8.5.2018

Kesäpäiväkirja, sivu 1: Kateetit ja hypotenuusa



Maanantaina 7.5.  Jotain olen oppinut geometriasta. Kun mietin asuintaloni ihmisten lehdenhakutapoja, muistan yllättäen kateetit ja hypotenuusan ja suoran kulman. Heräsin nimittäin kahdeksalta ja hain takapihan kautta Hesarin ja Satakunnan Kansan. Pitkin nurmikkoa ja hypotenuusaa.

Muut asukkaat hakevat lehtensä pitempää reittiä etuoven kautta pitkin betonipihaa. Suora kulma on pihaopasteen kohdalla. Siitä kateetti-ihmiset kääntyvät  kohti postilaatikkoriviä.

Päivällä kuljin metsäreitin lehtoalueella. Valkovuokko kukki, samoin käenrieska ja linnunsilmä, mukulaleinikki aloitteli. Lokit tappelivat joella, peipponen piti kapelia ja pajulintu sujahteli edessäni, kun istahdin kaatuneen puun rungolle riisuen takin ja pipon. Korvaa on särjeskellyt hampaan poistosta lähtien, siksi pipo parissakymmenessä asteessakin. Voisin tietysti laittaa pumpulin korvaan, mutta se tuntuu jättimäiseltä roskalta.

Tiistaina 8.5.  Kun eilen luin Ylen sivuilta, että turvapaikanhakijat tekivät vuonna 2016 yli 160 seksuaalirikosta, pääosin alaikäisten uhrien kanssa, niin tänään luin Hesarista, että Ahmed Mahamed Dualen sai parisen vuotta kakkua raiskattuaan striptease-tanssijan työssään ja uhkailtuaan tätä Isisillä. Lisäksi eilen törmäsin luotetun lehden tietoon, että se kymmenvuotiaan tytön "hyväksikäyttäjä" oli Juusuf Muhammed Abbud, joka selviää käytännössä vuoden - puolentoista vuoden istumisella ja saa jäädä Suomen hyvänäpidon piiriin.

Miekkonenhan ei saanut tuomiota raiskauksesta vaan hyväksikäytöstä, koska lapsi ei osannut kieltää miestä siinä kerrostalon pihalla maatessaan.  Kenties hän jopa hymyili miellyttääkseen miestä. Aikuisen seksuaalista yhtymistä lapseen ei meillä oikeus ymmärrä automaattisesti väkivallaksi, vaikka se sitä on, ei mitään muuta. Eiväthän namusedätkään väkivaltaa käytä, vaan namuja, joilla lapsen suun saa makeaksi samaan aikaan kun setä vähän hyväilee. - Etteikö väkivaltaa, Suomen oikeuslaitos?


Illansuussa Huomenna käyn mökillä, ensi kertaa talven jälkeen. Käyn kunnostamassa haudan ja viemässä äitienpäiväksi kukkia, valkoisen ruusun ja valkoisia pikkuneilikoita. Tiedän jo, että mökki on kunnossa ja liiteri täynnä kuivia puita, putkimiehen syksyllä pilkkomia ja sinne ajamia. 

PS Minua jäi kaihertamaan se, voisiko hypotenuusa joskus olla pitempi reitti kuin kahden kateetin yhteismitallinen matka? Vai onko vitsi siinä, että reitit ovat yhtä pitkät? Muka?

(Valokuvat Iines)

58 kommenttia:

  1. Abbud on toisalta puolen ihana ihminen, tekisi mieli tutustua häneen tarkemmin. Jos joku meinaa, että Abbud pitäisi tappaa välittömästi, sellainen olisi rumaa. Hyi, hyi.

    VastaaPoista
  2. Voipi olla, kuka tietää ihana. Perverssikin on ihminen ja osaa varmaan miellyttämisen taidon, niin kuin moni luonnehäiriöinen. Narsistit ja psykopaatitkin tietävät, miten ihmisten kanssa pelataan.

    Ylipäänsä tuomitseminen kohdistuu tekoon, ei koko ihmiseen. Vaan jos kyseessä on rikos, siitä vastaa tietenkin ihminen itse.

    VastaaPoista
  3. Luin aikoinaan Wittgensteinia. Väitän että ymmärsin hänen kielipelistään n. 6 %. Siihen asti en päässyt että "kun on ymmärtänyt niin paljon että on ikään kuin pääsyt muurin päälle, voi potkaista ne tikapuut pois joiden avulla sinne on päässyt..." no sitä nyt en enää ymmärtänyt, että miksi? niin pitäisi, etc...

    Toisaalta, kiva että joku muu.

    Minusta on fantastista että Iines sinä "ikään kuin pidät pilkkanasi" näitä matemaattisia fakki-idiotismeja. Ja lukion lyhydellä matematiikalla tajuat

    P=NP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on Wittipaldin Sininen kirja. En ole siitä mitään ymmärtänyt, ihmettelen vain, kumpi meistä on sekaisin. - Ja jos tollainen asenne ei lopu, potkaisen sinua, Mikis, polveen.

      Poista
    2. Kunhan potkit, ei polvi Pojasta pahene. - Munille ei saa potkia, paitsi naiset, siitä ei muuta seuraa kuin #meetoota.

      Ps. sanoo mikis... joka yrittää näytellä coolia sovinistia... Emmää kai oikeesti semmote oo? (Tai mistä sen tietää vaikka olisikin?) - Tykkään khinuskikaramelleistä. Tosin niitä kun syö "jonkin verran", jää hampaat kiinni toisiinsa, eikä se oo kivaa. (vitut on!)

      Poista
  4. Luulen - en ole aivan varma - että ratkaiset myös tämän ongelman

    {\displaystyle \operatorname {Hdg} ^{k}(X)=H^{2k}(X,\mathbf {Q} )\cap H^{k,k}(X).}

    Ps. Itse en tiedä mistä siinä on edes kyse. Mutta ihan hirveesti haluaisin tietää, oi Iines! Sano mulle kuule kiltti!

    Ps. Meni väärään lokeroon tämä ensin. Tämä on taas toista asiaa, aika toista, mutta minusta se on saman tekevää tykkääkö joku n.s. "tuhkaluukku" -seksistä, tai ei. Kukin taaplaa tyylillään. Luulen että jään sitä enemmän paitsi mitä enemmän luulen että tyylini on se "ainoa ja oikea".

