jos kuvassa on naisjoukko, kyseessä on monesti haaremin tai ilotalon naisjoukko viihdyttämässä miestä, etenkin kamasutralaisessa taiteessa naisia on paljon huolehtimassa yhden miehen viihdytyksestä. Antiikin maalauksissa naiset voivat olla ainoitakin hahmoja - ja naisrakkautta on kuvattu paljon, nymfit hipelöivät toistensa nännejä Pompeijin raunioiden säilyneissä seinämaalauksissakin. Vaan missä ovat antiikin ajat homomiesmaalaukset?


Lopuksi takaisin Matti Kurikkaan, kiisteltyyn persoonaan ja kovaan naistenmieheen. Hän koetti toteuttaa ajatuksiaan yhteisasumisesta, yhteistaloudesta, vapaasta rakkaudesta ja päivähoidosta Sointulassa, perustamassaan ihanneyhdyskunnassa. Kova naistenmies aiheutti käytöksellään kuitenkin monia aviodraamoja ja pahennusta. 

Onko sellaista yhteisöä, jossa polyamoria, monisuhteisuus, on joskus onnistunut? Muistan lukeneeni tuoreimman esimerkin suomalaismiehestä, joka kihlasi yhtaikaa kaksi naista, jotka hymyilivät miehen kainalossa. Mitähän heille nyt kuuluu? Lisääkö polyamoria onnellisuutta? Lisääntyykö rakkauden määrä, vai jakaantuuko se vaan useammalle?

2.3.2017

Fillarimies mukulakivikadulla eli miten muistot syntyvät ja muuttuvat faktoiksi



1.3. Paikallislehdessä on vanhoja valokuvia pikkukaupungista, jonka paljasjalkainen asukas olen, tänne palannut, tänne jäänyt. Tämä tietysti voi johtaa monenlaisiin päätelmiin persoonastani. Kaikki ovat taatusti oikeutettuja, ja useimmat varmaan oikein.


Tärkeintä nyt kuitenkin on, että valokuvassa pyöräilee mukulakivikadulla isä. Tekisi mieli suurentaa kuva klikkaamalla tai sormia pyyhkäisemällä, mutta ei tämä suurene, paperikuva. En ole kuvaa ennen nähnyt, mutta  kenelläkään muulla kuin isällä ei voi olla tuollaista mustaa otsakiehkuraa ja tummaa pukua päällä kun pyöräilee. Mahtaako olla kissanrusettikin kaulassa? Sitä paitsi hänen toimistonsa oli tällä kadulla, menosuuntaan muutaman talon päässä, Vihtori Mäkisen talossa, jonne minä synnyin myöhemmin, hyvässä etuajassa, kun asiat olivat edenneet tiettyyn pisteeseen.

Tuo talo taas, joka on isän selän takana, on iso kauppahuone, jonka yläkerrassa korkeiden rappujen päässä oli ravintola Seurahuone, syntinen paikka. Kenties isä on pistäytynyt siellä. Toisaalta selän takana kauempana on myös se virasto, jossa äiti oli työssä. Kenties isä tuleekin sieltä asiointimatkalta.
           
Kuvan alla lukee, että ennen kadun kiveämistä pyörä vajosi syvälle saveen. Mahtoi isästä olla hienoa ajella upouudella mukulakiveyksellä! Itse en muista mukulakiveystä, vaan mieluummin sileän tien. Toisaalta muistan hevosten kavioiden kopseen nupukiviä vasten, kun ne vetivät kärryillä maitotonkkia läheiseen meijeriin.   Tai luulen muistavani. Mieli täyttää aukkoja selvillä ääniefekteillä. Näin muistot syntyvät, hatarat tuulentuvat. Voi nimittäin olla, ettei niitä hevosiakaan ollut, vaan maidot tuotiin pienillä lava-autoilla. Kenties olen nähnyt vain sen valokuvan, jossa entisaikain hevoset seisoivat meijerin nostolavan edessä maitokärryineen.

2.3. Mitä faktoihin tulee, en minä sitäkään tiedä, mikä on tuon pyöräilijän nimi. Hieman epäillen tarkastelen hänen otsaansa ja pään rakennetta. Isällä oli korkea otsa ja kapeat kasvot, ja hän oli mieluummin hintelä kuin vanttera. Kuvan mies on vankkarakenteinen, tai sitten puku on vaan löysä. Olisiko hän sittenkin joku muu?


Tässä muuten toinen kuva, fillarimiehen ottama, jetsulleen samasta paikasta kuin tuo lehtikuva. Annamaija ja minä seisomme saman valokuvaliikkeen edessä, jossa lehtikuvan mystinen rouvas-herrasjono jonkin vuoksi seisoskelee. Ei siinä pysäkkiäkään ollut.

Minulla ja Annamaijalla oli punaiset takit ja lentäjänlakki ja huopapipo virkatuin reunoin päässä, kumisaappaat jalassa. Täytyi lykätä kevättä, niin kuin nytkin. On vain päivien kysymys, milloin ensimmäinen telkkäpari ui Kokemäenjoessa.

Vaan mitä te, arvoisat lukijat, ajattelette ihmisen matkasta tällä Telluksella? Tuleeko ihmisen kulkea elämänsä ajan reppu selässä, siirtyä paikasta toiseen, lähteä syntysijoiltaan, eli onko elämä sarja fyysisiä liikkeitä kohti mahdollisimman suurta etäisyyttä lähtölaiturista? Entä, jos kulkee takaisinpäin tai takaperin kuin rapu eikä etene fyysisesti kovinkaan etäälle alkupisteestään?

