4.6.2018

Kpk, sivu 5, Raha vaihtaa omistajaa



Maanantaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä odotan jo aamuvarhaisella terassipoikia saapuvaksi. Vanha terassi on raivattu pois ja maa tasattu ja kivilaatat aseteltu  riveihin päälle rakennettavaa puukehikkoa varten. Poikia vaan ei kuulu, vaikka kello on puoli kaksitoista ja lupasivat tulla aamulla.

Kyseessä on kaljupäinen lihava poika ja hänen laihempi veljensä, joista olen teille ennenkin kertonut. Ystävystyimme, kun kävin huomauttamassa pojalle helvetillisestä basson jytkeestä, joka kantautui seinän takaa korviini. Poika omistaa viereisen huoneiston, jota käyttää sijoitusasuntona, on hidas, omistaa kaivinkoneen ja joitain kuljetusautoja. Vauhtiin päästyään tekee raivon härän lailla. Ehkä hän tulee illemmalla rykäisemään terassin valmiiksi samantien.

Tai kenties poika veljineen koki minut rasitteeksi perjantaina, kun he aloittivat työt. Raotin nimittäin muutaman kerran takapihan ovea. Tarjosin heille milloin mitäkin, ensin limsapullon ja raparperimansikkapullat ruususervetin kera. Sitten kaksi Magnum-jäätelöpuikkoa. Eivät ottaneet. Ilmeni, että laihemmalla on laktoosi-intoleranssi. - Ei kehtaa yksin syödä kun kaveri kattoo vierestä, sanoi tämä Suomi ensin -sankarilta näyttävä lihava poikakin. Vetäydyin jäätelöineni hetken rupateltuamme. Pojat ovat sinänsä ihan kivoja kavereita.

Nyt olen varannut pakastimeen kinkkupasteijoita ja kaksi isoa pulloa limsaa, sekä sokeritonta että sokerillista. Paistan pasteijat kunhan pojat ovat pari tuntia ahkeroineet.  Kunhan nyt ensin tulevat.

Samana päivänä klo 15.10  Ei ole terassipoikia kuulunut, vaikka he sanoivat, että tämä minun terassiremonttini on nyt heidän ykköskohteensa. Miksi se on aina tällaista, kun palkkaa itselleen työntekijöitä, duunareita? Vain kesämökillä askaroiva tuttu putkimies-yleismies Jantuseni on luotettava, ja tulee ja tekee, kun lupaa. Muurareitakin sain joskus hakea työmaalle kylän kaljabaarista, jonne unohtuivat päiväsaikaan.

Mikä näitä duunareita vaivaa? Voiko mistään muusta ammatista ottaa rokulia milloin huvittaa? Auta armias jos opettajana olisin kenellekään ilmoittamatta jättänyt maanantain väliin. Vain työmies antaa odottaa itseään, ihan kuin se olisi luonnollista.

Toinen asia. Tämä lihava poika tahtoo palkkansa, pari kolme tonnia käteen seteleinä, ilman kuitteja. - Mä en mielelläni maksa veroja, sanoi hän kuin minkä tahansa repliikin. - Mutta mä jään kyllä sitten ilman kotitalousvähennystä, sanoin minä. Katsoin netistä, että viiden tonnin remontista joku sai kotitalousvähennystä peräti kaksi ja puoli tonnia.

Nyt olen nostanut setelit kirjekuoreen, sillä onhan minun saatava terassi valmiiksi, kun kerran työmiehet sain ja rahan olin säästänyt. Mietin vain, paljonko häviän sen lisäksi, että syyllistyn talousrikokseen ja työmiehet veropetokseen. Onko minulla vaihtoehtoja, jos haluan terassiremontin valmiiksi? Olen duunarien armoilla.

Väitän, että valta yksityisissä työtilanteessa onkin oikeasti duunarilla, ei työnantajalla. Samalla mietin, miten hirveän suuri pimeän työn osuuden meillä korkean verotuksen maassa täytyy olla.

(Maalaus Marinus van Reymerswael, Rahanvaihtaja ja hänen vaimonsa, 1538)

146 kommenttia:

  1. Pojilla on mennyt viikonloppu pitkäksi, eikä mehulinja maistu vieläkään. Pimeästi töitä tekeviä on ollut aina, en tiedä mitä siitä ajattelisin, minä olen aina maksanut verot kaikesta ja viime kerralla neljäsataa mätkyjä. Eestislobot muuten maksavat mahdolliset veronsa Viroon, tuohon pikku iiliäiseen.


    Takavuosina kaverini palkkasi kuuluisan artistin esiintymään firmassaan, mies ja kitara. Tuhatviisisataa markkaa sille piti maksaa ja päälle edestakaiset kuljetukset Helsingin kodistaan. Minä kuskasin äijän takaisin kotiinsa ja kuuntelin koko matkan jorinoitaan ja ne olivat BOOOOOOOOOOOOOOORING! - Ai nukahdinks mä? - Melkein.

    Pimeää työtä suurempi ongelma on isojen yritysten hsluttomuus maksaa veroja. Verosuunnittelun, eli laillisen veronkierron, avulla ovat usein kai enemmän saamapuolella.

    Kuittia en suostu koskaan ottamaan kioskista, kaupasta tai muualta, koska en saa siitä mitään, enkä erityisesti pyri keräämään roskaa, sitä syntyy muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten on mahdollista, että virolaiset työmiehet maksaisivat Suomen-työstään veronsa Viroon? Mahdanko uskoa, vaikken sinänsä tietojasi epäile. Uskomatonta, jos näin on.

      Nimittäin Suomi maksaa virolaisten työmiesten lapsille Viroon lapsilisätkin työssäoloajalta, vaikka lapset siis asuvat ja elävät Virossa, jossa heidän kotinsa on. Ja kaipa he saavat täältä maksuttoman työterveyshuollonkin sekä asumistuen ja asunnot usein työnantajilta.

      Kaikkialla törmää pimeään työntekoon. Onko esimerkiksi kampaajien ja vaikkapa terveyspalvelujen myyjien veropuoli aina päivänvalon kestävä? Oli aikoja, jolloin kampaamoista ei tarjottu koskaan kuitteja. Edelleenkin kysytään eri paikoissa "Kuittia"-kysymys. Kyllä minä otan aina, vaikka netistäkin kortilla maksetut voisi tarkistaa. Kuitit ovat helpompia.

      Poista
    2. PS Jopa iso sakokaivon tyhjentäjäyritys mökkiseudulta kysyi, että tuleeko lasku kuitilla vai ilman. Yksi yrittäjäryhmä on reilun oloinen: nuohoojat. Aina tulee kuitti tarkkoine työ- ja kohde-erittelyineen.

      Poista
    3. Suurin osa palkkatyöläisistä - siis muiden palveluksessa olevat, maksavat kiltisti ja kokonaan veronsa. Heillä kun ei ole minkään laista filungin mahdollisuutta. Edes teoriassa.

      Nämä "yksityisyrittäjät" ovat tietysti eri asia, ja rakennuspuolella heitä riittää. On aina riittänyt. Ja nyt ulkomaalais taustasten tekijöiden takia entistä enemmän. Eli pilvin pimein.

      Muistan tällaisia hupaisia tapauksia (niitäkin vaikka kuinka paljon) että entisaikaan eräässä Lounais-Hämäläisessä kauppalassa esim. hammaslääkäri (neiti Perälä) hoiti eläinlääkärin rouva Pippingsköldin hampaat. Ja ilmaiseksi. Vastaavasti taas herra Pippingsköld hoisi/rokotti/ja terveytti neiti Perälän koirat. Joita oli sangen paljon. Ja ilmaiseksi hänkin sen teki. Eli Ystävänpalveluksena!

      Niinpä niin, tällaiset palvelukset ovat mitä törkeimpiä veropetoksia! Kyllä ovat! Kaikki osapuolet olisi pitänyt tuomita vähintäin 10:ksi kuukaudeksi Kuritushuoneeseen. - No leikki leikkinä. Mutta reteesti tuossa verottajaa huijataan. Vaikka... käsi sydämellä!... kukapa meistä verottajalle ehdoin tahdoin rahojaan rupee tyrkyttää?

      Ps. Kirjoituksesi oli muuten tosihauska ja hienoa kieltä. Luki jutun "vesi kielellä".

      Poista
    4. Useimmissa ammateissa ei tosiaan ole veronkiertomahdollisuutta. Itselläni ja muilla kaupungin virkaihmisillä olivat vähennykset ne, jotka hieman helpottivat verotaakkaa. Opettajilla oli esimerkiksi työhuonevähennys ja ammattikirjallisuuden hankkiminen. Joku tietävä opasti, että pitää ottaa paljon velkaa, niin saa veronsa pienemmiksi.

      Minulla on vahva kokemuksellinen tuntuma, että monet yksityiset maaseudun urakoijat ottavat mieluusti pimeitä palkkoja. Ja sellaiset duunarit, jotka hallitsevat jonkin erikoisalan, jonka palveluja ihmiset välttämättä tarvitsevat.

      Kuritushuone - luulin lapsena oikeasti, että sen tuomion nimi oli kuristushuonetta.

      Poista
    5. Kyllä ihminen, joka väittää että "minä maksan kyllä kaaaiikki veroni, ja sitä paitsi mielelläni", on kova valehtelee muutenkin. (En ainakaan lähtisi sienimetsällä sinnepäin missä hän sanoo, ja vielä kädellä näyttää, olevan "kauuuuheeesti kanttarelleja"...)

      Voi tietysti kyseessä olla myös harvinaisen tyhmä ihminen. Mutta eivät typerät ihmiset yl. noin tarkoituksenmukaisesti käyttäydy. (Paitsi jos heillä on korkeakoulututkinto, edes alempi.)


      Ps. Tää ykskin Ehrnrooth, kun kärähti siitä että hänellä oli verovilppitili Luxemburgin pankissa, väitti ensin (ääni väristen...?) "ai 10 miljoonaa? en minä niitä sinne ole tallettanut? kenenkähän rahoja ovat", etc. - No, tunnusti myöhemmin että itse taisi ne sinne tallettaa, voihan hemmetti sentään, ja maksoi kiltisti (muistaakseni) 2 miljoonaa niistä veroja. - Hitsi, jos joku tietämättäni ja pyytämättä tallettaisi mun Käyttötilille 10 miljoonaa, maksaisin siitä ilman rutinoita mielelläni vaikka 3 miljoonaa veroina. Tai vaikka fifti-vifti, jumatsukka.

      Poista
    6. Tapsahan näistä verojutuista eniten ehkä tietäisi, hänellä kun on ollut/on? ko. firma. Tai on ollut osakkaana. - Muistan kun hän kerran luetteli ne KAIKKI verot ja veroluentaiset menot ja TES-, TAS- JA TUS-maksut, muut sos.turv.maksut yms. yms. yms. Se oli pirun pitkä - ja kallis - luettelo. Olisi kiva kuulla (= lukea) se uudestaan. Koska en muista siitä juuri ollenkaan kaikkea.

      Tarkoitan, että ei rehellisellä pienyrittäjälläkään helppoa ole. Joltainhan verottajan ne, palkkaduunareiden lisäksi, ne veromerkit on koottava.

      Ps. Mutta Tapsa taitaa olla tällä hetkellä Auschwitzissa. Sain sellaisen käsityksen Kemppiseltä. - Olen käynyt siellä. Halusin viedä sinne myös Tarjan, joka on lukenut paljon alan kirjallisuutta. Tarja vastasi: "Minä en sinne lähde." Sanoin että maksan kaikki kmatkakulut etc., lähtisit nyt?" än sanoi "en ikinä". - Hän on fiksu ihminen. (Tai siis "ihmiseksi fiksu"... biologina tämä on pakko sanoa näinpäin.)

      Poista
    7. Asian selvittämiseksi: ko. firma = pk.firma.

      Poista
    8. Kyllä minä viivana menisin Ausschwitziin, jos tilaisuus olisi. Toistaiseksi tietoni ovat yleisen historiatiedon, lukemieni kirjojen ja paikalla käyneen opiskelijan esityksen varassa. Tällaiset juuri ovat mielikohteitani Siperian-reissun ohella. Ystäväni matkaavat "mukavammissa" kohteissa, joista sitten turisevat yksityiskohtaisesti, vaikkei kukaan esittäisi lisäkysymyksiä. Kohta minulle kerrotaan kaikki Pyreneistä, kun tapaan pari tiettyä ystävää, jotka palasivat sieltä juuri. Mieluummin kuulisin vaikkapa juuri Ausschwitzista heidän tunnelmansa.