    Voin olla väärässäkin. Mutta epäilenpä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetyssaarnaaja on ainoa oikea.

      Hehheh, eikun en minä tiedä. Silmät ovat kai tärkeät kaikissa peleissä, ei mikään persuspuoli.

      Joskus silmäilen noita algebran kaavioita ja luen geometrian outoja väittämiä. Ne ovat kuin abstrakteja runoja, käsitteillä hienostelevia. En ymmärrä yleensä sitä lähtökohtaa, miksi asioita pitää etäännyttää yläkäsitteiksi.

      Poista
    2. Minäkin tykkään aika hirveesti DADA runoudesta (Eurooppaan 1920 -luvulla levinnyt runollinen virus. Tai Bakteeri.) Siinä kun sen lukemisessa ei edes tarvinnut teeskennellä että käsittäisi mistä on kyse. Ihan ihanaa!

      Muuten olen samaa mieltä, kuten monet muutkin järkevät ihmiset, kuulemani mukaan 63 % meistä pakanoista, että lähetyssaarnaaja-asentoa parempi on Doggy Style asento. - You Know? Tai sanotaanko näin, että ellet ole ennen kokeillut, kokeillaan.

      nimimerkki: "kaiken kokenut kaiken kärsii"

      Poista
  5. Kun olin pikkupoika, Forssassa käveli haamu... ei, ei se ollut Kommunismin haamu (joka käveli Euroopassa), vaan se oli siniseen popliinitakkiin ja valkoisiin tennareihin somistaunut haamu... se oli Pedofiili! Ihan totta.

    Kauppala oli pieni, kaikki tunsivat (toistensa lisäksi) tämän Pedofiilin, siksi siitä ei tarvinnut sen enempää huolestua. Mitä nyt äidit (rutiinin omaisesti) sanoivat... "varo sitä namusetää" ja lapset heille "joo,joo, mehän varomme". Niinpä siellä kaikki sitten sovussa kävelivät, popliinitakkinen pedofiili ja alakansakoululaiset, ja Ryytmannin Eetu joka oli kehitysvammainen ja jolta koko ajan valu nenästä räkää, ja kauppalan jojhtajat ja insinöörit, jotka myös kävelivät, ja taksikuskit jota ajoivat autojaan, ja krapulaiset apteekkarit, ja me muut ihmiset, jotka muuten vaan olimme liikenteessä... olihan meitä. Aika vitusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Forssa on tottakai minulle Jante. Niin teillekin olisi jos olisitte varhaiselämänne (onko teillä muuten semmoista?) eläneet sanotaan nyt vaikka että... että Pieksämäellä. Pikkukaupunki on aina sydämessänne, koska se mahtuu sinne. Pariisissa tai Lontoossakin sen näette kun äkkiä, hämillänne, katsotte taaksenne... siellähän se, pieksämänne... Olen kiertänyt maailmaa, poikuuteni menetin Brasilian Santoksessa, suhteellisuudentajuni Venetzuelan Caracasissa (jossa en ole edes käynyt, mutta ei takerruta sivuseikkoihin), niin, olen elänyt omaleimaisen elämän. (Jos joku sanoo että on elänyt samanlaisen, epäilen.) Ei niitä ole kolme kertaa vaan niitä on neljä (4) kertaa kun olen katsonut "kuolemaa silmistä" silmiin. Ne on kokemuksia joista ei ylpeile, maksaisi aika paljon - ei nyt tietysti "liikaa" - että ne unohtaisi. Joku yö ne tunkee mun uniini, vuorotellen, voi vittu kun saan niin harvoin nukkua rauhassa!

      Jos kertoisin teille nämä 1, 2, 3, 4, ja 5... joo, myös se viides kerta, kun oon meinannut kuolla, ette uskoisi. Liioittelen, te sanotte. Se on hyvin sanottu! Nuorena ei käsittänyt (= minä en ainakaan!) käsittänyt että voi kuolla. Kuhan kohelsin! (Se, että yli -20 asteessa pakkasessa kiipesin ilman kintaita Lahden radiomastoon, oli vasta kuivaharjettelua... mitä myöhemmin tapahtui. Mutta mitä minä niistä teille kertoilemaan. Ei niissä mitään sankarillisuutta ole, vitut. Kun Santoksessa (älkää menkö siihen kaupunkiin jos tykkäätte olemassaolostanne!) minua ajoi laumallinen ihmisiä takaa machetet kädessä, semmosen saatanan pitkäsvuisen ryytimaan läpi, mikä lie maissipelto jonka kasvit oli pitempiä kuin ihminen, puolitoistakertaa pitempä ainakin kuin minä, ja mua ajettiin takaa... en edes niitä takaa-ajaajia nähnyt, kuulin vain heidän askeliensa kamalan rouskeen, ja sitten tuli mun eteeni verkkoaita, yli 3 metriä, ei mitään mahdollisuutta sen yli päästä, en siis yrittänytkään, vaan lähdin juokseen sen aidan sivua - niin kuin ne muutkin mun perässä. Aita päättyi mereen, samalla lailla kuin aidat usein satamassa, että ovat n. pari metriä eteen merelle päin... (en ole aivan varma ymmärrättekö mitä tarkoitan? yrittäkää kumminkin ymmärtää... plase). Minä hyppäsin eteenpäin, pari metriä, matkalla tarrasin (vasemmalla) kädellä siihen aidan päätyyn, ja sinkautin itseni pari metriä takaisin sinne aidan toiselle puolelle. Siis... tämä on tosijuttu. Ja jos sen tekisi Olympialaisten Voimistelukisassa, se olisi C-osa liike (= on kaikkein korkein). Mutta jos näin en juuri silloin olisi tehnyt (= pystynyt tekemään) olisi minusta tullut vainaa. Enkä tässä teillä tämän enempää paskaa puhuisi.

      - Ps. Olin juuri koulusta päässyt, nuori merimies. Voimistelunopettaja - joka vihasi minua, mutta se on toinen asia - sanoi minulle "kun yhtätoista ei voi antaa, on pakko antaa sinulle vain kymppi". Mutta se tilanne - tämä tapahtui Buenos Airesin merimieskortteleiden takana, siellä ruohikossa, oli niin kinkkinen juttu ettei sitä edes 11ntoista voimistelunumerolla olisi selvittänyt. Selvisin vain sillä että tajusin olevani hengenhädässä. Siksi ylitin itseni.

      Nyt alkaa lätkä!