23.2.2017

Kortinpeluusäännöt

Hieman pelottaa lausua sanaakaan Ranskan äärioikeiston presidenttiehdokkaan, Marine Le Penin huivitempusta. Kirjoittaisin mieluusti niin kuin Iltalehden kolumnisti Alan Salehzadeh: Feministit, ottakaa mallia Le Penistä! Mitä todennäköisimmin joku kaivaisi korttipakan taskustaan ja heittäisi Iineksen lounaspöytään äärioikeisto-,  persuus- tai rasismikortin.

Entä jos teenkin niin kuin Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Ville Similä tänäisessä kolumnissaan, jota valitettavasti ei löydy nettiversiosta, ja otsikoin juttuni Villen tapaan näin: Le Penin härski huivitemppu (HS 23.2.2017). Tuleeko sovinismikorttia? Vähän epäilen, niitä ei nykyään jaeta. Harmi, että HS on sulkenut juttunsa nettiversion ulkopuolelle, joten siitä ei pääse keskustelemaan.

Taustaksi uutisaiheesta mainittakoon sen verran, että Marine Le Pen vieraili alkuviikosta Libanonissa. Hänen oli määrä tavata sunnimuslimien suurmufti Abdel-Latif Derian, joka etukäteen edellytti naisen peittävän päänsä huivilla hänen edessään, oletettavasti suurmuftiuden vuoksi.

Tähänhän tämä naikkonen ei suostunut, vaan peruutti tapaamisen. Toimittaja Ville Similä kirjoittaa kolumnissaan nasevasti, että teko ei ollut ollenkaan naisten oikeuksien puolesta, vaan röyhkeä poliittinen temppu, koska Libanon on edistyksellinen ja vapaamielinen maa. Similä kirjoittaa myös, että huivipakko on harvinainen.

Niin tai näin. Jutun päätavoite ei ole suomia huivipakkoa tai Le Penin huivitemppua, vaan sitä, että sanoi tästä asiasta mitä tahansa, kortinläiskintä alkaa välittömästi. Jos Iines sanoo, että ihailee Le Penin huivitemppua, se tulkitaan aivan yleisesti Le Penin kaikinpuoliseksi ihailuksi. Iinekselle ehdotetaan Laura Huhtasaaren äänestämistä - eikös hän ole lisäksi teiltä päin?


Ihmisiä voi mielestäni mainiosti syyttää laiskasta ajattelusta. Kirjoituksen tyhjiä aukkoja - niitä jää aina välttämättä - täytetään oman mielen ennakkoluuloilla, peloilla ja uhkakuvilla olettaen ne muillekin tosiksi. Rakennetaan aukkoihin mahtavaa olkiukkoa, jonka varaan perustetaan koko oma jatkoviestintä. Pohdiskeleminen ei totisesti ole päivän sana.

Ilmiöistä ei voi kirjoittaa olematta itse ilmiö tai sen ilmiön suorittaja. Kummallista! Enemmän kuin pohdiskelemista harrastetaan jopa haban pumppausta, fitnessiä. Proteiinin liika syönti taitaa kutistaa sukupuolielinten lisäksi myös aivoja. Ei ihme, että masturbaatiokin on lisääntynyt merkittävästi yhteiskunnassa.

Minua on syytetty milloin homofoobikoksi, milloin rasistiksi, milloin Ilja Janitskinin ja MV-lehden seuraajaksi, rajakiksi. Koskaan en ole haukkunut seksuaalisuuden mitään suuntaa - tyttäreni kummi oli vanha ihana homo, paras ystäväni taloyhtiössä on maahanmuuttaja, iloitsin EU:n rajattomuudesta enkä halua rajoja kiinni edes susilta tai karhuilta. Olisin vain halunnut ne lapset ja naiset tänne ennen miestulvaa.

Miten kirjoittajan siis tulee olla ja elää, ettei saisi kortteja kasvoilleen? Eikö asioita pitäisi katsoa monesta näkökulmasta eikä kapean putken läpi, putken, johon mahtuu vain yksi näkökulma? Ja vielä: kaikkein ilkeimmät kortit minuun on lätkäisty sieltä tietynvärisestä kuplasta käsin. Ei se silti estä minua edelleenkään äänestämästä punaväriä. Suren vain ihmisten henkistä heikkoutta, mielen laiskuutta. Ajatelkaa, älkää lätkikö kortteja!

18.2.2017

Oikeat vastaukset


Muuan professori on esittänyt, että poikien syrjäytyminen ja heikkojen oppilaiden huono koulumenestys johtuu suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumisesta. Köyhiä ja syrjäytyjiä on entistä enemmän. 


Toinen vika koulun huonouteen ovat opettajat, jotka elävät pumpulissa ja operoivat vain mukavuusalueellaan eivätkä ymmärrä syrjäytyneiden ongelmia. Niinpä heidän tulisi nyt muuttua.  Poikia tulisi motivoida ottamalla käyttöön heidät luontaiset kykynsä, joita opettajat eivät professorin mukaan tunnista. Ettäs tiedätte, kaikki Suomen opettajat, maailmalla tosin ykkösiksi rankatut. Tehkää tilaa pojille.