      Poista
    9. Terassilaudat on tuotu! Pojat eivät saaneet kuljetuskärryä ennen iltaa - tällaista on oikea elämä ja logistiikka. Työn kulku on monesta yksityiskohdasta kiinni. Jos yksi pettää, ketju katkeaa.

      Vaan nyt lihava poika oli jättänyt pikkuveljensä kotiin ja kantokaverina oli semmoinen adonis että kulmahammas välkkyi ilta-auringossa kilpaa peililasien kanssa. En tarjonnut pojille limukkaa enkä pasteijoita. Sanoin vain ettei tässä jäniksen selässä istuta. Paitsi että istutaan. Mökki kutsuu töineen.

      Poista
    10. Lähdetään, Iines? Maksan matkakulut myös takaisin Suomeen meille (sinne sinua uskalla jättää, no en ikinä).

      Poista
    11. Minun pitää ensin harkita kaksi vuotta - niin kuin tytär sanoo, kun ehdottaa meikäläiselle jotain. Eli pannaan korvan taakse!

      Poista
  2. Auschwitziiin on vapaa pääsy, ei maksa mitään. (Esim. Pariisin Disneylandiin pääsymaksu aikuiselta on 53;- €.) Auschwitsissa etualalla on inforakennus, ja siellä parveilee eri uskontokuntien pappeja. (Tai ajattelin näin, kun katselin heidän erilaisia kaapujaan.) He ovat siellä siksi että opastavat teitä, rakkaat ihmiset, jos haluatte kierroksellenne opasta. Itse ajattelin etten tarvitse.


    "Arbeit macht frei" lukee portin päällä. Se on kaunis kyltti. Leiriä ympäröi kaksinkertainen piikkilanka-aitaus, niiden välissä on pari-kolme metriä, ei siitä kukaan yli selviä. Etenkin kun sisempiä piikkilanka-aita oli sähköistetty, ja vartiotorneja on vähän väliä. Alueella, joka on yllättävän iso, on vaikka kuinka monta samannäköistä kaksikerroksista tiilitaloa, kasarmimaisia. Tämä leirihän ei ollut tuhoamisleiri; se oli Birkenaun joka on parin kilometrin päässä A:sta. Siellä en käynyt, sen leirin saksalaiset ehtivät miltei täysin tuhota (= puuparakit) vetäytyessään kohti omaa tuhoaan. A:ssa rakennukset säilyivät suht.koht. Näissä tiilitaloissa on nykyisin museoita, esineitä (mm. valtavat kasat naisten hiuksia... niistä natsit tekivät mm. laskuvarjokankaita, ja kenkiä ja matkalaukkuja ja sen semmoista. Ihmisten tavaroita, matkalaisten, jotka junilla sinne tuotiin. Se kaikki kertoo jotain sellaista - kun sen konkreettisesti näkee - mikä on vaikea käsittää, todeksi. Mieleen jäi myös se tiilimuurinpätkä, aika lyhyt, mikä on täynnä luodinreikiä. Sitä vasten ammuttiin tuhansittain vankeja, etenkin vangituksi saatuja vihollissotilaita. Sen edessä on aina valtava kimppu tuoreita kukkia. Mieleen jäi myös, myös uniin, ne pienet "sellit/kasserit" joihin joihin niskuroivia tai muuten epäillyttäviä ihmisiä tuotiin; ne sellit olivat sellaisia ettei siellä pystynyt istumaan eikä seisomaan, ne oli rakennettu niin. Niitä oli muistaakseni kymmenkunta. Sellikäytävän päässä oli päivystävien vartijoiden taukotupa. Se oli ihan viihtyisä, oli kahvinkeittimet ja kaikki muu, myös nojatuolit. - Yksikään vanki, joka noihin alle neliömetrin koppiin joutui, ei elävänä sieltä pois päässyt. Kuulema. Toivoi vain että hänet mahd. pian tapettaisiin, koska kidutus oli julmaa. - Kaasukammion edessä oli (on kai vieläkin) kyltti jossa monella kielellä pyydetään etteivät ihmiset olisi kovaäänisiä/eivät nauraisi/ottaisi valokuvia kun menevät rakennuksen sisälle. Eikä se sen kummempi rakennus ole kuin betoonista tehty ikään kuin kellari... aika iso... kaakeliliset seinät ja kaakeliattia. Ja täynnä hirvittää hiljaisuutta. Ei mitään muuta. (Anteeksi, että silmäni kostuvat. Täytyy pyyhkäistä ne.) Mutta ehdin minä nähdä sen kun sinne tuli hälisevä - puolalainen? - kouluryhmä, puberteetti-ikäisiä. Naureskellen ja toisiaan tönien, niin kuin nuoret aina tekevät, menivät kaasukammioon sisälle... viipyivät aikansa... ulos tuli hiljainen porukka. Hiljaisempia mukuloita ikinä en oo nähnyt. Ja yhtä kalpeita. Kaasukammion vieressä oli sitten polttouunit, niitä oli useampi vierekkäin, kaikki samanlaisia. Niihin uuniin johti kiskot joita myöten metallista lavaa voitiin ajaa (VIIIIUUUH) sisään ja yhtä näppärästi (VIUUUHHH) takaisin ulos. Kaikki kävi tehokkaasti. Kun leipiä olisi paistanut.

    Se oli kaunis päivä ja iltapäivä kun siellä vierailin. Tosikaunis heinäkuun päivä. Oświęcim.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon pimeän hiljaisuuden, suljetun paikan kammon ja ahdistuksen aistin kuvauksestasi, mikis, ja vaikka kuulostaa oudolta ja pelottavalta, juuri sen haluaisin paikan päällä aistia. Pienen murun ihmisen tuskaa ja kauhua, turtumistakin. Jokaisen pitäisi minusta käydä ahdistumassa tällaisessa hirvittävässä paikassa kunnioittamassa uhreja ja ollakseen jatkossa parempi ihminen.

      Poista
    2. Ymmärrän mitä tarkoitat. Sitä paitsi käyttämäsi sanat (kammo, ahdistus, outo, pelottava, tuska, kauhu) ovat oikeita. Käsitit, Iines, miten tuon kaiken koin. Kykyäsi lukea ja tulkita toista ihmistä (tässä tapauksessa minua), vähän häkellyttää.

      Mutta siitä en ole varma, että ihminen tämän kaiken omin silmin nähtyään olisi "jatkossa parempi ihminen"... Voi niin käydä, en sitä kiellä, mutta luulen että käy myös toisin. Ihmisestä voi myös luhistua jotain mitä hän ei pysty enää kokoamaan itselleen takaisin.

      Jerusalemissa kuulema "päivittäin" roudataan sinne pyhimysmatkalle tulleita turisteja paikallisiin sairaaloihin kun ovat äkkiä muuttuneet "jeesuksiksi". Pyhien Paikkojen näkeminen heille kokemuksena on ollut heille liian rankka.

      Itse Auschwitzista tiesin etukäteen kaiken. Olin lukenut. Sellaista suomennettua auschwitz-kirjaa ei ole, jota en olisi lukenut. Siksi...

      ... en pelännyt enkä pelkää pimeyttä. Vaikka tiedän (tämä taitaa olla Nietzschea) että "kun tarpeeksi kauan katsoo pimeyteen, pimeys alkaa katsoa sinua takaisin".

      Äsch, mitä minä luulen olevani!? Kaikki pelkäävät, kun "pimeys alkaa katsoa Sinua takaisin". Se on itsestäänselvyys. Ainoastaan vaikeasti kehitysvammaiset ihmiset eivät osaa pelätä kun he eivät käsitä mistä on kyse. Mutta kyllä me kaikki muut, kyllä me kaikki muuta pelkäämme.

      Poista
    3. ... toiseksiviimeinen sana
      muuta po. muut

      Hyvää päivänjatkoa... eikun Hyvää Yötä, rakkaat kanssvalvojani!

      Poista
    4. Juu, samaa mieltä tuosta ”paremmasta ihmisestä”. Minulta lipsahti klisee, johon en itsekään usko. Vaan noitahan hyvät ihmiset viljelevät.

      Hyvää huomenta, hyvät heränneet! Minulla on viehättävä näky takapihalla: lihava poika virittelee työmaata ja kohta raikaa naputus, oletan.

      PS Nimitys ”lihava poika” on rakkaudella käytetty. Se on oikeasti syvästi ihmistä ymmärtävä, hänet hyväksyvä kaikissa olomuodoissaan, jopa merkityksetön. Ajattelin vaan, että joku lukee sen varmaan kapeasti.

      Poista
    5. Mietin nyt, mikä Maanalainen armeija tv-sarjassa aikoinaan minua kiinnosti. Minusta sarjassa oli psykologista jännitystä ja kai se oli syy. Fyysinen väkivalta ei kiinnostanut ennen eikä kiinnosta nykyäänkään.

      Poista
    6. Muistan sarjan, mainio! Itsekin pidän psykologisesta jännityksestä, psykologisista trillereistä. Veriset toimintaräiskeet eivät jaksa kiinnostaa, eivätkä sellaiset elokuvat, joissa jahdataan alamaailman huumejengiä. Pitää olla sielua ja mieltä.

      Poista
  3. Aika kallista! En kyllä tiedä miten mittavasta terassiremontista on kyse ja onko esim. lautatavara ja muu materiaali mukana, vai oletko ostanut ne erikseen, mutta minä en kyllä tonneja pimeänä maksaisi. Kuutamourakointi on silti ihan ok, verottaja kyllä nylkii muutenkin, mutta summa vaikuttaa aika isolta. Toivottavasti remppa onnistuu ja saat ihanan terassin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintaan sisältyy kaikki materiaali, kyllästetty uusi puulattia, perusteellinen työ eli vanhan terassin purku ja alusmaan poistaminen ja kaiken aineksen poisvienti, maan tasaus ja uusien aluskivilaattojen asennus, uuden terassin suunnittelu ja rakennus käsityönä, sivuaitojen kunnostus, lahojen lautojen vaihtaminen kolmen aidan suoristus ja päällilautojen uudistus.

      Eli siis materiaalit, suunnittelu, rakentaminen, kuljetukset. Mielestäni hinta on sinänsä ok, jokin tunnettu firma olisi taatusti laskuttanut ainakin tonnin enemmän. Mutta katsotaan. Jos hinta on verottomana tuon kaksi ja puoli tonniakin, jonka ylärajan asetin, se on ehkä hieman korkea, kun en saa kotitalousvähennystä ja jos poika saa verottomat setelit.

      Poista
    2. Irja hyvä, ei ole kovin kallista! Kalliimmaksi se käy jos säästelee väärissä asioissa, esim. rakennusten peruskorjauksessa, tai sukkahousuissa. Sitä paitsi kaikki mitä rahalla saa, on halpaa. Nykyinen tekoälykään tuota totuutta toiseksi voi muuttaa! (Tosin en tiedä mitä tekemistä tässä sukkahousuilla on? Höh.)

      Poista
    3. Siis minulla vanha terassi oli laho ja liukas, se notkui ja oli osin sammaloitunut. Seuraavaksi olisin katkaissut koipeni siinä, jälleen.

      Poista
    4. Jos materiaali, purku etc kuuluvat hintaan se on kohtuullista. Minulla voi olla vääristynyt käsitys, koska remonttireiska hoitaa kaiken purkuhommia myöten, mulle jää yleensä materiaalikulut:)

      Mikis, mitä ihmettä sukkahousut tähän kuuluvat:) En edes käytä niitä, paitsi että yö-juhlissa nyt oli kun tälläsin pitsimekon ja remmikorkkarit, mutta se oli poikkeustilanne. Yleensä en hintoja edes pohdi jos jotakin haluan, kilpailutamme kyllä, enemmän merkitsee kokonaisuus ja plaatu. Kaikki maksaa ruuveja ja maaleja myöten. Pieni navetan katonpaikkauskin 60 euroa, kun ei löytynyt enää vanhaa huopaa, eikä huopanaulojakaan ja luulin että sadekausi alkaa. Onneksi ostin viimekesänä ison lautakuorman, kun edullisesti sain ja pihalle tuotiin, se oli onnenpotku.