      Ps. Joko jo kehuin tarpeeksi itseäni? Ai, jaa. Mutta tämä oli totta kyllä kaikki.

      Poista
    2. Santos ... Buenos Aires ... tahallani en näitä paikkoja sekoita. Kokemukseni kaikki ovat olleet todellisia, ikävä kyllä, siksi ne mua vainookin. En ole uskova ihminen. Kun olen kuollut olen kuollut, ja painajaiset muualla. (toivon ainakin niin)

      Poista
  6. Suomi voitti Norjan 7 - 0. Hyvä Norja!

    Eräänä toisena keväänä tähän samaan aikaan, kun olin oppikoululainen vasta, olin ollut kampaajien Maakunnallisten kisojen objektina; ts. minulle oli tehty heidän kisoissa kummalline hiustöyhtö päähäni. (Jolla tää kampaajaoppilas oli saanut III:n palikinnon. Äiti minut niihin kisoihin oli ilmoittanut, en minä.) Nää kampaajatytöt siis olivat mua sinä päivänä käsitelleet, mun hiuksiani. Mutta kun kävelin sieltä kisapaikalta kotiani kohti, itsekseni, oli lauantaipäivä, aurinko hymyilevänä, ja olin muistaakseni 12 -v, hymyilin. Olin hyvin onnellinen. Mutta siitä huolimatta olin utelias. Olin toisessa kauppalanosassa missä juuri koskaan muulloin en ollut ollut. Tutkin paikkoja joiden ohi menin. Yhdestä roskatynnyristä löysin kirjan - en sen nimeä nyt muista mutta sanotaan että se oli jotain "Nainen ja hänen seksuaalisuutensa", niminen. (Ei tietenkään mutta jotain sinne päin kumminkin.) Aloin selailla sitä jo kävellessäni mutta oli pakko pysähdellä, "ohoh, vai niin", ja sitten menin yhden lastauslaiturin lipan alle (= Forssan rautatieasema), ja luin tarkemmin. En kaikkea ymmärtänyt, olin niin nuori vasta, en edes sinne päin, mutta sen minkä ymmärsin, lavensi tietämystäni. Niinpä minä sitten - tukka kummallisesti pöyhittynä - menin kotiini posket vähän punaisina, ja piilotin kirjan muiden oppikirjojeni sekaan. (Ajattelin ettei veljeni sitä sieltä löydä.)


    Se oli kiva kevät, muistan, linnut olivat ystävällisen näköisiä ja lauloivat. Aurinkokin hohki vaan pilviverhojen takaa, ei ollut ilkeä, ja ne kadut jotka kauppalassa olivat asfaltoitu, narskuivat varpaiden alla. - Oi kevät, oi Nuoruus!

    VastaaPoista
  7. Jante - sitähän tämä Pikkukaupunki on. Täällä ihminen on kepulainen ja hän on onnellinen, kun kellari on täynnä perunoita. Täällä kaavoitetaan lähimetsät ja luonnonsuojelualueet nähdään potentiaalina tonttimaana. Täällä parturoidaan vuorenkukkulat suojaisista pusikoista ja kauniista keloista niin että uhanalainen kalliosinisiipi häviää ja hippiäiseltä katoaa pesäpuu. Vuoren alarinteeseen pykätään jumalaton linkkitorni, jonka tukiköydet halkovat maisemaa satojen metrien säteellä. Ihmiset kyttäävät toisiaan ja kirkko hallitsee maisemaa. Suut kaartuvat alaspäin ja kauppaan lähdettäessä ilmettä kohennetaan. Kitsaita ollaan. Että semmoista.

    VastaaPoista
  8. Tämä kommentti asettui vähän väärään paikkaan, mutta menee se tässäkin. Suomi voitti eilen hienosti. Joka ottelu näyttää päättyvän murskavoittoon.

    Ja Saara Aalto selvitti tiensä finaaliin. Itse pidin eniten Valko-Venäjän kauniista rakkauslaulusta, joka valitettavasti tipahti jatkosta.

    VastaaPoista
  9. Pidän Iineksen moraliteeteistä. Hän ei huonoja juttuja kirjoittele, paitsi joskus, silloin ne vasta huonoja onkin! mikis taas mielestäni on hullu, tai pöhkö, eikä sev väliä että itse olen mikis. - Se tästä enää puuttuukin!

    Ps. Sosialistisessa neuvostoUnkarissa suomenkielen opett... unkarinkielen opettajatar kysyi pikku oppilailtaan (noin 10 -v) mitä heiltä kotona puuttui. Siitä näiden sittiäisten piti kirjoittaa aine. Pikkupennut olivat jo realisosialismin sisäistäneet, eli väittivät ettei heiltä muuta puutu kuin ehkä Lenin-kuva telkkarin vierestä. Ja tietysti - off koos - nuo pikku Paholaiset väittivät, että heiltä puuttuu leipää margariinia lakritsia hedelmiä kasviöljyä kaalia vihanneksia ym.banaaneja tomaatteja kurkkua etiikkaa kenkiä jauhoja vaatekankaita pölykapseleita kahvia ja jarrurumpuja etc etc etc. Opettaja jo hermostui kunnes - annas ollakaan - virkeäsilmäinen Iines viittasi ja sanoi: "Meiltä ei puutu mitään!" Opettaja ihmetteli että mitäs kympin tyttö tässä... ai ei muka mitään? Sitten Iines selitti: "Eilen isosisko illalla tuli kotiin ja sanoi että on raskaana. Isä sanoi siihen 'tämä se enää puuttuikin!' No, nyt meillä ei enää puutu mitään".

    VastaaPoista
  10. Minusta runoilijat ovat kummallisia.

    Tai siis ovat mitä ovat, mutta siitä huolmatta ovat kummallisia.

    Ajattelen naisia, josta runoilijat yl. höpisee, tai kuuta, joka kelluu taivaalla. Mitäs heistä? Ovat luonnonilmiöiä kummatkin, ouj jees, entäs sitten? Miks niin hirveesti täytyy tuhlata runonxsäkeitä noihin "tavallisiin" ilmiöihin, kuuhun ja naisiin? Siinähän ovat, ja kelluvat... Eikunihan totta! Minä rakastan naisia, niiden kanssa on kiva lähetellä sähköposteja. Ja on ne muutenkin jotenkin kivoja, naiset. (hengittää vähän aikaa hiljaa ja ihan itsekseen) ... onpa!