Eivät ole vanhemmatkaan tyytyväisiä opettajiin, jotka kiusaavat vanhempia turhilla Wilma-viesteillään.  Niinpä poiminkin tähän alle lauantain ratoksi lehdestä  muutamia tosielämän esimerkkejä vanhempien postaamista Wilma-viesteistä. Viestin perässä on Iineksen oikea vastaus rutisevalle vanhemmalle:

Meidän poika sai Wilma-merkinnän ja tunnin jälki-istuntoa kun voiteli leipänsä ”voinottoveitsellä” leipäpaikalla.” (Hyvin menee)
Jos teidän poika voiteli voileipänsä tarjoiluveitsellä, hän hidasti tahallaan ruokajonoa. Teidän poika kyllä tietää, ettei leipää voidella tarjoiluveitsellä, vaan omalla veitsellä ja omalla paikalla.
Ensimmäistä luokkaa oli käyty kaksi viikkoa, kun opettajalta tuli huolestunut Wilma-viesti, että lapsi ei osaa vieläkään lukea. No oppimaanhan sinne kouluun oli tultu... En huolestunut asiasta.” (Sake )
Nyt Sake  on  pihalla. Kahdessa viikossa ei missään Suomen koulussa opeteta lasta lukemaan. Ei edes yritetä. Saken kannattaa  perehtyä poikaansa vaikka lukemalla tämän kanssa yhdessä kirjaa.
Wilma oli aikoinaan se suurin vitsialusta/turhake! Poikanne on välitunnilla osallistunut kavereidensa kanssa muurahaisten syömiseen, keskustelettehan kotona…” (Äimänkäkenä)
Äimänkäen olisi kannattanut opettaa pojalleen ajoissa, ettei kärpäseltäkään revitä siipiä. Muurahaisilla on osansa luonnon kiertokulussa, mutta ei koltiaisten hampaissa. Lähdepä Äimänkäki vaikka luontoretkelle lapsesi kanssa katsomaan muurahaiskekoa. 
Wilman tulon jälkeen oli opettajilla sormi herkässä ja tuli (kai uutuuden viehätyksestä) jos jonkinmoisia viestejä ja varsinkin tuntimerkintöjä. Parhaita oli kynä kotona, puuttui pyyhekumi, väärät liikuntavaatteet (oli ne mitä liikuntasuunnitelmassa luki, mutta opettaja olikin vaihtanut lajia), ei ollut sisäpelikenkiä (aiemmin tullut viesti, että kenkiä ei saa käyttää, koska kaikilla sellaisia ei ole). Nyt teini jo amitsussa, mutta tuntuu sielläkin olevan vanhan koulukunnan viestinlähettelijöitä.” (Voihan Wilma)
Nimimerkki on lyönyt laimin huolellisuuden opettamisen pojalleen. Koulu ei ole ehtymätön kynä- eikä kumivarasto, vaan jokainen saa työvälineen kestosäilytykseensä. Koulu ei huolehdi huolimattoman välineistä. Saman menon jatkuminen amitsussa kertoo enemmän nimimerkin lapsosesta kuin opettajista.
Eräässä yläasteen koulussa poikani sai jälki-istuntoa, kun kavereiden kanssa halusi tehdä kotitalouden tunnilla vanukasta. Kotitalouden opettaja, joka otti tästä itseensä, oli nimeltään Paula. Kirje kotiin ja jälki-istunto?” (Tiina)
Poikasi ei ole nähtävästi kertonut, että Paulan jääkaappi ei ole kotijääkaappi. Siellä on jämptisti ne ainekset, joita kullakin kotitaloustunnilla tarvitaan. Jos poikasi ottaa jääkaappiin varatun kerman tai munat, pääateriaksi suunniteltu janssoninkiusaus jää tekemättä. 
Open mielestä muksu ollut LIIKAA KIPEÄNÄ, ensin flunssa, perään vatsatauti ja taas hetkosen kuluttua kuumetta ja nuhaa, astmalääkärikäyntiä, puhalluskokeita jne. Minkä taudeille voi? Tästä lähtien muksu meneekin kouluun vaikka yrjö lentäisi!” (Esukka) 
On pelkästään hyvä asia, että opettaja seuraa muksusi poissaoloja. Runsaat poissaolot kertovat ongelmista ja johtavat muksun jälkeenjäämiseen opetuksesta ja muista oppilaista. Kiitä siis opettajaa, joka jaksaa olla huolissaan muksusi taudeista. 
”Wilmasta tosiaan kuuluu välillä kummia: pojalla oli eka- tai tokaluokalla hajonnut koulusta saatu viivoitin. Se oli liukunut pulpetinkantta avattaessa saranoiden väliin. Seurauksena Wilma-merkintä, jossa otsikkona ”Koulun omaisuuden turmeleminen”. Otsikon perusteella odotin ”hieman” vakavampaa rikosta…” (MUSTA TUNTUUUUU) 
Keskustelehan lisää kullanmurusi kanssa. Et oletettavasti tiedä kaikkea viivottimen rikkoutumisesta. Opettaja ei tee merkintää yhdestä tahattomasta rikkoutumisesta, eikä koulu ei ole ehtymätön viivoitinvarasto. Opeta pojalle totuudenrakkautta!
”Ykkösluokalla opettajani oli laittanut merkinnän siitä, kun luokkatoverini oli lyönyt minua. Minun olisi kuulemma pitänyt olla hiljaa, ettei olisi minua tarvinnut lyödä.” (Markku)
Markulle suuta soukemmaksi ja tiedoksi, että miettii uudelleen sitä, mitä huuteli ennen tappelua. Lyöminen on väärin, mutta niin on huutelukin. 

14.2.2017

Leninillä kylpypäivä



Kovasti en ole mikään Happy Valentine -ihminen. Mutta  eihän se nyt pahakaan ole välillä kiittää teitä, arvoisat lukijat ja kommentoijat, myös puskakommentoijat ja vakituiset anonyymit, sulkakynän ahkerasta leiskutuksesta ja nasevastakin kritiikistä ja vastaanhangoittelusta. Kiitos! Vaisu olisi se kirjoitusalusta, jossa hyrisisi vain bloginpitäjän totuus ja jossa energia kuluisi toisten selkääntaputteluun ja oman vaatimattoman mutta ah niin loistavan egon nostoon. 