      Poista
    5. Siis Yo-juhlissa ei yö:)

      Poista
    6. Parasta olisi oma remonttireiska. Luulen, että semmoinen on aika suosittu kaveri vapailla markkinoilla. Vaan eivät miehet ole enää itsestäänselvästi mitään reiskoja, kaikilla ei pysy vasarakaan kädessä. Sen sijaan moni nainen remppaa asuntonsa itse, onpa joku hankkinut halvalla vanhan taloröttelön ja korjailee sitä itse pikkuhiljaa.

      Kyllä minäkin osaan tapetoida, maalata alustöineen ja klapejakin vetelen sekä kirveellä että klapikoneella. Osaan myös hiukan entisöidä vanhoja huonekaluja. Mutta voimatyöt ja sähkötyöt jätän suosiolla reiskoille.

      Poista
    7. Olet monitaitonainen, minä puran mieluummin kun kasaan:) Olin aikoinani ihmemiehen vaimokkeena eikä hänelle kelvannut naisen tekema remppa ollenkaan, silti välillä tein jotakin kun silmä vältti. Kun jäin yksin, huomasin että treenauksesta oli hyötyä:) Toisaalta, sitä tulee aika laiskaksi, jos on ukkeli, joka tekee remppa- ja raksahommia. Sähköstä tiedän sen verran, ettei sähköisku ole maailman mukavin kokemus. Kaksi tai kolme ilkeää sätkyä on tullut elämässä koettua, joten isommat sähkötyöt jätän suosiolla ammatti-ihmisille.

      Poista
    8. Annoin liian valoisan kuvan "taidoistani", Irja, sillä rajoituksia on. En pysty enää työskentelemään niska kenossa kädet ylhäällä katon rajassa kauankaan, sillä korvaperäinen asentohuimaus on tullut riesakseni. Vaaraton mutta kurja tila, ja tietysti vaarallinen siinä, jos horjahtaa. Sama pää alaspäin, maalatessa.

      Vaan periksi ei anneta. Nyt kun takapiharemontti valmistuu, maalaan kyllä korjatun aidan ja portin itse. Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Se on paras lääke moneen vaivaan.

      Pari sähköiskua olen minäkin saanut, molemmat paimenpojasta lehmihaassa. Toinen vei polvet veteliksi, toinen hätkäytti ja poltti poveen punaisen raidan. Pakkokos oli ottaa makrokuvaa aidan lähellä olevasta kukkasesta. ötököineen.

      Poista
  4. Varoa saa myös sitä, että onko hommalla takuu? Ei voi ainakaan veroviranomaisille valittaa että tekivät mulle kehnon terassin. Ihan vinon. Että kerrankin kun (tulevaisuudessa - aikahan on suhteellista) sille nukahdin, se oli niin vino, ja muutenkin ihan vitturallaa tehty, että itsekseni pyörin siltä naapurin vanhanpojan pihan puolelle. Joka omalla terassillaan siemaili olutta. Ja sanoi "ohoh, naisia pyörii luokseni?"

    Äkkiäkös siitä sitten olette jo kihlaantuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis, älä suotta huolehdi. Viereinen takapiha, eli tämän pojan oma terassi on minulla työnäytteenä hänen taidoistaan. On tehnyt sen itse veljensä kanssa. Eli siis kaveri on taloyhtiömme tuttu osakasomistaja, istunut hallituksessakin. Hänet minä kävin panemassa kuriin basson jytkeestä. Siitä alkoivat hyvät välimme.

      Poista
    2. No niin, sitä minä ajattelinkin. Että mangneettimaista vetoa teillä on ollut jo ajat sitten. good bass... englantia osaamatta tiedän että tämä on melko tuhma slangi-ilmaisu. Samoin kuin easy raider (joka on kyllä hävyttömämpi).

      Poista
    3. Höpsistä, poika voisi hyvässä lykyssä olla lapsenlapseni ja muutenkin, jytkeessä viihtyvät änäripelaajat ovat jotain käsittämätöntä lajia. Luulen että hän vähän pelkää minua eikä uskalla olla tekemättä. No ei, vaan kukapa ei halua tienata osaamisellaan.

      Poista
    4. Ei easy raider ole hävytön ilmaisu. Se slangisanana tarkoittaa sutenööriä. Jack Nicholsonin vinoilua on se että pistivät sen elokuvan nimeksi. (Dennis Hopperin ohjaama leffa. Kulttikuva.)

      Poista
  5. ihana kun nainen pääsee mukaan laskemaan.

    VastaaPoista
  6. Sanopas muuta, Hannele. Tänään nostin loput setelit automaatilta. Nyt on sitten vino pino viidenkympin ja kahdenkymmenen euron seteleitä. Niitä olen tässä laskenut moneen kertaan kuin Roope kolikoitaan. Mietin, laskenko ne pojan käteen yksitellen kumitulppa sormessa ääneen laskien, vai annanko nipun suurieleisesti kirjekuoressa, jonka ympärillä on kumilenkki kuin rikossarjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä setelien laskeminen taitaa herättää pahaa verta, näinä päivinä. Voin kyllä puolustaa "suurta rikkauttani". Näitä rahoja olen pikkuhiljaa, pienistä summista säästellyt tätä tarkoitusta varten neljä vuotta. Pesämuna jäi autolainasta. Eli ei ole mitään ehtymätöntä rahapinoa, josta vain poimisin päällimmäisiä. Kiitos ja anteeksi.

      Poista
  7. Auschwitzissa on käyty, kuten Mikko Nerolainen terävästi päättelikin. Monelle se oli ravisteleva kokemus, huomasin, mutta kertészini ja borowskini lukeneena tiesin mitä odottaa ja säilytin ulkoisen tyyneyteni.

    Mutta mitäpä sanotte maahamme levinneestä ahdasmielisyyden aallosta, joka tunnustaa vain yhden totuuden ja vainoaa toisinpuhuvia?

    Viittaan ansiotuneiden taiteilijoiden porilaiseen ulosmarssiin.

    Ennätinkin jo kysäistä toisaalla, että olisiko reaktio ollut yhtä raju ja umpityhmä, jos Jatsiukko olisi sanonut, ettei hänelle ole homoja, on vain erilaisia ihmisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vain, että persut eivät oikein voi polkaista kansanliikettä poikotoimaan jatseja.

      Poista
    2. Holokaustista kertovat kirjat ovat valaisevia ja niitä on paljon. Olen minäkin lukenut aiheesta kaikki ne kertomukset, jotka eteeni ovat tulleet. Jotkut lukivat lukiossa dekkareita, mutta minä aloitin Michel del Castillon Tanguysta, ja edelleen tartun juutalaisaiheeseen, jos semmoisen kirjan huomaan - vaikka kuviot ovat jo perin tuttuja ja leirien kauhut käyneet tutuiksi.

      Elokuvia on myös paljon, joista mieleen on jäänyt Pianisti, yksi lempileffoistani, koska siinä on näkökulmia ihmisyyteen ja kärsimykseen ehkä syvemmin kuin muissa.

      Poista

    3. Tuo Porin Jazzien Ruotsalan pikainen erottaminen kertoo paljon tämän ajan kaksinaismoralismista.

      Samalla kun kuulutetaan rumpua päristellen omaa suvaitsevuutta turuilla ja toreilla, eli fasessa ja twitterissä, tuomitaan muita saunan taakse kaulankatkaisuun.

      Orsille joutuvat kuivumaan kreationistit, eheyttäjät, ahdistelijat, persut, smurffit, Sipilä, Susse Koski - koko laaja väärinajattelijoiden ryhmä.

      Yhdyn Mankemangin harmitukseen, mutta lisään tuohon persujen rinnalle muslimimiehet - tai vaihdan, jos tarkka olen.



      Poista
    4. Lisäys: Jos joku uskoo Jumalan luoneen maailman tai ihmisen pystyvän tahdonvoimalla muuttamaan itseään, tuomitsematta niitä, jotka uskovat toisin, niin miksi hän ei voisi saada ajatella toisin mutta toimia silti yhteiskunnassa?

      Poista
    5. Lisäys 2: Miksi me sallimme vain muslimeille keskiaikaiset julmat uskon- ja kulttuurinkäsitykset homo-, nais- ja vääräuskousvihoineen, mutta kristinuskoiset ja muuten kiltit ja varmasti suvaitsevat hipelöijät ja eheyttäjät viemme saunan taakse? Miksi?

      Poista
    6. Liike-elämässä ykkönen on aina raha. Tämä Ruotsalan erottamisesta. Onkohan ko. kaveri noin kokematon.

      Poista
    7. En tunne Ruotsalaa ollenkaan, enkä ole lukenut hänen sanojaan. Minulla on vain toisen käden tietoa siitä, että hän vilpittömästi uskoo tai luulee, että sukupuolisuus voisi olla myös valinta. Käsittääkseni hän ei tuominnut homoja, vaan on aikamoinen kirkassilmä, kirkasotsa, sito jumalanlapsi.

      Eihän tämmöinen ole realismia toki, mutta saahan ihminen uskoa vaikka avaruusolioihin, ei se ole minulta pois. Ruotsala on lukemani mukaan kyvyiltään loistava johtaja, hän vain ajattelee nähtävästi "väärin". Omaa huomiotani kiinnitti se, ettei hän tuominnut homoja, kuten hänet nyt tuomitaan.

      Elämme kontrolloituja aikoja. Elämme tuomitsemisen aikoja. Oi kaksinaismoraalin määrää!

      Poista
    8. Korjaan tai selitän huonoa ilmaisuani:

      1) tuo "sukupuolisuus voisi olla myös valinta" kommentissani tarkoittaa tässä sitä, että Ruotsala voi oikeasti uskoa esim. homouden olevan jokin pakkomielteen kaltainen valinta, josta voi oppia pois.

      2) sito = aito

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Puhuin suhteesta homouteen - siitähän Ruotsalan tapauksessa on kyse.

      Itse en menisi yleistämään muslimin/persun kulttuurin rakkautta, sillä ensinnäkin muslimi viittaa uskontoon, persu politiikkaan. Verrokit ovat eriparisia. Lisäksi kummassakin ryhmässä yksilöt ovat erilaisia. Panisin mieluummin rinnakkain muslimin ja kristityn, mutten näe sitäkään rinnastusta mitenkään tärkeänä. Ihmisistä on kyse, viis muusta.

      Poista
    2. Yhdyn Iinekseen. Kyse on nimenomaan siitä, että miksi Mankemang lahkolaisineen sietää muslimeilta millaisia uskonnollisia ajatuksia ja tekoja tahansa ilman kritiikkiä ja pöyristymistä, mutta kristittyjen uskovaisten puheita vahditaan lynkkausköysi rasvattuna?

      Itse en ole minkään sortin uskovainen, mutta minua huvittaa tämä ahdasmielisyys. Tästä en neuvottele.

      Poista
    3. Vastaan puolestani itse ja heti.

      Minusta juuri tämä pahuuden salliminen muslimeille siitä meteliä nostamatta on kaikkein syvintä rasismia. Pidetään jotakin etnistä ryhmää niin avuttomana ja autettavana, että se muistuttaa holhousta.

      Emme me näin tasavertaisia ihmisiä kohtele. Heiltä me vaadimme ihmisoikeuksien kunnioittamista - kuten homojen ja naisten ja eriuskoisten suvaitsemista ja jopa arvostamista itsemme veroisina ihmisinä.

      Miksi ihmeessä emme vaadi sitä muslimeilta? Minusta he ovat yhtä hyviä kuin me tai minä, joten edellytän heiltä ihmisarvon kunnioittamista aina ja kaikissa tilanteissa. Tottakai he siihen pystyvät - vain idiootit eivät pysty.

      Eli kuka oikeasti onkaan se rasisti?

      Poista
  9. Heitän kliseen: Eikös meissä kaikissa asu pieni rasisti.
    Pelko voisi olla syynä, tuskin niinkään "vanhahtava" vieraanvaraisuus.
    Muuten, mustalaisia ei oikein hyväksytä niin vain tänäkään päivänä. Muksuna ollessani mustalaisia näkyi tiellä ja äiti sanoi heti, että ovi lukkoon. Asiaa ei avarrettu pienille päille muuten, kuin että jos mustalaiset päästää sisään, niin ne eivät lähde pois.
    Mitä kulttuuri on muuta kuin ihmisten tehtyjä tapoja oli kyse sitten mistä kulttuurista tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti asuu, jos niin halutaan asia nimetä, ja nimetäänkin herkästi varsinkin somessa.