    Tänään Suomen miesten luistinmaajoukkue pelaa Danskaa vastaan. Taidanpa tsiigata. Danskit ovat viikingeja myös he, vaikka ei uskoisi. Kerran yövyin teltassa Roskildessa, vittu kun mulla oli hirvee krapula... ja teltan vetoketjujn välistä tunki sisään kärpäsiä. Ne oli tanskalaisia ja surisivat óóó ôôò... Mutta onneksi camping-alueen kioskissa myytiin heti aamusta kunnon vodkaa (52 %). - Ps. Yhdessä vaiheessa Danmarks Radio yritti tulla mun telttaani. Mutta vedin vetoketjun kiinni ja sanin heille, telttakankaan läpi: "nou komments, nou kommentas". - Häipyivät sitten siitä kuin kuppa Töölöstä, kiusaamaan muita ihmisiä, en teltanraosta kurkkinut minne menivät. (huokaus)

    Ps. Oslon (lausutaan Uslu) camping-alue oli niin niin täysi että sain sellaisen reunapaikan joka oli ihan vino. Autokin oli ihan kallellaan - hyvä ettei kierähtänyt kyljelleen - kun sen siihen parkkeerasi. Yöllä kun unipäissäni siitä teltasta tulin kuselle... niin ensimmäiset 30 metriä pyörin PUNKS POUNKS PAUNKS OUtsh kuin vappupallo. Kunnes tajusin, "ai niin", olemme telttailemassa 'kumpuilevalla alueella'. Siihen kyllä sitten tottui, toisen kerran kun yöllä kusella kävin, kävelin ihan normaalisti (= siihen rinteen kallistussuhteeseen) vinosti vaan. Ei ollut mitään häikkää!

    Elämä, olet ihmeellinen? Älä minua jätä vielä, ethän

    Aamulla matkoimme matkaa Kopenhageniin.


    VastaaPoista
  11. Toisena yönä nukuin Tanskassa pellolla jossa oli hyönteisiä jotka sanoivt KAZ STRHSK KRAKS KTS. Ajattelin, että ovat kaskaita. Koko yön rekka-autot ajoivat siitä ohi, Kreikasta Kap Horniin, ei se minua häirinnyt. Heräsin aamulla. Aurinko oli ilkeä, se pisti minua puukolla silmään, sellaista on herätä yksin vieraalla maalla. Ei se ole kivaa... turha sitä romantisoida. Tukholmassa nukuin yhden talon tuulikaapissa, voi vittu kun mua palelsi koko yö, ei siinä nukkumisesta mitään tullut. Aamulla kävelin Stockholms Centralstationille, pesin siellä naamani ja hampaani (sormien avulla) ja sitten vain aloin odottaa, odottaa ja ventata, että laiva illalla lähtisi Suomeen... ja minä auch/också.

    Siinäpähän sitä odotteli! (muistan)

    VastaaPoista
  12. Voi voi kun ne taas sitä valeopettajaa kiusaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töistä vastaa asianomainen professori tai dosentti, tai muu työlle nimetty ohjaaja. Kyseessä on siis ensisijaisesti heidän kunniansa ja työmoraalinsa, ei yksin graduntekijän. On virkavirhe päästää käsiensä läpi virheellinen työ. 

      Gradu ei suinkaan ole ideaalitapauksessa pelkkää omaa päättelyä. Oma tarinointi ei ole tiedettä. 

      Työn tulee viitata ja pohjata alalta tehtyihin muihinkin tutkimuksiin, joita kuuluukin siteerata. Lähdeviitteet tulee toki merkitä huolellisesti, ja juuri tämä on työntarkistajan päävastuualuetta. 

      Jos yliopisto päästää seulansa lävitse plagiaatin, kyseessä on yliopiston viranhaltijan virkavirhe. Aivan sama kuin päätoimittaja päästäisi perättömän uutisen läpi viitsimättä lukea sitä tarkoin etukäteen. Uutisesta riippuen vakavatkin seuraukset kantaa päätoimittaja.

      Poista
    2. Rautalankaa: Jos tämä yksi työ osoitetaan kissojen ja koirien kanssa valetyöksi, putoaa myös ja ennen kaikkea yliopiston viranhaltijoiden päitä ja samalla tutkittavaksi kasaantuu leegio muitakin vaikuttajien graduja. Kun pää aukeaa, loppua ei näy.

      Gradun väsänneenä voin vakuuttaa, että sitä ei tehdä samanlaisella kunnianhimolla ja tarkkuudella kuin väitöskirjaa. Gradun arvosanallahan ei ole vähäisintäkään merkitystä, pääasia että läpi menee ja opiskelija näin valmistuu. Useimmilla on tässä vaiheessa hlvetinmoinen kiire.

      Poista
    3. Kusimulkkumaikat pitääkin uudelleenkoiluttaa. Mieluusti maataloislomittajiksi.

      Poista
    4. Näissä gradujen hyväksymisissä näkyy jo edellisten hallitusten koulutuspolitiikka: yliopistoille heruu rahaa sitä enemmän, mitä useampi tutkinto suoritetaan. Tämä näkyy myös gradujen hyväksymisessä, on näkynyt jo useita vuosia.

      Poista
  13. Ei kukaan teistä varmaan tiedä mitä "kiukkuinen voileipä" voi tehdä? En minäkään ennen tätä päivää. Koska päivä aukeni samanlaisena kuin kaikki muutkin päivät, so. keitin teetä ja tein pari voileipää. Join teen, toista voileipää en jaksanut syödä kokonaan, panin puolet siitä jääkaappiin. Lähdin aamulenkille ja sekin sujui normaalisti (6 km). Kun tulin kotiin, otin jääkaapista tuoremehua - ajattelin tasata nestetasapainoani - niin silloin se puoliksi syöty voileipä puraisi minun nenään. Hitsi, kun sattui! Menin olohuoneen puolelle, otin käteeni lehden (Me Naiset) ja aloin lukea artikkelia "Miten hoidat puutarhaasi". Se oli mielenkiintoinen artikkeli. Avasin (vahingossa) televisionkin, mutta ei sieltä tullut mitään mielenkiintoisia juttuja. Sen takia menin tkaisin jääkaapille, ajattelin kulauttaa kurkkuuni terveellistä bataatti-biisaminmaito juomaa, mutta heti kun avasin jääkaapin oven, puoliksi syöty voileipä puraisi taas minua nenästä. Vittu kun vitutti. Paiskasin hädissäni oven kiinni. Oven takaa kuului kummallista, matalaa murinaa. Mutta en enää uskaltanut avata jääkaapin ovea. Menin parvekkeelle, jossa aurinko paistoi, otin vähän aikaa d-vitamiinikylpyjä, sitten tulin takaisin sisälle. Jossa oli ihan rauhallista. Mutta kun yritin avata siivouskaapin ovea... sieltä kuului karmee MRRRGGGRRR... Niinpä sitten menin keinutuoliin ja keinuin siinä jonkin aikaa, ehkä 3/4 varttia. Jonka jälkeen, kun vilkaisin kappikelloa, joka aina näyttää 1/2 kahta, koska on pysähtynyt... ajattelin että taitaa olla jo aika painua yöpuulle. Niinpä kävin pesemässä hampaani, se kävi sukkeleasti kun minulla on automaattihammasharja, ja riisuin kledjuni. Nakuna upposin sängyn ja viltin ja tempore-patjan väliin ja aloin (mielestäni) koisata. - Tämä siis tapahtui eilen, rakas päiväkirja.