Työssänikin  koetin opettaa itselleni, että  ei riitä se, että opettaa mediakritiikkiä opetussuunnitelman mukaisesti. Eli nykypäivään sovellettuna se olisi, että se ei riitä, että opettaa oppilaan suhtautumaan kriittisesti uutisiin ja asioihin, niin että hän oppii tunnistamaan vihapuheen ja valemediat. 

Ei, vaan kaikkien pienten märkäkorvien tulee oppia epäilemään ja kritisoimaan eniten omia mielipiteitään. Papukaijamerkin saa se neropatti, joka oppii lisäksi satirisoimaan ja parodioimaan omaa itseään, olemaan itseironinen, sietämään vastapuolta ilman hirveitä hirttohaluja. Olen hieman suruissani siitä, etten pääse soveltamaan oppejani tämän päivän kasvavaan nuorisoon. (Oi Jumala, miksi sinä veit minulta äänen, instrumenttini. Kun taas Leena-Marja, joka oli turhautunut ja huono, sai pitää äänensä, joka oli lisäksi ruma. Kysyy Aino Inkeri Ankeinen.)


Itsekriittisyyden riemulaulusta sujuva hypähdys tähän päivään. Päivän poliittisesti tärkein uutinen lienee vaihteeksi jokin muu kuin Trumpin toimet tai Ruben Stillerin eroaminen Ylen Pressiklubista. Kaikki kunnia Stillerille persoonallisesta ja hauskasta toimittamisesta, mutta kyllähän se loppuvaiheessa oli jo puhdasta suunpieksäntää, agendaa ja Susanna Kuparista, kolmella yhtä kiintiöpersua tai muuta piruparkaa vastaan. Sipiläkin todettiin syyttömäksi syytöksiin, ja tämä taisi panna maljat yli laidan vähän  yhdellä ja toisellakin Ylen tähtitoimittajalla. 

Nyt asiaan. Painopiste on tällä kertaa lopussa: päivän tärkein uutinen on poimittu Helsingin Sanomista. Tosin uutistekstiä ei linkissä näy kuin maksaville, mutta lööppi riittänee tässä kiireisessä maailmassa. 

Vladimir Iljits Lenin joutuu nimittäin taas kylpyyn. Hänen balsamoitu kehonsa kun pitää kylvettää joka toinen vuosi. Muumiota käsitellään oletettavasti silkkihansikkain ja pieteetillä, kenties jopa kuplivassa vaahtokylvyssä ja musiikin säestyksellä. Loput voitte kuvitella itse. 

(Valokuvassa Buster Keaton)

4.2.2017

Hei mambo, tehdäänkö Kekkosesta luuranko!




3.2. Kirpputorilta tarttui mukaan  kahdella eurolla Karin piirroskirja Kerro kerro kuvastin, vuodelta 1961. Kuvissa seikkailee pulskia isäntiä, patamustia rovasteja, pässiksi naamioituneita vennamoja, laihoja duunareita, kansallispukuisia suomineitoja, venäjän kielen aakkoskirjaa tavaavia siloposkisia kekkosia, pärinäpoikia sekä tietysti paljon virkavaltaa, ennen kaikkea poliiseja, joita jekutetaan  olan takaa.

Ympäristönä on paljolti kaupunki teknillisen kulttuurin hähättelyineen, mutta usein myös maaseutu, jonka tanssipaikan edustan traktorit tukkivat, joten muodostuu maaseudullekin "pysäköintipropleema". Kun Helsingissä on sattunut kaksi aseellista pankkiryöstöä, istuu maaseudun Säästöpankin portailla pakkasessa Itaraisen isäntä, koska "sillä on tili pankissa".

On myös mustahattuisen miehen kitkeriä havaintoja ja nuorison tarkkailua, on jopa uudiskielen pällistelyä. Tunnetuiksihan tulivat aikoinaan Karin uudisehdotuksista mm. haarasoipio (sello), meniö (auto), kimppameniö (bussi), moniläpiö (klarinetti),  jättisahio (kontrabasso) ja  nenästin (nenäliina).

Kari Suomalaisen kaltaista valtavirroista piitaamatonta nerokasta taiteilijasivaltajaa ei ole nähtykään sitten Kari Suomalaisen. Hänen jälkeensä silloisen median henkinen ilmapiiri yhdenmukaistui ja valtavirtaistui, ja kuten ylläolevasta kuvasta huomaa, olemme edelleen siinä, mihin Suomalainen työnsä joutui jättämään Sanoma osakeyhtiön erotettua hänet. Kuva on mitä ajankohtaisin.

4.2. En ole varmaan ainoa, joka kaipaa  Kari Suomalaisen oivalluksia tähän aikaan, juuri tähän päivään ja nimenomaan Helsingin Sanomien etusivun vasempaan alanurkkaan. Erottaessaan Suomalaisen lehti menetti paljon, eikä menetetty ole tullut takaisin. Valitettavasti, sillä aukko on iso.

On sääli, että Suomessa viestinnän henkinen ilmapiiri on uhkaava ja ahtaaksi kuroutuva. Nettipoliisien määrää kasvatetaan merkittävästi, ja ääri-ilmaisijoita vaaditaan giljotiiniin.   Miten sitten kuvailmaisu, miten kaikenlaisten graffitien ja mielenosoituskylttien kuvat ja tekstit, jotka uhkaavat milloin maahanmuuttajia, milloin rasisteja, milloin poliiseja, milloin mitäkin? Uhkaako valvonnan lisääminen myös kuvailmaisun ja mielenilmaisun vapautta?