      Nimittäin pelko ja varautuminen uuden edessä on ihmisen geeniperimässä, ja se on myös lajin eloonjäämisen yksi syy, tai pitäisi ehkä sanoa - ansio.

      Vaan nykyään, kun on tietoa ja kokemusta, tuo "rasismi" on varmaan riittämätön syy kritiikkiin maahanmuuttoa kohtaan. Syitä kritiikkiin kannattaa katsoa varmaan ihan realistiselta pohjalta.

      Poista
    2. Aikuiskasvatuslehti Hesari puhuu asioita hämärtääkseen ulkomaalaisvastaisista. Ulkomaalaisvastaisia on erittäin vähän, kyse on siitä, että tänne tulevan aineksen olisi oltava parempaa. Kouluttamattomia emme tarvitse, riittää kun minä asun täällä. Vielä vähemmän tarvitsemme työkyvyttömiä rasitteita. Pakolaisten tulolle voisi laittaa vaikka viiden vuoden rauhoittumisajan, sinä aikana ei otettaisi ainuttakaan. Perheet pitää myös yhdistää, lapset on lähetettävä takaisin vanhempiensa luokse, että inhimillisyys toteutuisi.

      Olen linkolalainen ja kysyn: "Mitä järkeä on pakolaisten pelastamisessa, eikö se ole sulaa hulluutta ja ihmiskunnan itsemurhaa, maapallon tuhoamista?"

      Poista
    3. Aikuiskasvatuslehti Hesari. Tähän hymiö.

      Tämä se kai juuri onkin. Harva enää pelkää mustaa miestä, joten valistus tässä on turhaa. Olen havainnut, että monia pelottaa pikemminkin se, että tulijat eivät pidä meistä, kun eivät yritäkään sopeutua eivätkä näytä kohtelevan naisia tasa-arvoisesti useiden vuosienkaan jälkeen.

      Olen täällä usein nähnyt nuoren somaliperheen kaupassa, vaikka yleensä tämä isä liikkuu yksin kaupungilla. Kun vainmo on kauppareissulla mukana, hän menee lasten kanssa marketiin ostoksille, kovassa kiireessä, paimentaen villejä lapsiaan, mies jää istuskelemaan aulan penkille kännykkäänsä näpräten, ei mene auttamaan vaimoa kassien pakkaamisessa, ei kantamisessa, vaimolla on kassit ja lapset käsissään, ja kauhealla kiireellä naista patistetaan liikkumaan ripeämmin. Joskus vielä menen ja sanon ukolle suorat sanat.

      Poista

  10. Palatakseni terassiaiheeseen kerron sen verran, että valmista on ja maalattu on niska kekassa ja myös pää alaspäin. Eikä huimaa, vaan päinvastoin, olo on vetreä ja fyysinen työ tuntuu hyvältä. Mitä enemmän tekee, sitä parempi nähtävästi. Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki, sanoi Kaarlo Kramsukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olen huomannut että ikäiseteni ja minua vanhempien kanssa nykyään vertailemme sairauksiamme ja kuntoamme harvinaisen usein. Minulla kunto on hyvä, viimeisen kahdeksan päivän aikana olen tehnyt töitä noin sata tuntia, nukkunut vähän aina välillä. Joku kysyi, miksi ihmeessä rehkin. Vastasin, että ensi viikolla alkaa kesäloma ja täytyy ostaa paljon kaljaa, rahaa on oltava.

      Äsken käväisin nopeasti kotikylällä, kylä on täynnä mustapäitä, jotka eivät lähde millään voiteella, vaan vasta kun heavyjuhlat loppuvat. Ozzy Osbourne olisi ollut kiva nähdä, mutta noiden festareiden musiikki ei ole minun lajini. Sydämeni sitä vastoin itkee verta, koska en ilmeisesti pääse ensi viikolla Ringo Starrin konserttiin. Olisin sanonut sille: "Moro Ringeli, mää tunnen sut!"

      Poista
    2. Laiskiaiset - enkä nyt tarkoita teitä, rakkaat seurustelukumppanini, vaan noita eteläamerikkalaisia eläimiä - tykkäävät kans oleskella pää alaspäin. Mutta yleensä ne roikkuvat puiden oksilla eikä ihmisten terasseilla. Enkä tiedä kuinka hyviä he olisivat maalaamaan jos heille antaisi maaliastian ja pensselin? Suttua saattaisi syntyä. - Muistan kun pikkupoikana kesällä kerran leikin laiskiaista: roikuin kaikilla neljällä raajallani puunoksassa pää alaspäin. En onneksi kovin korkealla. Sillä seuraava muistikuvani olin että makasin pirtin sängyssä, pää käärittynä lämpimään rättiin, ja Hemmi-tädin huolten täyttämä naamataulu oli kumartunut yläpuolelleni. Pikkasen aikaa sitä ihmetteli että "mitäs ny taas..." Mutta onneksi se oksa jossa roikuin kovin korkealla ei ollut. Mutta olisihan siinä hyvin voinut ylin niskanikamana naksahtaa (= olisi neliraajahalvaantunut). Äsch, mulla on turhan paljon tällaisia muistoja joita ei mielellään muistelisi, mutta niitä vaan yht'äkkiä mieleen pulpahtelee.

      Kiva tunne on että tuntee itsensä terveeksi, eipä sen mukavempaa tunnetta oikein ole.

      Poista
    3. Lisään vielä, koska siteerasit Kaarlo Kramsua, niin siteeraan Eino Leinoa:

      "... kalliit on leikkien lunnaat ..."
      (siis olisi saattanut olla em. tapauksessa)

      Poista
  11. "Tänään nostin loput setelit automaatilta." Iines 5.6 klo 13:59

    No johan selvis! Juoksuttivat minua nimittäin 5.6 koko illan pankkiautomaatilta automaatille, ja aina ei mitään tullut, siis rahaa, tuli vain kuitti jossa luki "setelit on loppu". Paitsi vihon viimeinen automaatti sylkäisi lapun jossa luki "Iines otti kaikki".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksettu on. Seteleitä oli niin paksu nippu, että kirjekuori pullistui auki. Käskin pojan tarkistaa viidenkympin euron rahat - automaatti antoi vain niitä. Hän laski ääneen setelin kerrallaan minun käteeni, kun käskin hänen tarkistaa summan: viisikymppiä, sata, sataviisikymppiä jne. Hän oli selvästi innoissaan, minä taas katselin kaihoisasti kaikkoavia rahoja. Sinne meni. Vaan kyllä se kannatti. Tätä eläminen kai on. Ostamista ja myymistä, mitään emme saa ilmaiseksi.

      Poista
    2. Minulle iskee psnkkiautomaatin alaosasta nyrkki munille, sireeni alkaa soimaan ja hälytyslamppu vilkkumaan, kajareista kuuluu kovaa: "Taas se yritti nostaa, ei sillä mitään rahaa ole!"

      Poista
    3. Kun ei polta eikä juo viinaa....

      Tätä käytin mottona joskus muita vastaan. Enää pätee vain tuo ensimmäinen.

      Poista
  12. Iinekseen viitaten totean, että suvaitsevaisen kansanosan ristiriitaisuus ällistyttää minua.

    Sukupuolia on monia ja jokaisen oma asia, mikä haluaa milloinkin olla. Se on vain ilmoitusasia. Piste. Joka muuta väittää, on persu.

    Mutta kun kyse on seksuaalisesta suuntautumisesta, niin se on syntymässä määrätty, eikä sitä voi muuttaa. Piste. Joka muuta vihjaakin, saa potkut.

    Mutta tämähän voi aiheuttaa suuren ongelman:

    Entäpä kun joku miesoletettu, joka tuntee seksuaalista vetoa toiseen miesoletettuun, päättääkin äkkiä muuttua naisoletetuksi, mutta tuntee siitä huolimatta edelleen seksuaalista vetoa samaan miesoletettuun – niin eikö tässä nyt tapahtunut sellainen kielletty ihme, että homo muuttui heteroksi?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään vielä, ettei esimerkkini ole mitenkään mahdoton.

      Onhan meillä esimerkkikin päinvastaisesta eheytymisestä eli mies-nais-heteroparin naisoletettu muuttuikin mieheksi - ja synnytti miehenä vielä lapsenkin!

      PS. Tulee vain mieleen, että onkohan tässä säälittävässä jupakassa kyse vain Jeesuksesta? Eli on tabu vedota näissä asioissa valtauskontoomme?

      Poista
    2. Sukupuolia on tosiaan monia, minulle tulee nopeasti mieleen mies, nainen ja friikki.

      Porin humppafestivaalien, entisten jazzjuhlien, nyt jo ex-johtaja parkaisi: "Jazz me!"

      Poista
    3. Tyttären kouluaikainen ystävätär osoittautui lesboksi, kuulin joitain vuosia sitten, kun kysyin, mitä hänelle nyt kuuluu. Kun taas kysyin, mitä Terhille kuuluu ja onko hän löytänyt pysyvää kumppania, minulle kerrottiin, että tämä oli huomannut, ettei hän olekaan lesbo. Nyt hän on hetero, naimisissa, äiti.

      Että ota tästä koppi. Minäkin uskon, että sukupuolisuus on geeneissä, mutta uskon myös siihen, ettei se aina ole heti kirkas. Ja uskon siihenkin, että ihminen voi kokeilla kumpaakin sukupuolta sukupuolisesti, että kumpi tuntuu paremmalta tai jotakin sellaista. En sanoisi tätä hedonismiksi, vaan jonkinlaiseksi tämän rajattoman ajan vapaudeksi.

      Poista
    4. Kyllä taas tulee piikki kirkostaeroamistilastoon.

      Poista
    5. Tieto ei taida mennä teillä läpi, mutta yritetään nyt kumminkin.

      On tiedetty (ts.on tutkittua tietoa, on totta) jo kauan, että hetero-homo seksuaalisuusjanalla kahdessa ääripäässä on vähemmän ihmisiä kuin tämän janan ääripäiden välissä. Osa ihmisistä on lähempänä toista päätä ja osa toista, osa meistä jossain keskellä. Toisinsanoen: biseksuaalisuus, se että tuntee seksuaalista tai eroottista vetoa eri sukupuolia kohtaan, on melko yleistä. Tämä on kyllä karkeata yleistystä, yksinkertaistamista.

      Seksuaalisuus on moninaisempaa, sukupuolia on useampi kuin vain kaksi. Se on tieteellinen fakta. On tietenkin yksinkertaisempaa hahmottaa ja jakaa ihmiset tiukasti vain kahteen: miehiin ja naisiin, heteroihin ja homoihin.Dualistinen, mustavalkoinen ja kaksinapainen ajattelu pitää maailman ja ihmiskuvan kapeana. Ja aika ahtaana.

      Jos on elänyt homoseksuaalisessa suhteessa toiseen ihmiseen, ei se katoa mihinkään vaikka eläisi myös heterosuhteessa. Ne kummatkin ovat tässä ihmisessä. Jotkut biseksuaalit ihmiset elävä lineaarisesti kumppanuuksiaan, jotkut taas samanaikaisesti eri kumppanien kanssa. Voi elää yksi- tai moniavioisissa seksuaalisuhteissa. Aika monilla, luultavasti useimmilla meistä, on elämänsä aikana useampi kuin vain yksi seksuaalisuhde. Ainakin unissa tai mielikuvissa halutaan jotakuta toista kuin vain sitä vakituista kumppania. Kuvitelmatkin ovat kiinteä osa ihmisen seksuaalisuutta.

      Poista
    6. Anonyymi, kiitos luennosta. Ehkä vastaukseni toiseen kommenttiisi tuossa alla (11.6. klo 6.58) sopii tähänkin.

      Tässä ei oikeastaan pohdita nyt sitä, mitä homous tai biseksuaalisuus ovat - nämä toki tiedetään, vaan pyritään katsomaan asiaa ennakkoluulottomasti ja raadollisestikin. Ollaan ikään kuin sivupolulla.

      Poista
  13. Vakavasti puhuen (siis minä puhun aina vakavasti, en puhuisi "ahdasmielisyyden aallosta... joka tänne porilaisittain on huuhtoutunut", jos jazzista puhutaan. Jazzia pidän vapaamuotoisimpana, ja -mielisimpänä musiikkina kuin mitään muuta. Se on oikeastaan muusikkojen musiikkia. (Mutta saa sitä toki sivullisetkin kuunnella! kunhan eivät tule liian lähelle. Eivätkä heittele soittajia pähkinöillä.) Minä en tässä Aki Ruotsalan yhteydessä mitään "kaksinaismoralismia" näe. Sitä en tiedä millainen organisaatio Porin jazzeja johtaa, mutta tavallaan se on kai Firma. Ja jollain siellä on myös - täytyy olla - talousjohtajan titteli. Ja vastuu siitä että homma ei (Taloudellisesti) kuse kintuille.