    VastaaPoista
  14. Kirjoitan teille - mutta EI tehdä tästä mitään numeroa - mitä Sandemose minulle merkitsee. Janten laki (Pakolainen ylittää jälkensä) on tietysti tärkein. Mutta minulle tärkeämpi on Me koristamme itsemme sarvilla (Vi pynter oss med horn, 1936.) Teen ajatusmatkan omaan päähäni, nuoruuteeteni, jos kirjoitan tästä Einesbaariin. Yritän, en ole varma onnistunko. - Sandemosea kannattaa silti aina lukea. (Jotkut - ihan hyvät! - ruotsalaiset kirjailijat kun hänet henkilökohtaisesti tunsivat, sanoivat, että hän oli erittäin, erittäin itsekäs ihminen. Ja sen lisäksi myös vittumainen. - Uskon, että oli. Koska oli niin hyvä. Siis kirjailijana.

    Ps. Minulla tätä "Pakolainen ylittää jälkensä" kirjaa on vaihtelevaisesti ollut hyllyssäni. Olen lainannut sitä usein muille ja menettänyt. Yks kple mulla sitä nyt on, sain sen kun nukuin yhden tytön luona Pupuhuhdassa. Tota noin... siis olimme trffanneet toisemme kapakassa ja sitten köllöttelimme toisiamme vasten hänen hetekallaan. Olimme jonkin verran alasti, mutta emme kokonaan. Hän pelkäsi, yksinhuoltaja kun oli, että hänen poikansa tulee sinne äkkiarvaamatta. Siksi olimme koko ajan n. 10 centtimetrin päässä toistemme genitaalialueista. Kuunelin kun hän kertoi elämästään, se kiehtoi minua... Hän oli myymäläauton myyjä, hänen miehensä oli myymäläauton kuljettaja, kahdestaan he kiersivät Keski-Suomea. Hän rakasti miestään, en epäillyt pätkääkään ettei, auto mutkille Pihtiputaalle ja Kivijärvelle ja Kinnulaan ja Luhankaan. (Luhangan kohdalla pistin käteni hänen mahansa päälle, joka oli lämmin.) Koko yön kuuntelin kun hän kertoi elämästään - tuo tyttö joka ensiksi kun mentiin sänkyyn, otti tekohampaat pois suustaan ja pisti ne juomalasiin - PLOMPS. Emme me naineet. Hän kertoi minulle elämänsä, se oli paljon enemmän. Aamulla tutkin hänen kirjahyllyään - yleensä tutkin tutkin ihmisten kirjahyllyt heti tullessani. Näin tuon "Pakolainen ylittää jälkensä", sanoin että tämä on hyvä kirja. Hän pöllytti tukkaani ja sanoi "onko?". Sanoin "On. Hän sanoi "Saat sen". - No, nyt minulla on taas tuo Janten laki. (Kirjoitan siitä jotain, Kabinettiin, minulle se on niin merkittävä.)



    Ps. No niin, nyt Suomen jääkiekkoluistelumaaottelijat kohtaavat kohta Juutit. Meinaan alkaa tsiigata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taukotilanne 0-0.

      Pakolainen alkaa näin...

      "Kun tulin meriltä, olin enemmänkuin yksin. Ystäväni olivat muuttuneet toisenlaisiksi, tai heitä ei enää ollut. Kauppala oli tuttu, mutta eri. Olin täynnä nostalgiaa, joka on ikävä juttu, olin menettänyt otteen maailmaan. Menin kirjastoon, lainasin Sandemosen "Me koristamme itsemme sarvilla", tulin järkiini.- Jo oli aikakin!

      Ps. Matsi jatkuuuuuu!

      Poista
    2. Nyt Juutit johtaa 1 - 0. Se on mielestäni aika samantekevää. Tykkään tytöistä, etenkin iineksistä. Jos kiekkoilisimme toistemme kanssa, tilanne Inkun kanssa saattaisi kutkuttavasti olla 6-0. (Suljen silmäni ja ajattelen.) En laske laskuja joita en osaa, toivon ettei Iineskään. Lintuja tulee valokuvauskoneen eteen, sitten ne pyrähtävät pois, se on yhtä lyhyt aika kun elämämme. Silmän räpäys. Kun minun piti koulukokeessa muistella saksan epäsäännöllisiä verbejä, en minä muistanut. Katselin ikkunasta ulos, siellä oli paksuhkoja harakaoita, ajattelin "ohoh, onpas nuo pulleita, taitavat olla onttoja?" - Saksasta sain seiskan, biologiasta kympin, en minä käsitä miksi.

      Poista
    3. Taisin olla alle viiden vanha (koska viiden vanhana osasin itse lukea) kun äiti lukimulle satua jossa Iines-rukka oli Italiassa töissä. ossain kivihiilikaivoksessa? Sympatiani oli koko ajan tämän tytön puolella, mua hirvitti kauheesti kun se esim. joutui Genovaan. Ajattelin, kun äiti sitä luki, että "voi herranjestas sentään". Kaikki mitä koin, meni mun sydämeni läpi, niin nytkin. En ole sen vahvempi, mitä en ole.

      Tilnne on nyt 1 - 2.