Mitenkä lienee laulun laita? Saako Suomessa vielä laulaa vaikkapa heimamboota, kun joku voi tulkita sen italiaanojen pilkaksi? Vai?

Mieluummin minä näkisin, että sanan ja kynän ja siveltimen säilä heiluu purevastikin. Onhan meillä jumalavita laki turvanamme. Siihen vedotkaamme, jos meitä on loukattu, mutta älkäämme estäkö ilmaisun vapautta millään saralla.

28.1.2017

Kitisijöitä



Ylen teettämän tutkimuksen mukaan valtaosa opiskelijoita kokee taloutensa heikoksi. 60 prosenttia yliopisto- ja 70 prosenttia ammattikorkeakouluopiskelijoista ei pidä talouttaan hyvänä.

Tätä uutista on kommentoinut mm.  valtiotieteiden tohtori, Aalto-yliopiston johtamiskoulun Aalto EE:n toimitusjohtaja Pekka Mattila Facebookissa seuraavasti:

"Jos opiskelija haluaa lomailla ja matkustaa, menköön töihin ja ratkaiskoon ongelman. Ei ole veronmaksajan asia tarjota hedonismiin hoitoa. Kaikenlaisia kitisijöitä sitä nykyään." 
"Uudempi koulukunta haluaa maksattaa varhaiskeski-ikään jatkuvat identiteettiprojektinsa muilla, Mattila kirjoittaa ja arvioi, että maksuton koulutus, tuettu asuminen, terveydenhoito ja ateriointi eivät taida riittää mihinkään."

Eihän tässä voi entisenä näkkileivän purijana ja ruokaa varastaneena opiskelijana muuta kuin taputtaa pieniä kätösiään yhteen.  Eikös muka opiskelijan kuulukaan nähdä nälkää ja matkustaa viikonloppuisin kotiin äidin lihasoppakattilan ääreen? Meillä ainakin vielä sairasvuoteellaankin äiti muisteli, miten tulimme siskon kanssa lauantaina kotiin ja ryntäsimme suoraan soppakauhaan kiinni, rahattomina ja usein flunssaisina räkänokkina.

Vaan tutkinnot suoritettiin rutisematta, ja kesällä käytiin Ruotsissa, ei hurvittelemassa vaan tehdastyössä tienaamassa vaaterahaa syksyksi, jotta pääsisimme vähän bailaamaan. Syksyllä nostettiin sitten muuhun elantoon opintolainat. Opintotuki taisi olla sata markkaa syyslukukaudelta, ja eräänkin kerran hurvittelin ostamalla oman kirjoituskoneen, Facit Privatin.

Valtion takaamaa opintolainaa maksettiin sitten kymmenen vuotta takaisin, jumalattomia kuukausieriä vaatimattomasta alkupalkasta. Vaan kiitollisuus ei herpaantunut hetkeksikään. Hieman vain ihmetteli, että miksi kukaan ei kiittänyt minua, minähän sen lainan maksoin takaisin korkoineen, ei valtio. Kun sain maksettua, olinkin jo keski-ikäinen. Kiitos minä itse! Vieläkään en päässyt istumaan rahakasan päälle, vaan alkoi asuntolainan takaisinmaksu. Terveisiä Osku Pajamäelle lähettää ahne sukupolvi, joka sai kaiken ilmaiseksi.

Tätä taustaa vasten en ihmettele Pekka Mattilan  puuskahdusta. Mies on totisesti oikeassa, ja katsoo nenäänsä pidemmälle. Moni opiskelija ei näe etuuksiaan, joita nyt jo saa. Miksi valtion tosiaan tulisi kustantaa opiskelijalle tai kenellekään muullekaan elämä niin, että kaikki olisi täysimittaista ja mukavaa? Pieni kurjuus pitää ihmisen nöyränä ja asettaa asiat hieman toisenlaiseen tärkeysjärjestykseen kuin mä ja mun bodyni ja laiffini.

Sitäkin mietin, miksi opintojen harjoittelujaksoilta pitäisi saada erikseen palkka. Kyseessähän on opintotuen kattama kohtalaisen lyhyt opiskelu harjoittelupaikassa. Jos palkka maksettaisiin, voisi kysyä, pitääkö opintotuki lakkauttaa siksi aikaa. Miten pitkälle valtion elatto pitää ulottaa? Mikä on riittävä määrä ja humaania?

*

Tähän loppuun kevennykseksi vielä yksi kitisijä, Teemu Selänne. Mies on suuren someyleisön mielestä nyt armoton tosikko, loukkaantunut kivojen Broljesten veljesten ivalaulusta. Sankari ei kestä pientä pilkkaa itsestään ja perheestään! Itse en ole tätä veljesten tuotantoa kuunnellut, enkä kovasti haluakaan.

Jään vain miettimään, pitääkö ihmisen aina vain kestää kaikki kiusaaminen, sillä mielenpahoittamiselle pitää nauraa kovasti tässä narsistisessa ajassamme.  Kiusaaminen on puheessa ja teoissa normalisoitu, ja etenkin jos on julkisuuden henkilö, tulee kestää ruoskan jäljet hymyillen. Kiitos vaan sinullekin, Tuomas Kyrö, joka lähinnä taot rahaa hahmollasi.

Ja loppujen lopuksi päivän iloinen uutinen: Aamun Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen esittely uudesta  Hannu Salaman elämäkerrasta Paperilla seisova perkele. Tein varauksen kirjastoon ja jo helähti puhelin: kirja on noudettavissa samantien. Pikkukaupungin etuja. Kiitos valtio, palvelustasi.

(Maalaus Briton Riviére)

23.1.2017

Trump vaihtoi Obaman verhotkin!