    Jazz-tapahtuma ei mikään "edistyksellisten ihmisten konfirmaatio-tilaisuus" tms. ole, äsch. Jazzia kuuntelemaan saa tulla totta kai myös heterot jotka haluaisivat eheytyä homoiksi, kuka piru tommottisis ovella kyselisis? Tai lippuja kun vestareille myyrään.


    Tulee vaan mieleen mulle että tuskin minuakaan Kansanlähetyksen alaisen Kansanlähetysopiston rehtoriksi (jona toimii Päivin aviomies Niilo Räsänen), valittaisiin. Ikinä? Vaikka olisin "kyvyiltäni kuinka loistava johtaja tahansa...", ehei, ei ne silti valitse. Koska uskon Kreationismiin yhtä vähän kuin Voodoo-oppeihin (= ovat harhapolkuja ihmisen taivalluksesta sieltä jostakin, tämän kautta, sinne jonnekin"... vittu, mistä te tiedätte – kun ette anna mulle edes mahdollisuutta koettaa - miten hyvä Kristillisen Opiston rehtori minusta tulisi?

    No, kai se johtuu siitä että minulla ei ole jäsenkirjaa Taivaisiin. Ainakaan toistaiseksi. Harmi tällaiset rajoitukset. Aikoinaan kun Tampereella asuin – Mansessa nääs! - niin siälä piti olla SDP:n jäsenkirja että pääsi ajaa niitä Sinisiä Tösiä... eli bussikuskiks. P-le, kyä oli ihan ala-arvoisia kuskeja ne jäsenkirjaukot! Ite kun ajoin Makkaratehtaan Bedfordia, eli Peetua, aina sai vilkuilla taustapeileihin että mistä niitä Kaupungin Sinisiä Dösiä tulee. Kun niitä tuli nääs mistä tahansa! Jumantsukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näe varmaan moni muukaan Aki Ruotsalan erottamisessa kaksinaismoralismia, koska katsoo asiaa siitä pisteestä käsin, että Ruotsalan tuomitseminen on suvaitsevuutta homoutta kohtaan. Minusta se ei millään tavalla edistä mitään.

      (Miksi muuten homouttakin tulee erikseen suvaita? Minusta on itsestäänselvää, että homoutta on ja se on ihmisolennossa valmiina. Ruotsala voi puolestani uskoa eheytykseen tai mihin utopiaan vaan. En minä hänen kirkasotsaisuuttaan tuomitse, huvitun korkeintaan, kuten Räsäsenkin eheytysajatuksesta. Eivät he homoja uhkaa millään tavalla.)

      On eri asia, jos Ruotsala olisi tuominnut homouden. Ei hän ole.

      Poista
    2. Ei tässä "homoudesta" sinällään ole kyse. Kyse on eri arvomaailmasta. Sinun on nyt kuule otettava lusikka kauniiseen käteesi ja hyväksyttävä se, että Katollisella kirkolla on oma arvomaailmansa, Helvetin Enkeleillä omansa, ja Porin Jazzilla r.y. myös! "homo" sanan tilalla voi olla sata(tuhatta) muuta käsitettä/arvoa, jonka takia ko. Aki on johonkin muuhun Johtajuuteen parempi vaihtoehto kuin juuri Jazziin. Samoin kuin minä - vetoan taas itseeni!, koska olen kuin vetoketju - minäkin olen varmasti parempi matkanJohtaja teille jos retkeilemme Norjan tuntureilla tai Torron suolla kuin jos matkamme menisi (koko ajan päin p-rsettä) eli kohti... Jerusalemin Pyhiä Paikkoja ja sen Itkumuuria kohti.

      Vaihdetaanhan niitä jalkapallovalmentajiakin. Ja ammutaanhan hevosiakin. (They Shoot Horses, Don’t They? on aika hyvä elokuva. Vaikka ei oikein hyvä olekaan.) Itse en enää niin jaksa viis veisata siitä miten 'edistyksellinen' itse olen ja miten tavattoman 'edistyksettömättömiä' te muut ootte. Voi, voi.

      Poista
    3. Kyse ei ole suvaitsevaisuudesta tai suvaisemattomuudesta. Ruotsala puhui eheytyshoidoista, jotka voi hyvin rinnastaa sukupuolielimien silpomiseen. Eheytyshoidot ovat henkistä silpomista ja tukahduttamista, ne vahingoittavat ihmistä vakavasti.

      Poista
    4. Anonyymi, olet aivan oikeassa, juuri tuota eheyttäminen on, henkistä väkivaltaa, ymmärtämättömyyttä. Tästä tuskin kukaan on eri mieltä.

      Tässä nähdäkseni viedään keskustelua hieman laajempaan suuntaan ja kysytään sitä, voiko homous olla joskus jostain syystä itse valittu tai tuotettu, kuin jokin trendi tai aate, johon eläydytään syvästi.

      Minä en pidä sitä mahdottomana ”kokeena”. Tästä on myös jonkin verran kokemusperäistä tietoa ja tarinoita, jotka tietenkään eivät ole aina totta. Väliin ovat.

      Mutta siis kuten yllä ja alla sanottu on, homous on syvästi valmiina ihmisessä jo syntymähetkellä, ja se tulisi kaikkien tietää. Niin kauan kuin eheyttämisestä puhutaan, se ei ole vaarallista. Saahan ihmisillä olla erilaisia mielipiteitä, myös vääriä ja huonoja.

      Minä ainakaan en haluaisi elää sellaisessa totalitarismissa, jossa ei saisi puhua vapaasti kaikista pöllöimmistäkin ideologioista.

      Poista
  14. Jos te puhutte "suvaitsevasta kansanosasta"... mutta käytätte koko verbaalisen lahjakkuutenne (ja älynne ja intonne ja vapaa-aikanne) todistaaksenne että "eivät he ole suvaitsevia", niin... ettehän te silloin suvaitsevista ihmisistä puhu? - Puhutte vaan läpiänne päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta koko "suvaitsevuus" on käsite, jonka voisi heittää romukoppaan.

      Eino Leino teki tietämättään hallaa tälle sanalle säkeellään "oi ihmiset toistanne suvaitkaa". Kaunis lause, kaunis ajatus, jonka tästä ymmärrämme. Sanakin on äänneasultaan kaunis, takavokaalinen, tumma, sointuva.

      Sana vain ei ole tuohon paras mahdollinen, jos ollaan tarkkoja, sillä "suvaita" on merkitykseltään negatiivinen. Se mitä "suvaitaan", viittaa vialliseen, vajaaseen, itseä huonompaan. Toistan itseäni: me emme erikseen "suvaitse" vertaisina pitämiämme.

      Poista
    2. Kyllä se on lukijan vastuulla miten runoilijan säkeet kokee...? En usko että Leino tuolla sanallle sitä merkitystä on tarkoittanut minkä sinä sille - rakas Tuulispääni! - annat.

      Ymmärrän kyllä murheesi: alavilla mailla hallanvaara.

      Poista
    3. ps. tuulispääNI... siis tuo omistusliite -ni (tai mitä se kieliopissa on, en minä muista) tässä yhteydessä on... no, vitsi tietysti.

      Hirveesti tykkään anakronismeista. On joskus ihan ilo kuvitella miten antiikin kreikkalaiset käyttelisivät meidän IPadejamme ja Hitler saisi rauhassa tutustua Piilaakoson kehittämään G5 polven tekovaginaan... (Tai olisi minulla parempiakin esimerkkejä. Mutta antaa niiden ny olla.)

      Poista
    4. No ei tietenkään, mikis. Sanoinhan "tietämättään".

      Ei tästä murhetta kanna. Enemmän hengen paloa ja intoa.

      Poista
    5. Kun puhun suvaitsevaisesta kansanosasta, se on tietenkin ironiaa tai sarkasmia, sillä oikeasti he mielestäni ovat keskinkertaisia laumasieluja.

      Porin fatwassakin kyse on siitä, että Yritys Pori Jazz joutui pelkuruudessaan taipumaan kiihkoilijoiden tahtoon. Rahan takia.

      Poista
    6. Sitähän minäkin sanoin. Että siellä on talousjohtaja joka tarvittaessa sanoo "pojat, pojat eipäs nyt hypitä aisan yli!"

      Mutta mitä sinä tarkoitat "kiihkoilijoilla?". Minusta asia on just päinvastoin. Jos nämä tekopyhät Kristytyt - jotka kiihkoilevat omaa erinomaisuuttaan - Porin jazzjuhlat järjestäisi, eihän sinne kukaan tulisi? (Paitsi pari harhailevaa Hemmoa jotka hyrisisivät 'Hallelujaa...')

      Ps. En ole muuten ikinä käynyt Porin jazz-juhlissa. Mutta diggaan jazzista. Olen lukenut että Porissa jo ajat sitten on menty siihen että "raha ratkaisseeeee..." kuten Irwin lauloi. Porin jazz on minusta yhtä paljon pop-konserttifestivaali kuin jazzi. Raha ratkaisee. Ja toimitusjohtaja valitaan Festafaalin johtoon sillä periaatteella että se tuo rahaa taloon, ei vie. Mitä helvettiä tässä muusta on kyse?

      Poista
    7. Hyvinkäällä on käynnissä Rockfest, mökämusiikin erikoisjuhlat. Soundi kehui maasta taivaaseen "energisen" Ozzy Osbournen esityksen. Muutenkin Soundi on nykyään yhden lajin uskovaisten mölinää. Heh, Ozzy oli ihan skeidaa, jätkä määkii kuin lammas, mutta lammasta kuuntelee mielummin, koska se pysyy nuotissa. Juutuubi on hyvä, kun sieltä kuulee tuoreeltaan.

      Ozzy Osbourne on laulutaidoton läjä paskaa. Lemua Hyvinkäällä.

      Poista
    8. Kiihkoilijoilla tarkoitan ihan vaan sitä, että niitä löytyy joka suunnasta, niin persumielisistä kuin suvaitsevistakin. Onneksi molemmista löytyy myös hiljainen maltillinen enemmistö (toivottavasti), joka vaan katselee ja ihmettelee.

      Porin keississä suvaitsevaisuuskiihkoilijat polttivat pelihousunsa siksi, että he tajusivat jazz-johtajan olevan taantumuksellinen kristitty. itse synti oli aika mitätön.

      Poista
  15. Kun terminologian lego-laatikkoa tarpeeksi kauan ravistellaan, tullaan siihen että fundamentalistit ovat ainoita "suvaitsevaisia". Koska Heistä on ihan luonnollista se, että kaikki jotka ajattelevat eri lailla kuin he, ovat väärässä.

    Siihenhän tekin pyritte - älkää yhtn ujostelko! Kaikkihan me uskomme olevamma oikeassa, ainakin noin "suurinpiirtein"... muutenhan sanomisemme olisi mieletöntä? Tai ainakin mielipiteemme olisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan väittelyä käydä niinkin, että pitävimmät argumentit voittavat.

      Lisäksi väittely käydään ihmisen sielussa: minunkin mielestäni maailman kaikkia köyhiä ja sorrettuja pitäisi auttaa, mutta toisaalta tiedän ettei meillä suomalaisilla ole resursseja ottaa tänne elätiksi edes 100 miljoonaa köyhintä.

      Mitäs teet, perkele?

      Poista
    2. Mikis, ei tässä nyt ole mitään me - te-leirejä, vaan asiat törmäilevät. Jokuset yrittävät tosissaan hakea realiteetteja, joihin ajattelunsa perustavat. Näin minä ainakin toimin ja olen iloinen, jos joku esittää toisen argumentin, joka poikkeaa minun löytämästäni. Siellä se totuus jossain on, niin totena kuin tässä ajassa vain olla voi.

      Jos asiakeskusteluissa kaikki hyrisevät yksimielisyyttä, jossain on kuningasmehiläinen, joka määrää tahdin ja estää irtiotot. Siinä ei näy asian koko kuvaa. Tämä on syy, jonka vuoksi täällä ei ajatella vain ohjastetulla tavalla, joka on tässä ajassa "oikein".