      Poista
    4. Andersenin sadut musta oli kauheen kamalan pelottavia. Hirveen pitkäkaulaisia joutsenia... ei pieni lapsi semmoisia käsitä. Kaikkia lintuja, mitä äiti luki, pelkäsin. Yö oli muuternkinkummallinen juttu, mielestäni, vaikka pimeää en pelkää. Ajattelen, että pimeän takana on aina jotain toista, esimerkiksi vihreää. Puut ovat vihreitä kun pörhistelevät. Syksyllä metsässä on kiva kävellä kun puiden kädet taputtavat sun selkääsi, "moi Mikko". Olen joskus ollut yksin, silloin olen ollut yksin, se on aika kamalaa.

      Poista
    5. En saanut lukea tiettyjä noitia käsitteleviä satuja tyttärelle ollenkaan, jos noita oli koukkunokkainen ja nenässä oli syylä. Lapsi rupesi parkumaan. Kerran hän säikähti parivuotiaana yhden vieraan aatelista konkkanokkaa, tuijotti sitä ja purskahti itkuun. Seuraavan kerran, kun samainen vieras nousi ylös mäkeä, mökillä, hän nosti karkkipussin korkealle päänsä päälle, jotta tytär näkisi sen ensimmäisenä. Toimi.

      Poista
  15. Mikispaska tykkää Andersenista ja sen saduista, koska se oli sitä Kierkegardenia niin vastaan.

    VastaaPoista
  16. Varmaan Lauran opinnäytettä oli ohjaamassa joku mykkä paska Satakunnasta.

    VastaaPoista
  17. Diggaan myös mustista kissoista, Mangemang-rakas.

    Mutta miksi Sinulla on koko ajan häntä pystyssä, miksi? Kärsitkö ilmavaivoista? Kuule, jos on syönyt liikaa hiiriä, ja mahassa sen takia kiergekraadit mourii, kannattaa poiketa Apteekkiin, sieltä saa ilman reseptiä Mickey Mouse -tabletteja. ® Ne edesauttavat piereskelyn vähenemistä. - Kokeileppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä paitsi, Mankemank, jos olet noin ihastunut Laura Huhtasaareen, älä jänistä! Soita hälle! Sano puhelimitse hälle että "täällä mankemanke, kuule, haluatko olla sukupuoliyhteydessä kanssani...?"

      Rohkea rokan syö.

      Poista
    2. Tämä on ihanaa teksti - siinä kuin Anderssoninkin. Voi että!

      https://www.youtube.com/watch?v=zcsynOHHyzo

      Poista
    3. "Manki on aina Manki, eikä suonkaan mikään vanki", sanoi Mankivanki Pertsassa ja Kilussa telkkarissa.

      Poista
  18. Tosin - anna mun arvata - tykkäät todennäköisesti enemmän tästä musta:

    https://www.youtube.com/watch?v=RradOrYKF8U&list=RDNDndt1aE86o&index=2

    No ainakin minä.

    VastaaPoista
  19. Kun kuuntelee tämmöistä laulua, etenkin tota sanoitusta, tulee mieleen

    https://www.youtube.com/watch?v=dSKjDOoF3BQ&index=7&list=RDNDndt1aE86o

    että jättiköhän ottamatta ne kaikki tabletit, myös sen pinkinvärisen, minkä lääkäri kuukausi sitten määräsi...?

    VastaaPoista
  20. https://youtu.be/ptEBLN8Y_3I

    VastaaPoista
  21. En ikinä en ikinä en ikinä en ikinä enkä koskaan ajattele ex-sukupuolikumppaneitani pahalla. Miksi niin tekisin. hyväähän he minulle tekivät, kaikki, niinkuin minä heille. (Tai ainakin yrtitin.) Hyväähän he... On asioita joita ei voi sanoa, ne on koettava, se taas on aika riskaabelia peliä. Joskus Otanmäellä tunsin itseni tavattoman yksinäiseksi, minulla ei ollut siellä siteitä minnekään. Kävelin paljon, Otanmäessä oli hirveesti koiria ja ne kaikki haukkui - inhoan haukkuvia koiria, minusta ne ovat päsmäärääjiä. Olin aika yksin ja jokseenkin surullinen, siis siellä, Kävelin paljon - tai sen taisin jo mainita? - koska tykkään kävellä. Niillä tallustelumatkoilla yks iso, HELVETIN iso haapapuu tuli mulle tutuksi. Koska aina taputtelin sitä kun sen luo tulin. Tai vaikka vaan ajatuksissani ohi kuljin, niin sitä läpsin. Kerran sanoin sille - tämä on totta! - "älä välitä haapa, ei me täällä ijät ja ajat olla!". - voi Vittu kun lohdutti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimmäinen vuosi Otanmäellä oli kiva. Tutustuin koko Kainuuseen (se on mielenkiintoinen Maakunta). Toisena vuona kaikki oli toisin, samaa. Eli tylsää. Siellä ei tavannut muita ihmisiä mitä tapasi, kamaln vähän, ja parturikin - joka oli ihan kummallinen naisihminen - pelotteli minua että "aamuyöstä saat infarktin..." Ihan ihme ämmä? Kovasti sinne roudattiin näitä sudaninpakolaisia, se ei minua haitannut vaikka olivatkin mustia, ihmisiä olivat he. Mutta ne koirat...! oi oi niitä Hyskyja! (Kerran yhtenä yönä... kun olin ihan täysin kyrpiintynyt niiden louskuttamiseen... niin menin yhden koirahäkin luo jossa norjanpystykorva katseli mua ja haukkui... vittu, mä potkaisin sitä häkkiä niin lujaa, monotin, että koira hiljeni heti... rupes vaan tuijottaa mua ihmeissään.)

      Ps. Kissat ovat paljon kivempiä. Vesa Vierikko asui Kissanmaalla, se on osa Tamperetta, minäkin haluaisin asua Catlandiassa.

      Poista
    2. Kissat ovat kivoja. Huomenna muaan Lyyli tulee kyläilemään. Se on yksivuotias. Lumo se oikeasti on, mutta jostain syystä se on muuntunut Lyyliksi. Täällä se pääsee haistelemaan keväistä luontoa, talvisin se on sisäkissa betonierämaassa. Hyvin itsenäinen tapaus, tietää arvonsa ja asemansa. Ihmiset ovat sen palvelijoita.