Näinä päivinä kun Trump on suurin uhka maailman naisille, syön eväitä kannon nokassa ja ihmettelen keväistä tuntua. Plusasteita, aurinkoa, puitten oksilla kimaltavia vesipisaroita. Koski kuohuu avoimena.

On sattunut niin monta huonoa äänestystulosta lähiaikoina. Suomeen tuli huono hallituskombo, Englannissa voitti brexit ja USA:ssa Trump. Kaikki vääriä valintoja, joiden takia media on kestohorkassa ja median maailmanlopun ennustusten myötä me lukijatkin.

En halua valittaa tässä nyt yhtään lisää, niin ankea tunnelma kaikkialla on. En jää tuleen makaamaan, vaan mietin ensi hätään, miten tästä nyt noustaan, miten eteenpäin.

On syytä analysoida pattitilannetta purkamalla se osiin. Kaikkiin kolmeen yllä mainittuun onnettomaan tapahtumaan liittyy valintatilanne, maassa suoritettu vaali kaikkine esivalmistautumisineen ja pidettyine puheineen. On ollut siis aikaa harkita ääntään, kaikilla on ollut tilaisuus osallistua ja vetää punainen viivansa.

Vai siinäkö se vika onkin? Että kaikilla on ollut lupa? Kun jokaisen lähiön työtön, leipäjonon lorvija ja korpiseudun mitään ymmärtämätön juutas rosinoineen  on päästetty uurnille uhoamaan. Höplästä vedettävät, huijatut, amislaiset, lukutaidottomat, sahatyöntekijät. Mahtavan kotikasvatuksen saaneet nuoret. Mäntit, moukat, pöljät.

Pitäisikö  säätää jokin äänestyskortti? Kun eivät ymmärrä äänestää oikein.  Sen saisi, kun selviäisi testistä läpi. Testi olisi laadittu Pirkkalassa, ääritapauksessa myös Kalliossa tai Mensan tiloissa. Testissä olisi taattuja kysymyksiä elintärkeästä globaaliudesta, sukupuolettomuuskasvatuksesta, uskonnoista, kieliasioista, suhteesta poliisiin,  ja omasta Suomi-kuvasta kirjoitettaisiin satasanainen essee. Kartoitettaisiin myös rajakysymyksiä ja ajatuksia suuresta maailmasta. Pitäisi saada toimikunnan asettama alin pistemäärä. Ellei saisi, ei saisi äänestyslupaa. Näin eliminoitaisiin epätoivottavat väärät äänestystulokset.

Näillä eväillä kohti Pohjois- - - pohjoista aamunkoittoa. Valonnäkemisiin!

(Kuva elokuvasta Ryysyrannan Jooseppi)

18.1.2017

Mä haluan sun



17.1. Lehdissä varoitellaan naisväkeä huijarikapteeneista ja muista pettureista. Muutama nainen on tullut esiin ja antanut kasvot huijarin ansaan joutuneelle viattomalle uhrille. Ensin mies on pyytänyt muutamaa tuhatta euroa, jolla nainen voi lunastaa varakkaan miehen arvokkaan lähetyksen suojaan Suomeen. Nainen on innoissaan maksanut. Samantien on tullut lisäpyyntö: nyt tarvitaan timanttilähetyksen vakuusmaksuksi seitsemän tuhatta euroa, muuten pakettia ei saa ulos postista. Nainen maksaa. Mies rakastaa ja on juuri tulemaisillaan, Suomeen.

Eihän tässä voi muuta kuin ihmetellä. Miten rikkaita yksinäiset naiset oikein ovat, kun samantien pystyvät siirtämään kymmeniä tuhansia miehen tilille? Ketkä naiset meillä näin varoissaan ovat, kun työttömiä on pilvin pimein, samoin pienituloisia hoitajia ja kaupan myyjiä? Missä ne rikkaat luuraavat?

Akateemisia naisia taas harvoin voi vedättää, sen verran kriittistä sakkia tässä ollaan, nenä nirpallaan ja suu mutrussa. Unissanikaan en panisi euron latiakaan tuntemattoman miehen tilille. Pakolaiseltakin tahdon passit ja paperit,  ennen kuin uskon hädän. Jos voi ottaa iPhonen taskuun, voi ottaa passinkin. Kun noudattaa samaa nyrpeää asennetta kaikkeen uuteen, miehiinkiin, ei taatusti hävitä rahojaan mustaviiksille.

18.1.  Olen lukenut viime päivinä inkeriläiseltä naapuriltani, olkoon nyt vaikka Irina, lainaksi saamaani kirjaa erään inkeriläissuvun historiasta. Innostuin aiheesta lukiessani Tervon Matriarkkaa, josta on ollut keskustelua Einesbaarin puolella, lähinnä minun ja Tapsan kesken. Muut eivät liene kirjaa lukeneet.

Kysyin Irinalta mielipidettä Matriarkasta, ja hän sanoi, etteivät inkeriläiset arvosta kirjaa, koska sen maailma  on heille vieras. Inkeriläisistä on tehty omituisia otuksia ja kauniit inkeriläisnimet on halvennettu ja kieleen on keksitty itsetehtyjä sanoja, joita inkeriläiset eivät ole käyttäneet. Tervon sijaan hän suositteli inkeriläistaustaisia kirjoja ja tutkimuksia.

Irinan oman suvun tarina ulottuu seitsemän sukupolven päähän, kantaisään, joka oli suuri mies ja kulttuuripersoona, taiteilija ja monien inkeriläisten laulujen säveltäjä ja kuoronjohtaja. Suku on täynnä taiteilijoita,  opettajia ja yksi suvun jäsen on parhaillaankin tunnetun bändin jäsen, nykyään soololaulaja. Muistan nähneeni hänet viimeksi Suomi Love -nimisessä Ylen musiikkiohjelmassa laulamassa erästä hittiään.