      Poista
    3. Okey. Minun on helppo olla samaa mieltä kanssasi koska ajattelen aika samalla lailla. Kunnioitan argumentteja. Ja olen aina valmis muuttamaan käsitykseni toisenlaiseksi; minua on jopa syytetty siitä että olen "takinkääntäjä". Höh. Hyvä ettei syytetä siitäkin, joka on totta, että välillä kääntelen myös alushousujani.

      Yhden tosia-asian sanomissasi korjaan: ei ole luonnossa kuningasmehiläisiä. (Koska idea ei toimisi niin.) Luonnossa on Mehiläiskunigattareitta. Koska homma toimii niin että äijät eli Kuhnurit tulevat kiimoissaan Mehiläisnaaraan luo... ja sitten syntyy kauheesti, ihan kauheesti työläismehiläisiä. Ja koko pesä taputtaa äkkiä kimaltelevia siipiään yhteen, KLPA KLAPA KLAAP. Ja kuhisevat.

      ehiläispesä jos mikään, on matriarkaalinen systeemi. Siellä miesmehiläisen euro on noin 5 senttiä.

      Poista
  16. Ja ihmisen sukupuoli-identiteetti... kelle muulle se kuuluu kuin hälle ittelleen, höh? Tai tietysti jos hällä on kumppani niin se sille kumppanille kans, vähän. Silloin tällöin. Mutta ei koko aikaa.

    1.a Kaikki muu ajattelu on vanhanaikaista.
    1.b Pidän vintagesta.
    1.b2 Kuule, beibi, nyt ei ole kyse Vintagesta?
    1.b3 Vaan?
    1.c Wittgensteinista.
    1.c2 No nyt en kyllä luvalla sanoenne en ymmärrä?
    1.c3 Mistä ei voi vaieta, pitää puhua.
    1.d Ohoh. Mutta ei tuo ole oikeaa filosofiaa?
    1.d2 Miksi muka ei ole muka oikeaa muka?
    1.d3 Koska se ei ole saksaa.
    1.e No hyvä on: Was nicht zum Schweigen gebracht werden kann, musst du reden


    (omistettu Rauno Räsäselle)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja sitten muistan aina tämän Nummen veljesten (Lassihan heistä oli oikeasti hyvä runoilija) Sepon, joka oli hirmuälykäs ja musiikin suhteen nero. Tai... no, ehkä tässä tuli vähän ylisanoja käytettyä, mutta väitän että vain vähän. Itsehän en Nummi S:ää tai Ällää tuntenut, oli minua sen verran vanhempia, paitsi Prahassa kerran Seppo yritti iskeä minua. Ilmeisesti lakanoitten väliin? Jota sinällään en pahakseni pannut. (Jos itse olisin biseksualisti ollut, olisin ilman muuta yrittänyt iskeä silloista minääni. Olin minä senverran nätti ja ujo.) No, ei tapaamisemmasta sen enempää. (Koska minulla oli vaimo sillä matkalla mukanan. Ja pääsin helmoihinsa piiloon.) Aivan maino vain on tämä hänen lauseensa: [Biseksuaalisuudestaan:]"Vain hölmö juo pelkkää punaviiniä, pitää juoda myös valkoviiniä." - Tämä oli radikaali käsitys siihen aikaan. Nykyeläjät eivät sitä edes tajua, miten radikaali. Siihen aikaan esim. homoseksualismi oli kriminalisoitu. - Sitä taustaa vasten.

      Poista
    2. Sukupuoli-identiteetti ei taatusti kuulu muille kuin ihmiselle itselleen.

      Mutta sitä minä ihmettelen, että miksi on saatanan suuri synti ajatella, että ihmisen sukupuoli-identiteetti voisi joskus muuttuakin?

      Tästähän tässä on kyse.

      (Itse ajattelen, että kyse vain semantiikasta: suvaitsevainen kansanosa pillastui termistä "eheytyä". Termi onkin typerä, mutta silti.)

      Poista
    3. Ja se väittely asia-argumentein pitäisi käydä siitä, voiko sukupuoli-identiteetti muuttua vai eikö se voi.

      Nythän muuttuminen kiellettiin raivon vallassa ja muutosmieliset leimattiin vääräuskoisiksi ja lynkattiin.

      Tämä minua tässä nyppii, ei mikään muu. En näe sitä minään muuna kuin ahdasmielisyytenä.

      Poista
    4. Muuttua.. tai olla muuttumatta, sehän on nimenomaan tämä identiteetti. Miksi sen pitäisi ketään minkään tapia nyppiä? Eihän se edes kuulu kellekkään muulle kuin ihmiselle itselleen, että mistä on Kyse.

      Olisin mielelläni samaa mieltä kuin sinä, mutta en käsitä mitä mieltä olet. Luulen että puhut aika marginaalisista asioista, sukupuoli-identiteetin muuttumisesta (?) tai jos et, en tiedä mitä puhut.

      Identiteetti... se on kyllä vaikea käsite. Ehkä vaikeampi kuin sukupuolisuus. On aika hullunrokeaa alkaa puhua "sukupuoli-identiteetistä"... Toista Philip Rothia ei tule.

      Poista
    5. Uskon, että kaikki on mahdollista. Samoin kuin parantumattomasta sairaudesta voi parantua, sukupuoli-identiteetti voi muuttua. Tuolla ylempänähän kerron Terhistä, tyttären kouluaikaisesta kaverista, joka paljasti koulun jälkeen olevansa lesbo ja eli lesbosuhteessa. Sittemmin kuulin, että hän olikin nykyään hetero, ei siis kertomansa mukaan bi, vaan hetero, naimisissa miehen kanssa ja äiti.

      Nyt on vain mielestäni kyse siitä, että sukupuoli-identiteetti ei muutu eheyttämällä, mitä pidän brutaalina manipulaation muotona. Jos se tapahtuu, se tapahtuu sisäistä tietä omaehtoisesti.

      Ajattelen niin, että ihminen on horjuva, ja ehkä libidoltaan (onko tämä oikea sana?) horjuvat tai hitaasti kypsyvät hakevat itseään eri suunnista. Se sallittakoon, mutta siis ainakin tätä kautta sukupuoli-identiteetti voisi muuttua, ja on muuttunut kuten esimerkkini todistaa. En silti tiedä, oletan.

      Poista

    6. Mikis, äläpäs nyt ole niin äreä-murea. Eihän tämä Ruotsala ole nyt tullut ketään nyppimään tai tuomitsemaan, vaan kyse on käsittääkseni vuoden 2011 jostain haastattelusta, ilmeisesti varsinaisesta homousaiheesta - toki Ruotsala vastaa kun kysytään.

      Nyt lehtiä lukemattomat luulevat, että mies on hypännyt estradille tuomitsemaan Pori Jazzin homot. Paljon melua ja pöyristymistä vanhasta tapahtumasta - vähän samoin kuin Louhimiehen ja Törhösen tapauksissa.

      Yhteistä näille kaikille massapöyristymisille on se, että kampanjan kohteilta viedään työt ja urat, koska nämä ajattelevat ja tekevät väärin, vaikkeivät rikoksen tunnusmerkit taida täyttyäkään.

      Tekisi mieli sanoa, että joka teistä syytön on, heittäköön ensimmäisen kiven.

      Poista
    7. Joo, kyllä tässä lapsi lentää pesusoikon mukana jorpakkoon, näin on. Itse en missään nimessä Ruotsalaa tuomitsisi mistään, eihänhän hän - hyvänen aika! - mitään pahaa ole tehnyt! (Tykkään yhtä paljon ehetetyistä kuin eheytymättömistä homoista. - mikis, et nyt taas alkaisi heitellä noita ns. puujalkavitsejäsi. ole nyt asiallinen edes kerran) (alkaa yrittää olla) Minua ihan oikeasti kauhistuttaa tuo noitavaino mikä Aki Ruotsalaan mediassa/somessa kohdistuu. Se on täysin hyväsymätöntä, kamalaa sitä paitsi - tulee mieleen natsit. Toisaalta...
      ymmärrän Jazz organisation hallituksen paniikkirektion: he pelästyivät että heiltä lähtee muusikot ja kuuntelijat (= lipunmaksajat) kun tämmöisiä heistä puhutaan. - Tämmöinen näkökanta on tietysti moraaliton. Mutta talouselämä perustuu realitetteihin, ei moraliin.

      Raha ratkaisee, paskamaista mutta totta, minun sympatiani ovat Aki Rauhalan puolella. - Siis tässä tapauksessa. (Ei ehkä kovin monessa muussa.)

      En ole äreä enkä murea. Ps. Ja kivien heittelystä olen sitä mieltä että kuka tahansa voi ja saa heittää "sen ensimmäisen" kiven... mutta ihminen joka heittää sen kiven takaisin, on hölömö.

      Poista
    8. Kun puhuin Philip Rothista, tarkoitin "Portnoyn tautia". Se on hiton hyvä oppikirja edelleen.

      Jos Sinä taas, rakas Muurahaiskarhu, puhut edempänä Terhistä joka ensin oli lesbo mutta sitten muuttui heteroksi, mutta ei koe missään nimessä olevansa bi-. No, entäs sitten? Siinäpänhänelää elämäänsä ja kuvittelee. Niin kuin ihmiset yleensä, kuvittelevat kummallisuuksia. (Minäkin itse usein aamulla kuvittelen olevani "The new Mercedes-Maybach S-Class", mutta illalla huomaankin olevani tallin nurkkaan vaivihkaan parkkeerattu violetinvärinen Kuplavolkkari vuodelta 1969. - Jonka rekisterikilpikin on ihan vinossa.)

      Poista
    9. Minusta siis on ihan samantekevää mitä ihminen sukupuoli-identiteettisi? kysymykseen vastaa. Sehän on hänen asiansa. Mitä vastaaa - Mitä vittua se muille kuuluu?

      Poista
    10. " ... Uskon, että kaikki on mahdollista. Samoin kuin parantumattomasta sairaudesta voi parantua ..."

      Tähän haluan takertua kuin kärpänen kärpäspaperiin... tiedäthän ne, ruskean väriset ja tahmeat paperit... tiedän, että tiedät.

      Mutta sinun, rakas räystäspääskyseni, käsitys "kaiken mahdollisuudesta", on jo loogisesti mahdotonta. (Koska jos näin olisi, silloin ei olisi 'kaikkea' ja mikä silloin olisi 'mahdollista', ei tietenkään mikään.) Toisaalta ihmiset parantuvat "parantumattomasta" sairaudesta juuri sen takia, ja siksi, että eihän lääketiede ikinä voi tietää kaikkea. Tässä mitään muuta mystiikka ole. Pelkkää biologiaa.

      Ps. Olioiden eli organismien perinnöllisyys on erittäin monimutkainen systeemi. (Itse tiedän siitä juuri sen verran, että haluan pysyä vaiti.) Kyse oikeasti on paljon muusta kuin DNA:sta tai kromosomiketjuista; se edes että osaa tehdä oikeita kysymyksiä, vaatii Einstein-tasoista biologia. Darwin oli kuin Galileo Galilei, se on totta. Mutta tarvitsisimme uutta päivitystä Darwininismista!

      Poista
  17. Ehdin vasta äsken kuunnella tämän (mikäs kiire minulla? ei mikään - Kuolemaa kohti tässä) tuon Rikun

    https://www.youtube.com/watch?v=Z42k8YlroXE

    M.A.Numminen ei ole enää väärinymmärretty Nero. Aikoinaan hän sitä Lounais-Hämeessä oli. (Mutta siihen aikaan Somerolla oli enemmän lehmiä kuin keskustapuolueen kannattajia, perkele, ilma ihan sakeena. Että... ole siinä sitten laululyyrikko?)