      Poista
  22. En haluaisi olla sellainen kuin olen, olenhan minä sinultakin - Iines kiltti Tupsukorva - pyytänyt että vähän sensuroisit sanomiani. Siitä en loukkaantuisi - päin vastoin. Koska olen ihminen joka puhuu läpiä päähänsä, kuin reikäjuusto. Kaikki - mikä minulle kuuluu, ei mielestäni teille kuulu. Tai jos kuuluu... jopas on ihmeellistä meininkiä!

    Ps. Norjan Lapissa ihhmisen sielu lepää. ei etsi efferenttäjä - vaan kuten me maallikot sanomme: "Parasympaattinen hermosto vaikuttaa usein päinvastoin kuin sympaattinen hermosto, ei kuitenkaan aina." Tarkoitan, että kun me hermolääkärit (= mikikset) suutuessamme affektioidumme, siinä on kuulkaas lapsukkaiset "leikki kaukana"... pirun kaukanA, KUN nASSE-sETÄ SUUUTTU. No niin mutta nythän emme, kellekään suutu, Nasse setä katsoo vain - oi rakkaat mukulat -teidän tänne lähettämiänne piirustuksi... voi vittu kun ne on karmeen huonoja! Nasse-Setä tommosia vaan kuulkaas Ipanat vetäisi vaan toisella handulla vaan, tosta vaan, jos Setä ehtisi. Mutta en niitä mihinkään lähwettelisi. Ja nyt NasseSetä ei teidän typerien talitinttien kanssa viitti jutella, onhan teillä isä ja äiskä, vittuako mulle visertelle. NasseSetä on nyt niin, niin, niiin hermostunut, beibikäiset, ettei tuu
    paskaakaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=pgHCWU77dWw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nätti-Jussi - legenda jo eläessään - (googleta jos haluat) kertoi että oli saanut pestin Rovaniemelle koirien kusitolpaksi. Oli hänen mielestään hyvä jobi. Mutta sitten kerran tuli niin iso Irlanninsusikoira joka kusi Jussiin yli. Niinpä hän sitten hän sai potkut töistä.

      Ps. Tunnen ihmisen joka tunsi Nätti-Jussin. Oli samoilla savottakämpillä ollut kuin hän. Sanoi, ettei kaikki ihan totta ole, mitä hänestä kerrotaan. Mutta kyllä oli vittumaisen sanavalmis ihminen, sillä se itsensä elättikin, oli kampurajalka, ei siitä mettätöihin ollut... ehei.


      Kukapa meistä täydellinen olisu?

      Poista
    2. Kun herroja - rautaruukin ja valmetin herroja - täynnä oleva bussi kerran notkahti heidän lapinryyppyreisullaan roudan syömään kuoppaan... ja bussi hypähti. Niin Jussi joka bussissa oli mukana, ikään kuin sirkuseläimenä, eksoottisna kummituksena näiden helsinginherrojen kyydissä - niin joku näistä herroista hätääntyi ja kysyi Jussilta "mitäs nyt"? Jussi vastasi "Laanila".

      Tiedän, että ette tiedä mistä on kyse. Minulta meni yli neljäymmentä vuotta ennen kun tajusin miten syvästi rakastin Lappia. Norttbottenia. Laanila... no heha heh, tiedän tarkkaan mitä Nätti-Jussi tarkoitti. (vittuili)

      Poista
    3. En minä rupea sinua enkä muitakaan sensuroimaan, ellet äidy lakia rikkomaan, mikis. En oikein ymmärrä sensuurin päälle. Mikä sen tarkoitus on? Ketä se hyödyttää, että tekstiä poistetaan?

      Noh, olisin minä nuo Mankemangin kiroilut poistanut, koska en siedä keskustelijoiden suoraa haukkumista. En sitten poistanut, kun perässä oli jo muiden kommentteja. Panin vain linkin, että ihminen älä sinä hermostu, sille halpamaiselle haukkujalle.

      Poista
  23. Lasse Lehtisen kirja nättijussista on tavattoman huono. Hän ei jussin sielua siihen ole saanut. Ei, kun Jussi kerran krapuloissaan tilasi taksin eräälle kämppätyömaalle, niin lähdettiin ajaa lujaa Rovanientä kohti. Koska siellä sai viinaa. Mutta kun kello oli niin paljon, piru vie että oli paljon, uhhkasi että Pohjanhovissa tulee kohta valomerkki... niin taksi ajoi valoa nopeammin. Niinpä Jussi sitten meni Pohjanhoviin mutta oli niin päissään että ei päässsyt shsissiish sisälle. Niinpä hän siten istui takaisin taksiin ja he menivät toiseen kapakkaan. Jonne Juusi pääsi.

    Vähän ajan kuluttua Pohjanhovin parkkiin tuli kaksi auton valokiilaa, hirveetä vauhtia, ja sammuivat sitten siihen, POhjanhovin P-paikalle. - Koska mistä ne sen tiesi ettei Jussi Pohjanhoviin päässyt?

    Miettikääpäs.

    Nätti-Jussi (joka oli hirveen Ruma) kertoi niin kummallisia juttuja, että ei niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää niistä on levinnyin (kuin ameeba) kun yks saatanan raharikas kerskui että hänellä on niin paljon rahaa että voisi ostaa vaikka koko Suomen... niin Jussi siihen: "Minäpä en myy".

      Poista
  24. Jussilla oli - näin hän luotettavasti itse kertoi - Rovaniemen säästöpankkitilillä niin paljon rahaa että eivät pankkivirkailijatkaan sitä jaksaneet laskea. Kirjoittivat vaan Jussin pankkikirjalle: "Jussilla on eniten." Ja sitten kun Jussi sieltä muutaman kymppitonnin nosti, kirjoittivat - nätisti kaunokirjoituksella - että Jussi otti vähän.

    VastaaPoista
  25. Joskus ajattelin - seurustelin silloin fiksujen ihmisten kanssa, paljon minua fiksumpien - että jos joku on minun tasoani, hän on hölmö.

    Nyt, kun olen tutustunut teihin, en ole enää yhtä varma.

    ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetulo vaan, Mikis! - Minä taas ajattelin heti, että tuossa on yhtä tyhmä kuin me muutkin.