Irina itse on nyt jäämässä työttömäksi, eikä tämä yli viisikymmenvuotias inkeriläisnainen suinkaan aio heittäytyä sosiaalitoimen tukia nostamaan. Ei, hän suorittaa monimuotokoulutuksena työnsä ohella luokanopettajan tutkintoa lähikaupungissa. Nostan hattua sitkeille inkeriläisille, siis suomalaisille kanssasiskoille ja veljille myös. Näitä maahanmuuttajia saa tulla Suomeen vaikka miljoona ihmistä. Eivätkä he ole Tervon kuvaamia maahiskummajaisia, vaan niin kuin Irinakin, jopa meitä kantasuomalaisia hienostuneempaa vanhaa kulttuurisukua, josta me talonpoikien ja renkien ja piikojen lapset emme tiedä mitään.

13.1.2017

Hyödyllisiä idiootteja




Kerroin teille aiemmin Nuorehkosta Leskestä, joka vaivasi minua runsailla puhelinsoitoillaan. Tämä alkoi joskus vuosi pari sitten, kun osoitin hänelle myötätuntoa. Herahti itkemään jotakin pihalla, tulossa jostakin tai menossa johonkin. Sanoi surevansa Hannua, miestään, joka kuoli jalkaruusuun muutama vuosi sitten. Osoitin ymmärtäväni hänen suruaan. Tämä oli virhe, enkä tullut ajatelleeksi, että kuolemasta oli jo kolme vuotta, ja herahtamisvaiheen tulisi kaiken järjen ja kokemani mukaan olla jo ohi. Tämä kaikella kunnioituksella kaikkia surijoita kohtaan.

Jos minä joudun hankaluuksiin tai jopa vaikeuksiin, se tapahtuu liiallisen myötäelämisen vuoksi. Ihmiset tahtovat käyttää ystävällistä persoonaa hyväkseen. Kun hymyilin tuntemattomalle miehelle ystävällisesti laskeutuessamme samalle bussipysäkille, hänpä alkoikin seurata minua ja tultuamme lähiön metsikön reunaan hän tarttui minuun ja alkoi raahata kohti puskia. Tämä tapaus on kerrottu täällä aiemmin, joten  totean vain, että selvisin tilanteesta viekkaudella ja vain nyrjähdyksillä, ruhjeilla ja särkyneillä silmälaseilla. Korvaukseksi sain myöhemmin silmälasien hinnan. Muuta en osannut pyytää, eikä poliisi neuvonut vaatimaan edes lääkärikuluja, kirjasi vain pyynnön laseista. Vaan linnaan se mies joutui, ehdonalaisessa kun oli.

Nyt olen vakavassa liemessä Nuorehkon Lesken kanssa, enkä tahdo järjelläkään keksiä ulospääsyä ahdingosta. Leski soittelee kaikkina vuorokauden aikoina. Saatan herätä puhelimen ääneen ennen kahdeksaa, tai saatan saada puhelun lauantaina iltamyöhään, kun olen saunassa, tai päivällä, kun olen luonnossa kameran kanssa. Lesken puheluita olen saanut myös lääkärin vastaanotolla, kirjastossa, kokouksessa, kesälomalla mustan pitsin yössä, ja hyvin usein kello 22 jälkeen. Ikinä hän ei ole kuolemanvaarassa eikä hänelle ole tapahtunut mitään, mutta hänellä on idea taloyhtiön asioista tai uusi juoru naapurin konkurssista.

Eilen leski soitti kuusi kertaa. Neljänteen soittoon en halunnut enää vastata, enkä vastannut, vaikka puhelin soi pitkään, ja minä pitelin lopulta päätäni äänen särkiessä luissani ja kudoksissani.  Hetkisen kuluttua puhelin soi taas, juuri niin kuin äänettömälle säädetty värinä-ääni soi, jyystäen munaskuita toistuessaan useita minuutteja, mitä nyt puhelin soi ennen kuin katkeaa. Pitelin  korviani ja mietin, minne pakenen. En vastannut. Tuli hiljaista, epäilyttävän hiljaista. En voinut rentoutua, sillä tiesin, että kohta se alkaa taas.  Odotin kireänä. Ja taas, puhelin alkoi  jyystää äänetöntä värinäänsä - hirveä ääni - ja minua alkoi pelottaa, ei vain se, että ääni ei lopu koskaan. Ei kai terve ihminen häiritse toista jatkuvalla soittamisella peräjälkeen, ellei toinen vastaa?

Niinpä vastasin. Leskellä oli teoria taloyhtiön hallituksen toimista. Teoria oli täyttä potaskaa ja pahaa puhetta naapureista, kuten hänen muutkin puhelunsa.  Hän oli kaivanut miesvainajansa,  hallituksen puheenjohtajan, arkistoa ja ilmoitti asianaan, että minun joskus kehumani perhe on haastettu oikeuteen maksamattomista remonttilaskuista. Tämä ilmoitus siis eilen kello 22.30.

Tällaista asiaa hänellä usein on. Salaisia tietoja miesvainajansa arkistoista, jostain lypsettyjä pahoja puheita ja konkurssitietoja talon yrittäjistä, tietoja siitä, kuka on ollut hullujenhuoneella saamassa hoitoa, tietoja nuorista talon hoitajanaisista, jotka antavat kaikille lääkäreille.