    VastaaPoista
  18. Kävin äsken kävelemässä ulkona. K-kaupasta ostin koo-olutta. Ihmettelin, miksei täällä sada, vaikka pilvet purjehtivat taivaalla kuin pressut. Mieleni oli musta, kuin vähän käytetty kenkäplankki. JA sisälläni, lähellä sydäntä ja haimaa ja maksaani, soi sieluni palalaikka. Oi, miksi niin tummasti soit, oi miksi mollissa vain... ma häneltä kysyin. Mut ei se vastannut.

    https://www.youtube.com/watch?v=gJJYQ4yLMsA

    Oi Tallinnan yö, Tallinnan aamu! Ja valtavan isot karviaismarjapensaat, kaikki se vihreys joka sirisi ja särisi, ja joka minua pelotti. Ly, kyllä minulla oli ihmettelemistä, kävelin Eestin sosialistinen neuvostotasavallan eli Eestin SNT, viroksi Eesti Nõukogude Sotsialistlik Vabariik, Eesti NSV, ENSV, ven. Эсто́нская Сове́тская Социалисти́ческая Респу́блика, Эсто́нская ССР, ЭССР, Estonskaja Sovetskaja Sotsialistitšeskaja Respublika, Estonskaja SSR, ESSR - katuja pitkin. Mulla oli aika karmee krapula, mutta en antanut sen häiritä itseäni... äsch, kyllä se häiritsi. Ostin yhdeltä torilta omenan jonka söin puoleen väliin, sitten oksensin sen. Rautatieaseman ravintolassa tilasin oluen, se join vain puoleen väliin, sitten lähti taju. Heräsin jossain takahuoneessa, siinä oli valkoisia naisihmisiä ympärilläni - ei ne onneks enkeleitä olleet - hapettivat ja nestettivät minua. Vaikka Ei se oikea sairaala tainnut olla mutta joku lasaretti silti, tarkoitettu matkustajille, ja minähän jos kukaan olin matkustaja. Kaikki puhuivat kieltä mitä en ymmärtänyt yhtään. Tai tiesin tietysti että se on venäjää, mutta sitä minä juuri en ymmärrä. He juottivat minua ja tökkivät minua neuloillaan, käsitin että he sillä tarkoittavat hyvää. Ja olonikin siitä, ajan myöte, kummallisesti parani. Eikä ne vastaan panneet, kukaan heistä, kun sieltä sitten itsekseni kävelemään lähdin. Out. Pölisivät vaan omaa venäjäänsä.

    Tapahtui aikoinaa Tallinnassa. En viitti sanoo minä vuonna kun siitä on niin kauan aikaa, mutta nuori olin silloin. Ja - tämä samoin kuin geologit laskevat ikävuosia - minä myöhemmin laskin silloisen promillemääräni: oli 4,29. (Amatöörihän oitis tuommoisesta määrästä kupsahtaisi selälleen kuin Seppä-kovakuoriainen... eikä siitä ylös aksahtaisi. Ehei, ei. Mutta minä onnekseni olin ennen tätä ehtinyt pikkaisen alkoholijuomien kanssa harjoitella, en ollut eilisen teeren poikia (= ensimmäistä kertaa pappia kyydissä) että hengissä siitäkin selvisin. Huh, huh.

    Ps. NykyaTallinalla ei ole MITÄÄN tekemistä (paitsi talot tietysti) 1970-luvun Tallinnan kanssa. Mitään pelottavaa kaupungissa tietenkään ei silloinkaan ollut, siellä eli kuin Herran Kukkarossa kun sinne pääsi: KGB vakoili koko ajan ettei kukaan tee sulle mitään pahaa. (Ummisti vaan välillä silmäns kun sinä länsituristi - joka systeemit tajusit - vaihdoit farkkuja rupliksi.) Varmasti oli maailman turvallisimpia kaupunkeja sosialistiset kaupungit turisteille 1970-luvulla.

    Valot Tallinnan... kun kerran löysin sut, taas tulin luokses sinun... vaan kun en enää löytänyt, en tiennyt minne mennyt oot... sammui valot sekä Tallinna, että myös Moskovan. Aijai ai ajaa, jaa ja ai jaa, ja jaa ja jaa... ja jaa.

    Minulla on ikävä.

    VastaaPoista
  19. Nuorempana sitä oli niin tunteisiinsa sidottu ihminen, rakastuikin kaikkiin... no se nyt elämässäni pahinta ei oo ollut, päinvastoin... mutta vaikka kuinka vakuutteli itselleen "mikko hei, vaikket sä mikään intellektuelli ookkaan, oot sää silti aika järkevä, älä ny lähde kuule tohon juttuun mukaan..." ja minä tietysti "no entietenkään lähde..." mutta kumminkin lähden. Voi Hitsi! Aina piti lähtee vaikka Aina tiesi että taas tulee turpiin. Hoh-oija. Sitä on vaan sellainen HDVHHDOOVDHD-addekti. (Tai Elämänsä adjektiiviadverbi, suomennettuna.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Anda andeks et mina olen aegajalt liialt kurblik. Aga ma ei tea mis teen. Kuigi Soomes on ilusad ja hyvad noored naised, ma mötlen ainult kus mu Lilian nyyd on. Lilian pisikene, kerge kiivas kiisu, su sydan liikumised kiigutanud mind ikka veel... Sellegi pärast ma mötlen et sa ei elad önnelikuna sel viisil, et sa oled murelik veel kord. Ei ma tea. Tahaksin et ma vöiksin pidada sind heas meeleolus. Aga Mikko on nii mossis mees...

      Asi on selge! Mitte sugugi?

      Ma ei olen varemalt kirjutanud eesti keeles. Nyyd ma teen köik ise, sellepärast ma toesti ei vöi öelda mida tahaksin. No, ma öpin. Tänan sind kahest toredast matkast (ja tulemäe purse -)! Kas ma vöiksin tulla veel tagasi?

      Ära juu liiga palju vodka!

      Saad minule päevapilt kus sa oled Taivon kaasa, ole hea! Ja kirjuta minule.

      Ela hästi! Tervisi Taivol ja Mairel!



      Istun Tampereen kirjastossa ja minulla on neljä sanakirjaa polvillani, lehtiö ja kuulakärkikynä; kuuntelen Bachin musiikkia kuullokkeillani, ja kirjoitan tätä. Olen naimisissa Kaijan kanssa ja minulla on pieni tyttö, mutta Ly "heliliiguttaa minua". - En usko että mikään ainutkertainen tilanne tämä on, ja kirjallisuudessahan tämä on klishee, kolmiodraama tai mikä lie, mutta minä en ole kirjallisuutta, minulle tämä on todellisuutta, tämmöte. - Olen surullinen. Enkä yhtään pysty tietämään, mitä tekisin. (Tunnen ettei minussa ole mitään, mistä saisin voimaa miettiä, mitä minun pitäisi tehdä.)



      Heh, se oli paha tilanne. Muistan. Siitä selvisi, miksei olisi selvinnyt, myöhemmin tuli muitaia tilanteita, pahempiakin. Ja niistäkin ... no, on selvinnyt.

      Ja ettette käsittäisi väärin: en minä Elämää kauheesti kunnioita (ja Kuolema on minulle näytelmän sivuroolin esittäjä), teitä ihmisiä, teitä minä rakastan!

      Poista
  20. Juha Sipilä tietää onnistuneensa, työttömät itkevät tyhjiä mahojaan ja miljonäärit riemuiten kiittelevät. Puolue, joka ei petä koskaan, aina uudelta pöydältä.

    "Onpa taivaassa tallella lapsillekin, / jotka kepua rakastavat, / kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, / harput, joilla he soittelevat.

    Tietä kultaista laulaen astelevat, / ovat seurassa enkelien. / Karitsan siellä kasvoja katselevat, / pyhää uhria syntisien.

    Siellä lähteellä istua saa elämän, / ja sen puusta he nauttien syö. / Juhan kirkkaus loisteen luo lämmittävän, / poissa on pelko, kuolema, yö.

    Pyhän puolueen ääreltä kristallinen / joki virtaa, ja siitä he juo. / Ilovirsi ja kiitos soi onnellinen: / he on päässeet jo Jeesuksen luo.

    Kyllä tallella on, kyllä tallella on, / kyllä lapsille tallella on. / Siellä taivaassa kepun jälkeen on ilo loppumaton, / ja se lapsille tallella on."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kuin Riku. Toivottavasti Sipilä myös silittää puolueväen lasten päitä jotka on lyhyeksi keritty kuin sänki. Tai pärehöylällä tehdyt lastut. Ja traktorit murisevat ja murisevat heidän kokoustelttansa molemmin puolin kuin nälkäiset Merinorsut. Eli mursut. Elämme onnellisten Tähtien alla kun saamme nauttia Sipilästä ja siitä Auringonvalosta, joka hänestä heijastuu. Eläköön, tuo Päiviemme Ruhtinas kauas! Eläköön, Eläköön. Jos osaisin soittaa kannelta, soittaisin nyt a, aa, allinlasta.

      Ps. Olen siis "kentältä" saanut paljon kirjeitä ihmisiltä jotka oikeasti ovat kyrpiintyneet Sipilän hallitukseen. Rikun sadattelut ovat niiden rinnalla "lempeitä pusuja", ritsuja korkeintaan. Teistä harva ehkä oikeasti tietää mitä Sipilän-Orpon-Soinin hallituksesta työtätekevät oikeasti ajattelevat? Koska olette eläkeläisiä itse ja muutenkin epäillyttävän näköisiä? - Ps. Paitsi nätin näköisiä olette kun katsotte itseänne peilistä, etenkin saunan jälkeen. Kun lempeästi höyryätte ja haisette vastalle ja ilmaan nousee hiilidioksiidia. Ja kummallisisen hoikkinakin olette pysyneet vaikka iltaisin mussutattekin (salaa) vaniliasokerilla päällystettyjä pullia, senkin leikkisät Virtahevot! (sinäkin riprapine joka rapiset, ja Irja joka irvistelet, kaikki te kaappi-, käki- ja kaappikellojuopot! :), kaikki te olette ihania kuin lämpimät, juuri uunista ulos pullahtaneet Donitsit, ah.

      Poista
  21. Hienoa, upeaa! Tee, Riku, vielä runo, jossa puhut ay-johtaja Riku Aallon 131 %:n palkankorotuksesta ja hävyn puutteesta. Vasta viime vuonnahan palkkaa nostettiin 60 prosenttia. Voisi ottaa ehkä tämän virren sanoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vallan vääryys saapi ja Riku Aaltoporsuttaapi,se huutaa taivaaseen, se Juha Sipilää ennustaapi, vie kansat kurjuuteen. Ken vanhurskautta nyt tahtois puolustaa. Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan. On valhe vallan päällä ja vääryys voimassaan.

      Poista
    2. Ei runoa ilman Sipilää, sanoi Riku asettaen vielä savuavan sulkakynänsä korvan takana.

      (Taisit miettiä tätä kaksi tuntia.)

      Poista
    3. Sipilä, pipilä pop.

      Voi köyhän kohtaloa, kun säälimättömät ovat vallassa. Kaikkien aikojen huonoin pääministerimme. Hänen Raamatussaan lukee: Rikkaat rikastukoot ja köyhät köyhtykööt.

      Poista
    4. Kaksi tuntia siihen todella meni, kun pää punaisena ja täristen, polvet tutisten pohdin jälleen kerran, mitä painavaa sanoisin, sellaista että se jäisi, jos ei nyt ihmiskunnan historiaan, niin sen lukeville ikuisesti mieleen.

      Poista
    5. Sanontaa ei pitäisi ainakaan muuttaa. Viittaan omaan "korvan takana"-kömmähdykseeni. Kirjoitin ensin "sanoi Riku sulkakynä korvan takana". Sitten lisäsin "vielä savuavan" mutta en huomannutkaan viedä loppuun asti: "taakse".

      Poista
  22. No niin, taas kuulkaa vaan ihmiset, Iines ja minä oltiin samaa mieltä, ja yhtä aikaa. Ei meistä taida toisistamme eroon päästä kumpikaan millään. Paitsi jos mentäisiin naimisiin... ehkä si erottaisiin. - Ensihääyö alttarilla? Mutta saattaa olla liian epävarma idea kokeilla käytämnnössä, sekin? En tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tämä oli kosinta, seuraa kahden vuoden miettimisaika. Katsotaan sitten, kävelläänkö vielä omin jaloin alttarille.

      Poista
    2. Onnittelut kuitenkim molemmille, - nainen, muista että mies, tässä tapauksessa Mikis, on perheenpää.

      Poista
    3. Juu, kiitos, kiitos. Voin antaa tilinumeroni lahjoituksia varten.

      Poista
  23. Lueskelin tänään iltapäivälehdestä jääkiekkoilija Mikko Koivun kesämökistä, kahden hehtaarin tontilla, jumalaton ranta ja hieno talo ja "mökki" ja rantasauna vesirajassa Kakskerrassa, josta Turkuun hurauttaa alle puolessa tunnissa. Koivu on lehden mukaan "sijoittanut" mökkeröisrantaansa 4 miljoonaa euroa.