      Poista
  26. Yhtä tyhmiä ollaan! Jos nuo Mikiksen jutut kerättäisiin yhteen ja tehtäis kirjaksi, Mikis olisi äkkiä Suomen suosituin elävä kirjailija ja hän sais runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Siinä samalla tulisi Iineksen blogi vielä enemmän tutuksi kuin nyt on jo. Ja nuo Riku Riemun painavan tuntuiset lausahdukset pörräisivät kuin mehiläiset siinä ympärillä. Ja Iines sekä Tapsa pitäisivät huolen ajatusten oikeista rajoista, ja kaikenmaailman Anonyymit täydentäisivät kuviota omilla vitsikkäillä huomautuksillaan. Yhtenä päivänä pysähdyin ajattelemaan, että miksi kaikki anonyymit on minusta miehiä? Niin miksi? Vähäjärkisenä ponnistelin aivojani, ja eikös vain yhtäkkiä tullut suuri oivallus: Voivathan ne olla naisiakin! Kuka kieltää naisilta tämän ihanan aseman kommentoijien joukossa. Saa sanoa, mitä haluaa, ja jos on pessimisti hänessä vallalla, voi kirjoittaa toisten puutteista, mutta jos on iloluontoinen voi tehdä mukavia huomioita omasta taidostaan toisten rinnalla ja saavuttaa siten suosiota ja hyvää mieltä. Ne, jotka esiintyvät täällä nimimerkillä, ja joita ei ole mainittu, ovat mielestäni sangen tasapuolista ja järkevää väkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymeja persoonia toivoisi enemmänkin tänne joukkoon! He tuovat oman jännitysmonenttinsa mukanaan. Moni tuntuu hieman arastelevan kirjoittaa tutumpien nimimerkkien sekaan - niin itsekin teen, kun vierailen joissain blogeissa vaikka satunnaisesti ja aihe kiinnostaisi.

      Poista
    2. On myös niin, että blogien määrä on niin valtaisa, että itseltänikin on piilossa varmaan satoja hyviä blogeja, kun aina urautuu vain samoja kurkistelemaan omiensa lisäksi. Sitä paitsi kynnys kirjoittaa lehtien foorumeille on nykyään matala ja moni kokee ne vaikuttavimmiksi areenoiksi saada mielipiteensä julki.

      Joskus selailen Saaran blogia, joka on vielä kirjanmerkeissäni. Se on jo lopettanut, mutta sen sivupalkin ja keskustelujen kautta pääsen niihin blogeihin, jotka olivat kovin tuttuja 2000-luvun alkuvuosina. Kaihoisa olo, kun näitä silmäilee.

      http://saaranblogi.blogspot.fi/

      Poista
    3. Mitä minuun tulee, olen menettänyt taidon tai halun tai jotain muuta tärkeää, koko ajan on tunne, että en osaa kirjoittaa. Varsinkin blogi, johon olen jonkun verran koettanut jotain keksiä, uhkaa kokonaan unohtua. Kuinkahan monta kuukautta siitä on kun viimeksi sen kanssa temppuilin. En muista.

      Mutta arvatkaa mitä! Edellisen Iineksen blogitekstin ja lukuisien kommenttien innostamana yritin toissapäivänä kirjoittaa jotain. Väkisin vängersin juttua, mutta kun sain sen valmiiksi, se katosi. Ei löytynyt mistään. Epätoivo oli suuri. Eilen etsin ja kun ei löytynyt koetin muistella, mitä siinä oli. Ei tullut mieleen. Mutta sitten kun luin uudelleen kommentteja, tämän päiväisiä, oli yksi sana, joka sai minut muistamaan, mistä oli tarkoitus kirjoittaa. Olisiko se ollut Iineksen (pitää tarkistaa). Ei ollut Iineksen, vaan Mikiksen kommentissa se sana, joka liittyi kyllä Iinekseen.

      Että joku sana yksistään saa ihmisen muistamaan, mikä oli ikään kuin keskussana kadonneessa jutussa. Niinpä eilen illalla ja klo kolmeen viime yönä käytin palasten yhteenhitsaamiseen ja kun aamulla heräsin viideltä, luin sen jutun ja paremman puutteessa päätin sen julkaista. Voi että oli vaikea ja kova urakka. Jos en tuota yhtä sanaa olisi huomannut. Olisin vain todennut, pieleen meni. Aidanseipääseen. HALLELUJAA! Kiitos teille kaikille Mikiksen lisäksi. Sillä te olette ainoita kirjoittajia, joiden kommentteja ole viime kuukausina lukenut. Kuulkaa, ne ovat arvotavaraa minulle! Ennenkin olen jutun väsännyt saatuani langanpäästä kiinni, nimenomaa täällä, tässä yhteisössä.

      Poista
    4. PS. Pitää vielä kertoa, että kun kerran googletin yhtä asiaa, joku terveyteen liittyvä ruokajuttu se oli, löysin itseni Iineksen blogista eikä auttanut muuta kuin käydä taas kerran läpi koko blogi ja kaikki toistasataa kommenttia. Ja löytyihän se! Jälleen kommenttien joukosta. Hienoa!

      Poista
    5. Liisu, luin uusimman juttusi, joka on hämmentävä. Hämmentävä, mutta hyvä, huippuhyvä. En tohdi sanoa siitä kuitenkaan vielä mitään, vaan sulattelen ja luen uudestaan. Teksti on jälleen dramaattinen, ja olusiko siinä maagista realismia mukana? Tai symboliikkaa? Olet hyvin voimakas kirjoittaja.

      Poista
    6. Iines, se juttu on kirjoitettu todellisuuspohjalta. Kuulin tapauksesta, mutta tein sitä oman jutun. Ollaan täällä blogissasi puhuttu paljon tapauksista, ei tästä, mutta se voisi hyvin kuulua joukkoon. Tähän tarvitaan uskoa. Kiva että pidit.

      Poista
    7. Todella hämmentävä tarina, jos sillä on tosipohja. Eli koulutyttö tulee raskaaksi käytyään hyvän pastorin luona, ja äiti saa kohtauksen, jossa ensin raivostuu ja sitten alkaa kiittää Jumalaa tyttärensä pyhästä sikiämisestä hengen voimalla, joka on vuodatettu hänen päälleen pastorilassa. Isä on pihalla kaikesta. Niin uskomatonta, että voi olla tottakin.

      Anteeksi Liisu, että puin asiaa tässä, en juttusi perässä, mutta en halua repostella hienoa tarinaasi siellä näin "alatyylisesti". Siellä se on otettava vain kirjoittajan hienona tarinana.

      Tässä uskallan raivostua tuolle äidille ja nyhveröisälle. Miten voi olla noin pimeitä ihmisiä. Jehovan todistajissa?

      Poista