Ja minusta hän on saanut kiltin kuuntelijan, koska säälin aikoinaan hänen suruaan. Olen ollut hölmö ja kiltti, hyödyllinen idiootti. Nyt kun pyristelen irti ja sanon hänelle vastaan ja koetan olla vastaamatta hänen puheluihinsa, hän yrittää saada yhä tiukemman otteen minusta. Olen hänen mielestään sivistynyt ihminen,  joka osaa puhua. Imartelua, muka intiimien juorujen uskomista lahjana minulle. Näin hän toimii ja manipuloi ihmisiä. Omituisinta on, että tiedän hänen olevan persoonallisuudeltaan jonkin lajin häiriöinen, mutta en saa sanottua hänelle, että hän puhuu potaskaa, jota en halua kuunnella. Etsiköön uuden hyödyllisen idiootin.

Mitä tästä opin. Älä ole Iines kiltti ihmisille. Ole mieluummin vähän häijy ja arvosi tunteva. Älä hymyile vieraille miehille,  äläkä lohduta liian vuolaasti surevaa leskeä. Kaikki he ripustautuvat sinuun ja imevät veresi.  Tekevät sinusta hyödyllisen idiootin, joka häpeää heikkouttaan, muttei saa lyödyksi ovea kiinni hyväksikäyttäjänsä nenän edestä.  Kannattaako kaikkia oikeasti auttaa yhtään missään? Avuttomuuden takana on liian usein hyväksikäyttäjä. Sitäkin kannattaa minusta pohtia, mitä auttaja on vailla, jos saa hirveitä kiksejä auttamisesta.

(Kuva liittyy Fjodor Dostojevkin teokseen Idiootti)

6.1.2017

Hyvän ja pahan tuolla puolen



5.1. Radiotoimittaja Rea Haverinen on  ilmoittanut somessa antaneensa kovassa pakkasessa palelevalle ryysyläiselle hansikkaat kädestään. Nyt häntä haastatellaan eräällä toisella radiokanavalla. Lisäksi iltapäivälehdet ottivat hänet lööppeihinsä.

Muuan toinen radiojuontaja kertoi tarjonneensa kyydin bangladeshiläiselle naiselle, joka tarpoi kuormineen pitkin jotakin Helsingin sisääntuloteistä. Autettavat olivat nöyriä ja kiitollisia ja auttajat saivat kyyneleet silmiinsä, kuten kuulijat ja lukijatkin, Iineskin, jota erikoisesti palelevan miehen nöyrä kiitollisuus kosketti syvältä sydämestä.

Lisää vaan positiivia uutisia kaiken ahdistuksen ja kaamoksen keskelle! Mistään ei tule niin hyvä mieli, etten sanoisi katharsis,  kuin vähemmän auttamisesta. Kunpa joku voisi tehdä vielä yhden hyvän teon: teloittaa sen lahtelaisen ihmishirviön, joka ampui varsijousella nuolen joutsenen rintaan, niin että poliisikaan ei saanut joutsenta kiinni auttaakseen sitä.  Tässä on ollut asialla itse Pahuus, joka valitettavasti elää hyvän rinnalla tässä maailmassa. Mitä pyörii tällaisen ihmisen mielessä, joka kulkee varsijousen kanssa luonnossa etsimässä kidutuskohteita? Mitä hänelle on tapahtunut? Oikeastaan en halua edes tietää, sillä luultavasti kävisin hänen kimppuunsa, jos hän olisi edessäni. Kyllä, minä joka en osaa raivostua, haluaisin repiä ja lyödä häntä ja huutaa hänelle.

6.1. Luen Tervon Matriarkkaa yhä tuskastuneempana. Nyt olen sivulla 260/405, ja kyseessä on e-versio. Rakenteen sekavuus ja teennäinen kieli harmittavat niin paljon, että tartun teoksen kritiikkeihin. Hämmästyn! Huomaan, että teoksesta on kirjoitettu monessa paikassa ja etenkin keskustelukommenteissa ylistävästi selvästi ilman, että kirjaa on luettu. Eivät ne kai nyt Tervoa arvosta kirjan sijaan? Me Naisetkin puhuu kritiikissään koukuttavasta trilleristä. Nyt minulta on jäänyt huomaamatta jotakin. Lyön pääni pantiksi, että Me Naiset -lehden lukijakunta ei kirjaa ole lukenut, eivät edes toimittajat. Sen verran mainoslauseelta esittely vaikutti. Milloin meillä on yleistynyt tapa kirjoittaa arviointeja asioista ilman perehtymistä muuhun kuin otsikkoon? Näinkö lehtiäkin nykyään luetaan?

Yhdyn siis Tervon teoksen kriittisiin kommentteihin. Tästä kuulette kuitenkin lisää Einesbaarissa, kun Tapsan alustus Matriarkasta kohta julkaistaan. Odotan jännityksellä, mitä Tapsa tulee vastaamaan kysymykseen, ovatko suomalaiset autistista kansaa, joka häätää sukulaiskansatkin mailtaan. Kuljemmeko me kuitenkin pahuuden teitä?

Sanon vielä senkin, että minua haittaa tämän meneillään olevan lukemisprosessin aikana tavattomasti se, että näen Tervon irvailevan jokaisen lauseen takana. Tarkkailen yhtä paljon hänen pyrskähdyksiään kuin lauseen sisältöä. Miksi teksti nyt vaan ei irtaannu persoonastaan? Tällaista en ole ennen kokenut lukiessani.

Lopuksi: Pari iltaa sitten tuli Teemalta hyvä elokuva, Mandariinit. Vihjeenä totean: Katsokaa Areenasta, jos kaipaatte laatuelokuvaa. Hyvän ja pahan tuolla puolen - tässä taisi hyvä kuitenkin voittaa. Vai?

(Maalaus Hugo Simberg)