    Mikko Koivu ei taida maksaa verojaan Suomeen, vaikka on Suomen kansalainen. Ilmeisesti tämä on kaikille ok, kuten Kimi Räikkösen ja muitten ökyrikkaiden urheilujulkkisten kohdalla.

    Koivun veroprosentti Yhdysvalloissa on vain 48 prosenttia, kun Suomessa pienemmilläkin tienesteillä se on nopeasti 60 prosenttia. Jaa mutta eihän Suomen tarvitse verottaa rikkaita urheilijoita, kun meillä on Portugalin eläkeläiset. Otetaan niiltä.

    VastaaPoista
  24. ... ensitreffit alttarilla ... No niin, paljastan sen sen että olen minäkin katsonut teeveestä hömppää. Juupa juu. Jos minä ja Inkku tavattaisiin ensikerran alttarilla, mikäs shokki se kellekkään olisi? (Paitsi ehkä meidän mukuloillemme?) Muuten meidän kohtaamisessamme mitään riskaabeleja juttuja ei olisi, eihän Iines? (Omasta puolestani sanon jyrkästi "Ei", käsi sydämelläsi.)

    VastaaPoista
  25. ... käsi sydämellääsi, joka kumpuilee, kun hengität.

    VastaaPoista
  26. Suomalaisia rikkaita on turha kadehtia kun heitä on niin vähän, ja kadehtiminen muutenkin on ihan hölmöä. Nämä jääkiekkoilijat ja sun muut formulakuskit ovat nämä dollarinsa varastaneet muualta kuin Suomesta, meidän pitäisi olla vahingoniloisia siitä, eikä mörtsejä. - Nämä vuorineuvokset taas jotka Portugaliin (mukamas) eläkepäivilleen menevät, he ovat rikkautensa keränneet suomalaisilta, eli meiltä veronmaksajilta. Yhtään en ole vahingoniloinen siitä. "Hasta la vista eli haista vittu" -jengiä ovat. - Mutta tämä on ainostaan oma mielipiteeni.

    Ps. Osaan muuten parempaakin espanjaa. Mutta vain tarvittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muukalainen kuusta09 kesäkuuta, 2018 17:22

      Muutetaan kuule Inkku Malagaan. Minä voin käydä lähikaupassa, kun hallitsen tuon paikallisen kielen. Sinä taas voit kokata meille sapuskaa, kun luultavasti osaat sen. Ja voit katsoa köökin (espanjaksi cocina) ikkunasta kun kävelen vuoristopolkua ylös molemmissa käsissä raidalliset kauppakassit. Ja kun pääsen luoksesi, suudelemme. Ja taas uudestaan. Ja sitten jatkat ruoalaittoasi. Ja minä hengähdän, minä hengähdän. - llalla katsomme tietysti TV:tä, ensitre
      ffit alttarilla on tietysti suosikkimme, mutta jos sitä ei tule, katsellaan sitten vaikka jalkapalloa. Sitä Espanjassa tulee aina joka kanavalta. (hitsi, kun tylsää)

      Poista
    2. mikä ihme nimimerkki mulle nyt tuli kun tuli 'muukalainen kuusta'? no mikäs siinä. aika sopiva. mutta vähän ihmettelen silti.

      Poista
    3. Ei tule kauppoja. Minähän en kauhan varressa katsele kenenkään keikkuvaa ja etenkään loittonevaa perää vuoristopolulla. Sillä aikaa kun sinä käveleskelet kauppaan raidallisine kangaskasseinesi, ja poikkeat mitä oletettavimmin kylän kivijalkapubin terassille turisemaan ukkojen kanssa, minä menen vuoristopolkua alaspäin meren rantaan ihmettelemään Malagan lintukantaa kameroineni. Kun tulen takaisin, jotain kivaa pöperöä voisi olla valmiina virvoittavan viinilasillisen kera, ja valkosipulipatongin päällä olisi paikallista keltaista voita, ei muuta. No ehkä hieman espanjalaisen vuohen juustoa.

      Poista
    4. No just tän takia! Tämän takia sovittaisiin hyvin lyömään hynttyyt yhteen. Juuri tätä sulta odottaisinkin, rakkaani, että menisit katsomaan ja kuvaamaan vuoren alalaidalla eläviä malalagalaisia lintuja. Koska minä - pakko mikä pakko - joudun samaan aikaan malagalaisten miesten kanssa väittelemään päivänpolitiikasta. Mutta jomman kumman meistä sekin on tehtävä.

      Poista
    5. Anteeksi, tähän väliin sanon vain, että Portugalin verovapauden päättymisestä eduskunta on äänestänyt ja se loppuu 1.1.2019.

      Poista
    6. Niin on, ja juuri tähän viittaankin, kun puhun Portugalin eläkeläisiltä otosta yllä kommentissani.

      Tuo, että he ovat "riistäneet" rahansa suomalaisilta, on kakkapuhetta, mikis. Nimenomaan he ovat tuottaneet Suomeen hyvinvointia ja vaurautta veroillaan ja työllistämisillään - mikä positiivinen kääntöpuoli pakkaa puheista unohtumaan.

      Poista
    7. Malagassa jos eläkeikäinen nainen silittää katukissaa, se naukuja nostaa häntänsä pystyy ja sanoo: "MJIAUU". Se on espanjaa ja tarkoittaa suomeksi moi, senhorita, mitäs sulle kuuluu?. Minä jos kissaa siellä erehdyn silittää, nostaa se häntänsä pystyyn minullekin mutta katselee niillä viirusilla kissansilmillään vähän epäluloisesti minua ennen kuin naukaisee MIAAUUH. Joka on myös espanjaa - ja espanjassahan h-kirjain lausutaan j-kirjaimena - ja suomennettuna tuo katin puhe tarkoittaa mitäs hidalgo, mitäs sinä siinä minua silittelet, silittelisit tyttöystävääsi.

      Kissat ovat valtavan kivoja!

      Poista
    8. Eikun se onkin niin että j-kirjain lausutaan h-kirjaimeksi. - Mutta saahan turistiespanjaa puhuvilla turisteilla olla erilaisia intonaatioita, saahan?

      Hyvä.

      Poista
    9. Etenkin kun nämä turistit tulevat kaukaa Pohjolasta - Stella Polariksesta - ja ovat kalpeita kuin Kalkkilaivan Kapteenit. Ja pitävät toisiaan koko ajan kädestä. (ettei se toinen lähtisi räpsimään kuvia vuoren alla pesivistä linnuista ja että se toinen ei lähtisi lähikapakkaan pölisemään politiikkaa. - veikeitä noi finnit!)

      Poista
    10. Hjuva. Eikun Huva. Eikun Jhuva. Eikun Juva.

      Juva on muuten kunta Etelä-Savossa. Olen käynyt siellä monta kertaa. Enkä koskaan sen takia että minulla olisi ollut joku syy sinne mennä. Olen vain ikään kuin ajelehtinut Juvalle. - Iso ABC-huoltoasema heillä on. Joka on pelkkää miinusta muutenkin niin typerälle paikkakunnalle.

      Ps. Mutta juvalaiset ovat kyllä kivoja. Odotan innokkaana että joskus tapaisin jonkun heistä. Edes livena.


      mikko, mikko! nyt pistät tuon kriittisen minäsi naftaliiniin! kuten ketunkarvahattusi. aina kesäksi pistät.

      Poista
    11. En missään nimessä tähän sano tätä jonka pikkupoikana kuulin kun ISOT pojat nurkan takana vetivät Bostonia, niin että savu vain sieramiini leijaili. Että... "Vedä vittu päähäs, saat siitä hyvän karvalakin." Ja sitten nauroivat "HAHAH HAHAH". Koska...

      1) teknisesti se tuskin onnistuisi
      2) ja muutenkin olisi ehkä epämukava
      3) ja mistä sellaisen edes saisi
      4) ja tuskin se korvalehtiä ainakaan lämmittäisi
      5) ja taitaa muutenkin olla ihan ylimainostettu värkki
      6) värkki mikä värkki

      (vetää piponsa tiukemmin päähänsä. ja poistuu)

      Poista
  27. Joo IInes, kahden vuoden miettimisajan hyväksyn. En muutenkaan tykkää pölisemisestä. Rakastan hiljaisuutta. (Ja tuntureita. Se on sama asia.)

    VastaaPoista
  28. Rauno Räsästä minäkin kaipaan tähän blogimaailmaan. Ei puhettakaan, että kaikkea filosofiansa olisin ymmärtänyt, mutta hänen kirjoituksiaan ahmin. Vähän onnistuin filosofiasta oppimaankin. Siitä minä nautin, kun löi sanallisesti nyrkillä oikein kovaa Arhi Kuittista (osui ja upposi), kun tämä esitti omia umpipöljiä apostoli Paavali kantojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitä Apostoli Paavali siihen sanoi?

      Poista
    2. Minua kyllä vähän häiritsi Raunon ahkera lainaaminen muilta. Hän käytti usean kappaleen mittaisia sitaatteja filosofeilta. Tykkään enemmän omasta pohdiskelusta. No, olihan Rauno silti Persoona. Blogimaailman mitassa jopa unohtumaton.

      Poista
    3. Yksin oot sinä Ihminen,
      yksin keskellä kaiken,
      yksin sa itsekses vaeltelet,
      mut mihinkään et asetu.
      Ja yksin sa Iineksen blogissa pöliset,
      kuin peto hiipivä kuoleva rahjus.


      Hieno runo eikö totta vaikka itse sen sanonkin. Koska olen itse sen tehnyt. Nooh... vähän siinä on vaikutteita Wee Aaa Koskenniemeltä ja miksei Eino Leinoltakin. Mutta ei sitä muut huomaa kuin Runoraatilaiset. Mutta tuskin he tätä blogia lukevat, en usko, kun heillä on aina niin kauhea kiirus... siis noilla runoraatilaisilla.

      Poista
    4. No, Laura Huhtasaari pohdiskeli ja peilasi ihan itse. Rauskinkin olisi vissiin pitänyt jättää lainaukset ja viittaukset sikseen.

      Poista
  29. Mankemang, sinulla on hyviä ajatuksia. Etenkin silloin kun ne ovat omiasi. Eikun ihan totta. Vanhana ja jopa entisenä kommunistina lyön milloin tahansa "ylävitoset" kanssasi. Etenkin jos et siteeraa ketään muuta. Mutta muiden (huonompia) ajatuksia kun tänne tyrkytät, Nasse setä on, Nasse setä on... hyvin hyvin... loukkaantunut.

    https://www.youtube.com/watch?v=oy7I3NRgAeQ

    VastaaPoista
  30. Kyllä, Rauskin olisi pitänyt vähentää lainaustensa pituutta ja määrää, ja kirjoittaa Villahousupojan kaltaista tarinaa lisää! Villahousupoika oli kiinnostavinta, mitä Rauski kirjoitti.

    VastaaPoista
  31. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  32. Joskus ei ehdi mukaan kommenttiin, kun se on niin syvä tai muuten ajatteluttava, että sitä jää miettimään, kun ei pysty sanomaan mitään latteaa. Älkää nyt vaan luulko, että kommenteissa oli jotain sopimatonta tai vikaa. Molemmat luin, molempia jäin miettimään. Noh, itsekin poistelen joskus jotain, se vapaushan meillä on.

    VastaaPoista
  33. Jatkan vielä Porinaa, kun jäin väkisin käsitykseen, että esim. Mikis kuvitteli minun puolustavan Ruotsalan puheita ja näkemyksiä.

    Ainoa pointtini oli kuitenkin se, että ihmettelin onko todella hyväksyttävää, että ihminen menettää työnsä vakaumuksensa takia?

    Yleensähän vakaumuksensa takia kärsiviä puolustetaan?

    VastaaPoista
  34. Ei vakaumuksen mutta puheitten. Siinä on vissi ero. Monikaan mainostoimittajan mulkku ei ole työnantajalleen sanonut, että vittu mitä paskaa. Tai ainakaan se ei ole vuotanut julkisuuteen. Tapsan moraali tiedetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sinun moraalisi on kummallinen, Mankemang. Olet olevinasi feministi tai profeministi ja kuitenkaan et näe sharia-laissa mitään vikaa. Kirjoitat lisäksi ilkeästi ihmisistä nimeten heidät. Ei kovin moraalista.

      Poista
    2. Ei se mitään. Mankemangin kanssa keskustelu on ajan hukkaa, olen todennut.

      Poista